MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ ITSENÄISYYDEN AIKAA MARJANIEMESSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARJANIEMI-TIEDOTE 1/2005 3 ITSENÄISYYDEN AIKAA MARJANIEMESSÄ"

Transkriptio

1 MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ Marjaniemi-Seuran itsenäisyyspäiväjuhlaa vietettiin Juhlapuheen piti johtaja Hannu Jokipaltio. ITSENÄISYYDEN AIKAA MARJANIEMESSÄ Arvoisat kuulijat, hyvät marjaniemeläiset! Juhlimme tänään Suomen 87 vuotta kestänyttä valtiollista itsenäisyyttä. Itsenäisyyden saavuttaminen ja säilyttäminen ovat vaatineet aikanaan vastuussa olleilta sukupolvilta uskomattoman määrän rohkeutta ja uhrivalmiutta. Siksi itsenäisyyspäivän henki on pikemmin vakavahenkinen kuin iloinen. Itsenäisyys sinänsä on kuitenkin iloinen, positiivinen asia. Minä sain tähän puheeseeni vapaat kädet ja siksi lähdenkin mieluummin kaivelemaan esiin kaikkea sitä iloa ja positiivisuutta, joka sisältyy paitsi itsenäisyyteen niin erityisesti suomalaisuuteen ja Suomeen - tämä lienee enemmän sellaista antikalvinistista pohdiskelua kuin juhlapuhe. Ja koska Marjaniemi-tiedotteessa osattiin kertoa, että puhun teemalla itsenäisyyden aikaa Marjaniemessä, en tätä lupausta kokonaan ohita. Aion liikkua vapaasti ajassa taaksepäin ja eteenpäin, asiasta toiseen ja jos kuulija tässä löytää jotakin logiikkaa, niin se on hyvä se. Vastuu on kuitenkin puhujalla. Aivan lopussa aion solmia tämän kaiken siistiksi paketiksi ja paljastaa, miltä näyttää suomalaisuuden, Suomen ja marjaniemeläisyyden tulevaisuus. Puhe on aina puhujansa näköinen, tässä tapauksessa lyhyt ja yksinkertainen. Puhuja kertoo enemmän itsestään kuin puheensa aiheesta. Hän avaa pääkoppansa kuulijoiden ihmeteltäväksi, jotka sitten kiitettävästi ihmettelevätkin, että miten se nyt noin luulee. Aina on myös kyse perspektiivistä, mistä asioita tarkastellaan. Selitykseksi avaan hieman omaa näkövinkkeliäni. Ikää minulla on 57 vuotta siitä ensimmäiset 18 vuotta kului Keski-Suomessa, sen jälkeen pääkaupunkiseudulla ja helmikuusta 1981 olen ollut marjaniemeläinen. Vaimoni Ulla on muuttanut Marjaniemeen 1956, jolloin suvun hallussa jo 30-luvulta olleelle puutarhapalstalle rakennettiin Oksasen perheelle omakotitalo. Lapsemme ovat neljännen polven marjaniemeläisiä. Ammatiltani olen kasinon johtaja ja muutenkin kunnon mies. Aluksi taustaksi muutama sana Suomen ja suomalaisuuden historian hämäristä. Suomen nimellä tunnetun alueen ensimmäinen virallinen rajalinja määriteltiin Pähkinäsaaressa Sen jälkeen raja on piirretty uudelleen kahdeksan kertaa. Aina uutta rajankäyntiä on edeltänyt pienempi tai isompi kahakka, jonka jälkeen raja piirrettiin ja rauha solmittiin ikuisuudeksi. Pähkinäsaarta seurasivat vuorollaan Täyssinän rauha 1595, Stolbovan rauha 1617, Uudenkaupunginrauha 1721, Turun rauha 1743, Haminan rauha 1809, jolloin Suomi siirtyi autonomisena suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjää, Tarton rauha 1920, Moskovan rauha 1940 ja lopuksi Pariisin rauha Käsite Suomi ja suomalaisuus ovat eläneet jokaisen rauhan ja rajankäynnin yhteydessä, mutta aivan ehdottomasti ne ovat olleet jo olemassa, satoja vuosia ennen valtiollista itsenäistymistä. Mitä tuo suomalaisuus oikeasti sitten on, voidaanko se jotenkin määritellä? Minä laitan ykköseksi oman kielen, se on kansallisen identiteetin perusta. Sitten tulee joku rajallinen alue, jossa tuota omaa kieltä puhutaan. Uskonto, kulttuuri, tiede, taiteet, maantiede ja kansanluonne myös nämä kaikki ovat vaikuttaneet tähän suomalaisuuteen ja olleet osa sitä. Näihin pohjautuvat myös monet nykyiset suomalaiset hyveet: demokratia, tasa-arvo, sivistys, koulutus, mielipiteen vapaus, korkea tekninen osaaminen, ym., joissa kaikissa kuulumme parhaaseen A-luokkaan. Historiasta siirryn suoraan tulevaisuuteen: edessä on kaiken sortin uhkakuvia, englannin kielen tunkeutuminen, amerikkalaisuuden ihannointi, siirtolaisuuden lisääntyminen, vieraat kulttuurit ja tavat. Katsotaanpa sitten peruutuspeiliin, ainahan tänne on tultu muualta. Jo perisuomalaiset nimet sen kertovat: Mikael Agricola, Elias Lönnroth, Carl Gustaf Emil Mannerheim, Adolf Ehrnrooth, Jean Sibelius, kaikki nimiä 10 suurimman suomalaisen joukossa. Joillakin heistä jopa suomen kielen taito on ollut vähän niin ja näin, ja silti kukaan ei aseta kyseenalaiseksi heidän suomalaisuuttaan. Esimerkkejä suomalaisesta yritysmaailmasta, Sinebrykoff, Nikolajeff, Fazer, Rosenlew, Serlachius jne. Melkein joka suvusta löytyy taustalta puolalainen

2 MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ mylläri, saksalainen konemestari, sveitsiläinen juustomestari, ammattimiehiä joka lähtöön, venäläisiä, juutalaisia, tataareja, ruotsalaisia. Aina tänne on tultu muualta ja tämä on vain rikastuttanut Suomea ja suomalaisuutta. Näin on ollut myös Marjaniemessä - nyt puhun 50-luvusta, mistä alkaen vaimoni Ulla on täällä asustellut - jossa oli kesäasukkaana juutalaisia ja tataareja. Eräällä juutalaisperheellä oli kuulemma huomattavan suuri matkalaukku, mikä antoi Oksasen tyttärille aiheen supista: ne kuljettaa siinä liitonarkkia Itsenäisyyden ja suomalaisuuden uhkana voidaan kokea myös eurooppalaistuminen ja Bryssel - kohta ne päättää kaikki meidän asiamme siellä. No, ne on joskus päätetty Tukholmassa, joskus Pietarin hovissa, ja kyllä itsenäisyytemmekin aikana ympäröivä maailma on aina vaikuttanut valintoihimme. Itsenäisyyden kuva voi muuttua mutta erityisesti nykyinen nuorempi ikäpolvi on jo valmiiksi kansainvälinen ja pärjää aivan varmasti tässä uudessa ympäristössä. Tämä Eurooppa-kuvio on vähän kuin avioliitto, kyllä siinä itsenäisyys saattaa hieman vähetä, mutta saa siinä sitten vastapainoksi muita etuja. Jotkut aika miellyttäviäkin. Itsenäisyys muuttuu hyvään suuntaan. Nyt teen taas loikan ajassa taaksepäin. Palaan lupaukseeni kertoa jotakin teemalla itsenäisyyden aikaa Marjaniemessä. Ullan muistojen mukaan Marjaniemi oli syrjässä, hiljainen kylä. Asfalttia ei ollut, keskustasta tultiin bussilla numero 33 jonka päättäri oli Elannon aukiolla. Kylässä oli kaksi kauppaa, Gröndahlin kauppa ja Elanto. Hugo Gröndahl oli myös leipuri ja kaupassa olikin aivan erinomainen leipäosasto. Elannossa puolestaan oli erikseen lihapuoli. No, kehitys kehittyi ja itsekin muistan Elannon loppuvaiheita, jolloin tuosta lihapuolesta oli jäljellä vain Savolaisen Anan luonnehdinta: makkaramuseo. Hyviä harrastuksia tarjosivat Marjaniemen Uimarit ja Marjaniemen Melojat. Elokuun puolessa välissä kesän huippuhetki oli uimapromootio uimalassa, joku huomattava paikallinen merkkihenkilö sai kunnian toimia promoottorina. Kansakoulua käytiin Puotilan kartanossa, jonne johti kapea tie nykyisen vanhainkodin paikkeilla. Silloin siinä oli kartanon muonamiehen torppa, jossa asui myös torpan Putte lättähattu ja pahis. Tuohon maineeseen on saattanut riittää silloisessa kunnollisessa maailmassa vain syljeskely ja tupakan polttaminen. Myöhemmin kansakoulu siirtyi Kontion majalle. Palataanpa nykypäivään. Aivan erityiseksi Marjaniemen tekee mielestäni sen kylämäisyys. Kuten kerroin, olen itse kotoisin Keski-Suomesta, kylästä jossa kaikki tunsivat toisensa ja siksi pidän tätä kylämäisyyttä suuressa arvossa. Täällä on seuroja, jotka tarjoavat hyviä ja monipuolisia harrastuksia kaiken ikäisille. Ja ennen kaikkea meidän yhteinen Marjaniemi-Seura, joka juuri hiljattain vietti 50-vuotisjuhliaan. Marjaniemessä asuu mukavia ihmisiä. Katsokaa vaikka täälläkin, Itkosen Enska, Savolaiset, Karppiset, Anttilan Jorma, Malmit jne. Tähän monipuolisuuden luetteloon voidaan vielä lisätä meri, luonto, rauhallisuus kuitenkin kaikki mahdolliset palvelut kävelyetäisyydellä. Jos ei täällä viihdy niin sanonko mä mitä. Marjaniemi on upea paikka asua. Varmaan jo arvaattekin, millainen on se alussa luvattu, salattu tieto tulevaisuudesta. Olen solminut Suomen, suomalaisuuden, itsenäisyyden ja Marjaniemen yhdeksi siistiksi paketiksi. Tulevaisuudessa tämän paketin sisällössä jotkut asiat pysyvät, jotkut muuttuvat. Suomi on edelleenkin kaunis maa, meillä on upea luonto järvineen, merineen, neljä vuodenaikaa, metsiä, hiljaisuutta, saastumatonta luontoa. Maantieteelle emme mitään voi. Suomi valtiona on Euroopan laidalla, merien saartama ja täällä asuu omaa omituista kieltään puhuva, mutta hyvin koulutettu ja sivistynyt kansa. Käsitteet suomalaisuus ja itsenäisyys kestävät, monipuolistuvat ja kehittyvät. Nykynuoret ovat meitä 20-,30-,40-, 50-,60-lukulaisia koulutetumpia, fiksumpia, avoimempia, itsevarmempia ja kansainvälisempiä samaan suuntaan muuttuu myös heidän Suomensa. Suomi on ollut aina oikein passeli vuorollaan kullekin sukupolvelle ja niin se on varmasti tästäkin eteenpäin. HS:n kuukausiliite pelkistää saman näkemyksen lyhyesti: Suomi on siisti, valoisa ja lämmin, hyvässä maalissa ja vatupassissa. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille marjaniemeläisille! Hannu Jokipaltio Puheen lyhentäen toimittanut HL-C.

3 MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ MARJANIEMEN YHDISTYKSET LIONS CLUB HELSINKI MARJANIEMI presidentti Mika Salonen p MARJANIEMEN KIINTEISTÖNOMISTAJAT pj. Eero Paananen p MARJANIEMEN MELOJAT pj. Kari Eskola p MARJANIEMEN PURJEHTIJAT kommodori Arto Kaunisto p MARJANIEMEN UIMARIT pj. Jari Keski-Marttunen p MARJANIEMEN VENEKERHO pj. Eero Raatikainen p MARJANIEMEN VPK VPK:n talo p MARJAPALLO varapj. Esko Vartia p Partiolippukunta HELSINGIN ERÄKAVERIT lippukunnanjohtaja Antti Ritvanen p

4 MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ T APAHTUMAKALENTERI MARJANIEMI-SEURAN VUOSIKOKOUS pidetään maanantaina klo 19 VPK:n talolla (Palopirtintie 6) Kokouksen jälkeen VPK:n edustaja puhuu paloturvallisuudesta.. Tervetuloa! HKL:n palvelulinjat on tarkoitettu kaikkien matkustajien käyttöön, mutta reitit ja aikataulut on suunniteltu erityisesti ikääntyvien, liikuntaesteisten ja lastenvaunujen kanssa kulkevien tarpeisiin, mutta linjoilla voivat ajaa kaikki muutkin. Matalalattiaisten pikkubussien reitit kulkevat terveysasemien, neuvoloiden, vanhainkotien, kirjastojen ja muiden tärkeiden asiointikohteiden kautta, ja pysäkkejä on tiuhasti. Palvelulinjoille kelpaavat samat liput kuin muillakin bussilinjoilla. Vartioharjun palvelulinja P20 ajaa Itäkeskuksen, Myllypuron ja Puotilan ympäristössä. Itäkeskuksestä lähdettyään bussi ajaa Marjaniemessä reittiä Marjaniementie - Strömsintie - Marjaniemenranta - Marjalahdentie - Puolaharju - Niittyranta - Kunnallisneuvoksentie. Lähdöt ovat Itäkeskuksesta klo ja klo MARJANIEMEN LEIJONIEN JOULUSÄÄVEIKKAUS Jouluaattona klo 12 mitattiin entisen astiavuokraamon ilmoitustaulun kohdalla noin kahden metrin korkeudella lämpötilaksi -0,2 C. Käytössä oli kalibroitu virallisesti hyväksytty lämpömittari. Vertailun vuoksi Helsingin Kaisaniemen sääaseman lämpötila samana päivänä klo 11 oli +0,3. Veikkauslipukkeita oli jätetty 65 kpl ja arvaukset vaihtelivat +4,6:stä -7,1:aan. Voittajat olivat: 1. Helena Salopolku + 0,0 C 2. Olavi Tiusanen - 0,8 C 3. Riitta Rokkanen - 1,0 C (useita samoja arvauksia, arpa ratkaisi) Palkinnot on jaettu, onnittelemme voittajia! Ilkka Pitkänen / Marjaniemen Leijonat Lisätietoja P20:stä saa HKL:n palvelupisteistä, puh Itäkeskuksen metroaseman palvelupiste on avoinna klo Internet:

5 MARJANIEMI-TIEDOTE 1/ Puistotäti Marjaniemessä Kaipaatko itsellesi pientä levähdystaukoa tai aikaa asioiden hoitoon? Tuo lapsesi Marjaniemen Oskarinpuistoon puistotädille leikkimään muiden lasten kanssa. Puisto on aidattu, vastikään kunnostettu luonnonläheinen leikkipuisto Marjaniemen sydämessä (Oskarintie). MARJANIEMI-PÄHKINÄN VASTAUKSET 1. Viralliset puitteet sai ensimmäisenä melontaharrastus. Marjaniemen Melojat perustettiin 1935, joten - nykyään retkimelontaan painottuneen seuran - seitsemäs vuosikymmen päättyy tänä vuonna. Kilpailukautenaan MaMe antoi näkyvän panoksen Suomen melontaurheiluun, sotien jälkeisinä vuosina seuralla oli mm. viisi olympiavalmennettavaa. Seurassa harrastettiin myös monia muita lajeja, ja seura kuului parhaimmillaan Kanoottiliiton lisäksi Uima-, Pallo-, Suunnistus- ja Hiihtoliittoon uimajaostosta syntyi oma seura, Marjaniemen Uimarit. 2. Helsingin kisoissa 1952 Suomen melojat saalistivat mitaleita. Marjaniemeläinen osuus oli Olavi Ojanperän pronssitila kanadalaisyksiköiden 1000 metrillä. Tokion olympialaisissa 1964 Marjaniemen Eila Pyrhönen sijoittui neljänneksi naisten 100 m perhosuinnissa. Marjaniemeläiseksi päätyi aikanaan myös Verner Weckman, ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja. Weckman voitti Lontoon olympialaisissa 1908 kreikkalaisroomalaisen painin raskaansarjan ja Ateenan välikisoissa 1906 keskisarjan kultamitalin. Pähkinän laati Ensio Malmi Oskarinpuiston puistotäti, arkipäivisin klo Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja: Jasmin Koistinen, puh jasmin.koistinen@kolumbus.fi Eija Vainio, puh vainio.eija@kolumbus.fi

2/ Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry

2/ Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry 2/2005 8.3.2005 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry MARJANIEMI-PÄHKINÄ Jos Marjaniemen yhdistykset pannaan ikäjärjestykseen perustamisvuosiensa mukaan, niin minkälainen lista siitä syntyisi? Vastaus sivulla

Lisätiedot

4/2007 3.10.2007 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry

4/2007 3.10.2007 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry 4/2007 3.10.2007 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry KIITOS! MARJANIEMI-PÄIVÄNÄ LASTEN OLYMPIALAISIIN OSALLISTUI 101 JUOKSIJAA. KIITOKSET JA ONNITTELUT KAIKILLE OSALLISTUJILLE HIENOSTA SUORITUKSESTA JA YLEISÖLLE

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

MARJANIEMI-SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN MAANANTAINA 17.3.2008 KLO 19

MARJANIEMI-SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN MAANANTAINA 17.3.2008 KLO 19 1/2008 5.3.2008 Julkaisija: Marjaniemi-Seura ry KOKOUSKUTSU TERVETULOA MARJANIEMI-SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN MAANANTAINA 17.3.2008 KLO 19 Paikka: Marjaniemen toimintakeskus, Marjaniemenranta

Lisätiedot

Tulva ei ole unohtunut

Tulva ei ole unohtunut 2 MARJANIEMI-SEURA ry Marjalahdentie 10, 00930 HKI puh. 044-343 1063 www.kaupunginosat.net pj. Markku Vuorela Marjalahdentie 10 puh. 044 343 1063 vuorela.markku@luukku.com varapj. Raili Tanskanen Vanamotie

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Pääkirjoitus MARJANIEMELÄISIÄ VÄESTÖTILASTOJA

Pääkirjoitus MARJANIEMELÄISIÄ VÄESTÖTILASTOJA MARJANIEMI-SEURA ry Pääkirjoitus MARJANIEMELÄISIÄ VÄESTÖTILASTOJA Marjaniemessä rakennetaan vilkkaasti. Sunnuntaikävely toi tulokseksi toistakymmentä rakennuskohdetta eri puolilla Marjaniemeä. Lisää on

Lisätiedot

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Syksy

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

MARJANIEMI-TIEDOTE 6/2005

MARJANIEMI-TIEDOTE 6/2005 2 MARJANIEMI-SEURA ry Marjalahdentie 10, 00930 HKI puh. 044-343 1063 www.kaupunginosat.net pj. Markku Vuorela Marjalahdentie 10 puh. 044 343 1063 vuorela.markku@luukku.com varapj. Raili Tanskanen Vanamotie

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi KESTÄVÄ KULTTUURI- SEMINAARI HELSINGISSÄ 27.1.2011 Tämä talo on minun eikä kuitenkaan minun Ne jotka

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj.   Angelniemen Seurojentalo Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan

Lisätiedot

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Hakkarin koulun oppilaskunnan vastaukset Seuraavat asiat koemme erityisen tärkeiksi erilaisissa

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri: minä ja perhe. Ihminen ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan

SUOMALAISUUS. Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan SUOMALAISUUS Miltä se näyttää ja mitä se on? Mikä on erilaista, kun vertaat sinun kulttuuriin? Puhutaan Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee ja mitä siitä haluat ottaa omaksesi? Mitä et? Miksi? Mitä tarkoittavat

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA 1 TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA A) Sisältökysymykset: OSA1: OSA2: 1. Miksi myllärin nuorin poika oli surullinen perinnöstä? 2. Mitä kissa ehdotti nuorimmalle veljelle? 3. Miten saapasjalkakissa pyydysti

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO. Kerhossa tarjolla kahvia ja pullaa hintaan 2.

Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO. Kerhossa tarjolla kahvia ja pullaa hintaan 2. Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO Keskiviikkoisin Klo 10.00 11.30 Marjaniementie 74, tapaaminen aulassa Kerhossa tarjolla kahvia ja

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

HEINÄKUU - lomanvietto

HEINÄKUU - lomanvietto HEINÄKUU - lomanvietto Heinäkuu teema Lomanvietto sijoittui Suomen suosituimpaan lomakuukauteen ja oli kevyttä kesäistä Stockfors Art Fair Navetta Blues Vastilan regatta Pyhtään kunnan ympäristötapahtuma

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Porvoolaisten käsityksiä matkailusta. Sakari Nurmela

Porvoolaisten käsityksiä matkailusta. Sakari Nurmela Porvoolaisten käsityksiä matkailusta Sakari Nurmela Valtaenemmistö ei koe matkailun vaikuttavan negatiivisesti omaan elinympäristöönsä Ei milloinkaan; % On vaikuttanut joskus; % Porvoolaiset matkailusta

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009 Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:9 Sisällysluettelo Sivu Tulosten yhteenveto 1 Kohde 1: linjat 6, 61, 9, 9 2 Kohde 2: linja 8 3 Kohde 3: linjat 8, 88, 99 4 Kohde 4: linja 13

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Uuden matkakorttilukijan asiakaskyselyn tulokset Heidi Reponen 22.12.2016 Tutkimus yleistä Tavoite haastatella 200 arvolipulla ja 100 kausilipulla matkustavaa Kenttätyö

Lisätiedot

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10

Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi

Melojan pieni solmuopas. Johdanto. Köysimateriaali. Solmun sitominen. Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Melojan pieni solmuopas Timo Kiravuo kiravuo@iki.fi Johdanto Meloa voi solmuja osaamatta, mutta osaamalla muutaman perussolmun hän pärjää paremmin. Teltan saa kireäksi, pyykkinaru ei romahda, unohtunut

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot