Numero 41. Turun Ursa r.y.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Numero 41. Turun Ursa r.y."

Transkriptio

1 Numero 41 Turun Ursa r.y.

2 Ceres 41-1/05 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Toimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni TURKU Puhelinnumero: (02) Sähköposti: WWW: ursa@utu.fi Pankkiyhteys: Nordea Turku-Hämeenkatu Kansi: Saturnus Iso-Heikkilän 152/2063 refraktorilla kuvattuna. Kuva: Antti Parkkari Hallitus 2005: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Varainhoitaja Muut jäsenet Marko Grönroos Mika Aarnio Eeva-Kaisa Ahlamo Juhana Ahlamo Antti Parkkari Senni Rytkönen 2

3 Tapahtunutta ja tulevaa Tähtiharrastajille jäi viime talvena epätavallisen vähän käteen, kiitos epätavallisen huonojen säiden. Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi tammikuun sademäärät olivat niin suuria, että usealla paikkakunnalla syntyi uusi tammikuun sade-ennätys. Myös syksy oli varsin sateinen ja pilvinen. Pilvisten ilmojen ansiosta tähtinäytösten talven kävijämäärä jäi noin puoleen tavanomaisesta. Sään vuoksi myös Salon Ursalon järjestämän, syyskuussa alkaneen, CCD-kurssin toinen osuus odotteli selkeää lauantaita jo puolisen vuotta, kunnes tästä haaveesta viimein luovuttiin ja kurssipäivä järjestettiin huhtikuussa. Kurssin toisessa osuudessa osallistujat pääsivät tutustumaan MaxIm DL -kuvankäsittelyohjelmiston käyttöön. Kurssin piti Arto Oksanen Jyväskylän Siriuksesta. Muualla aurinkokunnassa on onneksi pidellyt parempaa säätä. Eurooppalainen Huygens-luotain laskeutui viimein Saturnuksen Titan-kuuhun kuljettuaan Cassiniluotaimen kyydissä seitsemän vuotta. Odotus palkittiin kaikki toiveet täyttäneillä tuloksilla: saatiin muun muassa viitteitä (metaani-)sateista ja joista. Saturnus oli otollisesti ainoa Iso-Heikkilästä näkyvä planeetta talvella. Helmikuussa järjestimmekin yleisölle Kuu- ja Saturnus-viikon. Onneksi saimme planeettaköyhälle talvelle lisäbonuksena Machholz-komeetan, joka alkoi näkyä Iso-Heikkilässä hieman vuodenvaihteen jälkeen. Tulevia kansallisia tähtiharrastustapahtumia on heinäkuussa Cygnus-kesätapahtuma Lapualla. Turun Ursastakin lähtee varmasti taas joitain harrastajia käymään Cygnuksella. Lisäksi suunnittelemme jo vuoden 2006 kevättä, jolloin on luvassa Etelä- Amerikan rannikolta Afrikan kautta Aasiaan ulottuva täydellinen auringonpimennys. Tähdet ja Avaruus -lehti järjestää lukijamatkan Turkkiin, Belekiin, Turun Ursastakin on lähdössä matkalle muutamia harrastajia, kuten vuoden 1999 pimennystä katsomaan Unkariin. Kevään ja kesän rakennusprojekteja on ainakin Celestron-kaukoputken toisen jalustan asentaminen Kevolaan, jota ei syksyllä ehditty tehdä. Mäelle täytyy pystyttää oma pilari uudelle jalustalle ja sen ympärille havaintolava. Toisena vaihtoehtona voisi olla PIHATALKOOT Iso-Heikkilän tähtitornilla 15. kesäkuuta klo 16:00 alkaen Kaikki ovat tervetulleita mukaan! 3

4 pitkään käyttämättä olleen zeniittitornin muuttaminen kuvulliseksi tähtitorniksi. Tämä olisi kuitenkin luultavasti paljon työläämpi projekti ja sen suhteen on vielä ratkaisemattomia kysymyksiä, joten saatamme aloittaa havaintolavalla. Iso-Heikkilässä jatkamme viime vuonna alkaneita kunnostusprojekteja, mm. kerhohuoneen kirjahyllyn rakentamista ja sekalaisia kunnostustöitä. Kaikki mukaan vaan. Perjantain jäsenillat jatkuvat tavalliseen tapaan yleensä yhdeksästä eteenpäin, joskin saatamme syksyn tullen aikaistaa niitä alkamaan jo seitsemältä. Kesällä kannattanee varmistaa etukäteen, että joku on paikalla. Hyviä havaintoilmoja kaikille! Marko Grönroos Perjantaina klo FM, väit. Rami Rekola Tuorlan observatoriosta pitää esitelmän aiheesta ETÄISYYSMÄÄRITYKSIÄ LÄHIALUEEN GALAKSEIHIN Turun yliopiston Quantumin auditoriossa, Vesilinnantie 5 Esitelmän jälkeen Turun Ursa r.y:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 asiat. Rami Rekola väitteli tohtoriksi viime joulukuussa. Hänen väitöstutkimuksessaan on mitattu etäisyyksiä galakseihin 52 miljoonan valovuoden säteellä Maapallosta käyttäen kolmea eri etäisyysmittausmenetelmää. Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa tutkimustyötä, jonka tarkoitus on selvittää galaksien jakautumista ja liikkeitä paikallisessa galaksiavaruudessa sekä siten mitata kosmologian perussuureita, kuten maailmankaikkeuden ikä tai pimeän aineen määrä, riippumatta maailmankaikkeuden laajenemisesta. 4

5 Merkurius Merkurius on monessa mielessä äärimmäisyyksien planeetta. Sen rata kiertää aurinkokuntamme planeetoista lähimpänä Aurinkoa, sen kiertoaika on lyhin, mutta vuorokausi pisin, ja sen pinnalla lämpötilat vaihtelevat hehkuvasta pätsistä hyiseen pakkaseen. Mutta mitä oikein tiedetään tuosta Auringon lähimmästä seuralaisesta? Merkuriuksen etäisyys Auringosta on vain noin kolmasosa Maan etäisyydestä. Maasta katsottuna Merkurius onkin aina Auringon lähellä. Tästä johtuu, ettei sitä ole voitu havaita kunnolla ja vielä 1950-luvulla luultiin, että se kääntää kiertäessään aina saman puolen Aurinkoa kohti. Radiomittausten avulla saatiin kuitenkin selville planeetan omalaatuinen pyörimistahti. Auringon valtava vetovoima on vuosimiljardien kuluessa vähitellen hidastanut sen pyörimisnopeutta, joka on enää kaksi kolmasosaa sen kiertoajasta. Merkuriuksen pinnalla päivän pituus vastaakin 176 Maan vuorokautta. Ensimmäiset kunnolliset vihjeet Merkuriuksen pinnanmuodoista saatiin ja 60- luvuilla, kun planeettaa alettiin tutkia säteilymittauksilla. Merkit viittasivat siihen, että pinta muistuttaa Kuun pintaa. Molemmat taivaankappaleet ovat täynnä meteoriittien iskuista aiheutuneita kraattereita. Merkuriuksen kraatterit ovat kuitenkin matalampia kuin Kuussa. Pintaa on yritetty kartoittaa tarkemminkin, mutta se ei ole helppoa Maasta käsin, koska Merkurius on täältä katsottuna aina Auringon suunnalla eikä siten ole koskaan täysin pimeällä yötaivaalla. Merkuriuksen päiväpuolella on erittäin kuuma. Pintalämpötila nousee jopa 400 asteeseen. Yön puolella lämpötila jää puolestaan -180 asteeseen. Lämpötilanvaihtelut ovatkin Aurinkokunnan rajuimmat ja niillä on luultavasti rapauttava vaikutus planeetan pintaan. Toistaiseksi Merkuriusta on käynyt tutkimassa vain yksi avaruusluotain. Kyseessä on Mariner 10, joka lensi Merkuriuksen ohi kolme kertaa vuosina Luotain onnistui kuvaamaan Merkuriuksen pinnasta noin puolet. Kuvien mukaan pinnalla on kraattereiden lisäksi pitkiä harjanteita. Tutkijoiden mukaan harjanteet ovat syntyneet, kun Merkuriuksen suuri rautaydin on vuosimiljoonien kuluessa vähitellen jäähtynyt ja pienentynyt, jolloin koko planeetta on ikäänkuin rypistynyt. Kraattereiden lisäksi pinnalla on yksi Kuun meriä vastaavaksi katsottu alue, Caloriksen allas. Sen läpimitta on 1300 kilometriä ja se on syntynyt suuren meteoriitin törmätessä planeetan pintaan. Merkuriuksen tutkimus on jo vuosikymmenet nojannut Marinerin tekemiin havaintoihin, eikä uutta tietoa juurikaan ole ollut saatavilla. Tähän on kuitenkin tulevina vuosina tulossa muutos. Nasa laukaisi viime elokuussa ensimmäisen luotaimen kolmeenkymmeneen vuoteen kohti Merkuriusta. Luotaimen nimi on Messenger, ja se on kuulemma lyhenne sanoista MErcury Surface, Space ENvironment, GEochemistry, and Ranging. Nykykäytännön mukaisesti Messengeriä ei lähetetty suoraan Merkuriukseen, vaan se hakee matkallaan lisävauhtia kiertämällä Maan kerran, Venuksen kahdesti ja Merkuriuksen peräti kolme kertaa ennenkuin se on sopivassa asemassa asettuakseen Merkuriuksen kiertoradalle. Aikaa tällaiseen matkusteluun tietysti kuluu ja Messenger onkin perillä vasta vuonna

6 Messengerin tärkeimmät tieteelliset tavoitteet on määritelty kysymysten muodossa. Kysymyksiä on yhteensä kuusi: Miksi Merkurius on niin tiheä? Merkurius on huomattavasti tiheämpi kuin muut planeetat. Sen heikko magneettikenttä viittaisi suuren rautasydämeen. Tiheyden syistä on esitetty kolme eri teoriaa. Ensimmäisen mukaan Merkuriuksen tiivistyessä tähtisumusta kaasu edisti tiiviiden partikkeleiden kasaantumista, joten Merkuriuksesta tuli metallinen planeetta. Toisen teorian mukaan alkuauringon kuumuus höyrysti protomerkuriuksen uloimmat kivikerrokset ja jätti jäljelle kovimman ytimen. Kolmas teoria esittää, että Merkuriuksen uloin kerros on hajonnut alkuaikojen meteorien törmäyksissä. Messengerin tehtävä on selvittää, mikä näistä teorioista on todennäköisin. Röntgen- ja gammasädemittauksin voidaan määritellä, mitä mineraaleja pinnalla on ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Millainen on Merkuriuksen geologinen historia? Mariner kuvasi Merkuriuksen pinnasta vain 45%, joten yli puolet on vielä kartoittamatta. Kuvattu pinta muistuttaa hyvin paljon Maan Kuuta. Messengerin tarkoitus on tutkia pinnan rakennetta ja koostumusta, jotta saataisiin selville millaisia muutoksia pinta on aikojen kuluessa käynyt läpi. Mikä on Merkuriuksen ytimen koostumus? Messenger tutkii myös libraatiota eli Merkuriuksen hidasta huojumista pyörähdysakselinsa ympärillä. Tästä voidaan päätellä, onko planeetan ydin täysin jäätynyt, vai onko se yhä nestemäinen. Millainen on Merkuriuksen magneettikenttä? Merkuriuksen magneettikentän ajatellaan olevan samanlainen kuin Maalla, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Molemmat ovat kaksinapaisia ja muuttuvat jatkuvasti Aurinkon aiheuttaman säteilyn mukana. Merkuriuksen magneettikenttä on tosin huomattavasti Maan kenttää heikompi. Messengerin tavoite on määritellä tarkasti Merkuriuksen magneettikentän vahvuus sekä sen vaihtelu paikan ja korkeuden mukaan. Mitä ovat Merkuriuksen navoilla olevat oudot materiaalit? Auringonvalo ei koskaan ylety Merkuriuksen navoilla olevien suurten kraatterien pohjiin asti. Napa-alueita tutkittiin tutkamittauksilla ensimmäisen kerran vuonna Tuolloin huomattiin, että kraatterien sisäosat heijastivat hyvin tutkan säteitä. Tavallisin aine, joka tämän saa aikaan on jää. Messenger yrittää selvittää onko Merkuriuksella todellakin jäätä ja mitä muita aineita napojen lähettyville on kerääntynyt. Mitkä yhdisteet ovat tärkeitä Merkuriukselle? Merkuriuksen kaasukehä on äärimmäisen ohut ja siitä käytetään nimitystä eksosfääri. Messenger selvittää Merkuriuksen kaasukehän koostumuksen jota sitten verrataan pinnan koostumukseen, jotta saataisiin selville miten kaasukehä on muodostunut. Toivottavasti edes joihinkin näistä kysymyksistä saadaan vastaus, kunhan Messenger ehtii perille Merkuriukseen ja voi aloittaa työnsä. 6

7 Keskusteluja toiminnan tulevaisuudesta Turun Ursalla on kaksi pitkään jatkunutta ja jatkuvasti pahenevaa ongelmaa. Ensinnäkin, Turun kaupungin viisi vuotta sitten asettama korkea ja jatkuvasti kasvava vuokra on valtava rasite. Vuokrat on rahoitettu yleisö- ja koululaisnäytöksillä, jotka on tehty viimeiset 10 vuotta pääasiassa kahden aktiivin hoitamina. Taakka on ollut heille kohtuuton ja heidän mittansa on ollut täynnä jo pitkään. Toisekseen, uusia jäseniä ei juurikaan tule, varsinkaan aktiiveita. Vaikuttaisi, että nämä ongelmat ovat vahvasti kytköksissä: kun "tähtiharrastus" on viime vuodet ollut pääasiassa tähtinäytösten pitämistä, miksi ketään kiinnostaisi moinen "harrastus"? Vuokraongelmaa on puitu näiden viiden vuoden aikana aika ajoin, mutta pysyvä ratkaisu on ollut tavoittamattomissa. Pahimpana uhkana on Iso-Heikkilästä lähtemään joutuminen. Näin jo melkein kävikin keväällä 2001, mutta saimme onneksi viime tingassa järjestettyä asian, ja välitön uhka poistui. Kukaan ei varmastikaan haluaisi pois lähtemistä, etenkin nyt kun aluetta ollaan kehittämässä positiiviseen suuntaan. Mitään akuuttia pakkoa siihen ei olekaan, mutta mikäli vuokra-ongelman kehitykseen ei löydy suunnanmuutosta, saattaa se joskus olla vielä edessä. Yhdistyksen toiminnan tulee olla ensisijaisesti tähtiharrastusta, ei yleisön palvelemista. Olemmekin nyt keskustelleet, että vähentäisimme ensimmäiseksi tähtinäytösten määrää merkittävästi. Näytökset kannattaisi keskittää erityisesti keväälle, jolloin voisimme pitää perjantaisin ja kasvavan kuun aikaan näytöksiä, ja kenties Kuu- ja planeetat -viikon; näistä tulee nykyäänkin suurin osa tähtinäytöstuloista. Erityisesti koululaisryhmien määrää täytyisi supistaa. Ne voitaisiin esimerkiksi muuttaa sellaiseksi yhteistyöksi koulujen kanssa, että opettajat voisivat, tähtitornin käyttökurssin jälkeen, pitää haluamansa näytökset itse. Näin on jo yksi nykyään fysiikan opettajana toimiva aktiivijäsenemme järjestänyt oman koulunsa näytökset monen vuoden ajan. Tähtinäytökset korvattaisiin suurelta osin harrastustoimintaan paremmin aktivoivilla kaukoputki- ja havaitsemiskursseilla ja muilla vastaavilla. Kurssimaksu sisältäisi jäsenmaksun, joten kurssin käyneet voisivat toimia Turun Ursassa myös kurssin jälkeen sen kummemmitta maksuitta. Jäsenille kurssit olisivat tietysti ilmaisia. Turun Ursan Internet-palveluita täytyy kehittää nykyaikaisiksi. Tarkastelemme tällä hetkellä teknisiä ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat verkkosivuston kehittämisen aikaisempaa laajempana yhteistyönä. Verkkosivujen täytyy olla useampien jäsenten muokattavissa, ei vain ylläpitäjän. Sivuilla voisi olla myös keskustelupalsta. Tärkeää on myös yhteistyö Tuorlan observatorion kanssa, sillä se on laajentamassa yleisötoimintaansa. Tämä tulee kenties helpottamaan tarvetta yleisö- ja koululaisnäytöksille Iso-Heikkilässä ja yleensäkin Turun Ursan valistustehtävää. Toivomme, että tämä Tuorlan yleisötoiminta kasvattaa kiinnostusta tähtitieteeseen ja sen harrastustoimintaan Turussa. Ehdotuksia ja toivomuksia olisi hyvä saada kaikilta jäseniltä. Tulevaisuudesta voidaan keskustella tarkemmin mm. vuosikokouksen yhteydessä ja tietenkin perjantaiiltaisin tornilla. Mikäli kursseja aloitetaan ensi syksyllä, kannattaa kiinnostuneiden jäsenten tiedustella asiasta tarkemmin. 7

8 Iso-Heikkilän tähtitornin ympäristö kuntoon Lions Clubin Turku/Henrik-paikallisosasto teki huhtikuussa Turun Ursalle ja kaupungin eri tahoille aloitteen Iso-Heikkilän tähtitornin ympäristön parannuksesta ja muistolaatan saamisesta tähtitornin seinään. He ovat aiemmin tehneet mm. Aurajoen ympäristöön liittyvän hankkeen. Iso-Heikkilän ympäristöhankkeeseen osallistuu Lionsien ja Turun Ursan lisäksi Maakuntamuseo, Turun kaupungin yksiköitä, sekä Turun yliopiston Tuorlan observatorio. Hankkeen aikataulu on noin vuosi. Yhdistettynä Turun Ursan omiin kunnostus- ja kehityshankkeisiin, kunnostukset koskevat kolmea aluetta: tähtitornin ympäristöä, tähtitornirakennuksen ulkorakenteita ja sisätiloja. Osa kunnostuksista on pihatöitä, osa sisätilojen pintojen maalausta. Ympäristön kunnostus sisältää erityisesti kunnollisten opasteiden saamisen. Liikenneympyrälle ja Pohjantähdentien päähän täytyisi saada osoiteviitat tähtitorniin. Tornirakennukseen tarvitaan ilmoitustaulu kertomaan kävijöille ajankohtaisista asioista. Rakennuksen seinään ollaan suunnittelemassa myös metallista muistolaattaa, joka kertoisi parilla lauseella sen alkuperästä ja tieteellisestä merkityksestä. Tällaista laattaa ollaan itse asiassa suunniteltu jo ainakin viisi vuotta eri tahojen toimesta. Pihalle tarvittaisiin myös erillinen isompi opastaulu, joka kertoisi tähtitornista ja alueesta hieman yksityiskohtaisemmin. Ympäristön suurin muutos on vanhan teräsverkkoaidan poistaminen. Länsipäädyn oven päälle tarvitaan samanlainen katos kuin muissakin oviaukoissa, ja muissa katoksissakin alkaa olla jo ruosteen aiheuttamaa huoltotarvetta. Tähtitorni lienee alun perin rakennettu pitkälti käytännön tarpeisiin. Kunnostuksissa pyritään säilyttämään ja ehostamaan alkuperäistä 30-luvun ilmettä (puuta, metallia), siltä osin kuin se on mielekästä. Sisäpintojen värivalikoimaa pyritään yhtenäistämään. Iso-Heikkilän tähtitorni on vanha rakennus, joka olisi hyvä saada pidettyä arvoisessaan kunnossa. Tällä hetkellä sen ulkopuoli on melko hyvässä, arvokkaasti rappeutuneessa tilassa. Varsinaista kunnostettavaa on pääasiassa sisätiloissa; tilat maalattiin viimeksi 70-luvulla. Kunnostettuna tähtitorni voisi herättää tähtitieteestä ja tähtiharrastuksesta kiinnostuneen yleisön mielenkiinnon paremmin, ja tekisi tietenkin meille harrastajillekin viihtyisämmän. 8

Numero 33. Turun Ursa r.y.

Numero 33. Turun Ursa r.y. Numero 33 Turun Ursa r.y. Ceres 33-1/01 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Mika Aarnio (mika.aarnio@utu.fi) Ilmestyminen: Enintään 4 kertaa vuodessa Painos: 2 8 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y.

Lisätiedot

Planeetan määritelmä

Planeetan määritelmä Planeetta on suurimassainen tähteä kiertävä kappale, joka on painovoimansa vaikutuksen vuoksi lähes pallon muotoinen ja on tyhjentänyt ympäristönsä planetesimaalista. Sana planeetta tulee muinaiskreikan

Lisätiedot

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA

Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta. Kuva NASA Tähtitieteen peruskurssi Lounais-Hämeen Uranus ry 2013 Aurinkokunta Kuva NASA Aurinkokunnan rakenne Keskustähti, Aurinko Aurinkoa kiertävät planeetat Planeettoja kiertävät kuut Planeettoja pienemmät kääpiöplaneetat,

Lisätiedot

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN

Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Tarinaa tähtitieteen tiimoilta FYSIIKAN JA KEMIAN PERUSTEET JA PEDAGOGIIKKA 2014 KARI SORMUNEN Oppilaiden ennakkokäsityksiä avaruuteen liittyen Aurinko kiertää Maata Vuodenaikojen vaihtelu johtuu siitä,

Lisätiedot

Kosmos = maailmankaikkeus

Kosmos = maailmankaikkeus Kosmos = maailmankaikkeus Synty: Big Bang, alkuräjähdys 13 820 000 000 v sitten Koostumus: - Pimeä energia 3/4 - Pimeä aine ¼ - Näkyvä aine 1/20: - vetyä ¾, heliumia ¼, pari prosenttia muita alkuaineita

Lisätiedot

Numero 39. Turun Ursa r.y.

Numero 39. Turun Ursa r.y. Numero 39 Turun Ursa r.y. Ceres 39-1/04 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Toimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni 20200

Lisätiedot

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI

AKAAN AURINKOKUNTAMALLI AKAAN AURINKOKUNTAMALLI Millainen on avaruus ympärillämme? Kuinka kaukana Aurinko on meistä? Minkä kokoisia planeetat ovat? Tämä Aurinkokunnan pienoismalli on rakennettu vastaamaan näihin ja moneen muuhun

Lisätiedot

Numero 34. Turun Ursa r.y.

Numero 34. Turun Ursa r.y. Ceres Numero 34 Turun Ursa r.y. Ceres 34-2/01 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2-4 kertaa vuodessa Painos: 2 8 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta

Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Planetologia: Tietoa Aurinkokunnasta Kuva space.com Tieteen popularisointi Ilari Heikkinen 4.5.2016 Aurinkokunnan synty ja rakenne Aurinkokunta syntyi 4,5 miljardia vuotta sitten valtavan tähtienvälisen

Lisätiedot

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä

UrSalo. Laajaa paikallista yhteistyötä UrSalo Laajaa paikallista yhteistyötä Ursalon ja Turun Ursan yhteistyö Tähtipäivät 2011 ja Cygnus 2012 Kevolan observatorio Tähtitieteen kurssit Yhteistyössä Salon kansalaisopiston ja Tuorlan tutkijoiden

Lisätiedot

SATURNUS. Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin jälkeen

SATURNUS. Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin jälkeen SATURNUKSEN RENKAAT http://cacarlsagan.blogspot.fi/2009/04/compare-otamanho-dos-planetas-nesta.html SATURNUS Jättiläismäinen kaasuplaneetta Saturnus on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta heti Jupiterin

Lisätiedot

Jupiter-järjestelmä ja Galileo-luotain II

Jupiter-järjestelmä ja Galileo-luotain II Jupiter-järjestelmä ja Galileo-luotain II Jupiter ja Galilein kuut Galileo-luotain luotain Jupiterissa NASA, laukaisu 18. 10. 1989 Gaspra 29. 10. 1991 Ida ja ja sen kuu Dactyl 8. 12. 1992 Jupiter 7. 12.

Lisätiedot

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä.

Aloitetaan kyselemällä, mitä kerholaiset tietävät aurinkokunnasta ja avaruudesta ylipäänsä. LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: AURINKOKUNTA Huom! Valmistele maitopurkit valmiiksi. Varmista, että sinulla on riittävästi soraa jupiteria varten. 1. Alkupohdintaa Aloitetaan kyselemällä, mitä

Lisätiedot

AURINKOKUNNAN RAKENNE

AURINKOKUNNAN RAKENNE AURINKOKUNNAN RAKENNE 1) Aurinko (99,9% massasta) 2) Planeetat (8 kpl): Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus - Maankaltaiset planeetat eli kiviplaneetat: Merkurius, Venus, Maa

Lisätiedot

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Lisätiedot

AURINKOVIIKKO. näkyvissä, vain kirkas piirteetön

AURINKOVIIKKO. näkyvissä, vain kirkas piirteetön AURINKOVIIKKO Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Aurinkoviikkoa. Planeetta osallistui tapahtumiin järjestämällä kaksi havaintoiltaa, jolloin kaikilla oli mahdollisuus tarkkailla ja tutkia aurinkoa.

Lisätiedot

Planeetat. Jyri Näränen Geodeettinen laitos http://personal.inet.fi/tiede/naranen/

Planeetat. Jyri Näränen Geodeettinen laitos http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Planeetat Jyri Näränen Geodeettinen laitos http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Aiheet l Aurinkokuntamme planeetat, painopiste maankaltaisilla l Planeettojen olemus l Planeettojen sisäinen rakenne ja

Lisätiedot

Ceres. nro 53. Turun Ursa r.y.

Ceres. nro 53. Turun Ursa r.y. Ceres nro 53 Turun Ursa r.y. Turun Ursa järjesti syksyn 2013 tähtinäytöksissä kaukoputkiarvonnan, jonka voitti 6,5-vuotias Oskari Saarelainen. Tursa onnittelee voittajaa ja toivottaa intoa ja menestystä

Lisätiedot

Numero 37. Turun Ursa r.y.

Numero 37. Turun Ursa r.y. Numero 37 Turun Ursa r.y. Ceres 37-1/03 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Toimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni 20200

Lisätiedot

Kysymykset ovat sanallisia ja kuvallisia. Joukossa on myös kompia, pysy tarkkana!

Kysymykset ovat sanallisia ja kuvallisia. Joukossa on myös kompia, pysy tarkkana! Tietokilpailun finaali Kysymykset ovat sanallisia ja kuvallisia. Joukossa on myös kompia, pysy tarkkana! Mikä on kolmas kosminen nopeus? Pakonopeus luotaimelle, joka lähetetään Maan pinnalta ulos aurinkokunnasta.

Lisätiedot

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky

Lisätiedot

Ceres. Numero 35. Turun Ursa r.y.

Ceres. Numero 35. Turun Ursa r.y. Ceres Numero 35 Turun Ursa r.y. Ceres 35 1/02 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Juhana Ahlamo Ilmestyminen: 2 4 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

Jupiterin magnetosfääri. Pasi Pekonen 26. Tammikuuta 2009

Jupiterin magnetosfääri. Pasi Pekonen 26. Tammikuuta 2009 Jupiterin magnetosfääri Pasi Pekonen 26. Tammikuuta 2009 Johdanto Magnetosfääri on planeetan magneettikentän luoma onkalo aurinkotuuleen. Magnetosfäärissä plasman liikettä hallitsee planeetan magneettikenttä.

Lisätiedot

Tähtitiede Tutkimusta maailmankaikkeuden laidoilta Aurinkokuntaan

Tähtitiede Tutkimusta maailmankaikkeuden laidoilta Aurinkokuntaan Tähtitiede Tutkimusta maailmankaikkeuden laidoilta Aurinkokuntaan Jyri Näränen Paikkatietokeskus, MML jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Oheislukemista Palviainen, Asko ja Oja,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä?

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Tätä kirjoittaessani nousi mieleeni eräs tuntemani insinööri T. Palosaari. Hän oli aikansa lahjakkuus. Hän oli todellinen nörtti. Hän teki heti tietokoneiden tultua

Lisätiedot

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä

7. AURINKOKUNTA. Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä 7. AURINKOKUNTA Miltä Aurinkokunta näyttää kaukaa ulkoapäin katsottuna? (esim. lähin tähti n. 300 000 AU päässä Jupiter n. 4"päässä) = Keskustähti + jäännöksiä tähden syntyprosessista (debris) = jättiläisplaneetat,

Lisätiedot

Tähtitieteessä SI-yksiköissä ilmaistut luvut ovat usein hyvin isoja ja epähavainnollisia. Esimerkiksi

Tähtitieteessä SI-yksiköissä ilmaistut luvut ovat usein hyvin isoja ja epähavainnollisia. Esimerkiksi Tähtitieteen perusteet, harjoitus 2 Yleisiä huomioita: Tähtitieteessä SI-yksiköissä ilmaistut luvut ovat usein hyvin isoja ja epähavainnollisia. Esimerkiksi aurinkokunnan etäisyyksille kannattaa usein

Lisätiedot

Aurinkokunta. Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML

Aurinkokunta. Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML Aurinkokunta Jyri Näränen Jyri.naranen@nls.fi http://personal.inet.fi/tiede/naranen/ Paikkatietokeskus, MML Aurinkokunta Mikä se on, miten se on muodostunut ja mitä siellä on? Miten sitä tutkitaan? Planeetat

Lisätiedot

Ceres. nro 51. Turun Ursa r.y.

Ceres. nro 51. Turun Ursa r.y. Ceres nro 51 Turun Ursa r.y. Perunat ja porkkanat sulassa sovussa uusimman avaruustekniikan kanssa Turun Kauppatorilla Avaruusrekan käydessä täällä 8.10.2012. Myös Turun Ursa oli paikalla. Kuva: Juhana

Lisätiedot

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät

Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät Tähdenpeitot- Aldebaranin ja Reguluksen peittymiset päättyvät by Matti Helin - Thursday, February 15, 2018 https://www.ursa.fi/blogi/zeniitti/2018/02/15/tahdenpeitot-aldebaranin-ja-reguluksen-peittymisetpaattyvat/

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Asko Palviainen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Ajanlasku Kuukalenteri vuodessa 12 kuu-kuukautta ei noudata vuodenaikoja nykyisistä kalentereista

Lisätiedot

Faktaa ja fiktiota Suomi-asteroideista

Faktaa ja fiktiota Suomi-asteroideista Aurinkokuntatapaaminen 2019 Faktaa ja fiktiota Suomi-asteroideista Hannu Määttänen Yrjö Väisälä 1891 1971 Kuva: Turun yliopisto Kuva: Turun yliopisto Akateemikko Yrjö Väisälä ja observaattori Liisi Oterma

Lisätiedot

Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson

Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson Kosmologia Kosmologiaa tutkii maailmankaikkeuden rakennetta ja historiaa Yhdistää havaitsevaa tähtitiedettä ja fysiikkaa Tämän hetken

Lisätiedot

http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html

http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html http://www.space.com/23595-ancient-mars-oceans-nasa-video.html Mars-planeetan olosuhteiden kehitys Heikki Sipilä 17.02.2015 /LFS Mitä mallit kertovat asiasta Mitä voimme päätellä havainnoista Mikä mahtaa

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi

Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Pimennys- yms. lisäsivut Maailmankaikkeus nyt -kurssi Asko Palviainen Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Ajanlasku Kuukalenteri vuodessa 12 kuu-kuukautta ei noudata vuodenaikoja nykyisistä kalentereista

Lisätiedot

Maan ja avaruuden välillä ei ole selkeää rajaa

Maan ja avaruuden välillä ei ole selkeää rajaa Avaruus Mikä avaruus on? Pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta Maan ilmakehän ulkopuolella. Avaruuden massa on pääosin pimeässä aineessa, tähdissä ja planeetoissa. Avaruus alkaa Kármánin rajasta

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Nro 49. Turun Ursa r.y.

Nro 49. Turun Ursa r.y. Nro 49 Turun Ursa r.y. Ceres 49-1/11 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Eeva-Kaisa Ahlamo Ilmestyminen: 1-2 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009

Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009 Monimuotoinen Aurinko: Aurinkotutkimuksen juhlavuosi 2008-2009 Aurinko on tärkein elämään vaikuttava tekijä maapallolla, joka tuottaa eliö- ja kasvikunnalle sopivan ilmaston ja elinympäristön. Auringon

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Lataa Kuu - Scott L. Montgomery. Lataa

Lataa Kuu - Scott L. Montgomery. Lataa Lataa Kuu - Scott L. Montgomery Lataa Kirjailija: Scott L. Montgomery ISBN: 9789513146665 Sivumäärä: 256 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.16 Mb Kuu on yötaivaan suurin ja muuttuvin kappale, ja sillä on

Lisätiedot

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011

Aurinko. Havaintovälineet. Ilmakehän optiset ilmiöt. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa Jaostojen toimintasuunnitelmat 2012 9.11.2011 Kannustetaan jaostoja osallistumaan aktiivisesti Cygnus-kesätapahtuman sekä Tähtipäivien ohjelmiston tuottamiseen. Aurinko Vetäjä: Jyri Lehtinen Jaosto kokoaa verkkosivuilleen jäsenten uusia kuvia Auringosta

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking. Lataa

Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking. Lataa Lataa Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa - Stephen Hawking Lataa Kirjailija: Stephen Hawking ISBN: 9789510284001 Sivumäärä: 215 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.67 Mb Stephen Hawkingin menestysteos Ajan

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Fotometria 17.1.2011. Eskelinen Atte. Korpiluoma Outi. Liukkonen Jussi. Pöyry Rami

Fotometria 17.1.2011. Eskelinen Atte. Korpiluoma Outi. Liukkonen Jussi. Pöyry Rami 1 Fotometria 17.1.2011 Eskelinen Atte Korpiluoma Outi Liukkonen Jussi Pöyry Rami 2 Sisällysluettelo Havaintokohteet 3-5 Apertuurifotometria ja PSF-fotometria 5 CCD-kamera 5-6 Havaintojen tekeminen 6 Kuvien

Lisätiedot

Ceres. nro 52. Turun Ursa r.y.

Ceres. nro 52. Turun Ursa r.y. Ceres nro 52 Turun Ursa r.y. Kuun halo 16.10.2013. Kuva: Jere Saarinen. Kevolassa järjestettiin avoimien ovien päivä 31.8.2013. Paikalla kävi kymmeniä tähtihar rastuksesta kiinnostuneita. Kuva: Juhana

Lisätiedot

Tähtitieteen historiaa

Tähtitieteen historiaa Tähtitiede Sisältö: Tähtitieteen historia Kokeellisen tiedonhankinnan menetelmät Perusteoriat Alkuräjähdysteoria Gravitaatiolaki Suhteellisuusteoria Alkuaineiden syntymekanismit Tähtitieteen käsitteitä

Lisätiedot

Pienkappaleita läheltä ja kaukaa

Pienkappaleita läheltä ja kaukaa Pienkappaleita läheltä ja kaukaa Karri Muinonen 1,2 1 Fysiikan laitos, Helsingin yliopisto 2 Geodeettinen laitos Planetaarinen geofysiikka, luento 7. 2. 2011 Johdantoa Tänään 7. 2. 2011 tunnetaan 7675

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Ulottuva Aurinko Auringon hallitsema avaruus

Ulottuva Aurinko Auringon hallitsema avaruus Ulottuva Aurinko Auringon hallitsema avaruus Akatemiatutkija Rami Vainio 9.10.2008 Fysiikan laitos, Helsingin yliopisto Sisältö Aurinko ja sen havainnointi Maan pinnalta Auringon korona, sen muoto ja magneettikenttä

Lisätiedot

Ceres. nro 50. Turun Ursa r.y.

Ceres. nro 50. Turun Ursa r.y. Ceres nro 50 Turun Ursa r.y. Kevolan talkoot jatkuivat viime kesänä muun muassa lämpimän mökin ikkunoiden kunnostuksella. Kuva: Juhana Ahlamo M45 Seulaset kuvattuna Turun Ursan uudella Skywatcher Apo 80/600

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

INSINÖÖRIN NÄKÖKULMA FYSIIKAN TEHTÄVÄÄN. Heikki Sipilä LF-Seura

INSINÖÖRIN NÄKÖKULMA FYSIIKAN TEHTÄVÄÄN. Heikki Sipilä LF-Seura INSINÖÖRIN NÄKÖKULMA FYSIIKAN TEHTÄVÄÄN Heikki Sipilä LF-Seura 18.9.2018 Sisältö Henkilökohtaista taustaa Insinööri ja fysiikka Dimensioanalyysi insinöörin menetelmänä Esimerkki havainnon ja teorian yhdistämisestä

Lisätiedot

Lataa Sibeliuksesta Tuonelaan - Heikki Oja. Lataa

Lataa Sibeliuksesta Tuonelaan - Heikki Oja. Lataa Lataa Sibeliuksesta Tuonelaan - Heikki Oja Lataa Kirjailija: Heikki Oja ISBN: 9789525329254 Sivumäärä: 111 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.71 Mb Maapallon tarinat ovat alkaneet levitä pallomme ulkopuolelle

Lisätiedot

Exploring aurinkokunnan ja sen jälkeen vuonna Suomi

Exploring aurinkokunnan ja sen jälkeen vuonna Suomi Exploring aurinkokunnan ja sen jälkeen vuonna Suomi Exploring the Solar System and Beyond in Finnish Kehittämä Nam Nguyen Hubble Ultra Deep Field ampui 2014 Exploring aurinkokunnan ja sen jälkeen tavoitteena

Lisätiedot

MAAPALLON GEOMETRIA JA SEN SELVITTÄMINEN

MAAPALLON GEOMETRIA JA SEN SELVITTÄMINEN STRUVEN KETJULLA MAAPALLOA MITTAAMAAN: MAAPALLON GEOMETRIA JA SEN SELVITTÄMINEN Joonas Ilmavirta Matematiikan ja tilastotieteen laitos Jyväskylän yliopisto 3.10.2017 OSA I: MAAPALLON GEOMETRIA MAAPALLON

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa

Atso, Tommi ja Seppo. tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa Atso, Tommi ja Seppo Pitkän odottamisen jälkeen Paljon uudistuksia olikin Planeetta pääsi takaisin tapahtunut, osa hyviä ja omaan torniinsa osa vähemmän hyviä. 18.12.2008. Sää oli pilvinen, mutta nyt se

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI

ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI ASTROFYSIIKAN TEHTÄVIÄ VI 622. Kun katsot tähtiä, niin niiden valo ei ole tasaista, vaan tähdet vilkkuvat. Miksi? Jos astronautti katsoo tähtiä Kuun pinnalla seisten, niin vilkkuvatko tähdet tällöinkin?

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

Kevolan hankesuunnitelma

Kevolan hankesuunnitelma Kevolan hankesuunnitelma Tiivistelmä Tähtitieteen harrastusyhdistys Turun Ursa ry omistaa Paimion Kevolassa sijaitsevan Kevolan observatorion. Nykykunnossa observatorion käyttöarvo harrastajille on vähäinen,

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

SÁME JÁHKI - saamelainen vuosi

SÁME JÁHKI - saamelainen vuosi 6789067890678901267890678906789012678906 6789067890678901267890678906789012678906 6789067890678901267890678906789012678906 67890 67890 678906 678906 678906 67890 67890 67890 67890 67890 678906 678906 678906

Lisätiedot

Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna. Lataa

Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna. Lataa Lataa Avaruussää - Heikki Nevanlinna Lataa Kirjailija: Heikki Nevanlinna ISBN: 9789525329520 Sivumäärä: 133 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.00 Mb Avaruussää on uusi käsite, joka laajentaa tuttua sään

Lisätiedot

Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos. Lataa

Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos. Lataa Lataa Yötaivaan opas - Philippe Henarejos Lataa Kirjailija: Philippe Henarejos ISBN: 9783833146350 Sivumäärä: 255 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.20 Mb Opas, jota harrastajat ovat odottaneet! Kirjassa

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2005

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2005 Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2005 Vaikka yhdistyksemme jäsenmäärä on edelleen pieni, kiitos myös heille, että he ovat jaksaneet vaikeissa olosuhteissa pysyä mukana tukemassa yhdistyksemme

Lisätiedot

Turun Ursa r.y. Nro 48

Turun Ursa r.y. Nro 48 Turun Ursa r.y. Nro 48 Ceres 48-2/10 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Eeva-Kaisa Ahlamo Ilmestyminen: 1-2 kertaa vuodessa Painos: 200 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN AIKAISEN TARKKAILUN YHTEENVETO 30.11.2011 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteutti tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Lataa Kun taivas putoaa - Matts Andersen. Lataa

Lataa Kun taivas putoaa - Matts Andersen. Lataa Lataa Kun taivas putoaa - Matts Andersen Lataa Kirjailija: Matts Andersen ISBN: 9789527028773 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.68 Mb Aurinkokunnassamme liikkuu valtava määrä asteroideja

Lisätiedot

YHTEYSTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO ETU- JA TAKAKANSI LEHDEN TOIMITUS

YHTEYSTIEDOT SISÄLLYSLUETTELO ETU- JA TAKAKANSI LEHDEN TOIMITUS YHTEYSTIEDOT Warkauden Kassiopeia ry. c/o Veli-Pekka Hentunen Varkauden lukio Osmajoentie 30 78210 Varkaus warkauden.kassiopeia@ursa.fi Yhdistyksen kotisivut: www.ursa.fi/yhd/kassiopeia Taurus Hill Observatory:

Lisätiedot

SUHTEELLISUUSTEORIAN TEOREETTISIA KUMMAJAISIA

SUHTEELLISUUSTEORIAN TEOREETTISIA KUMMAJAISIA MUSTAT AUKOT FAQ Kuinka gravitaatio pääsee ulos tapahtumahorisontista? Schwarzschildin ratkaisu on staattinen. Tähti on kaareuttanut avaruuden jo ennen romahtamistaan mustaksi aukoksi. Ulkopuolinen havaitsija

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan

Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan EDITORIAL WEEBLE Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan FERNANDO G. RODRIGUEZ http://editorialweeble.com/suomi/ Ensimmäinen matkani aurinkokuntaan 2014 Editorial Weeble Kirjoittaja: Fernando G. Rodríguez info@editorialweeble.com

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Siitepölykehät siitepölyjen valoilmiöt

Siitepölykehät siitepölyjen valoilmiöt Siitepölykehät siitepölyjen valoilmiöt Juha Ojanperä, FM, Linda Laakso, biol.yo., Ursa ry, ilmakehän optiset valoilmiöt -jaosto, siitepölytiedotuksen 40v juhlaseminaari, TY 3.2.2016 Mitä siitepölykehät

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

OPETTAJAN MATERIAALI LUKION OPETTAJALLE

OPETTAJAN MATERIAALI LUKION OPETTAJALLE OPETTAJAN MATERIAALI LUKION OPETTAJALLE Tähän materiaaliin on koottu oppilaille näytettävään diaesitykseen tarkoitettua lisämateriaalia. Tummennetut tekstit ovat lisätietoja jokaista diaa varten ja ne

Lisätiedot

Ceres. Nro 47. Turun Ursa r.y.

Ceres. Nro 47. Turun Ursa r.y. Ceres Nro 47 Turun Ursa r.y. Ceres 47-1/10 Julkaisija: Turun Ursa r.y. Päätoimittaja: Eeva-Kaisa Ahlamo Ilmestyminen: 1-2 kertaa vuodessa Painos: 250 kpl Postiosoite: Turun Ursa r.y. Iso-Heikkilän tähtitorni

Lisätiedot

TTER-työryhmän toiminta

TTER-työryhmän toiminta TTER-työryhmän toiminta Taustaa Haluttiin varmistaa, että ei ole esteitä sille että TTER tukee koko aaltokenttää Tarkistaa, että säännöt vastaavat nykytoimintaa Päivittää säännöt nykyhetkeen vastaaviksi

Lisätiedot

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja

www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja www.netnic.fi/tklk 1/2013 Kuvia Turun pienoisrautatiepäiviltä 2012 Suomalaisia öljy-yhtiöiden säiliöautoja TENDERI on Turun Kiskoliikennekerho ry:n jäsenlehti, joka ilmestyy vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Lisätiedot

Paloriskin ennustaminen metsäpaloindeksin avulla

Paloriskin ennustaminen metsäpaloindeksin avulla Paloriskin ennustaminen metsäpaloindeksin avulla Ari Venäläinen, Ilari Lehtonen, Hanna Mäkelä, Andrea Understanding Vajda, Päivi Junila the ja Hilppa climate Gregow variation and change Ilmatieteen and

Lisätiedot

Suhteellisuusteorian vajavuudesta

Suhteellisuusteorian vajavuudesta Suhteellisuusteorian vajavuudesta Isa-Av ain Totuuden talosta House of Truth http://www.houseoftruth.education Sisältö 1 Newtonin lait 2 2 Supermassiiviset mustat aukot 2 3 Suhteellisuusteorian perusta

Lisätiedot

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi

Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 23. toimintavuosi Lakeuden Ursa ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Kiitos kaikille jäsenille, jotka ovat jaksaneet pysyä mukana toiminnassamme. Erityisesti

Lisätiedot

yyyyyyyyyyyyyyyyy Tehtävä 1. PAINOSI AVARUUDESSA Testaa, paljonko painat eri taivaankappaleilla! Kuu kg Maa kg Planeetta yyy yyyyyyy yyyyyy kg Tiesitk

yyyyyyyyyyyyyyyyy Tehtävä 1. PAINOSI AVARUUDESSA Testaa, paljonko painat eri taivaankappaleilla! Kuu kg Maa kg Planeetta yyy yyyyyyy yyyyyy kg Tiesitk I LUOKKAHUONEESSA ENNEN TIETOMAA- VIERAILUA POHDITTAVIA TEHTÄVIÄ Nimi Luokka Koulu yyyyyyyyyy Tehtävä 1. ETSI TIETOA PAINOVOIMASTA JA TÄYDENNÄ. TIETOA LÖYDÄT MM. PAINOVOIMA- NÄYTTELYN VERKKOSIVUILTA. Painovoima

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012

Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012 Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2012 LIIKE Jos vahvempi kaveri törmää heikompaan kaveriin, vahvemmalla on enemmän voimaa. Pallon heittäjä antaa pallolle heittovoimaa, jonka

Lisätiedot