ETELÄ-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY"

Transkriptio

1 ETELÄ-SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODEKSI JOHDANTO Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö on myöntänyt Etelä-Suomen Vapaaajankalastajapiirille SM-pilkin järjestelyoikeudet vuonna Kilpailupaikkakunnaksi on päätetty Lohja ja Lohjanjärvi, jossa lähtö tapahtuu läheltä keskustaa Aurlahden rannasta. Varsinainen SM-kisapäivä on sunnuntai , ja esikisat pidetään sunnuntaina Kilpailualueena on Lohjanjärven Isoselkä, jossa takarajoille tulee lähtörannasta matkaa viitisen kilometriä. Kilpailujärjestelyt on aloitettu hakemalla tarvittavia vesialueiden lupia, rantojen käyttöoikeuksia ja pysäköintipaikkoja. Toteuttavan organisaation vastuuhenkilöt on pääosin nimetty. Kilpailujohtajan tehtävistä Lohjalla vastaa Kari Kenttinen Lohjan Kalaseurasta. Samoilla tienoin on viimeksi SM-pilkissä kilpailtu vuonna 1996 Lohjanjärvellä Karjalohjalla, ja 1998 myös Lohjanjärvellä Lohjan Vivamolla. SM-pilkki merkitsee Vapaa-ajankalastajapiirin ja sen seurojen tuntuvaa voimainponnistusta. Kilpailujärjestelyjen edetessä tarvitaan jo vuoden 2011 aikana runsaasti talkoolaisia koulutettaviksi erilaisiin tehtäviin. Seuroille osallistuminen järjestelyihin voi merkitä huomattavaa taloudellista tuottoa, kun kilpailun tuotoista piirille jäävä osuus jaetaan järjestelyihin osallistuneille seuroille talkootuntien mukaisesti. SM-pilkki korostaa Vapaa-ajankalastajapiirin verkkosivujen merkitystä tiedotuskanavana. Verkkosivuja uudistetaan vastaamaan nykyistä paremmin piirin tiedotus- ja yhteydenpitotarpeita, sekä toimimaan erityisesti SM-pilkin tiedotuskanavana. Samalla verkkosivujen graafista ilmettä uudistetaan. Kalastuslain kokonaisuudistuksen piti valmistua vuoden 2010 lopulla, mutta kuten jo varhain oli arvioitavissa, aikataulu oli vähintäänkin kunnianhimoinen. Tiettävästi aikataulua on jatkettu vuodella, ja jotkut puhuvat jo parin vaalikauden pidennyksestä. Pidennykset kertovat omaa kieltään esiin nousseiden asioiden vaikeudesta. Vapaa-ajankalastajia lähimmin koskettaviin asioihin, kuten lupamenettelyihin tai kalastusaluetoimintaan, ei ole löytynyt valmiita ratkaisuja. Tai on, mutta kullakin osapuolella on omansa. Riitta Ruuskanen piiristämme jatkaa edelleen työryhmän elinkeinojaoston jäsenenä. 2. HALLINTO Vapaa-ajankalastajapiirin toimisto sijaitsee Espoon Laajalahdessa osoitteessa Kirvuntie Espoo. Toimistolla on päivystys joka torstai-ilta. Tilat ovat piirin jäsenseurojen käytettävissä kokoustilana ja kerhoiltojen pitopaikkana. Toimisto on varustettu kokousvälineillä, ja siihen kuuluvat keittiötilat. Varaukset tilojen käyttämisestä tehdään toimiston ilmoitustaulun kalenteriin. Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin sääntöjen mukaan piirin varsinaisia jäseniä ovat vapaa-ajankalastajien yhdistykset ja muut kalavesien hoitoa ja kalastuskulttuuria edistävät yhdistykset, joita vuoden 2010 lopulla on 113, joissa n henkilöjäsentä. Vapaa-ajankalastajapiirin sääntöjen mukaiset kokoukset ovat kevätkokous maalis-huhtikuussa, ja syyskokous loka-marraskuussa. Piirin vuoden 2011 alustava kevätkokousajankohta on sunnuntai , ja syyskokouksen ajankohta lauantai Vapaa-ajankalastajapiirin hallitukseen kuuluu kaksitoista jäsentä, joista vuosittain kolmasosa on erovuorossa. Piirin puheenjohtajana toimii syyskokouksessa vuosiksi

2 valittu puheenjohtaja. Piirin kevät- ja syyskokouksiin voivat jäsenyhdistykset lähettää yhden edustajan jäsenyhdistyksen kutakin alkavaa 100 henkilöjäsentä kohti, kuitenkin korkeintaan kolme edustajaa. Vapaa-ajankalastajapiirillä on kuusi toimikuntaa, jotka ovat vastanneet omista tehtävistään: kalastus- ja ympäristötoimikunta, kilpailutoimikunta, nuorisotoimikunta, taloustoimikunta, tiedotustoimikunta ja tukitoimikunta. 2.1 Kalastus- ja ympäristötoimikunta Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin alueella toimii 24 kalastusaluetta. Vapaaajankalastajien edustajat ovat mukana usean kalastusalueen hallinnossa tai toiminnassa, ja toimivat useilla kalastusalueilla hallituksen jäseninä. Kun kalastuslain 73 :n ja kalastusasetuksen 30 :n virkistyskalastusjärjestöjä koskevat muutokset astuivat voimaan , on muutosten mukaisesti edustajat kalastusalueille vuonna 2010 nimennyt Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri. Piirin voi nimetä kaksi edustajaa kalastusalueiden kokouksiin. Pääsääntöisesti piirin kalastusalue-edustajina jatkavat alueillaan jo kokemusta omaavat edustajat. Kalastusalue-edustajien tehtäviin kuuluvat osallistuminen kalastusalueensa kokouksiin, kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman toteutumisen seuraaminen, vesien ja vesiympäristön tilan tarkkailu, yleiskalastusoikeuksien ja jokamiesoikeuksien toteutumisen seuraaminen, sekä vapaa-ajankalastuksen edistäminen alueellaan. Kalastus- ja ympäristötoimikunta ohjaa ja neuvoo alueen kalastusalue-edustajia, joiden koulutuksesta vastaa ensisijaisesti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö. Toimikunta valmistelee vapaa-ajankalastajapiiriltä pyydetyt viranomaislausunnot, ja esittää tarvittaessa kalastusta ja vesiluontoa koskevia kannanottoja. Toimikunta järjestää vuoden lopulla kalastusaluepäivän piirin kalastusaluevaltuutetuille. Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri on Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen jäsen. 2.2 Kilpailutoimikunta Vapaa-ajankalastajapiirille on vuodelle 2011 myönnetty laituripilkin SM-järjestelyoikeudet. Kilpailut pidetään Lohjalla Aurlahdessa Vapaa-ajankalastajapiirille on myönnetty myös vuoden 2012 pilkin SM-kilpailujen järjestelyoikeudet. Kilpailupaikkana on Lohjan Aurlahti, ja ajankohta SM-kilpailulle , ja esikisalle Kalastajapiirin järjestämiin talven pilkkikilpailuihin kuuluvat Helsinki Open, Pilkki-cup ja piirinmestaruuskilpailu. Maajoukkuekarsinta pidetään piirinmestaruuskilpailun yhteydessä. Piirin pilkkimestaruuskilpailun kilpailupaikka ilmoitetaan kilpailukutsun yhteydessä, jolloin myös jäätilanne on selvillä. Helsinki Openin kilpailupaikka julkistetaan ennakkoon edellisvuosien tapaan. Seurajoukkueiden välinen Pilkki-cup on vakiinnuttanut paikkansa. Lisäksi kilpailuohjelmaan sisältyy monia jäsenseurojen järjestämiä yleisiä kilpailuja piirin kilpailukalenterin mukaisesti. Vapaa-ajankalastajapiirin järjestämissä kilpailuissa käytetään edelleen ennakkoilmoittautumismenettelyä. Tällä helpotetaan järjestäjien työtä kilpailualueen ja punnituksen järjestelyissä sekä palkintojen hankinnassa. Näitä kilpailuja ovat piirin pilkki-, rantaonki-, laituripilkki- ja kilpaonkimestaruuskilpailut. Kesäkilpailuohjelmaan kuuluvat Helsinki Open (kilpaonginta), Onki-cup, piirinmestaruus kilpaja rantaonginnassa sekä kilpaonginnan keskiviikkokilpailut (yksitoista kilpailua ja kutsukilpailu). Piirin kuhastuksen mestaruus ratkaistaan perinteisen, kaikille avoimen kuhastuskilpailun yhteydessä. Lisäksi järjestetään perinteiseen tapaan Lohjanjärvi Cup kilpailu. Myös

3 kesäkaudella järjestetään monia seurojen yleisiä onginta-, laituripilkki- ja uistelukilpailuja kilpailukalenterin mukaan. Laituripilkinnässä järjestetään perinteiseen tapaan kolmiosainen joukkue-cup-kilpailu. Piirin aluetietomestaruuskilpailu järjestetään syyskokouksen yhteydessä, ja se on samalla karsinta SM-tietomestaruuskilpailuun. Vapaa-ajankalastajapiirin ja piirin seurojen kilpailuista julkaistaan piirin kilpailukalenteri Kilpailutoiminnasta tiedotetaan myös piirin toimintaesitteessä, seurakirjeillä ja Vapaaajankalastaja-lehden välityksellä. Kilpailutietojen ja -tulosten julkistamiseen käytetään Vapaaajankalastajapiirin verkkosivuja sekä kalastustarvikeliikkeiden ilmoitustauluja. Seuraavassa luettelossa ovat vuoden 2011 kilpailut, joissa Vapaa-ajankalastajapiiri toimii järjestäjänä tai joihin se muuten osallistuu. "Vuoden kalastaja "- tittelit määräytyvät numerolla merkittyjen kilpailujen perusteella, joista pisteisiin lasketaan neljä parasta. a) piirin kilpailut - piirin pilkki-cup - piirin onki-cup - Hki Open-pilkkikilpailu 1 - Hki Open-kilpaonki - pilkkimestaruuskilpailu 2 - rantaonkimestaruuskilpailu 3 - kilpaonkimestaruuskilpailu 4 - keskiviikkokilpailut (kilpaonki) - piirin vetouistelumestaruus - laituripilkinnän Cup-kilpailu - piirin laituripilkkimestaruus 5 - tietomestaruuskilpailu b) kansalliset ja kalamiespiirien väliset kilpailut - SM-pilkki - SM-kesäonki - SM-kilpaonki - SM- ja MM-kilpaonkikarsinta - SM laituripilkki (E - SVKP toimii järjestäjänä) - SM-tietokilpailu c) kansainväliset kilpailut Perinteinen onkikilpailu Tallinnan joukkuetta vastaan pidetään Virossa vuonna Vapaaajankalastajapiiri ei ole pilkin maajoukkue- ja MM-kilpaonkikarsintaa lukuun ottamatta mukana kansainvälisissä kilpailuissa, joista se itse olisi järjestelyvastuussa. Tämä ei estä seurajäseniä osallistumista kaikkiin kansainvälisiin kilpailuihin tai niiden karsintoihin. SVK ei ole vielä vahvistanut vuoden 2011 rantaongen SM-kilpailujen kilpailupaikkaa. 2.3 Nuorisotoimikunta Nuorisotoimikunta toimii yhteistyössä vapaa-ajankalastajapiirin muiden toimikuntien ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön nuoriso- ja perhetoimikunnan kanssa. Sen tehtävä on ohjata nuoria hyvän harrastuksen pariin ja avustaa mahdollisuuksiensa mukaan seuroissa tehtävää nuorisotyötä. Piirin nuorisotoimintaa tehdään tunnetuksi nuorisotapahtumissa, koulujen kanssa oppitunneilla ja kursseilla sekä tiedotusaineistoa jakamalla. Toimikunta avustaa alueemme seuroja nuorisotapahtumien ja kerhoiltojen järjestelyissä. Toimikunta järjestää myös omia nuorten kerhoiltoja piirin toimistolla. Keväällä ja syksyllä toteutettavat kerhoillat on tarkoitettu mm. piirin toiminnassa mukana olleiden nuorten tapaamisiin. Kerhoiltojen aiheista ja ajankohdista tiedot löytyvät piirin verkkosivuilla.

4 Piirin kesäleiri pidetään Hangossa Bengtsårissa. Pilkkiretki ja syysretki järjestetään, mikäli jäätilanne sallii ja sopiva paikka löydetään. Toimikunnan mittavimpiin tapahtumiin kuuluvat osallistuminen Valtakunnallisen kalastuspäivän ja Helsingin kaupungin koskipäivän järjestelyihin. Talven tapahtumiin kuuluvat pilkkipäivän järjestelyt. Myös mm. lapsimessuilla toimikunta avustaa Keskusjärjestön osastolla. Piirin nuoriso-ohjaajat ovat mukana monissa koulujen ulkoilu- ja liikuntatapahtumien järjestelyissä. Toimikunta järjestää yhteistyössä kilpailutoimikunnan kanssa kalastuskilpailuja nuorille. Vuoden Kalanuori-pisteet lasketaan kolmessa sarjassa samoista osakilpailuista kuin aikuistenkin kilpailussa. Ikäsarjoille alle 8-vuotiaat, alle 10-vuotiaat ja alle 12-vuotiaat järjestetään oma piirimestaruus onkikilpailu, jossa avustajan käyttäminen on sallittu. Piirin nuorisojoukkue osallistuu SM-toimintakisaan. Joukkue valitaan leirillä ja muissa piirin toiminnoissa ansioituneista nuorista. Lähinnä koulujen kalastustapahtumia ja vastaavia tarpeita varten on piirillä lainattavia onkia usean koululuokan tarpeeseen sekä heittokalastusvälineet muutamalle nuorelle. Piiriltä voi tiedustella myös jääkairoja ja pilkkivapoja lainaksi talvisiin nuorisotapahtumiin. Vapaaajankalastajapiirin kouluttajat myös vierailevat kouluissa pitämässä kalastusaiheisia esityksiä. Toimikunnalla on käytössään perhopakit, jotka sisältävät perhonsidontatarvikkeet kahdellekymmenelle askartelijalle. Toimikunnalla on tarkkuusheittoharjoituksia varten Ahrenbergin matto. Seurat voivat lainata välineitä omia tapahtumiaan varten. Loppukesällä järjestetään nuorten perhokalastuskurssi Vanhankaupunginkoskella. Seurojen ylläpitämät nuorisotoiminnot ja seurojen järjestämät nuorisotapahtumat näyttäisivät vähentyneen viime vuonna. Kun seurojen nuorisotoimintoja suunnitellaan, on aihetta muistaa, että Vapaa-ajankalastajapiirillä on hyvät mahdollisuudet tukea hankkeita taloudellisesti. 2.4 Taloustoimikunta Taloustoimikunta ohjaa vapaa-ajankalastajapiirin taloutta ja hallintoa, ja valmistelee hallitukselle merkittävimmät päätökset. Uudenmaan kalamiespiiri on tehnyt päätöksen toimintansa lopettamisesta vuoden 2010 lopulla. Helsingin kalamiespiiri jatkaa sääntöjensä mukaisia hallinnollisia toimia vuonna 2011, kunnes Suomen Kalamiesten Keskusliiton toiminnan lopettamisesta päättävä viimeinen kokous on pidetty. Helsingin ja Uudenmaan kalamiespiirien voimassa olleet sopimukset ja vastuut on pääosin siirretty Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirille. 2.5 Tukitoimikunta Tukitoimikunta on piirin joka paikan toimija. Se avustaa muita toimikuntia kilpailujen, leirien, kalamiesiltojen ja muiden tapahtumien järjestämisessä, sekä hoitaa piirin ja piirihallituksen kokoustarjoilut. Toimikunnan näkyvintä toimintaa on kahvila- ja grillipalvelujen järjestäminen piirin pilkki- ja rantaonkikilpailuissa. Toimikunta järjestää kahvi- ja grillitarjoiluja yleisötapahtumissa mm. Valtakunnallisena kalastuspäivänä ja Koskipäivänä, joista viime mainittu järjestetään Vanhankaupungin koskella elokuussa. Täällä ja muissa vastaavissa tapahtumissa hoidetaan myös yleistä tiedotustoimintaa jakamalla piirin toimintaesitteitä ja kilpailukalentereita. Toimikunta avustaa tarvittaessa paikallisia tapahtuma- ja kilpailujärjestäjiä voimavarojensa puitteissa. Vapaa-ajankalastajapiirillä on käytettävissään peräkärryssä kuljetettava seinällinen 4x4m telttakatos ja kaasugrilli, sekä kevyempi 3x3m telttakatos. Piirin seurat voivat lainata kaasugrilliä tapahtumiinsa 30 euron (kaasun hinta) korvausta vastaan.

5 3. VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI KESKUSJÄRJESTÖSSÄ 4. TALOUS Vapaa-ajankalastajapiirin taloudenhoitaja Stina Koivisto valittiin SVK:n hallituksen jäseneksi ja SVK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi kolmivuotiskaudeksi, ja piirin puheenjohtaja Hannu Routio sekä hallituksen jäsen Riitta Ruuskanen hallituksen varajäseniksi. Tapani Hyvönen ja Jukka Vetikko toimivat keskusjärjestön perhe- ja nuorisotoimikunnan jäseninä, Mikko Salokannel viestintätoimikunnassa, Stina Koivisto Vapaa-ajankalastajalehden toimituskunnassa, ja Raimo Loukonen uistelujaoston jäsenenä. Riitta Ruuskanen on edustanut Suomen Vapaa-ajan-kalastajien Keskusjärjestöä kalastuslain kokonaisuudistusta valmistelevan työryhmän elinkeinojaostossa. Keskusjärjestön toimiston sijaitessa Helsingissä Sörnäisissä jatkuu vapaa-ajankalastajapiirin yhteistyö keskusjärjestön kanssa monipuolisena ja luontevana. Piirin puheenjohtaja Hannu Routio on valittu Suomen Kalamiesten Keskusliiton hallituksen puheenjohtajaksi keväällä , ja piirihallituksen jäsen Jarmo Tuomisto SKK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi. SKK:n hallitukseen valittiin myös Stina Koivisto Helsingin kalamiespiiristä, ja SKK:n varapuheenjohtajaksi Paavo Pasanen Helsingin kalamiespiiristä. SKK:n liittovaltuustoon on valittu Helsingin kalamiespiirin edustajina Tapio Lönn, ja Uudenmaan kalamiespiiristä Kalevi Hietala. Vapaa-ajankalastajapiirin ja keskusjärjestön jäsenmaksut ovat vuonna 2011 esityksen mukaisina aikuisilta 11,60 euroa, perhejäseniltä 6,00 euroa ja nuorisojäseniltä 3,50 euroa. Keskusjärjestön osuus em. jäsenmaksuista on aikuisjäseneltä 9,00 euroa, perhejäseneltä 4,00 euroa ja nuorisojäseneltä 2,00 euroa, ja Vapaa-ajan-kalastajapiirin aikuisjäseneltä eur 2,60, perhejäseneltä eur 2,00 ja nuorisojäseneltä eur 1,50. Vapaa-ajankalastajapiirin ja Keskusjärjestön jäsenmaksut pysyvät esityksen mukaisina ennallaan. Jäsenmaksujen ohella lisävaroja toimintaan anotaan mm. ELY-keskukselta sekä kuntien nuorisotoimintaan myöntämistä varoista. Helsingin kalastusalueelta haetaan sen nuorten kalastuskursseihin myöntämiä avustuksia. Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenmaksuperintä ja maksutilitykset seuroille vuonna 2011 hoidetaan kokonaisuudessaan keskusjärjestön toimesta. Jäsenseurat voivat valita, haluavatko ne jäsenmaksut perittäviksi ns. keskitettynä tai suoraperintänä. Piirin ja keskusjärjestön jäsenmaksujen lisäksi keskusjärjestön jäsenmaksuperintään sisältyy seuran oman jäsenmaksun perintä. Piirin jäsenmaksun perintä perustuu keskusjärjestön ylläpitämään jäsenrekisteriin. Perintää varten on seurojen pidettävä jäsenrekisterinsä ajan tasalla, ja ilmoitettava jäsenmuutokset ja seurajäsenten jäsentyyppi (normaalijäsen, perhejäsen, nuorisojäsen) jäsenrekisterinpitäjälle. Etelä-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry Hallitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

SVK Helsingissä 22.8.2011 Seurakirje 3/2011

SVK Helsingissä 22.8.2011 Seurakirje 3/2011 SVK Helsingissä 22.8.2011 Seurakirje 3/2011 1. Syyskokous ja -neuvottelupäivä Helsingissä 26.11. 2. Lasten- ja nuorten kalastustapahtumien raportointi 3. Pohjoisen ja eteläisen alueen Nuoriso-ohjaaja -koulutukset

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019

VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 VIHDIN KALASTUSSEURAN KILPAILUKALENTERI 2019 - Mahdollisesti päivitettyjä tietoja kilpailuista seuran kotisivuilla www.vihdinkalastusseura.fi, seuran facebook -sivulla tai puh. Antero Sundell 044 259 0347.

Lisätiedot

SVK Helsingissä 2.12.2014 Seurakirje 4/2014

SVK Helsingissä 2.12.2014 Seurakirje 4/2014 SVK Helsingissä 2.12.2014 Seurakirje 4/2014 1. SVK:n syyskokous 30.11. Tampereella 2. Ehdokkaita SVK:n toimikuntiin 3. ELY-keskusten avustukset kalatalouden edistämiseen haettavissa tammikuussa 4. SVK:n

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES).

KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). KILPAILUKALENTERI 2013 TALVIKILPAILUT 2012-2013 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). 9.12.12 Su Karkkila Karisjärvi 10.00-14.00 ahven S. Avoin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

SVK Helsingissä 31.8.2010 Seurakirje 3/2010

SVK Helsingissä 31.8.2010 Seurakirje 3/2010 SVK Helsingissä 31.8.2010 Seurakirje 3/2010 1. Syyskokous 30.10. ja syysneuvottelupäivä 29.10. Valkeakoskella 2. Kalastuslain kokonaisuudistuksen kuulemistilaisuudessa Helsingissä 30.9. 3. Kalastusalueseminaari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

SVK Helsingissä 26.11.2010 Seurakirje 4/2010

SVK Helsingissä 26.11.2010 Seurakirje 4/2010 SVK Helsingissä 26.11.2010 Seurakirje 4/2010 1. Syyskokous päätti jäsenmaksuista, hallituksesta ja jäsenhankinnan aloittamisesta 2. Seurojen yhdistysrekisteritiedot ajan tasalle 3. ELY-keskusten avustukset

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja.

Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö r.y., Västra Nylands vatten och miljö r.f. ja sen kotipaikka on Lohja. 2 Toiminta-alue Yhdistyksen pääasiallinen toiminta-alue

Lisätiedot

SVK Helsingissä 20.8.2009 Seurakirje 3/2009

SVK Helsingissä 20.8.2009 Seurakirje 3/2009 SVK Helsingissä 20.8.2009 Seurakirje 3/2009 1. Syyskokouksessa 28.-29.11.2009 noudatetaan uusia sääntöjä 2. Vapaa-ajankalastajapiireille kalastusalue-edustajien nimeämisoikeus 1.9.2009 alkaen 3. Valtakunnallinen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

SVK Helsingissä 28.11.2011 Seurakirje 4/2011

SVK Helsingissä 28.11.2011 Seurakirje 4/2011 SVK Helsingissä 28.11.2011 Seurakirje 4/2011 1. Jäsenkysely ja tulevaisuusstrategia esillä syysneuvottelupäivässä ja syyskokouksessa 2. Seurojen yhdistysrekisteritiedot ajan tasalle 3. ELY-keskusten avustukset

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KESKUSJÄRJESTÖ (SVK)

TOIMINTAKERTOMUS 2004 SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KESKUSJÄRJESTÖ (SVK) SUOMEN VAPAA-AJANKALASTAJIEN KESKUSJÄRJESTÖ (SVK) TOIMINTAKERTOMUS 2004 NEUVONTA JA VALISTUS SIVU 2 MATKAILUTOIMINTA 5 VAPAA-AJANKALASTUKSEN KEHITTÄMINEN JA EDUNVALVONTA 5 JÄSENLEHTI, JULKAISUT JA MUU

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Nuorisotyö ja kalakummitoiminta Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén

Nuorisotyö ja kalakummitoiminta Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén Nuorisotyö ja kalakummitoiminta 21.11.2018 Lapin 15. kalatalouspäivät, Rovaniemi. Petter Nissén Sisältöä - Historiaa - SVK:n nuorisotyöntekijät tänään - Kalakummien ja kalastusohjaajien yhteistyötä - V.

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Kalastuslain järjestöhistoriaa ja piirin historiikki

Kalastuslain järjestöhistoriaa ja piirin historiikki Esitys: Jorma Kaaretkoski, Lapin Vapaa-ajankalastajat ry:n puheenjohtaja Piirin 10-vuotis juhlakokouksessa 14.3.2015 Kalastuslain järjestöhistoriaa ja piirin historiikki Hyvät kutsuvieraat, kokousväki-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti Kilpailuohjeet KILPAILUOHJELMA PERJANTAI 3.8.2018 Kilparata auki koko päivän LAUANTAI 4.8.2018 (aikataulu on alustava) MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti,

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap rf. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012

Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailukalenteri 2012 HEINÄKUU 2012 1.7.2012 4. ONKI- CUP Kilpailun järjestäjä: Saarijärven Kaira ry Kilpailupaikka: Matosalmi Kilpailuaika: 16.00-20.00 CUP- sarjat

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Suomessa järjestettävät agilitykilpailut anotaan tämän ohjeen mukaisesti.

Suomessa järjestettävät agilitykilpailut anotaan tämän ohjeen mukaisesti. 1(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ SAGI myöntää kansalliset agilitykilpailut. Kennelliitto myöntää SAGIn esityksestä agilityn SMkilpailun, maajoukkueen karsintakilpailun sekä maaottelut. Käytännössä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT PRH vahvistanut Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Skills Finland ry SÄÄNNÖT PRH vahvistanut 25.3.2013 I LUKU Yhdistyksen nimi, toimiala ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Skills Finland ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli on suomi.

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

tarkemmat tiedot viimeistään kilpailupäivää edeltävänä iltana Vihdin Kalastusseuran kotisivuilla taikka puhelimitse Antero Sundell

tarkemmat tiedot viimeistään kilpailupäivää edeltävänä iltana Vihdin Kalastusseuran kotisivuilla taikka puhelimitse Antero Sundell KILPAILUKALENTERI 2018 TALVIKILPAILUT 2017-2018 (paikka, aika, kilpailukala, siirtymäaika mennessä (S) 15 min, paluu 30 min, ei siirtymäaikaa (ES). Muutokset kilpailuihin mahdollisia. 10.12.17 Su Varattu

Lisätiedot

SVK Helsingissä 1.12.2015 Seurakirje 4/2015

SVK Helsingissä 1.12.2015 Seurakirje 4/2015 SVK Helsingissä 1.12.2015 Seurakirje 4/2015 1. Syyskokous korotti varsinaisten jäsenten ja perhejäsenten jäsenmaksuja 2. Kasvuhaluiset seurat tilannekatsaus ja haun jatkuminen 3. ELY-keskusten avustukset

Lisätiedot

TKL:n Organisaatiokaavio 2009

TKL:n Organisaatiokaavio 2009 TKL:N ORGANISAATIOKAAVIO 2009 LIITE 1/1(10) TKL:n Organisaatiokaavio 2009 Vuosikokous Hallitus Toiminnanjohtaja Työvaliokunta Muu henkilökunta Taloustoimikunta Kilpailutoimikunta Veteraanikeilaajat Jäsenseurat

Lisätiedot

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi 2017 Sivu 1 Valtakunnalliset kilpailut Piirin cupit ja PM-kilpailut Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset uusi vuosi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Syyskokous Vivecan sauna

Syyskokous Vivecan sauna Syyskokous 2.11.2018 Vivecan sauna Syyskokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2018 Aika klo 17.30-19.40 Paikka Kauppakeskus Tuuloinen, Fresto, Tuulosentie 1, 14810 Tuulos Läsnä Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä Sanna Hirvonen Juha Konttinen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2012 PORIN URHEILUTALOLLA 14.04.2012 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Kisoissa myös harrastaja ja ilvessarjat KILPAILUPÄIVÄ

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT

JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT MARRASKUU 2015 JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJIEN JÄSENLEHTI Marraskuu 2015 Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Timonen, p. 0400 646253 Muiden hallituksen jäsenten ja

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt

ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot