Schubertin liedit ja laulusarjat

Transkriptio

1 Schubertin liedit ja laulusarjat Franz Schubert ( ) sijoittuu säveltäjänä klassismin ja varhaisen romantiikan murroskauteen, ja hänen musiikkinsa sisältää piirteitä kummastakin tyylikaudesta. Schubert oli jo nuorena taitava säveltäjä ja ehti vain 31-vuotiaana päättyneen elämänsä aikana kirjoittaa paitsi suuren määrän teoksia myös hyvin monenlaista musiikkia. Ominta ja erityisintä Schubertille olivat yksinlaulut. Hän kehitti saksalaista yksinlaulua, liediä itsenäiseksi taidelajiksi ja jätti sen saralla ylivertaisen perinnön. Sanan ja musiikin ykseydestä syntyi uudella tavalla taiteellisesti koostettu ehyt kokonaisuus. Vaikka Schubertin laulut ovat usein läpisävellettyjä, hän sävelsi runsaasti myös säkeistölauluja, joita varioi ja ryhmitteli kekseliäisiin muotorakenteisiin. Schubertin liedeissä spontaanin ja täydellisen ilmauksensa saa koko inhimillisen tunneskaalan kirjo rikastettuna ehtymättömällä melodisella mielikuvituksella. Hänen ilmaisuasteikkonsa ulottuu yksinkertaisista kansanlauluista romanttisen herkkiin ja melankolisiin liedeihin mutta myös tunnevoimaisiin ja dramaattisiin lauluihin. Vuodet olivat Schubertin tuotteliainta aikaa. Hän sävelsi valtavasti musiikkia; liedejä, orkesterimusiikkia ja näyttämöteoksia. Vuonna 1815 Schubert sävelsi vajaat 150 liediä ja seuraavana vuonna lähes yhtä paljon. Erityisesti liedsäveltäjänä hän saavutti nopeasti kypsiä tuloksia, mistä osoituksena ovat suurenmoiset yksinlaulut Gretchen am Spinnrade (1814) ja Erlkönig (1815). Schubert sävelsi kaikkiaan 615 yksinlaulua. Schubert kantaesitti monet laulunsa ja sooloteoksensa vaikutusvaltaisten ystäviensä järjestämissä illanvietoissa. Niissä luettiin ääneen, keskusteltiin ja musisoitiin sekä tanssittiin Schubertin musiikin ja pianonsoiton säestyksellä. Poliittisista varovaisuussyistä kokoontumisia ruvettiin nimittämään Schubertiadeiksi. Liedejä Lied (saks.) kehittyi erityiseksi taidelaulun muodoksi luvun vaihteessa Franz Schubertin ja Robert Schumannin vaikutuksesta. Sillä tarkoitetaan lyyristä yksinlaulusävellystä, jolle on ominaista runon ja melodian kiinteä suhde. Liedien pianosäestys on musiikillisesti rikas ja huolellisesti mietitty.

2 Tunnetuimpia Schubertin liedejä: Erlkönig, D 328 (Keijukaiskuningas, 1815) perustuu Johann Wolfgang von Goethen samannimiseen runoon (1782). Teksti on Goethen näytelmästä Die Fischerin (Kalastajatar), joka pohjautuu Skandinaaviseen kansantaruun. Schubert punoo hämmästyttävästi draamaksi kertojan ja kolmen roolihenkilön äänet. Heidenröslein, D 257 (Villiruusu, 1815) on Goethen kirjoittama (1771) kolmisäkeistöinen balladimainen runo, jonka Schubert sävelsi kansanlaulun yksinkertaisessa hengessä. Laulusta on tullut suosittu vasta paljon säveltäjän kuoleman jälkeen. Der Wanderer, D 489; D 493 (Vaeltaja, 1816) G. Ph. Schmidt von Lübeckin tekstiin (1808). Sävellys oli Erlkönigin ohella Schubertin menestynein laulu. Teos on luonteeltaan näyttämöllinen ja sisältää oopperakohtauksen elementtejä: resitatiivin, jota seuraa andante aaria ja nopeampi rondomuotoinen cabaletta. Oopperasta tuttu rakenne hajoaa kun laulu palaa takaisin andante aariaan. Schubert teki laulusta kolme eri versiota. Wandererfantasia pianolle (1822) pohjautuu laulun säkeelle Die Sonne dünkt mich hier so kalt. Der Tod und das Mädchen, D 531 (Tyttö ja kuolema, 1817) Matthias Claudiuksen tekstiin (1770-luku) on kaksisäkeistöinen rooliruno. Schubert käytti laulua myöhemmin d-molli-jousikvartettonsa (1824) hitaassa osassa variaatioteemana. An die Musik, D 547 (Musiikille / Säveltaiteelle, 1817) on sävelletty Franz von Schoberin ( ) tekstiin. Se on tunnetuimpia Schubertin lauluista. Teos julkaistiin vasta Die Forelle, D 550 (Forelli, ) perustuu Schubartin runoon (1782). Runo on täydellisessä muodossaan kertomus nuoren tytön joutumisesta viettelijän kynsiin. Säveltäjä käytti laulua Forelli-kvintettonsa (1819) muunnelmaosan teemana. Ave Maria. Ellens dritter Gesang, D 839 (Ollos tervehditty Maria. Ellenin kolmas laulu; 1825) perustuu Walter Scottin runoon The Lady of the Lake (1810). Maria-hymni sisältyy kokoelmaan Sieben Gesänge aus Walter Scott s Fräulein vom See op. 52. Suositusta laulusta on tehty lukemattomia sovituksia. Der Hirt auf den Felsen, D 965 (Paimen kalliolla, 1828) on Schubertin viimeisiä sävellyksiä ja pohjautuu Wilhelm Müllerin tekstiin. Teos on kolmiosainen laaja konserttiaaria tai kohtaus, jota klarinettiobligato myötäilee.

3 Laulusarjoja Schubertin laulusarjat ovat eräänlaisia tekstin, laulun ja pianosäestyksen keinoin esitettäviä pienoisnäytelmiä tai monodraamoja, joissa kuvataan romanttisen antisankarin kokemuksia ja tuntemuksia. Tarinat tai teemat, kuten rakkauden pettymys ja kuoleman odotus, liittävät laulut kokonaisiksi sarjoiksi. Schubertin arvostetuimmat teokset syntyivät hänen viitenä viimeisenä elinvuotenaan. Vuoden 1823 touko syyskuussa säveltäjä työsti laulusarjaa, joka julkaistiin vuonna 1824 nimellä Die schöne Müllerin. Se on sävelletty Wilhelm Müllerin ( ) kolme vuotta aiemmin julkaisemiin runoihin. Sekä Die schöne Müllerin että Die Winterreise laulusarja ovat kumpikin vuonna 1821 Dessaussa julkaistusta Müllerin runokokoelmasta Gedichte aus den hinterlassenen Papieren eines reisenden Waldhornisten. Kokoelman avaa 23 runon sarja Die Schönen Müllerin ja sen toiseen osaan sisältyi vuonna 1824 julkaistu Die Winterreise. Müller toivoi hartaasti, että joku säveltäisi runosarjat. Vasta kun Schubert sattumoisin löysi ensimmäisen runokokoelman vuonna 1823, toive toteutui, ja Müller pääsi historiaan Schubertin ansiosta. Mielenkiintoinen yksityiskohta runoilijan ja säveltäjän elämässä on, etteivät he koskaan tavanneet toisiaan, vaikka olivat toistensa aikalaisia. Schubertin viimeisimmissä liedeissä runous, laulu ja piano-osuus sulautuvat uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Huipennuksen muodostavat vuonna 1827 Müllerin runoihin pohjautuva laulusarja Winterreise sekä Schwanengesangin Heine-laulut. Winterreisen painoon lähtevän version säveltäjä tarkisti vielä viimeisinä elinpäivinään. Die schöne Müllerin (D 795) Die schöne Müllerin -sarjassa (Kaunis myllärintytär, 1823) on 20-osainen teos, joka herkkäsävyisesti kuvaa myllärin syviä tunteita: rakastumista ja rakkauden menetystä. Voimakas elämänhalu, pelko ja epätoivoinen suru kulkevat rinnakkain teoksessa, joka on eräänlainen tutkielma ihmisen psyyken syvimmästä olemuksesta. Puhdas kansanomaisuus yhdistyy laulusarjassa tunnevoimaiseen ilmaisuun. Sarjan henkilöitä ovat nuori mylläri, kaunis tyttö, metsästäjä ja joki. Kokonaisuutta yhdessä pitävä voima kiteytyy lumoavaan jokeen, jonka varrelta nuori mylläri löytää rakkaan, mutta johon hän ilman vastarakkautta

4 epätoivossaan lopuksi hukuttautuu. Viimeinen laulu on joen kehtolaulu sen pohjassa makaavalle sankarille. Schubert käyttää lauluissa säkeistöperiaatetta puhtaana tai muunnettuna sekä läpisäveltämistä ja kertosäemuotoa. Hän jätti säveltämättä Müllerin runosarjan esipuheen ja jälkipuheen sekä muutaman toisteisen runon luvulla esityksissä oli tapana lausua säveltämättä jääneet runot. Laulusarja unohdettiin vuosikymmeniksi, koska Wagner vaati, että lausunta on poistettava musiikkiesityksistä. Die Winterreise (D 911) Die Winterreise (Talvinen matka, 1827) on 24 laulun sarja, jota kuvaillaan lied-taiteen kuningasteokseksi. Sarja kuuluu liedkirjallisuuden koskettavimpiin kokonaisuuksiin, joka käsittelee ihmisen maanpäällisen vaelluksen eri sävyjä riipaisevista muistoista ilon hetkiin. Se on Schubertin järkyttävimpiä teoksia kuoleman, talven ja ulkopuolisuuden kuvauksineen. Schubert kiintyi näihin runoihin ehkä samastuttuaan niiden päähenkilöön ja piti itse sarjan osia parhaina lauluinaan. Niiden pateettisuus ja syvällisyys on harvinaista. Varikset raakkuvat ja koirat haukkuvat yksinäiselle kulkijalle, joka matkaa pois hänet hylänneen rakastetun talosta. Kulkijaa vainoavat kohmetus ja talvimyrskyt; toivoa ei ole, vain pettymys ja lähteminen ovat väistämättömiä, ja onnelliset muistot sammuvat nopeasti. Hän kulkee koko matkansa yksin ja tapaa ensimmäisen ihmisen, katusoittajan, vasta päätöslaulussa. Talvinen matka ei muodosta samalla tavoin kerronnallisesti kiinteää kokonaisuutta kuin Kaunis myllärintytär; laulujen järjestys voisi olla toisenlainenkin. Teoksessa on luovuttu pianon säestävästä roolista: melodiaa kommentoiva piano-osuus on tasavertainen laulun ja tekstin kanssa, ja pianisti on yhtä tärkeä tulkitsija kuin laulaja. Schwanengesang (D 957) Schwanengesang (Joutsenlaulu, 1828) ei ole sävelletty laulusarja, vaan jälkeen jääneiden laulujen kokoelma, jonka kustantaja Tobias Haslinger julkaisi ja nimesi joitakin kuukausia säveltäjän kuoleman jälkeen. Kokoelma sisältää kaikkiaan 14 laulua, jotka liittyvät temaattisesti tai musiikillisesti toisiinsa. Vakiintuneen esityskäytännön mukaan se alkaa seitsemällä

5 Rellstab-laululla, joista tunnetuin on Ständchen (Serenadi). Kokoelman seuraavat, Heinrich Heinen runoihin sävelletyt laulut ovat mestarillisia: Der Atlas; Ihr Bild; Das Fischermädchen; Die Stadt; Am Meer; Doppelgänger. Erillinen Die Taubenpost (Kyyhkyspostia, Seidl) on Schubertin viimeinen sävellys, minkä vuoksi kustantaja liitti sen osaksi Schwanengesang - laulukokoelmaa. Lähteet muhi.siba.fi/xwiki/bin/view/muhi/view?id=rom_lied