Kenttäkouluverkosto osana opettajankoulutusta

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINEN TIEDEKUNTA ERJA SYRJÄLÄINEN & MATTI MERI Kenttäkouluverkosto osana opettajankoulutusta Pedagogica Käyttäytymisteiteellisen tiedekunnan julkaisuja 24 Helsinki 2007

2

3 Esipuhe: Laatua opettajankoulutukseen Laadukas opetustyö sisältää oletuksen siitä, että opettajaksi kouluttautuvassa on tapahtunut muutoksia opiskelun kuluessa ja sen seurauksena. Tasokkaalla opetusohjelmalla tähdätään opiskelijan kehittymiseen. Opetuksen laatu näkyy maineessa, joka seuraa opettajatutkintonsa suorittanutta opiskelijaa. Laatu on havaittavissa siitä, miten opiskelija selviytyy opettamisen arjesta. Opetuksen laatua määriteltäessä opettajan toiminnassa on kriteeriksi nostettu käytännön läheisyys ja tilannesidonnaisuus. Opetustyön laatu kehittyy kokemuksen ja harjaantumisen kautta. Osaamisen ja taitamisen opetustyössä voi pelkistää opettajan väriseväksi herkkyydeksi aistia, mitä on tapahtumassa ja mitä kohti ollaan menossa. Opettamisen onnistuminen vaatii opettajalta joustavuutta, sopeutumista ja reflektiota, koska erilaisia paikallisia ja yksittäisiä opetustapahtumaan vaikuttavia tekijöitä on vaikea ennustaa. Jokainen opetustapahtuma on omalaatuisensa, vaikka se sisältääkin muille vastaaville tilanteille kuuluvia samanlaisia piirteitä. Tässä kenttäkouluverkoston luomista ja ylläpitämistä koskevassa raportissa keskeisenä käsitteenä on opetustoiminnan laatu. Opiskelija pääsee kohtaamaan monipuolisia praktikumiympäristöjä, joissa opetuksen arki sellaisena kuin se missä tahansa opinahjossa on kohdattavissa. Oppilaat ovat kaikenlaisia, opettajat sellaisia jokaopettajia ja koulukasvatuksen ja opetuksen olosuhteet tavanomaisia. Praktikumien ohjauksen laadun varmistamiseksi kenttäkouluverkoston rakentamisessa on erityisesti panostettu kouluissa toimivien ohjaavien opettajien ohjaajakoulutukseen. Koulutus on koettu hyödylliseksi ja vaikutuksiltaan opiskelijan kehittymistä tukevaksi. Kenttäolosuhteissa tapahtuvaa praktikumia ovat sekä opiskelijat että heidän ohjaajansa arvostaneet ammatillisen kehittymisen laatua tuottavana ratkaisuna. Monipuolistuneet praktikumit säilynevät tulevaisuudessakin. Ilahduttavaa on se, että opetusministeriön erillisrahoituksen turvin on mahdollistunut tutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää yliopiston yhteistyökouluina toimivien kenttäkoulujen anti opettajien sekä opiskelijoiden ammatilliseen kehittymiseen. Olemmehan praktikumien monipuolisella toteuttamisella tavoittelemassa laadukasta jokakoulua ja oppilaan parasta. Helsingissä Erja Syrjäläinen & Matti Meri

4

5 SISÄLLYS 1 Johdanto Kenttäkouluverkosto - tavoitteet ja tarve Tavoitteet Kenttäkouluverkoston taustalla olevat laadulliset tarpeet Kenttäkouluverkoston taustalla olevat määrälliset tarpeet Kenttäkouluverkosto opettajankoulutuksen opetussuunnitelman toteuttajana Opettajankoulutuksen kenttä ja praktikumiyhteistyö Praktikumiyhteistyön monimuotoisuus Kenttäkouluverkoston suhde harjoittelukouluihin Kenttäkouluverkoston toimintaa Verkoston rakentamisen taustaoletukset Hajautettu vai keskitetty verkosto Koordinaatiotyötä tukevat työryhmät Kenttäkouluverkoston määrärahan käyttö Yhteistyösopimus kuntien ja oppilaitosten kanssa Ohjauspalkkiojärjestelmän luominen Kenttäkouluverkoston tietokannan luominen Opetusharjoittelusymposiumi Kenttäkouluverkostoyhteistyön organisoiminen - kysymyksiä, ongelmakohtia tulevaisuuden näkymiä Ohjaajakoulutuksen järjestäminen Ohjaajakoulutuksen keskeinen tehtävä kenttäkouluyhteistyössä Ohjaajakoulutuksen tavoitteet ja rakenne Ohjaajakoulutukseen hakeutuminen ja osallistuminen Ohjaajakoulutuksen toteutuksesta Palaute ohjaajakoulutuksesta Rehtorien yhteistyö- ja suunnittelutilaisuudet Praktikumikäsikirja ohjaajakoulutuksen perusoppikirjana Kenttäkouluyhteistyön hedelmiä Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Praktikumien vaikutus kouluyhteisöön Opettajankoulutuksen ja koulun lähentyminen Opiskelijapalaute Kenttäkouluverkoston toiminta kauden jälkeen Yhteistyön vakiinnuttaminen ja kehittäminen Tutkimus Yliopiston ja koulun välinen yhteistyö - kokemuksia maailmalta Johtopäätöksiä ja tulevaisuuden näkymiä...54 Lähteet...59 Liitteet...61

6

7 1 Johdanto Opettajankoulutuksen kehittäminen on kuulunut Helsingin yliopiston kauden painoalueisiin. Erityisesti aineenopettajan koulutus on ollut mielenkiinnon ja kehittämisen kohteena. Tiedekunnat laativat opettajankoulutuksen yhteisen strategian (vuosille ). Eräs strategian keskeisiä ajatuksia on ollut yhteistyön syventäminen eri osapuolten välillä. Yksi tällainen yhteistyön syventäminen nivoutuu yliopiston ja ulkopuolisten koulujen ja oppilaitosten väliseen toimintaan. Opettajankoulutuksessa on kautta aikojen ollut tarvetta käyttää opetusharjoittelun foorumina muitakin kuin yliopiston omia harjoittelukouluja (normaalikouluja). Tämän vuosituhannen alussa - samalla kun ideat opettajankoulutuksen kehittämisestä ovat saaneet itunsa - on myös herännyt ajatus kentän kouluihin tapahtuvan yhteistyön systematisoinnista ja vakiinnuttamisesta. Tämä yhteistyötaho on saanut nimen kenttäkouluverkosto ja sitä on Helsingin yliopistossa suunniteltu ja Opetusministeriön taholta tuettu vuodesta 2002 lähtien. Tässä raportissa keskitytään vuosiin , jona aikana kenttäkouluverkostoa on luotu Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen yhteyteen. Suomalainen yleissivistävä koulu ja opettajankoulutus ovat saaneet PISA-tulosten myötä paljon kansainvälistä huomiota osakseen. Helsingin yliopistossa järjestettyjen PISA-konferenssien yhteydessä satoja osanottajia kävi vierailemassa pääkaupunkiseudun kouluissa. Vieraat nostivat esiin huomionsa koulujen tehokkaasta toimintakulttuurista ja opettajien professionaalisesta toiminnasta. Suomalaisella koulutusjärjestelmällä on tässä valossa erittäin hyvä pohja tulevaisuuden haasteiden sekä kasvatuksellisten kehittämishankkeiden toteuttamiselle. Opettajankoulutuksen kehittämisen taustalla on ajatukset tulevaisuuden koulusta ja opettajien muuttuvasta toimintaympäristöstä. Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen strategiassa (2002) todetaan, että koulun merkitys lasten ja nuorten maailmankatsomusten muokkaajana on muuttunut. Merkittävä osa oppimisesta tapahtuu muualla kuin kodin ja koulun piirissä. Median ja vertaisryhmien merkitys lisääntyy. Epävarmuus kasvatuskysymyksistä on kodeissa lisääntynyt ja näkemykset kodin ja koulun kasvatustehtävästä ovat muuttuneet. Tulevaisuuden koulussa opettajan kasvatusvastuu ja herkkyys eettisissä ongelmatilanteissa korostuvat. Kun toimintaympäristö muuttuu nopeasti, myös tulevaisuuden ennakointi vaikeutuu. (Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen strategia 2002) Miten tähän kuvioon sopii ja miten haasteeseen vastaa kenttäkouluverkosto? Laadukasta opetusta voi tarkastella neljän oleellisen periaatteen perusteella: 1. sivistyksellisyyden, 2. vaatimuksen itsenäisestä toiminnasta, 3. vuorovaikutuksellisuuden ja 4. tulevaisuuteen suuntautumisen. Sivistyksellisyys-periaate viittaa inhimilliseen muovautuvuuteen, joka mahdollistaa inhimillisen olemisen ja toimimisen. Sivistyksellisyyttä ei ole palautettavissa perittyihin tai synnynnäisiin ominaisuuksiin eikä ympäristön vaikutukseen, vaan se määrittyy, muotoutuu ja mahdollistuu aina ja yhä uudelleen jännitteisessä ja uutta luovassa pedagogisessa vuorovaikutuksessa. Vaatimus omatoimiseen ja itsenäiseen toimintaan luo laatua, kun itsenäisyys sisältää ymmärrykseen mitä ei vielä osaa ja mihin ei vielä kykene, mutta mihin on ainakin periaatteessa mahdollisuus. Vuorovaikutuksellisuuden periaate lähtee jaetun pedagogisen auktoriteetin tunnistamisesta. Opetus vuorovaikutustapahtumana ei merkitse yksipuolista sosiaalistamista tai initaatiota pysyvältä ja hallittavalta vaikuttavaan pedagogisen tiedon asiantuntijuuteen. Tällainen asiantuntijuus ei esimerkiksi voi yksinomaan olla aloittelevan opettajan täydellistä ohjautumista kokeneemman opettajapolven ajattelu- ja toimintakulttuurista käsin. Tulevai- 1

8 suuteen suuntautumisen kriteeri pyrkii varmistamaan opetustoiminnan pitkän tähtäimen tavoitteiden toteutumisen erityisesti, kun tavoitellaan oppilaiden persoonallisen kasvun edistämistä. Tulevaisuuden opettajan muuttuvaan toimintaympäristöön ja työnkuvaan liittyy tämän päivän oppimiskäsityksen heijastuminen opetuksen toteuttamiseen sekä koulujärjestelmän uudistukset. Nykyinen käsitys oppimisesta korostaa oppilaan aktiivisuutta ja itsenäistä tiedonhankintakykyä. Opettajasta on entistä enemmän tulossa oppimisen ohjaaja ja valmentaja, jolla tulee olla tutkiva ote työhönsä. Entistä tärkeämpää on myös hyödyntää erilaiset opiskelu- ja oppimisympäristöt ja tunnistaa taustaltaan monikulttuuristen oppilaiden ja opiskelijoiden erityistarpeet. Koulujärjestelmässä tapahtunut desentralisaatio 90-luvulla on johtanut kuntien, koulujen ja yksittäisten opettajien päätösvallan kasvuun, ja samalla tasapainotteluun normiohjauksen ja oman opetussuunnitelmatyön välillä. Vapauden kasvaessa opettajan on sekä yksin että yhteistyöverkostojensa avulla kyettävä perustelemaan ja arvioimaan työtään sekä kohtaamaan ulkoinen arviointi. Yksittäisestä oman työnsä asiantuntijasta ja tekijästä ollaan suuntaamassa kohti tiimityöskentelyä ja projektiyhteistyötä. Peruskoulun yhdentyminen muuttaa luokanopettajien ja aineenopettajien tehtäviä ja työnjakoa. Opettajankoulutukselta edellytetään entistä parempien valmiuksien tarjoamista aikuisten parissa tapahtuvan oppimisen ohjaamiseen. (Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen strategia 2002) Edellä kuvatut tekijät asettavat merkittäviä haasteita opettajankoulutukselle. Näihin nykyisyyden ja tulevaisuuden kohtaamisiin valmistautumisessa hyödyksi on monipuolinen ja toimiva yhteistyö opettajankoulutuksen ja kentän koulujen välillä. Kontakti koulutodellisuuteen on yksi opettajankoulutuksen kehittämisen näkökulma. Opettajan työn teoreettisten sekä käytännöllisten kysymysten pohtiminen yhdessä laajalla foorumilla edesauttaa hedelmällistä yhteistyötä. Näin luodaan tukijärjestelmä opettajan käytännön työhön ja samalla palaute- ja kehittämisnäkökulma opettajankoulutuksen taustalla oleviin pedagogisteoreettisiin malleihin. Yhteistyö virittää kohtaamaan sekä opettajankoulutukseen liittyviä kysymyksiä että opettajia kehittymään ammatillisesti omassa työssään. Tässä raportissa tarkastellaan kenttäkouluverkosto-hankkeen taustoja, toteutusta ja kehittämishaasteita. Niitä kuvataan sekä hallinnollisessa valossa että opettajankoulutuksen kehittämiseen kytkeytyvien teoreettisten kysymysten valossa. Kenttäkouluverkosto-hankkeen käynnisti vuonna 2002 kokoontuneen työryhmän toiminta ja raportti. Tässä raportissa viitataan runsaasti tämän työryhmän tekemään pohjatyöhön. Kenttäkouluverkoston luominen osui aikaan, jolloin siirryttiin uuteen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään. Ajankohta oli erittäin hyvä siksi, että (keväällä 2004) uutta opettajankoulutuksen opetussuunnitelmaa suunniteltaessa voitiin ottaa huomioon kenttäkouluissa tapahtuva harjoittelu ja muokata praktikumeja koskevat tavoitteet ja sisällöt sellaiseksi, että ne myös soveltuvat kenttäharjoitteluun. Syksyllä 2004 aloitettiin kenttäkoulujen opettajien ohjaajakoulutus ja näin varmistettiin että uuden opetussuunnitelman toteutuessa ensimmäistä kertaa lukuvuonna voitiin jo tehdä yhteistyötä koulutettujen ohjaajien kanssa. Edellä kuvatun valossa voidaan todeta, että uuden tutkintojärjestelmän myötä on ollut luontevaa siirtyä systemaattisempaan, opetusharjoittelua monipuolistavaan, kenttäkouluyhteistyöhön panostavaan järjestelmään. Tämän raportin pääasiallinen kirjoittaja, Erja Syrjäläinen, siirtyi vuoden 2004 alussa kenttäkouluverkoston koordinaattoriksi käsityönopettajan koulutuksen didaktikon tehtävästä. Käsityönopettajan koulutuksessa suurin osa harjoittelujaksoista toteutetaan kenttäkouluissa. Didaktikkona ja opetusharjoitteluyhteistyön vetäjänä syntyi näkemys siitä, mitkä ovat yhteistyön mahdollisuudet sekä keskeisimmät haasteet. Koordinaatiotyön taustalla olevat arvot sekä käytännön toteutus kumpuavat niistä kokemuksista, joita opettajankouluttajana didaktikon tehtävässä ope- 2

9 tusharjoitteluyhteistyöstä on saanut. Keskeisimpiä ongelmia on ollut yhteistyöhön liittyvän tavoitteisuuden, toimintamallien sekä ohjaajakoulutuksen puuttuminen. Näitä haasteita on pyritty kenttäkouluverkoston systemaattisella luomisella kohtaamaan. Tehtävä on ollut monenlaisia taitoja vaativa tehtävä, niin yhteistyö-, juridisia, kasvatuksellisia kuin hallinnollisia taitoja edellyttävä työsarka. 2 Kenttäkouluverkosto - tavoitteet ja tarve 2.1 Tavoitteet Kenttäkouluverkoston työryhmän (2002) raportissa todetaan, että kenttäkoulujen verkoston luominen on lähtenyt liikkeelle sekä koulutuksellisista että yhteiskunnallisista syistä. Opetusharjoittelun laajentaminen kenttäkouluihin on tullut tärkeäksi nykyisen opettajankoulutuksen määrällisten ja laadullisten tarpeiden pohjalta. Yliopiston tulee toimia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja vaikuttaa siihen. Kenttäkouluverkostolla nähdään siis olevan vaikuttavuutta sekä opettajankoulutuksen että yhteistyökoulujen kehittämiseen. Vuorovaikutuksen tuloksena voidaan ottaa huomioon opettajaksi opiskelevan tulevan työn arkitodellisuus ja antaa valmiuksia niiden kohtaamiseen. Toisaalta opetusharjoittelun kautta uusin pedagoginen tietämys ja tietotaito leviävät kenttäkouluihin ja virkistävät koulun pedagogisia käytäntöjä. Ohjattu harjoittelu (praktikumi, opetusharjoittelu) on tärkeä osa opettajankoulutuksen opetussuunnitelmaa. Sen merkittävyyden voi todeta lukuisista opiskelijoilta saaduista palautteista ja myös opettajankoulutuksen arvioinneista. Opetusharjoittelu on se kynnys, jonka avulla opettajankoulutuksen opinnot saavat ensimmäisen toteutumansa käytännön opettajan työssä. Suomalainen tutkimuspohjainen opettajankoulutus asettaa suuria haasteita praktikumien ohjaamiseen. Ohjatussa harjoittelussa teorian ja käytännön tulisi olla tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Teorian ja käytännön yhdistäminen tapahtuu viime kädessä opiskelijassa itsessään hänen ajattelunsa ja opetustapahtumaan liittyvien käytäntöjen välisessä vuorovaikutuksessa. Tarvitaan tietoa ja taitoa, joiden hankkimisessa opiskelijaa tukevat eri opettajankouluttajaryhmät. Taustalle taasen tarvitaan rakenteet, joissa näiden opettajankoulutusryhmien välinen yhteistyö olisi luontevaa. Suomalaisessa yliopistollisessa opettajankoulutuksessa harjoittelukoulut ovat hoitaneet tutkintovaatimusten mukaisen ohjatun harjoittelun tehtäväalueesta suuren osan. Aina on kuitenkin ollut harjoittelujaksoja, jotka kokonaisuudessaan tai osittain eivät ole mahtuneet normaalikoulujen ohjelmaan. Tällöin on jouduttu turvautumaan kenttäkouluihin. 70- ja 80- luvulla erilliset kenttäharjoittelujaksot olivat vielä yleisiä, mutta 90-luvun opetussuunnitelmauudistusten myötä ne vähenivät ratkaisevasti. Kenttäkouluverkoston työryhmän (2002) mukaan yhteistyöverkoston päämääränä on opettajankoulutuksen praktikumiopintojen (tai harjoittelua sisältävien opintojen) monipuolistaminen niin, että kenttäkouluissa ja harjoittelukouluissa suoritettavilla opinnoilla on omat ja selkeät toisiaan täydentävät tavoitteensa luvun alussa on kiinnitetty erityisesti huomiota laaja-alaiseen opettajan pätevyyteen ja sen edellyttämään monipuoliseen opetusharjoittelun kenttään (OPM 2001, HY opettajankoulutuksen strategia 2002, ym.). Kenttäkouluverkoston työryhmän (2002, 3) toiminnan taustalla oli tavoite, jonka mukaan kenttäkouluverkostoa pyritään organisoimaan ja kehittämään systemaat- 3

10 tisemmin kokonaisuutena. Raportissa todetaan, että tarpeellista on aikaisemman kirjavan käytännön yhtenäistäminen, pelisääntöjen luominen. Verkostolla luodaan toiminnan kannalta riittävän yhtenäiset hallinnolliset menettelytavat sekä mahdollisuudet verkoston käyttämiseen opettajankoulutuksen ja koulujen kehittämisessä (tutkimus, perus- ja täydennyskoulutuksen integrointi). Ihanteena on nähty, että aineenopettajan koulutusta järjestävät yliopiston ainelaitokset sekä taidekorkeakoulut tulevat mukaan yhteistyökokonaisuuteen. Helsingin yliopistossa toteutetulle kenttäkouluverkoston koordinaatiotyölle on asetettu seuraavanlaisia tavoitteita:tehtävänä on kartoittaa nykyinen kenttäharjoittelun tilanne yhteistyössä yliopiston ja kuntien koulutoimen edustajien kanssa ja solmia uusia kontakteja potentiaalisiin oppilaitoksiin valmistella kriteereitä kenttäkoulujen ja ohjaajien valinnalle edistää opettajankoulutuslaitoksen, ainelaitosten, normaalikoulujen ja kenttäkoulujen yhteistyötä opettajankoulutuksen opetussuunnitelmatyön niveltäminen opetusharjoittelun kehittämiseen ja kenttäkouluverkoston luomiseen suunnitella ja koordinoida kenttäkoulun ohjaajien koulutus Kenttäkouluyhteistyöllä voi todeta olevan muun muassa seuraavanlaista lisäarvoa opettajankoulutukselle: Kenttäkouluverkosto monipuolistaa opiskelijoiden oppimisympäristöjä lähentää kentän ja yliopiston suhteita, mm. säännöllisen ohjaajakoulutuksen myötä täydentää normaalikoulujen tekemää työtä antaa mahdollisuuden kentän opettajille ammatilliseen kehittymiseen ja täydennyskoulutukseen mahdollistaa monipuolisen vuorovaikutuksen ja keskustelun teorian ja käytännön suhteista Kenttäkouluverkosto on yliopiston ja kentän koulujen yhteistyötä systemaattisesti ylläpitävä infrastruktuuri, joka luo puitteet ohjatulle harjoittelulle ja johon sisältyy ohjaajakoulutusta sekä säännöllisiä harjoitteluun kytkeytyviä tapaamisia. Kenttäkouluverkosto antaa foorumin monenlaiselle yhteistyön kehittämiselle. Kenttäkouluverkoston ylläpitämiselle voidaan asettaa seuraavat tavoitteet: taata opiskelijoille monipuolinen ohjattu harjoittelu luoda opiskelijoille edellytyksiä toimia koulussa itseohjautuvana elinikäisenä oppijana ja koulun kehittäjänä mahdollistaa kasvua laaja-alaiseen opettajuuteen kiinteyttää yliopiston ja koululaitoksen välistä yhteistyötä edistää yliopiston ja koulujen välisen yhteistyön vaikuttavuuden tutkimista tarjota koulujen opettajille ammatillista täydennyskoulutusta herättää opettajien kiinnostus tieteelliseen jatkokoulutukseen kannustaa koulujen opettajia vaikuttamaan opettajankoulutuksen tutkintovaatimusten kehittämiseen koulun arkipäivästä käsin tarjota koulujen opettajille tietoa opettajankoulutuksen keskeisistä kehittämispyrkimyksistä huolehtia opiskelijamäärien heilahtelusta johtuvan praktikumitarpeen vaikutusten hallitsemisesta Tavoitteeksi on myös asetettu, että verkostossa tulee olla riittävästi erilaisia kouluja, jotta eri koulutusten vaihtelevat tavoitteet on mahdollista toteuttaa. Pyrkimyksenä on luoda koulujen 4

11 varanto, monipuolinen ja joustava verkosto, jota voivat käyttää niin ainelaitosten kuin opettajankoulutuslaitostenkin opiskelijat opintojen eri vaiheissa. Tavoitteena on, että kenttäkouluverkostoa luodaan nelikantayhteistyönä, jolla tarkoitetaan ainelaitosten, opettajankoulutuslaitosten, harjoittelukoulujen ja kenttäkoulujen yhteistyötä. 2.2 Kenttäkouluverkoston taustalla olevat laadulliset tarpeet Opettajankoulutuksen kehittämisohjelmassa (2001, 14-15) todetaan: Yliopistot kehittävät opettajan pedagogisia opintoja niin, että opinnot antavat opettajalle valmiuksia työskennellä eri kouluasteilla eri-ikäisten oppijoiden kanssa. Opintojen suoritusaikana on voitava hankkia kokemuksia yhteistyöstä yli oppilaitosrajojen. Opettajankoulutuksessa opetusharjoitteluun on varattava riittävästi aikaa, jotta harjoitteluun voi sisällyttää tavoitteisiin, sisältöihin ja suorituspaikkaan liittyvää valinnaisuutta ja laaja-alaisen opettajakelpoisuuden edellyttämää monipuolisuutta. Opetusharjoittelua kehitettäessä otetaan huomioon opettajuuteen kasvamisen pitkäkestoinen prosessi, jossa tarvitaan henkilökohtaista tukea ja ohjausta. Tärkeimpiä laadullisen tarpeen tekijöitä on laaja-alainen pedagoginen kelpoisuus ja sitä kautta opettajankoulutukselle asetettu haaste antaa oppimiskokemuksia monenlaisista opettajana toimimisen oppimisympäristöistä. Helsingin yliopiston opettajankoulutuksen strategiassa (2002) mainittu opettajan muuttuva toimintaympäristö ja työnkuvan uudistuminen perustelevat myös monipuolisten harjoittelu- ja oppimisympäristöjen tärkeyttä opettajankoulutuksen aikana. Laaja-alaisella opettajuudella viitataan ominaisuuteen, jossa opettajaksi opiskelevalla olisi valmiuksia opettaa eri-ikäisiä, eri koulutusasteilla opiskelevia, mutta myös erityisoppilaita ja monikulttuurisesti värittyneitä ryhmiä. Yhä enemmän on viitteitä siitä, että tulevaisuudessa opettajan työn sitominen vain yhteen koulumuotoon tai asteeseen ei ole perusteltua (Välijärvi 2006, 23). Opettaja koetaan asiantuntijana, jonka osaamista voidaan hyödyntää eritasoisissa oppilaitoksissa. Yksi tulevaisuuteen liittyvä haaste on perusopetuksen yhtenäinen opettajuus, joka myös osaltaan asettaa haasteita opettajankoulutuksen toteuttamiselle. Opettajuuden laajaalaistaminen asettaa siis vaateen opetusharjoittelun laaja-alaistamiselle. Kenttäkoulutyöryhmän raportissa (2002, 13-14) todetaan lisäksi että opintojen suoritusaikana on voitava hankkia kokemuksia yhteistyöstä yli oppilaitosrajojen. Harjoittelu saattaa pohjustaa myönteisesti suhteita tuleviin työnantajiin ja toisaalta antaa kuvaa opiskelijalle kentän monipuolisuudesta ja haastavuudesta. Toinen tärkeä opettajankoulutuksen laadullisen tarpeen indikaattori kenttäkouluverkostolle on yliopiston ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on yksi yliopiston perustehtävistä tutkimuksen ja opetuksen lisäksi. Vuorovaikutuksen myötä opettajankoulutuksen oletetaan kehittyvän yhteiskunnallisten muutosten mukana. Tulevaisuudessa avoimuus yhteiskunnan ja työelämän välillä on merkittävässä asemassa. Opettajankoulutus tarvitsee kiinteitä ja monipuolisia yhteistyösuhteita voidakseen ennakoida tulevaisuuden opetustehtäviin vaikuttavia tekijöitä. Vuorovaikutuksen tiivistyessä voidaan myös panostaa oppimisen, opetuksen ja oppilaitosten toiminnan tutkimiseen ja näin opettajankoulutus voi tukea kaikkien koulutussektoreiden kehitystä. Asia on nostettu esiin useissa opettajankoulutuksen arvioinneissa. Koulut halutaan kytkeä nykyistä tiiviimmin tutkimus- ja kehittämistyöhön. Helsingin yliopiston vuosien strategiassa yliopiston kolmas tehtävä alueellinen vaikuttaminen sai näkyvän aseman. Tiivistäen voi siis todeta, että kenttäkouluverkosto monipuolistaa opettajankoulutuksen opiskelu- ja oppimisympäristöjä sekä luo mielekästä työelämäyhteistyötä. 5

12 Opettajaksi opiskelevat ovat ilmaisseet näkemyksensä kenttäkouluissa tapahtuvan harjoittelun merkityksestä. Suomen opettajaksi opiskelevien liittokokouksen julkilausuma edellyttää, että kenttäharjoittelua on lisättävä opettajankoulutuksessa: Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL katsoo, että opettajaksi opiskelevalla tulee olla mahdollisuus harjoitella sekä harjoittelukoulussa että kenttäkoulussa. Opettajankoulutuksessa kenttäharjoittelulla tarkoitetaan yleensä kunnallisessa oppilaitoksessa suoritettavaa opetusharjoittelua. Opettajuuden kehittymisessä ohjattu opetusharjoittelu on ratkaisevassa asemassa. Opetusharjoittelussa opiskelija soveltaa teoreettista osaamistaan käytännössä. Harjoittelun aikana saatu kokemus on korvaamatonta, sillä monella opettajaksi opiskelevalla harjoittelut ovat ensimmäisiä ja kenties ainoita kokemuksia opettajan työstä ennen työelämään siirtymistä. Opetusharjoittelun tulee antaa kattava kuva opettajan työstä. Opetusharjoittelussa on oppituntien pitämisen lisäksi tutustuttava opettajan hallinnollisiin tehtäviin, arviointiin, opetussuunnitelmatyöhön, erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten opetukseen, oppilashuoltotyöhön, perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön ja muihin opettajan työhön kiinteästi liittyviin osa-alueisiin. Kenttäharjoittelussa opiskelija saa realistisen käsityksen koulumaailmasta ja pääsee osalliseksi koulun arjesta. Vaikka harjoittelukoulut ovat tärkeitä yksikköjä koulun kehittämisessä ja tarjoavat opiskelijalle paljon, ei niiden maailma aina vastaa todellisuutta. Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL vaatii, että kaikkiin opettajankoulutusohjelmiin luodaan mahdollisuus suorittaa osa opetusharjoittelusta kenttäkoulussa. Kuten Sool, myös kenttäkouluverkoston työryhmä (2002) toteaa, että opettajaksi opiskelevat tarvitsevat monipuolisia kokemuksia kasvattajan työstä, koska opettajan työhön liittyvä kasvattajan eettinen vastuu on yhä painokkaammin opettajan työssä mukana. Harjoittelukoulujen kapasiteetti tarjota riittävästi taitoja erilaisista oppilaista, vanhempien ja oppilashuollon kanssa tehtävästä yhteistyöstä on rajallinen sen vuoksi, että harjoittelukouluilla on paljon harjoittelijoita. Koska kenttäkouluissa on vähemmän harjoittelijoita kuin harjoittelukouluissa, niissä on suuremmat mahdollisuudet perehtyä opettajan työhön kasvattajayhteisön jäsenenä, tutustua erilaisiin oppilaisiin ja eritasoisiin ryhmiin, oppilashuollollisiin kysymyksiin, tutustua koulun toimintatapoihin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen edistämiseksi, olla mukana mm. kehityskeskusteluissa ja tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa. Opettajan työhön hyvin olennaisesti kuuluu yhteisössä toimiminen sekä vuorovaikutuskulttuurin luominen oppilaisiin, heidän vanhempiinsa sekä koulun henkilöstöön. Koulu on vuorovaikutuksessa ympäröivän kunnan viranomaisiin, kulttuuritoimintaan ja yrityksiin. Kenttäkouluissa monimuotoiseen yhteistyöhön osallistuminen antaa opiskelijalle näkökulmaa sellaisesta työn osa-alueesta, jota on vaikea havainnollistaa muuten. Luukkainen (2005) toteaa, että yhteistyön lisääntyminen opettajan työssä on tärkein tulevaisuudessa tapahtuva muutos. Yksilökeskeisestä opettajakulttuurista ollaan siirtymässä yhteisökeskeiseen opettajakulttuuriin, jossa koulun sisäiset ja ulkopuoliset kasvatuskumppanit otetaan yhä voimakkaammin huomioon. Nämä Luukkaisen (2005) esittämät ajatukset ovat yhä tärkeämpiä elementtejä opettajankoulutuksessa ja sen rakenteissa. Tietoyhteiskunta asettaa opettajuudelle virtuaalisen oppimisympäristön ja lisääntyvien informaatiolähteiden haasteen. Opettajan toimintatapojen repertuaari laajenee luokkahuoneen sisältä oppimisteknologiaa käyttäviin oppimisyhteisöihin. Kouluihin ja oppilaitoksiin on kehittynyt erilaisia media- ja etäoppimisen kulttuureja. Opettajaksi opiskelevan eduksi on aina se, jos hän voi harjoitella erilaisissa virtuaaliympäristöjä ja oppimiskäsityksiä toteuttavissa yhteisöissä. Kenttäkouluverkoston avulla luodaan kontakti opettajankoulutuksen ja koulutodellisuuden välille. Näiden kahden vuoropuhelu antaa arvokkaan kehittymisen perustan opettajankoulutuksel- 6

13 le. Lisäksi se antaa positiivista statusta kenttäkoululle, kehittää opettajaa ammatillisesti ja nostaa ammatin arvostusta. 2.3 Kenttäkouluverkoston taustalla olevat määrälliset tarpeet Helsingin yliopistossa opettajan pedagogisia opintoja toteuttaa kuusi koulutusta: luokanopettajan koulutus, aineenopettajan koulutus, kotitalousopettajan koulutus, käsityönopettajan koulutus, erityisopettajan koulutus ja aikuisopetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot. Soveltavan kasvatustieteen laitoksen kautta järjestetään osa Sibelius-akatemian sekä Taideteollisen korkeakoulun musiikinopettajien ja kuvataideopettajien harjoittelusta. Luokanopettajan koulutusta toteutetaan sekä kasvatustiede että kasvatuspsykologia pääaineena opiskeleville. Lisäksi lastentarhanopettajan koulutuksessa on esi- ja alkuopetuksen harjoittelujaksoja, joita on toteutettu kenttäkouluissa. Kenttäkouluverkoston työryhmän raportissa (2002) todetaan kaikkien näiden koulutusten käyttävän normaalikoulujen lisäksi myös kenttäkouluja. Erityisesti kaksikielinen aineenopettajakoulutus 1, käsityönopettajan koulutus, erityisopettajan koulutus ja aikuisopetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot toteuttavat ohjatun harjoittelunsa pääasiassa kenttäkouluissa. Samaisessa raportissa (emt. 2002, 11) todetaan johtopäätöksenä, että harjoittelua tulisi laajentaa ja monipuolistaa niin, että jokainen opiskelija voi opiskelunsa aikana kokemuksia sekä harjoittelu- että kenttäkouluista. Syksystä 2005 toimeenpantu uusi kaksiportainen tutkintojärjestelmä toi mukanaan opettajan pedagogiset opinnot (60 op), joihin sisältyy kaikkiaan yksi kolmannes ohjattua harjoittelua (20 op). Erityisesti aineenopettajan koulutuksessa noudatettiin kenttäkouluverkoston työryhmän ja myös muiden opettajankoulutuksen kehittämistä koskevien raporttien suositusta monipuolistaa harjoittelua kentän kouluihin. Luokanopettajan koulutuksessa kenttäkouluyhteistyötä oli jo jonkin aikaa toteutettu ja uuden opetussuunnitelman myötä tämä käytäntö vakiintui. Seuraavassa taulukossa 1. pyritään havainnollistamaan nykyisen opetussuunnitelman heijastamaa määrällistä tarvetta kenttäkouluverkostolle. Taulukossa on lueteltu kaikki Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutusta toteuttavat linjat opetussuunnitelmassa mainitut harjoittelujaksot. Taulukosta (1) havaitaan, että aineenopettajakoulutuksessa harjoittelukoulujen kapasiteetti ei riitä huolehtimaan perus- ja syventävän harjoittelujen toteuttamisesta. Kenttäkouluja tarvitaan erityisesti harvinaisten kielten (venäjä, italia, espanja), suomi toisena kielenä -opiskelijoiden harjoittelupaikoiksi. Kokonaisuudessaan taulukko osoittaa, että suurempi osa harjoittelu- tai praktikumijaksoista toteutuu kenttäkouluissa. Kuitenkin jos tarkastellaan, miten vuosittain sijoittuu noin opiskelijaa harjoittelupaikkoihin, on noin puolet niistä kenttäkouluissa ja toinen puoli harjoittelukouluissa. Myös jos tarkastellaan suoritettuja opintopisteitä, jakautuu opintopisteet jokseenkin puoliksi harjoittelukouluissa ja kenttäkouluissa suoritetuiksi. Taulukkoon (1) on merkitty tummennetulla harjoittelujakson ensisijainen toteutuspaikka. Niissä harjoittelujaksoissa, joissa samaa harjoittelua toteutetaan sekä harjoittelukouluissa että kenttäkouluissa, on mainittu prosenttilukuina, kuinka suuri osuus opiskelijoiden harjoittelupaikoista on harjoittelukouluissa tai kenttäkouluissa. Periaatteena on, että harjoittelukoulujen harjoittelupaikat täytetään ensin ja sen jälkeen ylijäävä osa harjoittelijoista sijoitetaan kentälle. Aineenopettajakoulutuksen soveltavassa harjoittelussa ja luokanopettajakoulutuksen maisteripraktikumissa harjoittelijat sijoitetaan ensisijaisesti kentälle, toissijaisesti harjoittelukouluihin. 1 Kaksikielinen aineenopettajan koulutus perustuu idealle, jossa ruotsinkieliset opiskelijat voivat opiskella suomenkielisessä opettajankoulutuksessa ja suorittaa opetusharjoittelunsa ruotsinkielisissä kenttäkouluissa. 7

14 TAULUKKO 1. Eri koulutusten harjoittelujaksojen toteuttaminen uudessa opettajankoulutuksen opetussuunnitelmassa ( ). SOVELTAVAN KASVATUSTIETEEN LAITOS harjoittelu tapahtuu Harjoittelujakso op harjoittelijoita lukuvuodessa normaalikoulussa kenttäkoulussa Aineenopettajan koulutus Perusharjoittelu % 15 % Soveltava harjoittelu Syventävä harjoittelu % 15 % Luokanopettajan koulutus (kasvatustiede) Monialainen praktikumi Maisteripraktikumi Luokanopettaja (kasvatuspsykologia) Koulutod oppiminen I 4 10 Koulutod oppiminen II Erityisopettajan koulutus Ped2 Opetusharjoittelu I (1-6) 2,5 10 Ped2 Opetusharjoittelu I (7-9) 2,5 10 Ea 252 Opetusharjoittelu II % 60 % Es 272 Opetusharjoittelu III % 40 % Es 273 Opetusharjoittelu IV 5 10 Eo 221 Opetusharjoittelu I % 83 % Eo 222 Opetusharjoittelu II % 83 % Lastentarhanop. koulutus Esi- ja alkuop. praktikumi % 96 % Esi- ja alkuop. s. praktikumi % 80 % Aikuisopetukseen suunt Perusharjoittelu 9 80 Syventävä harjoittelu 7 80 KOTITALOUS- KÄSITYÖTIETEIDEN LAITOS Kotitalousopettajan koulutus Orientoiva harjoittelu 3 30 Perusharjoittelu 6 30 Soveltava harjoittelu 7 30 Syventävä harjoittelu 7 30 Käsityönopettajan koulutus Orientoiva harjoittelu 3 30 Perusharjoittelu 6 30 Soveltava harjoittelu 7 30 Syventävä harjoittelu % 50 % YHTEENSÄ HARJOITTELIJOITA: 1830 n

15 Taulukon (1) osoittama opiskelijoiden lukuvuosittainen lukumäärä on koulutuksen opiskelijakiintiön mukainen. Taulukossa ei ole huomioitu esimerkiksi sitä, että aineenopettajakoulutuksessa uuden opetussuunnitelman sekä suoravalintajärjestelmän myötä ovat opiskelijamäärät olleet viime vuosina huomattavasti suuremmat. Esimerkiksi lukuvuonna nousi aineenopettajakoulutuksessa opettajan pedagogisia opintoja opiskelevien määrä opiskelijaan. Taulukko (1) on monella tavalla viitteellinen ja siihen on lueteltu kaikkien tiedekunnan opetussuunnitelmien harjoittelujaksot. Käytännössä harjoittelijoiden lukumäärät vaihtelevat vuosittain. Prosenttilukujen tehtävä on kuvata sitä osuutta, jonka harjoittelukoulu / kenttäkoulu toteuttaa harjoittelusta. Tarkkojen arvojen saamiseksi tarvitaan useiden vuosien tilastoja. Nämä luvut perustuvat tiedolle opiskelijoiden sisäänotosta. Taulukossa (1) lueteltujen koulutusten ja harjoittelujaksojen lisäksi Soveltavan kasvatustieteen laitos tekee yhteistyötä sekä Taideteollisen korkeakoulun että Sibelius-akatemian kanssa. Osa näiden korkeakoulujen kuvataiteen ja musiikkikasvatuksen harjoitteluista organisoidaan Soveltavan kasvatustieteen laitoksen kautta. Näissä harjoittelujaksoissa enemmistö harjoittelupaikoista on kenttäkouluissa. Luokanopettajan koulutuksessa ainedidaktisten monialaisten opintojen yhteydessä järjestetään harjoitteluja, jotka toteutetaan kenttäkouluissa. Myös oppilaantuntemusta ja opetuksen kulttuurisia perusteita käsittelevillä kursseilla tehdään yhteistyötä kenttäkoulujen kanssa ja vastaavasti didaktiikan kurssilla harjoittelukoulujen kanssa. Taulukossa havainnollistuva aineenopettajakoulutuksen perus- ja syventävän harjoittelun jakautuminen normaalikouluihin (85%) ja kenttäkouluihin (15%) on arvio, jonka taustalla on 320 opiskelijan vuosittainen sisäänotto. Kyseinen luku kuitenkin vaihtelee vuosittain. Mitä enemmän mennään yli sen, sitä enemmän ko. harjoittelujaksoissa on kenttäharjoittelua. 9

16 3 Kenttäkouluverkosto opettajankoulutuksen opetussuunnitelman toteuttajana 3.1 Opettajankoulutuksen kenttä ja praktikumiyhteistyö Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa on kaksi laitosta, joiden tehtävänä on opettajankoulutus: Soveltavan kasvatustieteen laitos sekä Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos. Opettajia valmistuu erilaisten koulutusten toimesta aina esiopetuksesta aikuisopetukseen. Kuviossa 1. havainnollistuu käyttäytymistieteellisen tiedekunnan eri opettajankoulutukset sekä aineenopettajankoulutuksen sidosryhmät. Seuraavassa tarkastellaan kunkin koulutuksen opetussuunnitelmia opetusharjoittelun ja kenttäkouluyhteistyön näkökulmasta. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Teologinen tdk Humanistinen tdk Matemaattisluonnontieteelinen tdk Biotieteellinen tdk Valtiotieteellinen tdk Sibelius-Akatemia Taideteollinen korkeakoulu Soveltavan kasvatustieteen laitos Aikuisopetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot Aineenopettajan koulutus suomenkielinen ruotsinkielinen Erityisopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus kasvatustiede kasvatuspsykologia Lastentarhanopettajan koulutus Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos Käsityönopettajan koulutus Kotitalousopettajan koulutus Psykologian laitos KUVIO 1. Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa. Lastentarhanopettajan koulutuksen kenttäyhteistyötä ei kolmivuotiskauden vuosien aikana systemaattisesti kehitetty, koska haluttiin keskittyä kenttäkouluihin suuntautuvan verkoston kehittämiseen. Lastentarhanopettajakoulutuksen harjoittelun ohjaajille on kuitenkin järjestetty koulutuksellisia ja yhteistyötä vahvistavia tapaamisia Opetusharjoittelusymposiumien yhteyteen. Sen sijaan vuosien aikana on suunniteltu järjestettäväksi lastentarhanopettajan koulutuksen kenttäpäiväkotien ohjaajien koulutus. Kenttäpäiväkotiverkoston yhteistyön tueksi on syksyn 2006 aikana käynnistetty kuntien sosiaali- ja terveystoimen kanssa tehtävän yhteistyösopimuksen uusiminen. Sopimustekstiä on muokattu yhteistyössä OAJ:n edustajien kanssa ja kevään 2007 aikana se työstetään valmiiksi yhteistyökuntien kanssa (Helsinki, Espoo, Vantaa). Sopimusteksti noudattelee samaa linjaa, joka on laadittu kenttäkouluyhteistyötä varten (ks. liite 1.) 10

17 Lastentarhanopettajan kandidaattitutkinnossa (sisäänotto 100) on kolme eri praktikumijaksoa, peruspraktikumi (3 op), eheyttävä praktikumi (6 op) ja päättöpraktikumi (6 op). Opetussuunnitelmassa praktikumit on sijoitettu ja kuvattu kolmen periaatteen pohjalta: 1) Praktikumiopinnot aloitetaan mahdollisimman varhain, jotta omakohtainen kokemus olisi alusta lähtien opintojen lähtökohtana. 2) Harjoittelua on jokaisena opiskeluvuonna, joten käytännön ja teorian vuorovaikutus jatkuu koko koulutuksen ajan. 3) Jokaisella harjoittelujaksolla on oma luonteensa ja omat tavoitteensa. Praktikumijaksoissa asteittain laajenevia ja syveneviä sisältöjä tarkastellaan portfoliotyöskentelyn avulla. Kenttäkouluissa on toteutettu ns, esi- ja alkuopetuksen praktikumia, joka on osa vanhaa lastentarhanopettajan koulutuksen opetussuunnitelmaa. Sitä on toteutettu vielä vuosina 2006 ja 2007 ja harjoittelupaikkoja on järjestetty sadalle opiskelijalle. Uudessa opetussuunnitelmassa esi- ja alkuopetuksen harjoittelu muuttuu valinnaiseksi ja osaksi päättöpraktikumia. Lastentarhanopettajan maisteriopinnot sisältävät 14 op:n harjoittelukokonaisuuden, jossa pyritään harjoittelupaikassa tehtävän projektin, kehittämishankkeen tms. toteuttamiseen. Luokanopettajan koulutuksessa on toisistaan hieman poikkeavia praktikumeja sen mukaisesti, minkä suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti opiskelija opiskelee. Luokanopettajan koulutuksen pääväylän muodostaa yhteisvalintakiintiöstä valitut opiskelijat (100 opiskelijaa/vuosi), joilla on kasvatustiede pääaineenaan. Praktikumiopinnot koostuvat kahdesta eri jaksosta: monialainen praktikumi (12 op) ja maisteripraktikumi (8 op). Monialaisessa praktikumissa harjoitellaan opettamisen taitoja eri oppiaineissa. Pyrkimyksenä on eri oppiaineiden ominaispiirteiden ymmärtäminen ja ainedidaktisten taitojen kehittäminen. Harjoittelu suoritetaan Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa. Maisteripraktikumissa luokanopettajaopintojen teoria-ainesta sovelletaan kokonaisvaltaisesti. Harjoittelussa on mahdollisuus laaja-alaisuuteen sen mukaan, minkä neljästä eri suuntautumisvaihtoehdosta opiskelija valitsee: Luokanopetuspraktikumi (perusopetuksen luokat 1.-6.) Perusopetuspraktikumi (luokanopetus ja aineenopetus luokilla 1.-9.) Laaja-alainen praktikumi (luokanopetus ja esim. erityisopetus, maahanmuuttajaopetus, ulkomaanharjoittelu, lukio, aikuisopetus) Tutkimuspraktikumi (gradunteon ja harjoittelun yhdistäminen esim. toteuttamalla opetuskokeilu, keräämällä aineisto tms. praktikumin yhteydessä) Valinta tehdään sen perusteella, millaista opettajakompetenssia opiskelija tavoittelee. Edellytyksenä ainedidaktisesti tai erityispedagogisesti painottuneille vaihtoehdoille ovat kyseisen aineen valmiit tai vähintään aineopintojen vaiheessa meneillään olevat opinnot. Harjoittelu suoritetaan joko pareittain tai yksin pääasiassa kenttäkouluverkoston oppilaitoksissa, mutta myös tilanteen ja tarpeen mukaan Helsingin Viikin normaalikoulussa. Luokanopettajan monimuotokoulutukseen (laajennusohjelma) otettavien opiskelijoiden valintakriteerit poikkeavat yhteisvalintakiintiön valintaperusteista (sisäänotto 40/vuosi). Voidakseen tulla hyväksytyksi monimuotokoulutuksen kiintiössä, opiskelijalla tulee olla tietty vähimmäismäärä (16kk) opettajakokemusta. Opetus toteutetaan suurelta osin monimuotokoulutuksen menetelmin siitä syystä, että opiskelijat työskentelevät samaan aikaan opettajina kun he pätevöityvät. Kaikki opinnot pyritään integroimaan niin tiiviisti kuin mahdollista työssä oppimiseen, toisin sanoen opiskelijat tekevät paljon opettajankoulutuksessa annettuja tehtäviä suoraan omassa luokassaan. Monialainen praktikumi toteutetaan Viikin normaalikoululla ja maisteripraktikumi kentällä opiskelijan omassa luokassa. 11

18 Kasvatuspsykologia pääaineenaan opiskelevien luokanopettajien koulutus (10 opiskelijaa / vuosi) rakentuu opettajuuden kannalta keskeisten toisiinsa limittyvien prosessien varaan, jotka kaikkien opettajaksi opiskelevien tulee yhdessä koulutuksen aikana läpikäydä. Näitä prosesseja ovat: a) ryhmässä toimiminen ja vuorovaikutusvalmiuksen kehittäminen, b) opettajuuden kehittäminen ja opetussuunnitelmatyöhön kasvaminen, c) koulutodellisuuteen kasvaminen, d) tutkimaan kasvaminen ja e) maailmankuvan syventäminen ja laajentaminen. Koulutodellisuuteen kasvaminen koostuu kahdesta praktikumijaksosta, joista ensimmäinen (4 op) suoritetaan Viikin normaalikoulussa ja toinen (15 op) kenttäkoulussa. Päätavoitteena kaikissa edellä kuvatuissa luokanopettajakoulutuksen vaihtoehdoissa on pedagogisesti ajatteleva opettaja, joka on reflektioon kykenevä koulukasvatuksen ja opettamisen ammattilainen. Koulutus tukee kasvua opettajuuteen vahvistaen jokaisen yksilöllistä ominaislaatua ja kykyä luovaan ongelmanratkaisuun. Koulutuksessa korostuu opiskelijan monipuolinen kasvu yhteiskuntaa kehittäväksi aktiiviseksi ja kriittiseksi jäseneksi, jonka asiantuntemus rakentuu kasvatustieteen sisältöjen ja kasvatustieteellisen tutkimuksen tuntemisesta. Erityisopettajan koulutuksessa on useita erityispedagogiikan koulutusohjelmia riippuen siitä, opiskellaanko erityispedagogiikkaa pääaineena, sivuaineena vai erillisinä opintoina opettajatutkinnon suorittamisen aikana tai jälkeen. Opetusharjoittelun tavoitteena erillisissä erityisopettajan opinnoissa (75 opiskelijaa/vuosi: erityisluokanopettaja, erityisopettaja, erityislastentarhanopettaja) on, että opiskelija tutustuu erityisluokkien ja erityisryhmien toimintaan sekä yleisopetuksen että varhaiskasvatuksen erityisopetukseen. Opetusharjoittelu toteutetaan oman kokemuksen kautta sekä monipuolisesti ohjauksen, keskustelujen ja ryhmätapaamisten avulla siten, että hän on valmis ryhtymään erityisopettajan työhön ja sen suunnitteluun. Opiskelija perehtyy työn suunnitteluun, toimintaperiaatteisiin sekä yhteistyöhön muiden asiantuntijoiden ja vanhempien kanssa. Erillisissä opinnoissa on kaksi harjoittelujaksoa (Eo 221 ja 222), joissa suoritetaan 3 op kokonaisuus. Pääaineopiskelijoilla on kaikkiaan 5 harjoittelujaksoa (Ped luokille ja 7-9 luokille sekä Ea 252, Es 272 ja Es 273) Erityisopettajan koulutuksella on pitkät perinteet kenttäkouluyhteistyössään. Heillä on vakiintuneet yhteistyökumppanit ja koulut Helsingin kaupungin alueella. Tarvetta uusille ohjaajille ei ole ollut. Kenttäkouluverkoston ohjaajakoulutukseen on osallistunut joitakin erityisopettajia, jotka jo entuudestaan kuuluvat erityisopettajan koulutuksen yhteistyökumppaneihin. Suurin osa erityisopettajan koulutuksen harjoitteluista toteutetaan kenttäkouluissa tai päiväkodeissa mutta myös harjoittelukoulujen erityisopettajat ohjaavat näissä praktikumijaksoissa. Aineenopettajan koulutus toteutuu yhteistyössä ainetiedekuntien kanssa. Suomenkielisessä aineenopettajan koulutuksessa opettajan pedagogisiin opintoihin on mahdollista hakeutua kolmea eri väylää pitkin. Suoravalinta on uusin humanistisessa, matemaattis-luonnontieteellisessä ja teologisessa tiedekunnassa tapahtunut kokeilu, jossa opettajan pedagogiset opinnot sijoittuvat pääaineen opintojen lomaan. Opettajan pedagogiset opinnot on voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa rakennettu neljään moduuliin, joista kukin muodostaa itsenäisen kokonaisuuden. Suoravalinnan kautta opiskelijan on mahdollista opiskella yksi moduuli kerrallaan. Yleisin opiskeluväylä opettajan pedagogisissa opinnoissa toteutetaan niin, että ainetiedekunnan tutkinto-opiskelijat hakeutuvat suorittamaan opettajan pedagogiset opinnot sivuaineenaan yhden vuoden aikana. Lisäksi on jokaisen ainetiedekunnassa tutkintonsa suorittaneen maisterin mahdollista hakeutua erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin. Tutkinto-opiskelijat ja erillisiä opettajan pedagogisia opintoja suorittavat opiskelijat opiskelevat lukuvuoden aikana kaikki neljän moduulin edellyttämät opinnot. 12

19 Aineenopettajan pedagogisissa opinnoissa on kolme erillistä harjoittelujaksoa, perus-, soveltava ja syventävä harjoittelu. Näistä perus- ja syventävä harjoittelu suoritetaan pääsääntöisesti yliopiston normaalikouluissa ja soveltava harjoittelu kenttäkouluissa. Soveltavaan harjoitteluun on kehitelty myös muunlaisia harjoittelumuotoja kuin perinteinen yleissivistävän tai aikuisasteen oppilaitoksessa harjoittelu. TAULUKKO 2. Kenttäkoulujen ohjaavien opettajien määrät aineenopettajan koulutuksessa lukuvuonna Aine Perusharjoittelu Soveltava harjoittelu Syventävä harjoittelu Äidinkieli ja kirjallisuus Suomi toisena kielenä Historia ja yht.k.aineet Psykologia Uskonto Filosofia Biologia / Maantiede Matemaattiset aineet (ma, ke, fy, tvt) Englanti Ruotsi Saksa Ranska Italia Espanja Venäjä yhteensä Aineenopettajan koulutuksen normaali opiskelijoiden sisäänotto liikkuu noin 320 opiskelijassa/vuosi. Lukuvuosina sekä on kuitenkin rakenteellisista syistä opiskelijoiden määrä noussut opiskelijaan. Tämä on aiheuttanut sen, että kaikissa koulutuksen harjoittelujaksoissa on tarvittu kipeästi myös kenttäkouluja. Taulukossa 2. on kuvattu lukuvuonna toteutettujen harjoittelujen vaatimat kenttäkoulujen ohjaavien opettajien lukumäärät. Taulukosta havainnollistuu myös se, missä oppiaineissa kenttäkoulujen tarjoamaa ohjausresurssia on kyseisenä lukuvuonna tarvittu eniten. Oppiaineissa, kuten äidinkieli ja kirjallisuus, matemaattiset aineet, uskonto ja vieraista kielistä englanti, opiskelijoiden määrä on ylittänyt reippaasti sen resurssin, jonka harjoittelukoulu on kyennyt tarjoamaan. Suomi toisena kielenä ja yleissivistävän koulun opetussuunnitelmissa harvinaisemmat kielet kuten venäjä, espanja, italia ovat oppiaineita, joissa harjoittelu pääsääntöisesti tapahtuu kenttäkouluissa, koska normaalikoulujen opettajaresurssit ovat pienet. Ongelmallista aineenopettajan koulutuksen opettajan pedagogisten opintojen toteuttamisessa on se, ettei kyetä ennustamaan opiskelijoiden määriä eri oppiaineissa. Esimerkiksi lukuvuonna tarvittiin ranskan kielen ohjaavia opettajia kenttäkouluista taulukon 2. osoittama määrä. Seuraavana lukuvuonna normaalikoulujen opetussuunnitelmissa vahvistettiin ranskan kieltä ja uusia opettajia palkattiin. Lukuvuonna kuitenkin ranskan kielen opiskelijoita ilmoittautui opettajan pedagogisiin opintoihin niin vähän, ettei normaalikoulujen opettajaresurssia kyetty täyttämään. Kiintiöiden, koulutukseen hyväksyttävien ja koulutuksensa aloittavien lukumäärät eivät ole yhteneväiset. Koulutus aloitetaan pääsääntöisesti hyväksymistä seuraavana vuotena, 13

20 jolloin koulutukseen hyväksyttyjen määrästä ei voi suoraan tehdä johtopäätöksiä koulutuksen aloittaviin nähden. Tilanne vaihtelee aineittain. Kaksikielinen aineenopettajakoulutus käynnistettiin 1996 Helsingin yliopistossa, koska pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla ruotsinkielisistä aineenopettajista on ollut pulaa. Opiskelu tapahtuu sekä ruotsiksi että suomeksi, mutta opetusharjoittelu pyritään toteuttamaan ruotsinkielisissä kenttäkouluissa. Vuosittain opiskelijoita on ollut alle kymmenestä yli kahteenkymmeneen, tutkinto-opiskelijoiden sisäänottokiintiön ollessa 15 ja erillisten opiskelijoiden kiintiön 12. Kaksikielisen koulutuksen harjoittelujaksot ovat samat kuin suomenkielisessä aineenopettajakoulutuksessa ja niitä organisoidaan soveltavan kasvatustieteen laitokselta käsin. Syksystä 2005 on Helsingin yliopistossa käynnistynyt yhteistyössä Åbo Akademin kanssa ruotsinkielinen aineenopettajakoulutus. Nämä opiskelijat noudattavat Åbo Akademin opettajan pedagogisten opintojen ohjelmaa, mutta harjoittelevat pääasiallisesti pääkaupunkiseudun ruotsinkielisissä kenttäkouluissa. Sekä kaksikielisen että ruotsinkielisen aineenopettajakoulutuksen tarpeita ajatellen on ruotsinkielisten kenttäkoulujen opettajia koulutettu ohjaaviksi opettajiksi. Koulutus on järjestetty Helsingissä ja koulutuksen sisällöstä on vastannut Åbo Akademi. Kuvataiteen ja musiikin aineenopettajakoulutuksen osalta käyttäytymistieteellisellä tiedekunnalla on yhteistyösopimus Taideteollisen korkeakoulun sekä Sibelius-Akatemian kanssa opettajan pedagogisten opintojen järjestämisestä. Opiskelijamäärät ovat vuosittain luokkaa kummassakin koulutuksessa. Soveltavan kasvatustieteen laitoksen kanssa yhteistyössä järjestetään opettajan pedagogisten opintojen harjoittelujaksoja. Musiikkikasvatuksen opiskelijat suorittavat opintojensa aikana kolme harjoittelujaksoa, perusharjoittelu 1 ja 2 sekä syventävä harjoittelu. Näistä erityisesti perusharjoittelu 1 ja didaktiikan 1-kurssiin liittyvä orientoiva harjoittelu järjestetään soveltavan kasvatustieteen laitoksen toimesta. Perusharjoittelu 1 suoritetaan harjoittelukouluissa ja orientoiva harjoittelu kenttäkouluissa. Kuvataiteen opettajan pedagogisissa opinnoissa on neljä harjoittelujaksoa: orientoiva, perus-, syventävä ja soveltava harjoittelu. Erityisesti perusharjoittelu ja syventävä harjoittelu on organisoitu soveltavan kasvatustieteen laitoksen kautta. Nämä harjoittelut toteutetaan sekä harjoittelukouluissa että kenttäkouluissa. Opiskelijoiden määrän vuoksi suurin osa heistä sijoittuu kenttäkouluihin. Aikuisopetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot antavat aineenopettajakoulutuksen tapaan laaja-alaisen pedagogisen kelpoisuuden erityisesti aikuisopettajan työhön. Koulutukseen voivat hakea ensinnäkin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, vuosikiintiö on 45 opiskelijaa. Tutkinnon pääaineen osalta ei ole rajoituksia, joten tämä koulutusväylä on avoin kaikille ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille. Toisen pääryhmän aikuisopetukseen suuntautuvassa opettajankoulutuksessa muodostavat tutkinto-opiskelijat. Koulutukseen otetaan 15 valtiotieteellisten ja 20 kasvatustieteellisten aineiden tutkinto-opiskelijaa vuosittain. Opiskelijamäärä on näin ollen yhteensä 80. Opinnot on suunniteltu suoritettavaksi yhden lukuvuoden aikana. Opiskelu on monimuotokoulutusta, joka tutkinnon suorittaneiden osalta voi tapahtua työn ohessa. Opetusharjoittelujaksoja on kaksi ja ne toteutetaan pääsääntöisesti aikuisoppilaitoksissa, kuten kansan-, kansalais- ja työväenopistot, ammattikorkeakoulut, aikuisopistot ja aikuislukiot, täydennyskoulutuslaitokset ja avoimet korkeakoulut. Perusharjoittelu (9 op) tai Syventävä harjoittelu (7 op) voidaan myös toteuttaa omassa opetustyössä. Aikuisopetukseen suuntautuvissa opettajan pedagogisissa opinnoissa opiskelun järjestäjillä on ollut jo pitkään vakituinen yhteistyöverkosto ja hyvät suhteet laajaan kenttään. Moni näistä kenttäoppilaitosten ohjaavista opettajista on myös käynyt vuosina järjestetyissä ohjaajakoulutustilaisuuksissa mutta myös jokunen on käynyt kenttäkouluverkoston ohjaajakoulutuksessa ( ). Tavoitteena 14