KUUROT SENIORIT TULKKIPALVELUJEN KÄYTTÄJINÄ TAPAUSTUTKIMUS SALMELASSA

Transkriptio

1 KUUROT SENIORIT TULKKIPALVELUJEN KÄYTTÄJINÄ TAPAUSTUTKIMUS SALMELASSA Satu Ojala Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielen tulkki (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Satu Ojala. Kuurot seniorit tulkkipalvelujen käyttäjinä tapaustutkimus Salmelassa. Turku, kevät 2006, 53 s., 5 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, viittomakielen tulkki (AMK) Opinnäytetyössä tutkitaan kuurojen seniorien tulkkipalvelun käytön tottumuksia teemahaastattelujen avulla. Termiä seniori käytetään nykyisin yleisesti, koska sitä ei pidetä samalla tavalla leimaavana kuin sanoja vanha, vanhus ja ikääntynyt. Seniorien ohella työssä annetaan perustietoa myös viittomakielen tulkin työstä ja työnkuvasta. Kartoitus seniorien tulkkipalvelun käytöstä toteutettiin haastattelututkimuksena teemahaastatteluina Palvelukeskus Salmelassa, Turussa elokuussa Haastateltavia oli yhteensä seitsemän henkilöä, joista kolme on Palvelukeskus Salmelan asukasta sekä neljä siellä toimivaa seniorien ohjaajaa. Haastatteluista kävi ilmi, että kuurot seniorit käyttävät tulkkipalveluja vähän. Pääsyynä on se, että heille on epäselvää se, mitä tulkilla tarkoitetaan ja miten tulkki toimii käytännössä. He eivät ole tottuneet käyttämään tulkkipalveluja nuorempana, joten nykyisinkään sen käyttö ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi asukkaiden elämänpiiri ja aktiviteetit keskittyvät paljolti Salmelaan, jolloin tulkin tarve on vähentynyt. Koska haastateltavat asukkaat eivät tienneet viittomakielen tulkin roolia tai työnkuvaa, he eivät myöskään erota Salmelassa harjoittelujaan suorittavia viittomakielen tulkkiopiskelijoita ja viittomakielen ohjaajaopiskelijoita toisistaan. Heidän ohjaajilleen näiden ammattien ero on tullut kokemuksen kautta selväksi. Viittomakielen tulkin työstä ja työnkuvasta tarvittaisiin enemmän tietoa ja tiedotusta. Nykyinen sukupolvi senioreita ei ole tottunut käyttämään viittomakielen tulkkipalveluja, mutta nuoremmille sukupolville tulkin työ on jo tutumpaa. Jatkossa seniorien tulkkipalvelun käytön tarpeet ja tottumukset tulevat luultavasti monipuolistumaan. Asiasanat: haastattelut, ohjaajat, tulkit, kuurot seniorit, Kuurojen Palvelusäätiö, Palvelukeskus Salmela

3 ABSTRACT Satu Ojala. Deaf senior people using the Sign Language interpreter services case study at the Service centre Salmela. Turku, spring 2006, 53 p., 5 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Turku Unit, Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter The present study was conducted in the Service centre Salmela in Turku, South-Western Finland. The aim of the study was to find out how much the Deaf senior people use Sign Language interpreting and what they know about the work of an interpreter. The present study shows how much Deaf seniors use interpreting services. Nowadays people prefer the term senior people to elderly people also in Finland. The reason why this subject is important is that there is not much research on Deaf seniors. One aim of the research was to find out what elderly people know about the Sign Language interpreter s work. The writer of the thesis interviewed three residents and four workers at Salmela and recorded all the interviews. These interviews are the data of the study. All the theme interviews were made in August The study showed that the Deaf seniors who were interviewed did not know exactly what the role of the interpreter was and what their work consists of. Unlike the workers at Salmela, the residents were not aware of the difference between an interpreter student and a Sign Language instructor student making their internship studies at Salmela. The present study shows that Deaf seniors only rarely use Sign Language interpreter services because they are not used to it and also because their activities concentrate on Salmela. The Deaf senior people need more information about Sign Language interpreter s work and how to use interpreter services, unlike younger deaf people who have used interpreter services all their life. In the future the use of Sign Language interpreter services will probably change among new Deaf senior generations. Key words: interview, instructor, interpreting, Deaf senior people, The Service Foundation for the Deaf, the Service centre Salmela

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO VANHUS, SENIORI JA KUUROUS KÄSITTEET Vanhuksesta senioriksi Kuurot seniorit Kuurot seniorit terveydenhuollon potilaina Kuurojen seniorien palvelutarpeita Kuurojen seniorien kulttuurista ja viittomakielestä KUUROJEN PALVELUSÄÄTIÖ Palvelukeskus Salmela Muut toimipisteet VIITTOMAKIELEN TULKKIPALVELU Tulkkipalvelun käyttö Viittomakielen tulkin ammatti HAASTATTELUJEN TOTEUTTAMINEN Haastateltavien valinta Tutkimuslupa ja suostumuslomakkeet Haastattelujen toteutus ASUKKAIDEN HAASTATTELUT Asukkaiden arkipäivä Salmelassa Viestintävälineet Tulkkipalvelun käyttö Tulkkaustilanteet kokemusten mukaan Tulkkaustilanteet toiveiden mukaan Erityistoiveet tulkille Tulkki- ja ohjaajaopiskelijat Salmelassa...35

5 7 OHJAAJIEN HAASTATTELUT Kokemukset kuurojen kulttuurista Tulkkipalvelun käytön tarve ja toiveet Kokemukset tulkkaustilanteista Toiveet tulkkaustilanteisiin Ajatuksia tulkeista Tyytyväisyys tulkkien työskentelyyn Kuurot seniorit ja tulkkipalvelu tulevaisuudessa Tulkkiopiskelijat Salmelassa POHDINTA LÄHTEET...50 LIITTEET LIITE 1: Haastattelu Salmelan asukkaille LIITE 2: Haastattelu Salmelan ohjaajille LIITE 3: Tutkimuslupa LIITE 4: Suostumuslomake asukkaille LIITE 5: Suostumuslomake ohjaajille

6 1 JOHDANTO Selvitän opinnäytetyössäni millaisia kokemuksia kuuroilla senioreilla on tulkkipalvelun käytön tottumuksista. Tutkin Salmelassa asuvien seniorien aikaisempia tulkin käytön tottumuksia sekä nykyistä tilannetta. Haastattelin Palvelukeskuksen asukkaita sekä työntekijöitä. Haastattelin asukkaita viittomakielellä, jolloin myös videokuvasin tilanteet. Henkilökuntaa haastattelin puheella, myös nämä haastattelut nauhoitin myöhempää analysointia varten. Salmela on Kuurojen Palvelusäätiön palvelukeskus. Salmelan asukkaat ovat huonokuntoisia, ikääntyneitä kuuroja sekä syrjäytyneitä keski-ikäisiä kuuroja ja kuurosokeita (Palvelukeskus Salmelan esite). Kuuroja senioreita ei ole tähän mennessä tutkittu paljoakaan. Juuri tämä tekikin aiheesta erityisen mielenkiintoisen. Kuuroja lapsia on tutkittu enemmän, ja näin ollen lapsista löytyy jo ennestään materiaalia enemmän kuin vanhuksista. Olen tehnyt Salmelassa sijaisuuksia lähes koko opintojeni ajan, mukaan lukien kaikki kesät. Näin ollen tutkimuspaikka ja -ympäristö sekä henkilöt ovat minulle entuudestaan tuttuja. Tämä tutkimus linkittyy myös työelämään. Olen työskennellyt vanhusten parissa jo ennen Salmelassa työskentelyäni, joten aihe motivoi minua myös sitä kautta. Työni toisena ohjaajana on toiminut palvelukeskus Salmelan johtaja Inkeri Vyyryläinen. Tavoitteenani on ollut selvittää, vastaako Salmelan asukkaiden tulkkipalvelun käyttö heidän nykyisiä tarpeitaan. Lisäksi tutkin heidän ikääntyessään tapahtuvia mahdollisia muutoksia tulkin käytön tarpeessaan sekä syitä tähän muutokseen. Perusajatuksena oli ensimmäiseksi selvittää, tietävätkö Salmelan asukkaat sekä työntekijät viittomakielen ohjaajan ja viittomakielen tulkin työnkuvien erot.

7 7 2 VANHUS, SENIORI JA KUUROUS KÄSITTEET Sanojen vanha, vanhus ja vanheneminen sijasta voisi käyttää myös sanoja ikääntynyt ja ikääntyminen. Näitä käsitteitä käytetään yleisesti, mutta niiden sisältö on usein epämääräinen ja vaihtelee tilanteesta ja sosiaalisesta yhteydestä riippuen. Suomalaisessa yhteiskunnassa luokitus olla vanha on moninainen. Mitä ihmisestä tiedetään, jos hänen ikänsä on 66 tai 84 vuotta? Molemmissa tapauksissa ihminen luokitellaan vanhusväestöön kuuluvaksi. Kronologisen iän perusteella voidaan ihmiseen liittää tiettyjä todennäköisyyksiä. Todennäköisesti hän on esimerkiksi eläkkeellä, hänellä on lapsia ja ehkä lapsenlapsia. Hän on saattanut myös jäädä leskeksi tai olla jäsenenä vaikka eläkeläisyhdistyksessä. Suomalaisissa tilastoissa vanhuuden tai vanhana olemisen virallisena alkamisajankohtana on 65 vuotta, tällöin ihminen saavuttaa pääsääntöisen eläkeiän ja hänet luokitellaan tilastollisesti vanhukseksi, eli osaksi vanhusväestöä. (Jyrkämä 1990, ) Vanhusten osuuden kasvu on nopeutunut olennaisesti vuoden 1950 jälkeen. Ennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneitä olisi 25 % väestöstä vuoteen 2030 mennessä, eli eläkeikäisten osuus olisi lähes nelinkertaistunut vuoteen 1950 verrattuna. (Valkonen & Nikander 1990, 62.) Eläkeläiset, eli yli 65-vuotiaat, ovat niin heterogeeninen ryhmä, että heitä on vaikea ajatella tai nähdä yhdenmukaisena vähemmistöryhmänä. Leimautumista vähemmistöryhmään voi kuitenkin tapahtua siinä tapauksessa, että ikääntynyt henkilö kuuluu myös johonkin muuhun vähemmistöryhmään. (Pohjolainen 1990, ) Vaikka ikä ei määritä yksinään johonkin tiettyyn ryhmään kuulumista, on kuitenkin havaittavissa tiettyjä sukupolvittain tai aikakausittain ilmeneviä eroja (Wikman 2000, 62).

8 8 2.1 Vanhuksesta senioriksi Yhteiskunnassa, jossa ihannoidaan nuoruutta, ovat vanhat ihmiset alkaneet tuntea olonsa hankalaksi. Sanalle vanhus on keksitty vauhdikkaammalta kuulostavia vastineita, kuten seniori, seniorikansalainen, ikäihminen ja ikääntynyt. Vanhuus on siirtynyt vuosi vuodelta myöhemmäksi, ja samalla keskiikä on pidentynyt. Nykyisin ajatellaan usein, että vanhenemisprosessit alkavat 75-vuotiaana. Joidenkin mielestä vanhuus alkaa vasta 85-vuotiaana. Kaiken kaikkiaan vanhuus on yksilöllistynyt. Toiset kokevat itsensä vanhaksi myöhemmin kuin toiset. (Viialainen 2004.) Vanhus-käsitteeseen liitetään nykyisin kielteisiä merkityksiä, minkä vuoksi usein käytetään myös sanoja ikääntynyt ja ikääntynyt ihminen. Seniori-käsitteellä saatetaan tarkoittaa työelämästä eläkkeelle jäänyttä, kohtuullisen hyväkuntoista alle 75/80-vuotiasta. Seniori ja seniorikansalainen ovat julkisissa keskusteluissa synonyymejä. Käytännössä seniori-iän määrittäminen alkamaan 65-vuotiaista on ongelmallista, koska nykyisin Suomessa on nuorempiakin työelämästä poistuneita henkilöitä, joita eri yhteyksissä kutsutaan senioreiksi. (Seniorikansalaiset tietoverkoissa.) Sana seniori on lainasana, vaikka se sopiikin kieleemme. Sanassa ei ole meille vieraita äänteitä. (Vilppula 2006, C2.) Vilppulan mukaan sanassa vanhus ei ole mitään vikaa, vaan kulttuurissa, johon sana kuuluu. Kulttuuri, joka ihannoi nuoruutta ja nuorelta näyttämistä, heijastuu myös kieleen. Nykyisin vanhat ihmiset ovatkin ikääntyneitä, ikäihmisiä ja senioreja. Silti vanhus-sanaa ei ole kokonaan hylätty. Siitä on tullut sellaisten vanhojen ihmisten nimitys, jotka eivät selviydy kaikesta yksin ja jotka tarvitsevat huolenpitoa ja apua. (Vilppula 2006, C2.) Termiä seniori ei pidetä leimaavana kuten esimerkiksi sanoja vanha, vanhus ja ikäihminen. Sen vuoksi sanaa seniori on alettu käyttää yleisesti. (Pienehkö sivistyssanakirja.) Sisarusten läheisyys tuntuu olevan suurta lapsuudessa ja vanhuudessa. Erityisen suuri sisarusten merkitys on, jos seniorilla ei ole lapsia. Sisarussuhde on monessa mielessä ainutlaatuinen. Se kestää kauan, useimmiten kauemmin kuin suhde vanhempiin. Sisaruksilla on samat perintötekijät, kulttuuriperintö ja

9 9 paljolti samat varhaiskokemukset. Se on saatu rooli eikä riipu kenenkään omasta toiminnasta. Sisarussuhde muistuttaa usein enemmän ystävyyssuhdetta. Sisarusten antama psykologinen tuki on tärkeää esimerkiksi päätöksentekotilanteissa. Näyttäisi, että sisarukset ovat olemassa tarpeen tullen, vaikka he eivät auttaisi jokapäiväisissä asioissa. (Hurme 1990, ) Sisarussuhteiden merkitys nousi hyvin esille haastatellessani Salmelan asukkaita. 2.2 Kuurot seniorit Ennen tulkkipalveluja kuurojen apuna ja tulkkeina toimivat kuurojen sukulaiset ja tuttavat. Kuuron ei tarvinnut olla välttämättä edes itse paikalla hänen asioitaan hoidettaessa. Toiminta oli pitkälti auttamista ja puolesta tekemistä. Myös diakonissat ja papit olivat jonkinlaisen tulkkipalvelun tuottajia, kuten myös Kuurojen Liiton työntekijät. Nämä henkilöt ovat olleet samanaikaisesti sekä edunvalvojia että kielenkääntäjiä. (Mikkonen 2003, 100.) Myös Salmelan asukkaat saattavat mieltää tulkin vielä tällaiseksi avustajaksi. Toisaalta tilanteessa on usein paikalla myös ohjaaja, jolloin ohjaajan ja tulkin erot saattavat olla epäselviä. Viittomakielen hyväksyminen tarkoittaa kuurojen kulttuurin olemassaolon hyväksymistä. Ympäristön kirjoitetun ja puhutun kielen hallinta on monelle kuurolle ongelma, kuurojen tiedot ovat paljon vähäisemmät kuin niiden tulisi olla. Kehityksen eräs este on kuulevan enemmistön tietämättömyys kuurouden seurauksista. Kuurous on lähes aina ajateltu sairautena, ja näin ollen kuuroja on pidetty sairaina. Aikaisemmin tavoitteena onkin ollut joko parantaa kuuroutta tai lievittää sen seurauksia. Kuuroja yhdistävä tekijä on aina ollut yhteinen kieli, viittomakieli, ei kuulon puute. (Wallvik 2001, 209, 213.) Bienvenun (Wikman 1991, 16) sosiokulttuurisen näkemyksen mukaan kuurot ovat vähemmistöryhmä, jolla on oma kieli, kulttuuri ja erityinen kuurona olemisen perinne.

10 10 Vielä muutama vuosikymmen sitten koulussa saatettiin rangaista viittomakielen käytöstä esimerkiksi lyömällä karttakepillä tai vitsalla. Viittominen oli siihen aikaan joissain kouluissa kielletty myös välitunneilla ja oppilasasuntoloissa. Kielloista huolimatta viittomakieli eli kouluissa. Usein kuulevassa perheessä kasvaneet kuurot oppivat vasta koulussa viittomakielen ja sen avulla kokonaan uuden maailman. Sitä ennen he olivat ikään kuin kielettömiä. (Salmi & Laakso 2005, 468.) Kuuroille senioreille suunniteltiin omaa vanhainkotia 1900-luvun alussa, jotta iäkkäät kuurot eivät jäisi viittomakielisen kuurojen yhteisön ulkopuolelle. Kuuroille naisille tarkoitettu vanhainkoti Hyvinkään Åvikissa aloitti toimintansa vuonna Kuurojen miesten vanhainkodin perustaminen lykkääntyi luvun lopulle saakka. Auttajayhdistyksen Turun piirin ukkokoti Salmela jäi heikkotasoiseksi laitokseksi ja se suljettiin jo vuonna (Salmi & Laakso 2005, 474.) 1900-luvun alussa viittomisella nähtiin olevan tuhoava vaikutus puhekielen oppimiseen. Lisäksi sen katsottiin eristävän kuurot normaaleista ihmisistä. Ajateltiin, että puhekieli on syntynyt viittomista ja näin ollen viittomakieli on alkeellisempi kieli. Viittomakieltä pidettiin kuuron tahdon ja tunteen kielenä eli täysin sopimattomana älylliseen toimintaan. (Salmi & Laakso 2005, 173.) Kuurojen tiedonsaantimahdollisuudet alkoivat parantua joukkoviestimien kehityksen myötä 1950-luvun lopulta lähtien. Nykyaikaisen tietoyhteiskunnan edelläkävijöiksi voidaankin sanoa juuri kuurot, sillä he ovat omaksuneet nopeasti muun muassa tekstipuhelimen, sähköpostin ja tekstiviestien käytön osaksi arkipäivää. Erityisesti nuoret kuurot ovat luoneet uusien viestimien avulla aivan oman kulttuurinsa. (Salmi & Laakso 2005, 424.) Nykyään Suomessa on helpompi elää kuurona kuin koskaan aikaisemmin. Viittomakieli on saanut perustuslailla turvatun aseman, ja tulkkipalvelulla on lain suojaama asema. Viittomakielisillä on oikeus asioida viranomaisten kanssa omalla äidinkielellään. Vaikka suomalaiset kuurot elävät monin tavoin

11 11 paremmissa oloissa kuin monien muiden maiden kuurot, on täyteen tasaarvoon kuulevien kanssa kuitenkin vielä matkaa. (Salmi & Laakso 2005, 458.) Kuurot seniorit terveydenhuollon potilaina Lääkärissä käyminen ilman potilaan ja lääkärin yhteistä kieltä voi aiheuttaa vaarallisiakin tilanteita. Kuurojen ja kuulevien keskinäisessä vuorovaikutuksessa on usein kommunikointivaikeuksia. (Wikman 2000, 71.) Lähes aina lääkärin tärkein työkalu on puhe. Potilaan ja lääkärin suhde perustuu pitkälti keskustelun varaan. (Salmela 1997, 55.) Potilaalla on oikeus saada ymmärrettävä selvitys terveydentilastaan, hoidon merkityksestä sekä kaikesta muusta hoitoonsa liittyvästä. Potilaalle selvitystä annettaessa on pyrittävä ottamaan huomioon hänen yksilölliset olosuhteensa ja ominaisuutensa. Tarvittaessa on turvauduttava tulkkiin. (Kokkonen 1997, 72.) Hoitosuhteessa erityisen tärkeää on toimiva vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen laatu säätelee sitä, kuinka paljon ja millaista tietoa esimerkiksi lääkäri saa kysymyksiinsä potilaalta ja kuinka potilas vastaanottaa lääkärin antaman tiedon. Potilasta rauhoittaa toimiva vuorovaikutus. (Salmela 1997, ) Toimiva vuorovaikutus ja kommunikointi omalla kielellä nousivat myös Salmelassa haastattelujen aikana monesti esille. Tulkkia ei ole aina mahdollista saada nopeasti paikalle, jolloin erityisesti akuutit, yleensä terveydentilaan liittyvät palvelutilanteet ovat riski viittomakieliselle. Vaikka tulkkaus olisi hyvätasoista, saattaa se olla riittämätöntä potilasturvallisuuden kannalta, jos on kysymys vaikka vaikeasti ymmärrettävistä lääketieteellisistä termeistä. (Törmä & Mattila 2002, 12.) Kuurojen seniorien palvelutarpeita

12 12 Osalla kuuroista erilaisten palvelujen tarve on monimuotoisempaa verrattuna muuhun väestöön. Erityisesti kuuroilla, joilla on heikko suomen kielen taito. Heillä saattaa olla vaikeuksia asioida julkisissa palveluissa ja käyttää tulkkipalvelua. Esimerkiksi Kuurojen Palvelusäätiön viittomakielisen kotihoitopalvelun (Kotiväylä) kokemukset ovat osoittaneet, että osalla kuuroista on ongelmia omaan elämään ja arkeen liittyvien asioiden hallinnassa, koska heillä saattaa olla kommunikaatiovaikeuksia sekä ongelmia tiedonsaannissa. (Törmä & Mattila 2002, 24.) Viittomakielisten, kuten muidenkin henkilöiden, avun ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa iän mukana (Törmä & Mattila 2002, 31). Pääasiassa viittomakielisten palvelutarpeet liittyvät kieleen ja kommunikaatioon. Yleensä kun puhutaan viittomakielisten palveluista ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta, tarkoitetaan tulkkipalvelua. (Törmä & Mattila 2002, ) 2.3 Kuurojen seniorien kulttuurista ja viittomakielestä Käsite kuurojen kulttuuri on merkinnyt eri aikoina eri asioita. Aiemmin sillä tarkoitettiin kuurojen luomaa taidetta luvulla käynnistyneet Kuurojen kulttuuripäivät olivat nimenomaan taidetapahtuma. Nykyisessä mielessä käsitettä on käytetty 1970-luvun lopulta lähtien. (Salmi & Laakso 2005, ) Viittomakielellä ei kuitenkaan ole kirjallista kulttuuria tai kirjakieltä (Malm & Östman 2000, 9). Kulttuuri on kokonaisuus, joka määrittää jonkin ryhmän ja auttaa yksilöitä mukautumaan ympäristöön. Se helpottaa myös mukautumista toisiin kulttuureihin ja ympäristöihin. (Jokinen 2000, 98.) Kuurojen kulttuurin ydin on viittomakieli. Se antaa pohjan kuurojen kulttuurin sisällöille ja välittää kuurojen historiaa. Viittomakielen asema tunnustettiin perusoikeussäännöstössä (Eronen ym. 2001, 11.)

13 13 Termiä kuurojen yhteisö on käytetty osittain päällekkäin termin kuurojen kulttuuri kanssa. Kuurojen kulttuuri on prosessi, joka siirtää kuurojen kulttuurin sisältämät arvot, uskomukset, tavat ja käyttäytymismuodot sukupolvelta toiselle. Se on myös erityinen symbolijärjestelmä, joka ohjaa käyttäytymistä ja selittää sekä rajoittaa ympäröivän todellisuuden esittämiä asioita. (Jokinen 2000, 97.) Erityisenä väestöryhmänä kuuroja voisi stereotyyppisesti luonnehtia eri tavoin. Esimerkiksi verrattuna muuhun väestöryhmään, kuurot ovat tyytyväisempiä saatavilla oleviin palveluihin. Suurelle osalle kuuroista heidän järjestötoimintansa ja erilaiset kuurojen erityispalvelut ovat tärkeitä. Myös seurakuntien toiminta koetaan kuurojen keskuudessa merkittäväksi. Kuurot turvautuvat monipuolisemmin sukulaisten ja lähiyhteisöjen sosiaaliseen tukeen, he saavat myös lähiyhteisöltä enemmän apua kuin itse antavat. (Eronen ym. 2001, 23.) On osoitettu, että johonkin pieneen vähemmistöryhmään, esimerkiksi rodulliseen, kielelliseen tai uskonnolliseen vähemmistöön kuuluminen saattaa heijastua myös itsetuntoon. Nämä tulokset ovat tosin amerikkalaisista tutkimuksista, eikä niitä kaikkia voi välttämättä yleistää esimerkiksi suomalaisiin ja suomalaiseen kulttuuriin. Tulokset osoittavat kuitenkin, että erilaisena lapsena oleminen saattaa sinänsä olla vaara itsetunnolle. (Keltikangas-Järvinen 1994, ) Kielen ja samaistumisen lisäksi käyttäytymisnormit ovat tärkeä osa-alue kuurojen kulttuurissa. Käyttäytymisnormit ohjaavat viittomakielisten kuurojen sosiaalista ja yksilöiden välistä vuorovaikutusta. Tavallisimpia esimerkkejä kuulevien ja kuurojen käyttäytymisnormien välisistä eroista ovat erot katsekontaktin käytössä, fyysisen kontaktin ja kosketuksen säännöissä, kasvojen ilmeiden käytössä ja elehtimisessä. Suomalaisessa kulttuurissa katsekontaktia ei pidetä yllä pitkään, fyysinen kontakti ja koskettelu ovat myös tarkkaan rajattuja eikä ilmeitä juurikaan käytetä. Kuurojen kulttuurin omaksuminen merkitsee sitä, että opitaan asiaankuuluvat tavat käyttäytyä kuin viittomakielinen kuuro. (Jokinen 2000, 94.)

14 14 Suomessa kuurojen opetuksessa oli vielä ja 1970-luvuilla vallalla oralismin aika. Silloin kouluopetuksessa keskityttiin puheen tuottamiseen, ja kuuroja jopa rangaistiin oman kielensä, viittomakielen, käytöstä. Tuolloin kuurot oppivat häpeämään omaa kieltään. (Malm & Östman 2000, 10.) Aikaisemmin kuurot ovat yleensä oppineet kielen kuurojenkouluissa tovereiltaan eivätkä kotona vanhemmiltaan. Tällainen tilanne on vieläkin tavallista ympäri maailmaa. (Jokinen 2000, 96.) Samoin kuin muutkin, kuurot kuuluvat useampaan kuin yhteen yhteisöön. He muistuttavat toisiaan joissain suhteissa, mutta eivät kaikissa. Kuurojen kulttuurilla on selvät omat piirteensä, jotka ovat osin samoja kuin muilla kielelliskulttuurisilla vähemmistöillä. (Jokinen 2000, 100.) Yksi viittomakielen osa-alue on sormiaakkoset. Viittomakielessä sormiaakkosia käytetään puhuttujen kielten sanojen koodaamiseen. Suomalaisessa viittomakielessä sormiaakkosia käytetään useimmiten tilapäisenä apukeinona. (Malm & Östman 2000, 17.) Suomalaisessa viittomakielessä käytettiin pitkään ruotsalaisesta viittomakielestä tuttuja sormiaakkosia. Vuonna 1965 päätettiin Suomessa siirtyä kansainvälisiin sormiaakkosiin. Vanhat sormiaakkoset elää kuitenkin yhä osittain uusien sormiaakkosten rinnalla. (Jantunen 2003, 79.) Sormiaakkoset kuuluvat viittomakieleen ja näin olleen myös kuurojen kulttuuriin. Haastatteluosuudessa tarkastelen kuurojen seniorien sormiaakkosten käyttöä.

15 15 3 KUUROJEN PALVELUSÄÄTIÖ Kuurojen Palvelusäätiö on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka on perustettu vuonna Tämän toiminnan tarkoituksena on turvata kuuron ja kuurosokean ihmisen oikeudet ja mahdollisuudet hyvään sekä tasavertaiseen elämään. Kuurojen Palvelusäätiön palvelutuotannon lähtökohtina ovat asiakkaan kunnioitus, yksilölliset palveluratkaisut sekä viittomakielinen ja ammatillinen erityisosaaminen. Säätiön keskustoimisto on Helsingissä. Keskustoimisto vastaa toiminnan sisällön ja talouden kehittämisestä. Tärkeinä vastuualueina ovat myös projektien suunnittelu ja tukitoiminta. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 2.) Sosiaalialan järjestöistä Kuurojen Palvelusäätiö tuottaa kuuroille ja kuurosokeille vammaispalvelulain mukaista palveluasumista ja niitä sosiaali- ja terveyspalveluja, joita he eivät saa julkiselta tai yksityiseltä sektorilta. Asumista tukevat palvelut perustuvat asiakkaan tarpeisiin ja elämäntilanteeseen. Palveluasumisessa tärkeää on turvallisuus ja jokaisen asukkaan yksilölliset palvelutarpeet. Kuurojen Palvelusäätiön tärkeinä toiminnan osina ovat palveluasumisen lisäksi tukiasunnot ja asumisen liitännäispalvelut. Palvelukeskukset mahdollistavat kuuroille ja kuurosokeille viittomakielisen sosiaalisen verkoston sekä toimintaympäristön, jossa heitä huomioidaan. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 3.) Palvelusäätiön asiakkaat tarvitsevat paljon erilaisia palveluja sekä oikeuden asua itselle tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kuurojen Palvelusäätiö onkin huolissaan, kuinka kuurojen ja kuurosokeiden oikeus saada hyvää palvelua vaihtelee kunnittain. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 8.)

16 16 Kuurojen Palvelusäätiön asiakkaat ovat iältään 17-vuotiaista yli 100-vuotiaisiin. Koska säätiö ja kunnat ovat kartoittaneet kuurojen, kuuroutuneiden ja kuurosokeiden asiakkaiden määrää ja palvelutarvetta, vanhusasiakkaiden määrä on lisääntynyt nopeasti. Säätiö on perehdyttänyt kuntien vanhustyöntekijöitä huomioimaan ikääntyneiden aistivammaisten erityistarpeita. Säätiö kouluttaa kuntien vanhushuollon ja kotipalvelujen työntekijöitä kuulo-, näkö- ja kuulonäkövammaisten henkilöiden erityistarpeisiin. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 3 4.) Vuonna 2004 Kuurojen Palvelusäätiö tarjosi palveluasumista 193 asiakkaalle yhteensä seitsemässä toimipisteessä. Suurin osa asiakkaista on kuuroja ja kuurosokeita viittomakielellä kommunikoivia henkilöitä. Kolmasosa asiakkaista on yli 65-vuotiaita. Näillä asukkailla on paljon sekä somaattisia että psyykkisiä sairauksia, lisäksi neljäsosa asiakkaista käyttää pyörätuolia. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 3.) Säätiössä asiakkailla on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja sitä korostetaan. Palvelukeskusten jokapäiväisessä toiminnassa näkyykin asiakkaiden osallistumisoikeus. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 4.) Vuonna 2004 Kuurojen Palvelusäätiössä oli 162 vakituista työntekijää. Työntekijöistä viittomakielisiä oli 60. Asiakkailla oli yhteensä 50 tukihenkilöä. Tukihenkilöt ovat tärkeä kontakti palvelukeskusten ulkopuoliseen maailmaan ja osana asiakkaiden hyvän elämän toteuttamisessa. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 5.) 3.1 Palvelukeskus Salmela Turussa, Palvelukeskus Salmelassa oli vuonna 2004 yhteensä 14 asukasta, joista yksi asui tukiasunnossa. Asukkaista kolmetoista asui palvelukeskuksessa. Salmela on keskittynyt palvelemaan asukkaita näiden omalla äidinkielellään. Salmela tukee myös kotona asuvia kuuroja ja kuurosokeita tarjoamalla heille

17 17 lyhytaikaista asumista tai viikoittaista päivätoimintaa. Asukkaat ovat kuuroja ja kuurosokeita. Vuonna 2004 heidän keski-ikänsä oli 73 vuotta. Asukkaiden fyysinen kunto on laskenut korkean iän takia, ja hoitamisen ja avun tarve on näin ollen kasvanut. Salmelan kaikki asukaspaikat ovat täynnä. (Kuurojen Palvelusäätö, Vuosikertomus 2004, 15.) Palveluasumisen asukkaiden vapaa-ajassa ovat välillä mukana myös tukihenkilöt, joista vuonna 2003 seitsemän oli kuuroa ja yksi kuuleva vapaaehtoistyöntekijä. Vuonna 2003 Salmelassa oli 14 työntekijää, joista yhdeksän on suorittanut viittomakielen keskitason tentin. Kaikki työntekijät ovat suorittaneet myös viittomakielen alkeistason tentin. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2003, 12.) Vuonna 2004 työntekijämäärä kasvoi kahdella työntekijällä (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 15). 3.2 Muut toimipisteet Palvelukeskukset tarjoavat yksilöllistä, pitkäaikaista palveluasumista palvelutaloissa tai tukiasunnoissa. Lisäksi on työ- ja päivätoimintaa. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 2.) Helsingissä sijaitseva Palvelukeskus Ainola tarjoaa asumispalvelua kuuroille kehitysvammaisille, kuuroille mielenterveyskuntoutujille sekä kuulo- ja/tai näkövammaisille. Hyvinkäällä sijaitseva Palvelukeskus Åvik tuottaa pitkä- ja lyhytaikaista palveluasumista ja päivätoimintaa. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2004, 9, 13.) Hyvinkäällä sijaitsee myös toinen toimipiste, Marjaana-koti, joka tarjoaa pitkä- ja lyhytaikaista palveluasumista viittomakielisille kuurosokeille ja monivammaisille. Hämeenlinnassa puolestaan on Palvelukeskus Sampola sekä työkeskus Sampola. Palvelukeskus Sampolassa tärkeänä toimintana on itsenäinen eläminen viittomakielisessä yhteisössä. Työkeskus Sampola on Suomen ainoa viittomakielinen työkeskus. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2003, 11, 13.)

18 18 Jyväskylässä sijaitsevassa Palvelukeskus Metsolassa tarjotaan erityisesti nuorille kuuroille ja kuurosokeille palveluja ja mahdollisuuksia osallistua projektitoimintaan. Oulusta löytyvän Palvelukeskus Runolan asiakasryhmä koostuu kuuroista, kuurosokeista sekä erityisosaamisesta hyötyvistä asiakkaista. Oulun Ratamotien ryhmäkodin tavoitteena on kodinomaisten puitteiden ja yhteisöllisyyden avulla tukea asukkaan yksilöllistä kuntoutumista ja elämänhallintaa. Joensuussa sijaitsevan Palvelukeskus Wäinölän asukkaiden keski-ikä on 63 vuotta, näin ollen palveluissa korostuu yksilöllisyys kodinhoitoon, päivittäistoimintoihin ja vapaa-ajanviettoon liittyviin asioihin. (Kuurojen Palvelusäätiö, Vuosikertomus 2003, )

19 19 4 VIITTOMAKIELEN TULKKIPALVELU Kuurot viittomakieliset tarvitsevat tulkkipalvelua tullakseen toimeen kuuleville tarkoitetuissa julkisissa palveluissa. Tulkkipalvelu on yksi sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluista. (Törmä & Mattila 2002, 26.) Invalidihuoltolain muutos astui voimaan , jolloin kyseisen lain 6 :ään lisättiin vaikeasti kuulovammaisille järjestettävät tulkkipalvelut. Käytännössä tämän lain toteutuminen vei kuitenkin aikaa, sillä lain soveltamisohjeiden laatiminen, tulkkiluettelon kerääminen ja valtiovallan kanssa syntynyt kiista tulkkien palkkauksesta lykkäsivät tulkkipalvelun aloittamista vuoden 1980 alkuun. Sosiaalihallitus julkaisi vuonna 1981 ohjeet, joiden mukaan jokaiselle kuurolle voitiin myöntää tulkkipalvelua 120 tuntia kalenterivuotta kohden. Ennen tämän säädöksen voimaantuloa tulkkipalvelujen vuosittaiset tuntimäärät olivat puolta pienemmät. (Salmi & Laakso 2005, ) Oikeus tulkkipalvelujen käyttöön perustuu vaikeavammaisuuteen. Vaikeasti kuulovammaista, kuulo- ja näkövammaista tai puhevammaista henkilöä pidetään vaikeavammaisena. (Lappi 2000, ) Tulkkipalvelu on yhteiskunnan takaama erityispalvelu, johon tarvitsijalla on lakisääteinen oikeus. Vaikka tulkkipalvelujen tarpeen arvioidaan tulevaisuudessa kasvavan, eivät käyttäjien määrät yksittäisissä kunnissa ole jatkossakaan kovin suuria. Nykyisin vammaispalvelujen saajista tulkkipalveluja saa noin 3 4 %, tulkkipalvelujen osuus vammaispalvelujen kustannuksista on suunnilleen samansuuruinen. Kunnat vastaavat palvelujen järjestämisestä ja laadusta. Tulkkipalvelun asiakkaat ovat heterogeeninen ryhmä, myös heidän käyttämiensä tulkkipalvelujen tarpeet ovat hyvin erilaisia. Yksi

20 20 vammaispalvelujen haasteita onkin etsiä ja mahdollistaa jokaiselle asiakkaalle yksilöllinen palvelukokonaisuus. Tämän palvelukokonaisuuden avulla voidaan tukea parhaiten tasa-arvoa ja jokaisen henkilön yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhteiskunnassa. (Rautavaara 2003, 65.) Tulkkipalvelu on viittomakielisten kuurojen kannalta välttämätön palvelu. Vasta 1980-luvulta alkaen viittomakielen asema on parantunut niin, että kuuroilla on ollut mahdollisuus saada opetusta viittomakielellä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vasta alle 30-vuotiailla kuuleviin perheisiin syntyneillä kuuroilla on ollut mahdollisuus saada hyvä viittomakielentaito ja sitä kautta heillä on ollut hyvät edellytykset suomen kielen oppimiselle toisena kielenä. Viittomakielisillä kuuroilla, jotka ovat saaneet koulutuksensa aikaisemmin, ei kielitaito ole välttämättä niin hyvä, että he pystyisivät käyttämään täyspainoisesti tulkkipalvelua. Näille kuuroille tulkkipalvelu ei aina ole riittävä palvelu. Lisäksi voidaan tarvita tulkitsevaa ja ohjaavaa palvelua. (Törmä & Mattila 2002, ) Ennen viittomakielen tulkkien ammattikunnan syntyä kuurojen kuulevat omaiset, yhdistyksissä toimineet kuulevat, kuurojen papit ja kuurojen diakonissat toimivat tulkkeina kuuron asioidessa esimerkiksi viranomaisten tai lääkärien luona luvulla Suomeen alkoi rakentua kuurojen sosiaaliohjaajien verkosto, se ei kuitenkaan riittänyt poistamaan tulkkien vähäisyyden aiheuttamaa ongelmaa. Sosiaalityöntekijöiden lisäksi tarvittiin erillinen, neutraali kielenkääntäjä. (Salmi & Laakso 2005, 275.) 4.1 Tulkkipalvelun käyttö Tulkkipalvelut ovat käyttäjälleen maksuttomia. Palveluita voi käyttää työssä, opiskelussa, asioimistilanteissa, yhteiskunnallisissa asioissa tai muissa tarvittavissa tilanteissa. Tulkkipalveluita on järjestettävä vaikeasti kuulo- ja näkövammaiselle henkilöille siten, että sitä on mahdollisuus saada vähintään 240 tuntia vuodessa, muille sitä on tarjottava vähintään 120 tulkkaustuntia

21 21 kalenterivuoden aikana. Tulkkipalvelun kautta viittomakielisillä on mahdollisuus itsenäiseen toimintaan kaikilla elämän alueilla. (Lappi 2000, ) Tulkkausta tarvitaan tilanteissa, joissa osapuolet eivät osaa toistensa kieltä. Vuorovaikutus alkaa sujua vasta, kun avuksi tulee puheviestinnän välittäjäasiantuntija, tulkki. Kaksikieliseen kommunikaatiotapahtumaan soveltuvat kaikki yksikielisen viestinnän piirteet. Tulkilla, kolmannella osapuolella, on oma roolinsa tilanteessa. (Saresvuo & Ojanen 1988, 7.) Tulkkausasiakkaalla on oltava kunnon tulkkauspalvelu käytettävissään, jottei kielimuuri muodostu esteeksi. Yleensä tulkkien asiakkaat ja palvelujen viranomaiskäyttäjätahot eivät ajattele, että tulkin tehtävässä toimivien välillä olisi erilaisia toimintatapoja. Ihannetilanne onkin, että tulkkien ammattitaito on niin vahva ja toimintatavat niin selkeät, ettei synny riippuvuutta muista seikoista tulkkina toimivan henkilön suhteen. (Lund 2003, 76.) Tulkin työhön kuuluu tulkata puhuttua kieltä suoraan viittomakielelle ja viittomakieltä puhutulle kielelle. Tulkin työ ei ole selittää eikä huolehtia siitä, että osapuolet ymmärtävät mitä on sanottu. (Törmä & Mattila 2002, 27.) Tulkkipalvelu on kasvava toimiala, tosin tulkkien työolosuhteita olisi vielä kehitettävä. Riittävien palvelujen järjestämisessä on ollut vielä puutteita. Mikäli asiakkailla olisi enemmän tietoa tulkkipalvelusta, olisi tämän palvelun kysyntääkin enemmän. (Kauppila 2003, 99.) Tulkkipalvelu on yhteistyötä asiakkaan, tulkin ja kolmannen osapuolen kesken. Vaikka se on työ, on se myös sosiaalinen ihmissuhde. Tulkin käyttäjän näkökulmasta tulkin persoonallisuudella on näkyvä merkitys työn sujuvuuteen. Myös tulkilla on jossain määrin mahdollisuus valita asiakkaansa. Käytännön toimintamuotona tulkkipalvelun toteutuminen on luonteeltaan henkilökohtaista palvelutoimintaa. (Pölönen 2004, 9.)

22 Viittomakielen tulkin ammatti Yleisesti kuvitellaan, että jotakin vierasta kieltä osaava kykenee toimimaan tulkkina ilman erityistä koulutusta tai harjoittelua. Helposta asioimistulkkaustilanteesta tällainen henkilö saattaa selviytyäkin, mutta varsinaiset tulkin ammattitaitoa ja erikoisalan terminologiaa edellyttävät tilanteet on parasta jättää alan ammattilaiselle. (Saresvuo & Ojanen 1988, 139.) Tulkin yksi tärkeimpiä ominaisuuksia onkin löytää odottamattomissa, yllättävissä tilanteissa sujuvia ja mahdollisia menetelmiä tiedon välittämiseen (Lahtinen 2004, 110). Vuorovaikutus on sosiaalinen tapahtuma, jossa osapuolet vaihtavat keskenään muun muassa mielipiteitä, ajatuksia, tuntemuksia ja elämyksiä. Tulkki tuo tilanteeseen mukaan sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä oman persoonansa. Tyypillistä on, että ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi ja eristäytyneeksi yhteisen kielen puuttuessa, silloin puuttuu vuorovaikutuksen väline. (Miettinen 2003, 115.) Tulkkaussuoritusta ei pidä tarkastella kuin sanakirjaa tai rinnastaa sitä kielitaitoon. Tulkkauksessa jotain lisäinformaatiota voi jäädä puuttumaan. Tulkkauksen tavoitteet huomioiden on selvää, että tulkin motiivit ovat erilaiset kuin muiden osapuolten. Hän ei halua saada itselleen tilanteessa ilmi tulleita tietoja, eikä hänellä ole tarvetta vaikuttaa kuulijaan tai kuulijoihin. Tulkkiin kohdistuvat odotukset ovat erilaiset kuin puhujaan kohdistuvat. Kuulijat eivät odota tulkilta henkilökohtaisia kannanottoja esitetyistä asioista. Kokonaisuudessaan tulkin rooli on siis erilainen kuin muiden osanottajien: kaksikielisessä viestinnässä tulkki on avainasemassa, mutta taustahenkilönä. (Saresvuo & Ojanen 1988, 11.) Tulkki varastoi pikamuistiin asioita vain siksi aikaa, että saa ne tulkatuiksi. Tästä johtuen hän ei yleensä työtehtävän jälkeen muista esityksestä tai tulkattavasta materiaalista kovinkaan paljon. Tulkki tarvitsee kuitenkin myös kestomuistia. Esimerkiksi sanavaraston ja yleistietouden kartuttaminen tapahtuu tämän muistilajin avulla. Hyvä muisti merkitsee tulkille myös sitä, että hän pystyy

23 23 tarpeen vaatiessa nopeasti palauttamaan mieleensä kestomuistiin varastoimansa asiat haluamallaan kielellä. (Saresvuo & Ojanen 1988, 48.) Tulkin on pystyttävä pitämään laajojakin asiakokonaisuuksia muistissaan, koska kohdekielisen viestin tuottaminen edellyttää yleensä asioiden uudelleenjärjestelyä kohdekielen rakenteen vaatimalla tavalla. Kokeneen tulkin tuotos sisältää lähdeviestistä tehtyjä yleistyksiä ja yhteenvetoja. Tämän vuoksi tulkki saattaa jättäytyä melko kauas puhujan jälkeen. Tässä tulkkauksen vastaanottaja ei kuitenkaan välttämättä menetä informaatiota, vaan vastaanottaa lähdetekstistä jo valmiiksi jäsennetyn kokonaisuuden. (Tommola 2006, ) Tulkin on keskityttävä kuuntelemaan enemmän kuin muiden osanottajien (Saresvuo & Ojanen 1988, 88). Kääntäjällä ja tulkilla on eroja. Tulkin työ ja työympäristö ovat paljon useampien tekijöiden rajoittamia kuin kääntäjän, eikä tulkki voi tilanteessa turvautua ulkopuolisiin tietolähteisiin. Tulkin on ratkaistava ongelmat välittömästi sitä mukaa kuin ne ilmaantuvat. Kääntäjä puolestaan on riippumaton ympäristötekijöistä, sen vuoksi kääntämistä on myös helpompi harjoitella. (Saresvuo & Ojanen 1988, 140.) Asiakkailta ei voi edes edellyttää tietämystä tulkkauksesta, sillä tulkkaus on tulkin työtä. Todennäköisesti tulkki on tilanteessa ainoa joka tietää, mitä tulkkaus kieleltä toiselle on. (Hynynen, Pyörre & Roslöf 2003, 175.) Asioimis- eli freelancer-tulkilla ei ole vakituista työpaikkaa eikä säännöllistä työaikaa. Suuri määrä viittomakielen tulkkeja toimii asioimistulkkeina. (Hynynen ym. 2003, 126.) Asioimistulkin työpaikkana voi toimia mikä tahansa paikka, jossa on muita ihmisiä, sillä viittomakielinen voi ottaa tulkin mukaansa mihin tahansa tulkkaustilanteeseen. Perinteisesti viittomakielen tulkki tilataan eri virastoihin, esimerkiksi työvoimatoimistoon, sosiaalitoimistoon, verotoimistoon, kansaneläkelaitokseen, poliisilaitokselle tai pankkiin. Vaikka asiakas hoitaisikin asioitaan suurimmaksi osaksi itsenäisesti ilman tulkkia, saattaa hän tilata tulkin mukaansa terveydenhoitoon liittyvissä asioissa, jotta asia varmasti tulee ymmärrettyä oikein puolin ja toisin. (Hynynen ym. 2003, 134.)

24 24 Asioimistilanteet ovat usein kestoltaan lyhyitä, eikä niiden aikana ehdi välttämättä juuri tutustua. Tämän vuoksi tilanteet ovat vaativia vuorovaikutustaidoille. Parasta olisikin, että tulkki tuntisi asiakkaansa etukäteen ja tietäisi miten asiakas toivoo tilanteessa toimittavan. Asiakkaiden tarpeet, toiveet ja tilanteet ovat erilaisia. Mitä paremmin tulkki tuntee itsensä ja asiakkaansa, sitä paremmin hän voi onnistua työssään. (Hynynen ym. 2003, 163.) Viittomakielen tulkkien työnantajakysymys on aina ollut epäselvä. Viittomakielen tulkki, kuuro asiakas ja palkanmaksusta vastaava kunta muodostavat kolmion, jonka eri toimijoiden asema on herättänyt keskustelua usein. Kunnat huolehtivat työnantajamaksuista, mutta viime kädessä rinnastavat tulkit kuitenkin yrittäjiin. (Hynynen ym. 2003, 100.) Tällä hetkellä osa viittomakielen tulkeista työskentelee työsopimussuhteessa tai virkasuhteessa. Työnantajana toimii esimerkiksi kunta, kuntainliitto, yksityinen tulkkikeskus, Viittomakielialan Osuuskunta Via tai jokin oppilaitos. Tulkkeja toimii myös yrittäjinä. (Lappi 2003, 16.)

25 25 5 HAASTATTELUJEN TOTEUTTAMINEN Tavoitteenani oli tutkia kuurojen seniorien viittomakielen tulkin käytön tottumuksia. Onko tulkin käyttö muuttunut ikääntyessä, vai onko se pysynyt samanlaisena? Lisäksi selvitän seniorien erityistoiveita tulkeista sekä sitä, minkälaiset tulkit tuntuvat asukkaista miellyttävimmiltä. Haastatteluni yhtenä kokonaisuutena olikin selvittää asukkailta muun muassa tulkin kielitaidon, vaatteiden ja sukupuolen merkitystä. Salmelan työntekijöiltä eli ohjaajilta haastattelin heidän ajatuksiaan Salmelan asukkaista ja tulkkipalvelun käytön tottumuksista. Lisäksi kyselin heidän viittomakielentaidostaan ja kuurouden sekä kuurojen kulttuurin tuntemisesta. Jos he lähtevät esimerkiksi asukkaan kanssa asioille, tilaavatko he tulkin mukaan vai menevätkö ilman tulkkia? En keskittynyt vertaamaan ohjaajien ja asukkaiden vastauksia keskenään, vaan tarkastelin asukkaiden vastaukset yhtenä osana ja ohjaajien vastaukset toisena kokonaisuutena. Kyselyyn verrattuna haastattelua pidetään muun muassa joustavampana, täsmennyksiä sallivampana ja helpommin ihmisiä tavoittavana. Kun vastaajaan on henkilökohtainen kontakti, voidaan esittää myös monimutkaisempia kysymyksiä. Toisaalta haastattelijan persoonalla voi olla vaikutusta vastaamiseen ja näin ollen myös tuloksiin. On myös mahdollista, että haastattelija tulkitsee haastateltavan puutteelliset ilmaukset omien odotusten,

26 26 arvostusten ja ennakkoluulojen suuntaan. Kyselyjen tuloksilta vaaditaan yleistettävyyttä. (Salmela 1997, 199.) Tein valmiit haastattelurungot, joiden pohjalta haastattelin asukkaita sekä ohjaajia (LIITE 1: Haastattelu Salmelan asukkaille, LIITE 2: Haastattelu Salmelan ohjaajille). Purin haastattelut kirjalliseen muotoon ja tutkin haastattelujen tuloksia, yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia, joista kerron luvuissa 6 ja 7 (Asukkaiden ja ohjaajien haastattelut). Työn valmistuttua nauhoitukset ja videoinnit hävitetään. Teemahaastattelu on avoimen haastattelun ja lomakehaastattelun välimuoto. Nämä eroavat toisistaan kysymysten lukumäärän ja muotoilun, tutkittavien määrän, kustannusten ja saadun tiedon suhteen. Lomakehaastattelussa on yleensä paljon kysymyksiä ja ne on etukäteen muotoiltuja. Avoimessa haastattelussa puolestaan kysymysten muoto on vapaa ja tutkittavien määrä pieni, mutta saatu tieto on tavallaan syvällistä. Postikyselyyn verrattuna haastattelu on joustavampi, koska kysymyksiä voidaan selventää ja tarkentaa haastattelun aikana. Lisäksi tutkija voi esittää kysymykset haluamassaan järjestyksessä. Yhtenä etuna on myös se, ettei haastateltava voi etukäteen tutustua kysymyksiin. (Pohjolainen 1990, ) Kvantitatiivisen analyysin kiinnostuksen kohteena ovat usein jotkut elämänhistorian osa-alueet: työhistoria, koulutushistoria ynnä muut. Tällainen tarkkojen elämää koskevien aikatietojen kysyminen ihmisiltä itseltään on hieman ongelmallista, sillä juuri tällaisiin muistitietoihin luottaminen on epävarmaa. (Roos 1987, 39.) Analysoitaessa aineistosta valitaan sen sisältämät keskeiset aiheet, teemat (esim. työ, perhe, vapaa-aika, asunto), tai sitten aineisto pyritään ryhmittelemään tyypeiksi. Molemmissa tapauksissa aineiston esittämisen lähtökohta poikkeaa toisistaan merkittävästi. (Roos 1987, 42.) Haastattelurunkojen teossa käytin apunani kirjaa Wikman, Minna Jos kaikki kuulevat osaisivat viittoa tutkimus suomalaisten kuurojen kokemasta hyvinvoinnista.

27 Haastateltavien valinta Valitsin yhdessä toisen ohjaajani kanssa haastateltavat. Työntekijöitä haastateltavaksi valittaessa valintakriteerinä oli ohjaajien pitkäaikainen työskentely Salmelassa, lisäksi kaikki haastattelemani ohjaajat ovat kuulevia. Yhteensä haastattelin neljää ohjaajaa. Asukkaiden valinta oli haastavaa. Salmelan asukkaat ovat ikääntyneitä, huonokuntoisia kuuroja sekä syrjäytyneitä keski-ikäisiä kuuroja ja kuurosokeita (Palvelukeskus Salmelan esite, Kuurojen Palvelusäätiö). Näin ollen mahdollisia haastateltavia ei kovin montaa ollut, ottaen huomioon asukkaiden ikä sekä nykyinen kunto. Haastateltavien asukkaiden keski-ikä oli haastatteluhetkellä 69 vuotta. Tarkoituksenani oli haastatella neljää asukasta sekä neljää ohjaajaa, mutta lopulta haastateltavia asukkaita oli vain kolme, koska eräs asukas ei halunnut haastateltavaksi. Hänen tilalleen en valinnut uutta henkilöä, joten asukkaiden haastattelu jäi näin ollen kolmeen. Haastateltavat asukkaat olivat sekä miehiä että naisia. 5.2 Tutkimuslupa ja suostumuslomakkeet Ensimmäiseksi tein tutkimuslupalomakkeen (LIITE 3: Tutkimuslupa), joka oikeutti, että sain haastatella Salmelan asukkaita ja ohjaajia. Tämän tutkimusluvan allekirjoitti Palvelukeskus Salmelan johtaja Inkeri Vyyryläinen. Tutkimusluvan saannin jälkeen aloitin haastattelut. Jokainen haastateltava allekirjoitti ensin suostumuksen, että sain nauhoittaa tai videokuvata haastattelun (LIITE 4: Suostumuslomake asukkaille, LIITE 5: Suostumuslomake ohjaajille). 5.3 Haastattelujen toteutus

28 28 Tein kaikki haastattelut elokuussa 2005 joko Salmelan yleisissä tiloissa tai asukkaan huoneessa kahden kesken. Jokaiseen haastatteluun varasin aikaa 1,5 tuntia. Ohjaajien haastattelut kestivät keskimäärin tunnin, asukkaiden haastattelut toteutuivat hieman lyhyemmässä ajassa. Henkilökuntaa haastattelin heidän työajallaan, sovimme asiasta etukäteen Salmelan johtajan kanssa. Haastateltavia ohjaajia oli lopulta yksi enemmän kuin haastateltavia asukkaita. 6 ASUKKAIDEN HAASTATTELUT Yksi haastateltavista kertoi syntyneensä kuurona, kaksi muuta olivat menettäneet kuulonsa sairauden seurauksena lapsuudessaan. Kenenkään perheessä ei ole ollut muita kuuroja, vaan he ovat eläneet omien sanojensa mukaan ainoana kuurona perheenjäsenenä. Jokaisessa perheessä on haastateltavien lapsuudessa kommunikoitu suurimmaksi osaksi puheella. Haastateltavia on opettanut puhumaan äiti, mummo tai joku muu lähisukulainen. Haastateltavat ovat oppineet viittomaan ja kommunikoimaan kuurojen koulussa. Nuorin haastateltavista kertoi myös käyttäneensä hieman viittomia kommunikointiin jo lapsuudessaan. Hänen vanhempansa olivat hieman viittoneet, mutta käytetty kieli oli ollut eräänlaista viitottua kotikieltä. Pienenä oli vaikea kommunikoida, koska en osannut viittoa. Mummo opetti minua puhumaan.

29 29 Yksi haastateltavista on ollut naimisissa, kaksi ei ole löytänyt elämänkumppania. Kaikki haastateltavat ovat eläkkeellä. Ennen Salmelaan muuttoa haastateltavista asukkaista kaksi on asunut yksin. 6.1 Asukkaiden arkipäivä Salmelassa Asukkaat kertoivat kaikkien päivien olevan melko samanlaisia. Jokainen kertoi olevansa mukana Salmelan päivätoiminnassa viikoittain, lisäksi he kertoivat katselevansa televisiota ja seurustelevansa muiden asukkaiden kanssa. Eräs haastateltavista kommentoi, ettei tee päivisin mitään ihmeempiä, koska on jo vanha. Kaksi haastateltavista ei käytä juurikaan Salmelan tarjoamia palveluja (esimerkiksi siivousta tai pyykinpesua). Kaikki haastateltavat ruokailevat kuitenkin Salmelan yhteisissä tiloissa eivätkä yleensä tee ruokaa itse. Kaksi haastateltavista kertoi hoitavansa itsenäisesti omia asioitaan, esimerkiksi kaupungilla kaupassa ja postissa käynti sujuu heiltä ilman apua. Yksi haastateltavista asukkaista kertoi osaavansa lukea sekä kirjoittaa itse. Yksi haastateltavista kertoi näiden onnistuvan jotenkuten, mutta kuitenkin hänen mielestään on helpompi viittoa ja ymmärtää viittomakieltä kuin esimerkiksi jotakin tekstiä. Yksi haastateltavista vastasi: Viiton vain käsilläni, en kirjoita mitään. Minun on vaikea ymmärtää lukemaani, eli on parempi pyytää joku auttamaan ja viittomaan teksti minulle, niin ymmärrän. Parempi on jos joku viittoo sen minulle. 6.2 Viestintävälineet Kenelläkään haastateltavista asukkaista ei ole käytössään sähköpostia, kännykkää, tekstipuhelinta tai muuta viestintävälinettä. Kaksi ei osannut sanoa

30 30 mitään keinoa, miten saa yhteyttä tarvittaessa esimerkiksi sukulaisiin. Yksi kertoi pyytävänsä ohjaajia soittamaan hänen puolestaan, mikäli hänellä on tarvetta saada yhteys johonkin henkilöön. Se on tosi hyvä juttu, sillä ohjaaja viittoo minulle, mitä toinen on puhelimessa sanonut. Kaikki asukkaat pitivät hyvänä vaihtoehtona ohjaajan soittamista johonkin paikkaan heidän puolestaan. Haastateltavien lääkäriajat ja muut tarvittavat ajanvaraukset hoitaa aina joku Salmelan ohjaajista. Yksi haastateltavista kertoi kuulleensa kuvapuhelimesta, ja toivoi itse saavansa joskus sellaisen. Kukaan haastateltavista ei kerro käyneensä kuurojen kulttuuritapahtumissa tai muissa kuurojen yhteisissä tapahtumissa Salmelan ulkopuolella. Kaksi vastaajista kertoi käyneensä kuurojen yhdistyksellä muutaman kerran, mutta molemmilla se on jäänyt mielenkiinnon puutteen vuoksi. 6.3 Tulkkipalvelun käyttö Kukaan haastateltavista asukkaista ei tiennyt, mikä on tulkkipalvelupäätös. Näin ollen he eivät myöskään osanneet kertoa, onko heillä päätöstä vai ei. Ohjaajien haastatteluissa kuitenkin selvisi, että jokaisella Salmelassa asuvalla on tulkkipalvelupäätös. Se on haettu viimeistään siinä vaiheessa, kun asukas on muuttanut Salmelaan. Haastattelutilanteessa kerroin jokaiselle haastateltavalle tämän kysymyksen jälkeen perustietoa tulkeista, esimerkiksi minne tulkin voi tilata ja kuka maksaa tulkin palkan. Haastateltavat asukkaat kertoivat asioineensa aikaisemmin paljon yhdessä jonkun perheenjäsenen kanssa. Usein apuna on ollut sisarus tai jompikumpi vanhemmista. Nämä perheenjäsenet eivät ole osanneet viittoa, joten yleensä esimerkiksi lääkärin vastaanotolla sukulainen on hoitanut keskustelun lääkärin kanssa ja tilanteen jälkeen sitten selvittänyt asiaa haastateltavalle. Välillä sukulainen on toiminut myös ikään kuin tulkkina, yleensä selvän huulion avulla.

31 31 Yksi haastateltavista kertoi hoitaneensa aikaisemmin paljon asioitaan myös Kuurojen Liiton sosiaaliohjaajan avulla. Yksi haastateltavista kertoi tulkin olleen yhden kerran mukana asioilla. Tulkin tilasi paikalle Salmelan ohjaaja. Koska haastateltavilla ei ole paljon tietoa tulkeista, on yleisesti tästä ammattikunnasta puhuminen hankalaa. Kun keskustelimme tulkeista, haastateltava ajatteli lähinnä sitä yhtä tulkkia, kenestä hänellä on kokemusta. Hän ei ollut kuitenkaan ajatellut, haluaisiko, että tulkki olisi paikalla useammin asioita hoitaessa. Mikäli asukas menisi uudelleen vastaavaan tilanteeseen, haluaisi hän sinne jälleen tulkin mukaansa. Kyseisessä tilanteessa hän koki tulkin hyödylliseksi ja hyväksi avuksi. Toinen haastateltava kertoi entisellä asuinpaikkakunnalla käyneensä kerran lääkärissä viittovan henkilön kanssa. Kun kerroin, että sama on mahdollista täällä Turussa, haastateltava kummasteli: Ahaa, no onpas hyvä juttu, että täälläkin on mahdollista saada viittova henkilö mukaan! Kolmas haastateltava kertoi käyttävänsä tulkkia hammaslääkärissä. Hänkään ei osannut yleistää tulkkipalvelun käyttöä muualle, esimerkiksi pankkiasioiden hoitoon. Kuitenkin hammaslääkärissä oltaessa asukas tunsi tulkin hyödylliseksi ja oli tyytyväinen, että tulkki oli paikalla. Lisäksi eräs haastateltava totesi joillain matkoilla tulkin olleen aikaisemmin hyvänä apuna. Kukaan haastateltavista ei tilaa tai pyydä ohjaajaa tilaamaan tulkkia paikalle. Tulkin tilaus on aina ohjaajan vastuulla ja harkinnassa. Kuitenkin ne kokemukset, joissa tulkki on ollut paikalla, ovat olleet positiivisia. En mä itse sano, että haluan tulkin paikalle, vaan ohjaajat hoitaa ja päättää asian. Mielenkiintoinen huomio oli, että kaikki haastateltavat asukkaat käyttivät Salmelassa työskentelevistä ohjaajista erilaista viittomaa. Yhdelle haastateltavalle ohjaaja oli palvelija /PALVELLA/ (artikkeli 79.), toiselle ohjaaja