Sosiaalipoliittinen yhdistys ry 100 vuotta juhlaseminaari

Transkriptio

1 Sosiaalipoliittinen yhdistys ry 100 vuotta juhlaseminaari Kari Välimäki Kansliapäällikkö Sosiaalipolitiikka ja päätöksenteko Haluan aluksi sosiaali- ja terveysministeriön puolesta onnitella 100-vuotistaivaltaan juhlivaa Sosiaalipoliittista yhdistystä ja kiittää sitä merkittävästä panoksesta suomalaisen sosiaalipoliittisen järjestelmän kehittämisessä. Tämä ei ole perinteinen juhlapuhe-kiitos, vaan aito sekä ministeriön että henkilökohtainen arvostuksen osoitus yhdistyksen tekemälle työlle. Lukiessani/ahmiessani eilen saamaani yhdistyksen 100-vuotishistoriaa vasta ymmärsin, miten voimakkaasti yhdistyksessä toimineet henkilöt ovat vaikuttaneet paitsi nykyiseen sosiaalipolitiikkaan myös käytännön työhön sekä ministeriössä että muualla. Luettuani yhdistyksen historiaa puheenvuoroni aiheesta sosiaalipolitiikka ja päätöksenteko sai pakostakin hieman uuden painotuksen. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen jäsenet ovat olleet kukin aikansa vaikuttajia riippumatta siitä, miten paljon eri aikoina yhdistyksen toiminnassa on korostettu sen tieteellistä luonnetta. Sosiaalipoliittinen yhdistys on 100 vuoden aikana käynyt läpi paitsi sosiaalipolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä myös sosiaalipolitiikan yhteiskunnallista roolia. Samalla yhdistys on elänyt järjestöllisesti mielenkiintoisia vaiheita kytkennät virkakuntaan, poliittisiin puolueisiin ja työmarkkinajärjestöihin ovat vaihdelleet. Myös käsitykset siitä, mitä sosiaalipolitiikka oikein on - esimerkiksi suhteessa sosiaalityöhön ovat kehittyneet. Huolimatta kulloisestakin ajan hengestä, yhdistys on ollut sosiaalipoliittinen vaikuttaja. Otan esille muutaman historiikista mieleen jääneen kohdan lähinnä siltä kannalta, mitä sosiaalipolitiikassa ja päätöksenteossa tulisi mielestäni tänäkin päivänä ottaa huomioon. Esipuheen mukaan yhdistystä voidaan pitää nykyisen hyvinvointivaltion isoäitinä?

2 2 Perhepolitiikasta vastaavan ministeriön edustajana on kysyttävä missä on isoisä? Olisiko se mahdollisesti Kansantaloudellinen yhdistys ja jos se on se, miksi isoäiti on päästänyt isoisän kulkemaan viime vuosikymmeninä liiaksi omia teitään? Palaan tähän aiheeseen vähän myöhemmin. Jo yhdistyksen alkuaikoina painotettiin kansainvälisiä kontakteja osittain ehkä edeltäjäni kansliapäällikkö Niilo A. Mannion takia. Globalisaatio ja kansainvälinen integraatio ovat kiitettävästi nousseet jälleen yhdistyksen kiinnostuksen kohteeksi. Yhdistyksen alkuajoista kirjoittaneen Katri Hellstenin mukaan sosiaalistatistikoilla oli merkittävä rooli sosiaalipolitiikan syntymisessä. Tilastotieteilijän koulutuksen saaneena ymmärrän tämän hyvin, sillä sosiaalipolitiikassa ei voi olla kiinnostunut vain keskiarvoista ja kokonaismääristä vaan myös hajonnoista ja eroista. Sosiaalipoliittinen päätöksenteko tarvitsee sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusta joskus on sellainen tunne, että nykyisessä päätöksenteossa painottuvat ainoastaan kvantitatiiviset asiat kun taas nykyisessä yliopistollisessa sosiaalipoliittisessa tai pitäisikö sanoa sosiologisessa tutkimuksessa voittopuolisesti laadulliset asiat. Heikki Wariksen kauden painotukset sosiaalipolitiikan talous- ja työmarkkinapoliittisiin näkökohtiin tuntuvat minusta jälleen tarpeellisilta kuten myös Pekka Kuusen ajatukset kokonaisvaltaisesta suunnittelusta. On luonnollista, että globaali toimintaympäristö ja uudet valtasuhteet eivät mahdollista entiseen tapaan valtakunnallista kokonaissuunnittelua, mutta eri valtarakenteisiin ja päätöksenteon mekanismeihin ei mielestäni kiinnitetä riittävästi huomiota. Paitsi päätöksentekotavat myös päätösten valmistelu on muuttunut selvästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Vahvojen ja osaavien kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden/korporaatioiden syntyminen on heikentänyt perinteisen poliittisen päätöksenteon asemaa sosiaalipolitiikassa. Sosiaalipoliittisen tahdon ilmaus kansainvälisissä yhteyksissä on vielä suhteellisen vaatimatonta. Poliittisten päätösten valmistelussa on puolestaan ajauduttu tehokkuutta korostaen komiteoista selvityshenkilöihin ja yhä enemmän myös virkamiesvetoisesta valmistelusta puoluepoliittisesti ohjattuun valmisteluun. Näissä trendeissä on sekä hyvät että huonot puolet. Kun sosiaalipoliittinen yhdistys pyrkii toimimaan yhdyssiteenä sosiaalipolitiikan tutkimuksen ja käytännön alalla toimivien välillä, toivoisin sen edistävän myös päätöksenteon rakenteiden ja toimintamallien tutkimusta.

3 3 Kun viimeaikoina suomalaista julkista hallintoa on alettu voimakkaasti uudistamaan, pakostakin kaipaa syvempää pohdintaa siitä, minkälainen päätöksentekojärjestelmä toimii ja tuottaa toivottuja tuloksia ja mikä taas ei. Instituutioilla ja rakenteellis-poliittisilla tekijöillä on huomattava vaikutus yhteiskunnan muutokseen. Suomalainen kuntajärjestelmä on ollut monessa suhteessa innovaatio, mutta kunnallinen jaotus ei ole mahdollistanut tosiasiassa taloudellista ja toiminnallista autonomiaa. Paras hanke käynnistyi selkeästä tarpeesta ja vahvassa poliittisessa ohjauksessa. On kuitenkin mielenkiintoista, että tieteellistä ja teoreettista pohdintaa paikallishallinnon tehtävistä ja toimivista malleista on yllättävän vähän. Myös julkisen sektorin johtamiseen liittyvät kysymykset ovat mielestäni keskeisiä sosiaalipolitiikan kannalta. Olen itse käynyt 1990-luvulla useita johtamiskursseja, joissa kaikissa näkökulma on enemmän tai vähemmän lainattu yksityiseltä sektorilta. Arvioitavaksi jää, kuinka paljon nämä yksityisten yritysten johtamiskoulutusopit ovat sumentaneet omaa julkishallinnon johtamistani. Suomalaiset sosiaalipoliittiset toimijat ja tutkijat näyttävät suhtautuvan edelleen kansainväliseen vuoropuheluun korostetun kaksijakoisesti. Toisaalta on niitä, joiden mielestä kansainvälistä sosiaalipoliittista yhteistyötä ei tarvita, koska sosiaalipolitiikka on heidän mielestään kansallinen asia. Tätä ilmenee erityisesti joidenkin päätöksentekijöiden keskuudessa jopa siten, että kaikkea EU-tason sosiaalipoliittista päätöksentekoa vastustetaan. Toisaalta on niitä, jotka eivät näytä luottavan kotimaiseen osaamiseen vaan omaksuvat uusia oppeja ja toimintamalleja suhteellisen kritiikittömästi erityisesti englanninkielisistä maista. Tämä näyttää olevan joskus tutkijoiden ongelma. Esimerkiksi tilaaja tuottaja mallia on tuotu Suomen olosuhteisiin suhteellisen reippaasti maista, joissa ei ole Suomen paikallishallintoa. Ilahduttava poikkeus kritiikittömästä vastaanotosta on emerita professori Briitta Koskiahon Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa teos. Sosiaalipoliitikkojen ja myös sosiologien on oltava kiinnostuneita myös makrotason kysymyksistä, eikä niitä saa jättää vain ekonomisteille. Sosiaalipolitiikka on sekä päätöksenteon että tutkimuksen kannalta haastava kokonaisuus. Sosiaali- ja terveyshallinnossa pitkään toimineena on ollut vaikea ymmärtää sitä miksi esimerkiksi taloustieteitä arvostetaan enemmän kuin sosiologiaa ja sosiaalipolitiikkaa. Sosiaalipolitiikassahan täytyy ottaa huomioon paitsi kaikki taloustieteelliset opit myös

4 4 esimerkiksi sosiaaliset, oikeudelliset, terveydelliset ja käyttäytymistieteelliset tekijät. Taloudellinen kasvuhan on merkittävä mutta toisaalta vain yksi hyvinvointia edistävä tekijä. Sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä myös edistetään taloudellista kasvua eli sosiaaliturva ei ole vain julkista kulutusta, kuten 1950-luvun lopulla vielä moni korosti. Sosiaalipolitiikan päätöksenteko on sisällöllisesti hyvin vaativa. Sosiaalipolitiikka nojaa parhaimmillaan tieteisiin ja tutkimusten tuloksiin, mutta se ei voi kiinnittyä vain yhteen tieteeseen eikä yhteen tieteenalaan. Epävarmuus toimenpiteiden vaikutuksista saattaa olla yhteistä sekä päätöksentekijöille että tieteenharjoittajille, mikä on ilmeisesti selitys sille, että sosiaalipolitiikan ammattilaiset ovat vähemmän esillä kuin itsevarmat taloustieteilijät. Sosiaalipolitiikan tieteellisten asiantuntijoiden kannattaisi ehkä luottaa itseensä enemmän ja tulla useammin esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. En kuitenkaan toivo samanlaista esiinmarssia, jonka ekonomistit tekivät kommentoidessaan hyvinkin ristiriitaisesti 1990-alussa lähes kaikkea mikä liikkui. Vaikka sosiaalipolitiikan tulee perustua faktoihin, sitä ei voi harjoittaa irrallaan kansalaisten mielipiteistä ja heidän arvoistaan. Sosiaalipolitiikalle välttämätön yhteisöllisyys ja yhteinen vastuu näyttävät muuttuvan tällä hetkellä yksilöllisten arvojen voimistuessa. Sosiaalipolitiikan edellyttämä solidaarisuus on myös uudessa tilanteessa globaalissa toimintaympäristössä. Sosiaalipolitiikka on myös pitkäjänteistä politiikkaa, koska sosiaaliturvaa rakennetaan ja sosiaaliturvasta hyödytään kaikissa elämänvaiheissa. Sosiaaliturva pyrkii lisäämään varmuutta selviytymisestä eri kriisitilanteissa. Sosiaalipoliittisia uudistuksia on arvioitava myös kansalaisten odotusten kannalta. Suuret muutokset sosiaaliturvassa luovat yleensä epävarmuutta. Vaikka sosiaaliturvan muutokset ovatkin tarpeellisia, suuret muutokset sellaisenaan saattavat luoda uutta epävarmuutta ja siten sosiaaliturvan lisääntyvää tarvetta. Kuten edellä olevasta pohdinnasta käy ehkä ilmi, tieteellisen tiedon käyttö sosiaalipoliittisessa päätöksenteossa ei ole helppoa. Tämä ei kuitenkaan anna aihetta kyseenalaistaa sosiaalipolitiikan akateemisten asiantuntijoiden tai Sosiaalipoliittisen yhdistyksen vaikutusta päätöksentekoon tai päätöksentekijöihin. Vaikutukset toteutuvat esimerkiksi koulutuksen, julkaisujen ja erilaisten verkostojen kautta. Koulutuksen suhteen olen kyllä hieman huolissani, sillä korkein arvosanoin valmistuneet akateemisesti

5 5 koulutetut näyttävät joskus tuntevan luvattoman kehnosti suomalaista yhteiskuntaa sosiaaliturvajärjestelmästämme puhumattakaan. Sen sijaan eri verkostoissa sosiaalipolitiikan asiantuntijoilla on usein erittäin suuri vaikutus. Otan esimerkiksi sellaiset henkilöt, joilla on ollut vaikutus ainakin minuun ja moniin kollegoihini Olavi Riihinen, Urho Rauhala, Jorma Sipilä, Vappu Taipale, Olli Kangas, Raili Julkunen, Veli-Matti Ritakallio, Juho Saari, Hannu Uusitalo ja edesmennyt Matti Heikkilä. Tässä vain muutama nimi lukuisten vaikuttajien joukosta. Hannu Uusitalo pohti eräässä artikkelissaan sitä, miten sosiaali- ja yhteiskuntapoliittinen tutkimus on vaikuttanut ennen ja nykyisin esimerkiksi kansliapäälliköihin. Hän arvioi, ettei aikaisemmin eikä nykyisinkään yliopistollinen tutkimus vaikuta eikä palvele kansliapäälliköiden tehtäviä eikä toimeenpanoa yleensä. Hän on varmaan oikeassa, sillä käytännön päätöksenteossa joudutaan etsimään kompromisseja eikä yliopistollinen tutkimus juurikaan tarjoa politiikkavaihtoehtoja. Tutkimuksella on kuitenkin vaikutusta erityisesti silloin kun valmistelu on huolellista eikä ratkaisuja sanella poliittisesti etukäteen. Haluan painottaa sitä, että valtakunnan tason strateginen sosiaalipoliittinen ohjaus tarvitsee tuekseen vahvaa tutkimuksellista näyttöä. Sosiaali- ja terveysministeriön sektorilla toimivat (sektoritutkimus)laitokset ovat kansallinen innovaatio, joka lähentää päätöksentekoa ja tutkimusta näitä laitoksia ei saa heikentää tulevilla tutkimuspoliittisilla linjauksilla. Hyvät kuulijat periaatteessa päätöksenteolla ja tutkimuksella on yhteiset tavoitteet. Tarvitsemme selkeän kuvan nykytilanteesta, erilaisista syy- seuraus suhteista, yhteisistä tavoitteista ja käsityksen keinoista, joilla päästää tavoiteltuun tilaan. Tiedonkäyttö päätöksenteossa on kuitenkin yksi vaikeimmista asioista, koska sekä päätöksentekijöillä että tutkijoilla on rajoitteensa. Parempia päätöksiä saadaan aikaan avoimella vuoropuhelulla sekä haastamalla paitsi päätöksentekijät myös tutkijat. Olen toistuvasti todennut, että sosiaalipolitiikka tarvitsee demokratiaa ja demokratia sosiaalipolitiikkaa. Parlamentarismi tukee poliittista keskustelua. Myös sosiaalipoliittista tutkimusta on harjoitettava eri lähtökohdista sitä ei pidä niputtaa esimerkiksi rahoituksellisesti yhteen putkeen. Tarvitsemme sekä yliopistollista tutkimusta että sektoritutkimusta. Jos nämä

6 6 tutkimuskokonaisuudet niputetaan kilpailemaan rahoituksellisesti samoista lähteistä, olemme menettäneet paljon. Sosiaalipoliittinen työ ja tutkimus ei lopu. Toivotan 100 vuotiaalle Sosiaalipoliittiselle yhdistykselle menestyksellistä uutta sataa vuotta!