EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi"

Transkriptio

1 EMASympäristökatsaus 13 Sappi Kirkniemi

2 Alkusanat Talous, yhteiskunta ja ympäristö ovat kestävän kehityksen päätekijät, joihin Sappi on sitoutunut. Kirkniemen tehdas on huomioinut nämä ympäristöpolitiikassaan ja arkipäivän kestävän kehityksen toimintatavoissaan vähentääkseen ympäristövaikutuksia ja käyttääkseen luonnonvaroja entistä tarkemmin. Kestävä kehitys ja ympäristön huomioon ottaminen eivät ole ristiriidassa tehokkaan tuotannollisen toiminnan kanssa. Investoinnilla kilpailukykyä Marraskuussa 13 Sappi teki päätöksen investoida Kirkniemen paperitehtaan voimalaitoksen uudistamiseen. Hankkeella varmistetaan tehtaan kilpailukykyä ja turvataan sen tulevaisuutta. Uusinnan tavoitteena on mahdollistaa eri polttoaineiden joustava käyttö ja alentaa tehtaan energiakustannuksia. Samalla varaudutaan tiukentuviin ympäristövaatimuksiin. Suunnitelman mukaan laitoksen rakentaminen alkaa toukokuussa 14 ja se otetaan käyttöön elokuussa 15. Tehtaan tavoitteena on valmistaa tuotteita mahdollisimman tehokkaalla energian käytöllä. Energiatehokkuuden parantamiseksi teemme jatkuvaa kehitystyötä muun muussa ottamalla käyttöön uusinta tekniikkaa, ajamalla valmistusprosesseja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ja kouluttamalla henkilöstöä. Turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämistä Haluamme varmistaa kaikkien työntekijöiden turvallisuuden ja kaiken toiminnan turvallisen toteutumisen. Kirkniemessä noudatetaan Sappi Fine Paper Europen (SFPE) arvoista ja kestävän kehityksen linjauksista johdettuja työturvallisuus- ja työterveyspäämääriä ja -politiikoita. Tapaturmia ehkäistään poistamalla riskikäyttäytymistä sekä jatkuvasti parantamalla turvallisuuskäytäntöjä, työolosuhteita ja työtapoja. Myös tavaratoimittajat, yhteistyökumppanit ja vierailijat perehdytetään turvallisuussääntöihin ja -käytäntöihin, ja heidän tulee niitä noudattaa. Teemme jatkuvasti työtä henkilöstön osaamisen, hyvinvoinnin ja sitoutuneisuuden parantamiseksi tavoitteenamme paras mahdollinen toimintaympäristö ja työilmapiiri. Kartoitamme henkilöstön sitoutuneisuutta joka toinen vuosi tehtävällä henkilöstön sitoutumiskyselyllä, jonka perustella tunnistamme sitoutumista edistäviä kehittämiskohteita. Tällä hetkellä painopistealueina ovat tiedonkulku sekä henkilöstön ja esimiestyön kehittäminen. Edelläkävijänä vedenkäytössä Jatkuvaa ympäristöriskien hallintaa on parannettu vuonna 13 korostamalla sisäisten pientenkin ympäristötapahtumien kirjaamisen tärkeyttä SARA-turvallisuustietojärjestelmäämme. Tavoitteidemme mukaisesti henkilöstömme ympäristötietoisuus on lisääntynyt, minkä ansiosta havaintoja sisäisistä ympäristöpoikkeamista on tullut entistä runsaammin ja toimintaa on näiden perusteella kehitetty. Vuonna 13 prosessiveden käyttöä pienennettiin teknisillä ja ajotapoihin liittyvillä parannuksilla erillisessä projektissa. Vedenkäytön hallintaan tulemme keskittymään edelleen vuonna 14. Kirkniemessä 8. helmikuuta 14 Martti Savelainen tehtaanjohtaja Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13

3 Aktiivisella ja avoimella ympäristötyöllä parempiin tuloksiin Vuonna 13 ympäristötyön painopisteenä oli paperitehtaan vedenkäytön hallinnan ja materiaalitehokkuuden parantaminen sekä henkilöstön ympäristötietoisuuden kehittäminen. Prosessiveden käyttöä pienennettiin teknisillä ja ajotapoihin liittyvillä parannuksilla erillisessä projektissa. Materiaalitehokkuutta ja energiatehokkuutta parannettiin tavoitteiden mukaisesti. Henkilöstön ympäristietoisuutta on lisätty muun muassa korostamalla sisäisten, pientenkin, ympäristötapahtumien kirjaamisen tärkeyttä SARA-turvallisuustietojärjestelmään. Järjestelmään kirjataan pienemmätkin ympäristöpoikkeamat ja -havainnot, ja tarvittaessa suunnitellaan toimenpiteet vastaavan poikkeaman varalta. Tavoitteena on estää merkittävien ympäristöpoikkeamien syntymistä hyvällä pienten sisäisten poikkeamien hallinnalla. Tämän lisäksi tehtaan ideointijärjestelmään on lisätty mahdollisuus tuottaa ympäristönsuojeluun liittyviä ideoita. Ympäristöriskienhallinnan parantamiseksi on tehty kaksi merkittävää toimenpidettä. Raaka-aineiden ja kemikaalien purun yhteydessä tapahtuvien poikkeamien välttämiseksi raaka-ainetoimittajien ja -kuljettajien perehdytyskäytäntöä on päivitetty ja selkiytetty. Tehtaan sisäisten öljypäästöjen hallintaan on kiinnitetty huomiota, ja useita parannustoimenpiteitä on tehty näiden vähentämiseksi. Vuonna 13 aloitettu jätehuollon katselmuskäytäntö tuo jätehuollolle lisää näkyvyyttä ja varmistaa tehtaan jätehuollon hyvän tason säilymisen jatkossa. Kaatopaikalle tehtaan lajittelusta toimitettavan jätteen määrä vähentyi vuonna 13 selkeästi, jopa 48 % vuodesta 1. Jätteiden hyötykäytölle asetetut tavoitteet saavutettiin tarkastelukaudella. Hyödyntämisketjut toimivat hyvin, ja tehtaan jäteveden puhdistamon lietteet ja voimalaitoksen tuhkat saatiin hyötykäyttöön 1 prosenttisesti. Naapurustokokouksessa esiteltiin tehtaan ympäristönsuojelun tasoa. Naapurustoa tiedotettiin tehtaan jätevedenpuhdistamon varoaltaan ruoppauksesta sekä voimalaitoshankkeesta. Sappi Kirkniemen ympäristöpolitiikka Ympäristövaikutusten näkökulma Asiakas- ja sidosryhmänäkökulma Päämääränä prosessien tehokkuus ja jatkuva parantaminen Päämääränä rakentava yhteistyö sidosryhmien kanssa Periaatteena valmistusprosessin ja toimintatapojen kehittäminen hyödyntäen paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT), energiatehokkuuden jatkuva parantaminen sekä materiaalitehok- Periaatteena keskustella sekä kertoa aktiivisesti tuotteista, valmistusprosessista ja ympäristötoiminnastamme kuus ja kierrätyksen tehostaminen Henkilöstönäkökulma Päämääränä vastuullinen työpaikka Periaatteena asettaa terveys, turvallisuus ja Luovuus Laadukkuus ympäristö etusijalle, antaa kehittymismahdollisuuksia sekä edistää henkilöstön ympäristötietoisuutta ARVOT Kunnioitus Tinkimättömyys Omistajanäkökulma Päämääränä lakien noudattaminen ja kestävä kehitys Periaatteena säädösten täyttäminen ja ympäristöluparajojen noudattaminen Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13 3

4 Ympäristötavoitteiden toteutuminen 13 Näkökulma/prosessi Tavoite/periaate ja toimenpiteet Tunnusluku ja tavoitearvo Toteuma Henkilöstö/ jätehuolto Tehokas jätteiden lajittelu ja hyötykäyttö - Kuitusaven maanparannus- ja tuhkan lannoitekäyttöprojektit Hyötykäyttöaste > 99 % Kuori ja lietteet polttoon > 8 % Kaatopaikkajätettä < 1 t/a Energiajätettä < 4 t/a Paperi/pahvijätettä < 4 t/a 99,7 % 78,5 % 83 t/a 3 t/a 417 t/a poikkeamien hallinta tuotanto jäteveden puhdistamo Riskien tunnistaminen, poikkeamien selvitys ja ennaltaehkäisevät toimet Kemikaalihyväksyntämenettely Ei vakavia satunnaispäästöjä Raaka-ainetehokkuuden ja vesienhallinnan parantaminen/bat - Seisokkien suunnitelmallisuus - Talteenottolaitteistojen hyvä hallinta Jätevesivaikutusten hallinta/ Bref-viitearvojen minimien alitus pl. kiintoaine - Puhdistamon ennakoiva kunnossapito ja toiminnan jatkuva kehittäminen Ympäristötapahtumakirjauksia SARA-järjestelmään > 1 kpl Satunnaispäästöjä kpl Kiintoainehäviö jätevesiin < kg/t Jätevesivirtaamien 1 l/s päiväylityksiä, seuranta Jätevesivirtaama < 1 m 3 /t BOD 7 * <,3 kg/t COD Cr < kg/t Fosfori <,4 kg/t Typpi <,4 kg/t Kiintoaine <,8 kg/t 69 kpl kpl 17,6 kg/t 54 kpl 9,1 m 3 /t,13 kg/t,44 kg/t,3 kg/t,9 kg/t 1,14 kg/t Lohjanjärven syvänteiden hapetuksen optimointi Neljän hapettimen toimintavarmuus, tehon riittävyys Toimintavarmuus hyvä Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) viranomaiset, alan organisaatiot naapurusto Säästötavoitteet 1-16 yht: ** Sähkö 71 GWh ** Lämpö ja polttoaine 85 GWh Säästöprojektien määritys ETJ:n analyysissä, CI- ja ideatoiminnassa. Ympäristötietojen toimittaminen: Ympäristöhallinto, Tilastokeskus, vaikutustarkkailut, Metsäteollisuus ry, Pakkausalan ympäristörekisteri Yhteistyö sidosryhmissä: tiedonvälitys ja keskustelu - Palautteiden käsittely ja naapurustokokous, näkyvyys sidosryhmätilaisuuksissa Energiansäästö, kumulatiivinen 17 GWh Asetettujen aikataulujen puitteissa Palauterekisteri Tiedotteet Sidosryhmätilaisuudet 115 GWh Toimitettu Palautteet 3 kpl käsitelty Naapurustokokous 1 kpl pidetty asiakkuus Omistaja/ tuotanto ja jäteveden käsittely Omistaja/ voimalaitos EMAS- ja ETJ-sertifiointi PEFC-sertifiointi Paper Profile todennettuna Ympäristöluparajojen noudattaminen, luparajat kk- ja vuosikeskiarvot (sulkeissa) - Jäteveden puhdistamon käsittelykapasiteetti CO t/a vs. CO -päästöoikeudet - todennus ja päästöselvitykset NO x t/a vs. NO x -kk-luparaja Biopolttoaineen tehokas käyttö - Polttoainejakauman seuranta Valmis huhtikuussa PEFC-% > 7 % Valmis huhtikuussa COD Cr < 45 kg/d Fosfori < 7 kg/d Typpi < 1 kg/d Hiilidioksidipäästöt (fossiiliset) Typenoksidipäästöt Hiukkaspäästöt Biopolttoaineen osuus > 3 % *Suomessa biologisen hapenkulutuksen määritysmenetelmä on BOD 7. BOD 5 = BOD 7 /1,16. Valmis 86 % Valmis 4333 kg/d 5,37 kg/d, 1 kpl kk-luparajan ylityksiä 5 kg/d 484 t, alle päästöoikeuksien Lupaehtojen mukaisesti 1 kpl kk-luparajan ylityksiä 19,8 % 4 Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13

5 Lupaehtojen täyttäminen 13 COD Cr -päästöt Cr -päästöt veteen veteen Typpipäästöt -päästöt veteen veteen t/d kg/d Fosfori ohjearvo kg/d Fosforipäästöt Fosfori-päästöt veteen veteen kg/d kg/d Rikkidioksidi- ja typpipäästöt ilmaan t/a NOx t/a SOx t/a Päästöparametri Yksikkö Luparaja kk-keskiarvo Luparaja vuosikeskiarvo Toteutunut vuosi-keskiarvo 1 Huomautus COD Cr kg/d Ei ylityksiä Kokonaisfosfori kg/d 9 7 5,37 1 kpl kuukausiluparajan ylityksiä Kokonaistyppi kg/d Ei ylityksiä Luparaja, kk-keskiarvo Luparaja, vuosikeskiarvo Ohjearvo Tehtaan vesistökuormitus on ollut ympäristöluvan mukaista lukuun ottamatta yhtä kuukausiluparajan ylitystä. Fosforin osalta ympäristölupamääräyksen 9 kg/d kuukausikeskiarvo on ylittyi toukokuussa ollen 9,14 kg/d. Epätasaisen puhdistamon kuormitustilanteen ja toukokuussa nopeasti lämmenneiden vesien johdosta biologisen puhdistamon toiminta ei ollut optimaalista. Häiriöilmoitus luparajan ylityksestä toimitettiin tehtaan viranomaisvalvojille. Voimalaitokselta ilmaan johdettavat päästöt ovat olleet luparajojen mukaiset lukuun ottamatta marraskuussa tapahtunutta biopolttoainekattilan K kuukausiluparajan ylitystä hiukkasten osalta. Hiukkaspäästöjen kuukausiluparajan ollessa K kattilalle 1 mg/ m 3 (n), marraskuun tulokseksi jatkuvatoimisten mittausten mukaan muodostui 11,1 mg/ m 3 (n). Kuukausiluparajan ylitys johtui kattilan sähkösuotimen B-kennon vikaantumisesta. Häiriöilmoitus poikkeaman johdosta toimitettiin voimalaitoksen viranomaisvalvojalle. Tehtaan ja voimalaitoksen ympäristölupien mukainen melumittaus tehtiin maaliskuussa 13. Mittauksen mukaan tehtaan ja voimalaitoksen ympäristöön aiheuttama melu ei ylitä mittausepävarmuus huomioiden ympäristöluvassa annettuja raja-arvoja. Melua mitataan säännöllisesti ja kaikkien uusien prosessien ja laitteiden hankinnassa huolehditaan siitä, että tehtaan aiheuttama ympäristömelu ei lisäänny. Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13 5

6 Paperinvalmistuksen materiaalitase Materiaalitase antaa kokonaiskuvan resurssien käytöstä, valmistetuista tuotteista sekä aiheutuneista päästöistä vuonna 13. Panos hyödykkeet tehtaalle Energia Polttoaineet (GWh) Maakaasu voimalaitokselle Maakaasu päällystysprosessiin 11 Biopolttoaineet (kuori, lietteet, puu) 83 Biopolttoaineen osuus 19,8 % Energian käyttö tuotannossa Sähkö 913 GWh Sähkön ominaiskulutus 1,4 MWh/t Lämpö 63 GWh Lämmön ominaiskulutus,98 MWh/t Työkoneiden polttoaineet Diesel 3, GWh Nestekaasu,8 GWh Raaka-aineet ja apukemikaalit Puuaines (m 3 ) Puu 596 Hake Puun käyttö,9 m 3 /t Kuituraaka-aineet (t, kuiva) Oma mekaaninen massa 198 Ostosellu Massan käyttö 55 kg/t Muut kemikaalit (t, kuiva) Pigmentit 57 Sideaineet 5 3 Lisäaineet 1 7 Muiden raaka-aineiden käyttö 473 kg/t Tuoreveden otto (1 m 3 ) Raakaveden otto järvestä 1 5 Jäähdytys- ja tiivistysvedeksi 14 9 Jäähdytys- ja tiivistysvedet 3,4 m 3 /t Prosessivedeksi 6 7 Prosessiveden ominaiskulutus 9,7 m 3 /t Tehdasalueen koko 11 ha Tuotos tehtaalta ulos Päästöt ilmaan Tehdas ja voimalaitos Rikkidioksidi SO :na 38,7 t SO -ominaispäästö,6 kg/t Typen oksidit NO :na 345 t NO :na ominaispäästö,53 kg/t Hiukkaset 4,1 t Hiukkaset,6 kg/t Hiilidioksidi fossiilinen 48 4 t CO fossiilinen 383 kg/t CO bioperäinen t Työkoneet SO,6 t NO 8,5 t Hiukkaset,68 t CO fossiilinen 91 t Tuotteet Paperin tuotanto 648 t PEFC-sertifioidun kuidun osuus 86 % Koko tuotanto PEFC-logolla Jätemateriaalit (kuiva) Yhteensä jätteitä t Jätteet yhteensä 71 kg/t Jätteiden hyötykäyttöaste 99,7 % Kuori ja lietteet polttoon 36 1 t Osuus hyötyjätteistä 78,5 % Tuhka 5 9 t Tuhka 9,1 kg/t Kaatopaikkajäte yht. 144 t Kaatopaikkajäte, kg/t Sekajätettä kaatopaikkajätteestä 83 t Vaaralliset jätteet t Vaaralliset jätteet,34 kg/t Päästöt veteen Jätevesivirtaama 5 99 m 3 Ominaisvirtaama 9,1 m 3 /t Kemiallinen hapenkulutus (COD) 1 58 t COD-ominaispäästö,44kg/t Biologinen hapenkulutus (BOD) 84 t BOD 7 -ominaispäästö,13 kg/t Fosfori (P) 1,96 t P-ominaispäästö 3, g/t Typpi (N) 18,9 t N-ominaispäästö 9 g/t Kiintoaine 736 t Kiintoaine ominaispäästö 1,14 kg/t 6 Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13

7 Ympäristönsuojelun tason kehittyminen Energiatehokkuus investoinneilla enemmän tuotantoa vähemmällä energialla Tehtaan energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) sertifioitiin (EN 161), ja Sappi Kirkniemi liittyi valtakunnalliseen energiatehokkuussopimukseen vuonna 9. Vuonna 1 tehdas sai ISO 51 -sertifikaatin osoituksena järjestelmällisestä energiatehokkuuden parantamisesta. Vuoteen 16 asetettujen tavoitteiden mukaisesti sähkösäästöistä on toteutunut noin 74 % ja lämpösäästöistä noin 73 %. Energiatehokkuusprojekteista on saatu päätökseen vuonna 13: Painehiomon energiatehokkuuden optimointi PK hylyn käsittelyn optimointi Hiomon ja hiertämön yhteisen rejektijauhatuksen optimointi Energiatehokkuussäästöjen toteutuminen Energiatehokkuussäästöjen toteutuminen %, MWh/t kumulatiivinen paperia Sähkönsäästö Sähkönsäästötavoite Lämmönsäästö Lämmönsäästötavoite Materiaalitehokkuus raaka-aineiden tarkka talteenotto tuottaa tulosta Kiintoainehäviö-% jätevedenpuhdistamolle Materiaalitehokkuuden parantaminen on luonnollinen osa toimintojen tehostamista. Materiaalihäviö jätevesistä mitattuna on erittäin alhainen: vuonna 13 se oli 1,76 % tuotannosta alittaen tavoitetason, %. Hävikkiä pienentävät seisokkien ja laitteistojen hyvä hallinta sekä tehokkaat raaka-aineiden talteenottolaitteistot, jotka palauttavat pigmenttejä ja kuituja valmistusprosessiin. Vuonna 13 tehtiin materiaalitehokkuuteen liittyviä projekteja: Kiintoainehäviö-% jätevedenpuhdistamolle PK1:n ja PK:n kuidun talteenoton tehostaminen Pigmenttisäästöä kuljetusautojen pesukäytöntöjä optimoimalla Kuidun talteenoton ja jätevesien hallinta painehiomolla Veden käyttö on minimoitu prosessivesi kiertää paperikonelinjoilla 18 kertaa Korkea veden kierrätysaste on seurausta 198-luvulla alkaneesta prosessiveden käytön tehostamisesta. Käytössä on korkeatasoisia mekaanisia prosessiveden puhdistuslaitteita ja kemiallisia puhtaanapitomenetelmiä. Kemiallisesti puhdistettua tuorevettä lisätään ainoastaan paperikoneille. Paperikoneilta vapautuvaa kiertovettä käytetään massanvalmistuksessa, sellun liettoon, laimennuksiin ja pesuihin. Vuonna 13 prosessiveden käyttöä pienennettiin teknisillä ja ajotapoihin liittyvillä parannuksilla erillisessä projektissa. Jätevedet - käsittelyn tason jatkuva paraneminen Jäteveden puhdistamolla on kolme puhdistusvaihetta: mekaaninen, biologinen ja kemiallinen. Vuonna 13 tehtaan ominaispäästötaso alitti jopa BAT-vertailuasiakirjojen eri päästöparametrien minimitasot lukuunottamatta kemiallista hapenkulutusta (COD) ja kiintoainetta. Kiintoaineen BAT-vertailuarvo ylittyy kemiallisessa saostusvaiheessa tapahtuvan kiintoaineen lisääntymisen takia. Vuoden 13 rautasulfaatin ja vaahdoneston annostelu uusittiin. Jätemateriaalit kaatopaikan sijasta hyötykäyttöön Jätteiden kierrätysaste vuonna 13 oli 99,7 %. Kaatopaikkajätettä oli,3 %. Hyötyjätteistä poltettiin 78,5 % Kirkniemen voimalaitoksella (kuorta ja puhdistamolietettä). 8 prosentin tavoitteesta jäätiin muun muassa biopolttoainetta polttavan kattilan kahdesta odottamattomasta huoltoseisokista johtuen. Kierrätyskelpoinen jäte (mm. metallit, tuhkat, paperi, öljyt) luovutetaan luvanvaraisille toimijoille. Tehtaalla vuosina 11 1 toteutettu jätteiden lajittelu-uudistus tuottaa tulosta: kaatopaikalle vietävän roskajätteen määrä vuonna 13 oli 83 t, mikä on 48 % vähemmän kuin vuonna 1. Jätevesi m 3 /t paperia kg/t paperia Prosessijätevesimäärä m 3 /t paperia BAT ref min Fosforin Fosfori-ominaiskuormitus ominaiskuormitus g/t paperia BAT ref max jätevesivirtaama m 3 /t paperia Kg/t paperia BAT ref min BAT ref max Hyötyjätteen osuus % Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13 7

8 Ympäristötavoitteet ympäristöohjelmassa 14 Näkökulma/prosessi Tavoite/periaate ja toimenpiteet Tunnusluku/mittari Tavoitearvo Henkilöstö/ jätehuolto Tehokas jätteiden lajittelu ja hyötykäyttö - Kuitusaven maanparannus- ja tuhkan lannoitekäyttöprojektit Hyötykäyttöaste Kuori ja lietteet polttoon Kaatopaikkajätettä Energiajätettä Paperi/pahvijätettä > 99 % > 8 % < 11 t/a < 4 t/a < 4 t/a poikkeamien hallinta Riskien tunnistaminen, poikkeamien selvitys ja ennaltaehkäisevät toimet Kemikaalihyväksyntämenettely Ei vakavia satunnaispäästöjä Ympäristötapahtumakirjauksia SARA-järjestelmään Satunnaispäästöjä > 3 kpl kpl tuotanto Raaka-ainetehokkuuden ja vesienhallinnan parantaminen/bat - Seisokkien suunnitelmallisuus - Talteenottolaitteistojen hyvä hallinta Kiintoainehäviö jätevesiin Jätevesivirtaamien 1 l/s päiväylityksiä, seuranta < kg/t jäteveden puhdistamo Jätevesivaikutusten hallinta/ Bref-viitearvojen minimien alitus pl. kiintoaine - Puhdistamon ennakoiva kunnossapito ja toiminnan jatkuva kehittäminen Jätevesivirtaama BOD 7 * COD Cr Fosfori Typpi Kiintoaine < 1 m 3 /t <,3 kg/t < kg/t <,4 kg/t <,4 kg/t <,8 kg/t Lohjanjärven syvänteiden hapetuksen optimointi Neljän hapettimen toimintavarmuus, tehon riittävyys Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Säästötavoitteet 1-16 yht: ** Sähkö 71 GWh ** Lämpö ja polttoaine 85 GWh Säästöprojektien määritys ETJ:n analyysissä, CI- ja ideatoiminnassa. Energiansäästö, kumulatiivinen 13 GWh viranomaiset, alan organisaatiot Ympäristötietojen toimittaminen: Ympäristöhallinto, Tilastokeskus, vaikutustarkkailut, Metsäteollisuus ry, Pakkausalan ympäristörekisteri Asetettujen aikataulujen puitteissa Raportointi tehty oikea-aikaisesti naapurusto Yhteistyö sidosryhmissä: tiedonvälitys ja keskustelu - Palautteiden käsittely ja naapurustokokous, näkyvyys sidosryhmätilaisuuksissa Palauterekisteri Tiedotteet Sidosryhmätilaisuudet Palautteiden käsittely 1 % Naapurustokokous asiakkuus EMAS- ja ETJ-sertifiointi PEFC-sertifiointi Paper Profile todennettuna Valmis huhtikuussa PEFC-% > 7 % Valmis huhtikuussa > 7 % Omistaja/ tuotanto ja jäteveden käsittely Ympäristöluparajojen noudattaminen, luparajat kk- ja vuosikeskiarvot (sulkeissa) - Jäteveden puhdistamon käsittelykapasiteetti COD Cr Fosfori Typpi < 6 kg/d (45) < 9 kg/d (7) < 13 kg/d (1) Omistaja/ voimalaitos CO t/a vs. CO -päästöoikeudet - todennus ja päästöselvitykset NO x t/a vs. NO x -kk-luparaja Biopolttoaineen tehokas käyttö - Polttoainejakauman seuranta Hiilidioksidipäästöt (fossiiliset) Typen oksidipäästöt Biopolttoaineen osuus Alle päästöoikeuksien Lupaehtojen mukaisesti > 3 % *Suomessa biologisen hapenkulutuksen määritysmenetelmä on BOD 7. BOD 5 = BOD 7 /1,16. 8 Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13

9 Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 13 9

10 Lisätietoja Sappista Sappi Fine Paper Europe (SFPE) on Euroopan johtava päällystetyn hienopaperin tuottaja, jonka paperia käytetään ensiluokkaisissa lehdissä, kuvastoissa, kirjoissa ja huippuluokan painetussa mainonnassa. Sappi Fine Paper Europen pääkonttori sijaitsee Brysselissä, Belgiassa. Sappi tunnetaan innovatiivisuudesta ja laadusta. Kaikki Sappi-paperia tuottavat tehtaat EU-alueella ovat ISO 91-, ISO 141- ja OHSAS 181 -sertifioituja sekä EMAS-rekisteröityjä. SFPE:n tehtailla on alkuperäsertifiointi FSC- (Forest Stewardship Council ) ja/tai PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification ) metsäsertifointijärjestelmän mukainen puun alkuperän todentaminen. Sappi Fine Paper Europe on osa Sappi Limitediä (JSE). Sappi Limited on maailmanlaajuinen yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Etelä-Afrikan Johannesburgissa. Yhtiöllä on yli 14 työntekijää, tuotantoa seitsemässä maassa kolmessa maanosassa, myyntikonttoreita 5 maassa ja asiakkaita yli 1 maassa eri puolilla maailmaa. Sappista saa lisätietoja osoitteesta Inspecta Sertifiointi Oy on akkreditoituna todentajana (FI-V-1) tarkastanut Sappi Finland Operations Oy Kirkniemen tehtaan ympäristöjärjestelmän ja EMASympäristökatsaukseen 13 liittyvät tiedot. Tarkastuksen perusteella on todettu , että ympäristöjärjestelmä ja EMAS-katsaus täyttävät EU:n EMAS-asetuksen (EY) N:o 11/9 vaatimukset. Tämä Sappi Kirkniemen EMAS-ympäristökatsaus 13 on päivitys EMASympäristöselonteolle 1. Ympäristökatsaus sisältää keskeiset tiedot tehtaan ympäristövelvoitteista ja -vaikutuksista sekä ympäristönsuojelun tason kehittymisestä. EMAS-ympäristöselonteko ja sen vuosikatsaukset ovat saatavana PDF-muodossa Sappin verkkosivuilla osoitteesta com - Sappi Fine Paper Europe - Our European mills - Kirkniemi Mill. Palautteen ja kysymykset pyydämme lähettämään tehtaan ympäristöpäällikölle osoitteeseen Jenni.Kukkonen@sappi.com tai soittamaan hänelle Sappi Fine Paper Europe Kirkniemen tehdas Puh Pikkukyläntie 8, 88 Lohja EMA S ymp ärist öselo 1 nt eko Sap pi K irknie mi

EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi

EMASympäristökatsaus. Sappi Kirkniemi EMASympäristökatsaus 214 Sappi Kirkniemi Alkusanat Talous, yhteiskunta ja ympäristö ovat kestävän kehityksen päätekijät, joihin Sappi on sitoutunut. Kirkniemen tehdas on huomioinut nämä ympäristöpolitiikassaan

Lisätiedot

EMAS ympäristökatsaus. 2010 Sappi Kirkniemi

EMAS ympäristökatsaus. 2010 Sappi Kirkniemi EMAS ympäristökatsaus 1 Sappi Kirkniemi Sitoutuminen kestävään kehitykseen Martti Savelainen tehtaanjohtaja Kirkniemen paperitehdas julkaisee tämän ympäristökatsauksen 1 päivitykseksi EMASympäristöselontekoon

Lisätiedot

EMAS ympäristökatsaus. 2011 Sappi Kirkniemi

EMAS ympäristökatsaus. 2011 Sappi Kirkniemi EMAS ympäristökatsaus 11 Sappi Kirkniemi Sitoutuminen kestävään kehitykseen Martti Savelainen tehtaanjohtaja Kirkniemen paperitehdas julkaisee tämän ympäristökatsauksen 11 päivitykseksi EMAS-ympäristöselontekoon

Lisätiedot

EMAS-ympäristökatsaus Sappi Kirkniemi

EMAS-ympäristökatsaus Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristökatsaus 216 Sappi Kirkniemi Martti Savelainen tehtaanjohtaja Alkusanat K irkniemen tehdas on aktiivisesti kehittänyt toimintaansa ympäristökysymyksissä jo vuosikymmenten ajan. Panostamme

Lisätiedot

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit

Lisätiedot

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008

M-real Äänekoski Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008 Sari Åkerlund 14.05.2009 1(7) Paper EMAS -ympäristöselonteko 2006- - päivitystiedot Viitaten Paper EMAS ympäristöselontekoon 2006- (rekisterinumero FI-000042) päivitämme keskeiset tiedot ympäristönsuojelun

Lisätiedot

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN

KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 2005 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM, Kajaani, Ympäristönsuojelun kehitys 25 KAJAANIN TEHTAAN VUODEN 25 YMPÄRISTÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN UPM:n Kajaanin paperitehtaan tuotanto oli vuonna 25 pienempi kuin edellisenä vuonna ollen 498 921

Lisätiedot

EMASympäristöselonteko. Sappi Kirkniemi

EMASympäristöselonteko. Sappi Kirkniemi EMASympäristöselonteko 2012 Sappi Kirkniemi Sisältö Sisältö 2 Alkusanat 3 Sappi Kirkniemi 4 Sappin kestävän kehityksen ohjeet 6 Ympäristöpolitiikka ja -järjestelmä 7 Ympäristönäkökohdat 8 Ympäristöpäämäärät

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Jokilaakson tehtaat

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM Jokilaakson tehtaat YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa

Lisätiedot

UPM Jämsänjokilaaksossa

UPM Jämsänjokilaaksossa UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 8 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia Henkilöstön

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008

EMAS -ympäristöselonteko 2006-2008 - päivitystiedot 2008 8 Ulla-Maija Kovanen 19..9 1(7) EMAS -ympäristöselonteko -8 - päivitystiedot 8 Viitaten M-real Kangas EMAS ympäristöselontekoon -8 (rekisterinumero FI-) päivitämme keskeiset tiedot ympäristönsuojelun tason

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017

Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Porvoon jalostamon ympäristötulos 2017 Soihdutusmäärä laski hieman vuodesta 2016 Normaalivuodeksi suuri soihdutusmäärä johtui huolloista ja käyntihäiriöistä jalostamolla. Soihdutuksiin liittyen saatiin

Lisätiedot

Ympäristövuosi / 2012

Ympäristövuosi / 2012 2012 Ympäristövuosi / 2012 Vastuullisuus läpi linjan Käytännön tasolla kehitystyö tarkoittaa sitä, että hankimme teknologiaa, jolla voidaan vähentää melu-,vesi- ja ilmapäästöjä ja samalla pienentää yhtiömme

Lisätiedot

Porvoon jalostamon ympäristötulos

Porvoon jalostamon ympäristötulos Porvoon jalostamon ympäristötulos 2015 Sisältö Syötöt ja tuotanto Käytetyt polttoaineet Päästöt ilmaan Päästöt veteen Jäähdytysvesi Jätteet Energiatehokkuus Ympäristöinvestoinnit Vaikutukset ympäristöön

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 212 UPM Tervasaari UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2015 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

UPM jämsänjokilaaksossa

UPM jämsänjokilaaksossa UPM, ja Ympäristönsuojelun kehitys 27 UPM Tuotantokyky 87 tonnia paperia Henkilöstön määrä 75 Tuotteet UPM Max UPM Cat UPM Flex Papers UPM Face Papers UPM Base Papers UPM Tuotantokyky 7 tonnia paperia

Lisätiedot

Ympäristövuosi.

Ympäristövuosi. 7 7 Ympäristövaikutukset Ympäristövaikutusten hallinta ja minimointi ovat toimintamme kulmakiviä jotka määrittävät onnistumisemme ympäristöasioiden hoidossa ja ohjaavat toimintaamme. Yksi tärkeimmistä

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun kehitys 2016

Ympäristönsuojelun kehitys 2016 Ympäristönsuojelun kehitys 216 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. YKSITTÄISMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2018 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. VERTAILUMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2017

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2017 ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2017 Sisällysluettelo 1. TUOTANTOTIEDOT 2. POLTTOAINETIEDOT 3. SAVUKAASUPÄÄSTÖT 3.1 BIOKATTILA 3.2 S40-KATTILA 3.3 HÖGFORS-KATTILA 4. YKSITTÄISMITTAUKSET 5. YHTEENVETO

Lisätiedot

Yleisötiedote Sappi Kirkniemen tehtaan kemikaaleista ja niiden turvallisuudesta

Yleisötiedote Sappi Kirkniemen tehtaan kemikaaleista ja niiden turvallisuudesta Yleisötiedote Sappi Kirkniemen tehtaan kemikaaleista ja niiden turvallisuudesta 1 Tämän tiedotteen tarkoituksena on kertoa Sappi Kirkniemen tehtaan naapureille ja lähialueen asukkaille tehtaan toiminnasta

Lisätiedot

UPM Raumalla. UPM, Rauma

UPM Raumalla. UPM, Rauma UPM, RAUMA YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 UPM, Rauma Tuotantokyky 1 28 tonnia paperia 15 tonnia revintämassaa eli fl uff-sellua Henkilöstön määrä 85 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Max UPM

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Kymi

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Kymi YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Kymi UPM, Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015

YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU ENERGIATEHOKKUUS. Vastuullisuus / Vastuullisuus HKScanissa / Ympäristö HKSCAN VUOSIKERTOMUS 2015 YMPÄRISTÖ YMPÄRISTÖVASTUU Vastuu ympäristöstä on tärkeää HKScanille ja sen sidosryhmille. Sidosryhmien odotukset sekä kiristyvät määräykset edellyttävät ympäristöasioiden jatkuvaa kehittämistä. Konsernimme

Lisätiedot

Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristöselonteko 2018

Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristöselonteko 2018 Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristöselonteko 2018 Sisältö 3 Alkusanat 4 Sappi Kirkniemi 7 Materiaalitase 8 Ympäristöpolitiikka 9 Ympäristöasioiden hallinta ja organisointi 10 Tehtaan toiminta vaikuttaa ympäristöön

Lisätiedot

energiatehottomista komponenteista tai turhasta käyntiajasta

energiatehottomista komponenteista tai turhasta käyntiajasta LUT laboratorio- ato o ja mittauspalvelut ut Esimerkkinä energiatehokkuus -> keskeinen keino ilmastomuutoksen hallinnassa Euroopan sähkönkulutuksesta n. 15 % kuluu pumppusovelluksissa On arvioitu, että

Lisätiedot

UPM, Tervasaari. UPM Tervasaari

UPM, Tervasaari. UPM Tervasaari UPM, TERVASAARI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM Tervasaari Tuotantokyky 36 tonnia paperia 24 tonnia sellua (Sellutehdas pysähtynyt 18.12.28) Henkilöstön

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Tervasaari

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2011 UPM, Tervasaari YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 211 UPM, Tervasaari UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 211 UPM paper and pulp mills Tämä UPM, Tervasaari Ympäristönsuojelun kehitys 211 on UPM:n paperi- ja sellutehtaiden

Lisätiedot

Kestävä kehitys Metsä Fibressä

Kestävä kehitys Metsä Fibressä Kestävä kehitys ssä Sellua vastuullisesti valmistaa sellua uusiutuvasta raaka-aineesta, puusta, joka on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä Kestävästi hoidetut metsät toimivat ilmastonmuutosta hidastavina

Lisätiedot

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä

Lisätiedot

Puurakentamisen ympäristösertifikaatit mm. PEFC-merkki. Puurakentamisen Road Show 2012

Puurakentamisen ympäristösertifikaatit mm. PEFC-merkki. Puurakentamisen Road Show 2012 Puurakentamisen ympäristösertifikaatit mm. PEFC-merkki 23.2.2012 Puurakentamisen Road Show 2012 - Juha Lakotieva - 1 / x YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA HYÖDYT YRITYKSELLE 2 / x Miten hallita kaikki

Lisätiedot

Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä

Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 26 28 Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä M-real Kangas M-real Kangas EMAS ympäristöselonteko 26-28 1 Sisältö Tehtaanjohtajan puheenvuoro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Jokilaakson tehtaat UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola, sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa Keski-Suomessa. Jämsänkoskella tehdas toimii

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 213 UPM Tervasaari UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper

Lisätiedot

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2007 Nokian-tehdas Emas-raportti 27 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 7.5.28, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 27 täyttävät

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2017

Abloy oy ympäristökatsaus 2017 Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2014 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2 UPM Rauma UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Rafl atac, UPM Paper Asia,

Lisätiedot

KANTELEEN VOIMA OY. Haapaveden voimalaitos Polttoaineen hankinta

KANTELEEN VOIMA OY. Haapaveden voimalaitos Polttoaineen hankinta KANTELEEN VOIMA OY Haapaveden voimalaitos Polttoaineen hankinta Konsorttio / Kanteleen Voiman omistajat Oy Katternö Kraft Ab Herrfors, Pietarsaari, uusikaarlepyy, Ähtävä, Veteli, Tammisaari Kaakon Energia

Lisätiedot

EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 2006 2008. Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä

EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 2006 2008. Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 26 28 Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä M-real Äänekoski Paper M-real Äänekoski Paper EMAS ympäristöselonteko 26-28 1 Sisältö Tehtaanjohtajan

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA YMPÄRISTÖN TARKKAILU

SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA YMPÄRISTÖN TARKKAILU SISÄLLYSLUETTELO 1. LAITOKSEN TOIMINTA... 2 2. YMPÄRISTÖN TARKKAILU 2013... 2 2.1 Vuoden 2013 mittauksista/tutkimuksista valmistuneet raportit... 3 2.2 Päästöt ilmaan... 3 2.3 Päästöt veteen... 4 2.4 Ilmanlaadun

Lisätiedot

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry

SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI 30.1.2014 Kirsi Koivunen, Pöyry SUURTEN POLTTOLAITOSTEN BREF PALJONKO PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN MAKSAA? ENERGIATEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖTUTKIMUSSEMINAARI Kirsi Koivunen, Pöyry JOHDANTO Suurten polttolaitosten uuden BREF:n luonnos julkaistiin

Lisätiedot

EMASympäristöselonteko. 2009 Sappi Kirkniemi

EMASympäristöselonteko. 2009 Sappi Kirkniemi EMASympäristöselonteko 2009 Sappi Kirkniemi Sappi Kirkniemi EMAS-ympäristöselonteko 2009-2011 1 KUVA Sisältö Tehtaanjohtajan puheenvuoro 3 Sappi Kirkniemi 4 Sappin kestävän kehityksen ohjeet 6 Ympäristöpolitiikka

Lisätiedot

upm kuusankoskella UPM, Kymi

upm kuusankoskella UPM, Kymi UPM, KYMI YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 28 YMPÄRISTÖRAPORTTI 28 UPM:N PAPERI- JA SELLUTEHTAAT UPM, Kymi Tuotantokyky 84 tonnia paperia 54 tonnia sellua Henkilöstön määrä 83 Tuotteet päällystetty ja päällystämätön

Lisätiedot

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus

Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto Case Varkaus 15.3.2006 Eeva Punta Linnunmaa Oy Luontaisesti syntynyt ekoteollisuuspuisto = tyypillisesti syntynyt suomalainen metsäteollisuusintegraatti liitännäisineen

Lisätiedot

Huolehdimme osaltamme vesistöjen tilasta.

Huolehdimme osaltamme vesistöjen tilasta. Ympäristövuosi 211 Kotkamills Oy on suomalainen metsäteollisuusyhtiö, jolla on tuotantoa Suomessa ja Malesiassa. Yritys työllistää yli 5 henkilöä maailmanlaajuisesti. Kotkamills Oy on erikoistunut laminaattipaperin

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Emas-raportti 2011 Nokian-tehdas

Emas-raportti 2011 Nokian-tehdas Emas-raportti 211 Nokian-tehdas DNV Certification Oy Ab, FI-V-2, on akkreditoituna tarkastajana todentanut 13.4.212, että Nokian Renkaat Oyj:n ympäristöjärjestelmä ja EMAS-selonteon päivitystiedot 211

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2010 UPM, Jokilaakson tehtaat

YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 2010 UPM, Jokilaakson tehtaat YMPÄRISTÖNSUOJELUN KEHITYS 21 UPM, Jokilaakson tehtaat UPM CORPORATE ENVIRONMENTAL STATEMENT 21 UPM Jämsänjokilaaksossa UPM:n Jokilaakson tehtaat, Jämsänkoski ja Kaipola sijaitsevat Jämsänjokilaaksossa

Lisätiedot

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh Lahti Energia Kokemuksia termisestä kaasutuksesta 22.04.2010 Matti Kivelä Puh 050 5981240 matti.kivela@lahtienergia.fi LE:n energiatuotannon polttoaineet 2008 Öljy 0,3 % Muut 0,8 % Energiajäte 3 % Puu

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA Juustoportti on kasvanut pienestä maatilajuustolasta lähes sadan hengen meijeri-kahvila-ruoka-alan yritykseksi. Juustoportin yritystoiminta keskittyy viiteen toimipisteeseen.

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

Ympäristöraportti 2008

Ympäristöraportti 2008 Ympäristöraportti 28 www.myllykoski.com Raportoinnin periaatteet Sisällys Tämä on Myllykoski Paperin 11. ympäristöraportti. Myllykoski teki vuonna 27 ensimmäisen todennetun EMAS-ympäristöselonteon ja vuonna

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

UPM, Tervasaari. UPM, Tervasaari

UPM, Tervasaari. UPM, Tervasaari UPM, Tervasaari Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Tervasaari Tuotantokyky 46 tonnia paperia 24 tonnia sellua Henkilöstön määrä n. 8 Tuotteet Tarrapaperit (Base): UPM Blue UPM Brilliant UPM Brilliant pro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2013 UPM Kymi UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas. Kymin tuotantolaitokset muodostavat yhdessä nykyaikaisen

Lisätiedot

EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 2003 2005

EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 2003 2005 EMAS YMPÄRISTÖSELONTEKO 23 25 Keskeiset tiedot ympäristövaikutuksista ja ympäristönsuojelun tason kehittymisestä M-real Kangas Sisältö Tehtaan Tehtaanjohtajan puheenvuoro 2 M-real Kangas 4 Ympäristöpolitiikka

Lisätiedot

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassi pk-yrityksille, julkisille toimijoille ja yleisötapahtumille suunnattu kevennetty ympäristöjärjestelmä sen avulla voidaan

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012

YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 YMPÄRISTÖNSUOJELUN kehitys 2012 UPM Kymi UPM:n Kymin tehdas sijaitsee Kouvolassa Kymijoen rannalla. UPM Kymi Kouvolassa, Kuusankoskella sijaitsevaan UPM:n Kymin tehtaaseen kuuluu paperi- ja sellutehdas.

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLO LEED 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLON LEED-LUOKITUS Kauppakeskus Sellolle on myönnetty kultaisen tason LEED-sertifiointi Sello on ensimmäinen kauppakeskus

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa

Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa Ympäristömerkinnät Hansaprintin painotuotteissa 1 Ympäristömerkinnät lyhyesti ISO 14001 8 Kansainvälinen ympäristöjohtamisjärjestelmä, joka tähtää jatkuvaan parantamiseen ja ympäristösuorituskyvyn kehittämiseen.

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008. P. Kouvo 19.9.2008

Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008. P. Kouvo 19.9.2008 Jätteenpoltto näkökulmia 2008, Dipoli 17.9.2008 P. Kouvo 19.9.2008 Jätteenpoltto Euroopassa Jätemäärät Suomessa Valtakunnallinen Jätesuunnitelma YTV-alueen tilanne Valtioneuvosto hyväksynyt Valtakunnallisen

Lisätiedot

RAVITA TM. Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä

RAVITA TM. Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä RAVITA TM Fosforin ja Typen talteenottoa jätevesistä 1 Mikä on RAVITA TM? Fosforin ja typen talteenottoon perustuva prosessikokonaisuus jätevedenpuhdistamolle Fosfori erotetaan jälkisaostamalla Typpi erotetaan

Lisätiedot

Powered by UPM BioVerno

Powered by UPM BioVerno Powered by UPM BioVerno vähäpäästöistä suomalaista dieseliä ja naftaa www.upmbiopolttoaineet.fi UPM Biopolttoaineet Alvar Aallon katu 1 PL 380 00101 Helsinki Finland Puh: +358 2041 5111 Sähköposti: biofuels@upm.com

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN VOIMA OY. Raportti 2018

HÄMEENKYRÖN VOIMA OY. Raportti 2018 HÄMEENKYRÖN VOIMA OY Raportti 2018 23.3.2018 2 (7) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tuotanto... 3 3 Käyttötarkkailu... 3 4 Polttoaineiden laadun ja määrän tarkkailu... 4 5 Polton tarkkailu... 4 6 Savukaasujen

Lisätiedot

Metsäteollisuus ja energia. Energia

Metsäteollisuus ja energia. Energia Metsäteollisuus ja energia Energia 1 Energia on ydinkysymys ENERGIA on metsäteollisuuden tärkeimpiä tuotannontekijöitä puuraaka-aineen ohella. Energia ja puu ovat kehittyvän metsäteollisuuden perusedellytyksiä,

Lisätiedot

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007

Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 Ympäristö ja turvallisuus: päämäärät ja tavoitteet 2006-2008; toteumat 2006, 2007 TUOTTEET JA PAKKAUKSET : - liuottimien käyttö liima-, lakka- ja pesuainevalmistuksessa pienemmäksi - M1-luokiteltujen tuotteiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2012

YMPÄRISTÖRAPORTTI 2012 Ympäristöraportti YMPÄRISTÖRAPORTTI Sivu Tuotannon vedenkulutus 3 Apetit Pakaste Oy 3 Apetit Kala Oy 4 Mildola 5 Caternet 5 Energia Apetit Pakaste Oy 6 Apetit Kala Oy 6 Mildola 6 Caternet 6 Jätteet Apetit

Lisätiedot

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano

LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano LCP BAT -päätelmien kansallinen täytäntöönpano Sami Rinne Ilmansuojelupäivät 23.8.2017 Suurten polttolaitosten (LCP, Large Combustion Plants) BAT -päätelmät BAT (Best Available Technology) paras käyttökelpoinen

Lisätiedot

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari

Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia. Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari Neste Oil energiatehokkuus - käytäntöjä ja kokemuksia Energiatehokkuus kemianteollisuudessa seminaari 22.8.2013 Agenda 1. Neste Oil Oyj ja Porvoon jalostamo 2. Neste Oilin energian käyttö ja energian käyttö

Lisätiedot

Vapaaehtoinen, kansainvälisesti yhtenäinen ympäristötuoteseloste paperin ostajalle

Vapaaehtoinen, kansainvälisesti yhtenäinen ympäristötuoteseloste paperin ostajalle Paperilla on oleellinen asema ihmisten välisessä kommunikaatiossa ja paperia käytetään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Paperin valmistuksessa käytettävistä raaka-aineista suurin osa on uusiutuvia ja

Lisätiedot

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely

Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus. Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Esittely Joukkoliikenteen energiatehokkuussopimus Energiatehokkuussopimus solmittiin joukkoliikenteelle elokuussa 2008. Sopimus on voimassa vuoden 2016 loppuun

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7)

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Leena Rantanen 07.05.2014 1 (7) Ympäristölupahakemus Helsingin Energian Lassilan huippulämpökeskuksen ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi vastaamaan Valtioneuvoston asetuksen (96/2013) määräyksiä 1.

Lisätiedot

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT

YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät YMPÄRISTÖSUOJELUN OHJAUSKEINOT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit Teollisuuden toimintaa ohjaavat

Lisätiedot