KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEMIJÄRVEN KAUPUNKI KV 1.9.2015"

Transkriptio

1 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI VÄLITILINPÄÄTÖS KV

2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tilinpäätössäännökset 1 2. Tilinpäätösasiakirjat Tasekirja Tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat 1 3. Toimintakertomus Toimintakertomusta koskevat säännökset Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Kaupungin hallinto- ja siinä tapahtunet muutokset Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kaupungin henkilöstö Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittämiseen vaikuttavista seikoista Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen Toiminnan rahoitus Rahoitusasema ja sen muutokset Kokonaistulot ja menot Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Asiaa koskeva sääntely Tilikauden tuloksen käsittely Talouden tasapainottamistoimenpiteet Talousarvion toteutuminen Käyttötalouden toteutuminen 27 Hallinto-osasto 27 Sosiaali- ja terveysosasto 40 Sivistysosasto 58 Tekninen osasto Tuloslaskelman toteutuminen Investointien toteutuminen Rahoitusosan toteutuminen Yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta 103

3 5. Tilinpäätöslaskelmat Kemijärven kaupungin tuloslaskelma Kemijärven kaupungin rahoituslaskelma Kemijärven kaupungin tase Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä kuntalain 69 :n mukaan 107 3

4 1 1. Tilinpäätössäännökset Kuntalain 68 :n mukaan kunnan ja kuntayhtymän on sisällytettävä tilinpäätökseensä tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Lisäksi kunnan, jolla on määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitase liitteineen. Tilinpäätöslaskelmat laaditaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeiden mukaisiin kaavoihin. Liitetietojen antamisessa noudatetaan kuntajaoston antamaa yleisohjetta. Kuntalain mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi ja sen laatii kunnanhallitus. Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kunnan tilinpäätös on aina laadittava tilikautta seuraavan vuoden loppuun mennessä ja se on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen antamisesta vastaa kunnanjohtaja ja kunnanhallitus. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on kunnassa selvittää valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Kuntalain 70 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Kaupunginvaltuusto on päättänyt tehdä välitilinpäätöksen tilanteesta Välitilinpäätös on tehty tilinpäätöstä kevyempänä, ottaen huomioon erityisesti talouden tunnuslukujen kehittyminen, talousarviossa myönnettyjen määrärahojen käyttö sekä investointien toteutuminen ja em. rahoitus. 2. Tilinpäätösasiakirjat Kirjanpitolain mukaan tilinpäätöksen muodostavat tasekirja ja tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat Tasekirja Kunnan tasekirja sisältää toimintakertomuksen, tilinpäätöslaskelmat, liitetiedot, luettelot ja selvitykset sekä allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkinnät. Toimintakertomus jakaantuu toiminnan ja talouden kokonaistarkasteluun ja talousarvion toteutumisvertailuun. Talousarvion toteutumisvertailu on osa kunnan toimintakertomusta. Toteutumisvertailussa esitetään erikseen käyttötalouden ja investointien toteutuminen ja tuloslaskelma- ja rahoitusosien toteutuminen. Kunnan tilinpäätöslaskelmia ovat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja konsernitase. Liitetiedot jakaantuvat kunnan liitetietoihin ja konsernin liitetietoihin. Lisäksi liitetiedoissa esitetään liikelaitosten ja muiden taseyksiköiden tilinpäätöslaskelmat. Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista sekä selvitys kirjanpitokirjojen ja tositteiden säilytystavoista laaditaan kirjanpitolain 3:8 :n mukaisesti Tilinpäätöstä varmentavat asiakirjat Tilinpäätöstä varmentavia asiakirjoja ovat tase-erittelyt ja liitetietojen erittelyt ja ne on esitetty välitilinpäätöksessä soveltuvin osin.

5 2 3. Toimintakertomus 3.1. Toimintakertomusta koskevat säännökset Toimintakertomuksen antamisesta vastaavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa annetaan tiedot kunnan toiminnan kehittymistä koskevista tärkeistä seikoista (KPL 3:1 ). Kunnan toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston talousarviossa hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kunnassa ja kuntakonsernissa (KuntaL 69 ). Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Tällaisia ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja niiden perusteella tehdyistä keskeisistä johtopäätöksistä. Kunnanhallituksen on lisäksi toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteuttamisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi (KuntaL 69 ) Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa Kaupunginjohtajan katsaus Kemijärven kaupungissa on pitkään jatkuneen rakennemuutoksen pohja ilmeisesti nähty. Monia positiivisia muutoksia on tullut mm. työllisyys on parantunut hieman, uusia työllistäjiä on tullut paikkakunnalle (Porkka ja Keitele Group), keskustaan ollaan rakentamassa uutta S-markettia ja Tokmanni on kiinnostunut tulemaan keskustaan. Ihan oma lukunsa on biojalostamo hanke, jota viedään yhdessä viranomaisten kanssa eteenpäin. Tuon investoinnin työllistä vaikutus on Itä-Lapin alueella yli henkeä. Kaupungin talous on ollut alijäämäinen jo monta vuotta peräkkäin, ja osana tätä talouden sopeutusohjelmaa tehdään tämä välitilinpäätös, jotta paremmin hahmotetaan kaupungin talouden nykytila, ja pystytään tekemään tarvittavat korjaus- ja kehittämistoimet. Tarkoituksena on selvittää mitä talouden sopeuttamistoimia voidaan tehdä, mikä niiden tulosvaikutus on lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. Kemijärvi on muuttamassa organisaatiotaan , ja se työ on vahvasti etenemässä. Tällä muutoksella pyritään toiminnallisen tehokkuuden parantamiseen ja samalla kehittää toimintaan liittyviä prosesseja.

6 Kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset Hallinto-organisaatio Tilivelvolliset Tilivelvollisia ovat seuraavien toimielinten jäsenet: kaupunginhallitus keskusvaalilautakunta sosiaali- ja terveyslautakunta sivistyslautakunta tekninen lautakunta rakennuslautakunta Viranhaltijoista tilivelvollisia ovat osastoittain seuraavat viranhaltijat: Hallinto-osasto Kaupunginjohtaja Talous- ja kehittämisjohtaja Hallintosihteeri Kuvaja Tuula saakka Rantanen Atte alkaen Kuvaja Tuula Pauna Liisa

7 4 Sosiaali- ja terveysosasto Sosiaali- ja terveysjohtaja Talouspäällikkö Tulosaluejohtajat Johtava ylilääkäri Päivähoidon johtaja Vammaispalvelujohtaja Hoiva- ja hoitotyönjohtaja Johtava sosiaalityöntekijä Kilpeläinen Auvo Pekkarinen Marjatta Alaräisänen Timo Pekkala Kaisa Myllykangas Antero Kesälahti Rauni Maaria Korkiakangas Mirja Sivistysosasto Sivistysjohtaja Lukion rehtori Kansalaisopiston rehtori Musiikkiopiston rehtori Kirjastonjohtaja Ruokapalvelupäällikkö Narkilahti Juha Marjokorpi Marikka Kostamo Tapio Paananen-Vitikka Pirkko Kulpakko Inkeri Paavola Outi Tekninen osasto Tekninen johtaja Kaupungingeodeetti Kunnallistekniikan päällikkö Toimistopäällikkö Kankaanranta Markku Pöyliö Tapio Koivisto Markku Ruuskanen Anja Luottamushenkilöorganisaatio KAUPUNGINVALTUUSTO puheenjohtaja Nivala Heikki, Kesk 1. varapuheenjohtaja Sipovaara Kyösti, Perussuomalaiset 2. varapuheenjohtaja Pikkarainen Juha, Vas 3. varapuheenjohtaja Harju Markku, Sdp 4. varapuheenjohtaja Junttila Maarit, sit.

8 5 jäsenet Aalto Pirkka, Kd. Hannola Jaana, Perussuomalaiset Hietanen Matti, Kok Imporanta Aulikki, Kesk Jaakkola Kauko, Vas Jaakkola Hannele, Sdp Jussila Janne, Sdp Juujärvi Tuulikki, Kesk Kaisanlahti Tarja, Kesk Kangas Esa, Perussuomalaiset Kerkelä Mauno, Kesk Kostamovaara Teemu, Kesk Kotilaine Jarkko, Vas Laurila Pirjo, Kesk Nampajärvi Suvi, Kesk Niemimuukko Tiina, Perussuomalaiset Niemelä Veikko, Kesk Kalliokoski Tuomas, Perussuomalaiset Ojala Arto, Kok Ojala Jukka, Kesk Perälä Tarja, Kesk Poropudas Pertti, Kok Ruokamo Anita, Kesk Räisänen Kari, Sdp Sipovaara Sanna,Kok Soppela Lea, Kesk Särkelä Jorma, Kesk Tikkanen Jani, Vas Tohmola Teija, Kesk Vanhala Riitta, Vas KAUPUNGINHALLITUS puheenjohtaja Soppela Lea, Kesk 1. varapuheenjohtaja Ojala Arto, Kok 2. varapuheenjohtaja Jaakkola Kauko, Vas jäsenet TARKASTUSLAUTAKUNTA puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet Imporanta Aulikki, Kesk, saakka Perälä Tarja, Kesk, lähtien Kangas Esa, Perussuomalaiset Aalto Pirkka, Kd Ojala Jukka, Kesk Ruokamo Anita, Kesk Pikkuvirta Sirkka, Sdp Harju Markku, Sdp Perälä Tarja, Kesk, saakka Imporanta Aulikki, lähtien Hietanen Matti, Kok Kalliokoski Tuomas, Perussuomalaiset Vanhala Riitta, Vas KESKUSVAALILAUTAKUNTA puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet Majava Eino, Kok Moilanen Eeva, Kesk Kosonen Maritta, Perussuomalaiset Somppi Alvar, Vas Kouri Hannu, Sdp

9 6 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet Kotilaine Jarkko, Vas Laurila Pirjo, Kesk Hannola Jaana, Perussuomalaiset Huczkowski Raimo, KD Juujärvi Tuulikki, Kesk Kerkelä Mauno, Kesk Kuittinen Kauko, Sdp Sipovaara Sanna, Kok Särkelä Jorma, Kesk SIVISTYSLAUTAKUNTA puheenjohtaja: varapuheenjohtaja jäsenet TEKNINEN LAUTAKUNTA puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet Nampajärvi Suvi, Kesk Jussila Janne, Sdp Alatarvas Helena, Kesk Juujärvi Onni, Kesk Haapalinna Ilkka, Kok Niemelä Veikko, Kesk Niemimuukko, Tiina, Perussuomalaiset Ylätalo Antero, Perussuomalaiset, saakka Jokiniemi Matti, Perussuomalaiset, lähtien Suorsa-Varrio Paula, Vas Kostamovaara Teemu, Kesk Kangas Esa, Perussuomalaiset Alaluusua Teuvo, Kesk Hannola Jaana, Perussuomalaiset Jaakkola-Räisänen Hannele, Sdp Kaisanlahti Tarja, Kesk Ojala Kirsti, Sit Poropudas Pertti, Kok Tikkanen Jani, Vas RAKENNUSLAUTAKUNTA puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet Kangas Esa, Perussuomalaiset Tohmola Teija, Kesk Luttinen Lauri, Vas Niemistö Sami, Kok Pöyliö Miia, Sdp Yleinen ja oman alueen taloudellinen kehitys Koko Suomen talous ei edelleenkään ole kasvusuunnassa. Uusi hallitusohjelma tosin lupaa monta hyvää asiaa, mutta nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa Kemijärven kaupungin talouteen. Kemijärven työllisyystilanne on parantunut selvästi vuoden 2015 alun 22,1 %:sta kesäkuun lopun 18,4 %:iin. Merkittäviä uusia työllistäjiä alueella ovat Keitele Group ja Porkka. Keitele Group on palkkaamassa noin henkeä ja Porkan tavoitteena on kaksinkertaistaa nykyinen henkilökuntamääränsä, joka siis tarkoittaisi noin työpaikkaa lisää. Positiivista on myös Tokmannin mielenkiinto sijoittaa oma iso myymälä keskustan alueelle. Sen työllistävä vaikutus olisi noin henkeä.

10 7 Suomun tilanne on edelleen avoin, joskin heinä-elokuussa näyttäisi siinäkin tapahtuvan muutoksia pitkään jatkuneen hiljaiselon jälkeen. Yaran Sokli-hankkeen päätös kaivostoiminnan aloittamisesta tulee syksyn aikana. Mielenkiintoista on myös nähdä vaikuttaako Sallatunturin majoitustoiminnan siirtyminen ulkomaiseen omistukseen näkyä kaupunkikuvassa ja myös euroissa. Biojalostamo hanke on edennyt positiivisesti, ja toteutuessaan sen merkitys on suuri koko Itä-Lapille. Kemijärven talous on ollut jo vuosia alijäämäinen, ja sen korjaamiseksi on tehty paljon töitä ja selvityksiä. Nämä toimet jatkuvat edelleen. Erityisesti taloutta rasittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten jatkuva kasvu. Näiden kustannusten selvittelyyn perustetaan oma ryhmä, joka analysoi kustannusten kasvun syyt vielä syksyn 2015 aikana, ja tekee ehdotukset tarvittavista jatkotoimista.

11 8 Väestö, työpaikat ja työllisyys Kemijärven kaupungin väkiluku oli oli henkilöä. Väkiluku väheni 101 henkilöllä vuonna 2014 (v henkilöllä). Väkiluvun vähennys johtuu siitä, että syntyneitä on huomattavasti vähemmän kuin kuolleita ja lähtömuutto on tulomuuttoa suurempaa. Taulukko 1. Kemijärven kaupungin väkiluvun kehitys vuosina Lähde: Tilastokeskus Vuosi Väkiluku Muutos Muuttotase Syntyneiden hlöä % enemmyys , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , * , *arvio

12 9 Taulukko 2. Kemijärven kaupungin väestönmuutokset vuosina Lähde: Tilastokeskus Vuosi Väestö Syntyneet *50 Kuolleet * Synt. Ja kuoll. erotus Kuntaan muuttaneet * Kunnasta muuttaneet * Muuttotase Väestömuutos ed. vuodesta Väestö vuoden lopussa *7800 *arvio Taulukko 3. Kemijärven kaupungin väestösuunnite ja Tilastokeskuksen trendiennuste vuosille Lähteet: Tilastokeskus ja kaupungin väestösuunnite ( TT 08/15) Kaupungin väestösuunnite Tilastokeskuksen ennuste (2012) Vuosi Väkiluku Muutos Vuosi Väkiluku Muutos abs. % abs. % , , , , , , , , , ,3 Taulukko 4 : Kemijärven kaupungin ikärakenne vuonna 2013 ja ennuste vuosille ( ) Lähde: Tilastokeskus 2013 ja kaupungin ennuste ( TT 02/2015) Ikäluokka Yhteensä

13 10 Taulukko 5. Kemijärven kaupungin väestö pääasiallisen toiminnan mukaan vuosina 1990 ja 2013 ( ) Lähde: Tilastokeskus/Lapin liitto Muutos Muutos % Koko väestö ,2 Työvoima ,9 Työlliset ,8 Työttömät ,4, Työvoiman ulkopuolella ,4 joista: 0-14 v ,0 opiskelijat, koululaiset ,2 eläkeläiset ,8 varusmiehet ,6 muut ,7 Huoltosuhde 1,39 2,14 +0,75 +54,0 Huoltosuhde (elatussuhde): kuinka monta työhön osallistumatonta ( työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä) yhtä työllistä kohti. Taulukko 6: Kemijärven kaupungin työssäkäyvät työnantajasektorin mukaan vuosina 1990 ja 2012 Lähde: Tilastokeskus Muutos abs. % Työssäkäyvät yhteensä ,4 Palkansaajat ,9 - Valtio ,9 - Kunta ,4 - Valtioenemmistöinen Oy ,6 - Yksityinen sektori ,8 Yrittäjät ,9

14 11 Taulukko 7: Kemijärven kaupungin työpaikat (alueella työssäkäyvät) vuonna 2012 ( ) Lähteet: Tilastokeskus Elinkeino Työpaikat 2012 % Maa- ja metsä- ja kalatalous 185 7,8 Teollisuus ja kaivostoiminta 99 4,2 Sähkö-, lämpö- ja vesihuolto 66 2,8 Rakentaminen 102 4,3 Kauppa ,3 Majoitus- ja ravitsemistoiminta 69 2,9 Kuljetus ja varastointi 120 5,0 Informaatio ja viestintä 34 1,4 Rahoitus-, vakuutus-, kiinteistötoimi 43 1,8 Ammatillinen, tekninen, tieteell. toiminta 107 4,5 Julkinen ym.hallinto, tukipalvelutoiminta ,0 Koulutus ,5 Terveys- ja sosiaalipalvelut ,2 Muut hlökohtaiset palvelut, järj.toiminta 92 3,9 Toimiala tuntematon 34 1,4 Yhteensä ,0 Taulukko 8: Kemijärven kaupungin työttömyys vuonna 2015 (tammi-heinäkuu keskimäärin) Lähde: Lapin työ- ja elinkeinotoimisto lkm % Työttömät (lomautetut ml.) ,0 (% työvoimasta: 3281) - miehet ,7 (% työttömistä) - naiset ,3 (% työttömistä) - alle 25 v. työttömät 42 6,4 (% työttömistä) - yli 50 v. työttömät ,2 (% työttömistä) - pitkäaikaistyöttömät ,3 (% työttömistä) Lapin työttömyysaste on ollut vuonna 2015 lomautetut mukaan 16,8 % ja koko maan 13,3 %, joten Kemijärven työllisyystilanne on ollut 3,2 % - yksikköä huonompi kuin Lapissa keskimäärin 6,7 %-yksikköä huonompi kuin maassa keskimäärin.

15 Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa Toiminnassa tapahtuneet muutokset Uusi kaupunginjohtaja aloitti Varmaan suurin muutos toiminnassa on ollut alkuvuonna se, että on aloitettu kartoittaa ja analysoida miten kaupungin talous saadaan tasapainoon. Tämä työ jo itsessään on lisännyt työntekijöiden ymmärrystä talouden seuraamisen merkityksestä. Päivystystoiminnan siirtyminen on viivästynyt, eikä sieltä ajateltuja kustannussäästöjä ole saatu. Hallinto-osasto Organisaatiouudistus on edennyt tavoitteiden mukaisesti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden organisaatiorakenteen, jonka mukaisesti kaupungin palvelutoiminta järjestetään lukien. Tavoitteena on saavuttaa päällekkäisten toimintojen poistumisena ja tuottavuuden lisäyksenä suunnittelukaudella satojen tuhansien säästö. Sosiaali- ja terveysosasto Erikoissairaanhoidon ostopalvelujen käyttö on lisääntynyt huomattavasti, euroa, 17,9 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Sivistysosasto Kemijärven kaupungin väestömäärä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 2300 henkilöä. Samaan aikaan lapsimäärä jatkaa vähenemistään ja samalla ikääntyvän väestön osuus kasvaa. Haasteena on tarjota laadukkaat ja tehokkaat varhaiskasvatus-, opetus- ja vapaa-ajanpalvelut ja niiden tukipalvelut taloudellisesti. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ennalta ehkäisevän työn merkitys kasvaa. Resurssien kohdentaminen tehokkaasti on myös sivistysosaston tulevien vuosien haaste. Sepänmäen koulu lakkaa ja oppilaat siirtyvät Särkelän kouluun. Lukio siirtyy Hillatien koulun yhteyteen ja Särkelän koulu Lepistöntielle. Itä-Lapin ammattiopisto eli Kemijärven järjestämä seutukunnallinen ammatillinen koulutus siirtyi Rovaniemen koulutuskuntayhtymän järjestämislupaan ja sen toiminnaksi. Tekninen osasto Koko kaupungin tasolla on meneillään tavoiteorganisaatio- ja palvelurakenneuudistus, jossa tekninen toimi on mukana. Varsinaiset organisaatiouudistukset valmistellaan vuoden 2015 aikana siten, että uudet organisaatiot aloittavat toimintansa vuoden 2016 alusta lähtien. Suunnitelmakauden eläköityminen hyödynnetään. Taloudessa tapahtuneet muutokset Toimintakulut euroa, olivat euroa pienemmät kuin edellisvuonna. Kulujen vähentymisessä näkyy budjettiin kirjattu menokehyksen pienentäminen 2 prosenttiyksiköllä ja ammatillisen koulutuksen siirtyminen Rovaniemen koulutuskuntayhtymän alaisuuteen. Toimintakulut ylittivät talousarvion 1,2 prosentilla. Toimintatuotot euroa olivat euroa edellisvuotta pienemmät. Toimintatuotot alittivat talousarvion 1,7 prosentilla. Verotuloja kertyi euroa (sisältäen kiinteistöveron jaksottamisen) ja ne ylittyivät budjetoidusta 2,4 prosenttia.

16 13 Valtionosuuksia kaupunki sai euroa eli 0,8 % vähemmän kuin oli budjetoitu. Vähennystä edelliseen vuoteen oli 17,1 % eli 2,2 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit ovat 1,1 miljoonaa euroa kun koko vuodelle arvioitu nettoinvestointitaso on 4,3 miljoonaa euroa. Tilinpäätösennuste tässä vaiheessa arvioidaan, että investoinneista jää osa toteutumatta täysimääräisenä kustannuksiltaan, joten investointien nettototeutuma jäänee n euroa alle suunnitellun.

17 14 Kemijärven kaupungin toimintakate, henkilöstömenot ja palvelujen ostot vuosina (1 000 ) /201 5 toimintakate henkilöstömenot pavelujen ostot Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden menoja on katettava verotuloilla ja valtionosuuksilla. Kemijärven kaupungin valtionosuudet ja verotulot vuosina (1 000 ) /201 5 valtionosuudet verotulot

18 Akselin otsikko 15 Kemijärven kaupungin vuosikate ja nettoinvestoinnit vuosina (1 000 ) Vuosikate ilmoittaa, riittääkö kunnan tulorahoitus kattamaan pitkävaikutteisista tuotannontekijöistä aiheutuneet kulut eli käyttöomaisuuden poistot. Kemijärven kaupungin ja konsernin lainakannan kehitys vuosina ( 1000 ) Kemijärven kaupungin ja konsernin lainakannan kehitys vuosina / /201 5 Kemijärven kaupunki Konserni

19 Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Vuonna 2014 päätetty valtionosuusuudistus vaikuttaa erittäin merkittävästi Kemijärven kaupungin talouteen. Lain mukaan kaupunki menettää 1,9 milj. euroa valtionosuuksistaan, mikä tarkoittaa 7 %:n valtionosuusleikkausta ja 2,5 % tulorahoitusmenetystä. Valtionosuusuudistuksen toteutukselle on määritelty viiden vuoden siirtymäaika porrasteisesti siten, että vuonna 2015 leikkaus on 50 euroa/asukas ja viidentenä vuonna (v. 2019) leikkaus 235 /asukas toteutuu kokonaisuudessaan. Valtionosuusleikkaus tarkoittaa Kemijärvellä sitä, että kaupungin tuottamien palvelujen tasoa ja laajuutta sekä henkilöstömäärää joudutaan tarkastelemaan aiempaa kriittisemmin ja kohdentaen toimintaa uudelleen. Kemijärven elinkeinollisen kehityksen ja sitä kautta verotulokertymän hienoisen kasvun odotetaan parantavan alueen talouden kehitystä ja ostovoiman kasvua. Verotulokertymän kasvu ei kuitenkaan kompensoi kaupungin valtionosuusleikkausta ja käyttötalousmenojen kasvua, joten käyttötalousmenojen ja investointien suhteen tulevat vuodet ovat erittäin haastavia ja vaativat toiminnan priorisointia aiemmin kertyneen alijäämän ja sen kattamisvelvollisuuden vuoksi Kaupungin henkilöstö Henkilöstö Vakinainen henkilöstö Koko henkilöstö Sairauspoissaolot Kalenteripäiviä yht. Kalenteripäivää/hlö ,9 15,9 13,6 14,6 16,2 13,6 17,1 9,5 Palkat ja palkkiot *) Euroa *) ilman sivukuluja Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista Toiminnalliset riskit Valtionosuusuudistuksen merkittävä heikentävä vaikutus kaupungin talouden rahoitukseen. Tytäryhteisöjen toimintaan vaikuttavat toimintaympäristöstä aiheutuvat tekijät. Itä-Lapin työhönvalmennussäätiön taloudellinen tilanne ja kaupungin siihen sijoittaman pääoman tilanne. Organisaatiorakenteen jäykkyys ja sektoroituneisuus muutoksessa ja toiminnan ohjauksessa sekä muutosvastarinta. Kaupungin henkilöstön ikärakenne. Rahoitusriskit Kaupungin velkaantuneisuuden kasvu lisää korko-, luotto- ja likviditeettiriskiä. Korkosuojaus on yksi keino suojata riskien toteutumista. Investointitason kasvu lisää tarvetta ulkopuoliselle rahoitukselle. Konsernivelkautuneisuuden taso. Vahinkoriskit Vakuutusten taso ja ajantasaisuus vahinkojen ja toiminnan keskeytymisen varalta.

20 Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista annetaan kaupunginvaltuustolle raportti tilanteista 30.4, ja Lautakuntia ja kaupunginhallitusta raportoidaan käyttösuunnitelmien toiminnallisten ja taloudellisten toteutumisesta vastaavista ajankohdista. Kaupunginhallitusta informoidaan kuukausittain taloustilanteesta, käyttötalousmäärärahojen käytöstä ja kaupungin toimintaan liittyvistä riskeistä. Kaupunginhallitus on antanut talousarvion toimeenpano-ohjeen, jossa määrätään hallintosäännön ohella menettelytavoista talouden raportointiin, henkilöstöasioihin ja muuhun toimintaan liittyen. Vakinaisen henkilön palkkaamiseen tarvitaan kaupunginhallituksen lupa. Muutoinkin ratkaisuvaltaa henkilöstöasioissa keskitettiin hallintosäännön määräyksillä kaupunginhallitukselle. Kaupungin alitilittäjäkassat tarkastetaan kerran vuodessa ja useamminkin, jos tarvetta jonkin alitilittäjän kohdalla on tarpeen. Riskienhallinnan seuranta toteutetaan vakuutusyhtiökumppanin kanssa vuosittain.

21 Tilikauden tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus Tilikauden tuloksen muodostuminen TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Ulkoinen Toimintatuotot Toimintakulut ) Toimintakate Verotulot Kiinteistöveron laskennallinen osuus ) Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 5 0 Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot ) Arvonalentumiset Tilikakauden tulos Tilinpäätössiirrot 0 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) Lomarahojen jaksotus ½ vuotuisista ) Laskennallinen ylijäämä (alijäämä) TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut,% 17,88 18,64 Vuosikate/Poistot, % 62,9 57,1 Vuosikate /asukas Asukasmäärä ) Toimintakuluihin lisätty vuoden 2014 vertailulukuun erikoissairaanhoidon kuluja tuhatta euroa (kirjanpidossa kaudella 07) 2) Kiinteitöveron tuotosta jaksotettu 2 M. 3) Poistoja jaksotettu ½ arvioiduista vuosipoistoista 4) Lomarahojen laskennallinen osuus per

22 Toiminnan rahoitus RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pys.vastaavien hyöd. luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset 1 2 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos 0 0 Oman pääoman muutokset 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahvirran kertymä 5 vuodelta Investointien tulorahoitus,% 43,6 89,6 Lainanhoitokate 1,92 1,97 Kassan riittävyys (pv) 36,9 23,7 Asukasmäärä Vuosikatetta oikaistu jaksotuksilla Kiinteistöverotulo 2 M Lomaraha 600 tuhatta euroa Toiminnan ja investointien rahavirta eri vuosina

23 *) mittaa maksuvalmiutta ja rahoituspuskuria tilinpäätöshetkellä Current ratio = (Vaihto-omaisuus + lyhytaikaiset saamiset + rahat ja pankkisaamiset + rahoitusomaisuusarvopaperit) / Lyhytaikainen vieras pääoma Viitearvot: Erinomainen yli 2,5 Hyvä 2-2,5 Tyydyttävä 1,5-2 Välttävä 1-1,5 Heikko alle 1 **) mittaa kykyä selviytyä lyhytaikaista veloistaan nopeasti rahaksi muutettavilla omaisuuserillään Quick ratio = (Lyhytaikaiset saamiset + rahat ja pankkisaamiset + rahoitusarvopaperit) / (lyhytaikainen vieras pääoma - lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut) Viitearvot: Erinomainen yli 1,5 Hyvä 1-1,5 Tyydyttävä 0,5-1 Välttävä 0,3-0,5 Heikko alle 0,3 20

24 3.4.2 Toiminnan rahoitus 21

25 Rahoitusasema ja sen muutokset TASE JA SEN TUNNUSLUVUT V A S T A A V A A V A S T A T T A V A A A PYSYVÄT VASTAAVAT I Aineettomat hyödykkeet A OMA PÄÄOMA Aineettomat oikeudet I Peruspääoma Muut pitkävaikutteiset menot II Muut omat rahastot III Edellisten tilikausien yli/alijäämä *) II Aineelliset hyödykkeet IV Tilikauden yli-/alijäämä 1) Maa- ja vesialueet Rakennukset B PAKOLLISET VARAUKSET 3. Kiinteät rakenteet ja laitteet Muut pakolliset varaukset *) Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet C TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Ennakkomaksut ja Valtion toimeksiannot keskeneräiset hankinnat 2. Lahjoitusrahastojen pääomat III Sijoitukset Muut toimeksiantojen pääomat Osakkeet ja osuudet 2. Muut lainasaamiset D VIERAS PÄÄOMA Muut saamiset I Pitkäaikainen B TOIMEKSIANTOJEN VARAT Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta Valtion toimeksiannot Lainat julkisyhteisöiltä Lahjoitusrahastojen Lainat muilta luotonantajilta 0 0 erityiskatteet 4. Muut velat / Liittymismak. ja muut velat C VAIHTUVAT VASTAAVAT II Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta I Vaihto-omaisuus Lainat julkisyhteisöiltä Aineet ja tarvikkeet Lainat muilta luotonantajilta 2. Ennakkomaksut Saadut ennakot Ostovelat II Saamiset Muut velat / Liittymismak. ja muut velat Lyhytaikaiset saamiset 7. Siirtovelat Myyntisaamiset Lainasaamiset 5 8 VASTATTAVAA YHTEENSÄ Muut saamiset Siirtosaamiset TASEEN TUNNUSLUVUT*) kts. seur. sivu III Rahoitusarvopaperit Omavaraisuusaste,% 47,34 46,47 1. Osakkeet ja osuudet Suhteellinen velkaantuneisuus,% 91,94 59,64 Kertynyt yli/alijäämä, IV Rahat ja pankkisaamiset Kertynyt yli/alijäämä, 1000 /asukas Rahat ja pankkisaamiset Lainakanta VASTAAVAA YHTEENSÄ Lainat 1000 /asukas Lainasaamiset Asukasmäärä

26 ) Taseen tilikauden tuloksen oikaisu Tilikauden tulos tuloslaskelmasta 65 Tulokseen lisätty kiinteistöverotulo Poistot tuloslaskelmasta Lomarahojen lask.osuus -600 Alijäämä per Kumulatiivinen alijäämä * Tunnusluvut eivät suoraan verrannollisia, koska tulot ovat kaudelta 1-6/2015 ja tase vuositase Kokonaistulot ja menot TULOT milj. MENOT milj Varsinainen toiminta eur % Varsinainen toiminta eur % Toimintatuotot 5,9 16,5 Toimintakulut 32,7 89,1 Verotulot 13,8 38,5 Korkokulut 0 0,0 Valtionosuudet 12,9 36,0 Muut rahoituskulut 0 0,0 Korkotuotot 0 Satunnaiset kulut Muut rahoitustuotot 0,7 2,0 Tulorah. korjauserät Satunnaiset tuotot Pakoll.varausten muutos 0 0,0 Tulorahoituksen korjauserät Pysyvien vasta myyntitappiot 0 0,0 Pysyvien vastaavien myyntiv. 0 Investoinnit Investoinnit Rahoitusosuudet investoint. 0 0,0 Pysyvien vastaavien myyntiv. 2,3 6,4 Pysyvät vast investointimenot 3,3 9,0 Rahoitustoiminta Rahoitustoiminta Antolainasaam. Vähennykset 0 Antolainasaam. lis. 0 0,0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,2 0,6 Pitkäaikaisten lainojen väh 0,7 1,9 Lyhytaikaisten lainojen lisäys Lyhytaikaisten lainojen väh. Oman pääoman lisäykset 0 Oman pääoman väh. Kokonaistulot yhteensä 35,8 100 Kokonaismenot yhteensä 36,7 100 Täsmäytys: Kokonaistulot - Kokonaismenot 35,8-36,7=0,9 Muut maksuvalmiuden muutokset - Rahavarojen muutos = (0,2) + (-0,7) = 0,9

27 24 TULOT % MENOT % 36 0,6 8,4 38,5 16,5 Toimintatuotot Verotulot Valtionosuudet Pitkäaikaisten lainojen lisäys 9,0 1,9 0 89,1 Toimintakulut Käyttöomaisuusinves toinnit Pitkäaikaisten lainojen vähennys Muut Muut

28 Tilikauden tuloksen käsittely ja talouden tasapainottamistoimenpiteet Asiaa koskeva sääntely Kunnanhallituksen on kuntalain 69 :n mukaan tehtävä toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä esitys tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä Tilikauden tuloksen käsittely Tilikauden tulos ennen varauksia ja rahastosiirtoja on euroa. Koko vuoden tavoite on ollut euroa, eli nyt ollaan kaupunkitasolla tavoitteen mukaisessa vauhdissa. Sote-puoli on jo ylittänyt eurolla budjettitason, ja jos mitään ei tehdä ylitys lienee luokka 1,5 M. Tähän tarvitaan tarkemmat analyysit ja johtopäätökset erityisesti sote-puolella, ja sitä alkaa selvittämään talouden tasapainottamistyöryhmä, joka nimetään tehtävään Talouden tasapainottamistoimenpiteet Edellisvuoden taseessa (2013) oli alijäämäsiirron jälkeen alijäämää ,76 euroa. Edellisen tilikauden yli-/alijäämää on oikaistu purkamalla varaukseksi vuonna 2011 kirjattu kehitysvammaisten ateriamaksut ,32 euroa. KHO on antanut asiasta päätöksen Kirjaus pienentää edellisten tilikausien alijäämää. Vuoden 2014 alijäämäsiirron jälkeen alijäämää on ,11 euroa. Kuntalain 65 :n 3 momentin mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Kaupungin alijäämäkehitys on jatkunut kolme vuotta peräkkäin, joten talouden tasapainottamiseksi suunnitellut toimenpiteet eivät ole olleet riittävän laajoja ja vaikutuksiltaan kohdentuneet ao. vuosille. Kaupunginvaltuustoryhmien syksyllä 2014 yhteisesti sopima ja allekirjoittama valtuustosopimus linjaa valtuustokaudelle tehtäviä talouden tasapainottamistoimenpiteitä ja kehittämistoimia. Valtuustosopimuksessa linjataan mm. seuraavaa: Työpaikkojen luomiseksi ryhmät sitoutuvat edistämään alueen elinkeinohankkeita ja varaamaan riittävät resurssit elinkeinotoimen käyttöön. Elinkeinotoimintaa kehitetään voimakkaasti tavoitteena kaupungin markkinointi, uusyrittäjyys, uudet investoinnit ja työpaikat. Olemassa olevien yritysten toimintaedellytyksiä tuetaan ja kehitetään. Talouden tasapainottamiseksi ryhmät sitoutuvat seuraaviin tavoitteisiin: - syntyneet alijäämät katetaan ja vuosikate kasvaa suunnitelmakauden aikana. - kaupungin menoja leikataan 3-4 % vuosittain vuoteen 2017 saakka, vertailulukuna käytetään vuotta henkilöstön määrä ja tehdyt henkilötyövuodet laskevat keskimäärin 2-4 %/v. - kaupungin lainakanta alenee valtuustokauden loppuun mennessä 4-6 milj. vuoden 2014 tasosta. Perus- ja lukiokoulutuksen osalta toimintaa rasittaa ylisuuret tilat ja niistä aiheutuvat kustannukset. Tilojen tehokkaamman käytön suunnittelu aloitetaan välittömästi ja asia tuodaan päätettäväksi siten, että asia voidaan ratkaista vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Kouluverkko uudistetaan valmistelun pohjalta tavoitteena tilojen käytön optimoiminen ja resurssien suuntaaminen koulutyöhön.

29 26 Osana organisaatiouudistusta on käsitelty yhteistyön tiivistämistä tytäryhteisöjen kanssa sekä kaupungin toimintojen uudelleen jäsennystä ja järjestämistä. Kaupungin kertyneet alijäämät saataisiin katettua yhdistämällä vesi- ja viemärilaitos Kemijärven kaukolämpöön siten, että siitä ei aiheudu asiakasmaksujen korotuspaineita ja toteutus palvelee taseen korjaamista. Toteutusta valmistellaan ja viedään päätöksentekoon vuoden 2015 aikana. Lisäksi kaupunginvaltuuston käsittelyyn tuodaan talouden tasapainottamisohjelma, jossa toimenpiteet kohdentuvat palvelutason ja laajuuden määrittelyyn ja sitä kautta käyttötalousmenokehitykseen. Nyt nämä laskelmat on saatu valmiiksi, ja on todettu, että ne eivät yksinään riitä. Tarvitaan siis lisäsäästöjä, ja siksi nimetään talouden tasapainottamistyöryhmä, joka analysoi, tekee johtopäätökset ja esittää lisää kustannussäästötoimia.

30 27 4. Talouden toteutuminen 4.1. Käyttötalouden toteutuminen VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: Hallinto-osasto Raportti ajalta Osaston toiminta-ajatus Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista, vastata elinkeinopalveluista sekä Itä-Lapin maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen toiminnasta. Lisäksi tehtävänä on vastata koko kaupunkiorganisaation ja konsernin talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päätöksenteon tuesta, päätösten toimeenpanosta ja viestinnästä. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Itä-Lapin palvelu- ja seutukuntakeskuksena toimiva Kemijärvi on vuonna 2014 päivitetyn kaupunkistrategian mukaisesti alueen elinvoimainen ja elinkeinorakenteeltaan monipuolinen kaupunki. Tarjoamme laadukkaat peruspalvelut kaikille ikäryhmille ja upeiden luontaisten (luonto, elinympäristö) puitteiden lisäksi kaupungissamme on hyvä viettää turvallista ja laadukasta elämää. Toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ovat mm. uuden saha- ja liimapalkkitehtaan; Keitele Groupin ja Lappi Timberin sijoittuminen Stora Enson entiselle tehdasalueelle. Odotettavat työpaikkavaikutukset ja verotulojen kasvu vaikuttavat kaupungin talouteen myönteisesti. Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Kemijärven kaupungin keskeinen menestystekijä. Toiminnassa tarvitaan riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten tulosten kasvua. 3. Toiminnan painopistealueet Toiminnan painopistealueina ovat kaupunkitasoisten henkilöstö-, talous- ja tietohallintopalvelujen kehittäminen sekä päätöksenteon uudistaminen hyödyntäen sähköisiä kokouskäytäntöjä ja uudistettua asianhallintojärjestelmää. Kaupunkiorganisaatiossa toteutetaan kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti palvelurakenteeseen ja palveluverkkoon kohdentuvaa uudistamista sekä tavoiteorganisaatiovaihtoehtojen mallintamista ja valitun mallin mukaista valmistelua päätöksentekoa varten. Valtuusto linjasi kokouksessaan, että uudistamistyö etenee kokonaisvaltaisen uudistamismallin mukaisesti. Tavoitteena on, että uusi organisaatio on toiminnassa vuoden 2016 alusta lukien. Kemijärven kaupunki tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa laadukkaat palvelut yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittämisessä. Kaupungissa harjoitetaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan tilaratkaisuissa yhteistyössä yritysten ja muiden rahoittajien kanssa. Osaamista lisätään yhteistyössä paikallisten toisen asteen oppilaitosten, yliopiston, korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Hanketoiminnassa painopiste on elinkeinostrategian mukaisissa päätoimialoissa. Hankkeissa pyritään itse hallinnoitaviin tehokkaisiin hankkeisiin.

31 28 4. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa (toiminnassa ja taloudessa tapahtuneet muutokset) Organisaatiouudistus on edennyt tavoitteiden mukaisesti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden organisaatiorakenteen, jonka mukaisesti kaupungin palvelutoiminta järjestetään lukien. Tavoitteena on saavuttaa päällekkäisten toimintojen poistumisena ja tuottavuuden lisäyksenä suunnittelukaudella satojen tuhansien säästö. Hallinnon tehtävien uudelleen järjestely on käynnistynyt ja toimistopalvelut siirtyvät jo syksyllä 2015 talous- ja kehittämisjohtajan alaisuuteen. Yhteisten resurssien kautta saadaan toimintaan sujuvuutta ja sijaistamiset järjestettyä aiempaa helpommin. Samalla henkilöstömäärä hallinto-osastolla kasvaa ja vastaavasti muilla osastoilla pienenee. Kylmälaitteista valmistavan Porkka Oy:n siirtäessä toimintonsa Hollolasta Kemijärvelle tuo uusia työpaikkoja, mutta samanaikaisesti Elisa Oy:n ilmoitus lopettaa puhelinpalvelutoimintansa Kemijärvellä vähentää työpaikkoja. Keitele Groupin/Lappi Timberin sahan ja liimapuutehtaan toiminnot ovat käynnistyneet odotetunlaisina ja lisännyt alueen elinvoimaisuutta ja positiivista työpaikkakehitystä. Työpaikkojen määrä on kasvanut alkuvuodesta hieman ja työttömyysaste pienentynyt n. 1% :n verran. Hallinto-osaston menot ovat alkuvuoden osalta arvioitua hieman pienemmät. Vaaleihin valtiolta kaupungille tuleva rahoitus kirjautuu tulona loppuvuodesta. Elinkeinopalvelujen osalta maksuosuudet toteutuvat suunnitellusti painottuen loppuvuoteen. 5. Talousarvion toteutuminen Hallinto-osasto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstömenot , Tilintarkastus Toimintamenot , TOIMINTAKATE , Vaalit Toimintamenot , Toimintatulot TOIMINTAKATE , Yleishallinto Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE Elinkeino Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE

32 29 6. Tunnusluvut Hallinto-osasto Tot. Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet 23, Henkilöstökulut , Muutos % -10 % Palvelujen ostot , Muutos % 16 % Toimintakate /as Asukasluku Henkilöstösuunnitelman toteutuminen ja mahdolliset poikkeamat Henkilöstösuunnitelma on toteutunut alkuvuoden osalta suunnitellun mukaisena. Loppuvuonna tapahtuu muutos, kun toimistohenkilöstö sosiaali- ja terveysosastolta ja tekniseltä osastolta kokonaisuudessaan siirtyy hallinto-osaston alaisuuteen. Tämä kasvattaa henkilöstömäärää n. 30 henkilöllä. Pitkien sairauspoissaolojen vaikutus näkyy hallinto-osaston sairaustilastoissa. 8. Investointisuunnitelman toteutuma-arvio Laajakaistan rakentaminen alueille 1 ja 3 ovat toteutuneet. Sonera ei ole vielä laskuttanut sopimuksen mukaista kulua Kemijärven kaupungilta. Muut investoinnit etenevät suunnitelmien mukaisesti. Loppuvuonna esitettäneen määrärahasiirtoja taloushallinnon ja palkanlaskentaohjelmistojen investointien johdosta. Ohjelmistohankinnoilla saadaan aikaan tuottavuutta ja lisää mahdollisuuksia raportointiin. Saatu työajansäästö toteutuu tulevien vuosien aikana ja maksaa investointikustannukset. 9. Talouden tasapainottamistoimenpiteet loppuvuodelle 2015 talousarviossa pysymiseksi Hallinto- osasto vastaa kaupunkitasoisista palveluista ja palvelujen kehittämisestä. Hallinto-osasto noudattaa kaupunginhallituksen antamia talousarvion toimeenpano-ohjeita hankinnoissa, palvelujen ostoissa ja henkilöstökulusäästöissä. Hallinto-osasto ei pysty loppuvuonna pienentämään kulujaan toimintavolyymin kasvaessa eli henkilöstökulujen osalta. Elinkeinopalvelujen hankeosuudet ja muut maksuosuudet toteutuvat loppuvuonna suunnitellun mukaisina.

33 30 Hallinto-osaston kulujen toteutuma menolajeittain ; 9 % 8 462; 0 % ; 10 % ; 1 % ; 51 % ; 29 % Henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Hallinto-osaston / tulosalueiden talousarvio ja toteutuma Hallinto-osasto TA 2015 Tot. 1-6/ Vaalit Tilintarkastus Yleishallinto Elinkeino

34 31 TULOSALUE: 100 VAALIT Vastuuhenkilö: Pauna Liisa Virka-asema: hallintosihteeri 1. Toiminta-ajatus Tulosalue sisältää valtiollisten vaalien ja kunnallisvaalien järjestämisen 2. Tuottavuustoimenpiteet ja -hankkeet Yhden vaalialueen käyttöön otto seuraavissa kunnallisvaaleissa. Aiemmin on ollut viisi vaalialuetta. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Vuonna 2015 järjestetään eduskuntavaalit Vaalipäivä ennakkoäänestys kotimaassa Järjestettiin huhtikuussa Vuonna 2016 lokakuussa järjestetään kunnallisvaalit Järjestetään lokakuussa Vuonna 2017 ei vaaleja 4. Vuonna 2018 tammikuussa järjestetään presidentinvaalit Järjestetään tammikuussa Henkilöstösuunnitelma 5. Talous Vaalit Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot TOIMINTAKATE , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , Muutos % -54 % Palvelujen ostot , Muutos % 81 % Toimintakate /as Asukasluku

35 32 TULOSALUE: 150 TILINTARKASTUS Toiminta-ajatus Vastuuhenkilö: Virka-asema: Tulosalue sisältää kaupunginvaltuuston valitseman tarkastuslautakunnan sekä varsinaisen ammattitilintarkastajan toiminnan. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lautakunta seuraa tilintarkastusta sekä tekee tarvittaessa aloitteita ja esityksiä tilintarkastuksen kehittämisestä 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus Valmistellaan valtuustolle Raportit Annettu tarkastuslautakunta Epävirallinen toiminnan ja talouden väliarviointi tilanteesta tarpeen mukaan Annetaan viimeistään syys-lokakuun valtuustoon Annettava raportti 3. Kokouksia 10/vuosi Kokouksien lukumäärä Toteutunut 6 4. Lakisääteinen JHTTtilintarkastus 25 päivää/vuosi. Lisäksi 8 päivää/vuosi tarkastuslautakunnan avustamiseen liittyvät tehtävät ja muu arviointityö sekä erityistehtävien taihankkeiden, kuten Euhankkeiden tarkastus noin 7 päivää/vuosi Tilintarkastaja raportoi tarkastuksen etenemisestä Toteutuneet päivät Tilintarkastus 10 pv Tarkastuslautakunnan avustamine 4 pv (arviointi) Kokouksiin osallistuminen 4 kertaa, talousseminaari, johdon neuvottelut, valtuusto 3 pv 5. Seurataan kaupungin taloudellisen tilanteen kehittymistä Osastojen selvitykset ja erilaiset tilastot Käyntikohteiden lukumäärä Kuultu selvityksiä teknisestä toimesta,. hoiva- ja hoitotyön palveluista sekä talous- ja hallintoasioista

36 33 4. Henkilöstösuunnitelma 5. Talous Tilintarkastus Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , TOIMINTAKATE , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , Muutos % 14 % Palvelujen ostot , Muutos % 11 % Toimintakate /as Asukasluku

37 34 TULOSALUE: 200 YLEISHALLINTO Toiminta-ajatus Vastuuhenkilö: Kuvaja Tuula Virka-asema: talous- ja kehittämisjohtaja Osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa ja huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista. Lisäksi osasto vastaa koko kaupunkiorganisaation talouden ja toimintojen yhteensovittamisesta, kaupunginvaltuuston ja hallituksen päätöksenteon valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta ja konsernijohtamisen tuesta. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Talous-, tieto-, henkilöstö- ja hallintopalvelujen tehtävänä on tukea kaupunkiorganisaation ja konsernin toimintaa tarjoamalla asiantuntevat, laadukkaat ja kustannustehokkaat tukipalvelut johtamiseen, päätöksentekoon ja toimintaympäristön muutokseen. Toimintoja kehitetään osana tavoiteorganisaatiotyötä ja palveluiden toimintaprosesseja uudistetaan vastaamaan kustannustehokkaammin nykytarpeita. Henkilöstöpalveluiden päätavoitteena on henkilöstömenojen vähentäminen ja tuottavuuden parantaminen talousarvio- ja toimintasuunnitelmavuosille valmisteltavalla henkilöstöohjelmalla, jonka sisältämät toimenpiteet liittyvät henkilöstön työhyvinvoinnin tukemiseen ja osaamisen sekä palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmien kehittämiseen. Henkilöstösuunnittelua ja -raportointia kehitetään valmistelun ja päätöksenteon tueksi. Tietohallintojärjestelmien uudistamisella tuetaan tuottavuuden tavoitteiden toteutumista. Tietohallinnon hajautettu toimintamalli keskitetään kohdentamalla kustannukset ja päätöksenteko tietohallintoon. Näin pystytään seuraamaan paremmin kustannusten muodostumista ja tietohallinnon eri osa-alueiden toiminnan tehokkuutta. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen Hallintopalvelut: 1. Organisaatiorakenteen uudistaminen Eri organisaatiovaihtoehtojen esittely ja valitun mallin mukainen päätöksenteko ja sääntöjen uudistaminen Valtuuston päätös uudesta organisaatiomallista syksyllä Hallintosäännön uudistaminen vastaamaan uutta organisaatiorakennetta Organisaatiomalli hyväksytty KV Hallintosääntö uudistetaan kokonaisuudessaan loppuvuonna. Luku 6. KV elokuussa. Henkilöstöpalvelut: 1. Hyvinvoiva henkilöstö Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen Sairauspoissaolot (pv/tt/v) 9,5 pv/tt/v ( ) 2. Henkilöstömenojen vähentäminen ja tuottavuuden parantaminen Henkilöstösuunnitelma valmistelu ja toteuttaminen Henkilöstöohjelma hyväksytty ja ohjelman mukaiset toimenpiteet toteutettu. Henkilöstökustannukse t ( ) Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman sekä henkilöstöohjelman valmistelu käynnistetty. Valmistelussa huomioitu tuleva organisaatio- ja johtamisrakenne

38 35. Talouspalvelut: 1. Talouspalvelujen uudistaminen Osana organisaatiotyötä talouspalvelujen uudistaminen valitun toteutusmallin pohjalta Toteutettu v loppuun mennessä Henkilöstökustannukset: , 44,6 % (30.6.) (hallinto-osasto) , 50,9 % (30.6.) (kaupunki) selvitys ja väliraportti luovutettu kh/kv iltakoulussa. Valmistelu etenee osana tukipalvelujen keskittämistä uuden organisaatiorakenteen mukaiseksi. Tietohallinto: 1. Kantaan liittyminen syksy 2015 Kaikki ongelmat ratkottu ennen liittymistä Toteutettu v loppuun mennessä Kantaan liitytty Mobiilikotihoidon käyttöönotto Mobiilikotihoidon Pilottitiimi lokakuussa projektin aloitus 2015, 1-2 muuta tiimiä huhtikuussa vuoden 2015 loppuun Käyttöönotto pilottitiimillä mennessä. lokakuussa Kotihoidossa on 1-2 tiimiä loppuvuoden yhteensä 4 tiimiä. aikana. Pilottiaikataulu on siirtynyt siten, että pilotti aloitetaan marras-joulukuussa. Projekti aloitetaan kesäkuussa Työsuojelu: 1. Työsuojeluorganisaation toiminnan ja työsuojelutietoisuuden kehittäminen ja toimintaohjelman tavoitteiden toteutumisen seuranta Perehdytystilaisuus henkilöstölle Webropol-kysely tulosalueittain Perehdytystilaisuuteen osallistuu 50 % henkilöstöstä Tulosaluekohtainen tieto tavoitteiden toteutumisesta Perehdytetty 15 % henkilöstöstä, toiminta jatkuu työsuojelun toimintaohjelman mukaisesti. Kyselyn valmistelu etenee suunnitelman mukaisesti. Joukkoliikenne: 1. Säilytetään kaupungin sisäisen joukkoliikenteen peruspalvelutaso turvaamalla koulumatkaja asiointiyhteydet sekä liityntäliikenne- ja jatkoyhteydet junille/junilta. Vuonna 2015 kaupungin sisäisen linja-autoliikenteen palvelutasoa lasketaan huomattavasti. Linja-autoliikennettä korvataan palveluliikenteellä joiltakin osin. Linjaautoliikenteestä ja palveluliikenteestä järjestetään tarjouskilpailu, minkä tulosten perusteella tehdään kaksivuotissopimukset yhden vuoden optiolla. Vuosina palvelutaso pysyy vuoden 2015 tasolla tehtyjen sopimusten perusteella. Tuki/vuoro, matkustajamäärä/vuor o Kaupungin sisäisen joukkoliikenteen palvelutasoa tarkistettu. Järjestetty tarjouskilpailu paikallisliikenteestä ja muusta sisäisestä joukkoliikenteestä, KH hyväksynyt tarjoukset

39 36 4. Henkilöstösuunnitelma Yleishallinnon osalta suunnitelmakauden loppuun mennessä tavoitteena on toimintoja tehostamalla ja luonnollista poistumaa hyödyntäen vähentää henkilöstömäärää kolmella työntekijällä vuoden 2014 talousarvion toteutumaennusteeseen (TPE 19,5, sis. projektihenkilöstön) nähden. Talousarvion laadintahetkellä ei ole suunnitteilla projektihenkilöstön rekrytointeja yleishallintoon. Tämä ei tule toteutumaan organisaatiouudistuksen johdosta, sillä hallinto- ja tukipalveluhenkilöstö keskitetään hallintoon osin jo vuoden 2015 aikana. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja 18, toimet Henkilöstömenot , Muutos % -6 % Palvelujen ostot , Muutos % 7 % Toimintakate /as , Asukasluku

40 37 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: 230 ELINKEINOJEN EDISTÄMINEN Vastuuhenkilö: Kuvaja Tuula Virka-asema: Talous- ja kehittämisjohtaja 1. Toiminta-ajatus Elinkeinotoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen on Itä-Lapin keskeinen menestystekijä. Tarvitaan riskinottokykyä, olemassa olevien resurssien tehokasta hyödyntämistä sekä investointeja yksityiselle ja julkiselle sektorille. Myös paikallinen erikoistuminen, kansainvälistyminen ja monipuolinen yhteistyö edistävät yritysten tulosten kasvua. Kemijärven kaupunki tuottaa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa laadukkaat palvelut yritystoiminnan ja elinkeinoelämän kehittämisessä. Kaupungissa harjoitetaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa yritystoiminnan tilaratkaisuissa yhteistyössä yritysten ja muiden rahoittajien kanssa. Osaamista lisätään yhteistyössä paikallisten toisen asteen oppilaitosten, yliopiston, korkeakoulujen ja yritysten kanssa. Hanketoiminnassa painopiste on elinkeinostrategian mukaisissa päätoimialoissa. Hankkeissa pyritään itse hallinnoitaviin tehokkaisiin hankkeisiin. Kemijärven Kehitys Oy:n strategiassa esiin tuodut kehittämissuunnitelma otetaan huomioon vuoden 2015 aikana 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Elinkeinoyksikön tehtävänä on tarjota laadukkaat, joustavat ja tehokkaat palvelut elinkeinoelämän tueksi ja kehittämiseksi. Erityisenä painopisteenä ovat yritystapaamiset, erilaiset aktivointitoimenpiteet, ja yritysten omistusjärjestelyt. Erityistä huomiota kiinnitetään kaupan ja palveluiden toimialaan. Vahvassa kasvussa oleva metsä- ja puuala luo erityisiä mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle, joihin kohdistetaan erilaisia toimenpiteitä. Uusi ohjelmakausi antaa hyvät mahdollisuudet uusien kehittämishankkeiden ja erilaisten selvitysten tekemiselle. Hankkeita käytetään lisäresurssina, jotta kärkitoimialoille saadaan riittävästi resursseja ja osaamista. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen Yrityspalvelut: 1. Yrityspalvelut ja neuvonta Yritysneuvonta Perustetut yritykset 9 perustettua 9 lakannut. Kehittämishankkeiden valmistelu, Yritysklinikat, käynnit, monipuolinen viestintä Kehittämistoimenpiteet yrityksille: Aktivointitoimenpiteet Neljä tilaisuutta järjestetty yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. 2. Erityisalueet Omistajan vaihdosten aktivointi. Kauppa- ja palvelualan aktivointi. Osallistuneet yritykset Osaamisen kehittäminen Palvelukulttuurin, laadun Osallistuneet yritykset hankevalmistelu

41 38 ja vieraanvaraisuuden kehittäminen käynnissä Kehittämishankkeet: 1. Uusien hankkeiden valmistelu ja käynnistäminen Yritysten tapaamisklinikat Hankevalmistelu yhteistyö toimijoiden kanssa Osallistuneet Käynnistetyt hankkeet Yrityksiä osallistunut eri tilaisuuksiin n. 30. Uuden ohjelmakauden käynnistetyt hankkeet 1. EcoCool Alueen kehittämishankkeiden välisen yhteistyön ja koordinoinnin tehostaminen Strateginen keskustelu toimijoiden kesken. Toiminnan tehostuminen Elinkeinotiimin työn tehostaminen. Osallistuttu erittäin aktiivisesti hankkeiden valmisteluun. Maaseutupalvelut: 1. Maaseutuhallinnon tehtävien hoito Maaseutuhallinnon Itä- Lapin Yhteistoimintaalue tuottaa yhteisesti alueen maaseutuhallinnon viranomaispalvelut. Kemijärven kaupunki vastaa yksikön toiminnasta. Maatalouden tuki- ja rahoitusasiat sekä muut maaseutuhallinnon lakisääteiset tehtävät hoidetaan asianmukaisesti. Sähköisen tukihaun osuus hakemuksista 98 % oli maan paras. Tehtävät on saatu suoritettua lakien ja asetusten mukaisissa määrä-ajoissa. 2. Maaseutuyritysten kehittämistehtävät Neuvonta ja yleinen aktivointi. Koulutus. Hanketoiminnan hyödyntäminen. Uusien yritysten, sukupolvenvaihdoksie n, rahoitushakemusten, kehittämishankkeiden ja neuvonnan kysynnän määrä. Maatalouden SPV:a toteutunut 3 kpl. Loppuvuodesta toteutunee vielä 2 kpl. Rahoitushakemuksia vireillä 5 kpl. 3. Kylätoiminnan kehittäminen Neuvonta ja yleinen aktivointi. Kylien välinen yhteistyö. Kaupungin ja kylien välinen yhteistyö. Kaupungin myöntämä kylätoimintaraha ja hankelainoitus. Toimintaryhmätyö. Aktiivisesti toimivien kylien lukumäärä. Kylien järjestämien palveluiden ja tapahtumien määrä. Toimintaryhmätyön tuloksellisuus ja hankkeiden määrä. 2 tilaisuutta. Uusi ohjelmakausi alussa, ei vielä rahoituskanavat auki. Kylätoimintaraha hakemuksia 15 kylältä. 4. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstöön ei ole lisärekrytointeja vuodelle Tarvittaessa lisäresurssit toteutetaan hankerahoituksen kautta. 5. Talousarvion toteutuminen Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate Henkilöstömenot ,

42 39 Eu-projektien maksuosuudet eivät näy tulopuolella reaaliajassa kirjanpidossa, koska maksatushakemukset tehdään pääsääntöisesti ja tilanteissa. 5. Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , Muutos % -20 % Palvelujen ostot , Muutos % 154 % Toimintakate /as Asukasluku Henkilöstökulut sis. myös ns. määräaikaisten projektihenkilöstön palkat

43 40 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: Sosiaali- ja terveysosasto Raportti ajalta Osaston toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveystoimi huolehtii siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, jotka tukevat kuntalaisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä edistävät väestön terveyttä. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja -hankkeet Toteutuu toiminnallisten tavoitteiden mukaisesti. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset/asukas lähelle Lapin ja verrokkikuntien keskimääräisiä kustannuksia, säästötavoite toimintakate 2,5 milj euroa vuoteen 2018 mennessä Toteutetaan suunnitellut rakennemuutokset sosiaali- ja terveydenhuollon sekä ikäihmisten palveluissa Toimintakate Sosiaali- ja terveystoimen kustannukset/asukas Toimenpiteet on aloitettu 2. Laitoshoitopaikkojen vähentäminen suositusten mukaiseksi, 2-3 % 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä, vuoteen 2018 mennessä Ikäihmisten palveluohjaus kevyempiin palvelumuotoihin: tehostettu palveluasuminen, pienkodit, tehostettu kotihoito ym. Laitoshoidossa olevien yli 75 vuotiaiden määrä vuosina Laitoshoidon purkutoimenpiteet toteutuvat alkaen ja jatkuvat vuodelle Oman leikkaus- ja operatiivisen toiminnan lakkauttaminen Henkilöstön uudelleen sijoittaminen avohuollon ja ikäihmisten palveluihin Uudelleensijoitukset on toteutettu On toteutunut suunnitellusti 3. Terveyskeskusyöpäivystys siirtyy Lapin keskussairaalan yhteispäivystykseen alkaen Neuvotteluita jatketaan Lapin sairaanhoitopiirin kanssa Terveyskeskusyöpäivystys on siirtynyt Lapin keskussairaalaan Siirtynee alkaen 4. Kuntouttavien ja kotiin tarjottavien palveluiden monipuolistaminen ja kuntouttavan työotteen edelleen tehostaminen ikäihmisten avohuollon palveluissa Erilaiset asumis- ja palvelumuodot kodin ja laitoshoidon välillä Erilaisten kuntoutus- ja ennaltaehkäisevien palveluiden lisääminen Asiakastyytyväisyyskyselyt Omaisten palautteet Toteutuu suunnitellusti

44 41 4. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa (toiminnassa ja taloudessa tapahtuneet muutokset) Erikoissairaanhoidon ostopalvelujen käyttö on lisääntynyt huomattavasti, euroa, 17,9 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 5. Talousarvion toteutuminen Sosiaali- ja terveysosasto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut , Hallinto ja projektit Toimintamenot , Toimintatulot TOIMINTAKATE , Työllisyyden hoito Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Sosiaalipalvelut Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Terveydenhuolto Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Hoiva- ja hoitotyön palvelut Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Vammaispalvelut Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE ,

45 42 6. Tunnusluvut Sosiaali- ja terveysosasto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % -9 % Palvelujen ostot , Muutos % 25 % Toimintakate /as Henkilöstösuunnitelman toteutuminen ja mahdolliset poikkeamat Toteutuu henkilöstösuunnitelman TA 2015 mukaisesti 8. Investointisuunnitelman toteutuma-arvio Toteutunut taloussuunnitelman mukaisesti 9. Sisäisen valvonnan järjestäminen ja riskien arviointi sekä mahdollisten riskien toteutuminen Toteutunut taloussuunnitelman mukaisesti

46 43 Sosiaali- ja terveysosaston kulujen toteutuma menolajeittain ; -7 % ; -6 % ; -4 % ; -3 % ; -42 % ; -40 % Henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut Sosiaali- ja terveysosasto / tulosalueittain talousarvio ja toteutuma TA

47 44 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Hallinto ja projektit Vastuuhenkilö: Marjatta Pekkarinen Virka-asema: talouspäällikkö 1. Toiminta-ajatus Tulosalue sisältää sosiaali- ja terveysosaston hallinto- ja talousyksikön ja projektit. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Osallistutaan Kemijärven kaupungin tavoite- ja palveluorganisaation valmisteluun. Henkilöstösuunnittelussa ja hallintopalveluissa haetaan tuottavuutta hyödyntämällä henkilöstön eläköitymisen tuomaa mahdollisuutta tehtävien uudelleen organisoimiseksi ja tavoitteiden mukaiseen henkilöstömäärän sopeuttamiseen palvelutuotantoa vastaavaksi. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Esimiesten ja henkilöstön Järjestetään talouskoulutusta Koulutettujen Esimiehet ovat kustannustietoisuuden ja talousvastuun lisääminen kohdennetusti eri ryhmille lukumäärä osallistuneet JETkoulutukseen.. 2. Osallistutaan palvelurakenne- ja tavoiteorganisaatiotyöhön Tehtävien monipuolistaminen Uusi ja työprosessien palveluorganisaati kehittäminen tehokkaammiksi o käytössä Laaditaan vuoden 2016 osaamiskartoitukset alusta On toteutunut 3. Uusien ohjelmistojen käyttöönotto toiminnan tehostamiseksi Tarvittavien sovellusten hankinta ja käyttäjien täsmäkoulutukset Uudet sovellukset tehokkaassa käytössä Ei ole toteutunut 4. Henkilöstösuunnitelma Toteutuu henkilöstösuunnitelman 2015 mukaisesti. 5. Talous Hallinto ja Tot Tot. projektit Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut ,

48 45 6. Tunnusluvut Hallinto ja projektit Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % -20 % Palvelujen ostot Muutos % -46 % Toimintakate /as

49 46 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: TYÖLLISYYDENHOITO Vastuuhenkilö: Kilpeläinen Auvo Virka-asema: Sos.- ja terv. johtaja 1. Toiminta-ajatus Kemijärven kaupunki ottaa vahvan roolin työllisyydenhoidossa. Tavoitteena on rakentaa alueelle monialainentyöllisyyttä, osaamista ja osallisuutta vahvistava palvelukokonaisuus. Kaupunki tarjoaa palkkatuettua työtä, koululaisille ja opiskelijoille kesätyömahdollisuuksia. Kaupunki ostaa laadukkaita kuntouttavan työtoiminnan palveluja sekä yksilövalmennuspalvelua heikossa työmarkkina-asemassa oleville asiakkaille. Näiden lisäksi kaupunki myöntää yrityksille, yhdistyksille ja säätiölle Kemijärvi-lisää mm. nuorten työllistämisen edistämiseksi. Työttömien terveystarkastus on lakisääteinen. Tarkempaa selvittelyä tai erityistä tukea tarvitseva asiakas ohjataan moniammatilliseen työ- ja toimintakyvyn kartoitukseen. Kartoitukseen osallistuu asiakkaan tarpeen mukaan psykologi, yksilövalmentaja, kuntoutuslääkäri, sairaanhoitaja ja muita ammattihenkilöitä. Kartoituksen koordinoinnista vastaa työllisyydenhoidon yksikkö. Asiakkaalle laaditaan verkostoyhteistyönä työhön, koulutukseen, kuntoutumiseen tai eläkeselvittelyihin tähtäävä jatkopolku. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kemijärven kaupungin sosiaali- ja terveysosastolla aloitti ESR-rahoitteinen HIIOP - opinnollistetut työpajat hanke toukokuussa Hanke kestää joulukuun loppuun asti Erityistavoite on nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen. Hankkeen avulla luodaan vaihtoehtoisia oppimisväyliä (opinnollistaminen), joita kaupungissa ei vielä ole. Opinnollistamisen avulla saadaan jäsentynyt toimintamalli palveluiden tuottajien kehittämiseen enemmän työelämän vaatimuksia vastaaviksi, mutta kuitenkin huomioiden asiakkaiden erityishaasteet. Asiakkaat saavat mahdollisuuden suorittaa osatutkintoja, jotka auttavat heitä koulutuksen/ työllistymisen jatkopoluilla. Toimintamalli huomioi asiakkaan yksilöllisen ja kokonaisvaltaisen tuen tarpeen, jota normaali ammatillinen koulutusjärjestelmä ei pysty tällä hetkellä tarjoamaan. Hankkeen avulla saadaan heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä, etenkin nuoria, aktivoitumaan koulutukseen, sekä työllistymään. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastukset ja moniammatillinen palvelutarvearvio. Työttömien terveystarkastukset ja palvelutarvearviot. Toteutuneet_, Työttömien terveystarkastukset ja palvelutarvearviot. Toteutuneet 65. VAT- arviointi (Valmennuksen Arvioinnin Tukijärjestelmä) käyttö kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkkaat VATjärjestelmässä. Toteutuneet, lukumäärä. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat VAT-järjestelmässä, toteutuneet Palkkatukityön kohdentaminen oikeaaikaiseksi. Palkkatukityöntekijöiden valintaprosessin tiivistäminen (työhallinto- kaupunki). Palkkatukityönteki jöiden määrä, toteutuneet_. Palkkatukityöntekijöiden määrä, toteutuneet 16.

50 47 3. Työttömille räätälöidyt yksilölliset opintopalvelut. Työpajojen opinnollistaminen. Hankkeen hakeminen. Opinnollistettujen työpajojen opiskelijat, lukumäärä_. Hanke saanut rahoituksen ja aloittanut Koulutukset alkavat syksyllä Kunnan osarahoittaman työmarkkinatukilistan haltuunotto. Terveystarkastukset, palvelutarvearviot,jatkopolutus. Listalta poistuneet, lukumäärä _. Listalta poistuneet, toteutuneet Henkilöstösuunnitelma Toteutuu henkilöstösuunnitelman 2015 mukaisesti. 5. Talous Työllisyyden hoito Tot Tot. Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut , Tunnusluvut Työllisyyden hoito Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % -38 % Palvelujen ostot , Muutos % -9 % Toimintakate /as Asukasluku

51 48 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: 401 SOSIAALIPALVELUT Vastuuhenkilö: Mirja Korkeakangas Virka-asema: johtava sosiaalityöntekijä 1. Toiminta-ajatus Sosiaalipalvelujen tulosalueelle kuuluvat aikuissosiaalityö, toimeentuloturva, lastensuojelu ja lastenvalvojan tehtävät sekä talous- ja velkaneuvonta. Sosiaalipalveluiden toiminta-ajatuksena on kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen ja ongelmien ehkäisy. Tavoitteena on parantaa kuntalaisten edellytyksiä omaan elämänhallintaan ja lisätä valmiuksia itsenäiseen suoriutumiseen 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Asiakkaat saavat Palveluohjauksen kehittäminen Oma valvonta ja On toteutunut. palvelut lakien valvontaviranomai Käsittelyajat toteutuneet määräämässä ajassa sten seuranta 100 % lakien mukaisissa määräajoissa 2. Tietojärjestelmän käytön tehostaminen Tietojärjestelmän monipuolinen käyttöönotto Käyttöönotetut palvelut Toteutunut osittain, (ohjelman toimittaja päivittää ohjelman lokakuussa) 3. Turvataan riittävät resurssit lakisääteisten palvelujen tuottamiselle Toimenkuvien päivittäminen ja virkojen täyttäminen Asiakasmäärä/työ ntekijä On toteutunut 4. Lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvointineuvolan suunnittelu ja toimeenpano Hyvinvointineuvol a on aloittanut toimintansa Työskentely aloitettu, Työmenetelmäkoulutus lapsiperheiden kanssa työskenteleville. SHL lain muutokset ( ) tukevat tavoitetta. 4. Henkilöstösuunnitelma Toteutuu henkilöstösuunnitelman 2015 mukaisesti. 5. Talous Sosiaalipalvelut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut ,

52 49 6. Tunnusluvut Sosiaalipalvelut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % 9 % Palvelujen ostot , Muutos % -6 % Toimintakate /as Asukasluku

53 50 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Terveydenhuolto Vastuuhenkilö: Anne Poropudas Virka-asema: terveyskeskusylilääkäri 1. Toiminta-ajatus Perusterveydenhuollon palveluiden tuottaminen kuntalaisille asiakaslähtöisesti ja oikea-aikaisesti 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet - laitoshoidon purku - avoterveydenhuollon työnjako - akuuttihoitopäivien vähentäminen, kotiutustiimin toiminnan kehittäminen 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Turvataan potilaan hoitoon pääsy lain edellyttämässä ajassa Huolehditaan siitä, että oikeita palveluja on riittävästi tarjolla oikea-aikaisesti Toteutuu suunnitellusti 2. Laitoshoitopaikkojen vähentäminen 38 paikkaan suunnitelmakaudella Työnjakoa avoterveydenhuollossa selkiytetään eri ammattiryhmien välillä ja resursseja kohdennetaan optimaalisesti Uudet ryhmäkoti- ja pienkotiasumispaikat valmistuvat vuoden 2015 aikana Vuodeosasto 2 säilyy pitkäaikaisvuodeosastona ja sairaansijoja vähennetään luonnollisen poistuman kautta Vuodeosasto 1 muuttuu arviointi- ja kuntoutusosastoksi Hoitoon pääsytietojen seuranta omana toimintana ja THL:n toimesta Sairaansijat vähenevät vuoden 2015 aikana seuraavista Osasto 1 27 ss (nyt 33 ss) Osasto 2 20 ss (nyt 25 ss) Akuutti os 27 ss (nyt 33 ss) Toteutuu suunnitellusti 3.. Tk:n yöpäivystyksen siirto Lapin keskussairaalaan Laitospaikkojen vähentäminen 38 paikkaan Neuvottelut, erityislupa 24 h päivystykselle Uusi ryhmäkoti, pienkotiasuminen, intervallihoitojen uudelleen järjestäminen sairaansijat Toteutuu vuoden 2016 alusta Akuuttiosasto 27 ss Osasto 1 9/ ss Osasto 2 20 ss alkaen 5. Kantapalveluiden käyttöönotto 6. Kotikuntoutuksen lisääminen ja kuntouttavan työotteen tehostaminen ikäihmisten palveluissa Tekninen valmius Otettu käyttöön 5/2015 Resurssien suuntaaminen kotikuntoutukseen, ergonomiakoulutksen jatkaminen Suunnitellut toimenpiteet ovat toteutuneet

54 51 4. Henkilöstösuunnitelma Toteutuu henkilöstösuunnitelman 2015 mukaisesti. 5. Talous Terveydenhuolto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut , Tunnusluvut Terveydenhuolto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % -14 % Palvelujen ostot , Muutos % 35 % Toimintakate /as Asukasluku

55 52 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTA TULOSALUE: Hoiva- ja hoitotyönpalvelut Vastuuhenkilö: Rauni-Maaria Kesälahti Virka-asema: Hoiva- ja hoitotyönjohtaja 1. Toiminta-ajatus Hoiva- ja hoitotyönpalveluissa tarjotaan mahdollisuuksien mukaan ikääntyville asiakkaille parempaa ja inhimillistä palvelua sekä hoitoa. Tavoitteena on rakentaa asiakkaan ja omaisten kanssa yhteistyössä oikeaaikainen arkipärjäämisen hoito ja huolenpito. Kotona asumista tuetaan mahdollisimman pitkään eri tukitoimenpitein ja toimintakyvyn ylläpitämiseen kannustamalla liikkumiseen sekä kotikuntoutuksella. Kunta järjestää myös kevyempiä asumispalvelu- vaihtoehtoja. Hoiva- ja hoitotyön tulosalue sisältää kuntouttavat ja kotiin tarjottavat palvelut, palveluasumisen, laitoshoidon, omaishoidontuen, veteraanikuntoutuksen sekä kaikki ikäihmisten hoidonporrastuksen mukaiset palvelut mukaan lukien avohoidon palvelut hoitotyön osa-alueelta. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kotiin annettavien palvelujen Mobiili-toiminnanohjaus aloitetaan vuoden 2015 lokakuussa ja siinä edetään suunnitelman mukaan. Laitospaikkojen vähentämiseen vaikuttaa se, että saadaan parempi hoidon tarpeen mittari RAI arviointijärjestelmä käyttöön. Vuoden 2015 tammikuussa on aloitettu RAI - arviointijärjestelmän käyttöönotto, joka on edennyt suunnitelman mukaisesti. Loppuvaiheen viimeiset koulutukset pidetään elo-, syys-, lokakuulla 2015 henkilöstölle. RAI - arviointijärjestelmästä näkyvä hyöty on nähtävissä, kun saadaan myös laitoshoidon RAI - koulutukset (2016) vietyä loppuun laitoshoidon osa-alueilla. RAI - mittarin avulla saadaan oikea-aikaista tietoa asiakkaan kunnosta ja toimintakyvystä, jonka turvin asiakkaan ohjausta voidaan kehittää kotipainotteiseksi. Palvelusetelin käyttöönottoa ei ole voitu aloittaa vuoden 2015 aikana, koska meillä on liian vähän yrittäjiä Kemijärvellä. Selvitystyötä on tehty ja sitä jatketaan edelleen. Laitospaikkojen selvitys on aloitettu siten, että Lapponian osasto 1:tä vähenee laitospaikkaa uuden valmistuneen Koivula ryhmäkodin myötä. Koivulan ryhmäkotiin siirtyy välisenä aikana suunnitelman mukaisesti asiakasta sänkyineen. Lapponian sairaalan osasto 1:lle jää ainoastaan intervalli paikat asiakkaille ja nämäkin siirtyvät erilliseen valmistuvaan Koivulan yksikköön vuoden 2015 vaihteessa. Osasto 1 toiminta loppuu vuodenvaihteessa, jos kaikki rakennus yms. suunnitelmat etenevät sovitusti. Terveyskeskuksenyöpäivystyksen siirto Lapin keskussairaalaan valmistellaan ja siirron tulee toteutua viimeistään mennessä. Tätä toimintaa vahvistaa kotiutustiimi, joka tukee asiakkaan siirtymistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa omaan kotiin ja tukee asiakkaan arkipärjäämistä kotona. Kotiutustiimin toiminta on saanut erittäin myönteistä palautetta ja nopeuttanut asiakkaiden kotiutumista vuodeosastolta sekä korvannut avopuolen käyntejä. Asiakkaan ei ole tarvinnut erikseen lähteä terveyskeskukseen, kun hoitaja on tullut kotiin ja toteuttanut lääkärin määrät hoidot asiakkaalle. Palveluja kehitetään edelleen asiakkaan tarpeista lähteväksi ja arkipärjäämisen parantamiseksi. Tämä toiminta tuottaa kustannussäästöjä ja vähentää laitoshoidon tarvetta sekä tuottaa asiakkaalle terveyshyötyä. Kotiin annettavien palveluja kehitetään yhdessä kotiutustiimin, päivystyksen sekä osastojen välillä. Toimintaa on tarkoitus kehittää edelleen siten, että kotiutustiimi on yksikkö, joka toimii joustavasti ja tehokkaasti. Yhdessä tekemisen kehittäminen vahvistuu yksiköiden välillä ja moninkertaisen työn vähentäminen sekä toiminnan suunnittelu enemmän asiakkaan tarpeista tulevaksi kokonaisuudeksi. Kotihoitotiimistä tulisi tulla toimiva kokonaisuus, jossa asiakas nähdään ihmisenä, jota arvostetaan. Palveluja kehitetään edelleen asiakkaan tarpeista lähteväksi ja arkipärjäämisen parantamiseksi. Tämä toiminta tuottaa kustannussäästöjä ja vähentää laitoshoidon tarvetta sekä tuottaa asiakkaalle terveyshyötyä.

56 53 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Kotihoidon yhteistyön tehostaminen ja palveluohjauk-sen aloittaminen Rai sovelluksen käyttöönotto (asiakkaan toimintakyky on paremmin mitattavissa) Kotihoidon osaamisen vahvistaminen, asiakkaan arkipärjäämisen kehittäminen moniammatillisesti eri yksiköiden kanssa kotiutustiimin avulla RAI-toimintakyvyn arviointijärjestelmä vuoden 2015 alusta. Koulutus on aloitettu ja kotihoidon asiakkaiden RAI arvioinnit on aloitettu. Viimeiset koulutukset ja arvioinnit tehdään 9-10/2015 ja tämän jälkeen RAI on kotihoidossa. 2. Laitoshoitopaikkoj en vähentäminen suositusten mukaiseksi ja uusien vaihtoehtoisten asumispalveluide n kehittäminen 3. Henkilöstön osaamisen kehittäminen ja henkilöstön kustannustietoisu uden vahvistaminen 4. Henkilöstön työhyvinvointi Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen (20 paikkaa) pienkotiasuminen (17 paikkaa) ja perhehoito. Omaishoidettavien jaksohoitopaikat Tunturilan yhteyteen esim. ostopalveluna Kotiutustiimin ja fysioterapian yhteistyön sitoutuminen/vahvistus asiakkaan arkipärjäämisen kehittäminen Henkilöstön koulutus (talous- ja henkilöstöhallinnon koulutus esimiehille), työnkierto ja varahenkilöjärjestelmän käytön tehostaminen Työhyvinvoinnin kehittäminen yhdessä työterveyshuollon kanssa Mobiili-toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto (kotihoidon työn tulokset näkyvät paremmin) Asiakastyytyväisyyskyselyt/palautteet ja niiden käsittely toimijoiden kanssa tavoitteeseen pohjautuen RAI sovellus (palvelun oikea-aikaisuus ja asiakas oikeassa hoitopaikassa) Asiakastyytyväisyys-kyselyt vuosittain/palaute Henkilöstömittarit, osaamiskartoitukset Työtyytyväisyyskyselyt ja sairauslomien määrän vähentäminen Mobiili toiminnanohjausjärjestelmä otetaan käyttöön kotihoidossa lokakuun lopussa 2015 Asiakaspalvelukyselyä tehdään jatkuvan palautteen avulla. Palveluneuvoja on nimetty ja työaikaa on varattu (2 pv/viikko). Palvelutarpeen arviointi ja seuranta Pienkoti Taika on avattu maaliskuussa 2015 ja arvioidaan, että kaikki paikat saadaan täytetty vuoden 2016 alkuun mennessä. Syyskuun alusta alkaa muutto uuteen Koivula-kotiin. Asukasvalinnat ovat meneillään. Osasto 1 toiminta supistuu kokonaisuudessaan. Osaamiskartoitukset aloitettu Osastonhoitajien kustannustietoisuuden lisääminen ja se, että oh osaavat kertoa oman yksikön tunnusluvuin taloudellisesta tilanteestaan. Toimintaa aloitettu 5/2015 ja toimintaa syvennetään henkilöstön kokouksiin. Pohjolan Terveys on toteuttanut työhyvinvointikyselyn. Sairauspoissaoloja seurataan ELVI mallia apuna käyttäen. Sairauspoissaolot ovat vähentyneet.

57 54 4. Henkilöstösuunnitelma Hoiva- ja hoitotyönpalvelut sisältävät eri-ikäisten ihmisten tarpeenmukaisen hoivan ja huolenpidon terveydenhoidosta saattohoitoon saakka. Hoiva- ja hoitopalvelut tukevat asiakkaan omaehtoista selviytymistä arjessa kuntoutuksen keinoin. Lait ja asetukset sekä laatusuositukset ohjaavat toimintaa ja sen toteutumista valvoo aluehallintovirasto ja Valvira. Valtakunnallisten laatusuositusten toteuttamisen huomioiden paikalliset olosuhteet ohjaavat toiminnan sisältöä. Ikärakenteessa on edelleen nähtävissä yli 75- vuotiaiden kemijärveläisten suhteellisen ja absoluuttisen määrän lisäys aina vuoteen 2017 saakka, jonka jälkeen luku vakiintuu. Palveluohjauksen sekä liikunnan ohjauksen avulla ikäihmisten arkipärjäämistä tuetaan kotona sekä laitoshoidossa ja ryhmäkodeissa. Kotiuttamistiimin rooli tulee lisääntymään kotihoidon, vuodeosastojen sekä avohoidon tukitoimena hoidon jatkuvuuden parantamisessa ja toteuttamisessa. Henkilöstösuunnitelma vakinaiset virat ja toimet TP 2013 TA 2104 TA 2015 TA 2016 TA ,5 173,5 169,5 167,5 5. Talous Hoiva- ja hoitotyön palvelut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstökulut , Muutos % 2 % Palvelujen ostot , Muutos % -7 % Toimintakate /as Asukasluku

58 55 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: VAMMAISPALVELUT Vastuuhenkilö: Antero Myllykangas Virka-asema: vammaispalvelujohtaja 1. Toiminta-ajatus Kehitysvammaisten erityispalvelujen tuottaminen kehitysvammaisille asiakkaille. Kehitysvammaiset henkilöt tarvitsevat yleensä vaihtelevia, pitkäkestoisia ja monimuotoisia tuki- ja palvelumuotoja elämän eri vaiheissa ja solmukohdissa. Kehitysvamman lisäksi henkilöllä saattaa olla muita sairauksia tai lisävammoja, jotka rajoittavat tai estävät päivittäistoimintoja. Näiden lisäksi vammaispalvelulain mukaiset palvelut alkaen. Kehitysvammaisten erityispalveluilla turvataan yleisten palvelujen lisäksi suoriutuminen päivittäisistä toiminnoista, sopeutuminen yhteiskuntaan sekä muu hoito ja huolenpito. Palvelut perustuvat lakiin kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977). Erityishuoltoon kuuluvia palveluksia ovat muun muassa tutkimus, tarpeellinen ohjaus, kuntoutus sekä toiminnallinen valmennus, työtoiminnan ja asumisen järjestäminen sekä muu vastaava yhteiskunnallista sopeutumista edistävä toiminta. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kehitysvammahuollon ohjelman mukaiset toimenpiteet. Laitoshoitoa korvataan avohuollon ympärivuorokautisilla asumispalveluilla. Käynnistetään uuden kehitysvammaisten ryhmäkodin suunnittelu ja rakentaminen. Ryhmäkoti otetaan käyttöön Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Raskaan laitoshoidon vähentäminen ja laitoshoidon palvelujen korvaaminen ympärivuorokautisilla asumispalveluilla Uusi kehitysvammaisten 12- paikkainen ryhmäkoti. Ryhmäkodin suunnittelu ja rakentaminen. Ryhmäkoti valmis käyttöönotettavak si Kotona asumisen tukeminen Palveluketjujen kehittäminen. Palvelutarpeen kartoitukset ja palvelusuunnitelmat. Henkilöstön osaamisen vahvistaminen. Henkilöstömitoitus on valtakunnallisten suositusten ja omavalvontaohjelman mukainen. Palvelusuunnitelm a ja päätös palveluista kaikilla asiakkailla Henkilöstön koulutusohjelma Henkilöstösuunnit elma on mitoituksen mukainen. Toteutuu suunnitelman mukaisesti. Ryhmäkoti otetaan käyttöön Toteutuu suunnitelman mukaisesti. 4. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstösuunnitelma toteutuu talousarvion 2015 mukaisesti.

59 56 5. Talous Vammaispalvelut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstökulut , Tunnusluvut Vammaispalvelut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Henkilöstökulut , Muutos % 2 % Palvelujen ostot Muutos % 31 % Toimintakate /as Asukasluku

60 57 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: SIVISTYSOSASTO Raportti ajalta Toiminta-ajatus Tukea ja ohjata inhimillistä kasvua ja hyvinvointia, sivistymistä ja osaamisen lisääntymistä 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Kemijärven kaupungin väestömäärä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 2300 henkilöä. Samaan aikaan lapsimäärä jatkaa vähenemistään ja samalla ikääntyvän väestön osuus kasvaa. Haasteena on tarjota laadukkaat ja tehokkaat varhaiskasvatus-, opetus- ja vapaa-ajanpalvelut ja niiden tukipalvelut taloudellisesti. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ennalta ehkäisevän työn merkitys kasvaa. Resurssien kohdentaminen tehokkaasti on myös sivistysosaston tulevien vuosien haaste. Sepänmäen koulu lakkaa ja oppilaat siirtyvät Särkelän kouluun. Lukio siirtyy Hillatien koulun yhteyteen ja Särkelän koulu Lepistöntielle. Itä-Lapin ammattiopisto eli Kemijärven järjestämä seutukunnallinen ammatillinen koulutus siirtyi Rovaniemen koulutuskuntayhtymän järjestämislupaan ja sen toiminnaksi. 3. Toiminnan painopistealueet Toimintaa sopeutetaan kaupungin taloustilanteen vuoksi. Kouluverkon muutokset. Kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen koulutuksen, kulttuurin ja harrastustoiminnan avulla. 4. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa (toiminnassa ja taloudessa tapahtuneet muutokset) Ammatillinen koulutus siirtyi Rovaniemen koulutuskuntayhtymän hoidettavaksi. Sepänmäen koulu lakkaa Särkelän koulu siirtyy Lepistöntielle ja lukio Hillatien koulun yhteyteen. Puustellin vuokraamisesta luovuttiin.

61 58 5. Talousarvion toteutuminen Sivistysosasto Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Henkilöstömenot , Hallinto- ja projektit Toimintamenot , Toimintatulot TOIMINTAKATE , Varhaiskasvatus Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Perusopetus Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE , Lukio Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Kansalaisopisto Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Musiikkiopisto Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE Vapaa-ajan toiminnot Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE , Ruokapalvelu Toimintamenot , Toimintatulot , TOIMINTAKATE

62 59 6. Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet ,5 184,5 Henkilöstökulut , Muutos % -3 % Palvelujen ostot , Muutos % -9 % Toimintakate /as Asukasluku Henkilöstösuunnitelman toteutuminen ja mahdolliset poikkeamat Varhaiskasvatuksen ja sivistysosaston toimistotehtäviä yhdistettiin alkuvuonna. Varhaiskasvatukseen on rekrytoitu 3 lastentarhanopettajaa. Kahdella näistä on esiopetuskelpoisuus. Uusi varhaiskasvatuspäällikkö aloittaa työnsä Hillatien peruskoulun ja lukion rehtorin tehtävät on yhdistetty. Sepänmäen erityiskoulun lakatessa vähenee yksi koulunjohtajan tehtävä. Sepänmäellä on viisi erityisluokanopettajaa, joissa on neljä viranhaltijaa ja yksi vakinainen tuntiopettaja. Lukuvuonna erityisryhmiä tulee olemaan kolme, joten tarve on kolmelle erityisluokanopettajalle. Yksi opettaja jää vuorotteluvapaalle ja toinen jää eläkkeelle , joten tarve ja opettajamäärä kohtaavat. Kansalaisopiston rehtori jäi eläkkeelle 1.7. Tilalle ei ole palkattu uutta viranhaltijaa. Ruokapalvelusta vähentyi yksi henkilö. 8. Investointisuunnitelman toteutuma-arvio Ruokapalveluun on hankittu talousarvion mukaisesti yhdistelmäuuni. Jäähdytyskaappi on tarkoitus hankkia syksyn aikana. Kirjaston asiakaspalvelutiskin uusimista ei ole vielä toteutettu, tarjoukset on pyydetty. 9. Sisäisen valvonnan järjestäminen ja riskien arviointi sekä mahdollisten riskien toteutuminen Sisäisen valvonnan erityinen tarkastelukohde on hankintapäätökset. 10. Talouden tasapainottamistoimenpiteet loppuvuodelle 2015 talousarviossa pysymiseksi Perusopetuksen vuokrat tarkistetaan teknisen osaston kanssa Särkelän koulun tarvitsemien tilojen osalta. Kansalaisopiston rehtorin virka hoidetaan työt jakamalla. Sijaisten käyttöä vähennetään. Kilpailutetaan uimahalli Poukaman kahviotoiminta.

63 60 Sivistysosaston kulujen toteutuma menolajeittain ; 3 % ; 23 % ; 0 % Henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrat ; 6 % ; 9 % ; 59 % Muut toimintakulut Sivistysosasto / tulosalueittain talousarvio ja toteutuma TA

64 61 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Varhaiskasvatus Vastuuhenkilö: Kaisa Pekkala Virka-asema: Päivähoidon johtaja 1. Toiminta-ajatus Lasten päivähoito tarjoaa monipuolisia päivähoitopalveluja lapsiperheille ja vastaa lasten varhaiskasvatuksen, erityisvarhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tarpeisiin sekä tukee perheitä kasvatustehtävässä ja vanhemmuudessa. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Varhaiskasvatuksessa tiivistetään yhteistyötä perusopetuksen kanssa. Lähipäiväkoti ja koulu tekevät tiivistä yhteistyötä mm. henkilökunnan ja toiminnan osalta. Lisäksi varhaiskasvatuksen toimistopalvelut organisoidaan uudelleen samassa yhteydessä kuin koko osaston toimistopalvelut. Varhaiskasvatus otetaan huomioon kun tehdään suunnitelma perusopetuksen organisoinnista. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Perusta liikunnalliselle elämäntavalle esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin avulla Ajankohtainen ja uusin tieto varhaiskasvatuksen koko henkilöstölle koulutuksen ja ohjauksen kautta. Koulutukseen ja ohjaukseen osallistuneiden määrä. Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen pedagogiikan systemaattinen kehittäminen. Kaikissa päiväkodeissa on liikuntaleikkejä päivittäin. Liikuntakoulutus järjestetään syksyllä Toteutettu päivittäin liikuntaleikkejä 2. Hyvinvointiosaamisen kehittäminen. Hyvinvoinnin lisääminen liikuntamahdollisuuksien ja terveyden edistämisen keinoin. Terve, hyvinvoiva, työssä jaksava ja liikkuva henkilöstö. Toteutetaan koko ajan mm. Tyhy-toiminnan ja kampanjoiden (hiihto, pyöräily) avulla. 3. Tietotekniikan hyödyntäminen ja tehostaminen esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. 4. Lapsi ei leiki oppiakseen vaan oppii leikkiessään. Leikki on oppimisen väline. Tietoteknisten välineiden hankkiminen varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. Leikkiympäristöjen rakentaminen, jatkuvan leikin mahdollistaminen ja leikkivälineiden hankkiminen. Kaikssa päiväkodeissa ja esiopetusyksiköis sä on lapsilla ohjatusti käytössä tietokoneet. Toimivat ja jatkuvassa käytössä olevat mieluisat toimintavälineet ja leikkiympäristöt kaikissa päiväkodeissa. Henkilöstön TVTkoulutus käynnissä TVT-laitteita ei ol hankittu. Toteutunut

65 62 4. Henkilöstösuunnitelma Päivähoidon henkilöstö on aikeissa jäädä eläkkeelle pääosin omassa henkilökohtaisessa eläköitymisiässään. Alkuvuoden 2015 aikana varhaiskasvatukseen on rekrytoitu 3 lastentarhanopettajaa. Kahdella näistä on esiopetuskelpoisuus. Varhaiskasvatuksen ja koulutoimiston toimistotöitä yhdistettiin hyödyntämällä luonnollista poistumaa. Osa varhaiskasvatuksen henkilökunnasta osallistuu perusopetuksen tulosalueeseen kuuluvan esiopetuksen ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toteutukseen. Uusi varhaiskasvatuspäällikkö aloittaa työnsä Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja 43,5 42,5 43 toimet Henkilöstömenot , Muutos % -1,4 Palvelujen ostot , Muutos % 10,6 Toimintakate /as , Asukasluku

66 63 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Perusopetus Vastuuhenkilö: Juha Narkilahti Virka-asema: Sivistysjohtaja 1. Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa lakisääteisen perusopetuksen toteuttamisesta Kemijärven kaupungin alueella. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kaupunginvaltuusto päätti Särkikankaan koulutilaratkaisuista. Särkelän koulu siirtyy Lepistöntielle ja lukio siirtyy Hillatien koulun yhteyteen. Sepänmäen koulu lakkaa Tuntikehystä on leikattu sivistyslautakunnan päätöksellä Lautakunta päätti myös kaupunkitasoisesta oppilaaksiottoalueesta. Perusopetuksen uusi opetussuunnitelma valmistellaan päätettäväksi vuoden 2015 aikana. Avustusten turvin tuetaan koulujen kehittämistoimenpiteitä. Kiinteistä atk-luokista luovutaan ja näin saadaan tilojen käyttöön lisää tehokkuutta. Yhteistyötä lisätään lukion ja seutukunnan muiden peruskoulujen kanssa. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Opetussunnitelma 2016 OPS-työryhmän työskentely opettajien VESOkoulutuspäivien yhteydessä OPS valmistuu vuoden 2015 aikana OPS-työ jatkuu suunnitelman mukaisesti Tuntijakopäätös OPS:n hyväksyminen Tieto- ja viestintätekniikan lisääminen Laitehankinnat Opettajien koulutus laitteiden tehokkaaseen käyttöön Hankintojen toteuttaminen Koulutuspäivät Laitetilaukset tehty, tvtkoulutus alkanut, tvt-tiimi nimetty ja aloittanut työnsä 2. Oppilaiden liikunnan edistäminen Välituntiliikunnan lisääminen Välituntiliikunnan järjestäminen Välituntiliikuntaa lisätty hankkeen avulla. Liikunta osaksi koulujen toimintakulttuuria Liikunnan lisääminen koulupäivään Tapahtumia järjestetty ja esim. kotitehtäviä annettu. Tukena hanke.

67 64 4. Henkilöstösuunnitelma Kouluverkko uudistuu kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti. Tavoitteena on kustannusten pienentäminen henkilöstön ja tilojen määrää vähentämällä. Hillatien peruskoulun ja lukion rehtorin tehtävät on yhdistetty. Sepänmäen erityiskoulun lakatessa vähenee yksi koulunjohtajan tehtävä. Sepänmäellä on viisi erityisluokanopettajaa, joissa on neljä viranhaltijaa ja yksi vakinainen tuntiopettaja. Lukuvuonna erityisryhmiä tulee olemaan kolme, joten tarve on kolmelle erityisluokanopettajalle. Yksi opettaja on vuorotteluvapaalla ja toinen jää eläkkeelle , joten tarve ja opettajamäärä kohtaavat. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja ,5 toimet Henkilöstömenot , Muutos % -5 % Palvelujen ostot , Muutos % -8 % Toimintakate /as , Asukasluku

68 65 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Lukio Vastuuhenkilö: Marikka Marjokorpi Virka-asema: vt. rehtori 1. Toiminta-ajatus Kemijärven lukio on laadukas toisen asteen yleissivistävä oppilaitos, joka valmistaa opiskelijoita ylioppilastutkinnon suorittamiseen, antaa monipuolisen ja vankan pohjan korkean asteen vaativiin jatkoopintoihin sekä harjoittaa opiskelijoita toimimaan joustavasti alati kehittyvässä tietoyhteiskunnassa. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kemijärven lukio kasvattaa kurssivalikoimaansa entistä monipuolisemmaksi verkko-opinnoilla yhteistyölukioiden kanssa. Tavoitteena on, että jokaisella opiskelijalla on mahdollista opiskella haluamaansa lyhyen oppimäärän vierasta kieltä. Kaupunginvaltuuston päätöksellä lukio siirtyy Hillatien koulun yhteyteen. Tavoitteena on, että henkilöstön ja opetustilojen luonteva yhteiskäyttö nostaa lukio-opetuksen laatua Kemijärvellä entuudestaan. Lukio terävöittää henkilöstökoulutuksin opetushenkilökunnan tietoteknistä osaamista, laajentaa opiskelijoiden mukavuusaluetta sähköisessä opetusmaailmassa ja valmistautuu näin ollen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin syksyksi Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Opetuksen monipuolistaminen ja laadun nostaminen. Vieraiden kielten tarjonnan laajentaminen Opiskeltavien kielten lukumäärä, kulut ( ) 2. Tiivis yhteistyö perusopetuksen kanssa Muiden oppiaineiden kuin kielten tarjonnan laajentaminen/tehostaminen Yhteiset tilat, hallinto ja henkilökunta Opiskeltujen kurssien lukumäärä, kulut ( ) Toteutuminen Toteutunut. 3. Liikkumisen ja henkisen vireyden lisääminen Valinnaisten liikuntakurssien sisällön monipuolistaminen Valinnaisten liikuntakurssien osallistujamäärä 4. Sähköinen pedagogiikka Oppiainekohtainen sähköinen pedagogiikka Henkilöstökoulutu kset Sähköiset arviointimenetelmät Käytön kartoitus Valmius sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin Henkilöstön ja oppilaiden valmius, koetila

69 66 4. Henkilöstösuunnitelma Lukion rehtorin ja perusopetuksen rehtorin virka yhdistettiin.lukion koulusihteeri/pc-tuki on ollut osaaikaeläkkeellä alkaen. Henkilön jäädessä täysimittaiselle eläkkeelle rekrytointia ei toimiteta, vaan tehtävät järjestellään kaupungin sisäisesti.poistuvan lukion henkilöstön tilalle lukio-opetukseen siirretään jatkossa perusopetuksen henkilöstöä. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja ,5 toimet Henkilöstömenot , Muutos % -17 % Palvelujen ostot , Muutos % -41 % Toimintakate /as Asukasluku

70 67 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: Kansalaisopisto Vastuuhenkilö: Tapio Kostamo Virka-asema: rehtori 1. Toiminta-ajatus Kansalaisopisto on vapaan sivistystyön oppilaitos joka tarjoaa yhteiskunnan ja kuntalaisten tarpeet huomioiden kysynnän mukaisia, monipuolisia ja laadukkaita koulutuspalveluita. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Kurssimaksuja nostetaan lukuvuodelle ja seuraavina kahtena lukuvuotena kullakin 5-10 %. Vakinaisen henkilöstön vastuualueita ja toimenkuvia tarkennetaan. Vakinaisen henkilöstön ja tuntiopettajien tieto- ja viestintätekniikka-taitojen kehittämistä ja käyttöönottoa jatketaan. Selvitetään kaupungin ulkopuolisten tilojen korvaamista kaupungin tiloilla. Opintoryhmien vähimmäisopiskelijamääriä tarkistetaan seuraavaan lukuvuoteen. Matkakuluja ja välinevuokria pyritään pienentämään. Teknisen työn yhteishankintoja tehostetaan. Haetaan laatu- ja kehittämishankkeita opetushallitukselta. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Opetustunteja toteutetaan noin 8800, joista Kemijärvellä 6 800, Pelkosenniemellä 1350 ja 650 Savukoskella. Toimipaikkoja yhteensä noin Toteutetaan kysynnän mukaisia kursseja ja luentoja Opetustunnit kunnittain ja toimipaikkojen määrä. Yhteensä 4703 h Kemijärvi 3705 h Pelkosenniemi 718 h Savukoski 280 h 2. Hyvinvoinnin ja terveyteen liittyvän kurssitoiminnan tehostaminen yksilön vastuun lisäämiseksi omasta hyvinvoinnistaan. Toteutetaan aihealan kurssitoimintaa ja luentoja Osallistujamäärät kunnittain. Kemijärvi 804 Pelkosenniemi 60 Savukoski Lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Kurssien ja luentojen järjestäminen, toteutetaan verkostomaisen toiminnan kautta. Osallistujamäärät kunnittain. Kemijärvi 340

71 68 4. Henkilöstösuunnitelma Rehtori jäi eläkkeelle Kaupunginhallitus ei myöntänyt täyttölupaa virkaan. Pääosa, n. 83 % opetustarjonnasta toteutetaan tuntiopettajavoimin. Opetustuntimäärä säilytetään vakiintuneella tasolla. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , Muutos % 5 % Palvelujen ostot , Muutos % -28 % Toimintakate /as Asukasluku

72 69 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTA TULOSALUE: 540 Musiikkiopisto Vastuuhenkilö: Pirkko Paananen-Vitikka Virka-asema: Rehtori 1. Toiminta-ajatus Koillis-Lapin musiikkiopisto on alueellinen musiikkioppilaitos, joka järjestää taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta Kemijärvellä, Pelkosenniemellä, Sallassa ja Savukoskella. Opetuksen tavoitteena on antaa valmiuksia monipuoliseen musiikin harrastamiseen ja esittämiseen sekä alan ammattiopintoihin. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Valtion opetustuntikohtaisen (VOS) tuen määrä säilytetään vuoden 2014 opetustuntimäärässä. OPHhankkeet ipad-ympäristö soiton ja musiikin perusteiden opetuksessa sekä Soitinhankinta ja huolto ovat tuoneet lisätuloja ja jatkuvat vuoden 2015 loppuun. Uutta hankerahoitusta on saatu OPH:lta flyygelien korjausta varten e vuosille Virkavapauksista koituu säästöjä. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Opetustuntimäärä n. Toteutuminen t (9502 t) Kemijärvi 6580 t; Salla 1600 t; Pelkosenniemi 717 t; Savukoski 605 t tot: Kemijärvi 3289 t; Salla 793 t; Pelkosenniemi 290 t; Savukoski 307 t. 2. Oppilasmäärä n. 330 oppilasta Toteutuminen Kemijärvi 252, Salla 42; Pelkosenniemi 18; Savukoski 16 Kemijärvi 206, Salla 41; Pelkosenniemi 14; Savukoski Uusien oppimisympäristöjen ja niihin liittyvän pedagogisen osaamisen edelleen kehittäminen. Erillisrahoituksella toteutettavat hankkeet ipad-ympäristö mupe- ja soitinopinnoissa (OPHhanke) Uuden hankerahoituksen hakeminen: uusi etäopetusvälineistö Hanke etenee suunnitelmien mukaisesti. Uusi hankerahoitus on kohdennettu flyygelien huoltoon akuutin tarpeen vuoksi Täydennyskoulutus seutukunnan opettajille Täydennyskoulutustapahtuma Suunnitteilla syksylle seutukunnallisen kysynnän mukaan. 4. Henkisen vireyden lisääminen ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistäminen monipuolisin Asiakaslähtöiset palvelut. Monipuolinen Asiakkaiden ikäjakauma vauvasta vaariin. Soitinhuolto ja hankinta Toteutunut Etenee suunnitelman

73 70 harrastusmahdollisuuksi n ainevalikoima. (OPH-hanke) : kohteena jousi-, puhallinja lyömäsoittimet. Uuden hankerahoituksen hakeminen cembalon korjaamiseksi. mukaan. Cembalon korjaus ei edellytä uutta hankerahaa. Flyygelien korjaukseen saatu uutta rahoitusta e (OPH). Yhteistyö päivähoidon, koulujen ja palvelutalojen kanssa. Soitinesittelyt, konsertit, vierailut. Toteutunut Syrjäytymisen estäminen. Alennettu lukukausimaksu sosiaalisin perustein haettavissa; stipendit. Tot. stipendien osalta: lukukausimaksujen alennusten hakuaika elokuu Toiminnan laadun kehittäminen Virvatuli-mallin mukainen itsearviointi Itsearviointi on jatkuva prosessi Toteutunut Konserttitoiminnan kehittäminen Teemakonsertit Toteutunut 4. Henkilöstösuunnitelma Opintovapaalla on kaksi musiikkiopiston opettajaa Yhdelle on palkattu viransijainen, toisen opetustunnit on järjestelty muille viranhaltijoille. Kaksi opettajaa on syyslukukauden 2016 ajan virkavapaalla, ja heille on palkattu sijaisiksi tuntiopettajat. Toimistosihteeri siirtyy eläkkeelle , uusi työntekijä on perehtymässä työhön. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , Muutos % -4 % Palvelujen ostot , Muutos % 0 % Toimintakate /as Asukasluku

74 71 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: VAPAA-AIKA Vastuuhenkilö: Kari Koskenranta Virka-asema: liikuntasihteeri 1. Toiminta-ajatus Tulosalue tarjoaa kaupungin asukkaille ja matkailijoille kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen palvelut. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Vapaa-ajan tulosalue tehostaa toimintaansa tekemällä yhteistyötä sekä tulosalueen sisällä että tulosalueiden rajat ylittäen. Tehtävänkuvauksia muokataan tarpeen mukaan ja esimiestyötä kehitetään. Kulttuuritoimi muuttuu siten, että videopaja sulautetaan kulttuuritoimeen. Kulttuurisihteerin työt liitetään kirjastonjohtajan tehtävänkuvaan kulttuurisihteerin jäätyä eläkkeelle. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen Koko tulosalue Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen avustuskriteerien yhtenäistäminen Sovitaan avustuskriteerit Uudet avustuskriteerit käytössä 2015 Ei ole vielä toteutunut. 2. Kulttuuritoimi Videopaja sulautetaan kulttuuritoimeen. Videopajan kustannuspaikka poistetaan ja toiminta sisällytetään kulttuuritoimeen. Ohjaaja-kalustonhoitajan tehtävänkuva muuttuu, tehtäväksi tulee laajemmin tekniikkaan liittyviä töitä ja vahtimestarin sijaistaminen. Toteutunut/ ei toteutunut Videopajan kustannuspaikka ei enää käytössä. Ohjaajakalustonhoitajan tehtävänkuvaus päivitetty. 3. Kulttuuritoimi Puustellista luopuminen. Puustellin hallinta siirtyy tekniselle osastolle. Toteutunut/ ei toteutunut Puustellin vuokra irtisanottu. Irtisanomisaika päättynyt Kirjasto Ikäihmisten tietoteknisten valmiuksien tukeminen Kirjaston Ikäihmiset ja tietotekniikka-hanke jatkuu. Työpajat ja kotikäynnit (osallistujat) Tablettityöpajoja järjestetty kerran kuussa keväällä, osallistujia 14. Kotikäyntejä 2. Syksyn työpajat suunniteltu.

75 72 5. Kirjasto Monipuolisten kirjastopalvelujen tarjoaminen keskustan ulkopuolella asuville ihmisille. Kirjastoauton palveluiden uudistaminen uuden auton käyttöönoton yhteydessä. Suunnittelutilaisuu det yhteistyökumppan eiden kanssa ja kokeilut (monipalvelu). Sydänyhdistyksen kanssa toteutettu infopäivä kirjastoautossa Kirjastoauto osallistunut kesätapahtumiin: Haukiviikko ja Luusuan Puolimaraton. 6. Nuorisotoimi Matalan kynnyksen kohtaamis- paikka vuotiaille nuorille kulttuurikeskuksen nuorisotilalle Maanantai- ja tiistai-iltapäivisin nuorilla mahdollisuus tulla ja tavata moniammatillisen työryhmän työntekijöitä. Nuorten kävijöiden määrä Nuorten kohtaamispaikka Cafe Cappuccino oli auki keväällä K 17 tiistaisin Kämpällä ja torstaisin liikuntahallilla. Kävijöitä 1 10/kerta. Kesällä kohtaamispaikka oli kiinni. 7. Nuorisotoimi Ohjaajakoulutuksen järjestäminen Koulutuksen järjestäminen Osallistujien määrä Koulutus järjestetään syksyllä yhteistyössä kansalaisopiston kanssa. 8. Liikuntatoimi Liikuntasuunnitelma Laaditaan Kemijärven kaupungin liikuntasuunnitelma, minkä kaupunginvaltuusto lopullisesti hyväksyy. Valtuuston hyväksymä Kemijärven kaupungin liikuntasuunnitelm a. Liikuntaohjelma on lähes valmis. 9. Liikuntatoimi Uimahallin kassakahviopalvelun ulkoistamisen taloudellisuusselvitys Pyydetään tarjoukset kassakahviopalvelun Saadut tarjoukset Selvitystyö on järjestämisestä. meneillään. 10. Liikuntatoimi Kaupungin liikuntapalvelujen ja Selvitetään kaupungin liikuntapalvelujen ja -tilojen sähköisen varausjärjestelmän käyttöönottomahdollisuus Toteutuu/ei toteudu Ei ole vielä aloitettu. - tilojen sähköinen varausjärjestelmä

76 73 4. Henkilöstösuunnitelma Kirjaston vakinaisten työntekijöiden määrä 8 henkeä. Kanslisti tekee osa-aikaista työtä 50%:n työajalla ja kirjastonjohtaja hoitaa kulttuurisihteerin tehtäviä 50% työajasta. Henkilötyövuosia kirjastossa on siis näin ollen 7. Kirjastosta eläköityy yksi henkilö 2016, tehtävä täytetään sisäisesti, jolloin kirjaston työntekijämäärä vähenee. Vuosina eläköityy mahdollisesti kaksi henkilöä, ja nämä paikat täytetään. Kulttuuritoimessa on 3 työntekijää: kokoaikaisia työntekijöitä ovat vahtimestari ja ohjaaja-kalustonhoitaja. Kulttuurisihteerin Henkilötyövuosia kulttuuritoimessa on 2,5. Vuosina jää eläkkeelle vahtimestari, jonka paikka täytetään eläköitymisen jälkeen. Nuorisotoimessa on kolme vakituista työntekijää: nuorisosihteeri, nuoriso-ohjaaja ja etsivä nuorisotyöntekijä. Nuorisotoimessa ei ole tiedossa eläköitymisiä vuosina Liikuntatoimesta jää eläkkeelle vuosina kolme henkilöä. Uimahallilta eläköityy v kahviokassanhoitaja ja seuraavana vuonna uimaopettaja sekä hallinnosta v liikuntasihteeri. Uimahallin kassa-kahviopalvelun ulkoistamisselvitys tehdään 2015, ja mahdollinen ulkoistaminen toteutettaisiin alkuvuodesta Toinen kahvio-kassanhoitajan toimista lakkautettaisiin ja toinen siirtyisi toimistotyön puolelle. Mikäli ulkoistamista ei suoriteta, kahvio-kassanhoitajan toimi täytetään sisäisesti tai ulkoisesti. Uimaopettajan toimi lakkautetaan uimaopettajan jäädessä eläkkeelle v Näillä näkymin liikuntasihteerin virka täytetään sisäisellä tai ulkoisella haulla. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , Toimintatulot , Toimintakate , Henkilöstömenot , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja 20,5 19 toimet Henkilöstömenot , Muutos % 8 % Palvelujen ostot , Muutos % 14 % Toimintakate /as Asukasluku

77 74 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSRAVION SEURANTA TULOSALUE: 595 Ruokapalvelu 1. Toiminta-ajatus Vastuuhenkilö: Outi Paavola Virka-asema: Ruokapalvelupäällikkö (Tulosalueen muodostavat kaksi (2) aluekeittiötä ja yksi(1) valmistuskeittiö sekä viisi (5) palvelu eli jakelukeittiötä. Palvelemme asiakkaitamme kaikissa elämänkaaren vaiheissa. Tarjottavat ateriat suunnitellaan vastaamaan kunkin ikäkauden mieltymyksiä siten, että ruoalla on myönteinen vaikutus asiakkaiden hyvinvointiin. Ruokalistaa on uudistettu asiakastyytyväisyyskyselyn pohjalta huomioiden ikäluokkien ravintosuositukset. Lähiruokatarjonta on teemoitettu kerran kuuden viikon ruokalistalle toteutettavaksi. Ruokapalvelun tavoitteena on myös vastata taloudellisesta ja asiakaslähtöisestä toiminnasta ja sen kehittämisestä yhteistyössä tilaajan, asiakkaiden ja henkilöstöryhmien kanssa. Toimipisteiden ajatusta tuetaan säilyttämällä eri asiakasryhmien erityispiirteet. 2. Tuottavuustoimenpiteet ja hankkeet Tuotannonohjausjärjestelmä uudistuu ja laajenee. Varmistetaan tasalaatuinen ateriatuotanto valmistuskeittiöistä. Ruokalistat uudistetaan ja tuotteistetaan palvelemaan kokopäivähoitolaitosten, päiväkotien ja koulujen ateriapalvelua. Ruokapalvelu uudistuu työaikajärjestelmän laajennuksen myötä suunnittelussa ja uusia järjestelyjä kehitetään suunnittelun avuksi. Toiminnassa varmistetaan laadun, turvallisuuden ja jäljitettävyyden valvonta. Kehittämistiimit jatkavat aloitettua uudistamistyötä. Ruokapalvelun ulkoisen selvityksen ehdotukset otetaan huomioon toiminnan kehittämisessä ja päätöksissä. 3. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen Tavoite Tavoitteet: Toimenpiteet Mittarit Toteutuminen 1. Kehitetään monipuolisesti ruokatuotannon hallintaa. Hankintaan laajennettu ja kattavampi tuotannonohjausjärjestelmä käyttöön ja koulutetaan henkilökunta järjestelmän käyttäjäksi. Ruokaohjeet vakioidaan, Ruokalista Ruokaohjeita on vakioitu ja työ jatkuu. Ruokalista suunnitelltu ajo Jamixiin vielä osittain kesken. 2. Panostetaan suunnitelmallisesti henkilöstöresurssien käyttöön. 3. Suunnitelmallisesti tehdään kehittämistyötä jatkuvan parantamisen mallilla. Työaikajärjestelmä ja suunnittelua laajennetaan koskemaan, jokaista työntekijää ruokapalvelussa. Tiedottamisen ja viestinnän avulla parannetaan työhyvinvointia ja jaksamista työssä. Työvuorosuunnitel ma ja toteuma Vähintään 1-3 parantamisosaaluetta laatutiimissä Työvuorosuunnittelussa on huomioitu resurssien väheneminen. Kokeiluja resurssien käytössä tehty suunnitelmallisesti. Kolme parantamista otettu käyttöön ja toteutuu. 4. Laadunhallinnan parantaminen ja vahvistaminen Otetaan käyttöön OVAportomavalvontajärjestelmä Seurantaraportit OVAPORT käytössä helmikuusta saakka. 5. Lisätään lähialueella tuotettujen elintarvikkeiden käyttöä. Lähiruokateemaa toteutetaan 1 x kuuden viikon ruokalistalla. Ruokalista Ruokalistalla on huomioitu teemat kevään osalta.

78 75 4. Henkilöstösuunnitelma Ruokapalvelun henkilöstösuunnitelman avulla pyritään luonnollisten poistumien kautta vähentämään työntekijöitä optimaaliselle tasolle tasaisesti. Poistumaa on kaksi henkilötyövuotta vuositasolla. Varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen palveluverkkouudistus tuo uusia haasteita ruokapalvelulle. Palvelukeittiöiden määrä nousee elokuussa kahdella ja vastaavasti valmistuskeittiöiden määrää pyritään vähentämään tavoitteellisesti. Kehittämisprojektin ja kehittämistiimien työn tuloksena pyrimme uudistumaan hallitusti. Ruokapalvelu tekee kokeiluja resurssien hallintaan eri työpisteissä vuoden aikana. Ruokapalvelun työntekijöitä kannustetaan liikkumiseen vapaa-ajalla ja näin oman hyvinvoinnin lisäämiseen sekä jaksamiseen. Työyhteisöstä palkitaan vuosittain vuoden kehittäjä, liikkuja ja asiakaspalvelija. 5. Talous Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot , , Toimintatulot , , Toimintakate , , Henkilöstömenot , , Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet Henkilöstömenot , , Muutos % -3,7-5,3-9,5-7 -1,5 Palvelujen ostot , , Muutos % 65-21, Toimintakate /as. 5,6-3,8 Asukasluku

79 76 VÄLITILINPÄÄTÖS 2015 TALOUSARVION SEURANTARAPORTTI Osasto: Tekninen osasto Raportti ajalta Toiminta-ajatus Tekninen osasto rakentaa yksituumaisesti hyvää huomenta tuottamalla tekniset elämisen edellytykset kuntalaisille 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset Koko kaupungin tasolla on meneillään tavoiteorganisaatio- ja palvelurakenneuudistus, jossa tekninen toimi on mukana. Varsinaiset organisaatiouudistukset valmistellaan vuoden 2015 aikana siten, että uudet organisaatiot aloittavat toimintansa vuoden 2016 alusta lähtien. Suunnitelmakauden eläköityminen hyödynnetään. 3. Toiminnan painopistealueet 1. Turvataan välttämättömät tekniset palvelut tilanteessa, jossa henkilöstöä on jäämässä runsaasti eläkkeelle. 2. Palvelurakenneuudistuksen tuottamat toimenpiteet saatetaan osastolla tehokkaasti käytäntöön vuoden 2015 aikana: - on yhdistetty teknisen osaston siivouspalvelut ja sote-osaston sairaala Lapponian laitoshuoltopalvelut, materiaali- ja vaatehuoltopalvelut yhdeksi tulosyksiköksi Tukipalvelut alkaen. - ruokapalvelun siirto sivistysosastolta tekniseen osastoon valmistellaan toteutettavaksi alkaen -valmistellaan tuleva organisaatiouudistus vuoden 2015 aikana yhdessä henkilöstön kanssa. 4. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa (toiminnassa ja taloudessa tapahtuneet muutokset) Toiminnan uudelleen organisointi koko kaupungin tasolla. Henkilöstön eläköitymisten hyödyntäminen on suuri haaste ja mahdollisuus osaston tehtävien uudelleenorganisoinnin kannalta. Välttämättömien teknisten palveluiden turvaaminen on toiminnan ensisijainen tavoite Tähän liittyy mm. 1. valmistautuminen ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan muutoshankkeeseen, jossa ko. tehtäviä hoidetaan yhteistyössä naapurikuntien kanssa tai palvelu ostetaan osaavalta yksiköltä muualta.

80 77 2. osaston talous-, henkilöstö- ja hallintopalveluiden tehtävien uudelleenorganisointi syksystä 2015 alkaen 3. vesihuollon tehtävien uudelleenorganisointi 3. kunnallistekniikan tehtävien uudelleenorganisointi (tiemestarin täyttölupa päätökseen) 4. esimiestasojen vähentäminen 5. tietohallinnon hyödyntäminen mm. laskujen käsittelyssä, jolloin vapautuu henkilöresurssia varsinaiseen substanssiosaamiseen 6. ohjelmistojen tehokas hallinta (koulutus) 7. työhyvinvoinnin parantaminen tavoitteena osaava, jaksava henkilöstö. Henkilökohtaisen eläkeiän saavuttaa osastolla suunnitelmavuosina yhteensä 17 henkilöä. Kaikki vapautuvat virat/toimet ja niiden tehtävät tarkastellaan paremman tuottavuuden saavuttamiseksi. Tehtävämitoituksia tarkistetaan. Osaamiskartoituksia tehdään. Työprosesseja avataan siten, että oikeaa osaamista voidaan kohdentaa oikeaan paikkaan. Laaditaan tuottavuusohjelma yhdessä henkilöstön kanssa. Ohjelma parantaa työnteon puitteita. Vapautuvista viroista/toimista voidaan jättää täyttämättä tämän hetken tiedon mukaan noin puolet. Tuottavuuden parantaminen edellyttää myös joustavuutta ja dynaamisuutta päätöksentekoon sekä irrottautumista jäykistävistä rakenteista. Hyvä työilmapiiri ja johtajuus koko kaupungin tasolla ovat avainsanoja tuottavuuden parantumiseen työyhteisöissä. Olennaiset tapahtumat tulosalueilla: Maankäyttö: keskusta-pöyliövaara-pitkävaara-alueen yleiskaavoituksen loppuunsaattaminen Kiinteistöt: kiinteistöjen kehittäminen kiinteistöohjelman mukaisesti Kunnallistekniikka: aloitetaan katuvalaisimien uudistaminen nykyvaatimusten mukaisiksi Vesihuoltolaitos: vesijohtoverkoston saneerausta jatketaan saneerausohjelman mukaisesti haja-asutusalueen viemäröintiä jatketaan hyväksytyn ohjelman mukaisesti

81 78 5. Talousarvion toteutuminen Tekninen lautakunta Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Hallinto- ja tukipalvelut Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Maankäyttö Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Kiinteistöt Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Kunnallistekniikka Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Vesihuoltolaitos Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Pelastustoimi Toimintamenot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot Yritystilat Toimintamenot Toimintatulot TOIMINTAKATE Henkilöstömenot

82 79 6. Tunnusluvut Tot Tot Tot % TA 2015 TPE 2015 Poikkeama Vakin.virat ja toimet *) Henkilöstömenot , Muutos % 28,5 % Palvelujen ostot , Muutos % 23,7% Toimintakate /as Asukasluku *) Sote-osaston sairaala Lapponiasta on siirtynyt teknisen osaston palvelukseen 22 henkilöä alkaen. 7. Henkilöstösuunnitelman toteutuminen ja mahdolliset poikkeamat Henkilöstösuunnitelma toteutuu etuajassa, koska osa palveluksessa olevista jää eläkkeelle suunniteltua aikaisemmin. 8. Investointisuunnitelman toteutuma-arvio TA 2015 Tot TPE 2015 Poikkeama TEKNINEN OSASTO YHTEENSÄ Menot Tulot =Netto Sisäisen valvonnan järjestäminen ja riskien arviointi sekä mahdollisten riskien toteutuminen Sisäisen valvonnan painopisteenä on viranhaltijapäätösten tarkistaminen, joka toteutetaan vuoden loppuun mennessä. 10. Talouden tasapainottamistoimenpiteet loppuvuodelle 2015 talousarviossa pysymiseksi Tekninen osasto pysyy korjatussa raamissa vuonna 2015.

83 80 Teknisen osaston kulujen toteutuma menolajeittain ; 8 % ; 5 % ; 4 % ; 25 % ; 33 % Henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut ; 25 % Tekninen osasto / tulosalueittain talousarvio ja toteutuma TA

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kaupunginhallitus 115 31.03.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 50/04.047/2016 KH 31.03.2016 115 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh

OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh OSASTO: HALLINTO-OSASTO Liite 13; kh 24.11.2014 Hallinto-osaston tehtävänä on johtaa ja valvoa kaupungin hallintoa, huolehtia kaupungin kehittämisedellytyksiin liittyvistä asioista, vastata elinkeinopalveluista

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN TIEDOTE 27.3.2017 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN Juuri valmistuneessa tilinpäätöksessä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Julkaisuvapaa 4.4.2016 klo 15.30 kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015 Johtoryhmä 30.3.2016 Laajennettu johtoryhmä 30.3.2016 YT-neuvottelukunta 1.4.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014. Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2014 Kaupunginhallitus 30.3.2014 Talousjohtaja Arja-Leena Saastamoinen Kestävää kasvua ja hyvinvointia Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn panostettiin erityisesti

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot