Luku 12. Yllätysvieraita Rautionkylässä Muokattu viimeksi

Transkriptio

1 Luku 12. Yllätysvieraita Rautionkylässä Muokattu viimeksi Aloitussivun teksti Rautionkylän on toiminut näyttämönä monille ainutlaatuisille tapahtumille ja houkutellut erikoisia vieraita. Tapahtumat ovat painuneet lähtemättömästi kokijoiden mieliin, ja niitä on myös tallennettu aikakirjoihin. Albert Edelfelt 1887 Jäppilänniemessä ja Ruokolahden kirkonmäellä Edelfeltiä ei yleensä yhdistetä juuri Rautionkylään, mutta kyllä hän täälläkin liikkui ja todennäköisesti tapasi myös Rautionkylän talojen asukkaita! Tuohon aikaan Rautionkylässä asui ihmisiä Raution, Kohon, Karpuksen ja Jäkärän taloissa. Edelfeltin oma kuvaus ruokolahtelaisesta maisemasta, asumuksista ja ihmisistä on aitoudessaan mielenkiintoinen, sen voidaan ajatella kertovan koko Immalanjärven ympäristön asutuksesta, myös Rautionkylästä. Kesällä 1887 Albert Edelfelt palasi Pariisista Suomeen ja teki matkan maan itäosiin, mm. Ruokolahdelle. Matkan jälkeen syntyi tunnettu maalaus Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä. Akseli Gallen-Kallela oli neuvonut maalarikollegansa Saimaan rannoille ja Ruokolahdelle, missä ei kuitenkaan ollut ennalta selvää matkakohdetta. Tavoitteena oli löytää alkuperäistä karjalaista kansaa. Kyselemällä hänet ohjattiin Immalanjärvelle Jäppilänniemeen Haapsiin Elli Jäppisen luo, minne hän saapui Elli Jäppinen oli laajalti tunnettu ja arvostettu hieroja, ja hänen luonaan Albert Edelfelt majoittui kolmen kesäisen viikon ajan. Edelfelt halusi tutustua paikkakuntaan ja löytää hyviä tyyppejä maalausten malleiksi. Elli lähti opastamaan taiteilijaa, näyttämään mitä mahdollisuuksia seutu tarjoaisi kuvataiteelliselta kannalta. Edelfelt kuvaa: Kesäyö, kuulas ja kirkas, teki retkemme erityisen viehättäväksi ja minuun vaikutti suuresti maiseman ainoalaatuinen melankolinen kauneus. Suomalaiset kylät on rakennettu toisin kuin esimerkiksi ranskalaiset ja venäläiset, joissa tie on keskellä. Täällä on jokainen maalaistalo keskellä omia maitaan, niin että saimme kulkea useita virstoja päästäksemme naapuriin. --- Tässä syrjäisessä kylässä, kaukana eurooppalaisista vaikutteista, pidetään yllä vielä vanhoja tapoja, samoin kuin vanhaa pukuakin kunniassa. Edelfeltin kuvaus ruokolahtelaisista ja paikallisesta muodista jatkuu: Ruokolahden puku on epäilemättä iloisin ja maalauksellisin kaikista kansallispuvuista. Musta, punaisella reunustettu hame, puna-valkoinen esiliina, valkea, punaisella kirjottu pusero ja suuri pääliina, joka on taitavasti laskostettu ja kiinnitetty ilman neulan ja langan pistoa, antaa tälle puvulle hiukan etelämaisen, italialaisen ulkonäön. Onnettomuudeksi nykyajan nuoret naiset ovat painettujen huivien ja loistavien ja kamalien värien sokaisemina alkaneet hylkiä tätä erittäin tyylikästä pääliinaa. Kulkukauppiaat hyötyvät kenties vähän tästä muutoksesta mutta maalauksellisuus kärsii. Edelfelt kuvaa matkakertomuksessaan kirkkomatkaa Jäppilänniemestä Ruokolahden kirkolle näin: Kaikki lähtivät kirkkoon, ja minä iloitsin suuresti ajatuksesta päästä mukaan kirkkomatkalle. Kylän asukkaan kokoontuivat ensiksi järven rantaan. Suuri vene, jota pidettiin erityisesti tätä tarkoitusta varten, työnnettiin vesille ja 20 soutajaa asettui paikoilleen. Meitä oli kaikkiaan 60. Naiset

2 viimeistelivät pukeutumistaan, ja muutamat vanhat naiset auttoivat nuorempia laskostamaan ja järjestämään pääliinojaan, mikä onkin mitä vaikein tehtävä, itse en oppinut sitä suorittamaan lukuisista oppitunneista huolimatta. Pian oli järvi* soudettu, ja me ylitimme 80 Fahrenheitin lämmössä jalan noin virstan levyisen kannaksen, joka erotti meidät Saimaasta. Siellä odotti meitä toinen, entistä suurempi vene. Se oli niin ravistunut ja rakoja täynnä, että minusta näytti, että olimme vaarassa hukkua mikä pikkuseikka ei huolettanut matkatovereitani lainkaan, sillä ensiksikin jokainen oli riisunut kenkänsä ja sukkansa, ja toiseksi he sanoivat että ennättäisimme hyvin kirkolle ennen kuin veneeseen olisi tullut niin paljon vettä, että hukkuisimme. Huom! * Edellisessä kappaleessa mainittu järvi = Immalanjärvi. Jäppilänniemeläiset soutivat kirkkomatkallaan ensin Immalanjärven yli Rautionkylän rantaan, mistä käveltiin Kaukopään rantaan Saimaalle ja jatkettiin toisella veneellä Ruokolahden kirkolle. Rautionkylän talojen väki on varmasti tavannut taiteilija Edelfeltin kirkkomatkallaan. Sivulla on kirkkoveneistä on otettu valokuva, tosin yli 30 vuotta Edelfeltin käynnin jälkeen. Adolf Hitler 1942 Marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivillä (Teksti Sakari Tossavainen) Kotiseutumme sai olla suuren tapahtuman pitopaikkana. Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim täytti tuona päivänä 75 vuotta. Itse hän ei olisi halunnut silloin juhlallisuuksia, koska hänen johtamansa armeijan sotilaat olivat rintamalla. Tasavallan presidentti Ryti ja kenraali Airo kuitenkin päättivät järjestää hänelle juhlat, joiden pitopaikaksi paljastui Kaukopään tehtaan ratapiha ja sinne Rönkän asemalta johtanut tehdasraide. Päämajan juhlajuna lähti laaditun salaisen asiakirjan mukaan klo Mikkelin asemalta paikkaan X, joka oli siis Kaukopäässä Saimaan rannalla. Junassa oli mukana 22 henkilöä ja se saapui Kaukopäähän hyvissä ajoin ennen juhlien alkua aamulla Samalle ratapihalle saapui hieman myöhemmin myös Helsingistä lähtenyt tasavallan presidentin ja valtioneuvoston juhlajuna, jossa oli myös 22 henkilöä. Marsalkka ja presidentti saivat muutamaa tuntia ennen päämajanjunan lähtöä Saksasta viestin, että valtakunnankansleri Adolf Hitler saapuisi henkilökohtaisesti paikalle onnittelukäynnille. Juhlallisuuksiin osallistui noin 70 vierasta ja alueelle oli tehty mittavat suojaustoimet. Immolaan oli lisätty hävittäjiä ja Vuoksenniskan pelloille tuli ilmatorjuntapatteri. Varsinainen juhla-alue suljettiin kaikelta liikenteeltä täysin kiväärivartiomiehin. Osa juhlavieraista saapui paikalle autokuljetuksena ja myöskin lentäen. Lentäen saapuivat mm.klo kenraali Seidel, kello kenraali Stumpf, kello Saksan pohjoisten joukkojen komentaja kenraali Dietel Narvikista ja viimeksi klo laskeutui Hitler suoralla lennolla Rastenburgista Saksasta Immolaan. Lentäjänä koneessa oli Hans Baur, joka joutui vuonna 1945 Neuvostoliittoon vankeuteen 10 vuodeksi. Hän selvisi sieltä elävänä ja kävi vuonna 1985 hirvijahdissa Joutsenon Korvenkylässä, kenenkään tietämättä hänen menneisyyttään. Kun hirvennahkoja vietiin parkittavaksi Puntalaan, niin oli Baur samassa autossa ja näki tienviitan

3 Immola. Vuonna 1942 hän luuli lentäneensä Hitlerin päämajakaupunki Mikkeliin, kuten hän kertoo muistelmissaan. Hän kysyi onko Suomessa toinenkin Immola, mutta kun käytiin lentokentällä, niin hän sanoi laskeutuneensa juuri tänne. Ryti maamme päämiehenä kävi Saksan päämiestä Hitleriä vastassa Immolan lentokentällä ja ohjasi hänet juhlapaikalle Saimaan rantaan. Autot kulkivat ulos Immolan pääportista halki Rautionkylän, ohi koulun ja rautatien alitse kohti paikkaa, jossa nykyisin on Kolmen Ristin Kirkko, ja siitä Kaukopään saunarantaan. Kansan suussa tuo Saimaaseen pistävä niemi oli S aunaniemi, mutta sen virallinen nimi oli Ristniemi. Tuolla alueella vietettiin juhlallisuudet, joita vihollinen ei mitenkään häirinnyt. Sotamarsalkka sai arvonimen Suomen Marsalkka ja 4.6. päivää alettiin viettää puolustusvoimien lippupäivänä. Kello lähti Hitlerin kone paluumatkalle Saksaan ja tuntia myöhemmin marsalkan juna kohti Mikkeliä muistorikas juhlapäivä kotiseudullamme oli onnellisesti ohi. Me näimme Hitlerin! Tai ainakin muistamme tuon päivän Ensio Salmela: Mörkökän perillä kun asuttiin, niin aina oltiin päivät Immolan lentokentän laitamilla. Oltiin silloinkin siellä kun lentokone tuli, ja olen nähnyt Hitlerin kun se tuli koneesta ulos. Ossi Kontiainen: Minäkin näin sen Hitlerin koneen, mutta en käynyt kentällä katsomassa. Sen mie näin kun ne tulivat saunarannasta. En muista montako mustaa autoa niitä oli. Olin nykyisen Kolmenristin kirkon kulmassa, missä Niskapietiläntie tie silloin kulki. Oltiin metikössä katsomassa. Ei tiennyt missä niistä se Aatu istui. Raija Kiljunen (Netti): Erittäin hyvin muistan kevään Sinä keväänä perunoille oli jätetty navetan takaa alkavat sarat. Nopsa-ruuna veti aatraa ja Aukusti-pappa ohjasti. Näin tehtiin vako. Kun perunat oli pistetty vaon päästä päähän, ne peitettiin. Takaisin tullessa taas uusi vako ja siihen perunat. Työmme pysäytti äkkiä hirveä ääni. Rauhallinen ruunakin pillastui, nousi kahdelle jalalle. Me naisväki heittäydyimme maahan. Ylitsemme lensi lukuisa saksalainen lentolaivue hyvin matalalla mäntyjen latvoja hipoen. Hakaristit näkyivät tosi suurina. Koneet olivat laskeutumassa n. kilometrin päässä olevalle Immolan lentokentälle. Vaikka olimmekin tottuneet koneiden ja hävittäjien ääniin, tämä oli epätavallista. Mietimme, mitä sillä jättikoneella tuotiin. Pelottikin. Pitääkö taas lähteä evakkoon? Jatkoimme perunan kylvöä. Raijan näkemät koneet olivat ilmeisesti niitä, jotka historiantietojen mukaan toivat aamupäivän kuluessa tulleita korkeita saksalaisia upseereita. Voitto Javanainen (s. 1937): Olin 5-vuotias kun pihamme viereisessä mäntymetsässä, meidän päivittäisellä leikkialueellamme, liikuskeli epätavallisen paljon sotilaita. En muista, vetivätkö he ehkä jotakin puhelinkaapelia alueelle vai mistä oli kyse, mutta me saimme kuitenkin kehotuksen pysytellä pois metsästä seuraavan päivän aikana. Kun 4.6. koitti, kaikki olivat jotenkin tohkeissaan. Lapsetkin vaistosivat, että jotakin poikkeavaa oli tapahtumassa. Itse en päivän tapahtumien kaikkia yksityiskohtia muista, vaikka olinkin mukana koko päivän. Minua hieman vanhempi seinänaapurini Pertti Pulkkinen muistaa paremmin ja hänellä on ollut myös tilaisuus myöhemmin toimia tapahtumista kirjoittaneen Cingiz Safiullan avustajana.

4 Pertti Pulkkisen kertoman mukaan aamulla 4.6. saapui kaksi junaa, ensin noin klo 8 Mannerheimin juna Mikkelistä ja sitten noin klo 9 Rytin juna Helsingistä. Molemmissa junissa oli myös muita vieraita ja molemmissa oli myös ilmatorjuntatykkivaunut. Jo aikaisemmin paikalle oli tullut ns. suojajuna, jossa oli paikalle komennettuja vartiomiehiä. Yhden juna peräpää näkyi pihastamme ratapenkan reunasta ja muistan, että sitä tarkkailtiin ja seurattiin pitkin päivää. Illalla ensin poistui Mannerheimin juna noin klo 19.30, Rytin juna noin klo ja viimeisenä ns. suojajuna. Eniten itseäni on ihmetyttänyt se, että ihmiset tuntuivat hyvin pian tietävän mistä on kyse. Tiedettiin, että kyseessä on Mannerheimin juna ja, mikä hämmästyttävintä, tiedettiin että vieraana oli Hitler. Puskaradio oli toiminut tosi tehokkaasti. Junalle ajoi Immolan suunnasta Saimaanhovin tien kautta hieno keltainen henkilöauto. Luulimme sitä Hitlerin autoksi mutta jälkeenpäin olen lukenut, että Hitler vietiin junalle ja takaisin nykyisen Vuoksenniskan kirkon kohdalta lähtevän oikotien kautta. Kun junat ajoivat pihamme ohi, vilkutimme niille innokkaasti. Kyllä niistä meille myös vilkutettiin takaisin. Erkki Ihanainen (s. 1937): Vasta sodan jälkeen minulle selvisi, että 4. kesäkuuta 1942 olin ollut todistamassa, kun Hitler käväisi Rautionkylässä. Meillä oli tapana kytätä tienvarressa Kaukopään koulun alapuolella ohi ajavia autoja. Tuona päivänä tiellä liikkui enemmän ja hienompia autoja kuin koskaan olimme nähneet. Sittemmin selvisi, että kukapa muu kuin Adolf Hitler siinä matkasi Immolan lentokentältä Tienhaaraan marsalkka Mannerheimin 75-vuotisjuhliin ja sieltä takaisin lentokentälle. Kun kerroin tästä myöhemmin päämajamuseon naisoppaalle Mikkelissä, kysyi hän, josko saisi koskettaa minua sormellaan. Edvin Laine filmiryhmineen Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset kesällä 1955 Kesällä 1955 kuvattiin elokuva Tuntematon sotilas Väinö Linnan suuren suosion saaneen kirjan pohjalta. Ohjaajana oli Edvin Laine. Pääosa kuvauksista tehtiin Sipoossa, mutta elokuvan suuret juoksuhauta- ja taistelukohtaukset tehtiin Immolan lentokentällä, missä oli valmiit sodanaikaiset juoksuhaudat käytettävissä. Yksi syy kuvausten tekemiseen Immolassa oli se, että aluksi Puolustusministeriö kielsi puolustusvoimien aseiden luovuttamisen elokuvan tekijöiden käyttöön. Edvin Laine kääntyi sitten tuttavansa sisäministeri Väinö Leskisen puoleen. Leskinen järjesti elokuvalle aseistuksen käyttöön Rajavartiolaitokselta, joka oli asettunut Immolaan. Rajavartiosto antoi lainaksi myös suuren aseauton ja asealiupseerin. Joka aamu, kun kuvaukset alkoivat, vaunu ajoi paikalle. Kuittausta vastaan sai jokainen näyttelijä, joka asetta tarvitsi, aseen aamulla, ja illalla se piti luovuttaa takaisin ja sen kunto tarkistettiin. Niskavuori taistelee -elokuvan kuvaukset 1957 (s. 260) Edvin Laine palasi kuvausryhmineen Rautionkylään kesällä 1957, kun käynnissä oli hänen viimeisen Niskavuori-elokuvansa Niskavuori taistelee kuvaukset. Kuvausryhmän tuloa edeltävänä päivänä Kaakkois-Suomessa oli ankara pyörremyrsky käynyt omaa sotaansa ja metsä oli kuin valtavan tykistökeskityksen jäljiltä, lavastamatta valmis sodan näyttämöksi. Joissakin arvosteluissa kiiteltiin Lainetta siitä, että hän oli liittänyt filmiin sodanaikaisia taistelukohtauksia. Kokemuksia Tuntemattoman sotilaan kuvausryhmästä Pertti Viinanen: Kesällä 1955 tuli uusia kokemuksia elämääni. Legendaarista elokuvaa Tuntematonta sotilasta kuvattiin Immolan lentokentän maastossa. Vapaa-aikamme kului usean viikon ajan seuraten miten elokuvaa tehdään. Näimme muun muassa tykistökeskityskohtauksia ja

5 haavoittumisia poteroissa, Äänisen aaltojen pulloon ottoa lentokentän päässä olevasta Niemilammesta sekä Tauno Palon komentokorsun tienoot. Lammen rannalla olevaa korsua käytettiin myöhemmin siviilioloissa erinomaisena rantasaunana. Oli todella jännittävää ja mielenkiintoista nähdä monia kotimaisia valkokankaan tähtiä ihan tavallisiakin asioita puhuvina ihmisinä. Erityisesti meitä hämmästytti lavastus- ja kuvaustekniikan tulos lopullisessa elokuvassa. Eräskin kohtaus kuvattiin ison hiekkakuopan reunalta, ja elokuvassa se näytti aivan pieneltä poterolta. Sotilaiden muuntuminen hetkessä rooliinsa, tavallisesta ihmisen käytöksestä ja puheista, oli ihmeellistä. Ohjaaja Edvin Laineen tilannetajua kuvaa eräs tapaus. Oli ollut kova tykistökeskityksen kuvaus. Puissa olevat räjähdyspanokset katkoivat puita. Maassa olleilla panoksilla saatiin ilmaan sankasti soraa ja pölyusvaa. Sotilaiden haavoittumiskohtaus oli juuri kuvattu, kun Laine havaitsi pölyn läpi tulevat auringonsäteet. Kaikki sivuun ja kamera kohti aurinkoa, kuului ohjaajan nopea käsky. Näin syntyi aivan upea päätöskuva lopulliseen elokuvaan. Katsoimme myöhemmin mielenkiinnolla valkokankaalta Immolassa kuvattujen otosten filmille tallentuneet osat ja niiden liittymisen hienosti muuhun elokuvan kokonaisuuteen. Oli siinä nuorukaisilla ihmettelemistä, miten elokuvaa tehtiin ja miten muuttuneen mielikuvan valmis elokuva loi. Ensio Salmela, Ossi Kontiainen ja Teuvo Pääkkönen: Monikaan ei muista, että Niemilammen rannassa oli sauna ja uintilaiturit, väli oli 20m. Sauna kunnostettiin silloin kun Tuntematonta sotilasta filmattiin. Se kunnostettiin korsuksi, joka oli pataljoonan komentokorsu. Siinä korsussa Rokka sanoi majurille että hää ei rupea polkuloihis kiviä laittamaan. Se oli hyvännäköinen korsu, harmi että se on purettu pois. Se olisi vieläkin nähtävyys. Niemilammen läpi kulki ennen vanhaan rata. Filmaajasysteemit olivat siinä radalla, ja pikkuisen Niemilammen rannassa tuli sotaporukka, joivat siellä Äänisen aaltoja. Meistä pojista oli hauskaa, kun Honkajoki käveli jousipyssy selässä ja hauskuutti yleisöä. Immolan pojat: Elokuvausryhmän saapuminen Immolaan oli suuri tapaus. Edvin Laine antoi poikien olla maastossa seuraamassa kuvauksia. Kuvauksen aikana ei saanut puhua sen jälkeen kun ohjaaja Laine kuulutti torveen, että kuvaus alkaa. Jos puhui ääneen, sai lähdöt. Niemilammen rannalla oli vanha lentäjien sauna, se oli elokuvassa komentajien korsu Tapiola. Niemilammella kuvattiin myös kohtaus, jossa Hietanen koukkasi Äänisen vettä. Kerran Armolan tiellä oli filmaus. Kun kaikilla näyttelijöillä oli puhtaat ja uudet kamppeet, komensi Laine väen linjaautoon ja Niemilampeen. Tarmo Manni hyppäsi ripaskaa pölyisellä tiellä. Kuvausten tykistökeskitykset olivat valtavaa pauketta, kun puita meni poikki. Räjäytykset toteutettiin hienosti. Kuvausporukka oli välillä Jukajärvellä ja Virmutjoella ja Kontiorannalla. Elokuvan Immolassa näytettyyn ensi-iltaan eivät kakarat päässeet, monet kävivät katsomassa kuvan Biovuoksessa. Voitto Javanainen: Kesästä 1955 tulevat mieleen tapahtumat Edvin Laineen ohjaaman "Tuntematon sotilas"-elokuvan kuvausten tiimoilta. Näyttelijöiden ja muun kuvausväen ruokailut olivat joinakin päivinä Kaukopään koululla. Ei niissä ruokailuhetkissä muuten mitään erikoista olisi

6 ollut, mutta mukana sattui olemaan myös näyttelijä Tarmo Manni. Hän oli tunnetusti värikäs persoona, jonka läsnä ollessa usein tapahtui kaikenlaista yllättävää. Satuin kerran paikalle kun runsaasti kuvausväkeä seisoskeli koulun ala-aulassa toiseen kerrokseen vievien portaiden alapäässä. Pitkän käytävän toisessa päässä ikkunalaudalla istuskeli yksi koulun siivoojista, rva Hilja Monola, odottaen omaa työvuoroaan ruokailijoiden lähdettyä. Äkkiä Tarmo Manni huomasi hänet, käveli arvokkaan rauhallisesti käytävän toiseen päähän hänen eteensä, pysähtyi ja kääntyi kasvotusten. Sitten Tarmo Manni polvistui ns. puolipolviasentoon, pani toisen kämmenensä sydämensä päälle ja hyvin arvokkaasti, tunteella esitti jonkinlaisen kosintarunon rva Monolalle. Lopetettuaan Tarmo Manni nousi ylös, kumarsi syvään, kääntyi ja asteli arvokkaasti takaisin muiden luo. Muistan vieläkin elävästi rva Monolan yllätyksestä hämmentyneen ilmeen. Kävin katsomassa "Tuntemattoman sotilaan" kuvauksia mm. Immolan lentokentän reunassa olevan Niemilammen rannalla. Kuvausten seuraaminen oli todella mielenkiintoista koska koko ajan tapahtui kaikenlaisia sähläyksiä ja kommelluksia joiden takia ohjaaja Edvin Laine joutui keskeyttämään meneillään olevan kuvauksen. Laineen persoonallinen tapa pysäyttää kuvaus oli hyvin tehokas. Koko metsä raikui kun hän kesken tiivistunnelmaisen kuvauksen karjaisi: "PERKELE". Taatusti jokainen kamera ja koko tilanne pysähtyi. Joskus kuvaus keskeytyi muutenkin. Hupaisimmin näin tapahtui kun kuvattiin kohtausta jossa Vanhalaa esittävän näyttelijä Leo Riutun piti ottaa Niemilammesta "Vähän Äänisen aaltoja" pulloon. Juuri kun hän kumartui ottamaan vettä, hänen saappaansa kärki jäi ilmeisesti puun juureen kiinni ja näyttelijä sukelsi täysissä varustuksissa suoraan Niemilammen pohjamutiin. Yritti vielä kirota kaatuessaan, mutta voimasana kirjaimellisesti hukkui kesken kaiken. Näyttelijöiden omat kaitafilmikamerat ilmestyivät nopeasti esiin Leo Riutun kömpiessä vedestä hilpeän tunnelman vallitessa. Kuvauksissa sotilaita näyttelevät Viipurilaisen Osakunnan opiskelijat sukeltelivat lammen pohjaan jääneet varusteet ylös. Vaatteiden vaihdon jälkeen oltiin taas ottamassa "Äänisen" aaltoja kun Leo Riuttu keskeytti kuvauksen itse, sanoen: "Hetkinen, enkös minä ole naimisissa oleva mies. Pitäisikö minulla olla sormus sormessa? Näkyykö se kuvassa?". Hänen näyttelemänsä Vanhala oli kirjan mukaan naimisissa. Riuttu kyseli lähellä olleilta sormusta lainaksi. Kun sormusta ei heti tuntunut löytyvän, niin isäni, jonka kanssa olin paikalla, nosti kätensä ja tarjosi omaa sormustaan. Se oli Riutulle liian suuri mutta hän lupasi yrittää pitää sormeaan hieman koukussa varmuuden vuoksi. Kohtaus saatiin sitten hyvin kuvatuksi - melkein loppuun asti. Kameraa käännettiin kohtauksen lopuksi hitaasti kohti metsää kun taas kuului tuttu "PxxxxxE!. Vapaavuorossa olleet "sotilaat" istuivat kannon ympärillä kortilla läheisellä kumpareella ja olisivat tulleet filmille ilman keskeytystä. Laine antoi äänensä raikua antaessaan pojille kärjistettyä palautetta: "Kyllä silloin kuvassa ollaan kun ei tarvitse mutta ketään ei löydy kun tarvitaan." Kun kiitoradan toisella puolella kuvattiin kohtausta jossa suomalaiset ylittävät vanhan valtakunnanrajan, "sotilaat" saivat kyllä liikuntaa roppakaupalla kun kohtausta otettiin uusiksi kerta toisensa perään. Jokaisen otoksen välissä miehet joutuivat palaamaan takaisin lähtöasemiinsa rajan "Suomen puolelle". Niemilammellakin Tarmo Mannilla oli oma show koko ajan käynnissä silloin kun ei ollut työtehtävissä. Näin pari kertaa kun hän hyppäsi kannon tai kiven päälle, otti teatraalisen asennon ja alkoi esittää metsän puille ilmeikkäästi milloin mitäkin. Seuraava teksti on jäänyt mieleeni: "Kiinan keisari ratsastaa,

7 hevonen pystyyn kapsahtaa. Kiinan keisari putoaa. Mistäs kiina nyt keisarin saa?" Esityksen jälkeen arvokkaat kumarrukset. Kaikki tämä aivan totisella naamalla kuin missä tahansa näyttämöllä. Veikko Pohjola: Koulu alkoi olla lopuillaan alkukesästä 1955, kun saimme veljeni kanssa kuulla äidiltämme, että kesällä Kaukopään koululle tulee majoittumaan Suomen Filmiteollisuus Oy filmiryhmä, kun Immolan lentokentän maastossa alkaa Tuntemattoman Sotilaan filmaukset. Äitini oli kuullut asian, kun kävi koulunjohtaja Mäkelän perheen asunnolla tekemässä suursiivousta. Se uutinen sai meidät kavereiden kanssa valppaiksi seurata tilanteen kehitystä, olihan edellisenä syksynä ilmestynyt Väinö Linnan kirja Tuntematon Sotilas. Meille jo tuttu kirja luettuna ja kuultuna niissä lukemattomissa keskusteluissa, joita naapurin miehet ja isämme kävivät vierailullaan toistensa luona ja me kymmenvuotiaat pojat kuulolla. Hallitsihan sodan tapahtumat viisikymmentäluvulla vanhempiemme ja naapuriemme keskustelua paljonkin. Sodan kokemukset, tapahtumat, evakkotaipaleet ja kodin menetykset niin materiaaliset kun läheistenkin osalta, ne tulivat kuulluksi päivittäin. Toki ne toivat myös leikkeihimme ikäisteni kanssa vaikutteita, niinpä viihdyimmekin paljon Rajavartioston varusmiesten koulutusta seuraamassa, niin sulkeisia kuin maastoharjoituksiakin. Muutenkin sotaleikit olivat meitä kiinnostavia. Osasimme myös odottaa mitä Tuntemattoman Sotilaan filmaukset merkitsevät lentokentän maastossa, pauketta ja katkenneita puita. Vaikka koulun alueella oleskelu muualla kun urheilukentällä oli kielletty kiinnosti asia meitä niin että seurasimme koulun tapahtumia innolla. Niinpä koululle ilmestyikin kesän aikana tuntematonta porukkaa ja heitä varjostanut poikajoukko alkoi tehdä tuttavuutta Veikko Sinisalon, Pentti Siimeksen, Tarmo Mannin, Reino Tolvasen, Kosti Klemelän ym. näyttelijöiden kanssa. Myös ohjaaja Edvin Laine ja muita tuotannon työntekijöitä tuli tutuksi sen ajan kuluessa, kun he koululla viipyivät. Monen näyttelijän ääni oli jo tuttu joko radiosta tai joistakin elokuvista, jotka olivat sallittuja sen ikäisille kun mekin olimme. Olimmehan käyneet jo jonkin verran elokuvissa rajavartiolaitoksen elokuvateatterissa ja Bio Vuoksessa Vuoksenniskalla, jossa olimme valkokankaalla näyttelijöitä nähneet. Lisäksi kiinnostusta lisäsivät näyttelijöiden puhekielen murteet. Kainuun, Pohjanmaan, Turun seudun, Hämeen, Savon, Karjalan kannaksen, Satakunnan murteita ja lisäksi Helsingin slangia oli siinä hauskaa kuunnella. Ehkä he meille nappuloille, joskus ylikorostivatkin murteita puhuessaan jolla saivat meidät aina riehaantumaan. Näyttelijät olivat majoitettu koulun luokkiin, joissa oli patjoja lattialla. Joskus saimme heiltä luvan käydä myös luokissa heidän kanssaan höpöttelemässä ja niinpä saimme aina tietää missä päin seuraavan päivän filmaukset tapahtuvat. Oli mielenkiintoista seurata myös heidän rooliharjoituksia seuraavan päivän filmauksiin. Menivätpä käynnit joskus varsin riehakkaiksi tyynysodan muodossa, vaikka näyttelijät siihen innostuivat. Myös useasti saimme Edvin Laineelta porttikiellon koulun tiloihin. Sen jälkeen seurasimme ulkona heidän touhujaan koululla, jolloin saimme myös tietoa seuraavan päivän tapahtumista. Filmauksia seuraamassa olimme lentokentän itäpuolella ampumaradan tien varressa ja Niemilammen ympäristössä, jossa sijaitsi mm. korsu. Edvin Laine suhtautui joskus meihin poikiin

8 kielteisesti ja komensi pois paikalta ja olihan katselijajoukko joskus aika suuri sekä lähellä olo vaarallista, kun filmausten aikana räjähdyksissä lensi kiviä kauaskin ympäristöön. Esim. elokuvan kohtaus, jossa Koskela ryömii katkenneiden puiden ali ja heittää kasapanoksen vihollisen konekivääri pesäkkeeseen, oli kymmenvuotiaan silmin melko karskia katsottavaa, mutta pois ei malttanut lähteä. Jatkuvasti piti jostain kautta hiipiä näköetäisyydelle. Mieleeni on jäänyt myös tapahtuma, kun näyttelijät olivat lähdössä koululta Vuoksenniskalle syömään Peugeot merkkisellä autolla, jota ajoi Åke Lindman. Kyydissä olivat ainakin Veikko Sinisalo, Reino Tolvanen ja Heikki Savolainen. He istuivat autossa koulun Niskapietiläntien puoleisella pihatiellä, kun menimme veljeni Jussin ja Ahveniston Unton kanssa heidän luokseen juttelemaan ja ihmettelemään mitä he siinä seisovat. Kertoivat odottavansa Mannia ja kuuntelevansa jotain maaottelua, kun autoradio kuuluu vain siinä kohdassa ja huonosti siinäkin. Heidän kanssaan jutellessa otin vahingossa auton radioantennista kiinni, jolloin radio rupesi kuulumaan aivan selkeäsi, kun toimin maajohtona. Siinäpä sitten seisoimme vajaan tunnin ja pidimme vuoroin antennista kiinni. Maaottelun loputtua Lindman antoi minulle viisimarkkasen poikien kanssa yhteisesti käytettäväksi ja lähtivät syömään. Elokuvausryhmän saapuminen Immolaan oli suuri tapaus. Edvin Laine antoi poikien olla maastossa seuraamassa kuvauksia. Kuvauksen aikana ei saanut puhua sen jälkeen kun ohjaaja Laine kuulutti torveen, että kuvaus alkaa. Jos puhui ääneen, sai lähdöt. Niemilammen rannalla oli vanha lentäjien sauna, se oli elokuvassa komentajien korsu Tapiola. Niemilammella kuvattiin myös kohtaus, jossa Hietanen koukkasi Äänisen vettä. Kerran Armolan tiellä oli filmaus. Kun kaikilla näyttelijöillä oli puhtaat ja uudet kamppeet, komensi Laine väen linjaautoon ja Niemilampeen. Tarmo Manni hyppäsi ripaskaa pölyisellä tiellä. Kuvausten tykistökeskitykset olivat valtavaa pauketta, kun puita meni poikki. Räjäytykset toteutettiin hienosti. Kuvausporukka oli välillä Jukajärvellä ja Virmutjoella ja Kontiorannalla. Elokuvan Immolassa näytettyyn ensi-iltaan eivät kakarat päässeet, monet kävivät katsomassa kuvan Biovuoksessa. Elokuvaan Tuntematon sotilas pääsin tutustumaan vasta kun ikäni oli 14 vuotta Vuoksenniskalla elokuvateatteri Bio Vuoksessa. Ikärajahan elokuvaan tuolloin oli 15 vuotta. Olin 70 luvulla mukana TSL:n Imatran opintojärjestön hallituksessa ja järjestimme Veikko Sinisalon esittämänä lausunto illan, Lauri Viidan Betonimylläri Mansikkalan koululla. Kävin hänet autolla hakemassa Imatran asemalta ja vein Hotelli Väärääntaloon majoittumaan, jolloin hän pyysi minua oppaaksi ennen näytöstä Imatrankoskeen ja sen ympäristöön tutustumaan. Kierroksen jälkeen istuimme koskipuistossa jonkin aikaa ennen kun lähdimme koululle. Tällöin kerroin edellä kuvatun tapahtuman, jonka Veikko sitten muistikin. Keskustelimme myös Tuntemattoman Sotilaan filmauksesta Immolassa ja Kaukopään koulusta. Unikeonpäivän myrsky 1957 Lauantaina klo helteisen kesäpäivän ollessa kääntymässä kohti iltaa yllätti Rautionkylän ja Immolan ympäristöineen voimakas pyörremyrsky, jota nykyisin kai kutsuttaisiin trombiksi. Myrsky tuli Immalanjärven yli valtavalla nopeudella. Tuhoalue oli kymmenisen kilometriä pitkä ja noin 2,5 km leveä. Kuin sodan runtelemina seisovat nyt Huhtasenkylän, Rautionkylän, Kaukopään, Tienhaaranmäen ja Vuoksenniskan ennen niin komeat hongikkokankaat, puut makaavat juuret törröllään pitkin pituuttaan tai

9 ovat vaivaisiksi vääntyneitä, sähköjä ei kulje alueen asuntoihin, sillä pylväät makaavat pirstoutuneina teillä ja teiden varsilla lankojensa muodostamassa vyyhdissä. Puhelinyhteyksiä ei ole käytännöllisesti katsoen ollenkaan. Näin kuvasi Ylä-Vuoksi lehti myrskyn jälkiä tuoreeltaan. Aikalaisten kuvaukset tuoreeltaan lehtiin painettuna sekä vuosikymmenten jälkeen muisteltuna todistavat pelottavasta kokemuksesta, vaikka myrsky kesti kaikkiaan noin 10 minuuttia, ja pahimmat hetket ehkä vain kolme-neljä minuuttia. Myrsky tuli yllättävän nopeasti Immalanjärveltä päin mustana patsaana. Kun ukonilma näytti lähestyvän, nousin panemaan ikkunoita kiinni. Tuulen voima oli niin kova että ikkunoiden sulkemisessa oli tekeminen. Järven suunnassa näky oli sykähdyttävä: Koko järvi oli kuin imeytynyt yhteen mustaan vesipatsaaseen, joka lähestyi Immolan suuntaan hirvittävällä voimalla. Myrskyn lähestyessä rantaa se taivutti ensimmäiset puut, jotka aluksi näyttivät vain taipuvan. Mutta sitten katkesivat ensimmäiset puut ja tuokion hengähdystauon jälkeen nousi vasta varsinainen myrsky maihin. Se löi kaiken matalaksi, armotta kumoon tai poikki vahvimmatkin puut. (tämä kuvaus Ylävuoksesta ) Rautionkylässä olivat lapset tavalliseen tapaan leikkikentällä keinumassa ja pelailemassa. Immalanjärven takaa nousi hurjalla vauhdilla iso musta pilvi, joka ei voinut jäädä huomaamatta. Samalla jo Immalan suunnalta näytti nousevan valtava, sienen muotoinen patsas ylös. Lapset eivät jääneet pohtimaan mikä se on, vaan jokainen juoksi kotiinsa minkä kintuistaan pääsi. Eräät veljekset tuuli tavoitti 200 metrin matkalla kotiin, kotiovelle päästyä saatiin ovi auki, mutta poikien yhteisetkään voimat eivät riittäneet oven sulkemiseen. Onneksi isä oli kotona ja tuli avuksi. Ulkona oli mahdoton kohina ja vinkuna ja pimeys. Yläkerrasta hajosi ikkuna, jonka isä sai peitettyä leivinlaudalla, ettei sisään tullut kovin runsaasti vettä. Myrskyn hiljennyttyä hyvin nopeasti mentiin varovasti ulos katselemaan mitä oli tapahtunut. Naapuruston pojat kiersivät yhdessä lähitienoita ihmettelemässä. Puita oli nurin, teitä tukossa ja kaikenlaista irtotavaraa oli lennellyt pitkiä matkoja ja pudonnut mikä mihinkin. Ihmiset olivat hätääntyneitä, mutta toisaalta helpottuneita kun ei kuitenkaan ihan mahdottomia sattunut. Immolan varuskunta-alueella tuhoutui erittäin arvokasta metsää noin 50 hehtaaria käsittävältä alueelta. Kasarmialueen sähköverkosto tuhoutui täydellisesti, samoin kaikki aidat tuhoutuivat, mutta rakennuksille ei tapahtunut suurempia vaurioita. Vain muutamia kattorepeytymiä, muutamia ikkunoita särkyi ja eräistä juuri maalatuista rakennuksista repivät suuret rakeet maalin irti. Rakeet veivät myös tomaateista raakileet, sekä perunanvarret juurinen siellä missä myrsky pahimmin riehui. Surullisiakin seurauksia selvisi myrskyn laannuttua: Immolanjärvellä hukkui 5 henkilöä, joista 3 oli samassa veneessä. Miehet olivat istuneet ongella luodon luona. Yhtäkkiä puhjennut rajuilma nosti laineet, jotka täyttivät veneen vedellä. Nuorin miehistä lähti uimaan rantaan, muut jäivät veneen luokse pitäen veneen laidoista kiinni. Uimari pelastui Jäppilänniemen rantaan uituaan 2 km jopa puolentoista metrin aallokossa. Toisella venekunnalla oli parempi tuuri. Myrsky sieppasi mukaansa veneen, jossa olivat isä ja poika niinikään ongella. Tuuli lennätti veneen kuivalle maalle, matkan päähän rannalta. Isä piti tiukasti kiinni airoista ja poika veneen laidoista.

10 Missä olimme myrskyn alkaessa Voitto Javanainen: Oli lauantai-ilta heinä-elokuun vaihteessa Vanhempani olivat maalla ja veljeni oli lähtenyt aikaisemmin illansuussa veneellä parin kaverinsa kanssa telttailemaan Jäppilänniemeen. Olin armeijasta sunnuntailomalla kotona Kaukopään koululla, missä asuimme. Helteisen päivän päätteeksi noin klo käynnistyi kuin napin painalluksesta kaikkien alueella olleiden ikuisesti muistama rajumyrsky. Olin juuri porraskäytävässä menossa asuntoomme kun se alkoi. Korvani menivät äkkiä lukkoon ja rakennus tärisi aivan kuin juna olisi ajanut seinän vieritse. Sisään rynnätessäni vastaani lensi vettä, rakeita ja kaikenlaista roskaa olohuoneesta, jonka pieni tuuletusikkuna oli vain vajaat 10 cm raollaan suoraan Immolanjärvelle päin. Sain painaa tosissani, että sain ikkunan kiinni. Myrskyn paine ritisytti isoja ikkunaruutuja ja pelkäsin, että ne pettävät millä hetkellä tahansa. Järven puoleisesta ikkunasta ei nähnyt mitään ulos joten ryntäsin Niskapietiläntien puoleiseen ikkunaan, joka oli suojan puolella. Näky oli uskomaton. Maanpinta näytti nopeasti virtaavalta kuohuvalta koskelta. Sormenpään kokoiset rakeet, vesi ja kaikki irrallinen roina syöksyivät maan pinnassa hurjalla nopeudella. Samalla näin kun koulun ja rautatien välissä komea männikkö, nykyisen päiväkodin paikalla, lakosi muutamassa sekunnissa. Puut menivät nurin kuin heinänkorret, jotkut juurineen, jotkut katketen. Juuri ennen kaatumistaan tai katkeamistaan jokainen puu teki erikoisen näköisen pyörähdysliikkeen. Rytinää kesti muutaman minuutin, jonka jälkeen tilanne rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Menin ulos katsomaan tuhoja. Seinän vierellä nurkkauksissa oli kasapäin rakeita ja roskia. Seassa oli kuolleita ja kuolevia pikkulintuja. Kadulta tuli pihaan nainen taluttaen polkupyörää. Hän oli jonkinlaisessa shokissa ja vapisi vieläkin kovasti. Hänen kasvonsa ja varsinkin kämmenselkämyksensä olivat täynnä pahkuroita kuin ruoskinnan jäljiltä, iho oli paikoitellen rikki. Vähän rauhoituttuaan hän kertoi olleensa Niskapietiläntien rinteessä nousemassa koulun mäelle Vuoksenniskan suunnasta. Kun myrsky puhkesi, se tempaisi hänet pyörineen mukaansa. Pyörä lensi kolisten metsään mutta hänen onnistui tarrata kaksin käsin kiinni tien reunassa olevasta puhelin- tai sähkötolpasta. Hän kertoi olleensa kuin lippu salossa, jalat eivät pysyneet maassa mutta onneksi käsien ote piti. Kun hän kertoi tämän, tajusin miksi kämmenselkämykset olivat niin kurjassa kunnossa rakeiden ja ilmeisesti myös soran iskujen jäljiltä. Myrsky oli heittänyt kaikki koulun katolla olleet painavat kattoluukut Niskapietiläntien ja rautatien väliseen metsään ja muotoillut peltikaton järven puoleisen reunan tiheille aaltokuvioille. Tapahtuman jälkeen aloin pelätä, että telttailemaan lähteneen veljeni seurueelle on saattanut käydä huonosti. Järvellä näkyi tyhjiä veneitä ja muistin, että poikien oli ollut tarkoitus lähteä rannasta klo 18. Päätin lähteä Huhtasenkylään naapurini, opettaja E. Jääskeläisen huvilalle. Tiesin, että heillä on moottorivene. Lähes koko matka Rautionkylästä Huhtasenkylään piti kulkea metsässä, koska maantie oli noin kolme metriä korkean, katkenneiden puiden, katkenneiden sähkö- ja puhelintolppien sekä sähkö- ja puhelinjohtojen muodostaman ryteikön peitossa. Metsässä puut olivat kaatuneet siistimmin joten siellä oli helpompi kulkea. Löysimme telttailijat Jäppilänniemen länsirannalta elossa ja hyvässä kunnossa. Olivat päässeet lähtemään aikaisemmin ja ehtineet turvaan ennen myrskyä, eivätkä tahtoneet millään uskoa millainen myllerrys niinkin lähellä heitä oli ollut. Jäppilänniemen toisella puolella myrsky oli vaatinut ainoat ihmisuhrinsa. 2 tai 3 ihmistä hukkui siellä heidän veneensä jouduttua myrskyn kouriin.

11 Seppo Skyttä: Olin silloin 14-vuotias. Olin tuona lauantai-iltapäivänä Imatran kaupungin Immolan uimalaitoksella kavereiden kanssa uimassa. Uimalaitokselle olin melonut edellisenä vuonna rakentamallani tasapohjaisella, kaksipaikkaisella joka pojan vanerikanootilla. Tuo lauantaipäivä oli hyvin aurinkoinen ja hyvin lämmin. Myöhemmin iltapäivällä alkoi itäiselle taivaalle kertyä pikkuhiljaa pilviä, jotka iltapäivän lopussa muuttuivat sinisen mustaksi pilvirintamaksi. Tällöin katsoin parhaaksi lähteä kiireesti melomaan takaisin kotirantaan, joka oli Ukonniemen etelärannalla olevassa poukamassa. Kuitenkin lähestyvän pilvirintaman uhkaamana meloin lähempänä olevaan Rautionkadun rantaan, johon vedin kanootin maalle ja juoksin tuhatta ja sataa kotiin Piiparinkujalle. Ehdin juuri kotiin, kun ensimmäinen tosi voimakas tuulenpuuska iski talon seiniin ja ikkunoihin. Kyllä lievästi sanottuna pelotti taloa piiskaavat sadekuurot. Samanaikaisesti sadekuurojen kanssa tulivat Kuittisen sisarukset jakamaan meille Helsingin Sanomia. Sanomat jaettiin silloin talon ovessa olevaan postiluukkuun. Meillä oli rakennuksessa ns. avoveranta. Postitytöt jäivät avoverannalle sateen suojaan. Kun huomasin heidät kuistilla, pyysin heidät sisälle, jossa sitten yhdessä pelättiin päällä olevan myrskyn menoa. Myrsky kesti Rautiossa ehkä noin varttitunnin, jonka jälkeen ilma vähitellen rauhoittui. Kun katselimme kotitaloni portailta etelään, niin pellon takana olevan metsäisen saarakkeen kaikki puut olivat hävinneet, kaatuneet. Ja kun menimme Piiparinkujaa ylöspäin, niin leikkikentällä oli puita pitkin pituuttaan. Muutama kaarelle vääntynyt runko oli jäänyt pystyyn. Talojen kattoja ei myrkyssä vaurioitunut, kiitos rintamamiestalon rakentajille. Muutaman talon haassa oleva ikkuna pääsi irti ja lasi meni rikki. Kun me kylän pojat uteliaisuuttamme lähdimme tutkimusmatkalle Vuoksenniskalle, niin kyllä luonnonvoimia ihmeteltiin. Seuratalon mäen kaikki puut olivat nurin. Ja kun paluumatkalla ajoimme Kaukopään kankaan kautta, niin koko kankaan puusto oli maassa pitkin pituuttaan, samaan suuntaa kaatuneina. Polkupyörällä oli tosi hidasta kulkea maantielle kaatuneiden puurunkojen yli. Vanhempani olivat silloin äidin siskon luona vierailulla Parikkalassa. Ja kun STT:n iltauutisissa oli kerrottu Immolan myrskystä ja vesillä kadonneista, niin isäni tuli sunnuntaiaamuna ensimmäisellä junalla Parikkalasta Immolaan, ja sieltä kävellen kotimökille tarkastamaan, onko poika vielä elävien kirjoissa. Kyllä oli. Ei meillä silloin ollut puhelinyhteyksiä. Myrskyn tekemien aukkojen metsitys Vuonna 1959 kaukopään kankaille kylvettiin männynsiementä uutta metsää varten myrskyn kaataman tilalle. Työssä oli poikia ja naisia Immolasta. Heikkisen Reino komensi kaikki riviin, sitten pojat kuokkivat ja naiset kylvivät männynsiementä. Tuntipalkka oli naisille 1,20 mk ja pojille 1,10 mk. Ruokolahden leijona 1992 Kesällä 1992 juhannuksen jälkeen valtakunnan uutiseksi nousi Ruokolahdella nähty leijona. Leijonan näki metsänleimausta tekemässä ollut metsätyönjohtaja, joka ilmoitti havainnostaan poliisille. Uutisen julkaisi ensimmäisenä Ylä-Vuoksi 25. kesäkuuta, ja pian sen jälkeen leijonasta kerrottiin kaikissa maanosissa, siitä puhuttiin radiossa ja kirjoitettiin sanoma- ja aikakauslehdissä palstamillimetreittäin. Leijonauutisesta tuli mahtava mainoskampanja Ruokolahden kunnalle.

12 Toimittajien Elviksi nimeämästä naarasleijonasta tehtiin havaintoja myös Immolan alueella, ja sen jälkiä mittailtiin ja kuvattiin mm. Huhtasenkylän pururadalla. Maa- ja metsätalousministeriöstä tuli virkaapupyyntö Rajavartiostolle Immolaan: luontoon kuulumaton eläin piti etsiä ja poistaa päiviltä. Kapteeni Antti Väisänen nimettiin tiedottajaksi tapauksessa, ja tämän jälkeen Huhtasenkylässä asuva Antti onkin tunnettiin leijonakapteenina. Leijonahysteria nousi Rautionkylässäkin, kun radion valtakunnallisissa uutisissa sanottiin, että lasten ei tule antaa leikkiä ulkona pihoilla Immolan, Raution ja Huhtasen alueilla. Eräässäkin perheessä tuli kiire saada isä ja lapset turvaan Immolan uimarannalta ja keksiä sisäleikkejä kuumana kesäpäivänä. Näkö- ja kuulohavaintoja leijonasta tehtiin huhujen mukaan Rautionkylän keskustan liepeiltä sekä Immalanjärven läheisyydessä, kaikki silminnäkijät eivät ilmoittautuneet viranomaisille tai tulleet julkisuuteen. Tuona kesänä jäi monilta mustikat metsään leinojavaaran takia pelko oli todellista! Leijona ei kuitenkaan aiheuttanut yhtään konkreettista vaaratilannetta, eikä sitä saatu koskaan kiinni. Se vietti alueella ainakin pari kuukautta, jahti ja uutisointi jatkuivat syksyyn saakka. Antti Väisäsen mukaan vielä elokuun lopulla leijonasta tehtiin pari silminnäkijähavaintoa. Ruokolahden leijona nousee edelleen keskusteluun aika ajoin. Lopulta leijonan oletetaan palanneen itärajan taakse, mistä se todennäköisesti oli tullutkin. Edelleen jotkut epäilevät oliko koko leijonaa olemassakaan. Flamingo1994 Flamingo Immalanjärvellä! Kuulostaa aprillipilalta, mutta totta se on. Haikaralintuihin kuuluvia flamingoja elää maapallolla viisi lajia, Euroopan flamingo (Phoenicopterus ruber) on levinnyt Etelä-Eurooppaan. Keski- Euroopassakin havaitut flamingot ovat yleensä eläintarhoista karanneita yksilöitä. Luonnossa flamingot elävät matalien soiden tai murtovesien äärellä. Ravintona flamingoilla ovat pienemmät vesieläimet ja plankton, joita ne siivilöivät tarkoitukseen kehittyneellä erikoisenmuotoisella nokallaan. Suomessa on tehty alle 20 havaintoa flamingoista sadan vuoden aikana. Etelä-Karjalan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa flamingohavainto tehtiin syyskuussa Vanha flamingoyksilö, eurooppalaista alalajia roseus viihtyi Immalanjärvellä Jäkärän rannassa Rekkaparkki 2008 Lisääntyvä autojen vienti Suomen satamien kautta Venäjälle ja rajan ylityksen takkuaminen Venäjän tullissa aiheutti syksyllä 2008 jonoja Suomen puolella. Rekkakuskit joutuivat olemaan tässä väliaikaisessa parkissa jopa useita vuorokausia. He kävivät ostoksilla Rautionkylän Siwassa ja muilla asioillaan tien varren metsiköissä. Lähteet Julkaistu kirjallisuus Sulo Siitonen: Ruokolahti Kotiseutulukemisto. Ruokolahti-Seura (Albert Edelfeltin matkakirje on julkaistu alunperin Harpens New Monthly Magazinessa helmikuussa 1891.) Kalevi Kalemaa: Edvin Laine Sisulla ja tunteella. WSOY 2003 Helsinki. Timo Hirvonen: Koko kansan Tuntematon. Suuri suomalainen sotaelokuva Tuntematon sotilas 50 vuotta Alfamer Kustannus Oy. Tallinna Pertti Viinanen: Luottamusmies. Imatra 2010.

13 Lehtiartikkelit Ylä-Vuoksi ja (myrsky) Helsingin sanomat (leijona) Ylä-Vuoksi (leijona) Uutisvuoksi (myrsky) Uutisvuoksi (flamingo) Kirjoitukset ja muistelmat Sakari Tossavainen Veikko Pohjola Erkki Ihanainen Voitto Javanainen Raija Kiljunen (Netti) Seppo Skyttä Haastattelut Ensio Salmela Ossi Kontiainen Immolan pojat