Värikäs Kainuu. Tervetuloa värikkääseen Kainuuseen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Värikäs Kainuu. Tervetuloa värikkääseen Kainuuseen."

Transkriptio

1 KAINUU

2 Värikäs Kainuu Kainuu ja sen yhdeksän omaleimaista kuntaa muodostavat värikkään kokonaisuuden puhdasta luontoa, rikasta kulttuuria ja historiaa, monipuolista tekemistä, nykyaikaisia palveluja ja huippuosaamista useilla eri aloilla. Kainuussa ovat puhaltaneet positiiviset tuulet jo vuosien ajan ja näkymät ovat valoisat myös tulevaisuudessa. Muun muassa työttömyys on laskenut rajusti, ja usko tulevaan talouskehitykseen on vahva. Maakunnassa tehtävät mittavat investoinnit teollisuudessa ja matkailussa sekä kansainvälistyminen luovat konkreettista uskoa Kainuun positiiviseen kehitykseen niin paikallisille kuin maakunnan ulkopuolella asuvillekin. Belgian kokoinen Kainuu on tänä päivänä asuinpaikkana lähes suomalaiselle. Vaikka väestömäärä ei olekaan järin suuri, Kainuussa on elämää enemmän kuin osaisi odottaa. Nähtävää, kuultavaa, maisteltavaa, haisteltavaa ja koettavaa Kainuusta löytää kaikkina vuodenaikoina. Hyvät liikenneyhteydet muualle maahan ja sijainti keskellä Suomea ovat luoneet Kainuulle luonnolliset onnistumisen mahdollisuudet. Maakunnan halkaisee viitostie ja juna kulkee alueen läpi etelästä pohjoiseen ja takaisin useita kertoja päivässä. Nopeimmillaan Kainuusta pääsee Etelä-Suomeen noin tunnissa ja Eurooppakin on lähellä Oulun vilkasliikenteisen lentokentän ja sujuvien vaihtoyhteyksien ansiosta. Suomen ja Venäjän välinen rajanylityspaikka Vartius-Lytta sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Kajaanista. Vahvat perinteet luovat perustan 2000-luvun menestykselle, luovien innovointien avulla vanhoista raaka-aineista on luotu tuotteita tälle ajalle. Tänä päivänä maakunnan omiksi symboleiksi nimetyt kanerva, kuukkeli, norssi ja vihreä kivi muistuttavat kainuulaisia, mistä meidät on tehty. Luonto antaa maakunnalle sen itsenäisen identiteetin, sitkeyden ja sisukkuuden siemenen tänäkin päivänä. Tervetuloa värikkääseen Kainuuseen.

3

4 Yhteistyö on voimaa ihmisen kokoisessa maakunnassa Kainuu on tunnetusti ihmisen kokoinen maakunta, jossa yhteistyö esimerkiksi eri kuntien kesken on tiivistä. Vuosien maakuntahallintokokeilu jatkuu nyt ennen kaikkea Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän muodossa. Kainuun sote-kuntayhtymä tuottaa seitsemän kunnan alueella lähes kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut. Se tunnetaan valtakunnallisena edelläkävijänä: missään muualla perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalipalveluja ei ole yhdistetty yhtä tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kainuun sote tuottaa maakuntatasolla myös tietohallinnon palvelut ja muita yhteisiä tukipalveluja. Se on maakunnan suurin työnantaja, joka työllistää noin henkilöä. Kainuun liitto hoitaa maakunnan edunvalvontaa ja vastaa aluekehityksestä. Kunnat tekevät yhteistyötä myös jätehuollossa ja järjestävät yhdessä pelastuslaitoksen palvelut. Kainuusta löytyy myös Suomen ainoa koko maakunnan laajuinen kehitysyhtiö, kuntien omistama Kainuun Etu Oy. Kajaanin koulutusliikelaitos huolehtii ammatillisesta toisen asteen opetuksesta koko maakunnassa ja Kuusamossa sekä lukiokoulutuksesta Kajaanissa. Korkea-asteen koulutusta saa Kajaanin ammattikorkeakoulussa, joka on valtakunnallisesti tunnettu muun muassa pelialan osaamisestaan. Viime vuosina Kainuu on kunnostautunut erityisesti syrjäytymisen ehkäisyssä siten, että lähes kaikki kainuulaiset nuoret saavat toisen asteen koulutuspaikan joko lukiossa tai ammattiopistossa. Joinakin vuosina peruskoulun jälkeinen jatkopaikka on järjestynyt joka ikiselle nuorelle. Turvaverkko pitää, ja tarvittaessa nuori on haettu kouluun käytännöllisesti katsoen kotiovelta.

5 Koulutus Kainuu tarjoaa opiskelu- ja koulutusmahdollisuuksia niin toisen asteen ammatilliseen koulutukseen kuin korkea-asteen jatko-opintoihinkin. Kainuussa koulutetaan asiantuntevaa työvoimaa alueen yritysten tarpeisiin ja elinkeinoelämän palvelukseen useissa oppilaitoksissa ja kouluissa. Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa korkeatasoisia koulutus-, sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalveluja hyvinvoinnin, teknologian, liiketoiminnan ja matkailun aloilla. Opittuja asioita sovelletaan käytäntöön INNOVAssa. INNO- VAssa harjoitellaan myös yrittäjyyteen liittyviä asioita yhdessä muiden kanssa. AIKOPA on Kajaanin ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen yhteinen aikuis- ja täydennyskoulutuksen palveluyksikkö. AIKOPA tarjoaa työelämän tarpeita vastaavia korkeakoulutasoisia koulutus-, kehittämis-, asiantuntija- ja tutkimuspalveluja valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Kajaanin yliopistokeskus tutkii ja kouluttaa sekä edistää tutkimustulosten tehokasta siirtämistä elinkeinoelämälle ja alueen kehityspolitiikasta vastaaville. Erityisosaamisalueina ovat aikuiskoulutuksen, biotekniikan, liikuntateknologian, mittaustekniikan ja tietojenkäsittelytieteiden koulutus sekä humanistis-yhteiskunnallinen koulutus ja tutkimus. Toisen asteen ammatillista koulutusta järjestää nuorille ja aikuisille Kainuun ammattiopisto. KAO on aktiivisesti mukana aluekehitystyössä ja työelämän tarpeiden ennakoinnissa. KAO:ssa opiskelee ammatillisessa perusopetuksessa vuosittain noin 2600 nuorta ja aikuista. Muussa aikuiskoulutuksessa opiskelee noin 5000 aikuista, joista noin 500 on oppisopimusopiskelijaa. Vahvasti kainuulaisilta juurilta lähtevä koulutusosaaminen on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kysyttyä. Kainuussa on seitsemän lukiota, jotka takaavat alueen nuorille vahvat valmiudet jatko-opintoihin. Vahvojen yleislukioiden tarjontaa täydentävät Kajaanin lukiossa musiikki- ja kuvataidelinja sekä Sotkamon lukiossa urheilulinja. Kajaanin lukio on yksi Suomen suurimmista. Sotkamon urheilulukiosta kasvaa tulevaisuuden lupauksia.

6 Elinkeinoelämä Renforsin Ranta on Kajaanissa sijaitseva yritysalue, joka on perustettu UPM:n Kajaanin tehtaan entisiin tiloihin. Aikoinaan Kajaanissa vaikuttaneen monialaisen tehtailijan, Herman Renforsin, mukaan nimensä saanut alue tarjoaa vahvan alueellisen yhteistyön ja monipuolisen valmiin infran avulla kasvualustan sitä hakeville yrityksille. Renforsin Ranta sijaitsee Oulujärven rannalla, Kajaaninjoen varrella, vain kilometrin päässä Kajaanin ydinkeskustasta. Uusi, ilmeeltään yhtenäinen ja dynaaminen yritysympäristö on rakennettu entisen paperitehtaan alueelle ja sen tiloihin. Muutostöissä tilat on räätälöity yksilöidysti uudelle yritystoiminnalle sopivaksi. Alueen fyysinen muutos paperitehtaasta yritysalueeksi on ollut suurta ja se kestää vielä vuosia. Alueen muutosta suunniteltaessa yritetään ottaa huomioon eri yrittäjien tarpeet, tulevaisuuden maankäyttövisiot, logistiset ratkaisut sekä ympäröivän kaupungin kehitystarpeet. Alkuvaiheen suuria tehtäviä on ollut paperiprosessilaitteiden purkaminen, yritysalueen infrastruktuurin muutostyöt sekä tehdastilojen muuttaminen uusiksi yritystiloiksi. Renforsin Rannassa on vuokrattavaa tilaa noin m 2, josta vuokrattuna on tällä hetkellä noin puolet. Yritysalue soveltuu erityisen hyvin teolliseen loppukäyttöön raskaan ja monipuolisen infrastruktuurin ansiosta. Alueen monipuolinen logistinen rakenne tarjoaa ratkaisut niin autokuin junakuljetuksillekin. Myös teollisten hyödykkeiden hyvä tarjonta puoltaa teollisuuden sijoittumista alueelle. Tarjolla on runsaasti sähköä, vastapainehöyryä sekä vettä. Alueen kiinteistöverkko mahdollistaa sähkön jakelun kilpailukykyiseen hintaan. Renforsin Rannan tilojen myyntityö jatkuu vielä pitkään. Strategisena kohdealueena ovat kasvuyritykset erityisesti teollisen tuotannon aloilta. Alue soveltuu hyvin energiaintensiiviselle teollisuudelle kuten kaivosteollisuuden tuotteiden jatkojalostukseen sekä kainuulaisia puuvarantoja hyödyntävään toimintaan. Suuren sähköntoimituskapasiteetin vuoksi myyntityö on viime aikoina keskittynyt datacenter -toimintaan.

7 ICT-Elektroniikka Kainuun ICT- ja elektroniikkateollisuuden juuret ovat syvällä puunjalostusteollisuudessa, jonka aallonharjalla on syntynyt metsäteollisuudelle ja mittaustekniikalle hyödyllistä huippuosaamista. Sunit Oy Sunit Oy valmistaa tuotteita ja palveluja, jotka ovat tieliikenneajoneuvoihin sekä raitioliikenteeseen ja koneisiin asennettavia tietolaitteita. Tuotteet valmistetaan kiinteästi asennettaviksi kansainvälisten lainsäädäntöjen ja velvoitteiden mukaan. Tuotteissa painotetaan erityisesti älyliikenteen ja kuljettajan työympäristön erityisvaatimuksia. Transtech Oy on valmistanut pitkään junanvaunuja ja uusimman tuotekehityksen tuloksena on Helsinkiin valmistettavat raitiovaunut sekä VR:lle tulevat junanvaunut. ICT-alan uusi avaus Kainuussa on CSC Tieteen tietotekniikan keskuksen uusin supertietokone Kajaanin Renforsin Rannan yritysalueella. Sinne syntyy uusi supertietokoneiden toimintakeskus pilvipalveluineen. Nopeaa kasvua tukee Kajaanin ammattikorkeakoulun aloittama alan koulutus. Lisäksi pelialan kehittäminen ja koulutus on johtanut uusien alan yritysten syntymiseen. Mittaamisen osaaminen keskittyy nesteiden ominaisuuksiin, virtuaaliseen kuntoiluympäristöön, hiihdon välinetestaukseen sekä ajoneuvojen ja työkoneiden toimintojen online-mittaukseen. Kehittämisen pohjana on Oulun yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun tiivis yhteistyö yritysten kanssa. Sunit Oy tarjoaa asiakkaille palveluita, joita hyväksikäyttäen ajoneuvotalous sekä ajoneuvon ympäristövaikutukset optimoidaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ympäristö on Sunit Oy:lle tärkeä elementti ja tuotteet sekä niiden valmistustekniikka täyttää vaativimmat ympäristövaatimukset. Sunit Oy:n tuotteet tarjoavat myös asiakkaille mahdollisuuden ympäristöystävälliseen liikennöintiin sekä liikennenanalyysiin. Sunit Oy:n asiakasryhmät ovat viranomaiset, raskaan liikenteen ja urban-palveluliikenteen logistiikat, julkinen liikenne, maanrakennus ja kaivosala sekä maa- ja metsätalous.

8 Luonnonvarat Kainuu on rikas luonnostaan. Metsäteollisuudella on pitkät perinteet Kainuun elinkeinoelämässä. Kaivannaisteollisuus on kasvuala Suomessa ja Kainuussa, jossa sijaitsee mm. moderni Talvivaaran kaivos. Talvivaara Sotkamo Silver Mondo Minerals Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Vastuullisuus on keskeinen osa Talvivaaran kaikkea tekemistä ja yhtiö pyrkii vastuullisen kaivostoiminnan edelläkävijäksi. Talvivaara on Kainuun talousalueen merkittävin teollinen työnantaja. Kesäkuun 2012 lopussa yhtiö työllisti yhteensä 505 henkeä, joista 80 prosenttia oli kainuulaisia. Lisäksi Talvivaaran kaivosalueella työskentelee päivittäin pysyväisluonteisesti useita satoja urakoitsijoiden työntekijöitä. Kun Taivaljärven hopeakaivoksen aikaisempi kaivospiiri vuonna 2005 päättyi, Sotkamo Silver haki ja sai tutkimusluvan alueelle, ja perusti toimintaa varten yrityksen vuonna Taivaljärven hopeakaivoksella on historia, joka ulottuu vuoteen Tällöin Oulun yliopiston tutkijat löysivät hopeaa Taivaljärven rannalta. Tutkimuskairauksissa ilmeni hopeakaivoksen esiintymän ulottuvan ainakin metriin saakka. Maaliskuussa 2009 Sotkamo Silver Oy anoi työ- ja elinkeinoministeriöltä kaivoslupaa Taivaljärven esiintymälle. Kaivoslupa myönnettiin huhtikuussa Nyt kaivoksen avaamisen on ilmoitettu tapahtuvan vuoden 2014 loppupuolella. Mondo Minerals on talkkiin erikoistunut kaivosyhtiö ja on maailman toiseksi suurin talkin tuottaja. Sotkamon talkin kilpailuvalttina maailmalla on tasainen laatu. Vaikka malmin laatu hieman vaihtelee, Mondo Minerals pystyy tekemään tasalaatuisia tuotteita. Tämä on saatu aikaan panostamalla valmistusprosessiin, koska asiakkaille on tärkeää, että tuotteet pysyvät samanlaisina vuodesta toiseen. Mondo Mineralsilla on Sotkamossa töissä yhteensä noin 135 ihmistä.

9 Puu & metsä Kainuu on aina elänyt puusta. Metsäteollisuus toi leivän moneen kainuulaiseen kotiin. Saha- ja paperiteollisuuden pelkän raaka-aineen tuottamisesta on siirrytty puun jalostamiseen valmiiksi tuotteiksi. Kainuu elää tulevaisuudessakin puusta - nyt vain jalostetummassa muodossa. Woodpolis Kainu Woodpoliksen koulutustehdas järjestää puualan koulutusta oppilaitoksille ja yrityksille. Yrityskoulutuksia järjestetään Woodpoliksen tehtaassa oikeilla teollisuuskoneilla asiakkaan tarpeen mukaan ja asiakasyrityksen omilla tuotteilla. Koulutustehtaalla järjestetään mm. 3D-suunnittelun, tietokoneavusteisen suunnittelun ja tuotannon, sahatavaran sormijatkamisen, kuivauksen, pintakäsittelyn, höyläys- ja terätekniikan sekä terähuollon ja robotiikan koulutusta. Woodpoliksen tarjoaman koulutuksen avulla osaaminen nostetaan vastaamaan nykypäivän puurakentamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Woodpoliksen tuotekehityksen yrityskumppanit ovat pääosin kainuulaisia puualan yrityksiä. Korkealaatuinen tiukkasyinen raaka-aine yhdistettynä korkeaan osaamiseen ja luotettavuuteen antaa vankan pohjan toiminnan kehittämiselle. Woodpolis on toimintansa aikana toteuttanut useita eri puurakennuskohteita kymmenien yritysten kanssa. Tuotekehityksen painopisteenä on puurakentamisen innovaatioiden, rakennesuunnittelun ja hiilineutraalin rakentamisen ratkaisujen ja liiketoimintamallin kehittäminen. Kumppanina on muun muassa Aalto-yliopisto, jonka kanssa Woodpolis on tehnyt yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Kainuun karun kauniissa ja hiljaisessa luonnossa viihtyy parhaiten mänty, joka on tuonut vaurautta milloin tervaksi, paperiksi tai rakennustarpeiksi jalostettuna. Nyt kainuulainen puu on saanut uusia muotoja. Se taipuu monenlaisiin sovelluksiin paikallisten huonekaluosaajien käsissä muodostaen yhtenäisen KAINU-malliston. Mallisto sopii niin kodin kuin yhteisten tilojen sisustukseen. Puu on ekologinen materiaali ja tuo sisustukseen lämpöä sekä viihtyisyyttä. Jokaisen käytetyn puun tilalle on aina istutettu uusi tulevaisuutta ajatellen. Siksi malliston tunnukseksi on valittu jatkuvuutta symboloiva käpy. Malliston nimet johdattavat kainuulaiseen elämään ja maisemaan. Monikäyttöisyys ja leikkimielisyys ovat tuotteissa vahvasti läsnä. KAINU yhdistää käytettävyyden ja esteettisyyden kutsuvaksi kotimaiseksi kokonaisuudeksi.

10 Matkailu Kainuu on täynnä elämyksiä ympäri vuoden. Monipuolisimmat mahdollisuudet niihin tarjoaa luonto kaikissa eri muodoissaan. Suurpedot, raikkaat havumetsät, kirkkaat vesistöt, Euroopan viimeiset erämaat, monipuoliset aktiviteetit ja tekemisen paljous, omaleimainen historia ja perinteet, selvät vuodenaikojen vaihtelut ja ympärivuotisuus ovat Kainuun valttikortteja. Kainuu koostuu yhdeksästä kunnasta: Hyrynsalmesta, Kajaanista, Kuhmosta, Paltamosta, Puolangasta, Ristijärvestä, Sotkamosta, Suomussalmesta ja Vaalasta. Tänä päivänä kunnat tunnetaan niiden sisälle syntyneistä matkailukeskuksista, aktiviteeteista ja tapahtumista. Muun muassa Sotkamossa on kansainvälinen lomamaailma Vuokatti ja Hyrynsalmella pelataan suo- ja umpihankipotkupallon maailmanmestaruuksista. Paltamossa on maamme kaunein golfkenttä ja Kainuun merenä tunnetun Oulujärven tarjoamat virkistysmahdollisuudet. Puolangan maamerkkinä kohoaa komea Paljakka upeine rinteineen ja Kuhmon ja Suomussalmen puhtaat havumetsät ja kirkkaat vesistöt muodostavat varsinkin Keski-Euroopassa tunnetun kauniin Kainuun Taigan. Kainuun elämystuotantoalan kehitys on kovassa vauhdissa: joka puolella Kainuuta majoituskapasiteettia kasvatetaan vastaamaan matkailun tarpeita. Kainuun matkailualueet Vuokatti, Ukkohalla ja Paljakka, Kuhmo-Suomussalmi alueen Wild Taiga ja Oulujärven alue tekevät yhteistyötä maakunnan kansainvälistämiseksi ja ulkomaisten matkailijoiden määrän kasvattamiseksi. Tulevaisuuden haasteina ja kehittämisen lähtökohtana maakunnan elämystuotantoalalla on tämän tarjonnan tuotteistaminen matkailijalle sopiviksi elämys- ja kokemuspaketeiksi. Matkailun lisäksi elämystuotantoalaan luetaan mukaan kulttuuri ja liikunta.

11 Kulttuuri Teatteria, Runoviikkoa, Kamarimusiikkia, Sommelon kansanmusiikkia, tanssitapahtumia, konsertteja, festareita... Kaikissa tapahtumissa yhdistyy kainuulainen rohkeus tehdä asioita uudella tavalla - perinteitä kunnioittaen. Kuhmon kamarimusiikki Teatteri Retikka Vuodesta 1970 festivaali on ollut oleellinen osa Kuhmon kesää. Kaksi viikkoa keskellä heinäkuuta on pyhitetty kamarimusiikille. Silloin tuhannet musiikin ystävät suuntaavat tiensä Kuhmoon. Koko paikkakunta sykkii musiikkia. Kulisseina ovat miltei konserttitalojen seinää hipova Lammasjärvi ja pohjoisen uskomaton, kuulas valo. Yli 40 vuodessa Kuhmon Kamarimusiikki on kasvanut alansa johtavaksi festivaaliksi. Kuhmossa esiintyvät alan tärkeimmät kamarimuusikot ja festivaalin aikana pidetyillä musiikkikursseilla kasvatetaan vuodesta toiseen uusia muusikoita. Konserttikäyntien määrältään Kuhmon juhla on Suomen suurin kamarimusiikkijuhla, lipunmyyntilukujen osalta Finland Festivals -ketjun kymmenen myydyimmän festivaalin joukossa. Suomussalmella pääosin harrastajavoimin toimiva Teatteri Retikka valmistaa omintakeista teatteritarjontaa ympäri vuoden. Ensi-iltoja on vuosittain 3-4. Uusi teatteritalo rakennettiin vuonna 2010 Kiannon Kuohut -kylpylähotellin yhteyteen. Teatteri Retikka tarjoaa myös varsinaisen ohjelmiston ulkopuolelta monenlaista tilausohjelmaa. Nousevassa katsomossa on 186 istuinpaikkaa. Teatteri Retikan vetonaula, kesäteatteri, kerää vuosittain keskimäärin katsojaa Suomussalmen Kaunisniemen yli katsojaa vetävään katsomoon. Erikoisuutena ovat paikkakuntalaisen Eero Schroderuksen kainuulaisesta elämänmenosta aiheensa saaneet, ympäri Suomea esitetyt näytelmät.

12 Kainuun herkut Kainuulaiset ovat aina arvostaneet perinteikästä, konstailematonta ja maukasta ruokaa, jossa luonnosta saadut puhtaat raaka-aineet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Vahva-arominen riista, maukkaat kalat, erilaiset marjat ja sienet ovat aina kuuluneet kainuulaiseen ruokapöytään eri muodoissaan. Niistä ovat syntyneet niin arkiset ateriat kuin taidokkaasti valmistetut juhlamenutkin. Kainuulaisiin perinneruokiin luetaan mukaan myös juustoleipä, jota tarjotaan lämpimänä jälkiruokana lakkahillon kanssa tai sellaisenaan. Leipä ja erilaiset teokset ja leivonnaiset ovat nostaneet maakunnan ruokakulttuurin arvoonsa. Pekka Heikkisen puuuunileipä ja Kuhmon rönttönen tunnetaan kaikkialla maassa. Leipämaakunnan mainetta ovat olleet nostamassa myös erilaiset piirakat ja kukot. Kainuulaisen elintarviketoimialan menestys perustuu kainuulaisten raaka-aineiden puhtauteen. Arvostus hyvää ruokaa kohtaan on nostanut myös elintarvikealan osaamista. Alueella on useita lukuisia elintarvikealan yrityksiä, jotka valmistavat tai jatkojalostavat luonnon raaka-aineita loppukäyttäjille tai alueen ravintoloiden käyttöön. Laadukkaista ja maistuvaa ruokaa tarjoavista ravintoloista sekä paikallisista pienistä elintarvikealan yrityksistä ja niiden tarjoamista maistuvista ruoka-aarteista on tullut myös yksi maakunnan matkailun vetovoimatekijöistä.

13 Liikunta ja hyvinvointi Tämän päivän hektisessä arjessa elävät ihmiset etsivät yhä useammin hengähdystaukoa kiireestä rentoutumisen, liikunnan, hemmottelun ja hoitojen parista. Hyvinvointia voi Kainuussa hakea sekä keholle että mielelle myös luonnosta: puhtaasta ilmasta, kirkkaista vesistöistä, raikkaista metsistä, vaihtuvista vuodenajoista, eläimistä ja kasveista. Kainuussakin erilaisten hyvinvointipalvelutuotteiden kysyntä on kasvanut ja alueen tarjoamille palveluille on suotuisat kasvunäkymät. Kysyntää on lisännyt ikääntyvä väestömme. Nykyaikaisten hoito- ja hoivapalveluiden rinnalle on markkinoiden kypsymisen myötä otettu myös vanhoista kainuulaisista perinteistä kumpuavia hyvinvointipalveluja. Tuhansien vuosien takaa tuovat tuulahduksia nykypäivään saunomisrituaalit kylpylöiden höyrysaunoissa, erilaisissa altaissa ja kylpytynnyreissä sekä kasvien parantavia ominaisuuksia hyödyntävät kylvyt. Kainuussa järjestetään lukuisia maankuuluja urheilutapahtumia. Kainuun Rastiviikko ja Sotkamon Jymyn pesäpallo-ottelut ovat niistä tunnetuimmat. Ikääntyminen ei ole Kainuussa ongelma vaan positiivinen haaste, johon on vastattu kehittämällä monipuolisia liikuntaja hyvinvointipalveluita ikääntyville kainuulaisille.

14

15 Kainuuseen pitää tulla hiljaa ja sujahtaa maisemaan huomaamatta. Pitää hiihtää metsiä, yöpyä mökeissä, jutella talon väen kanssa illalla. Vuosikautisen harrastuksen jälkeen saattaa maakunnan arvoitus hieman avautua. Veikko Huovinen

16

Mä vuorell seisoin Vuokatin, ihailin maisemaa, ihastuin sekä huudahdin:

Mä vuorell seisoin Vuokatin, ihailin maisemaa, ihastuin sekä huudahdin: Kainuu Mä vuorell seisoin Vuokatin, ihailin maisemaa, ihastuin sekä huudahdin: Oi kaunis Kainuunmaa! Tunturihuiput korkeat kaukaa nyt sinersi, ja kalliokuilut huimaavat mun alla ammotti. Ja vaaranrinteet

Lisätiedot

Lyhyt kierros Kainuuseen

Lyhyt kierros Kainuuseen Lyhyt kierros Kainuuseen eli mitä meille tänne kuuluu Maakuntatunnukset TILASTOTIETOJA Maakunnan asukasluku v. 2017 lopussa oli 73959 asukasta. Kainuu on pinta-alaltaan suunnilleen Belgian kokoinen. Koko

Lisätiedot

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä Lämmin tervehdys Kuhmosta! Tuulikki Huusko, hankepäällikkö Woodpolis Puh. 044-725 5300, tuulikki.huusko@woodpolis.fi Kuhmo

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika

Kainuun kuntarakenneselvitys. Paikka Aika Kainuun kuntarakenneselvitys Paikka Aika Vahvuudet Mikä on Kainuun merkittävin vahvuus tällä hetkellä? Luonnonvarojen hyödyntäminen. Metsät, puhdas luonto ja kaivosteollisuus nähdään Kainuun merkittävimpinä

Lisätiedot

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto

Kainuun kehittämisen näkymiä Pentti Malinen Kainuun liitto Kainuun kehittämisen näkymiä 2018-2021 Pentti Malinen 28.11.2017 Kainuun liitto Keskeiset tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet 2035 1. Kainuun aluetalouden kestävä kasvu 2. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan

Lisätiedot

Meidän mielestä Kainuussa on hyvä asua.

Meidän mielestä Kainuussa on hyvä asua. Meidän mielestä Kainuussa on hyvä asua. Kainutlaatuinen Kainuu Kainuu Miltä tuntuisi herätä linnunlauluun? Kainuussa voit asua luonnon keskellä. Kainuussa on mahdollista asua keskellä kaupunkia, luonnon

Lisätiedot

Paperitehtaan varjossa seminaari Renforsin Ranta Salla Ventonen

Paperitehtaan varjossa seminaari Renforsin Ranta Salla Ventonen Paperitehtaan varjossa seminaari 12.11.2010 Renforsin Ranta Salla Ventonen UPM 1 UPM:n Työstä Työhön ohjelma: Yhtiön tuki suunnataan uudelleentyöllistymistä edistäviin toimiin. Työstä työhön ohjelma on

Lisätiedot

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN Luontoa ja kulttuuria Kesän 2015 parhaat vinkit Kuva: Lassi Rautiainen VILLIÄ ELÄMÄÄ erämaaluonnossa Wild Taigan koskematon erämaaluonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet eläinten

Lisätiedot

Kuinka Kainuu tekee tulevaisuutensa? Vuokatti 7.5.2015

Kuinka Kainuu tekee tulevaisuutensa? Vuokatti 7.5.2015 Kuinka Kainuu tekee tulevaisuutensa? Vuokatti 7.5.2015 Kainuun tulevaisuus ja kuntarakenne Kuntiin kohdistuvat muutokset Talouden realiteetit Sopeutustarve 65 miljoonaa euroa, 6,3 vero-% Tiekarttavaihtoehtoja

Lisätiedot

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku TIEDOTE Julkaisuvapaa 19.3.2012 heti Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku Toisen asteen koulutuksen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku päättyi 16.3.2012. Kainuussa ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Hyrynsalmi ja muuttoliike

Hyrynsalmi ja muuttoliike Aluekehitykseltään erityyppisten kuntien puheenvuorot 17.11.2010 Hyrynsalmi ja muuttoliike Kunnanjohtaja Heimo Keränen Hyrynsalmen kunnan visio: Hyrynsalmi on itsenäinen kehittyvä kunta, jolla on hyvät

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen

Lisätiedot

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA Maakuntasuunnitelma ja -ohjelma Heimo Keränen 26.5.2014 26.5.2014 Kainuun liitto Iso taustakuva 23.5.2014 Kainuun liitto 2000-luvulla paradigman muutos: hajautetun hyvinvointivaltion

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

www.wildtaiga.fi Itäinen Kainuu Wild Taiga, Kuhmo ja Suomussalmi

www.wildtaiga.fi Itäinen Kainuu Wild Taiga, Kuhmo ja Suomussalmi Itäinen Kainuu Wild Taiga, Kuhmo ja Suomussalmi ympäristöineen, on rikas niin kulttuuristaan, perinteistään ja historiastaan kuin myös tarjoamistaan elämyksistä. Talvet täällä ovat yhä runsaslumisia. Keväällä

Lisätiedot

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012

Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Tervetuloa Kuhmoon 12.3.2012 Historia ravitsee kehitystä Tervanviennin kultakaudella Kuhmo tuotti kuudenneksen koko Suomen tervasta metsää pysyvästi 406 000 ha, puuvaranto yli 30 milj m3 Globalisaatio

Lisätiedot

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML 3.-4.4.2014 Markku Kainuun Suonpää, ammattiopisto, opettaja, aikuiskoulutus NTM, tutkintovastaava Ohjelma

Lisätiedot

Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen. Kainuun ammattiopisto. Kuopio Kainuun ammattiopisto

Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen. Kainuun ammattiopisto. Kuopio Kainuun ammattiopisto Opiskelijahuollon laadukas johtaminen Rehtori Raimo Sivonen Kainuun ammattiopisto Kuopio 9.6.2016 Kainuun ammattiopisto Kainuu ja Koillismaa Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos: Kainuun ammattiopisto

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti? 9.11.2016 Hyvää huomenta! Vesa Junttila, Kouvola Innovation Oy DI, kehittämispäällikkö, Biolaaksotiimi Kymenlaaksoon elinvoimaa bio- ja kiertotaloudella

Lisätiedot

ENNAKOINTI

ENNAKOINTI ENNAKOINTI 10.9.2013 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Aloitti nykymuodossaan 1.1.2005 1.1.2009 alkaen 12 koulutusyksikköä ja hallintoyksikkö Opiskelijoita yhteensä n. 11 300 Perusopetuksessa 6 000 Aikuiskoulutuksessa

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen

KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu. Yhteistyöseminaari Kaukametsä. Kaupunginjohtaja Jari Tolonen KAMK:sta Suomen tekevin ammattikorkeakoulu Yhteistyöseminaari 25.11.2010 Kaukametsä Kaupunginjohtaja Jari Tolonen 1 YLEISTÄ Kainuun alueen ainoa korkeakoulutasoisen osaavan työvoiman tuottaja AMK:sta koulutuksen

Lisätiedot

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi?

POROA VAI BURGERIA. Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? POROA VAI BURGERIA Mitä (ruokaa) tulisi tarjota ulkolaisille vieraille? Milloin suomalainen ruokaperinne tunnustetaan salonkikelpoiseksi? Suomalainen ruokaperinne Kropsua, hapanleipää, karjalanpaistia

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 We Serve Me Palvelemme Viihteellä Vuokatissa 6.5.2011 1 Vuokatti 2015 - vuosikokous Sotkamon Lions-klubit, LC Sotkamo ja LC Sotkamo/Vuokatti, ovat

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun

Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun 1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2

LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

MULTIPOLISPÄIVÄT 3.11.2005 Snowpolis, Vuokatti. Juhani Kärkkäinen Kehittämisjohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä

MULTIPOLISPÄIVÄT 3.11.2005 Snowpolis, Vuokatti. Juhani Kärkkäinen Kehittämisjohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MULTIPOLISPÄIVÄT 3.11.2005 Snowpolis, Vuokatti Juhani Kärkkäinen Kehittämisjohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Alueellisen kilpailukyvyn arviointimalli (Ståhle, Sotarauta & Pöyhönen 2004:6) Kainuun maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Joensuun seutu. Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Joensuun seutu Kasvun paikka. Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy priima_3_210x297mm.indd 1 9.1.2009 11:24:57 Elämisen laatua Joensuun seutu on vahva vastaus nykyihmisen unelmiin. Tarina omakotitaloasumisesta

Lisätiedot

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, PUURAKENTAMISEN OSAAMISKESKITTYMÄ - Kansainvälisyys ja verkostot - Tutkimus- ja tuotekehityspartnerit

Lisätiedot

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 1 TUULIVOIMAA KAJAANIIN Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 UPM Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016

Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Kainuun tulevaisuuden tekijät

Kainuun tulevaisuuden tekijät Kainuun tulevaisuuden tekijät Alpo Jokelainen maakuntajohtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Helsinki Kainuu 2010 seminaari Kuhmo-talo 12.8.2010 Kainuun erityispiirteet Maakuntaprofiili Väestö Elinkeinot

Lisätiedot

T K 26.3.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki

T K 26.3.2014. kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki T K 26.3.2014 kaupunginjohtaja, MH, emba Eila Valtanen Kuhmon kaupunki Kuhmo www.kuhmo.fi, asukkaita 9 182, 77 % asuu keskustassa, veroäyri 21,5 % pinta-ala 5 457 km2, mistä 12 % vettä, 600 järveä vahvuudet

Lisätiedot

Caiania-kokoelman lehdet

Caiania-kokoelman lehdet Caiania-kokoelman lehdet Lehti Ajanjakso Aitoja uutisia 1998 2000 Anette : Kaisanetin asiakaslehti 2010- Allergia ja astma 1992, 1994, 1999 E Kainuu : Kainuun Osuusliikkeen tiedotuslehti EkoAviisi : Kainuun

Lisätiedot

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen? 2 2017 BR Teknologiateollisuus 2 Kone- ja tuotantotekniikan opiskelu Miksi teknologia!

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki, Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt

Lisätiedot

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo

Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo KUVA KUVA KUVA Matkailu perustuu puhtaaseen luontoon Matkailun ja kaivostoiminnan rinnakkaiselo Jyväskylä 23.11.2016 Timo Lappi KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä

Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä Ammatillinen koulutus puutoimialan edistäjänä Puutoimiala kasvuun seminaari 13.11.2017 Ville Bräysy opintopäällikkö Mikko Karjalainen opiskelija, NY-yrittäjä Oulun seudun koulutuskuntayhtymä/ Oulun seudun

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

KAIVOSSEMINAARI. Kari Mattila

KAIVOSSEMINAARI. Kari Mattila Kari Mattila KAIVOSSEMINAARI Insinööri; logistiikka ja ympäristöjohtaminen Osaamisen kehittäjä; kouluttaja ja konsultti Osaamisen johtaminen; yrittäjä, koulutuspäällikkö ja rehtori Kullan etsijä, hiekan

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Kajaani. Luovuuden, osaamisen ja vaivattoman arjen kaupunki

Kajaani. Luovuuden, osaamisen ja vaivattoman arjen kaupunki Kajaani Luovuuden, osaamisen ja vaivattoman arjen kaupunki SISÄLLYSLUETTELO YLEISTIETOA KAJAANISTA LIIKENNEYHTEYDET ASUKKAAT JA PINTA-ALA MATKAILU KAINUUSSA ALUEELLA ASUVAT JA LIIKKUVAT PETÄISENNISKA KAUPUNKIKESKUSTA

Lisätiedot

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja 22.1.2015 A s k o K e

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015 1 Kainuun kärkitoimialojen tilanne edelleen haastava maakunnan suhdannekehitys vuoden 2015 kesäkuulle Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta 1. Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat kansainvälisillä markkinoilla ja tuovat Suomeen vientituloja,

Lisätiedot

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs

LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Kainuun metsäbiotalous

Kainuun metsäbiotalous n metsäbiotalous elää edelleen puusta Metsäbiotalous muodostaa 41 % maakunnan koko biotalouden tuotoksesta. Työllisyydessä osuus on noin 1,5-kertainen maakuntien keskiarvoon verrattuna. Metsäbiotalouden

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi

Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi 4.11.2014 Mistä nyt puhutaan? Taustaa luontolähtöiselle hyvinvointitoiminnalle Taustaa ja tutkimuksia Tarve ja kysyntä

Lisätiedot

TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso

TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso TOHOLAMPI luonnollinen kotilaakso Kh 01.09.2014 200 Kv 06.10.2014 31 1 VISIO 2020 Toholampi on olemassa joko itsenäisenä kuntana tai isomman kunnan osana. Kuntatalous on vahva ja kilpailukykyiset peruspalvelut

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan yhteistyöverkostot Kainuussa -esiselvityshanke 2016 Sisältö Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot