OIKEUDELLISESTA TIEDONHALLINNASTA TIEDONHAUSTA INTERNETISSÄ KL. 2003

Transkriptio

1 Oikeustieteellinen tiedekunta Turun yliopisto OIKEUDELLISEN TIEDONHALLINNAN KURSSI Valinnaiset opinnot Dosentti, professori Asko Lehtonen OIKEUDELLISESTA TIEDONHALLINNASTA JA TIEDONHAUSTA INTERNETISSÄ KL. 2003

2 I SISÄLLYSLUETTELO I. OIKEUDELLINEN TIEDONHALLINTA OIKEUSINFORMATIIKAN SYSTEMATIIKASSA OIKEUDELLINEN TIEDONHALLINTA INFORMAATIOLÄHDEOPPI OIKEUSINFORMATIIKKA Oikeudellinen tietojenkäsittely Oikeudellinen informaatio Informaatio-oikeus Tietotekniikkaoikeus OIKEUDELLISIA TIETOVARASTOJA Perinteelliset tietopankit CD-ROM-levykkeet WWW-palvelimet Internetissä Julkishallinnon tietojärjestelmät Oikeushallinnon tietojärjestelmät Eri hallinnonalojen tietojärjestelmät II. INTERNET Internetin keskeiset tietopalvelut Gopher WAIS (Wide Area Information Servers) WWW (World Wide Web) Internetin peruspalvelut Sähköposti Nimipalvelut ja postituslistat Uutis- eli keskusteluryhmät Etäpääteyhteydet Tiedostonsiirto Internet-puhelin ja kuvapuhelin Domani-osoite Domain-osoitteen käsite Domain-osoitteen rakenne Domain-nimijärjestelmäosa Rekisteröinti III. HAKUTAPOJEN PÄÄTYYPIT INTERNETISSÄ III.1. OSOITEHAKU III.1.1. OIKEUDELLISIA TIETOVARASTOJA INTERNETISSÄ Valtion säädöstietopankki ) Lainsäädäntö ) Oikeuskäytäntö ) Viranomaisnormit ) Valtiosopimukset Eduskunnan palvelin Valtioneuvosto ja ministeriöt Korkein hallinto-oikeus ja KKO Euroopan unioni Verotus Veronmaksajat... 41

3 II 8. Muita oikeudellisia osoitteita III.1.2. Kirjastot ja kirjakaupat Internet-tietovarastoina Kirjakaupat Suomalaisia verkkokirjakauppoja Saksalaisia verkkokirjakauppoja Amazon Muita ulkomaisia verkkokirjakauppoja a) Barnes & Noble b) All Direct Books c) Bookpages d) Bookshop Hintavertailupalvelut (vertailurobotit) Kirja-antikvariaattien välitysketjuja a) Bibliofind b) Bibliocity c) Antikka d) Booknet e) Oppis Lainopillisia verkkokirjakauppoja Kauppakaari Edita Kluwer Law International Ruotsalaisia verkkokirjakauppoja Ulkomaanhankintaa koskevia verotietoja Kirjastot Hakujärjestelmiä a) Pohjoismainen hakupalvelu b) SYKE-virtuaalikirjastopalvelu c) FinELib d) Aikakauslehtien sisällysluetteloita Eduskunnan kirjasto ) Jussi, lainopillinen kirjallisuus ) Eki, eduskunnan kirjaston kokoelmat ) ParLex ) Into, kansainvälisten järjestöjen julkaisut ) Assa, asiasanastotietokanta ) Ville, valtion virallisjulkaisut LIBRIS Databas REXWWW Dansk BiblioteksCenter Bibsys (Norja) III.1.3. Sanakirjoja Internetissä Suomi-Ruotsi-Suomi sanakirja Suomi-Englanti-Suomi sanakirja NetMOT sanakirjasto Linkkilistoja Encyclopedia Britannica Sanastoja III.2. LINKKILUETTELOITA Oikeusinformatiikan instituutti ELKI, Eduskunnan kirjaston linkkitietokanta... 76

4 III 3. Valtioneuvoston palvelimen EU-tiedon linkit Veroinfon linkkisivut Turun yliopisto Vaasan tiedekirjasto Tritonia FUNET AKINFO - Internet tietopankkina Muita linkkiluetteloita a) Ympäristöoikeudellisia linkkejä b) Tietoturva c) Asianajajien lakilinkit III.3. HAKUPALVELUT Sanahaku Boolen operaattorit Sanahakupalveluita ) AltaVista ) Google ) Muita ulkomaisia hakupalveluita a) EuroSeek b) HotBot c) Northern Light ) Suomalaisia hakupalveluita a) Evreka b) Ihmemaa c) Serveri d) Makupalat -linkkikirjasto e) Sonera Plaza f) Jippii g) Sirkus h) ALKU - Suomen linkkiasema Metahaku Listahaku Tiedostohaku Henkilöhaku a) Eemeli b) Muita kotimaisia hakemistoja c) Ulkomaisia hakemistoja IV. LAINOPILLISET CD-ROM-LEVYT Kauppakaaren tuottamat cd-rom-levyt Editan tuotanto WSOY:n Yritystieto-sarja Justis Celex CD-ROM CD-ROM-levyn käytön optimointiohje V. INTERNET-SELAIMEN KÄYTÖN OPTIMOINTI Selaimen ikkunan suurentaminen Välimuistien hyödyntäminen Selainvälimuisti Välimuistipalvelin Välimuistien tyhjentäminen Kirjanmerkkien tallentaminen

5 IV 4. Historialista Hitaiden yhteyksien niksejä Kuvien latauksen poistaminen Usean ikkunan käyttö I. OIKEUDELLINEN TIEDONHALLINTA OIKEUSINFORMATIIKAN SYSTEMATIIKASSA 1. OIKEUDELLINEN TIEDONHALLINTA Oikeudellisella tiedonhallinnalla tarkoitetaan kykyä ja taitoa - etsiä, - käyttää ja - ylläpitää oikeudellista informaatiota sekä käsitteellisellä että teknisellä tasolla. Tiedonhallinnan tavoitteena on pitää informaatio järjestyksessä siten, - että haluttua informaatiota voidaan löytää tietovarastoista helposti ja - että kyseistä informaatiota voidaan muuttaa, muokata, siirtää, tallentaa ja tulostaa. Oikeudellisen tiedonhallinnan perusvälineitä ovat - oikeudellinen systematiikka ja - eri oikeudenalojen yleiset opit. Niiden avulla - tunnistetaan oikeudelliset ongelmat, - etsitään oikeudellista informaatiota sekä - käsitellään tarvittavaa oikeudellista ja muuta informaatiota.

6 2 Käsitteet, periaatteet, instituutiot ja teoriat yleisten oppien työvälineinä yhdenmukaistavat oikeudellista viestintää. Vastaavasti tekstitiedonhaku - tietopankeissa (esim. Finlexistä) ja niiden tietokannoissa, - CD-ROM-levykkeille (esim. Suomen Laki) ja - Internet-palvelimille (esim. Valtion säädöstietopankki) tallennetuissa tietovarastoissa on yleensä käsite- ja systeemisidonnaista. Elektronisia (tai sähköisiä eli atk-pohjaisia) tietovarastoja käytettäessä havaitaan usein - teknisen toimivuuden ja - materiaalisen tiedonhaun onnistumisen erilaisuus. Vapaa tekstihaku toimii täsmällisesti merkkijonovalikoiden ja -kaavioiden avulla. Tiedonhakija saa hakukomennolla ne dokumentit, joissa on hänen etsimänsä - merkkijono tai - samaan merkkijonokaavioon kuuluvat merkkijonot. Hakuohjelmat eivät ymmärrä käsitteiden ja sanojen takana olevia merkityksiä (merkityssisältöjä), vaan ohjelma hakee vain sille annettua merkkijonoa. Käytettävän kielen ja muiden merkkien tulee olla sama niin tiedonhakijalla kuin tietovaraston dokumenteissa. Hakuohjelmiin perustuvassa tiedonhaussa on tärkeää - ensinnä kirjoittaa sanat oikein

7 3 (esim. veririkos po. verorikos ), - minkä lisäksi pitää valita oikeat hakusanat, mikä liittyy ns. hakustrategian luomiseen.

8 4 Tähän liittyy oikeudellisten käsitteiden ja systematiikan hyvän tuntemuksen tarve oikeudellisessa tiedonhaussa. - Oikeudellinen ongelma täytyy ensinnä tunnistaa, - minkä jälkeen se tulisi pystyä ilmaisemaan yhdellä sanalla (hakusanalla) tai enintään parilla kolmella sanalla. Yleiskieleen eivät kuulu esim. ilmaisut - musta kauppahinta tai - peitelty osingonjako. - Niiden ymmärtäminen ja tunnistaminen edellyttää oikeudellista tietämystä. Käsitejärjestelmän eli käsitteiden ja niiden välisten suhteiden määrittely ja käyttö eivät yksinään riitä oikeudellisessa tiedonhallinnassa toimivuuden takeeksi. Elektronisessa ympäristössä toimittaessa on ratkaiseva merkitys sillä seikalla, - miten oikeudelliset dokumentit ja tietovarastot laaditaan ja kootaan sekä - millaisilla tiedonhaun apuvälineillä ne varustetaan. Teknisessä katsannossa oikeudellisen tiedonhallinnan perusteisiin kuuluu tiedonhaku- ja tallennusohjelmien sekä järjestelmien tuntemus. Niiden käyttötaito kuuluu elektronisen lukemisen perusedellytyksiin. Oikeudellisella tietovarastolla tarkoitetaan suppeassa merkityksessä oikeudellisen informaation järjestettyä ja ylläpidettyä laajaa kokonaisuutta, jonka tehokkain hyödyntäminen perustuu tietoverkkojen käyttöön. Erilaisista oikeudellisista tietovarannoista koostuu oi-

9 5 keudellinen kokonaistietovarasto. - Tämän tietovarannon ytimen muodostavat oikeuslähdeinformaatiota sisältävät tietovarastot. Elektronisella lukemisella tarkoitetaan sellaista elektronisten tietokantojen käyttöä, a) missä informaatiota etsitään - tiedonhakuohjelman, - erilaisten hakukoodien, - hakusanojen ja - kielen avulla sekä b) missä haku kohdistuu tietokannan dokumentteihin tai niiden osiin. Elektroninen lukeminen on digitaalisten oikeudellisten tietovarastojen tyypillisin käyttötapa, joka edellyttää oikeudellista peruskoulutusta. Oikeudellisen tiedonhaun siirtyminen - tietoverkkojen kautta tapahtuvaan tietopankkien käyttöön, - WWW-järjestelmien hyödyntämiseen sekä - hypertekstien käyttöönotto tietovarastojen sisältämissä dokumenteissa on lisännyt niitä koskevan a) opetuksen ja b) tutkimuksen tarvetta.

10 6 2. INFORMAATIOLÄHDEOPPI Informaatiolähdeoppi on oppi oikeudellisten informaatiolähteiden - sisällöstä ja - käytöstä. Tavoitteena on oikeuslähteiden optimaalisen käytön edistäminen. a) Muodollisessa informaatiolähdeopissa tarkastellaan erityisesti oikeudellisen informaation erilaisia - tallennustapoja, - toimittamistapoja ja - hakutapoja pitäen erityisesti silmällä niiden neutraalisuutta suhteessa oikeuslähdeoppiin. Painotettu asema on annettu neutraalisuuden vaatimukselle, jonka mukaan oikeudellisen informaation esittämistapa ei saa johtaa sellaiseen informaatiolähteen käyttöön, joka vääristää oikeuslähteiden asemaa. Tällöin korostuvat oikeudellisten informaatiovarastojen - sisältöön, - informaation luotettavuuteen ja - oikeellisuuteen liittyvät seikat.

11 b) Materiaalisessa informaatiolähdeopissa kiinnitetään huomiota tietovarastojen käyttöön vaikuttaviin aineellisiin, oikeudelliseen asiantuntemukseen liittyviin tekijöihin. 7 Kysymys on tällöin oikeudellisen kielen tunnistamistehtävästä, mikä tiedonhallinnan näkökulmasta on viestintää. Viestinnän onnistuminen edellyttää riittävän yhdenmukaista kieltä, mikä muodostuu oikeudellisessa ajattelussa yleisistä opeista: - käsitteistä, - periaatteista ja - teorioista.

12 3. OIKEUSINFORMATIIKKA 8 Oikeusinformatiikka voidaan nykyisin jakaa neljään pääosaan: 1) oikeudellinen tietojenkäsittely, 2) oikeudellinen informaatio, 3) informaatio-oikeus ja 4) tietotekniikkaoikeus. Oikeudellinen tiedonhallinta kuuluu toisen pääalueen eli oikeudellisen informaation alaisuuteen. Informaatio- ja tietotekniikkaoikeudesta - käytettiin aikaisemmin nimitystä ATK-oikeus (ADB-rätt), mutta nykyisin puhutaan myös informaatioteknologiaoikeudesta (IT-oikeus; IT-rätt) Oikeudellinen tietojenkäsittely (hantering av juridisk kunskap) Oikeudellisen tietojenkäsittelyn tutkimus kohdistuu tietotekniikan ja tietojärjestelmien käyttöön ja käyttömahdollisuuksiin - oikeudellisessa elämässä yleensä sekä - erityisesti tuomioistuinlaitoksessa, oikeushallinnossa ja muussa hallinnossa. Oikeudellisen tietojenkäsittelyn otsakkeen alla käsitellään mm. seuraavia asioita: a) Tietokonepohjaisia oikeudellisia päätöksentekojärjestelmiä (datorbaserade rättsliga belutsstödssystem), kuten - oikeudellista päätöksentekoa tukevia ja korvaavia asiantuntijajärjestelmiä,

13 9 - automatisointia ja muuta tietojenkäsittelyä lainvalmistelussa, - oikeudellisia asiankäsittelyjärjestelmiä sekä - niiden kehittämis- ja käyttömahdollisuuksia ynnä - käytössä olevien järjestelmien vaikutuksia. d) Hallintoautomaatiota (förvaltningsautomation), kuten kysymyksiä, jotka koskevat - oikeudellisen aineiston tietokonepohjaisen käsittelyn julkisoikeudellisia edellytyksiä ja vaikutuksia, - tietosuojaa ja tietoturvaa, mitkä kysymykset liittyvät myös informaatio-oikeuteen, sekä - julkisen informaation saatavuutta tietoverkkojen välityksellä Oikeudellinen informaatio Oikeudellisen informaation tutkimus keskittyy a) erilaisiin oikeudellisiin tietovarastoihin, kuten oikeudellisen tiedon eli - säädöstekstien, - oikeustapausten, - lainsäädäntöaineiston ja - oikeuskirjallisuuden tallentamiseen ja esittämistapoihin, b) oikeudelliseen tiedonhakuun (juridisk informationssökning) eli - oikeudellista informaatiota ja - sen käyttöä sekä - niitä koskeviin palveluihin liittyviin kysymyksiin sekä

14 10 c) oikeudelliseen tietohuoltoon eli - oikeudellisen tiedon saatavuuteen yleensä ja - oikeudellisen tietohuollon järjestämistapoihin Informaatio-oikeus (data- eller informationsrätt) Informaatio-oikeuden piiriin kuuluvia tyypillisiä aihealueita ovat olleet: 1) informaatiovapaus, 2) oikeus informaatioon, 3) informaation julkisuus ja salaisuus, 4) yksityisyyden suoja (tietosuoja), 5) tietoturvallisuus, 6) teletoiminnan informaatiokysymykset, 7) sähköisen kaupankäynnin eräät kysymykset, 8) tietotuotteiden tekijänoikeudellinen suoja ja 9) media- eli viestintäoikeus. Informaatio-oikeus suppeassa merkityksessä on - informaation yksityisyyttä ja julkisuutta, - kommunikaation ja tiedonvälityksen oikeudellista sääntelyä sekä - tietoturvallisuutta tutkiva tieteenala. Informaatio-oikeus laajassa merkityksessä on - informaatiota sekä - sen taloudellista hyödyntämistä ja - sen oikeudellista käyttöä koskevaa sääntelyä tutkiva oikeudenala. Informaatio-oikeuden käsitettä on toisinaan pidetty liian laveana, minkä vuoksi eräät tutkijat rajaavat sen atkpohjaisiin seikkoihin.

15 Tietotekniikkaoikeus Tietotekniikkaoikeudella tarkoitetaan sitä oikeusinformatiikan kohdealuetta, jonka puitteissa tutkitaan a) tietotekniikan sekä b) sen tuotteiden ja palveluiden - kehittämiseen, - käyttöönottoon ja - käyttämiseen liittyviä sääntely- ja tulkintaongelmia. Tietotekniikkaoikeus on ongelmakeskeinen kokonaisuus samalla tavalla kuin esim. rakentamisoikeus tai ympäristöoikeus. Tietoteknisiä faktoja yhdennetään oikeudelliseen tietämykseen systemaattisella tavalla. Asioiden ongelmakeskeinen käsittely tietotekniikkaoikeudessa vähentää epäyhtenäisten ratkaisujen riskiä perinteisten oikeudenalojen puitteissa. Tietotekniikkaoikeuden alaan kuuluvat mm. seuraavat tietotekniikkaan liittyvät oikeudelliset kysymykset: 1) Elektronisten tuotteiden immateriaalioikeudellinen suoja, johon kuuluvat mm. - tietokoneohjelmien, - tietokantojen ja - multimediatuotteiden tekijänoikeudellinen suoja. Aihepiiriin kuuluu myös

16 12 a) näiden tuotteiden - tavaramerkkisuoja, - patenttisuoja ja - liikesalaisuussuoja sekä b) integroidun piirin piirimallin suoja. 2) Sopimusoikeudelliset kysymykset, joihin kuuluvat a) ns. ATK-sopimukset (ADB-avtal), jotka ovat koskeneet mm. tietokoneohjelmien ja tietojärjestelmien luomista, luovuttamista ja ylläpitoa sekä laitteistojen kauppaa, sekä b) elektroniset sopimukset (esim. EDI-menettely). 3) Teletoimintaoikeus eli telemarkkinoiden sääntely (telematiikka) 4) Sähköinen maksunvälitys (tilisiirto) 5) Sähköinen asiointi hallinnossa, kuten - sähköinen allekirjoitus ja - varmenne. 6) Internet-oikeus ongelmakeskeisenä kokonaisuutena, mihin kuuluvia aiheita ovat mm. - domain-nimen, - www-sivujen ja - linkkien oikeusasema. 7) Tietotekniikan vero-oikeudelliset kysymykset, kuten a) tietokoneiden ja ohjelmien liikevarallisuuslaji ja niiden hankintamenojen jaksottaminen elinkeinoverotuksessa sekä

17 13 b) sähköisen kaupankäynnin - arvonlisäverotus, - tuloverotus ja - tulliverotus. 8) Tietotekniikan (kuten sähköisten viestintävälineiden) käyttöön liittyvät todistusoikeudelliset kysymykset. 9) Tietotekniikan vastuukysymykset kokonaisuutena, kuten a) BBS- ja Internet-palvelimien ja -palveluiden - operaattorien ja ylläpitäjien, - datan ja informaation tallentajan sekä - käyttäjän vastuukysymykset, b) vastuu välitettävän informaation oikeellisuudesta ja c) virusvastuu. 10) Tietotekniikkarikokset.

18 14 4. OIKEUDELLISIA TIETOVARASTOJA 1. Perinteelliset tietopankit Oikeudellista aineistoa ryhdyttiin 1970-luvulla tallentamaan keskustietokoneiden levymuisteilla oleviin tietokantoihin, joita voitiin hyödyntää etäiskäyttönä joko modeemien ja puhelinlinjojen tai suorien linjayhteyksien avulla. Esimerkkinä on aiheellista mainita: - Finlex, joka oli oikeusministeriön perustama oikeudellisen aineiston informaatiojärjestelmä. Keskeisimmät tietokannat on nykyisin siirretty Valtion säädöstietopankki Finlexiin. - Rättsbanken, joka Ruotsin vastaava järjestelmä. Siitä saa tietoa osoitteesta - Celex on puolestaan EU:n oikeudellinen tietopankki. Nämä tietopankin ovat maksullisia ja tekniikoiltaan vanhanaikaisia, vaikka ne ovatkin nykyisin käytettävissä Internetin välityksellä. 2. CD-ROM-levykkeet CD-ROM-levyn suuren tallennuskapasiteetin ja niiden helpon monistettavuuden vuoksi asetettiin aikanaan suuria odotuksia oikeudellisen materiaalin jakeluun CD-ROMlevyjen avulla. Levykkeet mahdollistavat yksilöllisen käytön omalla mikrolla tai ryhmäkäytön ao. organisaation CD-ROM-palvelimelta. Jakelutavan laajan levikin esteeksi muodostui levykkeiden kallis hinta. - Esimerkkinä eräistä ensimmäistä tuotteista on aiheellista mainita Suomen Laki CD-ROM.

19 15 3. WWW-palvelimet Internetissä Internet-verkkoa ryhdyttiin käyttämään merkittävän oikeudellisen aineiston jakelukanavana vuodesta 1997 alkaen. Tämän jälkeen oikeudellista aineistoa on ollut saatavissa Internetissä jatkuvasti lisääntyvässä määrin. - Esim. Valtion säädöstietopankki Finlex ( - Oikeuslaitoksella on nykyisin omat Internet-sivut osoitteessa ( Oikeuslaitoksen aineisto on jaettu neljään asiakokonaisuuteen: 1) tuomioistuimet, 2) syyttäjät, 3) oikeusapua ja 4) ulosotto. Eräillä tuomioistuimilla ja viranomaisilla on myös omat Internet-sivut: - KKO ( - KHO ( - Markkinaoikeus: - Työtuomioistuin: - Rovaniemen hovioikeus: - Valtakunnansyyttäjävirasto: - Vankeinhoitolaitos: 4. Julkishallinnon tietojärjestelmät 4.1. Oikeushallinnon tietojärjestelmät 4.2. Eri hallinnonalojen tietojärjestelmät

20 II. INTERNET Internetin keskeiset tietopalvelut 1.1. Gopher Gopher on valikkopohjainen verkosto (hajautettu tietopalvelu), jossa linkitetään eri puolilla maailmaa sijaitsevia gopher-palvelimia. Gopher oli ensimmäinen varsinainen tietopalvelu eli tiedon etsimisen apuväline Internetissä, joka otettiin käyttöön vuonna Gopherissa edetään puurakenteisessa valikossa kohti etsittävää tietoa. Järjestelmä on syrjäytynyt WWW-palvelun johdosta WAIS (Wide Area Information Servers) Tietokantapalvelimien verkosto, - joissa olevat tiedot on indeksoitu ja - johon voi tehdä kyselyjä standardoidulla vapaatekstihakuprotokollalla. Tämä järjestelmä lienee nykyisin lähes kokonaan jäänyt käyttämättömäksi WWW-palvelujen laajan levinnäisyyden vuoksi.

21 WWW (World Wide Web) Maailmanlaajuinen hypermediaverkosto, joka koostuu palvelimista, joihin on tallennettu hypermediadokumentteja. Nämä HTML (Hyper Text Markup Language)-dokumentit voivat sisältää tekstiä, kuvia, ääntä, grafiikkaa ja videokuvia, mutta kuva ja ääni yms. aineisto on sijoitettava erilliseen tiedostoon, joka linkin avulla liitetään dokumenttiin. Dokumentit kytketään toisiinsa hyperlinkeillä, jotka alkavat ns. kotisivusta (home page). Palvelussa käytetään yleensä protokollaa HTTP (Hypertext Tranfer Protocol). Linkin kautta voidaan siirtyä viitattuun dokumenttiin, joka voi sijaita toisella puolella maapalloa Internetissä. Viitattu dokumentti voi olla myös toisessa järjestelmässä, esim. FTP:ssä, gopherissa ja WAISissa. Nykyisin ovat yleisimmin käytetyt selaimet ovat - Netscape Navigator ja - MS Internet Explorer. - Aluksi käytettiin selaimena mm. Mosaicia.

22 18 2. Internetin peruspalvelut 2.1. Sähköposti Internetin yksi tärkeimmistä palveluista on jatkuvasti ollut sähköposti. Sähköpostin hyödyntämiseen tarvitaan yhteys postipalvelimeen ja sähköpostiohjelma. a) Aikaisemmin oli yleinen SMTP-yhteyskäytäntö Internetissä ja TCP/IP-verkoissa. Liitetiedoston lähettämiseen tarvittiin MIME-laajennus. b) Nykyisin suosittuja sähköpostiohjelmia ovat - Eudora, Peganus ja Pine sekä selainohjelmistoihin sisältyvät - Netscape Messenger ja Outlook Express Nimipalvelut ja postituslistat Postituslistat ovat ns. listapalvelimilla olevia sähköpostiosoitteiden luetteloita, jotka voivat olla julkisia tai suljettuja. Postituslistoilla olevista osoitteista saa tietoa postituslistaohjelmilla, joita sisältyy mm. käyttöjärjestelmiin. Julkisiin postituslistoihin voi liittyä yleensä lähettämällä omat tiedot sähköpostin välityksellä. - Internetin postituslistoista on omia luetteloita.

23 2.3. Uutis- eli keskusteluryhmät (NNTP) 19 - Maailmanlaajuinen eri ryhmistä muodostuva keskustelukanava ( chat ). - Usenet News Etäpääteyhteydet Pääteyhteyksissä ollaan yhteydessä (ns. etäkäyttö) omalta tietokoneelta (kuten mikrolta) jonkun toisen keskustietokoneeseen tai esim. Internet-verkon palvelimeen, jotka ovat tällöin yleensä Unix-pohjaisia. Kysymys on mm. tietopalveluista, pankkipalveluista, sähköpostin käsittelystä etäiskoneessa tai Unix-ohjelmien ajosta. Aikaisemmin pääteyhteydessä käytettiin yleisesti Telnetohjelmaa, joka kuului käyttöjärjestelmien vakio-ohjelmiin. - Klassikoksi muodostuneen Telnet-ohjelman käyttö on nykyisin vähentynyt, mikä johtuu ohjelman alhaisesta turvallisuustasosta. - Nykyisin käytetään yleensä turvatasoltaan parempia ohjelmia, kuten SSH-ohjelmaa.

24 Tiedostonsiirto FTP:tä (File Transfer Protocol) käytetään tiedostojen siirtämiseen esim. palvelimelta omalle mikrolle. Käytettävä FTP-ohjelmaa voi sisältyä - selaimeen, jota käytettäessä ohjelmistohakemistot ovat selattavissa listamuodossa, ja - Windows-hakemistoon, jolloin ohjelma on merkkipohjaisen ja sitä käytetään komennoilla Internet-puhelin ja kuvapuhelin Internetin puhelinpalvelun käyttö edellyttää omassa ja vastapuolen mikrossa olevaa äänikorttia, mikrofonia ja verkkopuhelinohjelmaa. Kuvapuhelimen käyttö edellyttää puolestaan videokameraa ja -korttia.

25 3. Domani-osoite Domain-osoitteen käsite Domain-osoitteella tarkoitetaan yleensä Internet-verkon World Wide Wed (WWW) -informaatiopalveluihin liittyvän kotisivun rekisteröityä osoitetunnusta. Kysymys on selväkielisestä merkkijonosta, jonka nimipalvelimet muuttavat neliosaiseksi numerosarjaksi eli Internet Protocol (IP) -tietoliikenneosoitteeksi (esim ). - Numerosarjat on työläitä kirjoittaa ja niitä kirjoitettaessa tulee helposti virheitä. - Kirjaimin ilmaistut tunnukset on helpompi myös muistaa. Domain-osoite vastasi alunperin puhelinnumeroa puhelinliikenteessä tai postiosoitetta. Domain-osoitteesta käytetään myös nimityksiä Internetosoite, verkkotunnus, WWW- tai Web-osoite ja URLosoite. - Nimitysten kirjavuus aiheuttaa epäselvyyttä. - Suomenkielisenä ilmaisuna on yleistymässä verkkotunnus ja verkko-osoite. Tietoteknisessä merkityksessä on täydellisin URL-osoite. URL on lyhenne sanoista Uniform Resourse Locator. Domain-osoitteeseen liittyvien oikeudellisten kysymysten sisäistämistä helpottaa osoitteen rakenteen ja rekisteröintijärjestelmän tuntemus.

26 Domain-osoitteen rakenne Täydellinen domain-osoite eli URL-osoite ilmaistaan muodossa: [protokolla]://[tietokone].[domain-nimi].[maa- tai organisaatiotunnus] - esim. URL-osoite voidaan jakaa kahteen pääryhmään: a) protokollaosaan eli -metodiin sekä b) metodikohtaiseen osaa eli domain-nimijärjestelmäosaan. Protokollia eli siirtokäytäntöjä on useita, kuten - tiedostonsiirtokäytäntö FTP (File Transfer Protocol) ja - hypertekstin siirtokäytäntö HTTP (Hypertext Tranfer Protocol). HTTP-protokollaa voi hyödyntää vain WWW-sivujen kanssa ja sen lyhenne merkitään osoitetunnuksen alkuun:

27 Domain-nimijärjestelmäosa Domain-nimijärjestelmäosa muodostuu kolmesta tai neljästä alueesta eli osasta. - Nimijärjestelmäosan eri osat erotetaan toisista alueista pisteellä. Osoitetunnuksiin sisältyy yleensä WWW-lyhenne, mikä ilmaisee, että osoitteen tarkoittama tietokone on WWWpalvelin. Osoitetunnuksen loppuosa muodostuu yleensä kahdesta muusta alueesta: - varsinaisesta domain-nimestä ja - maa- tai organisaatiotunnuksesta. Näitä loppuosia on kutsuttu myös domain-nimeksi. Maa- tai organisaatiotunnus (top level domain, TLD) eli ylätason alueen tunnus (ylädomain) tulee osoitetunnuksen loppuun. Kaikissa maissa rekisteröidään osoitetunnuksia, joiden loppuosan muodostaa maatunnus. Maatunnukset ovat kansainvälisen standardin mukaisia kaksikirjaimisia lyhenteitä. - Suomen maatunnus on fi. Eräät kansallistunnukset ovat saaneet kaupallista arvoa joillakin kielialueilla. Esimerkkinä voidaan mainita kasallistunnukset - TM (Turkmenia), joka saatetaan englanninkielisillä alueilla sekoittaa tavaramerkin (Trademark) lyhennykseen (TM), ja - NU (Niue), joka on tullut suosituksi Ruotsissa. Yhdysvalloissa rekisteröidään sen lisäksi organisaa-

28 24 tiotunnuksia, jotka ovat kolmikirjaimisia lyhenteitä Organisaatiotunnuksia on ollut seitsemän: 1) com (commercial; kaupalliset organisaatiot, kuten yritykset), 2) edu (educational; opetus- ja tutkimuslaitokset, kuten yliopistot), 3) gov (goverment; yhdysvaltalaiset viranomaiset), 4) int (international; kansainväliset organisaatiot), 5) mil (military; yhdysvaltalaiset sotilaalliset organisaatiot), 6) net (network; verkot yms.) ja 7) org (non-profit organization; aatteelliset organisaatiot). Varsinainen domain-nimi (the second level domain name) eli toisen tason alueen tunnus (aladomain) sijoitetaan WWW-lyhenteen sekä maa- tai organisaatiotunnukseen väliin. Tätä nimiosaa rekisteröinnin hakija voi itse ehdottaa. Oikeudelliset ongelmat ovat pääasiallisesti koskeneet tätä yksilöllistä domain-nimeä. Epäselvyydet ovat johtuneet - toisaalta osoitetunnusten rekisteröintijärjestelmästä ja - toisaalta siitä, että yritykset pyrkivät yleensä saamaan domain-nimen, joka vastaa niiden toiminimeä tai tavaramerkkiä.

29 3.4. Rekisteröinti 25 Domain-osoitteiden rekisteröintiä eivät kansainvälisellä tasolla hoida yleensä valtion viranomaiset vaan yksityisoikeudelliset organisaatiot. Suomessa hoitaa rekisteröintiä kuitenkin Viestintävirasto (ent. Telehallintokeskus; ks. Rekisteröinnistä ei ole erityislainsäädäntöä Suomessa eikä muuallakaan (ks. kuitenkin THK:n määräykset THK 37/1997 M ja THK 34 A/2000 M, jotka ovat saatavissa osoitteessa Organisaatiotunnuksen sisältävien osoitteiden rekisteröintiä on aikaisemmin hoitanut yhdysvaltalainen yhtiö Network Solutions, Inc. (NSI). - Nyttemmin rekisteröintipolitiikkaa ohjaa The Internet Corporation for Assigned Names and Numbers (ICANN). NSI:n pitämä rekisteri oli alunperin tarkoitettu yhdysvaltalaisia osoitteita varten, mutta rekisteriin otetaan myös WWW-palvelimia, jotka sijaitsevat USA:n ulkopuolelta. Kaupallisten organisaatioiden tunnusta com ovat hakeneet erityisesti kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset. Maakohtaisten tunnusten rekisteröinnistä ovat huolehtineet kansalliset organisaatiot.

30 26 Suomalainen yritys voi rekisteröidä domain-osoitteensa - joko organisaatiotunnuksella USA:ssa - tai maatunnuksella Suomessa tai muussa maassa. Suomessa rekisteröityjen kotisivujen osoitehakemisto löytyy domain-osoitteesta: Domain-osoitteiden rekisteröinnin organisoimisesta yhtenäisesti ja maailmanlaajuisesti on erilaisia suunnitelmia, mutta niiden toteuttaminen on toistaiseksi kariutunut Yhdysvaltojen ja eurooppalaisten organisaatioiden väliseen erimielisyyteen. - Pitkään on ollut suunnitelmia siitä, että tunnusten määrää joka tapauksessa lisätään. ICANN on pättänyt seuraavien tunnusten käyttöönotosta: biz (yritykset), info (informaatiopalvelut), pro (kirjanpito, laki ja lääketiede), museum, aero ja coop. - Toteutuminen on eräiltä osin lykkääntynyt. Euroopan unionin komissio on antanut asetusehdotuksen.eu aluetunnuksen toteuttamiseksi (KOM(2000)827 lopullinen). Tunnus voitaisiin rekisteröidä 1) yritykselle, jonka rekisteröity toimipaikka, keskushallinto tai pääasiallinen toimipaikka on EU:ssa, 2) yhteisöön sijoittuneelle organisaatiolle ja 3) EU:n alueella asuvalle luonnolliselle henkilölle.

31 III. HAKUTAPOJEN PÄÄTYYPIT INTERNETISSÄ 27 Hakutavat Internetissä voidaan jakaa neljään pääryhmään: 1. osoitehaku, 2. linkkiluettelot eli linkkejä pitkin eteneminen (surffailu), 3. hakupalvelut (hakukoneet) ja 4. omat hakemistot. Selaimen käyttäjä voi itse tehdä domain-osoitteita koskevia omia hakemistoja selaimeensa eli - kirjanmerkkejä (Booksmarks) Netscapessa ja - suosikkeja (Favorites) Internet Exploressa. Niitä käsitellään jäljempänä tarkemmin Internet-selaimen käytön optimoinnin yhteydessä.

32 III.1. OSOITEHAKU 28 Osoitehaku lienee yleisin hakutapa. Osoitehaku suoritetaan siten, että käyttäjä kirjoittaa näppäimistöllä haluamansa domain- eli verkko-osoitteen Internet-selaimen ao. syöttöriville: - Osoite tai Address Internet Exploressa ja - Location tai Netsite Netscapessa. Osoite voidaan hakea myös - Netscapen kirjanmerkeistä (Bookmarks) ja - Internet Exploren Suosikeista (Favorites), jos se on aikaisemmin tallennettu sinne. Edelleen osoite voidaan saada - historialistoista tai - välimuisteista, jos sivulla on aikaisemmin käyty eikä listoja ja muisteja ole tyhjennetty. Osoitteen kirjoittamisen jälkeen haku käynnistetään painamalla käskynlopetin eli enter tai return -näppäintä. Selainohjelma hakee halutun osoitteen tarkoittaman sivun näytölle, - jos osoite on oikea ja olemassa sekä - jos kohdepalvelin ja yhteydet toimivat.

33 III.1.1. OIKEUDELLISIA TIETOVARASTOJA INTERNETISSÄ 29 Tässä yhteydessä ei ole mahdollista luetella kaikkia sellaisia Internet-palvelimia ja -sivuja, joilla on oikeudellista lähdemateriaalia. Jäljempänä selvitetään tärkeimmät tietovarastot ja esimerkinomaisesti muita hyödyllisiä lähteitä. Muista sivuista saa osoite- ja sisältötietoa mm. - jäljempänä mainittavien linkkiluetteloiden välityksellä ja - hakupalveluiden avulla sekä - teoksesta Surakka, Jani (toim.): Navigoi nettiosoitteita yrityksille Netissä. Helsinki 1998: Oy Edita Ab. 1. Valtion säädöstietopankki Finlex Valtion säädöstietopankki Finlexissä on nykyisin seuraavat kokonaisuudet: 1) Lainsäädäntö, 2) oikeuskäytäntö, 3) viranomaisnormit, 4) valtiosopimukset ja 5) hallituksen esitykset.