JAKELU: Varsinais-Suomen kuntien kunnan/kaupunginjohtajat ja johtoryhmät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JAKELU: Varsinais-Suomen kuntien kunnan/kaupunginjohtajat ja johtoryhmät"

Transkriptio

1 JAKELU: Varsinais-Suomen kuntien kunnan/kaupunginjohtajat ja johtoryhmät Hyvä vastaanottaja, Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi kuntien tärkeimmistä tehtävistä. Kunnille jää merkittävä rooli asukkaidensa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä myös SoTe- ja maakuntauudistuksen toteutumisen jälkeen. Varsinais-Suomessa toimii osana SoTe- ja maakuntauudistuksen valmistelurakennetta alueellinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä (Liite 1). Lakiluonnoksissa maakunnalle on määritelty omat hyte-tehtäväkokonaisuutensa, joiden tarkempaa sisältöä työryhmä ja sille perustetut alatyöryhmät (1. Osallisuusasiat, 2. Kulttuurihyvinvointi, 3. Ehkäisevä päihdetyö ja 4. Liikunnan palveluketjut) ovat parhaillaan työstämässä (Liite 2). Maakunnan hyte-tehtäviin kuuluu esimerkiksi alueellisen hyvinvointikertomuksen valmistelu yhdessä kuntien kanssa sekä hyte-asiantuntijatuen tarjoaminen alueen kunnille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen onnistuminen on koko SoTe- ja maakuntauudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumisen kannalta ydinkysymys. Se on myös kokonaisuus, jossa kunnilla ja maakunnalla tulee olemaan merkittävä yhdyspinta. Jotta hyteen liittyvät tehtäväkokonaisuudet saadaan sekä laadukkaaksi ja kattavaksi osaksi maakunnan järjestämiä palveluja että säilymään osana kuntien perustyötä, halutaan hytevalmistelua tehdä yhdessä ja kuntien tarpeita kuunnellen. Tämän toteuttamiseksi hyte-työryhmä toteutti keväällä 2017 aluekierroksen, jonka aikana tapasimme kaikkien Varsinais-Suomen kuntien ylintä virkamiesjohtoa. Aluekierroksen yhteydessä toteutettiin myös selvitys kuntien olemassa olevista hyte-rakenteista. Kevään 2017 kartoituksessa kävi ilmi, että Varsinais-Suomessa on 14 kuntaa, joihin ei ole nimetty Hyte-koordinaattoria/yhdyshenkilöä. Lisäksi useista kunnista puuttuu säännöllisesti toimiva hyvinvointityöryhmä. Nykyisessä lainsäädännössä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävistä on säädetty mm. perustuslaissa ( 1), kuntalaissa ( 1 ja 37), terveydenhuoltolaissa ( 11 ja 12) sekä sosiaalihuoltolaissa (2. luku). SoTe- ja maakuntauudistuksen järjestämislakiluonnoksessa ( 7) on kirjattu kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävät seuraavasti: Kunta Seuraa asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin Raportoi kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain Valmistelee valtuustolle hyvinvointikertomuksen kerran valtuustokaudessa Asettaa tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuen Toteuttaa päätösten vaikutusten ennakkoarviointia Nimeää vastuutahot hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen Tekee yhteistyötä maakunnan ja muiden kunnassa toimivien tahojen kanssa (ml. järjestöt)

2 Hyte-koordinaattorien/yhdyshenkilöiden nimeäminen ja Varsinais-Suomen hyte-koordinaattoriverkoston perustaminen Alueellinen hyte-työryhmä tuotti Varsinais-Suomen alueellisen hyvinvointikertomuksen ensimmäistä kertaa keväällä Hyvinvointikertomus on maakunnan johtamisen kannalta keskeinen dokumentti, sillä siinä kuvataan alueen väestön hyvinvoinnin tila, hyvinvoinnin puutteet sekä tästä johtuva palvelutarve. Maakunta tilaa hyvinvointikertomuksen pohjalta väestön palvelutarvetta vastaavat palvelut palveluntuottajilta sekä ohjaa palveluiden kehittämistä. Jotta alueellisen hyvinvointikertomuksen päivittäminen keväällä 2018 voidaan toteuttaa vielä edellistä kierrosta laadukkaammin, on olennaista tehdä päivitystyö yhdessä alueen kuntien kanssa kuntakohtaisia eroja sekä painotuksia tarkemmin analysoiden. Tätä tarkoitusta varten Varsinais-Suomeen perustetaan alueellinen hyte-koordinaattoreiden verkosto. Hyte-koordinaattoreiden verkosto toimii myös linkkinä maakunnan ja kuntien välisessä hyte-yhteistyössä ja vastinparina maakunnan hyte-valmistelijoille. Pyydämme kuntia nimeämään oman hyte-koordinaattorinsa keväällä 2018 perustettavaan alueelliseen verkostoon. Koordinaattoria nimettäessä on hyvä huomioida seuraavat asiat: Kunnan hyte-koordinaattori Koordinoi kunnassa tehtävää poikkihallinnollista hyte-työtä ja osallistuu kunnan hyvinvointityöryhmän työskentelyyn Vastaa kunnan hyvinvointikertomuksen valmistelusta sekä osallistuu kunnan edustajana maakunnan hyvinvointikertomuksen valmisteluun Toimii yhdyshenkilönä kunnan ja maakunnan välillä hyte-valmisteluun liittyvissä kysymyksissä Saa riittävästi työaikaa tehtävän hoitamiseen, voi olla useamman kunnan yhteinen jaettu resurssi Jää kunnan työntekijäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstön siirtyessä maakuntaan Pyydämme kuntia toimittamaan nimetyn hyte-koordinaattorin yhteystiedot mennessä Sote- ja maakuntauudistuksen hyte-työryhmän puheenjohtajalle sähköpostitse osoitteeseen: SoTe- ja maakuntauudistuksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän puolesta, Karoliina Luukkainen Liitteet: Liite 1: Varsinais-Suomen Sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluorganisaatio Liite 2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän ja sen alatyöryhmien jäsenet Liite 3: Alueellinen hyvinvointikertomus 2017 Liite 4: Kimpassa-sivuston hyte-työryhmän materiaalit

3 Liite 1: Varsinais-Suomen Sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluorganisaatio

4 Liite 2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän ja sen alatyöryhmien jäsenet Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä: Karoliina Luukkainen, erityisasiantuntija, Turku (pj) Hanna Inkeroinen, suunnittelija, Vasso (siht) Anne Taulu, ylitarkastaja, Lounais-Suomen AVI Sari Rantanen, sosiaali- ja terveysjohtaja, Uusikaupunki Marita Päivärinne, terveyden edistämisen koordinaattori, Salo Merja Männikkö, terveyden edistämisen yhteyshenkilö, Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä Tuuli Salospohja, kansalaistoiminnan johtaja, Kaarina (uusi jäsen nimetään Kaarinasta) Ann-Sofie Isaksson, kulttuuripäällikkö, Parainen Minna Pohjola, suunnittelija, VSSHP Tino-Taneli Tanttu, terveysliikunnan kehittäjä, Liiku ry Pasi Oksanen, suunnittelukoordinaattori, Turku Tuula Oksanen, johtaja, Työterveyslaitos Kirsi Stjernberg, EU-tiedottaja, VS-liitto Minna Rosendahl, aluejohtaja, 113-asiantuntija, VS muistiyhdistys ry Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän alatyöryhmien kokoonpanot: Osallisuus Anri Niskala, Turun kaupunki (Pj) Minna Lehtinen, Raision kaupunki Pirjo Parviainen, laatupäällikkö, Salon kaupunki Kalle Myllymäki, ELY-keskus Riikka Korhonen, Kuntaliitto Heini Parkkunen, Turun kaupunki Katja Suominen, Turun kaupunkilähetys ry Tarja Vuorinen, Turun kaupunki Olli Nordberg, Kynnys ry Jaana Solasvuo, Turun kaupunki Minna Pohjola, VSSHP Kaisa Rantala, Naantali Anna Rantasuo, Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt Oskari Orvasto, KomPAssi Mari Mattila, asiakasraadin jäsen Marjut Aalto, SoTe113-hanke Veera Laurila, THL/Sokra Hissu Kytö, DaisyLadies ry. Kulttuurihyvinvointi Anna-Mari Rosenlöf, Turun AMK (PJ) Ann-Sofie Isaksson, Parainen Marjaana Tamminen, Auran kunta Mari Jalava, Uusikaupunki Tiina Salo, Raision kaupunki Mette Karlsson, Turun kaupunki Kai Lehikoinen, ArtsEqual

5 Henri Terho, Taike Pia Suvivuo, Lupa auttaa, lape-kärkihanke Helena Norokallio, Kotikunnas Riikka Campomanes, Läntinen tanssin aluekeskus Kirsi Stjernberg, VS-liitto Mirka Alhonen, Somero Lisa Salonen, Turun kaupunki Oona Tikkaoja, Humak Helena Malmivirta, Turun AMK Samuli Koskinen, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Arttu Haapalainen, Taike Jaana Tomppo, Turun AMK Jaana Saario, Salon kaupunki Tuija Lehtikunnas, VSSHP Ehkäisevä päihdetyö Niina Jalo, Turun kaupunki (pj) Jenni Tähkävuori, Turun kaupunki Katja Marjanen, Salon kaupunki Merja Männikkö, Pöytyä ja Aura Mia Lemberg, Paimio Raimo Kettunen, Kaarinan kaupunki Mika Heikkinen, Raision kaupunki Jaana Eriksson, Kemiönsaari Pirkko Saarinen, Paraisten kaupunki Lisa Salonen, Turun kaupunki Kai Silfver, VSSHP Liisa Äyräs, Ehyt ry. Anne Taulu, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Heikki Mäki, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Jenni Laine, Uusikaupunki Sari Ojuva, Somero Sanna Kurppa, Työterveyshuolto Sanna Suominen, Naantali Liikunnan palveluketjut Tino-Taneli Tanttu, Liiku ry (Pj) Minna Lainio-Peltola, Turun kaupunki Mikaela Vuoristo, Turun kaupunki Susanna Laivoranta-Nyman, perusturvakuntayhtymä Akseli Maarit Luukkaa, Turun kaupunki Saku Nikkanen, Salon kaupunki Reijo Hakorinta, Raision kaupunki Veera Hälli, Somero Tarja Hernesniemi, Salon kaupunki Bo-Eric Ahlgren, Kemiönsaari Juha Aalto, Härkätien sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue Ilkka Kantola, VSSHP (varajäsen, Jan Sundell) Regina Strandberg, Folkhälsan

6 Liite 3: Alueellinen hyvinvointikertomus 2017 Varsinais-Suomen alueellinen hyvinvointikertomus löytyy Kimpassa-sivustolta: Liite 4: Kimpassa-sivuston hyte-työryhmän materiaalit Hyte-työryhmän tiedot ja materiaalit löytyvät Kimpassa-sivustolta: Sivustolta löytyy myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierroksen seminaarimateriaalit sekä videotallenteena ministeri Saarikon tilaisuudessa pitämä avauspuheenvuoro:

Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen

Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa. Karoliina Luukkainen Kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Varsinais-Suomen SoTe- ja makuuudistuksessa Karoliina Luukkainen 4.9.2017 1. Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tarkoittaa? 2. Alueellinen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet Varsinais-Suomessa Sote- ja Maku- uudistuksen jälkeen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet Varsinais-Suomessa Sote- ja Maku- uudistuksen jälkeen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet Varsinais-Suomessa Sote- ja Maku- uudistuksen jälkeen Järjestösote113-hankkeen työpaja 15.5.2018 Karoliina Luukkainen, erikoissuunnittelija Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Karoliina Luukkainen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen järjestämissuunnitelmassa ja SoTe-valmistautumisessa

Karoliina Luukkainen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen järjestämissuunnitelmassa ja SoTe-valmistautumisessa Karoliina Luukkainen 8.2.2017 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen järjestämissuunnitelmassa ja SoTe-valmistautumisessa Sisältö 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen järjestämissuunnitelmassa 2. Hyvinvoinnin

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN KEHITTÄMINEN VARSINAIS-SUOMESSA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN KEHITTÄMINEN VARSINAIS-SUOMESSA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN KEHITTÄMINEN VARSINAIS-SUOMESSA Ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Niina Jalo, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala 15.5.2018 Esityksen sisältö Mitä on ehkäisevä päihdetyö? Miten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 3/2018

Sote-johtajakokous Muistio 3/2018 Sote-johtajakokous Muistio 3/2018 Aika: Perjantai 23.3.2018, 12.00 13.45 Paikka: Turun kaupungintalo (Aurakatu 2), kokoustila Lindblom Jakelu: (-) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmien terveiset

Henkilöstötyöryhmien terveiset Henkilöstötyöryhmien terveiset Christina Söderlund henkilöstöpäällikkö, Salo sote-henkilöstötyöryhmän ja maku-henkilöstötyöryhmän jäsen Sote - henkilöstötyöryhmä pj. Similä Katariina, VSSHP 1 vpj. Valtonen

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 3/2017

Sote-johtajakokous Muistio 3/2017 Sote-johtajakokous Muistio 3/2017 Aika: Tiistai 14.3.2017, 13.00 15.05 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (asiat

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017 JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS 1/2017 Aika: ke 18.1.2017, 13.00 15.14 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (x) Häkämies

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Aika: Tiistai 22.8.2017, 14.00 15.03 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Osallistujat: (x)turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: to 16.2.2017, 13.00 14.50 Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (-) Häkämies Kari, maakuntajohtaja V-S

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI

Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI 9.5.2019 Jyväskylä 10.5.2019 Erityisasiantuntija Nella Savolainen, THL 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ALUEILLA tilanne huhtikuussa 2019 10.5.2019 Erityisasiantuntija

Lisätiedot

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- YHTEISTYÖN SEMINAARI o Mikä on maakuntien tuleva rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ohjauksessa ja koordinoinnissa? -Maarita Mannelin Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE. Olli Kauppinen

YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE. Olli Kauppinen YHDYSPINNAT JOENSUUN KAUPUNKI - SIUNSOTE Olli Kauppinen YHDYSPINNAT JA VASTUUHENKILÖT 1. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Riitta Huurinainen / Katriina Päivinen 2. Työllisyys Sari Lempiäinen / Anne

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Perustelut Hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen:

Perustelut Hyvinvoinnin palvelualueen johtaja Taru Kuosmanen: Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Tampereen kaupungin hyvinvointityöryhmän perustaminen ja hyvinvointikoordinaattorin nimeäminen TRE:2912/00.01.05/2017 Lisätietoja päätöksestä Johdon sihteeeri Mia Helin,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Sote-johtajakokous. Aika: to , Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2

Sote-johtajakokous. Aika: to , Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Sote-johtajakokous Muistio Aika: to 8.9.2016, 13.00-14.48 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Osallistujat: (x) Liuksa Riitta, toimialajohtaja, Turku (pj) (x) Kunnas Sirpa, sosiaalijohtaja,

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 6/2016

Sote-johtajakokous Muistio 6/2016 Sote-johtajakokous Muistio 6/2016 Aika: maanantai 12.12.2016, 12.00 14.00 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen SoTevalmistautumisessa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen SoTevalmistautumisessa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen SoTevalmistautumisessa Varsinais-Suomessa Liikunnan seutufoorumi 30.8.2016 Karoliina Luukkainen 1. SoTe-valmistautumisen tilanne Varsinais- Suomessa Valmistelu*lanne

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 1/2017

Sote-johtajakokous Muistio 1/2017 Sote-johtajakokous Muistio 1/2017 Aika: maanantai 10.1.2017, 13.00 14.52 Paikka: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, kokoushuone Lindblom Jakelu: (-) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä

Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Miten THL voi tukea kuntia ja alueita terveydenedistämistyössä Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 29.10.2013 Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 2013 1 Työkaluja Terveyden edistämisen aktiivisuuden

Lisätiedot

HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä Sanna Ahonen THL 1

HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä Sanna Ahonen THL 1 HYTE-TYÖ KUNNISSA Terve Kunta -verkosto ja WHO Healthy Cities tukee hyte-työtä 19.6.2019 Sanna Ahonen THL 1 SISÄLTÖ Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnan tehtävänä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMESSA 2012

VARSINAIS-SUOMESSA 2012 VARSINAIS-SUOMESSA 2012 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2013-2017 Varsinais-Suomen liitto Egentliga Finlands förbund Regional Council of Southwest Finland Varsinais-Suomen

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: to 15.12.2016, 13.00 14.50 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (-) Häkämies Kari,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminnan turvaamisessa on maakunnallinen rakenne, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen monella tasolla ja

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi:

Läntinen sote-alue. Valmistelun organisointi: Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi: Kuntajohdon tapaaminen, Turku 29.1.2015 Maija Kyttä Läntinen sote-alue Valmistelun organisointi Valtakunnallinen tuki Alustava valmistelu Länsi-Suomen alueella

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 3/2017

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 3/2017 JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 3/2017 Aika: pe 24.3.2017, 10.00 11.15 Paikka: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, Kokoushuone Armfelt Jakelu: (-) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2009-2013 Varsinais-Suomen kuntayhtymille, poliittisille piirijärjestöille, tiedotusvälineille Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta Varsinais-Suomessa JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi Minna Rosendahl, aluejohtaja Järjestö 2.0 Järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Maakunnalliset verkostohankkeet

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Maakunnalliset verkostohankkeet Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Maakunnalliset verkostohankkeet Etelä-Savo Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelmalla vahvistetaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen muutosvalmiuksia

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Sodankylä Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Hyvinvointikoordinaattori Sanna Ylitalo 1.3.2017 Hyvinvointijohtaminen Miten hyvinvointia johdetaan? Ei ole mitään rakettitiedettä

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: pe 11.11.2016, 12.00 13.40 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (-) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (x) Mutanen Jouni,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous 1.3.2017 Lapin aluehallintovirasto 1 Tehtävä 1: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, ehkäisevän

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka,

Lisätiedot

Kunta-alan hyvinvointiseminaari Helsinki. Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Kunta-alan hyvinvointiseminaari Helsinki. Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Kunta-alan hyvinvointiseminaari 7.6.2017 Helsinki Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 1 7.6.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lähtökohtia uudistuksessa - muutosjohtajien

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki

1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki 1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki Karoliina Luukkainen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän pj Niina Jalo, ehkäisevän

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta

Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta Yhteenveto Hyte-verkoston tapaamisesta 13.6.2018 Perhekeskus, Tommola-talo Heinola 18.6.2018 Heli Lehtovaara Hyte verkosto tapaamisen ohjelma klo 8.30 8.40 klo 8.40 9.10 klo 9.10 9.40 klo 9.40 10.10 klo

Lisätiedot

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä j Mika Joki kunnanjohtaja Aura vj Tuula Vairinen hallintojohtaja Aura j Harri Virta kaupunginjohtaja vj Päivi Antola hallintojohtaja

Lisätiedot

Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue, ESAVI, Heli Heimala

Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue, ESAVI, Heli Heimala Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Uudenmaan maakunnan toimijoille 12.10.2017 Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI 1 ESITYKSEN

Lisätiedot

2 Airaksinen Juhani toimialuejohtaja Tyks, sydänkeskus. 8 Grönfors Reijo toimitusjohtaja Turunmaan sairaala

2 Airaksinen Juhani toimialuejohtaja Tyks, sydänkeskus. 8 Grönfors Reijo toimitusjohtaja Turunmaan sairaala Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntaneuvottelut Aika: 27.4.2018 klo 9.00-15.30 Paikka: Turun yliopistollinen keskussairaala, T-sairaala, Risto Lahesmaa -Sali nimi ammatti/titteli työpaikka 1 Aalto

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää.

Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Lapsettaako? Ohjeet tulevat kuvina. Ole tarkkana. Kolme eri tehtävää. Perheet keskiöön! Varsinais-Suomi Järjestöagentti Katja Rippstein MLL:n Varsinais-Suomen 045 132 6736 katja.rippstein@mll.fi Perheet

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 8/2018

Sote-johtajakokous Muistio 8/2018 Sote-johtajakokous Muistio 8/2018 Aika: Tiistai 11.12.2018, 14.00 16.05 Paikka: Turun kaupungintalo (Aurakatu 2), kokoustila Lindblom Jakelu: (x) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (-) Auran

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016

Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016 Sote-johtajakokous Muistio 5 / 2016 Aika: maanantai 7.11.2016, 8.00 9.32. Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Jakelu: (x) Turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (-)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Kari Sjöholm 21018 2 Kari Sjöholm 2018 Kari Sjöholm [pvm] 3 Kari Sjöholm 2018 HE 190/2014 Hallintokuntarajat ylittävä yhteistyö on keskeistä liikunnan edistämiseksi. Kunnan eri toimialojen poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan? Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies, STM Tehyn Kuntapäättäjät seminaari 17.3.2018 Helsinki

Lisätiedot

VSSHP kuntaneuvottelu 2016 Learning café ryhmien yhteenvedot

VSSHP kuntaneuvottelu 2016 Learning café ryhmien yhteenvedot VSSHP kuntaneuvottelu 2016 Learning café ryhmien yhteenvedot Ryhmä 1: pj toimialuejohtaja Petri Virolainen, kirjuri arviointiylilääkäri Tuija Ikonen TULES: toimialuejohtaja Petri Virolainen, ylihoitaja

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma TAVOITE: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen mahdollistamalla

Lisätiedot

Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia

Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto osa 1. Kulttuurisote slidepohjia Mervi Lehmusaho, THM Koordinointipäällikkö, Kulttuurisote Pohjois-Savon liitto 9.11.2018 osa 1 Kulttuurisote slidepohjia Kulttuurisote strateginen kumppanuushanke v.2018 Rahoitus: Taiteen edistämiskeskus

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 5/2017 Aika: ti , Paikka: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, Kokoushuone Lindblom

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 5/2017 Aika: ti , Paikka: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, Kokoushuone Lindblom JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Pöytäkirja 5/2017 Aika: ti 16.5.2017, 13.30 15.40 Paikka: Turun kaupungintalo, Aurakatu 2, Kokoushuone Lindblom Osallistujat: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.)

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

@sote113 #sote113. Marjut Aalto asiantuntija, hankekoordinaattori Päivi Rouvali, asiantuntija

@sote113 #sote113. Marjut Aalto asiantuntija, hankekoordinaattori Päivi Rouvali, asiantuntija @sote113 #sote113 Marjut Aalto asiantuntija, hankekoordinaattori Päivi Rouvali, asiantuntija Hankkeen tausta ja tarkoitus Osa STM:n Suomi 100: Järjestö 2.0: mukana muutoksessa - avustusohjelmaa. Alkanut

Lisätiedot