Marja Jääskeläinen. LOHIKALOJEN KUTUALUEIDEN KARTOITUS VUOKSESSA Vuoksen yleissuunnitelma- hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marja Jääskeläinen. LOHIKALOJEN KUTUALUEIDEN KARTOITUS VUOKSESSA Vuoksen yleissuunnitelma- hanke"

Transkriptio

1 Marja Jääskeläinen LOHIKALOJEN KUTUALUEIDEN KARTOITUS VUOKSESSA Vuoksen yleissuunnitelma- hanke

2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO Kalastuksen vähentymiseen vaikuttavat tekijät LOHIKALOJEN KUTUALUEIDEN KARTOITTAMINEN VUOKSESTA Kutualueselvitys Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde Kohde 11 a ja b Kohde Kohde Kohde YHTEENVETO...25

3 2 1 JOHDANTO Vuoksi ja Imatrankoski syntyivät noin 5700 vuotta sitten, kivikaudella. Muinais- Saimaa tulvi ja tulvavedet puhkaisivat uoman Salpausselän läpi Vuoksenniskalla ja päätyivät lopulta Muinais-Laatokkaan Jääskessä (Saarnisto 2007). Alla olevassa kuvassa 1 on Imatrankoski vielä vapaana koskena luvun lopussa. Kuva 1. Vuoksi vapaana. Kuva Imatran kaupunginmuseo, Paul Jyllinvuoren kokoelma. Vuoksen tiedetään olleen kalastajien suosiossa jo luvulta lähtien. Eri sukujen väliset kiistat parhaista kalastuspaikoista olivat hyvin yleisiä tuohon aikaan. Ensimmäiset maininnat Niska- ja Tainionkosken lohenkalastamoista ajoittuvat luvun alkuun (Seppovaara 1984).

4 3 Vielä luvun lopulla ja luvun alkupuolella kalakannat olivat määrällisesti suuria ja moninaisia, Vuoksesta saatiin yleisesti lohi-, forelli-, harjus- ja haukisaaliita. Saaliskalat kuten lohet olivat painoltaan huomattavasti suurempia kuin nykyään. Alla olevassa kuvassa 2 Suomen presidentti Relander poseeraa seurueensa yhteisen, Neitsytniemen vesiltä saadun kalasaaliin kanssa vuonna Kuva 2. Lohisaalis vuonna Kuva Imatran kaupunginmuseo, Paul Jyllinvuoren kokoelma luvulla oli yleistä, että ulkomaalaiset, muun muassa englantilaiset, perustivat kalastusklubeja. Tällainen klubi oli myös Vuoksen Varpasaaren kalastusklubi. Ammattikalastajien osuus väheni 1900-luvulle tultaessa. Vuoksen merkitys virkistysluonteisen kalastuspaikan kehtona ei himmennyt, koska talonpojat harjoittivat pienimuotoista kalakauppaa ja samanaikaisesti perustettiin paikallisia kalastusseuroja. Niiden tarkoituksena oli tehostaa Vuoksen kalakannan hoitoa ja jalostusta (Seppovaara 1984).

5 4 1.1 Kalastuksen vähentymiseen vaikuttavat tekijät Vuoksen ensimmäiset teollisuuslaitokset 1700 luvulla olivat kotitarvemyllyjä, joiden merkitys kalakantojen vähenemiseen ei ollut kovin merkittävää, sillä myllyjä käytettiin lähinnä vain tulva-aikoina. Muita pienimuotoisia teollisuuslaitoksia olivat sahat. Vasta 1900-luvun alkupuolella Vuoksen alueen teollisuus ja voimalaitostoiminta alkoivat kehittyä siinä määrin, että kalakannat alkoivat huomattavasti vähetä. Samoihin aikoihin alueen kartanot (Neitsytniemi ja Siitola) olivat valmiit luopumaan omistamistaan vesialueista. Vuokseen alettiin rakentaa poikkipatoja. Teollisuus tarvitsi kipeästi tarvitsemaansa lisäenergiaa, joten Suomen suurin Imatran voimalaitos vihittiin käyttöön vuonna Tuolloin Tainionkosken voimalaitos oli jo toiminnassa, se rakennettiin vuonna (Etelä-Karjalan Instituutti; Seppovaara 1984). Vaikka voimalaitosten rakennuslupiin sisällytettiin ehtoja (mm. kalojen kulku patojen ohi ja lisääntymispaikkojen turvaaminen) kalakannan säilymiseksi, kalakannat alkoivat kuitenkin vähentyä jyrkästi luvun loppupuolella. Yksi syy kalakantojen romahtamiseen oli Vuoksen monet ruoppaukset. Marion- niminen kaivinkone ruoppasi Vuoksea 1950-luvun puolessavälissä (Seppovaara 1984, kuva 3 seuraavalla sivulla). Ruoppauksen tuloksena Vuokseen syntyi rännimäinen pääuoma, joka noudatteli päävirran keskilinjaa.

6 5 Kuva 3. Vuoksen ruoppausta. Kuva Imatran kaupunginmuseo, Paul Jyllinvuoren kokoelma. Ruoppauksen myötä kalastuksen merkitys Vuoksen alueen vetovoimana väheni merkittävästi. Ruoppaamisen ja voimalaitosrakentamisen takia hävisivät arvokkaat lohien kutualueet Imatran yläpuoliselta Vuoksen vesialueelta. Tällä hetkellä kaikki Vuoksen vapaat kosket ovat Venäjän puolella. (Seppovaara 1984; Menna 2010). 2 LOHIKALOJEN KUTUALUEIDEN KARTOITTAMINEN VUOKSESTA Vuoksen kutualueiden pohjakartoitus oli osa Vuoksen yleissuunnitelma- hanketta. Pohjakartoitustyö toteutettiin lokakuussa 2010 vaihtelevissa sääolosuhteissa. Ensimmäisenä, marraskuun alussa, päivänä vallitsi aurinkoinen sää. Sen sijaan toisen päivän, marraskuun puolessavälissä, sää oli hyvin tuulinen ja sateinen eli sukeltamiseen mahdollisimman huono sää. Kolmas sukelluspäivä oli marraskuun lopulla; tuolloin keskityttiin vain Mellonlahden ranta-alueeseen.

7 6 Ensimmäisen kartoituspäivän kohteena olivat sellaiset paikat, joista oli selkeitä havaintoja lohikalojen kutukäyttäytymisestä. Toisena päivänä kartoitettiin alueita, joissa tiedettiin entisestään olevan kutemiseen sopiva pohjanlaatu; alueella oli esimerkiksi tuulastettu. Parhaimmat kutualueet sijoittuivat Vuoksen pääuoman ja matalien rantojen soravaltaisille reuna-alueille, joissa oli riittävästi virtausta. Myös alueet, joilla "akanvirta" rikkoi pääuoman virtaussuunnan voivat olla hyviä kutupaikkoja. "Akanvirran" paikoissa saattaa pohjaan muodostua sorakasaumia, joihin lohi kutee. Osa Vuoksen ranta-alueista on matalia ja heikkovirtaisia, ja lukuisat lahdelmat voivat olla lähes täysin virrattomia. Näillä alueilla pohja oli runsaan kasvillisuuden tai kiintoaineksen peittämää, joten nämä alueet eivät sovellu kutualueiksi. Kartoitustyön ulkopuolelle jätettiin matalat, heinittyneet ranta-alueet sekä voimakas virtainen pääuoma, joka olisi ollut mahdotonta tutkia käytettävissä olevilla menetelmillä. Vuoksi on ruopattu aikoinaan jyrkkäreunaiseksi ja rännimäiseksi uomaksi, joka seuraa joen keskilinjaa. Ruopatun uoman syvyys on n m ja se on hyvin voimakasvirtaista aluetta (kartoitus ajankohtana 800 m 3 /s). Tämä pääuoma ei virtausnopeutensa, eikä pohjan laadun vuoksi sovellu kutualueeksi. Kartoituksessa keskityttiin tutkimaan alueet, jotka todennäköisesti soveltuisivat lohikalojen kutualueiksi. (Menna 2010) Kartoitustyössä käytettiin apuna sukeltajaa, joka kuvasi ja kartoitti pohjan laadun. Sukeltajana toimi Karo Korhonen. Seuraavan sivun kuvissa 4 ja 5 valmistaudutaan pohjan tutkimukseen

8 7 Kuvat 4 ja 5. Sukellukseen valmistautumista (vas.) ja kartoitustyössä käytetty lautta (oik.). Kartoitetuista kohteista on seuraavissa luvuissa tarkempi selostus. Kohdekohtaisissa teksteissä on myös maininta kohteen sopivuudesta lohikalojen kutualueeksi. Tarkastellut kohteet on merkitty erilliselle karttapohjalle. Kartta on työn liitteenä. Selvityksessä olevat kuvat (pohja- ja mätikuvat) ovat Karo Korhosen ottamia. Pinnan yläpuolelta otetut tilannekuvat ovat Marja Jääskeläisen ja Tiina Virtasen (molemmat Imatran seudun ympäristötoimesta) ottamia kuvia. 2.1 Kutualueselvitys Kohde 1 Tutkimuspäivä Kohteen 1 pohjassa oli runsaasti uppopuita ja isoja kiviä. Kivien välissä oli laajoja alueita hyvänlaatuista soraa. Kutualue sijaitsi Vuoksen päävirran suuntaisesti, hieman kauempana rannasta. Kohteen syvyys vaihteli 2-4 metriin.

9 8 Kooltaan kutualue oli leveyssuunnassa noin 20 m ja pituussuunnassa 50 m:n laajuinen (kuva 6 alla). Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi. Kuva 6. Kohteen 1 pohjakuva Kohde 2 Kohteen 2 kutualue sijaitsi kohde 1:stä noin 70 metriä ylempänä, yläjuoksulla. Kohde oli virtaussuuntaan nähden poikittain. Pohja oli tasainen sorapohja (kuva 7 seuraavalla sivulla), jossa paikoitellen isoja kiviä. Kohteen syvyys vaihteli 2-3,5 metriin. Kooltaan kutupaikka oli leveyssuunnassa noin 50 m ja pituussuunnassa 20 m:n laajuinen.

10 9 Tasaisen alueen reunalla (Vuoksen suuntaan) alueen syvyys kasvoi voimakkaasti. Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi. Kuva 7. Kohteen 2 pohjakuva Kohde 3 Kohde 3 sijaitsi Vuoksen itäpuolella ja VT 6 sillan alapuolella. Rannasta työntyi Vuoksen suuntaan selkeä sorainen uloke, joka oli leveyssuunnassa (päävirran suuntaan) noin 50 metriä ja pituussuunnassa noin 30 metriä (päävirtaan nähden poikittain) laajuinen alue. Pohjakuva 8 on seuraavalla sivulla. Uloke muodosti kummun, jonka päällä oli vettä noin 0,5 metriä.

11 10 Rannan puoleisella reunalla syvyys oli noin 1,5 metriä ja kummun päävirran puoleisella reunalla syvyys oli noin 2,5 metriä; syvyys ja kasvillisuus lisääntyivät voimakkaasti tällä puolella uloketta. Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi. Kuva 8. Kohteen 3 pohjakuva ulokkeen päävirran puoleinen reuna Kohde 4 Kohde 4 sijaitsi Vuoksen länsirannalla, kohteen 3 vastakkaisella rannalla, VT 6 sillan kupeessa. Kyseinen kutualue oli kooltaan 70 metriä (poikittain päävirran suuntaan) ja leveydeltään noin 30 metriä (päävirran suuntaan).

12 11 Pohjassa oli paikoitellen suuria kiviä, siirtolohkareita ja niiden välissä oli hyvälaatuista soraa (kuva 9 alla). Kutualueen syvyys vaihteli 3-4 metriin. Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi. Kuva 9. Kohteen 4 pohjakuva Kohde 5 Kohde 5 sijaitsi edellisen kohteen yläpuolella lähellä rantaa. Tutkittu alue oli päävirran suuntainen, jonka pohja oli osittain heinittynyt. Heinittyneiden alueiden välissä oli pieniä soraisia alueita. Kohdealueen syvyys kasvoi keskivirran suuntaan, ja tutkitun alueen syvyys vaihteli 1-2 metriin (kuva 10 seuraava sivu).

13 12 Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan runsaan kasvillisuuden vuoksi huonosti kutualueeksi. Kuva 10. Kohteen 5 pohjakuva Kohde 6 Kohde 6 sijaitsi Varpasaaren vastakkaisella puolella, Vuoksen itärannalla. Tutkittualue oli saaren pääuoman puoleinen sivu, ja kutualue oli myös saaren pituinen. Kutualueen syvyys vaihteli 0-3 metriin. Saaren ranta-alueella oli selkeä sorapenkka, jonka jälkeen syvyys kasvoi voimakkaasti ja samalla pohja muuttui heinittyneeksi.

14 13 Sorapenkassa oli hyvälaatuista soraa ja sopivan kokoisia kiviä. Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi. Alla oleva kuva 11 oli kyseisestä kohteesta. Kuva 11. Kohteen 6 pohjakuvia Kohde 7 Kohde 7 sijaitsi kohteen 6 alapuolella olevan pitkulaisen saaren kupeessa, Pillinpolun läheisyydessä. Tutkittualue oli päävirran puoleinen sivu, ja kutualue oli myös saaren pituinen. Tutkitun alueen pohja oli osittain yhtenevä kohteen 6 pohjan kanssa (kuva 12 seuraava sivu). Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan hyvin kutualueeksi.

15 14 Kuva 12. Kohteen 7 pohjakuvia. Sukelluspäivä Kohde 8 Kohde 8 sijaitsi Vuoksen itäpuolella, urheilukentän läheisyydessä. Tutkittu alue oli urheilukentän rantaa alavirran suuntaan. Kyseinen alue oli matalaa, joka jyrkkeni nopeasti. Pohjassa oli heinää, puista pudonneita lehtiä, limettyneitä kiviä ja hakoja, mutta ei puhdasta soraa (kuva 13 seuraava sivu). Alueen syvyys vaihteli 0-3 metriin. Vedenvirtaus oli vähäinen.

16 15 Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan huonosti kutualueeksi. Kuva 13. Kohteen 8 pohjakuvasta voidaan havaita osittain limoittuneita kiviä Kohde 9 Kohde 9 sijaitsi Vuoksen itärannalla, "Evälahden" rannassa, ja se sijoittui päävirran suuntaisesti. Tutkitun alueen tunnisti muutamasta kivestä, jotka pilkottivat veden pinnan yläpuolella. Ranta oli matala ja kasvillisuus oli runsasta (kuva 14 seuraavalla sivulla). Pohjassa oli hienoa hiekkaa ja jonkin verran aukeaa aluetta. Kohteen syvyys vaihteli 0-3 metriin. Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan huonosti kutualueeksi.

17 16 Kuva 14. Kuvasta voidaan nähdä runsas pohjakasvillisuus Kohde 10 Tutkittu alue sijaitsi myös Vuoksen itäpuolella, uimahallin kohdalla ja siitä yläjuoksulle päin. Pohjassa oli isoja kiviä ja niiden lomassa hienoa hiekkaa. Siirryttäessä enemmän pääuoman suuntaan, pohjakasvillisuus lisääntyi voimakkaasti. Tutkitulla alueella syvyys vaihteli 0-3,5 metriin, siirryttäessä pääuoman suuntaan syvyys oli noin 10 metriä (kuva 15 seuraava sivu).

18 17 Sukelluksessa todettiin pohjan sopivan huonosti kutualueeksi. Kuva 15. Kohteen 10 pohjakuva Kohde 11 a ja b Kohde 11 sijaitsi Vuoksen länsipuolella, kirkon ja Ritikan kioskin läheisyydessä. Ensimmäisellä sukelluksella tutkittiin kyseistä aluetta enemmän alajuoksulle päin. Kyseisen alueen (11a) pohja oli hienoa hiekkaa ja soraa aina 3 metrin syvyyteen asti. Rannan puolella pohja oli lähinnä soraa. Kohteen syvyys vaihteli 0-3 metriin. Tutkittaessa kohdetta yläjuoksun suuntaan (11b) todettiin virtaussuunnan muuttuvan. Vedessä oli akanvirran muodostamia pyörteitä, tällöin veden virtaussuunta poikkesi päävirrasta. Pohjassa oli soraa, isoja kiviä ja jonkin verran oli myös heinää. Syvyys vaihteli 0-4 metriin; syvyys kasvoi voimakkaasti mentäessä päävirran suuntaan.

19 18 Molemmat tutkitut kutualueet, kuvat 16 ja 17, sijoittuivat samansuuntaisesti päävirran kanssa. Sukelluksessa todettiin molempien alueiden sopivan hyvin kutualueeksi. Kuvat 16 ja 17. Molemmat yllä olevat kuvat ovat kohteen 11 pohjakuvia.

20 Kohde 12 Kohde 12 sijaitsi Vuoksen länsipuolella, keskusliikenneaseman läheisyydessä, sinisen talon rannassa. Kyseistä aluetta tutkittiin päävirran suuntaisesti alajuoksulle päin. Alueen pohjassa oli hienoa hiekkaa, mutaa, heinää ja jonkin verran soraa. Siirryttäessä syvemmälle sora muuttui kiviksi ja heinäksi. Syvyys vaihteli 0-3 metriin. Sukelluksessa todettiin kohteen sopivan huonosti lohikalojen kutupaikaksi. Ala puolella on tarkastellun kohteen 12 pohjakuva. Kuva 18. Kohteen 12 pohjakuva.

21 Kohde 13 Kohde 13 sijaitsi Vuoksen itäpuolella, ns. palolaitoksen luiskan kohdalla. Aluetta tutkittiin ko. kohdasta päävirran suuntaisesti alajuoksulle päin. Rannassa oli jonkin verran kiviä (päänkokoisia) ja soraa (kuva 19 alla). Hyvä kutualue näytti jatkuvan pidempään alavirtaan. Sukelluksessa todettiin kohteen sopivan hyvin kutupaikaksi. Kuva 19. Kohteen 13 pohjakuvia Kohde 14 Kohde 14 sijaitsi Imatrankosken voimalaitoksen alapuolella, missä Imatrankosken vanha uoma ja nykyinen voimalaitoskanava yhtyvät. Alue rajoittui etelä- puolelta Mellonlahden patotiehen, ja Vuoksen ns. päävirta kulki alueen pohjoispuolella. Alue oli kooltaan n. 0,8 ha ja syvyys vaihteli 0-2m. Alue syveni mentäessä päävirtaa kohti, ja päävirran reunassa syvyys kasvoi nopeasti.

22 21 Alueella tunnettiin lohikalojen kutukäyttäytymisestä, ja pohja soveltui hyvin sorakkoisuutensa ansiosta kutualueeksi. Kohde oli myös perhokalastajien suosiossa hyvän kahlattavuutensa vuoksi. Vuoksen alajuoksulla, Imatrankosken voimalaitoksen alapuolisella osalla, veden pinnan korkeus vaihtelee voimakkaasti. Vedenkorkeuden muutokset johtuvat Imatrankosken ja Svetogorskin voimalaitosten eriaikaisista toiminta-ajoista. Ylä- ja alaveden korkeuden vuorokausi vaihtelu on jopa yli yhden metrin. Veden korkeuden vaihtelun seurauksena Mellonlahden kutualueesta jää pahimmillaan kuiville yli 60 % kutualueen kokonaispinta-alasta (kuva 20 alla). Kuva 20. Vedenpinnan laskiessa kutualueesta jää suurin osa kuivaksi.

23 22 Korkeusvaihteluiden takia lohikalojen kudulla ei ole mitään mahdollisuutta onnistua vallitsevissa oloissa, kuivilleen jäävillä alueilla. Kutu tuhoutuu jouduttuaan alttiiksi pakkaselle ja linnuille. Tutkimuspäivänäkin alueen reunoilla oli useita variksia ja harakoita ruokailemassa (kuva 21 alla). Nuolen osoittamassa kohdassa on havaittavissa useita variksia. Kuva 21. Taustalla varisparvi nauttimassa mätiateriaa.

24 23 Alla olevissa kuvissa valmistaudutaan sukellukseen Mellonlahden lähellä olevalla kutusoraikolla.. Avustajana toimii Imatran kaupungin kalastusmestari Tomi Menna ja sukeltajana Karo Korhonen. Kuvat 22 ja 23. Sukeltaja valmistautumassa pohjan tutkimukseen ja pienemmässä kuvassa on sukellustilanne. Mellonlahden soraikon pinta-alasta tutkittiin n. 80 %. Sukeltajan havaintojen perusteella koko alueella oli runsaasti irrallisia mätijyviä, mutta varsinaisia kutukuoppia, joissa olisi ollut mätiä, ei havaittu. Alueen tutkimista ja mädin havaitsemista haittasi erittäin pilvinen ja sateinen sää, joka heikensi näkyvyyttä veden alla. Kuvien otossa käytettiin salamaa, joka aiheutti mädin valottumisen. Lisäksi vedenvirtaus vaikeutti paikallaan pysymistä. Tämän takia kameran tarkentaminen pohjassa oleviin mätimuniin oli hankalaa. Alueen tutkiminen ajoitettiin tarkoituksella myöhäiseen ajankohtaa (18.11), jolloin mahdollinen taimenen kutu oli jo tapahtunut ja mäti löydettävissä. Sukeltaja Karo Korhosen tehtävänä oli dokumentoida mahdolliset mätilöydökset. Seuraavan sivun kuvissa on pohjassa sekä yksittäisiä mätimunia että mätirykelmiä.

25 Kuvat Mätikuvia Vuoksesta. Alhaalla oikealla olevassa kuvassa näkyy useamman mätimunan rykelmä. 24

26 25 3 YHTEENVETO Vuoksen yleissuunnitelmaan liittyvässä kutupaikkakartoituksessa selvisi, että Vuoksessa on jonkin verran lohikaloille kutuun soveltuvia soravaltaisia alueita. Neljästätoista tutkitusta alueesta yhdeksän sopi hyvin tai erinomaisesti lohikalojen kutualueeksi. Pääosaltaan kuitenkin pohjan muoto ja koostumus ovat sellaisia, että ne eivät ole tyypillisiä kutualueita. Pääuoman voimakas virta (mäti ei pysy paikallaan) ja syvä "rännimäinen" muoto sekä matalat, heinittyneet ja limettyneet rantaalueet vähentävät kutualueiden pinta-alaa. Tutkimuksessa saatiin myös varmistus siitä, että ennakkoon tiedossa olevat alueet, joissa on lohikalojen kutukäyttäytymistä havaittu, ovat ainakin pohjan laadultaan sopivia alueita. Merkittävänä havaintona voidaan todeta se, että Imatrankosken voimalaitoksen alapuolinen ns. Mellonlahden matalikko on taimenen lisääntymisaluetta ja nykyinen vedenpinnan korkeusvaihtelut tuhoavat suurimman osan mädistä. Tämä ongelma tulisi ratkaista mahdollisimman pian, sillä joka vuosi menetetään arvokkaita luonnon taimenia. Mikäli pinnan korkeuden vaihtelua ei saada loppumaan, voisi yhtenä vaihtoehtona olla alueen pengertäminen. Tällöin suurin osa nykyisin kuivilleen jäävästä alueesta jäisi veden alle, vaikka vedenpinta laskisi. Samalla alueella voisi suorittaa myös muita kutualueen kunnostustoimia esim. kivityksiä.

27 2 LÄHTEET Sähköinen dokumentti Saarnisto Matti Vuoksen synty ja Vuoksenlaakso. Suomalainen tiedeakatemia. verkkodokumentti. [viitattu ] Saatavissa: Etelä-Karjalan Instituutti. Virtuaalimatka Saimaalta Laatokalle. Virtuaali Vuoksi. verkkodokumentti. [viitattu ] Saatavissa: Kirjallisuuslähde Seppovaara Ossi Vuoksi. Luonto ja ihminen vesistön muovaajina. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Gummeruksen kirjapaino ISBN [viitattu ]. Julkaisematon lähde Menna Tomi, 2010, henkilökohtainen tiedonanto, [viitattu ]

28

29

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT Helsingin perhokalastajat ry on vuodesta 2009 alkaen kunnostanut Mätäjokea Pitäjänmäen Talissa. Tavoitteena on palauttaa äärimmäisen

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 30.9.2016 HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Päivämäärä 30.9.2016 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Imatra Ukonniemen alueen sekä sen pohjoispuolisen rantaalueen ja kylpylän ranta-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Imatran kaupunki 2 Sisältö: Kansikuva Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ ELOKUUSSA JA SYYSKUUSSA 2010 TEHTYJEN KARTOITUSTEN TULOKSET Puruveden Harjus ry 2011 HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset

Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Pielisjoelle suunnitellun lyhytaikaissäädön ekologiset vaikutukset Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Taustatietoa Pielisjoesta ja järvilohesta Pielisjoki oli ennen

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen kaupunki 1 (1) PISPALAN KEVÄTLÄHTEET MAASTOTYÖ Kuva 1 Lähteiden sijainti kartalla Pispalan kevätlähteiden kartoitus suoritettiin 20.4.2011, 3.5.2011 ja 27.5.2011.

Lisätiedot

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen.

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen. 1/5 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. Jokikatu 17, 06100 PORVOO Föreningen vatten- och luftvård för Östra Nyland och Borgå å r.f. Ågatan 17, 06100 BORGÅ Sampo Vainio 10.8.2004

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 Markku Nieminen NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 1. JOHDANTO Näsijärven

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009

Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009 Kymijoen Anjalankoski Pyhäjärvi välisen osuuden koski- ja virtapaikat, niiden pohjanlaadut sekä lohen ja meritaimenen lisääntymisalueet, 2009 Jukka Rinne, Markus Tapaninen 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä.

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. Kartta 5. Alakoski nykytilassa karttahahmotelmana. Kartta 6.Ilmakuva

Lisätiedot

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry

Kari Stenholm. Virtavesien hoitoyhdistys ry Kari Stenholm Virtavesien hoitoyhdistys ry Vantaanjoen vesistö -Vantaanjoen 100 km pitkä pääuoma lähtee Hausjärveltä ja laskee mereen Helsingissä -Vantaanjoen vesistön yhteenlaskettu uomapituus on yli

Lisätiedot

Karjaanjoen vesistön ongelmia

Karjaanjoen vesistön ongelmia Kuinka tehdään lohikaloille sopivia elinympäristöjä kokemuksia Karjaanjoen vesistöstä Hur skapar man lämpliga livsmiljöer för laxfiskar erfarenheter från Karisåns vattendrag Mustionjoki helmeilee-tapahtuma

Lisätiedot

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1).

Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). LIITE 3 Liite 3. Valokuvat, Lumijoki Kuva 1. Ylä-Lumijärven eteläpäädystä alkavan Lumijoen alkupäässä oleva ponttipadon alue on puhdas. (NP1). Kuva 2. Lumijoen ensimmäiset kalkkihavainnot ovat näytepisteen

Lisätiedot

Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004

Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004 Radiotelemetriaseuranta Vuoksella 2004 Pekka Marttinen 19.10.2004 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 2 YLEISTÄ RADIOTELEMETRIASEURANNASTA...3 2.1 LÄHETIN (ULKOISESTI KIINNITETTÄVÄ)...4 2.2 VASTAANOTIN...4 3 SEURANNASSA

Lisätiedot

Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008

Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008 1 Vammala Putaja Kiikoiskosken arkeologinen kartoitus 2008 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Hämeen TE-keskus 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Havainnot...

Lisätiedot

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK

Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Aura OK Rautalammin kunta Kirkonkylän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014 Samuel Vaneeckhout Aura OK Työn suorittaja: FT Samuel Vaneeckhout (Osuuskunta Aura) Työn tilaaja: Rautalammin kunta Kenttätyöajankohta:

Lisätiedot

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto

Puruveden kehitys ja erityispiirteet. Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto Puruveden kehitys ja erityispiirteet Puruvesi-seminaari 6.8.2011 Heikki Simola Itä-Suomen yliopisto PURUVESI KARU JA KIRKASVETINEN SUURJÄRVI Sekä Puruvesi että Pyhäjärvi ovat kirkasvetisiä suurjärviä,

Lisätiedot

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o. TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.

Lisätiedot

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km

Väliväylä Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Kannuskoski - Pyötsiä 9 km Sulunkoski, niva / I- N 60 57.179' E 27 09.474' (WGS84) Kivisessä koskessa on oikeassa reunassa oleva suora ja kapea kivetön ränni. Kyykoski, I N 60 57.221' E 27 09.632' (WGS84)

Lisätiedot

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014

Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Mäntsälänjoen vuollejokisimpukkaselvitys Mäntsälän vanhalta myllypadolta Hirvihaaranjoen yhtymäkohtaan 2014 Rami Laaksonen 29.7.2014 1 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue ja menetelmät... 3 3. Tulokset...

Lisätiedot

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS IMATRA - FINLAND Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI Kalastajan opas VUOKSI KALASTAJAN OPAS Kalapaikkana Vuoksi Vuoksen kalastusmatkailulla on pitkät perinteet. Ensimmäiset tarinat

Lisätiedot

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus 2015 1(5) KAUKAISEMPAA HISTORIAA Kokemäenjoen suu on siirtynyt vuosisatojen kuluessa länttä kohti. Joen suu oli Kivinin Kahaluodon kapeikon kohdalla noin sata vuotta

Lisätiedot

Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013

Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013 ALLECO RAPORTTI N:O 6/2013 Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013 Panu Oulasvirta MARINE BIOLOGICAL AND LIMNOLOGICAL CONSULTANTS Veneentekijäntie 4 FI-00210 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)45 679 0300

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. 1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Kokemäenjoen nahkiaisselvitys. -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus

Kokemäenjoen nahkiaisselvitys. -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus Kokemäenjoen nahkiaisselvitys -toukkien määrä ja elinympäristö -ylisiirtojen tuloksellisuus Lähtötilanne suunnittelulle Voimalaitosten kalatalousmaksut Hoitosuunnitelma: tarpeellista selvittää nahkiaisen

Lisätiedot

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002

KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 1 KUOPION RIISTAVEDEN ITÄOSAN YLIMMÄINEN-JÄRVEN JA TUUSJÄRVEN VÄLISEN HARJUALUEEN (Muuranmäki - VT 17 välillä) MUINAISJÄÄNNÖSINVENTOINTI 2002 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantaja: Pohjois-Savon Liitto

Lisätiedot

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9.

Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Erilaisten rantarakenteiden vertailu, rakenne, käyttöominaisuudet, ulkonäkö ja kustannukset AK 498 Selvitys 9. Rannan stabilointi maksaa noin 10 metriä leveällä kaistaleella 6 500 /jm, kun savikerroksen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina 2013-16 Numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kohde Rautajoki Myllyoja Kikkelänjoki Vahokoski Hanhijoki Myllypuro Särkikoski Vilppulankoski Vilppulankoski Loppiskoski

Lisätiedot

Pyhäjärven rantaosayleiskaava

Pyhäjärven rantaosayleiskaava KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

Lestijärven tuulivoimapuisto

Lestijärven tuulivoimapuisto S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LESTIJÄRVEN TUULIVOIMA OY Lestijärven tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet E126 x 118 x HH170 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 182014 P20818 FCG

Lisätiedot

Kolmen helmen joet hanke

Kolmen helmen joet hanke Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 286/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 15.8.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Kannusjärven

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö HÄRÄNSILMÄNOJA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 15.11.010 Sisältö Johdanto... Häränsilmänojan kokonaisuus... 4 Kartta 1 Pääuoma... 5 Kartta Kulmalan eteläpuoli joen haarat... 14 Oikeanpuoleinen

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen

Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Säännöstelyn vaikutus Pielisen järvikutuiseen harjukseen Tapio Sutela, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Joensuu 6.6. 2013 1. Järvikutuisen harjuksen ekologiaa Puhtaiden vesien kala Suosii suurten

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p

Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A Kouvola p Tmi Manumaa Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Haukitie 7 A 1 45160 Kouvola p. 040-5050620 manu.vihtonen@gmail.com www.manumaa.simplesite.com - Kaakkois-Suomessa pitkät perinteet kunnostuksissa, kuten myös

Lisätiedot

KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 1. Rakennustyömaa. Neljä harmaakiviseinän jäännöstä

KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 1. Rakennustyömaa. Neljä harmaakiviseinän jäännöstä Turku, KAUP.OSA KORTTELI TONTTI TUTKIMUSPAIKKA Hämeenkatu 28 II 4 TUTKIMUKSEN LAATU Rakennustyömaa AIKA 5.5.-22.7.98 TUTKIJAT VALOKUVAAJAT H.Brusila, N.Lepokorpi, A.Pihlman M.Puhakka, A.Pihlman, N.Lepokorpi

Lisätiedot

Tarkastussukellukset Hämeenlinna Porraskoski

Tarkastussukellukset Hämeenlinna Porraskoski TARKASTUSRAPORTTI Tarkastussukellukset Hämeenlinna Porraskoski 4.7.2012 MA201211:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT EVELIINA SALO JA SALLA PÄRSSINEN 2 Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005

LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 1 LAPPEENRANTA Ruohosaaren muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta 1: 20 000... 5 Kansikuva: Ruohosaaren

Lisätiedot

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Juha Salonen Syntynyt 1980 Helsingissä Asunut 20v Helsingin Malmilla, nykyään Vantaalla Kasvimaapalsta puron rannalla Opiskellut kalataloutta Savonlinnassa Töissä

Lisätiedot

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Laukaa Kirkonkylän Kylmäniemen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3

Lisätiedot

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Taipalsaari Sarviniemen ranta-asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Saimaa Spirit Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Kuvat... 5 Kansikuva:

Lisätiedot

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?

Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi

Lisätiedot

Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000

Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen

Lisätiedot

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 KALASTUKSEN VALVONNAN RAPORTTI 1 1. VALVONTA-AJANKOHTA Päivämäärä 29.5.2011 Klo 15 17 (1 valvoja) Säätila Pilvinen Tuulen nopeus n 5 m/s Etelä Kaakko

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Kokemäenjoen siikatutkimukset

Kokemäenjoen siikatutkimukset Kokemäenjoen siikatutkimukset Lari Veneranta, Luonnonvarakeskus 12.4.2016 Kokemäenjoen siian historia Alkujaan merkittävä vaellussiikajoki, Harjavallan pato käyttöön 1939 Vaellussiikakanta taantui ja katosi

Lisätiedot

VIITA SAMMAKON KUTUALUEKARTOITUS LAIHIAN VAATIMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014

VIITA SAMMAKON KUTUALUEKARTOITUS LAIHIAN VAATIMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014 EPV BOTURVE OY VTA SAMMAKON KUTUALUEKARTOTUS LAHAN VAATMONNEVALLA TOUKOKUUSSA 2014 *sr Ahma ympäristö Oy lmajoki 2014 1. 1 JOHDANTO Laihian Vaatimonnevalla toukokuussa 2014 tehty viitasammakon kutualuekartoitus

Lisätiedot

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ

KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ 1 (5) KIRNULANOJA 1 - VESIENHOITOHANKE, PYHÄJOKI, POLUSPERÄ Hankkeen tavoitteet Hanke on osa Liminkaojan valuma-alueen kunnostusta, jonka tavoitteena on vesiensuojelun parantaminen ja metsäojitustoiminnan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Suot ja kosteikot Suot ja kosteikot 47. Mantereenrahka Pinta-ala: Kylä: Omistaja: Status: Metso soveltuvuus: 4,2 ha Hulaus Yksityinen Arvokas luontokohde Kyllä Mantereenrahka sijaitsee Hulausjärven rannalla Vesilahden ja

Lisätiedot

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija

Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Petri Karppinen tutkija, biologi, FM, jatko-opiskelija Telemetriatutkimuksia: Tenojoki, Utsjoki, Akujoki, Näätämöjoki, Simojoki, Tuulomajoki (Venäjä), Oulujoki, Iijoki, Vantaanjoki, Kymijoki, Porvoonjoki,

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lapinlahti Alapitkän osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: Lapinlahden kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kirveen löytöpaikka...

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund

Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund 1 Nokia Linnavuori Linnavuoren itäpuoleisen asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2011 Ville Laakso Antti Bilund Kustantaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen. Lataa

Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen. Lataa Lataa Suursaimaa - Matti Hakulinen Lataa Kirjailija: Matti Hakulinen ISBN: 9789529314409 Sivumäärä: 103 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.36 Mb Noin 7000 vuotta sitten epätasainen maankohoaminen yhdisti

Lisätiedot

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin?

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 3.6.2019 Mikkeli Suomessa sorastusbuumi 2010-luvulla Lukuisia

Lisätiedot

TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta

TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta 2 Tiiran uimarantaprofiili SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa

Lisätiedot

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet vuonna 2005 Lounais-Suomen kalastusalue 2006 Jussi Aaltonen Lounais-Suomen kalastusalue Valkkimyllynkuja 2 20540 Turku Puh. 02-2623 444 2 Johdanto Vähäjoessa ja sen

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli

Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Lisääntymisalueiden huollot Vantaanjoella ja jokitalkkaritoimintamalli Iktyonomi Velimatti Leinonen, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry. Kuva: Hasse Härkönen Vantaanjoen ja Helsingin

Lisätiedot

RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita

RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita KYMIJOEN POHJOISOSAN OSAYLEISKAAVA Y21 RANTARAKENTAMINEN, mitoituksen periaatteita Pöyry oy, 29.5.2007 1 NIEMET JA KANNAKSET Todellista rantaviivaa on suoristettu, jolloin siitä on poistunut alle 50m kapeat

Lisätiedot

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Matti Vaittinen 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSALUE 3 3 AINEISTO

Lisätiedot

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa

Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Lappeenranta Höytiönsaari Marjolan eteläpuolinen alue muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Lappeenrannan Yritystila Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta

2. Virhon mielipide Voikosken kalatien rakennussuunnitelmasta Virtavesien hoitoyhdistys ry c/o Esa Lehtinen Kirjastopolku 5 B 13 08500 Lohja www.virtavesi.com VIRTAVESIEN HOITOYHDISTYKSEN MIELIPIDE, 15.1.2015: Asia: Voikosken vesivoimalaitoksen uuden voimalaitosyksikön

Lisätiedot

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Rautavaara Lapinjärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Ulla Kuusinen Yhteistyössä Lahden seudun ympäristöpalvelut Johdanto Haritunjoella on potentiaalia kehittyä hyväksi kalavesistöksi. Kalataloudellisen

Lisätiedot

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:

Lisätiedot

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005

KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 1 KUORTANE Kirkonseudun ranta-alueen muinaisjäännöskartoitus korttelissa 54 2005 Hannu Poutiainen, Hans-Peter Schulz, Timo Jussila Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kartoitustyö...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Littoistenjärven lammikkikartoitus

Littoistenjärven lammikkikartoitus Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Pohjois-Suomen alehallintovirasto LUPHAKEMUS PAATINJOEN VANHANUOMAN SEKÄ PAATINJOKISUUN RUOPPAAMISEEN

Pohjois-Suomen alehallintovirasto LUPHAKEMUS PAATINJOEN VANHANUOMAN SEKÄ PAATINJOKISUUN RUOPPAAMISEEN Pohjois-Suomen alehallintovirasto 17.12.2012 Linnankatu 1-3, Oulu PL 293, 90101 Oulu Oterman kalavedenosakaskunta Reijo Virkkunen Holapantie 19 91720 OTERMA ASIA: LUPHAKEMUS PAATINJOEN VANHANUOMAN SEKÄ

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi

9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 10.5.2010 VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 1 Vapo Oy: Lampien viitasammakkoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 3 3.1 Sammallampi 3 3.2 Ahvenlampi 4 3.3 Haukilampi

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja.

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja. Niittotarveselvitykset Pieksämäki Letvetlampi Letvetlampi on matala, lähes umpeenkasvanut lampi, jonka läpi laskee Törmäjoki Härkäjärvestä Siikalahteen. Vedenkorkeus oli selvitystä tehtäessä noin 20-30

Lisätiedot