GRS KUVASTO 2013 / 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "GRS KUVASTO 2013 / 2014"

Transkriptio

1 GRS KUVASTO 2013 / 2014 Unelmasi Työkalumme

2 Perinteistä laatua K.A.Rasmussen Oy kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan jalometalliyritykseen, Norjalaiseen vuonna 1872 perustettuun K.A.Rasmussen -konserniin. Toimitamme tehtaamme kulta-, hopea-, -platina ja palladiumtuotteita mm. -kulta- ja hopeasepille, koruteollisuudelle, rahapajoille ja kemianteollisuudelle. Valikoimaamme kuuluu myös hammaskulta ja muita dental tuotteita, korunosia, työkaluja ja muita jalometallialan tuotteita. Ostamme kierrätykseen jalometalliromua, joka sulatetaan, jalostetaan ja käytetään raaka-aineena tehtaallamme Norjan Hamarissa. K.A.Rasmussen Oy on toiminut -Suomessa vuodesta Suomen K.A.Rasmussenin asiakas- ja noutopalvelupiste toimii osoitteessa Eteläranta 14, Helsinki. Asiakaspalvelupiste myy jalometalliharkkoja ja -kolikoita, jalometallien puolivalmisteita, korunosia ja työkaluja sekä ostaa jalometalleja kierrätykseen. K.A.Rasmussen katsoo tulevaisuuteen Kehitämme tietysti itseämme jatkuvasti edelleen ja etsimme aina parhaat työkalut myös uusia työtekniikoita varten, kuten esimerkiksi kaivertajia ja kivien istuttajia varten. Olemme todella ylpeitä siitä, että olemme saaneet hoitaaksemme yhdysvaltalaisen Glendo Corp. -yhtiön GRS-tuotteiden Suomen edustuksen. Tämän ensimmäisen suomenkielisen kuvaston myötä tahdomme tarjota asiakkaillemme yleiskatsauksen kaiverrus- ja jalokivien istutustöissä käytettävistä moderneimmista työkaluista. GRS on vuonna 1977 perustetun Glendo Corp. -yhtiön tuotepaletti. Yrityksen päätoimipaikka on Emporiassa (Kansas, USA). GRS-työkalut ovat Glendo-yhtiön oman kehitystyön tulosta ja ne valmistetaan yhtiön omassa tehtaassa. Tämä äärimmäisen innovatiivinen yritys kehittää yhdessä Emporia State -yliopiston kanssa jatkuvasti uusia tuotteita. Yrityksen työkalujen ja apuvälineiden valikoima kattaa jalokivien istuttajien ja kaivertajien kaikki tarpeet. Toimivuutensa ja laatunsa ansiosta GRS-työkaluista on tullut korvaamattomia näillä aloilla ja ne ovatkin alansa kiistaton markkinajohtaja. Työkaluja käyttävät kuitenkin kasvavassa määrin myös asesepät, veitsentekijät, puunveistäjät, jopa arkeologit jne. toisin sanoen kaikki, jotka kaivertavat, veistävät tai istuttavat kiviä. GRS-työkalujen käyttäminen säästää työaikaa, parantaa työtuloksia ja pienentää hylkykappaleiden määrää. Tuotannon tehokkuus kasvaa monikertaiseksi. Merkin erinomainen maine ja myönteinen vastaanotto ovat johtaneet siihen, että ammattikoulujen oppilaille ympäri maailman opetetaan näiden työkalujen käyttöä. Ja suuntaus on selkeässä kasvussa. Samaan tapaan kuin joitakin vuosia sitten koimme laserhitsauslaitteiden tulemisen koru- ja kelloalalle, ei kukaan voi muutaman vuoden kuluttua kuvitellakaan työskentelevänsä alalla ilman GRS-tuotteita. Saatuamme kunnian toimia GRS-tuotteiden Suomen pääedustajana haluamme antaa teille mahdollisuuden tutustua tarkemmin näihin työkaluihin ja apuvälineisiin. Eräitä tuotteita, joita ei saa tuoda Eurooppaan ja Suomeen teknisistä syistä, olemme onnistuneet korvaamaan (esim. 115 voltin laitteet) nimekkäiden valmistajien, kuten Badeco S.A., Busch ja Vallorbe, laadukkailla tuotteilla. Tutustu kuvastoomme ja hanki itsellesi yleiskäsitys monipuolisesta GRS-valikoimasta. Jos tarvitset neuvontaa tai tukea tuotteiden käytössä, älä epäröi soittaa meille! Ystävällisin terveisin, K.A.Rasmussen Oy K.A. Rasmussen Oy Eteläranta 14 P +358 (9) info@rasmussen.fi FI HELSINKI F +358 (9)

3 Glendo Corporation GRS Sisällysluettelo Sisältö Tietämisen arvoista GRS:stä GRS on osa Glendo Corporation -yhtiötä, jonka päätoimipaikka on Emporiassa (Kansas, USA). Yhtiö on tuonut markkinoille tunnettuja kaiverrusjärjestelmiä, kuten GraverMax, GraverMach AT tai teroituskone Power Hone, kaivertajien ja jalokivien istuttajien tarpeisiin. Korusepät ympäri maailman käyttävät innovatiivisia GRS Bench Mate -työkappaleen pitimiä mitä erilaisimmissa töissä. Kaikki alkoi innostuksesta kaiverrus- ja kivien upotustaitoa kohtaan. Lukuisien kiinnostuneiden ihmisten innokkaasta panoksesta syntyi nykyinen GRS-tuotelinja. Don A. Glaser käytti kuvassa näkyvää työpöytää myöhempinä vuosinaan. Kuvan työpöydässä näkyvät uusimmat GRStuotteet ja työkappaleen pitimessä oleva Donin itse käsin kaivertama vyönsolki yhdistävät perustusajan hengen nykyajan innovaatioihin. Sinun unelmasi. Meidän työkalumme. Tästä kuvastosta löydät uusimmat GRS-työkalut, joita voit tilata suoraan meiltä. GRS tarjoaa yli 700 tuottavuutta parantavaa ja päivittäistä stressiä lieventävää tuotetta aina paineilmajärjestelmistä koulutusmateriaaliin asti. Pääkomponentit Vakiojärjestelmät ja käsikappale Airtact-laajennus ja käsikappaleet Kiertomoottori ja varusteet Paineilmakompressori ja varusteet...13 Kaiverruskuulat ja varusteet BenchMate ja kultasepän työkalut Työkalut ja varusteet Työkalun teroitus Stikkeli, pistepuikko ja jyrsin Stikkelivarusteet ja kahvat Pakotusvasarat...34 Optiset apuvälineet Muotoilun apuvälineet ja harjoitusmateriaali Muotojen siirtäminen ja layout-työkalut...38 Muotojen luominen ja pintakäsittely Voiteluaineet...39 Harjoitusmateriaali Projektiaihiot Optiset apuvälineet...46 Siirtämisen apuvälineet ja muotoilusarjat Jatkokoulutus Kirjat DVD:t Hakemisto

4 Pääkomponentit Mitä suosittelemme Aloittelijat, kuten ammattilaisetkin, tarvitsevat toisinaan apua voidakseen sisustaa työpisteensä tarkoituksenmukaisella tavalla mitään unohtamatta. Suosituksemme on suunnattu kolmelle eri taidekäsityöläisten ryhmälle. Aloittelijat Harrastelijakaivertajat Juuri kaivertamisharrastustaan aloittavien aloittelijoiden mielestä saattaa vaadittujen työkalujen luettelo vaikuttaa helposti pelottavalta. Kokeile näitä työkaluja saadaksesi tuntuman kaivertamiseen myös pienemmällä budjetilla. Tarkoitettu henkilöille, jotka harrastavat kaivertamista tosissaan ja jotka viettävät viikonloppunsa ja vapaa-aikansa kaivertamisen ja korujen valmistamisen parissa. Nämä työkalut tarjoavat hyvän tarkkuuden ja joustavuuden ilman erikoisvarusteita. Pitää työkappaleen tukevasti paikallaan kaiverruksen aikana. Katso sivu 19. Käsistikkelisarja C-Max # Käsin kaiverrukseen. Katso sivu 27. Monitoimiruuvipuristin # ja ruuvipuristimen lisävarusteet # MPV GraverSmith # Tämä helppokäyttöinen, moderni GRS-kaiverrusjärjestelmä tarjoaa kohtuuhintaan juuri harrastelijakäsityöläisen tarpeisiin sopivat mahdollisuudet ja laadun. Liitäntä yhdelle käsikappaleelle, jalkaohjaus. Katso sivu Vakiokäsikappale # Laaja tehoasteikko, kehitetty erilaisia sovelluksia varten. Katso sivu 8. Täydellinen Power Hone Standard -teroitusjärjestelmä # Työkalujen tarkkaan teroitukseen. Katso sivu 23. Matalaprofiilinen GRSkaiverruskuula # Pitää työkappaleen tukevasti paikallaan kaivertamisen tai kivien istuttamisen aikana. Katso sivu 14. GlenSteel V -kaiverrusstikkeli #Erilaisia laatutyökaluja erilaisiin sovelluksiin. Katso sivu 28. Optivisor # Työkappaleen tarkkaan tarkasteluun työn aikana. Katso sivu 37. GlenSteel V -kaiverrusstikkeli #Erilaisia laatutyökaluja erilaisiin sovelluksiin. Katso sivu 28. Täydellinen Power Hone QC -teroitusjärjestelmä # Työkalujen tarkkaan teroitukseen. Katso sivu 23. 4

5 Pääkomponentit Ammattimainen työskentely Nämä työkalut soveltuvat parhaiten kultaseppien ja kaivertajien ateljeissa käytettäviksi ja ne tarjoavat parhaan mahdollisen toimivuuden, laajennettavuuden ja työskentelyn tarkkuuden. GraverMach AT # Kaiverrusjärjestelmään integroidun Airtact-tekniikan avulla käyttäjä voi vaihdella helposti käsi- ja jalkaohjauksen välillä. Se tarjoaa kaikista GRS-kaiverrusjärjestelmistä parhaan toiminnallisuuden ja laajimmat laajennusmahdollisuudet Katso sivu 6. Airtact-käsikappale # ATSS Laaja tehoasteikko, kehitetty erilaisia sovelluksia varten. Katso sivu 9. Silentairen Val-Airkompressori # Hiljainen käynti, soveltuu täydellisesti ateljeehen. Integroitu öljynerotus takaa öljyttömän ilman, jäähdytystuuletin. Katso sivu 13. Sarja mikromoottori Badeco Premium # Mikromoottori poraukseen, jyrsintään, hiontaan, kiillotukseen, niittaukseen jne., Katso sivu 11. Matalaprofiilinen GRS-kaiverruskuula # Pitää työkappaleen tukevasti paikallaan kaivertamisen tai kivien istuttamisen aikana. Katso sivu 14. Täydellinen Power Hone kaksikulma-teroitusjärjestelmä # Työkalujen tarkkaan teroitukseen. Katso sivu 23. Silentairen Val-Airkompressori # Hiljainen käynti, soveltuu täydellisesti ateljeehen. Integroitu öljynerotus takaa öljyttömän ilman, jäähdytystuuletin. Katso sivu 13. Optivisor # Työkappaleen tarkkaan tarkasteluun työn aikana. Katso sivu 37. EMZ-5 -mikroskooppi & Acrobat-teline # NFB / # Meijin ensiluokkainen optiikka näyttää kaikki yksityiskohdat työskentelyn aikana ja GRS-Acrobat-teline tarjoaa optimaalisen joustavuuden. Katso sivut 35 ja 36. GlenSteel V kaiverrusstikkeli #Erilaisia laatutyökaluja erilaisiin sovelluksiin. Katso sivu 28. 5

6 Pääkomponentit Vakiojärjestelmät Vakiojärjestelmien käyttöä varten tarvitaan öljytöntä paineilmaa vakiokäsikappaleiden käyttövoimaksi. Graver- MachAT-mallissa on integroitu Airtact-ohjaus käsi- ja jalkaohjausta varten. GraverMach AT, tunnuspiirteet GraverMach AT # Näkymä edestä Näkymä takaa Vielä milloinkaan ei paineilmatoiminen käsikappalejärjestelmä ole tarjonnut käyttäjälle näin paljon joustavuutta. Yhdistetyn käsi- ja jalkaohjauksen myötä on saavutettu olennainen tekninen edistysaskel. Käyttäjä voi koska tahansa vaihtaa käsiohjaukselta jalkaohjaukselle toiminnan keskeytymättä. Näin saavutetaan erittäin hyvä työmukavuus ja tarkkuus lukuisien luovien töiden alueella. GraverMach AT on hetkessä tuttu kaikille käyttäjille, jotka ovat käyttäneet sen edeltäjämalleja, kuten esim. GraverMax, GraverMax SC tai alkuperäinen GraverMach. Lisänä työkalussa on tarkasti säädettävän käsiohjauksen mahdollisuus, mikä nostaa sen aivan omaan luokkaansa. Käsiohjaustekniikka perustuu GRS- 6 Airtact-järjestelmään. Tämä teknisesti kehittynyt (patentoitu) paineilmaohjaus mahdollistaa työkalun varman ja intuitiivisen ohjauksen ilman, että itse käsikappaleessa tarvitaan muita liikkuvia osia. Jos haluat käyttää jalkaohjausta, voit siirtyä käyttämään sitä valintakytkimen avulla muutamassa sekunnissa. Mahdollisuus vaihtaa välittömästi käsiohjaukselta jalkaohjaukselle lisää luovaa vapautta ja vähentää työstä aiheutuvaa väsymistä. Mitat (P L K): n ,2 20,8 cm Paino: n. 10,3 kg 1. Ilmanpainenäyttö käsiohjauksen yhteydessä 2. Ilmanpainesäädin käsiohjauksen yhteydessä 3. Päälle-/poiskytkin 4. Esiasetuksen säädin 5. Ilmanpaineen päänäyttö 6. Ilmanpaineen pääsäädin 7. Käsikappaleen valintanuppi 8. Käsiohjauksen paineilmaliitännät 9. Käsikappaleiden paineilmaliitännät 10. Iskunopeuden ohjaus (SPM) 11. Valintakytkin käsi-/jalkaohjaus 12. Sivuilman säädin 13. Ilmasuodatin pikakytkentäliitännöillä 14. Jalkapolkimen liitäntä takasivulla 15. Lisäilman pikakytkentäliitäntä V -virtaliitäntä ongelmatonta käyttöä varten kaikkialla maailmassa

7 Pääkomponentit GraverMax G8 # GraverMax G8 on edeltävän mallin GraverMax (# ) edelleen kehitetty malli. Tämä kaiverrusjärjestelmä laajentaa jokaisen käsikappaleen tehoaluetta täydellisellä ohjauksella koko iskunopeuksien alueella. GraverMax G8:n teho on iskua minuutissa, siinä on esiasetettava kuristusventtiili reagoimisominaisuuksien säätämiseksi sekä kaksiportainen tark- kuusilmanpaineensäädin. Moderniin ergonomiaan kuuluu etusivun ilmanpaineen säätö, pikakytkettävät ilmanpaineliitännät, takasivulla oleva jalkapolkimen liitäntä sekä moderni pulssin kuristusyksikkö, joka toimii käytännössä äänettömästi ja värinättömästi. GraverMax G8:ssa on liitännät kahta käsikappaletta varten ja yksi liitäntä muita paineilmatyökaluja varten, mukaan lukien käsikappale GRS Ultra 850. Käsikappaleita ja työkaluja saa erikseen. Kaikki vakiokäsikappaleet sopivat tähän laitteeseen. Yhteensopiva Airtact järjestelmän kanssa (saatavana lisävarusteena). Mitat (P L K): n. 30,5 13,2 20,8 cm Paino: n. 9,5 kg GraverSmith # Tällä uudella monipuolisella ja tehokkaan pneumaattisen iskuvoiman omaavalla laatutyökalulla voidaan istuttaa jalokiviä ja tehdä kaiverruksia. Se soveltuu ihanteellisesti ammattimaisille jalokivien istuttajille, kaivertajille ja käsityöläisille, joiden on pidettävä kustannukset kurissa. Kuten kaikki muutkin GRS-laatutyökalut, se vähentää käyttäjän väsymistä, lisää tehoa ja parantaa työn laatua. Suuri vakiokäsikappaleiden valikoima avaa GraverSmithille laajan käyttöalueen. Yhteensopiva Airtact järjestelmän kanssa (saatavana erikseen). Mitat (P L K): n. 25,4 14,7 22,9 cm Paino: 7,7 kg Millaisia ominaisuuksia vakiojärjestelmillä on ja miten niitä voi vertailla? Jokaisessa järjestelmässä on jalkaohjaus ja ilmasuodatin, ja ne tarvitsevat puhdasta öljytöntä ilmaa vähintään 3 barin paineella sekä vähintään 40 litran virtausnopeudella minuutissa. Virransyöttö 100/240 V 50/60 Hz:n taajuudella. Kakkien vakiojärjestelmien iskunopeus on iskua minuutissa (SPM). Käsikappaleet ovat erikseen toimitettavissa. Suurimmat erot on kuvattu alla. Ilmansäädin Käsikappaleiden liitännät Kiertomoottorin apuliitäntä* Airtact, käsi-/jalkaohjaus Esiasetuksen säätö Mach AT 2 tarkkuussäädintä 2 1 Täysin integroitu Kyllä Max G8 1 tarkkuussäädin 2 1 Yhteensopiva (ei sis. toimitukseen) Kyllä Smith 1 vakiosäädin 1 Ei Yhteensopiva (ei sis. toimitukseen) Ei Käsikappaleet ja työkalut eivät sisälly vakiojärjestelmien toimitukseen. *Käytetään ilmankompressorin ja pyörivien työkalujen kanssa. 7

8 Pääkomponentit Vakiokäsikappaleet Magnum Tuskin mikään muu käsikappale yltää Magnumkäsikappaleen tehotasolle. Kompakteista mitoistaan huolimatta se tarjoaa enemmän tehoa kuin aikaisemmat kaksi kertaa pidemmät käsikappaleet. Siinä on erittäin hieno ohjaus ja se tarjoaa huomattavasti paremmat hienosäätömahdollisuudet kuin muut vastaavalla maksimiteholla varustetut käsikappaleet. 8 QC Magnum Palm # Vakio kiristysmäntä Palm-nupilla, mukaan lukien 6 QC- työkalun pidintä. Pituus: 69 mm Paino: 162 g QC Magnum Oval # OVAL Vakio kiristysmäntä Oval-nupilla, mukaan lukien 6 QC- työkalun pidintä. 901 Pituus: 73 mm Paino: 173 g Soikea nuppi # Pelkkä nuppi. Kiristysmäntä ei sisälly toimitukseen. Mallille QC Magnum (# ). QC 901 # Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Tässä käsikappaleessa on erittäin suuri iskunvoima-alue, jota voi ohjata erittäin tarkkaan. Kompaktissa käsikappaleessa on eloksoitu alumiininuppi ja lämpökäsitellystä jaloteräsrakenteesta valmistettu kiristysmäntä sekä sivuletkuliitännän säätö. Se kattaa useimmat kaiverrus- ja jalokivien istutustöiden tarpeet. Soveltuu erityisen hyvin hienoihin kaiverrustöihin, syviin korkokuvatöihin sekä lähes kaikkiin istutustöihin, erityisesti Pavé-istutuksiin. Täydellisesti lämpökäsiteltyä jaloterästä. Pituus: 66 mm Paino: 68 g QC 901 -käsikappalesarja # Sisältää QC 901 -käsikappaleen, QC-stikkelikahvan (# ), 6 QC -työkalun pidintä, 6 teräskärkeä, 1 Glensteel-stikkelin ja yhden QC-työkalutason. 901 Sisäholkki V3 # V3 Tuo käsikappale, joka on valmistettu ennen huhtikuuta 2009, uusimmalle tasolle tämän laajennetun V3-sisäholkin avulla. Maestro Maestro # Uudelleen muotoiltu GRS Maestro -käsikappale soveltuu erityisen hyvin Scrimshaw- ja Stipplingtekniikoihin. Se on ergonominen ja kapea, hyvin tasapainotettu ja toimii rauhallisesti. Koska sen sisäosan rakenne on samantyyppinen kuin Monarch-mallissa, sitä voidaan käyttää erinomaisesti myös sellaisissa metalliin tehtävissä hienoissa kaiverrustöissä, joissa vaaditaan vain vähäistä tai keskimääräistä voimaa. Maestron käsiohjausta voidaan täydentää ongelmitta myös Airtactin peukalo-/sormi-elementillä. Lämpökäsiteltyä terästä ja tukevaa messinkiä. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Kokonaispituus: 101,6 mm Pidennettävissä 108 mm:iin pyörivän holkin avulla Paino: 68 g Maestro EX # Uusi QC-käsikappale Maestro EX on yhtä pitkä kuin Maestro, mutta halkaisijaltaan 20 % suurempi. Maestro EX -iskumäntä on yli 3,5 kertaa painavampi ja hämmästyttävän tehokas sopien näin laajalla käyttöalueella käytettäväksi, esim. kivien istutuksessa, yleisissä metallikaiverrustöissä, tekstuuritöissä sekä taonnassa. Koko työalue on erinomaisesti hallinnassa. Laitetta käytetään yhdessä vakiomallisen GRS QC työkalun pitimen kanssa. Käsiohjausta voidaan täydentää helposti myös Airtactin peukalo-/sormielementillä. Lämpökäsiteltyä jaloterästä ja tukevaa messinkiä. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Kokonaispituus: 101,6 mm Pidennettävissä 108 mm:iin pyörivän holkin avulla Paino: 99,8 g Maestro MX # Uuden QC-käsikappaleen Maestro MX paino ylittää mallin EX painon 72 %:lla. Tästä syystä tämän käsikappaleen teho on jopa parempi kuin GRS Magnum -mallin ja se on epätavallisen tarkasti ohjattavissa varjostuskaiverruksessa. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Kokonaispituus: 101,6 mm Pidennettävissä 108 mm:iin pyörivän holkin avulla Paino: 140,6 g Hammer Hammer 610 # Suuri tehoalue, ihanteellinen kivien istutukseen, vasaroimiseen ja keskisyvistä syviin kaiverruksiin. Kiristysistukkaan voidaan kiinnittää sivulla olevalla ruuvilla nelikulmaisia työkaluja 2,5 mm:n ja pyöreitä työkaluja 3,3 mm:n kokoon asti. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Pituus: 114 mm Paino: 156 g QC 710 # Suuri tehoalue. Sopii täydellisesti kivien istutukseen, vasaroimiseen ja keskisyvistä syviin kaiverruksiin. Jaloteräksinen malli, takana hiljainen ilmanpoisto. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Pituus: 107 mm Paino: 167 g QC 720 # Tehokkain käsikappaleemme. Soveltuu erinomaisesti puun veistämiseen, erittäin syviin metallikaiverruksiin tai taontaan. Sisältää 6 QC-pidintä. Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. Pituus: 127 mm Paino: 150 g Monarch Kyseessä on tarkin QC-käsikappaleemme erittäin hienojen istutustöiden ja kaiverruksien varmaan suorittamiseen, erityisesti Bulino- ja setelitekniikkaa käyttäen. Monarch-käsikappaleessa on eloksoitu alumiininuppi ja lämpökäsitellystä jaloteräsrakenteesta valmistettu kiristysmäntä sekä sivuletkuliitännän säätö. Käsikappale ei sovellu jalokivien istuttamiseen. Pituus: 59 mm Paino: 51 g QC Monarch # Sisältää 6 QC -työkalun pidintä. QC Monarch -käsikappalesarja # Sisältää QC-Monarch-käsikappaleen, QC-stikkelikahvan (# ), 6 QC -työkalun pidintä, 6 teräskärkeä, 1 Glensteel-stikkelin ja yhden QC-työkaluhyllyn. Ultrahieno jousi # Vain 0,55 barin paineen ansiosta QC Monarch on uskomattoman hyvin ohjattavissa hienoissa kaiverrustöissä.

9 Pääkomponentit Airtact-ohjausjärjestelmä Luonnollinen, kohtuuhintainen, mukautettava. Airtact-ohjausjärjestelmä tekee jokapäiväisestä työstäsi luonnollisempaa ja helpompaa. Nopea ja yksinkertainen vaihtaminen kämmen-, sormi-/peukalo- tai jalkaohjauksen välillä. Katso Airtactkäsikappaleet jäljempänä tai laajennusmahdollisuudet seuraavalla sivulla. Airtact-ohjausjärjestelmä # Airtact tarjoaa mahdollisuuden ohjata paineilmatoimista käsikappaletta kosketusherkästi. Tämä käyttäjän ja paineilmatyökalujen välinen joustava liittymä tarjoaa ennenkuulumattoman käyttömukavuuden ja maksimaalisen joustavuuden vaihdettaessa käsiohjaukselta kämmen-, sormi-, jalka- tai jopa suuohjaukselle. Airtact on helppo sopeuttaa yksilöllisiin työtekniikoihin. Tarvitset yhteensopivan GRSkaiverrusjärjestelmän, koska Airtact ei ole itsenäinen laite. Mitat (P L K): n mm Paino: 2,15 kg MIKÄ AIRTACT ON? Airtact on joustava liittymä, joka tuo olemassa olevaan GRS-kaiverrusjärjestelmään uskomattoman tarkan tuntuman sekä runsaasti käyttömukavuutta ja monipuolisuutta. Airtact mahdollistaa käsiohjatun, paineilmatuetun kaivertamisen ja jalokivien istutuksen. Laajenna GRS-kaiverrusjärjestelmääsi Airtact-ohjausjärjestelmällä # tai siirry käyttämään sisäänrakennettua Airtact-ohjausta ja GraverMach AT -järjestelmää. Airtact-käsikappaleet vaativat yhteensopivan Airtact-ohjauksella varustetun GRS-kaiverrusjärjestelmän, mutta niitä voidaan käyttää myös ilman Airtact-ohjauspiiriä normaalin GRS-kaiverrusjärjestelmän kanssa. * Lisätietoa yhteensopivuudesta löydät vastaavasta tuotekuvauksesta. Airtact-käsikappaleet Airtact-käsikappaleita varten vaaditaan GraverMach-AT-järjestelmä tai mistä tahansa muusta GRS-kaiverrusjärjestelmästä ja Airtact-ohjausjärjestelmästä * muodostettu yhdistelmä. MIKÄ ON QUICK CHANGE (QC)? GRS kehittää jatkuvasti tuotteita, jotka on räätälöity vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. GRS-pikavaihtojärjestelmän QC (Quick Change) avulla voit vaihtaa stikkelit ja muut työkalut nopeasti ja vaivattomasti, ilman että niitä pitäisi kiristää uudelleen. Aseta työkalu yksinkertaisesti pikavaihtopitimeen ja käytä sitä jokaisen soveltuvan GRS-tuotteen kanssa. QC- työkalun pitimet antavat taidekäsityöläiselle mahdollisuuden käyttää esim. stikkeliä Maestro-käsikappaleessa ja vaihtaa tämän jälkeen nopeasti Magnumiin ilman, että se on irrotettava ensin käsin käsikappaleesta, asetettava tämän jälkeen jälleen paikalleen, kiristettävä ja lukittava. Lisäksi Maestrossa oleva stikkeli voidaan vaihtaa ilman viiveitä toiseen QC-pitimellä varustettuun työkaluun. Power Honen (sivu 20) työkalun pikavaihtopitimen avulla käyttäjä voi nopeasti vaihdella teroittamisen ja työskentelyn välillä käyttäessään QC-pidintä. Monarch Kyseessä on tarkin QC-käsikappaleemme erittäin hienojen istutustöiden ja kaiverruksien varmaan suorittamiseen, erityisesti Bulino- ja setelitekniikkaa käyttäen. Monarch-käsikappaleessa on eloksoitu alumiininuppi ja lämpökäsitellystä jaloteräsrakenteesta valmistettu kiristysmäntä sekä sivuletkuliitännän säätö. Käsikappale ei sovellu jalokivien istuttamiseen. Airtact-järjestelmää varten. Sisältää erilaisia lisävarusteita. QC Monarch, eloksoitu # AT Pituus: 59 mm Paino: 51 g QC Monarch, jaloteräs # ATSS Pituus: 59 mm Paino: 51 g Tuskin mikään muu kaiverruksen käsikappale yltää Magnum-mallin tehotasolle. Kompakteista mitoistaan huolimatta se tarjoaa enemmän tehoa kuin 901 QC Magnum, jaloteräs # ATSS Pituus: 69 mm Paino: 162 g Tässä käsikappaleessa on erittäin suuri iskunvoima-alue, jota voi ohjata erittäin tarkkaan. Mukavassa, pienikokoisessa käsikappaleessa on säädettävä sivuletkuliitäntä ja se täyttää useimmat kaiverrus- ja jalokivien istutustarpeet. Soveltuu erityisen hyvin hienoihin kaiverrustöihin, syviin korkokuvatöihin sekä lähes kaikkiin istutustöihin, erityisesti Pavé-istutuksiin. Täydellisesti lämpökäsiteltyä jaloterästä. Airtact-järjestelmää varten. Sisältää erilaisia lisävarusteita. QC 901, eloksoitu # AT Pituus: 66 mm Paino: 68 g QC 901, jaloteräs # ATSS Pituus: 66 mm Paino: 68 g aikaisemmat kaksi kertaa pidemmät käsikappaleet. Sitä voidaan ohjata tarkasti ja se tarjoaa erinomaiset hienosäätömahdollisuudet. Airtactjärjestelmää varten. Sisältää erilaisia lisävarusteita. 9

10 Pääkomponentit A irtact-l a ajennukset Peukalo-/ sormikäyttö Laajenna vakiokäsikappaleitasi siten, että niitä voidaan käyttää yhdessä Airtact-järjestelmän kanssa. Airtact-käsikappaleita varten vaaditaan joko GraverMach AT tai jonkun muun kaiverrusjärjestelmän ja Airtact-ohjausjärjestelmän yhdistelmä. Palm Touch -nuppi Tämä elementti toimii painamalla kumisormiohjainta, joka on asennettu sinne, missä sormet normaalisti koskevat käsikappaletta. Jalkapoljinta ei vaadita. Nämä sarjat on varustettu erityisellä Airtactyhteensopivalla nupilla, joka korvaa käsikappaleen vakionupin. Erityinen kämmentä varten muotoiltu kumityyny "tuntee", kuinka paljon voimaa tarvitaan ja auttaa näin Airtact-järjestelmää mukauttamaan tehon automaattisesti sopivaksi. Toimitukseen kuuluu yksi nuppi tyypin E #6, #8, #10 (# ) kumityynyllä sekä kolmella tyypin D #1 kumityynyllä. Monarch, eloksoitu # Monarch, jaloteräs # SS Monarch # Sopii käsikappaleeseen GRS Monarch. Toimitukseen sisältyy pelkkä kosketuselementti. 901 # Sopii käsikappaleeseen GRS 901. Toimitukseen sisältyy pelkkä kosketuselementti. Magnum, jaloteräs # SS 901, eloksoitu # , jaloteräs # SS Airtact-lisävarusteet Lisävarusteet Airtactin käyttömukavuuden lisäämiseksi. Palm-tyynysarja, kumia # Nämä kämmentyynyt tarjoavat kolme herkkyysastetta. Alhaisempi luku vaatii vähemmän painetta ja suurempaa herkkyyttä koskettaessa. Sopii jokaiseen Airtact-käsikappaleen nuppiin sekä täydennykseksi mallin 901 ja Monarchmallin nuppiin. Toimitukseen sisältyy kolme tyynyä: #6, #8, #10. Jalkapoljin # Ohjaamiseen vaaditaan vain aivan kevyt jalan painallus. Voidaan käyttää ainoastaan Airtact-ohjauksen kanssa. 10 Letkusuojus Estää letkujen sotkeutumisen ja tekee Airtactkäsikappaleesta helposti käytettävän. Kuuluu vakiona toimitukseen nykyisissä malleissa. Saatavana vain mustana. Mallille Monarch AT # Mallille 901 AT # Mallille Magnum AT # Lyhyempi kiristysmäntä Airtact-käsikappaleet ovat hieman vakiokäsikappaleita pidempiä ja niitä voidaan lyhentää. Ne on valmistettu samasta karkaistusta jaloteräksestä kuin vakiomännätkin. Tulos: mallista 901 tulee noin 4,5 mm lyhyempi; mallista Magnum tulee noin 2,5 mm lyhyempi. 901 Kiristysmäntä # Magnum-kiristysmäntä #

11 Pääkomponentit Kiertomoottorijärjestelmät GRS poraus-/ hiontakäsikappale Ultra 850 High Speed GRS poraus-/hiontakäsikappale Ultra 850 High Speed tarvitsee ulkoista paineilmaa (väh. 2 2,5 baria, kierr./min) ja Badeco-mikromoottorit tarjoavat elektronisen kiertomoottorin jalokivisepille, kaivertajille, puun veistäjille ja muille käyttäjille. Nämä järjestelmät on tarkoitettu poraukseen, kiillottamiseen, hiontaan ja vastaaviin käyttötarkoituksiin. Tämä kiertomoottorilla varustettu turbiinikäsikappale pyörii kierr./min vauhdilla ja mahdollistaa näin lähes kaikkien materiaalien vaivattoman kaivertamisen, koristelun ja hionnan. Se on tarkoitettu ainoastaan 1,6 mm -varrella varustetuille FG-instrumenteille. Sopivat varret löydät sivulta 32. Soveltuu suoraan GraverMach AT-, GraverMax G8 -järjestelmään tai mihin tahansa säädeltyyn paineilmansyöttöön liitettäväksi. GRS poraus-/ hiontakäsikappale Ultra 850 High Speed GRS-jalkasäätimellä # GRS poraus-/ hiontakäsikappale Ultra 850 High Speed System 3 -jalkasäätimellä # GRS poraus-/ hiontakäsikappale Ultra 850 High Speed # Mikromoottori Badeco Premium # Huipputason voimapaketti, jolla voidaan käyttää valinnaisesti kahta käsikappaletta. Tämä sarja on suunnattu kaikille, jotka antavat arvoa parhaalle laadulle, toimivuudelle ja teholle. Tämän erityisesti taiteilija-ammattien tarpeisiin mukautetun sarjan portaaton nopeudensäätö mahdollistaa kierr./min kierrosluvut. Elektroninen valvonta takaa äärimmäisen vahvan ja kestävän moottorin nopeuden pysyvän tasaisena. Se ei sammu voimakkaassakaan kuormituksessa ei myötä- eikä vastapäivään pyöriessään. Porauksesta, jyrsinnästä, hionnasta, viilaamisesta, kiillottamisesta, vasaroimisesta, niittauksesta jne. tulee helppoa rutiinia. Sarjaan kuuluva, erittäin tarkka pikakiinnityskäsikappale mahdollistaa työkalun yksinkertaisen kiinnittämisen ja vapauttamisen kääntämällä kahvaa neljäsosakierroksen verran, jopa akselin vielä pyöriessä! Käsikappaleen mekaniikan uuden hermeettisen tiivistyksen ansiosta huoltoa ei enää tarvita. Ainoastaan varrelle, jonka Ø 2,35 mm. Tekniset tiedot Ohjaus: 230 V, CE- ja RoHsII-testattu. Ylikuormitussuoja. Mikromoottori: 32 V, 3.2 A, 14.5 N/cm, W Toimituksen laajuus: Ohjaus Lion M3 (# ) 1 voimakas mikromoottori Monster 2000 (# ) Kierukkakaapeli III 3000 (# ) Jalkapoljin Vario 700 (# ) Pikakiinnityskäsikappale AS 440 (# ) Mikromoottori Badeco Compact # Tarkkuus, erinomainen hyötysuhde ja teho yhdistyvät tässä pienessä ja kätevässä aloittelijapaketissa. Ihanteellinen ratkaisu, kun budjetti ja ammattimainen taso on saatava sopusointuun. Tämän erityisesti taiteilija-ammattien tarpeisiin mukautetun sarjan miellyttävä ja portaaton nopeudensäätö mahdollistaa kierr./min kierrosluvut. Säädettävissä ohjauksen tai Variojalkakytkimen kautta. Aivan kuten mallissa Lion M3 myös Tiger M4:ssä on elektroninen valvonta, joka takaa voimakkaan moottorin tasaisen nopeuden eikä anna sen sammua voimakkaankaan kuormituksen alaisena. Tämä koskee sekä myötä- että vastapäivään pyörimisliikettä. Toimitukseen sisältyvä, erittäin tarkka pikakiinnityskäsikappale mahdollistaa työkalun yksinkertaisen kiinnittämisen ja vapauttamisen kääntämällä kahvaa neljäsosakierroksen verran, jopa akselin vielä pyöriessä! Huoltoa ei kaivata, koska käsikappaleen mekaniikka on hermeettisesti tiivistetty. Ainoastaan varrelle, jonka Ø 2,35 mm. Tekniset tiedot Ohjaus: 230 V / 50 Hz ja 115 V / 60 Hz, 100 WA, CE- ja RoHsII-testattu. Ylikuormitussuoja. Mikromoottori: 24 V, 3.2 A, 10.2 N/cm, W Toimituksen laajuus: Ohjaus Tiger M4 (# ) Mikromoottori Devil 2000 ml. kierukkakaapeli (# ) Jalkapoljin "Vario 750 (# ) Pikakiinnityskäsikappale AS 450 (# ) Kivenistuttajan vasarasarja AS Tukevat ja kätevät kivenistuttajan vasarat tarkalla ja tasaisena pysyvällä vasteella, myös pidemmän käytön aikana! Iskuvoimaa voidaan säätää käsikappaleessa itsessään olevan holkin avulla. Kivenistuttajan vasaroissa on automaattinen poistojärjestelmä istukoiden murtuessa (vain Badeco-istukoiden yhteydessä). Mekaniikan uuden hermeettisen tiivistyksen ansiosta huoltoa ei enää tarvita. Iskutaajuus on välillä 500 ja iskua/min. Vastetta voidaan säätää lisäksi käyttämällä moottoria myötä- tai vastapäivään. Sopii malliin Lion M3 (Premium-sarjassa): malli AS 218 C (keskikovasta kovaan vasteeseen) # malli AS 218 SP (keskikovasta hienoon vasteeseen) # Sopii malliinn Tiger M4 (Compact-sarjassa): malli AS 318 C (keskikovasta kovaan vasteeseen) # malli AS 318 SP (keskikovasta hienoon vasteeseen) # BADECO BADECO koru- ja kelloteollisuuden luotettava kumppani jo vuodesta Badeco-laitteet ja -lisävarusteet kehitetään ja valmistetaan Sveitsissä. Näillä tarkkuuslaitteilla on erinomainen maine ympäri maailman ja ne ovat tunnettuja valtavista vääntömomenteistaan ja tehoalueistaan. 11

12 Pääkomponentit Kiertomoottori ja varusteet Badecolisävarusteet Punsselisarja Badeco, karkaistu # Koostuu 9 eri kokoisesta ja muotoisesta punsselista. Sopii kaikkiin kivenistuttajan vasaroihin, joissa on ruuvikierre. Kiristyspihtisarja Badeco # Koostuu 9 kiristyspihdistä: Ø 0,55 0,80 1,05 1,55 2,05 2,35 2,55 3,05 3,20 mm. Sopii Badeco-käsikappaleisiin 275, 288, 289, 295, 380, 388. Käsikappaleen pidin # Täydennykseksi tai varalle. Tähän pitimeen sopivat myös kaikki GRS-käsikappaleet! Ohjaukseen, työpöytään jne. kiinnittämiseksi. Hylly # Sopii kaikille mikromoottoreille ja niiden käsikappaleille. Kiristysistukka C200 # Tiukka ja tarkalleen keskitetty kiinnitys, soveltuu työkaluille, joiden Ø on 0,3 4,5 mm. Sopii Badeco-käsikappaleisiin 275, 288, 289, 295, 300, 380, 388. Meiltä saat koko Badeco-valikoiman. Ammattimainen henkilöstömme on mielellään avuksi! Viilan käsikappaleet Deluxe Uutuus maailmalla! Näin pientä ja hienoa viilaa ei ole ollut vielä milloinkaan! Badecon uuden viilan halkaisija on vain 10 mm ja sen mekaniikalla on tärinää vaimentava vaikutus. Käsikappale ei kuumene pidemmänkään käytön yhteydessä. Käsikappaleen ergonomia sekä itse säädettävän viilan muoto mahdollistavat jopa kaikkein pienimpien paikkojen, kulmien ja syvennysten, viilaamisen tai kiillottamisen. Viilaa voidaan jopa kääntää 360 viilauksen aikana ja sopeuttaa se näin täydellisesti kyseessä olevan työkappaleen mukaan. Erityisesti muotoiltu viilan käsikappale ei vaadi huoltoa eikä voitelua. Ihanteellinen mikrokiillotukseen, viilaamiseen ja purseiden poistoon eikä ainoastaan vaikeapääsysissä paikoissa! Suosittelemme suojalasien ja suojanaamarin käyttöä oman turvallisuutesi tähden. Iskunpituus: 1 mm Iskuluku: iskua/min Tärinä: 0,55 m/s 2 Mallivalikoima: Deluxe 3 # Monster -mikromoottorille (# ) Deluxe 4 # Devil -mikromoottorille (# ) Deluxe 2 # EU-pistoliitännällä varustetuille riippuporamoottoreille Viilapidike # Yksi pidike viilaa kohden on ihanteellinen määrä, koska viilojen helppo vaihtaminen säästää myöhemmin runsaasti aikaa. Viilauspäät Keramiikkakuitu Keramiikkakuitupohjaiset viilauspäät. Punottu, ilmailu- ja avaruusteollisuudessa käytetty kuitumateriaali estää repeytymien ja murtumien syntymisen viilaan ja mahdollistaa työkappaleiden työstön paikoissa, joihin normaalit kiviviilat eivät mahdu tai joissa ne murtuvat. Itse viila on mukautettavissa tarpeen ja kyseessä olevien muotojen mukaan ja viilaa rakenteensa ansiosta jopa etupuolta ja sivuja. Soveltuu erinomaisesti kaikille materiaaleille, joiden kovuus on alle HRC57 (kulta, hopea jne.). Saatavana seuraavat muodot ja karkeudet: Litteä 4,0 1,0 100 mm Karkeudet: 1200 (punainen) # (valkoinen) # (sininen) # (musta) # (oranssi) # (vaaleanruskea) # (tummanruskea) # (violetti) # Pyöreä Ø 3,0 50 mm Karkeudet: 1200 (punainen) # (valkoinen) # (sininen) # (musta) # (oranssi) # (vaaleanruskea) # (tummanruskea) # Timantti Keramiikkakuitupohjaiset timanteilla varustetut viilauspäät. Kauttaaltaan timanteilla varustetuilla viiloilla on samat ominaisuudet kuin puhtailla keramiikkakuituviiloilla ja ne takaavat näin parhaat kiillotus-, hionta- ja viilaustulokset mitä lyhimmässä ajassa. Erittäin pitkä käyttöikä. Soveltuvat erinomaisesti kaikille materiaaleille, joiden kovuus on yli HRC57 (jaloteräs, titaani jne.). Saatavana seuraavat muodot ja karkeudet: Litteä 4,0 1,0 100 mm Karkeudet: 800 (harmaa) # (sinivihreä) # (musta) # Pyöreä Ø 3,0 50 mm Karkeus: 400 (sinivihreä) #

13 Pääkomponentit Paineilmakompressori ja varusteet Silentaire Technologyn Val-Air-kompressori # Silentairen Val-Air-kompressorit ovat lähes äänettömiä ja toimivat täysin automaattisesti. Ne on varustettu säiliöllä, sisäänrakennetulla kosteudenerottimella ja tehopainenäytöllä varustetulla paineilmasäätimellä, varoventtiilillä, ilmansyöttösuodattimella sekä kahvalla tai pyörillä. Kaikki Val-Air-mallit ovat huipputuotteita. Tässä mallissa on vahvistettu AL -suurtehopumppu, teholtaan 1/2 HV, jossa on jäähdytyslamelleilla varustettu alumiinipää. Kuten kaikissa malleissa, säiliö on lakattu sisältä ruosteen estämiseksi, minkä lisäksi johdossa on sisäänrakennettu koalesenssisuodatin öljyn erottamiseksi. Se soveltuu erinomaisesti käytettäväksi työpajoissa ja ateljeissa sekä joka paikassa, jossa halutaan välttyä kompressorin melulta. Val-Air-kompressori, Sil-Air-mallin edelleen kehitetty versio, toimitetaan vaadittavilla varusteilla paineilmalaitteistojesi suojaamiseksi tarpeettomalta kulumiselta. Toimitukseen sisältyy liitäntäsarja (# ), joka sisältää n. 15 metriä pronssiliitännöillä varustettua paineilmaletkua sekä ylimääräisen jäähdytystuu- Kompressoreiden liitäntäsarja # Sisältää n. 15 m pronssiliitännöillä varustettua letkua (6,35 mm). HUOMAUTUS: sarja toimitetaan jokaisen GRS- Tools-yhtiöltä ostetun kompressorin mukana. Ilmasuodatin-/ öljynerotinsarja # Poistaa lian ja öljyn paineilmasta. Tarvitaan, jos aiot käyttää GRS-laitteitamme öljyvoidellulla kompressorilla. lettimen (# ). Muita malleja saatavana tilauksesta! Ominaisuudet Hiljainen käynti Automaattikäyttö Sisäänrakennettu, kosteudenerottimella varustettu säädin Sisäänrakennettu öljynerotin (koalesenssisuodatin 0,01 mikronia) Alumiininen pumppukotelo pumpun jäähdyttämiseksi Sisältä lakattu säiliö ruosteen välttämiseksi Johtopaineen näyttö Säiliön paineen näyttö Ylikuumenemissuoja Ilmamäärä: 3,65 m3/h 7,86 barin paineessa. Käyttöpaine: 5,8 7,86 baria Teho: 0,5 PS Liitäntä: 230 V / 50 Hz Äänikuormitus: n. 40 d. Paino: 23,1 kg Mitat (P L K): n cm Ylimääräinen jäähdytys tuuletin Silentaire-kompressoreille # Tämä erikoislisävaruste pitää Silentaire-kompressorit erityisen viileinä. Tietokonealalta peräisin oleva hiljainen tuuletin on asennettu varmaan teräskoteloon. Se kiinnitetään kantokahvaan ja on näin asennettu muutamassa sekunnissa. Suositellaan käytettäväksi korkeissa ympäristön lämpötiloissa tai kompressorin jatkuvan käytön yhteydessä. Toimitetaan Val-Air-kompressorin (# ) mukana. Silentaire-kompressorien öljy, n. 700 ml # Käytettäväksi Silentaire kompressorien kanssa. Huomaa, että muiden öljyjen käyttö saattaa vaurioittaa Val-Air-kompressoria. Miksi tarvitsen öljytöntä ilmaa? Kaikki GRS-kaiverrusjärjestelmät, käsikappaleet ja komponentit ovat laboratoriolaatuisia työkaluja, jotka vaativat puhdasta, kuivaa ja öljytöntä ilmaa. Järjestelmät eivät käytä ilmaa ainoastaan tehon tuottamiseksi vaan myös voiteluun käsikappaleiden käytön yhteydessä. Tästä syystä kaikesta järjestelmään joutuneesta liasta voi olla seurauksena tehon aleneminen ja jopa järjestelmän pysyvä vaurioituminen. Jos laitteisto ja sen osat ovat öljyn ja veden likaamia, järjestelmä tarvitsee huomattavasti enemmän tehoa samojen tulosten tuottamiseksi. Tämä kuormittaa moottoria ja laitteen ohjauspiirilevyjä. Laitteen likaantuminen öljyllä voi vaurioittaa useampia osia ja johtaa lisäksi takuun raukeamiseen. Suosittelemme tästä syystä ehdottomasti käyttämään Silentairen Val-Airin tapaista kompressoria tällaisten vaurioiden välttämiseksi. Jos sinulla on laitteidesi liittämiseen tai kompressorin valitsemiseen liittyviä kysymyksiä, ota yhteys myyntikonsulttiimme. 13

14 Pääkomponentit KAIVERRUSKUULAT JA VARUSTEET MicroBlock # Tässä laitteessa pieni kätevä koko yhdistyy ainutlaatuisella tavalla tukevuuteen. Itsekeskittävällä kiristysleukajärjestelmällä varustettu MicroBlock on kehitetty kivien istutusta, pieniä kaiverrustöitä ja muita tarkkuustöitä varten. Sisäisen vääntö/jarrutusjärjestelmän ansiosta käyttäjä voi valita vääntövastusten vapaa lukittu väliltä. Tämä kaiverruskuula sopii matalan profiilinsa ansiosta erinomaisesti mikroskoopin alla tehtäviin töihin. Toimitukseen sisältyy 4 kiinnitysnastaa, 2 kiristysavainta, 6 ruuvia, muovialusta, kuusikanta-avain sekä Thermo-Loc-mallisarja. Paino: 1,8 kg Kuulan halkaisija: 79 mm Kiristysleuan korkeus: 46 mm Kiristysleuan leveys: 22 mm Maks. Avaus: 50 mm MicroBlock ja pidikesarja # Kaiverruskuula, lisävarusteet ja 520 kiristys- ja pidikesarja (# ). Standard Block # Tämä kaiverruskuula on edullinen valinta ja täyttää samalla monien kaivertajien ja kivien istuttajien tarpeet. Sen kaksoiskuulalaakerijärjestelmä takaa pehmeät kiertoliikkeet ilman kulumista tai välystä. Työkappaleet pysyvät varmasti paikallaan. Näin Standard Block -järjestelmässä erinomainen laatu yhdistyy arvojen säilyvyyteen. Vääntövastusta voidaan säätää sisäisen vääntö/jarrutusjärjestelmän avulla. Valmistettu vankasta jaloteräksestä, satinoitu pinta. Mustat kiristysleuat vähentävät häikäisyvaikutusta ja silmien rasittumista. Toimitukseen sisältyvät ylempien kiristysleukojen kiinnityslaatat, 4 nastaa, kuulatyyny, kuusikanta- ja kiristysavain. Paino: 8,6 kg Kuulan halkaisija: 130 mm Kiristysleuan leveys: 63 mm Kiristysleuan korkeus: 38 mm Maks. avaus: 76 mm Standard Block ja pidikesarja # Kaiverruskuula, lisävarusteet ja 520 kiristys- ja pidikesarja (# ). Matalaprofiilinen kaiverruskuula # Tämän kaiverruskuulan avulla löydät täsmälleen oikean työskentelykorkeuden mikroskooppisi alta: jos työkappale vaatii matalampaa korkeutta, tämä kaiverruskuula tarjoaa miellyttävät 152 mm tilaa hyvän näkyvyyden ja optimaalisen kohdistuksen takaamiseksi. Tämän kaiverruskuulan kiristysleukojen koko ja kapasiteetti on sama kuin MagnaBlock-mallin, mutta se on n. 38 mm matalampi. Kuulan ylempi puolisko on käännettävissä alemman pysyessä paikallaan. Liitä kokonaisuuteen pyörivä alusta (# V2) koko kaiverruskuulan kääntämiseksi. Toimitukseen sisältyvät ylempien kiinnitysleukojen kiinnityslaatat, 5 nastaa, kuulatyyny, kuusikanta- ja kiristysavain. 14 Paino: 9,19 kg Kuulan halkaisija: 156 mm Kiristysleuan leveys: 76 mm Kiristysleuan korkeus: 46 mm Maks. avaus: 89 mm

15 Pääkomponentit KAIVERRUSKUULAT JA VARUSTEET Kaiverruskuula Spezial # GRS:n kaiverruskuula Spezial muistuttaa MagnaBlock-mallia, lukuun ottamatta yhtä ainutlaatuista eroa: paikoitettavaa kierron keskipistettä. Työskenneltäessä mikroskoopin alla tämä on tärkeä toiminto, joka takaa, että työkappale pysyy näkökentän keskellä. Tämä yksityiskohta säästää reilusti aikaa työskenneltäessä: kyseessä on suurin GRS-yhtiön valmistama kaiverruskuula, jonka lisäpaino ja suurempi pohja tarjoavat parhaan mahdollisen vakauden ja säädettävyyden. Toimitukseen sisältyvät ylempien kiristysleukojen kiinnityslaatat, 5 nastaa, kuulatyyny, kuusikanta- ja kiristysavain. Paino: 19,1 kg Kuulan halkaisija: 180 mm Kiristysleuan leveys: 76 mm Kiristysleuan korkeus: 46 mm Maks. avaus: 89 mm MagnaBlock # Raskas kaiverruskuula antaa lisätukevuutta käytettäessä karkeampia työkaluja, siselöintivasaroita ja vastaavia. Massiivinen kuula- ja rullalaakerijärjestelmä mahdollistaa pehmeät käännökset ilman kulumista tai välystä. Vääntövastus voidaan säätää helposti sisäisen vääntö/jarrutusjärjestelmän avulla. Valmistettu vankasta jaloteräksestä, satinoitu pinta. Mustat kiinnitysleuat vähentävät häikäisyvaikutusta ja silmien rasittumista. Toimitukseen sisältyvät ylempien kiristysleukojen kiinnityslaatat, 5 nastaa, kuulatyyny, kuusikanta- ja kiristysavain. Paino: 13,6 kg Kuulan halkaisija: 147 mm Kiristysleuan leveys: 76 mm Kiristysleuan korkeus: 46 mm Maks. avaus: 89 mm StepRiser MicroBlock-mallia varten # Nyt käyttäjät voivat säätää työskentelykorkeutta todella helposti uuden MicroBlock-mallia varten kehitetyn StepRiser-järjestelmän avulla. Vältä väsymistä ja paranna tehokkuuttasi, ennen kaikkea mikroskoopin alla. Jokainen korotuskappale nostaa MicroBlockin työskentelykorkeutta 12,7 mm:llä (# ). Ne voidaan myös pinota helposti ja tukevasti. Muovialusta sopii jokaisen korostuskappaleen muotoiltuun painaumaan, tai itse korostuskappaletta voidaan käyttää alustana. Yhdessä paketissa on viisi yksittäistä korotuskappaletta à 12,7 mm. MicroBlock (# ) ei sisälly toimitukseen. Super Pins Nämä nastat sopivat ihanteellisesti suurempien kohteiden kiinnittämiseen vaurioittamatta niitä. Ne on valmistettu teräksestä ja päällystetty kulutusta kestävällä muovilla. Ne sopivat jokaisen GRS-kaiverruskuulan kiristysleukareikiin. Super Pins, 9,5 mm 2 kpl, # Super Pins, 6,3 mm 4 kpl, # Kuusikanta-avain, 6 mm # Tässä avaimessa on pyöreä, litteä, alumiininuppi ja se voi jäädä kaiverruskuulaan työn ajaksi. Sopii kaikkiin GRS-kaiverruskuuliin MicroBlockia lukuun ottamatta. Tilaa kiristys- ja pidikesarja 520 valitsemallesi kaiverruskuulalle, niin vältyt erilaisten työkappaleiden pitämiseen liittyviltä ongelmilta. Tuote # Yksityiskohdat seuraavalla sivulla. 15

16 Pääkomponentit Pyöreälinjainen kiinnityssarja # Pienet kiristysleuat kääntyvät 180. Kiinnitys- ja pidikesarjan 520 kiinnitysjalusta # Innovatiivinen ja varma kiinnitystapa epäsäännöllisen muotoisille kappaleille. Kiristysleuat sopivat kaikkien GRS-kaiverruskuulien ylempiin reikiin. Kovalla kumilla pinnoitetut kiristysleuat mukautuvat automaattisesti kyseessä olevaan kappalee- Cylinder Blocks TM # :n setti Mitch Moschettin Cylinder BlocksTM -pidikkeet ovat kaivertajille, kultasepille ja jalokivien istuttajille tarkoitettuja innovatiivisia pidikkeitä. Pidikkeen lieriömäisen poikkileikkauksen ansiosta puun kittaussarjaa voidaan kääntää 30 molemmin puolin ja sen vastakkain sijoitetut samansuuntaiset pinnat mahdollistavat kaiverruskuulien varman kiinnittämisen. Cylinder BlocksTM -pidikkeiden avulla voidaan lähes kaikkien työkappaleiden miltei jokainen piste asettaa optimaaliseen tarkastelu- ja työstökulmaan. Puiset kappaleet voidaan myös mukauttaa vaivattomasti kaikenlaisten työkappaleiden muotoon. Huomaa, että: Cylinder BlocksTM -pidikkeissä saattaa olla pieniä naulanreikiä, sormiliitoksia ja muita vähäisiä kosmeettisia epätäydellisyyksiä. Kasvaneen ympäristötietoisuuden seurauksena olemme alkaneet käyttää mahdollisimman paljon jätepuuta tuotteissamme, millä ei kuitenkaan ole vaikutusta niiden laatuun. Pieni kappale Halkaisija: 50,8 mm Paksuus: 25,4 mm. Pituus: 63,5 mm Keskikokoinen kappale Halkaisija: 50,8 mm Paksuus: 38,1 mm. Pituus: 63,5 mm Suuri kappale Halkaisija: 76,2 mm Paksuus: 38,1 mm. Pituus: 101,6 mm Nahkapalat # Paksuja, martioituja nahkapaloja, joilla työkappaleet voidaan kiinnittää tukevasti mihin tahansa ruuvipuristimeen tai mihin tahansa kaiverruskuulaan. Voidaan käyttää yhdessä timanttisuihkeen kanssa stikkeleiden ja työkalujen kiillottamiseen. Sarjaan kuuluu kaksi nahkapalaa. Mitat (P L): 50,8 76,2 mm 16 seen, niin että ne saavat tukevan otteen lähes kaikenmuotoisista kappaleista minimaalisella puristusvoimalla. Näin epätavallisen muotoiset osat saa kiinnitettyä nopeasti ja varmasti kaivertamista tai jalokivien istuttamista varten. Veitsien kiinnityssarja # Pidikkeen on kehittänyt ja valmistanut kaivertaja ja veitsien tekijä ja se kykenee kiinnittämään veitset muutamassa sekunnissa niin tiukasti, että kaiverrukset ja muut tarkkuutta vaativat työt voidaan suorittaa turvallisesti. Erityiset, suoraviivaisesti muotoillut ketjukiristysleuat mukautuvat ongelmitta epätavallisiin ja monimutkaisiin muotoihin. Erityisen kovan kumipinnoituksensa ansiosta kiristysleuat tarttuvat kohteeseensa tukevasti ja ilman suurta puristusvoimaa. Veitsien kiinnityssarjaa voidaan käyttää mitä erilaisimpien veitsien, joiden paksuudet ja leveydet vaihtelevat, kiinnittämiseen ja sitä voidaan myös käyttää yhtä helposti useimmissa kaiverruskuulissa. Kokonaismitat: 76,2 127 mm Kykenee kiinnittämään esineitä, joiden leveys korkeintaan 22,2 mm. Aukko: 38,1 mm Työkappaleen kiinnityslaatta # Suunniteltu alun perin Scrimshawtaiteilijoita varten GRS:n koulutuskeskukseen erittäin pienikokoisten ja hienojen esineiden kaivertamista varten. Tällä ainutlaatuisella työkalulla työkappale voidaan kiinnittää pehmeästi, vaurioittamatta sitä. Soveltuu erinomaisesti ohuiden ja kevyiden kappaleiden yksityiskohtien työstämiseen, joita ei voida pitää kaiverruskuulassa. Kappaleiden kiinnittämiseen käytetään savea tai Thermo-Loc-massaa, joka voidaan painaa jyrsittyihin rakoihin. Halkaisija: 152,4 mm 520 Kiinnitys- ja pidikesarja # Täydennä vanhaa malliasi uudella 520-kiinnitysjalustalla, johon voidaan kiinnittää kaikki aikaisemman puumallin osat. Pyörölautanen, perussarja # V2 Pyörölautasen halkaisija on 254 mm ja se on varustettu teräksisten, litteiden pohjalevyjen väliin sijoitetulla kuulalaakerijärjestelmällä. Irrotettava keskiöintipultti mahdollistaa pyörölautasen helpon asettamisen suoraan mikroskoopin alle. Toimitukseen sisältyy myös teflonlevy (# ) sekä pyörölautasen jarrusarja (# ). Pyörölautasen jarrusarja # Mahdollistaa GRS-pyörölautasen erilaiset nopeudet (# V2). Pyörölautasen asennussarja # Vaaditaan pyörölautasen (# V2) kiinnittämiseksi suuriin kaiverruskuulien kiinnityslaattoihin. Teflonlevy GRS-kaiverruskuulia varten # Kiinnitetään kaiverruskuulan ja pyörölautasen väliin, jotta kaiverruskuula voitaisiin siirtää helposti jokaiseen pyörölautasen haluttuun kohtaan. Helpottaa suurempien osien sijoittamista mikroskoopin alle. Kiinnitysongelmat on helppo ratkaista erilaisten nastojen avulla, jotka sopivat jokaisen GRS-kaiverruskuulan kiristysleukoihin. Toimitukseen sisältyy 4 puolikasta Thermo-Loc-tankoa, 8 pientä nastaa, 4 litteää nelikulmaista nastaa, 2 suorakulmaista nastaa, joissa on jyrsitty pyöreä profiili, 4 paksua, pyöreää nastaa, joissa sivuilla jyrsityt profiilit, 8 kumipäällysteistä nastaa ja kaksi nahkapäällysteistä rengaskiristinintä. Sisältää kiinnitysjalustan.

17 Pääkomponentit Thermo-Loc Thermo-Loc -aloituspakkaus # Thermo-Loc pehmenee lämmitettäessä ja muuttuu koostumukseltaan savimaiseksi massaksi, niin että sitä voidaan levittää työkappaleen ympärille. Huoneenlämpötilassa se muuttuu jälleen kovaksi ja pitää työkappaleen tukevasti paikallaan. Thermo-Loc on kehitetty pitämään paikallaan epäsäännöllisen muotoisia tai helposti rikkoutuvia työkappaleita. Se on väriltään keskiharmaa, mikä pienentää silmiin kohdistuvaa kuormitusta työvalaistuksessa. Aine on myrkytön ja biologisesti hajoava. Saatavana useassa erilaisessa, kätevässä pakkauksessa. Thermo-Loc-kiinnityssarja # Toimitukseen sisältyy tarttumaton, nelikulmainen alusta ( mm) mikroaaltouunin kestävää PTFE-materiaalia (teflon) sekä 450 g Thermo-Loc-massaa. 450 g = n. 60 tankoa Thermo-Loc, 225 g # Thermo-Loc, 450 g # Thermo-Loc, 2,25 kg # PTFE-alusta, tarttumaton # Tämän sarjan avulla käyttäjä voi valmistaa Thermo-Loc-materiaalista yksilöllisiä kiristysleukoja erityisten kappaleiden kiinnittämiseksi kaivertamista tai jalokivien istutusta varten. Toimitukseen sisältyy kaksi erikokoista alumiinikulmaa sileiden ja tarkkojen Thermo-Loc-kiinnikkeiden valmistamiseksi, Thermo-Loc-kiristysleukasarjan avulla käyttäjät voivat valmistaa yksinkertaisella tavalla käyttäjäkohtaisia kiristysleukoja, joilla voidaan kiinnittää tukevasti lähes minkälaiset työkappaleet tahansa. Sarjaan sisältyy kaksi ylempää kiristysleukaa (toinen niistä käännettävä), neljä liitoskappaletta, pultteja sekä ruuviavain. Varmista, että valitset oikeanlaisen sarjan, joka sopii kaiverruskuulaasi. Vakiokiristysleukasarja # Standard Block pidintä varten. Suuri kiristysleukasarja # joita voidaan käyttää lähes jokaisessa kaiverruskuulassa. Erityiset keskitangot erottavat kiristysleukojen puolikkaat toisistaan ja asemoivat ne toisiinsa nähden. Kolmen eripituisia välikekappaleita sisältävän sarjan avulla taataan Themo-Loc-kiristysleukojen paksuus ja samanmuotoisuus. Thermo-Loc-muotolevy # Thermo-Lockiristysleukasarja Thermo-Locmuotolevyn molemmat puolet Thermo-Loc-muotolevyn avulla voit valmistaa juuri toiveidesi mukaan muotoiltuja työkappaleen pitimiä. Levyn lukuisia pienempiä uria käytetään ilman erotuskappaletta tukevien kiinnittimien aikaansaamiseksi korvakorujen tai riipusten kaltaisille esineille. Erotuskappaleen avulla voidaan helposti valmistaa pidempiä esineitä (esim. rannekorut) varten mukautettu kallistettava pidike, niin että niihin voidaan tehdä kaiverruksia ilman tärinää. Näitä itse valmistettuja kiinnikkeitä voidaan käyttää useimmissa kaiverruskuulissa tai ruuvipuristimissa. kaiverruskuulaa Low Profile, MagnaBlock ja Spezial varten. 17

18 Pääkomponentit BenchMate TM Erittäin kätevä kiinnitystyökalu, joka on helppo asentaa työpöytään. Vankka rakenne takaa, että myös erityisen painavat työkappaleet voidaan kiinnittää tukevasti. Monipuolisten lisävarusteiden ansiosta voit muuttaa kultasepän työpisteesi käden käänteessä laajennetuksi kivien istuttajan työpisteeksi. BenchMate TM Basic # BenchMate-peruspidike, johon kuuluu sellakkalevy, ripustuslevy ja lisävarusteet. Oikeakätisille myös kulmalaatalla työpöytään kiinnittämistä varten # Vasenkätisiä varten BenchMate on saatavana ainoastaan peruspakettina. BenchMate Basic vasenkätisille # L BenchMate TM Deluxe # BenchMate TM kivien istuttaja # BenchMate TM Plus # BenchMate-peruspidike, sellakkalevy, kapeat ja leveät juottosormet. Juottoapuväline kolmas käsi, viilatuki, ripustuslevy sekä asennustarvikkeet. Sisältää kulmalaatan työpöytään kiinnittämiseksi # BenchMate-peruspidike, sellakkalevy, viilatuki, sormuksen sisäpidin, ripustuslevy sekä asennustarvikkeet. Sisältää kulmalaatan työpöytään kiinnittämiseksi # BenchMate-peruspidike, sellakkalevy, kapeat ja leveät juottosormet. Juottoasema, jossa kaksi juottoapuvälinettä kolmas käsi, viilatuki, ripustuslevy sekä asennustarvikkeet. Sisältää kulmalaatan työpöytään kiinnittämiseksi # Kiinnitysjärjestelmät Kiinnitysjärjestelmät kaiverruskuulien kiinnittämiseksi. Kulmalaatta työpöytään kiinnittämiseksi # Ripustuslevyn kiinnittämiseksi pyöreisiin tai ohuisiin työpöytälevyihin. Ripustuslevy # BenchMate-lisävarusteiden turvalliseksi kiinnittämiseksi työpöytään. Kaiverruskuulan vakiokiinnityslevy # Suositellaan käytettäväksi Standard Block- tai MagnaBlock-järjestelmän kanssa. Kaiverruskuulan korkeutta voidaan vaihdella 24,5 mm mm Kaiverruskuulan suuri kiinnityslevy, korkeussäädettävä # Suositellaan käytettäväksi kaiverruskuulan Spezial kanssa tai minkä tahansa muun kaiverruskuulan ja pyörölautasen kanssa. Korkeutta voidaan säätää jopa 127 mm korkeussää dettävän pidikkeen avulla ,5 178 mm Korkeussäädettävä pidike ja ripustuslevy # Mahdollistaa lisävarusteiden kiinnittämisen mukautetulla korkeudella, kork. 101,6 mm. Säädettävissä 12,7 mm:n portaissa. Kiinnityslevyn tuki # Antaa lisää tukevuutta tärinän välttämiseksi. Minimikorkeus: 476 mm Maksimikorkeus: 864 mm 18

19 Pääkomponentit BenchMate TM Näiden komponenttien avulla voit laajentaa huomattavasti BenchMate-kiinnitysjärjestelmän toimintaa. Tämä innovatiivinen lisävaruste mahdollistaa paremman tuottavuuden ja näin myös ajan säästymisen päivittäisten töiden yhteydessä. juotosapuväline kolmas käsi Juotosasema mm # Korvaamaton juottoapuväline, valmistettu korkealaatuisena työnä. Tukeva rakenne. Viilatukisarja # nivelellä varustettu kolmas käsi # nivelellä varustettu kolmas käsi # Sormustankopidike, sisä 7 kiristysholkkia # Juotospidin, eristetty # Varaviilatuki, puinen # Juotospidin Kapea # Leveä # Monitoimiruuvipuristin # Sahauslevy oikeakätisille # Sahauslevy vasenkätisille # Ylimääräiset muovikiristysleuat BenchMate järjestelmää varten # Kymmenen muovikiristysleuan paketti. Sellakkalevy # Monitoimiruuvipuristin hyödyntää monipuolista BenchMate-järjestelmää lift on / lift off. Toisin kuin muita ruuvipuristimia, monitoimiruuvipuristinta voidaan säätää kallistamalla ja kääntämällä kahdella akselilla jokaiseen kulmaan. Kyseessä on äärimmäisen tarkka ja tukeva, teräksestä valmistettu työkalu. Kiristysleukojen leveys on 58,4 mm, korkeus 40,6 mm ja ne aukeavat 45,7 mm:n leveyteen. Sopii jokaiseen BenchMate-asennuslevyyn ja valinnaiseen asennussovittimeen (eivät sisälly toimitukseen). Monitoimiruuvipuristimen (# MPV) kiinnitys- ja pitotyökalusarjan 520 avulla voidaan ratkaista helposti monia jokapäiväisiä työkappaleiden kiinnittämiseen liittyviä ongelmia (erityislisävaruste, tilattava erikseen). Kiinnitys- ja pitotyökalusarja 520 monitoimiruuvipuristinta varten # MPV Kiinnitysongelmat on helppo ratkaista erilaisten nastojen avulla, jotka sopivat jokaisen GRS-kaiverruskuulan kiristysleukoihin. Toimitukseen sisältyy 4 puolikasta Thermo- Loc-tankoa, 8 pientä nastaa, 4 mustaa teräsnastaa, 4 litteää nelikulmaista nastaa, 2 suorakulmaista nastaa, joissa on jyrsitty pyöreä profiili, 4 paksua, pyöreää nastaa, joissa sivuilla jyrsityt profiilit, 8 kumipäällysteistä nastaa, 2 nahkapäällysteistä rengaskiristintä ja 2 kiristysleukaa kompaktissa kiinnitysjalustassa. 19

20 Pääkomponentit BenchMate TM Juotosapuväline kolmas käsi ja juottoasema Vakiomallinen juotosapuväline kolmas käsi # GRS-juottoapuvälineet tekevät tarkkuusjuottamisesta helppoa pitämällä osia tarkalleen vaadituissa asennoissa. Näitä kolmansia käsiä voidaan taivuttaa, kääntää ja kallistaa äärettömän joustavasti kaikkiin suuntiin. GRS-juottoasemissa kolmannet kädet on yhdistetty kestäviin asbestittomiin juotospöytiin. Nämä apuvälineet auttavat pitämään työpöydän siistinä ja myös juottaminen sujuu huomattavasti nopeammin. Kiinnitetään työpöytään tai sopii BenchMate-asennuslevyyn. Lyhyt juotosapuväline kolmas käsi # Sisältää 2 kolminivelistä kolmatta kättä sekä nelikulmaisen (150 mm) juottopöydän. Mitat (P L K): l mm Sisältää 2 kaksinivelistä kolmatta kättä sekä nelikulmaisen (150 mm) juottopöydän. Mitat (P L K): mm Jalustalla varustettu kolmas käsi Nämä GRS-juottoapuvälineet tekevät tarkkuusjuottamisesta helppoa pitämällä osia tarkalleen vaadituissa asennoissa. Näitä Vakiomallinen juotosapuväline kolmas käsi painavalla jalustalla # Mitat (P L K): 76,2 76,2 305 mm kolmansia käsiä voidaan taivuttaa, kääntää ja kallistaa äärettömän joustavasti kaikkiin suuntiin. Nämä painavilla pohjalevyillä varustetut juotosapuvälineet auttavat pitämään työpöydän siistinä ja myös juottaminen sujuu huomattavasti nopeammin. Lyhyt juotosapuväline kolmas käsi painavalla jalustalla # Mitat (P L K): 76,2 76,2 228,5 mm Juotoslevyt Sopivat täydellisesti GRS:n kolmansiin käsiin. Kork. 316 C. Juotoslevy 152,4 mm # Juotoslevy 101,6 mm # Kiristysleuan kärjet kolmansia käsiä varten Suurlämpötila-juotoslevy # Kiristysleukojen kärjet on tarkoitettu GRS:n kolmansien käsien kanssa tehtäviä töitä varten. Ne toimitetaan yksitellen. Muista tästä syystä tilata aina kaksi (2) kappaletta kolmatta kättä kohden. Vakiomallinen kiristysleuan kärki kolmas käsi # Valinnainen kiristysleuan kärki wolframia kolmatta kättä varten # TUNG Wolframista valmistettu valinnainen kiristysleuan kärki soveltuu käytettäväksi suurta lämpötilaa vaativissa töissä (myös platinatöissä). Suurlämpötila-juotoslevy soveltuu käytettäväksi platinatöihin tai muihin korkeita lämpötiloja vaativiin töihin. Soveltuu erinomaisesti käytettäväksi GRS:n kolmannen käden kanssa. Kork C Koko mm

KUVASTO 2015 / 2016. Unelmasi. Työkalumme.

KUVASTO 2015 / 2016. Unelmasi. Työkalumme. KUVASTO 2015 / 2016 Unelmasi. Työkalumme. Suomessa vuodesta 1993 toiminut K.A.Rasmussen Oy kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan jalometalliyritykseen, Norjalaiseen vuonna 1872 perustettuun K.A.Rasmussen-konserniin.

Lisätiedot

Hinnasto 2-2013. Hinnasto 2-2013

Hinnasto 2-2013. Hinnasto 2-2013 Hinnasto 2-2013 6 004-965 GraverMach AT 1711,90 7 004-895 GraverSmith 810,90 7 004-995 GraverMax G8 1219,00 8 004-406-V3 901 Sisäholkki V3 35,62 8 004-610 Hammer 610, Käsikappale 254,40 8 004-710 QC 710,

Lisätiedot

Hinnasto 2-2013. Hinnasto 2-2013

Hinnasto 2-2013. Hinnasto 2-2013 Hinnasto 2-2013 6 004-965 GraverMach AT 1711,90 7 004-895 GraverSmith 810,90 7 004-995 GraverMax G8 1219,00 8 004-406-V3 901 Sisäholkki V3 35,62 8 004-610 Hammer 610, Käsikappale 254,40 8 004-710 QC 710,

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

Magswitchin h y ö d y t :

Magswitchin h y ö d y t : Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS Jäykkien, paksujen tai korkeaviskositeettisten materiaalien (pinnoitteet, tiivisteet, liimat) käyttö vaatii oikeat laitteet, luotettavuuden ja voimakkaat pumput Päästäksemme

Lisätiedot

Esittelyssä 2 uutta mallia:

Esittelyssä 2 uutta mallia: Esittelyssä 2 uutta mallia: Nilfiskin lattianhoitomallisto suunniteltiin arkisiivouksen kustannuksia silmällä pitäen. Olipa kyse suuresta varastotilasta tai pienestä kioskista, olemme selvittäneet yleisimpien

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat

Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet ALMI putkihiomakoneet tarjoavat lisäarvoa turvallisuuden kautta; virheettömyyttä, tarkkuutta ja nopeasti muokattavia putkia. Almi koneita myydään

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu

PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

HandlingTech. Automations-Systeme ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA. www.handlingtech.de/eromobil

HandlingTech. Automations-Systeme ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA. www.handlingtech.de/eromobil HandlingTech ENSIAPU TYÖKALUN RIKKOUTUESSA www.handlingtech.de/eromobil eromobil - Ratkaisu työkalujen rikkoutumistilanteisiin Uusi eromobil Kompakti, monipuolinen, käytännöllinen Perustamisvuodestaan

Lisätiedot

GENIE. Kaasupulloperhe.

GENIE. Kaasupulloperhe. GENIE Kaasupulloperhe. Älykäs Kätevä Kannettava. Helpottaa elämää. Innovatiivinen. GENIE kaasupulloperhe on sarja kevyitä, helposti liikuteltavia ja älykkäitä kaasupulloja vaativankin käyttäjän tarpeisiin.

Lisätiedot

Kannettavat putkentyostokoneet

Kannettavat putkentyostokoneet .... Kannettavat putkentyostokoneet Lastuavaan kylmätyöstöön Katkaisu Viisteytys Sisä- ja ulkopuolinen kalibrointi Laipanoikaisu LW COLD CUTTER Nopea kiinnitys Tehokas työstö Kevyt ja kompakti rakenne

Lisätiedot

KUVASTO 2017 / Unelmasi. Työkalumme.

KUVASTO 2017 / Unelmasi. Työkalumme. KUVASTO 2017 / 2018 Unelmasi. Työkalumme. Perinteistä laatua Sisällysluettelo Suomessa vuodesta 1993 toiminut K.A.Rasmussen Oy kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan jalometalliyritykseen, Norjalaiseen vuonna

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40

perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40 Joka verstaan perustyökalu Bosch-pylväsporakone PBD 40 UUTUUS! Bosch-pylväsporakone PBD 40 suurimpaan tarkkuuteen ja käyttömukavuuteen. Lisätietoja löydät osoitteesta www.bosch-do-it.fi. Rakentajan ja

Lisätiedot

Momenttiruuvitaltat. Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden

Momenttiruuvitaltat. Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden Momenttiruuvitaltat Asennustyössä vaaditaan päivä päivältä suurempaa tarkkuutta. Täyttääksemme ammattimiesten vaativat tarpeet tarjoamme uuden momenttiruuvitalttojen valikoiman. Näillä työkaluilla piirilevyjen

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

UUTUUDET

UUTUUDET UUTUUDET 2018 www.magnum-tools.com 2 Uutuudet 2018 Vetoniittipihdit MG-200 Todella pienikokoiset ja tukevat vetoniittipihdit kevyeen niittaukseen Kolmella leualla varustettu erittäin varmatoiminen vetomekanismi

Lisätiedot

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava. Rolba City Combi City Combi Suunniteltu kaupunkialueille helpottamaan putkistojen huoltotöitä kaikenlaisissa kiinteistöissä kuten esim. ravintoloissa. Se on kompakti ulkopuolelta, mutta siinä on kuitenkin

Lisätiedot

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario Tilausnumero 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton

Lisätiedot

Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella

Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella LK 602 VR 258.580 Laikan maksimi halkaisija 220 mm Tukialustan maksimi Ø 75 mm Kierrosluku ilman kuormitusta 800-2400 /min Ottoteho 500

Lisätiedot

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät 1½" - 8" (40-200 mm) putket 200' (61 m) asti 2" - 12" (50-300 mm) putket 325' (99 m) asti Kuulaohjain Mutterinavain RIDGIDin SeeSnake-videotarkastusjärjestelmät

Lisätiedot

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE Terävin kärki Käsi-instrumenttien säännöllinen huolto on hammashoidon perusedellytys. Sillä luodaan perusta turvallisille korkealuokkaisille hoitotoimenpiteille. Puhtauden lisäksi

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET

ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET ADAX NEO -DESIGNLÄMMITTIMET VALITTU LÄMPÖTILA ON HELPPO NÄHDÄ Selkeästä näytöstä näet helposti asetetun lämpötilan. Voit nostaa tai alentaa lämpöä patterin päädyssä olevilla plus- ja miinuspainikkeilla.

Lisätiedot

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

TAVARANKÄSITTELY TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA TAVARANKÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen tavarankäsittelyyn.

Lisätiedot

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario

Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton nopeuden

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

Pienten pintojen kiillottamiseen PE

Pienten pintojen kiillottamiseen PE Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 88-0 Faksi +49 744 5899 Pienten pintojen kiillottamiseen PE 8-4 80 Tilausnumero 405.87 Laikan maksimi halkaisija 80 mm Tukialustan maksimi Ø 75 mm Kierrosluku

Lisätiedot

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö

Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.

Lisätiedot

SUPER SHREDDER Kaikkiruokainen linjamurskain

SUPER SHREDDER Kaikkiruokainen linjamurskain 1 SUPER SHREDDER Kaikkiruokainen linjamurskain SUPER SHREDDER pienentää putkistoissa virtaavat kovat kiintoaineet. Se on erittäin tehokas murskain, jolla on virtaviivainen, helppohoitoinen rakenne ja vain

Lisätiedot

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä

Kompakti märkä-/kuivaimuri suodattimenpuhdistuksella ja suurella RST-säiliöllä Koska märkä-/kuivaimuri on kompakti, monikäyttöinen ja kestävä, se voidaan helposti kuljettaa minne tahansa, esim. autolla. Työnteon jälkeen, säiliö on helppo tyhjentää - joko hävittämällä fleece pölypussi

Lisätiedot

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta

Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille

Lisätiedot

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29

K 4 PREMIUM K 4 PREMIUM, 1.180-310.0, 2015-03-29 K 4 PREMIUM Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO

TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 05 [ 089 ] ISKUNKESTÄ VÄ [ 01 ] ISKUNKESTÄVÄ [ 01 ] Iskunkestävä kaksiseinäinen rakenne suojaa mittarin ainutlaatuisesti. Vankka kaksiseinäinen

Lisätiedot

r e w o e P m xtre r e o F

r e w o e P m xtre r e o F For extreme Power 1 2 Alkuperäinen Piranhaclamp-system on kehitetty Sveitsissä vuonna 2012. Kiinnitinjärjestelmä on suunniteltu 5-akseli koneistusta varten. Kiinnitinjärjestelmä luotiin 3-vuoden kehitystyön

Lisätiedot

WB-työpöydät. 5years. 2years

WB-työpöydät. 5years. 2years WB-työpöydät WB-työpöydät on suunniteltu vaativiin kokoonpanoympäristöihin. Pöytien perusajatuksena on yksinkertaisuus ja hyvä ergonomia, joiden ansiosta yksittäisen työpöydän voi muokata useisiin eri

Lisätiedot

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen

Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen 3. Helmikuu ta2012 Tunne uusien johdollisten Ryobi puutarhatyökalujen voima! Puutarhan hoito ja siivous on nyt helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Uusi Ryobisähkötyökalujen valikoima sisältää pensasleikkureita

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Me työskentelemme Sinun parhaaksesi!

Me työskentelemme Sinun parhaaksesi! Sa-Va Oy on kotimainen sairaalalaitteiden ja -varusteiden toimittaja. Yritys on perustettu vuonna 1990 ja vakiinnuttanut asemansa luotettavana laadukkaiden tuotteiden toimittajana. Sa-Va Oy:n liikeidea

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

JIIRISAHA U L M I A 352

JIIRISAHA U L M I A 352 JIIRISAHA U L M I A 352 Yrityksen perustaja Georg Ott, maailman maineeseen nousseen jiirilaatikkosahan keksijä, rakensi ensimmäisen jiirisahansa vuonna 1877. Tänä päivänäkin ULMIA-merkkisten jiirisahojen

Lisätiedot

Välttämätön apuväline puutarhassa

Välttämätön apuväline puutarhassa Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla

Lisätiedot

Taivutus ja muotoilu

Taivutus ja muotoilu Taivutus ja muotoilu Laaja valikoima erilaisiin taivutus- ja muotoilutarpeisiin. Luotettavaa laatua. Mallien Putkikoot määrä mm Sivu Putkentaivutuspihdit Putkityöt 7 5 8-4 10-18 8.2 Taivutuspihti 8 16-1

Lisätiedot

Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella

Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 25899 Voimakas kiillottuskone luonnonkivelle, varustettu näppiotteella LK 602 VR 258.580 Laikan maksimi halkaisija 220 Tukialustan maksimi

Lisätiedot

CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET. Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka. Paras osoite. www.roehm.biz

CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET. Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka. Paras osoite. www.roehm.biz CHUCKING TOOLS TERASKONTTORI KIINNITTIMET Hinnat ovat voimassa 31.3.2006 saakka Paras osoite www.roehm.biz NC-koneruuvipuristin RKG-M Edullinen vaihtoehto 125 mm leukaleveys - Perusrunko pallografiittivalua

Lisätiedot

päivää vapaa pistorasiasta!

päivää vapaa pistorasiasta! 365 päivää vapaa pistorasiasta! Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen

Lisätiedot

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain 1 TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain DIMMINUTOR seuloo ja murskaa automaattisesti veden mukana liikkuvat kiintoaineet läpi avokanavan. Laitetta voidaan käyttää

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS

ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS ERGONOMISET & TEHOKKAAT PÖYTÄKONEET P20X, P32X, P20NMS, P32NMS, 20MS, 32MS P20X FINN-POWER P20X JA P32X PURISTIMET HUOLTOKÄYTTÖÖN P20X & P32X ERINOMAINEN HANKALISSA OLOSUHTEISSA Vankkarakenteiset Finn-Power

Lisätiedot

DRS/DRS-T LÖV-R. Pyöreät säätö- ja sulkupellit

DRS/DRS-T LÖV-R. Pyöreät säätö- ja sulkupellit FI02 01.12 DRS/DRS-T LÖV-R Pyöreät säätö- ja sulkupellit DRS säätämiseen Manuaalinen tai toimilaitteella varustettu Porrastettu ja lukittava säätöratkaisu Tiiveysluokka 0 ja C, EN 1751 -standardin mukainen

Lisätiedot

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334.

Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334. sarja[f] sarja[f] Sarja[f]:ssä kiinnittyy huomio ensimmäiseksi 50 mm paksuun kevytlevyyn ja nelikulmaisiin jalkoihin, jotka ovat joko T:n muotoiset tai sijoitettuina nurkkiin erityisiä muotoilupiirteitä,

Lisätiedot

TÄRKEITÄ HUOMIOITA Kiitos, että valitsit Casa Bugatin UMA keittövaa'an. Kuten kaikkia elektronisia laitteita, myös tätä vaakaa tulee käyttää huolellisesti ja ohjeiden mukaan vammojen ja laitteen vaurioitumisen

Lisätiedot

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com

Pride in being different KRABAT AS telefon: Pilot fax: www.krabat.com Pilot Krabat Pilot C KONTTAUS Krabat Pilot Palkinnot Krabat Pilot on innovatiivinen ja erilaista tyyppiä edustava konttaustuki. Perinteiset konttaustuet eivät tarjoa riittävästi dynaamista tukea lantion

Lisätiedot

Timanttiporaus SAHAUS JA PORAUS

Timanttiporaus SAHAUS JA PORAUS Timanttiporaus 132 mm 1/2" BSP Malli HC-2W Pora/Järjestelmä Moottorin ominaisuudet Monipuolinen: soveltuu kuiva- ja märkäporaukseen. Tiilien käsivarainen kuivaporaus 5 1 4" (132 mm) asti, betonin käsivarainen

Lisätiedot

KUORMANILMAISIN / NOSTURIVAAKA. Käyttöohje

KUORMANILMAISIN / NOSTURIVAAKA. Käyttöohje KUORMANILMAISIN / NOSTURIVAAKA Sisällysluettelo Versio A 1. Johdanto... 1 Huomautus... 1 Turvallisuusohjeet... 1 2. Tekniset tiedot... 2 Ominaisuudet... 2 Tekniset tiedot... 3 Kapasiteetti ja tarkkuus...

Lisätiedot

Magneetit WWW.ERLATEK.FI

Magneetit WWW.ERLATEK.FI Magneetit 181 WWW.ERLATEK.FI NEO Kestomagneetit Kappaleiden nostamiseen ja kääntämiseen aina 2000 kg asti. SAV-BUX kestomagneetit testataan yksilöllisesti ja toimitetaan testaustodistuksen kanssa Irtirepäisyvoima

Lisätiedot

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI UUSI Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen -

Lisätiedot

GRS käytännön luomuksia Kuvasto 2019 / 2020

GRS käytännön luomuksia Kuvasto 2019 / 2020 GRS käytännön luomuksia Kuvasto 2019 / 2020 Perinteistä laatua Suomessa vuodesta 1993 toiminut K.A.Rasmussen Oy kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan jalometalliyritykseen, Norjalaiseen vuonna 1872 perustettuun

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

TSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet

TSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet Reunakivien konenostot TSZ-uni TSZ-maxi TSZ-uni ja TSZ-maxi -reunakivi tarraimet TSZ-uni Kiinnitä tarrain nostimeen tai kaivinkoneeseen ja voit heti nostaa reunakiviä ja muita elementtejä helposti. Molemmissa

Lisätiedot

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Lujatekoinen ja varmatoiminen Tehokkuutta ja helppoutta vasikanjuottoon hapanjuottovaunulla VAPAARUOKKIJA RehuPiika Laitteella voidaan tehdä jopa kolmen

Lisätiedot

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com KAESER-tuotevalikoima Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla www.kaeser.com Tuotteemme yhdellä silmäyksellä Kompressorit käsityöammattien ja verstaiden tarpeisiin CLASSIC-sarja Paineenkorotuskompressorit

Lisätiedot

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat

lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX jopa puolet asennusajasta säästyy muihin töihin Lindab on yksinkertaistanut seinärakenteet. Tuloksena ovat uudet,

Lisätiedot

3M -fiiberilaikat. Peli on avattu! Enemmän kuin keskivertofiiberilaikat

3M -fiiberilaikat. Peli on avattu! Enemmän kuin keskivertofiiberilaikat 3M -fiiberilaikat Peli on avattu! Enemmän kuin keskivertofiiberilaikat Lyömätön yhdistelmä suori tuskykyä ja kestävyyttä! Luokkansa parhaat 3M fiiberilaikat Vuonna 2009 3M asetti uuden standardin hiomatuotteen

Lisätiedot

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat.

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. H Sähkövasarat Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. Sähköistä voimaa päivittäiseen käyttöön. Wacker Neusonin sähkövasarat. PARAS TULOS AJAN SAATOSSA. Tekninen kehitys

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

Metalli. Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA. Yhdistele ja hyödy

Metalli. Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA. Yhdistele ja hyödy Metalli Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA Yhdistele ja hyödy FEIN Select + tarjoaa mahdollisuuden yhden tai useamman ammattimaiseen metallintyöstöön tarkoitetun

Lisätiedot

...oikein! kerralla... Onnistu

...oikein! kerralla... Onnistu Onnistu kerralla......oikein! UUTUUS! Boschin akkupora/ruuvinvääntimet PSR 14,4 LI-2 ja PSR 18 LI-2 varustettuna Bosch PowerControlilla. Näin miellyttävää ja helppoa ei poraaminen ole ollut koskaan. Lisätietoja

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - +50 C

MONOSPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter -32 C - +50 C SPLIT- tai MULTISPLIT-järjestelmä FULL DC Inverter Paremman ympäristön puolesta. -32 C - +50 C LÄMMITYKSEEN ja ILMASTOINTIIN asuin- ja toimistorakennuksissa ENERGIA- TEHOKKUUTTA www.onninen.fi Järjestelmä

Lisätiedot

Tuotteen keskeiset ominaisuudet

Tuotteen keskeiset ominaisuudet Iskuporakoneet AdvancedImpact 900 Uusi AdvancedImpact 900, joka on varustettu Boschin innovatiivisella Kickback Control -ominaisuudella ja 2-vaihteisella vaihteistolla kaikille kotinikkareille, jotka haluavat

Lisätiedot

TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE SARJA

TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE SARJA TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE 7700 SARJA Geodyna 7700 sarja on uusi virstanpylväs tasapainotuskoneille, joilta vaaditaan suuria volyymejä. Laaja kosketusnäyttö Helppokäyttöinen Vankkarakenteinen

Lisätiedot

Quality from start to finish 21.7.2014 1

Quality from start to finish 21.7.2014 1 21.7.2014 1 Kiillotuksen perussäännöt: Sääntö #1: Aloita vähiten aggressiivisella työkalulla tai kiillotusaineella, jolla työ saadaan tehtyä. Kiillotus käsin on vähiten aggressiivista. Seuraavaksi tulee

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

11. TAVARANkÄSITTELY. TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA

11. TAVARANkÄSITTELY. TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA 11. TAVARANkÄSITTELY TAVARANkÄSITTELY PAREMMAN ERGONOMIAN PUOLESTA Uudet tavarankäsittelyyn liittyvät tuotteemme tulevat helpottamaan työtä entisestään. Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja ammattimaiseen

Lisätiedot

AUTOMAATTINEN LASER-VAAIITUSLAITE. Malli: ALL-100 www.nomenta.com

AUTOMAATTINEN LASER-VAAIITUSLAITE. Malli: ALL-100 www.nomenta.com AUTOMAATTINEN LASER-VAAIITUSLAITE Malli: ALL-100 www.nomenta.com FI Turvaohjeet Alla olevien ohjeiden noudattamatta jättäminen saattaa aiheuttaa omaisuus- tai henkilövahingon. Lue ja omaksu kaikki ohjeet

Lisätiedot

Mallien määrä 1 1 8-5 6-125 2.2. Ketjuruuvipuristin 9 1 8-8 6-200 2.2 Putkiruuvipuristin 5 1 8-6 6-150 2.3 Siirrettävä ketjuruuvipuristin

Mallien määrä 1 1 8-5 6-125 2.2. Ketjuruuvipuristin 9 1 8-8 6-200 2.2 Putkiruuvipuristin 5 1 8-6 6-150 2.3 Siirrettävä ketjuruuvipuristin Putkipuristimet ja putkituet Laaja valikoima putkitarvikkeita, jotka on suunniteltu toimimaan yhdessä. Kestävä rakenne takaa vuosikausien luotettavan toiminnan. Puristimet Mallien määrä Putkikoko tuumaa

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

Tuoteuutuudet. Muottivalmistus IV / 2015. E 3300 Luistinyksikkö

Tuoteuutuudet. Muottivalmistus IV / 2015. E 3300 Luistinyksikkö Tuoteuutuudet Muottivalmistus IV / 2015 CD-Katalogi 5.9.1.0 Verkkokauppa Uudella tuotelisäyksellä vastaamme asiakkaidemme toiveisiin ja aloitteisiin. Vakio-osien valmistajana tarjoamme täten vieläkin suuremman

Lisätiedot

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0

MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 MILWAUKEE ISKUPORAKONE M18 CPD-0 Tuotekoodi: 4933431245 n suunnittelema hiiliharjaton POWERSTATE moottori tarjoaa jopa 10x pidemmän moottorin käyttöiän ja jopa 25% enemmän voimaa Yksittäisten kennojen

Lisätiedot

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri -järjestelmä CLEN ECR-Ecopesuri yhdistää painepesurin puhdistustehon ympäristölle ei-haitallisiin puhdistaviin

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR

RUUVIKESKUS. Mutterinkiertimet. Tuote n:o 709-S-1305. Tuote n:o 709-S-7825. Tuote n:o 709-S-1355. Tuote n:o 709-S-1356. Tuote n:o 709-S-1605SR Mutterinkiertimet Tuote n:o 1305 Tuote n:o 7825 Tuote n:o 1356 Tuote n:o 1355 Tuote n:o 1605SR Tuote n:o 1610SR Tuotekoodi Vääntö momentti Suositeltava työskentelyalue Suurin pulttikoko Tyhjäkäynti kierrosluku

Lisätiedot

KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com

KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com www.manum-tools.com Puulla on Suomessa pitkät perinteet rakentamisen ja teollisuuden raaka-aineena. Puu on edelleen ainutlaatuinen luonnonmateriaali, joka sopii moniin käyttökohteisiin. isäksi puun työstäminen

Lisätiedot

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat 2 Johdanto Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat Tarvikkeet Varsi Pituus Halkaisija Pintakäsittely Määrä/kartonki GSN 90-34 DK 34 -D-kanta -kampanaulat

Lisätiedot

SAHAT. Rensi Finland Oy Yrittäjäntie 28 01800 KLAUKKALA www.rensi.fi

SAHAT. Rensi Finland Oy Yrittäjäntie 28 01800 KLAUKKALA www.rensi.fi SAHAT AUTOMAATTINEN URANTYÖSTÖKONE JIH-AUTO 10SM JIH-AUTO 10SM URANTYÖSTÖKONE Syöttö Kuularuuvi Uran maksimikoko vaakasyöttö 200mm, leveys 50mm, korkeus 50mm Terän koko 255x25.4 mm Työpöydän koko 835 mm

Lisätiedot