Suomen kirjallisuus. Suomen kirjallisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen kirjallisuus. Suomen kirjallisuus"

Transkriptio

1 205 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden sivuaineopinnot (60 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksen kesken. Opinnot suoritetaan Tampereen yliopiston opetussuunnitelmaa soveltaen: perusopinnot 25 op sekä sivuaineen aineopinnot 35 op. Opinnoissa perehdytään kirjallisuustieteellisiin teorioihin ja lähestymistapoihin, kirjallisuuden historiaan sekä etenkin kotimaiseen mutta myös ulkomaiseen kaunokirjallisuuteen. Opintojen tavoitteena on kyky ymmärtää ja analysoida kaunokirjallisia tekstejä ja muita kulttuurin ilmiöitä, kirjallisuuden tuntemuksen vahvistaminen sekä taito puhua ja kirjoittaa kirjallisuudesta. Suurin osa opinnoista suoritetaan kirjatentteinä. Mikäli opiskelijalla on ennestään vanhan opetussuunnitelman mukaisia suorituksia, hän saa ne uusiin kohtiin soveltuviksi käyttämällä virallista muuntotaulukkoa. Suomen kirjallisuuden opintokokonaisuudesta pidetään infotilaisuus syyslukukauden alussa. PERUSOPINNOT 25 op Tavoite: Perusopinnot on tarkoitettu johdatukseksi kirjallisuudentutkimukseen, kirjallisuuden lajeihin ja historiaan sekä tieteenalan peruskäsitteisiin. Opiskelija saa yleiskuvan tieteenalasta perehtymällä sen perusteisiin kuten kirjallisuuden poetiikkaan, kirjallisuushistoriaan sekä kirjallisuuden ja kulttuurin suhteeseen. Lisäksi kurssit harjaannuttavat kaunokirjallisuuden lukemiseen sekä siitä keskusteluun ja kirjoittamiseen. Perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on lähtökohdat omaehtoiseen kirjallisuuden tuntemuksen syventämiseen, alustava käsitys kirjallisuudentutkimuksen nykytilanteesta sekä valmiudet oman opintosuunnitelman rakentamiseen aineopinnoissa. KIRJ1001 KIRJ1002 Johdatus kirjallisuuden poetiikkaan, 3 op Kirjallisuus, kulttuuri ja yhteiskunta, 3 op Johdatus kirjallisuuden historiaan KIRJ1003 Suomen kirjallisuuden historia, 3 op KIRJ1004 Länsimaisen kirjallisuuden historia, 3 op Johdatus suomalaisen kaunokirjallisuuden tuntemukseen KIRJ1005 Suomalainen romaani ja novelli, 2 op KIRJ1006 Suomalainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus, 2 op Johdatus länsimaisen kaunokirjallisuuden tuntemukseen KIRJ1007 Länsimainen romaani ja novelli, 2 op KIRJ1008 Länsimainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus, 2 op

2 206 Suomen kirjallisuus Populaari- tai nuorisokirjallisuus (toinen seuraavista) KIRJ1009 Populaari- ja genrekirjallisuus, 2 op tai KIRJ1010 Lasten- ja nuortenkirjallisuus, 2 op KIRJ1011 Tiede, taide ja kirjoittaminen, 3 op Perusopintotenttien vastaanottajat lukuvuonna : FM Milla Peltonen (milla.peltonen@uwasa.fi), paitsi opintojaksot Populaarija genrekirjallisuus (KIRJ1009) ja Lasten- ja nuortenkirjallisuus (KIRJ1010) osoitetaan FT Jussi Ojajärvelle (jussi.ojajarvi@uta.fi) sekä Tiede, taide ja kirjoittaminen (KIRJ1011) FM Toni Lahtiselle (toni.lahtinen@uta.fi). AINEOPINNOT 35 op Tavoite: Aineopinnot täydentävät ja laajentavat perusopintojen antamaa yleiskuvaa ja tarjoavat mahdollisuuden syventyä joihinkin tutkimuksellisiin tai käytännöllisesti soveltaviin alueisiin. Päättötyönä tehdään soveltava proseminaarityö. Aineopintojen opiskelu edellyttää perusopintojen suorittamista hyvin tiedoin (suoritusten keskiarvo vähintään 2,6). Aineopintojen yksittäisiä kohtia on kuitenkin mahdollista suorittaa jo perusopintojen rinnalla. Aineopinnot ovat 35 opintopisteen kokonaisuus, joka sisältää paljon valinnaisuutta niin jaksojen välillä kuin niiden laajuudessakin. Pakollisina opintokokonaisuuteen kuuluvat Kirjallisuudentutkimuksen menetelmät ja Proseminaari (yht. 13 op). Muiden aineopintojaksojen (yht. 22 op) valinnassa opiskelija tähtää omalta kannaltaan hyödyllisiin näkökulmiin ja taitoihin. KIRJ2001 Kirjallisuudentutkimuksen menetelmät, 3 op KIRJ2002 KIRJ2003 Kirjallisuus- ja kulttuuriteoria, 2 3 op KIRJ2007 Suomen kirjallisuus luvulta 1930-luvun loppuun, 5 op KIRJ2008 Suomen kirjallisuus luvulta 1990-luvulle, 5 op KIRJ2009 Uusin suomalainen kirjallisuus, 3 op Valinnainen suuntautuminen (yht op) KIRJ2012 KIRJ2016 Periodit, lajit, tyylit, 2 6 op KIRJ2022 KIRJ2026 Tekstiteoria, 2 6 op KIRJ2032 KIRJ2036 Kirjallisuushistorian tutkimus, 2 6 op KIRJ2042 KIRJ2046 Kirjallisuus- ja taidefilosofia, 2 6 op KIRJ2052 KIRJ2056 Kulttuurintutkimus ja kirjallisuussosiologia, 2 6 op KIRJ2062 KIRJ2066 Psykologinen kirjallisuudentutkimus, 2 6 op KIRJ2072 KIRJ2076 Feministinen kirjallisuudentutkimus, 2 6 op KIRJ2082 KIRJ2086 Kirjallisuuden opetus koulussa, 2 6 op KIRJ2092 KIRJ2096 Populaari- ja nuorisokirjallisuuden lajit, 2 6 op KIRJ2004 Proseminaari, 10 op Aineopintotenttien vastaanottajat lukuvuonna : Milla Peltonen, paitsi opintojaksot Kirjallisuus- ja kulttuuriteoria (KIRJ2002 KIRJ2003), Periodit, lajit, tyylit (KIRJ2012 KIRJ2016), Kulttuurintutkimus ja kirjallisuussosiologia (KIRJ ), Psykologinen kirjallisuudentutkimus (KIRJ ) ja Feministinen kirjallisuudentutkimus (KIRJ ) Jussi Ojajärvi, Kirjallisuus- ja taidefilosofia (KIRJ ) sekä Populaarija nuorisokirjallisuuden lajit (KIRJ ) Toni Lahtinen. Suomen kirjallisuuden historia ja kaunokirjallisuus (yht op): KIRJ2005 KIRJ2006 Suomen kirjallisuus 1880-luvun alkuun, 3 4 op

3 207 OPINTOJAKSOKUVAUKSET P = Pakollinen opintojakso VE = Vaihtoehtoinen opintojakso VV = Vapaavalintainen opintojakso PERUSOPINNOT Johdatus kirjallisuuden poetiikkaan Introduction to Poetics of Literature Koodi: KIRJ1001 Tavoite ja sisältö: Perehtyminen kirjallisuuden poetiikan peruskäsitteisiin, tieteenalan historiaan ja nykysovelluksiin. Opetus: Luennot 22 tuntia. Suoritustapa: Suositellaan suoritettavaksi syksyllä järjestettävällä kurssilla.vaihtoehtoisesti tentitään kirjallisuus. 1. Alanko & Käkelä-Puumala (toim.): Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä (2001). 2. Kantokorpi, Lyytikäinen & Viikari: Runousopin perusteet (1990), Viikarin osuus Lyriikan runousoppia. 3. Rimmon-Kenan: Kertomuksen poetiikka (1991). Kirjallisuus, kulttuuri ja yhteiskunta Literature, Culture and Society Koodi: KIRJ1002 Tavoite ja sisältö: Perehtyminen kirjallisuusinstituution rakenteisiin sekä tutustuminen kirjallisuuden, kulttuurin ja yhteiskunnan suhteita koskevan tutkimuksen nykysuuntauksiin ja peruskäsitteisiin. Opetus: Kirjallisuuskurssi 1. Easthope: Literary into Cultural Studies (1991). 2. Lehtonen: Merkitysten maailma (1996). 3. Niemi: Kirjallisuus instituutiona (1991) tai Kirjallinen elämä (2000). Suomen kirjallisuuden historia History of Finnish Literature Koodi: KIRJ1003 Tavoite ja sisältö: Perehtyminen kirjallisuushistoriallisiin aikakausiin, lajien kehitykseen ja keskeisiin kirjailijoihin. Opetus: Kirjallisuuskurssi Laitinen: Suomen kirjallisuuden historia, 4. painos (1997). Lisätiedot: Nykysuomen ja kääntämisen laitoksen opintojakso Kirjallisuuden historia (SUOM2005) korvaa tämän opintojakson sekä 2 op Suomen kirjallisuuden aineopintojen opintojaksosta Kirjallisuushistorian tutkimus (KIRJ2032). Länsimaisen kirjallisuuden historia History of Western World Literature Koodi: KIRJ1004 Tavoite ja sisältö: Perehtyminen kirjallisuushistoriallisiin aikakausiin, lajien kehitykseen ja keskeisiin kirjailijoihin. Opetus: Kirjallisuuskurssi Olsson & Algulin: Litteraturens historia i världen (1995).

4 208 Suomen kirjallisuus Vastuuopettaja: Noora Koistinen Suomalainen romaani ja novelli Finnish Novel and Short Story Koodi: KIRJ1005 Tavoite ja sisältö: Suomalaisen kirjallisuuden tuntemus sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu. Opetus: Analyysiharjoitukset 18 tuntia TAI kirjallisuuskurssi. Suoritustapa: Analyysikurssi TAI tentti. Kirjallisuus 12 teosta (analyysikurssilla karsittuna): 1. Kivi: Seitsemän veljestä (1870). 2. Aho: Juha (1911). 3. Lassila: Kuolleista herännyt (1916). 4. Lehtonen: Putkinotko ( ). 5. Kallas: Sudenmorsian (1928). 6. Haanpää: Kenttä ja kasarmi (1928). 7. Pekkanen: Tehtaan varjossa (1932). 8. Linna: Tuntematon sotilas (1954). 9. Vartio: Hänen olivat linnut (1967). 10. Liksom: Yhden yön pysäkki (1985). 11. Tikkanen, M.: Rödluvan (Punahilkka) (1986) tai Saisio: Pienin yhteinen jaettava (1998). 12. Westö: Drakarna över Helsingfors (Leijat Helsingin yllä) (1996). Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa analyysikurssina (ennakkoilmoittautuminen) tai itseopiskeluna tentillä. Vähintään toinen kursseista Suomalainen romaani ja novelli (KIRJ1005) tai Suomalainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus (KIRJ1006) suositellaan suoritettavaksi analyysikurssina. Suomalainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus Finnish Poetry, Drama and Other Texts Koodi: KIRJ1006 Tavoite ja sisältö: Suomalaisen kirjallisuuden tuntemus sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelu. Opetus: Kirjallisuuskurssi TAI analyysiharjoitukset. Suoritustapa: Tentti TAI analyysikurssille osallistuminen. Kirjallisuus 12 teosta: Lyriikkaa: 1. Lönnrot: Kalevala (1849). 2. Runeberg, J. L.: Fänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat) (1860). 3. Södergran: Dikter (1916) tai Vala: Kaukainen puutarha (1924). 4. Manner: Tämä matka (1956). 5. Saarikoski: Hämärän tanssit (1983). 6. Turkka, S.: Tule takaisin, pikku Sheba (1986) tai Aronpuro: Kirjaimet tulevat (1985). Draamaa ja muuta kirjallisuutta: 7. Topelius: Boken om vårt land (Maamme kirja) (1875) tai Järnefelt: Maa kuuluu kaikille (1907). 8. Canth: Työmiehen vaimo (1885). 9. Jotuni: Kultainen vasikka (1918). 10. Paavolainen: Nykyaikaa etsimässä (1929). 11. Jansson: Bildhuggarens dotter (Kuvanveistäjän tytär) (1968). 12. Krohn: Tribar (1993) tai Kynä ja kone (1996) tai 3 sokeaa miestä (ja 1 näkevä) (2003). Huomautus: Mikäli opiskelija on jo suorittanut nykysuomen opintojen Kalevalan kurssin, hän lukee Kalevalan sijaan jonkin vaihtoehtoisista teoksista. Lisätiedot: Kurssi voidaan suorittaa itseopiskeluna tentillä tai analyysikurssina harjoitustunneilla. Vähintään toinen kursseista Suomalainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus (KIRJ1006) tai Suomalainen romaani ja novelli (KIRJ1005) suositellaan suoritettavaksi analyysikurssina. Länsimainen romaani ja novelli Occidental Novel and Short Story Koodi: KIRJ1007

5 209 Tavoite ja sisältö: Länsimaisen kirjallisuuden tuntemus sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen harjoittelu. 12 teosta: 1. Cervantes: Don Quijote I ( ) 2. Defoe: Robinson Crusoe (1719) 3. Voltaire: Candide (1759) 4. Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (1813) 5. Gogol: novellit Nenä, Päällystakki ja Hullun päiväkirja, mm. kokoelmassa Pietarilaisnovelleja ( ) 6. Flaubert: Rouva Bovary (1857) 7. Dostojevski: Rikos ja rangaistus (1866) 8. Mann: Kuolema Venetsiassa (1911) 9. Kafka: Oikeusjuttu (1915/1925) 10. Woolf: Majakka (1927) 11. Borges: Haarautuvien polkujen puutarha (1969) 12. Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (1987) Länsimainen lyriikka, draama ja muu kirjallisuus Occidental Poetry, Drama and Other Texts Koodi: KIRJ1008 Tavoite ja sisältö: Länsimaisen kirjallisuuden tuntemus sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen harjoittelu. 12 teosta: 1. Montaigne: Esseitä (1588). 2. Shakespeare: Hamlet ( ). 3. Molière: Saituri (1668) tai Blake: Taivaan ja helvetin avioliitto ( ). 4. Goethe: Faust I (1808). 5. Thoreau: Elämää metsässä (1854) tai Nietzsche: Hyvän ja pahan tuolla puolen (1886). 6. Baudelaire: Pahan kukkia (1857) tai Wordsworth: Runoja (kokoelma) tai Dickinson: Valitsee sielu seuransa (kokoelma) 7. Eliot: Autio maa (1922) tai Woolf: Oma huone (1929). 8. Ibsen: Nukkekoti (1879). 9. Tshehov: Lokki (1896). 10. Brecht: Setsuanin hyvä ihminen ( ). 11. Beckett: Huomenna hän tulee (1952). 12. Duras: Tuska (1985) tai Hughes: Syntymäpäiväkirjeitä (1998). Ellei suomennosta ole saatavilla, teos voidaan lukea myös alkukielellä tai ruotsiksi. Populaari- ja genrekirjallisuus Popular and Genre Literature Koodi: KIRJ1009 Tavoite ja sisältö: Yhden tai useamman lajityypin edustajiin tutustuminen sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen harjoittelu. Dekkari: 1. Waltari: Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939). 2. Lehtolainen: Luminainen (1996). Fantasia, dystopia ja science fiction: 3. Hotakainen: Bronks (1993). 4. Verronen: Pimeästä maasta (1995). Historiallinen romaani: 5. Waltari: Sinuhe egyptiläinen (1945). 6. Rane: Naurava neitsyt (1996). Huumori: 7. Huovinen: Veitikka (1971). 8. Frangén: Alivaltiosihteeri, virallinen kirja (1996) tai jokin muu sarjan valikoima. Jännitys- ja seikkailukirjallisuus: 9. Outsider: Ben Huronin testamentti, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja 1 (1945) tai jokin muu sarjan teos. Rakkausviihde: 10. Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926).

6 210 Suomen kirjallisuus 11. Räsänen: Soita minulle, Helena! (1945). Sotakirjallisuus: 12. Palolampi: Kollaa kestää (1940). Lisätiedot: Vaihtoehtoinen kurssin Lasten- ja nuortenkirjallisuus kanssa. Lasten- ja nuortenkirjallisuus Juvenile Literature Koodi: KIRJ1010 Tavoite ja sisältö: Lasten- ja nuortenkirjallisuuden eri lajien ja traditioiden tuntemus sekä kirjallisuustieteellisen lukemisen harjoittelu. 1. Topelius: Valtterin seikkailut (1850-luku). 2. Swan: Iris rukka (1916). 3. Kokko: Pessi ja Illusia (1944). 4. Riikkilä: Pertsa ja Kilu (1952). 5. Polva: Tiina (1956). 6. Kunnas: Tiitiäisen satupuu (1956). 7. Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970). 8. Helakisa: Annan seitsemän elämää (1987). 9. Huovi: Vladimirin kirja (1988). 10. Parkkinen: Mustasilmäinen blondi (1990). 11. Kunnas: Koirien Kalevala (1992) tai Seitsemän koiraveljestä (2002). 12. Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö (1999). Lisätiedot: Vaihtoehtoinen kurssin Populaari- ja genrekirjallisuus kanssa. Tiede, taide ja kirjoittaminen Writing and the Arts Koodi: KIRJ1011 Tavoite ja sisältö: Tukea ja kehittää opiskelijan kielellistä ilmaisua kirjallisuuden opiskelun ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta. Opetus: Itseopiskelu. Suoritustapa: Kirjallinen harjoitus, ohjeet nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ilmoitustaululla. (osa seuraavista): 1. Andersson: Luova mieli (2002). 2. Calvino: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1995). 3. Kauppinen & Laurinen: Tekstioppi (1987 tai uudempi painos). 4. Lehtinen: Sanojen avaruus (2000). 5. Lonka ym.: Taitava kirjoittaja: opiskelijan opas (2002). Arviointi: hyväksytty / hylätty Vastuuopettaja: Toni Lahtinen Lisätiedot: Opintojakson voi korvata Nykysuomen opintojen kurssilla Tieteellinen kirjoittaminen (SUOM2006) tai kurssilla Luova kirjoittaminen (SUOM2044). AINEOPINNOT Kirjallisuudentutkimuksen menetelmät Methods in Literary Studies Koodi: KIRJ2001 Tavoite ja sisältö: Selvittää käytännönläheisesti ja oivallusten kautta, mitä mahdollisuuksia kirjallisuudentutkimuksen joidenkin eri suuntausten ja metodien soveltaminen etenkin tekstejä analysoitaessa tarjoaa. Opetus: Luennot 22 tuntia. Suoritustapa: Suositellaan suoritettavaksi keväällä järjestettävällä kurssilla. Vaihtoehtoisesti tentitään kirjallisuus. 1. Koskela & Rojola: Lukijan ABC-kirja (1997/2000). 2. Valikoima tutkimus- ja teoria-artikkeleita, jotka löytyvät digitoituna osoitteesta

7 211 taideaineet. Luettavat artikkelit ovat: a. Hallila, Mika: Antiromaanista valtavirtaan. Metafiktion käsite ja sen käyttö kirjallisuudentutkimuksessa. Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 54 (2001) s b. Kosonen, Päivi: Subjekti. Teoksessa Anu Koivunen ja Marianne Liljeström (toim.): Avainsanat: 10 askelta feministiseen tutkimukseen (1996) s c. Mikkonen, Kai: Tulkinnan kierteessä. Huomioita tekstiin viittaamisen ja tulkintayhteisön käsitteistä. Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 51:1 (1998) s d. Nieminen, Anna-Riikka: Taitavasti tehtyä trikkityötä. Todellisuuden ja historian problematisoiminen Markus Nummen romaanissa Kadonnut Pariisi. Sanelma (1997) s e. Saariluoma, Liisa: Jälkisanat: yksilöllinen ja esimerkillinen modernissa romaanissa ja nykypäivän julkkiskirjoittelussa. Teoksessa Liisa Saariluoma (toim.): Esimerkin voima (2001) s f. Veivo, Harri: Kokemuksesta kieleen ja tekstiin: indeksuaalisuuden käsite kirjallisuuden semiotiikassa. Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 53 (2000) s Kirjallisuus- ja kulttuuriteoria Literary and Cultural Theory Laajuus: 2 3 op Koodi: KIRJ2002 KIRJ2003 Tavoite ja sisältö: Kirjallisuus- ja kulttuuriteoreettisen tietämyksen laajentaminen. Huom. Ilmoittauduttava kuorella 14 päivää ennen tenttiä. yksi tai kaksi seuraavista: 1. Cohn: Fiktion mieli (2006) 1 op. 2. Eagleton: Kirjallisuusteoria. 2. uud. p. (1997) 1 op. 3. Fornäs: Kulttuuriteoria (1998) 2 op. 4. Sevänen: Taide instituutiona ja järjestelmänä (1998) 2 op. Suomen kirjallisuuden historia ja kaunokirjallisuus Finnish Literature along with Literary History Laajuus: 7 17 op Tavoite ja sisältö: Laajentaa ja ajanmukaistaa yleisnäkökulmaa Suomen kirjallisuushistoriaan sekä syventyä samalla yksittäisiin teoksiin hakien niille kirjallisuushistoriallista taustaa. Opetus: Kirjallisuuskurssi, mahdolliset luennot tai harjoitukset. Suoritustapa: Tentti Lisätiedot: Suomen kirjallisuuden historia ja kaunokirjallisuuden -opintojaksot ovat keskenään vaihtoehtoisia, kursseja suoritettava muiden aineopintojen laajuudesta riippuen yhteensä 7 17 opintopistettä. Huom. Kirjatenttiin on ilmoittauduttava 14 päivää ennen tenttiä. Suomen kirjallisuus 1880-luvun alkuun Finnish Literature until 1880 Laajuus: 3 4 op Koodi: KIRJ2005 KIRJ Varpio & Huhtala (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 1. Hurskaista lauluista ilostelevaan romaaniin (1999). 2. Viisi kaunokirjallista teosta suosituslistalta. Suosituslistat laitoksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Lisätiedot: Mikäli opiskelija on suorittanut nykysuomen ja kääntämisen laitoksen järjestämän Kalevalan kurssin (SUOM3051), se korvaa tästä jaksosta 3 opintopistettä. Tenttijät suorittavat jakson neljän opintopisteen laajuisena.

8 212 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuus 1880-luvulta 1930-luvun loppuun Finnish Literature Laajuus: 5 op Koodi: KIRJ Rojola (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 2. Järkiuskosta vaistojen kapinaan (1999). 2. Kahdeksan kaunokirjallista teosta suosituslistalta. Suosituslistat laitoksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Suomen kirjallisuus 1940-luvulta 1990-luvulle Finnish Literature Laajuus: 5 op Koodi: KIRJ Lassila (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 3. Rintamakirjeistä tietoverkkoihin (1999). 2. Kahdeksan kaunokirjallista teosta suosituslistalta. Suosituslistat laitoksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Lisätiedot: Nykysuomen ja kääntämisen laitoksen järjestämä kurssi Johdatus nykykirjallisuuteen (SUOM1005) korvaa tämän opintojakson kokonaisuudessaan. Uusin suomalainen kirjallisuus Contemporary Finnish Literature Koodi: KIRJ Ojajärvi: Supermarketin valossa (2006). 2. Viisi kaunokirjallista teosta suosituslistalta. Suosituslistat laitoksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Valinnainen suuntautuminen Options of Specialisation Laajuus: 2 12 op Tavoite ja sisältö: Omaksua omien tutkimuksellisten tai ammatillisten intressien kannalta hyödyllisiä näkökulmia ja taitoja. Suoritustapa: Kirjatentti. Valitaan 1 3 alla mainituista osa-alueista, kustakin 2 6 op. Suosituslistat laitoksen ilmoitustaululla ja www-sivuilla. Lisätiedot: Valinnainen tutkimussuunta -kokonaisuuden opintojaksot ovat keskenään vaihtoehtoisia, kursseja suoritettava vähintään 2 ja enintään 12 opintopistettä. Huom. Kirjatenttiin on ilmoittauduttava 14 päivää ennen tenttiä. Periodit, lajit, tyylit Genres of Literature Koodi: KIRJ2012 KIRJ2016 Tekstiteoria Textual Theory Koodi: KIRJ2022 KIRJ2026 Kirjallisuushistorian tutkimus Studies in Literary History Koodi: KIRJ2032 KIRJ2036 Lisätiedot: Nykysuomen ja kääntämisen laitoksen opintojakso Kirjallisuuden historia (SUOM2005) korvaa tästä opintojaksosta 2 op sekä opintojakson Suomen kirjallisuuden historia (KIRJ1003). Kirjallisuus- ja taidefilosofia Aesthetics and Philosophy of Literature / 1 3 ov Koodi: KIRJ2042 KIRJ2046 Vastuuopettaja: Toni Lahtinen

9 213 Kulttuurintutkimus ja kirjallisuussosiologia Cultural Studies and Sociology of Literature Koodi: KIRJ2052 KIRJ2056 Psykologinen kirjallisuudentutkimus Psychological Studies in Literature Koodi: KIRJ2062 KIRJ2066 tieteellistä kommentointia (opponenttina toimiminen) ja muita akateemisia keskustelutaitoja (esitelmien yhteiset käsittelyt). Opetus: Seminaari-istunnot 30 tuntia. Suoritustapa: Aktiivinen osallistuminen ja proseminaarityö. Oheiskirjallisuus: Ihonen & Ihonen: Kirjallisuuden opinnäyteopas (2003 tai uudempi painos). Feministinen kirjallisuudentutkimus Feminism and Gender Studies Koodi: KIRJ2072 KIRJ2076 Kirjallisuuden opetus koulussa Teaching Literature Koodi: KIRJ2082 KIRJ2086 Populaari- ja nuorisokirjallisuuden lajit Genres of Popular and Juvenile Literature Koodi: KIRJ2092 KIRJ2096 Vastuuopettaja: Toni Lahtinen Proseminaari Proseminar Laajuus: 10 op Koodi: KIRJ2004 Edeltävät opinnot: Perusopinnot, Kirjallisuudentutkimuksen menetelmät Tavoite ja sisältö: Proseminaarissa harjoitellaan löytämään kirjallisuustieteellistä tietoa, laaditaan tutkimussuunnitelma ja kirjoitetaan oma soveltava esitelmä. Lisäksi harjoitellaan

Suomen kirjallisuus 2009 2010 1

Suomen kirjallisuus 2009 2010 1 Suomen kirjallisuus 2009 2010 1 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden aineopinnot (35 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Suomen kirjallisuus. 220 Suomen kirjallisuus

Suomen kirjallisuus. 220 Suomen kirjallisuus 220 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden sivuaineopinnot (60 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Suomen kirjallisuuden opintokokonaisuudesta pidetään infotilaisuus tiistaina 6.9.2005 klo 14 16 salissa F133.

Suomen kirjallisuuden opintokokonaisuudesta pidetään infotilaisuus tiistaina 6.9.2005 klo 14 16 salissa F133. Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden sivuaineopinnot (60 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksen

Lisätiedot

Suomen kirjallisuus. 214 Suomen kirjallisuus. PERUSOPINNOT 25 op

Suomen kirjallisuus. 214 Suomen kirjallisuus. PERUSOPINNOT 25 op 214 Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuus Suomen kirjallisuuden sivuaineopinnot (60 opintopistettä) järjestetään yhteistyössä Vaasan yliopiston nykysuomen ja kääntämisen laitoksen ja Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Kirjallisuuden perusopinnot (30 op)

Kirjallisuuden perusopinnot (30 op) Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto Kirjallisuuden perusopinnot (30 op) Perusopintojen osaamistavoitteet Suoritettuaan perusopinnot opiskelija hahmottaa taiteen ja kulttuurin historiallisia yhteyksiä

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

OHJEITA LUKUPIIRITYÖSKENTELYYN Kirjallisuuden perusopintojen kirjallisuuden tuntemus Laura Piippo

OHJEITA LUKUPIIRITYÖSKENTELYYN Kirjallisuuden perusopintojen kirjallisuuden tuntemus Laura Piippo OHJEITA LUKUPIIRITYÖSKENTELYYN Kirjallisuuden perusopintojen kirjallisuuden tuntemus Laura Piippo (laura.piippo@jyu.fi) Kotimaisen kirjallisuuden tuntemus (KIRP313) Yleisen kirjallisuuden tuntemus (KIRP323)

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1

Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1 Yleinen kirjallisuustiede 2010 2011 1 Yleinen kirjallisuustiede Yleisen kirjallisuustieteen opinnot perehdyttävät opiskelijan kirjallisuuden, sen tutkimuksen ja kritiikin filosofisiin perusteisiin, teorioihin

Lisätiedot

Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1

Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1 Kulttuurienvälinen viestintä 2010 2011 1 Kulttuurienvälinen viestintä Maailma pienenee, viestintäteknologia otetaan käyttöön ja matkailu lisääntyy. Yritykset ja yhteisöt suuntaavat toimintaansa yhä globaalimmin.

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan venäjän asiantuntijoiksi

Lisätiedot

Kulttuurienvälinen viestintä

Kulttuurienvälinen viestintä Kulttuurienvälinen viestintä Maailma pienenee, viestintäteknologia otetaan käyttöön ja matkailu lisääntyy. Yritykset ja yhteisöt suuntaavat toimintaansa yhä globaalimmin. Suomi kansainvälistyy paitsi EU:n

Lisätiedot

Venäjän kielen opinnot

Venäjän kielen opinnot Venäjän kielen opinnot 249 Venäjän kielen opinnot Euroopan unionin jäsenenä Suomelta odotetaan monialaista ja -tasoista Venäjän tuntemusta. Tiedekorkeakouluista valmistuneita venäjän kieltä osaavia haetaan

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko

Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten korvaavuustaulukko POLITIIKAN JA TALOUDEN TUTKIMUKSEN LAITOS 2.5.2014/PS Yleisen valtio-opin tutkintovaatimusten 2014-17 korvaavuustaulukko SIVUAINEOPISKELIJOILLE 31.8.2014 mennessä suoritetut yleisen valtio-opin opinnot

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot

Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot Lyhenteet P = pakollinen (obligatorisk) VV = vapaasti valittava (fritt valbar) Kieli-, viestintä- ja metodiopinnot pääaineittain Kandidaattiopinnot Pääaine englanti,

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan kirjallisuutta!

Tervetuloa opiskelemaan kirjallisuutta! Tervetuloa opiskelemaan kirjallisuutta! Henkilökunta: - professori Kuisma Korhonen - yliopistonlehtorit Pekka Kuusisto, Jussi Ojajärvi ja Nina Työlahti - tuntiopettajia, mm. Praktikum 1:ssa nyt syksyllä

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet Opintojaksot Perusopinnot 25 op 687600P Johdatus taidehistoriaan 5 op 687601P Taidehistorian peruskurssi 13 op 687602P Kotimaan ekskursio 3 op 687603P Valinnaiset opinnot 4 op Aineopinnot 35 op 687604A

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset

Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala. Hallinto-osaamisen opinnot. Opintojaksokuvaukset Opintokokonaisuudet: Hallinto-osaaminen Eurooppahallinto Ympäristöala Hallinto-osaamisen opinnot Hallinto-osaamisen opintojaksot: ALUE1001 Yhteiskunnan alueellinen organisoituminen (5 op) FILO1001 Filosofian

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) hanna.samola@uta.fi Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Opetussuunnitelmassa Kandidaattiohjelmasta valmistuva opiskelija

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman Saamelainen kulttuuri 1.3.2011 KEVÄÄN 2011 OHJELMA III periodi 10. 1. 4.3. ja IV periodi 14. 3. 20.5.2011 Viikolla 10 eli 7. 11.3.2011 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683377P Johdatus saamentutkimukseen

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Opinto-opas: Aineopinnot,

Opinto-opas: Aineopinnot, Opinto-opas: Aineopinnot, 2013-2015 YUNET NUORISOTUTKIMUKSEN AINEOPINNOT (35 op) Valtakunnallisena yliopistoverkostona YUNET järjestää opetusta ja kokoaa yhteen jäsenyliopistojen opetustarjontaa. Aineopintojen

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

687132Y HOPS - henkilökohtainen opintosuunnitelma 1 (kirjallisuus) () Personal Study Plan 1 (Candidate s degree)

687132Y HOPS - henkilökohtainen opintosuunnitelma 1 (kirjallisuus) () Personal Study Plan 1 (Candidate s degree) Kirjallisuus 687132Y HOPS - henkilökohtainen opintosuunnitelma 1 (kirjallisuus) () Personal Study Plan 1 (Candidate s degree) Kohderyhmä: pääaineopiskelijat Suoritustavat ja arviointikriteerit: Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville)

GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville) 1 2 3 4 5 6 GEOTIETEIDEN KOULUTUSOHJELMA (KANDI, Iso Pyörä -koulutusohjelmiin siirtyville) Tutkintovaatimukset 2016-2017 ISOPYÖRÄ Opetussuunnitelma 2017-2020 Vastaava opettaja tai yksikkö Henkilö, jolta

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden

Lisätiedot

Vanhojen opintojen vastaavuudet

Vanhojen opintojen vastaavuudet Vanhojen opintojen vastaavuudet Tampereen yliopiston opetussuunnitelmat päivitetään kolmen vuoden välein. Opetussuunnitelman vaihtuessa opintoihin ja niiden suorittamiseen tulee yleensä ainakin jonkinlaisia

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri 20.10.2010 SYKSYN 2010 OHJELMA I periodi 23.8. 22.10. ja II periodi 1. 11. 17.12.2010 Viikolla 43 eli 25. 29.10.2010 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT I Periodi: 683371P Johdatus saamelaiseen

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA 164 15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Vastuuhenkilö: Markku Renfors, koulutusohjelman johtaja, professori Huone: TG108 Puhelin: 31153937 markku.renfors@tut.fi Päivi Salo, osaston sihteeri

Lisätiedot

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti 1 Tarkista opetussuunnitelmien sisällöt sekä opintojaksokuvaukset WebOodista. Muutoksia yleisissä tenteissä Yhteiskuntatieteiden laitoksen ja historia- ja maantieteiden laitoksen yleiset tentit yhdistyvät

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2016-2017 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi

Saamelainen kulttuuri KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi ja IV periodi Saamelainen kulttuuri 9.2.10 KEVÄÄN 2010 OHJELMA III periodi 11. 1. 5.3. ja IV periodi 15. 3. 21.5.2010 PERUSOPINNOT 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taide 5op Luennot (20 t) ja luentopäiväkirja 2

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot

Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op LIIK1200 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen

Lisätiedot

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi 2017 2018 Tässä opetusohjelmassa on opetustiedot niistä opinnoista, jotka on merkitty alla

Lisätiedot

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi

Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Korvaavuustaulukot Valtio-oppi Uuteen tutkintorakenteeseen vaihtava opiskelija Perusopinnot POLPOP00 Politiikan tutkimuksen perusopinnot POLPOP01 Kansainvälisen politiikan johdantokurssi * POLPOP02 Valtio-opin

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1

Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1 Nykysuomi vieraana kielenä 2011 2012 1 Nykysuomi vieraana kielenä Nykysuomi vieraana kielenä -opinnot on suunniteltu ulkomaalaisille opiskelijoille. Opinnoissa painotetaan kielen rakennetta ja sen päävariaatioiden

Lisätiedot

Saamen kieli vieraana kielenä 2009-2011

Saamen kieli vieraana kielenä 2009-2011 1 (8) Saamen kieli vieraana kielenä 2009-2011 Osoite: Giellagas-instituutti, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto Puhelin: amanuenssi 08-553 3486, lehtori 08-553 3490 Faksi: 08-553 3451 Sähköposti: Henkilökunnan

Lisätiedot

Miten suunnittelen opintoni?

Miten suunnittelen opintoni? Humanistinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos Miten suunnittelen opintoni? PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto 2 SISÄLLYSLUETTELO Opintojen suunnittelu... 3 Tärkeitä

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä. Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Suomen kieli sivuaineena Opettajan kelpoisuusehdot Henkilökunta syyslukukaudella 2016 Professorit Harri Mantila

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2015-2017 RANSKAN KIELI

OPETUSSUUNNITELMA 2015-2017 RANSKAN KIELI OPETUSSUUNNITELMA 2015-2017 RANSKAN KIELI Osoite: PL 1000, FI-90014 Oulun yliopisto Puhelin: 0294 483423 (oppiaineen pääedustaja Heli Heinonen-Aho) ja 0294 483400 (opintoasiainsihteeri Helena Karjalainen)

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville

KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville KOHTI UUTTA KIRJAA Opas omaa kaunokirjaa suunnitteleville Kustannus Aarni 2018 Ensimmäinen painos, 2018 Kustannus Aarni Kannen piirrokset ja suunnittelu: Noora Jantunen Takakannen kuva: Hanna-Maria Hämäläinen

Lisätiedot

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti) Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko 1.8.2014 (14..2014) 2011-2014 (voimassa op 2014-2017 (voimassa op Huom. 31.7.2014 asti) 1.8.2014 alkaen) Perusopinnot (73018) 2 Perusopinnot 2 Mikäli kokonaisuuden

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op

Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) 402092 Ranskalainen filologia, aineopinnot pääaineopiskelijalle (RRA200P) 45 op Ranskalaisen filologian opintokokonaisuuksien rakenne (2009-2011) PÄÄAINEOPISKELIJAT: 402086 Ranskalaisen filologian perusopinnot (RRA100) 25 op 405177 Kielioppi (RRA101) 6 op 405178 Ranskan kielen tuottaminen

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelman opintojen vastaavuudet 2012-2015 ja 2015-2018 Perusopinnot Aineopinnot Ei muutoksia.

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

TAIDEAINEIDEN LAITOS

TAIDEAINEIDEN LAITOS 272 TAIDEAINEIDEN LAITOS Taideaineiden laitoksen pääaineet ovat Suomen kirjallisuus, yleinen kirjallisuustiede sekä teatterin ja draaman tutkimus. Lisäksi laitoksen oppiaineisiin kuuluu taidehistoria,

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa?

Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Antropologian vaatimukset vanhoissa ja uusissa koulutusohjelmissa: mikä eroaa? Uusi maisteriohjelma Maisteritutkielma 30 op, vanhassa ohjelmassa 40 op Antropologian kurssimuotoisten opintojen laajuus 50-75

Lisätiedot

Käsityötieteen aineopinnot

Käsityötieteen aineopinnot Käsityötieteen aineopinnot KSc 1.4 Tekstiilitalous 2 ov (63302) 2. opintovuosi kl (Marja Anttila). Ks. 2. opintovuoden työjärjestys. Suurryhmä viikko 2 ti 7.1.2003 klo 14.30-16.00, S 10/527 suurryhmä viikko

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207. Saamelainen kulttuuri 25.5.09 SYKSYN 2009 OHJELMA I periodi 24. 8. 16. 10. ja II periodi 26. 10. 18.12.2009 Viikolla 43 eli 19.- 23.10.2009 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683371P Johdatus saamelaiseen kulttuuriin

Lisätiedot

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat

Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat Lukujärjestyksen laatiminen, kursseille ilmoittautuminen KTK/KTM-opiskelijat TkK/DI-opiskelijat 30.08.2018 Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö Amanuenssi Elina Alho Opiskelun suunnittelu käytännössä

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

Perusopinnot (Cmo100) 25 op

Perusopinnot (Cmo100) 25 op Perusopinnot (Cmo100) 25 op Kääntäjän perustaidot Kääntäjän kompetenssit (Cmo111, 5 op) Johdantokurssi, jossa käsitellään kääntäjän ammatin toimenkuvia ja valmiuksia. Kääntäjän kompetensseihin kuuluvat

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Romanttiset ihanteet ja kansan kiehtova luonne nähtiin kansanrunoudessa

Romanttiset ihanteet ja kansan kiehtova luonne nähtiin kansanrunoudessa SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN AIKASUORA Mitä yhteiskunnassa tapahtui? Mitä vuosia ajanjakso koskee? Mitä tapahtui kirjallisuudessa? Ketkä ovat merkittäviä kirjailijoita, mitkä merkittäviä teoksia? Kirjallisuutemme

Lisätiedot

III periodi :

III periodi : 1 Saamelainen kulttuuri Kevät 2018 III periodi 8.1. - 9.3.2018: Perusopinnot 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taiteet 5 op - Veli-Pekka Lehtola 9.1.2018 08:15-10:00 Hu 211 10.1.2018 10:15-12:00 Hu

Lisätiedot

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA

15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA Tuotantotekniikan laitos 15. TIETOLIIKENNE-ELEKTRONIIKAN KOULUTUSOHJELMA 15.1. Tavoitteet 167 Tietoliikenne-elektroniikan koulutusohjelma tuottaa tietoliikennelaitteistojen ja -järjestelmien kehittämiseen,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot