Huittisten pääkirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3.2.2015 01.01.2015-31.01.2015. Huittisten pääkirjasto"

Transkriptio

1 HUITTISTE KUPUGIKIRJSTO UUTUUSUETTEO / Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: nimekettä Huittisten pääkirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.4 GI Gillespie, David Kiinnostavan ihmisen käsikirja. -. p., HÄM Hämäläinen, Pekka Ollaan ihmisiksi parisuhteessa : vältä tavallisimmat karikot, MO Montaigne, Michel de Esseitä : Osa III, ÄR äreaho, eo Kuolemanrajakokemukset : tutkimuksista tulkintoihin, PIE Pietikäinen, rto Joustava mieli parisuhteessa uud. p., Uskonto 3.3 E lexander, Eben Taivasyhteys : kertomuksia kuolemanrajakokemuksista ja poismenneiden läheisten kohtaamisista, HÄ Hän joka on : kirja Jeesuksesta : arkkipiispa Kari Mäkinen 60 vuotta, KOT Kotien rukouskirja, RUF Rufin, Jean-Christophe Vaellus : Santiago de Compostelan kulkijat, S Salmi, Mikko Hunsvotin evankeliumi, Yhteiskunta

2 UUTUUSUETTEO / HV hvenainen, Ossi ukemis- ja kirjoittamisvaikeudet : teoreettista taustaa ja opetuksen perusteita, H Haastavat asiakastilanteet : väkivalta työssä, HE Helkama, Klaus Suomalaisten arvot : mikä meille on oikeasti tärkeää?, JOH Johdatus Euroopan unionin politiikkaan, UM ummenmaa, auri Tilastollisten menetelmien perusteet. -. p., PT Patomäki, Heikki Suomen talouspolitiikan tulevaisuus : teoriasta käytäntöön, RU Rauta, Hannele Tahdon uuden elämän : irti väkivaltaisesta parisuhteesta, SI Siljander, Pauli Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen : peruskäsitteet ja pääsuuntaukset. - [Uud. p.], SUO Suomalaisten hyvinvointi 04, SUO Suomen laki : III, 04 K TOI Toikko, Timo Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat, Maantiede. Matkat. Kansatiede 48.4 BRO Brown, J. D. Singapore p., GR Grandferry, Vincent Tokio : kartta+opas : nähtävyydet, ostokset, ravintolat, menopaikat, JUS Jussila, Tapani Japani-passi, K Kallio, ulis Kulttuurimatkailijan iettua : Vilna, Kaunas, Meripihkarannikko, KE Kennedy, Jeffrey Top 0 ndalusia ja Costa del Sol. -. p.,

3 UUTUUSUETTEO 3 / MÄK Mäkeläinen, Tapio Tapion matkassa Viljandiin ja Mulgimaalle, PI Plikat, Bernd Espanjan urinkorannikko : retkeilyopas : Costa del Sol, Costa de la uz, Sierra evada : 50 valikoitua reittiä, ROU Roune, Timo Route 66 : Harmaat Pantterit merikan tiellä, SUU Suuri joulukirja : parhaat jouluideat 04, cop WO Wolfsperger, Klaus Teneriffa : retkeilyopas : 70 kauneinta ranta- ja vuoristoreittiä "Onnellisten saarella", uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede ED Enders, Giulia Suoliston salaisuus : kaikki kehomme keskeisestä elimestä, GRE Green, Daniel Paleodieetti : luonnollinen tapa laihtua, HEI Heikkinen-Peltonen, Riitta Mieli ja terveys uud. p., KR Karilahti, nne Vapaaksi kiloista : laihdu mielelläsi, IH ihavuus. -. p., II iikuntaravitsemus : tehoa, tuloksia ja terveyttä ruuasta. -. p., cop MIK Mikkonen, Virpi Kiitos hyvää : herkkuja ilman sokeria ja gluteenia, OR ordstrand, Berit Terveempi elämä viikossa, SKY Skyttä, Hanna Fuel food : proteiiniherkut ja -välipalat, SOH Sohlberg, Sari Jäähyväiset rinnoilleni, TV Tavi, Varpu Koko naisen terveys, TYK Tykkä, Karita Hyvää huomenta : raakaruokaa ihaniin hetkiin. -. p., [04]

4 UUTUUSUETTEO 4 / 3 6 Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. iiketalous 69. K katemiasta markkinapaikalle : johtaminen ja markkinointi aikansa kuvina uud. p., BOM Bombardier, Jodi Hienoimmat metallilankakorut : opi klassinen filigraanitekniikka, DR Drake, ngela Yllätyskakut, FI Fingerporin ruokakirja, G Glachant, Delphine Kumilenkkikorut, HU Hautala, Timo Mac OS X -pikaopas, HOP Hopia, nu Kaksi kokkia ja kemisti, K Kallunki, Juha-Pekka Tilinpäätösanalyysi, KU Knudsen, ene Makeat mukiherkut : meheviä suussasulavia leivonnaisia, jotka valmistat 5 minuutissa, KU Knudsen, ene Suolaiset mukiherkut : meheviä suussasulavia leivonnaisia, jotka valmistat 5 minuutissa, KOJ Kojonkoski-Rännäli, Seija Käsin tekemisen filosofiaa, KOT Kotter, John Jäävuoremme sulaa : muutos ja menestyminen kaikissa olosuhteissa p., KÄY Käyhkö, rttu Volvo maanrakennuskoneet, PIM Pimiä, Vappu Vapun reseptikirja. -. p, RI Riabacke, ri Päätöksenteko : uskalla tehdä toisin, S Salo, Immo Big data & pilvipalvelut, S Salonen, Ville Selittävä tekijä : ihmistietoisuus liiketoiminnassa, SI Singer, Ruth Kotiompelijan käsikirja : moderni hyöty- ja koristeompelun opas, SI Siniaalto, Marika Sosiaalisen median menestysreseptit. -. p.,

5 UUTUUSUETTEO 5 / SUO Suomenhevonen : arjen sankari, TOM Tomperi, Soile Kehittyvä kirjanpitotaito : Harjoituskirja uud. p., VR Varjo, Markku kvaariokalat.0, Taiteet. iikunta RO roluoma, Kimmo Keikkapäivä : 4 h kiertue-elämää, cop HYT Hyttinen, Hannu Kymmenen miehen talo, KI Kiljunen, Maija Bailamama : pysy tiukkana, U undberg, Ulla-ena Metsästäjän hymy : matkoja kalliotaiteen maailmassa, MI Minä & Sibelius : 0 näkökulmaa säveltäjämestariin, OR orum, Martin aisten voimaharjoittelu, PI Pianon avain : Ohjelmisto. -. uotti p., RIE Riekki, Matti Täältä pohjoiseen : Sentencedin tarina, SH Sharp, Ken Kiss : legendan synty , SIB Sibelius ja taiteen maailma, SUO Suomalaisen harmonikan historia, TP Tapio, Juha aulukirja, 04 uotti 79.8 ÖST Österman, Jarmo Vahva & valpas : naisen käsikirja itsensä puolustamiseen. -. p., llisuustiede. Kielitiede. Kielet 88.4 JES Jeskanen, Matti Karjalan kieli ja karjalankieliset Suomessa, S astenkirja. yt,

6 UUTUUSUETTEO 6 / M Mankell, Henning Juoksuhiekka, VR Vartiainen, Pekka Postmoderni kirjallisuus : länsimaisen kirjallisuuden historia , Historia 99.3 BO Blomfjord, Olavi Täydellinen laukaus : [tosikertomus uskovasta poliisista, joka sai tehtäväkseen pysäyttää maansa historian pahimman joukkomurhaajan], HW Hawking, Stephen Minun lyhyt historiani, HÄR Härkönen, Jyrki Konstantinopoli : kaupunki ennen Istanbulia, JUU Juusola, Hannu Israelin historia. - [Uusi p.], KUK Kuka kukin on : henkilötietoja nykypolven suomalaisista vsk., ÄH ähteenmäki, Maria Väinö Voionmaa : puolue- ja geopoliitikko, UM ummelin, Juri Sodan värit : värikuvia jatkosodasta, YG ygård, Marian Poika joka parantui, PER Perko, Touko Mies, liekki ja unelma : nobelisti. I. Virtasen elämäntyö, PUK Pukkila, Hanna Hyvä Suomi! : 95, SI Siltanen, Reijo Kalmavirran lapset, TUO Tuomikoski, Pekka Jatkosota väreissä, WOR Worth, Jennifer Hakekaa kätilö! : 3 : Jäähyväiset nunnille,

7 UUTUUSUETTEO 7 / 3 ikuisten kaunokirjallisuus Kaunokirjalliset sekasisältöiset teokset. Runot. äytelmät 8. KI Klinge, Matti Kynän levottomuus, TŠE Tšehov, nton Vanja-eno, Kertomakirjallisuus 84. TK tkinson, Kate Elämä elämältä, BRO Brockmole, Jessica Kirjeitä saarelta, BRO Brontë, Charlotte Kotiopettajattaren romaani p., CM Camilleri, ndrea Paperikuu, CO Cao, Irene Sinun katseesi. -. p., CHR Christie, gatha Seitsemän kellon salaisuus. - [Uusi p.], [05] CUS Cussler, Clive Rajumyrsky, DID Didierlaurent, Jean-Paul ukija aamujunassa, DOU Doughty, ouise Kielletyn hedelmän kuja, EV Evans, Erin M. Vastustaja, GRE Grebe, Camilla Pietarin kapellimestari, HR Huumori 84. HY Harmia joka päivälle : Punkalaitumelaista huumoria : kaskujen keruukilpailun satoa. -. p. 987 ; 3. p. 988, Hayes, Terry Vaeltaja, HIR Hirvisaari, aila Hylätyt talot autiot pihat p., HUH Huhdanpää, Esko Puhemies, HUR Hurme, Juha yljetyt ajatukset, HÄR Härkönen, nna-eena Ihana nähä! : ja muita kirjoituksia, 05 Z JU Jungstedt, Mari Viimeinen näytös,

8 UUTUUSUETTEO 8 / K Kallentoft, Mons Vesienkelit, KU Kaunisto, Milja Piispansormus, KE Kelly, Cathy The honey queen, KI King, Stephen Herääminen, R ardot, Raisa Raisa ja ndré, EH ehtinen, Tuija Rosan talo : romaani. - id. laitoksen. p., MR Marttinen, nnamari Vapaa, MIK Mikkonen, Minna Kivenkerääjät, OP opola, Sinikka Eilan, Rampen ja ikan parhaat, POH Pohti, Maija-iisa Heikki, R Rankin, Ian Knots and crosses, RIC Rice, nne Veren vangit. - [Uusi p.], RI Rinne, iisa Odotus. -. p., S Sanasinfonia : novelleja Sibeliuksesta, SEP Seppälä, Jaakko Markus emen, SH Shamsie, Kamila Jumala joka kivessä, SIP Sipilä, Jarkko Henkirikos : Takamäki Yhteisniteen. p., STE Steel, Danielle Veren perintö, Z 84. SÖD Söderberg, lexander Kolumbialainen liitto, TUR Turunen, Heikki Simpauttaja. - [Uusi p.], c UTR Utrio, Kaari Viipurin kaunotar. - [Uusi p.], [05] VIR Virtanen, Päivi Maria perkele. -. p., WO Wolfe, Gene iktorin miekka, Sarjakuvat

9 UUTUUSUETTEO 9 / HT htinen, auri Homepäiväkirja, TK Takahashi, Yoshihiro Weed : 39 : Kuoleman kentälle, VEH Vehniäinen, Jarkko Kamala luonto : Minäkö hullu?, asten ja nuorten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 37.4 MIT Mitä mättää - miltä tuntuu?, uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede 58 S asten eläinkartasto. -. p., Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. iiketalous OO oom bands : hämmästyttävät kuminauhaprojektit, MY Myllyneva, Mika Köydet irti - purjelaiva lähtee. -. p., Taiteet. iikunta BES Besley, drian Zlatan Ibrahimović, supertähti,

10 UUTUUSUETTEO 0 / 3 asten ja nuorten kaunokirjallisuus Kaunokirjalliset sekasisältöiset teokset. Runot. äytelmät 8. SOI Soita, soita sinikello : Suomen lasten kesärunot, Kertomakirjallisuus 84. C Fantasia 84. C Fantasia 84. C Fantasia 84. J Hevoskirjat Clare, Cassandra Varjojen kaupungit : VI : Taivaallisen tulen kaupunki, Clare, Cassandra Varjojen kaupungit : I : uukaupunki. - isäpainos, Clare, Cassandra Varjojen kaupungit : II : Tuhkakaupunki. - id. laitoksen. p., Jalo, Merja Salaisuuksien torni, KER Keränen, Mika Maaliviivalla, KUU Kuutti, Maria nna ja Elvis kylpylässä, ROT Scifi Roth, Veronica Uskollinen, SHE Shepard, Sara Häikäilemätön, W Walldén, etta Ruben ja kadonneet karaatit, Y Scifi 85. Sadut Yancey, Rick Ääretön meri, KER Kero, Maija-eena Salaperäinen uostarinmäki, RE 85. RE 85. HR Joulu 85. K renius, Päivi Hillopurkin arvoitus, [05] renius, Päivi Postimerkin arvoitus, [05] Harry, Rebecca Pikkupupun joululahja, Kaarla, Riina Täältä tulee Pikku Myy : merten hurjapäät, [05]

11 UUTUUSUETTEO / IC 85. UO 85. PT Ensikirjat 85. SC Joulu 85. TEU 85. WEB icholson, Sue Pipsa Possun piiloleikki : etsi ja löydä kuvasta!, uotio, Eppu Viljan syntymäpäivät, Patricelli, eslie Riepu, Scarry, Richard Richard Scarryn kultainen eläinten 6 joulu, Teutori Miina ja Manu salapoliiseina p, Webb, Holly Vili eksyksissä, Sarjakuvat 85.3 MIZ Mizuho, Rino Maaginen suklaapuoti : 9 : Ice shadow, V Vaaroja päin,

12 UUTUUSUETTEO / 3 V-aineisto 84. IK ikuisten poika, 04 DVD-levy 84. V lvin ja pikkuoravat 3 : DVD-levy chipwrecked, [04] 84. RT rthur ja kaksi maailmaa, [0] DVD-levy 84. RT rthur ja Maltazard, [00] DVD-levy 84. RT rthur ja minimoit, [007] DVD-levy 84. BG Bagge, Tapani Muumilaakson aarteet, 00 CD-äänikirja CO Colfer, Eoin rtemis Fowl : ikuisuuskoodi, CD-äänikirja [003] EI Ei kiitos, [04] DVD-levy 84. EVE Everybody has a plan, 04 DVD-levy HD Hadelich, ugustin Violin concertos, p 04 CD-levy 84. HEI 84. HEI 84. HEI 84. HEI 84. HEI Heikki ja Kaija : 8, 04 DVD-levy Heikki ja Kaija : 6, [04] DVD-levy Heikki ja Kaija : 4, 04 DVD-levy Heikki ja Kaija : 7, 04 DVD-levy Heikki ja Kaija : 5, 04 DVD-levy 84. HEP Heppajengi :, c03 DVD-levy 84. HEP Heppajengi :, c03 DVD-levy 84. JUS Justus ja urheat ritarit, [04] DVD-levy KOI Koiran valitseminen, [006] DVD-levy KOT Kotikissa, 007 DVD-levy 84. KOV Kova kuin kivi, [006] DVD-levy 84. KUM Kumba : puoliraidallinen seepra, DVD-levy [04] 84. U aulu Marionille, [03] DVD-levy 84. MD Madagascar, [006] DVD-levy 84. MD Madagascar, [009] DVD-levy 84. MIM Mimun maailma : : "Poika DVD-levy mielessä", c0 84. MIM Mimun maailma : 3 : "Rakkaus on DVD-levy hullua", [0] 84. OR ordqvist, Sven Viiru muuttaa, 0 CD-äänikirja

13 UUTUUSUETTEO 3 / ÄK äkemiin, lapset, [008] DVD-levy 84. OPE Operaatio Rescue Dawn, [007] DVD-levy 84. PU Paulie ; Hiiri jota ei saatu hengiltä, DVD-levy cop PER Perhe, [04] DVD-levy 84. RH Rahalla saa III : uksuselämää : DVD-levy ivet deluxe, [04] 84. RI Raid, 00 DVD-levy 78 RK Rakastan, tahdon : kauneimmat CD-levy häävalssit ja juhlamarssit, p RIS Risto Räppääjä ja iukas ennart, DVD-levy [04] 84. RUU Ruusuvuori, Juha Seikkailujen Muumilaakso, 0 CD-äänikirja SI Saint-Exupéry, ntoine de Pikku prinssi, 00 CD-äänikirja SI Sairaan onnellinen, [0] DVD-levy 84. SHR Shrek, [006] DVD-levy 84. SHR Shrek, [006] DVD-levy 84. SIU Siunattu hulluus, 04 DVD-levy 84. SP Space dogs, 04 DVD-levy 84. SPI Spiderwickin kronikat, [008] DVD-levy 84. SUU Suuri kauneus, [04] DVD-levy 84. SYD Sydämen mekaniikka, [04] DVD-levy 84. SYR 84. TOI Syrjähyppyjä, [0] DVD-levy Toisen kanssa, 04 DVD-levy 84. TUU Tuuli nousee, [04] DVD-levy 84. V Valtonen, Jussi He eivät tiedä mitä tekevät, p 04 MP3-äänikirja VED Vedätys, [008] DVD-levy 84. VER Veripunainen, lumivalkoinen, DVD-levy [03] 84. VII Viimeinen juna Gun Hillistä, 005 DVD-levy 84. VII Viimeinen keikka, 03 DVD-levy

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Taivasyhteys : kertomuksia kuolemanrajakokemuksista ja poismenneiden läheisten kohtaamisista

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Taivasyhteys : kertomuksia kuolemanrajakokemuksista ja poismenneiden läheisten kohtaamisista Kokkolan kaupunginkirjasto 1 / 6 Uutuusluettelo 9.3.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 82 nimekettä Yksikkö: Lohtaja TIETOKIRJALLISUUS 2 USKONTO 23.31 Alexander, Eben, Taivasyhteys : kertomuksia

Lisätiedot

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015 VAMPULAN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 2.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 58 nimekettä Vampulan kirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 5.

Lisätiedot

9.2.2015 01.01.2015-31.01.2015

9.2.2015 01.01.2015-31.01.2015 EURN KUNNNKIRJSTO UUTUUSLUETTELO / 6 9.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 65 nimekettä Panelian kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 5. NÄR

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Joustava mieli parisuhteessa Kirjat PIK A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Joustava mieli parisuhteessa Kirjat PIK A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 5 Uutuusluettelo 17.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 84 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Aikuiset TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 14.8 Pietikäinen,

Lisätiedot

EURN KUNNNKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6 9.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 65 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 2 Uskonto 23.3 E lexander, Eben Taivasyhteys

Lisätiedot

3.2.2015. Tervolan kunnankirjasto

3.2.2015. Tervolan kunnankirjasto TERVOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 7 3.2. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.01. - 31.01. 81 nimekettä Tervolan kunnankirjasto 2 / 7 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

11.3.2015 01.01.2015-31.01.2015

11.3.2015 01.01.2015-31.01.2015 LUVIAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 7.3.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 99 nimekettä Luvian kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 2 Uskonto 23.3 ALE Alexander,

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 27 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 62.51 Hiittu, Matti, 62.51 Käyhkö, Arttu, kirjoittaja,

Lisätiedot

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015 ASIKKALAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 8 2.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: 0.0.205-3.0.205 4 nimekettä Pisteryhmä: Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 5. NÄR Näreaho,

Lisätiedot

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015. Tohmajärven pääkirjasto

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015. Tohmajärven pääkirjasto TOHMAJÄRVEN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 8..05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.05-3.0.05 5 nimekettä Tohmajärven pääkirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

2.2.2015. Halikon pääkirjasto + Halikon auto

2.2.2015. Halikon pääkirjasto + Halikon auto SALON PÄÄKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 0 2.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 3 nimekettä Halikon pääkirjasto + Halikon auto 2 / 0 Aikuisten tietokirjallisuus 4 Maantiede. Matkat.

Lisätiedot

Tammikuu. Mäntyharjun pääkirjasto. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl 02 SOS Sosiaalinen kirjasto : lukemattomien Kirja

Tammikuu. Mäntyharjun pääkirjasto. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl 02 SOS Sosiaalinen kirjasto : lukemattomien Kirja MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTO MÄNTYHARJUN UUTUUSLUETTELO / 7 Tammikuu Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 53 nimekettä Mäntyharjun pääkirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset.

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO LASTEN- JA NUORTENOSASTON UUTUUKSIA 3.2.2015. Pisteryhmä: Forssan pääkirjasto

FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO LASTEN- JA NUORTENOSASTON UUTUUKSIA 3.2.2015. Pisteryhmä: Forssan pääkirjasto FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO LASTEN- JA NUORTENOSASTON UUTUUKSIA 1 / 6 3.2.2015 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.01.2015-31.01.2015 76 nimekettä Forssan pääkirjasto 2 / 6 LASTEN JA NUORTEN

Lisätiedot

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015. Hartolan kunnankirjasto

2.2.2015 01.01.2015-31.01.2015. Hartolan kunnankirjasto HARTOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 8 2.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 00 nimekettä Hartolan kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

2.2.2015. Ypäjän kunnankirjasto

2.2.2015. Ypäjän kunnankirjasto YPÄJÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 9 2.2.2015 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.01.2015-31.01.2015 115 nimekettä Ypäjän kunnankirjasto 2 / 9 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset.

Lisätiedot

2.2.2015. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl. N A 978-952-7072-10-3 11 SAA Saarinen, Risto Oppi rakkaudesta, 2015

2.2.2015. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl. N A 978-952-7072-10-3 11 SAA Saarinen, Risto Oppi rakkaudesta, 2015 NAKKILAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 4..05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.05-3.0.05 7 nimekettä Nakkilan kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kuolemanrajakokemukset : tutkimuksista tulkintoihin. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kuolemanrajakokemukset : tutkimuksista tulkintoihin. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Toholammin kunnankirjasto 1 / 7 Uutuusluettelo 4.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 109 nimekettä Kirjasto: Toholammin kunnankirjasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO

Lisätiedot

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Paimio 1 / 5 Uutuusluettelo 2.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 72 nimekettä Yksikkö: Paimion pääkirjasto Osasto: Aikuiset TIETOKIRJALLISUUS 0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI

Lisätiedot

2.1.2014. Hartolan kunnankirjasto

2.1.2014. Hartolan kunnankirjasto HARTOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 2.1.2014 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 40 nimekettä Hartolan kunnankirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset.

Lisätiedot

1.2.2013. Tammelan kirjastoauto

1.2.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 1.2.2013 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.01.2013-31.01.2013 42 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia.

Lisätiedot

2.11.2015 01.10.2015-31.10.2015

2.11.2015 01.10.2015-31.10.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5 2..205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 54 nimekettä Hinnerjoen kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 5 uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede 59.3

Lisätiedot

9.2.2015 01.01.2015-31.01.2015

9.2.2015 01.01.2015-31.01.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 8 9.2.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 38 nimekettä Euran pääkirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.4 GI Gillespie,

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kysy ja kurkista! : ihminen Kirjat LI L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kysy ja kurkista! : ihminen Kirjat LI L 1 1 / 2 Uutuuksia: 22 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 59.1 Daynes, Katie, Kysy ja kurkista! : ihminen Kirjat LI L 1 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ.

Lisätiedot

SOTKAMON KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 2.2.2015. Pisteryhmä: 1 / 10

SOTKAMON KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 2.2.2015. Pisteryhmä: 1 / 10 SOTKAMON KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 0..05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: 0.0.05-3.0.05 4 nimekettä Pisteryhmä: / 0 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka.

Lisätiedot

7.1.2015. Tammelan pääkirjasto

7.1.2015. Tammelan pääkirjasto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 6 7.1.2015 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 64 nimekettä Tammelan pääkirjasto 2 / 6 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Wiitaunionin aluekirjasto 1 / 7 Uutuusluettelo 2.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 99 nimekettä Yksikkö: Pihtiputaan kirjasto Osasto: Aikuistenosasto TIETOKIRJALLISUUS 0 YLEISTEOKSET.

Lisätiedot

3.2.2015 01.01.2015-31.01.2015

3.2.2015 01.01.2015-31.01.2015 NASTOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 3..05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: 0.0.05-3.0.05 8 nimekettä Pisteryhmä: Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.4 GIL Gillespie, David

Lisätiedot

3.11.2014 01.10.2014-31.10.2014

3.11.2014 01.10.2014-31.10.2014 EURN KUNNNKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6 3..204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.204-3.0.204 55 nimekettä Honkilahden kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 4 Maantiede. Matkat. Kansatiede 40.8

Lisätiedot

5.8.2013. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl

5.8.2013. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet kpl EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5 5.8.203 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.07.203-3.07.203 52 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 36.6809 VIR Virtanen, Rauli

Lisätiedot

5.3.2013. Tammelan kirjastoauto

5.3.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 6 5.3. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.02. - 28.02. 52 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 6 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. Kirja-ala.

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Lasten luontokirja : sienet, marjat, kukat Kirjat PIK L 1. Hyönteiset tutuksi Kirjat PIK L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Lasten luontokirja : sienet, marjat, kukat Kirjat PIK L 1. Hyönteiset tutuksi Kirjat PIK L 1 Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 8.5.2015 Uutuudet ajalla 1.4.2015-30.4.2015 Uutuuksia: 32 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 56.8

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 14.10.2015 Uutuudet ajalla 1.9.2015-30.9.2015 Uutuuksia: 48 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA

Lisätiedot

5.11.2013. Tammelan kirjastoauto

5.11.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 5.11. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.10. - 31.10. 39 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. Kirja-ala.

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 24 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 56.9 Kiiskilä, Jani. Ikioma Itämeri : näkin kengissä pintaa syvemmälle Kirjat LI L 1 6 TEKNIIKKA.

Lisätiedot

Lestijärven kunnankirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo

Lestijärven kunnankirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo Lestijärven kunnankirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo Uutuudet ajalla 1.1.2016-31.1.2016 Uutuuksia: 70 nimekettä Kirjasto: Lestijärven kunnankirjasto AIKUISTEN OSASTO 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 15.9

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS 1.6.2016. Pisteryhmä:

SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS 1.6.2016. Pisteryhmä: SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS / 5.6.06 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: 0.05.06 -.05.06 57 nimekettä Pisteryhmä: / 5 Lasten ja nuorten kirjalli Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

1.12.2014 01.11.2014-30.11.2014

1.12.2014 01.11.2014-30.11.2014 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6.2.204 Uuuuseokse ajala: Uuuuksia: Piseryhmä: 0..204-30..204 55 nimekeä Kiukaisen kirjaso ikuisen ieokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajaieo 4.4 POS Posiiivisen psykologian

Lisätiedot

4.5.2016. 6 Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. Liiketalous

4.5.2016. 6 Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. Liiketalous FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO LASTEN- JA NUORTENOSASTON UUTUUKSIA / 5 4.5.206 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.04.206-30.04.206 73 nimekettä Forssan pääkirjasto LASTEN JA NUORTEN TIETOKIRJALLISUUS

Lisätiedot

1.6.2015 01.05.2015-31.05.2015

1.6.2015 01.05.2015-31.05.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6.6.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.05.205-3.05.205 54 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 5. BRI Brinkley,

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Brasilia : República federativa do Brasil Kirjat PIK L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Brasilia : República federativa do Brasil Kirjat PIK L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 27 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 4 MAANTIEDE. MATKAT. KANSATIEDE 48.388 Pesti, Mele, Brasilia : República federativa do Brasil Kirjat PIK L 1 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA.

Lisätiedot

5.7.2013. Tammelan kirjastoauto

5.7.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 5.7.2013 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.06.2013-30.06.2013 57 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia.

Lisätiedot

29.5.2015. Siilinjärven kunnankirjasto

29.5.2015. Siilinjärven kunnankirjasto SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS / 5 9.5.05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.05.05-9.05.05 54 nimekettä Siilinjärven kunnankirjasto / 5 Lasten ja nuorten kirjalli

Lisätiedot

1.7.2013 01.06.2013-30.06.2013. Säkylän kunnankirjasto

1.7.2013 01.06.2013-30.06.2013. Säkylän kunnankirjasto SÄKYLÄN KUNTA / SÄKYLÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5.7.203 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.06.203-30.06.203 59 nimekettä Säkylän kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia.

Lisätiedot

3.6.2014 01.05.2014-31.05.2014

3.6.2014 01.05.2014-31.05.2014 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6 3.6.204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.05.204-3.05.204 70 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 7.3 VUJ

Lisätiedot

EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5.7.206 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.06.206-30.06.206 48 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 5 uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede

Lisätiedot

26.7.2011 18.07.2011-24.07.2011. 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka. Joukkotiedotus

26.7.2011 18.07.2011-24.07.2011. 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka. Joukkotiedotus ORIMATTILAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 6.7.0 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 8.07.0-4.07.0 48 nimekettä Koko kirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. -ala. stotoimi. Yleinen

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 26 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 7 TAITEET. LIIKUNTA 78.3112 Raparperin alla [Nuottijulkaisu] : wanhanajan ihanat lastenlaulut Nuotti PIK L NUOM 1 84.2 Brigatti, Ella. Sängynaluskansa

Lisätiedot

7.1.2016. Ypäjän kunnankirjasto

7.1.2016. Ypäjän kunnankirjasto YPÄJÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 7.1.2016 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 53 nimekettä Ypäjän kunnankirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 36.13

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kuolemanrajakokemukset : tutkimuksista tulkintoihin. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Kuolemanrajakokemukset : tutkimuksista tulkintoihin. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaustisen kunnankirjasto 1 / 9 Uutuusluettelo 3.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 154 nimekettä Yksikkö: KAUSTINEN Osasto: Aikuisten osasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA.

Lisätiedot

1.4.2015 01.03.2015-31.03.2015

1.4.2015 01.03.2015-31.03.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5.4.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.03.205-3.03.205 55 nimekettä Panelian kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.8 HK Hakaniemi,

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 24 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 58.9 Dods, Emma, Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1 7 TAITEET. LIIKUNTA 78.3112 Karén, Veli-Matti,

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 29 nimekettä Osasto: Lapset 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65 Crexells, Cristina. Kasvit Kirjat PK L 1 65 Crexells, Cristina. Siemenet

Lisätiedot

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Hanko 1 / 7 Uutuusluettelo 12.3.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 114 nimekettä Kirjasto: Hanko Osasto: Aikuisten osasto Kieli: suomi Materiaali: Kirjat TIETOKIRJALLISUUS 0 YLEISTEOKSET.

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Uskonko Kirjat Ak A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Uskonko Kirjat Ak A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kauhavan kaupunginkirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo 1.2.2016 Uutuudet ajalla 1.1.2016-31.1.2016 Uutuuksia: 61 nimekettä Yksikkö: Alahärmän kirjasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 17 Tuominen,

Lisätiedot

5.7.2013. Ypäjän kunnankirjasto

5.7.2013. Ypäjän kunnankirjasto YPÄJÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 5.7. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.06. - 30.06. 46 nimekettä Ypäjän kunnankirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

3.11.2014 01.10.2014-31.10.2014

3.11.2014 01.10.2014-31.10.2014 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6 3..204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.204-3.0.204 64 nimekettä Hinnerjoen kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 5 uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede 59.55

Lisätiedot

2.5.2014 01.04.2014-30.04.2014

2.5.2014 01.04.2014-30.04.2014 EUR KUKIRJSTO UUTUUSLUETTELO / 6 2.5.204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.04.204-30.04.204 68 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 0.8

Lisätiedot

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Akaan kaupunginkirjasto 1 / 10 Uutuusluettelo 3.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 165 nimekettä Kirjasto: Akaan kaupunginkirjasto TIETOKIRJALLISUUS 0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Pöytä katettu kaikille Kirjat M A 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Pöytä katettu kaikille Kirjat M A 1 Loimaa 1 / 5 Uutuusluettelo 1.6.2016 Uutuudet ajalla 1.5.2016-31.5.2016 Uutuuksia: 64 nimekettä Yksikkö: Mellilän kirjasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 17.3 Valvanne, Jaakko, 60+

Lisätiedot

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3 Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 22.8.2017 Uutuudet ajalla 1.6.2017-31.7.2017 Uutuuksia: 26 nimekettä Yksikkö: Viljakkalan kirjasto Osasto: Lasten- ja nuortenosasto Sisällysluettelo LASTEN KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

2.2.2015. Siilinjärven kunnankirjasto

2.2.2015. Siilinjärven kunnankirjasto SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5..05 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.05-3.0.05 nimekettä Siilinjärven kunnankirjasto / 5 Aikuisten tietokirjalli Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

2.10.2013. Tammelan kirjastoauto

2.10.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 6 2.10. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.09. - 30.09. 52 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 6 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

3.6.2016. Tammelan kirjastoauto. 6 Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. Liiketalous

3.6.2016. Tammelan kirjastoauto. 6 Tekniikka. Talous. Käsityö. Maa- ja metsätalous. Kotitalous. Liiketalous TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 3.6. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.05. - 31.05. 62 nimekettä Tammelan kirjastoauto Aikuisten tietokirjallisuus 6 Tekniikka. Talous. Käsityö.

Lisätiedot

MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 7.5.2015 01.04.2015-30.04.2015. Uutuusteokset ajalta: 51 nimekettä. Uutuuksia: Mellilän kirjasto.

MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 7.5.2015 01.04.2015-30.04.2015. Uutuusteokset ajalta: 51 nimekettä. Uutuuksia: Mellilän kirjasto. MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 7.5.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.04.205-30.04.205 5 mekettä Mellilän kirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 37.6 SUM Sumupuu,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO/LAPSET JA NUORET 1.10.2013. Pisteryhmä: Savonlinna, kaikki

SAVONLINNAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO/LAPSET JA NUORET 1.10.2013. Pisteryhmä: Savonlinna, kaikki SAVONLINNAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO/LAPSET JA NUORET / 6.0.20 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.09.20-0.09.20 72 nimekettä Savonlinna, kaikki 2 / 6 Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus

Lisätiedot

2.11.2015 01.10.2015-31.10.2015

2.11.2015 01.10.2015-31.10.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5 2..205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.0.205-3.0.205 59 nimekettä Panelian kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 7.3 IR iraksinen,

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 23 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65.42 Bull, Jane, 69.63 Myllyneva, Mika, kirjoittaja,

Lisätiedot

2.6.2015 01.04.2015-30.04.2015

2.6.2015 01.04.2015-30.04.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 7 2.6.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.04.205-30.04.205 74 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 7.3 ST

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kauhava 1 / 5 Uutuusluettelo 9.8.2019 Uutuudet ajalta: 1.7.2019-31.7.2019 Uutuuksia: 57 nimekettä Yksikkö: Kauhavan kirjastoauto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 14.8 Noronen, Paula,

Lisätiedot

8.8.2011 01.07.2011-31.07.2011. Pomarkun kunnankirjasto

8.8.2011 01.07.2011-31.07.2011. Pomarkun kunnankirjasto POMARKUN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 8.8.20 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.07.20-3.07.20 48 nimekettä Pomarkun kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto

Lisätiedot

Ruoveden kunnankirjasto

Ruoveden kunnankirjasto Ruoveden kunnankirjasto Tammikuussa 2015 hankittu aineisto Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 195 nimekettä TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 14.4 Niemi, Päivi. Resuinen ja

Lisätiedot

30.5.2014. Siilinjärven kunnankirjasto

30.5.2014. Siilinjärven kunnankirjasto SIILINJÄRVEN KUNNANKIRJASTO LASTEN JA NUORTEN KIRJALLISUUS / 5 30.5.04 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.05.04-30.05.04 49 nimekettä Siilinjärven kunnankirjasto / 5 Lasten ja nuorten kirjalli

Lisätiedot

Nokian kaupunginkirjasto Uutuusluettelo Uutuudet ajalla Kirjasto: Nokian kaupunginkirjasto Osasto: Aikuistenosasto

Nokian kaupunginkirjasto Uutuusluettelo Uutuudet ajalla Kirjasto: Nokian kaupunginkirjasto Osasto: Aikuistenosasto Nokian kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 3.1.2018 Uutuudet ajalla 1.12.2017-31.12.2017 Kirjasto: Nokian kaupunginkirjasto Osasto: Aikuistenosasto Sisällysluettelo TIETOKIRJALLISUUS... 4 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA.

Lisätiedot

12.1.2016. Humppilan kunnankirjasto

12.1.2016. Humppilan kunnankirjasto HUMPPILAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 12.1.2016 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 51 nimekettä Humppilan kunnankirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Lemin kunnankirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo 12.5.2016 Uutuudet ajalla 1.3.2016-12.5.2016 Uutuuksia: 69 nimekettä Yksikkö: Lemin kirjasto Osasto: Nuorten osasto Materiaali: Kirjat TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA.

Lisätiedot

1.10.2015 01.09.2015-30.09.2015

1.10.2015 01.09.2015-30.09.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 5.0.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.09.205-30.09.205 62 nimekettä Panelian kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 5 uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede 59.562

Lisätiedot

1.7.2015. Ypäjän kunnankirjasto

1.7.2015. Ypäjän kunnankirjasto YPÄJÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 1.7. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.06. - 30.06. 55 nimekettä Ypäjän kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 39.09 UIN Uino,

Lisätiedot

1.10.2015 01.09.2015-30.09.2015

1.10.2015 01.09.2015-30.09.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 6.0.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.09.205-30.09.205 69 nimekettä Hinnerjoen kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 5 uonnontieteet. Matematiikka. ääketiede

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Suomen Aavemetsästäjät Kirjat JK A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Suomen Aavemetsästäjät Kirjat JK A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Jämijärvi 1 / 5 Uutuusluettelo 3.6.2019 Uutuudet ajalta: 1.5.2019-31.5.2019 Uutuuksia: 56 nimekettä Kirjasto: Jämijärvi TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 15.9 Nikkilä, Mika, Suomen Aavemetsästäjät

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO AIKUISTENOSASTON JA OPINTO-OSASTON UUTUUKSIA 3.2.2015. Pisteryhmä: Forssan pääkirjasto 1 / 13

FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO AIKUISTENOSASTON JA OPINTO-OSASTON UUTUUKSIA 3.2.2015. Pisteryhmä: Forssan pääkirjasto 1 / 13 FORSSAN KAUPUNGINKIRJASTO AIKUISTENOSASTON JA OPINTO-OSASTON UUTUUKSIA 1 / 13 3.2.2015 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.01.2015-31.01.2015 166 nimekettä Forssan pääkirjasto 2 / 13 AIKUISTEN

Lisätiedot

9.1.2013. Hartolan kunnankirjasto

9.1.2013. Hartolan kunnankirjasto HARTOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 8 9..203 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.2.202-09.0.203 62 nimekettä Hartolan kunnankirjasto 2 / 8 Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Uskonko Kirjat OP A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihme elämä Kirjat OP L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Uskonko Kirjat OP A 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihme elämä Kirjat OP L 1 Oripää 1 / 5 Uutuusluettelo 1.2.2016 Uutuudet ajalla 1.1.2016-31.1.2016 Uutuuksia: 65 nimekettä Yksikkö: Oripään kunnankirjasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 17.3 Tuominen, Saku,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 10.2.2009. Pisteryhmä: Koko kirjasto

ORIMATTILAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 10.2.2009. Pisteryhmä: Koko kirjasto ORIMATTILAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 0.2.2009 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 26.0.2009-08.02.2009 48 nimekettä Koko kirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

2.8.2013. Tammelan kirjastoauto

2.8.2013. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 2.8. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.07. - 31.07. 47 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

1.7.2011 01.06.2011-30.06.2011

1.7.2011 01.06.2011-30.06.2011 EUR KUKIRJSTO UUTUUSUETTEO / 7.7.20 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.06.20-30.06.20 92 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 32.2 DOM Domscheit-Berg, Daniel

Lisätiedot

MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 13.8.2015 01.07.2015-31.07.2015. Uutuusteokset ajalta: 55 nimekettä. Uutuuksia: Mellilän kirjasto.

MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 13.8.2015 01.07.2015-31.07.2015. Uutuusteokset ajalta: 55 nimekettä. Uutuuksia: Mellilän kirjasto. MELLILÄN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 3.8.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.07.205-3.07.205 55 mekettä Mellilän kirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 4 Maantiede. Matkat. Kansatiede

Lisätiedot

7.1.2012. Juankosken kaupunginkirjasto. 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka. Joukkotiedotus

7.1.2012. Juankosken kaupunginkirjasto. 0 Yleisteokset. Kirja-ala. Kirjastotoimi. Yleinen kulttuuripolitiikka. Joukkotiedotus JUANKOSKEN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 7..202 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.2.20-3.2.20 44 nimekettä Juankosken kaupunginkirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. Kirja-ala.

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Packham, Chris Eläinten ällistyttävät muuttomatkat Kirjat LI L Peuple, Alice, kirjoittaja.

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Packham, Chris Eläinten ällistyttävät muuttomatkat Kirjat LI L Peuple, Alice, kirjoittaja. Kaarina 1 / 2 Uutuusluettelo 10.8.2016 Uutuudet ajalla 1.6.2016-30.6.2016 Uutuuksia: 21 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Lisätiedot

7.11.2012. Tammelan kirjastoauto

7.11.2012. Tammelan kirjastoauto TAMMELAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 7 7.11. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.10. - 31.10. 64 nimekettä Tammelan kirjastoauto 2 / 7 Aikuisten tietokirjallisuus 0 Yleisteokset. Kirja-ala.

Lisätiedot

Siikaisten kunnankirjasto

Siikaisten kunnankirjasto SIIKAISTEN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 5 8.3.204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 4.02.204-8.03.204 62 nimekettä Siikaisten kunnankirjasto Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 30.3 KAR Kartastenpää,

Lisätiedot

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3

LASTEN KIRJALLISUUS... 2 KAUNOKIRJALLISUUS... 2 KUVAKIRJAT... 2 SADUT... 2 KERTOMAKIRJALLISUUS... 3 TIETOKIRJALLISUUS... 3 Ylöjärven kaupunginkirjasto Uutuusluettelo 5.10.2018 Uutuudet ajalta: 1.8.2018-31.8.2018 Uutuuksia: 31 nimekettä Yksikkö: Viljakkalan kirjasto Osasto: Lasten- ja nuortenosasto Sisällysluettelo LASTEN KIRJALLISUUS...

Lisätiedot

7.1.2014. Savonlinnan kaupunginkirjasto

7.1.2014. Savonlinnan kaupunginkirjasto SAVONLINNAN KAUPUNGINKIRJASTO UUTUUSLUETTELO/LAPSET JA NUORET / 5 7..204 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.2.203-3.2.203 56 nimekettä Savonlinnan kaupunginkirjasto 2 / 5 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

31.12.2015. Tervolan kunnankirjasto

31.12.2015. Tervolan kunnankirjasto TERVOLAN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 7 31.12. Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 81 nimekettä Tervolan kunnankirjasto 2 / 7 Aikuisten tietokirjallisuus 1 Filosofia. Psykologia.

Lisätiedot

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA. JOUKKOTIEDOTUS Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Laukaa 1 / 12 Uutuusluettelo 2.2.2015 Uutuudet ajalla 1.1.2015-31.1.2015 Uutuuksia: 201 nimekettä Kirjasto: Laukaa TIETOKIRJALLISUUS 0 YLEISTEOKSET. KIRJA-ALA. KIRJASTOTOIMI YLEINEN KULTTUURIPOLITIIKKA.

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 2 Uutuusluettelo 21.4.2016 Uutuudet ajalla 1.3.2016-31.3.2016 Uutuuksia: 24 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 33 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65 Crexells, Cristina. Siemenet Kirjat LI L 1 68.2

Lisätiedot

18.8.2015 01.07.2015-31.07.2015

18.8.2015 01.07.2015-31.07.2015 VAMPULAN KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 6 8.8.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.07.205-3.07.205 47 nimekettä Vampulan kirjasto Aikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.8

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Arjen mentalisti : mielentaitojen kirja : opi muistamisen, ihmisten lukemisen ja mieleen vaikuttamisen taito

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Arjen mentalisti : mielentaitojen kirja : opi muistamisen, ihmisten lukemisen ja mieleen vaikuttamisen taito Parikkalan kunnankirjasto 1 / 5 Uutuusluettelo 3.11.2017 Uutuudet ajalla 1.10.2017-31.10.2017 Uutuuksia: 56 nimekettä Yksikkö: Saaren kirjasto TIETOKIRJALLISUUS 1 FILOSOFIA. PSYKOLOGIA. RAJATIETO 14.1

Lisätiedot

1.4.2015 01.03.2015-31.03.2015

1.4.2015 01.03.2015-31.03.2015 EUR KUKIRJSTO UUTUUSLUETTELO / 5.4.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.03.205-3.03.205 63 nimekettä Kiukaisten kirjasto ikuisten tietokirjallisuus Filosofia. Psykologia. Rajatieto 4.45 JUU

Lisätiedot

ALASTARON KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 3.7.2015 01.06.2015-30.06.2015. Uutuusteokset ajalta: 61 nimekettä. Uutuuksia: Alastaron kirjasto.

ALASTARON KIRJASTO UUTUUSLUETTELO 3.7.2015 01.06.2015-30.06.2015. Uutuusteokset ajalta: 61 nimekettä. Uutuuksia: Alastaron kirjasto. ALASTARON KIRJASTO UUTUUSLUETTELO / 6 3.7.205 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 0.06.205-30.06.205 6 nimekettä Alastaron kirjasto 2 / 6 Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 30.0 IKK Ikkunoita

Lisätiedot