Maamme sivistyshistorian merkkimies, Suomen historiankirjoituksen isä, Henrik Gabriel Porthan ( )

Transkriptio

1 1 M Maamme sivistyshistorian merkkimies, Suomen historiankirjoituksen isä, Henrik Gabriel Porthan ( ) Henrik Gabriel Porthan syntyi Viitasaarella, köyhässä sydänmaaseudun pitäjässä, jossa pedot kuleksivat repimässä mökkiläisten lehmiä, ja kuoli Suomen Turussa. Hänen isänsä oli Viitasaaren kirkkoherra Sigfrid Porthan ja äitinsä tunnettuun länsisuomalaiseen sivistys- ja yliopistosukuun kuulunut Christina Juslenia, professori Gabriel Jusleniuksen tytär. Henrik oli neljälapsisen sisarusparven vanhin. Kaksi vuotta nuorempi pikkuveli Sigfrid oli näppärä runoilija, jonka Turun sanomien sivuilla olleet runokappaleet vieläkin osoittavat, ja josta varttui yliopiston kirjallisuushistorian dosentti ja Porvoon kymnaasin lehtori. Hän kuoli Tukholmassa 1798 syöpään. Pikkusiskot Maija Greta ja Stina Kaisa (Maria Margareta ja Kristina Katarina) olivat sairaalloisia, kuten isänsäkin sekä vähävoimaisia ja jäivätkin naimattomiksi. Siskot asuivat myöhemmällä iällään veljensä Henrikin luona ja kuolivat 1812 ja SUPISUOMALAINEN SUKU Henrik Gabriel Porthanin suku oli vanhaa itäsuomalaista pappissukua, jonka juuret löytyvät Viipurin porvaristosta 1500-luvulla. Nimi on väännös supisuomalaisesta nimestä Purtta eli Purtanen ja sukujuuret johtavat Viipurissa eläneeseen porvariin Gustaf Purtaseen. Tämän pojasta Sigfrid Porthanuksesta tuli kenttäpappi ja lopulta Joroisten kirkkoherra. Henrik Gabriel Porthanin isoisä Henrik Sigfridinpoika oli sotapappina palvellut kuninkaan armeijassa. Tällöin hän oli kärsinyt monista sotaelämän rasituksista ja saanut siitä korvaukseksi 1704 uuden viran Viitasaaren kirkkoherrana, Viitasaari tunnettiin tuolloin puhtaasta suomenkielestään. Hän oli samalla sitoutunut naimaliitolla turvaamaan edeltäjänsä Ignatiuksen lesken tahi tyttären, mutta seurakuntaansa saavuttuaan naikin monien suureksi harmiksi kahdeksantoistavuotiaan Maria Harneskskjöldin, luutnantintyttären Rantasalmelta. KOTOA POIS JO PIKKUPOIKANA Henrik Gabriel Porthanin isä, Viitasaaren kirkkoherra, sairastui 1744 loppuiäkseen suvun keskuudessa yleiseen mielenhäiriöön, joka oli Pothanien sukupiirre. Isän vapautti kurjuudestaan vasta 1793 tapahtunut kuolema. Isän sairaus hajotti perheen ja Henrik Gabriel sai sen vuoksi viiden vuoden iästä alkaen kasvatuksensa enonsa, Kruunupyyn kirkkoherran Gustaf Jusleniuksen kodissa Pohjanmaalla. Kiitollisena Porthan myöhemmin muisteli enon hänelle kodittomaksi joutuneelle poikarukalle osoittamaa hellyyttä ja huolenpitoa. Olenhan kokonaan Sinun velallisesi, melkein kaikki olen Sinulta saanut, kuten hän lausui ylioppilaana esikoisteostaan enollensa omistaessaan. Enon palkkaamien kotiopettajien avustuksella poika valmistui ylioppilaaksi 15- vuoden ikäisenä. Pikkuveli Sigfrid toimitettiin Turkuun toisen enon, hovioikeudenneuvos Pehr Jusleenin huomaan, kun taas sairas isä, äiti ja kaksi siskoa jäivät kurjiin oloihin Viitasaarelle. Enon isällinen huolenpito ja ohjaus loi voimakkaan pohjan lahjakkaan ja säntillisen nuorukaisen pätemistarpeelle, joka suuntautui opintoihin. Porthanin lempikirjan poikavuosina kerrotaan olleen 1500-luvulla kirjoitettu Sleidanuksen suuri latinankielinen teos neljästä maailmanvallasta. Henrik Gabriel osoitti jo nuorena kiintymystä kieliin ja historiaan. TURUN AKATEMIA Turun yliopiston tieteellinen henki oli jokseenkin lamassa ison- ja pikkuvihan välisenä aikana ( , ). Uudenaikainen saksalainen filosofia, etenkin Cristian Wolffin edustamana, alkoi vapauttamaan tiedettä kirkon ja luterilaisen oikeaoppisuuden kahleista. Englannista ja Ranskasta alkunsa saaneet valistusaatteet saapuivat lopulta myös meidän raukoille rajoillemme. Turun yliopiston tieteellinen henki osoittikin ripeän virkoamisen merkkejä 1700-luvun jälkipuoliskolla. Porthan saapui 15-vuotiaana Turun akatemiaan. Hänet merkittiin yliopiston jäsenkirjaan ja vastaanotettiin pohjalaiseen osakuntaan. Hänelle urkenivat nyt ylioppilaselämä, uudet tuttavapiirit ja uudet olot. Porthanin kehitykseen ylioppilasaikana vaikutti voimakkaasti Jusleniuksen suku ja sen fennofiiliset perinteet sekä professori ja piispa K. F. Mennanderin antama esimerkki monipuolisesta tutkimus ja keräilyinnosta, joka kohdistui Suomen kirjallisiin ja historiallisiin muistoihin. Ahkera nuorukainen hankki itselleen monipuolisen ja vankan pohjasivistyksen sekä hyvän taidon vanhoissa ja uusissa kielissä. Hänen ensimmäinen vuokraisäntänsä oli maisteri, sittemmin professori ja oppinut luonnonteologian edustaja, Christian Cavander. Akatemian opettajat kuuluivat kaupungin virkamiespiireihin ja opettajantointa pidettiin ensisijassa tuottavana tulonlähteenä ja yhteiskunnallista arvoa antavana omaisuutena. Opettajat saattoivat ostaa professorin virkoja toinen toisiltaan tai siirsivät niitä sukulaisilleen ja tuttavilleen. Virkoja saattoi myös tavoitella ns. kumarrusmatkoilla Tukholmaan. Porthanin väitöskirjat pro exercitio ja pro gradu Revelationi quid debeat philosophia nostra (Mitä filosofiamme on velkaa ilmoitukselle, 2 osaa, 1758, 1762) käsittelivät luonnonteologiaa. Porthan todisteli väitöskirjoissaan, että Jumalan olemassaolo oli todistettavissa järjen avulla. Synti, helvetti, ylösnousemus ja muut kristilliset opinkappaleet olivat tämän rinnalla toisarvoisia. Myöhemminkin luonnonteologian ja valistusajan ateismin välinen jännite innoitti Porthania. Hänen katsontakantansa oli loppuun asti sangen horjuva, olisiko Raamattua pidettävä, kuten tapa vaati, jumalallisena ilmoituksena vai uskaltaisiko sitä pitää historiallisena lähteenä. Väitöskirjojensa ansiosta Porthan nimitettiin kaunopuheisuuden (klassillinen filologia) dosentiksi Tällöin alkoi Porthanin yliopistollinen opetustoimi, joka kesti yli neljä vuosikymmentä. AAMURUSKO Turussa Porthanin ympärille ryhmittyi samanhenkisten nuorten piiri. Siihen kuului hänen sukulaisiaan ja lahjakkaita tulevaisuuden miehiä. Näitä olivat; pikkuveli Sigfrid Porthan, serkku Pehr Juslén, M. J. Alopaeus, Matias Calonius, Kristfrid Ganander ja K.F. Mennander-Fredenheim. Ryhmää elähdytti kirjalliset ja tieteelliset harrastukset etupäässä fennofiilisessä hengessä. Nuoren Porthanin toimiin kuului Aurora-seuran (Aamurusko) perustaminen 1770, johon edellä mainitut herratkin oleellisesti kuuluivat. Sen perustamiseen oli antanut aihetta Isänmaamme rakkaus ja huolenpito Suomemme kunniasta ja menestyksestä. Jatkuu sivulla 4

2 2 Pääkirjoitus Urheiluhuumaa Olympialaiset päättyivät muutamia viikkoja sitten. Suomalaiset urheilijat saavuttivat kolme mitalisijaa. Kiitokset ja onnittelut Tuuli Petäjälle purjelautailun olympiahopeasta, samoin kuin Antti Ruuskaselle keihäänheiton pronssista ja Silja Lehtiselle, Silja Kanervalle ja Mikaela Wulffille purjehduksessa saavutetusta kolmannesta sijasta. Muuten Suomen menestys ei Lontoon olympialaisissa sen sijaan ollut kaksinen, kuten ei aiemmin kesällä Helsingissä järjestetyissä yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoissakaan. Vain kerran ennen, nimittäin Ateenassa 2004, olemme jääneet kokonaan vaille kultamitalia. Sitä ennen Suomella olikin katkeamaton kultamitaliputki lähes sadan vuoden ajan aina Lontoon kisoista 1908 asti, jotka olivat ensimmäiset joihin osallistuimme silloin vielä Venäjän suuriruhtinaskuntana mutta kuitenkin omalla joukkueellamme. On selvää, etteivät sotia edeltäneiden aikojen mahtavat mitalisaaliit enää palaa. Kuka voisi kuvitellakaan, että Suomi vielä voittaisi mitaleita esimerkiksi Pariisin kisojen malliin 1924, jolloin Paavo Nurmen johdolla nappasimme 14 kultaa, 13 hopeaa ja 10 pronssia. Näiden vanhojen menestysten ansioista Suomi on yhä sijalla 14 kaikkien olympiakisojen yhteenlasketussa mitalitaulukossa. Helsingin kisat 1952 toivat meille vielä 6 kultaa, 3 hopeaa ja 13 pronssia. Siitä alkaen suunta on ollut vähä vähältä alaspäin ja 2000-luvulla olemme vajonneet urheilun pikkumaiden kastiin. On toki myönnettävä, että kilpailu on nykyään yhä kovempaa. Olympialaisiin osallistuu selvästi suurempi joukko maita kuin menneinä aikoina ja harjoittelu on avoimen ammattimaista. Lisäksi Suomesta on vuosikymmenien varrella tullut korkean elintason maa, jossa urheilu ei enää ole useimmille nuorille kovin houkutteleva tulevaisuudenmahdollisuus Sampo Terho verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Vaikkei menneisiin aikoihin voikaan palata, selvästi parempi menestys kuitenkin olisi varmasti mahdollista. Ruotsi esimerkiksi saavutti Lontoon kisoissa sentään 8 mitalia ja Norjakin neljä, joista kaksi kultaista. Rohkaisevan esimerkin antoi myös isäntämaa Iso-Britannia, joka heikoimmillaan voitti Atlantassa 1996 vain yhden kultamitalin, mutta suurten panostusten jälkeen otti nyt kotikisoissaan peräti 29 kultaa. Menestys maailman huipulla vaatii monia asioita. Tarvitaan ahkeria ja lahjakkaita urheilijoita, mutta myös valmennus- ja muita resursseja. Lahjakkuuksien löytämiseksi pienestä kansasta täytyisi nuoriso saada laajemmin harrastamaan urheilua. Tässä puolestaan tasokas koululiikunta on eduksi. Eikä tietenkään kannata ajatella urheilua pelkästään nuorison harrastuksena. Suuret kisamenestykset tuovat meille iloa ja nostavat kansallista yhtenäisyyden henkeä, mutta henkilökohtaista elämänlaatua parantaa parhaiten se, että harrastaa itse urheilua. Suomalaiset ovat edelleen innokasta urheilukansaa penkkiurheilijoina. Meidän jokaisen kannattaa varata arjestamme aikaa myös oikealle liikunnalle, jota jokainen voi harrastaa tasonsa mukaan. Suurten urheilukisojen paras anti on, jos ne pystyvät innostamaan myös meitä tavallisia kansalaisia urheiluharrastusten pariin. Kaupunki elää korvesta Jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin irvistää taas lokakuun kuntavaaleissa. Tekeillä oleva kuntauudistus pyrkii keskittämään Suomea tehokkaampiin keskuksiin. Suuruuden uskotaan tekevän autuaaksi. Kaupunki edustaa nuoruutta ja tulevaisuutta, maaseutu ikääntymistä ja menneisyyttä. Paikallisuuden ja pienten pitäjien merkitystä on vähätelty siitä lähtien, kun Suomi kyhjötti suomettuneena Neuvostoliiton kainalossa. Voi olla, että suuruuden oppi juurtui suoraan Josif Stalinilta, joka ei tunnetusti pieniä elinkeinoja, tuotantoa tai kauneutta arvostanut. Suomettunein osa meidän eliitistämme puolestaan arvosti Stalinia. Kolhoosi oli kaunista katseltavaa. Omaa kulttuurihistoriaa väheksyvä ajattelutapa on sukua 1970-luvun sosialistiselle edistyksellisyydelle. Tuolloin suomalaiset kirkonkylät rikottiin uuden ja tehokkaan arkkitehtuurin, betonibrutalismin, tieltä. Tuhotuksi ja unohdetuksi tuli iso osa paikallista kulttuurihistoriaa, osa kansakunnan muistia. Home haisee betoniperustuksissa. Vastakkain ovat globalismi ja lokalismi. Erityisesti pääkaupunkiseudun tiedostavissa piireissä kotimaan tuntemus on surkeaa. Tutumpia ovat maailman metropolit. Voisi sanoa, että globalistit ovat 1920-luvun sosialistien kaltaisia utopisteja. Heille hieno löytyy aina ulkopuolelta. Oma koti on tunkkainen. Erityisen tunkkainen on maaseutu. Toisaalta trendit käyvät toiseenkin suuntaan. Lähiruoka on vallannut Helsingin kivijalkakaupat, onpa jokunen maalle muuttajakin haastateltu viime aikoina mediassa. Kun vain iskostuisi, mistä se ruoka pöytään tulee. Helsingissä aluepolitiikkaa herkästi arvostellaan. Rahaa syydetään pohjoiseen, jota etelä elättää, kuuluu valitus. Parempi olisi kuluttaa kehäkolmosen sisäpuolella. Unohtuu moni asia. Ensinnäkin: Helsinki hyötyy pääkaupunginasemasta. Se kerää verovaroin pystyssä pidetyt, julkisen sektorin kymmenettuhannet työpaikat, ministeriöt ja tutkimuslaitokset. Metropoliin hakeutuvat myös isojen firmojen pääkonttorit. Metsä- ja metalliteollisuuden isot yhtiöt nojaavat tuotannossaan vahvasti pohjoisempaan puuhun ja osaamiseen. Itsekkyyden keskellä unohtuu se, että aluepolitiikkaa toteuttavat kaikki kansallisvaltiot. Kansallisvaltion ideaan kuuluu, että maasta ja sen ihmisistä pidetään huolta. Jos valtio jättää osan alueestaan tarkoituksellisesti hunningolle, se luopuu samalla osasta isänmaastaan. Onko ihmisellä tämän jälkeen velvollisuus maksaa veroja, saati puolustaa maataan? Tämä tulisi rehellisyyden nimissä sanoa julki niiden, jotka tynkä-suomea halajavat. Hajauttaminen on pitkän aikavälin investointi. Jos Lappi olisi jätetty oman onnensa nojaan, meillä ei olisi nykyisiä kaivoksia, eikä niiden ympärillä kukoistavaa matkailuelinkeinoa. Voi olla, että olisimme vielä nykyistäkin enemmän myöhässä Suomen tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeän arktisenalueen hyödyntämisessä. Maakunnilla ja pitäjillä on ollut tärkeä osa isänmaallisuuden juurruttamisessa suomalaisiin siitä lähtien, kun maamme itsenäistyi. Kalliin oman maan jakaminen jyviin ja akanoihin, tynkä-suomeen ja lakkautettavaan periferiaan, ei ole vähäpätöinen poliittinen kysymys. Kyse on lopulta Suomen aivan perimmäisimmästä olemuksesta. Sameli Suora

3 3 KIELIPAKOLAISEKSI SAKSAAN Minua ja lastenlääkäri vaimoani sekä lähipiiriämme Suomen kielipolitiikka on vaivannut pitkään. Me olemme pakkoruotsimme lukeneet, mutta nyt olemme päättäneet, että me vanhempina itse päätämme kolmen pienen lastemme tulevaisuudesta. Viemme lapsemme turvaan ruotsinkielisten/ruotsinmielisten poliitikoiden ja virkamiesten mielivallan alta. Me emme aio sallia sitä, että lapsiamme nöyryytetään niin kuin meitä ja meidän vanhempiamme on nöyryytetty. On hämmentävää, että olen kyllä pätevä suunnittelemaan kerrostaloja, siltoja, tehtaita ym., mutta yhteiskunta katsoo etten ole pätevä päättämään omien lasteni tulevaisuudesta. Sama pätee vaimooni, joka on kyllä pätevä hoitamaan vakavasti sairaita lapsia, mutta ei päättämään omien lastensa tulevaisuudesta. Meidän verorahamme kyllä kelpaavat, mutta meidän suomenkielisten mielipiteille tämä yhteiskunta ei tunnu antavan mitään arvoa. Kaikki kielikeskustelut käydään ja päätökset tehdään ainoastaan ruotsinkielisten etuoikeuksien kautta. Isänmaamme Suomi on meille kalliita muistoja omaava rakas maa. Tulemme Saksasta käsin seuraamaan Suomen eriarvoistavaa kielipolitiikkaa. Niin kauan kuin pakkoruotsi säilyy kouluissamme ja yliopistoissa ja virkamiesruotsipakko koko Suomessa, niin kauan aiomme asua ja elää Saksassa. Vasta sen jälkeen kun ruotsinkielisten kieleen perustuvat kohtuuttomat ja järjettömät etuoikeudet lakkaavat ja me suomenkieliset olemme kaikilla tavoilla tasaveroisia ruotsinkielisten kanssa omassa maassamme, aiomme palata. Ehkä joudumme asumaan pitkään pakolaisina, ehkä lapsistamme tulee saksalaisia? Kymmenen hengen ystäväporukkamme kanssa olemme vuosikymmenen koettaneet saada aikaan keskustelua tästä asiasta. Olemme lähettäneet lukemattomia kannanottoja lehtien mielipidesivustoille (Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, ja yksittäisiä moniin muihin lehtiin), mielestämme ne ovat olleet asiallisia keskustelun avauksia. Monet on julkaistu ja moniin kirjoituksiin on tullut ruotsinkielisten vastine. Mutta alkanut keskustelu päättyy aina siihen, että tekemiämme vastineita ei koskaan julkaista. Keskustelu on siten ollut näennäiskeskustelua ja itse asiassa jonkinlaisen median harjoittaman itsesensuurin kahlitsemaa. Lukijoita ja sitä myötä Suomen kansaa johdetaan tietoisesti harhaan antamalla sellainen kuva, että keskustelua käydään tasapuolisesti ja samoilla säännöillä. Tavattoman loukkaavana olemme kokeneet sen, ettei yhteydenottopyyntöihin reagoida millään tavalla. Esim. folktingetin kimpassa-lehtinen herätti eräässä työpaikassa valtavasti tunteita. Ystäväni lähetti silloiselle puh.joht. Anna- Maja Henrikssonille sähköpostiviestin, jossa pyysi vastauksia muutamiin kysymyksiin. Vastausta ei koskaan tullut. Sen sijaan toiseen, kielikylpyä koskevaan kysymykseen, vastaus tuli häneltä kolmessa tunnissa! Koko elämämme ajan meille on hoettu: Suomi on kaksikielinen maa, ruotsinkieli on toinen kotimainen, ruotsinkieli on rikkaus ja kansalliskielemme. Kaikki keskustelut päättyvät toteamukseen, että Suomi on kaksikielinen maa ja piste. Ottakaapa esille Suomen kartta ja merkitkää siihen kaksikieliset alueet. Katsokaapa sitten karttaa ja miettikääpä sitten oikein tarkasti, voiko maa jossa asuu hyvin pienellä alueella rannikolla kaksikielisiä suomalaisia, n. 5 % koko väestöstä, olla todella kaksikielinen. Voiko maa, jonka väestöstä 90 % ei koko elämänsä aikana kuule ruotsia kuin pakkoruotsin tunneilla olla kaksikielinen? Useimpien suomenkielisten on vaikea ymmärtää, että ruotsi on toinen kotimainen ja on osa suomenkielisten identiteettiä, kun lähimmät ruotsinkieliset usein ovat kilometrin päässä. Eikä sekään, että seinäni takana asuu suomenruotsalainen perhe, tee minusta suinkaan kaksikielistä. Suomi ei ole kaksikielinen maa. Suomi ei ole koskaan todellisuudessa ollut kaksikielinen maa. Sen kuolleempi ei kaksikielisyys voisi olla kuin se tällä hetkellä on. Kaksikielisyyttä perustellaan usein pitkällä yhteisellä historialla Ruotsin kanssa. Millainen yhteinen historiamme oli, siitä ei puhuta. Illasta toiseen saamme kyllä katsella televisiosta uusintojen uusintoina milloin minkäkin maailmankolkan historiasta, mutta tuosta meidän pitkästä yhteisestä historiasta en muista nähneeni ainoatakaan ohjelmaa tai keskustelua. Ylen arkistosta kerrottiin, että luvulla on jokin ohjelma tullut, muistaakseni nimi oli historiaa niin että hitaampaa heikottaa. Ei ainakaan heti luvattu uusintaa. (Tarvitaankohan Ruotsin valtion lupa? Tai vähintäänkin RKP:n lupa?) Totuudenmukaisen historian kirjoituksen mukaan tuo pitkä yhteinen historiamme oli meille suomalaisille äärimmäisen julma ja armoton. Käytännössä Suomi oli Ruotsin siirtomaa. Suomen hallinnointi rakennettiin palvelemaan Ruotsin tarpeita. Alusmaasta otettiin irti kaikki mahdollinen ja Suomeen asutettiin omaa väkeä vahtimaan, että riisto tapahtui täysimääräisesti. Verotus oli usein ankarampaa kuin emämaassa eikä veroja suinkaan käytetty suomalaisten elinolojen parantamiseen vaan kartanoiden ja kuninkaiden hovin äärimmäisen ylelliseen elämään ja jatkuviin valloitussotiin. Hirvittävintä ryöstämistä oli, kun suomalainen talonpoika joutui luovuttamaan parhaan hevosensa (useimmiten ainoan) ja parhaan poikansa sotatantereelle. Noilta sotatantereilta aniharva palasi. Koko 1800-luvun ruotsinkieliset tekivät kaikkensa, jotta suomenkieliset eivät saisi kielioikeuksia omassa maassaan. Hallinto ja koulut olivat ruotsiksi, suomenkielisiä sanomalehtiä sensuroitiin ja lopetettiin. Vielä 1930-luvulla suomenkielisten lasten koulunkäyntiä estettiin. Esim. Alavetelissä ruotsinkielinen mies tuli koululle aseen kanssa uhkaillen ja pelotellen, seuraavana yönä koulun ovi oli naulattu tiukasti kiinni Sinnikkäät opettajat ja oppilaat kulkivat sitten kouluun ikkunan kautta. Ainakin kuudella muulla paikkakunnalla suomenkielisten koulunkäynti estettiin eri tavoilla. Näitä historian kirjoja lukiessa joutuu hyvin outoon valoon ruotsinkielisten usein esittämä väite, että lähes kaiken, kulttuurin, tieteet, taiteet, länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän ja sivistyksen olisimme saaneet Ruotsilta ja suomenruotsalaisilta, jotka itse asiassa lähes järjestään ovat sukujuuriltaan supisuomalaisia. Historia on historiaa, enkä tarkoita tällä sitä että pitäisi syyllistää ruotsalaisia tai suomenruotsalaisia. Tarkoitan, että on täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista perustella kaksikielisyyttämme tuolla julmalla ja armottomalla historialla. Internetin ansiosta meillä suomenkielisillä on ensimmäistä kertaa olemassaolomme aikana mahdollisuus keskustella kielipolitiikasta, pakkoruotsista, virkamiesruotsista, kaksikielisyydestä ilman sensurointia. Ajatelkaa, miltä tämä Suomemme näyttäisi ilman tätä 100- vuoden pakkoruotsittamista. Mikäli nuo 100- vuoden suunnattoman suuret resurssit olisi käytetty tärkeiden kielten oppimiseen olisi maamme aivan erilainen ja rikkaampikin. Ehkä ruotsinkielisten kannattaisi käyttää energiansa johonkin järkevään toimintaan, yrittää vaikka ihan itse ottaa vastuu ruotsinkielen ja suomenruotsalaisen kulttuurin säilymisestä. Resursseista ei ainakaan ole pulaa. Suomen valtio kustantaa jokaiselle suomalaiselle täydellisen suomen kielen opetuksen. Lisäksi ruotsinkieliset kuulevat ja pääsevät käyttämään suomen kieltä päivittäin, eli saavat suomen kielen lahjana. Tosin monet ruotsinkieliset vanhemmat tekevät kaikkensa, etteivät heidän lapsensa joutuisi kosketukseen koviskielen kanssa (kuten Eva Westling Turkulaisen mielipidesivulla äidinkieltämme nimitti) perusteluna sille, että ruotsinkieliset koulut ja päiväkodit eivät voi olla samassa rakennuksessa suomenkielisten kanssa. Esim. ainakin Espoossa ja Turussa olisi haluttu säästösyistä yhdistää saman katon alle suomen- ja ruotsinkielinen koulu. Opetus olisi tapahtunut tietenkin kunkin oppilaan äidinkielellä. Ei onnistunut. Samaan aikaan suomenkielisiä kouluja yhdistetään kiihtyvällä tahdilla kuntien rahapulan takia. Kaarinassa olisi haluttu säästösyistä yhdistää saman katon alle suomen- ja ruotsinkielinen päiväkoti. Ei onnistunut. Syynä oli, ettei ruotsinkielisille lapsille pystytty järjestämään omaa sisäänkäyntiä. Nöyrällä kiitollisuudella ajattelen esi-isiämme, jotka jopa henkensä uhalla puolustivat kieltämme, suomen kieltä, maailman kauneinta kieltä. Mistä löytyisi tämän päivän Snellman? Mistä löytyisi se Snellman, josta tulevissa historian kirjoissa sanottaisiin: Hän vaikutti siihen, että suomenkielisten lasten vanhemmat Suomessa saivat vihdoinkin itse mahdollisuuden päättää lastensa tulevaisuudesta. Jani Koskinen, Saksa

4 4 Maamme sivistyshistorian... Jatkoa sivulta 1 Seuraan tiedetään liittyneen 86 jäsentä, etupäässä yliopistomiehiä ja hovioikeuden herroja Turusta ja pappeja ja aatelismiehiä maaseudulta. Seuran esikuvana oli lähinnä tukholmalainen Utile Dulci -salaseura, josta Auroraseura erottui olemalla ohjelmallisesti kiinnostunut suomen kielestä ja Suomen muinaishistoriasta. Aurora oli ajalle tyypillinen salaseura, jossa pääasiana olivat rituaalit, symbolit ja veljien siirtyminen hierarkiassa ylempiin asteisiin. Eero Järnefeltin, Helsingin yliopiston pommituksessa 1944 tuhoutunut, maalaus esittää näin seuran toiminnan hieman kaunistelevassa valossa, herttaisena luku- ja keskustelupiirinä. Porthanin toimittama seuran lehti Tidningar utgifne af et sälskap i Åbo (myöhemmin Åbo Tidningar) oli Suomen ensimmäinen sanomalehti. KIRJASTON HOITAJA Ajalle oli tyypillistä monioppineisuus ja moniharrasteisuus. Se johtui usein tieteenalojen vähäisestä erikoistuneisuudesta ja opettajakunnan pienuudesta ja harrastelijamaisuudesta ja oli pikemminkin puute kuin ansio. Porthan, jos kuka, oli myös aikansa lapsi ja opetti useita eri oppiaineita, toimi pohjalaisosakunnan kuraattorina, akateemisena runoilijana ja juhlapuhujana. Hän oli aatehistorialliselta taustaltaan selkeästi valistusajan edustaja. Saksalainen uushumanismi ei seurauksitta ohittanut turkulaista yliopistomiestä. Erään suurtöistään hän suoritti yliopiston kirjaston amanuenssina ja varsinaisena hoitajana. Hänestä tuo suuresti laiminlyöty laitos sai ahkeran ja hartaan työntekijän, jossa yhdistyivät pedagoginen kyvykkyys, suuri tietomäärä ja kehittynyt kriitillisyys. Koska kirjastonhoitajan palkka oli heikko hänen täytyi eväspussin tyhjentyessä, monen muun nuoren oppineen tavoin, hankia lisätuloja yksityisopetusta antamalla. Hän omistautui kuitenkin harvinaisen kokosydämisesti tehtävälleen kirjastossa. Porthan uusi ja kehitti luettelointia ja tehosti teosten hankintaa. Ruotsista kirjapainoista vapaakappaleina tulevien teosten lisäksi hän hankki kirjastoon taannehtivasti kaikkia saatavissa olevia suomalaisia painatteita ja organisoi vaihtosuhteet, joilla kirjastoon saapui ulkomaista kirjallisuutta. Hän myös lähetti kaksoiskappaleita Porvoon lukion kirjastolle. Lopulta kirjaston kirjakanta oli nelinkertainen entiseen nähden. Hän toimi koko elämänsä kirjaston hyväksi. Syistä, joita ei täysin tunneta, hän näyttää verraten varhain sulkeneen papin uran pois toiveistaan. Ehkä isän esimerkki sukurasituksen muodossa pelästytti Porthanin etsimään uusia uria elämässään? Henrik Gabrielista tuli 1777 kaunopuheisuuden ja runouden professori. TOISET AHKEROI, TOISET PINNAA Tultuaan kaunopuheisuuden professoriksi Henrik Hasselin jälkeen, jonka kerrotaan olleen suora ja ehytluonteinen ukko Porthan sai hoitaakseen laajan opetusvelvollisuuden. Akateeminen elämä oli kuitenkin pääsääntöisesti hiljaista ja jopa velttoa. Seurattiin tuttuja ja turvallisia, perittyjä muotoja. kaikilla oli kylliksi yksityistoimissaan. Yhteishenkeä ja yhdessä toimimisen kulttuuria ei juuri ollut. Opettajat keräilivät aineksia lähinnä omaksi ilokseen ja kerrotaanpa konrehtori Turdinin olleen sen luonteinen, ettei hän näyttänyt kokoelmiaan kenellekään. Uuttera Porthan ei oikein istunut tähän muottiin. Hän pyrki harjoituksissaan opettamaan ylioppilaille esitystaitoa ja antiikin kirjallisuuden tuntemusta. Hän jopa hyväksyi myös muiden kielten kuin latinan käytön akateemisessa opetuksessa. Yksityisluentonsa hän piti ruotsiksi. Porthanin mielestä hyvä akateeminen opettaja ei ollut luentokone vaan pikemmin inspiraation lähde. Suuri osa hänen luennoistaan on säilynyt joko käsikirjoituksina tai ylioppilaiden niistä tekeminä muistiinpanoina. Porthan luennoi filosofiasta, kasvatuksesta, teologiasta, klassisesta arkeologiasta, historiasta, kielitieteestä ja estetiikasta eli lähes kaikista humanistiseen sivistykseen liittyvistä aineista. Porthan määritteli työnsä määrää ja tavoitteita 1783 varsin suorasanaisesti: Täällä niin kuin muuallakin, nyt niin kuin ennenkin, pinnaavat toiset minkä ehtivät, mutta niinpä tekevät toiset sitä enemmän työtä. Kuitenkin kaikkia arvostellaan samalla mitalla; ja tuntuu huikealta saada moitteita, kun kaikella velvollisuudella yrittää hoitaa tehtävänsä. SUOMALAISESTA RUNOUDESTA Isänmaallisuuden tunne kyti monen suomalaisen mielessä epämääräisenä ja salattuna etsien itselleen ilmenemismuotoja. Vaadittiin kunnioitusta ja rakkautta isien perintöä, kotoisia tapoja, omaa kieltä ja ajatustapaa kohtaan sekä valitettiin merentakaisten ruotsalaisten ylimielisyyttä ja sortamishalua. Useilla isänmaallisuus ilmeni harrastuksena suomenkielistä rahvasta kohtaan. Tosin rahvas oli valistajien mielestä kovin sivistymätöntä ja raakaa, mutta Pothaninkin mielestä se johtui siitä, että muutamain aina täytyi raataa ruumiillisessa työssä, jotta toiset voisivat antautua henkisiin tehtäviin. Jo varhain kansanrunot kiinnittivät Porthanin huomion. Jusleniuksilta saamansa innoituksen kannustamana hän ryhtyikin laatimaan tutkimusta suomalaisesta runoudesta. Hän ei kuitenkaan ihannoinut primitiivistä kansankulttuuria, vaan oli kiinnostunut siitä tieteellisessä mielessä. Tutkimuksiaan hän suoritti kesämatkoillaan Viitasaarella ja muualla Suomessa. Porthan laati aiheesta viisiosaisen tutkimuksen ja De poësi Fennica (Suomalaisesta runoudesta) käsitteli kansanrunojen rakennetta, metriikkaa ja tyyliä. Tutkimus jäi valitettavasti kesken ja kuudetta osaa ei koskaan tullut. Porthan kannatti aluksi vallitsevan teorian mukaisesti suomen ja heprean kielten sukulaisuutta ja kiinnitti suurta huomiota suomalaisten kansanrunojen itämaisiin piirteisiin. Kansanrunojen epäkauniita luonteenominaisuuksia, kuten harmonian puutetta hän kritisoi kovin sanoin. Pian Porthan luopui lopullisesti yrityksistään kytkeä suomalaiset heprealaisiin, skyytteihin, kreikkalaisiin ja muihin antiikin kansoihin, kuten aikakaudella oli tapana, jotta suomalaisillekin saatiin rakennettua hieno ja arvokas sukupuu. Suomalaiselle runousopille hänen tutkimuksillaan on suuri arvo, sillä esimerkiksi Lönnrot, Ahlqvist ja Genetz saivat hänen tutkimuksistaan oppinsa runo-opillisiin esityksiinsä. Myös kielentutkimuksen merkitys varhaiselle asutushistorialle alkoi kiehtoa hänen ajatuksiaan. Uushumanismin henki suosi muinaisia myyttejä. Näkemys suomalais-ugrilaisista kansoista omana kielipesueenaan tuli uusimman tutkimuksen kannaksi. Tämä näkemys korosti suomalaisten omaa ominaislaatua. Porthanin mielestä suomenkieli koostui sekä läntisistä että itäisistä lainasanoista. Juro ja harvalukuinen kansa taipui omien isiensä, sankariensa ja urotöidensä kertomisen lisäksi myös hieman kevyempiin runoihin. Suomalainen lemmenlaulu Kuin mun tuttuni tulisi, Ennen nähtyni näkyisi, Sillen suuta suickajaisin, Jos oli suu suden veressä, Sille kättä kääppäjäisin, Jospa käärme kämmein-päässä, Olisko tuuli mielellisä, Ahavainen kielellisä! Sanan toisi, sanan veisi, Sanan lijan liikuttaisi Kahden rakkaan välillä. TIEDEMIES HENKEEN JA VEREEN Turun akatemiassa tarkastettiin Porthanin toimesta 210 akateemista opinnäytettä. Aikakaudelle tyypillisesti ja nykyihmistä hämmästyttäen Porthan oli kirjoittanut niistä puolet. Muutkin tutkielmat ovat usein opettajan ja oppilaan yhteistyötä, sillä professori Porthan korjaili ylioppilaan käsikirjoitusta ja lisäili niihin omia katkelmiaan. Akateemisissa väitöstilaisuuksissa Porthan saattoi olla armoton vastaväittäjä. Olavi Schalbergin väitöstilaisuudessa 1771 Porthan aikalaiskertomuksen mukaan piteli väittelijää pihdeissään. Hän piteli Schalbergiä pahemmin, niin ettei tällä ollut mitään sanottavaa, ja vielä enemmän kiusatakseen häntä väitti Porthan, että Schalbergin mainitsema arabialainen sanajuuri oli tämän itsensä keksimä ja ettei sitä missään arabialaisessa sanakirjassa ollut. Todistaakseensa sitä toi hän esiin arabialaisen sanakirjan ja pyysi Schalbergiä näyttämään itsellensä tuon juuren. Mitä saattoi Schalberg tehdä kun ei osannut ainoatakaan kirjainta lukea? Porthan todisti silloin, että Schalberg oli mestari metsästämään, kalastamaan ja soittamaan, mutta ei missään muussa. Porthanin mielestä historiantutkimuksen keskeisenä osana oli kritiikki. Valistusmiehenä hän taisteli ennakkoluuloja ja yleistyksiä vastaan. De scepticismo historica (historiallisesta skeptillisyydestä) vuodelta1792 on Suomen ensimmäinen Suomen historian metodiopin kirja. Porthan omistautui kypsässä miehuusiässään etupäässä historiantutkimukselle. Hänen tarkoituksenaan oli laatia yleisesitys Suomen koko historiasta, mutta hän jäi keskiaikaan. Porthanin näkemys Suomen historiasta oli se, että suomensukuisten kansojen asutusalue oli ollut alkuaan yhtenäinen, mutta sitten kansat olivat vaeltaneet tahoilleen. Ensimmäisinä alkukodista lähtivät saamelaiset, jotka olivat Tacituksen kuuluisia fennejä ja Pohjolan ensimmäisiä asukkaita. Suomalaiset erosivat vähitellen virolaisista ja muuttivat 200-luvulla jälkeen Kristuksen yli Suomenlahden maahansa. Porthanin esittämä kuva muinaissuomalaisista ei ollut mairitteleva: heillä ei ollut yhteiskuntarakennetta, ei sotataitoa, ei päälliköitä, ei edes kunnon uskontoa, ja he sortivat naisia. Rinnan historiantutkimuksen kanssa Porthan harrasti maantiedettä. Lopulta Porthan teki kokonaisesityksen Suomen maantiedosta. Porthanin reilu 300-sivuinen esitys ilmestyi Tuneldin maantiedon 7. painoksessa 1795.

5 KÄYNTI GÖTTINGENISSÄ Porthan teki ainoan merkittävän ulkomaanmatkansa Hänen matkansa aikana Aurora-seuran toiminta hiipui, eikä enää palannut ennalleen. Porthan matkusti Lyypekin kautta Saksan yliopistokulttuurin pääpaikkaan, verraten nuoreen Göttingenin yliopistoon Hannoverissa. Sikäläisen nuoren yliopiston maine Saksan kaikista virkeimpänä ja vapaamielisimpänä oli kulkeutunut Pohjoismaihinkin. Syynä tähän oli poliittiset olot, jotka olivat Englannin kanssa syntyneen personaaliunionin vuoksi kehittyneet erittäin sallivaan suuntaan. Göttingenin-matkallaan Porthan järjesti myös Turun ja Göttingenin yliopistojen kirjastojen vaihtosuhteet. Muistona tästä Göttingenissä säilytetään vielä 2000-luvun alussa huomattavaa määrää Turun akateemisia painatteita 1700-luvulta. Porthan vieraili myös useissa Keski-Saksan kaupungeissa. Paluumatkallaan Porthan kävi myös muun muassa Berliinissä ja Kööpenhaminassa. PAPILLE SOPIMATONTA Henrik Gabriel Porthan ei koskaan mennyt naimisiin. Samoin hänen kaikki sisaruksensa pysyivät naimattomina. Liekö syynä suvun sukurasite vai mikä, tiedä häntä. Aivan kylmä Porthan ei kuitenkaan ollut vastakkaiselle sukupuolelle, sillä kerrotaan hänen olleen sangen ihastunut serkkuunsa Stina Greta eli Kristina Margareta Jusleeniin, enonsa, hovioikeudenneuvos Pehr Jusleenin tyttäreen. Onnettomasti mielitietty kuitenkin menehtyi nuorena hengenahdistukseen (andtäppa) 1772 auttaessaan pikkusiskoaan Ulriikkaa muutossa tämän uuteen kotiin Porvooseen luvun lopulla naimattomuus ei ollut mitenkään tavatonta oppineiden parissa, mutta papille se oli sopimatonta. EI MIKÄÄN KUIVA YLIOPISTOMIES Henrik Gabriel Porthan ei ollut tavallinen kuiva ja oppinut yliopistomies, kuten hänestä tehdyistä muotokuvista ja patsaistakin ilmenee. Hän oli keskimittainen ja melko tukeva. Hänellä oli valppaat siniset silmät ja tarmokas nenä. Hän oli hyvän ruuan ja juomankin ystävä. Arkioloissa hän tosin pukeutui vaatimattomasti, mutta tärkeämmissä tilaisuuksissa hän käytti juhlapukua ja saamaansa Pohjantähden kunniamerkkiä, jota hän arvosti syvästi, olihan se kuninkaalta. Vaikka Porthan oli yliopistolla itse asiallisuus vapautui hän hyvässä seurassa esittämään persoonallisia ja vitsikkäitäkin näkemyksiään maailman menosta. EN TAHDO NÄHDÄ VENÄJÄN VALTAA Ruotsalaisten ja suomalaisten yhteinen valtio oli Porthanin patria, isänmaa. Poliittisesti Porthan oli lojaali rojalisti ja uskollinen Ruotsin kuninkaan alamainen, jota Venäjän paisuva valta kauhistutti. Hän ennusti, että Venäjä olisi vielä liittävä Suomen itseensä, ja toivoi, ettei hän enää olisi näkemässä tuota päivää. Toive toteutuikin. Porthan oli sairastellut jo kymmenisen vuotta, joskus vaarallisestikin ja heikentynyt ruumiillisesti. Ankara työnteko oli jättänyt häneen jälkensä. Ennen voimakas vartalo kävi kumaraksi, kasvot menettivät entisen terveen värinsä, alakuloisuus ja ärtyisyys vaivasi mieltä. Hän vilustui rakkaassa kirjastossaan kantaessaan kirjoja eräälle oppilaalleen. Kahden viikon sairastamisen jälkeen hän menehtyi 16. maaliskuuta Porthan haudattiin suurin juhlamenoin Turun vanhan tuomiokirkon juurelle vastapäätä sitä akatemian luentosalia, jossa hän oli vuosikymmenet opettanut. Hautajaisiin tulivat ylioppilaat kenenkään kutsumatta ja asettuivat ääneti kummankin puolen tietä, jota myöten heidän opettajansa ruumis kodistansa kannettiin. Yliopisto oli ollut vainajan huolenpidon kohde ja sille hän olikin määrännyt testamentissaan lähes kaiken omaisuutensa jättäen kivulloisille sisarilleen vain välttämättömän. Muistopuheessaan piispa Jacob Tengström lausui opettajastaan, ettei Porthan ollut varsinainen nero, mutta että hänellä oli tervettä järkeä, hyvä maku ja mainio muisti. Nerolla Tengström tarkoitti nokkelalla seurustelutaidolla loistavaa älykköä. Porthanin nuori oppilas runoilija Jaakko Juteini ylisti Porthania suomen kielellä oikeaksi opin isäksi korostaen näin jälkipolville vakiintunutta käsitystä hänestä monien opiskelijapolvien oppimestarina. Mies on ollut, mies on mennyt! Pois on mennyt Porthaninne, edesmennyt mestarimme, oikia opin Isämme: eipä vertaista vedetä joka ajan antimista eipä saada sadoissakaan vuotten vuosissa tapaista. Pekka M. Sinisalo vpj Porvoon ns. valtiopäivien 200-vuotismuistoa juhlittiin muutama vuosi sitten. Asiantuntijat totesivat tuolloin yksimielisesti autonomian ajan pelastaneen sekä suomen kielen että suomenkielisen kulttuurin. Ruotsin Itämaana Suomella ei olisi ollut tulevaisuutta. Valloittajan kieli ruotsi olisi säilynyt kirjakielenä, korkeamman koulutuksen kielenä, virkakielenä ja talouselämän kielenä. Ruotsia olisi opiskellut jokainen eteenpäin pyrkivä suomalainen - ja todennäköisesti hän olisi luonut itselleen suomenruotsalaisen identiteetin vihreällä oksalla pysyäkseen. (Tällaisia tekoruotsalaisia sukuja meillä on Suomessa paljon, monet vasta myöhään 1800-luvulla ruotsalaistuneita). Synkkää historiaa Elo Ruotsin vallan alla ei ollut suomalaiselle talonpojalle mitään Ruususen unta. Juuri suomalaiset talonpojat joutuivat maksamaan kovimman hinnan Ruotsin alamaisuudesta. Esimerkiksi vanhempieni kotiseutu Vehkalahti ja Virolahti itäisen Suomenlahden rannalla tarjoavat siitä murheellisen esimerkin. Aloitetaan Seitsenvuotisesta sodasta, jota käytiin Jo vuonna 1567 Vehkalahden kirkkoherran ilmoituksen mukaan kotisaarellani Kuorsalossa oli ollut vain yksi isäntä. Syy oli, että 1565 oli Viipurin linnaläänin alueelta viety sotaan 257 talonpoikaissotilasta. Vielä pahempi oli Pitkä Viha eli 25-vuotinen sota Venäjää vastaan, joka alkoi 1570 ja päättyi Se raunioitti koko kaakonkulman, mutta pahiten juuri Vehkalahden ja Virolahden. Vehkalahdelta saatiin vankeja Venäjälle orjatyöhön 476 ja Virolahdelta 530. Surmattuja oli Vehkalahdella 31 ja Virolahdella 88. Kuorsalosta vietiin orjiksi 22, enemmän kuin mistään muusta Vehkalahden tai Virolahden kylästä. Kuorsalon naapurikylä, suuri Kallfjärdin (nyk. Klamila ja Sydänkylä) kylä Virolahdella menetti 76 surmattua ja 12 vankia. Muissa naapuruston saarikylissä menetykset olivat: Pyötsaari 6, Tammio 6, ja Haapasaari 8 vankia/orjaa. Mitä teki kruunu? Se läänitti autioiksi eli vähintään kolme vuotta veronmaksukyvyttömiksi todetut saaret ja rannikon kylät. Kuorsalosta, Tammiosta, Haapasaaresta ja Suursaaresta tuli ostorälssiä, joiden ensimmäinen omistaja oli Kustaa II Adolfin sotamarsalkka Kustaa Kaarlenpoika Horn. Mantereen autioista tuli yleensä upseereiden virkataloja, joita näihin asti on komeasti tituleerattu hoveiksi. Kyllä kruunu pojistaan huolta piti, edellyttäen, että he olivat ruotsinkielisiä aatelisia upseereita. Olisiko syytä pohtia ja tutkia Suomen kartanoiden alkuperää? Sivistystä ja Viron mallia Sata vuotta kestäneen autonomian aikana ruotsinmieliset ruotsinkieliset pyrkivät kaikin mahdollisin keinoin torjumaan suomalaiskansallisen heräämisen. Pakettiin kuului myös opettaa siunauksista, joita 700 -vuotta jatkunut yhteys Ruotsiin oli näille raukoille rajoille levittänyt. Korostettiin Ruotsin ajan lainsäädännön merkitystä - mikä olikin totta, ja korostettiin sitä, että Ruotsin valtiovalta toi meille länsimaisen sivistyksen - mikä ei ollut totta. Läntisen, eurooppalaisen, sivistyksen toi meille katolinen kirkko, ja sen työtä on jatkanut uskonpuhdistuksen jälkeen luterilainen kirkko. Itsenäisessä Suomessa ruotsinkielisten asema säilyi; he saivat säilyttää kieleensä liittyvät erivapaudet ja Ruotsin vallan ajalta omistamansa kartanot - toisin kuin Virossa. Siellä maasta tehtiin yksikielinen ja moisiot menettivät lähes kaikki maaomaisuutensa. Myös Suomessa olisi joissakin tapauksissa ollut painavia perusteita vastaavanlaiseen ratkaisuun; tarkoitan niitä kartanoita ja upseerien virkataloja, joiden maat kruunu oli ottanut sotien ja verotuksen takia köyhtyneiltä talonpojilta. Viron mallia ei Suomessa noudatettu eikä edes vuoden 1945 maanhankintalaki häirinnyt suomenruotsalaisten omistusoikeutta. 5 Kielipolitiikkaa Kaakonkulmalta Paremmat lähtökuopat Nyky-Suomessa suomenruotsalaisten parempiosaisuus näkyy selvimmin koulutuksessa. Mitä korkeammasta koulutuksesta on kyse, sitä helpommin paikka avautuu ruotsin- kuin suomenkielisille. Suomenkielisen nuorison käydessä kalliita preppauskursseja ja pyrkiessä vuodesta toiseen haluamalleen alalle, ruotsinkieliselle nuorisolle aloituspaikkoja on paljon yli oman tarpeen. Vuonna 2009 laadituista tilastoista ilmenee, että yliopistojen tutkijakoulutuksessa ruotsinkielisten yliedustus oli 24.1 prosenttia ja lisenssiaattitutkinnoissa 33.3 prosenttia. (Ks. Heikki Tala, Suomen Mielen numero 3-4, 2011, Kysymys ei ole suuremmasta lahjakkuudesta vaan paremmista sosioekonomisista lähtökuopista. Tukea tulee lisäksi suomenkielisiltä veronmaksajilta vastinrahoituksen muodossa, jossa ruotsinkieliset saavat moni kymmenkertaiset avustukset suomenkielisiin verrattuna. Jos papalla ei edelleenkään ole millä maksaa, niin erilaisilla ruotsinkielisillä ja Rkp:n hallinnoimilla säätiöillä on. Sillä lailla ja perustuslailla! Meillä on yhä, ja on ollut jopa vuotta Suomessa kielivähemmistö, joka ei vieläkään ole kotoutunut tänne. Kampakeraamiselta kaudelta asti kaikki muut tänne tulleet ja täällä niiltä ajoilta tai ehkä jo ennen meitä täällä olleet ovat omaksuneet kantaväestön kielen, suomen. Vain ruotsinkieliset eivät siihen ole pystyneet. Ja nyt he ovat yli 4%:n voimallaan vaatimassa, että koska he eivät (muka) osaa suomea, meidän muiden on opiskeltava ruotsia. Sillä lailla ja perustuslailla! Suomenruotsalaisilta on ehkäpä jäänyt huomaamatta, että englanti on ajanut ruotsin ohi? On traagista jos suomea puhuvan peruskoululaisen vieraiden kielten taito supistuu vain ruotsiin ja englantiin. Ruotsinkielinen nuoriso pystyy kansainvälistymään aivan toisin kuin suomenkielinen nuoriso. Heillä on luontaisesti hallinnassa kaksi kieltä ruotsi ja suomi, ja aikaa opiskella muita kieliä. Suomenkielinen opiskelee pakolla ruotsia ja lisäksi välttämätöntä pakkoenglantia vaikka tarve olisi osata muitakin suuria maailmankieliä. Kielilain muille synnyttämät haitat ja harmit, sekä kustannukset ja joskus suuretkin tragediat eivät suomenruotsalaisia huolestuta. Kaiken uhallakin he asemoivat puolueensa sekä itsensä suvaitsevaisiksi, humaaneiksi ja liberaaleiksi, jotka elävät jonkinlaisen uhan ja sorron alla, vaikka he itse asiassa ovat maailman hemmotelluin vähemmistö. Toivoni ja uskoni on, että Rkp:n röyhkeys johtaa joskus oman oksan katkeamiseen. Kun vuonna 1960 ostin ylioppilaslakkiini aitosuomalaisen lyyran, kuvittelin ruotsinkielen ylivallan päivien olevan pian ohi. Eipä ollut, mutta toivossa on hyvä elää! Marjatta Astrén, TM, FM

6 6 Suomalaisuuden Liiton vastine Yleisradion uudelle kaksikielisyyden linjaukselle Suomalaisuuden Liiton Taloustutkimuksella vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan lähes 70% suomenkielisistä suomalaisista haluaisi kouluihin vapaan kielivalinnan ja noin 50% haluaisi Suomesta yksikielisen, jossa ruotsin kielellä olisi vähemmistökielen asema. Tämän vuoksi Liiton kanta on, että suomenkielisten katsojien mielipidettä pitää kunnioittaa YLE:n uudessa kaksikielisyyden linjauksessa. YLE:n on teetettävä mielipidetiedustelu suomenkielisten keskuudessa, ennen kuin se ryhtyy toteuttamaan uutta linjaansa, jossa tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan Manner-Suomen väkiluku oli 5,3 miljoonaa joista ruotsinkielisiä alle (4.7%). YLE:n TV-palveluiden kustannukset olivat v yhteensä 182,8 miljoonaa euroa, josta YLE FST5:n osuus oli 16 %. Mikäli ruotsinkielinen ohjelmatuotanto laajennetaan kattamaan koko Suomi, kustannukset mitä suurimmalla todennäköisyydellä kasvavat. Mistä nuo rahat ovat poissa? Onko resurssien jako nyt oikeudenmukaisella pohjalla, kun ruotsinkieliseen kansalaiseen panostetaan yli kolme kertaa enemmän kuin suomenkieliseen? Yleisradion uudessa kaksikielisyyden linjauksessa todetaan mm, että yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi... Mihin tutkimuksiin tuo arvio perustuu? Suomessa ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi. Miten kaksikielisyys määritellään, katsotaanko kaksikieliseksi suomenkielinen henkilö, joka aikuisena oppii ruotsin kielen? Koskeeko tuo määritelmä kaksikielisyydestä pelkästään suomenja ruotsinkielisiä vai ovatko kaksikielisiä myös esim. suomen- ja venäjänkielen tai suomen- ja somaliankielen taitoiset henkilöt?...yhä useammat suomalaiset elävät kaksikielisessä ympäristössä Kaksikielisiä alueita ovat hyvin pienet alueet rannikolla, Vaasan seudulla, Länsi-Turunmaan saaristossa ja Helsingin seudulla. Näiden alueiden ulkopuoliset alueet ovat täysin suomenkielisiä. Svenska ylen tehtävänä on välittää ruotsiksi se, minkä tietäminen on juuri nyt tärkeätä koko yhteiskunnalle... Eikö YLE:n tehtävänä ole välittää suomeksi se, minkä tietäminen on juuri nyt tärkeätä suomenkieliselle yhteiskunnalle? FST5 on perustettu juuri ruotsinkielistä väestöä varten näkymään koko maassa. Ihmetystä Suomalaisuuden Liitossa on herättänyt myös se, etteivät YLE:n toimittajat lainkaan ottaneet puheeksi eduskunta- ja presidentin vaalikeskusteluissa kielilakia, kaksikielisyyttä sekä pakollista ruotsin kielen opiskelua kouluissa ja yliopistoissa. Kielilaki koskee joka ikistä suomalaista, mutta erityisesti suomenkielisiä, joten asia on tärkeä. Vain ruotsinkielen varassa toimivan suomalaisen liikkumatila käpertyy hyvin ahtaaksi ja helposti nurkkakuntaiseksi. Koko Suomi ei koskaan ole ollut kaksikielinen. Kaksikielisiä/ ruotsinkielisiä alueita ovat olleet yllä mainitut hyvin pienet alueet rannikolla. Siksi on täysin vääristeltyä määrittää koko Suomi kaksikieliseksi ja suomenkielisten identiteetti kaksikieliseksi. Suomen kielipolitiikka lähtee siitä, että kaikille suomenkielisille on muokattava uusi identiteetti, kaksikielinen identiteetti. Tämä identiteetti tuodaan väkisin, pakotettuna ylhäältä päin. Milloin vapaamman kielipolitiikan kannattajat pääsevät televisioon keskustelemaan asioistaan kuten nyt tekevät ruotsinkieliset paitsi omalla, myös muilla kanavilla? Mielestämme identiteettiin pakottamista, johon YLE ottaa erittäin vahvasti osaa, tulisi tarkastella ihmisoikeuskysymyksenä. SUOMALAISUUDEN LIITTO ry Sampo Terho puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo varapuheenjohtaja Suomalaisuuden Liiton Turun kerho Suomalaisuuden Liitolla on ollut aiemmin suomalaisuuden asiaa ajaneita paikallisyhdistyksiä ympäri Suomen. Pitkään onkin ollut puhetta, että eri paikkakunnille saataisiin jälleen paikallisyhdistyksiä ja kerhoja. Turkuun sellainen saatiinkin kun Minna Canthin päivänä perustettiin Suomalaisuuden Liiton Turun kerho. Kerhon perustajina olivat Olli Porra, Jari Helispuro, Jan Sandelin, Asta Määttänen, Marja Leena Lempinen, Kirill Kaupponen sekä Seppo Rantola. Turun kerho Kerho toivoo jäsenikseen ja paikalliseen toimintaan mukaan Varsinais- Suomen alueella asuvia. Suomalaisuuden Liiton varsinaissuomalaiset jäsenet saavat aina kutsun kerhon kokouksiin. Kerho pyrkii kokoontumaan kerran kuukaudessa ja uusia kasvoja tuleekin tutustumaan kerhon toimintaan lähes joka kerta. Turun kerho on toiminut puolitoista vuotta ja aktiivisesti osallistuvia jäseniä on vakiintunut parikymmentä. Kerho ei toimi yhdistyksenä eikä sillä ole varsinaista organisaatiota, vaan aktiiviset jäsenet toimivat eri tehtävissä sopimuksen mukaan. Kokoontumiset Vakituista kokoontumispaikkaa ei ole vaan pyrimme Turun alueella järjestämään tapaamiset keskustan tuntumassa, paikkoihin, jonne on helppo tulla. Tässäkin pyrimme suosimaan suomalaisuutta ja perinteiseksi paikaksi on muodostunut Museokahvila Wanhanajan Puoti, jossa on merkittävä kokoelma kaupan tuotteita sota-ajoista alkaen. Cafe Art puolestaan on mielenkiintoinen kahvila, jonka seinille on asetettu pysyvää näyttelyä. Myös paikalliset taiteilijat valokuvaajista taidemaalareihin voivat tuoda sinne töitään näytteille. Kahvila Kisälli on Käsityöläismuseon läheisyydessä ja osa Turun historiaa. Ohjelma Kerho ajaa suomalaisuusasiaa Liiton viitoittamalla tiellä ja haluaa tuoda mukaan paikallisen näkökulman. Pyrimme myös lisäämään sekä Liiton että Turun kerhon näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Tätä varten ideoimme erilaisia tapahtumia, joita voidaan järjestää talkootyönä kerhon jäsenten kesken. Näkyvimpänä ovat verkkosivut, joita ylläpidetään kerhon toimesta. Sinne päivitetään muun muassa suomalaisuutta, suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria koskevia uutisia meiltä ja maailmalta. Kannanottomme lehtiin ovat myös luettavissa sivuilta. Sinne on myös mahdollisuus kirjoittaa kerholle ehdotuksia toiminnasta tai sivujen ylläpidosta palautelomakkeen kautta. Verkkosivun osoite on www. suomalaisuudenliitto-turunkerho.fi. Yhteistyötä eri toimijoiden kanssa pyritään lisäämään. Olemme tehneet tuttavuutta Varsinais- Suomen Viro-yhdistyksen, Karjala-seuran Turun osaston ja Suomi-Unkari -seuran Turun osaston kanssa. Suomi-Unkari -seuran puheenjohtaja Anneli Zewi on ehdottanut meille yhteistä iltaa, jossa pidettäisiin esitelmä suomen ja unkarin kielen sukulaissuhteista. Heillä on valmiina sopiva henkilökin esitelmää pitämään. Tämä hanke etenee nyt Turun kerhossa. Turun kerho toivoo, että paikallisyhdistyksiä saataisiin Suomeen enemmänkin ajamaan suomalaisuusasiaa. Tällaiset yhdistykset toimisivat myös mainiosti jäsenhankinnassa Suomalaisuuden Liitolle. Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä kaikille lukijoille toivottaa Suomalaisuuden Liiton Turun kerho Jari Helispuro - SINISTÄ JA MUSTAA - LAPUAN LIIKE JA IKL Näyttely isänmaallisista ääriliikkeistä Tervetuloa vuotuiseen sotilasperinnenäyttelyyn Nurmijärven kunnan Käräjäsaliin Keskustie 2 Nurmijärvi. Näyttely on yleisölle vapaasti avoinna lauantaina klo ja sunnuntaina klo Tilaisuus on järjestyksessä 21. näyttely sarjassaan mikä kuvaa itsenäisen Suomen historiaa eri näkökulmista. Hannu Lakee järjestäjä

7 Ahvenanmaa käy ahkerimmin veronmaksajan lompakolla 7 Ahvenanmaan itsehallintoa luotaessa teoriana oli löytää keino, jotta kaksi toisiaan kohtaan täydellistä epäluottamusta tuntevaa osapuolta saataisiin asumaan sovussa samassa valtiossa. Todellisuus puhukoon puolestaan. Itsehallinnon perustana oli siis kansainvälinen sopimus eikä kuten lähes kaikissa muissa itsehallintojärjestelyissä maan perustuslaki. Ajatuksena oli, että osapuolet pitäytyvät oman toimivaltansa rajoissa: maakuntapäivät eivät puuttuisi eduskunnan eikä eduskunta maakunnan lainsäädäntöön. Rajanveto on kuitenkin ollut vaikeaa ja konflikteja on syntynyt vuosien mittaan usein. Maakuntapäivät ylittävät toimivaltansa rajat säännöllisesti. Itsehallintojärjestelmä ei toimi EU:ssa, koska Ahvenanmaan ja Suomen on kaiken aikaa soviteltava keskenään näyttääkseen ulospäin yksimielisiltä. Mikäli sovittelu epäonnistuu pääministerin on yhdessä oikeusministerin, kyseisen hallinnonalan ministerin ja maakunnan hallituksen kanssa yritettävä löytää yhteinen kanta, joka voidaan esittää EU:ssa. Mikäli tässäkään ei onnistuta, Suomen on sääntöjen mukaan, hullua kyllä, esitettävä Brysselissä kaksi eriävää kantaa. Ahvenanmaa haluaa siivota suomenkielen pois Ahvenanmaan maakuntahallitus vaati kesällä, että Maanmittauslaitoksen virallisista kartoissa paikalliset suomenkieliset nimet kuten Ahvenanmaa ja Maarianhamina olisi korvattava pelkästään ruotsinkielisillä. Maankuntahallitus vetosi asiassa vuonna 2004 voimaan tulleeseen kielilakiin. Lain, jonka Suomalaisuuden Liitto katsoo olevan selkeästi ruotsinkielisiä suosivan ja eriarvoisuutta ruokkivan. Myös saaren elinkeinoelämää edustava Näringslivet väittää, että suomenkielisten nimien käyttö tahraa Åland-brändiä. Tahraako Ålandbrändi Suomi-brändiä? Ahvenanmaa on paikannimi, jota on käytetty 1600-luvulta lähtien. Kukaan ei ole myöskään kyseenalaistanut sitä, että kartoissa ja kylteissä ensimmäisenä on ruotsinkielinen nimi. Mitään estettä kahden nimen käyttöön kartoissa ei pitäisi olla. Suomalaisille suunnatuissa kartoissa käytetään myös ulkomaistenkin paikkojen nimistä suomalaistuneita muotoja, kuten Lontoo, Kööpenhamina ja Tukholma ym. Maakuntahallituksen edustajat ovat kertoneet, että heitä harmittaa myös se, että kansainvälinen kartta- ja hakupalvelu Google käyttää karttapalveluissaan myös suomenkielisiä nimityksiä. Miten asiaan voisi vaikuttaa? Kieltämällä palvelun käyttö ja siirtymällä Kiinan malliin sensuroimalla Internetiä? Ahvenanmaan maakuntahallitus osoittaa uskomatonta asenteellisuutta valtakunnan pääkieltä, eli suomenkieltä kohtaan. Eikö kaksikielisyys nyt olekaan rikkaus? Voidaan perustellusti väittää, että ehdotus edustaa suvaitsemattomuutta, kielirasismia ja nurkkakuntaisuutta puhtaimmillaan. Ahvenanmaa, pysyvä nettosaaja Ahvenanmaa on yksi Suomen kuudesta läänistä, mutta sen tehtävät poikkeavat muiden läänien tehtävistä. Ahvenanmaan lääni ei esimerkiksi valvo kuntien toimintaa muiden läänien tavoin. Valtion menot henkeä kohden ovat suurimmat Ahvenanmaalla, Saaristomaakuntaan valuu rahaa mm. itsehallinnon ja varustamotukien muodossa. Ero muuhun Suomeen on suuri. Ahvenanmaalla valtion menot ovat euroa asukasta kohden, kun muualla maassa euroja kuluu euroa per henkilö (erotus 6228 euroa). Myös suhteessa valtiolle takaisinpäin virtaaviin tuloihin Ahvenanmaa on selkeästi nettosaajana. Ahvenanmaa saa itsehallintoonsa budjettituloista 0,45 prosentin könttäsumman, nk. tasoitusmaksun valtion budjettituloista ilman lainanottoa. (maakuntapäivät on esittänyt, että se pitäisi nostaa 0,54 prosenttiin). Tämän lisäksi Ahvenanmaalle maksetaan verohyvitystä, jos Ahvenanmaalta kerätyt valtion tulo- ja varallisuusverot ylittävät 0,5 prosenttia koko maan tuloveroista. Tällöin verohyvitys on 0,5 prosentin rajan ylittävä tuloveromäärä. Ahvenanmaa saa hyvitystä vuosittain. Tilastokeskuksen luvuista vuodelta 2008 ilmenee, että valtio siirsi Ahvenanmaalle keskimäärin euroa asukasta kohden. Suomen keskiarvo oli tuolloin euroa, joka sisältää kuntien kaikki valtionosuudet. Toinen Ahvenanmaan nauttima eriarvoistava etu on varustamotuet, jotka nostavat Ahvenanmaan yritystoimintaan saamat tuet euroon per henkilö. Keskimäärin Suomen maakunnat saavat yritystukia 564 euroa asukasta kohden. Varustamotuista osa valuu Ahvenanmaan ulkopuolelle, ulkomaille. Vuonna 2011 Ahvenanmaan väkiluku oli henkeä. Bruttokansantuotteessa Manner-Suomi on + 18 % EU:n keskiarvoa parempi. Ahvenanmaa puolestaan + 43%. Ahvenanmaalla on Suomen alimmat kuntaveroprosentit, jotka liikkuvat keskimäärin 17 prosentin tuntumassa. Kiinteistöveroa ei myöskään peritä Ahvenanmaalla. Muualla maassa kuntaveroa maksetaan keskimäärin 19 prosenttia ja kiinteistöverot maksetaan pahemmin pullikoimatta. Välimatkat Manner-Ahvenanmaalla ovat pohjoisesta etelään enimmillään 50 kilometriä ja idästä länteen 45 kilometriä, mutta Ahvenanmaalla on silti 912 kilometriä yleisiä teitä. Aviopari? Ahvenanmaan sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Barbro Sundback vertasi runsas vuosi sitten julkisuudessa nykyistä Ahvenanmaan ja Suomen valtion välistä talousjärjestelmää kotirouvan tilanteeseen. Aviomies tuo rahat kotiin ja kotirouva päättää, mitä rahoilla tehdään. Tämä ei enää riitä: yleisen emansipaation hengessä kotirouva tahtoo itse ansaita omat rahansa, meidänkö kustannuksella? Pekka M. Sinisalo, toiminnanjohtaja Suomalaisuuden liiton ylimääräinen yleiskokous päätti yksimielisesti, että Suomalaisuuden Liitto ry osallistuu lakialoitteen valmisteluun (laki Suomalaisuuden Liitto ry nimisestä järjestöstä), jolla Liiton asema vahvistetaan sen suuntaiseksi kuin ruotsin kielen osalta on laissa Svenska Finlands Folkting -nimisestä järjestöstä (laki 1331/2003). Suomalaisuuden Liitto ry:n tehtävänä on edistää suomenkielisen väestön oikeuksia ja toimia tämän väestön sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi sekä suomen kielen ja suomalaisen, erityisesti suomenkielisen kulttuurin edistämiseksi ja säilyttämiseksi. Liitto antaa maksutta nimi- ja lippuvalistusta. Tehtäviensä hoitamiseksi Liitto tekee esityksiä ja selvityksiä, antaa lausuntoja sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa. Lakialoite jätetään viimeistään lokakuussa Pekka M. Sinisalo vpj Suomalaisuuden Liiton Länsi-Uudenmaan osaston perustaminen Kutsumme kaikkia Suomalaisuuden Liiton Länsi-Uudenmaan jäseniä perustamaan liittomme uutta osastoa. (Hanko, Inkoo, Karjalohja, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Nummi- Pusula, Siuntio, Tammisaari ja Vihti) Perustettavan Länsi-Uudenmaan osaston tarkoituksena on herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa, sekä kaikin tavoin edistää suomenkielistä kulttuuria alueellamme. Erityisenä tavoitteenamme on myös pyrkiä edesauttamaan alueemme kaksikielisten kuntien suomenkielisten kielellisten perusoikeuksien tasapuolista toteutumista. Kokoonnumme Siuntiossa Kahvila TuuMa:ssa, Aleksis Kiven tie 2 (aseman alue), tiistaina , klo 18:30. Sydämellisesti tervetuloa!

8 8 KOKOUSKUTSU LIITON SYYSKOKOUS kello 18 Suomalaisuuden Liitto ry:n sääntömääräinen syyskokous on perjantaina 9. marraskuuta 2012 kello 18. TÖÖLÖN palvelukeskuksen ruokasalissa. Töölönkatu 33, Helsinki Käsitellään sääntöjen määräämät asiat: toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013 jäsenmaksujen suuruus liiton puheenjohtajan valinta hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle tilintarkastajat ja varamiehet vuodelle 2013 SUOMALAISUUDEN LIITOSTA KAIKKIEN ITSENÄISTEN VALTIOIDEN PÖYTÄ- JA SALKOLIPUT SEKÄ MAAKUNTAVIIRIT AURORANKATU 7 A 1, HELSINKI Puhelin: Sähköposti: suomalaisuudenliitto@kolumbus.fi Kotisivut: TILAA OMASI! JÄSENHAKEMUS Suomalaisuuden Liiton hallitukselle Haluan liittyä Suomalaisuuden Liiton jäseneksi. Hyväksyn liiton tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Toimiston nurkkaus Onko sinulla jo liiton jäsenmerkki? Sukunimi: Lähiosoite: Postinumero ja -toimipaikka: Koulutus: Ammatti/Arvo: Etunimi: Syntymävuosi: Puhelin: Sähköposti: Tilaa omaksesi hopeoitu mursunsydän rintamerkki (pinssi). Hinta 10 euroa postikuluineen. Suomi suomalaiseksi rintaneuloja (Heiskasen housunnappi) on vielä jäljellä. Hinta jäsenille 20 euroa postikuluineen. Sähköpostitilaukset: suomalaisuudenliitto@kolumbus.fi Puhelintilaukset: arkisin kello Lahjoitustili Liiton toimintaa voi tukea lahjoitustilille IBAN FI Terveisin Saila Savinen toimistonhoitaja Suomalaisuuden Liitossa oli 1167 jäsentä Haluan vastaanottaa sähköpostitse Sähkökannel-tiedotetta: (rasti = haluan; tyhjä tai viiva = ei halukas) Olen valmis vapaaehtoiseen talkootyöhön liiton hyväksi: (rasti = halukas; tyhjä tai viiva = ei halukas). Toivomuksia hallitukselle: Paikka ja aika: (tarvittaessa jatka kääntöpuolelle ) Allekirjoitus: Jäsenmaksu on 20 euroa. Työttömältä, samassa taloudessa asuvalta jäseneltä tai alle 26-vuotiaalta 10 euroa. Palautus postitse tai sähköpostilla liiton toimistoon: Suomalaisuuden Liitto ry Aurorankatu 7 A 1, HELSINKI Puhelin (09) suomalaisuudenliitto@kolumbus.fi Mistä sait tiedon Suomalaisuuden Liitosta? Numero 3/2012 Syksy Numero vuosikerta Toimitus: Aurorankatu 7 A Helsinki puhelin (09) Päätoimittaja: Sampo Terho Toimitussihteeri: Saila Savinen Julkaisija: Suomalaisuuden Liitto ry ISN Taitto: TR-Latomo Oy Paino: Satakunnan Painotuote Oy, 2012 Sähköposti: suomalaisuudenliitto@ kolumbus.fi Internet/kotisivut: Tilaushinnat: 7 /vuosikerta ilmestyy neljä kertaa vuodessa tai kolmesti yhden numeron ollessa kaksoisnumero. Irtonumero 2. Suomalaisuuden Liiton perustivat kaikki suomenkieliset puolueet Johannes Linnankosken aloitteesta. Liiton jäsenyys on avoin jokaiselle suomalaiselle, joka hyväksyy liiton tarkoituksen. Lisätietoja numerosta (09)