Huhti-Toukokuu no 52 /2012

Transkriptio

1 Huhti-Toukokuu no 52 /2012 1

2 Matkailua, luontoa, ystävyyttä ja musiikkia! Kesää odotellessa ja sitä suunnitellessa toin esille upeita paikkoja saaristossa, missä kannattaa käydä. Ystävyyden majatalo on varsinkin tämän lehden lukijoille (jos ei ole jo tuttu) ensisijainen tapaamispaikka. Se on sitä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä siellä saa tukea ja siellä kuunnellaan, tai sitten vain vietetään yhdessä aikaa luonnonkauniilla paikalla. Majatalon isäntäparina toimii Daniel ja Raili Nylund. Useimmat kurssit ja yksityistapaamiset ovat Danielin ja Railin vastuulla (yhteensä noin 40:n vuoden kokemuksella). Käytämme myös vierailevia asiantuntijoita. Sen lisäksi teitä palvelee vaihtuva joukko talkoolaisia. Lue lisää tästä kodinomaista vieraanvaraisuutta tarjoavasta majatalosta ja Danielista. Kesäohjelmaan voi itse kukin rustata -majataloon talkoisiin...! Veikko Tiitto on kirjoittanut Veikko Lavista, sillä nyt 23.4 tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Lavin syntymästä. Tiitto on omistautunut suomalaiselle iskelmälle tai oikeastaan iskelmälaulajille, joiden diskografiaa (uskomaton määrä) hän on tallentanut sivuilleen Kuukauden taiteilijana on Elin Kleopatra Danielson-Gambogi. t.tuulamaria Kangaslampi 2

3 Ihastuttava vanhan ajan majatalo Turun ja Helsingin välissä Majoitusta, kursseja, lomailua ja juhlia kodinomaisella vieraanvaraisuudella. Ystävyyden Majatalo, Kruusilassa Majatalo on idyllinen ja luonnonkaunis paikka järven rannalla. Majoitustilaa 50:lle (yhteismajoituksessa 100:lle), kolmessa eri talossa, 1-5 hengen huoneissa. Metsä- tai souturetkeily, hiihtoladut jne. Isot rantaterassit ja erikoinen laituri, jonka nuotiopaikalta voi seurata auringon laskua järveen. Viihtyisää kodikkuutta ja antoisa niteen kirjasto. Kuvia puitteistamme löytyy kuvagalleriastamme. Sijaitsemme 96 km Helsingistä Turkuun päin. Turusta 75 km Helsinkiin päin. Hinnat Täysihoitomaksu 40 / vrk (omin lakanoin) Yöpyminen ja Aamupala 25 (omin lakanoin) Lakanat 5 1-7v lapset ilmaiseksi, 8-16v lapset puoleen hintaan Talkootyöstä ilmainen täyshoito Pidemmän oleskelun, puitteiden vuokraamisesta omaa toimintaa varten tai isomman ryhmän hinnasta voi neuvotella erikseen. Kurssimaksut ovat aina yksilöllisiä ja ilmoitetaan erikseen kurssi-ilmoitusten yhteydessä. Maksuvaikeudet otetaan huomioon sopimuksen mukaan. 3

4 Palveluita Tarjoamme itsetuntemus- parisuhde- taide- ja kirjoittamiskursseja, henkilökohtaista kriisiapua, pidempiaikaista tukea, sekä toipumis- ja turvapaikkaa. Samassa hengessä tarjoamme tilat myös lomailuun ja autamme järjestämään synttäreitä, häitä, luokkatapaamisia, työyhteisön juhlia, illanviettoja, jne. Yrityksille ja yhteisöille tarjoamme henkilöstöhuoltoa ja tilattuja kursseja. Tilamme ovat käytössä myös yritysten omia koulutustilaisuuksia tai juhlia varten. Tavoite Tarjota kodinomaista vieraanvaraisuutta kenelle tahansa. Tilauksesta auttaa yksilöitä ja yhteisöjä rehelliseen, rohkeaan ja rakkaudelliseen vuorovaikutukseen, aitoon kohtaamiseen ja sovintoon itsen ja toisen kanssa. Kuka? Majatalon isäntäparina toimii Daniel ja Raili Nylund. Useimmat kurssit ja yksityistapaamiset ovat Danielin ja Railin vastuulla (yhteensä noin 40:n vuoden kokemuksella). Käytämme myös vierailevia asiantuntijoita. Sen lisäksi teitä palvelee vaihtuva joukko talkoolaisia. Majatalon isäntäväestä löytyy kuvia galleriastamme. Menetelmät Työskentelymenetelmien ja -teorioiden suhteen olemme sekä kriittisiä että moniruokaisia. Koulutusta on lähinnä psyko- ja sosiodraamasta. Kokemusta monista eri terapiamuodoista. Keskitymme sellaisiin työskentelytapoihin, joita kuka tahansa voi jatkaa omassa arjessaan. Henki Rehellinen ja suora kohtaaminen. Rento tunnelma. Vähän sosiaalista pakkopullaa. Ei mitään uskonnollista tai muuta painostusta, alentavaa hoitamista, tai New Age hörinää. Tilaa olla yksin tai yhdessä, ajatella omilla aivoillaan, kuunnella omia tarpeitaan ja voimavarojaan. Saat olla sellainen kuin olet. Ideologia Olemme perusvakaumukseltamme kristittyjä. Juuri siksi otamme väkivallattomuuden periaatteen ja toisen kunnioittamisen hyvin vakavasti. Uskomme rehellisen kohtaamisen parantavaan vaikutukseen. Emme ole sitoutuneet mihinkään hengelliseen, terapeuttiseen tai poliittiseen kuppikuntaan, emmekä myöskään ole perustamassa omaa sellaista. 4

5 Talous Emme saa, emmekä ano mitään virallista tukea. Taloutemme on täysihoito- ja kurssimaksujen sekä ystävien vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Lainat ja remontit rahoitetaan lahjoituksilla ja myymällä Ystävyyden Majatalo Oy:n hyvän tahdon osakkeita a 168,20 Euroa (1000 mk Majatalon historiaa Daniel: Vuonna 1988 olin kierrellyt pitkin poikin Suomen niemeä etsimässä paikkaa työmme uudeksi kodiksi. Mitään sopivan tuntuista ei ollut löytynyt ja edellinen paikkamme oli jo pantu myyntiin. Olin lievästi paniikkitunnelmissa. Koulutkin olivat kohta alkamassa, emmekä tienneet missä lapset pääsisivät sen aloittamaan. Nykyiseltä hyvältä naapuriltamme Olli Niemiseltä, olin saanut vihjeen että tämä paikka saattaisi olla myynnissä. Sekin sihteerini vastaanottama vihje oli hautautunut pienelle paperilapulle ison postipinon alle. Yhtenä masentuneena iltana se sitten osui silmiini. Lähdin heti ajelemaan kohti kuntaa ja kylää joista, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Daniel, Ystävyyden majatalo Saavuin talon etupihalle elokuun alussa puoli kymmenen aikaan illalla. Näky ollut mitenkään vaikuttava. Hyväkuntoisen mutta tylsän näköisen päärakennuksen edustaa peitti noin 20 metrin korkuinen ruma kuusiaita, eikä pihalla näkynyt minkäänlaisia istutuksia. Nurmikot olivat hoitamattomia ja paikan estetiikka oli itäeurooppalaista tasoa. Auringonlasku keskelle Pernjärven salmea En tavannut omistajia, enkä käynyt sisällä. Kävelin vain rakennusten välistä tietä alas rannalle. Juuri silloin oli toinen niistä kahdesta illasta vuodessa, jolloin aurinko mahtuu rannalta näkyvään salmeen. En tarvinnut enempää. Se oli kuin Betlehemin tähti joka oli johdattanut minut oikeaan paikkaan. Näky sulatti hetkessä kaiken sydämeeni kerääntyneen pessimismin. Sen alta löytyi ennen kokematon vakuuttuneisuus: Tämä on se paikka. Tämän auringonlaskun haluan nähdä vielä monta kertaa. Tällaisessa maisemassa ihmiset voivat avautua ja hoitua. Tästä tulee Ystävyyden Majatalo 5

6 Nimi oli syntynyt jo etsiessäni uutta paikkaa yhteisöllemme. Ensin yritin sovittaa sitä Satakunnassa tyhjentyneeseen motelliin. Maistelin silloin nimeä Ystävyyden Motelli. Sen jälkeen yritin sovittaa sitä Rautalammilla tyhjentyneeseen hotelliin. Kummatkin nimiyhdistelmät tuntuivat keinotekoisen kömpelöiltä. Mutta tämä paikka oli majatalon näköinen ja Ystävyyden Majatalo tuntui minusta ihan oikean kokoiselta ja näköiseltä nimeltä. Minulle se oli siihenastisen idealismini riman laskemista. Olin uskonut ja puhunut pyyteettömästä rakkaudesta. Pettyneenä omaan kykyyni rakastaa ja muidenkin jaarituksiin rakkaudesta ajattelin, että ehkä ystävyys olisi realistisempi tavoitetaso. En minä silloin tajunnut kuinka kyynisesti suomalaiset suhtautuisivat ihmisiin, jotka lähtevät maantien varteen mainostamaan ystävyyttään. En myöskään tajunnut kuinka vaikeasti hauras ja vaikeasti ylläpidettävä ystävyyskin voi olla. Kahden viikon päästä olimme jo omistajien luvalla kuskanneet rekkalastillisen kalusteita ja kirjoja tänne. Silloinen perheemme muutti yhteen rantahuoneeseen. Varsinainen kauppa Suomen pienviljelijöiden lomakotisäätiön kanssa oli vielä kesken. Vanhempien lastemme koulu oli alkamassa parin päivän päästä ja edellisen paikan vuokrasopimus oli loppunut. Jos tämä kauppa ei toteutuisi, olisimme nilkkoja myöten kusessa. Vielä piti jännittää säätiön hallituksen kokousta. Siellä monet olivat alkaneet epäillä koko kaupan järkevyyttä. Eihän paikka ollut edes julkisesti myynnissä. Mitään kilpailevia tarjouksia ei oltu edes pyydetty. Itse olin teettänyt salaa arvion kiinteistön arvosta. Sen jälkeen keräsin kaiken hävyttömyyden mitä sieluni nurkista löysin ja tarjosin paikasta noin kolmanneksen arvioista, eli miljoonaa markkaa. Lapsena aina häpesin kuin äitini tinki ostaessaan minulle vaatteita. Saman tunteen vallassa tein ostotarjouksen. Sitä ennen olin neuvotellut lainasta pankin kanssa. Sen teki mahdolliseksi pari viikkoa aikaisemmin tapahtunut eriskummallinen tapahtuma. Eräs luennoillani käynyt lääkäri otti minuun yhteyttä ja sanoi perineensä vähän liian paljon rahaa. Hän halusi lainata meille ison summan, mutta toivoi että emme maksaisi sitä takaisin hänelle, vaan lahjoittaisimme sen vähitellen Suomen World Visionin kautta kehitysmaan köyhille. Ensimmäistä kertaa historiansa aikana yhdistyksellä oli omaa pääomaa, jota ilman pankilta ei olisi saanut mitään. Olimme jo muuttaneet tänne kun hallituksen kokousta pidettiin. Vanhimmat poikani olivat piirtäneet kehoonsa tussilla intiaanikuvioita. Kun menimme saunasta nykyisen ryhmähuoneen alla olevaan uima-altaaseen tussin värit reagoivat altaan kemikaalien kanssa ja vesi muuttui kirkkaan vihreäksi. Joku talon vakituisista asukkaista soitti meneillään olevaan hallituksen kokoukseen. Hän väitti, että uudet tulokkaat yrittävät myrkyttää uimavedet ja ties mitkä vedet sen jälkeen. Heitä ei missään tapauksessa saa päästää tämän talon hallitsijoiksi. Lasten koulut olivat alkamassa parin päivän päästä, eikä meillä ollut mitään vaihtoehtoa. Tämä tai ei mikään. Varasuunnitelmaa ei ollut. Hallituksen äänet menivät tasan. Kauppa hyväksyttiin eduksemme puheenjohtajan äänellä. Olin helpottunut ja kauhuissani. Meitä piti olla paljon isompi porukkaa toiminta aloittamassa. Osa edellisen yhteisömme jäsenistä olivat pitkään etsineet uutta paikkaa kanssamme. Tiemme erosivat ja muutin tänne yksin perheeni kanssa. Takana oli viisi yhteisökokeilua parinkymmenen vuoden aikana. Oli hippiajan telttakommuunia Hangon Silversandissa, Eurooppaa kiertävä Jeesus-hippikommuuni ja kolme uskovaista maailmanparantajayhteisöä sen jälkeen. Paljon idealismia ja siivousvuoroista riitelyä, vihkiytynyttä yhteenkuuluvaisuutta ja suhdesotkujen selvittelemistä. Yllättävän pienet asiat sotkivat maailmanlopun lykkääjien keskinäistä sopua. Kahdessa kymmenessä vuodessa yhteisöidealismini oli palanut loppuun. En enää jaksanut kiskoa itseäni ja muita erilaisiin hyvyyden hirttonuoriin. Viisi riitoihin päättynyt yhteisökokemusta takana ja edessä suuri kiinteistö, vailla uutta yhteisöä. Kiertelevän luennoitsijan urani herätyskristillisessä alakulttuurissa alkoi olla ohi. Olin polttanut liian monta siltaa takanani. Lukuisten parisuhdekurssien luennoitsijan oma avioliitto rakoili. Vaimo unelmoi hyvin yksityisestä punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Ikuisesti toisilleen uskollinen maailmanparannusporukka päätteli, että heidän maailmansa olisi parempi ilman minua. Melkein kaikki tärkeät ihmi- 6

7 set löysivät parempaa seuraa ja tekivät pesäeroa minuun. Olin hyvin epätodennäköinen yhteisön perustaja. Luentokutsujen loppumiseen oli pienten vieroitusoireiden jälkeen aika helppo suostua. Herätyskristillisen alakulttuurissa oli pelottava tilaus sankareille. Mutta voi niitä jotka eivät täyttäneetkään sankaruuden pyhiä mittoja. Heidät lynkattiin huhuilla. Minä olin sanoin ja teoin provosoinut itseni alas ampumisen. Pelkäsin vain sen taloudellisia seuraamuksia. Taloudellinen tukemme oli tähän asti tullut pääasiassa hyvin uskovaiselta porukalta. Minulle oli selvää että tämä paikka ei olisi luentoja varten. Olin syttynyt Martin Buberin visiosta minän ja sinän kohtaamisesta ja halusin vihkiä Ystävyyden Majatalon paikaksi, jossa ihminen voisi olla toiselle tosi. Täällä ei vai kohdeltaisi ihmisiä. Toivoin että Majatalo opittaisiin tuntemaan kohtaamisen paikkana. Halusin tehdä työtä pienten ryhmien kanssa. Siksi olin jo monta vuotta osallistunut psykodraamakoulutukseen. Ystävyyden Majatalo mahdollistaisi ryhmätyöhön keskittymisen ilman että tarvitsisi enää kiertää ympäri Suomea. Samalla Majatalossa olisi tilaa reilun kokoiselle yhteisöllekin. Siihen minä yritin luottaa. Minkälaiselle yhteisölle ja millaisista ihmisistä se koostuisi, sitä en lähtisi tällä kertaa ennalta mestaroimaan. Tulkoot ketä tulee. Pärjätään kenen kanssa pärjätään. Mitään hyviä tyyppejä en enää alkaisi haalia kokoon. Ainoa hyvä tyyppi, jonka kutsumalla kutsuin yhteisöön oli Raili. Sen kutsun esitinkin kosimalla. Osa tästä porukasta sai oikeasti apua, raitistui, alkoi uskoa tarpeeksi hyvään elämään ja ryhtyivät aika hyvin toimiviksi veronmaksajiksi. Muutamat ihan mahdottomat tapaukset ovat tänä päivänä itse vapaaehtoisessa tai ammatillisessa auttamistyössä. Tulevat silloin tällöin muistelemaan menneitä ja kertovat pääasiassa hyviä uutisia. Jotkut joutuivat vankilaan, ajautuivat meidän apumme ulottumattomiin tai kuolivat. Viimeistään siinä vaiheessa kun Railin ja minun tyttäret syntyivät aloimme vaalia Majatalon turvarajoja tarkemmin. Majatalosta tuli niin hiljainen ja turvallinen, että meitä alettiin pitää jonkinlaiseksi postmodernin maailman puolimaallisena luostarina. Sen vastapainoksi aloin rakentaa seurustelu- ja juhlimistilaa rannalle. Tietenkin sinne piti myös kerätä satoja tuoppeja, koska keskiaikaisissa luostareissa valmistettiin olutta. Kurssit, keskittyneet ja syvälliset laiturikeskustelut ja yksityiset kohtaamiset saivat rinnalleen yhä suuremmiksi paisuvat juhannus- elo ja uudenvuodenjuhlat. Synttärit, häät, sukujuhlat ja kaikenlaisten porukoiden tilaamat juhlat alkoivat pilkuttaa vuosittaista ohjelmaamme. Silti Majatalon kohtaava henki on säilynyt. En osaa selittää miten ja miksi. Minä luulen että näiden seinien sisällä on yli kahdenkymmenen vuoden ajan puhuttu niin paljon totta ja tehty niin paljon hyvää, että toista kohtaava kutsu kuiskii kaikissa nurkissa. Ystävyyden majatalo Päätin että Majataloon tulee ketä tulee. Ne lähtevät vasta kun haluavat tai töpeksivät yli kaikkien sietorajan. Alkuvuosina otimme aika suuriakin riskejä rikollisten, alkoholistien, narkkareiden ja syrjäytyneiden nuorten kanssa. Jotkut ryöstelivät naapurien mökkejä. Toiset tappoivat Kanadan hanhia myytäviksi paisteiksi ja ajoivat kännissä auton katolleen naapurin pellolle. Maineemme kylällä kärsi. Oli pakko vähän tinkiä liian naivista luottavaisuudesta ja ennalta varmistaa paikkamme turvallisuutta sen heikoimmillekin jäsenille. 7

8 Ahvenanmaan Elävän Ravinnon Instituutti Fiskön kurssikeskus Kurssikeskus sijaitsee Ahvenanmaan ulkosaaristossa Brändön kunnassa. Brändö on pieni, rauhallinen saaristokunta koskemattoman luonnon keskellä. Sinne on päivittäiset linja-auto- ja lauttayhteydet mantereelta Turusta, Kustavin kautta. Saarelle pääsee myös omalla autolla. Kurssikeskukseen kuuluu iso luonnontilassa oleva ulkoilualue. Rantaan on kymmenen minuutin kävelymatka luontopolkua pitkin. Käytettävissä on soutuvene ja polkupyöriä. Siellä on myös erillinen mökki, jossa voi olla yksin ja hiljentyä. Toiminta on kristilliseltä pohjalta. Tavoitteena on huolehtia vieraista kokonaisvaltaisesti. Rauhallisessa ympäristössä vapautuu stressistä ja kiireestä. Samalla kun oppii uutta, rentoutuu ja keho puhdistuu ja uudistuu. laisilla on mahdollisuus osallistua aamuvoimisteluun ja rentoutusryhmiin. Sauna lämpenee joka ilta. Kurssiohjelma on Mm. Viikon aikana rentoudutaan maalaten ja liikkuen oman jaksamisen ja mielenkiinnon mukaan. Väliaikoina voit tutustua elävän ravinnon valmistukseen käytännössä. Tule virkistymää väreistä ja nauttimaan elävästä ravinnosta sekä pilatestyyppisestä rentouttavasta ja venyttelevästä jumpasta. Ohjaajina Mirja Ilkka ja Tiina Himanen Fiskön kurssikeskus Ruoka on monipuolista ja maistuvaa. Maukkaat ateriat valmistetaan tuoreista vihanneksista, hedelmistä, iduista ja versoista. Kaikki ateriat ovat elävää ravintoa. Viikoilla on omat teemansa. Useimmilla viikoilla on myös elävän ravinnon peruskurssi. Kurssi- 8

9 Kurssikeskus Villa Solhaga KURSSIKESKUS JA YMPÄRISTÖ: Villa Solhaga on kodikas kurssikeskus "Petussa, laulujen saarella", lounaissaaristossa. Ympärillä on pieni Pettu Arboretum ja naapurissa luomutila. Solhagassa pyritään ekologisiin ratkaisuihin mm. vesitaloudessa ja energiankulu-tuksessa. Puutarhassa viljellään mm. takiaisen-, musta- ja kaurajuurta, maa-artisokkaa, merikaalia ja yrttejä sekä hoidetaan vanhoja puita ja pensaita. Kesällä puistoa hoitavat myös lampaat. Tarjolla täysihoitoa vanhassa Jugend-tyylisessä kivihuvilassa, useimmissa huoneissa kaakeliuuni. Yhteisesti mm. sauna, kokous- ja liikuntatila. Lapsille puumaja. Täysihoidon yhteydessä voi leiriytyä. Solhagassa myös ruoka on sydämen asia. Erikoisuuksia ovat mm. leivinuunissa leivotut hapanjuurileivät, piirakat, uunipuurot, soijaruoat, seitan, omat yrttiteet ja maitohapatetut vihannekset, kalaruoat ja keruu-tuotteet. OHJELMAA: Solhaga vuokraa tiloja kurssien vetäjille. Esim. puiden hoitoon voi osallistua. Soutuvene ja kanootti vuokrattavana. Petussa ja luodoilla voi myös pyöräillä. MATKAOHJEET: Julkiset: Juna-asema Salo, 50 km. Bussipysäkki Perniö tai Förby, 13 km (kesällä Bromarv). Noutopalvelu. Auto/pyörä: Perniöstä Särkisaloon, josta Förbyn kylän läpi lossille. Sieltä edelleen Petun lossille, josta viitoitettu tie perille (n. 3 km). HINNAT: Täysihoito 59 /vrk, kurssilaisilta 46 /vrk. Puolijoukkueteltta 42 /vrk, oma teltta 37 /vrk. Sis. aamiainen ja ateriat. Lakanat kurssilaisille 13, täysihoitolaisille sisältyy hintaan. Jari Loijas ja Maria Crockatt Petuntie Förby Puh. (02) , Fax:

10 Majatalo Martta Saariston romanttisin majoittumispaikka Talonpoikaisantiikkia, ruusuja, pitsejä ja kauniita pieniä esineitä ja yksityiskohtia. Martassa viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Vanhat rakennukset ja lähialueen vehmas saaristolaisluonto vaelluspolkuineen ja uima- rantoineen tarjoavat ihanat puitteet niin ulkoiluun kuin ihanaan olemiseen ja elämästä nauttimiseen. Päivän kruunaa maittava lounas tai illallinen Martan ravintolassa tai kuppi tuoretta hyvää kahvia Martan Wanhanajan kahvilan kakuilla tai tuoreilla korvapuusteilla ja munkeilla höystettynä. Skärgårdsmak - Saaristolaismakuja Hyvä ruoka on valmistettu selkeistä puhtaista ja hyvistä raaka-aineista. Ainesosa joka kruunaa maun, on rakkaus itse ruokaan. Kun ruoka on rakkaudella ja lämmöllä tehtyä, näkyy ja maistuu se myös. Haluamme tarjota sinulle maukkaan ruokamuiston saaristosta. Majatalo Martta valittiin mukaan arvostettuun Skärgårdssmak ketjuun keväällä Meillä pääset tutustumaan Marttamaiseen makunautintoon. Miltä maistuu kotona tehty luomu hapankaali tai tuore luomuruisleipä. Martan lihapullista tai kalapihveistä puhumattakaan. Hyvä konstailematon lähi- ja luomuruoka, asiakaslähtöinen hyvä palvelu välittömään tyyliin, ovat ne tekijät jotka toivat meille Skärgårdssmak laatumerkin. Ajo-ohje Turun, Kaarinan ja Paraisten suunnasta saavuttaessa on ennen Nauvoa yksi lossi. Lossi liikennöi kesäaikaan tiheään 15 minuutin välein. Matka lautalla kestää vain noin 10 min. Linkki lauttaaikatauluihin. Lautalta on noin 15 min ajomatka (autolla) Nauvon kirkonkylän keskustaan, josta heti kirkon jälkeen käännyttäessä oikealle Majatalo Martta näkyykin rinteessä ylhäällä. Vierasvenesatamaan, josta on noin 300 m Majatalo Marttaan. majatalomartta 10

11 Elin Kleopatra Danielson- Gambogi Elin Kleopatra Danielson-Gambogi (3. syyskuuta 1861 Noormarkku 31. joulukuuta 1919 Antignano, Italia) oli suomalainen taidemaalari. Danielson-Gambogi oli kotoisin Satakunnasta Noormarkusta, virkamies- ja sotilassuvusta. Molemmilla vanhemmilla oli myös koulusivistystä. Hänen isänsä Karl Emil Danielson oli ylioppilas ja äiti Rosa Amalia Gestrin oli käynyt Porissa tyttökoulua. Danielson-Gambogin pikkuporvarillisen suvun on arveltu olevan yksi syy hänen uravalinnalleen. Elinin perhe kuitenkin kärsi rahapulasta katovuosien ja heikkojen viljelymenetelmien takia. Maatila meni konkurssiin Elinin ollessa kymmenvuotias, ja vuosi tämän jälkeen hänen isänsä teki itsemurhan. Lapsuus ja taideopintojen alkuvaihe Taloudellisista vaikeuksista huolimatta äiti pystyi kustantamaan molemmat tyttärensä yksityiskouluihin. Oletettavasti osa Elinin päättäväisyydestä taiteilijana johtui vaikeista lapsuuden vuosista ja vahvaluonteisista sukulaisnaisista.lähde? 15-vuotiaana Danielson kirjautui Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsingissä ja asettui asumaan enonsa kauppias Mauritz Gestrinin ja tämän puolison Clara Gesterin kotiin. Koulu ei tällöin vielä tarjonnut todellisia mahdollisuuksia taiteilijan ammattiin, vaan sitä pidettiin lähinnä harrastelijoiden kouluna.lähde? Pian Danielsonin aloittamisen jälkeen koulu jakautui kahtia antiikki- ja alkeisluokkaan. Taitojensa perusteella Danielson siirrettiin suoraan antiikkiluokkaan. Opiskelijatovereittensa Helena Westermarckin ja Helene Schjerfbeckin kanssa Danielson kirjoittautui pian antiikkiluokan jälkeen Adolf von Beckerin yksityisakatemi- Kuukauden taiteilija 11

12 Danielson opetti 1893 Taideyhdistyksen piirustuskoulussa pääopettajana, 1890 Turun piirustuskoulussa Victor Westerholmin sijaisena ja vielä seuraavan talven toisena opettajana ja Helsingin yliopiston piirustussalissa, vaikka hän olikin jo päättänyt ryhtyä taidemaalariksi. Tähän syynä olivat lähinnä velat, joita hän oli aiemmin joutunut ottamaan kattaakseen elinkustannuksensa. Danielson-Gambogi lähti heti uudistamaan koulun rakennetta ranskalaiseen suuntaan ja perusti antiikkiluokan lisäksi maalausluokan. Hän aloitti opintonsa Academie Colarossin naisateljeekoulussa vuonna Monet muutkin suomalaiset taiteilijat olivat asettuneet Pariisiin. Samassa ateljeessa opiskelivat myös Helena Westermarck, Agda Lindqvist ja Helena Schjerfbeck. Ateljeessa opiskeltiin joka päivä kello kahdeksasta viiteen kipsimallin, asetelman ja elävän mallin piirtämistä ja maalausta. Koulu opetti nopeasti Danielsonille kehittyneempää maalaustekniikkaa ja alastonmallin piirtämistä sekä maalausta. Suurin osa hänen taidoistaan perustuukin juuri Ranskalaiseen akatemiaan, jossa oppilaat opetettiin piirtämään ja maalaamaan, mitä he näkivät, sekä vangitsemaan mallista yleisvaikutelman. Äiti, 1893 aan. Adolf von Beckerin pyrkimyksenä oli tuoda Suomeen kunnollista, monipuolista taideopetusta ja suunnata oppilaita ulkomaan opintoihin, pääasiallisesti Pariisiin. Yksityisakatemian tärkeimpiä oppeja Danielsonille oli öljymaalaustekniikan opettelu ja tutustuminen ranskalaiseen realismiin. Ajalta on säilynyt asetelmia ja henkilökuvia, joita voidaan pitää niin hyvinä harjoitelmina kuin kauniina yksittäisinä töinäkin. Taidemaalarin uran valinta ja Pariisi Danielson epäili kauan taidemaalarin uraa, sen taloudellisen epävarmuuden ja opintojen kalleuden takia. Hän harkitsi pitkään taideteollista uraa, ja opiskelikin posliinimaalausta vuonna Hän ehti tehdä muutamia koristemaalauksia Arabian tehtaalle, kunnes lyhyen piirustuksenopettajan uran harkinnan ja opettamisen Jyväskylän seminaarissa jälkeen hän, kahden opettajansa (Sjöstrandin ja Adolf von Beckerin) kannustamana lähti ensimmäiselle opintomatkalleen 1883 Pariisiin. Bretagne ja paluu Suomeen Monet taiteilijat matkustivat kesäisin akatemiasta Bretagneen tai muutamia kilometrejä Pariisiin ulkopuolelle maalaamaan maalaiselämää. Bretagnessa oleskellessaan Danielson maalasi pääasiallisesti ulkoilmamaalauksia. Jo ensimmäisenä kesänään 1884 hänen väriasteikkonsa kirkastui selvästi, mitä tapahtui usein ulkoilmamaalaukseen siirtyneille maalareille. Hän ei kuitenkaan omaksunut täysin Bastien Lepagen harmahtavia värisävyjä. Bretagnessa valmistuneet teokset käsittelivät aiheiltaan usein laivoja, osterinpoimijoita, omenankorjuuta ja muita miljööseen sijoitettuja henkilökuvia. Tänä aikana valmistui Bretagnelaistyttö (1885), joka kuuluu hänen merkittävimpiin töihinsä. Önningebyn taiteilijayhteisö Bretagnesta Danielson palasi Suomeen ja oleskeli pääasiallisesti Noormarkussa sukulaistensa luona. Hän solmi Suomessa ollessaan monia uusia ja lämmitteli vanhoja ystävyyssuhteita muun muassa Hanna Rönnbergiin, Fredrik Ahlstedtiin, Victor Westerholmiin, Alex Federleyhyn ja J.A.G Ackeen. Monet näistä ystävyyssuhteista saivat alkunsa Ahvenanmaan tai- 12

13 teilijayhteisössä, jota kutsuttiin Önningebyn taiteilijasiirtokunnaksi. Taiteilijat pitivät Önningebyn luontoa kauniina ja innostavana. Yhteisön toiminnan aikana syntyivät ensimmäiset suomalaiset talvella ulkoilmassa maalatut maalaukset, muun muassa Danielsonin Talvikalastaja (1877). Muut Danielsonin aiheet käsittelevät usein naisten elämää, erityisesti naisen ja lapsen välistä suhdetta. Erilaiset maatilan töitä koskevat aiheet kuuluivat myös aikakauteen. Pariisiin matkoja ja kotiinpaluuta Maalattuaan pitkiä aikoja Suomen luonnossa Danielson alkoi kaivata takaisin Pariisiin, jonne hän lähti heikosta rahatilanteesta huolimatta. Elin asettui Hanna Rönnbergin huonetoveriksi ja opiskeli päivisin Academie Colarossissa. Tämä aika Ranskassa jäi lyhyeksi. Hän palasi takaisin Suomeen, Noormarkkuun vuonna 1888, jonne hän ryhtyi rakentamaan omaa ateljeeta. Suomessa ollessaan hän toteutti suurta alttaritaulua Ahlaisten seurakunnalle. Vuonna 1889 Danielson palasi taas Ranskaan, mutta alkoi jo puolen vuoden jälkeen kaivata takaisin kotimaahan. Kukaan Ahvenanmaan yhteisön ystävistä ei ollut silloin Pariisissa, paitsi Hanna Rönnberg, joka hänkin vietti enemmän aikaa Edvard Westmanin kanssa. Ystävien puute ja Akseli Gallen-Kallelalta omaksuttu kansallisromanttinen innoitus sai hänet haluamaan taas takaisin Suomeen. Hän päättikin matkustaa suoraan Noormarkkuun ohittaen jäsenmäärältään paisuneen taiteilijayhteisön Ahvenanmaalla. Opetustyö Turussa ja hänen sisarensa Tytty, joka asui Tampereella vei häntä myös kohti Noormarkkua. Suomessa Danielson maalasi useita kansallisromanttisesti värittyneitä teoksia, kuten Äidin huoli (1891), Tyttö metsässä (1893), Perunannostajat (1893) ja Äiti (1893). Monia näistä voi pitää hänen merkkiteoksinaan. Vielä kerran hän matkusti Pariisiin, neljännelle ja viimeiselle opintomatkalleen. Matkaa ennen hänen mielessään oli myös lähtö Italiaan, mutta matka kuitenkin päättyi Pariisiin rahan puutteen takia. Ensimmäiset matkat Italiaan Pariisin asema taidemaailman keskuksena oli laskemassa 1800-luvun lopulla. Moni nuori, varsinkin symbolismiin suuntautunut taiteilija lähti Italiaan Pariisin sijaan. Danielson lähti Firenzeen 1895 matkastipendin turvin. Henkilökohtaisina syinä olivat todennäköisesti kiistat Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajuudesta Helsingissä ja hänen halunsa suuntautua symbolismiin. Neljän kuukauden Firenzessä oleskelun jälkeen hän matkusti takaisin Suomeen. Hän palasi kuitenkin jo samana vuonna Italiaan ja asettui Antignanon rannikkokaupunkiin aloittaen merimaisemien maalauksen. Elin ihastui Välimereen ja ryhtyi ahkerasti kuvaamaan sitä maalauksissaan. Uudentyyppinen päivänvalo tuotti aluksi hänelle ongelmia. Pian Elin kuitenkin tottui Italian luonnon väreihin ja paahtavaan auringonvaloon. Italiassa valmistui useita kotimaan lehdissä kehuttuja maalauksia kuten Levolle, Rannikkomaisema välimereltä, Tiemaisema ja Välimeren kalastaja. Danielson ei saanut enää matkastipendiä vuodelle 1896, mutta hän päätti silti jäädä Italiaan tekemään suurta tilaustyötä, Kemiön kirkon alttaritaulua. Hän vuokrasi ison ateljeen ja alkoi tehdä luonnoksia itse taulua sekä kehyksiä varten. Maalauksen valmistumisen jälkeen hän palasi Suomeen. Syyskuussa Danielson lähti takaisin Italiaan. Hän ilmoitti kirjeitse sisarelleen avioitumisestaan italialaisen taidemaalarin Rafaello Gambogin kanssa. Rafaello oli 13 vuotta nuorempi kuin Elin. He asuivat Italiassa Torre del Lagon kylässä, pienessä neljän huoneen asunnossa, kunnes talon omistaja suostui rakennuttamaan heidän toiveidensa mukaan uuden kerroksen taloon kahden vuoden vuokrasopimusta vastaan. Kiertelyä Italiassa ja lampunvaloaiheita Vuosina 1899 ja 1900 Rafaello ja Elin osallistuivat Italialaisiin taidenäyttelyihin ja myös Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn. Samana vuonna Gambogit vielä muuttivat takaisin Antignanoon, jossa Elin oli asunut aiemmin. Vuosia 1899 ja 1900 voikin pitää hänen töidensä läpimurtovuosina ulkomailla. Jopa kotimaan kriitikot olivat tavallista tyytyväisempiä töihin.lähde? Työt kiersivät Pariisissa, Firenzessä, Milanossa, Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Viipurissa. Erityisen suosittuja ja varsinkin Italiassa kehuttuja maalauksia olivat Viinitarhassa, Kesä ja vuoden 1900 Promotrice-näyttelyn kolme kehuttua työtä olivat Pesijätär, Omakuva ja Lago di Massaciuccoli. Elin Danielson-Gambogi maalasi useita lampunvaloaiheita, kuten Päivällisen jälkeen (1900). Tämä oli ilmeisesti maalattu heidän Torre del Lagon kodissaan. Samantyyppinen maalaus oli Talvi-ilta (1901), jossa mies soittaa mandoliinia. 13

14 Aviokriisi Jouluna 1900 Gambogit saivat vieraikseen Dora Wahlroosin, joka ihastui Antignanoon ja päätti jäädä sinne vähäksi aikaa maalaamaan. Elinille kuitenkin selvisi, että Rafaellolla ja Doralla oli suhde. Tämä masensi häntä ja latisti hänen työtahtiaan. Tästä huolimatta Turun näyttelyssä oli kolme hänen työtään vuonna Näistä ehkä merkittävin oli teos Poutapäivä. Teoksessa nainen ripustaa märkiä vaatteita kuivumaan narulle paahtavassa Välimeren auringossa. Tarkasti piirretyt heittovarjot, kasvillisuuden sekä vaatteiden kuulto ja kimallus luovat hienostuneen kuvan valosta. Vuonna 1901 Gambogit matkustivat Suomeen. He maalasivat maalaistalossa Ahvenanmaalla. He osallistuivat myös suomalaisten taiteilijoitten syysnäyttelyyn, joka oli Gambogeille suuri menestys. Esillä oli Italiassa tehtyjä töitä ja vanhoja, Suomessa ennen myymättä jääneitä töitä. Näissä maalauksissa Elin oli siirtynyt tyyliltään lähemmäksi miehensä koloristisempaa ilmaisua. He palasivat Pietarin kautta takaisin Italiaan vuonna Elin kuitenkin lähti Suomeen aviokriisiään pakoon saman vuoden joulukuussa. Hänen oli kuitenkin palattava takaisin Italiaan, koska Rafaello oli sairastunut, eikä olisi selvinnyt ilman vaimonsa päivittäistä apua. Taloudellisia huolia Vuosina 1904 Rafaellon ja 1903 Elinin maalaamista omakuvista heijastuu heidän parisuhteensa tila. Elinin ylpeä harmahtava kasvokuva kertoo hänen päättäväisyydestään huolehtia miehestään ja heidän taloudellisesta selviytymisestään. Rafaello näyttää taas murtuneelta ja kärsivältä. Elinin kirjeistä käy ilmi, ettei Rafaello huolehtinut juurikaan maalaustensa myynnistä.lähde? Italiassa oli tähän aikaan hyvin vaikea saada töitä kaupaksi, vaikka olisikin myynyt hyvällä käsityötaidolla tehtyjä töitä halvalla. Rafaello ei myöskään huolehtinut arkiaskareista, kuten hän oli avioliiton alkuaikoina tehnyt. Vuoden 1905 Gambogit viettivät heikosta rahatilanteestaan huolimatta kesän Volterran kaupungissa Italiassa. Heille kunnostettiin jälleen kerran talon yläkerrasta oma ateljee. Elin joutui käyttämään rahojaan Suomessa tähän, koska rahaa ei ollut Italiassa. Heidän oli hyvin vaikea tulla toimeen. Saadakseen rahaa elämiseen Elin toivoi myyvänsä jotain Turun ja Helsingin näyttelyissä ja Tampereen taideyhdistyksen näyttelyssä. Näinä aikoina valmistui hänen maalauksensa Lukuhetki, joka on näkymä Mauritz Gesterin, Elinin enon, vierashuoneesta. Viimeiset vuodet Elinin äiti kuoli Suomessa Elin pääsi Suomeen vasta 1911 kootakseen laajan näyttelyn omista ja Rafaellon töistä. Koko Suomessa olonsa ajan Elin sairasteli. Tämä jäi hänen viimeiseksi Suomen vierailukseen. Italiaan hän palasi vuoden 1913 lokakuussa. Hän jatkoi maalaamista järjestäen yhden yhteisnäyttelyn Rafaellon kanssa omassa ateljeessaan ja osallistui Venetsian biennaaliin. Hän lähetti töitä myös Turun taideyhdistyksen näyttelyyn. Töiden menestystä esti kuitenkin nuorten taiteilijoiden arvostuksen puute Suomessa.lähde? Loppuaikoina hän ei ollut enää tekemisissä Suomen taidemaailman kanssa, eikä juuri osallistunut tai pitänyt näyttelyitä. Suurimpana syynä tähän oli ensimmäisen maailmansodan ja Suomen sisällissodan aiheuttama yhteydenpidon ja matkustamisen vaikeus ja Suomen muuttuneet taidepiirit.lähde?. Elin Danielson-Gamobogi kuoli Antignanossa keuhkokuumeeseen ja hänet haudattiin Livornon Misericordia-hautausmaalle. Hauta poistettiin vuonna Hauta palautettiin kuitenkin vuonna joulukuuta 2004 hautausmalla järjestettiin Elin Danielson-Gambogin ja hänen puolisonsa Raffaello Gambogin maallisten jäännösten uusi siunaustilaisuus ja samassa yhteydessä paljastettiin haudalle pystytetty uusi muistomerkki. (Via Dell Ardenza 3, Livorno, koordinaatit: N ,E ). Muistomerkin tarkka sijainti: Äärimmäinen sisäänkäynti hautausmaan oikealla reunalla ja sisääntullessa heti vasemmalla sotamuistomerkin takana on kulmatila n:o 2) Tekniikka ja tyyli Elin Danielson-Gambogin piirustustekniikka on hyvin lähellä ranskalaista 1800-luvun akateemista tapaa piirtää. Piirustus perustuu tarkkaan kaksiulotteiseen muotojen näkemiseen ja sitä tukee kolmiulotteisen muodon tajuaminen. Hänen akateemiset harjoitelmansa Academie Colarossin ajoilta kertovat kyvystä havaita täsmällisiä mittasuhteita ja asettaa valoisuusasteita niin, että muoto tulee parhaiten esille. Tätä samaa perusteellista havaitsemista hän jatkoi maalauksissaan. Elin Danielson-Gambogin maalaukset suuntautuvat eniten naturalismiin. Naturalismi oli vielä Danielson-Gambogin aloittaes- 14

15 sa uraansa aivan uusi aate ja maalaustapa. Elin ja muut naturalistit pyrkivät yleensä ulkoilmamaalaukseen, jossa mallia ei ollut ateljeessa vaan kaikki maalattiin ulkoilmassa ja luonnon valossa naturalismin keulakuvan Bastien Lepagen tapaan. Toisaalta Elin oli hyvin kiinnostunut myös lämpimästä lampun valosta. Hän ei kuitenkaan omaksunut harmahtavaa väriasteikkoa niin kuin Lepage, vaan käytti kirkkaita värejä maalauksissaan. Naturalismia voidaan pitää suuntauksena impressionismin ja akateemisen maalauksen välillä, mutta hänen töistään vain muutama on suoranaisesti impressionistinen. Idealismi ja kapina Danielson-Gambogi kapinoi perinteisiä sukupuolirooleja vastaan ja vastusti naisten aliarviointia ammatinharjoittajina. Hänen työnsä provosoivat usein aikansa vanhoillisia suomalaisia taidekriitikkoja ja kulttuurihenkilöitä. Erityisesti naisen kuvaaminen epäsovinnaisella tavalla herätti kriitikkojen huomion. Näistä kohutuimpia olivat kolme makuuhuoneinteriöörin sijoittuvaa maalausta Levolle, Aamuvaatetus ja Siivooja. Erityisesti Siivooja-maalaus, johon oli kuvattu korsetti, ja Aamuvaatetuksen sijaamaton parivuode nostattivat kohua. Tähän aikaan alastomuutta pidettiin usein luonnon kauneutena, ja intiimiä vaatekappaletta pidettiin paljon sopimattomampana. Postuumit näyttelyt ja muistomerkit Vuonna 1995 Hämeenlinnan taidemuseossa oli Elin Danielson-Gambogin näyttely. Samana vuonna ilmestyi Riitta Konttisen ja Ulla Savojärven kirjoittama kirja Elin Danielson- Gambogi. Vuonna 2002 Suomen suurlähetystön pyynnöstä Suomen Livornon kunniakonsulaatti ryhtyi selvittämään Elin Danielson-Gambogin haudan sijaintipaikkaa. Alkuperäinen hautamuistomerkki oli poistettu hautausmaalta hautojen uudelleenkäyttöä koskevan lain mukaisesti. Konsulaatti onnistui löytämään alkuperäisen hautapaikan hautakiven poistamisesta huolimatta ja saamaan talteen puolisoiden maalliset jäännökset erillisiin sinkkilaatikoihin. Tämän lisäksi konsulaatti pyrki toiminnallaaan vahvistamaan paikallisen yleisön kiinnostusta kahden taiteilijan elämäntyötä kohtaan. Tätä tarkoitusta varten tukemaan järjestettiin Elin Danielsonille omistettu näyttely Livornon kaupungin taidemuseossa Museo Civico Gio- vanni Fattorissa vuonna Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös asianmukainen näyttelyluettelo. Vuonna 2004 valmistui Elin Danielson-Gambogin ja hänen miehensä muistomerkki Livornon Misericordian hautausmaalle. Teoksen suunnitteli ja toteutti livornolainen kuvanveistäjä Antonio Vinciguerra yhdessä arkkitehti Fernando Bernaccan kanssa. Siihen on kaiverrettu Raffaello Gambogin vaimolleen Elinille osoittama runollinen omistuskirjoitus, joka oli myös alkuperäisessä hautakivessä. Luultavasti runo on peräisin livornolaisen kirjailijan Giovanni Targioni Tozzettin kynästä. Kirjoitus on ollut taiteilija Vinciguerran innoittajana hänen suunnitellessaan hautamuistomerkkiä.[2] Vuonna 2007 Didrichsenin taidemuseossa oli Elin ja Raffaello Gambogin taideteosten näyttely ja vuonna 2011 Retretin taiteilijaparejanäyttelyssä oli esillä Elinin ja hänen puolisonsa maalauksia. Muistomerkki Noormarkussa Società Dante Alighieri di Pori (Porin Italiaseura) pystytti vuonna 2011 Noormarkkuun Elin- Danielson-Gambogin syntymän 150-vuotismuistomerkin. Taiteilija Anja Karkku-Hohdin tekemä muistomerkki paljastettiin Noormarkun Klubin puutarhassa 22. lokakuuta Kaksi metriä korkean teoksen jalusta on Kurun harmaata graniittia ja maalattua teräsputkea. Yläosa koostuu maalatuista, laserleikatuista teräslevyistä, joita on viisi kerrosta. Teos kuvaa Elinin uraa Suomessa ja Italiassa. Hillitty väriasteikko ilmentää lämpimiä välimerellisiä ja viileitä pohjoisia sävyjä. Veistos muistuttaa maalaustelinettä. Teräslevyjen leikkauksissa on muistumia Antignanon ja Toscanan maisemasta sekä Noormarkusta. 15

16 Tavallinen rellu - Veikko Lavi kutsuttiin tuolla nimellä. Vaikka asunto olikin nykyisen mittapuun mukaan varsin vaatimaton, kylmän eteisen lisäksi keittiö ja kamari, niin sen ajan oloissa työläisperheessä ylimääräinen kamari oli ylellisyyttä. Kansalaissodan aika v syöpyi Vepan mieleen lähtemättömästi. Tuon ajan muistoista syntyi 1980-luvun alussa LP-kokoelma Punaiset ja valkoiset. Teksti: Veikko Tiitto (Laulutekstit (Tavallinen rellu, Laulajan testamentti): Veikko Lavi) Kun minä synnyin maailmaan, sanoi pappa, että siinä tuli Rellu, juu. Veikko Lavi on itse humoristiseen tyyliinsä todennut, että huhtikuussa 1912 maailmassa sattui kaksi suurta "munausta". Silloin maailmaa kuohutti Titanicin haaksirikko. Samaan aikaan syntyi maamme 1900-luvun ajan kenties merkittävin lauluntekijä Veikko Lavi. Toivo Veikko Lavi syntyi 23. huhtikuuta 1912 Kotkassa Wilhelm (Ville) ja Ida Lavin kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimpana. Etunimi Toivo kuvasteli uskonnollisten vanhempien toiveita siitä, että pojasta tulisi pappi, mutta toive papin urasta haihtui ja kutsumanimeksi vakiintui Vepa. Vaikka hän ei ryhtynytkään uskonnollista sanomaa julistamaan, niin omaa sanomaansa kuitenkin. Pienestä pitäen Vepa nimittäin tunsi tarvetta pukea ajatuksensa runomuotoon, kuvata elämää sellaisena kuin hän sen itse ympäristössään näki ja koki. Laulu Nälkälinna kertookin juuri Vepan lapsuusajan elämästä Hovinsaaressa, jossa sijaitsevia vuokrataloja Vepa liittyi 15-vuotiaana suojeluskuntaan päästäkseen sen kuoroon. Hänestä tuli kuoron ensimmäinen basso, koska laulajista oli puutetta, vaikka äänensä puolesta olisikin sopinut paremmin toiseksi tenoriksi. Levylaulajista Vepa ihaili eniten J. Alfred Tanneria, jonka kupleteissaan viljelemä rikas suomen kieli vaikutti Vepaan syvästi. Myös urheilu kiinnosti. Vepa löysi omaksi lajikseen kuulantyönnön ja hän edustikin Urheiluseuraansa Kotkan Intoa Suomenmestaruuskilpailuissa Raumalla v kunniakkaasti, vaikka ei mitalisijoille päässytkään. Kymenlaakson paras kuulantyöntäjä hänestä kuitenkin tuli. Kesän 1932 tuntoja töissä Kotkan satamassa Vepa on tallentanut lauluunsa Lasijauholaivakeikka. Vepan mukaan satamatöistä, uitoista ja hätäaputöistä osaavat tehdä romanttisia lauluja vain ne, jotka eivät itse ole näitä töitä tehneet. Kuitenkin Vepan laulu Satamassa tapahtuu sisältää runsaasti huumoria. Tässäkin kuvastuu tuon ajan henki: kun muut keinot loppuivat, otettiin huumori avuksi. Vuonna 1938 Vepa oli opiskelemassa Viipurin sahateollisuuskoulussa. Sen ajan tuntoja kuvaa laulu Kesä ennen sotaa. Vepan talvisotareissu katkesi haavoittumiseen, hän nimittäin haavoittui vaikeasti oikeaan käteen Suvannon Keljassa 19. helmikuuta Talvisodan muistelmiin liittyykin läheisesti laulu Suvannon jäällä. Valmistuttuaan teollisuuskoulusta sahateknikoksi Vepa pääsi Metsäkeskukselle työnjohtajaksi. Kesällä hän kuitenkin sai kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin ilmatorjuntatykistöön Uttiin ja sieltä myöhemmin siirron Haminaan. Vepan sota päättyi kuitenkin taas lyhyeen; aikoinaan kolmiloikassa vammautunut jalka vaivasi pahasti ja niinpä hän pääsi kotirintamalle Metsäkeskuksen töihin. Sodan loppuvaiheista "Hennalan motissa" Lahdessa Vepa sai 16

17 aiheen ensimmäiseen romaaniinsa Sankaripinnari (Tammi, 1985). Sodan jälkeen alkoi vuosia kestänyt vaellus työ- ja asuinpaikasta toiseen. Aluksi Vepa työskenteli vuoden verran lautatarhan hoitajana Viialassa, sitten lyhyen aikaa Joensuussa Rauma-Repola Oy:n sahalla ja Torniossa Pohjolan Puu ja Rakennus Oy:llä. Kaikilla paikkakunnilla Vepa vapaa-aikoinaan osallistui innokkaasti paikallisten työväenteatterien toimintaan. Vuosi vierähti Torniossa, josta matka jatkui Kemiin Lapin Puunjalostus Oy:n toimitusjohtajaksi. Lapin-vuosia kuvaavat laulut Lapsuuskoti Kuusamossa ja Jänkä-Aapon joulu. Runsaat kaksi vuotta Vepa perheineen jaksoi viihtyä Lapissa. Sieltä tuli muutto Järvenpäähän 1948 ja sieltä edelleen Mankalaan. Tällöin Vepa lähti ensi kertaa koelaulutilaisuuteen Fazerille. Varsinkaan siellä liian persoonallinen ja lauluntekijänä lahjakas Vepa ei päässyt läpi, sillä Fazer-yhtiön voimakaksikko Kärki-Helismaa halusi itse huolehtia silloin Suomen musiikkimaun kehityksestä. "Hyvät sanat, huono sävel," kommentoi Kärki, johon Helismaa vastaavasti totesi:"hyvä sävel mutta huonot sanat." Kuitenkin Vepa oli päättänyt samalla reissulla hankkia levytyssopimuksen ja otti yhteyttä Westerlundille, jossa hän sai aikaan yhtiön johtaja Herman Sjöblomin kanssa sopimuksen neljän laulun levyttämisestä. Ensimmäisen levynsä Tavallinen rellu / Mies Mekkonen Vepa levytti vuonna Levy ilmestyi heti seuraavan vuoden puolella. Samassa tilaisuudessa äänitettiin myös kappaleet Kymin jenkka ja Ukkomiesten polkka. Levyillä Vepan säestyksestä huolehti Viljo Ylönen yhtyeineen. Laulusta Tavallinen rellu muidostuikin Vepan tavaramerkki, hän rupesi esiintymään keikoilla taiteilijanimellä Rellu. Vielä tuossa vaiheessa Vepa ei kuitenkaan uskaltanut heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi levytysten ja keikkojen varaan. Hän toimi myyntiedustajana Kouvolasta käsin myyden ensin Heves-sukkia ja myöhemmin kankaita Erkki Helki Oy:ssä. Kuitenkin vasta Vepan kolmas levy Kotkan Kerttu vahvisti hänen paikkansa 50-luvun alun keikkasuosikkien joukossa. Levyä myytiin peräti kappaletta ja se komeili Rytmi-lehden Mitä Suomi soittaa-tilaston kärjessä alkuvuodesta Myöhemmin levyä Kotkan Kerttu on myyty vielä ainakin kappaletta lisääkin. Kultalevyä Vepa ei koskaan ole saanut eikä koskaan sellaisesta välittänyt. Omien sanojensa mukaan hän halusi tehdä musiikkia älykkäille ihmisille ja kultalevyn saaminen olisi ollut massan joukkoon joutumista. Vepan viimeinen levytys Westerlundille oli Laulajan testamentti (1953). 50-luvun alun vuodet kuluivat kiertueilla. Tämän ajan Vepa oli jo päätoimisena laulajana. Säestäjänä toimi aluksi hanuristi Veikko Ahvenaisen yhtye sekä myöhemmin Reino Laitinen yhtyeineen. Laitisen yhtyeen hajottua Vepa kokosi oman yhtyeensä Löysäranteet. Kiertueilla Vepa esitti parodioita ja imitoi, monipuolinen lahjakkuus kun oli. Kiertueet suuntautuivat pitkälle Pohjois-Suomeen Lapin läänin Kemijärveä myöten. Ahkera keikkailu oli myös kuluttavaa. Vuonna -54 Vepa joutuikin äänen menetyksen takia perumaan tulevat keikkansa. Vepa kuitenkin yritti pysytellä työelämässä mukana. Seuraava vuosi vierähti Viiala-yhtiön sosiaalipäällikkönä. Vuosina Vepa levytti vielä Levytukku Oy:n Triola-merkille muutamia levyjä, minkä jälkeen levylaulaja Veikko Lavin ääni hiljeni kahdeksitoista vuodeksi. Vuonna 1955 Vepa muutti Kymin kunnan Jäppilän kylään ja perusti kanalan. Yksityisyrittäjän arki tuli kuitenkin eteen ja pian Vepa oli pahassa verokierteessä. Kanalan hoitamisen ohella hän joutui kulkemaan kunnan hätäaputöissä. Tässä vaiheessa syntyivät muiden muassa laulut Turvelinko sekä Varis ja valtion varatyömies. Vaikka työtä oli paljon, Vepa ehti ja jaksoi siitä huolimatta kirjoittaa tuona aikana paljon uusia lauluja, mistä oli hyötyä hänen myöhemmällä urallaan. Uusi ura aukenikin vuonna Silloin Yleisradion musiikkiosaston päällikkö Pekka Gronow löysi Vepan edellisellä vuosikymmenellä äänitetyt levyt Yleisradion kellarista, jonne ne oli varmuuden vuoksi kätketty, ettei kukaan erehtyisi niitä soittamaan. Yleisradiossa elettiin kuitenkin jo uuden suvaitsevaisuuden aikaa, ja vaikutti siltä, että myös Veikko Laville ja hänen musiikilleen olisi kysyntää. Äänilevyjä ei enää luokiteltu kuten ennen ja aikaisemmin halveksittu kevyt musiikki katsottiin jo soittokelpoiseksi. Niinpä Pekka Gronow lähestyi Kymin Jäppilässä asuvaa kanafarmaria kirjeitse kysymällä heti alkuun: "Arvoisa kansantaiteilija Lavi, olet- 17

18 teko vielä hengissä?" Kävi ilmi, että taiteilija Veikko Lavi on hengissä, ja vieläpä varsin luomisvoimainen. Ainakin Veikko Lavin tapaaminen oli Gronowille myönteinen yllätys, Vepalla nimittäin oli kymmenittäin uusia lauluja valmiina. Kuultuaan Vepan esiintyvän radiossa heräsi myös Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkö Toivo Kärki. Fazerilla tarvittiin uusia lauluntekijöitä. Niinpä jo kuukauden kuluttua Vepa lauloi Fazerille kaksi uutta lauluaan Kaljahanat aukes ja Pienen pieni kirje. Seuraavan vuoden puolella ilmestyikin hänen ensimmäinen pitkäsoittolevynsä Veikko Lavi. Seuraavina vuosina Vepa teki Fazerille vielä neljä kokoelmaa. Vuonna 1979 hän vaihtoi levy-yhtiötä Fazerilta Discophonille. Ensimmäinen kokoelma Discophon-yhtiölle, Ruusuja ja risuja ilmestyi vuonna Uusia lauluja syntyi koko ajan, eikä ikävuosien karttumista äänessä huomannut. Niinpä Vepa levytti 80-luvulla sangen ahkerasti sekä kävi silloin tällöin myös esiintymässä eri puolilla Suomea. Discophonin lopettaessa vuonna 1988 Vepa oli ehtinyt tehdä yhtiölle viisi LP-kokoelmaa, kolme omissa nimissään ja kaksi sota-ajan kokoelmaa Ystävät ja viholliset sekä Syylliset ja syyttömät yhdessä muiden solistien kanssa. Vuonna 1988 Vepa levytti vielä EMI-levymerkille albumin Elämäni kronikka. Vuosina ilmestyi jo mainitun Sankaripinnarin lisäksi vielä kolme Veikko Lavin kirjoittamaa kirjaa, niistä viimeinen Sataman valot ja varjot vuonna luvulla ilmestyi vielä Audiovoxin toimesta kaksi CD-albumia, Tunnen kuuluvani tähän maahan (1992) ja Päivä kerrallaan (1994). Veikko Lavi kuoli 22.toukokuuta 1996 sydänkohtaukseen Kotkassa, 84-vuotiaana. Luomisvoimansa hän säilytti viimeiseen asti, ja hänellä oli tarkoitus julkaista vielä Rafael Ramstedt'n tunnetuksi tekemistä kupleteista levy. Ennen kuolemaansa hän ehtikin käydä äänittämässä joitakin Ramstedt'in kupletteja, jotka vasta nyt, satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistaan CD-muodossa. Veikko Lavi on suomalaisessa viihdemusiikissa erikoinen ilmiö. Hänen tyyliään ei nimittäin voi luokitella ns. tavalliseen iskelmämusiikkiin kuuluvaksi. Toisaalta se ei edusta myöskään perinteistä käsitystä kansanmusiikista, puhumattakaan että se edustaisi ns. korkeakulttuuria. Lähinnä Veikko Lavin tyyli omalta osaltaan jatkaa vanhaa suomalaista kuplettiperinnettä. Tässä yhteydessä voidaan puhua ketjusta J. Alfred Tanner - Matti Jurva - Veikko Lavi. Veikko Lavista kupletti sai arvoisensa jatkajan, mutta valitettavasti suomalaisen kuplettilaulun lähes vuosisatainen perinne katkesi samalla kuin hänenkin elämänsä. Jatkajaa ei ole löytynyt, eikä nykyinen kaupallisuuteen perustuva massaviihde taida kuplettia juurikaan arvostaa. Useimmiten Veikko Lavi myös sävelsi itse omat laulutekstinsä. Säveltäjänä Veikko Lavia voidaan lähestyä kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta hänen sävellyksissään ilmenee voimakkaasti kansanmusiikin vaikutus, toisaalta niissä myös on havaittavissa omintakeinen, suorastaan mestarillinen ja tarkkaan harkittu melodian kuljetus. Esim. Leivän ylistys on alunperin pohjalaista pelimannimusiikkia, kun taas esim. Tunnen kuuluvani tähän maahan sekä Prinsessan sukkanauha edustavat selvästi slaavilaista musiikkiperinnettä. Laulussa Auttakaa Valtsua voidaan kuulla kansanlaulu Saunavihdat. Tosin Veikko Lavi, kuten jo todettiin, osasi tehdä itsekin hienoja melodioita, joita tulevat sukupolvetkin varmasti arvostavat. Näitä ovat esim. Kotisaareni, Jokainen ihminen on laulun arvoinen ja Joulutango. Koko luomiskautensa ajan Veikko Lavi kuitenkin oli uskollinen omalle tyylilleen. Omien sanojensa mukaan hän teki lauluja älykkäille ihmisille, huumorilla ja tunteella. Hän ei halunnut uhrata luomistyönsä hedelmiä kaupallisuuden alttarille. Siinä suhteessa hän kelpaa esimerkiksi kenelle vain lauluntekijälle. Lavi pyrki lauluissaan kuvaamaan tavallisen ihmisen elämää sellaisena kuin hän sen itse oli aikoinaan nähnyt (Limperin Hilma, Isän kädet, Lasijauholaivakeikka). Mutta vaikka elämä joskus olikin kovaa, huumoria ei silti sopinut unohtaa, siksi suuressa osassa Vepan lauluista on myös annos huumoria mukana. Itkulla tulin tänne maailmaan, mutta riemulla pois täältä lähden. 18

19 Siksipä lauluni laulan vain juuri näiden seikkojen tähden. Ja kun numeroilla elämässä pelataan, tulee pelistämme kerran ventti missä numeroita ei ole ollenkaan, se on laulajan testamentti. Veikko Tiiton kirjoittamat Satumaa-iskelmä historiat suomalaisista iskelmälaulajista: Veikko Tiitto Ojenna kätesi, avaa portti elämääsi, sukella syvään mereen, joka on tietämystä täysi. Anna itsellesi se mahdollisuus, joka sinulle on maailman kartalle kirjoitettu, tietävät kertoneet taruina ja antaneet tarinoille siivet kulkea läpi ajattomuuden. Anna itsellesi se kaikki, minkä ansaitset. Anna toisille se kaikki, minkä he ansaitsevat. He voivat saada paljon Sinulta ja Sinut on lahjottu Meiltä, Muinaisen Ajan Mittaajilta. Anna kaiken elämän tulla luoksesi ja salli itsesi elää kaikki se, mikä elämänkirjaasi on kirjoitettu. Nauti jokaisesta päivästäsi ja paina sen opit sydämeesi. Sydämesi on tulevan ajan tulkki ja auttaja. Pidä siitä huolta. Helli sitä. Sielusi tyyssijaa. Rakkaudella kanavoiden Oona 19