Asia: Oikaisuvaatimus koskien Mikkelin Vesilaitoksen johtajan päätöstä (MliDno )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asia: Oikaisuvaatimus koskien Mikkelin Vesilaitoksen johtajan päätöstä (MliDno )"

Transkriptio

1 1 ( 5 ) Mikkelin Vesilaitos/Johtokunta PL MIKKELI Asia: Oikaisuvaatimus koskien Mikkelin Vesilaitoksen johtajan päätöstä (MliDno ) Vesiliittymän haltija: Maija Sisko Tuominen (s ) Oikaisuvaatimus: Vesiliittymän haltija vaatii ensisijaisesti, että Mikkelin Vesilaitoksen johtajan päätös (MliDno ) kumotaan ja että Alisa Kubanovalta maksamatta jääneitä vesilaskuja ei peritä Maija Tuomiselta. Toissijaisesti liittymän haltija vaatii, että laskujen loppusummaa tulee kohtuullistaa niin, että loppusaldoksi jää Maija Tuomisen osalta enintään 600 euroa. Vesilaitoksen johtajan päätös: Mikkelin Vesilaitoksen johtajan päätöksessä (MliDno ) on viitattu Liittymäsopimuksen ehtoihin ja todettu, että liittymän haltijan reklamaatiossa ei ole esitetty sellaista, joka velvoittaisi Vesilaitosta kohtuullistamaan kiinteistön Petäjistönkatu 27 vesilaskutusta. Vesilaitoksenjohtaja on päättänyt, että laskua nro ei muuteta. Päätöksen perusteluissa todetaan muun ohessa seuraavaa: Vesilaitos on lähettänyt käyttösopimuksen allekirjoitettavaksi liittyjälle (Maija Tuominen) liittymissopimuksessa mainittuun postiosoitteeseen. Sopimusta on karhuttu Maija Tuomiselta tuloksetta. Posti ei ole myöskään palauttanut lähetettyä kirjettä Vesilaitokselle. Koska liittyjän lupaa käyttösopimuksen laadintaan ei ole saatu ja käyttösopimusta Alisa Kubanovan ja Vesilaitoksen välillä ei ole missään vaiheessa allekirjoitettu on liittymissopimuksessa tarkoitettuna asiakkaana ja Vesilaitoksen sopijapuolena koko ajan ollut kiinteistön haltija Maija Tuominen. Vesilaitokselle ei ole tullut tietoa asiakkaan osoitteenmuutoksesta eikä Vesilaitoksen vastuulla ole asuinpaikan vaihtoon liittyvät postin osoitteenmuutosasiat. Osoitteenmuutos on ilmoitettava erikseen Vesilaitokselle. Vesilaitos ei ole menetellyt virheellisesti lähettäessään käyttösopimukset hyväksyttäväksi asiakkaan postiosoitteeseen Petäjistönkatu 27. Oikaisuvaatimus: Aluksi, liittymän haltija toteaa selvyyden vuoksi, että toisin kuin Vesilaitoksen johtajan päätöksessä annetaan ymmärtää, Vesilaitokselle lähetetyssä päivätyssä reklamaatiossa ei ole anottu Vesilaitosta

2 2 ( 5 ) tekemään yhtään mitään. Oikeudellisesti asiassa kyse on siviilioikeudellisesta sopimussuhteesta, jossa ovat osapuolina ainakin Maija Tuominen ja Mikkelin Vesilaitos. Riippumatta siitä onko Vesilaitoksen ja Kubanovan välille syntynyt sopimussuhde, päivätyssä reklamaatiossa ei ole miltään osin kysymys anomuksesta, vaan Maija Tuomisen ja Vesilaitoksen sopimussuhteeseen perustuvasta vaatimuksesta alentaa Maija Tuomisen (eli sopimussuhteen toisen sopijapuolen) mahdollista suoritusvelvollisuutta Vesilaitosta kohtaan. Maija Tuominen katsoo, että Vesilaitos on joka tapauksessa toiminut asiassa huolimattomasti sekä lojaliteettivelvollisuutensa vastaisesti aiheuttaen tuottamuksellisella toiminnallaan vahinkoa Maija Tuomiselle. Vesilaitokselle osoitetussa päivätyssä reklamaatiossa on vaadittu Maija Tuomisen suoritusvelvollisuuden alentamista sillä perusteella, että Mikkelin Vesilaitos ei ole kyseisessä asiassa ryhtynyt riittäviin toimiin Petäjistönkatu 27 kiinteistön vesimittarin lukeman saamisen varmistamiseksi. Tästä aiheutuu Maija Tuomiselle vahinkoa, mikäli Vesilaitos ryhtyy perimään alun perin Alisa Kubanovalle osoittamiaan laskuja Maija Tuomiselta. Enemmän toiston välttämiseksi liittymän haltija viittaa Vesilaitokselle osoitetussa reklamaatiossa esitettyyn selvitykseen tapahtumien kulusta. Sopimussuhde Kubanovan ja Vesilaitoksen välillä Vesiliittymän haltija katsoo ensisijaisesti, että Vesilaitoksen ja Kubanovan välille on muodostunut alkaen voimassa olleiden sopimusehtojen mukainen sopimussuhde Kubanovan muutettua asumaan Petäjistönkatu 27 kiinteistöön syksyllä Sopimusehtojen 4 :n mukaan laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä maksuja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liittymismaksun tulee olla maksettu. Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta. Sopimusehtojen 5 :n mukaan silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymismaksusta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö-, mittari- ja perusmaksusta. Sopimusoikeudessa katsotaan vakiintuneesti, että kahden osapuolen välille voi muodostua sopimus ilman, että varsinaista sopimusta tai sopimusasiakirjaa olisi tehty. Tämä on mahdollista, mikäli osapuolten tosiasiallinen toiminta viittaa sopimuksen olemassaoloon. Tällaisen nk. konkludenttisen sopimuksen olemassaolo voidaan todeta, mikäli osapuolten käyttäytyminen viittaa riittävän vahvasti sopimuksen olemassaoloon. Juha Tuominen on Maija Tuomisen puolesta ilmoittanut kiinteistön vuokrauksesta Vesilaitokselle , jolloin Maija Tuomisen on katsottava suostuneen sopimusehtojen 4 :ssä tarkoitetulla tavalla vesisopimuksen siirtämiseen Kubanovalle. Alisa Kubanova on muuttanut kiinteistöön yhdessä alivuokralaistensa kanssa sekä alkanut kuluttaa kiinteistöllä Vesilaitoksen toimittamaa vettä. Vesilaitos on lähettänyt Kubanovalle laskuja, jotka Kubanova on myös maksanut. Sen jälkeen kun laskut ovat jääneet maksamatta,

3 3 ( 5 ) Vesilaitos on ryhtynyt perimään laskuja Kubanovalta (eikä Maija Tuomiselta). Kubanova ei ole missään vaiheessa kiistänyt, etteivätkö laskut olisi oikeita, vaan vedonnut ainoastaan varattomuuteensa. Edellä esitetyn perusteella liittymän haltija katsoo, että Kubanovan ja Vesilaitoksen välille on kiistatta muodostunut konkludenttinen sopimussuhde veden toimittamisesta Petäjistönkatu 27 kiinteistölle. Siten Maija Tuominen katsoo ensisijaisesti, että hänellä ei ole sopimusehtojen 5 :n mukaan vastuuta Kubanovan maksamattomista vesilaskuista, eikä laskuja voida näin ollen periä häneltä. Vesilaitoksen huolimattomuus Asiassa on riidatonta, että Mikkelin Vesilaitos on tiennyt Maija Tuomisen vuokranneen Petäjistönkatu 27 kiinteistön Alisa Kubanovalle. Vaikka oikaisuvaatimuksenalaisessa päätöksessään Vesilaitoksen johtaja on katsonut, että Vesilaitos on ollut sopimussuhteessa ainoastaan Maija Tuomisen (eikä Alisa Kubanovan) kanssa, Vesilaitos on kuitenkin lähettänyt vesimittarin luentapyynnöt sekä laskut Maija Tuomisen sijasta Alisa Kubanovalle osoitettuina. Maija Tuomiselle ei ole missään vaiheessa ilmoitettu, että kiinteistön vesimittarin lukemaa ei ole saatu koko sinä aikana, kun kiinteistö on ollut vuokrattu Kubanovalle. Jos Vesilaitos olisi toiminut huolellisesti toimittamalla mittarinluentapyynnöt englanninkielisinä Kubanovalle tai millä tahansa kielellä Maija Tuomiselle tai Juha Tuomiselle, Vesilaitoksen tasauslaskut olisivat olleet määrältään kohtuullisia ja Kubanovalla olisi ollut tosiasiallinen mahdollisuus periä alivuokralaistensa osuudet vesilaskuista todellisen kulutuksen mukaisesti. Kuten reklamaatiossa on todettu, Kubanova on ilmoittanut, että hän ei pysty yksin maksamaan Vesilaitoksen tasauslaskua ( ). Hänellä ei myöskään ole mahdollisuutta periä laskua alivuokralaisiltaan, koska vuosien aikana talossa on hänen mukaansa asunut eripituisia ajanjaksoja lukuisia Mikkelin Ammattikorkeakoulun venäläistaustaisia opiskelijoita ja vaihto-opiskelijoita, joilta on mahdotonta periä vesilaskuja jälkikäteen. Vesilaitoksen lojaliteettivelvollisuuden vastainen toiminta Sopimusoikeudessa katsotaan vakiintuneesti, että sopimusosapuolia koskee sopimussuhteessa niin sanottu lojaliteettivelvollisuus, jonka perusteella sopimusosapuolen on otettava huomioon myös toisen osapuolen edut ja oikeudet. Lojaliteettivelvollisuus korostuu varsinkin vesisopimuksen kaltaisissa pitkäaikaisissa kestosopimuksissa, joissa sopimussuhteen toimiminen vaatii sopimusosapuolilta jatkuvaa huolehtimisista myös toisen osapuolen eduista. Mikkelin Vesilaitos toimii vedenjakelun osalta monopoliasemassa Mikkelin kaupungin alueella. Vesilaitoksen asemaan ns. luonnollisena monopolina kuuluu elimellisenä osana se, että Vesilaitos joutuu toiminnassaan sopimussuhteisiin myös normaalia heikommassa asemassa esimerkiksi ikänsä tai kielitaidottomuutensa takia olevien henkilöiden kanssa. Tällaisissa tilanteissa Vesilaitoksen lojaliteettivelvollisuus sopimuskumppania kohtaan korostuu entisestään. Oikaisuvaatimuksenalaisessa Vesilaitoksen johtajan päätöksessä on todettu, että Vesilaitokselle ei ole tullut tietoa asiakkaan osoitteenmuutoksesta eikä Vesilaitoksen vastuulla ole asuinpaikan vaihtoon liittyvät postin osoitteenmuutosasiat. Tältä osin liittymän haltija toteaa, että Petäjistönkatu 27 osoitteessa sijaitsee yhden asunnon käsittävä omakotitalo, jossa Maija Tuominen asui aiemmin itse. Tämä ilmenee myös

4 4 ( 5 ) Vesilaitoksen kanssa tehdystä päivätystä sopimuksesta, jossa on kiinteistön osalta todettu rakennuksen käyttötarkoituksen olevan "ASUINRAKENNUS" ja rakennustyypin "YHDEN PERHEEN OMAKOTI". Vesiliittymän haltija katsoo, että tilanteessa, jossa Vesilaitos ei ylläpidä asiakasrekisteriään väestötietojen perusteella, Vesilaitoksen ei tulisi vuokraustiedon saatuaan olettaa, että liittymän haltijan osoite säilyy samassa osoitteessa. Sen sijaan Vesilaitoksen tulisi lojaliteettivelvoitteensa mukaisesti pyrkiä varmistamaan, että muuttuuko liittymän haltijan osoite vai ei. Niin ikään tilanteessa, jossa liittymän haltija ei vastaa postitse lähetettyyn kirjeeseen, Vesilaitoksen olisi syytä tarkistaa osoite väestötietojärjestelmästä tai olla yhteydessä liittymän haltijaan esimerkiksi puhelimitse. Edelleen Vesilaitoksen tulisi ottaa toiminnassaan huomioon, että jos vesimittari on useiden vuosien ajan lukematta kiinteistön ollessa vuokrattu, voi tästä aiheutua merkittävä vahinko veden kulutuksesta vastuussa olevalle (etenkin jos Vesilaitos tietää kiinteistön olevan vuokrattu sellaiselle henkilölle, johon se ei itse katso olevansa sopimussuhteessa niin kuin nyt). Lopuksi Maija Tuominen omistaa yhdessä Tauno Tuomisen kuolinpesän kanssa Petäjistönkatu 27 kiinteistön. Kiinteistö on ollut aiemmin ollut kyseisten henkilöiden omassa käytössä, ja Tauno Tuomisen kuoleman jälkeen kiinteistöä on myös yritetty myydä siinä onnistumatta. Koska kiinteistö ei ole mennyt kaupaksi, se on ollut vuokrattuna mm. Maija Tuomisen eläkkeeseen nähden erittäin huomattavien kiinteistövero- ja öljylämmityskustannusten kattamiseksi (v Maija Tuomisen verotettava vuokratulo kyisestä kiinteistöstä oli kulujen vähentämisen jälkeen vain 360,56 euroa). Asiassa ei siten ole kyse asuntosijoitustoiminnasta, vaan käytännössä Maija Tuominen on kuluttaja-asemassa Vesilaitokseen nähden. Kuten edellä on esitetty, Maija Tuominen katsoo ensisijaisesti, että häneltä ei voida vesisopimuksen ehtojen mukaan voida periä Kubanovan maksamattomia vesimaksuja, koska Kubanova on ollut suorassa sopimussuhteessa Vesilaitokseen. Toissijaisesti Maija Tuominen katsoo, että vaikka Kubanovan ei katsottaisi olleen sopimussuhteessa Vesilaitokseen, Kubanovalta maksamatta jääneiden laskujen loppusummaa tulee alentaa Vesilaitoksen huolimattomuuden sekä lojaliteettivelvoitteen vastaisen toiminnan perusteella. Vesilaitoksen laiminlyönneistä johtuneen mittarin lukemattajäämisen seurauksena Vesilaitoksen tasauslasku on muodostunut Kubanovan sekä viime kädessä vesiliittymän haltijan Maija Tuomisen kannalta olosuhteisiin nähden kohtuuttoman suureksi. Siten liittymän haltija vaatii toissijaisesti, että Vesilaitos kohtuullistaa laskuaan niin, että laskun loppusummaksi muodostuu enintään 600 euroa, jolloin Kubanovan vuokravakuus kattaa Maija Tuomisen maksettavaksi jäävän määrän.

5 5 ( 5 ) Maija Tuomisen puolesta Helsingissä Joonas Tuominen, OTM, KTK Pitkänsillanranta 7-9 A Helsinki p

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. krs) 54 Vesiliikelaitoksen Johtokunnan opintomatka Sveitsiin

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. krs) 54 Vesiliikelaitoksen Johtokunnan opintomatka Sveitsiin Mikkeli Pöytäkirja 9/2016 1 (20) Aika 12.10.2016, klo 16:30-17:40 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. krs) Käsitellyt asiat 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 52 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta. SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli. Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. toiminta-alue 1 (taajama) alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot toiminta-alue 1 (taajama) 1.7.2019 alkaen Outokummun kaupunki vesi- ja viemärilaitos 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen Liittymis- ja käyttösopimusehdot 1.2.2017 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi

Liite 15 / JaVe jk Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi Liite 15 / JaVe jk 23.5.2019 20 Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Janakkalan Vesi 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Tunturi-Lapin Vesi Oy Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Tunturi-Lapin Vesi Oy Vesilaitosyhdistyksen Julkaisusarja nro 64 Helsinki 2016 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11 RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Vesiosuuskunta HKM

YLEISET SOPIMUSEHDOT. Vesiosuuskunta HKM 1/5 YLEISET SOPIMUSEHDOT Yleiset sopimusehdot...2 1...2 2...2 3...2 4...2 5...3 6...3 Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot...3 7...3 8...3 9...4 10...4 11...4 Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

MUURAMEN KUNTA VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA. HYVÄKSYTTY: VALTUUSTO asia 64 VOIMASSA:

MUURAMEN KUNTA VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA. HYVÄKSYTTY: VALTUUSTO asia 64 VOIMASSA: MUURAMEN KUNTA VESI- JA JÄTEVESIMAKSUTAKSA 2017 HYVÄKSYTTY: VALTUUSTO 14.11.2016 asia 64 VOIMASSA: 01.01.2017 - VESIMAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN Hyväksytty: Valtuusto 14.11.2016 asia 64 1 Vesilaitoksen rakentamiskustannusten

Lisätiedot

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen

Lisätiedot

SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

SUONENJOEN VESI OY. Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimusehdot 18.2.2003 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa,

Lisätiedot

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen Kunta: PIEKSÄMÄKI OSUUSKUNNAN LIITTYMISSOPIMUS Päiväys: / 201_ Osuuskunta: JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille

Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT haja-asutusalueille Vesilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 11.12.2002 86. Viemärilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 2.4.2009 57 VESILAITOKSEN

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille

SOPIMUSEHDOT. haja-asutusalueille Ilmajoen kunnan vesihuoltolaitoksen SOPIMUSEHDOT haja-asutusalueille Vesilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 11.12.2002 86. Viemärilaitos Ilmajoen kunnanvaltuuston päätös 2.4.2009 57 ILMAJOEN KUNTA

Lisätiedot

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen Kunta: PIEKSÄMÄKI OSUUSKUNNAN LIITTYMISSOPIMUS Päiväys: / 201_ Osuuskunta: JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi

Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Uudet suositukset liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdoiksi ja vesihuoltolaitoksen yleisiksi toimitusehdoiksi Alueellinen vesihuoltopäivä 17.3.2016 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys

Lisätiedot

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen

Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen Vesilaitoksen taksa 1.1.2015 alkaen 1 Vesilaitoksen toimittaman veden käyttö- ja perusmaksu 2 Liittymismaksu 4 Vesimittarin tarkistusmaksu 6 Sammutusvesilaitteistojen liittämisestä perittävä maksu 9 Vesimittarin

Lisätiedot

UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.

UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9. UURAISTEN KUNTA 1 (4) Tekninen osasto UURAISTEN KUNNAN VESI- JA JÄTEVESITAKSA Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 12.6.2013 241. Voimaantulopäivä 1.9.2013 (perusmaksut) Liittyy Yleisiin määräyksiin

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014

ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 ASIKKALAN KUNTA VESIHUOLTOMAKSUTAKSA 1 (4) Hyväksytty teknisessä lautakunnassa 29.10.2013 120 Voimaantulopäivä 1.1.2014 1. Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Asikkalan kunnan vesihuoltolaitos

Lisätiedot

kokouksessa päivänä kuuta 20

kokouksessa päivänä kuuta 20 VUOLIJOEN KUNNAN VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty kokouksessa päivänä kuuta 20 Voimaantulopäivä: Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Vuolijoen kunta laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA VESIMAKSUTAKSA Nakkilan kunta Voimaantulo 1.8.2015 VESILAITOKSEN TAKSA (VESIMAKSUTAKSA) SISÄLLYSLUETTELO 1 VESILAITOKSEN LIITTYMISMAKSU... 2 2 VESILAITOKSEN KULUTUSMAKSU... 3

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä

MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT. 1. Yleistä MONIPALVELULIITTYMÄVERKKOON LIITTYMISEN ERITYISEHDOT 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston tai vastaavan kohteen (jäljempänä Kohde)

Lisätiedot

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA

LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA LAPINLAHDEN VESI OY:n TAKSA Lapinlahden Vesi Oy hallitus 26.6. 2014 26, 17.7.2015 36, 3.12.2015 46 sekä 18.8.2016 25 1 VESIMAKSUTAKSA Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Lapinlahden Vesi

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 11.2.2019 7 liite nro 4 MUONION KUNTA Kunnanvaltuusto TAKSA MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS Kunnanvaltuusto 18.12.2006 Voimaantulo 1.1.2007 Tarkistettu (kohta 10) 11.2.2019 Voimaantulo

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2017 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2017 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,13 e/m 3 - jätevesimaksu 3,04 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2019 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2019 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,22 e/m 3 - jätevesimaksu 3,17 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies

Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka Sopimusjuridiikan perusteet 8.11.2016 Maarit Päivike, lakimies Miksi kirjallinen sopimus Yhteistyön väline Sopimusten merkitys korostuu usein silloin, kun asiat eivät

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009

KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) Perusturva PL 20 02401 KIRKKONUMMI 3.11.2009 1232/135//2009 KIRKKONUMMEN KUNTA LIITE 2 1 (5) ALUSTAVA PUITESOPIMUS HOITAJATYÖVOIMAN HANKINNASTA (LUONNOS) SOPIJAOSAPUOLET XXX, jäljempänä Palveluntuottaja Y-tunnus ja Kirkkonummen kunta,, jäljempänä Tilaaja 02401

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU

HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO

KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA 1 Tämä taksa korvaa edellisen, Vesilahden kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 1.1.2015 alkaen. Tämän taksan on Vesilahden tekninen lautakunta

Lisätiedot

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA SOPIMUSEHDOT

HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA SOPIMUSEHDOT HÄRKINVAARAN VESIOSUUSKUNTA 25.02.2012 SOPIMUSEHDOT [Kirjoita tiedoston tiivistelmä tähän. Tiivistelmä on yleensä lyhyt yhteenveto tiedoston sisällöstä. Kirjoita tiedoston tiivistelmä tähän. Tiivistelmä

Lisätiedot

JOENSUUN VESI LIIKELAITOKSEN JA KONTIOLAHDEN KUNNAN VÄLINEN VEDENTOIMITUSSOPIMUS. Luonnos

JOENSUUN VESI LIIKELAITOKSEN JA KONTIOLAHDEN KUNNAN VÄLINEN VEDENTOIMITUSSOPIMUS. Luonnos JOENSUUN VESI LIIKELAITOKSEN JA KONTIOLAHDEN KUNNAN VÄLINEN VEDENTOIMITUSSOPIMUS Luonnos 2.12.2015 2 Sopijapuolet Joensuun Vesi -liikelaitos Y-tunnus 0242746-2 Muuntamontie 5 80100 Joensuu Kontiolahden

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään Inkoon Veden verkostoon. Liittymismaksu on arvonlisäverollinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään Inkoon Veden verkostoon. Liittymismaksu on arvonlisäverollinen. INKOON KUNTA LIIKELAITOS INKOON VESI TAKSA Hyväksytty Inkoon Veden johtokunnassa 23.3.2011 Voimaantulopäivä 1.7.2011 Muutettu 1.1.2013 Inkoon Vesi perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot

Lisätiedot

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo

Vesihuoltomaksut. Hyväksytty Inarin Lapin Vesi Oy:n hallituksessa Voimaantulo Voimaantulo Hyväksytty :n hallituksessa 24.10.2018 Sairaalantie 3A, 99800 IVALO Utsjoentie 38, 99980 UTSJOKI 1. Yleistä (myöh. yhtiö) toimii vesihuoltolaitoksena ja perii vesihuoltomaksuja toiminta-alueellaan

Lisätiedot

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013. Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi MÄRKÄTILAKORJAUKSET 27.3. 2013 Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Osakkeenomistajan remontit Kunnossapito- tai muutostyö Kunnossapitotyöt: Yhtiön kunnossapitoa on kiinteistön ylläpitoon kuuluva toiminta, joka

Lisätiedot

UURAISTEN KUNTA. Vesihuoltolaitoksen maksut alkaen. Hyväksytty: Tekninen lautakunta

UURAISTEN KUNTA. Vesihuoltolaitoksen maksut alkaen. Hyväksytty: Tekninen lautakunta UURAISTEN KUNTA Vesihuoltolaitoksen maksut 1.1.2018 alkaen Hyväksytty: Tekninen lautakunta 28.11.2017 48 Uuraisten vesihuoltolaitos perii yleiset toimitusehdot ja sopimusten ehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,

Lisätiedot

TAKSAMALLI / HINNASTO

TAKSAMALLI / HINNASTO TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 77/422/2011 1.6.2011 ASIA Sähkön perusmaksuja koskeva alennus ASIANOSAINEN Fortum Markets Oy TOIMENPIDEPYYNNÖN TEKIJÄ Juha Lustman VIREILLETULO 8.2.2011 SELOSTUS ASIASTA

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan.

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMISPERUSTE Liittymismaksu määräytyy liitetyn rakennuksen lämpimän kerrosalan mukaan. PUDASJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Liite 5 Vesihuoltolaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven Vesiosuuskunnan hallituksen kokouksessa 25.11.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen

Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11. Voimassa 1.7.2011 alkaen Liite verkkopalveluehtoihin koskien sähköntuotannon verkkopalvelua Tvpe 11 Voimassa 1.7.2011 alkaen Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

Lisätiedot

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet

1 Liittymismaksun yleiset määräytymisperusteet 1 Nurmijärven Vesi - liikelaitoksen PALVELUMAKSUHINNASTO Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta hyväksynyt 28.10.2009 42 Nurmijärven Vesi liikelaitoksen johtokunta tarkistanut 20.10.2010 39 Nurmijärven

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki.

Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 Luonnos. 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. Naantalin kaupunki Maankäyttösopimus 1 1 Sopijapuolet 1.1 Naantalin kaupunki, Y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä Kaupunki. 1.2 Asunto Oy Kreivinniitty, y-tunnus 0135532-1

Lisätiedot

Hinnasto alkaen

Hinnasto alkaen Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.9.2013 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,47 /m 3 1,82 /m 3 Jätevesimaksu 2,40 /m

Lisätiedot

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.

KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1. TEKN.LTK 09.10.2014 72 LIITE 1. KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen xx Kunnanvaltuusto xxxx KINNULAN KUNNAN

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO HEL

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO HEL HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) VALLILAN TYÖ- JA VALMENNUSKESKUKSEN ATERIAPALVELUT SEMPATIK OY:ltä 1 SOPIJAPUOLET Helsingin kaupunki (Tilaaja) Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto PL 6000, 00099

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2.

Liittymismaksun yksikköhinta on 1.1.2015 alkaen 3,32 /k-m 2. PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLLON LIITTYMISMAKSUTAKSA Yleiset periaatteet Liittymismaksut koskevat uusia liittyjiä, jotka liitetään vesihuoltoverkostoihin. Rakennusten lisärakentamista koskee ns. lisäliittymismaksu.

Lisätiedot

(Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004)

(Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) SAVONLINNAN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN PALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen (Taksarakenteen uudistus hyväksytty liikelaitosten keskuksen johtokunnassa 8.10.2003 123, käyttöönotettu 1.1.2004) Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS )

RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS ) RAKENNUKSEN MYYNTIÄ KOSKEVA SOPIMUS ( SOPIMUS ) 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA ARKK

Lisätiedot

2. Kohteessa sijaitsevat ja tätä sopimusta koskevat rakennukset

2. Kohteessa sijaitsevat ja tätä sopimusta koskevat rakennukset Käyttökustannusten jako vuokranantajan ja vuokralaisten välillä osoitteessa Halistentie 4 Tämä asiakirja koskee osoitteessa Halistentie 4 olevien rakennusten seuraavien käyttökustannusten: lämpö, sähkö,

Lisätiedot

Liperin kunnan vesihuoltolaitos TAKSA Elympltk Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu

Liperin kunnan vesihuoltolaitos TAKSA Elympltk Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Liperin kunnan vesihuoltolaitos TAKSA 1.1.2019 Elympltk 4.9.2018 144 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri fontilla pistekoko noin 14 tai 16, lihavoitu Liperin kunnan vesihuoltolaitoksen taksan vahvistaa elinympäristölautakunta.

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Hinnasto alkaen

Hinnasto alkaen Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.1.2017 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2016 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,54 /m 3 1,91 /m 3 Jätevesimaksu 2,52 /m

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja. PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja

Lisätiedot

Maakaasun verkkopalvelusopimus on jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasun verkkopalveluiden myymisestä ja ostamisesta;

Maakaasun verkkopalvelusopimus on jakeluverkonhaltijan ja maakaasun käyttäjän välinen sopimus maakaasun verkkopalveluiden myymisestä ja ostamisesta; 1 (1) MAAKAASUN LIITTYMISEHDOT 1. Soveltamisala ja määritelmät 1.1. Näitä maakaasun liittymisehtoja sovelletaan liityttäessä maakaasun jakeluverkkoon, jonka nimellinen maksimikäyttöpaine on enintään 8

Lisätiedot

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja

Lisätiedot

Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus

Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus 2027/02.08.00.00.00/2016 Lupapiste-palvelujen Palvelusopimus Solita Oy Arkadiankatu 2, 00100 Helsinki Åkerlundinkatu 11, 33100 Tampere Torikatu 18, 90100 Oulu 1060155-5 31.10.2016 2 (6) 1 SOPIMUSOSAPUOLET

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA

LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2007 Vesihuoltolaitos perii vesihuoltolain 19 :n nojalla tämän vesihuoltotaksan mukaisia maksuja. 1 LIITTYMISMAKSUT 1.1 Asuinhuoneistot 1.1.1 Vesilaitteisto Omakotitalo

Lisätiedot

Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja.

Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja. KAUHAVAN VESI OY 1 Vesihuollon maksut Kauhavan Vesi Oy:n hallitus 26.11.2012 7 Voimaantulo 01.01.2013 Kauhavan Vesi Oy perii 1.1. 2013 alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä

Lisätiedot

PALVELUHINNASTO 1.1.2016

PALVELUHINNASTO 1.1.2016 PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO

Lisätiedot

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja KH xx.xx.2015 xx MAANKÄYTTÖSOPIMUS SOPIMUSOSAPUOLET Kokkolan kaupunki (Y-tunnus: 0179377-8) PL 43 67101 KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä Markku Mattila jäljempänä tässä sopimuksessa

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ

MYYNTIESITE ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ MYYNTIESITE POHJOIS-SAVON ULOSOTTOVIRASTO PL 81, Viestikatu 3 70601 KUOPIO 01.02.2016 Puhelin 02956 27900, Telekopio 02956 27937 Sähköposti pohjois-savo.uo@oikeus.fi ASUINKIINTEISTÖ KIURUVEDELLÄ Nettihuutokauppa

Lisätiedot

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon

Toimittajan Kohteeseen toimittama kuituverkon liittymä mahdollistaa palvelukuvauksessa tarkoitetut viestintäverkon 1 (5) MPY Mikonkatu 16 50100 Mikkeli MPY PALVELUT OYJ:N KUITULIITTYMIEN ERITYISEHDOT 1.6.2015 1. Yleistä Näillä sopimusehdoilla määritellään sopimuksen kohteena olevan kiinteistön, rakennuksen, huoneiston

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat - - 2. Vuokralainen/vuokralaiset - - 2 (5) 3. Vuokrauskohde Osoite Postinumero Toimipaikka Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin m². Vuokratun

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018

VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Laukaan Vesihuolto Oy VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 2018 Hyväksytty yhtiön hallituksen kokouksessa 6.11.2017 79 1 Käyttömaksut Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi ja korvaavat

Lisätiedot

SAUVON VESIHUOLTO OY. 1 Liittymismaksu PALVELUMAKSUT

SAUVON VESIHUOLTO OY. 1 Liittymismaksu PALVELUMAKSUT 1 SAUVON VESIHUOLTO OY PALVELUMAKSUT 1.1.2019 Sauvon Vesihuolto Oy (jatkossa yhtiö) perii vesihuoltoon liittymisestä ja vesihuollon käytöstä yleiset toimitusehdot ja sopimusten ehdot huomioon ottaen tässä

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Toimeksiantosopimus tehdään kirjallisesti tai sähköisesti ja niin, ettei sopimusehtoja voida yksipuolisesti muuttaa. Sopimusehtojen pitää säilyä toimeksiantajan saatavilla myös sähköisesti tehtynä.

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA

LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA 1 (3) Energiateollisuus ry:n suosittelema LIITE VERKKOPALVELUEHTOIHIN KOSKIEN SÄHKÖNTUOTANNON VERKKOPALVELUA TVPE 11 A Yleistä, verkkosopimuksen tekeminen, palvelun edellytykset ja aloittaminen 1. Soveltamisala

Lisätiedot