Miten tehdään paha ihminen?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten tehdään paha ihminen?"

Transkriptio

1 Miten tehdään paha ihminen?

2 Lauma Ihminen on laumaeläin ja sen aivot toimivat siihen sopivalla tavalla

3 Reviiri Ihminen innokkaasti puolustaa reviiriään Voima osoittaa lisääntymiskykyisimmän yksilön

4 Nuoruus Suomessa väkivaltaisimpia ovat vuotiaat miehet Perheenperustamisikä Naisten väkivaltaisin ikä on välillä

5 Lauman johtaja Ei ole itse väkivaltainen Väkivaltaisuus lisääntyy mitä alhaisemmassa asemassa on laumassa (serotoniinipitoisuus aivoissa laskee)

6 Aggressio On niin tunnetila kuin tapahtumakin Tarvitaan, kun kilpaillaan reviiristä, lisääntymisresursseista tai ruoasta

7 Aggression vahvuus Aggressiivisuus lisääntyy, mitä vähemmän vanhemmat kunnioittavat ja arvostavat lapsiaan sekä mitä kiinnostuneempia ovat heistä

8 Perintö Aggressiivisuus periytyy kasvatustapojen periytyessä Lapsena aggressiivinen on todennäköisesti aikuisena aggressiivinen

9 Aggressio keinona Aggressio ei kerry ja purkaudu Aggressiivisia keinoja käytetään, jos muita ei osata

10 Oikeutettu väkivalta?

11 Puolustautuminen Sotilaiden käyttö liitetään puolustautumiseen Aina pahuutta syistä riippumatta Aina terrorismia?

12 Bellum justum Saavutettavan hyödyn on oltava haittaa suurempi Voiton on oltava häviötä todennäköisempi Kaikki rauhanomaiset sodan ehkäisykeinot täytyy käyttää ensin

13 Jus ad bello Päätös konfliktiin täytyy tulla pätevältä auktoriteetilta Oikeudenmukainen perusteltu syy

14 Jus is bello ei-sotilaallisiin kohteisin ei voi hyökätä Tietynlaisten sotakeinojen käyttäminen

15 Väkivalta ja uskonto/politiikka

16 Hengellinen sodankäynti Lisää uskonnollisissa ryhmissä jäsenten uhrautuvuutta Lisää rahankeruumahdollisuuksia

17 Miettinen & Pelli 2017, 163 Mikään uhri ei ole liian suuri, kun uhrataan Jumalalle ja kun kyseessä on taistelu pahan voimia vastaan.

18 Hyvän ja pahan taistelu Väsyttävä teema Väsyttävyys lisää suggestioherkkyyttä Mihinkään ei voi luottaa, kaikki voi olla pahaa

19 Uskonnollisuuteen ajavia tekijöitä Epävarmuus itsestä ja ympäristön hallinnasta Hylätyksi tuntemisen pelko Vihan epäonnistunut käsittely

20 Huono äiti- tai isäsuhde Ero (työpaikan menetys tai avioero) Lohdutuksen tarve Paasto Valvominen

21 Ärsykkeiden minimoiminen (esim. sulkeminen pimeään huoneeseen) Sosiaalinen eristäminen Itsesuggestion opetus (meditaatio, rukous, jooga) Monotoninen ylistimulaatio esimerkiksi toiston avulla

22 Heikko koulutus Perimä Sosiaalinen tausta Autoritaarisen alistumisen ja perinteiden korostus kasvatuksessa

23 Liittyminen ryhmään / joukkoliikkeeseen

24 Mitä haetaan? Itselleen selvää identiteettiä Yhteenkuuluvuutta Päämäärää elämälle

25 Mitä haetaan? Pois köyhyydestä niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti Rooli, jolla parannetaan omaa asemaa tai mielikuvaa siitä

26 Konkretia Halutaan liittyä ryhmään, joka konkreettisesti auttaa Ei ole tarvetta teologiselle opille

27 Kuka ei liity Äärimmäisen köyhä Yksilöllinen/autonominen ihminen Tunteensa hyvin tiedostava

28 Kuka ei liity? Konservatiivi (nykyhetkestä ei parane) Skeptikko (Nykyhetki on aina menneen summa, siihen ei voi vaikuttaa) Liberaali (Maailma jatkuvasti muuttuu) Korostavat nykyhetkeä, väkivaltaisuuteen tarvitaan hämärä käsitys ja toivo tulevaisuudesta

29 Defenssit

30 Puolustautuminen Ihminen heikosti muuttaa mieltään ja pyrkii suojelemaan omia käsityksiään eri keinoin

31 Defenssit 1. Siirtää pois mielestään 2. Regressio = vaikeuksissa pakenee lapsenomaiseen tilaan

32 3. Siirtää ongelman toiseen tai muuhun 4. Käyttää erilaisia liikesarjoja unohtaakseen ongelmansa tietämättä kuitenkaan tekevänsä niin (Rukoilu, jooga, meditointi ym.)

33 5. Muutetaan kielteinen asia erittäin positiiviseksi. Ongelmanratkaisun sijaan aletaankin siivota ahkerasti. 6. Muutetaan vaikea asia järjellä hallittavaksi ja etäännytetään ongelma esim. teologian avulla itsestä

34 7. Uskonnollisessa torjunnassa peitetään se hengellisillä lausumilla. 8. Neuroottisesti uskonto kykenee ratkaisemaan kaikki ongelmat

35 Houkuttelu pahantekoon

36 1. Järjestä jonkinlinen sopimukselline velvollisuus 2. Anna rooli (opettaja on erityisen hyvä) 3. Anna noudatettavat säännöt, jotka aluksi tuntuvat järkeviltä

37 4. Hämmennä merkityksiä ja korvaa epämiellyttävä halutulla asialla (Lääkkeen pitää maistua pahalta, jotta se tekisi hyvää) 5. Jätä tekijä vastuuttomaksi teoistaan 6. Anna pahuuden kasvaa pienistä teoista suuremmiksi

38 7. Pahuuden tulee kasvaa huomaamattomasti 8. Vähitellen muuta auktoriteettia niin, että ensin järkevät ohjeet voivat olla lopulta järjettömiä

39 9. Tee järjestelmästä poistumista kallista ja vaikeaa 10. Tarjoa ideologia tai iso valhe, jolla oikeutat minkä tahansa halutun saavuttamisen

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha?

Paha ihminen. Miten ihmisestä tulee paha? Paha ihminen Miten ihmisestä tulee paha? Luennoitsijasta Veijo Fiskaali VTM: Käytännöllinen filosofia FM: Uskontotiede Tohtoriopiskelija Tietokirjailija: Itsetuhoinen uskonto, Huomioita uskonnollisesta

Lisätiedot

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi

Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Fundamentalismi ja uskonnollinen terrorismi Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskus Joitakin havaintoja brittiläisistä terroristeista Etnisesti kirjava ryhmä Ei psykopatologioita Koulutustaso vaihteleva Eivät

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen

9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen 9. Luento 23.3. Hyvä ja paha asenne itseen Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha asenne

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Persoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Persoonallisuushäiriö ja pahuus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Esitys Pahan käsitykset Persoonallisuushäiriö Pahan kielioppi Paha ja sosiaalinen Pahan mallit

Lisätiedot

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,

Lisätiedot

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti.

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti. Reagoi nykyiseen todellisuuteen, parhaillaan tapahtuvaan, murehtii vähemmän

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen

Tuettava kriisissä. 6.3.2015 Eija Himanen Tuettava kriisissä 6.3.2015 Eija Himanen Kriisi Elämään kuuluu muutosvaiheita: Lapsuuden kodista poismuutto, parisuhteeseen asettuminen, lasten syntymät jne., ns. normatiiviset kriisit. Akuutteja kriisejä

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

UK01-KA

UK01-KA Sisältö Johdanto nuorten vertaistoimintaohjeisiin... 3 Nuorten vertaistoimintaohjeet... 3 Mitä on radikalisoituminen?... 3 Miksi nuoret ovat herkkiä radikalisaatiolle?... 4 Mitkä ovat radikalisoitumisen

Lisätiedot

Safewards. Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta Mikko Ketola

Safewards. Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta Mikko Ketola Safewards Voimaa arkeen Vähemmän pakkoa, enemmän turvallisuutta 7.9.2017 Mikko Ketola Mikä Safewards? Safewards toimintamallissa esitetään konkreettisia välineitä väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Lataa Hiljaisuuden tie - Heli Harjunpää. Lataa

Lataa Hiljaisuuden tie - Heli Harjunpää. Lataa Lataa Hiljaisuuden tie - Heli Harjunpää Lataa Kirjailija: Heli Harjunpää ISBN: 9789522886125 Sivumäärä: 132 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 34.67 Mb Hiljaisuuden tie - Kristillisiä joogaharjoituksia esittelee

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008

Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä. Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajat ja esimiestyö hyvässä työyhteisössä Riitta Wärn asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 7.2.2008 Maahanmuuttajia tarvitaan v. 2030 mennessä työikäisiä on 300 000 henkeä vähemmän kuin

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino Vanhempien Akatemia, Oulu 2.4.-17 Liisa Keltikangas-Järvinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Erilaiset lähestymiset Aggressio

Lisätiedot

Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi

Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole Väestöliitto Perheaikaa.fi 17.3.2016 Mika Lehtonen Psykiatrinen sairaanhoitaja Psykoterapeutti Seksuaaliterapeutti Aggressiokasvattaja (Aggression portaat-malli)

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Challenges in Finland

Challenges in Finland JULKAISUVAPAA 12.10. KLO 14.30 PUBLISHABLE 12 OCTOBER AT 14.30 Religions and Culture Children of Abraham Turku 12.10.2011 Kari Mäkinen Challenges in Finland Uskontodialogi ja uskontojen vuoropuhelu on

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA Aki Tiihonen TURVALLISUUSAJATTELU Turvallisuusajattelua voidaan tarkastella vapaa-ajan tai työpaikan näkökulmasta. Erona on, että työantajaa sitoo työturvallisuuslaki, mikä

Lisätiedot

Avoin opetus. itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä. Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto

Avoin opetus. itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä. Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto Avoin opetus itseohjautuva oppiminen teoriassa ja käytännössä Antti Moilanen Väitöskirjatutkija Oulun yliopisto OSA 1: KÄYTÄNTÖ Mitä on avoin opetus? Opin mitä haluan (ich lerne was ich will) Avoimen

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.3 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Ei enää nipistelyä ja nyrkkejä, kiitos! Voiko ergonominen avustaminen vähentää asiakkaan aggressiivista käytöstä?

Ei enää nipistelyä ja nyrkkejä, kiitos! Voiko ergonominen avustaminen vähentää asiakkaan aggressiivista käytöstä? Ei enää nipistelyä ja nyrkkejä, kiitos! Voiko ergonominen avustaminen vähentää asiakkaan aggressiivista käytöstä? Virpi Fagerström, FT, TtM, ft(amk) Asiantuntija, kouluttaja, yrittäjä Ergomentor Oy 1 Ergomentor

Lisätiedot

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE

KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE KONEISTA, TROPEISTA JA LÄÄKÄREISTÄ EI APUA PYYDETÄÄN PASTORI PAIKALLE HENGELLINEN NÄKÖKULMA SAATTOHOIDOSSA Harri Heinonen Sairaalapappi, työnohjaaja TYKS ja Karinakoti www.harriheinonen.fi TEHOAA KAIKKIIN

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Eriarvoistava kieli ja köyhyys

Eriarvoistava kieli ja köyhyys Eriarvoistava kieli ja köyhyys Kieli ja syrjäytyminen 8.2.2019 Anna-Maria Isola Osallisuus on sitä, että ihminen kuuluu merkityksellisenä osana johonkin kokonaisuuteen. Hän tulee kuulluksi itsenään ja

Lisätiedot

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus 2 Turvallisuuden kokemus ja identiteetti Turvallisuutta ja identiteettiä on kirjallisuudessa käsitelty

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta

Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Liikenneturvallisuus tutkijalautakuntatyön psykologin näkökulmasta Sari Kukkamaa Neuropsykologi (OYS Neurokirurgia) Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsen Psykologiliiton liikennepsykologian

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Monimutkainen käyttäjä. Käytettävyyden psykologia syksy 2004

Monimutkainen käyttäjä. Käytettävyyden psykologia syksy 2004 Monimutkainen käyttäjä Käytettävyyden psykologia syksy 2004 Lähde: E.B. Goldstein () Sensation and perception 1980. Valokuva: R.C.James. Havaintokehä Ulkomaailmasta saatava tieto Muokkaa Valikoi Mielessä

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso. Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta

Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso. Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta Kriisikeskusverkosto * Kriisikeskuksia on Suomessa yhteensä 19. * Kriisikeskusten

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017 Eveliina Salonen INTUITIO Ja TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa INTUITIO JA TUNTEET johtamisen ytimessä Alma Talent Shopista: https://shop.almatalent.fi Copyright 2017 Talentum

Lisätiedot

En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi.

En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi. En tiennyt, miten saisin hänet lähelleni, miten löytäisin... Kyynelten maa on niin arvoituksellinen. Kirjasta Pikku Prinssi. Kohtaaminen Kontakti on tuntemus, kehollinen kokemus. Usein kontakti on värähdys

Lisätiedot

Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen. Sjk turvatoimija

Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen. Sjk turvatoimija Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Suomessa joutuu yli 80 000 ihmistä työpaikkaväkivallan uhriksi vuosittain. Suurin riski palvelualoilla. Väkivaltatilanne voi aiheuttaa fyysisten vammojen lisäksi pitkäkestoisia

Lisätiedot

VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA

VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA VÄKIVALTA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIEN SUHTEISSA Seinäjoki 30.9.2009 Sirkka Perttu Projektipäällikkö Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia sirkka.perttu@helsinki.fi Homofobia / syrjintä

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Millainen mies on minulle? Lapsi kasvaa ihmissuhteessa

Millainen mies on minulle? Lapsi kasvaa ihmissuhteessa Millainen mies on minulle? Lapsi kasvaa ihmissuhteessa Raisa Cacciatore Vanhemmuuskeskuksen johtaja, lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri, tietokirjailija Mieheyteen sekä pojan ja miehen seksuaalisuuteen

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline?

MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus SOTA OIKEUTETTU SOTA. Liisa Laakso. sodan määritelmä. politiikan väline? MAAILMANPOLITIIKKA Rauhan- ja konfliktintutkimus Liisa Laakso SOTA sodan määritelmä o sodanjulistus o osapuolet (vähintään yksi valtio?) o aseellinen o taistelut, kuolleet (>1000?) politiikan väline? o

Lisätiedot

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä.

Sovittelu. Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. Sovittelu Suomen sovittelufoorumin päämääränä on saattaa sovittelu ratkaisumenetelmäksi ihmissuhdeongelmien ja konfliktien käsittelyssä. SSF / T. Brunila / 2008 1 Kaksi erilaista näkökulmaa Rikosoikeus

Lisätiedot

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT Tunnetaidot Tunnetaidot ja kiintymysvanhemmuus Mitä tunteet ja tunnetaidot ovat? Tunnetaitojen kehitysaskeleet (ja opettaminen) Miten lapsen viha täytyy ymmärtää

Lisätiedot

Kasvokkain lapsen kanssa - Lapsen dialoginen kohtaaminen

Kasvokkain lapsen kanssa - Lapsen dialoginen kohtaaminen Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid2. Kasvokkain lapsen kanssa - Lapsen dialoginen kohtaaminen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvo0elupäivät 21. 22.9.2017, Kuopion

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke Turvassa kyläss ssä? Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke 1.3.2009-31.12.2011 31.12.2011 Suomen kylätoiminta ry Mitä on turvallisuus? Turvallinen työ-, koti-ja asuinympäristö

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito

RADIKAALI ELÄMÄ. =Raamatullinen elämä. Viisas taloudenhoito RADIKAALI ELÄMÄ =Raamatullinen elämä Viisas taloudenhoito RAHA RAAMATUSSA 38 vertausta, joista 16 kertoo rahan ja omaisuuden käyttämisestä Jeesus puhui rahasta enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä

Lisätiedot

Näkökulmia radikalisoitumisen ehkäisyyn. Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät Juha Lavikainen, yliopettaja (PsT, AmO)

Näkökulmia radikalisoitumisen ehkäisyyn. Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät Juha Lavikainen, yliopettaja (PsT, AmO) Näkökulmia radikalisoitumisen ehkäisyyn Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät 29.11.2018 Juha Lavikainen, yliopettaja (PsT, AmO) Sisältö 1. Aluksi 2. Kansainvälinen näkökulma 3. Kansallinen

Lisätiedot

Ristiriidoista ratkaisuihin

Ristiriidoista ratkaisuihin Ristiriidoista ratkaisuihin Tarja Räty Asiantuntija (työelämän kehittäminen, työhyvinvointi) Työturvallisuuskeskus TTK 19.3.2015 Erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja Ristiriitoihin ihmisten välillä vaikuttavat

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Ytimenä validaatio. Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Ytimenä validaatio Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja 18.05.2015 on amerikkalaisen validaatiomenetelmän pohjalta suomalaiseen hoitokulttuuriin kehitetty vuorovaikutusmenetelmä validaatio tulee englannin

Lisätiedot

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi

Lisätiedot

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä

Lisätiedot

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo,

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo, 14.11.2012 Lähtökohdat Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelman toimenpidekirjaus

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT. Päivien. kulku. copyright Marita ja Samuli Råman

JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT. Päivien. kulku. copyright Marita ja Samuli Råman JOULUKALENTERI 2017 KULTAISET KENGÄT 1 2 3 4 5 6 7 8 Päivien 9 10 11 12 kulku 13 12 12 12 HUUMAAVIA TAPAUS- KERTOMUKSIA Kuva. Samuli Råman. Walterwalker, pasteli väripaperille Nykyaikaisella ihmisjohtajalla

Lisätiedot

Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla. Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013

Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla. Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013 Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013 Systemaattinen kysyminen parisuhdeväkivallasta jos lapsi on vanhemman mukana pyritään kysymään ilman lasta; lapsen

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Tasa-arvokysely 2012 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389

Tasa-arvokysely 2012 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389 Tasa-arvokysely 212 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389 Helsingin normaalilyseo Tasa-arvotyöryhmä: Kristiina Holm Elina Mantere Kirsi Naukkarinen Antero Saarnio 1. Sukupuoli vaikuttaa koulussamme oppilaiden

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojelulaki ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen hoito 2 7.11.2013 Paula Hurttia

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut Isän ja äidin välissä. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.

Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Ketään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ominaisuuksien, mielipiteiden tai alkuperän vuoksi. Lapsia koskevia

Lisätiedot

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka

Lisätiedot

Mikä kampanja? nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen.

Mikä kampanja? nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen. 2 3 Mikä kampanja? Kirkon Ulkomaanavun vuoden 2015 Tekoja-kampanjan teemana ovat nuoret ja väkivaltainen radikalisoituminen. Kampanjan tavoitteena on lisätä ymmärrystä väkivaltaisiin ääriryhmiin liittymisen

Lisätiedot

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos

Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Terhi Utriainen HY, Maailmankulttuurien laitos Uskontotiede Kuolema oman elämän keskellä ja omien arvojen mukaisesti Ars moriendi; kuolemisen taito? Monikulttuurisuuden haasteet: islam ja buddhalaisuus

Lisätiedot

Omatunto kolkuttaa. Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Muoto ja sisältö: periaatteet ja käytäntö

Omatunto kolkuttaa. Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Muoto ja sisältö: periaatteet ja käytäntö Omatunto kolkuttaa Jumalan, äidin vai tasavallan presidentin ääni? Jokaisella meillä on omatunto. Omalla tunnolla tarkoitetaan ihmisen sisäistä tajua oikeasta ja väärästä. Se on lähtöisin Jumalasta, vaikkei

Lisätiedot

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka

Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö. Nokireki Katriina Pesäpuu ry Kotka Terveiset Nuorten väkivaltafoorumista - Väkivallaton perintö Nokireki Katriina Pesäpuu ry 22.8.2018 Kotka Kuinka me jätämme jälkeemme Väkivallattoman perinnön? Tätä kysymystä pohdimme Sipoon Sopukassa

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

Millainen on Sinun Jumalasi?

Millainen on Sinun Jumalasi? Millainen on Sinun Jumalasi? Mielikuvat ja todellisuus Mikko Summala 12.01.2014 Johdanto Vuoden vaihde ja uuden vuoden alku on aina hyvää aikaa katsoa tarkemmin elämäämme, arvoida kulunutta vuotta sekä

Lisätiedot

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset

Iltaraamattukoulut. syksy Jaksosuunnitelma. Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset syksy 2018 Jaksosuunnitelma Vuorisaarna ja Jeesuksen vertaukset Vuorisaarna - Iltaraamattukoulun runko Kerta Aihe Jaejakso Kysymykset Ajatus lyhyesti 1 Johdanto Jumalan Valtakunta ja Messias-kuninkaan

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot