SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä"

Transkriptio

1 VIRANHALTIJAPÄÄTÖS SOSIAALIPALVELUT PL KAAVI HPÄ/ Päätös työllistämislisästä Koillis-Savon Omakotiyhdistys ry on toimittanut Kaavin kuntaan hakemuksen työllistämislisästä. Hakemuksen liitteenä on TE-toimiston palkkatukipäätös, työsopimus ja palkkakuitti. Omakotiyhdistys ilmoittaa hakemuksessaan palkanneensa kaavilaisen pitkäaikaistyöttömän kotipalvelutyöntekijäksi ajalle Kaavin kunnanhallitus on kokouksessaan tehnyt seuraavan päätöksen työllistämislisästä: Kunta voi maksaa lisäpalkkatukea sellaisille yrityksille, järjestöille ja yhdistyksille, jotka työllistävät pitkäaikaistyöttömän. Tuen suuruus voi olla harkinnanvarainen työttömyyden kestosta riippuen. Vastaavia lisäpalkkatukikäytäntöjä on tällä hetkellä useissa suomalaissa kunnissa, mm. Joensuun, Mikkelin, Outokummun, Riihimäen ja Vantaan kaupungeissa ja Isokyrön kunnassa. Mallin käytöstä on saatu pääasiassa myönteisiä kokemuksia ja se on todettu toimivaksi keinoksi pitkäaikaistyöttömien aktiivisessa työllistämisessä. Mikäli lisäpalkkatukijärjestelmä otetaan käyttöön, tuen myöntämisen reunaehdot ja muiden tukien vaikutus palkkatuen maksamiseen on huomioitava siten kuin julkista työvoima- ja yrityspalvelua koskevan lain (916/2012) 7 luvussa säädetään (6, 13 ). Ehdotus: Kaavin kunnassa otetaan käyttöön työllistämislisä alkaen seuraavin periaattein: 1. Kokeilu on voimassa toistaiseksi. 2. Työllistämislisää voidaan myöntää yrityksille ja yhdistyksille. Yhdistyksille tuki voidaan myöntää vain, jos palkattava henkilö tulee työntekijäksi toimintaan, jota yhdistys ei ole aiemmin harjoittanut. Työllistämislisä maksetaan aina työnantajalle. 3. Henkilön on oltava yli 300 päivää työmarkkinatukea saanut. 4. Työllistämislisää voidaan myöntää enintään 350 euroa kuukaudessa yhtä työllistettyä henkilöä kohden kuitenkin siten, että työllistämislisä on yhteensä TE-toimiston maksaman tuen kanssa korkeintaan työntekijän palkkauskustannusten suuruinen. Mikäli tuet ylittävät palkkauskustannukset, leikataan kunnan maksamaa

2 tukea. Tuen määrän päättää palkanmaksua koskevan kuntaan toimitetun mm. tiliottein todennetun taloudellisen selvityksen perusteella. 5. Työllistämislisää maksetaan työllistettävän henkilön työssäoloehdon täyttymiseen saakka korkeintaan kuuden kuukauden ajan. 6. Työllistämislisän myöntämisen edellytyksenä on, että työnantajalla ei ole esteitä työllistämiselle (esim. lomautukset). 7. Työllistämislisää myönnetään siinä määrin, ettei se vähennä valtion palkkatuen määrää. 8. Työllistämislisään sisältyvät työvalmentajan palvelut, jotka Kaavin kunta järjestää omassa työllistämispalvelujen organisaatiossaan talousarviovuodelle varattujen määrärahojen puitteissa. 9. Työllistämislisän maksaminen on vuosittain määrärahasidonnainen. 10. Ehtoja voidaan tarvittaessa tarkentaa saatujen kokemusten perusteella../.. Työllistämislisä maksetaan sosiaalipalvelujen määrärahoista (Työmarkkinatuen kuntaosuus kustannuspaikka). Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus on kokouksessaan muuttanut yllä olevaa päätöstä: KH 121 Ehdotus: kunnanhallitus muuttaa kohdan 3 kuulumaan seuraavasti: Kunta maksaa henkilöstä työmarkkinatuen kuntaosuutta. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätös: Koillis-Savon omakotiyhdistys ry:n hakemus työllistämislisään hylätään, koska palkattu pitkäaikaistyötön ei täytä kunnanhallituksen päätöksen kohdan 3 ehtoja (Kunta maksaa henkilöstä työmarkkinatuen kuntaosuutta). Allekirjoitus Heli Pärnänen Tiedoksiantotapa ja päivämäärä Lähetetty Tarja Räsänen palvelusihteeri

3 Muutoksenhaku Viranhaltijan päätökseen tyytymätön asianosainen voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Kaavin kunnanhallitukselle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Osoite: PL 13, KAAVI

4 Sosiaalijohtaja / pysyvästi säilytettävät LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA Sos.joht. 14 Kaavin kunnassa on ollut haettavana lastensuojelun sosiaalityöntekijän vakinainen virka. Virka on julistettu haettavaksi sekä uudelleen ja Ilmoitus on ollut nähtävillä työvoimahallinnon ja Kaavin kunnan internetsivuilla. Lisäksi ilmoitus on julkaistu kolmessa lehdessä (Helsingin Sanomat, Savon Sanomat ja Karjalainen). Hakemukset todistusliitteineen on pyydetty toimittamaan mennessä. Määräaikaan mennessä virkaan haki yhteensä 5 henkilöä, joista kahdella oli tehtävään vaadittava pätevyys. Kolme hakijaa haastateltiin. Haastattelun avulla selvitettiin henkilöiden työkokemusta sekä sopivuutta lastensuojelutyöhön ja tehtävässä tarvittavia ominaisuuksia ja taitoja. Haastattelun perusteella Jaana Laaksoviita osoittautui sopivimmaksi tehtävään koulutuksensa, työkokemuksensa sekä muiden ominaisuuksiensa puolesta. Päätös: Avoinna olevaan lastensuojelun sosiaalityöntekijän virkaan valitaan Jaana Laaksoviita. Varalle valitaan Niina Räsänen. Virka täytetään toistaiseksi, koeaika on 6 kuukautta. Viran suorituspaikka on sosiaalipalveluissa. Tarvittaessa sosiaalityöntekijä voidaan työnjohdollisesti osoittaa työskentelemään kunnan muihin yksiköihin. Ennen viran vastaanottamista henkilön tulee esittää hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja rikostaustaote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Tämä päätös on yleisesti nähtävänä Heli Pärnänen, Jakelu Kuivalainen Hanna-Maria, Laaksoviita Jaana, Lahti Tiitus, Rissanen Susanna, Räsänen Niina - perusturvalautakunta tiedoksi - kunnanhallitus tiedoksi

5 Sosiaalijohtaja / pysyvästi säilytettävät SAIRAANHOITAJAN TOIMI Sos.joht. 16 Kaavin kunnassa on ollut haettavana sairaanhoitajan toistaiseksi voimassa oleva toimi. Toimi on julistettu haettavaksi ja uudelleen Ilmoitus on ollut nähtävillä työvoimahallinnon ja Kaavin kunnan internetsivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakemukset todistusliitteineen on pyydetty toimittamaan klo mennessä. Hakuilmoituksessa on ollut maininta, että ensimmäisellä hakukierroksella toimitetut hakemukset huomioidaan valintaa tehtäessä. Kelpoisuusehtona toimeen on ollut sairaanhoitajan tutkinto Määräaikana tehtävää haki yhteensä 4 henkilöä, joista kaikilla oli tehtävään vaadittava pätevyys. Haastatteluun kutsuttiin kaksi hakijaa. Toinen haastateltavista perui haastattelutapaamisen. Haastattelussa selvitettiin hakijan työkokemusta ja sopivuutta sairaanhoitajan työhön sekä tehtävässä tarvittavia ominaisuuksia ja taitoja. Haastattelun perusteella Tanja Kettunen osoittautui sopivaksi tehtävään koulutuksensa, sosiaalipalvelujen työkokemuksensa sekä muiden ominaisuuksiensa puolesta. Päätös: Avoinna olevaan sairaanhoitajan toimeen valitaan Tanja Kettunen. Palkkaus on Kvtes:n mukainen. Koeaika on 4 kuukautta. Toimen suorituspaikka on ensisijaisesti vanhuspalveluissa. Tarvittaessa sairaanhoitajan toimi voidaan työnjohdollisesti osoittaa kunnan muihin yksiköihin. Tehtävään valitus on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Kaavin kunnassa kaikki virat ja toimet ovat hallintosäännön nojalla yhteisiä. Tämä päätös on yleisesti nähtävänä Heli Pärnänen, Jakelu: - Kettunen Tanja, Laitinen Tiina, Lämsä Päivi, Salonen Teija - perusturvalautakunta tiedoksi - kunnanhallitus tiedoksi

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

viranomainen kokouspäivämäärä sivu:

viranomainen kokouspäivämäärä sivu: 41 SOSIAALILAUTAKUNNALLE TIEDOKSI Sosltk 28 Sosiaali- ja terveysministeriö 1. Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten Mikeva 2. Palvelun hinnantarkistus Eduskunnan oikeusasiamies 3.

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän toistaiseksi voimassa olevan viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa

Sosiaalityöntekijän toistaiseksi voimassa olevan viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 47 / 2018 Sosiaalityöntekijän toistaiseksi voimassa olevan viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa Selostus ja perustelu

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Aatu Asikainen Henkilöstöasiat 28 / 2019 Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Selostus ja perustelu

Lisätiedot

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Maria Huovinen Henkilöstöasiat 35 / 2019 Perusopetuksen lehtorin (historia, yhteiskuntaoppi ja evankelisluterilainen uskonto) viran (1441) täyttäminen 1.8.2019 alkaen

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa

Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 48 / 2017 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen perhepalvelujen ja lastensuojelun avohuollossa Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin perusturvan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-990 Kotihoidon alue-esimiehen viran täyttäminen, vakanssinumero 1000200158 Kotihoidon alue-esimiehen virka (vakanssinumero 1000200158) on ollut julkisesti

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA

ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.06.2017 NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 12.-16.6.2017 Vs. sivistystoimenjohtaja Päivi Ahopelto pvm 15.06.2017 138/2017 KIRJASTONHOITAJAN MMRMIK,4JNEN TOIMI Kaisa Tikkamäki

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 8/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 8/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 8/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 24.7.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/ Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Sivistyslautakunta 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 18:30-18:55 PAIKKA Kunnanviraston johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi

Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän 50% viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen

Sosiaalityöntekijän 50% viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 44 / 2018 Sosiaalityöntekijän 50% viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin

Lisätiedot

KORPILAHDEN KUNTA Sosiaalilautakunta 7/2007

KORPILAHDEN KUNTA Sosiaalilautakunta 7/2007 KORPILAHDEN KUNTA Sosiaalilautakunta 7/2007 SOSIAALILAUTAKUNNAN ESITYSLISTA Kokousaika Torstaina 16.8.2007 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat Liite 75 IRTISANOUTUMINEN -

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen ohjaajan määräaikaisen toimen täyttäminen Tampereen seudun ammattiopistossa ajalla 2.10.2017-31.5.2018 TRE:4921/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Koulusihteerin tehtävän täyttäminen alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu

Koulusihteerin tehtävän täyttäminen alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Sari Hoffren Henkilöstöasiat 111 / 2018 Koulusihteerin tehtävän täyttäminen 1.10.2018 alkaen / Hirvilahden, Kaislastenlahden ja Rytkyn koulut sekä Karttulan Kissakuusenkoulu

Lisätiedot

9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös

9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain 45-1237-14 HEL 2014-013994 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Johtajalääkäri

Lisätiedot

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017 Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo 9.00 16.00 Kokouspaikka Sähköpostikokous KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

-- Merkitään pöytäkirjaan, että vs. tekninen johtaja Eero Talala esitteli asiaa kokouksessa.

-- Merkitään pöytäkirjaan, että vs. tekninen johtaja Eero Talala esitteli asiaa kokouksessa. Kaupunginhallitus 455 17.12.2013 Kaupunginhallitus 108 18.03.2014 Kaupunginhallitus 163 16.04.2014 Kaupunginhallitus 201 06.05.2014 Kaupunginhallitus 248 04.06.2014 Ruokapalvelupäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 13/2011 1 Kunnanhallitus Aika 11.11.2011 klo 8:30-9:40 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 262 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

maanantai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

maanantai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2017 Teknisen johtajan Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 9.10.2017 klo 15.30 16.00 Isonkyrön

Lisätiedot

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Mari Nyyssönen Henkilöstöasiat 83 / 2019 Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Mari Nyyssönen, Selostus ja perustelu

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 12/2017 KOKOUSAIKA 3.7.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hilkka Tiilikainen, puheenjohtaja Antti Miettinen

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 6/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 24.7.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE. Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN

VALTUUSTOALOITE. Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN tø ` VALTUUSTOALOITE Nurmijärven kunnanvaltuustolle UUTTA TYÖTÄ SAKKOJEN SIJAAN Nurmijärven kunnanvaltuusto Ja -hallitus Saapunut / / o2u I (o Dn:c/vuosi / Asiaiuokka _,Ø, Arkistotunnus _ 14, Oo. 01 Säilyt

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1. Kunnanhallituksen huone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1. Kunnanhallituksen huone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 24.5.2012, kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Löppönen Markku,

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä

Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 46 / 2018 Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttäminen Kuopion seudullisessa sosiaalipäivystyksen yksikössä Selostus ja perustelu Kuopion

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 6/2017 KOKOUSAIKA 30.3.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 46 Kunnanjohtajan viranhaku Oikaisuvaatimusohjeet

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Esityslista 4/2017 1 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 10.10.2017 kello 17.00 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 36 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 49 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 50 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 51 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 52

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Työllisyysjohtaja, Työllisyydenhoidon

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Työllisyysjohtaja, Työllisyydenhoidon Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kansainvälisen osaamisen päällikön valinta työllisyyspalveluissa TRE:4929/01.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Työllisyysjohtaja Regina Saari, 050 346 9603 Valmistelijan

Lisätiedot

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös

7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 KOKOUSAIKA 22.2.2016 klo 17.00- KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma, vpj

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.2.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 9 10 11 12 13 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 157 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-001440 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ammatillisen koulutuksen johtaja, Toisen asteen koulutuspalvelut Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päätoimisen tuntiopettajan ottaminen Tampereen seudun ammattiopistoon 1.11.2017 alkaen TRE:6274/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen

RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto. Kunnanvirasto, valtuustosali. Valtuutettujen esteet ja varajäsenten kutsuminen RAUTALAMMIN KUNTA ESITYSLISTA 1 / 2018 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.1.2018 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro Asia Kunnanvirasto, valtuustosali 1 2 3 4 5 6 7 1 Valtuutettujen

Lisätiedot

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain Päätös

6 Sosiaali- ja terveysvirasto, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain 45-1413-15 HEL 2016-002255 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 22.2.2018 sivu 23. Kemin kirkon korjauksen ohjausryhmä... 2 24. Nuorisotyönohjaajan virka... 3 25. Kirkonkirjojen pidon

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017 1 HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja 3.10.2017 SEURAKUNTA Nro 6/2017 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Kokousaika Tiistai 3.10.2017 klo 17.30 19.45 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, 3. krs kokoushuone, Rauhankatu 14

Lisätiedot

NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALLA

NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALLA ÄHTÄRIN KAUPUNKI 03.07.2017 NÄHTÄVÄNÄ OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALLA 26.-2.7.2017 Kaavoituspäällikkö Kirsi Haapa-aho pvm 29.06.2017 7 / 2017 Asia SUOSTUMUS LOHKOMISEEN VASTOIN KAAVAA Kiinteistö Oy

Lisätiedot

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA

RUOVEDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 8.8.2019 1 (7) KOKOUSTIEDOT Aika 8.8.2019 klo 15.00 kokous (kahvit 14.30 alkaen) Paikka Seurakuntakeskus Aatoksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KN 82 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 83 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi. Kaupunginhallitus 255 29.08.2017 Kaupunginhallitus 319 09.10.2017 Kaupunginhallitus 341 24.10.2017 Teknisen johtajan virka 1405/03.05/2017, 1029/03.05/2016 KH 29.08.2017 255 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Uusi työ Kuusamossa Kuusamon kaupunki tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan alueen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1412-15 HEL 2016-000949 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Koulutusalajohtaja, Metsä, logistiikka ja rakentaminen, Toisen asteen koulutus Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päätoimisen määräaikaisen tuntiopettajan ottaminen Tampereen seudun ammattiopisto Treduun ajalle 1.9.2017-31.7.2018 TRE:5649/01.02.01/2017 Lisätietoja päätöksestä

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Kunnanhallitus 220 19.09.2016 Kunnanvaltuusto 37 03.10.2016 Talousjohtajan viran täyttäminen/ktm, FT Henri Ruotsalainen

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kehitysjohtaja, Työllisyydenhoidon palveluyksikkö Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalityöntekijän määräaikaisten virkojen (2) täyttäminen työllisyyspalveluissa TRE:3166/01.02.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Kehitysjohtaja Mika Itänen, 040

Lisätiedot

4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain

4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1(4) Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys 14.6.2018 Perheiden erityispalvelut Perheneuvola 4 Sosiaalityöntekijän viran

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) KIRDno-2017-359 Asianhallintasuunnittelijan toimen täyttäminen, vakanssinro 2000991832 Asianhallintasuunnittelijan toimi vapautuu 1.8.2017 aiemman toimenhaltijan

Lisätiedot

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 17:00 pykälät otsikko 62. Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.8.2018 63. Taloussuunnitelman 2019 ja 2020 2021 valmistelu

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (8) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30-17:09. Kunnantalo, kaavoittajan huone.

Mäntyharju Pöytäkirja 3/ (8) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30-17:09. Kunnantalo, kaavoittajan huone. Mäntyharju Pöytäkirja 3/2016 1 (8) Aika 19.04.2016, klo 16:30-17:09 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Pöytäkirjan tarkastus 19 Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018

Kosken Tl kunta Sosiaalilautakunta Pöytäkirja 5/2018 65 Sosiaalilautakunta Kokousaika: Tiistai 3.7.2018 kello 17.05 18.12 Kokouspaikka: Kunnanhallituksen kokoushuone, Koski Tl Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 67 45 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

Yritysasiamiehen valinta

Yritysasiamiehen valinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Yritysasiamiehen valinta Henkilöstöasiat 1 / 2018 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin elinvoimapalveluissa oli haettavana yritysasiamiehen tehtävä ajalla 22.12.2017

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Konsernijohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen seudun ammattiopisto Tredun maahanmuuttaja ja tutkintoja edeltävä koulutus -koulutusalan koulutusalajohtajan viran määräaikainen täyttäminen TRE:8040/01.02.01/2017

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto. Haapakoski Raimo, puheenjohtaja

Savukosken kunnanvirasto. Haapakoski Raimo, puheenjohtaja 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.12.2013 klo 17.00 18.42 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana ) Savukosken kunnanvirasto Jäsenet Haapakoski Raimo, puheenjohtaja

Lisätiedot

vapaa-aikatoimen päällikkö

vapaa-aikatoimen päällikkö Asia Nuorisotyöntekijän valintapäätös Nuorisotyöntekijän tehtävä Kiteen kaupungin nuorisotoimeen on ollut haettavana sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa osoitteessa www.kitee.fi/tyopaikat ja työvoimatoimiston

Lisätiedot

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös

14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

vapaa-aikatoimen päällikkö

vapaa-aikatoimen päällikkö Asia Nuoriso-ohjaajan viransijaisen valinta Nuoriso-ohjaajan viransijaisuus Kiteen kaupungin nuorisotoimeen ajalle 07.08.2017-31.5.2018 on ollut haettavana sähköisesti Kuntarekry.fi -palvelussa osoitteessa

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali

Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali nro 16/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 225 KH 226 KH 227 Kokouksen järjestäytyminen Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen Teknisen johtajan virkavaali Sivu 2 Nro 16/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013. Perusturvalautakunta. 18.03.2013 klo 17.00 17.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013. Perusturvalautakunta. 18.03.2013 klo 17.00 17.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.03.2013 klo 17.00 17.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015

Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015 Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-779-14 HEL 2014-008534 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perheiden

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013. Perusturvalautakunta. 10.4.2013 klo 17.00-17.35

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013. Perusturvalautakunta. 10.4.2013 klo 17.00-17.35 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 10.4.2013 klo 17.00-17.35 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot