Kainuun Liikunta. Seuratuki Toiminnalliset tuet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun Liikunta. Seuratuki 2012. Toiminnalliset tuet"

Transkriptio

1 Seuratuki 2012 Toiminnalliset tuet

2 Hakuaika päättyy !!!! Taloudellinen tuki Vuonna 2012 toiminnallista tukea on jaossa lasten ja nuorten urheiluun sekä aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan. Yksittäinen hanke voi saada tukea euroa. Keskimääräinen hankkeen saama tuki on ollut noin 2200 euroa. Edellisessä haussa toiminnallista tukea jaettiin yli 450 hankkeelle. Pilottihanke vähävaraisten tukemiseen Kainuussa toiminnallista tukea viime haussa sai seitsemän(7) seuraa yhteensä Tuet olivat

3 Haun yleiset kriteerit Hankkeen toteuttamisajan tulee olla Tältä ajalta hyväksytään hankekulut Seuran johtokunta/hallitus on sitoutunut hankkeeseen Hankkeella on selkeä toimintasuunnitelma, nimetty vastuuhenkilö ja mitattavat tavoitteet Seura sitoutuu raportoimaan hankkeen sisällöstä ja taloudesta saamiensa ohjeiden mukaisesti Seura tukee toimintaa myös taloudellisesti -> oma vastuu väh. 50% Vuonna 2011 toiminnallista tukea saaneet seurat eivät voi hakea samaan hankemuotoon tukea vuonna 2012

4 Hankkeesta aiheutuneet menot esimerkiksi: Kenttä- ja salivuokrat Ohjaajapalkkiot Matkakulut ja -korvaukset Ohjaajakoulutus Muu koulutus/konsultointipalkkiot Liikuntavälineet Retket, tapahtumat Ruokailut Myyntikulut Tiedotuskulut Toimistokulut Vakuutuskulut Muut kulut Eri hankemuodot eroja menojen suhteen!!!

5 Seurojen valintaprosessi Nettipohjaisen hakujärjestelmän kautta tehtävä haku päättyy Hakemusten arviointi tehdään laaja-alaisen asiantuntijaryhmän avulla. Prosessin vaiheet: Vaihe 1. Lajiliitot ja muut liikuntajärjestöt tekevät pohja-arvioinnin. Laittavat omat hakemuksensa järjestykseen. Tämä järjestys on valmistelun pohja. Vaihe 2. SLU-alueet arvioivat kaikki oman alueensa seurat. TUL ja FSI arvioivat oman järjestönsä seurat. Vaihe 3. Operatiivinen työryhmä tekee pohjaesityksen. Vaihe 4. Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton hallitus tekevät päätökset toiminnallisten tukien jaosta.

6 Aikuisten terveyttä edistävä liikunta 2012 Hankkeiden keskeisiä tavoitteita ovat: Aikuisliikkujien määrän lisääminen seurassa ja/tai nykyisen aikuisliikunnan laadun kehittäminen Hanke kohdistuu seuran oman toiminnan kehittämiseen Vähävaraisten huomiointi: hankkeen avulla mahdollistetaan aikuisten osallistuminen seuran tarjoamaan liikuntatoimintaan taloudellisen tasaarvon näkökulmasta Hanke lisää yhteisöllisyyttä paikallistasolla Hankemuodot: Ohjaajien osaamisen kehittäminen Uuden säännöllisen toiminnan lisääminen Aikuisten liikuntatoiminnan aloittaminen Kuntayhteistyö

7 Ohjaajien osaamisen kehittäminen Hakukriteerit: Laadun kehittäminen, seuraan tarvitaan uusia ohjaajia aikuisten harrasteliikunnan toteuttamiseen. Kehittämismahdollisuuksia: Liikuttajakoulutuksen 1. taso ja 2.taso Lajiliittojen kunto- ja harrasteliikunnan ohjaajakoulutukset, 1. ja 2. taso Seuran sisäiset koulutukset/toimenpiteet ohjaajien ja valmentajien osaamisen lisäämiseksi, esim. ohjaaja-/valmentajatiimit, tutorointi, HOPS Vähävaraisten huomiointi: Kannustetaan vähävaraisia aikuisia mukaan seuratoimintaan ohjaajan roolissa ja varmistetaan tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen Tukea ei anneta: materiaalin tuottamiseen, DVD t, julkaisut, kilpaurheilun valmennuskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen

8 Uuden säännöllisen toiminnan lisääminen Hankemuodon tavoitteena on lisätä säännöllistä liikuntatoimintaa seuroihin, joissa jo toteutetaan aikuisten harrasteliikuntaa. Hakukriteerit: Lisää harrastajia tai lisää toimintaa olevassa oleville ryhmille Kehittämismahdollisuuksia: Uusien lajien kokeilu Vähävaraisten huomiointi: Edullisten / maksuttomien ryhmien perustaminen Toiminnan toteuttaminen uusille kohderyhmille (esim. ikääntyneet, aloittelevien ryhmät, erityisryhmät, painonhallinta, työttömät jne) Tukea ei anneta: olemassa olevien ryhmien perustoimintaan, liikunta-asuihin, turnaus- ja kilpailumaksuihin olemassa olevien ryhmien osalta, ostopalveluihin (ulkopuoliset ohjaajapalvelut), liikuntapaikkarakentamiseen ja suuriin välinehankintoihin (esim. kuntosalilaitteet)

9 Aikuisten liikuntatoiminnan aloittaminen Tavoitteena on aloittaa aikuisten liikuntatoiminnan kehittäminen seurassa, jossa ei ole vielä lainkaan toimintaa aikuisten kunto- ja terveysliikunnassa. Hakukriteerit: Seura on päättänyt aloittaa liikuntatoiminnan aikuisille. Kehittämismahdollisuuksia: Prosessi, jossa kehitetään seuran osaamista, lajin harrastusolosuhteita ja muita edellytyksiä lajin aikuisliikuntatoiminnan aloittamiseksi. Lajin startti- ja lyhytkurssit, lajikokeilut, aikuisille liikuntatapahtumat Ohjaajakoulutus aikuisten ohjaajille ja valmentajille osana kehittämistyötä Vähävaraisten huomiointi: Ilmaisten tai edullisten liikuntaryhmien aloittaminen Tukea ei anneta: yksittäisten tapahtumien järjestämiseen, ostopalveluihin (ulkopuoliset ohjaajapalvelut)

10 Kuntayhteistyö Hankemuodon tavoitteena on lisätä paikallistason yhteistyötä eri toimijoiden kesken, jotta aikuisväestön liikunta-aktiivisuus lisääntyisi. Hakukriteerit: Yhteishakemuksissa hakijatahona toimii yksi seura. Hankkeen avulla edistetään aikuisten liikunnallista elämäntapaa Kehittämismahdollisuuksia: Seurojen yhteishankkeet (esim. monilajiryhmien toteuttaminen) Yhteistyö kunnan eri hallinnonalojen kanssa sekä muiden liikunta- ja hyvinvointialalla toimivien tahojen kanssa Liikunta-aktivointihankkeet yhteistyössä kunnan toimijoiden kanssa Seura yhteistyökumppanina kunnan hankkeessa tai seuran hanke, jossa kunta mukana Vähävaraisten huomiointi: Vähävaraisten aikuisten harrastusmahdollisuuksien lisääminen (esim. stipendi seuran toimintaan) Tukea ei anneta: käynnissä oleviin hankkeisiin

11 Lasten ja nuorten urheilun toiminnallinen tuki 2012 Hankemuoto 1. Harrastusmahdollisuuksien lisääminen 6 19-vuotiaille Hankemuoto 2. Harjoittelukulttuurin kehittäminen vuotiaille Hankemuoto 3. Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi UUSI PILOTTIHANKEMUOTO: Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen

12 Hankemuoto 1. Harrastusmahdollisuuksien lisääminen 6 19-vuotiaille Tavoitteena on, että yhä useammalle lapselle ja nuorelle tarjotaan mahdollisuus harrastaa urheiluseurassa. Lisäksi tavoitteena on saada lisää harrastajia seuraan. Seura voi käynnistää hankkeen joko 6 12-vuotiaiden toimintaan painottuen tai vuotiaiden toimintaan painottuen tai 6 19-vuotiaiden toimintaan painottuen Hankkeiden lähtökohtana on, että seura kehittää uusia valitulle ikäryhmälle suunnattuja toimintamuotoja ja entistä useampi ikäryhmään kuuluva lapsi tai nuori voi tulla lajiin mukaan tai jatkaa harrastamistaan urheiluseurassa. Vähävaraisten huomioiminen toimintaan osallistuminen kaikille taloudellisesti mahdollista

13 Hankemuoto 1. - Harrastusmahdollisuuksien lisääminen 6 19-vuotiaille NOSTOJA a)6-12v. Uusi toimintamuotoja harrastajamäärän lisäämiseksi Yhteistoimintatreenit yhdessä muiden seurojen kanssa!!! Vähävaraisten huomioiminen - uusien ryhmien toiminta maksuton tai edullista. Toiminta lähellä kotipaikkaa. Tukea ei saa- Nykyisten harrastajien harjoitteluun liittyvään toimintaan b)13-19v Uusia harrastevaihtoehtoja tulla seuraan Harrastajamäärän lisääminen Harrasteryhmät, aloittelijoiden ryhmät jne.. Nuoret mukaan suunnittelemaan

14 Hankemuoto 1. - Harrastusmahdollisuuksien lisääminen 6 19-vuotiaille NOSTOJA b)13-19v Tukea ei saa olemassa olevien ryhmien valmennustoiminnan kehittämiseen tai valmennusleireihin lajiliittojen normaaliin sarja- ja kilpailutoimintaan liittyvään toimintaan alle 13-vuotiaille suunnattuihin tapahtumiin c) 6-19v Hankemuodon tavoitteena on, että yhä useammalle lapselle ja nuorelle tarjotaan uusia vaihtoehtoja tulla mukaan urheiluseuratoimintaan, pysyä mukana toiminnassa tai aloittaa harrastuksensa uudelleen. Kyseessä on yhdistelmä edellä mainituista a ja b -kohtien määrityksistä ja suosituksista kohdistuen laajemmin 6 19-vuotiaiden toimintaan.

15 Hankemuoto 2.- Harjoittelukulttuurin kehittäminen vuotiaille Seura käynnistää hankkeen vuotiaiden harjoittelukulttuurin kehittämiseksi. Hankkeen perusedellytyksenä on lisätä seuratoiminnassa mukana olevien nuorten urheilemisen ja kokonaisliikunnan määriä ja/tai kehittää urheilun kannalta keskeisten perusominaisuuksien harjoittelua monipuolisemmaksi. Keskeisiä tavoitteita: Urheilun ja kokonaisliikunnan määrät kasvavat Harjoitussisällöt monipuolistuvat Syntyy pysyviä käytänteitä, joilla urheilullista elämäntapaa tuetaan Lajien, seurojen ja urheiluakatemioiden välille syntyy uusia, pysyvyyteen tähtääviä yhteistyömalleja Mukaan 2-5 Akatemiaa ja seuraa!!! Yhteistyöhankkeita!!!!!!

16 Hankemuoto 2. - Harjoittelukulttuurin kehittäminen vuotiaille NOSTOJA Kehittämismahdollisuuksia: Omatoimisen harjoittelun kehittäminen Seuraharjoittelun kehittäminen Yhteistyön kehittäminen: lajien ja / tai seurojen välisen valmennuksellisen yhteistyön ja / tai seuran ja urheiluakatemian välisen yhteistyön kehittäminen. Erityisosaamisen hyödyntäminen: valmennuksen erityisosaajien hyödyntäminen harjoittelun monipuolistamisessa Tukea ei voi saada: Pelkästään lajiteknisten tai -taktisten asioiden kehittämiseen tai valmentajaja ohjaajakoulutukseen.

17 Hankemuoto 3.- Seuran kehittäminen Sinettiseuraksi Hakukriteerit: Seura on päättänyt (=hallitus tai lajijaosto) lähteä tavoittelemaan Sinettiä. Seura on sisäistänyt Sinettiseuratoiminnan tarkoituksen jasineettikriteerit Seuralla on toimintasuunnitelma siitä, mitä osa-alueita seuran tulee kehittää ja mitä seura tulee tekemään, jotta se voi saada toiminnallensa Sinetin. NOSTOJA Sinettiseurahaku PARAS mahdollisuus lisätä seuratoiminnan laatua Suuri mahdollisuus saada tuki

18 UUSI PILOTTIHANKEMUOTO: Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen Lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet liikkua ja urheilla. Edistää taloudellisen tasa-arvoa urheiluseuratoiminnassa, entistä useampi lapsi tai nuori voi tulla mukaan urheiluharrastukseen tai jatkaa harrastamistaan urheiluseurassa. Hanketuen tavoitteena on tukea seuroja ideoimaan ja toteuttamaan malleja, joilla vähävaraisten perheiden harrastus- ja kilpaurheilullinen osallistuminen on mahdollista. Hankekauden aikana seuraan syntyy pysyviä toimintamalleja vähävaraisten perheiden tukemiseksi. Lisäksi seurat verkostoituvat paikallisesti muiden toimijoiden kanssa. Hanketukea voivat hakea urheiluseurat, jotka sitoutuvat yhteiseen kehittämisprosessiin ja valtakunnalliseen kehittämistyöhön. Kehittämisprosessiin valitaan seuraa. Haettava tuki on euroa / seura.

19 UUSI PILOTTIHANKEMUOTO: Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen Hakukriteerit: 1. Hanke edistää taloudellisen tasa-arvon toteutumista urheiluseurassa. 2. Hankkeella tuetaan 6-19-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia. 3. Hanke kohdistuu useaan lapseen ja nuoreen. 4. Seura ideoi ja kehittää toimintamalleja siihen, miten kohderyhmän on helpompi tulla mukaan seuratoimintaan ja/tai jatkaa urheiluharrastustaan heidän taitonsa ja motivaationsa edellyttämällä tasolla. 5. Hankkeen kautta seuraan syntyy pysyvä toimintatapa. 6. Seura sitoutuu osallistumaan hankekauden aikana valtakunnalliseen kehittämistyöhön ja siihen liittyviin tilaisuuksiin. 7. Hankkeen ideat ja kehitetyt toimintamallit ovat käytettävissä valtakunnallisessa kehitystyössä

20 UUSI PILOTTIHANKEMUOTO: Vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittäminen Kehittämismahdollisuuksia Toimintamalli kohdistuu tavoitteellisesti urheileviin lapsiin ja nuoriin, jotta he voivat jatkaa urheilu-uraansa motiiviensa ja taitojensa edellyttämällä tasolla. Hankkeessa kehitetään ns. matalan kynnyksen toimintamuotoja, jotka ovat edullisia tai maksuttomia ja toiminta tapahtuu lähialueella. Näin seuratoimintaan mukaan tuleminen ja seurassa harrastaminen on kaikille mahdollista. Hankkeen voi tarvittaessa kohdentaa tietylle kohderyhmälle. Hankkeessa kehitetään paikallisia verkostoja ja yhteistyömalleja eri tahojen kanssa. Seura kehittää yhdessä verkostojensa kanssa mallin, jolla se pystyy tunnistamaan ja tukemaan tuen tarpeessa olevia seurassa harrastavia lapsia ja nuoria. Tukea ei voi saada: Pelkästään kertaluontoisiin tapahtumiin, leireihin tms.

21 Muita huomioita! Kainuusta vähän hakemuksia -> vähän tukea -> enemmän hakemuksia.. enemmän tukea!!!!???? Lajiliittojen ja SLU-alueiden oltava tietoisia hausta etukäteen. Kerro meille hakemuksesta ajoissa Liiton, alueen tai muun liikuntajärjestön mentorointituki on kirjattu jo hakemukseen Lajiliittojen vaikutus suuri päätökseen -> lobbaaminen lajiliiton suuntaan, miksi meidän hakemus on tarpeellinen (lajiliiton näkökulmasta) Pyydä apua hakemuksen teosta Kainuun Liikunnalta -> kolmen seuran kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä hakuvaiheessa -> kaksi niistä sai tuen. Yhteistyö muiden seurojen, yhdistysten, kuntien ja akatemian kanssa Tee hakemus ajoissa isolla joukoilla Selvitä yhteistyökuviot Kainuun Liikunnan tavoite, että tukea saa mahdollisimman moni seura

22 KIITOS! Kainuun Liikunta

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki Paikallistoiminta vuonna 2017 Vuonna 2014 karateliitto aloitti strategiansa linjassa paikallistoiminnan kehittämisen. Karateliitto hakee paikallisia yhteistyökumppaneita eripuolilta Suomea hyvän toiminnan

Lisätiedot

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankkeen tavoitteita Painopiste tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen erityisesti hankeseuroissa, mutta viestinnän

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT Yleistä Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin Seuratukea jaetaan 5 miljoonaa euroa Pääpainotukset säilyvät samoina perustoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2012 Seurapostissa tällä kertaa KEVÄTKOKOUS JA SEURASEMINAARI 28. 29.4.2012 VUODEN PALKITTAVAT, ANSIOMERKIT YM. KULUVALLA KAUDELLA LAJINLEVITYSTUET HAE SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKEA 15.3.

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Kati Lehtonen Seuratoiminnan kehitystukihankkeiden haku 2008

Kati Lehtonen Seuratoiminnan kehitystukihankkeiden haku 2008 Kati Lehtonen Seuratoiminnan kehitystukihankkeiden haku 2008 Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 221 Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Lasten ja nuorten elämäntavan tutkimusyksikkö

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

Hae vuoden 2013 seuratukea!

Hae vuoden 2013 seuratukea! Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 Matti Hakamäki Anna Kankaanpää Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 242 Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ISBN 978-951-790-292-2

Lisätiedot

Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843

Seuratuen INFO-tilaisuus. Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843 Seuratuen INFO-tilaisuus Seurakehittäjä Tapio Saarni tapio.saarni@liiku.fi 040-9000843 Seuratuki 2016 Jaossa on 4,0 miljoonaa euroa, 3 milj. euroa uusiin hankkeisiin Veikkauksen tulouttamaa rahaa jonka

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä tuloksia seuratuen seurannasta ja arvioinnista Salla Turpeinen LIKES-tutkimuskeskus LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA)

SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUET (VEIKKAUSVOITTOVAROISTA) SEURATUEN PAINOPISTEET edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastus-mahdollisuuksia mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen (uudet

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000

b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000 Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Norppaposti 8.8.2008

Norppaposti 8.8.2008 8.8.2008 Norppaohjaajakortin ja nimikkeen voimassaoloaika muuttuu Kaikesta Norppapostiin liittyvästä lisätietoja: nuorisopäällikkö Heli Laukkarinen (09) 3481 3190 tai 040-764 1157 heli.laukkarinen@sukeltaja.fi

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa

Lisätiedot

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016

SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI 2016 Pääpainotukset pysyneet samoina Tarkoituksena ja painopisteenä on - mahdollistaa liikunnan monipuolinen harrastaminen - edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita

saada tietoa seuratoimijoilta siitä, millaisiin asioihin seuratasolla kaivataan tukea, apua ja palveluita Osallistaa ja aktivoida seuratoimijoita Kysely avoinna www.pesis.fi sivuilla 14.11.- 15.12.2012 Kyselyyn saatiin 93 vastausta Kysely oli osin yhtenevä SLU:n keväällä 2012 järjestämään kyselyyn (vertailukelpoisuus) Kyselyn tavoitteena oli: saada

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

Urheiluseuran kehittäminen

Urheiluseuran kehittäminen Urheiluseuran kehittäminen seuratuen avulla Havaintoja vuosilta 2013 2016: Hankkeeseen valmistautuminen Janne Pyykönen, Johanna Hentunen, Salla Turpeinen, Miitta Riekki, Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS LIIKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS Hakijan perustiedot Yhdistyksen virallinen nimi Yhdistyksen virallinen lyhenne Y-tunnus rekisteröintinumero Kotipaikka Yhdistyksen katuosoite Kotisivujen www-osoite Toimihenkilöt

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu.

Lisätietoja osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377 sähköposti: etunimi.sukunimi@minedu. 1 (5) SEURATOIMINNAN KEHITTÄMISTUKI hakuohje vuodelle 2015 HUOM! hakijaa pyydetään lukemaan nämä ohjeet tarkkaan Hakemuksen tyyppi/aihealue Liikunta Hakuaika päättyy 12 12 2014 Lisätietoja osastosihteeri

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto )

Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto ) 15.1.2019 Liikunnan toiminta-avustuksen lomakkeen täyttöohje 2019 (Vapaa-aikajaosto 23.1.2019) Ennen varsinaisen avustuslomakkeen täyttämisen aloittamista hakijan tulee tutustua avustuslomakkeen täyttö-ohjeeseen

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)

Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen

Lisätiedot

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu 20.10.2009 Varalan Urheiluopisto, Tampere TERVE URHEILIJA -ohjelma Taustalla: Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA?

MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? MITÄ LAATU ON? LAADUN YDINASIAT? TÄRKEIMMÄT LAATUTEKIJÄT URHEILUSEURATOIMINNASSA? TEHTÄVÄ: VAIHE 1. Aikaa 3 minuuttia. Mieti yksi omasta mielestäsi tärkeä laatutekijä käytännön työssäsi urheiluseurassa.

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019 JÄÄKIEKKO ON HIENO HARRASTUS, JONKA PARIIN VOI JA KANNATTAA TULLA PERHEEN TALOUDELLISESTA TILANTEESTA RIIPPUMATTA. HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisemman

Lisätiedot

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos

Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta

Hyvinvoinnin puolesta Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi Valtakunnallinen seurapäivä 30.11.2018 Liikunta- ja urheiluseurat Suomessa Historian aikana perustettu noin 30 000 urheiluseuraa

Lisätiedot

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö

Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. KKI-päivät Eerika Laalo-Häikiö Urheiluseura liikunnallisen elämäntavan edistäjänä KKI-päivät 22.3.2017 Eerika Laalo-Häikiö Uintiurheilu ja vesiliikunta lukuina HARRASTAJAMÄÄRÄT Yli 90 000 harrastajaa (jäsenet, lisenssiurheilijat, muut

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari

Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari Tähtiseura-ohjelma Suunnistusseminaari 2.2.2019 Hyödyt seuralle Helpottaa toiminnan kehittämistä Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Ohje 1 (5) Avustukset liikuntatoimintaan 2017 Yleiset ehdot ja arviointikriteerit: Sipoolaisen liikuntatoiminnan tukemiseen myönnetään vuosittain avustuksia ja stipendejä. Avustusta myönnetään ensisijaisesti

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

Tuusulan Luistelijat ry / Strategia 2012-2015

Tuusulan Luistelijat ry / Strategia 2012-2015 Tuusulan Luistelijat ry / Strategia 2012-2015 Strategian tavoitteena on selkeyttää ja fokusoida seuran toimintaa. Se on tulevaisuuden rakentamisen työväline. Strategia on työstetty ryhmässä, jonka jäseniä

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINTA

SINETTISEURATOIMINTA SINETTISEURATOIMINTA Lupaus laadusta urheilevan lapsen ja nuoren parhaaksi Sinettiseurojen auditointi Sinettikriteerien toteutuminen arvioidaan säännöllisin väliajoin kehittämistilaisuuden muotoon rakennetun

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 29.4.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 29.4.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:T.FI ROK KI E2 ILO IRTI URHEILUH HARRASTUKSESTA Urheilu on loistava kasvualusta. Se tarjoaa lapselle mainiot edellytykset voida hyvin ja kehittyä tasapainoiseksi,

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014

AVIn rahoituksella uusia tuulia. Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014. Hakuaika 28.2.2014 AVIn rahoituksella uusia tuulia Valtionavustus lasten ja nuorten liikunnan kehittämiseen 2014 Hakuaika 28.2.2014 1 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustuksen tavoitteena on: - erilaisten toimintamallien

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot