Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi"

Transkriptio

1 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012

2 Puheenjohtajalta Hyvät jäsenemme! Syyskautemme on ehtinyt yli puolen välin ja meille yasminelaisille on kertynyt monenlaisia uusia kokemuksia tanssitunneillamme. Toivon, että ne ovat olleet myönteisiä! Minusta on ollut ihanaa oppia uutta ja koetella omia rajojani. Eräällä tunnilla istun tanssisalin lattialla tuijottamassa omaa napaani. Oli liikutettava lihaksia kymmenen sentin matkalla navasta ylöspäin. Keskityn ja saan aikaan pientä liikettä. Sitten sama harjoitus, mutta liike tuli löytää kymmenen sentin matkalta navasta alaspäin. Minulle mielettömän haastavaa! Iloitsin pienestä liikkeestä, jonka saan aikaan sinnikkäällä keskittymisellä. Arki unohtui ja voin olla vain läsnä tuossa hetkessä. Itämaisen tanssin, kuten rumbitankin harrastajan taidot karttuvat aiemmin opitun varaan ja kaunis lopputulos on kärsivällisen työn tulosta. Pohjan rakentaminen vie aikaa, kiiruhtaminen ei kannata. Tanssin harrastaminen ja harjoitteleminen onkin erilaista kuin vaikkapa zumba, missä voit liikkua vauhdikkaasti mallin mukaan, vaikkapa itämaiseen tyyliin, mutta tavoitteenasi on sykkeen nostaminen, ei välttämättä esteettinen lopputulos! Uusi harrastaja voikin aluksi yllättyä siitä, miten paljon aikaa perustan luomiseen voi mennä! Se työ kannattaa kuitenkin tehdä, niin tanssimisesta ja liikkumisesta nauttii toisella lailla. Hyvän tanssiasennon ja liikkeiden opetteleminen tuottaa myös terveydellistä hyötyä, mitä useat harrastajat hakevatkin. Tanssiminen ja esiintyminen juuri Yasminessa on useille meistä jasmiinittarista tärkeää ja merkityksellistä. Valitettavasti toimintaamme varjostaa tällä hetkellä jäsenmäärän vähenemisestä johtuva vaikeus tasapainottaa tuloja ja menoja. Kiinteät menot eivät vähene harrastajien määrän vähetessä! Tarjotut tunnit voi toteuttaa, kun osallistujamäärä on riittävä kattamaan opettajan palkat sekä kiinteitä kuluja, mm. salin vuokra. On siis tärkeätä että osallistut ja olet mukana, jotta yhdistyksemme on elinvoimainen. Mikäli mahdollista, tuo ystäväsikin mukaan! Tässä taloudellisessa tilanteessa yhdistyksen kaikki palkanmaksua vaativat työt paitsi opettaminen on pyritty siirtämään talkoopohjaisiksi vuodenvaihteesta alkaen. Kesän lehdessä etsimme henkilöitä useisiin tehtäviin. Saimmekin, mutta muutamia tehtäviä on edelleen vailla hoitajaa vuodenvaihteen jälkeen. Kevätnäytöksen organisoimiseen ja toteuttamiseen tarvitsemme myös lisää aktiivisia toimijoita. Jäsenten talkootyö esiintyjinä ja esittelypöytien takana tanssiin tai kulttuuriin liittyvissä tapahtumissa on yhdistyksen näkyvyyden kannalta tärkeää. Pienimuotoisestikin voit jäsenenä osallistua talkoisiin vaikka viemällä kurssimainoksen lähikaupan ilmoitustauluun. Älä siis arkaile, vaan ota rohkeasti yhteyttä hallitukseen ja ilmoittaudu! Puhalletaan yhteen hiileen. Kaunis kiitos jokaiselle yhdistyksen jäsenelle mukanaolosta! Tavataan salilla ja pikkujouluissamme! Tuula Wallenius

3 Merkkaa kalenteriisi ******************** NYYTTÄRI-PIKKUJOULUT salilla lauantaina klo 18 alkaen. Ohjelmassa tanssiesityksiä. Lisäksi arpajaiset lasten ja nuorten tunnin hyväksi. Ilmoittaudu listaan salin ilmoitustaululle viimeistään ******************** SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS tanssisalilla klo alkaen. ******************** VIIMEINEN ILMOITTAUTUMINEN KEVÄÄN TANSSITUNNEILLE suullisesti syksyn viimeisillä tanssitunneilla tai viimeistään sähköpostilla tai puhelimitse kurssisihteerille tai ) ******************** Kevään tunnit alkavat viikolla 2 PAITSI PIRJO HUUSKON TUNNIT VIIKOLLA 3! ******************** SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS kutsutaan koolle viikolla 11 perjantaina , klo alkaen. Kokouspaikkana on Jytyn tila (Uusikatu 23a, 5. krs). ******************** KEVÄTNÄYTÖS OAMK:n konserttisalissa Kotkantiellä pe (kenraaliharjoitus) ja la (päivä- ja iltanäytökset). ********************

4 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry:n sääntömääräinen syyskokous kutsutaan koolle klo alkaen Kokouspaikkana yhdistyksen tanssisali Isokatu 84. Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi 5. Jäsenmaksut vuodelle Muut kokoukselle esitetyt asiat 7. Kokouksen päättäminen Tervetuloa!

5 Kevään viikkotunnit Tämän Bastetin viimeisiltä sivuilta löydät kevään lukujärjestyksen ja ilmoittautumislomakkeen kevään tunneille. Viimeisillä kurssikerroilla opettajat kyselevät jatkohaluista kevätlukukauden puolelle. Voit ilmoittautua kevään tunneille suullisesti salilla tai puhelimitse ( ) tai sähköpostilla Ilmoittaudu kuitenkin viimeistään Kurssien jatkuminen kevätlukukaudella riippuu osallistujamäärästä. Hallitus päättää jatkumisesta kurssikohtaisesti pidettävässä kokouksessa. Päätöksistä tiedotetaan mahdollisimman pian kokouksen jälkeen. Kevään tunnit alkavat viikolla 2, paitsi Pirjo Huuskon tunnit, jotka alkavat viikolla 3. Alkeet ja alkeisjatko, Anna Salminen Teemana perusliikkeet aloitteleville itämaisen tanssin harrastajille sekä niille, jotka haluavat kerrata alkeita. Opetellaan ja kerrataan perusliikkeitä, esimerkiksi lantio- ja rintakehäympyrät, käsien perusasennot, pään liikkeet, lantion ja lonkan iskut, kierrot ja pudotukset. Helppoja askelsarjoja ja tanssahtelua. Perustaso, Liisa-Maria Lehto Tunneilla opetellaan laajentamaan tanssijan liikekieltä sekä kerrataan ja hiotaan perustekniikkoja. Teemana on erityisestiliikkumisen yhdistäminen perusliikkeisiin. Harjoittelemme tanssillisia sarjoja ja lisäämme niihin myös käsiliikkeitä. Kurssilla tutustutaan myös huivi- ja/tai keppitekniikkaan ja tehdään pieniä harjoituskoreografioita. Perustaso/keskitaso, Anna Salminen Tekniikkaa ja mahdollisesti koreografia. Ryhmään voivat tulla uudetkin tanssijat. Keskitaso, Anu Alatyppö Ohjelmassa "tekniikkaa tarpeen mukaan'", eli syvennetään Sari-Maarian syksyllä opettamaan koreografiaan liittyen ryhmän toivomia tekniikoita. Mahdollisesti kevään viimeisillä tunneilla ryhmäharjoitteita tai lyhyt harjoituskoreografia. Ryhmään voi hyvin tulla mukaan uusia osallistujia kevätkaudeksi!

6 Jatkotaso, Pirjo Huusko Valmistetaan loppuun syksyllä aloitettu koreografia The Pearl In My Heart. Lisäksi tehdään paljon tekniikkaa, mahdollisesti jokin lyhyt koreoagrafia. Edistyneet (tiistaisin) ja jatkotaso/edistyneet (torstaisin), Katerina Timonen Tunneilla harjoitellaan klassisen sekä modernin itämaisen tanssin tekniikkaa,askelsarjoja sekä tanssivälineitten, erityisesti huivien käyttöä. Opetellaan koreografia. Edistyneiden ryhmässä haastavammin kuin jatkotasolla. Koreografia päätetään yhdessä ryhmän toiveiden mukaisesti. Torstain jatkotaso/edistyneet -tunnille voi tulla uusiakin tanssijoita. Senioriladyt, Anna Salminen Koreografia. Lapset (8-12 v.), Matilda Ristola Tunnilla tutustutaan itämaiseen tanssiin lapsille sopivalla tavalla ja se sopii sekä uusille aloittelijoille että jo aiemmin tanssineille. Kevätkaudella tunneilla työstetään ryhmätanssia tablasolomusiikkiin. Nuoret (yli 12 v), Katerina Timonen Rytmikkään arabipopin tahdissa itämaisin askelin. Lisämausteena mukana Show Dancen ja Zumban tyylejä. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään tanssineille tytöille ja nuorille naisille. Rumbita, Pirjo Huusko Rumbita -tunnilla nautit tanssin riemusta latinopopin ja espanjalais-arabialaisen musiikin vauhdissa, ja samalla kunto kohoaa kuin huomaamatta! Tanssitekniikka on helppoa, mutta samalla liikekieli monipuolista ja ilmaisuvoimaista; itämaisen tanssin estetiikka yhdistyy flamencon uljauteen pehmeiden ja tiukkojen liikkeiden vuorotellessa. Tunti sopii kaikille tasoille. *******************************************************************************************

7 Yasmine ry:n hinnasto alkaen OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS, YASMINE ry. Hinnat alkaen Tanssikurssin pituus Jäsen (ei jäsen ) 12 x 75 min 95 (120) 12 x 60 min 76 (101) 6 x 75 min 48 (61) 6 x 60 min 38 (51) 4 x 75 min 32 (45) 4 x 60 min 26 (39) 3 x 75 min 25 (38) 3 x 60 min 20 (33) yksittäiset tanssitunnit 10 (15) Lyhytkurssit hinnoitellaan erikseen kustannusten mukaan. /h vähintään 7 (10) Salivuokra /h 15 (20) Avainpantti (palautetaan) 15 -

8 Maksukäytännöistä Kurssi- ja jäsenmaksuja maksaessasi muista aina käyttää viitenumeroa. Muista maksaa eräpäivään mennessä. Näin varmistat kurssille pääsysi. Kurssia ei voi enää perua sen alettua. Lyhytkurssimaksu tulee olla suoritettuna ennen kurssille tuloa. Tunneilta poisjäänti ei ole peruutus eikä katkaise maksuvelvollisuutta. Karhulaskuihin lisätään 5 viivästysmaksu. Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että jäsen- ja kurssimaksut (myös edellisiltä tanssikursseilta) on maksettu. Uusilla jäsenillä on mahdollisuus yhteen tutustumiskertaan ennen sitoutumistaan yhdistyksen toimintaan. Mikäli harrastus ei jatku tutustumiskerta voidaan laskuttaa erillisenä tuntina. Yksittäisen tanssitunnin hinta 10 sekä toimistokuluja. Muistathan, että Yasmine ry: ssä voidaan joustaa maksukäytännöissä kuten laskun eräpäivän siirto tai kurssimaksun osamaksu. On tärkeää, että teet ajoissa aloitteen maksujärjestelyjen sopimisesta (= ennen laskun eräpäivää). Otathan siis yhteyttä yhteyttä taloudenhoitaja@yasmine.fi. Kurssikäytänteistä Kurssien hinnat määräytyvät tanssitunnin ja -kurssin pituuden mukaan. 60 minuutin tanssitunnin hinta on 76 / kevät- tai syyskausi 75 minuutin tanssitunnin hinta on 95 / kevät- tai syyskausi kevät- tai syyskauden aikana on 12 tanssituntia. Lisäksi kesäkaudella toteutetaan lyhyitä tanssikurssja. Tarjonta vaihtelee vuosittain; kesäkaudella toteutettavat tanssikurssit voivat olla 3 x 60 min / 75 min 4 x 60 min / 75 min 6 x 60 min / 75 min Tanssikurssin voit maksaa myös Smartum liikunta ja kulttuurisetelillä. Ota yhteyttä taloudenhoitajaan: taloudenhoitaja@yasmine.fi. Tuntien korvaaminen Tanssikurssin keskeyttävän on tehtävä kirjallinen hakemus hallitukselle, mikäli haluaa saada kurssimaksunsa palautetuksi. Palautettavasta summasta vähennetään käytyjen tuntien tuntimaksu ja 5 toimistokuluja. Jäsenellä on oikeus korvata enintään 5 poissaoloa omalta viikkotunniltaan millä

9 tahansa muulla viikkotunnilla saman kauden aikana. Korvausoikeus ei siirry seuraavalle kaudelle esimerkiksi kevätkaudelta kesäkaudelle. Jäsenmaksuista Kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksun vuosittain. Jäsenmaksu vuonna 2013 on 25. Liityttäessä jäseneksi 1.7. jälkeen jäsenmaksu puolitetaan. Yhden viikonlopun aikana toteutettavan tutustumis-alkeiskurssin hinta sisältää jäsenmaksun loppuvuodelle. Jäsenmaksuille on selkeä peruste. Jos emme maksaisi jäsenmaksuja, meidät voitaisiin katsoa liiketoiminnan harjoittajiksi ja lukukausimaksun hintaan rapsahtaisi arvonlisävero. Tämä tulisi meille harrastajille kalliimmaksi kuin jäsenmaksun maksaminen. Teksti: Pirjo Ruha ******************************************************************************************* Tiedoksi harrastajillemme! Teksti: Tuula Wallenius Oulun itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry ei ole vakuuttanut jäseniään, joten suosittelemme jäsenten ottavan halutessaan itselleen vapaa-ajan vakuutuksen. Alaikäisen jäsenen huoltaja vastaa vapaa-ajan vakuutuksen ottamisesta oman lapsensa puolesta. Yhdistyksemme ei vastaa pukuhuoneeseen tai saliin unohdetusta tai sieltä kadonneesta omaisuudesta. Arvotavara kannattaa säilyttää tanssitunnin aikana salin puolella. Opettajan sairastuessa tunnin pitää paikalle saatu sijainen. Jos sijaista ei saada, opettaja peruuttaa tunnin. Tunti korvataan myöhemmin sovittavana aikana. Opettaja ei voi vastata harrastajan turhasta tunnille tulosta, jos opettaja ei ole saanut paikkansapitäviä yhteystietoja. Lasten tunnin opettaja ottaa oppilaat vastaan pukuhuoneesta. Pukuhuoneeseen saapuminen ja pois lähteminen tunnin päätyttyä on vanhempien vastuulla. Pienten harrastajien vanhemmat voivat odottaa tanssitunnin aikana pukuhuonetilassa, jos haluavat. *******************************************************************************************

10 Jäsenten salinkäyttö Yhdistyksen jäsenet voivat varata itselleen maksuttomia harjoitusvuoroja vapaina olevista ajoista (katso viikkotunnit ja lyhytkurssit ilmoitustaululta ja ajanvarauskalenteri pöydällä). Yhdistyksen tarvitsemat äkillisetkin harjoitusvuorot ovat kuitenkin aina etusijalla ja peruuttavat jäsenten varaukset (esimerkiksi äkillinen esiintymistilaisuus, jota varten harjoitellaan). Varauksista ja varauksien peruutuksista on aina tehtävä merkintä salin ajanvarauskirjaan (pöytäkalenteri), joka on pukuhuoneen pöydällä. Merkitse kalenteriin selkeästi: varausaika (alku ja loppu esim. klo ) nimesi ja puhelinnumerosi Maksuttomat harjoitusvuorot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille! Jos tuot mukanasi yhdistyksen ulkopuolisia käyttäjiä, olet velvollinen maksamaan salin käytöstä vuokraa 15 / tunti. Jos varaat salin pitämääsi tuntia varten, esim. polttariryhmä, TYKY-ryhmä tm. tilaisuus, on vuokra 20 / tunti. Salin avaimen saa lainaan rahastonhoitajan kautta panttimaksua vastaan. Ota hyvissä ajoin yhteyttä rahastonhoitajaan (rahastonhoitaja@yasmine.fi) ja sovi avaiment noutamisesta ja palauttamisesta. Kuva: Tuula Wallenius. *******************************************************************************************

11 Vettä, tulta ja geometriaa Teksti ja kuvat: Kerttu Ristola Tunnelmia Katerina Timosen American Tribal Style -tanssikurssilta Kaiken syksyisen harmauden keskellä oli virkistävää päästä mukaan ensimmäiselle Yasminessa järjestetylle American Tribal Style - tanssikurssille. Tanssi oli haastavaa, mutta myös todella innostavaa, eikä Katerinan hymy haihtunut edes silloin, kun ylväs tanssiva heimomme näytti enemmänkin tuolileikkiä leikkivältä lapsiryhmältä. Parin kanssa tanssiminen ilahduttaa ja innostaa. Kuva: Kerttu Ristola. American Tribal Style eli ATS on tanssityyli, jossa itämaisen tanssin liikekieleen yhdistetään vaikutteita muista tanssilajeista, kuten espanjalaisista ja afrikkalaisista tansseista sekä modernista tanssista. Tyylille on ominaista erittäin hyvä isolaatio, ja ylävartalon ja alavartalon liikkeiden erilaisuus. Ylävartalo on vesi, jonka liikkeet ovat pehmeitä ja venyviä; alavartalo taas on tuli, mikä näkyy mm. erilaisissa nopeissa värinäaskelissa. Perusasennossa olkapäät ovat alhaalla ja takana, ja tämä asento säilytetään, vaikka käsiä liikutellaan. Kuten ATS:n nimikin kertoo, kysymys on ryhmätanssista. Tanssitaan siis yhdessä: pareittain, jonoissa, riveissä, piirissä. Jokaisen tanssijan tulee kokea olevansa osa ryhmää, heimoa. - Toivottavasti olette opiskelleet koulussa geometrian huolella, evästi Katerina meitä tunnilla ja tarkoitti, että tanssissa tulee kuvioiden olla todella täsmällisiä. Jonojen ja rivien pitää olla viivasuoria, ympyrän aivan pyöreä ja neliön suorakulmainen. Itse koin American Tribal Style -kurssin innostavan erilaisena. Osa liikkeistä oli meille uusia, ja niiden oppimiseen täytyy tietenkin käyttää vielä lisää aikaa. Ryhmässä tanssiminen oli hauskaa ja uskon, että meistä jokainen koki olevansa heimon jäsen. Mutta tunnustaa täytyy, että kuvioiden täsmällisyydessä oli vielä melkoisesti toivomisen varaa. Uskon, että saamme kuitenkin tästä tanssista mahtavan esityksen kevätnäytökseen. Geometrian kirja vain esiin ja pänttäämään! Koko tanssiheimomme sulokkaassa taivutuksessa. Kuva: Kerttu Ristola. ***************************************************************************************

12 Kesäfestarit 2012 Savonlinna. Itämaisen tanssin kesäfestivaalit järjestettiin komealta kalskahtavassa, vajaan asukkaan pikkukaupungissa kesäkuun alussa. Kolmen vuoden takaisesta vahingosta viisastuneena saimme mainion ajatuksen matkata kuutisen tunnin yhdensuuntaisen autoreissun jo edellisenä päivänä. Silloin kukonlaulun aikaan tapahtuneesta liikkeelle lähdöstä huolimatta myöhästyimme ensimmäiseltä tanssikurssilta. Nyt saimme nauttia myöhäisestä aamiaisesta kaikessa rauhassa, sillä ensimmäiset kurssit alkoivat perjantaina vasta yhdeltä. Yasminelaiset kesäisessä Savonlinnassa. Kuva: Päivi Suhonen. Valitsimme majapaikan keskustan liepeiltä, josta oli lyhyt kävelymatka kurssi- ja näytöspaikoille. Aiempina vuosina olin keskittynyt lähinnä tekniikkaan ja valinnut vähintään yhden kurssin kultakin ulkomaiselta vetonaulalta, tähtiopettajalta. Tänä vuonna päätin keskittyä erilaisiin tanssityyleihin. Enkä ottanut tähtiopettajan kursseja, koska muiden opettajien tunnit olivat lopulta olleet antoisampia. Tämä lienee ollutkin hyvä päätös, sillä Lontooseen muuttanut egyptiläinen Khaled Mahmoud oli kuulemma istuttanut kurssilaisia pitkiä toveja lattialla vain katsomassa. Niinpä aloitin festarirupeamani räväkästi burleskilla. Tavoitteenani oli saada ilmaisuun lisää rohkeutta reippaan ylilyönnin kautta. Tyylikäs ja naisellinen Anu Toivosen James Bond -musiikkiin

13 tehty keppikoreo-grafia toki oli, muttei niin uskalias tai provosoiva kuin olin odottanut. Toista oli kuulemma ollut virolaisen Kaidi Udriksen villi shaabi, josta yasminelaiset uskalikot antanevat näytteensä tulevissa esityksissä. Hyvin ohjatun ja tyypillisestä tekniikasta poikkeavan tanssitunnin päätyttyä kipaisin pikaisesti seuraavalle kurssille; viisitoista minuuttia oli vaatteiden vaihtamiseen, eväiden syömiseen ja toiseen kurssipaikkaan siirtymiseen todella vähän, mutta onneksi Zahra Mujusen rumpusoolo alkoi hieman myöhässä. Millaista iloista energiaa kurssi pursusikaan! Näppäriä oivalluksia ja rohkeaa ilmaisua täältä sitä sai. Tekniikan virheettömyys ei ollut pääosassa, eikä koreografiakaan pysynyt loppuun asti täysin samanlaisena, mutta kaikki saivat kokea onnistuvansa, eikä hersyvää naurua pystynyt pidättelemään. Hymyssä suin lähdettiin päivän päätteeksi suihkuun ja vaatteiden vaihtoon iltaa varten. Perjantai-iltana kokoonnuttiin Kyrönsalmessa mahtavana kohoavaan Olavinlinnaan viettämään Erik Juhananpojan häitä. Linnanpihalla osallistujat jaettiin eri säätyihin eli ryhmiin pääsylipun värin mukaan. Kivilinna ahtaine käytävineen ja moninaisine tiloineen loi mainiot puitteet keskiaikaa kuvaavan tanssiteatterin esittämiselle. Eteemme loihdittiin lyhyehköjä katkelmia terhakkaasta emännästä kestitsemässä vieraita, ylpeistä kylänmiehistä mittelemässä taituruutta, uljaista sotureista kalisuttelemassa miekkoja, ilveilevistä narreista viihdyttämässä hoviväkeä, kauniista merenneidoista vartioimassa uponnutta aarretta sekä suloisesta linnanneidosta odottamassa rakastettuaan. Kuvakudos huipentui tietenkin hääjuhlaan. Lauantaiaamuna osallistuin ainoalle valitsemalleni tekniikkakurssille, jolla virolaisen Pille Roosin opastuksella saimme eleganssia tanssiimme baletin keinoin. Lounaan jälkeen Peppina Linfors johdatti kaavasitanssin saloihin. Kaavaasitekniikan ja koreografian opettelun lisäksi hän kertoi tyylin historiasta ja antoi näytteitä tyypillisestä kavaasimusiikista ja -puvuista. Lauantaina jäi hyvin aikaa myös shoppailuun, ja pikkukaupungin vieraanvaraiset asukkaat lyöttäytyivät juttusille päivänpolttavista paikallisasioista. Basaari Savonlinnassa. Kuva: Tuula Wallenius. Lauantai-illan Gaala Oriental Savonlinnasalissa oli perinteisempi itämaisen tanssin näytös vaihtelevine ryhmä- ja soolotanssikoreografioineen. Kohtalaisen täynnä olleessa suuressa auditoriossa sai ihastella tanssijoiden taidokkuutta ja kauniita asuja sekä nauttia iloisesta tunnelmasta musiikin tahtiin taputtaen. Lopulta koitti Yasminen esityksen vuoro viimeistä edellisenä numerona. Pirjo Huusko, Tuula Heikkilä, Terhi Jyrinki ja Sari-Maaria Sarkkinen esittivät Pirjon kevätesitykseen tekemän flamencovaikutteisen koreografian Al Aiam Andalous. Taitavat tanssijat, huikaiseva koreografia ja upea sovitus sai ansaitusti raikuvat suosionosoitukset. Viimeisenä esiintynyt Khaled Mahmoud jakoi katsojien mielipiteet voimakkaasti. Kaikkia eivät miehen feminiiniset asuvalinnat ja liikekieli miellyttäneet, ja osa yleisöstä poistuikin paikalta. Osa taas hurmioitui hänen tanssimisestaan yleisön joukossa. Onnekseni hän ei kuitenkaan ollut aikeissakaan tanssahdella minun syliini

14 Pari ensimmäistä festaripäivää välttelin basaaria onnistuneesti. Paikalla kun tunnetusti ovat kaikki kynnelle kykenevät itämaisen romppeen kaupittelijat, ja notkuvat pöydät Kuvaaja: pursuavat Tuula Wallenius rekit ovat täynnä kaikkea tanssijalle ehdottoman tarpeellista. Värikirjo ja kimallus vetävät kuitenkin väistämättä puoleensa, ja viime hetken ostoksilta tarttuikin taas saaliiksi useampi lantiohuivi ja cdlevy. Paras matkamuisto lienee kuitenkin järjestäjien valmistama harsokankainen tossupussi, jonka sain tervetuliaislahjana ilmoittautuessa; oivallinen pussi on nyt aktiivisessa käytössä. Sunnuntaiaamuna oli myös viimeisen tanssikurssin vuoro. Taina Huomanin värikäs bollywoodkoreografia jätti festareista hyvän mielen ja hymyn karehtimaan suupieliin. Sopimuksemme mukaan emme ottaneet enää iltapäivän kursseja, jotta pääsimme kotiin kohtalaisen ajoissa seuraavaa työpäivää ajatellen. Paluumatka sujuikin nopeasti uusia musiikkihankintoja kuunnellen, ja pidennetty viikonloppu kivan harrastuksen ja mukavien ihmisten parissa virkisti kummasti. Talvi kolkuttaa ovella, mutta mieli on jo ensi kesässä. Festareilla kiersi huhu, ettei ensi vuodelle järjestäjää olisi lainkaan. Onneksi asia on sittemmin ratkennut, ja itämainen tanssikansa kokoontuu Järvenpäähän kesällä Heti vuodenvaihteessa kannattaa jo kurkistaa kurssitarjontaa, ja alkaa järjestellä majoitusta, kyytejä ja mahdollisia vapaapäiviä. Tervetuloa mukaan! Suvi Korpinen, kesäfestarikävijä vuodesta 2009 ******************************************************************************************* Ookko Nää Hikkoillu? Teksti: Anna Salminen Kalevan päivänä järjesti sanomalehti Kaleva Teatrialla sporttitapahtuman "Ookko nää hikkoillu". Ohjelmalavalla oli esityksiä ja lavalta pääsivät liikuttamaan yleisöä mm. kantritanssijat ja zumbaajat. Lajiesittelypisteissä oli mukana Yasminen pöytä, jossa esittelimme itämaista tanssia ja Rumbitaa. Meille jäi tapahtumasta makeana mieleen Kalevan ilmainen vadelmasmoothie -tarjoilu. Hikkoilemasa Anna Salminen ja Suvi Korpinen. Kuva: Pirjo Huusko.

15 Yasmine Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivä lokakuussa 2012 Teksti: Anna Salminen Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjillä oli tämän vuoden valtakunnallisten yrittäjäpäivien vetovastuu. Juhlagaalassa Ouluhallissa lauantaina juhlapuheen pitäjäksi oli kutsuttu presidentti Niinistö. Ja olipa siellä gaalassa esiintymässä Yasminekin, jolta järjestäjät olivat pyytäneet näyttävän ryhmäkoreografian. Kunnian sai jo kevätnäytöksessä nähty Tuula Tasala-Lappalaisen Aziza, mutta tuplamiehityksellä - tai siis tuplanaisituksella. Alkuperäisten azizojen, Sirpa Niemelän, Sari Salmelan ja Matilda Ristolan seuraksi tulivat Tuula Heikkilä, Minna Kraatari, Anna Salminen, Sari-Maaria Sarkkinen ja itse koreografi. Alusta asti oli selvä, että tämän tasoiseen tilaisuuteen on vietävä kaikin puolin viimeistelty esitys. Kesäkuusta lähtien kokoonnuimme koko kesän parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa harjoituksiin. Syksyllä tahti harveni kertaan viikossa ja lisäksi oli pari kertaa tehotreenejä viikonloppuisin. Tanssia varten tehtiin uudet puvut, kun ei sopivia lainapukuja ollut riittävästi ja toisaalta hieno juhla kunnianarvoisine vieraineen vaati meiltäkin erityispanostusta asuun. Tuula T-L:n suunnittelemasta puvusta tuli niin kaunis, että se päällä tunsi itsensä suorastaan kuninkaalliseksi. Olimme saaneet etukäteen tietoa, että joku oli ollut kauhuissaan: Napatanssia ja presidentti paikalla!!!. Toinen taas oli sanonut, että ei kai ne sitä kissanrääkkäysmusiikkia siellä soita. Järjestäjien edustaja kävikin etukäteen lyömässä meihin Hyväksytty -leiman eli katsomassa, voiko niitä päästää lavalle. Perjantaina menimme katsomaan paikkoja Ouluhallille. Meidät ohjattiin pukuhuoneeseen, mihin piti tulla myös Virve Rosti ja yhtye Toy Boys. Mikä meitä kovasti ilahdutti. Pitkän miinuksen muuten mielenkiintoiseen iltaan tosin toi se, että luvatuista pukuhuonekumppaneista emme nähneet vilaustakaan. Mutta sitten voi kauhistus: lavan peitti teollisuusmatto, jossa ei tossu luistanut mihinkään. Ei auttanut, matto oli ja pysyi ja sillä oli tanssittava. Onneksi saimme muutaman kerran tanssia ja totuttautua mattoon. Hiha paikoilleen. Kuva: Minna Kraatari Lauantaina kokoonnuimme aluksi salille kaunistautumaan. Onneksi oli ihana tanssiystävä, joka tuli paikalle meikkaus/kampaus- ja tsemppausavuksi. Ouluhallille menimme hyvissä ajoin ennen gaalan alkua pukeutumaan ja viimeistelyjä tekemään. Pukuhuoneiden välisellä käytävällä ehdimme tanssia vielä viimeisen treenitanssin. Gaalan aloitti Huutajat, sitten tulivat puheet ja yrittäjäpalkintojen jako. Me olimme viimeinen esiintyjä ja jouduimme odottamaan omaa vuoroamme yli tunnin ajan. Onneksi pääsimme lavan taakse lämmittelemään ja kuuntelemaan, milloin oma vuoromme tulee, samalla karisi ylimääräinen jännitys.

16 Kaikki esitykset välitettiin isojen näyttöjen kautta yleisölle, jotta kauimmaisetkin näkisivät lavan tapahtumat. Yleisöä oli vaatimattomat henkeä! Näyttöjen kuvat näkyivät lavalle ja osa meista oli jopa ehtinyt seurata, ketä milloinkin kuvattiin. Tanssi meni hyvin yhtä pientä yhteentörmäystä lukuun ottamatta ja sekin hoidettiin niin ammattimaisesti, että harva sen oli edes huomannut. Upeat yasminettaret valmiina esitykseen. Matilda Ristola, Sari-Maaria Sarkkinen, Sirpa Niemelä, Anna Salminen, Tuula Tasala-Lappalainen ja Minna Kraatari takarivissä. Edessä Tuula Heikkilä ja Sari Salmela. Kuva: Gaalan Big Bandin orkesterin soittaja. Kaikki Yrittäjäpäivien tapahtumat pystyi katsomaan PYY:n nettisivujen kautta livenä ja ensimmäiset onnittelut saimme kotijoukoilta heti pukuhuoneeseen palattuamme. Odotimme innolla, mitä kommentteja tulee yleisöltä. Yksi vieraana oleva laittoikin pia.n viestin: Hieno oli! Hieno! Lisää mielipiteitä on tullut monelta taholta ja kootut kommentit tanssista, esityksestä, tanssijoista ja puvuista voisi kiteyttää sanoihin: kaunis, hieno, tyylikäs, tilaisuuteen sopiva. Kaikista kaunein on tietysti tanssin tilanneelta tullut kiitos: Esitys oli täydellinen, sitä on kehuttu sen yllätyksellisyyden, tietysti kehonhallinnan ja kauniiden liikkeiden sekä myös tilaisuuteen täydellisesti sopivien pukujen vuoksi.

17 Hauskin kiitos tuli vanhemmalta herrasmieheltä, kun olimme poistumassa Ouluhallilta. Juhlassa oli pieni tauko ennen illallisen alkua ja osa vieraista meni tietysti ulos tupakalle. Lähdimme kävelemään ohi tupakoitsijoiden, kun mies näki meidät ja tuli lähemmäksi kysyen: Oletteko te niitä ja sitten hän kiemurteli tanssijoita? No, olimmehan me ja saimme kuulla ylistyspuheen. Mies sanoi vielä jossakin vaiheessa, että tämä ei sitten ole imartelua! Naurusta hykerrellen jatkoimme iltaa menemällä ravintolaan syömään palkaksi itsellemme. Esityksen jälkeen: Sari-Maaria Sarkkinen, Anna Salminen, Sari Salmela, Tuula Heikkilä, Matilda Ristola, Minna Kraatari ja Sirpa Niemelä. Kuva: Amarillon tarjoilija.

18 Yasmine ry:n kevätlukukauden 2013 lukujärjestys klo Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Seniorileidit Anna Salminen 12x60min Perustaso 41. Jatkotaso 44. Rumbita 47. Alkeet 49. Lapset Liisa-Maria Lehto Pirjo Huusko Pirjo Huusko Anna Salminen Matilda Ristola 12x75 min 12x75 min 12x75 min 12x75 min 12x60 min Rumbita 42. Edistyneet 45. Alkeisjatko 48. Jatko/edistyneet Pirjo Huusko Katerina Timonen Anna Salminen Katerina Timonen 12x75 min 12x75 min 12x75 min 12x75 min klo Keskitaso 43. Nuoret 46. Perus/keskitaso Anu Alatyppö Katerina Timonen Anna Salminen 12x75 min 12x75 min 12x75 min

19 Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry ILMOITTAUMINEN TANSSIKURSSILLE 2013 Kevätlukukausi Nimi Syntymä-aika Osoite Ammatti Puhelinnumero Maksuista vastaavan huoltajan nimi, puhelinnumero ja -osoite: Yasmine ry järjestää ohjattuja itämaisen tanssin kursseja jäsenilleen. Vuoden 2013 jäsenmaksu on 25. Uusilta jäseniltä jäsenmaksu laskutetaan kurssimaksun yhteydessä. Ks. Lukujärjestys! Ilmoittaudun sitovasti seuraaville tanssikursseille: rastit nro a kurssin nimi opettaja päivä kellonaika 37 Perustaso 75 min Liisa-Maria Lehto maanantai Rumbita jatko 75 min Pirjo Huusko maanantai Keskitaso 75 min Anu Alatyppö maanantai Senioriladyt 60 min Anna Salminen tiistai Jatkotaso 75 min Pirjo Huusko tiistai Edistyneet 75 min Katerina Timonen tiistai Nuoret 75 min Katerina Timonen tiistai Rumbita 75 min Pirjo Huusko keskiviikko Alkeisjatko 75 min Anna Salminen keskiviikko Perus/keskitaso 75 min Anna Salminen keskiviikko Alkeet 75 min Anna Salminen torstai Jatko/edistyneet 75 min Katerina Timonen torstai Lapset 60 min Matilda Ristola perjantai Ilmoittaudun sitovasti Yasmine ry:n tanssikursseille. 2. Sitoudun maksamaan kurssimaksuni eräpäivään mennessä. 3. Mikäli minulla on maksuvaikeuksia, otan yhteyttä yhdistyksen talous-/jäsenasioita hoitavaan henkilöön sopiakseni eräpäivän siirrosta ( taloudenhoitaja@yasmine.fi) 4. Mikäli minulle tulee pitkäaikaisia terveydellisiä esteitä osallistua kursseilleni, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Voin lääkärintodistuksen toimitettuani ja kirjallisesta anomuksesta saada hyvitystä kurssimaksuista ( kurssisihteeri@yasmine.fi) Lyhytaikaiset poissaolot voin korvata osallistumalla muille tunneille saman lukukauden aikana; 5 krt/lukukausi. Mikäli henkilökohtaisista syistä en voi jatkaa tanssitunneilla, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Osoitan hallitukselle kurssimaksun palautusanomuksen, jossa samalla lyhyesti kerron, miksi en voi jatkaa tunneilla. Voin saada kurssimaksun palautuksen jos minulla on riittävän hyvät perusteet kurssikeskeytykselle ( kurssisihteeri@yasmine.fi) 7. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä vain siinä tapauksessa, että kurssi peruuntuu tai on täynnä. Päiväys ja allekirjoitus (huoltajan allekirjoitus alle 18-vuotiailta)

20 Hallitus vuonna 2012: Tuula Wallenius, puheenjohtaja Kaisa Suontila, sihteeri Marjut Nätynki, jäsen (äitiysvapaalla) Riitta Rajanen, kurssisihteeri Mari Katvala, tiedotusvastaava Pirjo Ruha, talous- ja jäsenrekisteriasiat tai Varajäsenet: Suvi Korpinen ja Matilda Ristola. Ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota omia ideoitasi ja toiveitasi niin yhdessä teemme tästä touhusta vieläkin mukavampaa. Kiitokset jo etukäteen! Postiosoite: Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Isokatu 84, Oulu Tanssisalin osoite: Isokatu 84, Oulu Käynti pihan puolelta. Puhelin: Ei varsinaisia puhelinpäivystysaikoja, voit jättää viestin vastaajaan.

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Nyt minä repäisen vihdoinkin! Tuo lause on erään vasta ilmestyneen naistenlehden otsikko. Jutussa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Kun kevätkauden tunnit huhtikuussa päättyivät, alkoi osalla yasmiinittaria tanssiloma, mutta osalla

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Hyvät jäsenet! Kevätlukukauden viikkotunnit Yasminessa ovat päättymässä, mutta tanssisali ei vielä

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Syyskausi on mennyt hyvin poikkeuksellisissa merkeissä, kun kaikki ovat tanssineet ilmaiseksi.

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Monipuolisena musiikin kuuntelijana olin noteerannut itämaisen musiikin, mutta tanssia en juuri

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 2/2016 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta 3 Merkkaa kalenteriisi 4 Kurssikalenteri 5 Kurssikuvaukset 6 Tanssia, tekniikkaa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Puheenjohtajalta Aloittaessani itämaisen tanssin harrastusta Yasmine ry:ssä vuonna 2004 en olisi arvannut, että jossain vaiheessa päätyisin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mutta näin kävi maaliskuun vuosikokouksessa.

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...3 Merkkaa kalenteriisi 5 Kurssikalenteri.6 Kurssikuvaukset.7 Tanssisalin remppakuulumiset....9

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajan palsta On keskikesän juhlan aika ja yhdistyksemme toiminta on hetken aikaa tauolla. Suomen itämaista

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Tervehdys! Kevätkautemme huipentui taas kerran hienoon kevätesitykseen, tällä kertaa Oulun ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...2 Merkkaa kalenteriisi 6 Kesäkurssit.7 Kurssikalenteri.9 You are a musical instrument!.....12

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti marraskuu 2011 3/2011 Merkkaa kalenteriisi! Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään tanssitunneille on 2.1.2012 kevätlukukausi alkaa 9.1.2012 ja tunnit

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU

NURMIJÄRVEN PINGVIINIT UUTISKIRJE 2018 LOKAKUU Pingviinien syyskauden harjoittelu on saatu kivasti käyntiin ja porukkaa on ollut tatamilla Klaukkalassa ja Rajamäellä. On ollut kiva huomata, että uusia pingviinejä on uskaltautunut kokeilemaan judoa.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas 2016-2017 KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa tanssin perusopetusta ja eri-ikäisille tanssijoille tarjotaan

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Saunalahti. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Saunalahti Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012

TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 TANSSITUNNIT KEVÄT 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia ITÄMAINEN TANSSI Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Mikä on Primeakatemia? Primeakatemia on Studio Moven kilpavalmennuksen koulutusohjelma, joka tarjoaa tanssijoille laadukkaat ja monipuoliset puitteet kehittyä

Lisätiedot

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen

Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Kokemuksia erilaisille oppijoille suunnattujen harrasteryhmien toiminnasta. Harrastajien ja heidän perheidensä tarpeiden ja toiveiden huomioiminen Marika Kivilehto, vapaa-ajan &vapaaehtoistyön koordinaattori,

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006 1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen OPINTO-OPAS LUKUVUOSI 2017 2018 Kajaani Dancen 40. toimintavuosi Kajaani Dancen tanssikoulu antaa tanssin taiteen laajaa ja yleisen oppimäärän opetusta, ja avointa opetusta. Eri-ikäisille tanssijoille

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4)

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) KOLHON KYLÄYHDISTYS RY KOKOUSKUTSU Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) SYYSKOKOUS Aika 24.11. klo 18.00 19.30 Paikka Läsnä Kolhon koulu Kokoukseen otti osaa 19 henkilöä, joiden nimilista on pöytäkirjan

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 5.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 8.-14.10. Tiistai 9.10. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Kaksi Beethoven sonaattia

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015

TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015 1 TANSSIKOULU DCA:N YLEISET SÄÄNNÖT SYYSKAUSI 2015 ILMOITTAUTUMINEN Tuntivaihdokset Kaikille tunneille on ilmoittauduttava etukäteen. Ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumislomakkeella tanssikoulun verkkosivujen

Lisätiedot

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä

alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen Kaarina Suonperä Tule alkaneen uuden 2013 vuoden ensimmäiseen koulutukseen sellaisena kuin olet. Palaat matkalta osaavampana ja tavoista paljon tietävänä. Tapaseura ry:n puheenjohtaja, tapakouluttaja Kaarina Suonperä tarjoaa

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot