Maailman lunastus riippui hänestä. s. 21. Paimenen kirje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maailman lunastus riippui hänestä. s. 21. Paimenen kirje"

Transkriptio

1 K E V Ä T Maailman lunastus riippui hänestä. s. 21 Paimenen kirje Joulu 2011

2 Mistä lahjat ilmestyivät? Muistatko lapsuutesi joulun? Joulu on kristillinen juhla, jossa annetaan ja saadaan lahjoja. Omat joulumuistoni liittyvät Pielaveden Säviän kylälle. Isäni kuoli ollessani kahden vuoden ikäinen. Lapsuus kului äidin kanssa, joulutkin. Meillä oli vaatimaton kahden huoneen ja eteisen käsittävä vuokra-asunto kylän keskellä sijaitsevassa talossa. Äitini toimi kylän Postissa asemanhoitajana. Palkka oli pieni, sillä tultiin juuri ja juuri toimeen. Jouluaattoiltana kävimme saunomassa naapuritalossa. Lähtiessämme saunaan äitini sanoi salaperäisesti: Jorma, mene sinä edellä, minä tulen pian perässä. Palattuamme olivat joululahjat ilmestyneet eteiseen. Olin ymmälläni. Miksi joulupukki kävi aina silloin, kun olimme saunassa? En päässyt perille salaisuudesta moneen vuoteen. Kun avasin saamani lahjat - joita oli vain muutama - olin innoissani. Kuorma-auto, itse koottava mosaiikkitaulu, villasukat, suklaata ja sen sellaista. Mutta sitten iski pettymys: tässäkö kaikki! Taas pitää odottaa kokonainen vuosi ennen kuin saan lahjoja. Pian ikävä tunne haihtui ja aloin leikkiä saamillani lahjoilla. Äitini oli harras luterilainen, mutta en muista, että jouluna olisi mitenkään erikoisesti puhuttu Jeesuksen syntymästä. Joskus luettiin Paimenen kirje Tampereen adventtiseurakunnan tiedotuslehti. Toimittanut Jorma Katainen ja avustajat. jormakatainen@gmail.com, puh Ilmoitathan osoitteesi muuttuessa, tai jos et halua tätä julkaisua. Seuraava ilmestyy maaliskuussa. Luettavissa myös tampereenadventtikirkko.com. Kansi: tuntematon kuvalähde. Takakansi: Tony Stone. 2

3 S E Q U O I A C L U B jouluevankeliumi. Äidin ja pojan suhde oli läheinen, samalla erilainen kuin normaalissa perheessä. Äidilläni oli tapana ennen työhön lähtemistään kuunnella Yleisradion aamuhartaus. Näin hänen myös istuvan keittiössä lukemassa Raamattuaan. Kuva syöpyi mieleeni. Kun hän kuoli, Jumala nostatti tuon muiston mieleen ja myöhemmin sain antaa elämäni Jeesukselle. Omat joulumuistoni ovat melko vaatimattomat, silti lämpimät ja korvaamattomat. Elettiin sodanjälkeistä aikaa, kansakunta alkoi toipua, kaikkea oli niukalti. Kun nyt ajattelen miten kaikkea on tarjona yllinkyllin, osaammeko olla kiitollisia? Muistammeko häntä, joka on yksinäinen tai sairas? Ihminen kaipaa otakin, mikä auttaa jaksamaan kovassa maailmassa. Mikä tekee joulun jouluksi? Lahjatko? Jouluruoka? Omaisten tapaaminen? Osaltaan kyllä nekin. Joulu on alun perin pakanallinen roomalainen talvijuhla. Jos siis vietät joulua vain maallisesti, saat vain ajallisia lahjoja, ja sanot: Tässäkö kaikki? Sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. (Matt. 1:21) Tärkeintä on Jeesus Kristus, Vapahtajamme. Joulu on hyvä taukopaikka vuoden kierrossa. Vanhempien hengellinen esimerkki lapsilleen on korvaamaton. Silloin he tulevat antaneeksi parhaimman joululahjan rakkailleen - ei vain kerran vuodessa, joka päivä. Tärkeintä, mitä isä voi lapsilleen antaa, on rakastaa heidän äitiään, on Theodore Hesburgh (1917-) sanonut. Sama pätee varmasti toisinkin päin. Kaikille seurakuntalaisille ja muille Paimenen kirjeen lukijoille hyvää joulua ja siunausta vuodelle 2012! Jorma Katainen Vanhempien rakentava riitely antaa lapselle onnistuneita malleja Tutkija Sirpa Salo Jyväskylän yliopistosta teki psykologisen väitöstutkimuksen lapsen suhtautumisesta vanhempiensa riitelemiseen. Lapsi oireilee vanhempiensa riitelemisestä päänsäryllä, mahakivuilla, unettomuudella, tai ongelmina kavereiden kanssa. Joillekin tulee jopa itsetuhoisia ajatuksia. Osa lapsista voi oireilla pitkään. - Lapsen pitää saada olla lapsi. Lapsen olo helpottuu, kun perheen vuorovaikutus ja riitojen ratkaisu muuttuu rakentavaksi, Salo kertoo. Onnistunut riitely vahvistaa lasta. Kun vanhemmat kertovat tunteistaan ja tarpeistaan, lapsi saa onnistuneita malleja toimia ristiriitatilanteissa. Tutkimukseen osallistui yli 200 lasta. (Aamulehti 30.10) 3

4 Mistä tiedän mitä Jumala minusta tahtoo? Tapahtukoon sinun tahtosi. Kun näin rukoilemme, tulemmeko miettineeksi mitä se merkitsee? Eikö minun tahtoni halua olla aina etusijalla? Totta. Ihmisen on liki mahdotonta taipua tekemään sitä mitä Jumala tahtoo. Tätä kuvaa seuraava kertomus. Äiti kutsuu pastorin pienen poikansa sairasvuoteen ääreen. Poika on kuolemansairas. Äiti pyytää pastoria rukoilemaan pojan parantumista. Pastori rukoilee palavasti pojan hengen puolesta. Hän päättää rukouksensa sanoihin Herra, tapahtukoon tässä kuten sinä tahdot. - Ei! sanoo äiti päättäväisesti. Minä tahdon, että hän paranee. Minä tahdon, että hän jää henkiin. Niin tapahtuu ja poika paranee. Vuosia myöhemmin sama poika, aikuiseksi kasvanut nuorukainen, istuu vankilassa taposta tuomittuna. Onneton äiti suree kotona. Nyt hän ymmärtää. Kertomus kuulostaa naiivilta. Mutta siinä on esimerkki ihmisen halusta saada tahtonsa läpi odottamatta mikä voisi olla Jumalan tahto. Sen tähden meidän sopii rukoilla Martti Lutherin ajatuksin: Sinun tahtoosi verrattuna meidän tahtomme ei ole koskaan hyvä vaan aina paha. Sinun tahtosi on aina paras, ja sitä pitäisi rakastaa ja haluta kaiken muun edellä. Sen tähden ole meille armelias, oi rakas Isä, äläkä anna minkään tapahtua vain siksi, että se on meidän tahtomme. Mistä sitten tiedämme mikä on Jumalan tahto? Joskus on vaikea tietää, mikä on oikein tai miten tulisi menetellä. Silloin tarvitsemme tienviittoja, ulkopuolista ohjausta oikean suunnan löytämiseksi. Raamatusta, ja erikoisesti Jumalan itsensä antamassa Kymmenessä käskyssä löydämme Jumalan tahdon elämäämme. Kymmenen käskyä on nerokkaan yksinkertainen, napakka ohjeistus kaikkia ihmisiä varten kaikkina aikoina, rodusta, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ym. riippumatta. Kymmenen käskyä löytyy 2. Moos. 20:1-17. Jeesus selittää Kymmentä käskyä lähemmin niin kutsutussa vuorisaarnassaan (Matt. 5-7). Kirkkomme opettaa: Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin. Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia 4

5 S E Q U O I A C L U B ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksen kautta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa. Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, mutta sen hedelmänä on kuuliaisuus Jumalan käskyille. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta. (Perusluonteiset opinkohdat 18) Jumala itse kirjoitti kauan sitten Kymmenen käskyä kahteen kiviseen tauluun. Sittemmin taulut hävisivät. Hyvä niin. Tauluista olisi tullut pyhäinjäännöksiä ja palvontakohteita. Tänään hän kirjoittaa tahtonsa kristityn sydämeen Pyhän Henkensä kautta. Kun erehdyn, mistä apu? Jokainen teemme vääriä valintoja. Mikä avuksi? Yksinkertaisesti, kadu tekoasi ja mene Jumalasi luo ja pyydä anteeksi. Antaako hän anteeksi? Varmasti. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1. Joh. 1:9) Jos olet tehnyt väärin toista ihmistä, vanhempiasi, ystäviäsi tai ketä tahansa kohtaan, mene sopimaan. Se ei aina ole helppoa ylpeälle sydämelle. Mutta kun sen teet, voit sanoa psalmin kirjoittajan tavoin, Sinun käskyistäsi saan ilon. (Ps. 119:97) Kun sinulla on pulma, etkä tiedä mikä on Jumalan tahto elämääsi nähden, toimi näin: 1) Mitä itse haluaisin tehdä tämän asian suhteen? 2) Mitä Jumalan tahtoo minun tekevän? 3) Rukoile palavasti Jumalan johdatusta. 4) Voit myös kysyä joltakin vanhemmalta ja kokeneelta kristityltä neuvoa. Ratkaisusi voi olla kauaskantoinen kuten ammatinvalinta, seurustelu, uskonratkaisu. Pyhä Henki haluaa johdattaa valintojasi. Kuuntele häntä. Mikäli teet väärän valinnan - jokainen tekee joskus - se ei merkitse, että Jumala olisi jättänyt asiasi. Varmasti hän ohjaa elämäsi suunnan. Näin ovat kokeneet tuhannet ja tuhannet kristityt. Jumala ratkaisi synnin ongelman lähettämällä Poikansa Jeesuksen syntymään Betlehemin tallissa. Se oli hänen tahtonsa ilmaus. Se oli ristin tie, vaikea, mutta se onnistui. Betlehemistä Ihmisen Pojan tie alkoi, ja ristille se päättyi. Jeesus opetti meitä rukoilemaan Isä meidän -- tapahtukoon sinun tahtosi. Oli oli olemassa ennakkotapaus. Isä oli näyttänyt mallin, Poika seurasi hänen esimerkkiään. KAKSI LAKIA Välillä sekoitetaan kaksi eri tarkoitukseen laadittua lakia toisiinsa. Katso seuraavan sivun selventävää kaaviota Kymmenestä käskyistä ja Mooseksen laista. 5

6 KYMMENEN KÄSKYÄ Lex Moralis Jumala puhui ja kirjoitti kahteen kivitauluun 3 Moos. 20:1-22, 2 Moos. 24:12, 5 Moos. 9:10 Säilytettiin liitonarkussa 5 Moos. 10:5, Hepr. 9:4 Ilmituo Jumalan luonteen, on siten ikuinen ja täydellinen Ps. 117:7, Matt. 5:17,18, Ps. 19:8, Jaak. 1,25 On myös pyhä, hengellisen elämän mittapuu Room. 7:12, 14 Siinä on elämä Hes. 20:11, Matt. 19:17, Joh. 12:50 Ihmisen noudatettavaksi aina ja kaikkialla Saarn. 12:13,14, Room. 3:31, Joh. 14:15, Ilm. 14:12 Noudattaminen antaa rauhan ja ilon Ps. 119:44, 1 Joh. 5:3 Noudattamatta jättäminen on syntiä 1 Joh. 3:4, Jaak. 2:10,11 Pyhä Henki kirjoittaa sen uudestisyntyneen sydämeen Hepr. 10:15,16 MOOSEKSEN LAKI Lex Ceremonialis Mooses antoi ja kirjoitti kirjaan 3 Moos. 7:37, 2 Kun. 21:8, 5 Moos. 31:24 Säilytettiin liitonarkun sivulla 5 Moos. 31:24-26 Ollen epätäydellinen se lakkasi olemasta Kristuksen kuollessa Hepr. 10:1-4, 7:12,18,19 Oli luonteeltaan seremoniallinen Hes. 20:24,25 Ei ollut elämää Hepr. 7:16, 9:9,10 Tarkoitettiin juutalaisille määrätyksi ajaksi Hepr. 8:13, 9:9,10 Oli taakka joka poistettiin Apt. 15:5,10, Gal. 5:1 Oli esikuvallinen, näytti synnin ja sen sovittamisen Hepr. 10:1-4 Pyyhittiin pois Uudessa liitossa Kol. 2:

7 S E Q U O I A C L U B Jeesus Jeesus oli juutalainen. Tarkasti ottaen, vaikka hänen nimensä oli Jeesus - ja jolla nimellä kristikunta häntä kutsuu - on nimi kreikkalainen muoto heprealaisesta nimestä Joosua. Aikalaiset käyttivät hänestä nimeä Joshua ben Joseph - Joosua, Joosefin poika. Joosua oli hyvin tavallinen nimi, kuten meillä on Elias, Onni tai Eetu (nämä olivat Suomessa 2010 kolme suosituinta pojan ensimmäistä etunimeä). Miltä tuntuisi alkaa kutsua Jeesusta Joshuaksi? Olisi siinä totuttelemista. Taitaa olla parasta kuitenkin pysyä tutussa suomalaisessa Jeesuksessa. Kertomus Jeesuksesta alkaa hänen syntymästään. Jeesus kasvoi juutalaisessa kodissa. Se oli osa Jumalan suunnitelmaa, josta hän oli puhunut jo Abrahamille: kaikki maailman kansat tulevat siunatuiksi hänen jälkeläisessään. Jeesus täytti tuon lupauksen. Jeesus tunsi tarkoin juutalaiset lait ja säädökset. Selittäessään uudella, raikkaalla tavalla niiden merkityksen, hän törmäsi tuon ajan viisaiden vastustukseen. Hän tiivisti Jumalan palvelemisen nerokkaan yksinkertaiseen muotoon: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." (Matt. 22:-37-40) Näin Vanhan testamentin suuri kertomus kristallisoitui muutamaan lauseeseen! Jeesus tiesi kuka hän oli. Jumala. Se, että hän, Jumala, muuttui ihmiseksi, (inkarnaatio) on ihmeitten ihme. Syntyä nyt pieneksi, itkeväksi, äidin rintoja imeväksi vauvaksi! Ja Jeesus tuli juuri oikeaan aikaan: Danielin kirjassa se ennustettiin, Dan Paavali puolestaan muistuttaa uskovia, että profetia oli toteutunut, Gal. 4:4. Seuraavalla sivulla voit rastittaa tuntemuksiasi Jeesuksen syntymästä. 7

8 Jeesus JOULUN AIKA LAITTAA MIELIKUVITUKSEN LIIKKEELLE. MITEN ON SINUN LAITASI? 1. Mikä sinua säväyttää Marian ja Joosefin tarinassa? olivat Davidin jälkeläisiä ihanan tottelevaisia heidän nöyrä uskonsa muuta 2. Jos olisit ollut Maria, mitä olisit eniten pohtinut? olen Jumalan suosikki tulin raskaaksi vaikka olen neitsyt mikä on vauvani tulevaisuus? miten selitän raskauteni ihmisille? muuta 5. Ymmärsivätkö Maria ja Joosef täysin mistä Jeesuksen syntymisessä oikein oli kysymys? tuskinpa tiettyyn rajaan asti eivät lainkaan täytyihän heidän ymmärtää enkeli oli sen heille kertonut 6. Miksi Jumala valitsi nimenomaan paimenet ottamaan vastaan tiedon Jeesuksen syntymästä? he sattuivat olemaan siinä lähellä heillä oli aikaa kuunnella he tarvitsivat toivoa he uskoivat Jumalaan muuta 3. Jos olisit ollut Marian ja Joosefin tavoin vailla yösijaa, miten olisit reagoinut? palannut takaisin kotiin alkanut raivota ja huutaa syytellyt puolisoasi rukoillut Jumalaa apuun muuta 4. Miksi maailman Pelastaja syntyi pienessä syrjäkylässä, vieläpä eläinten suojaan? Epätavallista, eikö totta? profetiat täyttyivät näyttääkseen olevansa yksi meistä se vain tapahtui niin Jumala ei tahtonut herättää huomiota Poikansa syntymästä muuta 7. Kuka elämässäsi oli se enkeli, joka ensiksi kertoi sinulle Jeesuksesta? eräs naapuri perheenjäsen pastori ystävä ei tule ketään mieleen joku muu 8. Minkä vaikutuksen uutinen Jeesuksen syntymästä tekee sinuun? en ymmärrä lainkaan tietysti olen hyvin iloinen siitä takaa tulevaisuuteni kiitollisuus - saan anteeksi haluan sitoutua Jeesukseen muuta 8

9 S E Q U O I A C L U B RAKENNETAAN PAREMPI HUOMINEN RISTO KORVEN, 28, näkee usein sapattijumalanpalveluksessa istumassa kirkkosalin parvella. Risto on kotoisin Laihialta ja opiskelee Tampereella arkkitehdiksi. Oletko optimisti vai pessimisti? - Optimisti. Mitä ajattelet vanhenemisesta? Toivon vanhuuden tuovan mukanaan viisauksia, jotka ovat kokemuksin hiottuja. Odotan niitäkin aikoja mielenkiinnolla, mutta eipä syödä kaikkia kirsikoita heti. Olet poikamies. Haluaisitko perustaa perheen? - Kyllä. Kaikella on aikansa ja Jumalalla suunnitelmansa. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? - Ruoka, rakkaus ja rukous. Mikä sinua harmittaa eniten? - Hyttysen ininä nukahtaessa. Montako ystävää sinulla on? - Ystävyydet ovat kuin raikkainta vettä elämisessä mutta voiko vettä erotella pisaroihin laskeaksesi niiden määrän? Miten hoidat suhteitasi heihin? Huumorilla ja ajalla. Miten selviät kriisistä? - Täytyy ottaa vähintään yksi askel taaksepäin, että näkee kokonaisuuden edessään. Kun vanhat jäljet näkyvät vielä edessä, voi nähdä missä maa ei kantanut Mistä onnesi tulee? - Samasta ovesta, josta se karkaakin. Miten rentoudut ja pidät huolta jaksamisestasi? - Liikunnalla. Mitä haluat tehdä elämälläsi? - Hyvää jälkeä. Mistä haluaisit sinut muistettavan? - Äidistäni ja hänen viisaudestaan. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? - Eikä hautani ole täällä. Mielimusiikkisi? - Laineiden liplatus vasten veneen pohjaa. Mikä suhde sinulla on Suomeen ja isänmaahan? JK 9

10 - Kieli, suku ja vanhempien ihmisten kanssa jakamat muistot. Millainen kristitty ajattelet olevasti arvoasteikolla 1-10? - En koe tarvetta vertailla ketään kehenkään, jääköön nämä vain Jumalan käsiin. Millä kristillisyyden osa-alueella haluaisit kasvaa? - Kaikessa. Oletko lähtöisin Jumalasta vai sattuman tulos? -Jumalasta. Sattuma olisi mahdoton selittää. Mitä ajattelet Jeesuksesta? - Ystävänä korvaamaton. Kristitylle on tavoite tulla Jeesuksen kaltaiseksi. - Hieno ovi, vaan kovin kapea. Oletko joskus luopunut jostakin voidaksesi seurata Jeesusta? - En mistään mikä olisi luopumista. Kun tunnet tehneesi väärin Jumalaa tai lähimmäistäsi kohtaan, miten voit kasvaa sen yli? - Jumalan armoon ja anteeksiantoon vedoten. Miten kiusaukset voitetaan? - Jumala tietää. Häneltä voi aina kysyä. Mikä on tärkeintä uskonelämässä? - Antaa Jumalan ohjata. Minkälaista uskonelämää Jumala odottaa? - Rakastavaa. Mitä rukoilet? - Siunausta, varjelusta, anteeksiantoa, voimaa, rohkeutta, viisautta, aikaa, haaveita, tietoa, uskoa, kypsyyttä, määrätietoisuutta ja ymmärtämystä. Ihailetko jotakuta kristittyä, joka on vaikuttanut merkittävästi elämääsi? - Kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan esimerkkejä, hymy sieltä, viisaus täältä. Miten ymmärrät seurakunnan mission? - Tyrehdyttää Jeesuksen veren jano. Miten seurakunnassa voidaan kehittää yhteisöllisyyttä? - Vähentämällä salista tuoleja. Minkälaisia todisteita olet havainnut Jumalan johdatuksesta elämässäsi? - Odottaessa vastausta useasti miettii Jumalan todellista tahtoa ja hänen näkemää kokonaisuutta. Kun sen vain aina muistaisi ymmärtää, osaisi epäilyt jättää sikseen. Miten usko Jumalaan vahvistuu? - Jumalan ohjaamilla, ihmeellisillä käänteillä. Oletko joutunut kärsimään ihmissuhteissasi siksi, että olet uskovainen ja seuraat Jeesusta? - Ehkä siksi, että olen huolissani läheisestäni ja hänen yhteydestään tai yhteydettömyydestään kaikkein suurimpaan. Paras turva on totuuden tunteminen ja siihen juurtuminen. Totta vai tarua? - Totta Mitä mieleesi tulee tästä: Toisen ihmisen eteen asettuminen merkitsee aina riskin ottamista (Jaakko Heinimäki) - Totta estäessä, mutta ei jos puolustat häntä. Riski voi jopa kadota riippuen siitä, jos suojaat toisen selkäsi taakse. Miksi Jumala antoi Kymmenen käskyä? 10

11 S E Q U O I A C L U B - Maailmankaikkeuden toimivuuden tähden. Miksi Jeesus tuli tänne maailmaamme? - Saattaakseen sanan lihaksi, ollakseen esimerkkinä. Mitä joulu sinulle merkitsee? - Hiljentymistä hyvän puolesta. Joulumuisto, joka lämmittää edelleen mieltäsi? - Muilla paistettiin kinkkua, meilläpä lankkua. Arkkitehdin talossa nikkaroinnit tehdään itse. Onko Raamatussa paikka, josta pidät ja jota voit suositella? - Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn. (Ps. 3:4) Kiitos, Risto! Hyvä Jumala opintosi ja elämäsi siunatkoon! Välähdyksiä Jumalasta 7.1! Kolmiyhteinen Jumala 14.1! Alussa 21.1 Jumala lunastajana 28.1!Armon ja tuomion Jumala 4.2!Jumalan pyhyys 11.2! Jumala lainantajana 18.2 Sapatin Herra 25.2! Luomakunnasta! huolehtiminen 3.3! Raamattu ja historia 10.3! Rukouksen merkitys 17.3 Jumala taiteilijana 24.3! Rakkauskertomuksia 31.3! Lupaus hänen paluustaan Talvikaudella 2012 adventtikirkoissa tutkitaan Jumalan luonnetta ja olemusta. Tule mukaan! Tilaa tutkisteluopas Raamatun Sanoma osoitteesta PL 94, Tampere, tai puh Talven, kevään, kesän ja syksyn oppaat kestotilaajalle vain 36. Lisänä koskettavia kertomuksia Adventtikirkon lähetystyöstä kautta maailman. 11

12 KUVA stock.xchng Arvokas vanhuus Mitä toivotte vanhuudelta? kysyy pastori vanhukselta. Sitä hartaasti pyydän ja rukoilen, että kuntoni säilyy ja liikaa en saa toisista riippuvaksi, enkä kellekään katkeraksi. Jospa toiveeni Luoja täyttää, ja voin päiväni siten käyttää, että normaalit askareet hoitamaan, pystyn kunnolla yksinkin aikanaan. Sitä ylhäältä toivon anon, teille pastori sen nyt sanon. Kunpa päiväni loppuun asti, saisin elellä arvokkaasti, voisin hoidella pihalla kasvimaan, lasten perheitä saapuisi katsomaan, heille jättäisin herkän muiston, sielunmaisemaan lapsuuspuiston. Viereen rakkaani hautaan kerran, tahdon ennen kuin luokse Herran minut kutsutaan, kukaan ei vaikeroi, se on toiveeni.tuuli vain hiljaa soi, latvat koivujen tuuleen taipuu, taivaan kotiin on täältä kaipuu. Pitkää päivää ja rankkaa yötä, koko elämän paljon työtä, olen jaksanut tehdä, en kaipaa en sitä enempää, mutta kun vanhenen, rakkautta loppuun asti, sitä toivoisin vakavasti, antaa kaikille omaisille, sekä parhaille ystäville. Huokaa pastori ainoastaan, tuohon paha on väittää vastaan. Toivon, ystävä, hartaasti minäkin, että aikanaan, kuten sinäkin, tunnen kiitosta vapautuneen, kutsu kun tulee ikiuneen. SANAT Anna Tamminen ja Maarit Itkonen 12

13 S E Q U O I A C L U B Rakkauden kautta vaikuttavia tekoja Luin marraskuussa kirjan Ravistettava Omskakas, Toisinajattelijan käsikirja ( Tuominen-Lindroos, Tammi 2010). Kirjan sanoma on: maailma muuttuu nopeasti, ihminen hitaasti. Jotta pysymme mukana kehityksessä, on opittava ravistelemaan totutuista ajatustottumuksista ja tavoista. Heräsi ajatuksia kuten pitäisikö kirkkoa ravistella? Millä tavalla sen tulisi tapahtua? Ja vielä: minkälainen tulevaisuus adventtikirkolla on tämän päivän mediamyllyssä? Uskomme, että Jumalalle kaikki on mahdollista - mutta mitä se tarkoittaa käytännössä, mikä on meidän osuutemme? Seuraavien vuosien aikana kirkkomme jäseniä nukkuu pois kiihtyvään tahtiin. Kuka täyttää kaikkien noiden suloisten ihmisten paikan? Perinteiset tapamme voittaa sieluja ovat olleet yleiset kokoussarjat, Raamattuopiston kirjekurssityö ja leirit, sekä henkilökohtainen evankeliointi. Tietysti myös Sympatiakeräys, jossa kohdataan ihmisiä. Voitamme jäseniä Kristukselle, mutta eri syistä johtuen menetämme samalla heitä. Jotkut jäsenet ovat menettäneet mielenkiintonsa seurakunnan toimintaa kohtaan ja suuntautuneet muualle. Monille jäsenillemme sapatti merkitsee vain vapaapäivää. Sitten meillä on imago-ongelma. Kirkkomme on melko tuntematon suurelle yleisölle. Joskus harvoin pääsemme julkisuuteen, niitä ovat lähinnä radion ja television lähetykset. Ekumeenisella tasolla olemme olleet kiitettävän aktiivisia ja valmiit yhteiseloon. Tosin kristityt veljet ja sisaret muissa kirkkokunnissa eivät ymmärrä intoamme viettää lauantaita lepopäivänä; heistä se on vain juutalaisille kuuluva pyhä. Miten hienoa on, kun välillä saa kuulla miten monin eri tavoin Adventtikirkko toimii maailmassa poistamassa sairautta, edistämässä terveyttä, auttamassa köyhiä. Esimerkiksi ADRA on yksi tehokkaimmista avustusjärjestöistä. Totuus, jota julistamme, kestää kriittisen tarkastelun. Se myös tyydyttää sydämen kaipauksen. Kuitenkaan ihmiset eivät liity joukkoomme pelkän totuuden tähden. Tutkimusten mukaan seurakunnasta etsitään ystäviä, hyväksyntää ja välittämistä. Seurakunnan tulevaisuuden tekijöistä tärkeimpiä onkin kyky saada ystäviä ja säilyttää heidät. Siihen tarvitaan rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa. Jos rakkaus puuttuu, usko on vain helisevä vaski, tai kilisevä kulkunen (1. Kor. 13.) Edellä kerrotun jälkeen on todettava, että rakkauden tekoja kyllä löytyy seurakunnasta. Niinpä seurakuntamme on ollut monin tavoin siunattu kulunena vuonna. On saatu uusia jäseniä, Herran työ ei ole ollut turhaa. Toisaalta olemme 13

14 surullisena saattaneet sisaria ja veljiä haudan lepoon. Herra lohduttakoon teitä, jotka menetitte rakkaitaanne. Keskiviikon 55 Plus läheisesti tilaisuudet jouduttiin loka-marraskuussa väliaikaisesti keskeyttämään pastorin sairausloman johdosta. Tarkoitus on jatkaa ensi vuoden puolella. Nuoret aikuiset ovat aktiivisesti järjestäneet kokoontumisia Kornerissa, sekä osallistuneet valtakunnallisiin tapahtumiin. Perhepiste on uusi työmuoto, josta vastanneet ovat tarttuneet innolla siihen. Jumalanpalvelukset ovat sujuneet tuttuun tapaan. Lastentyöstä on vastannut Anne Harju yhdessä muutamien kanssa. Työ kaipaa edelleen uusia vetäjiä. Olisitko sinä sellainen? Tampereen Etra ry:n vuosikokous pidettiin Kävi ilmi, että vuoden 2005 jälkeen yhdistyksellä ei ole ollut käytännössä toimintaa, kertoi puheenjohtaja Vuokko Viljanen. Vuosikokous päätti ettei yhdistystä lakkauteta, vaan toimintaa jatketaan, ja toiminta kytketään seurakunnan muuhun toimintaan. Tilikertomus ja vastuuvapaus myönnettiin asianomaisille vuosien hiljaiselta kaudelta. Jorma Katainen valittiin puheenjohtajaksi, Mervi Kanto sihteeriksi ja Pertti Harjula rahastonhoitajaksi. Johtokunta kokoontui vuoden aikana yksitoista kertaa. Sympatiakeräyksen tulosta ei tätä kirjoitettaessa ole esittää. Mututuntuma on, että edellisten vuosien tavoite on saavutettu. Kiitos kerääjille ja lahjoittajille. Kiitos myös teille, jotka olette toimineet jumalanpalveluksen tulkkeina poistamassa kielimuuria. Ulkomaalaistaustaiset arvostavat tätä palvelua. Leena ja Markku Laine kertovat toisaalla tässä kirjeessä Lempäälässä vetämästään omaishoitajien hengellisen piirin toiminnasta. Seurakuntamme on osallistunut EU:n elintarvikejakeluohjelmaan monen vuoden ajan. Avustuspisteemme on tullut tutuksi tamperelaisille. Ruokakassin sisältöön on kuulunut kymmenen tuotetta: vehnä- ja sämpyläjauho, makaroni, puurohiutale (4- viljan), näkkileipä, hapankorppu, keksi, mysli, pastaa juustokastikkeessavalmispussi, ja maitojauhe. EU:n suunnittelema noin 75%:n leikkaus ruokaapuohjelmansa rahoitukseen 2012 ei näillä näkymin toteudu kuten pelättiin. Kirkkorakennuksemme viikoittainen käyttöaste on ollut hyvä. Johannesyhteisö on kokoontunut messuunsa sunnuntaisin, Salonkiorkesteri harjoituksiinsa tiistaisin. Parhaillaan käydään neuvotteluja Pirkanmaan Perinteisen helluntaiseurakunnan kanssa; se on esittänyt kiinnostuksensa kokoontua tiloissamme sunnuntaisin ja viikolla. Vuokrasuhde alkaa vuoden 2012 alusta. Monet ovat kyselleet: Mikä pastoria oikein vaivaa, kun on jatkuvasti sairauslomalla? Kerrottakoon siis lyhyesti. Vuosi sitten havaitsin oudon pullistuman alavatsassa. Lääkäri totesi sen nivustyräksi. Pääsin leikkausjonoon. Kun kutsu leikkaukseen tuli, se piti perua, kun havaittiin sepelvaltimon ahtauma. Se hoidettiin pallolaajennuksella elokuun lopussa. Nivustyrää ei ole voitu leikata sydänlääkityksen takia, se kun estää veren hyytymisen, leikkaus on riskialtis. Nyt 14

15 S E Q U O I A C L U B JK "JUOKAA TÄSTÄ, TE KAIKKI. Herran ehtoollinen on seurakunnan tärkeimpiä tilaisuuksia. Sapattina 3.12 sen toimittivat Pekka Pohjola (takana oik.) yhdessä Markku Laineen kanssa. Avustamassa diakonit (vas.) Veikko Kulmala, Pertti Harjula, Mauri Laine ja Timo Katajisto. odottelen jos voisin palata työhön osaaikaisesti. Sairauteni aikana monet ovat joutuneet hoitamaan pastorille kuuluvia tehtäviä. Olen nöyrästi kiitollinen kaikista teistä. Esirukoukset seurakunnan ja sen pastorin, vanhimpien ja virkailijoiden tekemän työn puolesta on kantanut meitä kaikkia. Te, jotka ette pääse seurakunnan tilaisuuksiin vähentyneiden voimienne takia, tietäkää, että myös teidän kotirukouksenne ovat tulleet kuulluiksi Taivaassa. Sairaus on opettanut kärsivällisyyttä. Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta. (Ps. 42:6) Kiitos teille, jotka olette avustaneet kirjoituksin ja taloudellisesti Paimenen kirjeen tekemisessä. Julkaisumme on pieni, mutta tärkeä yhdysside seurakunnan sisällä. Maailmanpoliittinen epävarmuus tulee jatkumaan myös ensi vuonna. EU on ravistelun kourissa. Voimme rukouksin muistaa tätäkin asiaa. Kiitos Taivaan Isälle, hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle - he ovat siunanneet meitä Sanansa ja johdatuksensa kautta. Tiedämme, että kaikki yhdessä lopulta vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28). Tähän uskomme, tätä toivomme. Jos osaa tehdä jonkin asian silmät kiinni, on aika opetella jotain uutta. KATHIE LEE GIFFORD 15

16 Mielenrauhaa, ystävyyttä, kiitollisuutta. Näillä sanoilla luonnehti Maire, yksi Lempäälän omaishoitajien hengellisen piirin osallistuja, kun kysyin ryhmäläisiltä Mitä omaishoitajien hengellinen ryhmä merkitsee sinulle? Eevalle taas ryhmä merkitsee voimaantumista, jota tulee sekä Raamatun tutkimisesta, rukouksen kautta että muiden ryhmäläisten kohtaamisesta. Eeva hoitaa kotona pyörätuoliin sairauksien takia joutunutta aviomiestään. Mirja on ollut mukana ryhmässä koko vuoden ajan, mutta hengelliseen ryhmään osallistuminen on muuten uutta hänen elämässään. Kuka on sitten omaishoitaja? Kun läheinen ihminen tarvitsee arjen toiminnoissa toisen apua sairaudesta tai vammautumisesta johtuen, voidaan puhua omaishoitajuudesta. KELA ja kunnat määrittelevät hyvinkin yksityiskohtaisesti omaishoitajuuden. Vuonna 1996 Omaishoitajat ja Läheiset - liitto järjesti omaishoitajien arjesta kertovan kirjoituskilpailun. Kilpailuun osallistuneista kirjoituksista on nidottu kirja Omaishoitaja arjen ristiaallokossa. Kirjassa on omaishoitajien tarinoita ja runoja arjen myllerryksessä. Niissä tulee parhaiten määriteltyä omaishoitajuus. Ansa Luumi kirjoittaa runossaan Uudelle polulle: Omaishoitajako Kuka hän on? Mitä hän tekee? Hän nostaa, kantaa pesee, pukee, syöttää, juottaa. Touhuaa päivät, valvoo yöt. Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa. Hän väsyy, tiuskii, komentaa. Mutta ennen kaikkea, hän rakastaa. Hän on ihminen. Usein omaishoitotilanne syntyy hiljalleen elämän varrella esim. puolison tai omien vanhempien vanhetessa ja sairauksien pahentuessa. Joskus omaishoitotilanne tulee taas yllättäen läheisen ihmisen sairastuessa tai vammautuessa, vammaisen tai sairaan lapsen syntyessä jne. Omaishoitotilanne muuttaa arjen normaalia kulkua ja varsinkin alkuvaiheessa olisi hyvin tärkeää, että uudessa tilanteessa kaikki mahdollinen apu ja tuki niin yhteiskunnan kuin lähipiirin taholta olisi saatavissa. Valitettavasti näin ihanteellisesti asia ei useinkaan ole, vaan apua ja tietoa joudutaan etsimään uudessa, muuttuneessa elämäntilanteessa eri tahoilta. Omaishoitotilanne muuttaa elämää, se rajoittaa sosiaalisia suhteita, pakottaa ehkä luopumaan jostakin esim. harrastuksista. Mutta samalla se tuo elämään myös uusia vivahteita. 16

17 S E Q U O I A C L U B Omaishoitotilanteessa on paljon tunnesiteitä, rakkautta, kiintymystä, mutta myös ahdistusta, pelkoa, yksinäisyyttä ym. Tunteet laidasta laitaan ovat muuttuneessa tilanteessa mahdollisia ja senkin vuoksi on hyvin tärkeää että vaihtelevia, yllättäviäkin tuntoja ja kokemuksia voi purkaa esimerkiksi turvallisessa vertaistukiryhmässä. Samalla voi saada elämäänsä toivoa ja rohkaisua ja uusia näkökulmia. Omaishoitajien keskuudessa tehdyn tutkimuksen mukaan ne omaishoitajat, joilla on usko ollut mukana elämässä jo ennen omaishoitotilanteen syntymistä, saavat uskosta ja rukouksesta voimaa arjen muuttuneessa tilanteessa. Olemme itsekin omaishoitajia hoitaessamme Markun pian 92 vuotiasta äitiä. Olemme kokeneet tässä elämäntilanteessa, kuinka tärkeää on se apu, mitä Jumala antaa ja miten hän ohjaa ja johdattaa arjen pienissä asioissa. Koemme, että aivan erikoisesti sapattisin Jumalan siunausten pöytä on katettuna seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa. Kutsumme sinuakin, oletpa missä elämän tilanteessa tahansa, tule sapattisin kirkkoon rakentumaan Jumalan sanasta, saamaan anteeksi ja jatkamaan hengellisesti ravittuna taivaskotimatkaa yhdessä uskonsisarten ja -veljien kanssa. Omaishoitajien hengellinen piiri Lempäälässä sai alkunsa, kun Eeva soitti meille ja pyysi meitä aloittamaan raamatuntukistelu- ja rukouspiiriä omaishoitajille. Koimme sen Jumalan kutsuna. Olemme kokoontuneet kuluneen vuoden aikana, kesäkuukausia lukuunottamatta, kolmen viikon välein. Tämän syksyn alusta ryhmämme on kokoontunut Ehtookodon palvelukeskuksessa. Aloitamme yhteisen tilaisuuden lämpimällä teekupposella, jonka meille maukkaan syötävän kanssa tarjoaa Pirkanmaan Omaishoitajat Pioni ry. Samalla vaihdamme kuulumiset arjen tapahtumista. Sen jälkeen nautimme hengellistä ravintoa Raamattua tutkimalla. Luemme Johanneksen evankeliumia ja keskustelemme luetun tekstin pohjalta. Kuuntelemme hengellistä musiikkia ja Aarno, yksi ryhmäläisistä, on jo kotona valinnut raamatunkohtaan sopivan laulun tai virren, jonka hän lopuksi laulaa meille. Rukoshetkessä jokaisella ryhmäläisellä on mahdollisuus kertoa esirukousaiheita, joiden puolesta yhdessä rukoilemme. Olemme antaneet ryhmäläisille Nykyaika-lehteä ja Tie Jeesuksen luokirjaa kotona luettavaksi. Tahdomme sulkeutua rakkaan seurakuntaperheen esirukouksiin, kun palvelemme omaishoitajien hengellisessä ryhmässä lähimmäisiämme. Nyt seimellesi seisahdun, oi Jeesus, autuuteni, ja maahan asti kumarran Herralle, Luojalleni. Sain elämäni, kaikkeni, sinulta synnyinlahjaksi. Ne ota, Jeesus vastaan. / Siis Vapahtaja, rukoilen, et sitä koskaan kiellä. Nyt ota sydän syntinen ja asu aina siellä, sen ainoana Herrana, sen ilona ja riemuna ja täynnä lohdutusta. - Seurakunta laulaa 135:1,4 Jumalan siunaamaa Vapahtajamme Jeesuksen syntymäjuhlaa. Leena ja Markku Laine 17

18 Telkkari kaappiin ja kirja käteen Säpsähdin yhtänä iltana. Nopea laskutoimitus. Olin tuijottanut päivän aikaan televisiota jo ainakin viisi tuntia. Asiaohjelmia. Kaksi elokuvaa. Luontodokumentti. Kamalaa! Eihän tällainen vetele. Seuraavana aamuna nostin näköradion vaatekaappiin. Pelkäsin, etten pysty hillitsemään katselutottumuksiani. Ja kun Ulla on Lontoossa, saatoin tehdä yksimielisen valinnan. Suuntasin kirjastoon. Valitsin Waltaria, Ijäksen Ikääntyvän ihmissuhteet ja vielä Hotakaisen Iisakin kirkko - nimisen kuvauksen miehestä, joka sairastuu, joutuu sairaalan sandaaleihin kamppailemaan uskon ja epäuskon välillä. Muuttuiko maailmani paremmaksi? Tuliko pastorin elämästä pyhempää ja enemmän rukousta? No ei varsinaisesti. Mutta kotiin laskeutui jonkinlainen hiljaisuus. Vieraat eivät enää jatkuvasti mekastaneet olohuoneessa. Mikä on ero televisiolla ja kirjalla? Television edessä aivot saa kuulemma laittaa narikkaan, ainakin joidenkin ohjelmien kohdalla. Kirjaa pitää miettiä. Kirja vie pois omasta todellisuudesta. Kauas, kuten Waltarin Ihmiskunnan viholliset tekee. Kirjaa lukiessa muodostuu kuvia omaan mieleen. Ja aina voi kääntää sivuja taaksepäin, jos ajatus harhailee tai ei ymmärrä mistä oli kysymys. Kirja armahtaa, televisio ei. Kirjoista pystyy omaksumaan tietoa enemmän ja nopeammin kuin äänistä ja kuvista. Kirjan kansien Mihin meitä viedään, mitä asenteita meille syötetään? välissä on maailmoja, joissa voi liikkua mielin määrin. Onko televisio siis vain pahasta? Ei suinkaan. Vaikeus on sen hypnoottisessa otteessa. Voihan sen aina sulkea, on puolustus Ei näköjään voi. Kaukosäädintä tulee käytettyä pikemminkin ohjelmien välillä surfailuun kuin sulkemiseen. Havaitsin itseni vaihtamassa kanavaa tuon tuosta. Se ei ollut reilua itseäni kohtaan. Television katseleminenhan lihottaa, saattaa lyhentää elämää, on kuolemaksi, sydän ei kestä. Vanhoillislestadiolaiset sanovat, että television katseleminen on synti. Joskin torjumme kaiken yksipuolisuuden, monet tahot ovat huolestuneita: Mihin meitä viedään, mitä asenteita meille syötetään? Päivästä toiseen. On osoitettu, että lasten television katseluun käyttämä aika on suoraan verrannollinen vanhempien television katselun määrään. Pienen lapsen vanhemmat joutuvat viettämään tavallista enemmän 18

19 S E Q U O I A C L U B aikaa kotona ja näin ollen myös television rooli on suurempi. Kasvaessaan lapset kiinnostuvat samoista ohjelmista kuin vanhempansa ja näin tv:n katselu on koko perheen yhteistä ajanvietettä. Murrosikään tultaessa lapset alkavat erkaantua vanhemmistaan ja television merkitys pienenee. Vaikka vuotiaat lapset katsovat televisiota enemmän kuin vuotiaat nuoret, he katsovat sitä vähemmän kuin aikuiset keskimäärin. Perheen antama malli vaikuttaa lapsen myöhempiin katselutottumuksiin. Paljon televisiota katsovien perheiden lapsista tulee useammin television suurkuluttajia kuin niistä lapsista, joiden perheissä katsotaan vähän televisiota. (Jussi Silvius Jos ei oo mitään muutakaan tekemist tokl/tutkimus/julkaisut/silviusjussi.pdf Onko mitään tehtävissä? Kaikki eivät halua laittaa telkkariaan kaappiin. Ihmisen käyttäytymisestä tiedetään, että tottumuksia voi muuttaa. Jonkin asian kokeilusta voi tulla tapa parissa viikossa. Tarvitaan siis toistoa. Teoista syntyy tapoja. Uudenvuoden lupaukset tavallisesti rikotaan. Siksi, että ei olla tosissaan mitä aioitaan tehdä. Aivoja ei voi narrata, todistavat aivotutkimukset. Mutta toisaalta aivoja voi manipuloida toistamalla samaa asiaa. Alussa epämiellyttävästä tulee nautinto, ajatellaan vaikka säännöllistä liikuntaa tai ruokatottumuksia. Mielihyvähormoonit alkavat hyrrätä uuden suhteen positiivilla tuntemuksilla. Pari viikkoa tosiaan riittää. Itselleni kirjan ottaminen käteen ei ole ollut koskaan vaikeaa. Vaikeus on moraalinen: onko hyödyllistä lukea Waltarin tai Hotakaista, eikö senkin ajan voisi käyttää Raamatun lukemiseen? Elämmehän lopun ajassa, ja nyt tulee valmistautua Jeesuksen tulolle. Aikaa ei saa tuhlata epäolennaiseen. Oikein. Maailma on kuitenkin suuri kylä, jota on syytä oppia tuntemaan monelta taholta. Ijäksen kirja (kirjoittaja on toiminut Imatran perheneuvottelukeskuksen johtajana, nyt eläkkeellä) avasi itselleni uusia näköaloja minäkäsityksestäni, ikääntyvän naisen ja miehen suhteesta, suvun, työtoverien ja ystävien merkityksestä, eläkeajasta, kuolemastakin. Mielenkiintoista! 19

20 KUVA Pekka Kärkkäinen Nuoret järjestivät kirkolla VALON JUHLAN Hyvä ohjelma ja monipuolinen tarjoilu takasivat, että kaikki viihtyivät. Ensi vuonna taas, jos Jumala ja nuoret suo. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan kynttilän liekki saastuttaa huoneilmaa kuin jos tupakoisi sisällä. Kynttilä nostaa huoneilman hiukkaspitoisuuden muutamassa minuutissa hiukkaseen cm3. Poltettaessa syntyy nokea ja orgaanisia yhdisteitä saman tapaan kuin auton pakokaasuista. Ne vahingoittavat keuhkoja ja verenkiertoa. Allergisille ja astmaatikoille Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Raimo O. Salonen suosittaa kynttilöiden pitämistä ulkona lyhdyssä. Siellä niitä voi huoletta polttaa. - Aamulehti

21 S E Q U O I A C L U B LUNASTUSSUUNNITELMAA ei laadittu Aadamin lankeemuksen jälkeen. Jumala näki ennalta synnin ilmaantumisen ja valmistautui tuohon kauhistuttavaan hätätilanteeseen. 13 Jeesus vietti lapsuutensa ja nuoruutensa pienessä vuoristokylässä. 42 Meidän sijaisenamme ja takaajanamme Kristus kantoi meidän kaikkien synnit. 560 Kristus ilmoitti, että hänen uhrinsa ihmisten puolesta oli riittävä ja täydellinen. 609 Ihmisenä Kristus sai kosketuksen ihmiskuntaan; Jumalana hän on yhteydessä Jumalan valtaistuimeen. 15 Kristuksen seuraaja joutuu usein tilanteeseen, jossa kuuliaisuus selvälle Jumalan käskylle näyttää johtavan toimeentulon menetykseen. 79 TONY STONE YKSIN hänen oli kuljettava tie. Maailman lunastus riippui hänestä. 72 Tiesivät he sitä tai eivät, kaikkia painaa kuorma, jonka vain Kristus voi ottaa pois. 241 Hän vietti kokonaisen yön yksin vuorella rukoillen heidän puolestaan. 213 Kun Kristus otetaan vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana, sielulle tulee pelastus. 410 Lähde: Ellen G. White, RAKKAUDELLA ISÄLTÄ, Kirjatoimi

22 Tapahtumakalenteri ILOMÄENTIE 5 NUORTEN TOIMINTAA Facebookissa Tamperereen adventtinuoret KESKIVIIKKOISIN klo ADRApalvelupisteessa EU-ruokaa pienitulosille. Seurakunnan kirpputori avoinna samaan aikaan. SAPATTISIN KLO raamattutunti ja jumalanpalvelus. Vierailijoita ja tapahtumia: Uudenvuodenaatto, Dragoslav Vrcelj 14.1 Matti Markkanen 21.1 Erkki Haapasalo. Lavrenchukin perheen konsertti 11.2 Marja-Terttu Junikkala 18.2 Herran ehtoollinen 3.3. Kerttuli ja Ioannis Giantzaklidis 5.4 Kiirastorstain ehtoollispalvelus klo Pääsiäinen, Jorma Katainen 14.4 Antti Oksanen SUOMEN ADVENTTIKIRKON TAPAHTUMIA KORNERI-ILLAT huom. perjantaisin klo alkaen 13.1, ohjelmassa purtavaa ja hengellistä antia klo 19 PIZZAKIRKKO, Aitolahti 28.1 TUPARIT Suskilla & Timolla Tuparit 11.2 YSTÄVÄPÄIVÄN VIETTO Jyväskylässä (yhteiskyydit) 18.2 NYYTTÄRILOUNAS kirkon jälkeen Kornerissa, ja siitä laskiaispulkkamäkeen. Illalla pizzakirkko 19:00 Aitolahti 10.3 KEILAAMAAN 31.3 klo 19 PIZZAKIRKKO, Aitolahti 20.4 klo KORNERI-ILTA poikkeuks. Valkeakoskella, Linnuntie KORNERI-ILTA poikkeuksellisesti Aitopirtillä, sauna ja uintia. 6.5 klp 13 AITOPIRTTITALKOOT 19.5 PIKNIKLOUNASNYYTTÄRIT + ULKOPELEJÄ kirkon jälkeen Rosendahlissa KORNERI-ILTA poikkeuksellisesti Aitopirtillä, sauna ja uintia. LUE RAAMATTUA KIRJATOIMEN KIRJAKAUPPA NETISSÄ Media7 kirjeelliset raamattukurssit maksutta ja sitoumuksetta. Raamattuopisto, PL 200, Helsinki, puh , raamattuopisto@media7.fi 22

23 S E Q U O I A C L U B TAMPEREEN ADVENTTISEURAKUNTA Ilomäentie 5 tampereenadventtikirkko.com Pastori, johtokunnan pj. Jorma Katainen Seurakunnan vanhimmat Markku Laine , Leena Laine , Anne Harju , Sergio Caja Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen, toimikunnan pj Seurakunnan sihteeri Mervi Kanto Jäsensihteeri Anneli Rintamäki Rahastonhoitaja Pertti Harjula Kotiseutulähetys - Sympatiakeräys Aila Vesterinen ADRAn palvelupiste Anne Harju, Helena Mäentaka Vankilalähetystyö Mauri Laine Jumalanpalvelustoimikunta Leena Laine, pj. Perhetyö Sergio Caja, Keren Lopez, Leena ja Markku Laine Lapsityö Anne Harju Kansainvälinen työ Dragoslav Vrcelj, Tiedotus jumalanpalveluksen käsiohjelma Anneli Rintamäki. Lehti-ilmoittelu: Aamulehti/tapahtumakalenteri, Tamperelainen (ke), Nykyaika Jorma Katainen, internet-kotisivu: Hannu Hinkka , Jorma Katainen Isännöitsijä Erkki Vesterinen Suojelupäällikkö Pertti Harjula Edustus Tampereen kristillisessä koulussa Jorma Katainen Toimisto Puh SEURAKUNNAN KIRPPUTORI avoinna keskiviikkoisin klo Otetaan kiitollisena vastaan ehjää käyttötavaraa, kirjoja, koriste-esineitä, astioita, ym. Tuotto seurakunnan hyväksi. Tiedustelut: Ulla , Kaarina

24 2 Sinulle 24

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET

TASAPAINOISET IHMISSUHTEET TASAPAINOISET IHMISSUHTEET Ihmissuhdeinventaario Jumalan suunnitelma ihmissuhteille Syntiinlankeemuksen seuraukset Terveet ihmissuhteet Riippuvuusjatkumo Epäterveet riippuvuudet Irti epäterveistä riippuvuuksista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s )

MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s ) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Hullua rakkautta: Asian ydin (s. 168-179) MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI? Annie Dillard: Tapa, jolla vietämme päivämme, on tapa jolla vietämme elämämme. MIHIN KÄYTÄT ELÄMÄSI?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan

KONFIRMAATIOMESSU B SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan KONFIRMAATIOMEU B EKOMUKAUTU virikemateriaalia konfirmaatiomessuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot