PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT , LAHTI TERVETULOA, TULEVAISUUDEN TEKIJÄT!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT , LAHTI TERVETULOA, TULEVAISUUDEN TEKIJÄT!"

Transkriptio

1 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT L A HTI

2 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT , LAHTI TERVETULOA, TULEVAISUUDEN TEKIJÄT! Sään ääri-ilmiöt, ihmisten aiheuttamat onnettomuudet sekä infrastruktuurin muutokset haastavat yhteiskunnan toimintakyvyn. Tulevissa maakunnissa nähdään pelastuslaitokset riskienhallinnan, varautumisen ja turvallisuuden koordinoijina, mutta edelleen niiden keskeisenä tehtävänä on hallintomallista riippumatta onnettomuuksien ehkäisyn, pelastustoiminnan ja ensihoidon palveluiden tuottaminen. Uudistus vaatii aina viestintää. Vain nykyistä parempi viestintä voi tukea pelastustoimen strategisten tavoitteiden saavuttamista. Viestintää toimialalla on kehitettävä, suunniteltava ja resursoitava osana kokonaisuutta aivan samoin kuin kaikkea muutakin toimintaa. Palopäällystöpäivät vastaavat ajan haasteisiin, ja luvassa on ohjelmaa, josta jokainen pelastus- ja turvallisuusalan toimija saa uutta ammennettavaa. Lisäksi Palopäällystöpäivät antavat erinomaisen tilaisuuden verkostoitumiselle, tuttujen tapaamiselle ja ajatusten vaihtamiselle. Tuttuun tapaan alan kärkiyritykset ovat mukana monipuolisessa näyttelyssä, jossa pääset tutustumaan uutuustuotteisiin ja palveluihin. Palopäällystöpäivät juontaa jo aiemmilla päivillä "oppisopimuksella pätevöitynyt nuorempi sammutusmies" Nicke Lignell. Nicke on tuttu Palopäällystöpäivien lisäksi esiintymisistään useissa tv-sarjoissa, elokuvissa ja viihdeohjelmissa sekä lukuisissa teatterikappaleissa.

3 TERVETULOA PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVILLE LAHTEEN Pelastusalan vuosittainen suurtapahtuma Palopäällystöpäivät järjestetään Lahdessa Sibeliustalossa konserttitalossa, jonka australialainen lehti The Sydney Morning Herald valitsi vuonna 2009 yhdeksi kymmenestä maailman parhaasta konserttitalosta. Sibeliustalo sisältyi myös The Guardianin kymmenen parhaan konserttitalon listaan vuonna 2015 ja The Wall Street Journalin nimeämien Euroopan viiden parhaimman konserttisalin joukkoon. Vuonna 2000 valmistuneessa Sibeliustalossa on järjestetty vuosittain satoja erilaisia tapahtumia, mukana vuonna 2006 Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella järjestetty EU-maiden epävirallinen huippukokous. Jos viime vuonna puitteet olivat upeat, väitän, että nyt pääsemme vähintään samaan, sillä Sibeliustalo sijaitsee Vesijärven rannassa upeissa päijäthämäläisissä maisemissa ja kokonaisuus on vaikuttava. Pelastushenkilöstölle on kautta aikojen ollut tyypillistä yhteenkuuluvuuden tunne, jota on vaalittu eri tavoilla. Yhtenä osoituksena siitä ovat eri tapahtumat, joista Palopäällystöpäivät ovat mielestäni yhdet parhaiten järjestetyistä. Koska pelastushenkilöstön työ on ajoittain erittäin vaativaa, sille hyvän vastapainon tarjoavat yhteiset tapahtumat, jotka ovat myös oiva tilaisuus tavata ammattiveljiä, keskustella yhteisistä asioista, rentoutua ja verkostoitua. Elämme tällä hetkellä suurien muutosten valmistelun aikaa: maakunta-, sote- ja pelastustoimen uudistukset ovat valmistelun alla. Jokainen muutos maakuntauudistuksessa vaikuttaa myös pelastustoimen tulevaisuuteen, tahdoimme sitä tai emme. Meidän tulee olla valmiit muuttamaan omia toimintamallejamme, jos siihen tulee tarve. Uskon, että yhdessä tekemällä pelastustoimi vahvistaa asemiaan yhteiskunnan turvallisuustoimijana. Palopäällystöpäivien ohjelma on rakennettu niin, että jokaiselle mukanaolijalle on varmasti aihe, joka herättää mielenkiintoa. Ohjelmassa on huomioitu viimeaikainen yhteiskunnan kehitys yhä riskialttiimmaksi ja ohjelmassa käsitellään esim. kansainvälistä yhteistyötä hybridi- ja terrorismiuhkien torjunnassa, mutta ohjelmassa on myös pelastuslaitosten työaikaan liittyvää asiaa, unohtamatta sopimuspalokuntia ja vapaaehtoistoimintaa, eli tarjonta on kattava. Näillä sanoilla toivotan teidät kaikki tervetulleiksi Päijät-Hämeeseen ja Lahteen Sibeliustalolle kuulemaan, keskustelemaan ja kehittämään yhdessä pelastustoimen asioita. Jari Hyvärinen Pelastusjohtaja Päijät-Hämeen pelastuslaitos

4 20 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT L A HTI PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT , OHJELMA Keskiviikko PRE-SEMINAARI VARAUTUMINEN 9.30 ILMOITTAUTUMINEN JA AAMUKAHVI TILAISUUDEN AVAUS Jari Sainio, puheenjohtaja, Suomen Palopäällystöliitto KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ HYBRIDI- JA TERRORISMIUHKIEN TORJUNNASSA VALTIONEUVOSTON TERVEHDYS Timo Soini, ulkoministeri (sin.) TURUN JOUKKOPUUKOTUS Tapio Huttunen, poliisipäällikkö, Lounais-Suomen poliisilaitos Petri Virolainen, sairaalajohtaja, Turun yliopistollinen keskussairaala Saara Malila, viestintäjohtaja, Turun kaupunki Mika Kontio, pelastuspäällikkö, Varsinais-Suomen pelastuslaitos TERRORISMI ILMIÖNÄ Leena Malkki, terrorismitutkija, Helsingin yliopisto LOUNAS EUROOPPALAINEN HYBRIDIKESKUS MITÄ, MIKSI, MITEN? Jukka Savolainen, johtaja, haavoittuvuudet ja resilienssi -verkosto, Eurooppalainen hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus MITÄ KEINOJA MEILLÄ ON TERRORISMIN TORJUMISEKSI? Sami Ryhänen, poliisiylitarkastaja, sisäministeriö KAHVI KESKUSTELU: TERRORISMI JA HYBRIDIVAIKUTTAMINEN VARAUTUMISEN HAASTEENA Kari Tolvanen, kansanedustaja (kok.) Minna Branders, kokonaisturvallisuuden tutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu Tero Ihatsu, palomies, uhkatilannekouluttaja, Suomen Palopäällystöliitto Saana Nilsson, erikoistutkija, Suojelupoliisi Eero Kytömaa, Staff Officer, NATO Keskustelua juontaa Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Markus Viitaniemi. Keskustelussa noudatetaan Chatham House -sääntöjä avoimen ja luottamuksellisen keskusteluilmapiirin varmistamiseksi TILAISUUDEN PÄÄTÖS

5 Torstai REKISTERÖITYMINEN AAMUKAHVI, NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA MIELENKIINTOISIA TAPAAMISIA PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVIEN AVAUS LAHDEN KAUPUNGIN TERVEHDYS Jyrki Myllyvirta, kaupunginjohtaja, Lahden kaupunki HERRA PARATKOON, MEILLÄ ON TEKEMISTÄ! KOHTI AVOIMEMPAA JA MONIMUOTOISEMPAA VIESTINTÄÄ Todellisuus muodostuu julkisuudessa. Pelastustoimen viestinnän on kyettävä nykyistä paremmin vastamaan kansalaisten ja sidosryhmien odotuksiin. Juuri nyt on oikea hetki ottaa loikka 2020-luvulle. Mika Mäkinen, viestintäjohtaja, sisäministeriö Johanna Franzén, suunnittelija, Etelä-Karjalan pelastuslaitos Kommenttipuheenvuoro Jarmo Haapanen, pelastusjohtaja, Jokilaaksojen pelastuslaitos LOUNAS, NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA MIELENKIINTOISIA TAPAAMISIA TEEMAOHJELMAT: A: PELASTUSTOIMI Erica hätäkeskustietojärjestelmä käyttöön Mika Lamu, hankejohtaja Hätäkeskuslaitos Erica myös pelastustoimen tietojärjestelmien keskiössä Teemu Luukko, erityisasiantuntija, Sisäministeriö Jukka Kangasvieri, pelastuspäällikkö, Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos B. YRITYSTURVALLISUUS Inhimilliset tekijät ja turvallisuus Ihmisen ja organisaation toiminta turvallisuuden tukena. Mitä voimme oppia onnettomuuksista? Petri Koistinen, kehityspäällikkö, Teollisuuden Voima Oyj Kommenttipuheenvuoro Hannu Hänninen, erikoistutkija, Onnettomuustutkintakeskus KAHVI, NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA MIELENKIINTOISIA TAPAAMISIA TEEMAOHJELMAT JATKUVAT A: PELASTUSTOIMI Avoin ajankohtainen aihe Tämä ohjelmaosio on varattu esiin nouseville ajankohtaisille pelastustoimintaa käsitteleville aiheille YHTEENVETO PÄIVÄN AIHEISTA KULJETUS HOTELLILLE KULJETUS HOTELLILTA SIBELIUSTALOLLE KAUPUNGIN VASTAANOTTO SIBELIUSTALOLLA Pelastustoimessa elää jostain syystä edelleen tiukassa käsitys, jonka mukaan viestintä häiriötilanteessa on jokin palopäällikön vasemmalla kädellä hoidettava pikkujuttu. Tervetuloa 2010-luvulle: maailma on muuttunut. - Johanna Franzén B. YRITYSTURVALLISUUS Työpaikkaonnettomuuksien tutkinta TOT TOT-tutkinnan tarkoituksena on työtapaturmien torjunnan tehostaminen selvittämällä onnettomuuteen johtaneet tapahtumat, tapaturmatekijät ja pohtia vastaavien tapaturmien torjuntatoimenpiteitä. Otto Veikkola, työturvallisuusasiantuntija, Tapaturmavakuutuskeskus TVK Case: Sammutustyötä tehnyt koneenhoitaja puristui infrakuivaimen ja koneen runkopalkin väliin paperitehtaalla Otto Veikkola, työturvallisuusasiantuntija, Tapaturmavakuutuskeskus TVK Kalle Seppänen, Senior Manager, Corporate Security & Fire Prevention, UPM Keskustelu

6 20 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT L A HTI PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT , OHJELMA Perjantai NÄYTTELY 9.00 VAPAAEHTOISET PELASTUSTOIMINNASSA JALOISSA VAI AVUKSI? Niki Haake, hankesuunnittelija, Suomen Punainen Risti KULTTUURIEN KOHTAAMINEN JA VAPAAEHTOISUUS Tuomas Milonoff ja Riku Rantala, Madventures-seikkailijat NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN JA MIELENKIINTOISIA KOHTAAMISIA KYMMENEN VUOTTA INHIMILLISESTI, AMMATILLISESTI, LUOTETTAVASTI Toimimmeko aina arvojemme mukaisesti? Kaipaavatko pelastustoimen arvot uudistamista? Tapio Aaltonen ja Pirjo Ahonen, Novetos LOUNAS JA NÄYTTELY SUOMEN PALOPÄÄLLYSTÖLIITON KEVÄTLIITTOKOKOUS MILLAINEN TYÖVUOROJÄRJESTELMÄ SOPII PELASTUSHENKILÖSTÖLLE? Työvuorojärjestelmä tuntuu toimialan ikuisuuskeskustelulta, mutta mitä tiedetään kansallisesti ja kansainvälisesti pelastusalan työvuorotyypeistä ja vuorotyön vaikutuksista terveyteen ja turvallisuuteen. Sampsa Puttonen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos Keskustelijoina aiheesta Simo Tarvainen, pelastusjohtaja, Keski-Suomen pelastuslaitos Ilkka Mustakangas, puheenjohtaja, Suomen Palomiesliitto Heli Hyttinen, ylipalomies, Etelä-Savon pelastuslaitos PÄIVÄN YHTEENVETO GET TOGETHER LAHDEN VPK:LLA Miksi keskustelu pelastustoimen tuottavuudesta keskittyy työaikaan? Työn sisällön, rakenteiden, käytäntöjen, kaiken pitää tukea perustehtävää ja näissä on paljon kehittämistä. Ilkka Mustakangas

7 Lauantai REKISTERÖITYMINEN JA AAMUKAHVI 9.30 TERVETULOA 9.45 SOPIMUSPALOKUNTABAROMETRIN KERTOMAA Yli neljännes oli harkinnut palokuntatoiminnasta luopumista viimeisen vuoden aikana. Yli puolet arvioi pelastuslaitoksen ja palokunnan välisen yhteistyön sujuvan vähintäänkin hyvin. Lähes neljännes ei ollut sisäistänyt työturvallisuutta koskevaa ohjeistusta. Lähes puolet oli ollut mukana toiminnassa yli 20 vuotta. Isto Kujala, toiminnanjohtaja, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto OSAAMISEN KEHITTÄMINEN PALOKUNNISSA Miten hallitaan tehtäväperustainen osaamisen suunnittelu palokunnissa? Mitä osaamisen kehittämistä tukevia välineitä ja aineistoja on? Miten hyvät käytänteet jaetaan ja jalostetaan verkostoissa? Petri Jaatinen, palokuntajohtaja, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö TAUKO JA MIELENKIINTOISIA KOHTAAMISIA MIKÄ MUUTTUU SOPIMUSPALOKUNTAHENKILÖSTÖN KOULUTUSJÄRJESTELMÄSSÄ? Pelastusopisto vastaa vuoden 2019 alusta sopimuspalokuntien koulutuksen kehittämisestä. Miten uudistus selkeyttää sopimuspalokuntien koulutuksen valtakunnallista suunnittelua, kehittämistä, ohjausta sekä koulutuksen toteuttamiseen osallistuvien organisaatioiden vastuita ja tehtäviä? Minna Hirvonen, koulutusjohtaja, Pelastusopisto Kirmo Savolainen, vanhempi opettaja, Pelastusopisto LOUNAS JA NÄYTTELYYN TUTUSTUMINEN SOPIMUSPALOKUNTATOIMINTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Tapani Lehtinen, aluepalopäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos Jyrki Tarhonen, työvaliokunnan puheenjohtaja, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto KAHVI VETOA & VOIMAA NYT JA AINA Palokuntalaisissa ympäri Suomen on valtavasti voimaa ja osaamista, joka on vielä osittain valjastamatta käyttöön. Tämä kertoo myös selkeää tarinaa yhteistyön merkityksestä kun jaetaan kokemuksia ja ollaan tekemisissä toistemme kanssa, pieniä ihmeitä voi tapahtua. Isto Kujala, toiminnanjohtaja, Suomen Sopimuspalokuntien Liitto MITEN KASVAN PALOKUNTANI KANSSA? Mika Gröndahl, hallituksen sihteeri ja varapuheenjohtaja, Veikkola VPK-FBK PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 2018 PÄÄTTYVÄT Lauantain ohjelma tuotettu yhteistyössä SSPL:n ja SPEK:n kanssa. Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään. ILMOITTAUDU MENNESSÄ: Osallistumismaksut Pre-seminaari varautuminen ke jäsenhinta 150 /hlö, muut 185 /hlö Palopäällystöpäivät to pe jäsenhinta 395 /hlö, muut 465 /hlö Palopäällystöpäivät la jäsenhinta 120 /hlö, muut 155 /hlö Osallistumismaksu vain yhdelle päivälle to tai pe jäsenhinta 225 /hlö, muut 260 /hlö Osallistumismaksut sisältävät opetusannin ja ohjelman mukaiset tarjoilut. Majoitus Olemme varanneet osallistujille mahdollisuuden majoittua joko Sokos Solo Seurahuoneella tai Lahden Cumuluksessa. Kauttamme tuleva majoitus tulee varata ilmoittautumisen yhteydessä. Sokos Solo Seurahuone 1-hh 123 ja 2-hh 76 /hlö/vrk Cumulus Lahti 1-hh 113 ja 2-hh 67 /hlö/vrk Majoitushinnat sisältävät majoituksen valitussa hotellissa, aamiaisen sekä hotelliasukkaiden saunavuoron sekä ohjelman mukaiset kuljetukset hotellin ja Sibeliustalon välillä. Pidätämme oikeuden mahdolliseen hotellimuutokseen hotellien varaustilanteen mukaan.

8 20 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT L A HTI PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVILLÄ 2018 MUKANA Suomen Palopäällystöliitto I Iso Roobertinkatu 7 A 5, Helsinki Puh. (09) I toimisto@sppl.fi I

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT TURKU 7.- 9.4.2016 T U R

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT TURKU 7.- 9.4.2016 T U R PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 2016 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT TURKU 7-942016 T U R K U 7 9 4 T U PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT R K U 7 9 4 Tervetuloa pelastusalan ykköstapahtumaan! Palopäällystöpäivät 2016 pidetään 7 94 Turussa,

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT, Mikkeli 14. 16.3.2013

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT, Mikkeli 14. 16.3.2013 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT, Mikkeli 14. 16.3.2013 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT, MIKKELI 14. 16. 3. 2 0 13 TERVETULOA MIKKELIIN! Palopäällystöpäivät 2013 pidetään 14. 16.3. Mikkelissä, konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa.

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT HELSINKI

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT HELSINKI PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 20 H E LS I N K I 6. 8.4.2017 17 TERVETULOA PELASTUSALAN YKKÖSTAPAHTUMAAN! 20 PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT H E LS I N K I 6. 8.4.2017 17 Pelastustoimi uudistuu ja muuttuu lähivuosina merkittävästi.

Lisätiedot

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa

Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintä nyt ja tulevaisuudessa Pelastustoimen viestintäfoorumi 27.8.2018, Helsinki tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto vt. viestintäjohtaja Milla Meretniemi, sisäministeriö pelastusjohtaja

Lisätiedot

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät

Yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa. Henkilöstö, talous ja tietojärjestelmät n työsuunnitelma Tausta Sisäministeriö asetti 15.12.2015 hankkeen pelastustoimen uudistamiseksi maakuntauudistuksen myötä. Hankkeen tavoitteena on varmistaa sekä parantaa pelastustoimen suorituskykyä toimintaympäristön

Lisätiedot

Tervetuloa Palopäällystöpäiville!

Tervetuloa Palopäällystöpäiville! PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 20 19 HÄM EENLIN NA 3. 5.4.2019 Tervetuloa Palopäällystöpäiville! Pelastusalan suurtapahtuma #ppp2019 lähestyy. Seuraavaksi kokoonnumme joukolla Hämeenlinnaan. Kiitos jo tässä vaiheessa

Lisätiedot

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 19. 21.3.2015 Tampere

PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 19. 21.3.2015 Tampere PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 19. 21.3.2015 Tampere PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 19. 21.3.2015 Tampere Tervetuloa pelastusalan ykkötapahtumaan! Palopäällystöpäivät 2015 pidetään 19. 21.3. Tampereella, Solo Sokos Hotel Tornissa.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus Hankejohtaja Taito Vainio SOTE- ja aluehallintouudistus 26.5.2016 2 Maakuntauudistuksen työryhmät 1. Maakuntahallinnon tehtäväsiirrot -valmisteluryhmä (Jäsen Mika Kättö) 2. Maakuntahallinnon

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Länsi-Suomen Pelastusalan liitto, koulutusseminaari 29.-30.10.2016 Erityisasiantuntija Jouni Pousi 29.10.2016 2 29.10.2016 3 29.10.2016 4 29.10.2016 5 29.10.2016 6 Pelastustoimen

Lisätiedot

Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät JHaa 1

Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät JHaa 1 Kohti avoimempaa viestintää - kommenttipuheenvuoro - SPPL-opintopäivät 22.3.2018 18.10.2017 JHaa 1 Pelastustoimen viestintä Nähdään kentällä vielä liikaa turvallisuusviestinnän (valistus- ja neuvonta)

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN

PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN PELASTUSLAITOSTEN TYÖHYVINVOINTIA KEHITTÄVÄ VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖELIN Pelastusalan työturvallisuusseminaari Kuopio 3. - 4.6. 2013 Ylitarkastaja Jouni Pousi 6.6.2013 Taustaa Hallitusohjelmaan perustunut

Lisätiedot

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019

Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Sopimuspalokuntahenkilöstön koulutusjärjestelmä 2019 Palopäällystöpäivät, 24.3.2018, Lahti koulutusjohtaja Minna Hirvonen vanhempi opettaja Kirmo Savolainen Sopimushenkilöstön koulutuksen kehittäminen:

Lisätiedot

Turvallisuutta älykkäästi

Turvallisuutta älykkäästi Turvallisuutta älykkäästi Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Valtakunnallinen turvallisuusseminaari järjestetään 27. 28.1.2016 Joensuussa hotelli Kimmelissä, Itäranta 1, Joensuu.

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja

Väliraportti. Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio. Harri Setälä Pelastusjohtaja Väliraportti Työryhmä: Turvallisuus- ja varautuminen Turvallisuuden osio Harri Setälä Pelastusjohtaja Tehtäväkentän analysointi ja lähitulevaisuuden haasteet Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta:

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

EKTURVA VIESTINTÄ HELSINKI

EKTURVA VIESTINTÄ HELSINKI EKTURVA VIESTINTÄ 4.12.2018 HELSINKI Viestintäpäällikkö Johanna Franzén, Etelä-Karjalan pelastuslaitos johanna.franzén@ekpelastuslaitos.fi 1 2 EKTURVA viestintä Ympäristötoimi KUNTA- TURVA Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Sodankylän kunnan tervehdys

Sodankylän kunnan tervehdys LAPIN ALUEELLINEN MAANPUOLUSTUSKURSSI NRO 51 30.1. 3.2.2017 / LUOSTO Maanantai 30.1. 08.00 - Linja-autokuljetus Rovaniemeltä 10.00-12.00 Ilmoittautuminen, lounas 12.00-12.40 Kurssin avaus Lapin sotilassoittokunta

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ Keskiviikko 9.12.2009 11.30-12.00 Neuvottelupäivien avaus Poliisin ja pelastustoimen yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus-

Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Pelastustoimen uudistushanke Viestintätyöryhmän työsuunnitelma - Pelastustoimen viestinnän tulevaisuus- Jarmo Haapanen 26.11.2017 Pelastustoimen uudistushankkeen viestintätyöryhmä Asetettu hankesuunnitelman

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö 19.10.2017 Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö LSPeL:n VPK:iden hallinnon ja päällystön opintopäivät 14.-15.10.2017 Ms Viking Amorella Turvallisuuden kehittäjä Olemme turvallisuuden yleishyödyllinen ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Työturvallisuus ja työhyvinvointi ajankohtaista sopimuspalokuntien kannalta Isto Kujala Palopäällystöpäivät 21.3.2015, Tampere Suomen Sopimuspalokuntien Liitto ry Työturvallisuus pelastusalalla Työturvallisuuslaki

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 24.9.2012 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Laatua verkkoonlaajakaistaseminaari. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton! Tervetuloa! Kuinka pohjoisen tietoliikenneyhteydet

Laatua verkkoonlaajakaistaseminaari. Seminaari on kaikille avoin ja maksuton! Tervetuloa! Kuinka pohjoisen tietoliikenneyhteydet Kuinka pohjoisen tietoliikenneyhteydet toteutetaan laadukkaasti? Kuka rakentaa, minne ja millä rahoituksella? Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemykset laadukkaiden tietoliikenneyhteyksien toteuttamisesta

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 Kokousaika 11.1.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hallituksen linjaukset pelastustoimen

Lisätiedot

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos SITRA Megatrendit 2016 Kuvaus terrorismiverkostoista Lähde: Big, Allied and Dangerous:

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika klo: 09:00 11.30 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) Läsnä Helisten Petteri puheenjohtaja Haapanen

Lisätiedot

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen

16.1.2015. haasteet ja toimintaymp. Pelastustoimen Tiina Männikkö&Jouni Pousi Hankesuunnitelma 16.1.2015 LUONNOS 1 (7) SM044: 00/2014 SMDno-2014-2718 PELASTUSTOIMEN STRATEGIA VUOTEEN 2025 -HANKE 1. Pelastustoimen strategiahankkeen ja tehtävä Sisäministeriö

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali)

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä. Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20 (Siikasali) POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Pelastustoimi ja varautuminen työryhmä Aika 11.01.2017 klo: 09:00 11.15 Paikka Pohjois-Pohjanmaan liitto, Sepänkatu 20

Lisätiedot

Avustuspäätökset 4.3.2010

Avustuspäätökset 4.3.2010 Avustuspäätökset 4.3.2010 Myönteiset erityisavustuspäätökset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, v. 2010 1. hakukierros Kokeilu-, käynnistämis-, tutkimus-, kehittämishankkeet: Liikenteen turvallisuusvirasto,

Lisätiedot

VIII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, Tampere

VIII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, Tampere VIII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi 19.- 21.4.2017 Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, 33100 Tampere Ilmoittautuminen ja kahvi klo 8.00 9.00 Keskiviikko 19.4.2017 9.00 9.05 Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA

OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA 12.12.2013 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KUUSAMOSSA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja

HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA. Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja HALLITUSOHJELMA-HENKILÖSTÖN NÄKÖKULMA Grand Marina Congress Center, Helsinki Kim Nikula Järjestön johtaja 26.3.2019 GROUND ZERO (palattu ns. lähtöruutuun) MAKU-SOTE KAATUI MITÄ SEURAA- VAKSI? EDUSKUNTA-

Lisätiedot

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä KIRKKONUMMI.,-YRKSLfrTI Liite PatuL 12 / 29.9.2016 ESPOO ESBO Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Kirje 0303.00 6.9.2016 lw 09. 09, 2016, O. ^1/6^ Kftsil. Buhanri. 1(2) 13746/2016 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012

Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen tilinpäätös 2008 ja 2009 -hanke, tilinpäätös- ja kustannusanalyysin tuloksia Jaana Määttälä, KTM, tutkija 28.8.2012 Pelastustoimen kokonaiskustannusanalyysi vuosilta 2007 2010: pelastuslaitokset,

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 1 Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät KJY:n Henkilöstöjohtamisen verkosto järjestää henkilöstöjohtamisen seminaarin 13. 14.10.2009 Lahdessa. Seminaarin teemana on henkilöstösuunnittelu. Seminaarin toisen

Lisätiedot

Miten ennakoida viestintäkriisit

Miten ennakoida viestintäkriisit Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Miten ennakoida viestintäkriisit Vaikutusten ennakkoarivointi tulevaisuuden kunnassa Kuntatalo 17.1.2018 Jari Seppälä Viestinnän erityisasiantuntija

Lisätiedot

Suomen Palopäällystöliitto. Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932

Suomen Palopäällystöliitto. Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932 Suomen Palopäällystöliitto Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932 Aatteellinen yhdistys Jäseniä yli 2.000 pelastustoimen päällystö, alipäällystö ja asiantuntijatehtävissä olevia turvallisuusalan asiantuntijoita

Lisätiedot

Laboratorioalan teemapäivät

Laboratorioalan teemapäivät Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä

Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Sopimuspalokuntatoiminta Päijät Hämeessä Palopäällystöpäivät Lahti 24.3.2018 Jyrki Tarhonen SSPL Päijät Häme Tapani Lehtinen aluepalopäällikkö Päijät Hämeen Pelastuslaitos Päijät Hämeen Pelastuslaitos

Lisätiedot

Suomen Palopäällystöliitto. Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932

Suomen Palopäällystöliitto. Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932 Suomen Palopäällystöliitto Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1932 Jäseniä yli 2.000 Aatteellinen yhdistys pelastustoimen päällystö-, alipäällystö- ja asiantuntijatehtävissä olevia turvallisuusalan asiantuntijoita

Lisätiedot

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi!

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! Olet tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja kertomaan, miten toivot omalla alueellasi järjestämisessä edettävän.

Lisätiedot

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi

Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa. Tero Suursalmi Varautuminen ja pelastustoimi Uudenmaan maakunnassa Tero Suursalmi 7.6.2018 Valmistelun keskeinen sisältö 1(2) Uudenmaan maakunnan varautumistoiminnan valmistelu aloitettu 4/2018, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit?

Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? 8.9.2014 Millaisen sopimuspalokuntien päällikkökurssin rakentaisit? SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä 6.9.2014 Sokos Hotel Alexandra Markku Savolainen Koulutuspäällikkö Taustaa Pelastustoimintaan

Lisätiedot

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa 2.11.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Työturvallisuus mitä käsitetään? Työturvallisuuden käsitekartta (Tampereen

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019 LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019 6. 7.5.2019 Tampere LUENTOPÄIVIEN NÄYTTEILLEASETTAJAT Fisher Scientific Oy G.W.Berg Oy HYXO OY Labnet Oy Labo Line Oy Lahti Precision Oy Martten Finland Oy Mediq Oy Mekalasi

Lisätiedot

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turku, Logomo

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turku, Logomo Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 31.1. 1.2.2018 Turku, Logomo Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa OHJELMA Keskiviikko 31.1.2018 10.00 Ilmoittautuminen ja aloituskahvit 10.30 Tervetuloa!

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 ten sivutoimisen ja vapaaehtoisen henkilöstön koulutusjärjestelmän kehittäminen, lausunto koulutuksen kehittämistyöryhmän esityksestä HEL 2016-004710 T 01 03 00 00

Lisätiedot

Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus

Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus Pelastustoimintaan osallistuvan vapaaehtois- ja sopimushenkilöstön opetussuunnitelmauudistuksen tilannekatsaus Koulutussuunnittelija Sanni Korpiaho SPPL Sivutoimisen ja vapaaehtoispäällystön opintopäivä

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe

MAAKUNTAUUDISTUS. Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe MAAKUNTAUUDISTUS Kuntien ja seutujen rooli tulevaisuudessa seminaari Raahe 31.5.2017 Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitos HALLITUKSEN LINJAUKSIA 5.4.2016 9.2.2017 Hallituksen linjaukset

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus viestintä muutoksen tukena

Sote- ja maakuntauudistus viestintä muutoksen tukena Sote- ja maakuntauudistus viestintä muutoksen tukena Kuntatalo 6.9.2016 www.viestiseina.fi/kl #muutosviestintä 12.30 Avaus varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto 12.45 Uudistuksen tilannekatsaus,

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta

Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastuslaitosten ulkoinen viestintä 2017 Ulkoisen viestinnän tila sekä koettuja haasteita ja kehittämisideoita laitoksilta Pelastustoimen viestintä 2020 -työpaja 27.11.2017, Kuopio Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8)

Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville helmikuuta 2019, Rovaniemelle, Lappia-taloon (Jorma Eton tie 8) Lapin 61. Metsätalouspäivien järjestelytoimikunta Metsäalan asiantuntijat Meto Lappi ry Lapin Metsänhoitajat ry @LapinMTP LAPIN 61. METSÄTALOUSPÄIVÄT OHJELMA Lämpimästi tervetuloa Lapin 61. Metsätalouspäiville

Lisätiedot

Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke

Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke 14.4.2016 Palokunnan toiminnan lopettamiseen ja aloittamiseen johtavat syyt- miksi palokuntatoiminta hiipuu tai viriää?- tutkimushanke Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2016 26.4.2016, tutkija

Lisätiedot

Turvallisuutta harvassa?

Turvallisuutta harvassa? Turvallisuutta harvassa? TURVALLISUUS 2.0 Tutkija Heikki Laurikainen Turvallisuus? Juurisyyt paikalliset ilmentymät Uhat ja riskit Turvallisuus tunteena Turvallisuus palveluina Turvallisuus yhdenvertaisuuskysymyksenä

Lisätiedot

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet

Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten ja Kumppanuusverkoston uudet tuulet Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto toimii pelastuslaitosten valtakunnallisen yhteistyön alustana. Yhteistyöllä kehitetään pelastuslaitosten palveluita

Lisätiedot

Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus

Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen. Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus Vakavien onnettomuuksien tutkinta ja onnettomuuksista oppiminen Johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskus ONNETTOMUUSTUTKINTAKESKUS VAKAVIEN ONNETTOMUUKSIEN JA NIIDEN VAARATILANTEIDEN

Lisätiedot

Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa

Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Työturvallisuus pelastustoimen ja ensihoitopalvelun uusissa työmuodoissa Hanna Honkavuo, hankesuunnittelija, Pohjois-Savon pelastuslaitos Pelastustoimen tutkimuspäivät 6.6.2019 Hankkeen ajankohta 1.8.2018-31.1.2020

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

SPEK ajankohtaiset. Palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten syysopintopäivät, , Oulu

SPEK ajankohtaiset. Palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten syysopintopäivät, , Oulu SPEK ajankohtaiset Palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten syysopintopäivät, 7.-9.9.2018, Oulu SPEKillä ei ole enää alueellisia toimipisteitä Alueellista toimintaa kuitenkin edelleen on! Kaikki

Lisätiedot

Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät. Lahdessa 7.- 8.10.2015

Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät. Lahdessa 7.- 8.10.2015 2015 Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät Lahdessa 7.- 8.10.2015 Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista aiheista! Kohderyhmä Sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013

PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 TIEDOTE 1 (6) 2/2013 31.5.2013 PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTON KUULUMISIA 2/2013 Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote Edessäsi on Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston toinen tiedote.

Lisätiedot

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä

62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä 8.6.2016 62. Työterveyspäivät - Tositarkoituksella työstä Ajankohta 13.9.2016-14.9.2016 Aika 9:00-16:00 Kesto 2 päivää Paikka Tampere Ilmoittautumisaika 7.9.2016 mennessä Miksi osallistua Tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019 LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2019 6. 7.5.2019 Tampere LUENTOPÄIVIEN NÄYTTEILLEASETTAJAT Fisher Scientific Oy G.W.Berg Oy Hyxo OY Intermed Oy Labema Oy Labnet Oy Labo Line Oy Lahti Precision Oy Martten

Lisätiedot