TAPPAJAHAUKI. Polyteknikkojen Kalastusseuran vuosijulkaisu Yhdestoista vuosikerta.

Transkriptio

1 TAPPAJAHAUKI 2001 TAPPAJAHAUKI JA PIKKUVÄKI Polyteknikkojen Kalastusseuran vuosijulkaisu Yhdestoista vuosikerta. 1

2 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Pääkirjoitus Anssi Keskinen Ensimmäiseksi pitää toivottaa kaikki uudet fuksit tervetulleiksi mukaan POKAn toimintaan. Kun itse aloittelin opiskelujani neljä vuotta sitten, olin varautunut siihen, että kalastusharrastuksessani tulisi enemmän tai vähemmän hiipumaan. En osannut kuvitellakaan, että parin vuoden kuluttua pääkaupunkiseudulla asuessani kalastaisin enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan ennen, lähemmäs satana päivänä vuosittain. POKA tarjoaa jäsenistölleen huimat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen hyvän harrastuksen parissa. Tapahtumakalenteriin merkattujen tapahtumien lisäksi seura tarjoaa uusille jäsenille mahdollisuuden tutustua muihin harrastajiin, joiden kanssa voi suunnitella yhteisiä reissuja ja vaihtaa kokemuksia. Ehkäpä POKAsta löytyy myös veneen tai auton omistavia kavereita, joiden avulla kalaan pääsee paikkoihin, joihin muuten ei olisi mahdollista mennä. Eikä kanatta unohtaa kalastuksen sosiaalistakaan puolta. Porukalla tehdyillä reissuilla kun on usein tapana muodostuva ikimuistoisiksi, vaikka kaveri sillä kertaa sattuisikin saamaan isomman kalan! Kulunut vuosi on ollut jälleen kerran kalastuksellisesti antoisa. Erityisesti viime loppusyksystä jäi mieleen ennätyksellisen pitkään jatkunut avovesikausi ja rantakaislikoihin saalista väijymään saapuneet haukimammat. Kymppiklubi sai taas uusia jäseniä. Ilahduttavaa oli myös huomata, että kalaa tuntui löytyvän yllättävän hyvin myös lähivesiltä. Espoon vedet antoivat tasaisen varmasti karkeahkoa haukea aina Laajlahtea myöten, ja Porkkalasta saatiin haukien lisäksi myös nättejä taimenia. Kun vielä tänä kesänä ja syksynä on Vantaajokeen taas noussut huomattavia määriä arvokalaa, voi todeta, että merta edemmäs kalaan ei ole pakko lähteä. Vaikka onhan maiseman vaihtokin välillä mukavaa! Perhokalastus, ja varsinkin meriperhokalastus tuntuu tällä hetkellä olevan pokalaisten piirissä selkeässä nousussa. Keväthaukireissu jäi monille mieleen siitä, että ensimmäistä kertaa seuran historiassa yli puolet reissun hauista 2 saatiin perholla. Näiden lisäksi huomattiin, että hauestuksen sivutuotteena voi keväällä saada myös meritaimenia, mistä Arin lähtöpäivänä perhostelema 4,2-kiloinenkirkaskylki oli upea osoitus. Jostain syystä ensimmäinen pokalaisen perinteisillä perhokalastusvälineillä pyytämä kymppikiloinen hauki antaa kuitenkin vielä ainakin tätä kirjoitettaessa odottaa itseään, todella lähellä on kuitenkin käyty jo parikin kertaa. Selkeää laskusuhdannettakin on huomattavissa siellä täällä. Tuntuu siltä, että viime talvena ei juuri kukaan käynyt pilkillä, ja jäsenistön saamien mateidenkin lukumääräkin taisi mahtua yhden käden sormiin. En usko, että kysymys olisi pelkästään kiinnostuksen puutteesta, vaan luulisin, että aktiivijäsenistössä ei tällä hetkellä ole ketään todellista aktiivipilkkijää, joka jakaisi innostustaan muihin pokalaisiin. Tällaisille kavereille on aina tilausta seurassa kuin seurassa, ja siksi haluankin rohkaista kaikkia jäseniä esittelemään omia kalastustapoja ja -paikkoja rohkeasti muille. Olipa lajisi sitten vaikka mateen pintaperhokalastus, tuo se rohkeasti esille ja muiden pokalaisten tietoisuuteen. Vain siten yhteinen tietotaito lisääntyy, ja vain siten sekä seuran toiminta, että yksittäisten kalastajien harrastus kehittyy ja muuttuu monipuolisemmaksi. Muutama vuosi sitten alkanut sukupolvenvaihdos on nyt tehnyt aika tehokkaasti tehtävänsä. POKAn alkuvuosien aktiiveja alkaa näkyä toiminnassa entistä harvemmin, ja nykyhallitus alkaakin jo lukea itseään "vanhoihin partoihin". Naamojen vaihtumisesta huolimatta POKAn toiminta on pysynyt ehkä yllättävänkin samankaltaisena kuin muutama vuosi sitten, mutta tämä vain todistaa, että peruskonsepti on kohdallaan. Juuri perinteiset syys- ja keväthaukireissut, Kaunissaari ja tietysti pikkujoulut ovat vuodesta toiseen suosituimpia tapahtumia. Mahdollisesti hyvinkin pian tulee POKAn hallitus kokemaan samanlaisen nuorennusleikkauksen kuin syksyllä 1997, jolloin itse tulin fuksina mukaan hallitukseen. Alkaakin olla jo aika saada uusia naamoja järjestämään POKAn toimintaa, ja tekemään siitä jäsenistön näköistä, ennen kuin nykyinen hallitus kangistuu kaavoihinsa lopullisesti. Jo yhdennentoista Tappiksen toimittajana minun on aika kiittää jäsenistöä kuluvan vuoden aikana nyysseihin kirjoitetuista reissuraporteista. Paitsi että ne jakavat tietoa jäsenistön kesken, ne myös muodostavat melkoisen tietopankin tulevaisuuden reissujen suunnittelua silmälläpitäen. Muistakaahan taas kirjoitella, niin uudet kuin vanhatkin jäsenet, kunhan kalareissuiltanne ehditte! Polyteknikkojen kalastusseura POKA Postiosoite: Sähköposti: Kotisivu: TKY/POKA PL ESPOO pokah@otax.tky.hut.fi Pankkitili: Merita TAPPAJAHAUKI 11. vuosikerta Painos: 150 kpl Toimitus: POKA Valokuvat: POKA Taitto: Anssi Keskinen Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet: 1991 Tappajahauki 1992 Tappajahauen paluu 1993 Tappajahauen pedot 1994 Tappajahauen poika 1995 Tappajahauki ja Oparin aarteet 1996 Tappajahauen viidakkoseikkailuja Talttumaton tappajahauki Tappajahauki ja valkoinen nainen 1999 Kauhea tappajahauki 2000 Tappajahauki ja kultaleijona Kiitämme: Kala-Pekka, Wobbleri

3 TAPPAJAHAUKI 2001 Tänä vuonna 12 vuotta täyttävä POKA on alunperin hauen heittokalastuksen ympärille perustettu kalastusseura. Jäsenmäärä on vuosien kuluessa vakiintunu jonnekkin sadan reilummalle puolelle, ja uusia jäseniä saadaan paitsi TKK:lle opiskelemaan tulevista fukseista, myös hallituksen hyväksymistä koulun ulkopuolisista kalastajista. Seuran toiminta painottuu nykyisellään edelleen vahvasti hauen kalastukseen merellä, nykyisin tosin myös perhovavalla uistimien lisäksi. Mereltä pyydetään ja saadaan tietysti muitakin kaloja, kuten meritaimenia, kuhia, ahvenia ja säynäviä niin uistelemalla, jigittämällä, perhoilla kuin pilkilläkin. Toki kalaa yritetään myös sisävesien järvistä ja koskistakin. POKAssa harjoitetaan tänä päivänä lähes kaikkia Suomessa mahdollisia urheilukalastusmuotoja. Seuran jäsenistö koostuu paljolti joukosta kalastusharrastuksen yleismiehiä ja -naisia, joille mikään harrastuksen alalaji ei ole vieras. Lisäksi osa jäsenistöstä on eri alalajien spesialisteja, jotka harvoin jättävät ominta kalastusmuotoaan. Toisin sanoen, POKAsta löytyy tietotaitoa ja kalaseuraa joka lähtöön. Toiminnan runko koostuu lukuisista vuosittain toistuvista tapahtumista sekä jatkuvalla syötöllä tapahtuvista yksittäisten jäsenten organisoimista kalareissuista. Vuoden päätapahtumat ovat perinteisesti olleet kevään ja syksyn haukireissut, jotka ovat suuntautuneet joko Ahvenanmaalle tai saaristomerelle, marraskuun Kaunissaaren meritaimenreissu ja kesän perhokalastusreissut. Tämän lisäksi on tietysti vielä kalastukseton osuus, eli legendaariset POKAn pikkujoulut ja eri teemojen ympärille järjestettävät saunaillat. POKAssa kalastus ei ole salailua, vaan uutta tietoa kalapaikoista ja kalastustavoista on pyritty levittämään jäsenistölle avoimesti otaxin uutisryhmässä tky.kalayhd.poka. Reissuraportteja, uusia löytöjä ja keksintöjä - kannattaa lukea ja etenkin kirjoittaa. Lisäksi ajantasaista informaatiota kalavesiltä tarjoilee tekstiviestipohjainen palvelu POKA-online. Käy ihmeessä tutustumassa osoitteessa jos et ole siellä aikaisemmin käynyt! Pokaan voit liittyä seuraavasti. Jos olet teekkari, lähetä vapaamuotoinen hakemus hallitukselle osoitteeseen pokah@tky.hut.fi tai tule johonkin tapahtumaan ja kerro aikeistasi jollekin hallituksen jäsenelle. Maksa jäsenmaksu ja nauti seuran palveluista ja tapahtumista. Jos taas et ole teekkari, voit päästä ulkojäseneksi. Ulkojäseniltä vaaditaan aina hallitukselle osoitettu vapaamuotoinen jäsenanomus. Jonkun jo POKAlaisen tunteminen tai suositus helpottaa asiaa ja hakemuksen käsittelyä. Kaikkiin POKAN tapahtumiin vaaditaan lukuvuoden maksettu jäsenmaksu ja myös mahdollisten jäsenmaksurästien suorittaminen. POKAN jäsenmaksu on LUKUVUOSIkohtainen. Se on maksettava aina lukuvuoden alussa (=syyskuun kuluessa). Liittyä voit myös kesken lukuvuoden, jolloin maksat kyseisen vuoden jäsenmaksun. Ensimmäisen vuoden jäsenyys on fukseille ilmainen, normaali teekkarien jäsenmaksu on 50 mk. Valmistuneilta ja ulkojäseniltä peritään 100 mk. Jäsenmaksu toivotaan maksettavan käteisellä POKAn tilaisuuksien yhteydessä hallituksen jäsenille. Tällöin vältytään pankkien turhilta palvelumaksuilta. Jos maksat pankkiin, tilinumero on Merita Pankki Espoo-Otaniemi Tervetuloa mukaan toimintaan! POKAn hallitus vuonna 2001 Puheenjohtaja: Anssi Keskinen Sihteeri: Tero Lehto Rahastonhoitaja: Aki Tilli Uistinmestari: Janne Halme Perhomestari: Simo Rissanen Tiedotusmestari: Teppo Juntunen Protokollaministeriö: Pauli Hemminki puh , akeskine@cc.hut.fi puh , tero.lehto@cc.hut.fi puh , aktilli@cc.hut.fi puh , jkhalme@cc.hut.fi puh , srissane@cc.hut.fi puh , ttjuntun@cc.hut.fi puh , phemmink@cc.hut.fi 3

4 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Espoo yllättää Anssi Keskinen Kun kalenterista löytyi rako ja kelikin näytti olevan kohdallaan, ehdin eilen puolen päivän reissulle Espooseen. Mukaan lähti Aki viisiheppaisen koneensa kanssa, joka ruuvattiin antamaan kylpyammeelle väkevämpää vääntöä. Amme ei tosin koneen päivityksestä juuri lisävauhtia saanut, joten matka taittui kyntämällä vettä yhtä hitaasti kuin ennenkin. Ensimmäiset kolme paikkaa Svinösundista Espoonlahdelle päin vetivät vesiperän. Neljännessä mestassa Tallholmenin kärjessä sitten kuitenkin alkoi tapahtumia olla sen verran tiheään, että epäilimme hetken olevamme jossain muualla kuin Espoossa. Pikatahtiin mulle 4 ja akille 2 haukea, joista Akin toinen laiha kala tuomittiin (pituus)pinnaksi. Mielenkiintoisempi tapahtuma oli silti Akin ankan yhtäkkinen katoaminen kesken kelauksen. Kuka mahtoi olla asialla? Jatkoimme Tallholmenin seuraavaan kaislikkoon, josta olen joskus pinnankin saanut. Akille pari lihaksi muuttumatonta tapahtumaa. Sama tahti jatkui myös seuraavissa kaislikoissa. Aki sai harvakseltaan tärppejä ankkaan, mulle ei mitään. Siirryimme Espoonlahden puolelle. Kirkkonummen puoleista kaislikkoa rekatessamme sanoin jossain vaiheessa akille, että otanpa kasin. Heitto ankalla syvään kaislikon reunaan ja heti TUMPS. Ankka jäi paikoilleen. Uusi TUMPS ja hetken luulin jo oikein ison kalan iskeneen. Veneen vieressä fisu pieneni 3,7-kiloiseksi, mutta väliäkös sillä, reissu oli jo tähän mennessä täyttänyt kaikki odotukset Espoo-reissulle. Samasta kaislikosta tuli vielä mulle räkä, ja lähdimme takaisin Suvisaaristoon päin kopaisten kuitenkin Espoonlahden Espoon puoleiset rannat tuloksetta. Lähellä Soukanniemeä saatiin seuraava tapahtuma, kun tuulikaislikkoon taas kerran heitettyäni uistimeen tarttuneet salaatit alkoivat potkia. Hieman yllättäen vedestä nousikin sitten 3,8-kiloinen jedda. Oli tuntunut huomattavasti pienemmältä. Kun nyt kalastin vaapulla, tuli tuosta fisusta biittaritarpeita. Akikin sai vielä jonkun rään. Seuraavassa kaislikossa Soukanniemen kärjessä päätin kokeilla pysäytystekniikkaa. Heitin kaislikon viereen suspendaavalla Purelurella ja odotin. JUMPS JUMPS! Taas oltiin kotona ja 4,4-kiloinen oli nopsaan veneessä. Tämäkin meni lihoiksi, kun vuoti verta jo väsytysvaiheessa. Pitäisi ilmeisesti käyttää vain ankkoja syönnin sattuessa. 4 Ilta alkoi jo vähän hämärtää, mutta koska ison kalan ikkuna oli vielä auki, menimme ensimmäiselle kalaa antaneelle paikalle takaisin. Ehdin heittää paikkan ensimmäisen heiton aivan matalaan, ehkä noin puolen metrin veteen kun hyvä molskahdus katkaisi Pureluren matkan. Iso, kommentoi Aki, ja kun itse näin fisun sanoin että vähintään vitonen. Köydenveto oli ihan hyvä varsinkin kun kala matalassa vedessä meni milloin kaislikkoon milloin potkuriin. Pian pääsimme kuitenkin tuulen avustuksella ulos kaislikosta ja Espoon jööti kopattiin kyytiin. Kala punnittiin 7,7-kiloiseksi ja laskettiin onneksi hyvässä kunnossa takaisin. Hauki potkaisi pyrstöllään hyvästiksi ja Espoon enkkani oli parantunut uusille lukemille. Siinä olivatkin iltapäivän tapahtumat. Päivän saldo oli espoolaisittain mulle tähän asti ennenkokematon: Mulle 9/4 (7,7; 4,4; 3,8; 3,7) Akille 3/1 (82 cm) Eka haukki (Laajalahdesta) Olli-Pekka Niemi Hauen etsintä jatkuu. Vesille pääsin vähän kahden jälkeen. Sää vaikutti haukiselta. Pilvinen tuhnu keli, lievä etelänpuoleinen tuuli. Kuulemma punapäänilsun keli mutta valitsin kuiteskin mustan bomberin peliin. Aloitin nakkelun heti venepaikan kaislikolla ja rekasin kohti luonnonuojelualuetta. SMT:n parkkiksen kaislikossa heti heiton perään parin kammenpyöräytyksen jälkeen tuli mukavat pyörteet pintaan 2 metriä bomberin perässä. Odotin tärppiä, ei kuitenkaan tullut. Pommitin samaa paikkaa muutaman heiton mutta kala oli poissa. Kaislikon suojelualueen reunalla saan ensin seurion. Sitten pari heittoa tyhjää. Seuraava heitto menee pieleen bomberin lentäessä ns. katsomon puolelle. Rykäsen bomberin kaislikosta veteen, ei onneksi tarttunut kaisloja. Pari veivausta ja tumps, kala kiinni. Vähän loiskintaa ja pientä vetoa sinne tänne kunnes kala uiskentelee kiltisti veneelle. Pää pintaan ja koukku esiin. Hyvin on vaappu kiinni. Sovittelen koukkua mutta kala ei ollut vielä valmis ja käy heittämässä pikku rundin. Takasin veneelle, koukku leuan alle ja nosto. Näyttää pinnalta. Puntari kertoo 3250g. Se on siinä. Eka hauki Laajalahdesta - ja heti pinna. Bonkkeeran kalan koska pakastimessa ei oo yhtään haukkee. Viritän neljän vavan vetosysteemit ja soutu-uistelen rantasaunalle. Ei tapahtumia. Rantasaunalta rekaan kohti venepaikkaa heitellen tummaa possua. Suurinpiirtein eilisellä karkuutuspaikalla possua tukistetaan, lujasti. Irtosi, mutta pintaan tuli kivat pyörteet. Heitin pari heittoa lisää mutta hiljaista oli. Rekasin venepaikalle ilman sen kummempia tapahtumia ja laitoin kamat kasaan. Hauki fileeksi ja kotiin. Tarinaa Espoon haukivesiltä Teppo Juntunen Tänään siis taas Espoossa. Mukaan lähti kaverini Otso, joten ei tarvinnut ottaa omaa venettä. Kaitaalta pääsimme liikkeelle puolilta päivin ja pian ensimmäinen räkä jo roikkui siiman jatkeena. Se jäikin ainoaksi siltä alueelta eli Suvisaaristo antoi taas sitä itseään. Siirryimme siis uusia alueita kartoittamaan. Tuuli kävi nyt lounaasta ja keskiviikkoiset ottipaikat olivatkin tyyniä. Tunti taisi kulua ilman tärppiäkään. Jossain vaiheessa saan vielä toisen ja kolmannenkin rään, ja sitten loppuvatkin tuuli rannat. Otso on tyynen rannan kannalla, eikä suostu siirtymään muualle vaikka kova äänisesti vastustankin. No eihän siitä mitään tullut. Maisemat muuttavat vain heikommiksi kun ajamme tyyneen matalaan lahteen. Kohtuullinen mosahdus kaislikossa ja aarin alueella lentävät salakat saavat minuunkin vauhtia. Sininen Krokotiili äkkiä veteen, tämä on tuttu tilanne! Otso osuu lähemmäs mosausta. Pari metriä kelausta ja kala kiinni. Tuomitaan heti pinnaksi. Pienen väsyttelyn jälkeen koukkaan Otsolle kalan. 4,3kg ja verenvuototauti. Sisällä kaislikossa käy vähän väliä kova meteli kun iso hauki jahtaa salakoita, ei vaan haukia onkin enemmän. Pian Otso raportoikin uudesta kalasta. Parempi kuin äskeinen, selvästi yli viitonen. Kalan väsytyksen aikana näen selvästi ensimmäistä kertaa kalan jonka ristimme kympäksi, metrinen selkä käy pinnassa kaislikon reunassa ja ilma on täynnä salakkaa! Koukkaan

5 Otson kalan joka kasvaa puntarissa 6,3kg:ksi, kasvamaan. Siirrymmä heti pommittamaan paikkaa missä kymppä pintoi. Kala on kumminkin taas siirtynyt syvemmällä tiheään kaislikkoon missä se aika ajoin näyttäytyykin. Odottelemme kalan tuloa uistinten etäisyydelle ja heittelemme muualla lahdessa. Saankin pian kiloisen. Uistimen perään ilmestyy myös kohtuulliset pyörteet, mutta tärppiä ei tule. Taas toiselle puolelle lahtea. Heitto nelosen ottipaikalle ja kala seuraa, tärppää, ei kiinni. Seuraa vielä, tärppää, ei kiinni. Uusi heitto ja kala kokeilee vielä kerran. Kiroan kurjia gamasutria. No kala ei kumminkaan ollut se kymppä, vaan joku sen kavereista. Kymppä leikki salakoiden kanssa samaan aikaan kaislikossa. Alamme kyllästyä ja siirrymme eteenpäin, mutta päätämme tulla vielä lopuksi hakemaan omamme pois. Kalan syönti selkeästi heikkenee entisestään ja menee varmaan tunti ilman kaloja, tärppii kyllä mutta ei jää kiinni. Sitten innostun repimään kolme puikkaria putkeen ja Otsokin taitaa saada yhden. Kun aurinko alkaa painua metsän taakse, eikä kalaa kuulu, päätämme lähteä kunhan käymme vielä haukilahdessa. Matkalla viritän uuden Gamagatsun krokoon, sen verran monta tärppiä jäi tulematta ylös. Nyt lahti on hiljennyt, mutta toivoa täynnä heittelemme. Siimassa tuntuukin jotain ja nykäisen voimalla. Haukihan se siellä mutta pieni. Kymmenkunta tuloksetonta heittoa lisää ja sitten heitän taas nelosen ottipaikalle. Pari kammenpyöräystä ja TUMPS. Vesi pärskähtää. Kala on kiinni, mutta ei näytä ainakaan vitosta kummemmalta. Pistää kuitenkin kohtuullisesti hanttiin ja epäilen sen olevan sama kutonen. Kun revin kalan näkyviin toteamme sen isommaksi. On ainakin metrin! Viiden minuutin köyden vedon jälkeen kala on kypsä koukkuun. Päätän koukata kalan itse ettei tule sanomisia. Koukku sujahtaa heti ensi yrityksellä molemmista leuoista läpi ja kala nousee laidan paremmalle puolelle. Kohtuu pitkä muttei tarpeeksi pullea. Puntari heiluu ysin molemmilla puolilla. Mietin hetken kalan kohtaloa ja päädyn itsekkäästi pamputukseen. Sen verran lähellä enkkaa pyöritään ja luottoni ruosteiseen jousivaakaan ei ole kovin vakaa. Vielä hetken heittelemme ja Otso saakin kiloisen. Päivä rupeaa kuitenkin olemaan paketissa ja suuntaamme takaisin Kaitaalle. Satamassa Haukia tänään mulle 10kpl (8900g) ja Otsolle 5kpl (4300g ja 6300g). Eipä ois taas Espoosta uskonut. Hauen strategisiksi mitoiksi varmistui siis kotona 8,9kg ja 110cm. Ja mahassa ei ollut edes paskaa. Voisiko se kaislikossa puoli tuntia salakoita jahdannut hauki olla niin kädetön ettei saisi yhtään kiinni? Enpä usko. Kymppä siis odottaa vielä ottajaansa... Mörkö Aki Tilli Herätyskello vavahdutti allekirjoittaneen tänään lähes olemattomien yöunien jälkeen puoli seitsemältä. Pikaisesti murua rinnan alle, kevyet rommiteet termokseen ja pian olinkin Hötkyn kyydissä matkalla Pellinkiin. Päivän avausheitot suoritettiin lähtörannan lähellä joskus ennen kello yhdeksää. Keli oli lupaava: n. 12 m/s tuulta kaakosta, lämmintä ja taivas pilvessä. Muutama ensimmäinen paikka tuotti kuitenkin nollaa siirtyessämme hiljalleen länteen päin. Lopulta erään saaren syvän kaislikkolahdelman pohjukassa painotetun härönilsun (väri 70 valkoiset osat mustennettuna) sijaan siiman päässä tuntuikin elopainoa. Ajankohtaan nähden eläväinen ja kivan kokoinenkin hauki päätyi Hötkyn haaviin melko nopeasti. Veneen pohjalla kala piti vielä ennen punnitusta oman shownsa, tuloksena ottinilsun katkennut nokkalevy. 3,8 kg c&r, ja uutta ärsynilkkiä peliin. Kesti tovin ja muutaman paikanvaihdon ennen seuraavaa tapahtumaa, standardipuikkaria matalikon juuren kaislikolta. Siirtymä lossin toiselle puolelle ja Kari tasoitti pikaisesti Peraviritetyllä Majurinilsulla, kokojen oltua edelleen jotain 1-2 kg. Kalantulon jälleen hiivuttua aloimme siirtyä sisemmäs päin. Muutaman paikan tyhjää heitettyämme saavuimme pienen saaren kaislikkoiselle melko matalalle lahdelmalle. Pari heittoa pohjaa raavittuani heitän suoraan pohjukkaan ja kelaan nyt hillitymmin. Parin metrin kelauksen jälkeen nilsua maistellaan varovasti. Vastaiskun poikanen, ja otus vie viitisen metriä siimaa kelalta. En tunne potkuakaan. Ilmoitan heti hyvästä kalasta. Ensimmäinen ison kalan otteet omaava kala kiinni koko vuonna. Kala ei ensimmäisen syöksyn jälkeen tee mitään, jöllöttää vain painona siiman päässä. Ensimmäinen näköhavainto varmistaa, että kyseessä on kunnon kala. Hötky peruuttelee väljemmille TAPPAJAHAUKI 2001 vesille ja nostaa rievun pois kalan tieltä veneeseen. Kalan näyttäytyessä toistamiseen tajuamme lopulta millaisesta möröstä on kysymys. Oma ennätys paukkuu varmasti ja kymppikin, jos vaan se suostuu tulemaan ylös asti. Passiivinen kala on pian veneen vieressä. Haavi näyttää yhtäkkiä pirun pieneltä. Kala on sopivassa asennossa, ja sujahtaa pää edellä pussiin. Vain vajaa puolet mahtuu sisään. Ankara taistelu pussittamisesta päätyy kalan voittoon: se sotkee nilsun ja päänsä havakseen ja köllöttää haavin ulkopuolella. Oma pulssini on varmaan 200, koko tilanne tuntuu epätodelliselta. Ikinä ennen en ole menettänyt yhtään kiinni olleista ennätyksistäni. Koko tilanne on täysin poissa hallinnastani. Hötky kuitenkin pelastaa tilanteen tarttumalla jotenkin kiinni kalasta ja repimällä sen kaksin käsin veneeseen. Mörkö makaa veneen pohjalla, eikä edelleenkään tee mitään. Kauhea sika. Kymppi paukkuu reilusti. Harkitsen hetken kalan päästämistä takaisin, mutta kun kameraa ei ole mukana, päätyy otus lihoiksi. Bonzolla lukema vilkkuu reilussa 12 kilossa, 12,2 kiloa näyttäisi oikealta. Olen täysin sekaisin ja päästän jonkinlaisen jallarintapaisenkin. Heitämme nopeasti pari lähipaikkaa, itselläni ei kumminkaan hommasta meinaa tulla mitään, koska tärisen jännityksenjälkeisessä horkassa. Menemmekin tauolle suorittamaan virallisen punnituksen (12,1 kg on lopullinen tuomio) ja otan sen jälkeen kaatoryypyn rommiteestä, mikä rauhoittaakin hermoja kummasti. Jatkoimme kalastelua, Hötky uudella innolla, minulta taas pahin draivi on poisssa. Kalahavaintoja tulee sieltä täältä, Hötkyn jopa pidellessä hetken toista monsteria. Itse menetin yhden ottinilsuistani hauen suuhun fusionin petettyä (taas, taitaa olla sekundaerää...). Sain (taas 15-nilkillä) sitten kevätreissun vuoden ensimmäisen pinna-ahveneni, joka tuomittiin bonzon petettyä (ei edes uinut...) alakanttiin 450 grammaiseksi. Hämärä tuli yllättävän aikaisin, jo klo 5

6 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA 15:n jälkeen, syönti loppui kokonaan ja lähdimme kotia päin. Saldo: Aki 6/2 (12,1;3,8)+ ahven 450, Hötky 5(?)/0. Ensimmäisen kerran sain Pellingistä a) enemmän tai b) suurempia kaloja kuin Hötky. Seuraavaksi meritaimenen perässä? Perhohaukia Pellingistä Simo Rissanen Kuten huhu kertoo, olimme kaverini Markuksen kanssa sunnuntaina Pellingissä kalastamassa haukia perholla. No, kaloja ei tullut määrissä paljoa, mutta Markus sai haukienkkansa 9,1 kg. Kun kerta isoja oli liikkeellä, niin pakkohan se oli vielä kerran käydä haukia kiusaamassa, eikä Markustakaan ollut vaikea houkutella keulahomoksi. Vesillä olimme yhdeksän jälkeen. Kova tuuli teki perhonheitosta vaikeaa, mutta saimme kuitenkin nopeasti puikkarit mieheen. Markuksella oli myös parempi tärppi. Jo ensimmäisessä kaislikossa Markuksen pohjatärpin kanssa taistellessamme onnistuin sähläämään perhosiimani potkuriin. Ennenkuin ehdin tajuta mitä tapahtui, oli puolet perhosiimastani kietoutunut potkurin ympäri. Koska yritin vielä pelastaa perhosiimani, en voinut ajaa rantaan selvittämään sotkua. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi mennä ursuitin kanssa veteen selvittämään siima potkurista. Siimasta ei kuitenkaan enää saanut kalua, vaan se oli kolmessa osassa. Onneksi se ei maksanut kuin 50 mk, ja toinen pää (puolikas DT-siima ampumapäänä) on vielä käyttämättä. Olin kuitenkin unohtanut uimareissun ajaksi lompakon ja puhelimen ursuitin rintataskuun. Lompakon tapauksessa selvisin vähillä vauriolla, mutta kännykkä on toistaiseksi ollut täysin mykkä. Mietin jo siirtymistä virveliin, mutta muistinkin ottaneeni mukaan myös kelluvan siiman. Perhoon tosin tuli turhan jigimäinen uinti, kun jouduin lisäämään perhon eteen lisäpainotusta. Kelluvalla siimalla heittäminen tuulessa oli vielä vaikeampaa kuin upposiimalla, mutta jatkoin sinnikkäästi perhon heittoa. Parikertaa perho kopsahti omaan selkään ja kerran sain Markuksen perhon pipooni. Siiman vaihdon jälkeen syönti tuntui heikentyneen entisestäänkin. Sain yhden hauen, mutta sitten oli pari tuntia hiljaista. Markuksella sentään oli muutama tärppi. Jossain vaiheessa päätin kokeilla toimisiko virveli paremmin ja sainkin heti 3,3 kiloisen. Markus tosin kalasti perholla ja sai samasta kaislikosta kolme haukea, joten vaihdoin takaisin perhoon. Vaihto kannatti, sillä seuraavalla heitolla perhoon tarttui parempi hauki, jonka huomasin heti uudeksi perhoenkaksi. Vinssasin hauen puoliväkisin veneen viereen ja haavinvarressa ollut Markus ei erehtynyt. Laitoin kalan puntariin, mutta 10 kg jousivaaka meni pohjaan. Samalla kala potkaisi ja vaaka räpsähti osiin. Hetken aikaa mietin, että tuomitsenko kalan kympäksi ja päästän sen takaisin. Toisaalta tiesin vaa an näyttävän liikaa, joten päätimme ottaa kalan mukaan ja tarkastaa sen painon jollain toisella vaa alla. Kalastimme vielä pari tuntia, mutta emme saaneet enää mitään. Paluumatkalla soittelimme heikoin tuloksin kaikki kaverit läpi, olisiko heillä ollut luotettavaa vaakaa, Ramilta kuitenkin löytyi digivaaka eikä matkaakaan Ramille ollut vanhempieni luota kuin muutama kilometri. Ramin lahjomaton digivaaka paljasti hauen painoksi 9,66 kg. Jokatapauksessa uusi haukienkka, vaikka harmittaakin, ettei kymppi mennyt rikki. Houtskari Rami Eloranta Juha ajeli meidän pihaan aamuyöstä. Aamutoimet tehtynä vetäisin kamat niskaan. Kaikki muut kamat oli valmiiksi Houtskarissa odottamassa. Aikataulu oli tehty, niin että varmasti ehditään klo 8 Houtskarin lauttaan. Juhan vaihtamien talvirenkaiden tärkeys vain korostui kun tallustelin lenkkareissa lumihangessa auton kyytiin. Pari vuotta vanhassa Opelissa sen sijaan ilmeni matkalla jännitystä lisääviä käyntiongelmia. Ja ne vaan lisääntyivät, kun tankkasimme matkan halvinta bensaa Salon Euromarketin vieressä. Auto nimittäin alkoi nykiä tietyillä kierroksilla. Jännityksellä myös seurasimme kuinka alas pakkanen putoaa parhaimmillaan matkan aikana. 12 pakkasastetta puolessa välissä keväthaukireissua! Tosin Korppoon lauttarannassa päästiin jo plussan puolelle. 6

7 Saavuimme mökkikylään 9 aikoihin. Pientä kamojen laittoa ja pääsimme itse asiaan. Nyt saisi itse aina ykkösuistimen käyttöön eikä tarvitsisi putsata roippeet kuin yhdestä uistimesta kerrallaan... Olin laatinut reittisuunnitelman jäätilanteenkin huomioon ottaen. Kunnon siirtymän jälkeen aloitettiin kalastus. Mun vielä puhuessa puhelimessa Juha heitti kauden ekan heittonsa ja kala kiinni. 2,5 kg pääsi takaisin, kuten lähes kaikki muutkin kalat. Juha ehti saada toisen saman kokoisen, ennen kuin itsekin onnistuin. Lähes kiloinen aiheutti hymyilyä. Jonkin aikaa Kaapparia heiteltyäni mulle iski kala. Heti ensi potkuista tiesin, että nyt on kunnon kala kiinni. Kala uiskenteli aikansa vähän kauempana. Sen ohittaessa ekaa kertaa veneen, näen siitä vilauksen. Vähintään kasi. Hetken päästä se ohittaa taas veneen. KYMPPI MENEE RIKKI! Kaivelen koukun käsille. Juha ottaa haavin varmuuden vuoksi. Kala vetelee aikansa veneen ympärillä, mutta alkaa osoittaa väsymisen merkkejä. Kala näyttää veneen vierellä valtavalta paksuine selkineen. Alamme jo epäillä, että se on 15-kiloinen. Lopulta kala tulee veneen viereen ja saan leuan sopivasti tarjolle koukkaamista varten. Juuri ennen koukkausta tajuan, että kala lähtee vielä. Laitan koukun pois ja taas mennään veneen alle. Pokka pettää ja päätän olla koukkaamatta kalaa. Pyydän Juhaa varmuuden vuoksi haavitsemaan sen. Hetken päästä saan kalan veneen viereen ja nyt se on poikki. Juha vetäisee kalan varmoin ottein takakautta haaviin. JES! Nostan haavin veneen pohjalle vapisevin käsin. Kalan rötköttäessä veneessä olemme edelleen sitä mieltä, että 15 kiloa voi mennä rikki. Olen päättänyt, että jos menee, niin vien sen täytettäväksi. Vaappu irti ja punnitus Bonsolla. Yllätykseksi vaaka näytää vain 12,90 kg. Teen uusintapunnituksen ja samat lukemat 12,90 kg. Silti oma ENKKA! Kasa kuvia (pysty, iso pää, vaaka, mörkö ) ja pikainen laitaa vasten pituusmittaus ja sitten elvytystoimiin. Sain jonkin aikaa huljutella kalaa edestakaisin, kunnes se alkoi piristyä. Juteltiin hetki ja taidettiin sopia tapaaminenkin. Arvokkaasti se ui tiehensä jatkamaan kutuun valmistautumistaan. Hetken aikaa vain istuin ja nautin olostani. Ja siirsin veneen Juhalle mieluisaan paikkaan. Hetken päästä kalastuskin alkoi taas kiinnostaa. Seuraava kala olikin 4-kiloinen. Oli vähän huonosti kiinni. Veneen vieressä se päätti lähteä. Nauratti vaan... Loppupäiväkin kalastettiin ja kalojakin saatiin. Juhalle 22 ja mulle 16. Seuraava päivä oli oikein tapahtumarikas. Kierreltiin paikkoja ja käytiin Veli Pontevaakin tapaamassa. Yritimme taas aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä. Tyhjäkäynnillä ajoa ja heti mökistä pois päin ja liiankin kauas, ettei vaan tule sanomisia. Ehdimme olla vain hetken lahdella, kun aivan kuin moottorisahan ääni olisi kuulunut suuaukolta. Epäilimme jopa, että äijä sekosi lopullisesti ja kaatoi puun suuaukolle. Jatkoimme kalastusta. Jonkin ajan päästä häivyimme. Tällä kertaa äijä ei tullut tapansa mukaan huutamaan hävyttömyyksiä, joten epäilimme hänen rakentaneen jonkinlaisen ansan. Ajelimme hiljaa ulos Juhan tähystäessä. Puolessa välissä olikin kaadettu oksaton puu tiellemme potkurintuhoamisyrityksenä. Koska pääsimme melko helposti yli eikä vahinkoa sattunut, jätimme poliisille soittamisen väliin. Hullu mikä hullu. Joka kerta on äijällä eri syyt minkä takia paikalle ei saa tulla ja kielenkäyttö törkeää, vaikka olen aina pyrkinyt mahdollisimman vähiin häiriöihin. Kauhulla ajattelin tulevaa veneryntäystä, kun joillain tuntui olevan tapana kalastaa melko lähellä mökkiä ja ajella ainakin pois plaanissa. Seuraavassa paikassa olin koukkaamassa parikiloista, kun päätin heittää nostokoukun mielummin mereen. Lopulta pienessä aallokossa onnistuimme onkimaan sen haavilla ylös. Venekin alkoi kärsiä samoista nykimisongelmista kuin Juhan auto. Onneksi häipyivät seuraavan bensasatsin myötä. Päivän saldoksi tuli Juhalle 33 ja mulle 38 haukea. Molemmille 2 yli 5-kiloista. Ja mulle uudesta ahvenpaikasta säkäahven mörköpompalla. Arviolta grammainen olikin yli kiloinen. Bonson jäädessä kahdesti heilumaan 1.04:n ja 1.06:n väliin, se tuomittiin 1050 g:ksi. Seuraavana päivänä taas kalasteltiin. Alkuiltaan asti tuli kaloja mukavasti. Juha yllätti mukavan kokoisen hauenkin Husky Jerkillään. Mörkö oli vain yhdellä haaralla leuasta kiinni ja olin jo aika varma sen menettämisestä. Jarru löysällä Juha kuitenkin hoiti tilanteen hienosti. Mä taisin jännittää haavi kädessä paljon enemmän. 5-6 kertaa veneen alitse ja kala vihdoin väsähti. Nappaan sen takakautta haaviin ja alan jo epäillä että nyt on Juhan eka kymppä lähellä. Bonso jää kuitenkin kahdesti 9.52 kiloon. Ennätys paranee kuitenkin reilut puoli kiloa! Hieno kala, jonka Juha päästi takaisin kasvamaan. Illalla mentiin Rutakkoon. Mun puhuessa taas puhelimeen Juha heitti yhden heiton vielä selvästi korkkaamattomaan etukulmaan ja sai hauen. Enempää ei heitettykään, kun lahdella oli jo vene. Tunnistin Arton veneeksi. Jostain kumman syystä kuvittelin veneessä olevan Harrin ja hämmästyin suuresti kun menimme moikkaamaan ja Arton veneessä olikin Arto itse! Pikaiset kuulumiset heitettyämme jatkoimme matkaa. Kävimme heittämässä yhden nollapaikan ja lähdimme mökille. TAPPAJAHAUKI 2001 Juhalle 32 haukea ja mulle 46. Juhan enkka oli päivän suurin. Mulle pari yli vitosta, mutta viimeisen puolen vuoden liiankin tutun kaavan mukaan jäin alle 6 kilon.illalla jonkin aikaa tuttujen kanssa jutustelua rannassa ja sitten mökille syömään ja iltatoimiin. Mökkikylän ollessa aivan täysi ja meidän tavoitteet täytetty alkoi kypsyä ajatus jättää torstain kalastukset Houtskarissa kokonaan väliin, vaikka kalan tulo näytti vaan koko ajan kiihtyvän. Kamojen kastelu muutaman tunnin kalastuksen takia, kilpa-ajo paikoille ja kimppakalastus ei jotenkin kiinnostanut tippaakaan. Torstaina sitten herättiin ajoissa. Syötiin ja mentiinkin nostamaan vene ylös. Onneksi. Paikoilla alkoi kuulemma olla ruuhkaa. Töissä sain kuulla melko lähellekin tunkeneesta alumiiniveneestä... Kamojen pakkaamisen ja siivouksen jälkeen otettiin suunnaksi Parainen ja uudet haasteet. Lämpimän veden monsteri Rami Eloranta Torstaina lähdin töiden jälkeen kalaan. Tarkoitus oli ottaa alkuviikon tunteja takaisin ja lähteä ajoissa, mutta työt pitkittivät lähtöä. Ajelin satamaan ja kirosin itsekseni, kun ilma oli taas aurinkoinen ja vähätuulinen. Edellispäivä näytti paljon enemmän kalakeliltä. Heittelin pari paikkaa ilman tapahtumia. Siirtymä ja paikan heittelyä. Sain kolme tapahtumaa, joista yksi olisi voinut olla vähän isompikin. Mutta irtosivat saman tien. Jostain syystä purivat vain painotettuja kapuloita. Siirryin uisteluun ja jonkun ajan päästä kaivoin 8 metristä alle kiloisen hauen. Sen jälkeen uistelu ei tuottanut enää tapahtumia, joten päätin vielä hetken heitellä samaa paikkaa. Uistinten vaihtoa siirtyessäni penkan reunaa kohti matalaa. Lopulta heittelin jo alta 2 metrin vettä ja siiman päässä Bomber. Ei mikään raju tälli, mutta sen jälkeen otteet kovenivat. Kala paukahti pintaan kauempana ja tajusin sen heti isoksi, arviolta seiskaksi. Siima tuli jostain keskemmältä kalaa ja epäilin sen olevan kiinni kyljestään. Kala veti hulluna siimaa ja painui rehujen sekaan. Välillä pintoja pitkin ja välillä syöksyjä pohjaan. Aloin ajautua liian rantaan, joten pakitin. Kala innostui tietenkin ja jouduin tarjoamaan peukkua, ettei hauki ihan rannalle kiipeä. Kala jatkoi syöksyjään heinien keskellä ja välillä siima sojotti aivan muualle missä kala oli. Aina välillä joku rehu antoi periksi ja niitä kertyi siimankin ympäri. Epäilin, että tämä kala ei tule ylös vaan onnistuu sotkemaan siiman johonkin. Ja siinä kala onnistuikin, mutta kovaa käskien 0.28 Power Pro leikkeli esteet jotenkin tieltään. Seiska alkoi lopulta hieman rauhoittua, niin että sain 7

8 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA koukun käteenikin. Kala alkoi näyttää veneen vieressä vähän isommalta ehkä kasilta. Kala möllötti muutaman metrin päässä eikä suostunut tulemaan koukattavaksi. Vaappua ei näkynyt vieläkään. Siima näytti tulevan jostain pään alta. Vedin kalaa hissun kissun lähemmäksi. Vielä pieni syöksy ja kala alkaa tulla koukkausetäisyydelle. Asettelen koukkua leukaan hieman hankalassa asennossa kun pää osoittaa veneestä vähän ulospäin. Saan koukun leukaan ja nostan. Kala painaakin paljon eikä käsi meinaa riittää sen veneeseen nostoon. Sain kuin sainkin sen sisäpuolelle, jossa alkoi raju venkoilu. Sain kalan rauhoitettua. Vaappu oli parilla koukulla hyvin kiinni pään alapuolella. Koukkuja sai irrotella ihan tosissaan. Sain koukut irti ja laitoin kalan punnitukseen. En uskonut silmiäni. Uusintapunnituksenkin jälkeen vaaka näytti kg. Vihdoinkin kymppä, jossa ei ollut mätilisää eikä kyllä muutakaan lisää, sen verran laiha se oli. Pituutta oli peräti 123 cm. Koukkaus ei ollut täydellinen, mutta ei saanut pahoja aikaiseksikaan, joten päätin vapauttaa kalan. Sitä ennen viitisentoista kuvaa. Joiden välissä elvytin kalaa kerran. Olin jo ajautunut rantaan, joten kala pääsi riittävän matalaan toipumaan. Jonkun aikaa sain huljutella kiduksia ennen kuin kaveri alkoi piristyä. Hiljaa se lipui hieman syvemmälle. Minä jäin tärisemään veneeseen. Sen jälkeen olisin aivan hyvin voinut ajella hymyssä suin kotiin, mutta jäin vielä heittelemään ja vähän uistelemaankin. Homma meni lähinnä ajeluksi ja nautiskeluksi. Kävinpä vielä kesäseiskan paikankin heittämässä. Jotenkin takki oli vaan tyhjä, joten eipä kalaakaan tullut. Ainoaksi tapahtumaksi jäi Salmo Fatson tönäisy. Vielä rannassakin oli hymy herkässä, joten iltareissu onnistui täydellisesti. Laatua ja kokoa Espoosta Teppo Juntunen herätyskello soi. Menee hetki ennen kuin tajuan miksi se *kele soi. Ainiin kalaanhan sitä piti lähteä. Äkkiä eväät kasaan, kamat autoon ja vene perään piti noutaa Martosen Tom Westendistä, mutta mies käveleekin vastaan jo länsiväylän rampilla. Kahdeksalta, auringon jo vähän antaessa valoa, mulskahtaa vene Skatasta veteen ja suuntaamme tane vesille. Tuuli on kohtuullisissa lukemissa ja sää muutenkin mukava. Kalastelemme nipun kareja ja saaren rantoja, mutta taimenia ei näy. Muita yrittäjiä kyllä ilmaantuu koko ajan lisää. Yhdentoista tienoilla Tom viimein ilmoittaa että kala ois. Harvinaisen rauhallinen yksilö haavitaan ja rauhoitetaan vielä vähän lisää. Tanella mittaa 48cm ja myöhempi punnitus paljastaa sen 1,3kg:ksi. Yritämme vielä hetken samasta paikasta lisä saaliin toivossa, mutta turhaan. Tuulikin on yltynyt sen verran että hankaloittaa merkittävästi kalastusta, joten päätämme siirtyä hauen kalastukseen. Pienen vuoristorata ajelun jälkeen pääsemme saarten suojaan ja haukivesille. Vesi on sitten viime näkemän muuttunut läpinäkymättömäksi, mikä ei lainkaan paranna hauen syöntiä. Syönti ei kumminkaan ole huonoa, vaan sitä ei ole ollenkaan. Ainakin tunti heitellään ilman yhtään varmaa hauki kontaktia. Tom toteaakin univelan lyhentämisen olevan järkevämpää kuin kalastuksen. Jatkan siis yksin kaislikon täsmä pommitusta. Itsekin rupean jo hiljaa miettimään, että onko tässä järkee. Jos vaikka siirtyis takaisin tanestukseen, niitä sentään todistetusti saa. Lopulta todella piiiiiitkän tahattoman lusikan tiputuksen jälkeen kun saan kelattua löysät pois, on siiman päässä jotain muutakin kuin pohja. Kala pintookin saman tien ja paljastaa itsensä pinnaksi. Herätänpä Tominkin katsomaan haukea, jottei luulisi Espoonlahtea vallan kalattomaksi.kalan muliessa pinnassa koko arvio nousee kasin paremmalle puolelle. Jonkin asteisen liikuntarajoitteesuuden omaava hauki on helppo vinssata veneen viereen. Lusikka on tukevasti kidus kaaren takana, mutta hieman hirvittää katsoa kun hauki narskuttaa perukkeetonta siimaani. No eihän tuo ennänkään ole poikki mennyt. Pulmaa aiheuttaa enää nostokoukku ja haavi jotka ovat kovin kiintyneet toisiinsa. Minä työnnän siis koukkua laidan yli ja Tom haavia. Parin hudin jälkeen katson parhaaksi erottaa nostovälineet toisistaan, ja koukutuskin onnistuu sen jälkeen paremmin. Aika pötkö on. Ensiksi pari kuvaa ja sitten puntariin, heilahtelee taas ysin tienoilla. Tuomitsen sen ysiksi, ja paloittain määritelty pituus on 112cm. Uistinkin irtoaa siististi, joten hauki saa vapautensa takaisin. Kala antoi uutta intoa kalastukseen ja piiskaus jatkuu kahden miehen voimin. Kaloja ei vain näytä lisää löytyvän ja ainut varma havainto on Tomin uuteen Zaltiin ilmestyneet reiät. Päätämme vielä käydä ennen pois lähtöä ysin ottipaikalla. Nyt paikalla on kiusallisesti myös kolme muuta venettä joista yksi ankkuroi keskelle lahtea. Emme jää odottamaan vuoroamme vaan lähdemme pois. Suvisaaristossa onnistun vielä pilaamaan hyvän haukien keskipainoni saamalla kakkosen. Satamassa Kaiken kaikkiaan hyvä reissu vaikka kalaa tuli vähän. 8

9 Karin kanssa kalassa Tommi Ullgren Perjantai-iltana Kuuluisa Kalaopas Kari Kulonen (KKKK) soitteli ja tarjosi opastettettua hauenkalastusreissua PorkKalan suunnalle. Kun tuollainen alan suuri guru moista ehdottelee, niin siihenhän ei voinut muuta kuin suostua muista lauantaiksi suunnittelluista kiireistä huolimatta. Siispä aloin valmistautua seuraavaa päivää varten ja kasasin jo melkein talviteloillaan olleet kalakamppeeni Sitä Suurta varten. KKKK:n kertomat tarinat perjantain mahtisaaliista yhdistettynä kuulemiini huhuihin jo neljästä tänä vuonna opastetusta kympästä leijuivat mielessäni vielä illalla mennessäni nukkumaan muutaman tunnin yöunia. Aamulla ylös ja aikataulun kalibrointi Kalaoppaan kanssa. Puoli kahdeksan maissa KKKK saapuikin hienolla autollaan, Mazda 323 Turbolla. Vaikka olen ennenkin ollut tuon vauhtihirmun kyydissä, niin erityisesti veneenkuljetukseen suunniteltu kulkupeli herättää aina ansaitsemaansa huomiota ja kunnioitusta. Veneenkuljetuslavetti oli tosin tällä kertaa poissa ja veneemme valmiina kohteessa odottamassa. Siitäpä alkoikin sitten aamun pikataival, jossa KKKK, tuo Porkkalan pikkuteiden Grönholm, esitteli 1.3 litraisen koneen kiihtyvyyttä ja melkein tuliterän 323:n kaarreajo-ominaisuuksia. Suurempaa jännitystä loi kuitenkin tulossa oleva kalareissu, sillä matkan aikana KKKK lupaili ainakin jollekin osallistujalle vähintään kympän. Myös kertomukset aktiivisesta vesistöön tutustumisesta viime aikoina antoivat hyvää taustatietoa odotettavissa olevasta kalansaaliista ja päivästä. Saavuimme lähtöpaikalle ja raahasimme kamppeet rantaan. Sitten olikin vuorossa turvallisenoloisen ja merikelpoisen veneemme, Lohi 375:n, käyttökuntoon virittäminen. Millä tahansa purtilollahan ei hyiselle ja tuuliselle merelle uskaltaisi lähteä. Erityisesti huomioni kiinnitti hyvin valittu ja suojaisa satama-alue sekä KKKK:n erityisvirittelyt, joilla veneen laitoihin oli saatu uutta ilmettä. Sitten väkivahva Suzukin 6-heppainen möyrähti ja matkamme kohti kalavesiä alkoi. Kehaisipa KKKK virittäneensä tuosta jo melkein ylitehoisesta koneesta hieman ylimääräistä. Tämän huomasi ja melkein valonnopeudella olimme kohta ensimmäisillä taimenkareilla. Heittely ei tuntunut tuottavan tulosta, mutta KKKK:n puolihuolimattomasti kertomat tarinat mm. hänen vastottain paikoilta pyydystämästään kirkaskyljestä sekä eräässäkin niemenkärjessä asuvasta nelikiloisesta valoivat uskoa kalaoppaan ammattitaidosta. Ilmiselvän osaavasta heitä tohon -tyyppisestä neuvonnasta ja taiturimaisesta veneenkäsittelystä huolimatta saalista ei kuulunut ja totesimme taimenen olevan nyt muilla mailla tai vesillä. Siksipä päätimme siirtyä päivän pääteemaan, haukkilahtiin kymppäjahtiin. Matkalla seuraaville kalapaikoille pomminvarma koneemme alkoi temppuilla, antaen vain osan huipputehosta. Viitteitä tästä olimme saaneet jo reissun alkuvaiheilla, ja KKKK otti tilanteen kylmän rauhallisesti päästämättä edes kirosanaa suustaan. Tekniikallehan ei voi mitään. Ohitimme siirtyessä mm. täysmiehitetyn niemen, jossa rantapirut ihailivat ylvästä valtameripaattiamme. Vajaatehoisesta koneestamme huolimatta olimme tuota pikaa ensimmäisessä ruohikonlaidassa. KKKK kehoitti kiinnittämään siiman päähän 15 cm Nils Masterin, tuon näiden vesien pettämättömän suurhaukivieheen, ja uittamaan sitä hitaasti ja pysäytellen. Toki uskoin kokeneemman neuvoa ja aloitin vihertiikerillä. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen isomus kajautti uistimeen ja sain väsytellä veneen vierelle ensimmäisen kalan, melkein kaksikiloisen haukken. Menestyksekkäästä aloituksesta innostuneita heittelimme paikkaa vielä hetken, mutta tuloksen ollesssa heikko vaihdoimme paikkaa. Pienen kiertelyn jälkeen olimmekin jo mestoilla, joista KKKK kertoi edellisenä päivänä opastaneensa lähes ensikertalaiselle turistille kympän. Vieheenä oli toiminut Helmi-Jakki tai vastaavaa suurten haukien mieliviehe. Kohteliaana miehenä KKKK oli itse pyydystänyt samoilla hetkillä 5,5 kg:n kalan tuottaen turistille entistä suuremman onnistumisentunteen. Nuo oikeaoppisesti vapautetut kalat eivät kuitenkaan olleet enää paikalla, kuten ei oikein kukaan muukaan. Totesimme siten vapakalastuksen olevan kalakannan pahin uhka, sillä alue oli ilmiselvästi kalastettu tyhjiin. Pitkän yrittämisen jälkeen onnsituin kuitenkin tartuttamaan vaapusta leikkikaveria etsineen puolikiloisen ja päivän toinen saaliskala oli tosiasia. Tätä juhliaksemme siirryimme rantaan tyhjentämään rakkoa ja puhumaan sivistyneesti päivänpolttavista asioista. Samalla hoidettiin myös ruokailu, maittavaa kahvia ja herkullisia sämpylöitä. Tauon jälkeen jatkoimme kalastusta läheisessä matalassa lahdessa. Elämääkin siellä tuntui olevan ja yksi jättiläismäinen, yli kiloinen haukipeto kävi haukkaisemassa ruoholla maustettua pikkujoululahjapapapukaijanilsua onnistumatta kuitenkaan tarttumaan. KKKK:kin hallusinoi. Kellon edettyä jo selvästi iltäpäivän puolella päätimme lähteä kohti venesatamaa, että suunnitelmissani oleviin menoihin vielä ehtisi ilman kusta sukassa. Matkalla otimme myös kisaa armeijan parilla 90hv koneella varustetun menijän kanssa. Ilmiselvästi meidän koneemme ei ollut vieläkään ihan täystehoinen, koska hävisimme loppujen lopuksi kisan oltuamme pidemmän aikaa johdossa. Ongelmat huipputehojen puutteeseen olikin jo paikannettu lämpenemisongelmaksi, korkeaviritteiset huippukoneet tuntuvat olevan alttiita niille. Matkalla kävimme vielä testaamassa pienen, lupaavannäköisen lahdelman, jossa oli vielä mahdollisuus tavoitella tuota maagista kymppää. Jostain syystä se kuitenkin päätti jättää uistimeni rauhaan kalaoppaan paikallaolovakuutteluista huolimatta. TAPPAJAHAUKI 2001 Kaikki hyvä kuitenkin loppuu aikanaan ja jouduimme suunnistamaan pois vesiltä. Saaliina siis pyydystämäni kaksi haukkea, lajinsa komeaa edustajaa. Kyllä huomaa, että KKKK on ammattikuntansa rautainen osaaja. Olevinaan kalastaa koko ajan, mutta itse asiassa antaa turistin kuitenkin saada kaikki kalat. Tuo on asiallista palvelua, jos mikä. Jostain syystä lupaukset eivät tällä kertaa ihan täyttyneet, mutta seuraava kerta varmasti korvaa tämän kerran lievän epäonnistumisen moninkertaisesti. Kaikenkaikkiaan palveluita ei voi kuin ylistää, ja myös hinta-laatusuhde on kohdallaan. Jos siis haluat lopultakin sen kauan tavoittelemasi kympän, niin kannattaa lähteä Karin kanssa kalaan. Loppuvuoden reissut ovat kyllä kuuleman mukaan kohtalaisen buukattuja ja suosittuja, mutta ainahan kannattaa yrittää. 9

10 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Avovesillä edelleen Rami Eloranta Tänään taas Juhan kanssa kalassa. Pilkkikelejä ei tänä talvena näytä tulevan ollenkaan, joten oltiin tieteskin veneellä liikkeellä. Tällä kertaa nähtiin varmaan 10 muuta venettä, mutta kukaan muu ei ainakaan haukea kalastellut. Sää mukavan leppoisa, jopa aurinko pilkahteli vähän. Tuuli vaihteli lounaastaluoteeseen n. 6 m/s. Heti aamusta syöksyttiin edelliskerran ottialueelle, josta kaikki mun kalat oli yli 4-kiloisia. Odotuksia oli vähän liikaakin. Juhalle pari pientä mulle jopa kakkosen seurio. Paikan vaihto. Juha napsi pari pientä Nilsulla, mun jatkaessa nollalinjalla. Sitten yhdeltä lyhyellä kaislikkopätkällä alkoi tapahtumaan. Mulle päivän ensimmäinen Bomberilla. Ehdin juuri irroittaa sen ennen ykkösottikulmaa. Pääsin heittämään sen ensin. Juha heitti vähän sivummalle perässä. Mulle ei mitään, mutta Juhalla kala kiinni. Näen syvemmällä venkoilevan hahmon ja sanon, että on kunnon kala. Veneen vierellä näemme, että Bomberista ei ole 10 mitään näkyvissä. 5 kiloa menee rikki. Pientä jarrunvingutusta ja Juha koukkaa kalan. Verta valuu, joten paisti tulee. Veneessä kohotan kalan jo kutoseksi. Mutta vaaka näyttääkin läskille painoksi 7.7 kg. Juhan leipoessa kalaa, saan perään 2.8-kiloisen. Käymme paikan uudestaan läpi. Taisi tulla muutama tapahtuma. Jatkamme matkaa ja saamme joitakin pieniä. Pieni siirtymä ja Juhalla taas mukava kala kiinni. Kolmonen, veneessä ehkä jo nelonen. Juhan vaaka näyttääkin 5.8 kg. Emme usko, mutta mun vaaka vahvistaa painon, tosin 20-grammalla heittäen, kun on tarkempi. Mulle samalta paikalta pienokainen. Siirtymä ja tällä kertaa mulle tällää hyvä kala kiinni. Painoa on, mutta kova vastaisku ei kalaa juuri liikuta, mutta ei myöskään tartuta. Joitain sekunteja kiinni, mutta jatkoi sitten matkaansa. Toi kala olisi ollut kiva nähdä. Reilumpi siirtymä. Olemme jo tuomitsemassa paikkaa, kun Juhalle nappaa pieni. Ja mulle heti perään vähän isompi. Tämä mätipullukka painaa 4.44 kg. Sen jälkeen saamme enää muutaman pienehkön hauen. Kamoja rannassa laittaessa pimeää tuli nopeasti. Veneen nosto sujui tällä kertaa helpommin, mun istuessa konepellillä. Hyvä reissu. Juhalle 10 haukea ja ne isoimmat. Mulle 7 ja aika tyypillisesti suurimmaksi jäi nelonen. Tällä kertaa oli Juhan vuoro ottaa kaikki kalat ylös asti. Mulla muutamat kalat jäi tapahtumiksi. Niin ja edellisviikonlopun yllätysottipeli TiikeriBomberi oli nyt aivan turhaan mukana. Porkkalassa tamppaamassa Teppo Juntunen pohjaa Tänään taas hyvässä seurassa madetta pilkkimässä. Sessio eituottanut tärppejä, tönäisyjä eikä varmaan edes nuuhkaisuja. Kylmästäilmasta huolimatta sillalla oli 6 autoa ja jutuista päätellen ei tarvinnut yksin nollaa vetää. Nyt taidan olla sen verran karaistunut nollan vetäjä että seuraava kohde onlaajalahti. Epämääräisistä huhuista päätellen joku on sieltä jotainsaanutkin. Joten jos vaikka seuraavat 10 tehokasta madepilkkituntia uhraisisinne. MadeYö Samuli Seppälä Oli synkkä ja myrkyinen ilta. Tavarat olin pakattu jo edellisenä iltana ja Anssi pyrähti pihaan hakemaan noin Pikataipaleen jälkeen saavuimme vårnasin sillalle noin 1806, jossa autotilanne oli n 10 autoa. Sillalta aloimme kahlata nilkkoja myöten vedessä kohti mestoja. 836m taivalluksen jälkeen kuulimme vastarannalta huutoa ja totesimme Simon ja Tepon aloittaneen toiminnnan hiukan ennen meitä. Lahden poikki kävellessämme huomasin yhdet teurasjäljet jäällä sekä tuhottomasti reikiä ympärillä. Pikaisen analyysin jälkeen päätimme perustaa perusleirin siihen kohtaan, jossa Simo istui ja valitsin itselleni strategisesti oikeaoppisen paikan 2,3m keittopaikasta rinteen suuntaisesti ulospäin. Illan jatkoohjelmaa suunnitteltuani ajattelin, että hoidan pakollisen osuuden heti aluksi. Piti siis saada kala, jotta voi sanoa käyneensä kalassa eikä vain pyytämässä. Pistin ykkösaseet saman tien veteen ja aloin nypyttää. Tämän keikan salaiseksi aseeksi olin valinnut sopivan coctailin kokonaista silakkaa oikein päin harassa, katkarapu lisukkeella. Anssin virittäessä trangioita edessäni

11 kuvittelin tuntevani jotain tökkäsyjä harassa, mutta nostot eivät tukeneet tätä kuvitelmaa. Lopuksi muistin perussääntö nro 1. Voimaa suoritukseen. Tempasin yhden kuvitelman jälkeen oikein reilusti ja tunsin pientä vastusta ylös tempaisussa. Hetken ihmettelin ettei siinä varmaan mitään ole, mutta hara rupesikin kulkemaan ympyrää jään alla. Pohdin ainakin 1,3 sek kuinka kannattaisi madetta väsyttää vai vetää voimalla suoraan jäälle. Muistin, että yleensä isojen kanssa kannattaa hiukan odottaa, mutta mateet revitään suoraan jäälle tai ne ei sieltä nouse, joten ei kun putkeen. Kuitenkin ennen nosto yritystä sanoin ympärillä häärääville ihmisille, että taitaa kala olla kiinni ja kohta olikin 4 ihmistä pällistelemässä koloa, josta rva Made päätti haukata välillä raitista ilmaa. Revin käsin mateen avannosta ylös, totesin hyvänkokoiseksi (2,3kg) ja kun se meni iskemään päänsäkin vielä puukapulaan niin eihän sitä poiskaan voinut päästää. Kello oli tässä vaiheessa 1857, joten tehokasta kalastusaikaa ehti kulua huimat 20min. Pokan seurue alkoi pikku hiljaa kasaantua paikalle, käyden kalibroimassa silmänsä kohdesaalista varten. Ilta menikin sitten mukavasti vieraillen Anssin kuumien patojen äärellä, josta suuri kiitos Anssille. Harri kalibroi silmänsä parhaiten ja saalisti vielä illan aikana yhden noin 0,5kg, joka teki kuitenkin hole-in-onen, sekä Teppo sai tökkäisyn jo ennen meidän paikalle saapumista. Kaikkiaan paikalla oli laskujeni mukaan 11 pokalaista, joten ei tarvinnut yksinään värjötellä pimeässä, vesisateessa ja tuleessa. Lämpötila oli +4 ja ilmanpaine 993mbar. Tärkeimmät tekijät oli siis strateginen ajoitus ja paikan valinta sekä onnistunut syöttikokeilu. Tänään uudestaan. Ahvenpilkillä Teppo Juntunen Jo jonkun aikaa jatkuneen made n llan jälkeen ajattelin että olisi kiva välillä saada kalaakin. Joten tänään iltapäivällä suuntasimme Otson kanssa Espoon kuuluille ahven apajille. Viileähkö tuulahdus pohjoisesta teki pilkkimisestä yhtä helvettiä, eikä ahveniakaan tullut kourallista enempää. Niin, ja ahvenet olivat tietenkin pieniä. Pilkkipäivän kuulumiset Janne Halme Lauantaina Pernajanlahdelle pilkkimään lähti lopulta 5 pokalaista ja yksi vierailija. Rantaan tullessamme paikalla oli jo tilausbussi pilkkijöitä jostain Nastolan suunnalta kisailemaan kuskanneena. Puuterilunta oli jäällä tosiaan sen verran, että laajamittainen kalojen etsintä voitiin unohtaa, joskin Teppo kävi jossain kauempanakin, erityisemmin kaloja löytämättä. Niin, vika ei ollut siinä, etteikö kaloja olisi löydetty ja etteikö niitä olisi saatu. Tahtoivat vain olla järjestään sormen mittaisia. Eikä siinäkään mitään vikaa varsinaisesti ollut. Mukavahan sitä on pilkkiä, kun edes jotain tapahtuu. Ahvensulppua oli melkein joka puolella, isoimman taisi saada Anssi. Joku puolestaan väitti, että minä olisi saanut eniten. No, taisin olla ainoa, joka viitsi pussittaa sinttejä, ja kun muut ystävällisesti lahjoittivat muutamat omansakin rannassa, niin pari annosta läpinäkyviä fileitä sain pakkaseen kuitenkin. Anssille kiitokset soppatarjoilusta, joka lämmitti näppejä ja sisuksia kummasti melko purevassa viimassa. Poislähdettäessä kisaporukka piti palkintojenjakoa ja selvisi, että voittajakin oli jäänyt alle kymmenen kilon. Joku oli kuulemma onnistunut löytämään kuussataagrammaisia ahvenia, mutta pääosin pilkkivät samaa veljessarjaa kuin mekin. Pahasti alkaa avovesi kiiltelemään silmissä tässä vaiheessa vuotta. Onneksi enää kolme viikkoa Kuusaan reissulle! Mäntyharju 10.3 Samuli Seppälä TAPPAJAHAUKI 2001 Kävin viikko sitten lauantaina Mäntyharjulla ja ehdin aamupäivällä pyörähtämään Miekankosken viereen pilkkiä heiluttamaan. Mukaan lähti vielä vaimo ja anoppi. Aamu alkoi lupaavasti, kun minä vielä porailin reikiä ja virittelin vehkeitä kävi anopin käsi ahkerasti ja ensimmäisen 15min aikana tulos oli reilu 20 ahventa, mutta koko pientä joukossa kuitenkin muutama 200g:kin. Sen jälkeen hiljeni anopin reikä ja itsekkin sain vehkeet veteen. Värikoukulla höystetyllä tasarilla yritin onkia raitapaitaa ja sain useita kovia tällejä, mutta yhtään ei jäänyt kiinni pidemmäksi tuttavuudeksi. Tunnin onginnan jälkeen siirryin itsekkin käyttämään pysty-tapsivärikoukku/toukka yhdistelmää ja kuparinenkin rikkoutui, mutta siinä vaiheessa anoppi oli repinyt jo saavuttamattoman 40-1 kaulan, joten tyydyin vain toteamaan, että mieluummin saan vaikka vain yhden 500g kuin 50*<100g ahvenia. Niin, tällä kertaa ei tullut sitä 500g:sta. No seuraavana päivänä ne pienetkin sintit maistui hyvältä lämpimässä kalakukossa, vielä kun oppis vaimokin valmistamaan kukkoa... Nam! 11

12 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Tainionvirta/Keijulankoski Harri Ahlroth Saavuin koskelle puoli kymmenen aikoihin, eikä autoa meinannut saada enää parkkiin. Porukkaa oli kuin meressä mutaa... Aluksi perinteinen niskalla käynti tilanteen tarkastamiseksi. Ukkoja oli rivissä kuin korkkarilla ja kahta taimenta väsytettiin samanaikaisesti. Epäilykset alkoi herätä... Kamppeet niskaan ja vapa kuntoon. Mahdollisia heittopaikkoja ei ollut montaa, joten oli `tyytyminen` nuotiokatoksen vieressä olevaan virtaan. Paikka on kyllä hyvä ottipaikka ja vain harvat heittävät sitä, mutta mieli olisi tehnyt loppuliukuun. No heittelin simppua, sivutapsissa nymfi. Parin heiton jälkeen Anssi käveli paikalle ja luulin perhojen jääneen pohjaan ja sanoinkin siitä. Kävi perinteiset: pohja alkoikin liikkua. Mutta jotain omituista tuossa väsytyksessä oli. Kala tuli pintaan ja se oli kohtalaisen kokoinen harjus. Haavin kanssa sohiessani huomasin että myös toisessa perhossa oli kala! No pienen temppuilun jälkeen sain molemmat kalat haaviin. Mittaus paljasti: pienempi, nymfiin ottanut 40cm, isompi, simppuun täräyttänyt 41cm. Isompi oli myös melkoisen pulskassa kunnossa. Molempien kohtalona C&R. Taimenia tuli varsinkin niskalta tasaiseen tahtiin ja aamulla oli kuulemma tullut melkein niin paljon kun vain jaksoi kiskoa. Syykin selvisi: rauhoituksen aikana oli yläpuoliseen suvantoon istutettu parisataa tanelia. Iltapäivää kohden kalantulo hiipui pikkuhiljaa, mutta aina silloin tällöin tärppäsi. Sain vielä yhden ~40cm harjuksen samasta paikasta kuin edellisetkin sekä kaksi taimenta. Saimme yhteensä 22 taimenta ja 5 harjusta. Ainoastaan yksi taimen päätyi pataan, loput C&R Myös muut kalastajat saivat paljon kaloja ja yhtä heppua lukuunottamatta pistivät saamansa tanet lihoiksi. Kuvaavaa päivälle (ja suomalaiselle kalastuskulttuurille) oli kun kahdenkäden perhovavan ja lähinnä Kymille sopivan spinflugasetin kanssa heilunut ukko ihmetteli kovaan ääneen kun Anssi laski saamansa n.parikiloisen taimenen takaisin. Kaloja ei kuulunut, vaikka ei pyynti ihan toivottamaltakaan tuntunut. Mekin yritimme pilkkimistä ottimontun päällä suvannossa. Jäätilanne oli mielenkiintoinen. Suvannossa kulkeva uoma oli n. puolen metrin levyinen, sen ympärillä muutama metri parisenttistä jäätä, ja sen jälkeen tukevaa 5-10 senttistä jäätä. Simolla oli pieris päällä, joten pilkkireiät saatiin kaikille siten, että Simo meni tukevan jään reunalle hakkaammaan reikää kantapäällä heikommalle jäälle. Sitten vain mahalleen jäälle reiän ääreen, perukkeesta kiinni ja pompottelemaan painopääliitsiä silmien alla. Täydellistä näköpilkintää, vain kalat puuttuivat (Siinä kohtaa niitä on kyllä aina ennen ollut). Munat padassa poistuimme Muuramenjoelta mökillemme Vesankaan. Pian sinne saapui myös toinen autokunta, eli Samuli, Jussi ja Janne. Lompsittiin saunaan suunnittelemaan Kuusaan kuvioita. Onkimista harjoittelemaan päästiin kuitenkin jo samana iltana mökistä löytyneellä max. 4 yhtäaikaisen pelaajan Fishing game -onkilammikkosimulaattorilla. Viik0nl0ppu Keski-Su0messa Anssi Keskinen Nyyssinakin haltijasta ei kai lopulta päästy yksimielisyyteen, mutta kirjoitanpa nyt vähän tarinaa viikonlopulta, sainhan sentään reissulla jopa kalankin. Reissu alkoi oman autokuntani osalta ennekkohötkynnällä. Kun Paulin ja Simon kanssa päästiin Espoosta liikkeelle jo kymmeneltä perjantaiaamuna, päätettiin käydä matkan varrella piiskaamassa päivä Muuramenjokea, jossa tähän aikaan vuodesta piti olla kalaa hyvinkin. Paikalle päästyämme oli pienoinen shokki nähdä kaksi äijää suvannon parhaan ottimontun päällä näköpilkillä! Yöpakkaset olivat tehneet tehtävänsä, ja auki olevista paikoista oli paloaseman monttua lukuunottamatta tyytyminen B-luokan ottipaikkoihin. Lauantai-aamuna oltiinkin sitten Kuusaalla hyvissä ajoin aamulla. Keli oli älyttömän kirkas, joka hiukan arvellutti, mutta kun muita ei koskella näkynyt, ja saimme veneen käyttöömme sekä niskalle että alasuvantoon, olivat odotukset korkealla. Jonkun tunnin tahkoamisen jälkeen tultiin nuotiolle. 6 hengen yhteissaalis oli siihen mennessa Jannen reilusti alamittainen taimen spinflugalla. Muille ei mitään. Paulin kanssa sentään nähtiin niskalla pari tuikkia. 12

13 Jatkettiin toivoen, että illan hämärtyminen muuttaisi kaiken. Jotain tapahtumia sitten olikin. Ilmeisesti Jussi pääsi kaikkein lähimmäksi onnistumista, kun sukellusvene tms. oli vetänyt kelan pohjasiimoille(!) ennen irtoamistaan. Itselleni taas nappasi keskeltä alasuvantoa mahdollinen nyyssinakki, n. 25 senttinen taimenenpenikka. Aika heikkoa. Pois lähdettiin vasta hämärissä. Päivä näytti olleen ainakin henkisesti rankka, joten matkalla mökille jouduttiin poikkeamaan huoltsikan kautta hakemassa lisää kisajuomaa. Kohta oltiinkin taas löylyissä suunnittelemassa sunnuntain strategioita ja parantamassa maailmaa ihan muuten vain. Saunan jälkeen ratkaistiin POKAn epävirallinen onkimestaruus jo edellisenä iltana tutuksi tulleella onkilammikkosimulaattorilla. Karsintojen kautta loppukilpailuun pääsivät Simo ja Janne, joista Simo vanhana kilpakalastajana nappasi lopulta ties monennessako uusinnassa mestaruuden itselleen. Ja kun sidontakamat olivat mukana, niin pitihän sitä jotain sitoakin, mutta sen verran myöhäisessä vaiheessa iltaa, että ainakin omistani tuli vähän sitä sun tätä. Sunnuntaina koneet käynnistyivät hiukan yskähdellen, ja myös kellojen kesäaikaan siirtämisen vuoksi oltiin Kuusaalla vasta lähempänä yhtä iltapäivällä. Keli ei valitettavasti ollut muuttunut yhtään, ja kalat olivat edellispäivääkin yhteistyökyvyttömämpiä. Kaikille saldona vain menetettyjä perhoja ja uistimia. Maankuulu Kuusaan niska pysyi täysin kuolleena koko päivän, kuten myös muu koski. Ihmetytti että edes alamittaista kalaa tai harjuksia ei kuulunut. Ihan kuin kalat olisivat heittäytyneet totaalisen syömättömiksi. Ihan pelkkään taidon puutteeseen en jaksa uskoa, sillä sekä niska että alasuvanto perattiin kyllä huolellisesti niin perhoilla kuin uistimillakin. Huima kalantulo ei houkutellut mättämään hämärään asti. Kotia kohti lähdettiin ajelemaan joskus kuuden-seitsemän aikoihin. Mörrum Simo Rissanen Olimme Anssin ja Jussin kanssa Mörrumilla meritaimen kalassa. Odotukset olivat korkealla, olinhan keväällä -96 tehnyt vastaavan reissun ja silloin kolmen hengen porukalla saimme kolmessa päivässä 9 meritaimenta ja yhden lohen, meritaimenien koon ollessa 3,6 ja 5,9 kg:n välillä. Nyt olimme reissussa vielä päivän pitempään ja kun ottipaikatkin oli jo tiedossa, uskoin meidän yltävän vähintäänkin samanlaiseen suoritukseen. Torstai: Kalastus joella alkoi 6.00, mutta kun emme eilen ehtineet kalastuskonttorille ennen sulkemisaikaa, lupien hankinta jäi aamuun. Kalastuskonttori aukesi klo 8, jonka jälkeen pääsimme kalaan joen ylimmille pooleille. Puolentoista tunnin kalastuksen jälkeen pienehkön kosken niskalta zonkeriin tarttuu hyvän tuntuinen kala. Seurasin kalaa kosken alle, missä sain sen haaviamis etäisyydelle yllättävänkin nopeasti. Anssi ja Jussi olivat alempana kalassa, joten jouduin suoriutumaan kalan ylös otosta omin avuin perhohaavilla. Toisella yrityksellä sain kalan puoliksi haaviin ja sain nostettua sen rannalle. Korkea rantatörmä kuitenkin esti kalan viemisen pitemmälle ja kala päättikin ponkaista takaisin jokeen. Tässä vaiheessa vapakin oli jo rannalla, joten otin toisella kädellä perukkeesta kiinni ja toisella kädellä nappasin kidusten alta kiinni. Nytkin sain vasta toisella yrityksellä riittävän tukevan otteen ja sain kalan turvallisesti rannalle. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut varmempaa nostaa kala pyrstöstä, mutta en silloin oikein luottanut pyrstöotteen pitävyyteen. Oli siinä Göraneilla ihmettelemistä kun suomipoika tulee joelle leikkimään yhdenkäden vehkeillä ja liian pienellä haavilla. Olimme nimittäin koko neljän päivän ajan Anssin kanssa ainoita yhdenkäden vapojen käyttäjiä. Kalojen koon puolesta yhdenkäden kepit olivat riittävät, ainoastaan jäin kaipaamaan pitempiä rullausheittoja. Varsinkin muutamat Anderssonin opetuslapset heittivät n. 40 m ilman takaheittotilaa! Ai niin, kalallahan oli painoa 4,45 kg. Illalla meillä oli vuorossa poolit 1-8. Alueen piti olla Mörrumin paras, varsinkin ykköspooli taitaa olla suosituin kevätpaikka. Kuitenkin ainoa kalatapahtuma oli Anssilla kutospoolissa, kun joku isohko särkikala kävi jättämässä suomunäytteen Anssin koukkuun. Kalastimme huolellisesti myös 7 ja 8 poolit, mutta kaloista ei ollut tietoakaan. Perjantai: Nyt vuorossa oli aamulla poolit ja illalla poolit Näitä alueita olin kalastanut jo edellisellä Mörrumin reissulla ja ottipaikkojen piti olla tiedossa. Vettä joessa oli reilusti edellistä reissua enemmän, mistä johtuen ottipaikat olivat todennäköisesti muuttuneet. Varsinkin poolin 17 niska oli tällä vedellä paljon huonomman näköinen. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin kalan saannin olevan todella vaikeaa, mikä ainakin itselläni aiheutti jonkunlaista TAPPAJAHAUKI 2001 motivaatio pulaa. Taisi Anssi ja Jussikin olla aika rikki illalla, kun kenelläkään ei koko päivänä ollut kalahavaintoja. Saalispäiväkirjaan oli kuitenkin merkitty useampia kirkkaita nousukaloja, josta sai taas uutta intoa huomista ajatellen. Lauantai: Eilisestä Karlshamnin reissusta ja kolmen tunnin yöunista huolimatta olimme Anssin kanssa klo 6.00 setit kunnossa ykköspoolilla. Jostain syystä motivaatio oli palannut ja hakkasimme koko aamupäivän apinan raivolla samaa poolia. Anssilla olikin kosken alla kala hetken aikaa kiinni valkoisessa zonkerissa. Irtoamisen seurauksena nelospoolillakin tiedettiin miten suomeksi kiroillaan. Iltavuoro meillä oli taas ylimmällä alueella, josta olin jo kalankin saanut. Vaikka alue olikin mukavan näköistä, tilastojen mukaan pätkä oli joen heikoimpia. Harjoittelin rannalla myös kahdenkäden vavalla heittämistä, mutta kalastus mukavuudesta johtuen vaihdoin nopeasti takaisin yhden käden vehkeisiin. Jossain vaiheessa katsoimme parhaaksi häipyä Alin kebabbiin pizzalle. 13

14 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA 14 Sunnuntai: Aamulla lähdimme taas uudella innolla joen alimpia pooleja koluamaan. Itse laitoin ursuitin päälle, jolla pääsisin kalastamaan paremmin myös joen keskiosat. Varsinkin poolissa 15 oli keskellä pari hyvää kiveä, joille kroolasin heittelemään. Uiminen ursuitin kanssa oli aikamoista räpiköintiä ja ensimmäisellä kerralla Anssi meinasikin tulla pelastamaan minut. Tilanne oli kuitenkin täysin hallinnassa. Puku vaan nostaa jalat väkisin pintaan, jolloin vesi pärskyy uidessa. Vaikka pääsin heittelemään paikkoihin, joihin muut eivät yltäneet, kaloja ei näkynyt. Alemmasta poolista saatiin kuitenkin virvelillä kirkas 8,5 kg taimen, joka oli 2 cm lyhyempi kuin ensimmäisenä päivänä saamani kala. Siirryimme ylemmäksi kalaan ja ysipoolista vihdoin nappaa kala. Aluksi kala tuntui hyvältä ja huusin Anssin haavimieheksi. Pettymyksekseni kala tulee kuitenkin pintaan pyrstö edellä. Kala oli selästä kiinni ja lisäksi se oli alamittainen. Se oli todella kaunis juuri merestä noussut 44 cm taimen, jonka päästin takaisin kasvamaan. Iltapäivällä vuorossa oli taas poolit Suunnistimme aluksi kalastusvälineliikkeen myyjän suosittelemalle poolille 21. Paikka oli syvän tuntuinen ja vaikea kalastettava perholla. Tahkosimme poolin kuitenkin läpi ja siirryimme tutulle paikalle poolin 17 niskalle. Kalastimme loppu illan samaa paikkaa ja näimme pinnassa jopa yhden kalan. Kun kalan saanti tuntui jo täysin mahdottomalta, roikotin perhoa hitaassa virrassa ja vavan kärki alkoi värähdellä. Kesti useampia sekunteja ennen kuin uskoin siiman päässä olevan kalan. Kala ei ollut mikään jättiläinen, joten pitkään sitä ei tarvinnut väsyttää. Kuitenkin yllättävän pullea 1,6 kg talvikko piristi kummasti. Vaikka sainkin reissulta kolme kalaa (no oikeastaan kaksi), oli kalantulo pettymys. Ei varmaan tarvitse kolmatta kertaa ainakaan samaan aikaan Mörrumilla käydä. Ellei sitten satu saamaan lupia ensimmäisen päivän suoltojuhliin... Oulanka- ja Kitkajoelta Janne Halme Seitsemän yötä vietimme (Janne & Noora) Oulankajoen ja Kitkajoen varrella karhunkierroksen reitillä noin viime viikolla. Alun perin suunnitelmissa ollut Kuusinki hylättiin ajanpuutteen ja etäisyyksien johdosta. Halusimme nimittäin aloittaa patikoinnin karhunkierroksen alkupisteeltä Ristikalliolta, minkä teimmekin. Päivätaipaleet eivät olleet kunnianhimoisia, luokkaa 10 km pisimmilläänkin, joskin paikoitellen tai märän kelin satuttua sekin oli ihan riittävästi. Ruuhkaa reitillä ei ollut pahemmin, eli autiotuvissa riitti tilaa. Täysin omaa rauhaa oli tietysti kuitenkin turha hakea. Oulankajoessa tuli kalastettua Kiutakönkään suvannon seudulla, Taipaleen ja Heikkisen nivoilla sekä Turistimutkassa. Ainoa reissun mittakala oli juuri rajan ylittävä harjus Taipaleennivasta, ahnaasti graavina aamulla ahmittuna. Taimenen kannalta ajankohta oli Oulankajoessa myöhäinen, mikä näkyi kalastajamäärässäkin Kiutakönkäällä, paikallisella korkkarilla, johon kalan nousu tyssää. Ei näkynyt taimenia pinnassa, mittaharjuksiakin ehkä vain yksi isossa suvannossa vastarannalla, jonne ei ihan kahluuhousut ja heittotaito yltäneet. Kitkalla tuli kalasteltua ensin rauhoituksen jälkeinen ilta Päähkänäkalliolta leirillemme Talvitien mutkaan. Kaikkia paikkoja ei tietenkään kerinnyt yhdessä illassa tuolta väliltä koluamaan. Tavoitteena oli taimen ja ainoat havainnot olivat vastarannan ukon lyhyessä ajassa vaapulla heittämät kaksi kohdekalaa noin 2,5-3,5 kg, kuulemma ainakin toinen kirkas nousukala sekä perhomiehen leiripaikkamme yläpuolelta nappaama samaa kokoluokkaa ollut kirkas kala. Seuraavana päivänä tutustuimme alavirtaan oleviin paikkohin aina Ahvenperälle asti. Harjusta ei tullut yritettyä, kun ei pintaelämääkään oikein ollut pikkuharrien räpsimistä lukuun ottamatta. Ei kaloja, ei havaintoja. Yöllä annoin vielä uskottavan mahdollisuuden nousutaimenelle kalastamalla leiripaikan alapuolista kahden virran yhtymäkohtaa, jossa oli pyörre ennen kiivasta virtaa. Selvä nousukalan viivähdyspaikka. Kun sai yksin kalastaa ja uskoi mahdollisuuksiinsa, oli homma ihan jännää ja upea jokimaisema kruunasi elämyksen. Pikkukalojenkin tärpit säväyttivät kummasti kun odotti jotain muuta... Poispäin Juumaa kohti marssittiin jokea ylöspäin lähinnä huolimattomasti siellä täällä uistinta nakellen. Harrisuvannossa nähtiin vaijeriveneen luona ainoat (kaksi) kunnon taimenlontin losausta pinnassa. Pitihän niille perhoa tarjota. Eivät ottaneet, minkä tiesivät kertoa jo etukäteen niskalla tulistelleet kalamiehetkin. Joku oli kuulemma kuitenkin saanut vähän alempaa parikiloisen tanen. Matkalla kuultiin myös huhu isojen kalojen nousuparven havaitun joen alajuoksulla. Tekstiviestit ovat tietysti tehokkaassa käytössä tuollakin. Viimeinen yö vietettiin Jyrävällä. Ukkoa vieriviereen, vapaan en koskenut. Yhden 2-3 kg kalan väsytyksen ja koukkauksen katselin kiikareilla vastarannalta. Toisen kuulin saadun. Huhu kertoi kalamiehestä, jolta oli juuri mennyt 11 vuoden Kuusamon taimennolla rikki... Mitä tästä opimme: Oulankajoella nousutaimenen pyyntipaikat rajoittuvat lähinnä Kiutakönkään alle ja sen alapuoliselle pienemmälle könkäälle. Alempana virta on niin rauhallista ja nivapaikat kalalle helppoja, että pitkään taimen ei missään pysähtele (parven nousunopeus kuulemma arviolta 3-4 km/h). Harjusta näteistä nivoista sekä suvannoista varmasti saa, pieniä oli todella paljon, mutta isommat puuttuivat, ehkä montuissa vilvoittelemassa. Kitka on todella monipuolinen ja mielenkiintoinen joki, joka muuttaa luonnettaan pikkuhiljaa alavirtaan mentäessä. Nousu- ja asentotaimenta voi kalastaa siis hyvin erilaisissa paikoissa: suvannoissa, syvissä ränneissä (mm. Lohisuora), lukuisissa mutkissa (joissa kala usein nousee hitaan, matalan sisäkurvin kautta), kiivaissa koskissa kiventakusista, niskoilla, jne. Hommaan tuo kummasti väriä se, kun ajattelee nousukalan tavoin: mistä kohtaa pääsisin helpoimmalla ylös ja missä voin ohimennen huilailla? Valita voi minusta kaksi taktiikkaa: Etsiä paikka, josta taimenet hyvin suurella todennäköisyydellä nousee samasta kohtaa, ja odotella paikalla parven tuloa (vuorottelukäytöntö tientenkin muistaen tarvittaessa). Tai sitten

15 tulla jokea alas melko vauhdikkaasti kopaisten selviä asentopaikkoja nopeasti ohimennen. Kummallakin tavalla näin kaloja saatavan. Ensimmäinen on ainakin perhomiesten suosiossa, kun taas jälkimmäinen hoituu tehokkaimin uistimella. Alajuoksulla, noin Päähkänäkalliolta alaspäin, pärjää normaaleilla yhdenkäden taimenvehkeillä. Kalan perään pääsee, mutta hankaluuksia saattaa aiheuttaa rantaviivassa kasvavat tai veteen kaatuneet puut, joita on paikoin runsaastikin. Väsytysreitti kannattaa suunnitella etukäteen. Ylemmäksi mentäessä rantojen jyrkkyyden ja virran voimakkuuden kasvaessa voi kuvitella tulevan enemmän tarve järeimmille vehkeille. Paikalliset ja muut konkarit käyttävät usein järeitä lohikeppejä perhon uitossa. Tietysti ison kalan saa näin helpommin ylös, mutta ehkä tärkeämpi syy lienee se, että perhon heitto ja uitto nousuparvea odotellessa on huomattavasti pikkukepillä huitomista ja piiskaamista leppoisampaa hommaa. Kannattaako käydä? Kitkalla ainakin ehdottomasti! Pelkkä joen ja maisemien kauneus ja alueen koko riitti vakuuttamaan ainakin minut. Mahdollisuus isoon taimeneen pitää motivaation yllä pidemmänkin reissun ajan (eri asia sitten vuodesta toiseen...). Yläjuoksun parhaat paikat (Jyrävä, Harrisuvannnon niska jne.) kannattanee unohtaa, jos ei tykkää jonottaa, mutta alajuoksulta löytyy hienoja paikkoja, joissa saattaa päästä kalastamaan ihan omassa rauhassa. Ja jokainen kalahan nousee ohi sieltäkin. Kaitum Simo Rissanen Kahden syyskuisen Käsivarrenreissun jälkeen päätimme paremman pintaelämän toivossa lähteä tänä vuonna Lappiin aikaisemmin. Kohteeksi valitsimme Pohjois-Ruotsin Kaitum joen, jota ruotsalaiset mainostavat Euroopan parhaaksi harjuspaikaksi. Iskuryhmään kuuluivat itseni lisäksi Anssi, Pauli ja Hötky. Tällä kertaa päätimme panostaa enemmän kalastukseen ja kuljimme molemmat suunnat kopterilla. Kalastus paikaksi valitsimme Kaitumin yläosissa sijaitsevan Tjirtjamin. Europas sista vildmark oli ikävä kyllä huokutellut muitakin harjuksen onkijoita, mutta onneksi löysimme rauhallisen leiripaikan Tjirtjamin keskimmäisen kosken rannalta. Syy paikan rauhallisuuteen selvisi kun, kolmen päivän sateiden jälkeen huomasimme leirin olevan suolla. Ainakin ensimmäisenä iltana leiripaikan valinta vaikutti loistavalta. Anssi sai kotipoolista kolmella ensimmäisellä heitolla 2 yli 40 cm harjusta ja lähes sama tahti jatkui koko illan. Kaikki saivat kalaa vähintäänkin riittävästi ja itselleni osui heti reissun paras pintaperhosessio. Kosken keskellä olleessa hidasvirtaisessa poolissa oli harjuksia syömässä pinnasta mäkärää. Yhtäaikaa pinnassa näkyi kymmeniä tuikkeja. Sopivan ottiperhon löytäminen oli hankalaa, kun rasiassa ei ollut riittävän pieniä mustia pintaperhoja. Parhaiten toimi nro 20 kuokkuun sidottu ruskea pintaperho, mutta kalat tuhosivat sen melko nopeasti. Muilla pintaperhoilla tuli kaloja lähinnä satunnaisesti, mutta silti harjuksia kertyi muutaman tunnin yrityksellä n. 25 kpl. Myös muina päivinä harjukset ja siiat innostuivat välillä syömään pinnasta, mutta ensimmäisen illan veroista hätsinkiä ei ainakaan omalle kohdalle enää sattunut. Sen sijaan uppoperhoilla kalaa tuli paljon ja perhomallilla ei ollut juurikaan väliä. Keskimmäiseltä kotikoskelta tuli ensimmäisinä päivinä hyvin kalaa, mutta loppuviikosta veden noustessa saaliit alkoivat hiipua. Onneksi ylin koski toimi aina ja lisäksi sieltä löytyivät isoimmat harjukset. Muutkin olivat ilmeisesti huomanneet saman, sillä myös kalastuspaine oli siellä suurin. Itselläni suurin harjus painoi 1050 g ja pari muutakin kilon kalaa tuli ylös. Muilla ei ollut (ainakaan kovin luotettavaa) vaakaa mukana, joten jäi epäselväksi menikö muilla kilon raja rikki. Kaikilla oli isoimmat kalat olivat kuitenkin samaa suuruusluokkaa, mutta harmittavan usein bonso näytti 950 g. Alimmalla koskella kävimme vain kerran. Kalaa tuli paljon, mutta harjuksien keskipaino oli selvästi muita koskia pienempi. Ainoa mainitsemisen arvoinen tapahtuma oli kun sain kaksi harjusta yhtä aikaa. Kalat uivat hämmästyttävän hyvin samaan suuntaan ja ehdin jo kuvitella kalan olevan iso. Taimenen kannalta alin koski olisi voinut olla paras, mutta tyydyimme iltaisin kotikosken loppuliukuun. Itseäni onnisti heti ensimmäisellä yrittämällä. Kalastelin tuttuun tapaan kolmella perholla, kun siiman päässä tuntuu hyvä tärppi. Raportoin asiasta vieressä kalastavalle Anssille ja seuraavalla heitolla tärppää uudestaan. Nyt kala tarttuu kiinni ja otteista päätellen kala vaikutti taimenelta. Lajimääritys varmistui oikeaksi saatuani otuksen haaviin. Pituutta sillä oli 50 cm ja painoa TAPPAJAHAUKI ,25 kg. Rannalla huomasin kalan suunpielessä olevan kaksi perhoa ja vilkaisu perhoperukkeeseen varmisti, että molemmat perhot olivat minun. Kala oli ensimmäisellä tärpillä katkaissut siiman sivuperukkeessa olleesta pupasta ja lopulta sain sen ylös nymfillä. Kolmantena perhona ollut streameri sai uida rauhassa, vaikka olin sitonut sen siimanpäähän nimenomaan taimenta silmällä pitäen. Myöhempinä iltoina yli 40 cm taimenien saannissa onnistui virvelillä heittämällä Hötky, isoimman ollessa 1 kg painoinen. Minulla ja Anssilla oli muutamia taimenia kiinni myös päivällä, mutta ylös ei tullut kuin pieniä kaloja. Vaikka säät olivatkin huonot, reissu oli onnistunut. Kalaa tuli enemmänkuin jaksoi ylös kiskoa. Ainoastaan paikan ruuhkaisuus ja todella ISOJEN harjusten puute häiritsi. Uskoisin että kalastuspaineen takia Ruotsin parhaat suurharjuspaikat ovat jossain tuntemattomammilla vesillä. Kun vain tietäisi minne pitäisi mennä... 15

16 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Vihavuosi keskiviikkona Mauri Honkanen Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa Vihavuotta katsastamassa, ongin kello18:30-22:30 eli 70 mk:n iltaluvan. Tungosta ei ollut, lisäkseni koskella oli vain jo aikaisemmin aloitellut hesalainen kalastaja, jolla oli menossa kesän seitsemäs Vihavuosi-keikka. Veden lämpö oli 19 astetta ja vesi hämmästyttävän kirkasta, ei ihan Jaalan veroista mutta ei paljon muutakaan. Oman kalani (laiha 47-senttinen istukas) sain heti seitsemän aikaan vihreällä larvalla, mutta pääasiassa kalojen aktiivisuus näytti painottuvan iltahämärään, jolloin vastarannan kaveri sai 50-senttisen luonnonkalan ja 40-senttisen istukkaan, sekä väsytteli jonkin aikaa ihan hyvän oloista kalaa (peruke poikki). Kaikki tulivat kuulemma ruskealla pupalla. Illan aikana kuoriutui ihan mukavasti vesiperhosia, mutta se ei saanut kaloja innostumaan pintaruokailuun. Ahvenia koskessa näytti olevan, koska kahdelle pupakin kelpasi. Pupaan napsivat pienet särjet tai salakat, mutta tarkempi lajimääritys jäi tekemättä, koska ne eivät pysyneet väkäsettömässä koukussa (pakollinen) tunnistusetäisyydelle asti. Vihavuosi on pieni paikka, mutta luonnonkalan 60 sentin alamitta,luonnonkalan saannin todennäköisyys ja sijainti kahden järven välissä tekee siitä kyllä aika mielenkiintoisen perhokalastuspaikan. Kituskoskelta Janne Halme POKAn perhoreissu Kituskoskelle viikonloppuna antoi keskimäärin yli yhden mittakalan osallistujaa kohden. Sää suosi, tavallaan, niin kuin huomasitte. Yhtään kunnon ukkospilveä ei osunut kohdalle, vaikka hieman sunnuntaina ripsikin. Isoimman lontin onnistui petkuttamaan allekirjoittanut kiven huopeeseenroikotetulla pita-bomberilla jo perjantai-iltana. Noin cm tyylipuhdas istukas. Muista mittakalan tai pari onnistui pyytämään reissun kuluessa Anssi, Simo, Pauli, Maukka ja Ulla. Kokemusta karttui myös Nooralle pienemmistä kaloista. Kaloja tuli erilaisilla perhoilla. Itselläni pelasi, tuo bomberi nyt unohtaen, simppustreameri, jolla tuli mittakala ja toinen vajaa. Muilla ottipeleinä taisi olla pääasiassa larvat ja pienemmät perhot. Parhaat ottipaikat tuntuivat olevan Kituskosken alkupäässä, jonne istarit sillalta laskettuina ilmeisesti tyytyväisenä lämpimällä vedellä asettuvat. Alempaakin kaloja tuli: mainittakoon toinen mittakalani, joka nappasi alimman kosken, Mustakosken, alaosasta. Rantapuheiden mukaan nykyään istutukset tapahtuvat yksinomaan alueen yläosan sillan luota, joten hieman ihmetytti, ettei Mustakoskestakaan saamani kala ollut oppinut vielä syömään. Syö tai tule syödyksi - nuotiotaimen maistui hyvin. Kaikesta huolimatta koski on hieno ja metsän varjostamilla rannoilla ei aurinko päässyt suoraan porottamaan. Mielestäni hyvin onnistunut reissu. Merikarvian Joukkue-SM Anssi Keskinen Suurimman osa pokalaisista talikoidessa lohia korkkarilla, lähdimme Simon ja Jannenkanssa onkimaan hiukan pienempiä lohikaloja Merikarvialle perhokalastuksen joukkue-sm-kisoihin. Kaksipäiväisiin kisoihin lähdettiin ehkä hiukan altavastaajina - Simo oli meistä ainoa, joka oli ennen onkinut Marikarvialla, ja myös ainoa jokaylipäänsä joskus oli ollut perhokalastuskisoissa. Kisoissahan ei saa käyttää apupainoja perukkeessa, joten varsinkin Jannella jaminulla oli ohjelmassa kisaperhojen sidontaa vielä myöhään perjantai-iltana. Ainakin Jannelta syntyi sellaisia punttileechejä, että ilman haulejakin varmasti pääsisi vaikka Kiinaan asti. Itse keskityin aina luotettavien kuparinymfien vääntämiseen, mutta tällä kertaa vähän reilummilla lyijymäärillä. Lauantai-aamuna herätys oli aikainen, kun homma lähti käyntiin kisakeskuksesta Mericampingin leirintäalueelta klo Mukana oli peräti 22 joukkuetta, joille kaikille jaettiin kalastus- ja tuomarointivuorot lauantaille ja sunnuntaille. Kisa-alue käsitti neljä koskea, joista jokainen oli jaettu neljään pooliin. Kisassa oli kuusi kahden tunnin jaksoa, joista jokainen joukkue kalasti neljä ja valvoi kaksi. Yhdellä poolilla meuhasi aina kerrallaan vain yksi joukkue. Säännöt korostivat tiimityötä. Oleellista oli kalastaa niin, että joukkue saisi kalaa mahdollisimman tasaisesti, sillä jokaisesta nollasaaliista rankaistiin ankarasti. Pisteet jaettiin siten, että eniten jaksolta kalaa saanut sai yhden pisteen, toiseksi tullut kaksi jne., ja kaikki nollan saaneet niin monta pistettä kuin jaksolla oli kalastajia. Vähiten pisteitä saanut oli voittaja. 16

17 TAPPAJAHAUKI 2001 Lauantain ensimmäinen jakso oli meille valvontavuoro Stäävit-Vaaditin koskella. Tämä oli ehkä meille hyväksi, sillä saimme kahden tunnin ajan seurata, millaisista paikoista kaloja saadaan ja millä perhoilla. Leechit näyttivät pelaavan, ja kirjolohta tuntui olevan joessa runsaasti. Valvomamme joukkueet mittauttivat kahdessa tunnissa kuuteen mieheen kymmenkunta kirbeliä. Toisella jaksolla päästiin tositoimiin Lankosken melko vähävetisillä alaosilla. Homma alkoi lähes täydellisesti, kun Jannen vapa taipui mutkalle jo ensiheitoilla ja kirre pääsi hetkeksi makoilemaan mittakourussa. Hetken päästä työllistin itsekin mittamiehiä samanlaisella kalalla, ja perään vielä kolmella muulla, joista yksi oli 40-senttinen taimen. Simokin sai kaksi kalaa ja Janne yhden ennen ajan loppumista. Kaikkiaan saimme siis kahdeksan kalaa ekalta jaksolta, ja POKA oli selvästi kärkitaistossa mukana! Kolmas jakso oli taas Stäävit-Vaaditilla, mutta hiukan ylemmällä poolilla kuin se mitä olimme valvomassa aamulla. Voimakasvirtaisessa poolissa vain oli vesi turhan korkealla ja tasaisen voimakas virta teki kalastuksesta poolissa aika mielenkiinnotonta ja epäuskottavaa. Kaikesta huolimatta Simo onnistui tartuttamaan poolista kirjolohen, mutta kala meni karkuun. Munat pataan kaikille, ja tuntui siltä, että mestaruus oli nyt ainakin jo menetetty. Varsinkin kun alapuolella kalastanut porukka repi ylös kahdeksan kalaa. Tajusin kisoissa onkimisen typerimmän puolen. Vaikka tietäisi mistä kalaa saa, pitää pysytellä vain poolirajamerkkien sisäpuolisella alueella, oli se sitten kuinka toivottoman näköistä tahansa. Illalla lähdettiin kisakeskukseen saunomaan, ja saunasta sitten hoitelemaan muita joukkueita pois pelistä paikalliseen teinihelvettiin, Merikievariin. Siellä osa joukkueista sitten viihtyikin lähes aamuun asti, mutta POKA tajusi vetäytyä paikalta hyvissä ajoin ennen valomerkkiä. Olipahan silti hauska tutustua muualtakin Suomesta tulleisiin perhokalastajiin. viimeiseen asti kova, mutta vaikka kävin jopa uimassa puoli tuntia ennen jakson loppua, jäivät muut tapahtumat kirbelin karkuutukseen. Kuudes jakso oli leppoisaa valvontaa Holmankoskella. Näimme siellä myös mestaruuden ratkaisuhetket, kun voittavajoukkuen, Länsirannikon Perhokalastajat 2:n, Mikko Hakala kaivoi kirjolohen kuopastaan kymmenen minuuttia ennen peliajan päättymistä ja rikkoi kuparisensa. Kaverit olivat ihan oikeasti riemuissaan tuosta tapauksesta, ja koskaan en ole nähnyt kalamiehien iloitsevan kaverin kalasta niin paljon ja vilpittömästi! Lopulta sijoituksemme oli yhdeksäs, mihin olimme melko tyytyväisiä (ainakin siksi että Loop Team Finland jäi taakse). Kisat olivat hyvin järjestetyt ja kiva kokemus, ja Merikarvianjoki sopii isonkin kisan pitopaikaksi mainiosti, tilaa ja kalaa riitti. Tottakai oli myös mukava tavata perhokalastajia eri puolilta Suomea. Täytynee harkita kalenteriin myös ensi vuonna. Kenties saisimme useammankin joukkueen kasaan? Sunnuntaiaamu alkoi neljännen jakson kalastuksella Holmankoskelta. Paikka oli oikeastaan aika kalaisan näköinen, vettä oli parhokalastukseen juuri sopivasti. Jostain syystä kalat vain olivat aika tiukassa, ja ainoa ylössaatu fisu oli saamani 39-senttinen kirjolohi hiukan miedommasta virrasta. Jannellakin oli samoilta kohdilta kala kiinni, mutta harmittavasti se ei pysynyt. Simo larvasti tyhjää poolin kovavirtaisem malla yläosalla. Viides jakso oli meille viimeinen kalastusjakso, ja paikaksi oli määrätty Puukoski. Tämä pooli oli suvantomainen, ja Simon mukaan paikka oli yksi joen varmimmista. Tätä vahvisti myös huhu edellisen joukkueen saamasta viiden kalan saalista kyseiseltä poolilta. Meille pooli ei ollut yhtä antoisa, mutta Simo onnistui saamaan kirjolohen, ja minä mittaharjuksen. Yritys oli 17

18 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Ramin kanssa veivaamassa kampea, hinuroimassakin Jukka Veltheim Särkkärissä pikkukeikalla lauantaina Yrittäessäni hankalaksi heittäytyvää kuhaa Power Grubilla, tein pidemmän stopin keskittyäkseni muihin toimiin. Aloittaessani kelauksen, siiman päässä oli jotain. Saattoi olla maapallo, ei objekti lähti hiljakseltaa, ehkä 10 cm / sek, liikkeelle. Objekti läheni hiljakseen venettä. Kala siellä ilmeisesti oli. Painoa tuntui olevan runsaasti. Veneen lähellä tunsin joitain potkujakin. Kunnollista vastaiskua en ollut 1 - luokan välineillä saanut aikaiseksi ja koukun pitävyys arvelutti. Epäilin kalan olevan tarttunut jostain muualta kuin ruokailuelimestään. Kalan tullessa veneen tuntumaan, jigi kimmahti suorasta tasaisesta vedosta pintakalvon läpi. Ei ollut tarttunut ei. Rami sanoi nähneensä kalan. Hauki oli ollut. Nakkasin uudestaan. Taas siiman päässä oltiin. Sama kala. Nyt kala sentään potki, ehkä jopa 2 kertaa. Sain kalan veneen alle suht kirkkaan veden näköpiiriin. Etsin jigiä valtavan kidan tuntumasta, mutta en sitä nähnyt. Hetken päästä vapa oikeni ja siima singahti veden läpi. Peruketta ei tietenkään 3 jigissä ollut ollut. Koitimme vielä nakata haukea, mutta enää otusta ei kiinnostunut. Siirryimme hinuroimaan. Pikapuoliin toinen vene hinasi hakkipaikan yli. Kala tarttui uistimeen. Väsytykseen kului kauan. Lopulta he haavitsivat kalan g. Päijänteen suuret kesähauet Rami Eloranta Tänä vuonna perheemme Korpilahden mökkireissu oli kutistunut 2 viikkoon ja 2 päivään alkaen torstaina 5.7. Primera oli päättänyt lyhentää mökkeilyä entisestään. Joitain kilometreja Tuuliharjasta eteenpäin Lahden moottoritiellä alkoi kuulua ensin jonkinlaista kilinää ja hetken päästä kauhea savupilvi. Liikaa formuloita katselleena olin varma, että kone kilahti ja reissu jää siihen. Täysin kädettömänä autonkorjaajana kävi säkä, että jäähdyttimen putki suorastaan törrötti kohti huutaen, että vika on täällä! Oli irronnut paineen takia ja sylki tietenkin vedet pihalle. Parin sadan auton ohitettua sain vihdoinkin kyydin Tuuliharjaan. Sieltä nesteet mukaan ja toisella kyydillä takaisin. Putki paikalleen ja nestettä sisään ja menoksi. Ja pysähdys parin kymmenen kilsan päästä, kun mittari meni punaiselle. Koirat alkoivat tehdä kuumassa autossa jo lähes kuolemaa, joten hetki jäähdyttelyä ja matka jatkui Heinolaan. Sieltä Sylvan sukulaisen autokorjaamoon putsaamaan jäähdytin ja matka jatkui ilman auton etumaskia. Lämmöt eivät nousseet enää punaiselle asti, mutta jännittävään matkaan olikin kulutettu 7 tuntia. Auto kovilla, kun auto täyteen pakattuna vetää venettä syylari tukossa ja tien lämpö motarilla 44 astetta. Torstaina en siis päässyt kalaan. Veneen ehdin kuitenkin laskea vesille. Seuraavana aamuna sitten intoa puhkuen vesille klo 6. Tutuille ottipaikoille ja tunnin päästä ensimmäinen hauki kävi jo heiluttelemassa plaanaria. Vähän myöhemmin Mann s Stretch 15+ kelpaa hauelle. Painoa kertynyt lähes 3 kiloa. Mukava aloituskala. Aamiaiselle oli tarkoitus lähteä klo 8. Juuri lopetellessani merelläkin toiminut Jointed kelpaa. Kuha! Ja vielä mukavasti 1.9-kiloinen. Pamppua ja lounaaksi. Keräilen kamoja kasaan ja päässäni naksahtaa. Voinhan uistella vielä takaisinpäinkin ainakin ottipaikan yli. Keräilen kamoja kasaan. Vielä 5 vapaa pystyssä, kun yksi vapa vääntyy luokille. Vapa käteen. 4,5 metrissä uiva Thunderstick ilman peruketta on löytänyt ottajansa. Isompi hauki. Tuntuu painavalta, mutta pintamöyrähdys kauempana ei vielä paljasta kokoa. Käännän veneen lievään myötätuuleen. Yritän pitää vedon päällä, mutta kala innostuu aivan totaalisesti. Vapaalle ja kala rauhoittuu. En ehdi kelailla ylimääräisiä siimoja ja ne alkavat laskeutua pinnalle. Välillä vaihde päälle, että pysyvät poissa tieltä. Kala käy näytillä. Iso on. Viimevuotinen järvihaukienkka (6.6 kg) paukkuu erittäin todennäköisesti. Hauessa riitää virtaa ja se vetelee ihan miten haluaa keräillen siimoja ympäriltään. Saan sen useamman kerran veneen viereen koukattavaksi, mutta ei väsy millään. Lopulta siimat alkavat olla niin solmussa, että alkaa olla pakko ottaa kala ylös. Kala alkaa olla jo poikki ylimääräisten siimojenkin takia. Kala jää hieman kauemmas veneestä siimavyyhtiin. En yltä koukulla, joten ujutan sen takakautta haaviin pienen puljaamisen jälkeen. Lopulta haavissa on hirveä järvihauki, nippu siimavyyhteä ja kolme uistinta. Yksi uistimista tosin olikin kerätty veneestä. Irrotan peräkoukun suupielestä. Siima ei onneksi joutunut suuhun. Punnitsen kalan, laitamittaan ja otan muutaman kuvan kg/112 cm. Elvytykseen meneekin sitten ikuisuus. Lopulta hauki herää ja sukeltaa syvyyksiin. Nyt osaan jo lopettaa kalastuksen. Sormet tärisevät jännityksestä vielä rannassakin kuhaa peratessani ja siimoja selvitellessäni. 3 siimasta vain yksi roskiin. Aamiaisella riittää Sylvalle kerrottavaa täydellisestä loman aloituksesta. Yllättäen Sylva lähti seuraavalla kerralla mukaan Hauet vaan olivat pahasti kutistuneet. Kuten seuraavanakin päivänä. Helle nosti pintaveden lämmön 25 asteeseen tuoden sinilevän tullessaan. Päätinkin siirtyä yökalastukseen. Ennen pimeää sain pari komeaa 300-grammaista haukea. Pimeät tunnit eivät antaneet mitään. Pimeän jälkeen sain hauen. Auringon ensisäteiden osuessa järven pintaan plaanaria alkoi 18

19 heilua. Edellispäivän kuhanhaavitsemismokan jälkeen nappasin varmoin ottein pullukan kyytiin. Parantaen järvikuhaenkkaani hurjat 30 grammaa lukemiin 2480 g. Seuraavana päivänä Sylvakin onnistui saamaan vihdoin ensimmäisen kalansa. 1,5-kiloisen hauen. Mulle ei haukia, mutta harvinaiset 3 kuhaa ja ahven. Tuon jälkeen seurasi hyvin hiljainen päivä, kun kalat jo valmistautuivat seuraavan päivän selvään syöntipäivään. Ilma muuttui pilviseksi, sateiseksi ja tuulisemmaksi. Haistoin hauen tuoksun nenässäni ja lähdin välillä heittelemään. Tapahtumia riitti reilussa tunnissa ja ylös tuli 4 haukea, joista pari 3 kilon molemmin puolin. Hain Sylvankin paikalle. Sateen loppumista piti odotella, joten syönti hyytyi auringon pilkahdellessa. Sylva kuitenkin näytti kuka osaa kalastaa. Mun vetäessä vaapuilla puhtaan nollan. Sylva nappasi 2,5-kiloisen Professorilla. Ja karkuutti vielä isomman. Illalla olin taas itsekseni uistelemassa. Tällä kertaa 6 vapaa pystyssä sain ensin pienokaisen 6 metristä. Vähän myöhemmin jäykkä vetovapa vääntyi luokille plaanarin räpiköidessä pinnalla. Siimaa vedettiin ulos kunnolla. Kala nousi kaukana pintaan vettä pärskien. Isompi on, mutta epäilin jotain femman haukea. Plaanarikin laukeaa ja lähtee kohti kalaa. Arvaan, että kohta se hermostuu ja häippäsee. Käännän veneen myötätuuleen ja saan kelattua edessä olevan siiman pois. Laidalle jää vain toinen kauempana oleva siima. Kala ei suostu tulemaan mihinkään ilman, että laitan vaihteen vapaalle. Tuulta on sen verran, että siimat pysyvät poissa tieltä. Kala pysyy yllättävän rauhallisena plaanarista huolimatta. Se ui vaan syvemmällä. Pikku hiljaa saan hinattua sen veneen luo. Alan jo epäillä kalan olevan paljon isompi. Yritän kurkkia syvyyteen kalan kokoa. Iso on, mutta ui niin syvällä, etten osaa arvioida ollenkaan. Se tekee syöksyn veneen alle ja tulee toiselta puolelta ylöspäin. Hissun kissun veneen alta nousee kauhea pää. Ja vartaloa riittää, niin ettei jää hetkeksikään epäilyttämään ettenkö pitelisi yli kymppikiloista. Arviolta kiloinen. En näe miten perukkeeton Original on kalan suussa, mutta plaanari on suussa poikittain! Kala tulee aivan rauhassa pintaan kuin tarjolle koukattavaksi. Plaanarin takia koukkaaminen näyttää ylivoimaiselta. Epäilen, ettei kala ole vielä edes väsynyt. Arvelen, että hauki saa kammettua ensimmäisessä kunnon syöksyssään plaanarin kanssa itsensä irti tai vähintään itsensä muihin siimoihin kiinni. Kun kerran kala on rauhallinen päätän ujuttaa sen haaviin takakautta. Sekunnin sadasosan empiminen haavitsemisessa kidusten kohdalla tekee kalasta voittajan. Se on säästänyt fiksusti voimansa ja tekee kauhean loikan kohti sivulle sojottavia 3 vapaa. Kauhea rämähdys vasten vapaa/vapoja ja kalan pudotessa syvyyksiin paino puuttuu siiman päästä. Kelailen plaanarivaappu paketin kiroillen veneeseen. Mm. Orginalin silmän kohdalla oli reikä, joten ehkä se olisi onnistunut puremaan siiman kuitenkin poikki. Tai sitten olisi järkännyt vielä pahemman hässäkän kuin edellinen mörkö. Silti jäin jossittelemaan miksen yrittänyt koukata sitä vaikka plaanarin läpi tai sitten olisin edes väsytellyt kalan kunnolla. 1,5 tuntia pyörin paikalla toivoen sen tulevan vielä syvyyksistä syömään, mutta turhaan. Yhden tärpin sain syvännebomberiin. Koukku kaivoi aikas syvän uran vaapun kylkeen Lopettaessani, kuin vitsinä, ottiorginalia ylöskelatessa siihen iski hurja grammainen ahven. Seuraavana iltana sama vaappu toimi taas samalla paikalla. Jalat tutisten vapa käteen. Ei tuntunut kovin kummoiselta kelailla kakkosta kuhaa veneeseen, kun odotti jotain muuta. No, järvellä kymppikiloiseen törmääminen on jo harvinaisuus. Saati, että törmäisi siihen uudestaan. Varsinkin kun mökkiisännän vuotias isä on koko ikänsä liotellut verkkoja Päijänteessä. Enkkahauen ollessa 7,5 kg. Illan parasta antia oli, kun Sylva sai reissun ekan kuhansa. Kuhia tulikin vielä pari päivää, mutta ukkosten ilmaannuttua niitä ei enää näkynyt. Eikä kyllä isoja haukiakaan. Pienemmätkin hauet olivat tiukassa. Haukia saatin yhteensä 51, kuhia 9 ja ahvenia 4. Lähes kaikki uistelemalla. Veden lämpö ei laskenut alle 19 asteen, joten usko ison saantiin heittämällä ei oikein riittänyt. Ja kuhatkin houkuttelivat mielummin uistelemaan. Kaiken lisäksi heittopaikat tuntuivat olevan välillä muidenkin suosiossa. Onginta jäi tänä vuonna vähiin, kun madot oli muuttuneet mullaksi. Kuolleet kärpäsetkin näköjään kelpasivat syötiksi. Mutta saalis ei päätä huimannut. TAPPAJAHAUKI 2001 Loistoreissu sekä ilmoiltaan, että kaloiltaan. Vaikka auto yritti lämpöjen kohotessa paluumatkallakin sen pilata. Ei onnistunut, vaan päästiin onnellisesti kotiin. Näsijärvi kuhisee Mauri Honkanen Tiistaina tuli tehtyä Marko, Riitan ja Ullan kanssa piknik-uistelukeikka Nässylle, sää kun oli kuin parhaissa unissa: lämpö hellelukemissa ja tuuleista ei juuri tietoakaan. Kuuden aikaan saatiin vihdoin ja viimein kaikki vaaput ja lusikat vetoon, ja ensimmäinen tapahtuma tulikin jo ennen kuin eväisiin kunnolla päästiin. 1-2 kg:n taimen/järvilohi ravisteli kuitenkin itsensä irti viiden metrin päässä veneestä. Patongin mutustelun lomassa Ulla vinssasi ylös illan aikana kuusi kuhaa (3 alle ja 3 yli mitan), niiden joukossa myös Ullan ennätyskuha 54 senttiä ja 1,4 kg. Lähes kaikki kalat tulivat Riitan valitsemiin uistimiin, joten miehille jäi lähinnä statistin rooli kalastuksessa. Keskiviikkona uusi reissu, nyt ilman hienoja eväitä ja (omia) naisia. Samasta rannasta nimittäin lähti seilamaan joku ihme paatti, jossa äijälauman ilona seilasi puolisen tusinaa muodokasta eukkoa bikineissä, sellaisissa jotka mitättömyydellään pakostikin kiinnittävät huomion. Kertaalleen kohdattiin se järvenselälläkin. Polttaritko? Jos mahdollista, sää oli tiistaitakin hiostavampi. Vedossa 25 uistinta, lähes jokaisessa plaanarivavassa tuplaviritykset ja kuusi takilavapaa. Taas aloitettiin järvilohi-sdr:llä, mutta siten gösset tulivat kuvaan 19

20 POLYTEKNIKKOJEN KALASTUSSEURA POKA Juhannuksenviettoa ja PE Aki Tilli Viikonloppu tuli vietettyä perinteiseen tapaan mökillä ohjelman muodostuessa saunasta, hyvästä ruoasta ja juomasta, perinteisestä juhannushäröilystä sekä myös kalastuksesta. Lähes joka suhteessa reissu oli melkoinen suksee, mikä kalastuspuolella tuntui pitkästä aikaa kivalta. Pääsimme Jussiaattona kaverini Tomin ja tulevan vaimonsa Lailan kanssa liikkeelle aamukymmeneltä, joten Loviisassa olimme joskus puolenpäivän maissa. Mökillämme odottelivat jo sisareni, lankoni ja äitini. Kalastus jäikin muutamaan kotirannan tarkistusheittoon, joiden myötä saatoin todeta syönnin hyväksi (=pari ahventa n. viidellä viskaisulla). Oma syönti ja varsinkin juonti vei 20 kuitenkin voiton ja ilta tuli vietettyä grilliruoan, punaviinin ja saksalaisen oluen voimalla saunoen, kitaraa soitellen ja laulellen. Ilta päättyi ruotsinkielisenä paikallisella kummelilla kello viiden aikoihin aamulla. Jostakin syystä juhannuspäivän lähtö kello yhden aikoihin ei ollut niitä virkeimpiä ja suunnaton uupumus tuntui vallanneen seurueen edellisillan virkeimmät jäsenet. Päivä menikin lötkötellessä ja välillä myös ranta-ahvenia kiusatessa: syönti osoittautui suorastaan valtaisaksi. Kalojen koosta ei valitettavasti voinut sanoa samaa. Kalastuksellisesti infantti lankomieheni (joka kuitenkin kohtalon oikusta on aikanaan saanut Tenolta 10,5 kilon lohen, mistä minä saan kuulla RIITTÄVÄSTI...) sai elämänsä virveliahvenet numeroilla 2-10 sekä pienehkön säyneen (n:o 1). Kalastaja minussa alkoi heräillä: jossain ne suuretkin... ajettuani illalla Tomin ja Lailan satamaan päädyinkin lopulta lauhdevirralle, jossa ajattelin kevein välinein jahdata isoja ahvenia ja vielä isompia säyneitä. Ahvenille vesi taisi jo olla liian lämmintä, mutta muutaman heiton jälkeen säynäväparvi ilmoitti olemassaolostaan. Kalaa alkoikin tulla tasaiseen tahtiin normaalikalan jäädessä alle kiloon. Muutaman suuremman kanssa sai aikaiseksi kunnon tappelunkin. Muutaman säyneen jälkeen iski vaihteeksi paremman kokoisen tuntuinen kala. Otteet olivat hyvin epäsäynemäiset: painoa ja harvakseltaan voimakkaita potkuja eikä ollenkaan säynemäistä muljuntaa. Veneen vierellä kivalta tuntunut paino räjähtikin toimintaan ja siimaa alettiin viedä kunnolla. Oliko kyseessä jopa taimen? Mutta mitäs se näin lämpimässä vedesä tekisi? Näköhavainto hopeisesta kyljestä ja omituisista evistä varmisti, ettei kyseessä ainakaan säyne tai taimen ollut. Muutama syöksy lisää ja kala haaviin. Enpä ollut moista ennen saanut. Ensimmäinen tarkistuskohde: ei rasvaevää. Särkikala siis. Kirkkaat kyljet, kokoon nähden pienet suomut ja silmät, suuri suu, jonka alaleuka yläleukaa pidempi, voimakkaasti kaartuvat evät... epävarmana tuomitsin kalan toutaimeksi (mikä varmistui kotona Suomen Kalat -kirjan avulla). Jatkoin heittelyä ja kohta oli taas kunnon kala kiinni: paljon edellistä lyhyempi taistelu ja ennätystäni hipova säyne ylhäällä. Muutama heitto ja taas isompi kala, nyt taas tiukemman taistelun jälkeen edellistä pienempi toutain ylös. Toutaimet loppuivat siihen, mutta muuten sama tahti jatkui vielä hetken aikaa. Poistuin syönnin laannuttua vetäen ensin kuhaa (ei tärppiäkään) ja käyden sitten hämärässä Täktareiden kivillä asti taimenta yrittämässä (eipä taaskaan...). Kotirannassa otettujen kalojen perkuu-urakka, toinen toutaimista päätyi säyneen kanssa savustuspönttöön, toinen graaviksi. Ruokakalana toutain osoittautui säynettä paremmaksi: kala on vähempiruotoinen ja mielestäni myös paremman makuinen. Myös graavi maistuu... Päivän kalat: säyneet 1800, 1650, 1100 ja 1000 sekä toutaimet 1600 ja 1850 (Pokan Ennätys, kuvat tulee joskus...) ja lukematon määrä pikkuahvenia ja -säynäviä. Sunnuntaina syönti jatkui kotirannassa siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin: Pikkuahventa (<250g) tuli niin paljon kuin jaksoi heitellä. Lauhdevirta oli rauhallisempi, mutta ilonhetkiä koettiin edelleen: lankomies sai suureksi yllätyksekseni (myös omakseen) elämänsä ensimmäisen virvelihauen, eikä kokokaan ollut huono: 3100g. Itselleni säyneet 1200 ja 1500g. Maanantain saldoksi minulla jäi Hudöstä saamani kilon perushauki. Viikonlopuksi takaisin mökille, mitäköhän silloin... Juhannuksen loimutaimen Samuli Seppälä Olin jo pari viikkoa suunnitellut syöväni loimutaimenta juhannuksena ja erinäisten reseptien keruun myötä päädyin seuraavaan kokkausohjeeseen: 1. Pyydetään taimen (Useimmilla se jää tähän...) 2. Hakataan puutikuilla lehtipuu lautaan/halkoon 3. Kypsennetään nuotion lämmössä loppuvaiheessa hiukan suolavettä katajanoksalla sivellen 4. Liekitettään konjakilla 5. Nautitaan viinin kera Varmistaakseni pahimman eli ensimmäisen vaiheen onnistumisen tuli juhannuspaikaksi valittua mökkimme Uukuniemellä, jossa punalihaisia ja eväkkäitä ystäviämme tunnetusti löytyy. Aattona pääsin vihdoin 11:30 irtoamaan rannasta ja suunnaksi otin nimestä huolimatta Kalattoman selän ja suunnitelmissa oli aloittaa erään tutun lahden edustalla hinaaminen ja sen jälkeen tarpeen mukaan laajentaa reissua hiukan pidemmälle. Noin 11:50 olin saanut jo kaikki neljä vapaa vetoon ja jokaisessa jokinlainen syvääjä alkaen kuusamon 30g:sta ja syvimällä Slide diver lisärenkailla. Sää näytti todella mahtavalta, aamupäivän harmaus oli vaihtumassa auringon kirkkauteen ja lämpötila ja tuuli olosuhteet teki kalastuksesta nautittavaa. En kuitenkaan ehtinyt nauttimaan kuin 20min kalastuksesta, kun toinen plaanarivavoista ilmoitti kalakontaktista. Kelasin ensin syvääjälevyt ylös sotkemasta väsytystä ja kävin vasta sen jälkeen kelaamaan kalaa ylös. Hiukan kävi kylmät väreet pinnassa, kun kala ei muiden vapojen kelausten aikana ilmoitellut olemassa olostaan, mutta kun sain Willen irti siimasta tuntui mukavat potkut siiman toisessa päässä, vaikka välissä oli vielä 70g syvääjä levy. Ilman suurempia taisteluja sain kelattua paketin veneen lähelle, missä vaiheessa totesin koukkujen olevan tukevasti kiinni ja kalan olevan jo varsin väsynyt, joten haavia veteen ja heti toisella yrittämällä ui nätti taimen haaviin. Kokoa oli ehtinyt kertymään 50cm ja 1,3kg ja vatsa täynnä hottamuikkua. Viimeiseksi ateriaksi kelpasi 9cm HK-Varma hopeaselkä-vesirokko kylkenä. Pari tuntia yritin etsiä vielä kaveria tälle kalalle, mutta liekö vika viinissä vai konjakissa ei enää tullut edes tärppiä.