Harjoitustehtäväkierros 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harjoitustehtäväkierros 1"

Transkriptio

1 T kurssihenkilökunta deadline Tiistai :5 Johdanto Tämä tehtäväkierros käsittelee pääasiassa toisen luennon sisältöä. Harjoituksia saa tehdä yksin tai yhdessä. Yhdessä tekeminen on suositeltavaa, mutta jokaisen täytyy kirjoittaa itse ylös omat ratkaisunsa tehtäviin. Harjoitustehtävät palautetaan ensisijaisesti harjoitustilaisuudessa näyttämällä assistentille oikein ratkaistut tehtävät. Mikäli harjoitukset halutaan palauttaa kurssin lötteröön, on vastaukset täytettävä kurssin LaTeX-pohjaan. Muussa formaatissa palautettuja vastauksia ei arvostella! Vaikkei harjoituksia palauttaisikaan lötteröön, kannataa tutustua LaTeXladontaohjelmistoon ja oheiseen Makefileen. Fyysinen tietokone Ohessa kaksi kuvaa, "komponentit"ja "liittimet". Kuvista on isommat versiot tar-paketissa. Tunnista kuvasta 2 mahdollisimman monta tietokoneen komponenttia. Tunnistuksessa ei tarvitse mennä tavallisesta tietokoneliikkeestä saatavia tuotteita pidemmälle. Esimerkiksi kondensaattoreista, vastuksista tai BIOS-piireistä ei tarvitse mainita. Kuva 3 on otettu tavallisen PC-koneen takaa. Tunnista kuvassa olevat liittimet. Kerro jokaisen liittimen kohdalla esimerkkejä liittimeen kytkettävistä laitteista. Mikäli liittimeen ei yleisesti ottaen voida liittää kuin yksi tietty laite (esimerkiksi näyttö), riittää yhden esimerkin mainitseminen. Käytä vastauksessasi kuvaan merkittyjä numeroita liittimien erottelemiseen. Vihje: Kissan nimi on Essi

2 T Tehtävässä ei tarvitse tunnistaa aivan kaikkia komponentteja tai liittimiä. Riittää tunnistaa noin 4 kaikista kuvissa näkyvistä komponenteista tai 5 liittimistä. Pohdittavaa: Missä kuvan 2 komponentissa on järjestelmäväylä? 2 Lukujärjestelmämuunnokset Lukujärjestelmiä voidaan ilmaista alaindeksillä. Esimerkiksi ilmaus 2 tarkoittaa että luku ""on kannassa 2 (eli kymmenkannassa 3). Vastaavasti luku 0 6 tarkoittaa lukua 6 0 jne. Ilmaise 40 0 kannassa kannassa kannassa kannassa kannassa 2, 2-komplementtimuodossa Ilmaise myös kannassa kannassa kannassa kannassa kannassa 0 kun luku oletetaan olevan komplementtimuodossa 7 8 kannassa 0 Pohdittavaa: Lukujärjestelmiä on myös mahdollista esittää kannassa. Miksi tätä ei käytännön syistä tehdä? 2 Vinkki: kannattaa ryhmitellä saman luvun esitys kannassa 2 DL Tiistai :5

3 T Laskutoimituksia Javan Bytecode-tiedostot alkavat aina heksadesimaalilvulla 0xCAFEBABE. Suorita laskutoimitus CAF E 6 BABE 6. Laita vastaukseesi sen verran välivaiheita että assari näkee että olet laskenut tehtävän käsin. Suorita myös laskutoimitus BEEF Tee lasku käsin, mutta tyyli on vapaa 3. 4 Piirikaavion tulkinta Määritä kuvan piirin totuustaulu. A:t ovat syötteitä ja D:t ovat tulosteita. Kuva : Piiri. Kuva: S-88 -laboratorion henkilökunta 5 Virheenkorjaus 5. Pariteettibitti Tarkastellaan nelibittisiä lukuja, joiden mukana siirretään yksi pariteettibitti. Sovitaan, että pariteettibitti on 0 jos itse sanassa on parillinen määrä ykkösiä ja jos luvussa on pariton määrä ykkösiä. Mitkä seuraavista sanoista ovat virheettömiä? 00 3 Vinkki: selvitä itsellesi mitä kaikkien bittien siirtäminen yhdellä oikealle tai vasemmalle tekee positiiviselle luvulle DL Tiistai :5

4 T Lisää pariteettibitit seuraaviin kahdeksanbittisiin sanoihin Tiivisteet Määritä tar-paketista löytyvän liittimet.jpg-tiedoston md5-tiiviste. Vinkki: tiivisteen määrittämiseen on olemassa komentoriviohjelmia, kuten IT-palvelukeskuksen Ubuntuilta ja Niksulasta löytyvä openssl-kirjasto. Mitä komentoa käytit? Vertaa saamaasi tiivistettä tiivisteeseen 804c5f eeb5de36f b8f 92ae242cacf Ovatko tiivisteet samat? Mikäli eivät, minkä tar-paketissa olevan tiedoston tiiviste on kyseessä? Pohdittavaa: Miksi on äärimmäisen epätodennäköistä, että tämän pdf-tiedoston sisällä on pdf-tiedoston tiiviste? 6 Merkistövirheiden tunnistus Kuvitellaan että opetat kaveriasi irkkaamaan. Kaverisi ei ole ihan perillä merkistöistä ja tietää vain että skandit voivat olla rikki. Itse olet tietenkin tismalleen oikeassa merkistöjen suhteen ja klienttisi on täydellisesti konfiguroitu käyttämiesi kanavien sopimuksien mukaan. Mikä kaverisi merkistöasetuksissa on pilalla? Mikä merkistö kaverillasi on asetettuna ja mikä hänellä pitäisi olla? Entä mikä nyt on vialla? DL Tiistai :5

5 T ASCII Käynnistä komentoriviohjelma wc ilman lisävipuja. Ohjelma laskee merkkejä kunnes se saa syötteenä peräkkäin rivinvaihdon ja End of Transmissionmerkin. Miten tuotat tämän merkin? Mitä tietoja wc laskee antamastasi syötteestä? Avaa erittäin yksinkertainen tekstieditori nano. Anna sille näppäimistöltä seuraavia komentoja (^on Ctrl-näppäin) ^H ^T ^D ^I ^J Edistynyt pohdintatehtävä: Miksi osa vastauksista ei ole suoraan se, mitä voisi olettaa ASCII-taulukosta? Mitä tämä kertoo siitä, miten nanon ohjauskäskyjen syöttö on ehkä toteutettu? Materiaalia https://noppa.tkk.fi/noppa/kurssi/t-06.50/etusivu Kurssin Noppasivut Teekkarin ohjauspakki Internetin hakupalvelut (jos et löydä, googlaa) DL Tiistai :5

6 T Kuva 2: Komponentteja. Kuva: Nina Lehtinen DL Tiistai :5

7 T Kuva 3: Liittimiä. Kuva: Nina Lehtinen DL Tiistai :5

Tietotekniikan valintakoe

Tietotekniikan valintakoe Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Tietotekniikan valintakoe 2..22 Vastaa kahteen seuraavista kolmesta tehtävästä. Kukin tehtävä arvostellaan kokonaislukuasteikolla - 25. Jos vastaat useampaan

Lisätiedot

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043)

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) pääaine- ja sivuaineopiskelijat Taulukkolaskennan perusteet Yleistä Tämä harjoitus käsittelee taulukkolaskentaohjelman perustoimintoja. Harjoituksissa opetellaan

Lisätiedot

T harjoitustehtävät, syksy 2011

T harjoitustehtävät, syksy 2011 T-110.4100 harjoitustehtävät, syksy 2011 Kurssiassistentit Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto T-110.4100@tkk.fi Yleistä Kurssin osasuoritteita ovat kaksi osatenttiä ja harjoitustehtävät

Lisätiedot

Tietokone työvälineenä

Tietokone työvälineenä Tietokone työvälineenä Aloitusluento 30.8.2013 Emilia Hjelm Yleistä kurssista Pakollinen Mahtava Työläs Palkitseva Kurssin laajuus 1 opintopiste ei vastaa kurssin todellista laajuutta. NYYH! Mutta TVT-ajokortista

Lisätiedot

Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa

Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa Taitaja2010, Iisalmi Suunnittelutehtävä, teoria osa Nimi: Pisteet: Koulu: Lue liitteenä jaettu artikkeli Solar Lamp (Elector Electronics 9/2005) ja selvitä itsellesi laitteen toiminta. Tätä artikkelia

Lisätiedot

Digitaalitekniikan matematiikka Harjoitustehtäviä

Digitaalitekniikan matematiikka Harjoitustehtäviä arjoitustehtäviä Sivu 6 6.3.2 e arjoitustehtäviä uku 3 ytkentäfunktiot ja perusporttipiirit 3. äytäväkytkin on järjestelmä jossa käytävän kummassakin päässä on kytkin ja käytävän keskellä lamppu. amppu

Lisätiedot

T harjoitustyö, kevät 2012

T harjoitustyö, kevät 2012 T-110.4100 harjoitustyö, kevät 2012 Kurssiassistentit T-110.4100@tkk.fi Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto 31.1.2012 Yleistä Kurssin osasuoritteita ovat kaksi osatenttiä,

Lisätiedot

Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5. 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma:

Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5. 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma: Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5 Kerta 2 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma: 2. Tulosta Pythonilla seuraavat luvut allekkain a. 0 10 (eli, näyttää tältä: 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 b. 0 100 c. 50 100 3.

Lisätiedot

Digitaalitekniikan matematiikka Luku 10 Sivu 1 (14) Lukujärjestelmämuunnokset. 2 s s

Digitaalitekniikan matematiikka Luku 10 Sivu 1 (14) Lukujärjestelmämuunnokset. 2 s s Digitaalitekniikan matematiikka Luku 10 Sivu 1 (14) k 10 2 10 2 s 10 10 8 10 16 10 2 10 2 s 2 8 8 2 2 16 16 2 Digitaalitekniikan matematiikka Luku 10 Sivu 2 (14) Johdanto Tässä luvussa perustellaan, miksi

Lisätiedot

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti

Perusteet. Pasi Sarolahti Aalto University School of Electrical Engineering. C-ohjelmointi Kevät Pasi Sarolahti C! Perusteet 19.1.2017 Palautteesta (1. kierros toistaiseksi) (Erittäin) helppoa Miksi vain puolet pisteistä? Vaikeinta oli ohjelmointiympäristön asennus ja käyttö Ei selvää että main funktion pitikin

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

Ajattelemme tietokonetta yleensä läppärinä tai pöytäkoneena

Ajattelemme tietokonetta yleensä läppärinä tai pöytäkoneena Mikrotietokone Moderni tietokone Ajattelemme tietokonetta yleensä läppärinä tai pöytäkoneena Sen käyttötarkoitus on yleensä työnteko, kissavideoiden katselu internetistä tai pelien pelaaminen. Tietokoneen

Lisätiedot

Matriisit ovat matlabin perustietotyyppejä. Yksinkertaisimmillaan voimme esitellä ja tallentaa 1x1 vektorin seuraavasti: >> a = 9.81 a = 9.

Matriisit ovat matlabin perustietotyyppejä. Yksinkertaisimmillaan voimme esitellä ja tallentaa 1x1 vektorin seuraavasti: >> a = 9.81 a = 9. Python linkit: Python tutoriaali: http://docs.python.org/2/tutorial/ Numpy&Scipy ohjeet: http://docs.scipy.org/doc/ Matlabin alkeet (Pääasiassa Deni Seitzin tekstiä) Matriisit ovat matlabin perustietotyyppejä.

Lisätiedot

Johdatus Ohjelmointiin

Johdatus Ohjelmointiin Johdatus Ohjelmointiin Syksy 2006 Viikko 2 13.9. - 14.9. Tällä viikolla käsiteltävät asiat Peruskäsitteitä Kiintoarvot Tiedon tulostus Yksinkertaiset laskutoimitukset Muuttujat Tiedon syöttäminen Hyvin

Lisätiedot

Zeon PDF Driver Trial

Zeon PDF Driver Trial Matlab-harjoitus 2: Kuvaajien piirto, skriptit ja funktiot. Matlabohjelmoinnin perusteita Numeerinen integrointi trapezoidaalimenetelmällä voidaan tehdä komennolla trapz. Esimerkki: Vaimenevan eksponentiaalin

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Käytännön järjestelyt ensimmäisessä projektityössä Perjantai 30.10.2015 Projektityön tarkoitus Oppia termodynamiikkaa: esim. lämpövarastot, lämmönsiirto, erilaiset syklit,

Lisätiedot

MultiSave - käyttö ja käyttöönotto

MultiSave - käyttö ja käyttöönotto Tämä ohje on otos oikeusministeriön julkaisusta OpenOffice.org versio 2. Asennuskäsikirja. Se on ilmestynyt sarjassa Oikeusministeriön toiminta ja hallinto numerolla 2006:27. Koko julkaisun verkkoversio

Lisätiedot

Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen

Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen rakentamisessa? 2012-2013 Lasse Lensu 2 Transistori yhdessä

Lisätiedot

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 2 / vko 9

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 2 / vko 9 Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 2 / vko 9 Tuntitehtävät 9-10 lasketaan alkuviikon harjoituksissa ja tuntitehtävät 13-14 loppuviikon harjoituksissa. Kotitehtävät 11-12 tarkastetaan loppuviikon

Lisätiedot

Tietorakenteet (syksy 2013)

Tietorakenteet (syksy 2013) Tietorakenteet (syksy 2013) Harjoitus 1 (6.9.2013) Huom. Sinun on osallistuttava perjantain laskuharjoitustilaisuuteen ja tehtävä vähintään kaksi tehtävää, jotta voit jatkaa kurssilla. Näiden laskuharjoitusten

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: yläkoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa

Lisätiedot

Se mistä tilasta aloitetaan, merkitään tyhjästä tulevalla nuolella. Yllä olevassa esimerkissä aloitustila on A.

Se mistä tilasta aloitetaan, merkitään tyhjästä tulevalla nuolella. Yllä olevassa esimerkissä aloitustila on A. Tehtävä. Tämä tehtävä on aineistotehtävä, jossa esitetään ensin tehtävän teoria. Sen jälkeen esitetään neljä kysymystä, joissa tätä teoriaa pitää soveltaa. Mitään aikaisempaa tehtävän aihepiirin tuntemusta

Lisätiedot

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle Sivu 1/5 Ohje: Tänään törmäsin tilanteeseen, jossa eräällä Ubuntu-peruskäyttäjällä oli ongelmana, että tietokone käynnistyi jatkuvasti uudelleen, oletettavasti käyttöjärjestelmän vioittumisen seurauksena.

Lisätiedot

kwc Nirni: Nimen selvennys : ELEKTRONIIKAN PERUSTEET 1 Tentti La / Matti Ilmonen / Vastaukset kysymyspapereille. 0pisk.

kwc Nirni: Nimen selvennys : ELEKTRONIIKAN PERUSTEET 1 Tentti La / Matti Ilmonen / Vastaukset kysymyspapereille. 0pisk. Tentti La 20.01.2001 / Matti Ilmonen / Vastaukset kysymyspapereille. Nirni: Nimen selvennys : 1 2 3 4 5 z -.. 0pisk.no: ARVOSANA 1. Selvita lyhyesti seuraavat kiitteet ( kohdat a... j ) a) Kokosummain?

Lisätiedot

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1

TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 TEKSTINKÄSITTELYTEHTÄVIÄ, OSA 1 1 Perustekstejä Tehtävän tarkoituksena on varmistaa tietty perusosaaminen tekstinkäsittelystä sekä lisäksi tässä tulee mukaan myös hiukkasen suomen kielen oikeinkirjoitustakin.

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Java on Sun Microsystems, Inc:n tavaramerkki Yhdysvalloissa. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.

Lisätiedot

Digitaalitekniikan matematiikka Luku 13 Sivu 1 (10) Virheen havaitseminen ja korjaus

Digitaalitekniikan matematiikka Luku 13 Sivu 1 (10) Virheen havaitseminen ja korjaus Digitaalitekniikan matematiikka Luku 13 Sivu 1 (10) Digitaalitekniikan matematiikka Luku 13 Sivu 2 (10) Johdanto Tässä luvussa esitetään virheen havaitsevien ja korjaavien koodaustapojen perusteet ja käyttösovelluksia

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ. Jarkko Muhonen TeamProg

PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ. Jarkko Muhonen TeamProg PILVIPALVELUT HYÖTYKÄYTÖSSÄ Jarkko Muhonen TeamProg Mikä ihmeen pilvipalvelu? Pilvipalvelu tarkoittaa, että ohjelmat ja asiakirjat eivät sijaitse omalla koneella vaan jossakin internetissä sijaitsevalla

Lisätiedot

ASCII-taidetta. Intro: Python

ASCII-taidetta. Intro: Python Python 1 ASCII-taidetta All Code Clubs must be registered. Registered clubs appear on the map at codeclubworld.org - if your club is not on the map then visit jumpto.cc/18cplpy to find out what to do.

Lisätiedot

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat

Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,

Lisätiedot

Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin

Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin Sirpa Leinonen Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin Riippuen koneen Windows versiosta hieman eroja miten näkymä valitaan 1. Tiedosto 2. Näytä välilehdellä valinta kansio näkymlle Suurimmat tai suuret

Lisätiedot

Harjoitus 2 (viikko 45)

Harjoitus 2 (viikko 45) Mikäli tehtävissä on jotain epäselvää, laita sähköpostia vastuuopettajalle (jorma.laurikkala@uta.fi). Muista lisätä static-määre operaatioidesi otsikoihin, jotta ohjelmasi kääntyvät. Muista noudattaa hyvän

Lisätiedot

SATE1050 PIIRIANALYYSI II / MAARIT VESAPUISTO: APLAC, MATLAB JA SIMULINK -HARJOITUSTYÖ / SYKSY 2015

SATE1050 PIIRIANALYYSI II / MAARIT VESAPUISTO: APLAC, MATLAB JA SIMULINK -HARJOITUSTYÖ / SYKSY 2015 1 SAT1050 PANAYYS / MAAT VSAPUSTO: APA, MATAB JA SMUNK -HAJOTUSTYÖ / SYKSY 2015 Harjoitustyön tarkoituksena on ensisijaisesti tutustua Aplac-, Matab ja Simulink simulointiohjelmistojen ominaisuuksiin ja

Lisätiedot

Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen

Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen Ongelma(t): Mistä loogisista lausekkeista ja niitä käytännössä toteuttavista loogisista piireistä olisi hyötyä tietojenkäsittelyssä ja tietokoneen rakentamisessa? 2013-2014 Lasse Lensu 2 Transistori yhdessä

Lisätiedot

HUOMAUTUS! Älä kytke Cometia USB-kaapelilla tietokoneeseesi, kun lataat satunnaiskoodeilla.

HUOMAUTUS! Älä kytke Cometia USB-kaapelilla tietokoneeseesi, kun lataat satunnaiskoodeilla. RAHAN LATAAMINEN COMET-MAKSULAITTEESEEN SATUNNAISKOODEJA KÄYTTÄMÄLLÄ HUOMAUTUS! Älä kytke Cometia USB-kaapelilla tietokoneeseesi, kun lataat satunnaiskoodeilla. Voit käyttää Comet maksulaitteen lataamista

Lisätiedot

PERUSLASKUJA. Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti 4:n jälkeen 3/4 +5^2

PERUSLASKUJA. Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti 4:n jälkeen 3/4 +5^2 PERUSLASKUJA Matemaattisten lausekkeiden syöttäminen: Kirjoita ilman välilyöntejä /+^2 Kirjoita muuten sama, mutta ota välilyönti :n jälkeen / +^2 Kopioi molemmat matematiikka-alueet ja liiku alueen sisällä

Lisätiedot

A&O:n käyttöohje. 1. Rekisteröityminen ja kurssille ilmoittautuminen. 2. Sisäänkirjautuminen. (Lisää löydät osoitteesta:

A&O:n käyttöohje. 1. Rekisteröityminen ja kurssille ilmoittautuminen. 2. Sisäänkirjautuminen. (Lisää löydät osoitteesta: A&O:n käyttöohje (Lisää löydät osoitteesta: http://ao4.ee.tut.fi/wiki/) 1. Rekisteröityminen ja kurssille ilmoittautuminen Mene osoitteeseen http://ao4.ee.tut.fi TTY:n opiskelijat voivat rekisteröityä

Lisätiedot

OHJ-1010 Tietotekniikan perusteet 4 op Syksy 2012

OHJ-1010 Tietotekniikan perusteet 4 op Syksy 2012 OHJ-1010 Tietotekniikan perusteet 4 op Syksy 2012 Luento 6: Tiedon esittäminen tietokoneessa, osa 1 Tekijät: Antti Virtanen, Timo Lehtonen, Matti Kujala, Kirsti Ala-Mutka, Petri M. Gerdt et al. Luennon

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille

Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille Brother ScanViewerin opas ios- / OS X -järjestelmille Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa vinkkimerkintää: VINKKI Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia

Lisätiedot

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 1 / vko 8

Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 1 / vko 8 Diskreetin matematiikan perusteet Laskuharjoitus 1 / vko 8 Tuntitehtävät 1-2 lasketaan alkuviikon harjoituksissa ja tuntitehtävät 5- loppuviikon harjoituksissa. Kotitehtävät 3-4 tarkastetaan loppuviikon

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti:

Ohjelmassa henkilön etunimi ja sukunimi luetaan kahteen muuttujaan seuraavasti: 1 (7) Tiedon lukeminen näppäimistöltä Scanner-luokan avulla Miten ohjelma saa käyttöönsä käyttäjän kirjoittamaa tekstiä? Järjestelmässä on olemassa ns. syöttöpuskuri näppäimistöä varten. Syöttöpuskuri

Lisätiedot

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. FT Ari Viinikainen

TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op. FT Ari Viinikainen TIEP114 Tietokoneen rakenne ja arkkitehtuuri, 3 op FT Ari Viinikainen Tietokoneen rakenne Keskusyksikkö, CPU Keskusmuisti Aritmeettislooginen yksikkö I/O-laitteet Kontrolliyksikkö Tyypillinen Von Neumann

Lisätiedot

1. Jaa blini kolmella suoralla a) neljään, b) viiteen, c) kuuteen ja d) seitsemään osaan. Osien ei tarvitse olla samanlaisia. Piirrä suorat kuviin.

1. Jaa blini kolmella suoralla a) neljään, b) viiteen, c) kuuteen ja d) seitsemään osaan. Osien ei tarvitse olla samanlaisia. Piirrä suorat kuviin. Peruskoulun matematiikkakilpailu 2015 2016 alkukilpailu 29.10.2015. Ratkaisut 1. Jaa blini kolmella suoralla a) neljään, b) viiteen, c) kuuteen ja d) seitsemään osaan. Osien ei tarvitse olla samanlaisia.

Lisätiedot

Brother Image Viewer Android -opas

Brother Image Viewer Android -opas Brother Image Viewer Android -opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: VINKKI Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia tai miten toimintoa voi

Lisätiedot

Kaavioiden rakenne. Kaavioiden piirto symboleita yhdistelemällä. Kaavion osan valitseminen päätöksellä ja toistaminen silmukalla.

Kaavioiden rakenne. Kaavioiden piirto symboleita yhdistelemällä. Kaavion osan valitseminen päätöksellä ja toistaminen silmukalla. 2. Vuokaaviot 2.1 Sisällys Kaavioiden rakenne. Kaavioiden piirto symbolta yhdistelemällä. Kaavion osan valitseminen päätöksellä ja toistaminen silmukalla. Esimerkkejä: algoritmi oven avaamiseen vuokaaviona,

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa)

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa) Ilmoittautumis järjestelmän otsikko alue Jokaisella tapahtumalla on otsikko-osa joka on samanlainen joka puolella sovellusta. Tämä Judokilpailuissa käytetty otsikko-osa koostuu viidestä linkistä, joita

Lisätiedot

sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin

sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin sivu 1 Verkkopäätteen muuttaminen Anvian uuteen tekniikkaan Ohje käy seuraaviin verkkopäätteisiin Zyxel Prestige 645 ISP Zyxel Prestige 645 WEB Zyxel Prestige 645R Zyxel Prestige 645 Ennen aloitusta tarkista,

Lisätiedot

DIGITAALISEN TARINAN TUOTTAMINEN MICROSOFT PHOTO STORY 3- OHJELMAN AVULLA VAIHEINEEN

DIGITAALISEN TARINAN TUOTTAMINEN MICROSOFT PHOTO STORY 3- OHJELMAN AVULLA VAIHEINEEN OMAN ALAN ESITELMÄ DIGITAALISENA TARINANA Laaditaan digitarina jostakin oman alan aiheesta (ks. lista aiheista). Edetään seuraavasti: 1. Valitse listalta aihe. Voit myös ehdottaa omaa aihetta. 2. Mieti,

Lisätiedot

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa

Toinen harjoitustyö. ASCII-grafiikkaa Toinen harjoitustyö ASCII-grafiikkaa Yleistä Tehtävä: tee Javalla ASCII-merkkeinä esitettyä grafiikkaa käsittelevä ASCIIArt-ohjelma omia operaatioita ja taulukoita käyttäen. Työ tehdään pääosin itse. Ideoita

Lisätiedot

811120P Diskreetit rakenteet

811120P Diskreetit rakenteet 811120P Diskreetit rakenteet 2017-2018 Yhteenveto Yleistä kurssista Kurssin laajuus 5 op Luentoja 30h Harjoituksia 21h Itsenäistä työskentelyä n. 80h 811120P Diskreetit rakenteet, Yhteenveto 2 Kurssin

Lisätiedot

Mobiilit luontorastit

Mobiilit luontorastit Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: alakoulu Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: jokamiehen

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset

Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset 7.lk matematiikka Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Hatanpään koulu Syksy 2017 Janne Koponen Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset 2 Negatiiviset luvut ja laskutoimitukset Sisällys 1. Negatiiviset

Lisätiedot

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas

Ulkoiset mediakortit. Käyttöopas Ulkoiset mediakortit Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Java on Sun Microsystems, Inc:n tavaramerkki Yhdysvalloissa. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.

Lisätiedot

Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä

Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä Onnittelut PC SpeedCAT perheeseen liittymisestä Tulet hämmästymäät kaikista upeista asioista joita PC SpeedCAT pystyy tekemään: Optimoi tietokoneesi nopeuden tehden siitä Optimoi internetnopeutesi tehden

Lisätiedot

Harjoitus 3 Antti Hartikainen

Harjoitus 3 Antti Hartikainen Harjoitus 3 Antti Hartikainen s1300760 DP13S3A 2. Suunnitellaan ja asennetaan työasema yrityskäyttöön: a. Virtual Box guest additions (selvitä netistä mikä tämä on) b. Office työkalut (valitse itse sopivin

Lisätiedot

Ubuntu tunkkausta En US / Helsinki asennuksen jälkeen jotta loki5ac toimisi oikein Winen päällä.

Ubuntu tunkkausta En US / Helsinki asennuksen jälkeen jotta loki5ac toimisi oikein Winen päällä. Ubuntu tunkkausta En US / Helsinki asennuksen jälkeen jotta loki5ac toimisi oikein Winen päällä. Tämä siis vain Ubuntu käyttäjille jotka ovat valinneet asennuksessa kieleksi Englanti ja paikaksi Helsinki...

Lisätiedot

9. Harjoitusjakso III

9. Harjoitusjakso III 9. Harjoitusjakso III Seuraavaksi harjoitellaan kuvien ja tekstin lisäämistä piirtoalueelle. Tarjolla on aikaisempien harjoittelujaksojen tapaan kahden tasoisia harjoituksia: perustaso ja edistynyt taso.

Lisätiedot

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyöinfo kevät 2017 TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyö Kurssin harjoitustyö on kokonaisuus, joka etenee vaiheittain viikkoharjoituksissa eli harjoitustyön ohjaustilaisuuksissa kurssin luentojen

Lisätiedot

Taulukkolaskentaa selkokielellä EXCEL

Taulukkolaskentaa selkokielellä EXCEL Taso 1 1 MICROSOFT Taulukkolaskentaa selkokielellä EXCEL Tuomas Seitsemän veljeksen Tuomas on vakaa ja vahva kuin tammi. Hänellä ei ole juuri mielikuvitusta, hän ei keksi mitään itse, vaan ideat tulevat

Lisätiedot

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Laitteen ensimmäinen käyttöönotto 1. Aseta SIM-kortti laitteen pohjaan pyötätuen takana olevaan SIM-korttipaikkaan 2. Aseta mukana tullut ethernetkaapeli tietokoneen

Lisätiedot

7. Kuvien lisääminen piirtoalueelle

7. Kuvien lisääminen piirtoalueelle 7. Kuvien lisääminen piirtoalueelle Harjoitus 13: Symmetristen kuvioiden tutkiminen Takaisin koulun penkille... Avaa dynaaminen työtiedosto H13_symmetria.html. Se löytyy Työpöydälle luomastasi kansiosta

Lisätiedot

Tiedonhallinnan perusteet. Viikko 1 Jukka Lähetkangas

Tiedonhallinnan perusteet. Viikko 1 Jukka Lähetkangas Tiedonhallinnan perusteet Viikko 1 Jukka Lähetkangas Kurssilla käytävät asiat Tietokantojen toimintafilosofian ja -tekniikan perusteet Tiedonsäilönnän vaihtoehdot Tietokantojen suunnitteleminen internetiä

Lisätiedot

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1

Harjoitustyöinfo kevät TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyöinfo kevät 2016 TU-A1100 Tuotantotalous 1 Harjoitustyö Kurssin harjoitustyö on kokonaisuus, joka etenee vaiheittain viikkoharjoituksissa eli harjoitustyön ohjaustilaisuuksissa kurssin luentojen

Lisätiedot

Osaamispassin luominen Google Sites palveluun

Osaamispassin luominen Google Sites palveluun n luominen Google Sites palveluun Mikä Osaamispassi on? Osaamispassi auttaa kertomaan taidoistasi, koulutuksestasi, työkokemuksestasi ja sinua kiinnostavista asioista työnantajalle kun haet työtä. Osaamispassi

Lisätiedot

TEHTÄVIEN PALAUTTAMINEN MOODLEEN

TEHTÄVIEN PALAUTTAMINEN MOODLEEN TEHTÄVIEN PALAUTTAMINEN MOODLEEN Moodlessa opettaja voi valita tehtävälleen jonkun neljästä erilaisesta tehtävämuodosta: Lähetä yksi tiedosto opiskelija palauttaa yhden tiedoston. Tiedostojen lähetys opiskelija

Lisätiedot

Kirjoita oma versio funktioista strcpy ja strcat, jotka saavat parametrinaan kaksi merkkiosoitinta.

Kirjoita oma versio funktioista strcpy ja strcat, jotka saavat parametrinaan kaksi merkkiosoitinta. Tehtävä 63. Kirjoita oma versio funktiosta strcmp(),joka saa parametrinaan kaksi merkkiosoitinta. Tee ohjelma, jossa luetaan kaksi merkkijonoa, joita sitten verrataan ko. funktiolla. Tehtävä 64. Kirjoita

Lisätiedot

Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010

Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus TU-C3010 Kurssin henkilökunta: Vastuuopettaja + opettajat: Jere Lehtinen, Juri Matinheikki, (Karlos Artto) Kurssiassistentit: Ukko Kilpinen Kurssin suorittaminen Kurssin

Lisätiedot

Java-kielen perusteita

Java-kielen perusteita Java-kielen perusteita Käyttäjän kanssa keskusteleva ohjelma 1 Kirjoittaminen konsolinäkymään //Java ohjelma, joka tulostaa konsoli-ikkunaan public class HeiMaailma { public void aja() { // kirjoitus ja

Lisätiedot

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5)

Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (2/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (3/5) Alkuarvot ja tyyppimuunnokset (1/5) Aiemmin olemme jo antaneet muuttujille alkuarvoja, esimerkiksi: int luku = 123; Alkuarvon on oltava muuttujan tietotyypin mukainen, esimerkiksi int-muuttujilla kokonaisluku,

Lisätiedot

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN

811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN 811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön

Lisätiedot

Kuvan ottaminen ja siirtäminen

Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvan ottaminen ja siirtäminen Kuvien ottaminen Kuvien ottaminen tapahtuu oppilaiden omien kännykkäkameroiden tai koulun tablettien kameran avulla o Työ tehdään pareittain, joten ainakin toisella työparin

Lisätiedot

IRC ja etäyhteydet IRC JA ETÄYHTEYDET

IRC ja etäyhteydet IRC JA ETÄYHTEYDET IRC JA ETÄYHTEYDET Contents 1 IRC... 2 1.1 Yleisesti... 2 1.1.1 SSH-yhteys Windowsilla... 2 1.1.2 SSH-yhteys Linuxilla tai OS X:llä... 3 1.2 Irkkaamisen aloitus... 3 1.3 Irkkiin palaaminen... 4 1.4 Hyödyllistä

Lisätiedot

Onko kuvaukset injektioita? Ovatko ne surjektioita? Bijektioita?

Onko kuvaukset injektioita? Ovatko ne surjektioita? Bijektioita? Matematiikkaa kaikille, kesä 2017 Avoin yliopisto Luentojen 2,4 ja 6 tehtäviä Päivittyy kurssin aikana 1. Olkoon A = {0, 1, 2}, B = {1, 2, 3} ja C = {2, 3, 4}. Luettele joukkojen A B, A B, A B ja (A B)

Lisätiedot

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade

Lisätiedot

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe

https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Jäsenrekisteriin kirjautuminen Avaa internet ja kirjoita selaimen osoitekenttään: https://njr.yap.fi/cgi-bin/soj2/dispat.exe Kirjoita käyttäjätunnus ja salasana, ja paina Sisäänkirjaus. Kirjauduttua avautuu

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Javan perusteet. Ohjelman tehtävät: tietojen syöttö, lukeminen prosessointi, halutun informaation tulostaminen tulostus tiedon varastointi

Javan perusteet. Ohjelman tehtävät: tietojen syöttö, lukeminen prosessointi, halutun informaation tulostaminen tulostus tiedon varastointi 1 Javan perusteet Ohjelmointi IPO-malli Java lähdekoodista suoritettavaksi ohjelmaksi Vakio Muuttuja Miten Javalla näytetään tietoa käyttäjälle, miten Javalla luetaan käyttäjän antama syöte Miten Javalla

Lisätiedot

SeaMonkey pikaopas - 1

SeaMonkey pikaopas - 1 SeaMonkey pikaopas SeaMonkey on ilmainen ja yksinkertainen www-sivujen teko-ohjelma. Sillä on kätevää koostaa yksinkertaisia sivuja ilman, että täytyy tietää jotain HTML-koodista. Tämä opas esittelee sivuston

Lisätiedot

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014 Toteutus 21 kortin temppu Temppuun tarvitaan nimensä mukaisesti 21 korttia. Kortit jaetaan kuvapuoli näkyvillä kolmeen pinoon, ensiksi kolme korttia rinnan

Lisätiedot

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi

ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2. Kurssien esittely lukukausi ELEC-C1210 Automaatio 1 ELEC-C1220 Automaatio 2 Kurssien esittely lukukausi 2016-17 Tavoitteet. Automaatio 1 ja 2 Opiskelija tuntee erilaisten sovellusalueiden automaatioratkaisujen erot, ymmärtää automaatiojärjestelmien

Lisätiedot

Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta

Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta 1 Multimaker7 ohjelmalla tuotettujen ohjelmien julkaisusta Multimakerohjelmalla tuotettuja ohjelmia voidaan julkaista joko CD-tuotantona tai webbisovelluksena. CD-tuotantoon käännettyjen ohjelmien katselu

Lisätiedot

Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232)

Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232) Topfieldin sarjaporttipäivitystyökalun asennus(rs232) Oheinen kuvasarja selitysteksteineen opastaa sinut onnistuneesti päivittämään Topfield -vastaanottimesi. - Lataa sarjaportti -päivitystyökalu -sivustolta

Lisätiedot

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta 3 Numeeriset taidot Ubah oppaana selittää tehtävät. Erityisesti 3.1.3.3 merkit täytyy selittää + jos opiskelija ei ymmärrä, voi katsoa muutaman ensimmäisen koneen tekemänä Äänet: - 0-100 numerot + euro,

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

1. Skannaus ja tekstintunnistus (OCR) verkkoskannerilta

1. Skannaus ja tekstintunnistus (OCR) verkkoskannerilta M-Files OCR M-Files OCR:n avulla voidaan skannattavalle paperidokumentille tehdä tekstintunnistus skannerista riippumatta. Tällöin tekstiä sisältävät kuvat tunnistetaan varsinaisiksi tekstimerkeiksi, jonka

Lisätiedot

CEM DT-3353 Pihtimittari

CEM DT-3353 Pihtimittari CEM DT-3353 Pihtimittari Sivu 1/5 CEM DT-3353 Pihtimittari Ongelma Mittarin ohjelmisto ilmoittaa NO DATA vaikka tiedonsiirtokaapeli on kytketty tietokoneen ja mittarin välille, mittarissa on virta päällä

Lisätiedot

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen

Kirja on jaettu kahteen osaan: varsinaiseen- ja lisätieto-osioon. Varsinainen Alkusanat Tämän tieto- ja viestintätekniikan oppikirjan ensimmäinen versio (1. painos) syntyi vuonna 2006 Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitokselle tekemäni pro gradu -tutkielmani yhteydessä. Tutkimuksessani

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Suomen Kennelliitto ry. 6.5.2014 2(11) Osoitelistat Sisältö: Osoitteet valinnan näkyminen kennelpiirin henkilöille... 3 Yhdistysten

Lisätiedot

Aineopintojen laboratoriotyöt I. Ominaiskäyrät

Aineopintojen laboratoriotyöt I. Ominaiskäyrät Aineopintojen laboratoriotyöt I Ominaiskäyrät Aki Kutvonen Op.nmr 013185860 assistentti: Tommi Järvi työ tehty 31.10.2008 palautettu 28.11.2008 Tiivistelmä Tutkittiin elektroniikan peruskomponenttien jännite-virtaominaiskäyriä

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Octave-opas. Mikä on Octave ja miksi? Asennus

Octave-opas. Mikä on Octave ja miksi? Asennus Octave-opas Mikä on Octave ja miksi? Asennus Käynnistys ja käyttöliittymä Komennot tiedostojen hallintaan SciTE-editor.m-tiedostot Ohjeita muualla Mikä on Octave ja miksi? Octave on numeeriseen laskentaan

Lisätiedot

Raspin Geany-IDE:n etäkäyttö

Raspin Geany-IDE:n etäkäyttö Raspin Geany-IDE:n etäkäyttö PUNOMO NETWORKS OY 23.7.2016 pva Geany ei ole IDE, eikä se ole teksturi, vaan se on kevyt-ide. IDE, Integrated Development Environment, integroitu ohjelmointiympäristö. Geany

Lisätiedot

MrSmart 8-kanavainen lämpötilamittaus ja loggaus, digitoija ja talletusohjelma

MrSmart 8-kanavainen lämpötilamittaus ja loggaus, digitoija ja talletusohjelma MrSmart 8-kanavainen lämpötilamittaus ja loggaus, digitoija ja talletusohjelma Kuva 1 MrSmart on digitointilaite PC:lle Yleistä MrSmart on sarjaliikenteellä toimiva sarjaliikennedigitoija. Laite mittaa

Lisätiedot