SIIPIKARJAN HYVINVOINTI JA MASSALOPETUSMENETELMÄT kirjallisuuskatsaus tiloilla käytettävien lopetusmenetelmien hyvinvointivaikutuksista

Transkriptio

1 SIIPIKARJAN HYVINVOINTI JA MASSALOPETUSMENETELMÄT kirjallisuuskatsaus tiloilla käytettävien lopetusmenetelmien hyvinvointivaikutuksista Sanni Heinonen, Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus, Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin Yliopisto 2008

2 Yhteenveto Helposti tarttuvien eläintautien leviämisen estämiseksi voidaan joutua lopettamaan kokonaisia siipikarjoja. Lintujen hyvinvointi tulee turvata myös taudintorjuntatilanteessa valitsemalla eettinen lopetusmenetelmä, joka tainnuttaa kohde-eläimet nopeasti ja lopettaa ne varmasti mahdollisimman vähän pelkoa, kipua ja kärsimystä aiheuttaen. Lopetusmenetelmää valittaessa on huomioitava lintujen laji, määrä ja ikä sekä tuotantotapa. Suurin osa Suomen siipikarjasta on munivia kanoja ja broilereita. Varsinaiset lintujen massalopetuksia käsittelevät tutkimukset sekä suurin osa tainnutuksen ja lopetuksen aikaista käyttäytymistä ja hyvinvointia käsittelevistä tutkimuksista on tehty kanoilla, broilereilla ja kalkkunoilla. Yksittäisiä tutkimuksia on tehty myös vesilinnuista, viiriäisistä ja strutseista, mutta hanhien tainnutusta ja teurastusta on tutkittu hyvin vähän. Teurastusprosessin aikana linnut kokevat monisyistä stressiä. Kaikille lintulajeille ominaista on luontainen pelko elinympäristön muutoksia ja ihmistä kohtaan. Lintujen kipumekanismit ovat samat kuten ihmisillä, joten ne todennäköisesti kykenevät tuntemaan kipua. Lopetustilanteissa lintujen hyvinvointia mitataan niiden käyttäytymistä tarkkailemalla ja fysiologisia stressivasteita mittaamalla. Täysin kivutonta ja stressitöntä lopetustapaa ei ole olemassa, mutta lintujen kärsimys on arvotettava suhteessa tautiin. Massalopetus pyritään tekemään tilalla verta vuodattamatta. Toimenpide ja laitteet on tärkeää suunnitella huolella lintujen koon ja määrän mukaan, jotta lopetus tapahtuu ongelmitta. Linnut voidaan lopettaa joko tuotantorakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä tarkoitukseen suunnitellulla laitteistolla. Euroopan viimevuosien taudintorjuntatilanteissa lintuja on lopetettu tiloilla lähinnä hiilidioksidikaasutuksella tai sähköllä vesialtaassa. Kaasutainnutus ei ole välitön, mutta se voidaan todennäköisesti toteuttaa ilman vakavaa kärsimystä. Pienkammiossa linnut altistetaan korkealle kaasupitoisuudelle 2 5 minuutiksi ja taintumiseen menee noin sekuntia. Koko rakennuksen kaasutuksessa kaasupitoisuus nousee asteittain, jolloin linnut taintuvat noin 3-5 minuutissa ja kuolevat minuutissa. Sähkötainnutus o kaasutusta nopeampi, mutta vaatii linnuille stressaavan käsittelyn. Pienet lintumäärät voidaan lopettaa humaanisti barbituraatti-injektiolla tai mekaanisilla menetelmillä kuten pulttipistoolilla tai niskamurrolla.

3 Sisällysluettelo 1. Johdanto Suomessa kasvatettavat linnut Mitä on hyvä kuolema? Eläinten tietoisuus ja hyvinvointi Eutanasia Pelko Kipu Käyttäytyminen ja refleksit lopetuksessa Massalopetusmenetelmiä Kaasutainnutus Erilaiset tainnutuskaasut Hiilidioksidi Hapen syrjäyttävät kaasut typpi ja argon sekä kaasuseokset Hiilimonoksidi ja syanidi Anestesiakaasut Erilaiset kaasutusmenetelmät Koko rakennuksen kaasutus Teltat ja kammiot rakennuksen sisällä Siirrettävät kaasutuslaitteistot ja pienkammiot Vaahtomenetelmä Sähkötainnutus- ja lopetus Mekaaniset menetelmät Niskamurto Dekapitaatio Isku päähän Pulttipistoolit Ampuma-aseet Rintakehän puristaminen Maseraatio Muita menetelmiä Tappava injektio Anesteetit tai myrkylliset aineet rehussa ja vedessä Mikroaallot Tyhjiökammio Ei-hyväksyttäviä menetelmiä Johtopäätökset...31 Lähteet...34

4 1 1. Johdanto Suomessa on noin 10 miljoonaa siipikarjalintua. Helposti tarttuvien eläintautien leviämisen estämiseksi voidaan joutua lopettamaan kerralla jopa kymmeniätuhansia lintuja. Esimerkiksi vuonna 2003 puhjenneen korkeapatogeenisen lintuinfluenssaepidemian vuoksi Hollannissa lopetettiin noin 30 miljoonaa lintua 1200 tuotanto- ja 8000 harrastetilalta (Gerritzen ym. 2006b). Suomen Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) sekä Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) ovat laatineet lintuinfluenssan varalta varautumisjärjestelmän (MMM ja Evira 2007), joka perustuu muun lainsäädännön ohessa päätökseen Newcastlen taudin ja lintuinfluenssan vastustamisesta (MMM 1996). Kyseisessä päätöksessä säädetään tilan siipikarja munista aikuisiin lintuihin viipymättä lopetettavaksi, mikäli eläinyksikössä todetaan korkeapatogeenista lintuinfluenssaa. Euroopan neuvoston direktiivi eläinten suojelusta teurastus- tai lopettamishetkellä sallii tautien vastustamistarkoituksessa useita eri lopetusmenetelmiä (EU 1993). Käytännössä massalopetusvaihtoehdot ovat kuitenkin rajalliset, sillä tarttuvan taudin leviämisriski on minimoitava ja samalla huomioitava lopetustavan taloudellisuus ja eettisyys. Myös rajallisesti käytössä oleva aika ja vaihtelevat olosuhteet tekevät massalopetuksesta haasteellisen. Lintujen hyvinvointi tulee turvata myös taudintorjuntatilanteessa (EFSA 2004c) mutta torjuntatoimenpiteiden on oltava käytännössä toteutettavia ja ihmisten terveysriskit minimoivia (Raj ym. 2006b). Lopetusmenetelmän on oltava nopea ja varma, ja tuotettava mahdollisimman vähän pelkoa, kipua ja tuskaa kaikille kohde-eläimille (EU 1993, OIE 2007). Lopetusmenetelmää valittaessa on huomioitava lintujen laji, lukumäärä ja ikä sekä tuotantotapa (Galvin ym. 2005). Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto (EFSA) suosittaa lintujen kudoksia vaurioittamatonta (non-invasiivista) tilalla tapahtuvaa lopetusta bioturvallisuussyistä, sillä verenlasku ja kuljetus teurastamoon lisäävät taudin leviämisriskiä (EFSA 2004c). Kaikenlaista eläinten käsittelyä ja siirtämistä tulisi välttää (OIE 2007). Tilalla lopetus edistää myös eläinten hyvinvointia, sillä käsittely ja kuljetus ovat eläimille aina stressaavia, pelottavia ja/tai kivuliaita (Knowles ja Broom 1990, Terlouw ym. 2007). Kuljetus on erityisen rasittavaa sairaille ja heikoille linnuille (Kingston ym. 2005). Tilalla linnut voidaan lopettaa joko tuotantorakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä tarkoitukseen suunnitellulla laitteistolla (Gerritzen ym. 2004). Tämä kirjallisuuskatsaus käsittelee tiloilla käytettävien lopetusmenetelmien vaikutuksia lopetettavan siipikarjan hyvinvointiin. Katsaus perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, käytännön massalopetuksista tehtyihin raportteihin sekä kansainvälisiin ohjeisiin, jotka olivat saatavilla syksyyn 2007 mennessä. 2. Suomessa kasvatettavat linnut Suomessa kasvatetaan lihaksi ja munantuotantoon lähinnä munijakanoja, broilereita ja kalkkunoita sekä vähäisemmässä määrin myös vesilintuja, kanalintuja ja strutseja (Taulukko 1). Suomen Siipikarjaliitto ry:n kyselyn (2006) mukaan harrastajatiloilla kasvatetaan lisäksi viiriäisiä, riikinkukkoja, helmikanoja, peltopyitä, kyyhkyjä, emuja ja nanduja.

5 2 Munivista kanoista suurin osa on häkkikanoja, mutta tulevaisuudessa lattiakanaloiden osuus on kasvamassa, sillä kanojen pito perinteisissä häkkikanaloissa loppuu vuonna 2012 (EU 1999). Broilereita ja kalkkunoita pidetään lattiakasvattamoissa, vesi- ja riistalintuja sekä strutseja puolestaan lattiakasvattamoissa sekä ulkotarhoissa. Siipikarjatiloista suurimpia ovat broilerikasvattamot, joissa on enintään lintua yhdessä hallissa (Suomen Siipikarjaliitto ry 2007). Munijakanaloiden koossa on suurta hajontaa. Noin puolella tiloista on alle 2000 lintua, mutta noin kymmenes on yli linnun kanaloita. Kanalakoko on kasvamassa tulevina vuosina (Heikkilä 2006). Taulukko 1. Suomessa kasvatettavat siipikarjalinnut vuonna 2006 (Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) Tiloja Lintuja Lintuja keskimäärin n/tila Kaikki siipikarja yhteensä Kanat, broilerit ja kalkkunat yhteensä Munivat kanat vähintään 20 viikkoa Häkkikanalat a Lattiakanalat a Luomukanalat a Kananpoikaset alle 20 viikkoa Kukot vähintään 20 viikkoa Broileriemot vähintään 18 viikkoa Broilerit Kalkkunat Muu siipikarja yhteensä Strutsit Fasaanit Ankat Hanhet Sorsat a) Lintujen ikä ei ole tiedossa Lopetustapaa valittaessa ja lintuja käsiteltäessä on huomioitava lintulajien ja -ryhmien erityispiirteet. Siipikarjalajit ja eri-ikäiset linnut eroavat toisistaan niin koon, fysiologian kuin käyttäytymisenkin puolesta. Esimerkiksi pienin kasvatettava lintulaji viiriäinen painaa aikuisena vain noin 100 g, kun taas strutsikoiras jopa 160 kg. Kaasutainnutuksen käyttöä rajoittaa untuvikkojen ja vesilintujen erityinen hiilidioksidin sietokyky (AVMA 2007). Munijakanoja ja viiriäisiä käsiteltäessä on puolestaan huomioitava niiden hauraiden luiden murtuma-alttius sekä voimakas pelokkuus (Knowles ja Broom 1990, EFSA 2004a). Luonnonvaraiset linnut voidaan ottaa kiinni tarkoitukseen suunnitelluilla pyydyksillä (Berg 2007) ja lopettaa samoin menetelmin kuin siipikarja (AVMA 2007). Villilinnuille kiinniotto ja käsittely on äärimmäisen stressaavaa (Hawkins ym. 2001). Suurin osa lintujen tainnutuksen sekä lopetuksen aikaista käyttäytymistä ja hyvinvointia käsittelevistä tutkimuksista on tehty kanoilla, broilereilla ja kalkkunoilla. Yksittäisiä tutkimuksia on myös tehty vesilinnuista (Schütt-Abraham ja Wormuth 1991, Gerritzen ym.

6 3 2006a), viiriäisistä (Tserveni-Gousi ym. 1999) ja strutseista (Lambooij ym. 1999c). Hanhien tainnutusta ja teurastusta on tutkittu hyvin vähän (EFSA 2006b). Varsinaiset massalopetuksia käsittelevät tutkimukset on tehty kanoilla, broilereilla ja kalkkunoilla. 3. Mitä on hyvä kuolema? 3.1 Eläinten tietoisuus ja hyvinvointi Tuotantoeläimet ovat kykeneviä kokemaan miellyttäviä ja epämiellyttäviä tuntemuksia (Duncan 2002, Kirkwood 2006). Osa tunteista syntyy ulkoisten ärsykkeiden, kuten äänien, makujen, näköhavaintojen tai lämpötilan aistimisen seurauksena. Toiset tuntemukset liittyvät sisäisten aistireseptoreiden ärsytykseen kertoen elimistön tilasta, kuten väsymyksestä, kivusta ja särystä. Eläinten kokemien tunteiden skaala vaihtelee eläinlajeittain niiden aistimiskyvyn ja kognitiivisen kapasiteetin mukaan (Kirkwood 2006). Siipikarjan on päätelty voivan kokea negatiivisista tunteista ainakin kipua ja pelkoa (Duncan 2002). Eläinten tietoisuus tekee niiden hyvinvoinnista huolehtimisesta välttämätöntä (Duncan 2002). Hyvinvointi voidaan käsittää eläimen kokemien tuntemusten tasapainotilana (Kirkwood 2006). Eläinten tunteet ovat subjektiivisia kokemuksia, joiden mittaaminen suoraan ei ole vielä käytännössä mahdollista mutta tunteita voidaan karkeasti tunnistaa epäsuorilla menetelmillä tarkkailemalla eläimen käyttäytymistä ja fysiologisia muutoksia (Duncan 2002, Kirkwood 2006). Esimerkiksi valintakokeissa eläimet välttävät epämiellyttäviä tuntemuksia, kuten kipua ja pelkoa aiheuttavia asioita. Välttämisreaktio perustuu fysiologisiin mekanismeihin, joiden tarkoituksena on suojella elimistöä (Rutter ja Duncan 1992, Duncan 2002). Eutanasian hyvinvointitutkimuksissa käytetään käyttäytymishavaintojen lisänä fysiologisten muutosten, kuten hengitystiheyden ja sykkeen seurantaa, sekä kuoleman jälkeistä vammojen ja sairauksien tarkastelua (Kirkwood 2006). 3.2 Eutanasia Ihmisille vaarallisten eläintautien torjuntatilanteessa ihmisten terveys on etusijalla, mutta eläimet tulisi kuitenkin lopettaa eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Eutanasialla tarkoitetaan hyvää kuolemaa, tai armeliasta kuolemaa, jos lopetuksen tarkoituksena on päästää eläin kärsimyksestään (Gerritzen ym. 2004, AVMA 2007). Eläinten kärsimystä lopetustilanteessa voidaan arvottaa suhteessa tautiin (Gerritzen ym. 2006b): Onko itse taudin aiheuttama kärsimys niin suuri, että se oikeuttaa käyttämään lopetusmenetelmää, joka tuottaa lyhytaikaista kipua ja pelkoa? Toisaalta epidemiatapauksessa suurin osa linnuista ei kärsi taudin oireista, vaan massalopetuksessa on kyse taudin leviämisen ehkäisemisestä. Eutanasian kriteerin mukaan eläin tulee lopettaa niin kivuttomasti ja tuskattomasti kuin mahdollista (AVMA 2007). Eläinten kiinniotto ja käsittely tulee tehdä rauhallisesti välttäen sekä lopetettavan yksilön että sen lajitovereiden kärsimystä ja hätää (Blackmore 1993). Onnistuneessa eutanasiassa eläin menettää tajuntansa nopeasti, ja tajunnanmenetystä seuraa sydämen tai hengityksen pysähtyminen sekä aivotoiminnan lakkaaminen (AVMA 2007).

7 4 Eurooppalaisen lainsäädännön mukaan eläimet tulee tavanomaisessa teurastuksessa tainnuttaa ennen lopetusta (EFSA 2004c), mutta massalopetustilanteissa linnut pyritään tainnuttamaan ja lopettamaan samalla menetelmällä (Gerritzen ym. 2006a). Valittavan massalopetusmenetelmän on oltava luotettava ja kyseiselle eläinlajille sopiva. Onnistumisen edellytyksenä on tutkittu tieto eri menetelmien toimivuudesta (Kingston ym. 2005) Pelko Eläin pelkää lopetustilanteessa lopetusolosuhteita ja ihmistä, eikä itse kuolemaa (Fraser ja Broom 1997). Pelko on voimakas siipikarjan hyvinvointia heikentävä stressitekijä. Linnut pelkäävät outoja tilanteita ja asioita kuten uusia esineitä, ääniä ja hajuja. Erityisen stressaavaa pelko on, jos se ilmenee yllättäen, voimakkaana ja pitkittyneenä tai jos linnulla ei ole mahdollisuutta paeta. Kaksi yleisintä ja voimakkainta lintuja pelottavaa tilannetta ovat muutokset linnun fyysisessä tai sosiaalisessa elinympäristössä sekä ihmiskontaktit (Jones 1996). Massalopetustilanteessa lintu voi joutua kohtaamaan nämä molemmat tilanteet. Lopetusprosessin aikana linnut kokevat monisyistä stressiä. Lintuja pelottavat sekä keräily, kuljetus että käsittely (Knowles ja Broom 1990, Terlouw ym. 2007). Ihmiskontaktin linnut kokevat suurimpana uhkana, sillä ne mieltävät ihmisen saalistajaksi (Duncan ym. 1986, Knowles ja Broom 1990, Jones 1996). Siipikarjateollisuus on pitkälle automatisoitua, joten linnut eivät ole tottuneet ihmisiin. Linnut stressaantuvat käsin keräyksestä enemmän kuin koneellisesta (Duncan ym. 1986). Etenkin raju käsittely pelottaa lintuja (Jones 1992), ja mutta jo pelkkä yllättäen ilmestyvä ihmishahmo tai odottamaton liike voi säikäyttää linnut (Jones 1996). Linnut pelkäävät ihmisiä enemmän, jos nämä pukeutuvat tai käyttäytyvät toisin kuin hoitaja, johon ne ovat tottuneet (Jones 1996). Massalopetustilanteissa työntekijät ovat pukeutuneet suojavarusteisiin eivätkä välttämättä ole tottuneita lintujen käsittelijöitä. Kiinnioton ja käsittelyn aikana pelästyneet linnut yrittävät paeta (Knowles ja Broom 1990). Äärimmäisissä tapauksissa pelkoreaktiosta voi seurata paniikkia, jonka aikana linnut saattavat vahingoittua (Jones 1996). Paniikkia ja hysteriaa esiintyy monilla siipikarjalajeilla (Mills ja Faure 1990). Hysteria lattiakanalassa saattaa johtaa useiden lintujen loukkaantumiseen ja kuolemaan, kun linnut kasautuvat seinien viereen ja tallovat toisinaan. Alimpana olevat linnut voivat tukehtua, ruhjoutua ja saada murtumia (Mills ja Faure 1990, Jones 1996). Häkkikanalassa hysteria voi niin ikään johtaa lintujen vahingoittumiseen lintujen räpytellessä rajusti siipiään toisiaan ja häkkirakenteita vasten (Appleby ym. 2004). Toinen linnuille tyypillinen pelkoreaktio on saaliseläimille tyypillinen maata vasten painautuminen (Appleby ym. 2004), jota kuvataan mm. kalkkunoiden lastauksissa ja kuljetuksissa (FT Markku Honkavaara, suullinen tiedonanto). Vaaran uhatessa lintu jäykistyy liikkumattomaksi, jolloin sen reagointikyky on alentunut (Gallup 1977, Jones 1986b), mutta se on kykenevä ottamaan vastaan aistiärsykkeitä (Gentle ym. 1989). Konkreettisen pelon lisäksi linnut voivat kokea ahdistusta, mikä on uhan ennakointia pelon, levottomuuden ja epävarmuuden tunteilla (Jones 1996). Pelästyneen lajitoverin käytös, ääntely ja pelkotilassa vapautuvat feromonit voivat pelottaa muita lintuja (Jones 1986a, AVMA 2007). Lajitovereiden varoitusäänet ja eleet voivat saada linnut jopa paniikkiin (Mills ja Faure 1990, Jones 1996).

8 5 Pelkkä kuolleen lajitoverin näkeminen ei lisää kanojen pelkoa (Gallup 1972) mutta on niukasti tutkimustietoa miten linnut reagoivat kärsiviin lajitovereihinsa. Kaasutainnutuksessa osa linnuista voi olla tajuissaan toisten alkaessa kouristella. Kouristelu saattaa pelottaa muita lintuja, ja kouristelevien lintujen siiveniskut ja potkut voivat loukata tajuissaan olevia lintuja (Webster ja Fletcher 2004, Gerritzen ym. 2006b, McKeegan ym. 2007a). Tosin käytännön lopetustilanteiden yhteydessä vielä tajuissaan olevat linnut eivät ole reagoineet toisten lintujen kouristeluun. On mahdollista, että lintujen reaktiivisuus on ollut jo alentunut tainnutuskaasujen vaikutuksesta (Raj ym. 2006b). Vesilinnut ja tarhattavat riistalinnut käyttäytyvät lähes samoin kuin villit linnut, joten ne voivat olla pelokkaampia kuin muu siipikarja ja niitä tulee käsitellä hyvin varoen. Strutsit ja viiriäiset ovat erityisen stressiherkkiä. Ne häiriintyvät helposti ihmisistä ja voivat vahingoittaa itseään impulsiivisten pakoyritysten aikana (Hawkins ym. 2001, EFSA 2004a). Strutsin käsittelijän täytyy olla kokenut, sillä suuren helposti panikoituvan linnun aloillaan piteleminen voi olla vaarallista (Wotton ja Hewitt 1999). Strutsit voivat pelästyessään käyttäytyä aggressiivisesti ihmistä kohtaan (Kontio-Jalanka 2003). Strutseja suositellaan käsiteltäväksi ryhmänä, sillä ne stressaantuvat laumasta eristämisestä. Voimakasta laumaviettiä kannattaa hyödyntää lintujen kiinniotossa houkuttelemalla linnut toisiaan seuraten keräilyaitaukseen (Wotton ja Hewitt 1999). Ruualla houkuttelu ja parven ajaminen aitaukseen rauhallisesti on linnuille vähemmän pelottavaa kuin käsin pyydystäminen. Valojen himmentäminen tai strutsien pään huputtaminen rauhoittaa lintuja (Knowles ja Broom 1990, EFSA 2004a). Pelkoa voidaan mitata erilaisilla väistämiskäytöstesteillä sekä TI-testillä (tonic immobility), jossa mitataan lintujen jähmettymistä vaaran uhatessa (Jones 1996). Lopetustapojen tutkimuksessa on tyydyttävä lähinnä linnun sen hetkisen käyttäytymisen tulkintaan. Pelkoreaktiot näkyvät myös fysiologisina vasteina, kuten veren stressihormonipitoisuuksien ja ruumiinlämmön nousuna, sykkeen kiihtymisenä sekä muuttuneena sykevälivaihteluna (HRV) (Jones 1987, Knowles ja Broom 1990, Korte ym. 1999, Cabanac ja Aizawa 2000). Teurastusta edeltävää stressiä on tutkittu mm. TI-testillä sekä veren valkosolujen heterofiililymfosyyttisuhteen (H/L) muutoksia mittaamalla (Zulkifli ym. 2000, Bedanova 2007), joka on luotettavampi kanan stressin mittari kuin yksittäiset veren kortikosteroidien pitoisuudet (Gross ja Siegel 1983) Kipu Kivuttoman kuoleman kriteeri voidaan täyttää vasta, kun ymmärretään kivun mekanismi (AVMA 2007). Kipu on elimistön fysiologinen viesti kudosvauriosta tai sen uhasta. Kipu on epämiellyttävä välttämiskäytöstä aiheuttava aistimus, joka auttaa suojaamaan elimistöä ympäristön vaaroilta (Fraser ja Broom 1997). Lintujen fysiologiset, biokemialliset ja anatomiset kipumekanismit ovat samat kuten ihmisillä, joten ne todennäköisesti myös kykenevät tuntemaan kipua. On kuitenkin epävarmaa kuinka linnut kokevat kivuntunteen (Gentle 1992). Eri puolilla kehoa on uhkaavaa kudostuhoa aistivia nosiseptisiä hermopäätteitä (Pertovaara 2003). Todennäköisesti linnut kokevat näiden nosiseptoreiden ärsytyksen kipuna kuten ihmisetkin (Newberry ym. 1999), sillä lintujen nosiseptoreiden aktivoituminen johtaa tyypilliseen kipukäyttäytymiseen, sykkeen kiihtymiseen sekä verenpaineen ja veren

9 6 glukokortikoidipitoisuuden kasvuun (Gentle 1992, Gentle ja Tilston 2000, EFSA 2004c). Fysiologisten mittausten lisäksi eläinten kipuaistimusten arviointi perustuu käyttäytymisen. Kipulääkkeet vaikuttavat eläinten kipukäyttäytymiseen samoin kuin ihmiseen (Pertovaara 2003). Esimerkiksi nivelrikosta kärsivät broilerit valitsevat kipulääkepitoista rehua tavanomaisen rehun sijaan ja niiden kipukäyttäytyminen väheni. Tämä on vahva todiste lintujen kyvystä tuntea tietoista kipua (Danbury ym. 2000). Kipukäyttäytymisen tulkinta on haasteellista etenkin linnuilla, jotka saaliseläiminä ovat kehittyneet olemaan näyttämättä selkeitä merkkejä kivusta (Fraser ja Broom 1997, Duncan 2002). Niillä ei esimerkiksi ole tyypillistä kipuääntelyä tai ilmeitä (Newberry ym. 1999). Linnut reagoivat kipuun samantyyppisesti kuin pelkoon: joko aktiivisella pako-taistelureaktiolla tai passiivisella väistämiskäyttäytymisellä (Gentle 1992). Aktiivisessa kipureaktiossa lintu tekee rajuja pakoyrityksiä, räpyttelee siipiään sekä saattaa äännellä, kun taas passiivisessa se jähmettyy liikkumattomaksi (Gentle ja Hunter 1991). Eläinten kivun mittaamiseen on kehitetty lihasreflekseihin perustuvia testejä, mutta näiden testien avulla on kuitenkin vaikeaa arvioida kivun aiheuttamaa kärsimystä (Pertovaara 2003). Näitä kivun mittarina käytettyjä vasteita voi syntyä myös muista syistä kuin kivusta. Niinpä esimerkiksi raajojen koukistusheijaste, kuten siipien räpyttely voi syntyä kivuttomana refleksinä tajunnan menetyksen jälkeen (Pertovaara 2003, Berg 2007). 3.3 Käyttäytyminen ja refleksit lopetuksessa Eri eläinlajeilla on tyypillisiä käyttäytymiskaavoja ja fysiologisia refleksejä tainnutuksen aikana ja välittömästi sen jälkeen. Fysiologiset refleksit vaihtelevat tainnutustavan mukaan. Näitä vasteita ovat esimerkiksi hengenhaukkominen, hengityspysähdys, epänormaali aivotoiminta, tuupertuminen, kouristukset, epileptistyyppiset kohtaukset, sarveiskalvo- ja pupillirefleksien puuttuminen (EFSA 2004c). Aikaa ensimmäisten käyttäytymismuutosten alkamisesta tuupertumiseen kutsutaan tainnutusajaksi (Ryan ym. 2006). Tuupertuessaan lintu ei enää kykene seisomaan, istumaan, eikä pitämään päätänsä ylhäällä (Gerritzen ym. 2004). Siipikarjalla on voimakkaita lihasrefleksejä, kuten siipien räpyttelyä ja jalkojen juoksuliikkeitä (Abeyesinghe ym. 2007, Berg 2007). Nämä liikkeet vaikeuttavat taintumisen arvioimista (EFSA 2006b), sillä sekä tajuissaan olevat että tajuttomat linnut voivat räpytellä siipiään. Tajuissaan olevan linnun raju siipien räpyttely, voidaan tulkita pakenemiskäyttäytymiseksi (Sparrey ja Kettlewell 1994) tai kaasutainnutuksen yhteydessä kouristuksiksi (McKeegan ym. 2007b). Lopetusmenetelmän tulisi tämän vuoksi olla sellainen, ettei lintu kouristele ennen tajunnan menetystä. Kouristukset itsessään voivat olla tajuissaan olevalle linnulle kivuliaita (Abeyesinghe ym. 2007) ja kouristellessaan lintu voi murtaa siipensä tai satuttaa läheisiä lintuja (McKeegan ym. 2007a, McKeegan ym. 2007b). Tajunnan menettämisen jälkeinen kouristelu ja siipienräpyttely eivät ole hyvinvointiongelma, sillä ne ovat refleksitoimintaa, josta lintu ei ole itse tietoinen (Raj ym ja 1991, Gerritzen ym. 2004). Jos tainnutusmenetelmä ei samalla tapa, tainnutetun linnun voimakkaat kouristukset voivat vaikeuttaa lopettamista, ellei lintua saada pidettyä aloillaan (EFSA 2006b). Strutsien kouristukset voivat olla niin vakavia, ettei verenlaskua pystytä tekemään aloissa ja lintu voi palata tajuihinsa (Wotton ja Sparrey 2002).

10 7 Laboratorio-olosuhteissa lintujen tajunnan menetystä on tutkittu aivosähkökäyrän (EEG) muutoksista sekä somatosensorisista herätepotentiaaleista (SEP), jotka ovat ääreishermoon annetun sähköärsykkeen aiheuttamia vasteita aivokuoressa (Gregory ja Wotton 1989, Raj ym. 1998b). Somatosensoristen herätepotentiaalien lakkaamista pidetään yksiselitteisenä merkkinä tajuttomuudesta (Raj ym. 1990, 1991 ja 1998b). Kenttäolosuhteissa linnun tuupertuminen kertoo tajunnan menetyksestä (Raj ja Gregory 1990b). Samanaikaisesti aivotoiminta heikkenee EEG:ssa ja somatosentoriset herätepotentiaalit lakkaavat (Raj ym ja 1992b, Gerritzen ym. 2004). Välitön tuupertuminen ja hengityspysähdys ovat merkkejä onnistuneesta lopetuksesta. Normaalin teurastuksen ja lopetuksen yhteydessä eläimen tiedottomuus ja kuolema varmistetaan toteamalla silmä- ja lihasrefleksien puuttuminen yhdessä hengityksen pysähdyksen ja kipuun reagoimattomuuden kanssa (EFSA 2004c). Massalopetustilanteissakin on tärkeää varmistaa eläinten kuolema toteamalla sydämen ja hengityksen pysähdys (Galvin ym. 2005). 4. Massalopetusmenetelmiä 4.1 Kaasutainnutus Kaasutainnutus on yleinen massalopetusmenetelmä, jolla voidaan lopettaa suuria lintumääriä samanaikaisesti laittamalla linnut valmiiksi kaasulla täytettyyn kammioon, tai laskemalla kaasua asteittain kammioon tai rakennukseen, jossa linnut jo ovat. Kaasutainnutuksen etuina ovat olematon kudostuho sekä elävien eläinten vähäinen käsittelyn tarve (EFSA 2004b). Kaasutainnutusmenetelmiä voidaan monipuolisesti soveltaa erilaisille kohdetiloille. Tainnutukseen käytettävät kaasut joko syrjäyttävät hapen verestä (argon, typpi, hiilimonoksidi) tai vaikuttavat suoraan hermostoon (hiilidioksidi, anestesiakaasut, vetysyanidi) (Rosenberg 2003, Galvin ym. 2005, OIE 2007). Näistä yleisimmin käytettyjä ovat hiilidioksidi, argon ja typpi. Ne ovat melko turvallisia käyttää, sillä niiden vaikutus on tappava vain kaasutuskammion sisäpuolella (Webster ja Fletcher 1996). Ne tainnuttavat ja tappavat linnut joko veren hapen puutteen (anoksian), hiilidioksidipitoisuuden kasvun (hyperkapnia) tai näiden molempien kautta (Hoen ja Lankhaar 1999). Näitä kuolintapoja ei pidä sekoittaa tukehtumiskuolemaan, joka ei ole hyväksyttävä lopetusmenetelmä. Tukehtumisella tarkoitetaan mekaanista hengitysteiden tukkeutumista, joka väistämättä on tajuissaan olevalle eläimelle kivulias ja ahdistava (EU 1993, EFSA 2004c). Lintujen ilmapusseissa on erittäin suuri imeytymispinta tainnutuskaasuille (Nevalainen ym. 1996), mutta kaasujen on saavutettava tietty pitoisuus veressä ennen kuin ne vaikuttavat (AVMA 2007). Koska kaasut eivät tainnuta välittömästi, on tärkeää ettei kaasulle altistuminen aiheuta linnulle kärsimystä ennen tajunnan menetystä (Raj ym. 1998b). Linnut palautuvat kaasutainnutuksesta erityisen nopeasti vuoksi, joten altistusajan täytyy olla riittävän pitkä kuoleman varmistamiseksi (Raj ja Gregory 1990b, The European Commission 1998).

11 8 Arvioitaessa lintujen kaasutainnutuksen aikaista hyvinvointia on tarkasteltava lintujen välttämiskäytöstä, hengenahdistusoireita ja kouristuksia sekä tainnutuksen kestoa (Raj ym. 2006b). Kaasuseos itsessään ei saisi olla ärsyttävä ja tainnutusajan pitäisi olla mahdollisimman lyhyt (Raj ym. 1998b). Linnut välttävät hengittämästä ilmaa, joka aiheuttaa niille kipua tai epämukavuutta, joten käyttäytymisen perusteella voidaan arvioida eri tainnutuskaasujen ja kaasupitoisuuksien soveltuvuutta lintujen eutanasiaan. Jos lintu menee syömään kammioon tainnutuskaasusta huolimatta, se ei joko tunnista kaasua hengitysilmasta, tai ei koe sitä epämiellyttäväksi (Raj ja Gregory 1991, Raj 1996, Webster ja Fletcher 2004, McKeegan ym. 2006). Kaasutainnutuksen aikana linnut ääntelevät, ravistavat päätään, haukkovat henkeään, räpyttelevät siipiään ja kouristelevat (Blackshaw ym. 1988, Raj ym. 2006b, Ryan ym. 2006). Kaasutainnutus voi aiheuttaa myös sydämen harvalyöntisyyttä ja rytmihäiriöitä, mutta aihetta on tutkittu vain vähän (McKeegan ym. 2007b). Ensimmäiset merkit kaasun aistimisesta hengitysilmassa ovat linnun nokan ja kurkun maisteluliikkeet, joita seuraa raskas hengitys ja päänravistelu (Webster ja Fletcher 2001, Gerritzen ym. 2007). Kaikki kaasuseokset aiheuttavat jonkin asteisia hengitysmuutoksia, mutta oireet eroavat hyperkapniassa ja anoksiassa (McKeegan ym. 2007b). Hengenahdistus on kehon hälytyssignaali kuten kipukin (Banzett ja Moosavi 2001). Se ilmenee suu auki hengittämisenä ja kaulan venytyksinä (Gerritzen ym. 2004). Hengenahdistus ja kaasujen kirvelevyys aiheuttavat päänravistelua, jossa lintu liikuttaa päätään edestakaisin ja venyttää kaulaansa (Gerritzen ym ja 2004). Toisaalta päänravistelu on myös tyypillistä lintujen hälytyskäyttäytymistä oudossa tilanteessa (Hughes 1983, McKeegan ym. 2006), sillä myös pelkkä ilmavirta ilman tainnutuskaasua voi aiheuttaa päänravistelua (Gerritzen ym. 2000). Erään teorian mukaan päänravistelu voi olla yritys pysyä valppaana tainnutuskaasun heikentäessä aistimiskykyä (Webster ja Fletcher 2001). Tyypillisesti kaasutainnutetut kanat, broilerit ja kalkkunat alkavat kouristella siipiään räpytellen tajunnan menettämisen jälkeen. Tämä on hyväksyttävää, sillä motorinen aktiivisuus ei ole enää korkeampien aivokeskusten kontrollissa (Raj ym. 1990, Gregory 2005). Kouristusten alkaessa aivosähkökäyrä (EEG) todentaa aivotoimintojen heikkenemisen ja somatosensoriset herätepotentiaalit häviävät (Raj ym. 1990). Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin osoittavat myös päinvastaista; hapenpuutteesta kouristelevat linnut eivät välttämättä ole täysin tajuttomia (McKeegan ym. 2007a ja 2007b). Lopetuksen jälkeen lintujen asennosta voidaan päätellä ovatko ne kouristelleet. Selälleen kuolleet linnut ovat todennäköisesti taintuneet kouristellen (Gerritzen ym. 2006b, Ryan ym. 2006). Grandin (2005) on laatinut käyttäytymiseen perustuvan luokittelun kuvaamaan lintujen hyvinvointia kaasutainnutuksen aikana. Tässä luokittelussa on hyväksyttävää, että satunnaiset linnut haukkovat henkeään ja räpyttelevät siipiään. Useiden lintujen hengenhaukkominen yhdessä jatkuvan siipien räpyttelyn ja pakenemisyritysten kanssa kertoo vakavista hyvinvointiongelmista tainnutuksen aikana. Kaasutainnutuksen hyvinvointivaikutuksia on tutkittu broilereilla, kanoilla, kalkkunoilla, ankoilla ja viiriäisillä. Kaasujen aiheuttama kärsimys kestää yleensä 15 sekunnista kolmeen minuuttiin ennen kuin lintu menettää tajuntansa, joten kokonaisuutena kaasutainnutus aiheuttaa lyhytkestoisempaa kärsimystä kuin lopetustavat, joissa jokainen lintu pitäisi erikseen ottaa kiinni ja käsitellä (Raj ym. 2006b, Gerritzen ym. 2007). Kaasutainnutuksen on todettu olevan lintujen hyvinvoinnin kannalta parempi menetelmä kuin laajalti käytetty

12 9 sähkötainnutus (Gerritzen ym. 2004). On kuitenkin huomioitava, että kaasut voivat vaikuttaa eri lintulajeihin ja poikasiin eritavoin (AVMA 2007). Esimerkiksi hapen puutteelle altistetut aikuiset kanat menettivät tajuntansa ilman merkkejä kärsimyksestä, mutta poikaset kärsivät motorisista häiriöistä ollessaan vielä tajuissaan (Woolley ja Gentle 1988) Erilaiset tainnutuskaasut Hiilidioksidi Hiilidioksidi on ilmaa painavampi lähes hajuton kaasu, jota on hengitysilmassa normaalisti noin 0,04 %. Hiilidioksidia on käytetty sen hyvien tainnutusominaisuuksien, suhteellisen turvallisen käsiteltävyyden ja edullisen saatavuuden vuoksi niin laboratorioeläinten lopetuksissa, tavanomaisissa teurastuksissa kuin massalopetuksissakin (Kingston ym. 2005, AVMA 2007). Hiilidioksidia syntyy keuhkotuuletuksessa ja se on hengityksen tärkein kemiallinen säätelijä. Kun hiilidioksidiosapaine hengitysilmassa kasvaa, kaasujenvaihto ja veren hapettuminen heikkenevät. Tästä hapen ja hiilidioksidin vuorovaikutuksesta on etua hiilidioksidin käytölle tainnutuskaasuna, sillä hiilidioksidia tarvitaan vähemmän kuin muita tainnutuskaasuja ja sen tappava pitoisuus on helpompi ylläpitää (Webster ja Fletcher 2001). Hiilidioksidin hengittäminen saa aikaan hapen puutteen sekä hiilidioksidin kertymisen vereen (Hoen ja Lankhaar 1999). Hiilidioksidiylimäärä johtaa respiratoriseen ja metaboliseen asidoosiin (elimistön happamoituminen), joka alentaa selkäydinnesteen ja hermosolujen ph:ta. Hermoimpulssien välitys aivokuoreen häiriintyy, eläin taintuu ja riittävän pitkässä altistuksessa lopulta kuolee (Forslid ym. 1986, OIE 2007) Kansainvälinen eläintautijärjestö suosittaa hiilidioksidilopetukseen 40 % pitoisuutta (Galvin ym. 2005). Esitäytettyihin kammioihin ehdotetaan jopa 70 % CO 2 - pitoisuutta (Galvin 2004, AVMA 2007). EFSA ei ole antanut tarkkaa ohjeistusta hiilidioksidin käytöstä (EFSA 2004c), joten käytäntö vaihtelee maittain. Esimerkiksi Englannin eläinsuojelulain mukaan linnut tulee altistaa 45 % pitoisuudelle kahden minuutin ajan kammiossa tai viiden minuutin ajan laskettaessa kaasu tuotantorakennukseen (DEFRA 2007). Suomen vastaavat suositukset ovat huomattavasti korkeampia; kammiossa tulee olla hiilidioksidia 70 ja rakennuksessa 80 tilavuusprosenttia (AGA Oy 2006, Evira 2006). Hiilidioksidiosuuden kasvattaminen yli prosentista ei kuitenkaan merkitsevästi lyhennä tainnutusaikaa (Raj ja Gregory 1990a ja 1994, Webster ja Fletcher 2001). Kun eläin altistetaan suoraan korkealle CO 2 -pitoisuudelle, tajunnanmenetys on nopea (AVMA 2007). Esimerkiksi kanat, broilerit ja kalkkunat menettävät tajuntansa sekunnissa ja kuolevat kahdessa minuutissa %:n hiilidioksidipitoisuudessa (Taulukko 2). Lintujen hyvinvoinnin edistämiseksi suositellaan asteittaista kaasutainnutusta (Gerritzen ym. 2004). Kun hiilidioksidipitoisuus kasvaa noin 5 tilavuusprosenttiyksikköä minuutissa kanat, broilerit, kalkkunat ja ankat menettävät tajuntansa melko rauhallisesti noin neljässä minuutissa (20 25 % CO 2 ) ja kuolevat 9 16 minuutissa (45 % CO 2 ) (Gerritzen ym. 2006a ja 2007). Kaikkien lintujen kuoleman varmistamiseksi hiilidioksidipitoisuuden tulisi olla yli 30 % ja happipitoisuuden alle 13 % 30 minuutin ajan (Gerritzen ym. 2004).

13 10 Taulukko 2. Tainnutusajat eri kaasuille ja kaasuseoksille Kaasu Pitoisuus (%) Taintuminen (s) Altistusaika vähintään (s) Hiilidioksidi (CO 2 ) Kammiossa kanat broilerit , kalkkunat ankat viiriäiset Rakennuksessa > s 8 9, min Argon (Ar) tai typpi (N 2 ) Kammiossa kanat > broilerit > , kalkkunat > ankat > viiriäiset > Ar-CO 2 -seos Kammiossa kanat 60: , broilerit 60: kalkkunat 60: ankat 60: viiriäiset 60: N 2 -CO 2 -O 2 -seos Kammiossa kanat 30:40: s, jota seuraa 120 s 80 % CO 2 broilerit 30:40: s, jota seuraa 120 s 80 % CO 2 kalkkunat 30:40: s, jota seuraa 120 s 80 % CO 2 ankat 30:40: s, jota seuraa 120 s 80 % CO 2 viiriäiset 30:40: s, jota seuraa 120 s 80 % CO 2 Hiilimonoksidi (CO) Kammiossa 4-6 < 60 s 19 Kunnes ovat kuolleet 9 Taintumisajat eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä osassa tutkimuksista tajunnanmenetys on mitattu tuupertumisena, osassa SEP:n häviämisenä. 1) Raj ym ) Gerritzen ym. 2006b 16) Raj ym. 1998a 2) Raj ym. 1992b 11) Raj ym ) Tserveni-Gousi ym ) Raj ym. 1992a 12) Lambooij ym. 1999a 18) Raj ym. 1992c 4) Raj ja Gregory 1990a 13) Gerritzen ym ) Blackmore ) Raj ym. 2006b 14) Raj ym. 1998b 6) Raj ) Raj ja Gregory ) Raj ja Gregory ) Ryan ym ) EFSA 2004c, Suositukset on annettu yhteisesti kaikelle siipikarjalle, eivätkä perustu lintulajikohtaisiin tutkimuksiin. Kun ilmassa on yli 2 % hiilidioksidia, siipikarja reagoi hengitysilman muutokseen levottomuudella ja nokan liikkeillä (Gerritzen ym. 2007). Hiilidioksidialtistuksen ensireaktiot aiheuttaa todennäköisesti makuaistimus (McKeegan ym ja 2006). Pitoisuuden noustessa 3-8 % tilavuusprosenttiin, linnut hengittävät syvään nokka avoinna. Tämä ei välttämättä ole hengenahdistusta, vaan fysiologinen reaktio, sillä hiilidioksidin hengittäminen stimuloi aivojen hengityskeskusta kiihdyttäen hengitystä (Gerritzen ym. 2007). Noin 10 % pitoisuudessa linnut haukkovat henkeään ja ravistelevat päätään (McKeegan ym. 2006,

14 11 Gerritzen ym. 2007). Hengenhaukkomisrefleksi on ensimmäinen merkki hengenahdistuksesta ja tukehtumisen tunteesta (Raj ym. 2006b). Päänravistelun syynä voi sen sijaan olla lähinnä hiilidioksidin vieroksuminen, sillä päänravistelusta huolimatta linnut jäivät välttämiskokeessa seisomaan kaasulähteen lähelle (McKeegan ym. 2006). Aikuiset (42 vk) kanat havaitsevat vähitellen kasvavan hiilidioksidipitoisuuden ja kokevat hengenahdistusta myöhemmin kuin 6-7 viikon ikäiset broilerit, kalkkunat ja ankat (Gerritzen ym. 2007) Hiilidioksidin hengittäminen nostaa kipukynnystä (EFSA 2004c, AVMA 2007). Lintujen aistimiskyvyn alentumisesta on etua, jos linnut lopetetaan kärsimyksen, kuten loukkaantumisen tai sairauden vuoksi (Webster ja Fletcher 2001). Toisaalta suoraan väkevälle hiilidioksidipitoisuudelle altistuminen on tuskallista. Ihmisillä väkevä (yli 50 %) hiilidioksidi saa aikaan kipua hengitysteiden limakalvolla, hengenahdistusta ja tukehtumisen tunnetta (Manning ja Schwartzstein 1995, Danneman ym. 1997, Hari ym. 1997). Kipuaistimus syntyy, kun hiilidioksidi liukenee ylähengitysteiden limakalvoille muodostaen hiilihappoa, joka väkevinä pitoisuuksina ärsyttää limakalvon kipureseptoreja (AVMA 2007). Lintujen on todettu aistivan hiilidioksidin nokan nosiseptoreilla (McKeegan 2004), joten todennäköisesti myös ne kokevat kirvelyä limakalvoillaan (Raj ym. 1998b). Ilman korkea kosteuspitoisuus vähentää limakalvoärsytystä (Hoen ja Lankhaar 1999, Gerritzen ym. 2000). Linnuille hiilidioksidi saattaa olla ärsyttävää matalampina pitoisuuksia kuin ihmisille (EFSA 2004c), sillä niiden keuhkoissa on hiilidioksidipitoisuuden nousulle herkkiä kemoreseptoreita (intrapulmonary chemoreseptors, IPC). Näiden reseptoreiden ärsytys hidastaa hengitystiheyttä ja pienentää hengitystilavuutta (Ludders 2001b, Raj ym. 2006b). Kanat, broilerit ja kalkkunat välttävät ilmaa, josta on yli % hiilidioksidia (Raj 1996, Webster ja Fletcher 2004, McKeegan ym. 2006). Korkeissa hiilidioksidipitoisuuksissa hengityshäiriöt alkavat noin 6-7 sekunnissa (Gerritzen ym. 2000, Webster ja Fletcher 2001). Linnut kärsivät vakavista hengenahdistusoireista ja todennäköisesti kokevat tukehtumisentunnetta ennen tajunnanmenetystä (Raj ym. 1992b ja 1998b, Raj 1996). Hiilidioksiditainnutetut linnut räpyttelevät siipiään ja kouristelevat tuupertumisen jälkeen (Raj ym. 1990, Poole ja Fletcher 1995, Gerritzen ym ja 2007). Happilisäys (30-50 %) vähentää lintujen kouristuksia mutta toisaalta se pidentää tainnutusaikaa (Gerritzen ym. 2000), eikä helpota hengenahdistusta verrattuna hiilidioksidin ja ilman seokseen (Zeller ym. 1988, Lambooij ym mukaan, Gerritzen ym. 2004). Kaasutainnutuksen vaikutuksia vesilintujen hyvinvointiin on tutkittu vain vähän, joten korkeita hiilidioksidipitoisuuksia ei toistaiseksi suositella ankkojen ja hanhien tainnutukseen (EFSA 2006a). Sukeltavilla linnuilla on hyvä hengenpidätyskyky ja erityinen fysiologinen järjestelmä veren korkeaan hiilidioksidipitoisuuden sietämiseksi, joten ne oletettavasti tarvitsevat pidemmän altistusajan ja väkevämmän pitoisuuden (Hawkins ym. 2001, Raj ym. 2006b, AVMA 2007). Tosin asteittaisessa kaasutainnutuksessa ankat menettävät tajuntansa lähes yhtä nopeasti kuin broilerit ja kalkkunat, eikä niiden käyttäytyminen tai fysiologia juurikaan eroa muiden muista lintulajeista (Gerritzen ym. 2006a ja 2007). Puolisukeltajien hiilidioksidinsietokyky ei välttämättä olekaan yhtä hyvä kuin varsinaisten sukeltavien lintujen (Gerritzen ym. 2006a). Ankoilla on kuitenkin enemmän tasapainonkorjausliikkeitä ennen tuupertumistaan, joten niiden tajunnantaso saattaa alentua hitaammin (Gerritzen ym. 2007). Vesilinnut voivat alkaa kouristella ennen tuupertumista, mutta on epävarmaa ovatko nämä varsinaisia kouristuksia vai ennemminkin pakoyrityksiä (Raj ym. 2006b).

15 12 Strutseja ja viiriäisiä on käytännössä tainnutettu hiilidioksidilla, mutta niiden reaktioita hiilidioksidiin ei ole tutkittu, joten korkeita hiilidioksidipitoisuuksia ei toistaiseksi suositella niidenkään lopettamiseen (Lambooij ym. 1999d, EFSA 2006a ja 2006b). Kuoriutumattoman linnunpoikasen hengitysilmassa voi olla jopa 14 % hiilidioksidia, joten untuvikot poikaset sietävät hiilidioksidia hyvin (AVMA 2007). Hiilidioksiditainnutusta käytetään kuitenkin kukkopoikien rutiininomaiseen lopettamiseen (EU 1993). Alle 72 tunnin ikäisille linnuille hiilidioksidin pitoisuuden tulee olla erityisen korkea ja altistusajan pidempi kuin aikuisille linnuille (Jaksch 1981, Close ym. 1997). Kananpojille tarvitsevat vähintään kahden ja kalkkunat viiden minuutin altistuksen yli 90 % hiilidioksidipitoisuudessa (EFSA 2004c, HSA 2007b). Hiilidioksiditainnutuksen hyvinvointiongelmia ei voida täysin eliminoida millään lintulajilla, mutta yhteiskunnan on sovittava sallitun kärsimyksen määrä suhteessa itse sairauden aiheuttamaan kärsimykseen ja muiden lopetusmenetelmien hyvinvointiongelmiin (Raj ym. 2006b) Hapen syrjäyttävät kaasut typpi ja argon sekä kaasuseokset Argon ja typpi ovat hajuttomia ja mauttomia kaasuja, joita on normaalissa hengitysilmassa 0,9 ja 78 %. Suurina pitoisuuksia hengitettyinä ne syrjättävät hapen verestä (anoksia) (Raj ja Tserveni-Gousi 2000). Linnut eivät huomaa näitä kaasuja, eivätkä niiden aiheuttamaa hengitysilman hapettomuutta (Raj ja Tserveni-Gousi 2000, Ludders 2001b, Duncan 2002). Argonia ja typpeä voidaan käyttää yksin, seoksina tai yhdessä hiilidioksidin kanssa. Argonia sekä argonin ja hiilidioksidin seoksia on saatavana kaupallisina hitsauskaasuvalmisteina. Argon ja typpi vaikuttavat lintuihin lähes samoin, mutta niiden kaasutustekniikassa on eroja, sillä argon on hiilidioksidin tapaan ilmaan painavampi kaasu, typpi puolestaan kevyempi (Poole ja Fletcher 1995). Argon syrjäyttää hapen hieman typpeä nopeammin (McKeegan ym. 2007b) Kaasutainnutukselle tyypillisesti hapen syrjäyttävät kaasut eivät tainnuta välittömästi (OIE 2007). Niitä on kuitenkin pidetty humaanimpana lopetustapana kuin hiilidioksiditainnutusta, sillä kun kaasu ei ole linnuille ärsyttävä, tainnutusajalla ei ole niin suurta merkitystä (Raj 1996, EFSA 2004c). Välttämiskokeissa on todettu, että kalkkunat (Raj 1996), kanat (Webster ja Fletcher 2004) ja broilerit (McKeegan ym. 2006) oleskelevat vapaaehtoisesti hyvin korkeissa (70-90 %) kaasupitoisuuksissa. Typpi- tai argonaltistus ja hapenpuute eivät aiheuta linnuille merkittäviä ärsytysoireita lukuun ottamatta satunnaista nokka auki hengittämistä ja hengityskatkoja (Woolley ja Gentle 1988, McKeegan ym ja 2007b). Ihmiset kokevat hapen puutteen aiheuttaman tajunnanmenetyksen miellyttävänä, jopa euforisena tilana (Ernsting 1965, Raj ym. 2006b mukaan). Linnuille hapen syrjäyttävät kaasut kuitenkin aiheuttavat voimakkaita tahattomia lihasliikkeitä, joiden aikana linnut saattavat olla tajuissaan (Lambooij ym. 1999a, Coenen ym. 2000, McKeegan ym. 2007b). Hapen puutteessa linnut räpyttelevät siipiään enemmän kuin hyperkapniasta kärsivät linnut (McKeegan ym. 2007b) sekä taintuivat usein kouristellen (Webster ja Fletcher 2001). Hapen syrjäyttävät kaasut yhdessä ilman tai hiilidioksidin kanssa aiheuttavat nopeita muutoksia siipikarjan aivotoiminnassa (Raj ym. 2006b, McKeegan ym. 2007b). Esimerkiksi 90 % argon tainnuttaa kanat ja broilerit keskimäärin sekunnissa (Taulukko 2).

16 13 Kalkkunat sietävät veren vähähappisuutta paremmin (Raj 1996) ja menettävät tajuntansa vasta yli 40 sekunnin altistuksen jälkeen (Raj ja Gregory 1994). Tyypillisesti kanat, broilerit ja kalkkunat kuolevat argoniin kahdessa minuutissa, mutta isot kalkkunakukot voivat vaatia kolmen minuutin altistuksen (Raj ym. 2006b). Argon- ja typpiseoksiin suositellaan lisättäväksi hiilidioksidia sen anestesiaominaisuuksien vuoksi (Lambooij ym. 1999a, Webster ja Fletcher 2004), sillä hiilidioksidi pysäyttää aivotoiminnan nopeammin kuin anoksinen kaasu yksin (Raj ym. 1992b) ja linnut palautuvat veren hiilidioksidipitoisuuden kasvusta hitaammin kuin yksin hapen puutteesta (Raj ja Gregory 1990a ja 1990b). Lisättäessä seokseen 30 % hiilidioksidia tainnutusaika voi lyhentyä jopa puoleen (Raj ja Gregory 1994, Gerritzen ym. 2000, Abeyesinghe ym. 2007). Hiilidioksidi vähentää motorista aktiivisuutta, kuten kouristelua, mutta ei poista sitä kokonaan (Webster ja Fletcher 2001, Abeyesinghe ym. 2007, McKeegan ym. 2007b). Toisaalta hiilidioksidin lisäys tuo mukanaan hengenahdistuksen, niin että käyttäytymisvasteet voivat olla lähes samanlaiset kuin pelkkää hiilidioksidia käytettäessä (Webster ja Fletcher 2001 ja 2004). Argonin ja hiilidioksidin seokselle altistetut linnut voivat kärsiä hengenahdistuksesta jopa enemmän kuin pelkällä hiilidioksidilla tainnutetut, sillä niiden tajunnantaso ei laske yhtä nopeasti. Tämä ilmenee tasapainon ylläpitoyrityksinä (Webster ja Fletcher 2001). Lisäksi hiilidioksidi lisää tajuissaan olevien lintujen sydämen rytmihäiriöitä ja harvalyöntisyyttä sekä pakoyrityksenomaista rimpuilua (McKeegan ym. 2007b). Vaikka hapen syrjäyttävät kaasut eivät muuten ole ärsyttäviä, linnut voivat kärsiä happivajeen vuoksi huimauksesta ja pahoinvoinnista, jos ne altistetaan täysin hapettomalle kaasuseokselle (McKeegan ym. 2006). Hapeton kaasuseos voi olla jopa tuskallisempi kuin väkevä hiilidioksidiseos (Webster ja Fletcher 2001). Suositeltu anoksisen kaasun ja ilman seos on 90:10, jolloin happea on seoksessa 2% (EFSA 2004c, HSA 2007a). Yli 5 % happipitoisuudessa linnut eivät välttämättä menetä tajuntaansa tai voivat palata tajuihinsa (Raj ja Gregory 1990b, Raj ym. 1992c). Eräissä eurooppalaisissa teurastamoissa käytetään kaksivaiheista CAS-menetelmää (Controlled Atmosphere Stunning), jossa linnut ensin tainnutetaan typen, hiilidioksidin ja hapen seoksella (30:40:30, 60 s), ja sitten lopetetaan 80 % hiilidioksidipitoisuudessa (120 s) (Raj ym. 1998b, EFSA 2004c). Esiseoksen happilisäyksellä pyritään vähentämään lintujen levottomuutta ja kouristelua, mutta tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä edistääkö happi hyvinvointia (Raj ym. 1998b, Coenen ym. 2000, Abeyesinghe ym. 2007, McKeegan ym. 2007a ja 2007b). Välttämiskokeessa linnut oleskelivat kaasulähteen läheisyydessä pidempään, kun typpi-hiilidioksidiseoksessa oli 30 % happea, mutta happilisä ei vähentänyt hengenahdistusta (McKeegan ym. 2006). Argontainnutukseen verrattaessa N 2 -CO 2 -O 2 - seokselle altistetut linnut räpyttelevät siipiään vähemmän, mutta haukkovat henkeään aiemmin ja enemmän sekä menettävät tajuntansa hitaammin (Raj ym. 1998b, Lambooij ym. 1999a, Gerritzen ym. 2000, Abeyesinghe ym. 2007). Linnut palautuvat happirikkaalla seoksella tainnuttamisesta nopeammin. Ne voivat olla tajuissaan vielä minuutin altistuksen jälkeen, joten happilisäys saattaa pidentää hengenahdistuksen kestoa (Raj ym. 1998b, Gerritzen ym. 2004). Lisäksi happi heikentää hiilidioksidin kivunlievitysominaisuuksia. Typen, hiilidioksidin ja hapen käyttö seossuhteena 30:40:30 ei yksinään sovellu lopetusmenetelmäksi (Raj ym. 1998b) mutta sitä suositellaan humaaniin kaksivaiheiseen kaasutainnutukseen (McKeegan ym. 2007a). Hapen lisäys edistää hyvinvointia etenkin silloin, jos linnut ovat tajuissaan kouristuksien aikana (Abeyesinghe ym. 2007, McKeegan ym. 2007a ja 2007b).

17 14 Ankat ja viiriäiset voidaan lopettaa argonilla (90 %) tai argonin ja hiilidioksidin seoksella (60:30) (Raj ym. 1998a, Tserveni-Gousi ym. 1999). Ankat tulee altistaa kaasulle kolmeksi minuutiksi (Raj ym. 1998a). Hapen syrjäyttävien kaasujen hyvinvointivaikutuksia ankkoihin ja hanhiin ei ole tutkittu, joten kaasutainnutusta ei voida nykytiedon pohjalta suositella vesilintujen lopettamiseen (EFSA 2006a ja 2006b). Viiriäiset menettävät tajuntansa jo 9 sekunnissa, ja lakkaavat liikkumasta minuutissa. Viiriäiset reagoivat argoniin ja argonhiilidioksidiseokseen samoin kuten kanat ja broilerit: ne ravistelevat päätään ja haukkovat henkeään hiilidioksidipitoisessa ilmassa, mutta eivät pelkkää argonia hengittäessään. Vastaavasti viiriäiset kouristelevat tuupertumisen jälkeen, mutta ovat tuolloin jo tajuttomia. Viiriäisten kaasutainnuttaminen kuljetushäkeissä vähentää lintujen stressiä ja vahingoittumista (Tserveni-Gousi ym. 1999, EFSA 2006b). Untuvikot voidaan lopettaa kolmessa minuutissa argonissa tai kahdessa minuutissa argonhiilidioksidiseoksessa (20 40 % CO 2 ), kun ilmassa on enintään 2 % happea. Etenkin pelkkää argonia käytettäessä hapen osuus on kriittinen, sillä kolmen prosentin happipitoisuudella jopa viidennes untuvikoista voi jäädä henkiin (Raj ja Whittington 1995). Argonin ja typen tapaan voidaan hapen syrjäyttävänä tainnutuskaasuna käyttää zenonia ja kryptonia, mutta ne eivät käytännössä sovi massalopetukseen kalleuden ja vaikean saatavuuden vuoksi (Galvin ym. 2005) Siipikarjan vasteita zenoniin ja kryptoniin ei ole tutkittu Hiilimonoksidi ja syanidi Hiilimonoksidi on erittäin myrkyllinen, hajuton, väritön ja mauton kaasu (EFSA 2004c). Se on erittäin tehokas tainnutuskaasu, sillä hiilimonoksidi tappaa nopeasti jo 4 6 % pitoisuuksina (AVMA 2007). Hiilimonoksidin käyttöä siipikarjan lopetuksessa ei ole tutkittu mutta siitä on kokemuksia massalopetusten tainnutuskaasuna Belgiasta ja Hollannista (Gerritzen ym. 2006b, Raj ym. 2006b). Hiilimonoksidin käyttö vaatii erityisiä turvallisuusjärjestelyjä, sillä se on hyvin myrkyllistä ihmisille (Galvin ym. 2005). Yli 10 % pitoisuuksina hiilimonoksidi on myös räjähdysaltista (AVMA 2007). Hengitettynä hiilimonoksidi muodostaa hemoglobiinin kanssa karboksihemoglobiinia, joka estää hapen sitoutumisen hemoglobiiniin aiheuttaen kudoksiin tainnuttavan ja tappavan hapenpuutteen (AVMA 2007). Eläimet tuupertuvat ja menettävät liikkumiskykynsä täysin noin minuutin altistuksen jälkeen ja kuolevat noin 5-6 minuutissa. Hiilimonoksidi sitoutuu hemoglobiiniin pysyvästi, joten myrkytysvaikutus on kumuloituva. Näin jo alle 0,5 % pitoisuudet tappavat tunnin altistuksessa (Blackmore 1993). Puhdas hiilimonoksidi on eläinten hyvinvoinnin kannalta hyvä lopetusmenetelmä, sillä se tainnuttaa nopeasti, kivutta ja ilman selviä oireita epämukavuudesta (AVMA 2007). Polttomoottoreiden pakokaasuissa oleva hiilimonoksidi on kuitenkin erittäin ärsyttävää, eikä sitä pidä käyttää sellaisenaan eläinten lopetukseen. Hiilimonoksidi pitää annostella hitaasti, sillä jos pitoisuus kasvaa nopeasti, eläimet voivat kärsiä kouristuksista ennen tajunnan menetystä (EFSA 2004c). Alankomaiden lintuinfluenssaepidemian massalopetuksien yhteydessä raportoitiin, että keskimäärin 25 % linnuista oli kuollut selälleen, joten ne olivat todennäköisesti kouristelleet alhaisesta hiilimonoksidipitoisuudesta (1,5 2 %) huolimatta.

18 15 Linnut ääntelivät ja räpyttelivät siipiään kuuluvasti tainnutuksen aikana, mutta videonauhoilta oli mahdotonta todeta olivatko linnut kouristuksien aikana tajuttomia (Gerritzen ym. 2006b). Vetysyanidia on käytetty siipikarjan lopettamiseen (Gerritzen ym. 2006b, Raj 2007), mutta sen käyttöä ei ole raportoitu eikä tutkittu. Syanidi ovat erittäin myrkyllinen yhdiste, joten sen käyttö on hyvin rajallista ihmisten turvallisuusriskien vuoksi (Berg 2007). Vetysyanidi estää solujen hapen käytön (EFSA 2004c) ja tappaa nopeasti lamaamalla aivojen hengityksenkeskuksen (Galvin 2004). Tehokkuudestaan huolimatta vetysyanidi ei ole sallittu menetelmä, sillä vetysyanidia hengittänyt eläin kärsii hengitysvaikeuksista ja rajuista kouristuksista ennen tajunnanmenetystä (EFSA 2004c, AVMA 2007). Syanidilla lopetettaessa kuolonkankeus seuraa nopeasti, ja voi vaikeuttaa lintujen keräilyä häkeistä koko rakennuksen kaasutuksen yhteydessä (Raj 2007) Anestesiakaasut Inhalaationa annosteltavat nukutusaineet, kuten halotaani, metoksifluoraani, isofluoraani ja eetteri käyvät pienten eläinten lopetukseen (AVMA 2007). Nämä anestesiakaasut tainnuttavat melko nopeasti ja yliannoksena tappavat lamaamalla keskushermoston (Galvin 2004). Anestesiakaasut voivat olla ärsyttää ja aiheuttaa levottomuutta eläimissä. Esimerkiksi Isofluoraani on pistävän hajuista, joten eläimet saattavat pidättää hengitystään haistaessaan sen. Eetteri puolestaan ärsyttää silmiä ja limakalvoja sekä tainnuttaa hitaasti. Halotaania pidetään tehokkaimpana anestesiakaasuna (AVMA 2007). Linnut ovat sille erityisen herkkiä ilmapussien vuoksi (Hawkins ym. 2001). Anestesiakaasuja ovat kalliita ja ne voivat olla turvallisuusriski työntekijöille. Eräitä anestesiakaasuja voidaan myös väärinkäyttää huumaavina aineina (Galvin 2004) Erilaiset kaasutusmenetelmät Erilaisia kaasutusmenetelmiä ja -laitteistoja on tutkittu poistettavien munijakanojen lopetuksessa (Webster ja Fletcher 1996, Newberry ym. 1999), kaupallisissa teurastamoissa (Abeyesinghe ym. 2007, McKeegan ym. 2007a) sekä käytännön tautientorjuntatilanteissa (Dekich 1992, Kingston ym. 2005, Gerritzen ym. 2006b). Menetelmän valintaan vaikuttavat tuotantotapa sekä toteutettavuus, sillä esimerkiksi koko rakennuksen kaasutusta varten kaasutankki on saatava lähelle seinää ja rakennus on pystyttävä tiivistämään hyvin (Ryan ym. 2006) Koko rakennuksen kaasutus Johtamalla tainnutuskaasu suoraan ilmatiivistettyyn tuotantorakennukseen voidaan lopettaa suuri määrä lintuja samanaikaisesti, ilman että eläviä lintuja tarvitsee käsitellä. Menetelmä vähentää eläinten stressiä ja taudin leviämisriskiä (Raj ym. 2006b, Ryan ym. 2006). Kansainvälinen eläintautijärjestö (OIE) suosittelee koko rakennuksen kaasutusta (WHG,

19 16 whole house gassing) lopetustavaksi taudintorjuntatilanteissa aina, kun se on mahdollista (OIE 2007). Menetelmää onkin käytetty runsaasti. Esimerkiksi vuoden 2003 lintuinfluenssaepidemian aikana Saksassa suurin osa linnuista lopetettiin koko rakennuksen kaasutuksella (Thompson 2006). Toistaiseksi menetelmää on tutkittu vain broilereilla tehdyssä kenttäkokeessa (Ryan ym. 2006) sekä käytännön massalopetustilanteiden yhteydessä Alankomaissa (Gerritzen ym. 2006b). Asteittain nousevan hiilidioksidipitoisuuden vaikutusta eri lintulajien käyttäytymiseen on tutkittu laboratoriossa mutta koko rakennuksen kaasutuksen soveltuminen erilaisille tuotantorakennustyypeille on vielä epävarmaa (Gerritzen ym. 2004, 2006a ja 2007). Koko rakennuksen kaasutukseen on käytetty hiilidioksidia, typpeä, hiilimonoksidia ja syanidia (Gerritzen ym. 2006b, Raj 2007). Ilmaa tiheämmät kaasut, kuten hiilidioksidi ja argon, täyttävät rakennuksen asteittain syrjäyttäen hapen nopeasti lattian tasosta alkaen. Argonin käytöstä ei löydy selvityksiä, ja sen käyttöä rajoittavat sen heikompi saatavuus ja kalleus verrattuna hiilidioksidiin ja typpeen (Thompson 2006). Tanskassa on onnistuneesti testattu koko rakennuksen kaasutusta typellä (Berg 2007, Raj 2007). Typpi on ilmaa kevyempää, joten typpikaasutus ei sovi lattiakanaloihin. Myös häkkikanaloissa alimpien häkkirivien kanojen altistus voi jäädä riittämättömäksi (Thompson 2006). Argonin ja typen käyttö koko rakennuksen kaasutukseen on ongelmallista, sillä tarkkojen kaasupitoisuuksien kontrolloiminen on kenttäolosuhteissa vaikeaa. Näin ollen vuodot ja kaasujen epätasaisen sekoittuminen voisivat johtaa happipitoisuuden kasvuun yli 2 5 % tasolle, jolloin linnut saattavat tulla uudestaan tajuihinsa (Raj ym. 1992a ja 1992b, Kingston ym. 2005). Nykytekniikalla vain hiilidioksidin käyttö koko rakennuksen kaasutuksissa on toimiva ja turvallinen ratkaisu (Thompson 2006) ja se onkin ollut yleisimmin käytetty kaasu koko rakennuksen kaasutuksissa (EFSA 2004c). Hiilidioksidin vaikuttavaa pitoisuutta on helpompi ylläpitää kuin muiden kaasujen (Webster ja Fletcher 2001), sillä jo % pitoisuus hiilidioksidia riittää tainnuttamaan (Gerritzen ym. 2004). Kuoleman varmistamiseksi 40 % kaasupitoisuuden pitää peittää lintujen päät ainakin kymmenen minuutin ajan (EFSA 2004c, OIE 2007). Näin ollen kaasutus voi olla vaikeampaa kanaloissa, joissa häkit ovat korkealla (EFSA 2004c, Thompson 2006). On tärkeää, että kaasu peittää korkeimmat paikat, jonne linnut pääsevät, jotta ne eivät ne vältä hiilidioksidia pakenemalla korkeisiin paikkoihin (Ryan ym. 2006, AVMA 2007). Käytännössä pitoisuuden tulee ylittää 40 % vähintään 30 minuutin ajan kaikkien lintujen kuoleman varmistamiseksi (Gerritzen ym ja 2006b). Eräät asiantuntijat suosittelevat että hiilidioksidipitoisuus nostetaan 15 minuutin jälkeen 80 %:in (Berg 2007). Tarvittavaa hiilidioksidimäärää arvioitaessa on huomioitava, että vuotoina voidaan menettää noin 20 % kaasusta (Ryan ym. 2006). Koko rakennuksen kaasutuksessa rakennus on ilmatiivistettävä ja sen ilmastointi on suljettava. Lintujen epämukavuuden ja kärsimyksen minimoimiseksi tainnutuskaasu on johdettava rakennukseen mahdollisimman nopeasti ilmastoinnin poiskytkemisen jälkeen (Raj ym. 2006b). Tavoitteena on, että pitoisuus nousisi 3 5 minuutissa 20 tilavuusprosenttiin (Wrigley ja Sheehan 2007). Jos hiilidioksidin osuus kasvaa nopeammin, linnut voivat kokea sen ärsyttävänä. Kenttäkokeessa pinta-alaltaan 2000 m 2 suuruinen broilerikasvattamo täytettiin 20 % kaasupitoisuudella 2,5 metrin korkeuteen 2 9 minuutissa. Kesti 9 14 minuuttia, kunnes tavoitteena ollut 40 % pitoisuus oli saavutettu kaikkialla rakennuksessa. Koska kaasu levisi rakennukseen asteittain, tainnutusaika oli kuitenkin vain noin 1 5 min. 40 minuutin kuluttua kaikki lintua olivat kuolleet (Ryan ym. 2006). Alankomaissa raportoiduissa kaasutuksissa 40 % CO 2 -pitoisuuden saavuttaminen kesti keskimäärin minuuttia kaasunsyöttötavan ja kanalatyypin mukaan. Hiilimonoksidia käytettäessä 1,5 %

20 17 kohdepitoisuus saavutettiin keskimäärin 45 minuutissa (Gerritzen ym. 2006b). Kenttäolosuhteissa lintujen tarkkailu ja kuolleeksi toteaminen ikkunoiden läpi voi olla vaikeaa kaasun muodostaman sumun vuoksi (Berg 2007, OIE 2007), joten lintujen kuolema on varmistettava pitkällä altistusajalla (Gerritzen ym. 2006b, Ryan ym. 2006) Koko rakennuksen kaasutuksen aiheuttamia hyvinvointiongelmia voivat olla kaasun epätasainen jakautuminen sekä kaasun syötön kylmyys (Raj ym. 2006b, Ryan ym. 2006). Käytännön hiilimonoksidimassalopetuksessa viidennes linnuista selviytyi tunnin altistuksesta paikoissa, jonne kaasu ei ollut levinnyt. Selviytyneet linnut löydettiin kaasusuuttimien läheisyydestä ja häkkikanaloiden ylähäkeistä (Gerritzen ym. 2006b). Hiilidioksidilla tehdyssä kenttäkokeessa kaasu ei saavuttanut tavoiteltua pitoisuutta paikoissa, jotka olivat kaukana kaasunlähteestä ja lähellä kiinteitä rakennelmia, kuten pesäkoppeja. Rakennuksen keskiosissa pitoisuus nousi jopa %:in. Kaasun tasaista ja riittävän nopeaa leviämistä voidaan edistää kaasusuuttimien sijoittelulla. Ilmaa painavampia kaasuja käytettäessä on tärkeää jättää ilmalle poistumistie rakennuksen yläosasta, jottei synny ilmataskuja, joissa linnut voisivat selvitä hengissä (Ryan ym. 2006). Tainnutuskaasut varastoidaan erittäin kylminä nesteinä. Säiliöstä purkautuessa aine höyrystyy jäähdyttäen ympäristöä. Nopeasti purkautuva hiilidioksidi muodostaa hiilihappojään ja kaasun seosta, jonka lämpötila on -78,5 C (AGA Oy 2005, Raj ym. 2006b). Tällainen polttavan kylmä hiilidioksidipilvi voi ulottua kymmenen metrin päähän (Ryan ym. 2006). Typpi on nestemäisenä vielä hiilidioksidiakin kylmempää (-196 C), muttei jäähdytä ilmaa niin voimakkaasti alhaisemman höyrystymisenergian vuoksi (AGA Oy 2005, Raj 2007). Kylmille kaasuille ja hiilihappojäälle altistuminen voi olla kivuliasta ja aiheuttaa tajuissaan oleville linnuille alilämpöisyyttä, paleltumia ja hengitysteiden verenpurkaumia (Raj ym. 2006b). Suuttimien jäätyminen voi vaikeuttaa kaasun syöttöä niin että tainnutusaika voi pidentyä tai tappava pitoisuus jäädä saavuttamatta (Gerritzen ym. 2004, Raj ym. 2006b). Kaasujen kylmyyteen liittyvien ongelmien ehkäisemiseksi kaasu pitäisi esilämmittää höyrystimellä (EFSA 2004b, Raj ym. 2006b). Hiilidioksidilla tehdyissä kenttäkokeissa kylmyys ei ollut ongelma, vaikkei höyrystintä käytetty. Tajuissaan olevat linnut olivat altistuneet kylmimmillään -5,8 C lämpötilalle, eivätkä olleet saaneet kylmyydestä vammoja (Ryan ym. 2006). On myös mahdollista, että lattiakanalan pehku tuottaa riittävästi lämpöä hiilihappojään höyrystämiseen. Lisäksi rakennuksen lämpötila nousee ilmastoinnin sulkemisen jälkeen (Raj ym. 2006b). Purkautuvan kaasun ääni, kaasun muodostama sumu ja paineaalto voivat pelottaa eläimiä (Ryan ym. 2006, AVMA 2007, Berg 2007). Kaasusuuttimessa voidaan käyttää äänenvaimenninta vähentämään melun aiheuttamaa stressiä (Gerritzen ym. 2006b) ja suuttimen läheinen alue aidata verkolla, etteivät linnut altistu kovalle paineelle ja kylmimmälle kaasulle (Ryan ym. 2006, Berg 2007). Suojaverkosta huolimatta kenttäkokeen linnut ääntelivät enemmän ja voimakkaammin, kun kaasupilvi saavutti ne. Ääntely voi olla merkki pelosta, mutta toisaalta kuolleet linnut olivat jakautuneet lattiapinta-alalle tasaisesti, mikä kertoo niiden pysyneen rauhallisina (Ryan ym. 2006). Paniikissa linnut olisivat kasautuneet toistensa päälle seinien viereen (Gerritzen ym. 2006b). Onnistuneissa käytännön kaasutuksissa linnut eivät ole häiriintyneet, vaan ovat menettäneet tajuntansa syödessään (Thompson 2006). Lintujen hyvinvointiin koko rakennuksen kaasutuksessa voivat vaikuttaa tuotantorakennustyyppi sekä kaasunsyöttötapa. Tilastollisesti tutkittua aineistoa ei ole, mutta käytännön massalopetustilanteissa on havaittu, että ruiskutettaessa hiilidioksidia