Innovaatiorahoituskeskus Tekes 5/25/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Innovaatiorahoituskeskus Tekes 5/25/2013"

Transkriptio

1 Pienhankinnan tarjouspyyntö 1 Tarjouspyyntö: Biopankkien liiketoimintamahdollisuudet 1 Hankintayksikkö Innovaatiorahoituskeskus Tekes (jäljempänä Tekes). Tekesin tehtävänä on rahoittaa haastavia tutkimus- ja kehitysprojekteja ja edistää yritysten kehittymistä. Lisätietoja Tekesistä löytyy Internet-osoitteesta:. Tekesillä on käynnissä BioIT Biologisen tiedon hallinta ohjelma, jonka tavoitteena on kehittää bioalan pk-yritysten liiketoimintaa sekä saattaa bio- ja ICT-alojen toimijoita yhteen. Ohjelma tarjoaa kumppanuuksia, tietoja asiakastarpeista ja avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Vaikka Suomi on panostanut merkittävästi julkisia varoja terveyteen liittyvään tutkimukseen, tutkimusinvestointia ei ole kuitenkaan pystytty täysimääräisesti hyödyntämään yhteiskunnallisesti tai tuottamaan riittävästi myös taloudellista lisäarvoa. Tekes näkee Suomella olevan erinomaiset mahdollisuudet olla yksilöllistetyn lääketieteen ja terveyden edelläkävijämaa, joka hyödyntää niin tutkimuksessa kuin liiketoiminnassa biopankkeja ja muita näyte- ja tietovarantoja. 2 Hankinnan kohde ja laajuus Hankittavan palvelun tulee tuottaa selvitys suomalaisten biopankkien liiketoimintamahdollisuuksista sekä Suomessa että kansainvälisesti. Lisäksi hankinnan tulee kartoittaa suomalaiset biopankkitoimijat sekä tuottaa tietoa merkittävistä kansainvälisistä biopankeista ja niiden liiketoiminnasta. 2.1 Tausta Biopankkilaki astui voimaan Tällä hetkellä Suomessa on rekisteröity kaksi biopankkia Valviran valtakunnalliseen rekisteriin. Auria Biopankki Turussa ja THL Biopankki ovat ensimmäiset rekisteröityneet biopankit. Biopankkien liiketoimintamahdollisuuksiin vaikuttavat ainakin biopankin juridinen muoto, omistus, näytteiden arvonmäärittely (hinnoittelu), asiakassuhteiden luominen ja miten hyvin onnistutaan kaupallistamaan toiminta, myös muilta osin kuin lain edellyttämältä toiminnalta. Teetettävän selvityksen tarkoituksena on saada kokonaiskuva biopankkien liiketoimintamahdollisuuksista Suomessa ja tarkoituksenmukaisilla alueilla kansainvälisesti. Biopankeilla tarkoitetaan tässä yhteydessä seuraavan määritelmän mukaista toimijaa: Liiketoiminnalla tarkoitetaan biopankkitoimijoiden tekemää sekä lain edellyttämää

2 Pienhankinnan tarjouspyyntö 2 näytteiden säilyttämistä että kaupallista näytteiden ja palveluiden myyntiä ulkopuolisille. 2.2 Toteutus ja tulokset Työn tuloksena tulee olla raportti, jossa on 1. kartoitettu Suomessa toimivat, valmisteilla olevat sekä potentiaaliset biopankit ja niiden liittymät toimintaympäristöönsä (mm. tilanne biopankki-rekisteröitymisen suhteen, tavoiteaikataulu, omistus, perustamiseen liittyvät haasteet, keskeiset yhteistyökumppanit ja rakenteet, tunnistetut yritysasiakkaat) 2. biopankkien valmiudet ja kompetenssit liiketoimintaan (mm. laatujärjestelmät, markkinatuntemus, markkinointi, hinnoittelu, sopimukset, kirjanpito, kustannuslaskenta/taloushallinto, lisensiointi ja IPR-osaaminen) 3. kuvattu ja analysoitu liiketoiminnan näkökulmasta ainakin - erilaisia vaihtoehtoisia liiketoimintamalleja, jotka ovat mahdollisia biopankkitoimijoille ja niihin liittyvä potentiaalisen markkinan koko - erilaisten juridisten muotojen vaikutus biopankin asiakkuuksiin ja liiketoimintaan - biopankkitoimintaan liittyvät haasteet johtuen liiketoiminnan erilaisuudesta yksityisten ja julkisten toimijoiden kanssa 4. Arvio ja analyysi biopankkitoimintaan liittyvästä kansainvälisestä markkinapotentiaalista ja liiketoiminnan volyymistä Suomessa. Liiketoimintaanalyysissa tulee ottaa huomioon olemassa olevat toimijat Suomessa. Miten ko. liiketoimintapotentiaali olisi saavutettavissa (roadmap, miten organisoiduttava)? Tarjouksen antaja voi lisäksi ehdottaa mitä muuta kannattaisi selvittää asiaan liittyen. Toteutustavaksi toivotaan toimijoiden henkilökohtaisia haastatteluja sekä tarvittavilta osin kyselyitä tai vastaavia menetelmiä. Tarjoukseen liitettävässä suunnitelmassa tulee esittää haastattelujen toteuttamistapa ja alustava lista mitkä toimijat haastatellaan. Selvityksen aikana pidetään 1-2 selvityksen tuottajan ja Tekesin välistä tapaamista jossa tarkastellaan toteutuksen edistymistä, sekä selvityksen valmistuttua tulosten esittely. Raportti ja yhteenveto tuotetaan suomen kielellä. Raportti tulee olla tekstimuodossa ja sen lisäksi tiivis PP-esitys toteutuksesta ja tuloksista.

3 Pienhankinnan tarjouspyyntö 3 3 Hinta Hankinta toteutetaan pienhankintana, jonka kiinteä kokonaishinta on euroa (+ alv) sisältäen kaiken selvityksen suorittamiseen tarvittavan työn ja siitä aiheutuneet kulut. 4 Hankintamenettely Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on vähemmän kuin hankintalain 15 :ssä säädetty tavara- ja palveluhankintojen kansallinen kynnysarvo Hankinnan ennakoitu arvo perustuu aikaisempiin vastaaviin hankintoihin. Hankintaan ei sovelleta hankintalakia. Hankinta toteutetaan Tekesin omien hankintaohjeiden mukaisesti ns. pienhankintana. 5 Tarjoajan kelpoisuus Tarjoajalla tulee olla y-tunnus, ja sen tulee olla rekisteröitynyt asianmukaisella tavalla. Tarjoajan on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Yksityishenkilöiden tarjouksia ei oteta huomioon. Tarjoajan on sitouduttava siihen, että se on merkitty ammatti- ja elinkeinorekisteriin (yritykset), että organisaation verot ja sosiaaliturvamaksut on asianmukaisesti suoritettu, ettei organisaation johtohenkilöitä ole tuomittu hankintalain (348/2007) 53 :n tarkoittamista rikoksista, ja toiminta muutoinkin täyttää lakisääteiset velvoitteet. Tarjoajan taloudellisia edellytyksiä arvioitaessa Tekes voi käyttää myös Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokitusta. Jos tarjoajan tietoja ei ole saatavana Suomen Asiakastieto Oy:stä, tarjoajan tulee Tekesin pyynnöstä toimittaa vastaava luottokelpoisuusanalyysi. Tarjoajan on tarvittaessa, erillisestä pyynnöstä, toimitettava Tekesille tilinpäätöstietonsa viimeiseltä kahdelta (2) tilikaudelta, tai mikäli tilikausia ei ole ollut, vastaavan selvityksen taloudellisesta tilasta. Sopimuskumppaniksi valitun tarjoajan on tarvittaessa, erillisestä pyynnöstä, toimitettava Tekesille ennen sopimuksen allekirjoittamista seuraavat todistukset: verovelkatodistus, kaupparekisteriote, todistukset lakisääteisistä vakuutuksista, muut mahdollisesti vaadittavat todistukset. 6 Tarjouksen ja tarjottavien tiimien vähimmäisvaatimukset

4 Pienhankinnan tarjouspyyntö Tarjouksen vähimmäisvaatimukset Tarjouksessa on esitettävä toteutussuunnitelma, jossa kerrotaan tarjouspyynnön mukaisten tehtävien ja raportoinnin aikataulutus ja tiimiresurssien käyttö tehtävien suorittamiseen. Samoin haastattelumenetelmät ja muut tiedonkeruutavat on tuotava esiin Tarjottavan tiimin vähimmäisvaatimukset Tarjottavan tiimin henkilömäärä on vähintään kaksi (2). Raportoinnista vastaavan vetäjän työpanos koko toimeksiannosta tulee olla vähintään (30 ) %. Tarjottavilta henkilöiltä edellytetään perehtyneisyyttä terveys- ja hyvinvointialan toimintaympäristöön ja biopankkitoimintaan esim työ- kokemuksen perusteella vähintään kolme (3) vuotta sekä vankkaa osaamista ja näkemyksellisyyttä alan liiketoiminnasta ja markkinoista vähintään kolme (3) vuotta esim. työkokemukseen perustuen. 7 Tarjouksen vertailukriteerit Hankinta toteutetaan kiinteähintaisena pienhankintana, jolloin hinta on kaikille tarjouksille euroa + alv. Tarjouksista valitaan seuraavien arviointiperusteiden mukaan kokonaistaloudellisesti edullisin: 1. Tiimin osaaminen ja perehtyneisyys Suomen ja kansainväliseen terveys- ja hyvinvointialaan, painoarvo 25 % 2. Tiimin liiketoimintaosaaminen erityisesti terveys- ja hyvinvointitoimialalla, painoarvo 25 % 3. Suunnitelman laatu, painoarvo 50 % vertailukriteereinä: työn toteutuksen osuvuus tarjouspyyntöön nähden, analyysin monipuolisuus (2.2 Toteutus ja tulokset, kohta 3), kansainvälisen markkinapotentiaalin analyysin laajuus (2.2 Toteutus ja tulokset, kohta 4)) Vertailukriteerinä käytetään 1-2 kohdissa koulutuksen, osaamisen ja muun kokemuksen pituutta ja osuvuutta suhteessa tarjouspyynnössä esitettyihin selvitystarpeisiin. Kohdan 3. alakriteerien paino on sama kaikilla. Laatuvertailu kohdan 1 ja 2 osalta sekä 3 alakriteereissä tapahtuu seuraavasti:

5 Pienhankinnan tarjouspyyntö 5 Tekes antaa kullekin alakriteerille pisteet 0-5 (0 =täysin epäpätevä, 1 = heikko, 2 = keskinkertainen, 3 = melko hyvä, 4 = hyvä, 5 = erinomainen). Pisteytysten 0-5 jälkeen pisteet suhteutetaan toisiinsa painoarvon mukaisesti. Painotetut pisteet lasketaan yhteen ja summa muunnetaan asteikolle käyttäen seuraavaa kaavaa: tarjouksen pisteet / parhaat pisteet * 100. Siten eniten pisteitä saanut tarjous saa 100 pistettä kyseisestä kriteeristä ja muut laskukaavan mukaisessa suhteessa vähemmän. 8 Tekijänoikeudet Toimittajan immateriaalioikeuksia rajoittamatta Tekesillä on käyttöoikeus tämän toimeksiannon tuloksena syntyvään aineistoon. Käyttöoikeus käsittää kappaleiden valmistamisen, yleisön saataville saattamisen, muuttamisoikeuden sekä oikeuden edelleen luovuttamiseen. Käyttöoikeus on ajallisesti ja maantieteellisesti rajoittamaton. Tekes päättää tulosten julkistamisesta. Toimittajalla ei ole oikeutta julkaista toimeksiannon tulosta tai edes osia siitä ilman Tekesin kirjallista suostumusta. Selvyyden vuoksi todetaan, että JYSE 2009 PALVELUT sopimusehtojen kohtaa 19.1 ei sovelleta tähän sopimukseen. 9 Sopimuskausi Tavoitteena on, että hankinta toteutetaan siten että raportti on valmis mennessä. 10 Osatarjoukset ja vaihtoehtoiset tarjoukset Osatarjouksia ei hyväksytä. 11 Tarjouksen tiedot Tarjoukseen pyydetään liittämään seuraavat tiedot:

6 Pienhankinnan tarjouspyyntö Perustiedot tarjoajan nimi y-tunnus postiosoite tarjouksen yhteyshenkilö, sähköpostiosoite ja puhelinnumero internetsivuston osoite 11.2 Tiedot palveluun liittyvistä alihankkijoista Selvitys mahdollisista alihankinnoista Tarjottavan palvelun toteutussuunnitelma 11.4 Tarjouksen liikesalaisuudet Kaikki hankintaan liittyvät asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia sopimuksen syntymisen jälkeen. Jos jokin osa tarjouksen materiaalista sisältää tarjoajan käsityksen mukaan liike- tai ammattisalaisuuden johdosta luottamuksellista materiaalia, tulee tällainen materiaali mieluiten toimittaa erillisellä liitteellä ja merkitä SALAISEKSI. 12 Sopimusehdot Hankintaan sovelletaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja palveluhankinnoissa, JYSE 2009 Palvelut. 13 Tarjouskilpailuun liittyvät kysymykset Tarjouspyynnöstä voi kysyä lisätietoja mennessä vain sähköpostitse osoitteesta kilpailutus(at)tekes.fi. Kysymysviesti tulee otsikoida Kysymykset 5/25/2013.

7 Pienhankinnan tarjouspyyntö 7 Tekes kokoaa kysymykset yhteen ja vastaa niihin viimeistään Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset ja niihin annetut vastaukset julkaistaan tällöin osoitteessa: Tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi emme vastaa puhelimitse esitettyihin kysymyksiin. 14 Tarjousten jättäminen Tarjouksen tulee olla kaikkine liitteineen perillä Tekesissä viimeistään klo Tarjous pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköpostitse, osoitteeseen kirjaamo@tekes.fi. Lähetyksessä tulee huomioida seuraavat asiat: - Sähköpostin osoitekenttään tai kirjekuoreen tulee selkeästi merkitä tarjoajan nimi ja tarjouksen tunnus: Tarjous 5/25/ Sähköpostin maksimikoko liitteineen on 5 Mt. - Liitetiedostot voivat olla pakattuja (Winzip) - Liitetiedostot tulee toimittaa ensisijaisesti.pdf- ja.tif-dokumentteina. Liitetiedostot on mahdollista toimittaa myös.rtf tiedostoina sekä Wordin.doc ja.docx -tiedostoina, Excelin.xls- ja.xlsx tiedostoina sekä Powerpointin.ppt- ja.pptx -tiedostoina. - Tarjoaja vastaa siitä, että tarjous liitteineen saapuu perille ajoissa. Myöhästynyttä tarjousta ei huomioida. Tekesin sähköpostijärjestelmä lähettää vastaanotetuista viesteistä kuittauksen. - Sähköpostitse lähetettäessä tarjouksen liitteineen katsotaan olevan perillä Tekesissä silloin, kun tarjouksen sisältävä viesti/viestit ja niiden liitteet ovat käytettävissä ja luettavassa muodossa Tekesin kirjaamon sähköpostissa. - Jos tarjous lähetetään usealla viestillä, on huomioitava, että tarjous katsotaan ajoissa saapuneeksi vain, jos kaikki tarjouksen osia sisältävät viestit ovat perillä Tekesissä yllä mainittuun määräaikaan mennessä. Tarjous voidaan jättää myös postitse tai Tekesin vastaanottoon tuomalla suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen: Tekes/Kirjaamo PL 69 (Kyllikinportti 2)

8 Pienhankinnan tarjouspyyntö Helsinki. 15 Allekirjoitukset Innovaatiorahoituskeskus Tekes Asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti Minna Hendolin johtaja, Tekes / Elinvoimainen ihminen Liitteet Julkis/JYSE_2009_palvelut.pdf 2. Henkilön liite (pakollinen tarjouksen liite)

LIITE 1 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN

LIITE 1 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN TARJOUSLOMAKE 1/4 TARJOUSLOMAKE OSTOPALVELUT Lentoturvallisuuden kansainvälinen koulutuskeskus Tampereelle - esiselvitys -HANKKEESEEN Tarjouksen tekeminen Tarjous tulee tehdä kirjallisena suomen kielellä.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 38/25/2014. Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa

Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 38/25/2014. Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa Tarjouspyyntö Innovaatiorahoituskeskus Tekes DM 1294658 17.6.2014 Tarjouspyyntö Asianajopalvelut avustuspetoksissa Tekes the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101

Lisätiedot

Lääkealan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pk-yrityksille

Lääkealan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pk-yrityksille Pienhankinnan tarjouspyyntö 1 Lääkealan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pk-yrityksille 1 Hankintayksikkö Innovaatiorahoituskeskus Tekes (jäljempänä Tekes). Tekesin tehtävänä on

Lisätiedot

Terveysteknologia-alan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pkyrityksille

Terveysteknologia-alan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pkyrityksille Pienhankinnan tarjouspyyntö 1 Terveysteknologia-alan sääntelyä koskeva tieto-opas ja koulutuspaketti alkaville pkyrityksille 1 Hankintayksikkö Innovaatiorahoituskeskus Tekes (jäljempänä Tekes). Tekesin

Lisätiedot

Arktiset meret liiketoimintaa

Arktiset meret liiketoimintaa 25.3.2015 Tarjouspyyntö Arktiset meret liiketoimintaa Tekes Posti/Post/Mail Puh./Tel. Innovaatiorahoituskeskus Tekes Kyllikinportti 2 PL 69, 00101 Helsinki 029 50 55000 Innovationsfinansierinsverket Tekes

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Pääomarahastosijoittamisen juridiset palvelut

Tarjouspyyntö Pääomarahastosijoittamisen juridiset palvelut Tarjouspyyntö Pääomarahastosijoittamisen juridiset palvelut Tekes Pääomasijoitus Oy Osoite/Address/Adress Posti/Post/Mail etunimi.sukunimi@tekes.vc Kyllikinportti 2 PL 1014, 00101 Helsinki www.tekes.vc

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA

TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA ASTIOITA Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen TARJOUKSEEN mukaisista astioista, keittiövälineistä ja

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tarjouspyyntö. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tarjouspyyntö 11.10.2013 Tarjouspyyntö Isot Teemat Finnish Funding Agency for Technology and Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101 Helsinki, Finland +358 295055000 +358-9-6949196 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 7 EU-KYNNYSARVON YLITTÄVÄ HANKINTA. 13.11.2014 Dnro 25/021/2014 OPETUSHALLITUKSEN PAINOPALVELUJEN HANKINTA

TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 7 EU-KYNNYSARVON YLITTÄVÄ HANKINTA. 13.11.2014 Dnro 25/021/2014 OPETUSHALLITUKSEN PAINOPALVELUJEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1 / 7 EU-KYNNYSARVON YLITTÄVÄ HANKINTA 13.11.2014 Dnro 25/021/2014 OPETUSHALLITUKSEN PAINOPALVELUJEN HANKINTA 1. Tarjouspyynnön kohde 2. Hankintayksikkö 3. Yhteyshenkilö Opetushallitus

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. TEKES Tarjouspyyntö kansainvälisten toimittajavierailuiden järjestämisestä

Tarjouspyyntö. TEKES Tarjouspyyntö kansainvälisten toimittajavierailuiden järjestämisestä Tarjouspyyntö 13.06.2014 TEKES Tarjouspyyntö kansainvälisten toimittajavierailuiden järjestämisestä Tekes the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101 Helsinki, Finland

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut

TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO !] Wa^aT LIIKENNE-JA Tarjouspyyntö 1(5) I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO II 0 / TU LVM/802/13/2016 Anne Miettinen 26.4.2016 Tarjouspyyntö; osaamisen edellytykset suurten tietoaineistojen sekä älykkään automaation

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 2.2.2015 (www.hankintailmoitukset.fi)

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation TARJOUSPYYNTÖ 1 / 5 Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation käsittelyn digitalisointi 05/2017 11.5.2017 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA Julkaistu 8.9.2015 Taustaa Rajat ylittävä yhteistyö Euroopan unionin ulkorajoilla, ja siten myös Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän välillä, siirtyy

Lisätiedot

OM 1/52/2010. Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus

OM 1/52/2010. Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus TEKNINEN IT-KONSULTOINTI Sivu 1 5.12.2013 OM 1/52/2010 Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus 1. PERUSTIEDOT Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ

LIITE 4: TARJOUSPYYNTÖ Hankinta: Muistiliiton paino- ja jakelupalvelut, tilausjärjestelmä ja logistiikka Muistiliitto ry (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 23.8.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA 18.12.2012 1 SIMON KUNTA Tekninen toimisto Ratatie 6 95200 Simo TARJOUSPYYNTÖ Sisällys 1. HANKINNAN KOHDE... 2 2. TARJOUKSEN SISÄLTÖ... 2 3.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT

TARJOUSKILPAILUN TIEDOT Kanneltalon kahvilatoiminnan tarjouskilpailu Kanneltalo Antti Manninen, johtaja antti.manninen@hel.fi 09-310 80821 TARJOUSKILPAILUN TIEDOT 1.1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kulttuurikeskus pyytää tarjouksia

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Diaarinro 60/02/08/00/2014

TARJOUSPYYNTÖ. Diaarinro 60/02/08/00/2014 TARJOUSPYYNTÖ Diaarinro 60/02/08/00/2014 Hankintailmoitus on julkaistu Hilmassa 4.4.2014 osoitteessa: www.hankintailmoitukset.fi sekä Savon koulutuskuntayhtymän kotisivuilla www.sakky.fi/fi/kuntayhtyma/tarjouspyynn%c3%b6t/sivut/k

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA

MALLITARJOUSPYYNTÖ. ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN / SEURAKUNNAN (yksikkö + hankinnan nimeäminen) HANKINTA 1(6) Hankintasäännön D 2 liite 2 MALLITARJOUSPYYNTÖ XX.XX.201X Mallitarjouspyyntö soveltuu käytettäväksi kansallisen kynnysarvon alittavien ja ylittävien tavara- ja palveluhankintojen valmistelussa. Mallitekstit

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde Tarjouspyyntö 1 (5) 16.11.2017 TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ 1 Hankinnan kohde Kaarinan kaupunki (tilaaja) pyytää tarjousta kaikkiin Kaarinan kaupungin kotitalouksiin jaettavan tiedotuslehden julkaisemista,

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö. Tekesin asiakaskokemuksen ja asiakaskeskeisen toimintatavan kehittäminen

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö. Tekesin asiakaskokemuksen ja asiakaskeskeisen toimintatavan kehittäminen Tarjouspyyntö 22.10.2014 Tarjouspyyntö Tekesin asiakaskokemuksen ja asiakaskeskeisen toimintatavan kehittäminen Tekes the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101 Helsinki,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö. Suomalaiset ja Horisontti 2020 puiteohjelman raporttien laatiminen

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö. Suomalaiset ja Horisontti 2020 puiteohjelman raporttien laatiminen Tarjouspyyntö 11.3.2015 Tarjouspyyntö Suomalaiset ja Horisontti 2020 puiteohjelman raporttien laatiminen Tekes the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101 Helsinki,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014 Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 1(7) Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 2(7) TARJOUSPYYNTÖ Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille. 1. HANKINNAN TAUSTA JA TARKOITUS Oulun kaupungin Konsernipalveluiden

Lisätiedot

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta.

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. 1 (7) 10 MYYTTIÄ VIDEO Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. Pyydämme tarjoustanne oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö WiFiUs-koordinointi

Tarjouspyyntö. Tarjouspyyntö WiFiUs-koordinointi Tarjouspyyntö 22.1.2014 Tarjouspyyntö WiFiUs-koordinointi the Finnish Funding Agency for Innovation Kyllikinportti 2 P.O. Box 69, FI-00101 Helsinki, Finland +358 295055000 +358-9-6949196 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Tarjouspyyntö koskee tutkimuspöytiä: yleis- ja gynekologisia tutkimuspöytiä sekä gynekologisia tutkimustuolia.

Tarjouspyyntö koskee tutkimuspöytiä: yleis- ja gynekologisia tutkimuspöytiä sekä gynekologisia tutkimustuolia. Tarjouspyyntö: Tutkimuspöydät ja -tuolit (puitesopimus) 1/5 Tarjouspyyntö 1. Hankintayksikön yhteystiedot: Hankintayksikön nimi: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Y-tunnus: 2220682-7 Katu- tai postiosoite:

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta

Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta Päiväys Datum Dnro Dnr 9.9.2013 YM54/481/2013 Jakelussa mainitut Viite Hänvisning Tarjouspyyntö Asia Ärende Tarjouspyyntö Vihreän talouden kokeiluhankkeiden arvioimisesta Ympäristöministeriö (YM) pyytää

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi 1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU. Tarjouspyyntö

PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU. Tarjouspyyntö PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRIN OSTOPALVELU Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia yhden (1) psykiatrin työpanoksesta Lempäälän kunnalle. Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy 19.11.2015 2 (8)

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

Hankintamenettely Avoin menettely Kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen.

Hankintamenettely Avoin menettely Kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen. 1 TARJOUSPYYNTÖ AULAPALVELUISTA 1. Hankinnan perustiedot Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on toimitilan aulapalvelut. Hankinnan kohde on määritelty tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevassa kohteen

Lisätiedot

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Tarjouspyyntö 1 (5) Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Porvoon kaupungin matkailutoimisto pyytää tarjoustanne Porvoon kaupunkioppaan painotyöstä. Esite painetaan neljälle (4) eri kielellä.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana. TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Kuntien työllistämispolitiikan tilanne- ja toimenpideselvityksen laadinnasta. jaana.simola@paijat-hame.fi puh.

Pyydämme tarjoustanne Kuntien työllistämispolitiikan tilanne- ja toimenpideselvityksen laadinnasta. jaana.simola@paijat-hame.fi puh. PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI 14.11.2011 TARJOUSPYYNTÖ Päijät-Hämeen kuntien työllistämispolitiikan tilanne- ja toimenpideselvitys Pyydämme tarjoustanne Kuntien työllistämispolitiikan

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

Hankittavat soittimet ja hankintamäärät on sanottu liitteellä KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET

Hankittavat soittimet ja hankintamäärät on sanottu liitteellä KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET TARJOUSPYNTÖ KARTANONRANNAN KOULUUN HANKITTAVISTA LIIKUNTAVÄLINEISTÄ Hankinnan yleiskuvaus Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää tarjoustanne liitteen KARTANONRAAN KOULUUN HANKITTAVAT LIIKUNTAVÄLINEET

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio

TARJOUSPYYNTÖ. Kiinteistönhoito. Sammakkolammentie 2, Kuopio TARJOUSPYYNTÖ Kiinteistönhoito Sammakkolammentie 2, Kuopio 1.2.2017 Sivu 2/5 Sammakkolammentie 2, Kuopio 1. KOHDETIEDOT Tilaaja Savon koulutuskuntayhtymä PL 87 70101 Kuopio Tilaajan yhteyshenkilö Ari Orsjoki

Lisätiedot

OM 54/52/2017

OM 54/52/2017 OIKEUSMINISTERIÖ TARJOUSPYYNTÖ Demokratia-, kieli-ja perusoikeusasioiden yksikkö 28.6.2017 OM 54/52/2017 TARJOUSPYYNTÖ: DIALOGISTEN KESKUSTELUJEN FASILITOINTI Hankintayksikkö: Oikeusministeriö Y-tunnus:

Lisätiedot

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö

Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Lämmitysöljy ja ajoneuvopolttoaineet TKS120 Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia lämmitysöljystä sekä ajoneuvopolttoaineista Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungeille sekä Kangasalan,

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan.

Sopimustoimittajaksi valitaan yksi urakoitsija per osa-urakka, yksi urakoitsija voi saada useamman osa-urakan. JU.INNANINFRA Dnro 205/ 2017 Hämeenlinnan kaupungin Hiekoitushiekan poiston ja puhtaanapidon urakka Tarjouspyynnön kohde Hämeenlinnan kaupunki, Linnanlnfra-liikelaitos pyytää tarjouksia Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti.

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TAIMIKONHOITOTÖISTÄ 2013 Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Taimikonhoitotyöt Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi 1.7.2013-31.12.2013.

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN KAPPALETAVARAKUORMA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä kappaletavarakuorma-autosta. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. Tekesin instrumenttien ja asiakassegmenttien vaikuttavuusarviointi

Tarjouspyyntö. Tekesin instrumenttien ja asiakassegmenttien vaikuttavuusarviointi 25.5.2016 Tarjouspyyntö Tekesin instrumenttien ja asiakassegmenttien vaikuttavuusarviointi Tekes Posti/Post/Mail Puh./Tel. Innovaatiorahoituskeskus Tekes Kyllikinportti 2 PL 69, 00101 Helsinki 029 50 55000

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1.

Hankinnan kohde ja kohteelle asetetut vaatimukset on kuvattu tarkasti liitteessä 1. 10.2.2010 PL 357 02151 Espoo TARJOUSPYYNTÖ operoi Suomen tärkeimpiä viranomaisten kriittisiä tietoliikenneverkkoja ja -järjestelmiä. Operoimiemme järjestelmien käyttäjiä ovat mm. Poliisi, pelastustoimi,

Lisätiedot

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE LIITE 8: TARJOUSLOMAKE Tarjoavan yrityksen nimi 1. TARJOAJAN TUNNISTETIEDOT Tarjoajan osoite Yrityksen Y-tunnus (tai vastaava) Tarjoajan yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. 1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTO 2019 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: öljyntorjuntapuomikontti 2 kpl kalustolaatikoita 8 kpl öljyntorjuntapuomia (korkeus 900

Lisätiedot

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi 2012 F-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTA-ALUKSEN PERUSKORJAUS JA MODERNISOINTI Tarjouspyynnön sisältö Satakunnan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LIITE 1 3.6.2008 1

KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LIITE 1 3.6.2008 1 3.6.2008 1 VERKKOLASKUJEN VÄLITYSPALVELUT HANKINNAN YKSILÖINTI 1 Hankinnan tausta 1.1 Ostolaskut 1.2 Myyntilaskut Kirkkonummen kunnalla on käytössä ostolaskujen käsittelyssä Rondojärjestelmä. Kunnalla

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot