Kaupan liitto esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupan liitto esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa:"

Transkriptio

1 LAUSUNTO YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO Viite Lausuntopyyntö Dnro YM7/500/2010 LAUSUNTO MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA Yleistä Kaupan liitto esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavaa: Nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain soveltaminen tarjoaisi riittävät välineet ohjata kaupan keskustojen ulkopuolisten suuryksiköiden sijaintia ja kehitystä, jos maakuntaliitot ja kunnat niitä haluaisivat käyttää. Kauppaa koskeva liiallisella sääntelyllä on myös haittavaikutuksia kaupan kehittymiseen, kilpailun toimivuuteen, uusien toimijoiden markkinoille tuloon ja lopulta työllisyyteen. Perustelut maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi eivät ole kaikki täysin todenmukaisia. Se, että kaupan suuryksiköitä suunnitellaan keskusten ulkopuolelle, johtuu kuntien eroavista kaavoituskäytännöistä. Tämä ongelma on viranomaisten keskinäinen: toisaalta ympäristöministeriö ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja toisaalta kunnat toimivat eri perustein. Kauppa ei ole rakentanut yhtään kaupan suuryksikköä keskustoihin eikä niiden ulkopuolelle ilman asianmukaista kunnan hyväksymää asemakaavaa. Kaavoituskäytännön yhdenmukaistaminen voisi tapahtua ympäristöministeriön ohjeistuksella. Ympäristöministeriön nykytilan arviointi perustuu kaupan rakentamisesta kesällä 2008 tehtyyn selvitykseen, jonka mukaan vireillä oli noin 200 yleis- ja asemakaavaa, jotka koskevat suurten, merkitykseltään seudullisten hankkeiden toteuttamista. Mainitussa selvityksessä oli mukana hankkeita, jotka ovat vanhoja ostoskeskuksia korvaavia paikallisia lähipalvelukeskuksia, luonteeltaan lähikauppoja; nykyisen lainsäädännön vastaisia hankkeita; hankkeita, joilla ei ole toteuttajia kaupan puolelta ja hankkeita, jotka ovat enemmän kiinteistösijoittajien, rakennusliikkeiden yms. toiveiden mukaisia. Vuoden 2008 jälkeen monista hankkeista niiden esittäjät ovat luopuneet tai kaupunki ei ole hyväksynyt kaavaa tai ympäristöministeriö on jättänyt vahvistamatta. Realistisesti toteuttamiskelpoisia näistä hankkeista on vain noin kymmenes osa, joista neljä viidestä sijoittuu keskustoihin. Luettelo antaa tilanteesta virheellisen kuvan eikä sitä tulisi käyttää perusteluna lainsäädännön muuttamiseksi.

2 Maassamme tapahtunut ja edelleen jatkuva kuntarakenteen uudistustyö, jossa luodaan alueellisesti suuria kuntia. Se aiheuttaa ongelmia kaavoituksen tasa-arvoiselle toteutukselle. Suuri kuntakoko mahdollistaa väljyyttä kaavoitukseen, kun taas perinteisen kuntajaon kunnat joutuva tiukemman sääntelyn kohteeksi. Tämä ei mielestämme ole oikeudenmukaista, eikä toteuta tasa-arvoista alueellista kehitystä. Tarvitaan joustavuutta tämän epäkohdan huomioon ottamiseksi. Kaavoituksessa olisi käsiteltävä palveluita kokonaisuutena. Kauppa ja muut kansalaisille tärkeitä palveluja olisi käsiteltävä kaavoituksessa kokonaisuutena. Tämä mahdollistaisi osaltaan liikkumistarpeen minimoimisen, loisi kaikkia kansalaisia palvelevia palvelukeskittymiä, jolloin samalla voitaisiin hoitaa useampia palveluprosesseja. Seuraavassa on tarkempia kommentteja ja esityksiä maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista. 71 a Vähittäiskauppaa koskevat erityiset sisältövaatimukset Kaupan mitoituksen osoittaminen maakuntakaavassa Maakuntakaavassa merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa ei voida määritellä tietämättä, mistä kaupan toimialasta on kyse ja sitähän ei tiedetä maakuntakaavan laadintavaiheessa. Sama koskee maakuntakaavassa vähittäiskaupan suuryksikön mahdollistavan kohde- tai aluemerkinnän osalta kaupan mitoitusta. Kaavoittajalla eikä edes kaupallakaan ole asiantuntemusta mitoittaa kaupan kerrosalamäärää maakuntakaavan laadintavaiheessa eli vuodeksi eteenpäin kaupan toimintaympäristön nopeiden muutosten takia. Jos maakuntakaavassa osoitetaan kaupan mitoitus, niin kuinka turvataan, että se mahtuu ja on mahdollista kuntien yleiskaavojen mukaisilla keskustatoimintojen alueilla. Kaupan mitoitus keskuksissa on mahdoton senkin takia, että Suomessa ei ole sellaista tilastointijärjestelmää, joka tuottaisi tiedon siitä, kuinka paljon missäkin on kaupan kerrosalaa. Kun tätä ei tiedetä, kuinka voidaan määrittää kaupan kerrosalatarve tulevaisuutta varten? Maakuntakaavan velvoitteesta osoittaa vähittäiskaupan suuryksiköiden lukumäärä ja mitoitus sekä kaupan mitoitus keskustoissa tulisi luopua yllä mainituista syistä johtuen. Kaavoituksessa ei ole perusteltua määritellä kaupan toimialaa kaavoituksen sijoitusmerkintöjen yhteydessä. Kaavan tulisi antaa tältä osin väljyyttä, koska ennalta ei ole mahdollista tietää, mikä kaupan toimiala mahdollisesti paikkaan sijoittuu.

3 Mikäli kaupan mitoitusvelvoite asetetaan, niin maakuntakaavassa merkitykseltään seudullisen kaupan suuryksikön kokoraja tulisi määritellä ohjeellisesti kaupan toimialasta riippuen. Vähittäiskaupan suuryksikön mahdollistavan kohde- tai aluemerkinnän osalta kaupan mitoituksen tulisi määräytyä myös kaupan toimialojen tai tiettyjen joustavien rajojen mukaisesti. 71 b Vähittäiskaupan suuryksikkö Ehdotuksessa esitetään vähittäiskaupan suuryksikön kokorajan pitämistä ennallaan kerrosneliömetrin suuruisena ja saman rajan saattamista koskemaan myös ns. paljon tilaa vaativaa erikoiskauppaa. Paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan ohjaus voitaisiin hoitaa nykyisenkin lainsäädännön pohjalta. Kun kaupan tietyt toimialat eivät luonteensa eivätkä toimintansa vuoksi voi sijoittua keskustaan, niiden sijoittuminen ei tarvitse muuta sääntelyä kuin mitä kuntakohtainen kaavoitus on. Jos ns. tilaa vievä erikoiskauppa siirretään erityisen sijainnin ohjauksen piiriin, vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa tulisi ehdottomasti nostaa. Rajan nostaminen parantaisi oleellisesti keskustoihin rakentamista, kaupan kilpailua ja asiakkaiden edellyttämää valikoimatarjontaa. Vähittäiskaupan suuryksikön pinta-alaksi tulisi määritellä vähintään kerrosneliömetriä. Sääntelyn piiristä tulisi poistaa auto-, rauta- ja rakennustarvike-, maatalous sekä huonekalukauppa. 71 c Vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittuminen Tiivis yhdyskuntarakenne on hyvä tavoite. Rakennetta on kuitenkin hajauttanut merkittävästi enemmän muu rakentaminen kuin kaupan rakentaminen. Kauppa pyrkii aina sijoittumaan keskustoihin. Siksi on tärkeää, että keskustatoimintojen alueet maakunta- ja yleiskaavoissa laajennetaan niin, että sieltä löytyvät riittävän rakennuskelpoiset tontit rakentamiselle tulevaisuudessakin. Keskusten ensisijaisuus vähittäiskaupan suuryksiköiden sijaintipaikkana Kauppa on sijoitettava ensisijaisesti keskustoihin lukuun ottamatta auto-, rauta- ja rakennus-tarvike-, maatalous- ja huonekalukauppaa, jotka myytävien tuotteittensa vuoksi sijoittuvat keskustojen reuna-alueille. Mikäli muulle vähittäiskaupalle ei ole keskustassa rakentamattomia tai rakentamiskelpoisia tontteja, silloin tulisi sallia kaupan sijoittuvan keskustatoimintojen alueen ulkopuolelle kuitenkin keskustan tuntumaan ja yhdyskuntarakenteen sisälle.

4 Vaikutusten arviointi Vähittäiskaupan suuryksiköiden vaikutusten arviointi esim. olemassa olevien keskusten palvelutasoon ja liikenteen määrään on maakuntakaavavaiheessa vaikea, jopa mahdoton tehtävä, koska ei sillä hetkellä ole tietoa vähittäiskaupan suuryksikön toimialasta, luonteesta tai koosta. Se joudutaan tekemään epävarmojen olettamusten perusteella. Tosiasia on myös se, että tulevaisuuden vaikutusten arviointi on mahdollista vain erilaisten olettamusten ei tosiasioiden perusteella. Ovatko ne riittävä peruste kaavoitukselle? Tähän asti tehdyt palveluverkkoselvitykset ja vähittäiskaupan suuryksiköiden vaikutusten arvioinnit ovat hyvin erilaisia; samankaltaisuutta niistä löytyy harvoin. Sen seurauksena niiden luotettavuus kaavoituksen perusaineistona kärsii. Keskustatoimintojen alueen määrittely Keskustatoimintojen alueiden määrittelyllä on maakunta- ja yleiskaavoissa keskeinen merkitys kaupan suuryksiköiden sijainnin ohjauksessa. Tämän vuoksi kauppa pitää tärkeänä, että keskusta-toimintojen alueet määritellään yleiskaavoissa riittävän laajoiksi ja keskustojen tulevaisuuden laajennustarpeet huomioon ottaen. Lainmuutosluonnoksen 71 c :n 1 momentissa todetaan: Vähittäiskaupan suuryksikön ensisijaisena sijaintipaikkana on keskusta, ellei ja saman pykälän 2 momentissa: Vähittäiskaupan suuryksikköä ei saa sijoittaa maakunta- tai yleiskaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle, ellei. Samassa pykälässä puhutaan sekä keskustasta ja keskustatoimintojen alueista. Mikä ero näillä on? Keskustatoimintojen alueet yleiskaavoissa laajennetaan niin, että sieltä löytyvät riittävät rakentamiskelpoiset tontit kaupan rakentamiselle tulevaisuudessakin. Käsitteet keskusta ja keskustatoimintojen alueet tulee selkiyttää, sillä ne aiheuttavat erilasia tulkintoja. Keskustatoimintojen aluetta pitää tarkastella kaupan sijoittumisen näkökulmasta, jolloin mahdollistetaan kaupan sijoittuminen keskustaan. Keskustatoimintojen alueelle rakennettaessa ei tule enää edellyttää kaupan vaikutusten arviointia, koska se on tutkittu jo yleiskaavassa keskustatoimintojen alueen rajausta määriteltäessä. Kaavoittajien ja mahdollisten konsulttien vähittäiskaupan tuntemista ja osaamista tulisi parantaa mm. koulutuksella, jos he joutuvat tekemään palveluverkkosuunnitelmia ja arvioimaan vähittäiskaupan suuryksiköiden vaikutuksia mm. keskusten palvelutasoon, lähikauppojen säilymiseen, ostosliikenteen määrään ja kaupan kilpailuun. Tällaista jatkokoulutusta tarjoaa mm. Yhteiskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK). 71 d Käyttötarkoituksen muutoksen luvanvaraisuus Ei kommettia.

5 71 e Kauppaa koskevat asemakaavamääräykset Kyseisessä pykälässä todetaan asemakaavamääräykset voivat koskea kaupan laatua ja kokoa, jos se kaupan palvelujen saatavuuden kannalta on tarpeen. Mitä tarkoitetaan kaupan laadulla? Laatu sanalle on annettava selkeä merkitys tai se on korvattava selkeämmällä ilmaisulla. Esimerkiksi käyttää ilmaisua toimiala ja käytännössä vaihtoehdot voisivat olla elintarvikekauppa, erikoiskauppa ja tilaa vaativa erikoiskauppa. Siirtymäsäännökset Lainmuutoksen siirtymäsäännökset ovat liian lyhyet ja lakia sovelletaan kaavoihin, joiden nähtävillä olo tapahtuu lain voimaantulon jälkeen. Siirtymäajan pidentämistä puoltaa myös se, että maakuntakaavan laatiminen tai tarkistaminen kestää yleensä 6-10 vuotta. Yleis- ja asemakaavojen oikeusvaikutuksen osalta siirtymäajan tulisi olla viis vuotta ja maakuntakaavojen oikeusvaikutusten osalta kymmenen vuotta. YVA-menettely Lakiuudistuksen taustalla on mm. Kaupan sijainnon ohjauksen arviointityöryhmän raportti vuodelta 2009 (Auran työryhmä). Työryhmän esityksistä yksi koski erittäin suurten kaupan hankkeiden lisäämistä YVA-asetuksen hankeluetteloon. Nyt lausunnolla olevassa lain muutosesityksessä ei ole mainintaa asiasta. Mielestämme ministeriön tulisi jo maankäyttö- ja rakennuslain muutosesityksen yhteydessä ilmaista kantansa asiassa. Jos ympäristöministeriössä on kaavailuja YVA-lain ja YVA-asetuksen muuttamisesta, työryhmän esityksen suuntaviivojen mukaisesti, tulee se tuoda julki nyt käsitteillä olevan lain muutoksen yhteydessä, koska asioilla on selkeä kytkentä toisiinsa. Muita esityksiä maankäyttö- ja rakennuslain muutokseen liittyen Perustetaan pysyvä valtakunnallinen yhteistyöelin (neuvottelukunta) lainsäädännön ja ministeriön ohjausta varten. Yhteistyöelimessä tulee olla riittävä kaupan edustus. Vastaavasti perustetaan maakunnalliset yhteistyöelimet käsittelemään maakunta- ja yleiskaava kysymyksiä. Yhteistyöelimissä tulee olla riittävän monipuolinen kaupan edustus.

6 Lain muutoksen hyväksymisen jälkeen tulee Kauppa kaavoituksessa ohjekirja uudistaa. Tätä varten tulee asettaa työryhmä, johon nimetään Kaupan liiton esityksestä vähintään kolme jäsentä. Kaavoitusprosessin nopeutukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kunnioittavasti KAUPAN LIITTO Juhani Pekkala toimitusjohtaja

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

1(5) LAUSUNTO Ympäristöministeriö PL VALTIONEUVOSTO

1(5) LAUSUNTO Ympäristöministeriö PL VALTIONEUVOSTO 1(5) LAUSUNTO 23.6.2010 Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö 17.5.2010 (YM7/500/2010) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNNONANTAJASTA YLEISTÄ on kauppa- ja ostoskeskusten

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva

Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Maankäyttö- ja rakennuslain muuttaminen Talousvaliokunta 14.2.2017 Uudenmaan liitto Johtaja Merja Vikman-Kanerva Hajarakentamisen helpottaminen 44 Yleiskaavan käyttö rakennusluvan perusteena Muutos on

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela

Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esitys maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta (HE 251/2016 vp) Ympäristövaliokunta 9.12.2016 Matti Vatilo Mirkka Saarela Hallituksen esityksen tavoitteet Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi

Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi Tekninen lautakunta 258 06.08.2014 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi 859/00.04.00/2014 TEKLA 258 Valmistelija/lisätiedot: kaupungingeodeetti Kari Hartikainen,

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen

Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Karalusu työryhmä 8.3.2016 Pekka Normo ja Sanna Jylhä Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjauksen keventäminen Ehdotetut muutokset Vähittäiskaupan suuryksikön kokorajaa

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos

Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos Hallitusohjelma ja MRL:n uudistaminen -tilannekatsaus 1.12.2015 Jyrki Hurmeranta hallitusneuvos MRL:n uudistamisen yleiset tavoitteet Kansanedustaja Matti Vanhanen KIRA -foorumissa 17.11.2015: Kaavoituksen

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö

Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulleet muutokset Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset 6.9.2017 Maanmittauslaitoksen koulutuspäivä Mirkka Saarela, ympäristöministeriö Maankäyttö- ja rakennuslain 1.5.2017 voimaan tulleet muutokset

Lisätiedot

LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA

LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA LIDL SUOMI KY KILPAILUN EDISTÄMINEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAISSA 15.2.2017 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ESTÄÄ KILPAILUN TOTEUTUMISEN PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN ALALLA Suomen päivittäistavarakaupan markkinat

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013

Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arviointi 2013 Maanmittauspäivät 20. 21.3.2013 Seinäjoki Lainsäädäntöneuvos Jyrki Hurmeranta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) toimivuutta on seurattu jatkuvasti

Lisätiedot

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva

MRL:n muutokset. Merja Vikman-Kaverva MRL:n muutokset Merja Vikman-Kaverva 2.10.2015 Kaavoitusta ja rakentamisen ohjausta uudistetaan Tavoitteena menettelyjen sujuvoittaminen ELY-keskuksille kuuluva poikkeamistoimivalta siirretään kuntiin

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lausunto UUDELY/12124/2017 02.04.2019 Julkinen Lohjan kaupunki kaavapalaute/a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 15.1.2019 Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lohjan kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen

Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen Näkökulmia maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseen 12.9.2016 Uudistuksen aikataulu Lakimuutos tulisi voimaan vuonna 2017 ELY-keskuksia koskeva lainsäädäntö ja viranomaistoiminta muuttuvat vuoden 2019

Lisätiedot

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista

Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslain muutoksista Turun seudun kuntien kehittämiskeskustelu MRL 8 5.4.2016 Risto Rauhala, ELY-keskus (voimaan 1.4.2016) ( KARALUSU ) 2 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA

LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO KEHA/1749/2016 Pohjois-Pohjanmaa 29.8.2016 Ympäristöministeriö Kirjaamo sähköisesti Lausuntopyyntönne 22.6.2016 (YM19:00/2015) LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Jämijärven kunta 8-1. Kauppa

Jämijärven kunta 8-1. Kauppa 7. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti KAUPPA / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 8 8-1 Jämijärven

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari

Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset

Lisätiedot

Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä

Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä Aika Ti 3.5.2016 klo 13.00 15.20 Paikka Osallistujat Ympäristöministeriö, a144/norppa Vatilo Matti Irjala Antti Kerkkänen Anu Laitio Matti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka.

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. PROJ.NRO 0614 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Liikenteellinen arviointi

Liikenteellinen arviointi Uudenmaan kaupan palveluverkko Liikenteellinen arviointi Tiivistelmä 7.5.2012 Strafica Oy/Hannu Pesonen Liikennearvioinnin sisältö ja menetelmä Uudenmaan kaupan liikenteellinen arviointi on laadittu rinnan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen

ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen. Karalusu-työryhmä Anu Kerkkänen ELY-keskusten konsultoiva rooli ja valitusoikeuden rajoittaminen Karalusu-työryhmä 8.3.2016 Anu Kerkkänen Uudet pykäläluonnokset: MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät Elinkeino-,

Lisätiedot

Muuttuva MRL - HE 251/2016

Muuttuva MRL - HE 251/2016 Muuttuva MRL - HE 251/2016 Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamista koskevat toimenpiteet (HE 251/2016) Muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Kaavasta on antanut lausuntonsa myös Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

PÄÄTÖS Kaavasta on antanut lausuntonsa myös Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2016 DNr:o YM7/5222/2014 ASIA Kainuun kaupan vaihemaakuntakaavan vahvistaminen VAHVISTETTAVAKSI SAATETTU PÄÄTÖS KAAVAN SISÄLTÖ LAUSUNNOT Kainuun liiton maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys

Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys Kouvolan kaupunki Kaavaselostuksen liite 13 Vähittäiskaupan suuryksiköt Kouvolassa selvitys Kävelykatu, Kouvolan keskusta: Maakuntakaavan ja yleiskaavan keskusta aluetta kauppakeskus Valtari: Seudullisesti

Lisätiedot

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, PAULAHARJUNPUISTO. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällysluettelo

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento

VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento VARSINAIS-SUOMEN TAAJAMIEN MAANKÄYTÖN, PALVELUIDEN JA LIIKENTEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 Heikki Saarento Maakuntakaavatilanne Varsinais-Suomessa on voimassa seutukunnittain

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI LAUSUNTO

KALAJOEN KAUPUNKI LAUSUNTO KALAJOEN KAUPUNKI LAUSUNTO 15.8.2016 Ympäristöministeriö PL 35 00023 Valtioneuvosto Viite: Asia: YM019:00/2015 LAUSUNTO Ympäristöministeriö pyytää Kalajoen kaupungin lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Laki. maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Laki maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 64, 71 e, 77 ja 179, sellaisina kuin niistä ovat 64 ja 179 laissa 1589/2009

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - vaikuttavammin, rajatummin, täsmällisemmin Käynnistystilaisuus 8.2.2016 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio

Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Luonnos 13.11.2015 Perustelumuistio Asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 14 ja 22 maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan vahvistusmenettelystä

Lisätiedot

21.11.2012. Lausunto ympäristöministeriön ohjeluonnoksesta vähittäiskaupan suuryksikön kaavoituksesta, YM013:00/2012

21.11.2012. Lausunto ympäristöministeriön ohjeluonnoksesta vähittäiskaupan suuryksikön kaavoituksesta, YM013:00/2012 LAUSUNTO 1(5) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausunto ympäristöministeriön ohjeluonnoksesta vähittäiskaupan suuryksikön kaavoituksesta, YM013:00/2012 Lausunnonantajasta Asunto-, toimitila-

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella

Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Kaupan nykytila ja viimeaikainen kehitys SYKEn seurantatietojen perusteella Antti Rehunen SYKE KAUPAN KESKUSTELUTILAISUUS Kaavajärjestelmän ja rakentamisen lupajärjestelmän sujuvoittamisen sidosryhmätilaisuus

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta

Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö

ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä. Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö ELY-keskuksen rooli alueidenkäytössä Irma Mononen, yksikön päällikkö, luonto ja alueidenkäyttö yksikkö 9.10.2015 2 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävät MRL 18 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM

Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta. Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM Ajankohtaista tuulivoimarakentamisesta Tuulivoimaseminaari, Pori Katri Nuuja, YM 2 HE laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (VN 16.9.2010) Tuulivoimatuotannolle syöttötariffi

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen

Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitus ja maaseudun kehittäminen Kaavoitusjärjestelmä Kaavat maaseudun maankäytön ohjaajana Itäsuomalainen kylä suunnittelualustana Janne Nulpponen Maakuntasuunnittelija Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytönsuunnittelujärjestelmä

Lisätiedot