Visioita Internet-markkinoille. Suuria tunteita harrastemusiikista. Ruisrock täyttää 40 vuotta TEOSTON ASIAKASLEHTI Mikä oikeastaan. jazzia?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Visioita Internet-markkinoille. Suuria tunteita harrastemusiikista. Ruisrock täyttää 40 vuotta TEOSTON ASIAKASLEHTI 2 2010. Mikä oikeastaan. jazzia?"

Transkriptio

1 Visioita Internet-markkinoille Suuria tunteita harrastemusiikista Ruisrock täyttää 40 vuotta TEOSTON ASIAKASLEHTI Mikä oikeastaan jazzia? on

2 Pääkirjoitus Sanoista tekoihin Kulttuurin ulottuvuuksia ja sen merkitystä yhteiskunnassa on viime aikoina selvitetty kiitettävästi. Opetusministeriön teettämä selonteko kulttuurin tulevaisuudesta on tuorein linjaus aiheesta. Nyt saanee odottaa, että kulttuurin politiikkaohjelmista ja selvityksistä ammennetaan käytännön toimia ja ratkaisuja, joilla luovasta pääomasta leivotaan laaja-alaista hyvinvointia. Luovan työn arvoa kansantalouden uutena moottorina on viime vuosina hehkutettu ahkerasti erilaisilla foorumeilla. Hehkutus on paljolti jäänyt julistukseksi vailla määrätietoista luovuuden kannustusta. Paljon resursseja kysyvä taustatyö ja monet strategiat valuvat hukkaan. Luova talous kitkuttaa, ja kulttuuriset innovaatiot jäävät syntymättä tai hyödyntämättä. Kulttuurin tulevaisuus -selonteossa visioidaan vuodelle 2035, että luova pääoma, luova tuotanto ja kulttuuritoimialojen merkitys luovuuden uusiutumisessa ovat kansakunnan arvokkain, tunnistettu ja tunnustettu resurssi. Tähän on helppo yhtyä. Pelkkä tunnistus ja tunnustus eivät kuitenkaan riitä. Kulttuuriyhteisöjen sykkeestä viriää kannattavaa, yhteiskuntaa laajasti hyödyttävää toimeliaisuutta, mikäli toimintaympäristö tähän kannustaa. Selonteko kuvailee osaamistaloutta, jossa luovuuden voima kumpuaa mikrotaloudesta. Siis taiteilijoista, luovista tekijöistä ja yrittäjistä. Heille vahva tekijänoikeus on elinehto, ja tekijänoikeuden suojan tulee päteä verkkoympäristössäkin. Mikäli myös poliittiset päättäjät uskovat ihan oikeasti siihen päätelmään, että kansantalouden nostovoima lähtee luovan tuotantoketjun alkupäästä, julkisen vallan pitää toimillaan edistää tätä kehitystä. Toimintaympäristön ennakoitavuus ja turvallisuus kannustavat elinkeinonharjoittamiseen luovalla Luovuuden voima kumpuaa mikrotaloudesta, luovista tekijöistä ja yrittäjistä. alalla. Sopimusvapaus on perusedellytys luovien yksilöiden ja yhteisöjen innovatiivisuudelle ja innovaatioiden saamiselle hyötykäyttöön. Taiteilijoiden ja tekijöiden sosiaaliturva, eläkkeet ja verotus on saatava sellaiseen kuosiin, että luovaa tekemistä voi harjoittaa ammattimaisesti ja saada siitä kohtuullista elantoa. Monin kohdin kulttuuriympäristömme visiointi on arvokasta. Selonteossa on muun muassa nostettu esiin sekä tekijänoikeus- että sopimusosaamisen vaje ja tarve kohentaa niitä. Mutta kaiken kaikkiaan tekijänoikeusjärjestelmän tulevaisuuden arviointi jää ylimalkaiseksi. Selvityksen laatijat lienevät ammentaneet tekijänoikeutta sivuavat lausumansa viime vuosien tietoyhteiskuntalinjauksista. Niissä tekijänoikeudet on haluttu nähdä innovatiivisuuden jarruina eikä kannustimina, joita tulisi edistää. Selonteossa pohditaan esimerkiksi, pitäisikö tekijänoikeus digitaalisessa elinkeinoympäristössä kutistaa yksinoikeudesta korvausoikeudeksi. Eli teosten ja sisältöjen kaikenlainen käyttö olisi sallittua korvausta vastaan. Selontekoa varten toimikunnan kuultavina oli yli 350 asiantuntijaa. Yksikään näistä ei edustanut tekijänoikeushallinnon ammattilaisia. Tekijöiden, taiteilijoiden ja tuottajien ääni jäi kuulematta. Luovuustalouden kasvualustaksi kaavaillun mikrotalouden näkemys unohtui tai unohdettiin. Selonteko arvioi, että taiteen ja kulttuurin laaja-alainen merkitys ihmisen itseisarvoisena perustarpeena on yhä tärkeämpää ja vahvistuu edelleen. Kulttuuriministeri Wallinin mukaan taide- ja kulttuuritoiminta kuuluu läpäisevästi hallinnonaloja yhdistäviin politiikkoihin, kuten sivistys-, innovaatio-, ympäristö- ja kestävän kehityksen politiikkaan. Toivottavasti lausuma merkitsee sitä, että kulttuurin tulevaisuusstrategia nousee maamme politiikanteossa samaan arvoon kansallisten IPR-, innovaatio- ja tietoyhteiskuntastrategioiden kanssa. Tähän suuntaan viitoittaa myös EU:n komission Vihreä kirja, joka pohtii ansiokkaasti mahdollisuuksia saada kulttuuri- ja luovan alan koko potentiaali käyttöön. 2 teostory

3 jakke nikkarinen jussi aalto/sibelius-museon arkisto 2/10 Tässä numerossa TEOSTORY on Teoston tiedotus- ja asiakaslehti sekä tekijänoikeusalan yleinen keskustelufoorumi. Kirjoitukset eivät välttämättä edusta Teoston kantaa vuotias Ruisrock luottaa musiikin laajaan kirjoon. Bennett Lincoff esitteli lisensiointimallia Internet-markkinoiden syöksykierteen katkaisemiseksi. Julkaisija Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y., Lauttasaarentie 1, Helsinki puh. (09) , faksi (09) sähköposti: teostory@teosto.fi Uudet tallennusvälineet halutaan hyvitysmaksun piiriin. Jukka Perko ja Kari Heinilä pohtivat sävellyksen ja tulkinnan merkitystä jazzissa. Musiikin vientiä pidetään tärkeänä tulevaisuuden tulonlähteenä. Suomen Työväen Musiikkiliitto tukee musiikin harrastustoimintaa. Musiikintekijät palkitsivat vuoden raportöörit. kannen kuva: maarit kytöharju Toimitus Satu Kaarenoja (päätoimittaja) Marja-Leena Karjula (toimitussihteeri) Mika Kauhanen (toimittaja) Ulkoasu Neutron Design Paino Forssan Kirjapaino ISSN vuosikerta Teosto on kansainvälisen tekijänoikeusjärjestöjen yhteistyöelimen Cisacin jäsen. teostory

4 Luotettava keski-ikäinen etsii festariseu 4 teostory

5 Tänä kesänä 40 vuotta täyttävä Turun Ruisrock kilpailee esiintyjistä ulkomaisten festivaalien kanssa ja yleisöstä kotimaisten kesätapahtumien kanssa. Millä aseilla tapahtumajärjestäjä taistelee, kun konserttimarkkinat kiehuvat kuumempina kuin koskaan? teksti janne flinkkilä raa riikka kurki Vantaan Festivaalit Oy:n tuotantopäällikkö Mikko Niemelä, 31, sai ensimmäisen Ruisrock-kokemuksensa vuonna Massive Attackin aikana satoi vettä. Ja Ministry soitti ihan järkyttävän lujaa, Niemelä naurahtaa ja harmittelee myöhäisherännäisyyttään. Olen missannut ne 90-luvun mammuttivuodet, kun on ollut Nirvanaa, Rage Against the Machinea, Bluria, Pulpia ja Red Hot Chili Peppersiä. Alun perin Ankkarockin ympärille perustettu Vantaan Festivaalit on järjestänyt Ruisrockia vuodesta Niemelä pestattiin yhtiön palvelukseen vuonna Sitä ennen hän oli työskennellyt muun muassa Koneisto-festivaalilla. Vantaan Festivaalit henkilöityy yleensä Juhani Merimaahan. Yhtiön muita omistajia ovat Ari Salonen ja Tapio teostory

6 markku ojala/lehtikuva Popeda oli vauhdissa Ruisrockin päälavalla vuonna teostory Nousiainen. Ruisrockin tapauksessa tuotantopäällikkö vastaa Niemelän mukaan artistituotantojen lisäksi muun muassa lupa-asioista ja taloushallinnosta. Artistibuukkausten suhteen yritän pitää hyppysissä missä mennään, kun on hirveästi tarjouksia bändeistä päällekkäin ja lomittain, hän kertoo. Tämän kesän Ruisrockiin on kiinnitetty viitisenkymmentä esiintyjää. Niistä liki puolet on ulkomaisia. Ohjelmistossa on niin Ozzy Osbournen, Slashin ja The Baseballsin kaltaisia kansansuosikkeja kuin Belle and Sebastianin ja Midlaken kaltaisia pienempien piirien indie-nimiä. Juhani Merimaa on kuvaillut Ruisrockin linjaa musiikkitavarataloksi, jossa on jokaiselle jotain. Niemelä allekirjoittaa määritelmän. Jos artisti on yhtään rockiin päin kallellaan, sen pystyy sinne ymppäämään. Sen sateenvarjon alle mahtuu myös pop, metalli ja vaikka reggae. Hiphop on jo vaikea genre. Sieltä voisi löytyä kiinnostavia artisteja, mutta ne jäisivät äkkiä yksinäisiksi. Eikä hiphop-yleisö ole välttämättä tottunut käymään rockfestareilla, Niemelä sanoo. Tapahtuma on niin iso, että pitää miettiä monenmoista yleisöä. Pelkällä hevillä ei pärjää, vaikka aina parjataan sitä hevin määrää. On paljon vaikeampaa myydä festari kuin konsertti. Muutama vuosi sitten alkanut ulkomaisten keikkavieraiden vyöry Suomeen ei osoita laantumisen merkkejä. Tänä kesänä Suomessa esiintyvät ulkoilma- tai hallikonserteissa muun muassa AC/DC, Bryan Adams, Guns N Roses, Billy Idol, Whitney Houston, Arcade Fire, Green Day, Muse, Pink, Grace Jones ja U2. Kaikkien aikojen keikkakesästä on puhuttu vuosi toisensa jälkeen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kasvun katto saattaa tulla vastaan. Viime kesänä madonnat ja metallicat myytiin loppuun hetkessä, mutta toukokuun puolivälissä esimerkiksi Musen, Green Dayn ja Guns N Rosesin konsertteihin oli vielä rutkasti lippuja jäljellä. Loppujen lopuksi samat ihmiset käyvät niillä keikoilla, ja sellaisia madonnoja, jotka saa kansan syvät rivit liikkeelle, on aika vähän, Niemelä sanoo. Musekin oli yksi festaribändi, jonka kaikki halusivat, ja ellen ihan väärin muista, kyllä niiden Kaisaniemen-keikalle vielä lippuja saa. Niemelä ei usko, että areenakonsertit veisivät Ruisrockilta merkittävästi kävijöitä. Hänestä perinteinen festivaali on elämyksenä niin erilainen kuin yksittäiset megakonsertit. Kyllähän kaikki silti käyvät samalla kukkarolla, hän myöntää.

7 Viime vuonna Porissa järjestetty Sonisphere oli ensimmäinen kansainvälinen kiertävä konseptifestivaali, joka rantautui Suomeen. Metallican siivittämänä tapahtumaan myytiin noin lippua. Suomessa tapahtuma järjestettiin kansainvälisen AEG Liven ja täkäläisen Live Nationin yhteistuotantona. Lusikkaansa soppaan yritti saada myös Kalle Keskisen Speed Promotion, mutta sen rooli jäi pieneksi. Pitääkö Niemelä kiertäviä konseptifestivaaleja haasteena perinteisille kesäfestareille? On se trendi, josta kannattaa olla huolissaan, mikäli niitä alkaa tulla enemmänkin. Niiden omistajia ovat firmat, jotka myös myyvät meille bändejä. Niillä on tietysti sananvaltaa, mihin bändit menee esiintymään. Yksityisyrittäjät Vantaalta on aika heikossa asemassa, kun vastassa on AEG tai Live Nation. Toisaalta Suomessa isot festarit, kuten Provinssi, Ilosaari ja Ruisrock, ovat niin vakiintuneita, että markkinoilla ei ole kovin paljon tilaa uusille tulokkaille. Elokuussa Porin Kirjurinluodolla järjestettävä Sonisphere on nyt laajentunut kaksipäiväiseksi. Lippuja ei kuitenkaan ole myyty läheskään viimevuotiseen tahtiin. Festivaalin tämän vuoden pääesiintyjä on Iron Maiden. Minun versioni aiheesta on, että viime vuonna mentiin Metallican keikalle, ja nyt mennään Sonisphereen. Ei mennäkään Iron Maidenin keikalle vaan festarille. Siinä on iso ero. On paljon vaikeampaa myydä festari kuin konsertti, Niemelä sanoo. Rauhaa, rakkautta ja kovaa menoa 1970-luvulta 2000-luvulle. Alhaalla oikealla Boomtown Rats vuonna 1978 Bob Geldof laulusolistinaan. Vuonna 1999 Ruisrockin silloinen toimitusjohtaja Rainer Koski päivitteli Taloussanomien artikkelissa, miten bändien palkkiot olivat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana. Niemelä on nyt viidettä kesää kasaamassa Ruisrockin ohjelmistoa. Siinäkin ajassa keikkapalkkiot ovat nousseet käsittämättömistä vielä käsittämättömämmiksi. Me ollaan täällä vähän poloisia, kun Euroopassa on niin paljon enemmän ihmisiä ja jättimäisiä festivaaleja, ja hinnat määritellään sen mukaan. Ei se ole oikein vastaus, että täällä on niin vähän väkeä ja alhaiset lipunhinnat. Aikoinaan miljoona markkaa oli joku maaginen raja, ja mitä se nyt sitten on, euroa? Mitäpä sillä nyt enää saa, Niemelä naurahtaa. Onko 40 vuoden mittaisesta historiasta apua esiintyjien hankkimisessa vai puhuuko neuvottelupöydissä vain kylmä käteinen? jussi aalto/sibelius-museon arkisto jorma puusa/lehtikuva ville myllynen/lehtikuva teostory

8 On siitä varmaan tiettyyn pisteeseen asti. Jos miettii bändin kannalta, kokisin kyllä turvallisemmaksi lähteä vuodesta 1970 toimineelle festivaalille verrattuna johonkin tapahtumaan, joka järjestetään ensimmäistä kertaa. Ei tarvitse pelätä, saako rahojaan ja tietääkö kukaan koko festarista mitään. Keikat on bändeille kuitenkin myös markkinointia. Omasta jäähallikeikasta jää bändille enemmän rahaa, mutta festarilla voi tavoittaa kymmeniätuhansia ihmisiä. Viime vuosina Ruisrock on osunut päällekkäin Euroopan suurimpiin kuuluvan Roskilden festivaalin kanssa. Nyt ne järjestetään peräkkäisinä viikonloppuina. Niemelän mukaan päällekkäisyydestä on ollut sekä hyötyä että haittaa. Roskilde on tehnyt jonkin verran Pohjoismaiden yksinoikeusdiilejä, viime vuosina esimerkiksi Radioheadin ja Björkin pyydetään, ja vähän enemmänkin. Kotimaisten kohdalla on taas päinvastoin: useimmat kotimaiset artistit haluavat esiintyä isoilla festareilla, jolloin hinnasta on varaa neuvotella, Koivisto sanoi. Ruisrockin tuotantopäällikön mielestä tärkeintä tässäkin asiassa on pitkäjänteisyys. Yhden vuoden voisi tehdä niin, että tulkaa meille promokeikalle, mutta seuraavana vuonna voisi jo tulla vastaukseksi ei kiitos. Jokainen esiintymispalkkio määräytyy tiettyjen kriteerien mukaan. Vaikka kotimaiset esiintyjät tarvitsee meitä, kyllä mekin tarvitaan niitä. Ruisrockissa tänäkin kesänä esiintyvien Kotiteollisuuden ja PMMP:n kaltaiset luottosuosikit tuovat takuuvarmasti yleisöä. Niemelän mukaan uusien löytöjen esittely on silti festivaalin elinehto. Ruisrockin tilanne nollattiin vuonna 2001, kun tuli uusi järjestäjä ja uudet riskit. Aluksi oli melkein pelkkää jussi aalto/sibelius-museon arkisto topi saari timo toivanen/lehtikuva kanssa. Ongelmallista oli myös, että Roskilden kanssa on samaan aikaan Belgiassa iso Rock Werchter -festari. Bändejä kiinnostaa enemmän jatkaa Tanskasta Keski-Eurooppaan kuin lähteä jonnekin pohjoiseen. Toisaalta viime vuonna Roskildesta saatiin Faith No More ja Slipknot, joten on siitä hyötyäkin ollut. Tänä kesänä Ruisrock-viikonloppuna järjestetään Skotlannin T in the Park ja Irlannin Oxegen, joilla on yhteinen ohjelmisto. Se on kansainvälisistä artisteista taistelevalle suomalaiselle festivaalille iso haaste jo logistisesti. Koska Arcade Fire on siellä, ne eivät soita Ruisrockissa. Muse soittaa siellä perjantaina ja sunnuntaina, joten ne eivät saa mitenkään sitä 50 ihmisen tuotantoa päiväksi tänne. Meidän esiintyjistä Florence and the Machine on siellä, mutta ne pääsevät sunnuntaina aamulennolla Suomeen. Kolme vuotta sitten Provinssirockin promoottori Juha Koivisto kertoi Teostoryn haastattelussa, että koti- ja ulkomaisten artistien kanssa palkkioista neuvotellaan eri ehdoilla. Isojen ulkomaisten artistien kohdalla ollaan sen armoilla, mitä lordit Lontoossa päättää. Niistä tarjotaan sen verran, mitä Uusien löytöjen esittely on festivaalin elinehto. suomirockia. Sen jälkeen ohjelmistoa alettiin systemaattisesti rakentaa kansainvälisemmäksi. Vaikka suuri yleisö tulisi maijavilkkumaiden perässä, brändin tekee mielenkiintoiseksi jokin ihan muu. Toki molempia tarvitaan. Tärkeintä on kokonaisuus. Kun Ruisrock ajautui talousvaikeuksiin vuosituhannen taitteessa ja päätyi vantaalaisten käsiin, Turussa puhuttiin jopa vallankaappauksesta. Nyt Vantaan Festivaalit järjestää tapahtuman jo kymmenettä kertaa. Uskon, että turkulaisetkin ovat ihan tyytyväisiä tilanteeseen. Festivaali on kehittynyt, ja sinne on tuotu hyviä uusia juttuja. Ja onhan tässä säästetty turkulaisia veromarkkojakin, Niemelä naurahtaa. Ruisrockin Wikipedia-sivulla mainitaan ilman lähdeviitettä, että Ruisrock on lähivuosina laajenemassa nelipäiväiseksi tapahtumaksi. Niemelä tyrmää väitteen. Ei ainakaan näillä näkymin. Tämä ja ensi vuosi mennään näin, se on jo sovittu. Alueen laajentaminenkin on hankalaa, koska tilaa ei ole. Vaikka sitä saisi laajennettua fyysisiltä mitoiltaan, pullonkaula tulee vastaan lipunmyynnissä. Jo nykyinen lippua on aika paljon suomalaiselle festivaalille. Ruisrock Turussa Yleisöä on riittänyt sadesäällä ja auringonpaisteessa. 8 teostory

9 sami rouhiainen teostory

10 Musiikin Internet-lisensiointia voitaisiin virtaviivaistaa ja sen tuottoja lisätä luomalla uusi digitaalinen online-oikeus, johon olisi paketoitu musiikin tekijöiden, esittäjien, kustantajien ja levy-yhtiöiden erilliset oikeudet. Näin visioi amerikkalainen tekijänoikeuslakimies Bennett Lincoff, joka esitteli ideoitaan Teoston järjestämissä keskustelutilaisuuksissa 11. ja teksti martti kivistö kuva jakke nikkarinen Musiikin online-oikeudet yhteen pakettiin? Bennett Lincoff on pitkän linjan tekijänoikeusjuristi, joka työskenteli uransa alkupuolella Teoston amerikkalaisen sisarjärjestön Ascapin uuden median asioista vastaavana lakimiehenä. Lincoff valmisteli muun muassa Ascapin ensimmäisen Internet-käyttäjälisenssin vuonna Sittemmin hän on toiminut New Yorkissa asianajajana ja konsulttina sekä osallistunut Internetin tekijänoikeuskysymyksiä koskevaan valmistelutyöhön kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä muun muassa Cisacin ja Wipon piirissä. Lincoff tunnetaan myös aktiivisena kirjoittajana. Lincoffin ajatukset ovat saaneet vastakaikua esimerkiksi Euroopan komissiossa, joka on kuullut häntä asiantuntijana Internetin vastuukysymyksiä koskevissa toimialakeskusteluissa. Rajat ylittävän lisensioinnin helpottaminen on korkealla komission työlistalla, sillä toukokuussa julkistetussa Digital Agenda for Europe -tiedonannossa on esitetty tätä koskevia toimenpiteitä. Internet-markkinoiden syöksykierre oikaistava Bennett Lincoffin kehittelemän oikeus- ja lisensiointimallin tavoitteena on musiikin Internet-markkinoiden syöksykierteen oikaiseminen. Hän moittii musiikkiteollisuutta äänitemyyntiin perustuvan ansaintamallin mekaanisesta siirtämisestä Internetiin. Koska digitaaliteknologia mahdollistaa äänitteiden rajattoman kopioinnin eikä piratismin valvonta käytännössä ole mahdollista, kappalemyyntiin perustuva liiketoiminta ei voi menestyä. Uusi oikeus, digitaalinen välittämisoikeus (digital transmission right) soveltuisi kaikkeen äänitteiden sähköiseen jakeluun. Se perustuisi vapaaehtoisiin keskinäisiin sopimusjärjestelyihin yksittäisten oikeudenhaltijoiden, tekijänoikeusjärjestöjen ja palveluntarjoajien välillä. Kyse ei olisi uusien aineellisten oikeuksien säätämisestä vaan nykyisten esitys- ja tallentamisoikeuksien yhdistämisestä ja korvaamisesta uudella kokonaisoikeudella, jonka yhteisomistajia olisivat äänitteelle tallennetun teoksen tekijät, esittäjät, kustantaja ja äänitteen tuottaja. Tuotot jaettaisiin 25 prosentin tasaosuuksin ellei toisin sovita. Minkä tahansa Internet-käytön lisensiointi edellyttäisi vain yhtä lupaa kaikkien oikeudenhaltijoiden puolesta. Kuka tahansa yhteisomistajista voisi amerikkalaisen joint work -mallin mukaan antaa myös muita yhteisomistajia sitovia ei-yksinomaisia käyttölupia, kunhan huolehtii keräämiensä korvausten tilityksestä muille keskinäisten jako-osuuksien mukaisesti. Mikä tahansa äänitteiden käytön hinnoittelu- tai liiketoimintamalli olisi mahdollinen. Jopa äänitteiden ilmaiskäyttö voitaisiin mallin puitteissa sallia. Vapaaehtoinen ratkaisu epätodennäköinen Teosto järjesti erilliset keskustelutilaisuudet Teoston henkilökunnan, oikeudenomistajien ja sidosryhmien edustajille. Oikeudenomistajakeskustelussa puhuttiin eniten tulojen jakosuhteesta. Sidosryhmätilaisuuteen osallistui muun muassa ministeriöiden, ääniteteollisuuden ja musiikin käyttäjien edustajia, joilta Lincoffin alustus kirvoitti tukun kiinnostuneita kysymyksiä. Myös epäileviä kommentteja esitettiin. Lincoff myönsi, että hänen mallinsa käyttöönottaminen täysin vapaaehtoiselta pohjalta ei luultavasti ole mahdollista vaan että lainsäädäntöäkin tarvitaan. Mallin yleisempää soveltamista rajoittanee sen kiinteä sidonnaisuus musiikin käytön liiketoimintamalleihin. Lisensioinnin tuotto-odotukset perustuisivat pitkälti vertaisverkoissa tapahtuvan musiikin jakelun maksulliseksi muuttamiseen ja laillistamiseen joko suorilla käyttäjälisensseillä tai palveluntarjoajien välityksellä. Tämä puolestaan edellyttäisi jatkossakin luvattoman käytön rangaistavuutta ja riittävää pelotevaikutusta. Mallinsa toteutumisen aikataulua Lincoff ei ryhtynyt ennustamaan mutta arveli, että liikkeellelähtö edellyttää vahvoja tukijoita ja yleistä tietoisuutta mallin eduista. Joka tapauksessa 15 vuotta on jo menetetty, muistutti Lincoff lopuksi. 10 teostory

11 Hyvitysmaksutuotot romahtaneet Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksutuottojen raju pudotus Suomessa jatkuu. Vuonna 2010 hyvitysmaksua kerätään arviolta enää 6,4 miljoonaa euroa eli lähes 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Henkilökohtaisten korvausten lisäksi hyvitysmaksuvaroja käytetään kulttuurin tukemiseen. Kuva Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen hyvitysmaksutukea saaneesta dokumenttielokuvasta Hanasaari. teksti satu kaarenoja Syy pudotukseen on se, että suurin osa kopioinnista on siirtynyt sellaisille laitteille, joista ei hyvitysmaksua kerätä. Esimerkiksi mp3-soittimissa on hyvitysmaksu, mutta ei silloin, jos soitin on yhdistetty puhelimeen, sanoo Teoston hyvitysmaksuyksikön päällikkö Olli Valkama. Musiikin ja elokuvien kopiointi lisääntyy Suomessa jatkuvasti. Kopiointi on entistä helpompaa ja tallenteet ovat alkuperäisen veroisia. Siitä huolimatta taiteilijoille kerättävän yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun määrä on laskenut merkittävästi vuodesta 2008 lähtien. Hyvitysmaksu merkitsi vielä vuonna 2008 yhteensä lähes 12 miljoonan tulonlähdettä maamme taiteilijoille ja luoville yrittäjille. Maksun hiipuminen heikentää suoraan tekijöiden ja luovan alan yrittäjien toimeentuloa. Taiteellisten teosten yksityinen kopiointi on Suomessa sallittua. Laki edellyttää kopioinnista korvausta eli hyvitysmaksua teosten tekijöille. Maksua kerätään sellaisista laitteista, joita käytetään yksityiseen kopiointiin merkittävässä määrin. Hyvitysmaksu perustuu EU-direktiiviin ja se on käytössä valtaosassa unionin jäsenmaita. Viime vuonna Taloustutkimuksella teetetyn tutkimuksen mukaan vajaalla miljoonalla suomalaisella on yhteensä yli 90 miljoonaa musiikkikappaletta tallennettuna puhelimiinsa, joissa on mp3-soitinominaisuus. Tietokoneen ulkoiselle kovalevylle suojattuja videosisältöjä oli tallentanut noin suomalaista ja noin kansalaista oli kopioinut sinne musiikkia. Lisäksi arviolta suomalaista oli tallentanut USB-muistille musiikki- tai videotiedostoja, Valkama kertoo. Suomessa hyvitysmaksun piiriin kuuluvista laitteista ja maksun tasosta päättää valtioneuvosto. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää maksun jakamisesta luovan alan tekijöiden kesken. Teosto kerää korvaukset koko luovan alan puolesta. Korvauksia saavat oikeudenomistajat esittivät viime syksynä, että uudet tallennusvälineet otetaan hyvitysmaksun piiriin. Ellei hyvitysmaksua kerätä tasapuolisesti myös niistä, sen tuotto alenee perusteettomasti kun uudet tallennusvälineet korvaavat vanhoja. Valtioneuvoston päätös oli pettymys koko luovalle alalle. Maksun tasoa ei nostettu eikä maksun sisältämä laitekanta laajentunut, Olli Valkama pahoittelee. Järjestöjen esityksen mukaan alle 35 megatavun tallentavat puhelimet olisi vapautettu maksuista ja megatavun puhelimessa maksu olisi ollut 1,40 euroa. Viiden gigatavun USB-muistissa maksua olisi esityksen mukaan ollut 1,30 euroa ja 250 gigatavun ulkoisessa kovalevyssä 4,90 euroa. teostory

12 soolo- teema- teema Jazzissa sävellykset merkitsevät joskus vain hengähdystaukoa ennen seuraavan soolon säkenöintiä. Mutta toisinaan ne ovat koko jutun juju. teksti mika kauhanen kuvat maarit kytöharju ja aurora reinhardt 12 teostory

13 teostory

14 14 teostory pekka suomäki

15 Jukka Perko pitää sävellyksistä, joilla on vahva identiteetti. azzin historia on esittäjien historiaa. Ihanteena on yksilöllisyys, joka syntyy jazzin suurissa tarinoissa muusikon omasta soundista ja kekseliäästä improvisoinnista. Solistien ja yhtyeenjohtajien innovaatiot esitetään jazzin selkärankana, mutta säveltäjistä puhutaan vähemmän. Mikä sitten on sävellyksien todellinen painoarvo jazzissa? Se riippuu kokoonpanosta. Big bandissa teosta tulkitaan partituurista ja se painaa paljon. Pikkubändit muistavat teemanpätkät ulkoa ja vaaka kallistuu muusikoiden väliseen vuorovaikutukseen sekä improvisointiin. Myös tyylillä on väliä. Perinteinen jazz kunnioittaa sävellystä, kun taas free hylkää usein teoksen kokonaan. Saksofonisti Jukka Perkon mielestä sävellettyjä ja improvisoituja jaksoja ei voi pitää toinen toistaan tärkeämpinä. Tärkeää on niiden välinen tasapainon vaihtelu. Muusikon tulee ymmärtää niiden välistä vuoropuhelua, koska siitä muodostuu musiikilliset jännitteet. Entä millainen sävellys antaa muusikolle parhaan mahdollisuuden ilmaista itseään? Sävellys, joka sallii erilaisia tulkintoja. Sellainen, joka taipuu eri muusikkojen versioitavaksi, on hyvä sävellys improvisoinnin pohjaksi, Perko vastaa. Eri muusikoilla on tietenkin erilaisia mieltymyksiä. Joku on parhaimmillaan silloin, kun sanotaan että vedä ihan mitä vaan. Joku toinen tarvitsee raamin, jonka voi rikkoa tai jättää rikkomatta. Se on ihmisestä kiinni. Perkon mielestä myös niissä jazztyyleissä, joissa ei ole kirjoitettu nuotille mitään, on käytännössä jonkinlainen sovittu lähtökohta: Sävellys tarkoittaa sopimusta tai ehdotusta siitä, millä tavalla soitetaan. Perko itse sanoo pitävänsä sävellyksistä, joilla on vahva identiteetti. Siihen kuuluvat kaikki musiikilliset elementit, kuten rytmi, harmonia, melodia, dynamiikka, sointiväri sekä teksti ja kappaleen tarina. Kysyn Perkolta, miksi jazzmuusikot pitäytyvät aina tutuissa yhtyeformaateissa tyyliin rummut, basso, piano ja puhallin tai kaksi. Uudenlaiset soitinnukset ja sovitukset voisivat tuoda musiikkiin vipinää. Perinteiset yhtyemuodot ovat tietysti suosituimpia. Elämme myös sellaisessa maailmassa, jossa talouden realiteetit leimaavat kaikkea. Se vaikuttaa myös näihin esityskokoonpanoihin. Bändien koot ovat keskimäärin jopa vähän pienentyneet, Perko sanoo. Olisi kyllä kiva tehdä sellaisia keikkoja, joissa vähän vaihtuisi soittajat ja soittimet eri biiseissä. Toisinaan sentään tulee vastaan konsertteja ja levytyksiä, joihin osallistuu esimerkiksi jousisoittajia. Ystävien ja tuttujen kesken voidaan saada yhteistyötä aikaan, mikä sitten ylittää nämä talouden realiteetit, Perko sanoo. Sävellys tarkoittaa sopimusta siitä, millä tavalla soitetaan Perkolla on kyky kytkeä musiikki laajempaan tarinaan tai kontekstiin. Hän on istuttanut jazzin esimerkiksi Uuno Kailaan runoihin, Olavi Virran tangotulkintoihin, suomalaisten rakastamiin virsiin ja viimeksi Kahlil Gibranin teksteihin. Mikä oikeastaan on jazzia, Perko kysyy. Kun puhumme jazzista, joudumme käsittelemään valtavan isoa musiikkialuetta. Sen ääripäissä on musiikkeja, joilla ei tunnu olevan juuri mitään tekemistä keskenään. Vaikka Perko on säveltänyt musiikkia oman yhtyeensä käyttöön, hän ei pidä itseään varsinaisesti säveltäjänä. Säveltäjä on sellainen, jolta muut pekka suomäki teostory

16 voivat pyytää kappaleen. Perkolla ei ole myöskään intohimoja ryhtyä säveltäjäksi jatkossa. Se on omien rajojen ja kykyjen tunnustamista. Minulta on joskus tilattu jotain, ja en pystynyt tekemään sitä. Tässä on varmaankin joku henkinen blokki, joka estää tekemästä. Perkon lempisävellyksiä ovat kaikkien tuntemat jazzstandardit, joihin on syntynyt eräänlainen intertekstuaalinen kerrostuma. Ne eivät ole olemassa pelkkinä sävellyksinä enää, vaan kaikkina niinä versioina, joita suuret jazzmuusikot ovat tehneet. Eri versiot vaikuttavat yhtä paljon kuin sävellys, Perko sanoo. Jos pitää valita yksi ylitse muiden, se on All The Things You Are. Nykyään kuulee harvoin jotain täysin uutta. joittaa niin kolmen minuutin singlehittejä kuin haastavampiakin teoksia, Heinilä huomaa. Yksi todella hämmästyttävä teos on Tone Parallel to Harlem. Siinä ei ole improvisointia lainkaan. Se on sävelrunoelma, ensimmäisiä läpikirjoitettuja jazzorkesterifantasioita. Heinilä mainitsee myös toisen tärkeän ja mieleisen teoksen: Charlie Mingusin sävellys Diane vuodelta John Coltrane teki innovaatioita samana vuonna soittajana levyttäessään Giant Stepsin, joka ei ole sävellyksenä mikään mestariteos, vaan etydimäinen pohja oman soiton tutkimiselle. Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä esittävä puoli ja sisältöpuoli ovat Siinä missä Perko on lyömätön tulkitsija ja solisti, Kari Heinilä on säveltäjänä ja kapellimestarina erikoistunut teoksien sisältöön. Heinilä on jo vuosia johtanut UMO Jazz Orchestraa, joka on Suomen ainoa vakituisesti ja ammattimaisesti toimiva big band. Ellington, Strayhorn, Mingus ja Monk, sanoo Heinilä, kun häneltä kysyy merkittävimpiä jazzsäveltäjiä. Suuri yleisö mieltää Duke Ellingtonin musiikin tavalliseksi swingiksi, mutta hän oli mieletön visiönääri uransa alusta lähtien. Hän osasi kirsaaneet aikaan samalla aikakaudella. Yhtensä suurena Heinilä pitää Miles Davisin rinnalla mainetta saanutta Gil Evansia. Vaikka Evans oli ennemmin sovittaja kuin säveltäjä, hän vaikutti big band -musiikkiin laajasti nimenomaan värikkään orkestrointinsa ansiosta. Miksi juuri amerikkalaisista musikaalisävelmistä tuli jazzin standardikappaleita? Nehän ovat edelleen sitä oikeaa jazzia tai jazzjazzia ainakin suurimmalle osalle kuuntelijoista. Ne ovat muodoltaan sävellyksiä, joissa on voimakas karaktääri, iskevä melodia ja lyhyt muoto, Heinilä luonnehtii. Hän arvelee niiden olleen yksinkertaisesti sopivia aihioita swing- ja bebop-muusikoille. Joskushan kappaleista vietiin pelkkä sointurakenne, toisinaan ne esitettiin sellaisenaan. Musikaalisävelmien AABA-muoto sisälsi kaksi kontrastoivaa tunnelmaa, mikä helpottaa improvisoijan työtä. Musikaalisäveltäjät eivät myöskään olleet tekijöinä mitään eilisen teeren poikia, sanoo Heinilä. Aika monet heistä olivat Euroopasta emigroituneita, usein itäeurooppalaisia henkilöitä, jotka muuttivat nimensä amerikkalaiseen muotoon. He olivat klassisesti kouluttautuneita jälkiromantikkoja. Entä ovatko nykyiset jazzsäveltäjät liikaa kiinni Amerikan perinteessä tehdessään uutta musiikkia? Perinteessä ei ole mitään huonoa, päinvastoin. Ilman sitä emme olisi tässä, Heinilä painottaa. Mutta nykyään kuulee harvoin jotain täysin uutta. Ympärillä on paljon musiikkia, mutta vain vähän omaperäistä. Monet jazzsävellykset ovat pastisseja ne kuulostavat melkein samalta kuin joku vanha, tunnettu kappale. Heinilän mukaan säännöllisesti big bandille säveltäviä tekijöitä ei Suomessa ole monta. Aloittelijan saattaa olla vaikea päästä esiin ainakaan UMOssa, joka suunnittelee teoslähtöisiä konsertteja. Niissä kappaleiden laadun pitää olla ensiluokkainen. Ei pidä "Perinteessä ei ole mitään huonoa. Ilman sitä emme olisi tässä", Kari Heinilä sanoo. 16 teostory

17 teostory

18 UMO Jazz Orchestraa johtava Kari Heinilä vastaa Kirmo Lintisen kanssa UMOn taiteellisesta suunnittelusta. 18 teostory kuitenkaan unohtaa Jyväskylä Big Bandin kaltaisia orkestereita, joilla on paljon kantaesityksiä nuoremman polven tulokkailta. Heinilä listaa pyydettäessä tämän hetken tärkeimpiä big band -säveltäjiämme. Jos ajatellaan kokeneempia kettuja, niin Eero Koivistoinen ja Jukka Linkola ovat hyvin tuotteliaita, Heinilä luonnehtii. Edesmennyt Jarmo Savolainen kirjoitti vahvoja ja perinnetietoisia karaktäärisävellyksiä. Niissä on hyvin tunnistettava sävelkieli. Nuoremmista säveltäjistä mielenkiintoinen nimi on Kari Ikonen, joka käyttää persoonallista soitinnusta. Lopuksi Heinilä mainitsee Kirmo Lintisen, jonka kanssa hän jakaa vastuun UMOn taiteellisesta suunnittelusta. Uusia säveltäjiä kasvaa muun muassa Sibelius- Akatemiassa, mutta sen jazz-osaston sävellyslinja voisi olla nykyistä suositumpi. Valmistuneita on vasta muutamia. Pian opintonsa päättävä Outi Tarkiainen on tähän mennessä ainoa, joka on myös aloittanut sävellys pääaineenaan. Heinilä on tietenkin itse merkittävä säveltäjä. Hän on säveltänyt musiikkia jazzyhtyeelle, big bandille, soolosoittimille sekä erilaisille kamarikokoonpanoille. Yksi hänen kokoonpanoistaan on Albero-kvartetti, joka ei ole soittimistoltaan aivan tavanomainen: huilu, klarinetti, sello ja piano. Säveltäjänä minulla on aika konservatiivinen maku, vaikka monet taitavat pitää minua pikemminkin modernina. Heinilä määrittelee. Hän haluaa omiin teoksiinsa selkeät elementit Monet jazzsävellykset ovat pastisseja ne kuulostavat melkein samalta kuin joku vanha, tunnettu kappale.

19 SÄVELTÄMÄÄN PIENESTÄ PITÄEN Pääkaupunkiseudun lapsilla jazzopinnot alkavat usein Pop & Jazz Konservatoriossa Arabianrannassa. Rehtori Janne Murto kertoo, että viime vuosina säveltäminen on tullut osaksi oppituntien arkea. Rohkaisemme säveltämään ihan lapsesta asti. Pyrimme siihen, että itse luominen olisi heti luonteva osa musiikkiharrastusta. 7 9-vuotiaiden soitinvalmennuksessa sävelletään loruja ryhmätyönä, ja valmiit kappaleet kuullaan oppilaskonserteissa. Hienoimpia hetkiäni on ollut, kun lapset esittävät itse tehtyjä biisejä ja koko sali räjähtää aplodeihin, Murto kertoo. Nykyisin jo yli puolet opiskelijoista esittää opinnäytteissään omia kappaleita. Konservatorio on tarjonnut big band -sävellyskursseja Veli-Matti Halkosalmen johdolla, ja ammatillisen koulutuksen puolella laaditaan omia teoksia lauluntekopajoissa. Pop & Jazz Konservatoriossa sävellystä ei voi kuitenkaan opiskella pääaineena, vaan todistukseen merkitään aina pääinstrumentti. Tulevaisuudessa pyritään siihen, että tutkinnosta saisi rakentaa itsensä näköisen. Jos joku on vahva luovalla puolella, sieltä suunnasta voi valita enemmän opintoja, Murto sanoo. Musiikkioppilaitoksissa säveltäminen on perinteisesti ollut harvojen herkkua. Aikoinaan minkäänlaisia sävellysopintoja ei voinut saada ennen mestarikurssien suorittamista teoriassa ja säveltapailussa. Murron mukaan säveltämiseen ei kuitenkaan pitäisi enää liittää turhaa mystiikkaa. Jos osaat soittaa jonkun äänen, sävellä sitten sillä äänellä. Rehtori kannustaa opiskelijoitaan tuomaan rohkeasti omia kappaleitaan yhtyesoiton materiaaliksi. Monet ujostelevat omia biisejään. Että mitähän muut sanoo tästä? Mitä jos joku nauraa? Hyvään ilmapiiriin kuuluu se, että kaveria kannustetaan. Lauluntekeminen on osa muusikon työtä ihan samalla lailla kuin soittaminen on osa säveltäjän työtä. Jazz & Pop Konservatorion rehtori Janne Murto kannustaa lapsiakin tekemään omia sävellyksiä. ja hierarkian. Sävellysmateriaali saa olla aika rajallinen, ja sitä pitää pystyä varioimaan monipuolisesti. Big band -puolella on liian usein sävellyksiä, jotka eivät kanna kovin pitkälle. Ne ovat sekavia, koska yhteen kappaleeseen on tungettu kaikki mahdollinen. Heinilä on pyrkinyt omissa teoksissaan hämärtämään rajaa sävellyksen ja improvisoinnin välillä. Joidenkin mielestä se on ollut ongelma, kuten silloin, kun Seppo Kantonen kantaesitti Heinilän Leitourgian pianolle ja kamariorkesterille parisen vuotta sitten. Sanomalehden kriitikko sanoi teosta illan mielenkiintoisimmaksi, mutta hän ei pitänyt siitä, ettei tiennyt mitkä kohdat olivat improvisoituja, Heinilä kertoo. että jos jazz haluaa kehittyä johonkin suuntaan, Näkisin, muusikoiden suhteen sisältöön eli sävellyksiin tulee olla syvempi, Heinilä sanoo. Jazzmuusikko ei ole välttämättä kovin ahkera tutustumaan musiikin sisältöön, vaan hän ajattelee enemmän omaa soittotyyliään ja yrittää saada sitä mahtumaan eri materiaaleihin ja tilanteisiin. Heinilän mielestä soittajan perehtyminen teoksiin ehkäisee tyylillisiä kolareita. Jos on omaksunut tietyn soittotyylin, se ei välttämättä sovi yhteen kaikkien kappaleiden kanssa. Hyvä muusikko löytää itselleen sopivaa musiikkia sekä osaa nähdä yhteyden tulkinnan ja sisällön välillä. Muuten perinnetietoinen Heinilä haluaisi puuttua yhteen jazzin vakiintuneeseen tapaan: siihen, että kaikki haluavat soittaa omassa yhtyeessään itse säveltämäänsä musiikkia. Tämä rajoittaa koko tyylin kehittymistä. Samaan aikaan on valtavasti hyviä sävellyksiä, joita kukaan ei soita. Soittajina suomalaiset ovat todella pitkällä ja kansainvälistä luokkaa, mutta sävellykset eivät ole samalla tasolla kuin soittajat instrumentalisteina. Musiikki voi olla hyvinkin naiivia välillä, Heinilä lataa. Persoonallisuutta ja mielikuvitusta puuttuu usein. Jos halutaan pitäytyä hyvin tiukasti tietyssä esteettisessä tyylissä, se tarkoittaa sitä, että kaikki kuulostaa enemmän tai vähemmän samalta. Toivottavasti en nyt loukkaa ketään kaikkien ei tarvitse säveltää. teostory

20 Fimicin uutisia toimittaneet merja hottinen ja henna salo Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus Fimic ry Fimic sai uuden visuaalisen ilmeen Vuoden alussa uudistunut Fimic on saanut uuden logon ja visuaalisen ilmeen. Mainostoimisto Sherpan suunnittelema ilme julkistettiin toukokuussa, ja se on käytössä muun muassa Fimicin käyntikorteissa, uutiskirjeissä ja muussa graafisessa materiaalissa. Kevään aikana Fimic on uudistanut verkkosivujaan vastaamaan entistä paremmin uutta rooliaan suomalaisen musiikin koko kentän edistäjänä. Profiilisivut esittelevät nyt myös muusikoita ja yhtyeitä. Musiikin esittäjäkenttä tulee lisäksi esiin tapahtumakalenterissa, jossa voidaan julkaista myös näiden ulkomaankonsertteja ja -kiertueita. Myös säveltäjäsivuille on luotu uusia palveluita. Teosluetteloita voi nyt selata kahdessa vaihtoehtoisessa muodossa, joko tiiviimpänä listauksena tai laajemmin teostiedoin. Teossivuilla puolestaan näkyvät myös teosten levytykset ja tulossa olevat esitykset. Lisäksi teosluettelon ja Fimicin nuotiston verkkokaupan välille on luotu uusi suora linkki. Tiedon välittymistä nopeuttaa uusi nettilomake, jolla säveltäjät ja kustantajat voivat pitää Fimicin teosluettelot ajan tasalla entistä kätevämmin. Jyrki Linjama on Carinthischer Sommer festivaalin teemasäveltäjä Itävaltalainen musiikkifestivaali Carinthischer Sommer ( ) keskittyy tänä kesänä suomalaiseen musiikkiin. Festivaalin teemasäveltäjäksi on valittu Jyrki Linjama, jolta festivaali on tilannut uuden kirkko-oopperan. Linjaman uusi teos Die Geburt des Täufers saa ensi-iltansa festivaalin avajaispäivänä 8. heinäkuuta Ossiachissa. Jyrki Linjamalta kuullaan festivaalin aikana myös useita muita teoksia. Juho Pohjonen kantaesittää Linjaman uuden pianoteoksen Sonata da chiesa 13. heinäkuuta, ja Itävallan ensiesityksinä Linjaman teoksia esittävät muun muassa festivaalilla vieraileva Kuopion kaupunginorkesteri (12.7.) ja itävaltalainen Arnold Schönberg kuoro (19.7.). Linjaman teosten lisäksi festivaalilla kuullaan myös muun muassa Jean Sibeliuksen teoksia sekä uutta suomalaista tangoa Johanna Juhola Reaktorin omassa konsertissa. saara vuorjoki / fimic 20 teostory

21 Sommelo ja Kaustinen maailman parhaiden maailmanmusiikkifestivaalien joukossa Maailmanmusiikkialan keskeinen julkaisu, brittiläinen Songlines-lehti on listannut kesäkuun numerossaan maailman 25 parasta kansanmusiikki- ja maailmanmusiikkifestivaalia. Mukaan on päässyt myös kaksi suomalaista tapahtumaa: Sommelo ja Kaustinen Folk Music Festival. Nyt viidettä kertaa järjestettävä Sommelo ( ) on suhteellisen uusi tulokas Suomen festivaalikentällä, mutta se on jo herättänyt kansainvälistä huomiota. Sommelon yksi erityispiirre on, että se järjestetään kahden puolen itärajaa: tapahtuma alkaa Kainuusta, ja kaksi viimeistä festivaalipäivää sijoittuvat Vienan Karjalan vanhoihin runokyliin, Uhtualle ja Haikolaan. Ohjelmassa on 41 konserttia ja lisäksi seminaareja, kursseja ja työpajoja joukossa muun muassa Kimmo Pohjosen ja Ville Walon Rautakeuhko-projekti sekä hävyttömien laulujen kilpalaulanta. Sommelon taiteellisena johtajana toimii Taito Hoffrén. Wimme esiintyi myös Savoyssa Helsingissä tänä keväänä. vertti teräsvuori Kansanmusiikin vienti tuottaa tuloksia Kevään ja kesän kansainvälisillä kansanmusiikkifestivaaleilla Suomi on hyvin esillä. Karoliina Kantelinen on saanut kutsun pienoiskiertueelle Japaniin kesäkuussa sekä Mission Folk Music Festivalille Kanadaan heinäkuussa. Norjan merkittävimpiin kuuluva Førdefestivalen ( ) on Suomesta valinnut ohjelmistoonsa Friggin ja Markku Lepistön. Virossa, Viljandi Folk Music Festivalilla kuullaan tänä vuonna Tsuumi Sound Systemiä, joka kiertää kesällä myös muun muassa Norjassa. World Music Charts Europe -listalla toukokuussa komeasti kolmannelle sijalle kiivennyt Wimme nähtiin puolestaan mm. Sloveniassa Druga Godba festivaalilla sekä kesäkuussa Puolan Poznanissa. Fimicin järjestämiin Arctic Paradise LIVE -vientitapahtumiin vuosina kutsutuista musiikkiammattilaisista monet ovat Suomen vierailunsa jälkeen pitäneet maamme kansanmusiikkia vahvasti esillä kotimaissaan. Hollannin Utrechtissa toimivan RASA-maailmanmusiikkitalon kovatasoisessa ohjelmassa käynnistyi viime syksynä pohjoismainen konserttisarja, jossa on tähän mennessä nähty Suomesta Maria Kalaniemi sekä Lepistö & Lehti. Tokion toukokuisessa Finland Fest tapahtumassa oli tänä vuonna mukana ennennäkemättömän laaja folk-kokonaisuus. Showcasessa esiintyivät Frigg, Sväng ja Lepistö & Lehti, ja yhtyeet kiersivät Japania showcasen ulkopuolellakin. Viisi merkittävää maailmanmusiikkia myyvää tokiolaista levykauppaa oli lisäksi mukana näkyvässä suomalaisen folkin kampanjassa. maarit kytöharju juha reunanen teostory

22 Fimicin uutisia Rochesterin jazzfestivaali jatkaa pohjoismaisen jazzin esittelyä Mikko Innanen & Innkvisitio esiintyy Rochester International Jazz Festivalilla Yhdysvalloissa 19. kesäkuuta. Rochesterista yhtye jatkaa Ottawan ja Vancouverin jazzfestivaaleille Kanadaan. Rochesterin festivaali oli Fimicin ja muiden pohjoismaisten jazztoimijoiden yhtenä yhteistyökumppanina monivuotisessa, jo päättyneessä Nordic Jazz Now hankkeessa. Muun muassa Pohjoismaisen kulttuurirahaston tukeman hankkeen avulla edistettiin pohjoismaisen uuden jazzin tunnettuutta ja artistien kiertuetoimintaa Pohjois-Amerikassa. Hankkeen avulla herätetty kiinnostus ja sen myötä syntynyt kontaktiverkosto synnyttää edelleen hyviä tuloksia. Mikko Innanen & Innkvisitio harri hinkka Raskas rock on kysyttyä kesälläkin Suomalaisilla metallibändeillä on kysyntää kesän eurooppalaisilla festivaaleilla. Pitkä keikkakesä on meneillään esimerkiksi folk-metal-bändeillä Korpiklaani ja Finntroll, joiden kesäkiertue kattaa pitkälti toistakymmentä paikkakuntaa. Monet metallifestivaalit ovat kutsuneet esiintyjäkaartiinsa useitakin suomalaisbändejä: slovenialainen Metalcamp ( ) esittelee edellisten lisäksi myös mm. Sonata Arctican ja Ensiferumin, ja tsekkiläisen Brutal Assaultin ( ) ohjelmassa on jopa seitsemän suomalaista metalliyhtyettä, mukaan lukien vientivaltti Children of Bodom. Myös Englannin Derbyshiressä järjestettävä Bloodstock Open Air ( ) luottaa suomalaisen metallin laatuun: esiintyjien joukossa ovat niin Children of Bodom, Amorphis, Sonata Arctica, Ensiferum kuin Korpiklaanikin. Suomalaisen folk-metallin kiinnostus ei rajoitu vain Eurooppaan: esimerkiksi Turisas on kiertänyt toukokuussa Australiassa, Kiinassa ja Japanissa, ja esiintynyt tässä yhteydessä sekä Shanghain maailmannäyttelyn Suomi-päivässä että Tokion Finland Festissä. Lisää kesäkiertueita: > Event Calendar Korpiklaani Uusia suomalaisteoksia Tuusulanjärvellä ja Kuhmossa Tuusulanjärven kamarimusiikissa ( ) kuullaan kesällä kantaesityksenä Kirmo Lintisen Puustokokemuksia, konsertto sähköviululle ja big bandille. Teoksen solistina on festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto ja orkesterina on UMO. Tuusulanjärven ohjelmassa kuullaan muutenkin monen genren huippuja yhdessä ja erikseen: ohjelmistossa on muun muassa JPP:n esittämää uutta kansanmusiikkia Kaustiselta sekä Lasse Kurjen isännöimä hyväntekeväisyysmusiikin ilta. Myös Kuhmon kamarimusiikissa ( ) soi tänä kesänä uusi suomalainen musiikki. Festivaalin säveltäjävieraina ovat Kaija Saariaho, Sebastian Fagerlund ja Krzysztof Penderecki. Kantaesitysten joukossa on muun muassa Sebastian Fagerlundin uusi trio Fuel. Uusia teoksia kuullaan lisäksi nykymusiikkiin keskittyvällä Musiikin aika -festivaalilla ( ) Viitasaarella. Ohjelmassa ovat muun muassa Sampo Haapamäen, Maija Hynnisen ja Ville Raasakan kantaesitykset. maarit kytöharju/fimic Kirmo Lintinen 22 teostory

23 Suomalaisen musiikin vienti kääntyi kasvuun Tuore tutkimus paljastaa, että suomalaisen musiikin vienti on jälleen kasvussa. Music Export Finlandin tilaaman ja Mediaclever Oy:n toteuttaman tutkimuksen mukaan musiikkiviennin kokonaismarkkina-arvo vuonna 2008 oli euroa eli lähes 4 miljoonaa euroa vuotta 2007 enemmän. Lisäkasvua musiikkivientiin on tuonut erityisesti lisääntynyt elävän musiikin sektorin palveluliiketoiminta, kuten keikkamyynti- ja muu konserttitoiminta. Lisäksi aktiivisten kansainvälisten lisenssisopimusten määrä on kasvanut huomattavasti. Alueellisesti eniten vientituloa kertyy aiempien vuosien tapaan saksankielisestä Euroopasta sekä Pohjoismaista, joiden lisäksi musiikkialan yritykset pitävät tärkeinä potentiaalisina vientimarkkinoina erityisesti Yhdysvaltoja ja Japania. Tutkimukseen osallistuneiden musiikkialan yritysten selkeä enemmistö pitää musiikin vientiä tärkeänä tulevaisuuden tulonlähteenä. Musiikkialalla on tällä hetkellä paljon innovatiivisia ja kasvuhakuisia yrityksiä, jotka pyrkivät kehittymään ja kansainvälistymään. Suomen musiikkiteollisuuden toimintaympäristö mahdollistaa ketterät liikkeet ja uudenlaisten ansaintamallien kehittämisen, mikä pohjautuu siihen, ettei meille ole kehittynyt hitaasti muuttuvia, luutuneita Saksankielinen Eurooppa kärjessä. toimintatapoja ja rakenteita, kertoo Music Export Finlandin johtaja Paulina Ahokas. Vuoden 2009 lopussa ensimmäistä kertaa toteutetun Goodwill-tutkimuksen avulla tarkasteltiin Music Export Finlandin toiminnan aineetonta arvoa sekä suomalaisen vientimusiikin mahdollisuuksia eri sidosryhmien näkökulmista. Lisäksi tutkimuksella kerättiin kehitysehdotuksia vientiin. Tutkimukseen osallistui laaja otos kotimaisia ja kansainvälisiä toimijoita musiikkiteollisuudesta ja sen ulkopuolelta. Kaikki tutkimukseen vastanneet uskovat suomalaisen musiikin viennin positiiviseen kehitykseen ja kasvuun seuraavien kolmen vuoden aikana. Eniten potentiaalia nähdään yleisen kansainvälisen kiinnostuksen sekä vientimateriaalin monipuolisessa kasvussa. Tutkimuksen mukaan Music Export Finlandin kokonaisvaltainen merkitys suomalaisen musiikkiviennin edistäjänä tunnustetaan laajasti. Noin 90 prosenttia vastaajista suhtautuu positiivisesti vienninedistämisorganisaation merkitykseen ja sen kehittymiseen tulevaisuudessa. Tutkimus paljastaa myös, että kriittisimmin Music Export Finlandin toimintaan suhtautuu kotimainen media ja positiivisimmin rahoittajat. Uusien tutkimusmallien lisäksi aiotaan tulevaisuudessa panostaa myös markkina-arvotutkimuksen kehittämiseen. Tällä hetkellä tutkimuksen luvut eivät ole vertailtavissa muihin Pohjoismaihin, mikä asettaa meidät varsin eriarvoiseen asemaan. Lisäksi markkinaarvo perustuu yrityksille ja musiikkialan katto-organisaatioille tehtyihin kyselyihin, joten on mahdollista että tutkimuksesta puuttuu merkittäviä lukuja. Näistä syistä tutkimusta on syytä tarkentaa ja kehittää lähitulevaisuudessa, Ahokas tiivistää. Viennin kasvattamiseen lisäpotkua kokonaisstrategisemmalla työskentelyllä Syksyllä 2009 viisi vuotta täyttänyt Music Export Finland on nopeasti kehittynyt vientirenkaasta monipuoliseksi, alan mahdollisuudet ja haasteet tuntevaksi musiikkiviennin edistämisorganisaatioksi. Nyt Music Export Finlandin strategiaa ja palveluvalikkoa on jälleen uudistettu vastaamaan paremmin asiakasyritysten tämänhetkisiä tarpeita ja toimialan rakennemuutosta. Vuoden 2010 alusta lähtien voimassa olevassa strategiassa painotetaan erityisesti yrityslähtöisyyttä, musiikkiviennin toimintakentän monipuolistamista, uusista lähteistä tulevien rahavirtojen syntymisen tukemista sekä vientiosaamisen kasvattamista. Perinteisten messu- ja tapahtumatuotantojen lisäksi Music Export Finland panostaa vastedes entistä enemmän yrityksille räätälöityjen palveluiden kehittämiseen ja kohdemarkkinoiden tarpeisiin pohjautuviin tuotantoihin. Alueellisesti painotus vuosina on Pohjoismaissa ja Aasian markkinoissa. Pohjoismainen kärkihanke painottuu erityisesti yrityskohtaisiin vientitoimiin, kuten pr-työskentelyyn ja kiertuetuotantoihin sekä pohjoismaisen sisämarkkinan kehittämiseen. Shanghain maailmannäyttelyn yhteydessä Kiinassa ja Kiinan lähialueilla toteutetaan noin 20 kiertuetta, maailmannäyttelyn virallisen Suomi-päivän yhteydessä järjestetään verkostoitumis- ja myyntitapahtuma Snowball ja Tokiossa puolestaan vuosittainen vientitapahtuma Finland Fest, joka tuo Japaniin yhdeksän artistia sekä noin 30 suomalaista vientiyritystä. The Five Corners Quintet oli yksi Shanghain Suomipäivän esiintyjistä. teostory

24 Suomen Työväen Musiikkiliitto juhlii tasavuosia Musiikin harrastus edistää terveyttä, ja etenkin yhdessä musisointi lisää ihmisten vireyttä ja tutkimusten mukaan jopa pidentää ikää. Suomen Työväen Musiikkiliitto ry (STM) on tukenut toiminnallaan suomalaisten hyvinvointia jo 90 vuotta. teksti satu kaarenoja 24 teostory

25 tunteita Suuria musiikista kimmo varjoranta Pyöreitä vuosia juhlivaan järjestöön kuuluu tätä nykyä yli sata kuoroa ja 35 puhallinorkesteria ympäri maata. Soittajia ja laulajia pikkulapsista ikäihmisiin on mukana Toinen suuri musiikinharrastajien järjestö Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry Sulasol on työväenmusiikkiliittoa pari vuotta nuorempi. Vaasassa päämajaansa pitävä Finlands svenska sång- och musikförbund (FSSMF) aloitti sekin jo vuonna STM järjestää muun muassa koulutusta puhallinmuusikoille ja puhallinorkesterin johtamiskoulutusta. Puhaltajien leiritoiminta on vilkasta Murikka-opistolla Teiskossa. Kuoronjohtajia liitto on kurssittanut jo tuhansia Voionmaan opistolla, ja uusia halukkaita riittää. Kantaesityksiä estradeille Liiton musiikinkustannustoiminta palvelee sekä harrastajia että ammattilaisia. STM:n ja muidenkin järjestöjen kustannustoiminnan ansiosta sellainenkin musiikki pääsee esiin, joka muuten olisi saattanut jäädä pimentoon. Järjestöt julkaisevat teoksia, joita puhtaasti kaupallisin perustein toimiva yrittäjä ei ehkä tohtisi tuoda julki vaikka haluaisikin, kertoo säveltäjä ja muusikko Jani Uhlenius. Uhlenius on tähän kevääseen saakka toiminut STM:n puheenjohtajana 17 vuoden ajan. Häntä kosittiin harrastajamusiikin maailmaan, kun hän vielä toimi Valkeakosken työväenmusiikkitapahtuman taiteellisena johtajana. Vuodet hän hoiti näitä kahta pestiä yhtäaikaisesti. Uhlenius sanoo tulleensa harrastajapiireihin tavallaan sisäpiirin ulkopuolelta. teostory

26 Keravan teinikuoro 60-luvulla oli ainoa kokemukseni tämäntapaisesta toiminnasta. Ammattimuusikkona ja musiikin tekijänä Jani Uhlenius arvostaa kuorojen ja puhallinorkestereiden työllistävää vaikutusta kuoronjohtajille ja kapellimestareille, jotka ovat usein ammattilaisia. Ja erityisen hienoa tekijän kannalta on se, että kuorot ja orkesterit tuovat estradeille lukuisia kantaesityksiä, Uhlenius kiittää. Jonkin verran tekijöille tulee kuoroilta ja puhallinorkestereilta myös teostilauksia. Vaikka Uhlenius jo siirsikin puheenjohtajan nuijan seuraajalleen, aktiiviselle kuoroihmiselle ja Tampereen kunnallispolitiikassa vaikuttavalle Riitta Ollilalle, hän pitää yllä haavetta STM:n satavuotishistoriikista. Olisi arvokasta saada yliopistotasoiseen tutkimukseen perustuva dokumentti liiton taipaleesta. Sehän ei olisi pelkästään muistelmaa STM:stä, vaan sadan vuoden pätkä suomalaista kulttuurihistoriaa. Liiton syntymävuonna 1920 kansakunta oli sodan jäljiltä traumaattisessa tilassa. Silti hinku harrastaa musiikkia ja näyttämötoimintaa oli kova muissakin kuin vauraimmissa yhteiskuntaluokissa. 30-luvun ilmapiiri vaikutti sekin syvästi ihmisten kulttuuriharrastuksiin. Eri vuosikymmenillä liiton piirissä on toiminut monia musiikkialan vaikuttajia, joiden työ olisi hienoa saada yksien kansien sisään. Omalta 17 vuoden puheenjohtajarupeamaltaan Uhlenius on kirjannut vääjäämättömän murroksen kuoroharrastajapiireissä: ukkoutumisen. Suuret ikäluokat ovat tulleet eläkeikään. Tosin eläkeläiset ovat tunnetusti innokkaita kuoroihmisiä, ja Uhleniuksen mukaan uusia nuoriso-orkestereita liittyy tasaiseen tahtiin STM:n riveihin. Yhteisöllisyydestä voimaa Musiikkiluokkien ja musiikkioppilaitosten perustaminen on laventanut mahdollisuuksia laulaa ja soittaa yhdessä muuallakin kuin järjestöjen piirissä. Juuri yhteisöllisyys on Uhleniuksen mielestä se voima, joka pitää järjestöjenkin harrastajatoiminnan vireänä. Yhteisöllisyys on kaiketi myös se terveystekijä, joka erityisesti kuorolaulamiseen liitetään. Tutkimusten mukaanhan maamme rannikkoseutujen ruotsinkielinen väestö on valtaväestöä terveempää ja pitkäikäisempää juuri siitä syystä, että noilla alueilla on perinteisesti laulettu ja soitettu kyläkunnittain yhdessä. Pitäisiköhän kaikkien kuorojen varmuuden vuoksi ottaa repertuaariinsa pari ruotsinkielistä kappaletta. Suomen Työväen Musiikkiliitto julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Työväen Sävel -lehteä. Sen palstoilla Uhlenius on systemaattisesti valistanut musiikin harrastajapiirejä tekijänoikeuksista ja esitysraportoinnin tärkeydestä. Uusia ihmisiä tulee harrastuksen pariin, eikä heillä ole välttämättä tietoa ja ymmärrystä siitä, miksi esitystiedot on ilmoitettava Teostoon. STM:n varsinainen juhlahumu kuultiin ja nähtiin Helsingissä kesäkuuta. Juhlinta sujui tasavallan presidentin suojeluksessa tunnuksella Suuria tunteita musiikista. Katkelmia liiton historiasta voi lukea verkossa sivuilta stmmusic.net Työväen Sävelen kuluvan vuoden numeroista. Monipuolinen muusikko, kapellimestari ja säveltäjä Jani Uhlenius johti puhetta STM:ssä 17 vuotta. Musiikkialan muuta järjestötoimintaa hän on harrastanut muun muassa Teoston ja Elvis ry:n puheenjohtajana. Uudenmaan läänintaiteilijana hän vaikutti Valtion säveltaidetoimikunnassa hän on toiminut sekä puheenjohtajana että jäsenenä. 26 teostory

27 Mistä kannattavia kuluttajapalveluita verkkoon? Arto Alaspää, Marcus Wiklund, Suvi Lindén ja Marcus Rantala käynnistivät laillista lataamista tukevan kampanjan. Suomessa vietettiin tekijänoikeuspäivää nyt kolmannen kerran. Tekijänoikeuspäivässä yhdistyy kaksi kansainvälistä juhlapäivää: Kansainvälinen henkisen omaisuuden päivä sekä Unescon kirjan ja tekijänoikeuden päivä. Tämänvuotisen tekijän oikeuspäivän päätapahtumana oli Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhdyn järjestämä kutsuvierasseminaari ja elokuvaesitys Helsingin Tennispalatsissa. Seminaarin otsikkona oli Ostoskeskus Internetiin miten luoda kannattavia kuluttajapalveluja verkkoon? Seminaarin avannut valtiosihteeri Riina Nevamäki työ- ja elinkeinoministeriöstä pohti puheenvuorossaan, minkälaisin keinoin luovien alojen elinkeinopolitiikkaa voidaan kehittää. Pitäisikö esimerkiksi tuotekehityksessä ja asiakasratkaisuissa olla asiakkaan tarpeiden enemmän lähtökohtana? Päivän isäntä, Gramexin apulaisjohtaja Lauri Kaira muistutti, että vaikka lähes jokainen halukas voi tuottaa sisältöä verkkoon, harrastelijan ja oikean taiteilijan ero silti säilyy. Ammattilaisen työstä ollaan myös valmiita maksamaan. SecuryCast Oy:n kehitysjohtaja Marko Alanko ja Universal Musicin Mikko Haapala puhuivat verkkopalveluiden tulevaisuuden mahdollisuuksista. Latauskaupat muuttuvat tavarataloiksi, levy-yhtiöt musiikkiyhtiöiksi, ja molemmat tarjoavat kuluttajille monenlaisia palveluita. Mikko Haapala uskoi, että musiikin laillinen lataus lisääntyy, kunhan maksutavat saadaan helpoiksi. Nuorilla ei ole luottokortteja, joten prepaid-kortit edistäisivät hänen mielestään kauppaa. Elokuvan verkkokaupasta ja elokuvan elinmahdollisuuksista puhuivat SF Anytimen toimitusjohtaja Jonas Dahllöf Ruotsista sekä ohjaaja ja elokuvatuottaja Timo Koivusalo. Laiton lataaminen estää sijoittamista luoville aloille, jolloin jäljelle jää vain mainstream, Koivusalo painotti. Patentti- ja rekisterihallituksen markkinointijohtaja Mika Waris muistutti, että immateriaalioikeudet ovat osaamisen hallintaa. Luovilla aloillakin olisi heti hankkeiden alkumetreillä mietittävä, miten osaamiset pysyvät hallussa. Tekijänoikeustoimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun käsitteli puheenvuorossaan digitaalista ympäristöä varten tehtävien sopimusten haasteita. Bruun pohti, olisiko lainsäädännöllä mahdollista helpottaa tilanteita, joissa teosten käyttöoikeuksien hinta on pitkään auki ja teoksia käytetään silti koko ajan. Laillisen verkkokaupan puolesta Seminaarin yhteydessä julkistettiin luovan alan yhteinen viestintäkampanja, jonka tavoitteena on lisätä laillisten kulttuurituotteiden kauppaa verkossa ja vähentää piraattituotteiden käyttöä. Kampanja sisältää mainontaa verkossa, televisiossa ja radiossa. Kampanjaa olivat seminaarissa julkistamassa viestintäministeri Suvi Lindén ja valtiosihteeri Marcus Ilman kunnon korvauksia ei synny luovan työn tuotteita. Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo seminaarin loppusanoissa. Rantala projektia edustavien Arto Alaspään ja Marcus Wiklundin lisäksi. Kampanjaan osallistuvat Filmikamari, Suomen elokuvasäätiö, Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT, Teosto, Kopiosto, Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus. Mukana olevien yritysten ja järjestöjen lisäksi kampanjaa rahoittaa opetusministeriö. Kampanjaa tukee myös joukko mediayrityksiä. Kampanjan keulakuvana on Captain Nation -hahmo, joka toimii omassa on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja joka nähdään myös televisiossa. teksti marja-leena karjula kuva saara vuorjoki teostory

28 Ajankohtaista Tekijänoikeustietoa opettajille saara vuorjoki Kulttuuri- ja viestintäalan opettajat saivat maaliskuussa järjestetyssä Kulttuuriopetuksen tekijänoikeusfoorumissa tietoa tekijänoikeuksista. Seminaaripäivän teemana oli musiikki- ja av-teosten käyttö korkeakoulujen, konservatorioiden ja musiikkioppilaitosten opetuksessa. Opastusta tekijänoikeuteen annettiin opettajille tuttujen käytännön esimerkkien kautta. Luennoitsijoina olivat muun muassa tekijänoikeusjärjestöjen asiantuntijat. Tapahtuma oli osa valtakunnallista Tekijänoikeuspäivä-projektia, jonka järjestivät Luovan työn tekijät Lyhty ja Tekijänoikeusakatemia yhteistyössä opetusministeriön kanssa. Foorumi-yhteistyössä olivat mukana Suomen Konservatorioliitto, Suomen Musiikkioppilaitosten Liitto, Pop & Jazz Konservatorio ja Metropolia-ammattikorkeakoulu. Heidi Tuikkanen esitti sävellyksiään seminaariohjelman lomassa. Musiikinopetuksen määrä ja taso vaihtelevat Sibelius-Akatemian Toive-hanke selvitti kuntien näkemyksiä koulujen musiikinopetuksen järjestämisestä. Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite valinnaisuuden lisäämisestä peruskoulun taito- ja taideaineiden opetuksen vahvistamiseksi ei saanut yksiselitteistä kannatusta kunnilta. Internet-kyselyyn vastasi 176 kunnan sivistystoimen johtajaa tai muuta koulutoimen edustajaa syksyllä Suurin osa vastaajista ei halua lisää valinnaisuutta alakoulujen musiikinopetukseen. Valinnaisuuden lisäämistä kannatettiin yläkouluihin ja lukioihin toisaalta näissäkin moni vastusti lisäystä. Kyselyyn vastanneista sivistystoimenjohtajista useimmat olivat musiikinopetuksen lisäämisen kannalla. Kuitenkin, jos kouluihin halutaan lisää musiikkitunteja, valtion pitäisi vastausten perusteella lisätä vähimmäistuntimääriä. Omilla päätöksillään kunnat eivät musiikkitunteja lisää, vaan suurin osa kunnista aikoo opettaa tulevaisuudessakin musiikkia vähimmäistuntimäärän verran. Sibelius-Akatemian projektipäällikkö Ulla Pohjannoro toteaa monien kuntien erityisesti maaseudulla olevan ikävässä itseään ruokkivassa ja oppilaita eriarvoistavassa kierteessä. Melkein puolet kunnista tarjoaa oppilailleen musiikinopetusta vain vähimmäistuntimäärän verran. Luokilla 1-6 musiikkia opettaa yleensä luokanopettaja. Yläkoulussa musiikkia opettaa musiikin aineenopettaja, mutta opetusta annetaan tavallisesti vain 7. luokalla. Niinpä musiikin aineenopettajan antamaa opetusta saattaa kertyä vain 38 oppituntia koko peruskoulun aikana. Lisäksi monissa pienissä kunnissa musiikin aineenopettajalle ei riitä opetustunteja tarpeeksi virkaan asti, ja tuntiopetus hoidetaan usein epäpätevällä opetuksella. Ulla Pohjannoro kannustaa kuntia houkuttelemaan päteviä musiikinopettajia parantamalla heidän työskentelyolosuhteitaan: Kunnat voisivat pienellä lisäpanostuksella palkata musiikin aineenopettajan opettamaan musiikkia jo alakoulussa, jossa luokanopettaja usein kokee itsensä riittämättömäksi musiikinopettajana. Tällöin lapset saisivat toiminnallista ja innostavaa musiikinopetusta alusta pitäen, ja musiikinopettajan työ olisi mielekkäämpää ja houkuttelisi myös paremmin hakijoita. Toive on Euroaoopan sosiaalirahaston ja Opetushallituksen rahoittama valtakunnallinen hanke. Hanke tuottaa tutkimustietoa musiikkialan työelämän kehittymisestä ja siitä aiheutuvasta muutoksista osaamistarpeissa. Sibelius-Akatemian hankkeessa yhteistyökumppaneita ovat Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore ja Suomen konservatorioliitto. 28 teostory

29 Niklas Bruun jatkaa tekijänoikeustoimikunnan puheenjohtajana jolle onnismaa Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on asettanut uuden tekijänoikeustoimikunnan vuoden 2011 loppuun kestävälle toimikaudelle. Puheenjohtajana jatkaa professori Niklas Bruun. Tekijänoikeustoimikunta käsittelee tekijänoikeuslainsäädännön uudistuksiin liittyviä asioita muun muassa arvioimalla lainsäädännön uudistustarpeita ja valmistelemalla niiden suuntaviivoja ministeriölle. Toimikunta käsittelee myös tekijänoikeuksiin liittyvän valmistelun kannanmuodostusta EU- ja kansainvälisiä kysymyksiä varten. Tiedonvaihdon ja keskustelun lisäämiseksi toimikunta kutsuu koolle tekijänoikeusfoorumin. Foorumiin kutsutaan mm. tekijänoikeuden haltijoita, tekijänoikeudella suojattua aineistoa käyttävää teollisuutta ja viestintäyrityksiä sekä kuluttajien edustajia. Toimikunnan jäsenet ovat toiminnanjohtaja Lauri Rechardt (Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry ), kirjailija, oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti (Suomen Kirjailijaliitto), apulaisjohtaja Lauri Kaira (Gramex ry, Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhty ry), johtaja Satu Kangas (Viestinnän keskusliitto ry), lakiasiainjohtaja Merja Karhapää (Sanoma Oyj), toiminnanjohtaja Reijo Svento (FiCom ry), lainopillinen asiamies Janne Makkula (Suomen Yrittäjät ry), apulaisjohtaja Petra Wikström (MTV Media), puheenjohtaja Arto Nieminen (Suomen Journalistiliitto ry), lakimies Kirsi-Marja Okkonen (Yleisradio), asiantuntija Riikka Tähtivuori (Elinkeinoelämän keskusliitto EK), lakiasiainjohtaja Martti Kivistö (Teosto), lakimies Hannele Vettainen (Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry), asianajaja Pekka Tarkela (Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen), puheenjohtaja Ahti Vänttinen (Suomen Muusikkojen liitto ry) ja johtaja Anja Peltonen (Kuluttajavirasto). Säveltaiteen kirjastoapurahoja 67 hakijalle euroa uusien sävellysten tilaamiseen Teoston sävellystilaustoimikunta päätti kokouksessaan 23. huhtikuuta jakaa euroa uusien sävellysten tilaamista varten seuraavasti (suluissa tekijä ja teoksen tyyppi): Ensemble Pyxis euroa (Jarkko Hartikainen, teos kamariyhtyeelle) Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajat 500 euroa (Teemu Tommola, teos sekakuorolle) Fontanella Quintet euroa (Tomi Räisänen, teos nokkahuilulle ja elektroniikalle) Helsingin Saksofoniorkesteri euroa (Jorma Panula, teos saksofoniorkesterille) Jyväskylän puhallinorkesteri euroa (Pekka Kostiainen, teos puhallinorkesterille ja mieskuorolle) Kuikka Markus euroa (Pasi Lyytikäinen, trio baritonille, alttoviululle ja sellolle) Kumpuvaara Niko euroa (Kirmo Lintinen, harmonikkakonsertto) Lehtola Jan euroa (Carita Holmström, teos käyrätorvelle ja uruille) Nikula Heikki euroa (Timo Hietala, bassoklarinettikonsertto) Saunamäki Eero 500 euroa (Jukka-Pekka Lehto, nokkahuiluduo) Sinfonietta Lentuan kannatusyhdistys euroa (Mikko Nisula, sinfoniettateos) Suomen huiluseura 250 euroa (Vellu Halkosalmi, soolohuiluteos), 250 euroa (Lauri Toivio, soolohuiluteos), 250 euroa (Jukka-Pekka Lehto, soolohuiluteos), 250 euroa (Markku Nikula, soolohuiluteos) Trio Mobile euroa (Jan Mikael Vainio, trio kitaralle, huilulle ja klarinetille) Uusinta-kamariyhtye euroa (Markku Klami, teos jousikvartetille) Viinikainen Teemu euroa (Sid Hille, teos sähkökitaralle ja jousikvartetille) Zagros Ensemble euroa (Perttu Haapanen, teos kamariyhtyeelle, näyttelijälle ja nuorille soittajille) Taiteen keskustoimikunnan säveltaiteen kirjastoapurahajaosto on myöntänyt säveltaiteen kirjastoapurahat ja -avustukset vuodeksi Hakemuksia saapui 136 ja apurahoja myönnettiin 67 hakijalle yhteensä euroa. Lisäksi myönnettiin kirjastoavustus kahdelle taiteilijalle. Kirjastoapurahoja tai -avustuksia myönnetään hakemuksesta säveltaiteilijoille, joiden teoksia on julkaistu nuotteina tai äänitteinä sekä esittäville taiteilijoille, joiden esityksiä on tallennettu äänitteille. Tom Frisk jatkaa Musiikkikustantajien puheenjohtajana Suomen Musiikkikustantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on valittu uudelleen Tom Frisk. Entisistä hallituksen jäsenistä jatkavat myös Epe Helenius, Antti Lehtinen, Ari Nieminen sekä Tommi Tuomainen. Jacob Ehrnrooth ei ollut enää käytettävissä, ja hänen tilalleen hallitukseen valittiin Tapio Korjus. teostory

30 Ajankohtaista Kulttuurikummiprojekti eteni Tampereelle ja Ouluun Kansanedustaja Pia Viitanen oli mukana Koskikeskuksen tapahtumassa. Kulttuurikummi Pantse Syrjä. kuvat: ari ijäs Säde Tahvanainen haastattelee Mikko Alataloa. Huhtikuussa Tampereen Koskikeskuksessa järjestetyssä Musiikintekijä tutuksi -tapahtumassa kulttuurikummien musiikkiesitykset ja haastattelut houkuttelivat yleisöä keskustelemaan tekijänoikeuksista. Iltapäivän seminaarissa ääneen pääsivät myös musiikin käyttäjät: radiot ja festarijärjestäjät sekä paikallisten musiikintekijöiden paneeli. Pirkanmaalaiset ja Oulun seudun kansanedustajat saivat musiikintekijäkummit, kun Teoston kulttuurikummiprojekti eteni Tampereelle ja Ouluun. Pirkanmaan kansanedustajien kulttuurikummeiksi ovat ryhtyneet Pauli Hanhiniemi, Costello Hautamäki, Jouni Kaipainen, Petri Koskimäki, Ville Leinonen, Sari Matala, Jouko Mäki-Lohiluoma, Jukka Mänty-Sorvari, Antti Nissilä, Arto Piispanen, Heikki Salo, Hannu Sepponen, Pekka Simojoki, Pantse Syrjä, Seppo Tammilehto, Tellu Turkka ja Jukka Viitasaari. Kukin heistä kutsuu oman kansanedustajansa tutustumaan työhönsä. Oulun seudun kansanedustajien kummeiksi ovat lupautuneet Elina Juntunen, Jouni Kesti, Sakari Kukko, Kari Kuosmanen, Matti Laasonen, Markus Lampela, Yrjö Mikkonen, Toni Nygård, Sakari Raappana, Jussi Rasinkangas, Olli Roman, Jukka Ruohomäki, Kyösti Salmijärvi, Jorma Siltala, Jukka Takalo, Uuden Musiikin Lokakuu ry, Veli Matti Vega Välitalo ja Pauli Ylitalo. Kulttuurikummiprojektin avulla ammattimaiset musiikintekijät haluavat tuoda oman äänensä kuuluviin ja tutustuttaa alueensa kansanedustajat musiikintekijöiden työhön ja arkeen. Kunkin vaalipiirin kansanedustajat saavat projektin edetessä omat musiikintekijäkumminsa. Syksyllä kulttuurikumminsa saavat Helsingin vaalipiirin kansanedustajat. 30 teostory

31 Teosto on mukana Provinssirockissa Muutaman hengen iskuryhmä Teoston toimistosta on mukana tämän kesän Provinssirockissa. Teosto pystyttää neuvontatiskinsä esiintyjien tiloihin tarkoituksenaan neuvoa bändejä esitysilmoitusten tekemisessä. Bändeille halutaan kertoa, kuinka tärkeää musiikkitietojen ilmoittaminen on ja myös se, että Teosto saa tiedot mahdollisimman nopeasti. Esitysilmoitusten tekeminen heti esiintymisen jälkeen on Teoston kannalta paras ratkaisu, koska silloin Teostossa tiedot voidaan käsitellä heti tilitystä varten. Näin musiikin tekijät saavat festivaalin järjestäjän Teostolle maksamat esityskorvaukset mahdollisimman sujuvasti. Provinssirock Seinäjoella Dicentian konkurssipesän levyt välttivät tuhon Suomen Jazz & Pop Arkisto JAPA on ottanut säilyttääkseen konkurssiin ajautuneelta Dicentia Finlandilta yli cd- ja dvd-levyä. Dicentia, entinen CD-Linja, valmisti levyyhtiöiden ja muiden tuottajien tallenteita sekä lukemattomia omakustanteita Dicentian asiakkailla oli mahdollisuus noutaa konkurssipesään jääneitä levyjään 27. huhtikuuta mennessä, minkä jälkeen levyt olisi tuhottu. Paikalle saapui ainoastaan parikymmentä asiakasta. Valmiiden cd- ja dvd-julkaisujen lisäksi konkurssipesä sisältää muun muassa asiakkaiden lähettämiä graafisen materiaalin tiedostoja. JAPA aloittaa aineiston lajittelun syksyllä muutettuaan kesän aikana uusiin tiloihin Helsingin Sörnäisiin. Dicentian aineisto on JAPAn historian suurin kokoelma. JAPA ei omista kokoelmaa vaan ainoastaan hallinnoi sen säilyttämistä. Suomen Jazz & Pop Arkisto on vuonna 1990 perustettu yleishyödyllinen arkisto, joka kerää, säilyttää ja tarjoaa suomalaiseen populaarimusiikkiin liittyvää tietoa ja aineistoa. Timo Tyrväinen Teoston hallitukseen Teoston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 14. huhtikuuta Helsingissä. Kevätkokouksessa oli paikalla 126 yhdistyksen jäsentä ja valtakirjalla edustettuina 53. Hallitusvalintojen lisäksi kokous hyväksyi Teoston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Teoston puheenjohtajana jatkaa sanoittaja Jori Nummelin. Edelleen hallituksessa jatkavat myös säveltäjät Mikko Heiniö ja Heikki Elo sekä musiikin kustantajien edustajina Tom Frisk ja Ari Nieminen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin kevyen musiikin säveltäjien edustajana Aktia Pankin pääekonomisti ja Taljanka-yhtyeen perustajajäsen Timo Tyrväinen. Toukokuussa pidetyssä kokouksessaan hallitus valitsi Mikko Heiniön jatkamaan varapuheenjohtajan tehtävissä. kuvat: outi järvinen Timo Tyrväinen Teoston hallitukseen huhtikuussa 2010 valittu valtiotieteen tohtori Timo Tyrväinen on ollut Aktia Pankin pää eko nomisti vuodesta Sitä ennen hän toimi Suomen Pankin ekonomistina vuodesta Tyrväinen on tehnyt useita kansain välisiä tutkimusvierailuja muun muassa OECD:ssa, Pariisissa, London School of Economicsissa ja Madridissa, Espanjan keskuspankissa Tyrväinen on myös maailmanmusiik kiin suuntautuneen, vuonna 1975 perustetun Taljankayhtyeen perus tajajäsen. Aktiivisesti esiintyvä yhtye juhlii 35-vuotista tai valtaan Se on julkais sut yksitoista albumia, joilla on suuri joukko Tyrväi sen sanoi tuksia, sävellyksiä ja sovituksia. Tyrväinen on ollut Teos ton asiakas vuo desta 1979 ja jäsen vuo desta Elvis ry:n jäsen hän on ollut vuo des ta Tyrväinen on toiminut vuodesta 2007 Suomen kansal lisoopperan ystä vien yh dis tyksen ProOpera ry:n puheen johtajana. Hän on jäsen presidentti Martti Ahtisaaren johta mas sa neu vottelukunnassa, joka valmistelee Suomen kansallisoopperan 100-vuotis juhlavuotta Timo Tyrväinen opiskeli Helsingin konserva to ri ossa 1970-luvulla pääaineena laulu ja sivuaineenaan klassinen kitara. teostory

32 Teostoon liittyi ennätysmäärä uusia tekijäasiakkaita Teosto on saanut tänä vuonna ennätysmäärän säveltäjiä, sanoittajia ja sovittajia asiakkaakseen. Helmi-maaliskuussa toteutettu ilmaiskampanja tuotti Teostolle jo kahdessa kuukaudessa kolmisen tuhatta uutta asiakasta. teksti marja-leena karjula Tavallisesti Teostoon liittyy vuodessa noin tuhat musiikin tekijää. Tekijäasiakkaaksi liittyminen maksaa 122 euroa, mutta helmi maaliskuun aikana liittyminen oli ilmaista tuolloin avatun MySpace-sivun kautta. Kysyimme muutamilta ilmaiskampanjan aikana liittyneiltä, mikä heidät houkutteli asiakkaaksi ja olisivatko he liittyneet ilman kampanjaa. Kukin vastaajista olisi todennäköisesti harkinnut Teoston asiakkuutta jossakin vaiheessa muutenkin, mutta ilmaiskampanjasta tuli monelle kimmoke hoitaa asia kuntoon juuri nyt. Kaikki olivat ilahtuneita kampanjasta ja varsinkin opiskelijoille rahan säästyminen tuntui olevan tärkeää. Teoston asiakkaaksi 122 eurolla Tekijäasiakkaan liittymismaksu on nyt 122 euroa (alv 22 %) ja sillä saa Teoston kaikki palvelut koko asiakkuutensa ajaksi. Ellei musiikintekijä irtisano asiakkuuttaan, asiakkuus jatkuu koko hänen elinaikansa ja vielä 70 vuotta kuolinvuoden jälkeen perikunnalla. Heinä kuun alusta alv-prosentti nousee 23:een, jolloin liittymismaksu on 123 euroa. Teostolla on noin musiikintekijää ja kustantajaa asiakkaana. Kun heidän sävellyksiään, sanoituksiaan tai sovituksiaan esitetään julkisesti tai tallennetaan, Teosto kerää heille esitys- ja tallennuskorvaukset. Ulla Piispanen liittyi Teostoon sovittajana. Hän on ammatiltaan musiikkileikkikoulun ja kanteleensoiton opettaja ja useita lastenmusiikkisovituksia on jo ilmoitettuna Teostoon. Sovituksia on syntynyt jo pidemmän aikaa, mutta ilmaiskampanja sai hänet lopulta liittymään asiakkaaksi. Ehkä olisin liittynyt jossain vaiheessa muutenkin, mutta kuulin ilmaiskampanjasta omilta pojiltani, jotka liittyivät samalla. Kiva, kun järjestitte tällaisen kampanjan. Mikko Neuvonen kertoo tehneensä musiikkia jo vuosituhannen alusta. Hän on tehnyt musiikin lisäksi myös näyttelijäntyötä, mutta musiikki on hänelle elämäntapa ja suuri intohimo. Tärkeää musiikissa on nimenomaan itse tekeminen. Kappaleita on syntynyt King of the Sun -rockbändille, ja Teoston asiakkaaksi liittymiseen innosti tulossa oleva levy. Levyn takia olisin liittynyt muutenkin, mutta hyvä, kun tuli tämä kampanja. Juri Ruotsalainen soittaa kuopiolaisessa metallibändissä ja osallistuu muiden bändin jäsenten kanssa biisien tekoon. Bändi on esiintynyt 1 2 keikan kuukausitahtia, mutta nyt bändin jäsenet keskittyvät enemmänkin biisien tekoon. Bändin kanssa ollaan siinä vaiheessa, että ensi vuonna olisi tarkoitus saada levy aikaan. Silloin viimeistään oltaisiin muutenkin liitytty Teostoon. Ilmaiskampanja oli heille kuitenkin tervetullut, koska kaikki bändin jäsenet ovat vielä opiskelijoita. 122 euron liittymismaksua Juri Ruotsalainen ei pidä sinänsä pahana, koska Teoston maksamat esityskorvaukset olisivat kattaneet sen pian: Äkkiähän se tulee takaisin. Lohjalainen laulutekstejä tekevä Eila Junnola arvioi puolestaan, ettei liittymismaksu olisi tullut hänelle kovin nopeasti takaisin: Kun ei ole ollut hittitekstejä. Junnola kuvaa tekstejään perinteisiksi, mutta sävelletty tuotanto on vielä sen verran suppea, että ilmaiskampanjaa kannatti käyttää hyväkseen. Junnolan yksi hengellinen lauluteksti on levytetty jo 1980-luvulla, mutta nyt on odotettavissa lisää sävellyksiä: Nyt kun sain tietooni Teoston Facebook-sivun, löysin sen kautta tekstilleni säveltäjän. Haaveena on, että saisin tekstejä julkisuuteen enemmänkin. maarit kytöharju 32 teostory

33 Suomi nousuun Teoston onnistui viimekin vuonna kasvattaa musiikin käytöstä maksettujen korvausten kokonaismäärää. Lama-aikana tämä on harvinainen suoritus millä tahansa toimialalla. Uusia tekijöitäkin liittyy Teoston asiakkaiksi runsain mitoin, uutta taidetta syntyy, monimuotoisuus kukoistaa ja valtakunnassa kaikki hyvin. Vai onko? Tekijän tahto ja oikeus on ehdoton Musiikin tekijänoikeudet lienevät ainakin tekijöille itsestään selvä asia. Siispä otan vertailukohdan kuvataiteen puolelta. Tietääkseni kukaan ei ole kyseenalaistanut esimerkiksi maalauksen signeerausta. Signeeraus on todiste teoksen tekijästä ja samalla myös tekijänoikeuksista. Signeerausten aitoutta tutkivat tarvittaessa taidemuseoitten konservaattorit. Kuvataiteilijalle vuokrattujen työtilojen omistajilla ei ole mitään oikeuksia tilassa tehtyihin teoksiin, saati että heillä olisi oikeus signeerata teoksia. Kuvanveistossa viimeinen työvaihe tehdään valimossa tekniikalla ja laitteilla, jotka omistaa valimoyrittäjä. Siitä huolimatta valimon omistaja ei saa teoksiin mitään muuta oikeutta kuin valaa teos pronssiin taiteilijan haluamalla tavalla. Tekijän tahto ja oikeus on ehdoton. Toki säveltäjä saa myydä teoksensa oikeudet niin halvalla tai kalliilla hinnalla kuin haluaa, mutta oikeuksien luovutusta koskeva lainsäädäntö ei saa automaattisesti mahdollistaa tekijänoikeuksien luovutusta ulkopuolisille, esimerkiksi äänityslaitteitten omistajille. Viittaan tässä valimoesimerkkiin. Se taho, joka haluaa teoksista oikeudet itselleen, ei kykene määrittelemään taiteen tasollisia aspekteja musiikissa, vaan teoksia määritellään sen mukaan, kuinka monella eurolla tuotetta myydään. Suomeksi sanottuna tämä taho vanhan sanonnan mukaan ei ymmärrä taiteesta enempää kuin sika hopealusikasta. Tässä kohdin piilee vaara, että taiteellisesti ansiokas teos luokitellaan väärissä käsissä roskaksi, kun se ei mene kaupaksi. Pitkällä aikavälillä olen havainnut, että tekijänoikeuksia pyritään saamaan tekijöiltä pois milloin milläkin keinolla. Tämä osoittaa tekijänoikeuksien ulkopuolisilta metsästäjiltä jonkinlaista luovuutta. Siispä heillä lienee mahdollisuus ymmärtää, miksi todelliset tekijät puolustavat oikeuksiaan niinkin voimakkaasti. Jouni Kesti Säveltäjä Suomen Säveltäjät ry:n jäsen Miljooniin esitystapahtumiin liittyvää tietoa ei ilman automatisointia hallitse kukaan. Kaupalliset yritykset raportoivat kiitettävällä pieteetillä liiketoiminnassaan käyttämänsä musiikin, mutta yhtä auvoisasti eivät ole asiat live-kentällä. Monet tapahtumanjärjestäjät jättävät yhä soitetun musiikin ilmoittamisen esiintyjien varaan. Eiväthän maksettavat korvaukset ole riippuvaisia siitä, mitä hittejä minäkin iltana on soitettu ja saavathan esiintyjät sen keikkapalkkionkin. Ja tietävät itse parhaiten mitä soittavat. Hoitakoon jokainen sen, minkä parhaiten osaa. Tänäkin kesänä moni tekijä nuolee näppejään, koska jotkin maamme suosituimmista esiintyjistä jättävät esityksensä ilmoittamatta. Miksi raportoida, kun ei siitä mitään hyödy eikä kukaan maksa? Saavat ne tekijät hiteistään rahaa muualtakin. Mutta mitä ihmettä liikkuu niiden tekijöiden mielessä, jotka toimivat täsmälleen samoin? Ilmoittavat esityksensä miten sattuu välittämättä siitä, että kaverilta jäävät tilitykset saamatta. Mikäpä siinä, jos kyseessä on vain oma musiikki, mutta että kaverin leipä. Ja mitä sitten, jos ne ilmoitukset tekee vähän myöhässä? Eihän kukaan nyt tosissaan ajattele, että deadline on deadline. Kyllä kai Suomen musiikkielämän toivon vuoksi voidaan koneisto pysäyttää ja hoitaa ne tärkeät ilmoitukset käsipelillä. Eihän se nyt voi paljon maksaa. Tästähän voisi Teosto lanseerata irtisanomisuutisten täyttämälle medialle koko kansantaloutta piristävän uutisen: palkataan parisataa työtöntä syöttämään myöhässä tulevia raportteja. Mitä siitä jos se maksaa puolet toisten tilityksistä? Suomi nousuun! Satu Mättö Johtaja Teoston oikeudenomistajapalvelut teostory

34 Nootti UUSIA KASVOJA janne nikkarinen Musiikintekijät palkitsivat vuoden raportöörit Musiikintekijät jakoivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden raportööri -palkinnot ansiokkaasti toimineille esitysilmoitusten tekijöille. Palkinnon saajat julkistettiin Teoston vuosittaisessa sidosryhmätilaisuudessa Helsingissä huhtikuussa. Esittäjän vuoden raportööri palkinnon sai Charles Plogman, joka on tehnyt esitysilmoitukset Teostolle jo vuosien ajan tinkimättömällä tarkkuudella. Järjestäjän vuoden raportööri palkinnon sai Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry, joka ilmoittaa aina tilaisuuksiensa lipputulot ja kävijämäärät Teostolle ilman eri pyyntöjä. Kunniakirjat luovutti saajilleen tilaisuudessa esiintynyt Kuunkuiskaajat, jonka jäsenet Susan Aho ja Johanna Virtanen ovat Teoston tekijäasiakkaita. Musiikin tekijät haluavat kunnioittaa palkinnolla sellaisia esittäjiä ja järjestäjiä, jotka ilmoittavat esityksensä ja lipputulotiedot mallikkaasti. Näin varmistetaan, että myös musiikin tekijät eli säveltäjät ja sanoittajat saavat työstään korvauksen. Esitysilmoitusten avulla Teosto osaa ohjata tekijänoikeuskorvaukset juuri niille henkilöille, joiden tekemiä teoksia on soitettu. Palkintona luovutettujen kunniakirjojen allekirjoittajina ovat Teosto, Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry, Suomen Säveltäjät ry sekä Suomen Musiikkikustantajat ry. Kuvassa Charles Plogman sekä Selmu ry:n hallituksen puheenjohtaja Päivi Alaniska ja varapuheenjohtaja Mika Virkkala. Äänitteen tallennusluvan voi maksaa nyt myös verkossa NCB (Nordisk Copyright Bureau) on tehnyt uudistuksia verkkopalveluunsa. Uusitussa palvelussa musiikkiäänitteen tallennusluvan hankkija voi maksaa ostoksensa suoraan verkossa. Uudistus koskee ns. kertalupatuotantoja. Äänitteiden standardituottajat sekä AV-tuottajat hankkivat tallennuslupansa entiseen tapaan. Äänitemonistamot luovuttavat valmiit äänitteet tuottajalle vasta sitten, kun tuottaja on maksanut tallennusluvan. Tämä on ollut periaate tähänkin asti, mutta nyt käytäntöä terävöitetään. Ylimääräistä aikaa ei kuitenkaan kulu lainkaan, mikäli tuottaja maksaa tallennusluvan samalla kerralla kun tekee ilmoituksen äänitteestä NCB:n verkkopalvelussa. Vahvistus maksusta lähtee heti automaattisesti äänitemonistamoon. NCB:n verkkopalvelussa voi maksaa Visalla, Master Cardilla sekä Nordean verkkopankin kautta. Jos tuottaja maksaa tallennusluvan myöhemmin, verkkopalvelu ei lähetä automaattista ilmoitusta äänitemonistamoon. Tällöin Teosto näyttää vihreää valoa monistamolle havaittuaan maksun siirtymisen tililleen. kuvat: jakke nikkarinen Jani Jalonen aloitti Teoston musiikkiratkaisut-yksikön avainasiakaspäällikkönä toukokuussa. Jalosella on pitkä kokemus erilaisista tehtävistä sekä levyyhtiöissä että musiikinkustantajana. Teostoon hän siirtyi Warner Musicista. Jani Jalonen toimii myös Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuksen Hittitehdas-koulutusohjelman johtajana sekä kirjoittaa kirjaa yritysbrändien markkinointiviestinnän tehostamisesta musiikin avulla. Tuukka Ilomäki aloitti Teoston IT-ryhmässä maaliskuussa sovellusten kehitystyössä ja hallinnassa. Hän on ollut Teoston palveluksessa myös aiemmin vuosina Laulujen Loiskeet 2010 Uusien kansanlaulujen sävellys- ja sanoituskilpailu Kilpailuaika Säännöt: Teoston uusi asiakaspalvelunumero on Tässä numerossa palvelemme sekä musiikintekijä- että käyttäjäasiakkaitamme. 34 teostory

35 TEOSTO-KALENTERI Kesäkuu 2010 Kesäkuun tilityksessä maksetaan: Esityskorvaukset valtakunnallisilla radio- ja TV-kanavilla, Ylen maakuntaradioissa, elokuvateattereissa, konserteissa ja muissa tilaisuuksissa vuonna 2009 esitetystä musiikista Esityskorvaukset kaupallisissa radioissa ja isoissa konserteissa esitetystä musiikista Ulkomailta tulleita esityskorvauksia Tallennuskorvaukset ajalta Online-korvauksia ajalta Heinäkuu 2010 Musiikin esitysilmoitukset ajalta Teostoon viimeistään Elokuu 2010 Jos huomasit kesäkuun tilityksessä korjattavaa, toimita meille kirjallinen korjauspyyntö viimeistään Lokakuu 2010 Musiikin esitysilmoitukset ajalta Teostoon viimeistään Lokakuun tilityksessä maksetaan ulkomailta tulleita esityskorvauksia. Ilmoita uudet sävellykset, sanoitukset ja sovitukset Teostoon heti kun ne valmistuvat! Kustantajien tilitykset arvonlisäverollisiksi Teoston löydät nyt myös Facebookista! Teoston kuulumisia voit seurata nyt myös Facebookista. Sivumme avattiin huhtikuun lopulla ja jo viikossa faneja oli liittynyt mukaan Varsinkin musiikintekijät näyttävät löytäneen Teoston Facebook-sivun kanavakseen, jonka kautta voi kertoa työstään ja etsiä yhteistyökumppaneita säveltämiseen tai sanoittamiseen. Musiikinkäyttäjät voivat puolestaan saada sivujen kautta kosketuksen musiikintekijöiden työhön ja ajatuksiin. Muistathan esitysilmoitusten aikataulun! Bändien, orkestereiden ja muiden esiintyjien tiedot esitetyistä teoksista ja esiintymispaikoista tilaisuuden järjestäjätietoineen tulee toimittaa Teostoon neljännesvuosittain. Tiedot ilmoitetaan verkkopalvelussa sähköisesti. Toimita ilmoitus Teostoon ajalta viimeistään ajalta viimeistään ajalta viimeistään ajalta viimeistään Teoston jäsenistö on päättänyt kevätkokouksessa, ettei kaikkia esiintyjien paperilla lähettämiä esitysilmoituksia enää käsitellä, vaan osa elävän musiikin tilityksistä tapahtuu tulevissa tilityksissä vain sähköisesti toimitettujen esitysilmoitusten perusteella. Nyt viimeistään on siis hyvä aika siirtyä käyttämään verkkopalvelua! Siten varmistat, että esitystietosi ovat mukana tilityksessä. Paperilla lähetettyjä esitysilmoituksia Teosto käsittelee vain siinä tapauksessa, että ne tulevat tapahtumien järjestäjiltä. Teosto maksaa arvonlisäverovelvollisille musiikin kustantajille tilitykset tämän vuoden kesäkuun tilityksestä lähtien arvonlisäveron kera. Käytäntö on linjassa kustantajien laskutusta koskevan keskusverolautakunnan ratkaisun kanssa. Sen mukaan arvonlisäverovelvollisten kustantajien tulee lisätä voimassa olevan verokannan mukainen arvonlisävero laskuihin, jotka koskevat musiikin tekijänoikeudellista käyttöä. Teoston tilitykset ovat verrattavissa ratkaisussa nimettyyn tekijänoikeudelliseen käyttöön ja siitä maksettaviin korvauksiin, joten Teoston kustantajille maksamiin tilityksiin tulee myös lisätä arvonlisävero. Teosto maksaa tilitykset kustantajille sen mukaan, onko kustantaja arvonlisäverovelvollinen vai ei. Tilitystä varten Teosto tarkistaa verohallinnosta kustantaja-asiakkaidensa verovelvollisuuden asiakasrekisterissä olevien Y-tunnusten perusteella toukokuun 31. päivän tilanteen mukaan. Verovelvollisille kustantajille lisätään tilityksessä sovellettavan verokannan mukainen arvonlisävero, joka on kesäkuun tilityksessä 8 prosenttia. Ne kustantajat, jotka eivät esimerkiksi toiminnan pienimuotoisuuden takia ole arvonlisäverovelvollisia, saavat tilityksensä edelleen verottomana. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. Musiikin tekijöiden järjestö. Aatteellinen, voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikin kustantajat perustivat vuonna 1928 valvomaan etujaan. Edustaa noin :ta kotimaista ja kahta miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Edistää säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien oikeuksia. Myy ja kehittää ratkaisuja asiakkaittensa musiikinkäytön tarpeisiin. Kerää ja tilittää musiikin tekijöille ja kustantajille korvaukset heidän musiikkinsa julkisesta esittämisestä sekä tallentamisesta. Edistää suomalaisen musiikin monimuotoisuutta, tunnettuutta ja soimista kotimaassa ja vientimarkkinoilla. Teosto toimii yhdyssiteenä kahden asiakasryhmänsä, musiikin tekijöiden ja musiikkia käyttävien yritysten ja yhteisöjen välillä. Vuonna 2009 Teoston myyntituotot kotimaasta olivat 41 miljoonaa euroa, josta tilitetään toimintakulujen vähennyksen jälkeen 86,5 prosenttia eli 35,2 miljoonaa euroa säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille. Tilityssummasta käytetään suomalaisen musiikin edistämiseen oikeudenomistajien yhteisillä päätöksillä 5,7 prosenttia eli kaksi miljoonaa euroa. Muilta järjestöiltä tuloutui tilitettäväksi Teoston oikeudenomistajille yhteensä 9,2 miljoonaa euroa. Tästä suurimpina erinä 5,5 miljoonaa Nordisk Copyright Bureau NCB:ltä suomalaisen musiikin talentamisesta muun muassa äänitteille ja elokuviin sekä Teoston sisarjärjestöiltä 3,1 miljoonaa suomalaisen musiikin esityksistä ulkomailla. teostory

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet: TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista

Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Janne Silvonen Media Clever Lokakuu 2013 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä Ä I S

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET Suomen musiikkineuvoston MUSIIKKIPOLIITTISET HALLITUSOHJELMATAVOITTEET MUSIIKKI TYÖNÄ AMMATTIMUUSIKKOJEN JA MUSIIKIN TEKIJÖIDEN TOIMINTAEDELLYTYKSET JA RESURSSIT TURVATTAVA Suomalaiset muusikot ja musiikin

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry

Faktoja Teostosta. säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry Faktoja Teostosta säveltäjäin tekijänoikeustoimisto teosto ry 2013 Tekijänoikeus lyhyesti Tekijä päättää teostensa käytöstä Teosto - yhdysside musiikin tekijöiden ja musiikin käyttäjien välillä. lakiin

Lisätiedot

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa

Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Rockkonttori.net Rockkonttori.net Tuhkalehto hyvällä asialla myös uutta levyä odotettavissa Jyväskyläläinen Sampo-Ilmari Tuhkalehto on bändinsä kanssa mukana syksyllä käynnistyvällä Music Against Drugs

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012

Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010. Media Clever / Music Finland 2012 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne vuonna 2010 Media Clever / Music Finland 2012 Tutkimuksen tausta Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

5/8/2016 The Copyright Law 1

5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 1 5/8/2016 The Copyright Law 2 Yleistä Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Suojan saadakseen teoksen tulee ylittää ns. teoskynnys. Suojattu teos on

Lisätiedot

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila

Luovat alat. Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Luovat alat Helsingissä 16.12.2014 Sami Peltola, Matias Ollila Toimialaraportin teon taustoittamiseksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen LUOVAMO luovien alojen urapalvelut toiminut 3,5v luovien alojen kehittämiseksi

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille yhteistyökumppaneiden kautta jäsenet voivat toteuttaa edullisesti omat verkkosivut. Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2006 Tutkimusraportti ja tiedotteet: www.musex.fi TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin,

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Musiikkialan talous Suomessa 2013

Musiikkialan talous Suomessa 2013 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 7 Musiikkialan talous Suomessa 2013 Eero Tolppanen Lokakuu 2014 MUSIIKKIALAN TALOUS SUOMESSA 2013 Johdanto Musiikkialan talouden rahallinen kokonaisarvo Suomessa on vuonna 2013

Lisätiedot

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas

U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta. Satu Kangas U 63/2016 vp Sivistysvaliokunta Satu Kangas 16.2.2017 Mikä U-kirjelmässä tekijänoikeudesta on tärkeää 1. Lehtijulkaisujen suoja - tukeeko Suomi kotimaista mediaa vai yhdysvaltalaisia teknojättejä 2. Tekijänoikeuden

Lisätiedot

VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC

VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Markus Lappalainen KT11/P721KNrB VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Oppimistehtävä Kulttuurituotannon ko. Toukokuu 2011 SISÄLTÖ 1 FIMIC... 1 2 VISUAALISET NÄKYMÄT... 1 3 AKTIIVISUUS

Lisätiedot

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I

K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.

Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä. Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl. Tekijänoikeusjärjestelmä - ajankohtaisia kysymyksiä Sivistysvaliokunta 23.9.2011 Satu Kangas, Viestinnän Keskusliitto satu.kangas@vkl.fi 1 Tekijänoikeuden ratio Tekijänoikeuden avulla tavoitellaan yhteiskunnallista

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto - Teosto ry Valtioneuvoston selvitys komission tiedonannosta Tavoitteena nykyaikainen, eurooppalaisempi tekijänoikeusjärjestelmä (E 1/2016) Talousvaliokunta 18.2.2016

Lisätiedot

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI? Aalto University Executive Education Teemu Malmi Professori, AUSB WORKSHOP Alustus: Budjetti ohjaa, kaikki hyvin? Keskustelu pöydissä Yhteenveto Alustus: Miten varmistan,

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles

Project hubila. Creative House of Finland Los Angeles Project hubila Creative House of Finland Los Angeles hubila eli Creative House of Finland- palvelee luovien alojen yrittäjiä ja toimijoita Los Angelesissa, joka on musiikkiteollisuuden ja elokuva- ja televisiotuotannon

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa 26.9.2018 Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa Yhteenveto keskustelusta Taustatietoa keskustelusta Aihe, ajankohta ja paikka Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla

Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla Suomalaisen musiikkiteatterituotannon kulttuuriteollistuminen 2000 - luvulla Miten julkinen valta on rakentanut kulttuuriteollisuuden käsitettä ja miten musiikkiteatterin tuotanto on tähän vastannut? Musiikkiteatteri

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA "...jos saisimme musiikkiopiston

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista.

Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. TEOSTON JAKOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Hyväksytty kevätkokouksessa 16.4.2008 JAKOSÄÄNTÖ Teoston jakosääntö määrittelee teoksen oikeudenhaltijoiden väliset osuudet teokselle tilitettävistä korvauksista. ESITYSKORVAUSTEN

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää. KOPIOSTO LYHYESTI Kopiosto ry on esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Vuonna 1978 perustettuun Kopiostoon kuuluu 45 eri kulttuurin ja viestinnän alojen järjestöä.

Lisätiedot

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä

Keikkailua ja käytäntöä. á la Marjo Leppä Keikkailua ja käytäntöä á la Marjo Leppä Freelancer - Vahva ydinosaaminen : onnistuneen toiminnan piirteet - Kyky luovasti jalostaa ja muuntaa omaa ydinosaamistaan asiakkaan tarpeisiin - Kyky kommunikoida

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma Lottaliina Lehtinen lakiasiainpäällikkö Suomen Muusikkojen Liitto ry Tekijäfoorumin työvaliokunnan jäsen Tekijäfoorumi Animaatioklinikka

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto

Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasolin palvelut jäsenille Kustannustoiminta ja nuottipalvelu Nuottimateriaalin tuottaminen ja välittäminen on ollut Sulasolin perustehtäviä alusta alkaen. Sulasol

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana Helsingin Yrittäjien seminaari 1.3.2011 Kumppanuus Yritysmyönteistä yhteistyötä mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA

SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SÄÄTIÖIDEN MERKITYKSESTÄ YHTEISKUNNASSA LIISA SUVIKUMPU SÄÄTIÖIDEN JA RAHASTOJEN NEUVOTTELUKUNTA SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ SISÄLTÖJÄ, EI VAIN VÄLINEITÄ Säätiölakiuudistuksen tarkoituksena oli VAHVISTAA

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN SUOMALAINEN MUSIIKKI EKOLOGINEN Voidaan valmistaa etätyönä. Ei toimituskuluja. PALJON ERI MAKUJA AINA TUORETTA Ei parasta

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS

TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO JULKAISUKESKUS Esityksen pääkohdat Yliopistot kustantajina Helsingin yliopisto Väitöskirjan julkaisuprosessi Tampereen yliopistossa Verkkojulkaiseminen ja väitöskirjan myynti Yliopistot kustantajina Kustantamisen perinteinen

Lisätiedot

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia

Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana. Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Taideyliopiston haasteet tulevaisuuden menestyjien kouluttajana Erik T. Tawaststjerna, Sibelius-Akatemia Akseli Gallen-Kallela: Symposium (1894) Taidekorkeakoulujen historia, lyhyt oppimäärä Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi VT Ari-Pekka Launne Kolster OY AB Helsinki 31.5.2012 IPR ja Internet mistä on kysymys? Internet on muuttunut muutamien toimijoiden yhteydenpitovälineestä globaaliksi

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot