Pajamäen. Pallo-Veikot ~ JOULULEHTI 11"",

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pajamäen. Pallo-Veikot ~ JOULULEHTI 11"","

Transkriptio

1 Pajamäen Pallo-Veikot 11"", ~ JOULULEHTI '- 1982

2 2 PPV ja yhteishenki Kun PPV perustettiin vuonna 1969, seuran johtokunnan ja 1-joukkueen muodosti varsin yhtenäinen ja "yhteenpelaava" ryhmä. Seuran kasvaessa -70-luvun puolessavälissä ja ykkösjoukkueen noustessa vallan kolmosdivisioonaan paisui jäsenmäärä sekä joukkueiden lukumäärä. Luultiin, että PPV :stä kasvaa suurseura. Luulo oli väärä. Seuramme on ja pysyy pienenä seurana. Kooltaan. Olemme kouluttaneet ja kasvattaneet junioreita jo kolmetoista vuotta. Kasvattaminen on ollut ensisijaisesti nuorten sopeuttamista joukkueknriin ja yhteishengen luomista. Tätä toimintaa on jatkettava. Emme pysty kilpailemaan monien suursenrojen tavoin laadulla ja määrällä. Meidän on kilpailtava laadnlla. Tästä on kaikkien mnistissa kaksi junioreiden SM-loppusarjapaikkaa. Mntta emme pääse tavoitteeseemme ilman rikkumatonta yhteishenkeä. Saumattomaan yhteishenkeen tarvitaan monta tekijää: seuran johto, valmentaja, jonkkue ja junioriluokissa vielä lisäksi vanhemmat. Näiden kaikkien on oltava kunnossa, jotta hyviin tuloksiin päästäisiin. Toivon ja uskon, että PPV:ssä vallitsee se sama yhteishenki, jolla seura pantiin alulle ja jolla jo ollaan päästy hyviin tuloksiin juniorityössä. PPV:N JOHTOKUNTA 1982 Pajamäen Pallo-Veikkojen puheenjohtajana on kaudella -82 toiminut Antero Lehto, puh. koti ja työ Sihteeri on Jouni Laaksonen, puh. koti ja työ Varapuheenjohtajana on toiminut monivuotinen juniorivalmentajamme Jukka Kasurinen, puh. koti ja ~ työ Taloudenhoitajana e li rahakirstun vartijana on ollut Raimo Halonen, puh. koti PPV:n johtokunnan muut jäsenet: Marja-Leena Puolakanaho, puh. koti ja työ , Vesa Ahlström, puh. koti , Ari Kiviniemi, puh. koti 1.-., ja työ 7291 ja Osmo Väistö, puh. koti ja työ POHJA-YHTYMÄ VAKUUTUSTALO Tulevaisuudessa Tapiola-yhtiöt Pääkonttori: Runeberginkatu 5, HELSINKI 10, puh ANTERO LEHTO Puheenjohtaja Pajamäen Pallo-Veikot KOP SILTA JA SATAMA OY Vyökatu HELSINKI 16 puh

3 4 Juniorit menestyivät PPV:llä oli tänä vuonna kolme juniorijoukkuetta: F-, D- ja C-juniorit. Juniorimme osallistuivat piirisarjaan ja D- sekä C-juniorit lisäksi Helsinki Cupiin. e Kaikilla kolmella juniorijoukkueella oli varsin hyvät mahdollisuudet aivan loppusarjaan saakka, mutta syksyn viimeiset pelit menivät sen verran huonosti, että seinä nousi tänä vuonna vielä pystyyn. F-nuorilla oli tänä vuonna otteluja kiitettävän paljon viime vuoteen verrattuna. Lohkossa oli seitsemän joukkuetta ja se pelattiin kaksinkertaisena. Pienet nappulamme taistelivat koko kauden loistavasti. Vaikka pienimmät pojat eivät paljon palloa isompia olleetkaan, pantiin vastustajille kampoihin lujasti. Tuloksena oli viisi voittoa, kuusi tasapeliä ja vain yksi tappio. Sarj ataulukko: 1. LPS KonTU PPV HPS Viikingit Kullervo PuiU D-juniorit taistelivat itselleen neljännen sijan. Lohkovoittaja HJK:lle hävittiin vain 1-3 ja Pohjois-Haagan Urheilijoista otettiin reilu 9-0 voitto. Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Rami V ä - h ä v i r t a. Paran maalintekijä oli Toni A a I t o - nen. Kuva ottelusta Pitäjänmäen Tarmo D - Pajamäeu Pallo-Veikot D, joka päättyi tasan 1-1.

4 5 Taiwanilainen Shuang-Lien D-juniorit ja PPV:n D-juniorit Helsinki-Cupissa. Sarja taulukko: 1. HJK D/ Ponnistus PuiU PPV Kullervo LPS PiTa MauPa HerTo Hurjat Guistan PoHU D-juniorit ottivat osaa myös Helsinki-Cupiiu. Kovassa seurassa tuli neljäs sija. Eksoottisin vastustaja oli taiwanilainen Shuaug-Lien-joukkue. Helsinki-Cupin sarjataulukko: 1. Shuang-Lien Ilves-Pallo TPS... ' l PPV Korson PS C-nuoret pelasivat lohkonsa kaksink ertaisena. Otteluja kertyi kaikkiaan 16 ja pisteitä saatiin kasaan 21. Joukkue oli varsin maaliahne, sillä maaleja tehtiin liki 4 per ottelu. Joukkueen parhaana palkittiin päättäjäisissä Jari T u - runen. Jari sai myös PPV:n vuoden parhaalle junioripelaajalle annettavan kiertopalkinnon. Piirisarjan sarjataulukko: 1. Gnistan PuiU PPV JNK-Malmi PPojat Valtti PeTo. ' Kullervo ' Arsenal Helsinki-Cup ei mennyt yhtä hyvin kuin piirisarja, sillä tuloksena oli vain yksi voitto ja yksi tasapeli. Lohkon kakkosta, Gnistania vastaan PPV pelasi hyvin ja voitto tässä ottelussa olisi taannut jatkopaikan. Helsinki-Cupin sarjataulukko: 1. Reipas Gnistan Palokan Riehto ' 4 l PPV Hj0rring IF C-juniorit ottivat osaa myös Syys-Cupiin. Matka katkesi kuitenkin jo ensimmäisellä kierrokselta Gnistaniin 0-1.

5 6 Edustusjoukkue viidentenä e PPV:n ykkösjoukkue pelasi kaudella -82 neljännessä divisioonassa. Lopputuloksena oli viides sija. Nousu kolmanteen divisioonaan jäi tänä vuonna haaveeksi. e Kevätkierroksella ykkösjoukkueella oli tähtihetkiä ja aallonpohjia. Blow-Upille kärsitty kotitappio 1-3 ja HIFK:Jle vierasottelussa samoin tappio 5-0 olivat katkerimmat häviöt. Makeimmat voitot olivat varmasti lohkovoittaja Fc Teamista kotona 4-0 ja Pallo-Pojista vieraissa 2-1. Sarjataulukko tarkastellessa on merkillepantava paastettyjeu maalien lukumäärä: 43 kpl. Kuu hyökkäys teki vastustajien maaliin vain yhden enemmän, eli 44, voidaan sanoa puolustuksen pelanneeu varsin ailahte.levasti. Ensi kesänä yritetään jälleen, tavoitteena on kolmas divisioona. 4. divisioonan 2. lohkon sarjataulukko: 1. FcTeam PPojat KelA HIFK PPV KatU ValPa Soirot Dik SaSa Blow-Up HäPs Piirisarjassa PPV pelasi tasaisen sarjan, sillä tuloksena oli kolme voittoa, kolme tasapeliä Ja kolme tappiota. Vaikka sarja otettiinkin harjoitusmielessä, oli tulos 10- joukkueisessa lohkossa melko hyvä, viides. Piirisarjan sarjataulukko: 1. HIFK M Kiffen/ MauPa/ PPV Valtti/ Vesa Irrottelijat KP Gnistau Kallion Autokoulu Pitäjänmäki Pitäjänmäentie 27, puh Kurssit alkavat maanantaisin klo TERVETULOA! Joka k.uukausi on Elannon jäsenille laatutavaroita jäsenctuhinnoin. Tuluslu Sinäkin tarjouksiin. liity nyt Elannon jäseneksi Syksyllä ykkönen otti osaa vielä Syys-Cupiin. Ensimmäinen ottelu oli helppo, sillä Ballstars kaatui lukemiin 5-1. Toinenkin ottelu oli vielä voitokas, vastustajana ollut Jämä kaatui nimittäiu numeroin 4-0. Kolmas ottelu Meisseliä vastaan päättyi tasan 2-2 ja rangaistuspotkukilpailun voitti Me-isseli tiukan taiston jälkeen Joukkueen parhaita pelaajia kuluneella kaudella ovat olleet kapteeni Harri K o r p i 1 a a k s o, Markku R ö n k k ö, A s u m a a n veljekset Markus ja Hannu sekä Kari R o u v i u e u. Valmeutajana on ollut Erkki M a n te r e, joka loppukaudesta vahti meuestyksellisesti pömpeliä.

6 7 Markus 'Tiuhu' A s u maa ampumassa rankkaria ottelussa PPV - HIFK. Ottelu päättyi tasan 1-1. PPV:n edustusjoukkueen varakapteeni Markku R ö n k k ö harhauttelemassa vastustajia ottelussa PPV - HäPS. PPV voitti ottelun 3-2.

7 8 Pajamäen Pallo-Veikkojen AH Stars-joukkue Usein on mietitty ja pohdiskeltu mikä olisi PPV:n 13-vuotisen historian paras joukkue. Ykkösen monivuotinen valmentaja Jukka Kasurinen muodosti joukkueen ja luonnehti Ali Starspelaajien myös osuvalla lausahduksella. PPV ALL STARS: Jouni "Jone" Vilermo Risto "Ripa" Pohjanpalo Ari " Kontturi" Kosonen Markku " Make" Rönkkö Jouko "Joke" Metso Ilkka " lie" Kuhakoski Pauli "Huro" Martas Olli " Oltsu" Latola Harri "Haba" Hyttinen Ari "Kivi" Kiviniemi Ilkka "lie" Sinisalo Valmentaja: Jukka "Jussi" Kasurinen Jone: sylettävän hyvä. Ripa: ilmapelikurko. Kontturi: "meiti hoitaa pajut". Make: ohitta-matto-muus. Joke: luunkova tappaja. Huro: jengin jumala. I!e (Kuhakoski): peipparivirtuoosi. Oltsu: nopea, mutta kiero. Haba: klassinen ytteritaiturivipeltäjä. Kivi: kiivas maalikone. Ile (Sinisalo): menestynyt myös lätkässä. Jussi: luunkova 'coach', joka ei pelkää käyttää ääntään missään tilanteessa. Joukkue on laadittu vanhaan knnnon WM-kaavioon, jota pelatessaan PPV alkuvuosinaan niitti useita laakereita ja voitti monia nimekkäitä vastustajiaan. Kokoonpanoa tarkastellessa kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että joukkueessa on vain neljä pelaajaa siitä ryhmästä, joka vuonna 1970 aloitti pelaamisen PPV:n riveissä. Jone, Kontturi, Joke ja Kivi mahtuivat Ali Stars-joukkueeseen. Joukkueen muista nimistä voidaan sanoa, että Risto Pohjanpalo, Markku Rönkkö ja Pauli Martas ovat PPV:n omia kasvatteja ja loput neljä ovat matkan varrella mukaantulleita. Kaudella 1982 pelasi PPV:n ykkösjoukkueessa enää Make Rönkkö, mutta ensi vuonna nähdään riveissä lisäksi Huro Martas ja Kivi Kiviniemi. PPV:n edustusjoukkuetta on seuran historian aikana valmentanut kuusi valmentajaa. Jukka Kasurinen on ollut valmentajana kuusi vuotta ja vuosi -83 on Jussin seitsemäs. Jnssia voidaan pitää Ali Stars-valmentajana kovan kokemuksensa ja loppnun asti viedyn taistelutahtonsa ansiosta. Väheksyttävänä ei myöskään voida pitää Jussin taktikon kykyjä. Yksilölliset ja tuottavat ATK-ratkaisut ======= YRITTÄJÄIN ATK-PALVELU OY Metsäpurontie Helsinki 63 puh

8 10 Reservijoukkue ''Maailmanjoukkue'' e PPV:n kakkosjoukkueessa pelasivat miltei kaikki johtokunnan jäsenet sekä muut seuran jalkapalloilun aktiivitasolla jo lopettaneet pelurit. e Keväällä peleissä oli havaittavissa vielä vähän jäykkyyttä - syynä varmaan vähäinen kuivaharjoittelu ja liikakilot - mutta syksyllä tahti parani. Viisi viimeistä peliä olivat jo sitten tappiottomia: kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. Pallo-Pojat yritti voittaa maailmanjoukkueen entisillä PPV:n pelaajilla: Arto af H ä 11 s t r ö m sentterinä ja Harri H y t t i n en joukkueenjohtajana eivät kuitenkaan saaneet tarvittavaa puhtia jonkkneeseensa, vaan jo u tuivat tyytymään tasapeliin 1-1. Maailmanjoukkueen sijoituksena oli kahdeksas kovassa lohkossa. Maalierokin pysyi vahvasti positiivipuolella. Sarjataulukko: 1. Su-Mi/ Kåndis/ PiTa/ Gnistan/ HIFK/ PaPa/ KUV/ PPV/ PPojat/ Vesa/ KPPK/ Vesa/ Dynamo/ Joukkneen paras osa oli selvästi puolustus. Topparipari Kivi n i em i J e r a m o sekä puolustajapari K a s u r i n e n - Le h t o olivat koko kauden vahvassa vedossa. Monessa ottelussa vastustaja huomasi takovansa päätään kuin kiviseinään yrittäessään läpäistä puolustustamme. JALKAPALLOILIJOIDEN SUOSIMASSA HOTELLI HAAGASSA ON 40 1-luokan huonetta (kesällä 80) 1-luokan ravintola kesällä viihtyisä ulkoravintola amerikkalainen baari kahvio, jossa täydet anniskeluoikeudet 2 saunaa ja uima-allas autohalli hotellivieraiden autoja varten tenniskenttä Tervetuloa viihtymään: HOTELLI HAAGA Nuijamiestentie 10 - Helsinki 32 Puh

9 11 LEIRILLA 0 BENGTSARISSA Heinäkuun lopulla käänsi 22 junioria ja neljä varttuneempaa PPV:läistä kengänkärkensä kohti Hankoa. Bengtsårin saarella vietettiin loistavan sään vallitessa PPV:n jalkapalloleiriä. Leirin vetäjät olivat juniorivalmentajamme Raimo Ha- lonen ja Jouni Laaksonen sekä emäutäuä ja isäntänä Väyryset. Leiri onnistui loistavasti paitsi sään puolesta niin myös jalkapalloilullisesti. Pojat saivat viikon aikana rautaisannoksen jalkapallotietoa. Toivottavasti myös ensi vuonna osanotto on yhtä hyvä kuin tänäkin vuonna. PPV potkii vihreällä veralla SUOMENMAA potkii vihreän linjan puolesta. Lemminkäinen Oy Soita puh ja tilaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta toivottaa Pajamäen Kampaamo Poutamäentie 8 C 13 Puh Asuntokauppojen avainpaikka. Hammaslääkärit Leo Katz Martti Luodeslampi Lars Swanljung PITÄJÄN MÄEN HAMMAS LÄÄ KÄ R IAS E MA Henrikintie 5 F Hki 37 (Pitäjänmäentien ja Konalantien risteysalue) Ajanvaraus puh ark SAASTÖPANKKIEN KIINTEISTÖNVÄLI1YS Iso Roobertinkatu 21, Helsinki 12, puh Kauppakartanonkatu 8, Helsinki 90, puh Kauppalantie 44. Helsinki 32, puh Länsituulenkuja 3. Espoo 10, puh Asematie 5, Vantaa 30, puh

10 12 N aisjoukkueemme pelikentällä Mimmit paransivat sijoitustaan kaudella -82 kahdella pykälällä edellisvuoteen verrattuna. Tuloksena oli neljäs sija 11-joukkueisessa lohkossa. Paremmalla onnella sijoituksena olisi ollut kolmas, sillä maalierolla jäätiin neljänneksi. Erittäin hyvä tulos tämäkin. Joukkueen paras pelaaja menneellä kaudella oli Anu K o. i v i s t o. Munt joukkueen selkärangan muodostaneet pelaajat olivat Anne M a n n e r, Sirpa P y l k - k ä n e n ja pelaaja-valmentaja Marja-Leena P u o I a - kanaho. Sarj ataulukko: 1. HPT KonTu PuiU PPV Valtti/ Vesa SumU P-SV Hekido PiTa Pk l l ERIKOISHAMMASTEKNIKKO LEO SALMINEN Urho Kekkosenkatu 8 C 34 (Linja-autoaseman vieressä) Puhelin Tule onnisrunei//e oswksi/le /ähikauppaasi mtlkkd KIRJUR INKUJA 2 PUH SININÄRHINTIE 1 PUH PIKKALANTIE 8 PUH POUTAMÄENTIE 1 PUH KIINTEISTÖKORJAUS RAIMO HELANDER OY Viimeisen päälle hyvä NALLEN POLKU 4 D ESPOO 11 PUHELIN , , K LIHAPIHA

11 13 Talin Pallo nousi 5. divisioonaan e Vihdoinkin! Näin voidaan kuvata tunnelmia Talin Pallon viimeisen piirinsarjan ottelun jälkeen. Nousu 5. divisioonaan kuuden vuoden puurtamisen jälkeen oli varmistunut. e Talin Pallon ykkösjoukkue on pelannut piirisarjassa vuodesta 1977 lähtien yhteensä 96 ottelua. Tuloksena on ollut 59 voittoa, 12 tasapeliä ja 25 tappiota maalieron ollessa Vuonna 1977 TalPa oli lohkossa kolmas, v. -78 toinen, v. -79 neljäs, v. -80 ensimmäinen, v. -81 toinen ja tänä vuonna ensimmäinen. Jo vuonna 1980 oli nousu lähellä, sillä uusinnassa tuli tappio rangaistuspotkukilpailussa KUV:lle lukemin 2-3. Tänä vuonna TalPan paras pelaaja oli aina luotettava maalivahti Timo 'Tipi' N i e m i n e n. Tipi päästi 18:ssa ottelussa taakseen vain 23 palloa. Hyökkäyspäässä TalPa oli vakuuttava. Maaleja tehtiin yhteensä 57, eli 3,17 per ottelu. Joukkueen maalikuninkaaksi kohosi Antti L a t o l a 13 maalillaan. Yhtenäisen joukkueen eräs tukipylväs kauden aikana on ollut Jyrki_ 'Igor' I t k o n e n, jonka massiivinen olemus on omiaan ollut rauhoittamaan joukkueen peliä. Menestyksekkään joukkueen pelaaja-valmentaja on toiminut Kenneth Degerth. Sarjataulukko: 1. TalPa Botnia Palokan Riento PPV Liffen TaPs S&S Noppajalat Jämä JalPa ' Syys-Cupissa (ent. Pirkkala-Cup) TalPa voitti ensimmäisellä kierroksella Maali-Pallon 2-0. Toisella kierroksella TalPa voitti TreHundran lukemin 3-0. Kolmannella kierrokselja tuli sitten tappio Valtti/A :lle 1-2 ja tie cupissa päättyi tähän. Lämmin lähdössä. e eri Eberi lämmittää auton. työkoneen. rahtitilan, minkä vain. Sinun ei tarvitse palella koskaan, sillä Eberi lämmittää etukäteen. Eberi ratkaisee myös kylmäkäynnistysongelmasi. Voit luottaa Eberiin: alan laajin palveluverkosto on käytertavissäsi. Tule tutustumaan 1 R PP.Umaton ilman verkkovirtaa moottoria rasittamatta Ebeii m;.i;;;.s;;n lämpöautomaaffi. AUTOLA,Yf Kemikaaleja puunjalostusteollisuudelle KE1'1IBA.oT Teollisuuskemikaaliryhmä Hietaniemenkatu 2, Helsinki Puh , telex

12 14 Entä vuonna 1983? Vuosi 1983 on PPV:n 14. toimintavuosi. Pääpaino toiminnassa on edelleenkin juniorityössä. Edustusjoukkueen tavoitteena on kolmas divisioona ja Talin Pallo kokeilee siipiään 5. divisioonassa. Mimmit pelaavat piirisarjassa yrittäen parantaa tämänvuotista sijoitustaan. e Junioririntamalla on tavoitteena ensi vuonna saada jalkeille vähintään kolme juniorijoukkuetta: B-juniorit, C-juniorit sekä E- ja F-juniorit. Tämän vuoden C- ja D-juniorit nousevat pykälää ylemmäksi ja F-junnuista kootaan joko F- tai E-juniorijoukkue riippuen nappuloiden ikäjakautumasta. Näillä näkymillä B-junioreita valmentaa Raimo H a - 1 o n e n ja C-junioreita Jouni L a a k s o n e n. Pienimpiä nappuloita valmentaa edelleen Juha K auki - nen. Edustusjoukkueen valmeutajan raskaan tehtävän ottaa ensi kaudeksi harteilleen vanha konkari Jukka Kas u - r i n e n. Tavoitteena on nousta kolmanteen divisioonaan kaudeksi -84. Talin Pallon tehtävänä on lähinnä varmistaa ensi vuonna paikkansa 5. divisioonassa. Peliaika pitenee tunnista puoleentoista, joten kuntoa ainakin tarvitaan enemmän kuin tänä vuonna. Pelaajamateriaalin vähyys oli tänä vuonna tehdä tepposet TalPalle, joten pelaajia on ensi vuonna oltava runsaammin kuin kaudella -82. Kenneth D e - g e r t h jatkaa pelaaja-valmentajana. Mimmit kärsivät, kuten TalPakin, pelaajien vähyydestä. Tämä lienee korjattavissa ensi vuodeksi. Mimmien sijoitus on parantunut vuosi vuodelta, joten tuskin ensi vuosikaan tekee poikkeusta. Valmentajan löytyminen mimmeille on osoittanut olevan kiven takana. 'Maippi' P u o 1 a k a - n ah o vetänee ainakin talven yli ja keväällä tarkistetaan tilanne. PPV:n reservijoukkue, 'maailmanjoukkue', taistelee taas ensi vuonna uudella innolla piirisarjoissa. Tarkoituksena on keväällä peruskuntokaudella hankkia luja kunto kesän koitoksia varten. Yhteispeliä hiotaan yhteisharjoittelulla ja tavoitteena on lohkovoitto ja taistelu piirimestaruudesta. Salitilanne on Helsingissä tunnetusti erittäin vaikea. Kaupunki myönsi seurallemme kokonaista viisi vuoroa eri saleista: Talin kuplahallista, Pirkkolan ja Ruskeasnon painonnostosaleista sekä Pitäjänmäen entisestä kansakoulusta. Tämä salimäärä seitsemälle joukkueelle on aivan riittämätön. Kuitenkin tästä tilanteesta on ponnistettava eteenpäin. Tämä vaatii yhteishenkeä ja sopeutumista. Ensi kesän otteluissa ei varmaankaan puutu yrittämistä ja taistelumieltä. PPV:N TUKI R.Y. Pajamäen Pallo-Veikkojen Tuki r.y. perustettiin vuonna 1975 auttamaan taloudellisesti PPV:n junioritoimintaa. Tuki on järjestänyt joka vuosi joulnmyyjäiset, osallistunut Pitäjänmäki-päivien järjestelyihin sekä yhdessä PPV:n kanssa järjestänyt Pajamäki-päiviä. Tuki r.y.:n johtokunta vuonna 1982 on seuraava: Puheenjohtajana on Irma Kasurinen, puh. koti , sihteerinä Oili Ketola, puh. koti ja varapuheenjohtajana Marketta Yrjölä, puh. koti Muina johtoknnnan jäseninä on Rauni Kiviniemi (taloudenhoitaja), puh. koti , Mirja Rouvinen, Maritta Miettinen sekä PPV:n edustajana Antero Lehto. Tuki järjestää jälleen tänä vuonna joulumyyjäiset Pajamäen seurakuntasalissa, Pajamäentie 10. Myyjäiset pidetään sunnuntaina klo Mikäli Sinulla on jotain lahjoitettavaa myyjäisiin, ota yhteyttä Tuen puheenjohtajaan, varapuheenjohtajaan tai taloudenhoitaj aan. TERVETULOA TEKEMÄÄN EDULLISIA JOU LUOSTOKSIA TUEN MYYJÄISIIN! LASI KALUSTE OY PUH AUTOLAS IT ALEKSIS KIVEN KATU 74 PuH. n9266, n31as MYYMÅU KULMAKAnJ 1 PUH , JXÄHOYTINTIE 24, H:KI T7 SISUS"TUSLASJT, LASIKOT, KORISTE LASIT, AAKENNUSLAS!T, AKAYYLIMUOVIT, LASIHIOMO. AUTOJEN VANERIVERHOUKSET, PEILIT, TAULUJENKEHY$TYKSET, LYlJYl.ASIT + KA IKKI ALAN TYÖT

Pajamäen Pallo-Veikot JOULULEHTI -----

Pajamäen Pallo-Veikot JOULULEHTI ----- Pajamäen Pallo-Veikot JOULULEHTI ----- 978 Ei ole helppo olla kasvattajaseura Pajamäen Pallo-Veikot perustettiin vuonna 969 ja jo seuraavana kesänä seura aloitti aktiivisen nuorisotoiminnan. Sen hedelmät

Lisätiedot

Pajamäen. Pallo-Veikot ~ JOULULEHTI

Pajamäen. Pallo-Veikot ~ JOULULEHTI Pajamäen Pallo-Veikot ~ JOULULEHTI 1983 PPV:n tulevaisuus Pajamäen Pallo-Veikoilla on takanaan neljätoista toiminnan vuotta. Olemme siinä iässä, jota kasvattajat kutsuvat puberteetti-iäksi. Tämän vaiheen

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi Pajamäen PalloVeikot ry. Helsinki 1969 www.ppv.fi Perustietoja pelitapahtumasta Pajamäen PalloVeikot juhlistaa 40 vuotista taivaltaan järjestämällä juniorien pelitapahtuman Talin jalkapallohallissa, lauantaina

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Tekojäältä uuteen nousuun KalPa by Dale. Mestaruussarja 10 joukkuetta, I divisioona 8 joukkuetta, II divisioona 4 lohkoa 24 joukkuetta

Tekojäältä uuteen nousuun KalPa by Dale. Mestaruussarja 10 joukkuetta, I divisioona 8 joukkuetta, II divisioona 4 lohkoa 24 joukkuetta 1974-1975 Mestaruussarja 10 joukkuetta, I divisioona 8 joukkuetta, II divisioona 4 lohkoa 24 joukkuetta Käytännössä Suomen Sarja muuttui II divisioonaksi (koska uusi ykkönen veti vain kahdeksan joukkuetta).

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo

T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo T9 HAASTETASO T9 (2008) haastetaso, joukkueet Hyps T08-09 Punainen FC Loviisa FC Kontu T08-09 HJK Kannelmäki T0809 Käpylän Pallo Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan. Ottelussa lasketaan tulos, mutta

Lisätiedot

Pe 19.12. 1947 KalPa ErÄveikot (normaalia lyhyempi peliaika). Peli ei lainkaan hassumpaa.

Pe 19.12. 1947 KalPa ErÄveikot (normaalia lyhyempi peliaika). Peli ei lainkaan hassumpaa. 1947-1948 JÄÄkiekosta kiinnostuneille neuvontatilaisuus Lyseolla ke 24.9.1947 Pe 26.9.1947 JÄÄkiekko saa kannatusta Kuopiossa. Savo ti 21.10.1947 JÄÄkiekkorata Kuopioon. JÄÄkiekon olympialeiri Kuopiossa

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

PISTEPUSSI MATKALLA MAINEESEEN

PISTEPUSSI MATKALLA MAINEESEEN PISTEPUSSI PPV-lehti kaudelle -75 D D Piirinmestaruuden voittanut PPV:n B-juniorijoukkue. Takarivi vasemmalta: maalivahtivalmentaja Vesa Ahlstrom, Kaj Klockars, Raimo Halonen, Timo Torkkeli, Jari Sokajarvi,

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130 4. Padel Club

Lisätiedot

Su klo21 22 vuoro vapautui miehiltä ja on myynnissä myös ulkopuolisille Sorakentät käytössä kun sää sallii

Su klo21 22 vuoro vapautui miehiltä ja on myynnissä myös ulkopuolisille Sorakentät käytössä kun sää sallii Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sunnuntai Kello Pohjoispää Eteläpää Kello 14.00 14.30 P05 KJT Futiskoulu 14.00 14.30 14.30 15.00 harjoitus Aikuisille 14.30 15.00 15.00 15.30 B pojat 15.00

Lisätiedot

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN

KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN KLIKKAA KARTTA Kilosport TURKUUN ::: TERVETULOA TURKUUN JA LIEKKITURNAUKSEEN ::: Salibandymestaruudesta taistelee lauantaipäivän aikana 14 joukkuetta! Joukkueet on jaettu kolmeen alkusarjaan. Kaksi parasta

Lisätiedot

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.)

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) 24-25.5.2014 TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) OSOITE: Väinämöisen kenttä, Väinämöisenkatu 4-6 00100 Helsinki LAUANTAI 24.5 peliaika 1x25 min kilpasarja (K) haastesarja (HA) harrastesarja (H)

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS

PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS PELI-KARHUT RY JALKAPALLO POJAT 2007 INFOTILAISUUS 20.9.2018 PELI-KARHUT TOIMINTAFILOSOFIA Peli-Karhut tarjoaa nuorille mahdollisuuden oppia ja nauttia jalkapallon pelaamisesta ja harjoittelemisesta riippumatta

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. MänTS Wallenius Jari Puh. 0406604973 4. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta

09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta La 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta 09:30:00 P00: KOPSE Millennium - EPS Tulinappulat/1 P01: IVU Kobrat - Valtti FC P01: GrIFK - IVU Gepardit

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

PPV-Passi. Työryhmä Harri Korpilaakso Antero Lehto. Tietopaketti aloittelevalle pelimiehelle Ja hänen vanhemmilleen

PPV-Passi. Työryhmä Harri Korpilaakso Antero Lehto. Tietopaketti aloittelevalle pelimiehelle Ja hänen vanhemmilleen PPV-Passi 2003 Työryhmä Harri Korpilaakso Antero Lehto Tietopaketti aloittelevalle pelimiehelle Ja hänen vanhemmilleen PPV PASSI 2003 Työryhmä Harri Korpilaakso Antero Lehto PAJAMÄEN-PALLOVEIKOT ry. (PPV

Lisätiedot

Pajamaen.Pallo-Veikot JOULULEHTI J

Pajamaen.Pallo-Veikot JOULULEHTI J Pajamaen.Pallo-Veikot JOULULEHTI J 1981 / Nuorille toimintaa PAJAMA.EN PALLO-VEIKO T on aina kunnioittanut nuorisotoimintaa. Vain juniorijoukkueita kouluttamalla voidaan edistaii helsinki laista jajkapalloilua.

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2010-2011 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O L O H K O A Pikku-Pojat Grim Reapers Sheriffs II Gremlins Team Sekajäte Firma Kesäteräweikot Rollators Sapa Rajumuju 9 8 1 0 62 17 9 7 2 0 84-34 16 9 6 0 3 60-35 12 9 6 0 3 56 12 9 4 1 4 47-42 9 9 2 3

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD

ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD 2.5.2018 14:48 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2017-2018 THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL FOR THE PERIOD 2017-2018 Kuva: Juha Parkko Kuva: Marja Valkeavuori Miesten Suomen Mestarit

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN.

Stadicup 2011 F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. Stadicup 2011 VUODEN 2011 26.STADI CUP TULOKSET JA PALKITUT! F8 IKÄLUOKKA FAIR PLAY JOUKKUE (JAETTU PALKINTO) LPS 03-05 JA LPS PINKIT, FAIR PLAY PELAAJA PEPPI PISILÄ NJS ESPANJOL/SININEN. F9 IKÄLUOKKA

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna Ehdotus Yhteistoiminta- ja vaalialueista Ahvenanmaa Pohjois-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Satakunta Pirkanmaa Varsinais-

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La TIK-Tennis vs NurTS (16-30) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 2. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805 3. NurTS 4 Savolainen Lari Puh. 0445338764 4. Thifa originals Latvio Ilkka

Lisätiedot

A L K U S A R J A A YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A A YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A A 1. 2. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, 3. 4. 5. JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN ottelut voitot tasurit tappiot + maalit maalit pisteet HaPan Vastustajat Hölistit Sb Nyco Mätärit SB Saunailta 0 0

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus 2011. 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta

Marja-Vantaa -turnaus 2011. 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta La 09:00:00 P00: KeiKa P00 - FC Honka Pantterit P00: KoiPS - KäPa AC P02: IHK - ESPA Pantterit musta 09:30:00 P00: KOPSE Millennium - EPS Tulinappulat/1 P01: IVU Kobrat - Valtti FC P01: GrIFK - IVU Gepardit

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT:

OTTELUOHJELMA POJAT 5 6 LUOKAT: SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 5-6 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Torstai 21.1.2010 Paikka:4Pirkka-halli, D-halli kentät no 3 ja 4, A-halli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Laajasalon palloseura 2005-2015. Tarina pienen kyläseuran kasvusta kehityskelpoiseksi keskisuureksi jalkapalloseuraksi

Laajasalon palloseura 2005-2015. Tarina pienen kyläseuran kasvusta kehityskelpoiseksi keskisuureksi jalkapalloseuraksi Laajasalon palloseura 2005-2015 Tarina pienen kyläseuran kasvusta kehityskelpoiseksi keskisuureksi jalkapalloseuraksi Mia Stierncreutz - Koulutus; Kasvatustieteen kandidaatti, varhaiskasvatuksen koulutuslinja

Lisätiedot

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi

Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA. Pallokissat.fi Tyttöjen jalkapalloturnaus Kuopiossa KÄSIOHJELMA Pallokissat.fi Tervetuloa Kuopioon! Loppiaisena 2013 sadat tyttöfutaajat pelaa yli 100 ottelua Kuopio- ja Kuplahallissa. Toinen TalviRonaltiina turnaus

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin

Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin Miesten 4-henkisten joukkueiden mestaruussarja päättyi Play-Offeihin 11.4.2014 Tornados-Patteri 2-1 1. sarja Patteri selvästi paremmassa iskussa. 850-759 tuloksella 1-0 johtoon. 2. sarja Tornados tuli

Lisätiedot

SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE

SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE SPTL HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 sivu 1 (5) SPTL:N HALLITUKSEN SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KAUDELLE 2018-19 Muutettavaksi ehdotetut kohdat kursiivilla. 1) PELIN AIKANA NEUVOMINEN 3.6.1.1

Lisätiedot

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5.

19:00-20:30. Nikkilä 1/2. 19:00-20:30 Söderkulla 1/2 KKI45 JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. HELATORSTAI MIEHET NIKKILÄ SÖDERK. TN LUKKARIN TN MASSBY N JOKIPUISTO N LINNANPELTO N HIEKKÄKENTÄT MIEHET JOUKKUE MA 11.5. TI 12.5. KE 13.5. TO 14.5. PE 15.5. LA 16.5. SU 17.5. JOUKKUE SV - TuPS 16:00-18:00

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf

Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf. Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf Parkanon harrastelentopallon tuloksia: Harrastelentop.tiedote_2015-16.pdf Harrastelentop._ohjelma_2.11.2015.pdf HARRASTELENTOP._2015-16_taulukko_2.11.-15.pdf tiistaina 4.8.2015 pelattiin Parkanon pesäpallon

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A Akateeminen Salibandy 0 0 0 0 0 0 0 VAK 0 0 0 0 0 0 0 Haklift ABT Oy 0 0 0 0 0 0 0 Team BS Raisio 0 0 0 0 0 0 0 KENTTÄ

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot