Joissakin tapauksissa toimeksiannon laajuus jäi epäselväksi, minkä vuoksi annetut pisteet jäivät matalammaksi tai laajuutta ei ollut mainittu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Joissakin tapauksissa toimeksiannon laajuus jäi epäselväksi, minkä vuoksi annetut pisteet jäivät matalammaksi tai laajuutta ei ollut mainittu."

Transkriptio

1 LIITE: REFERENSSIEN JA TYÖNÄYTTEIDEN PISTEYTYKSEN PERUSTELUT REFERENSSIT Yleistä Arvioinnin kohteena oli asiantuntemus, jonka YTHS:lle nimetyt asiantuntijat ovat saaneet referenssikohteista, ja kuinka hyvin saatu kokemus on hyödynnettävissä YTHS:n hankkeessa. Referenssejä arvioitiin kokonaisuutena, ja niiden arvioinnissa kiinnitettiin huomiota YTHS:lle tarjottujen asiantuntijoiden rooliin, vastuisiin ja tehtäviin referenssihankkeessa, referenssihankkeiden kokoon ja sekä siihen, kuinka hyvin se vastasi YTHS:n potilastietojärjestelmähankkeen laaja-alaisuutta. Tarjouksissa oli eroa sen suhteen, olivatko kaikki YTHS:lle tarjotut asiantuntijat osallistuneet referenssikohteisiin. Yksittäisessä tapauksessa oli jopa niin, että kokonainen osaamisalue jäi referensseissä kattamatta. Joissakin tapauksissa toimeksiannon laajuus jäi epäselväksi, minkä vuoksi annetut pisteet jäivät matalammaksi tai laajuutta ei ollut mainittu. Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeissa havaittiin seuraavia eroja: YTHS:n alkavaa hanketta ja opiskelijaterveydenhuollon tarpeisiin vastaavia terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeita oli referensseissä vähän. Monet referenssihankkeet olivat suppeita, keskittyivät terveyden/sairaanhoidosta tai sairaalaorganisaation sellaisiin toiminta-alueisiin, jollaisia ei ole YTHS:n toiminnoissa, tai keskittyivät vain yhden YTHS:n hankkeeseen sisältyvään, mutta sen kokonaisuuden kannalta pieneen osa-alueeseen. Laaja-alaisia potilastietojärjestelmähankkeita, joihin olisi kuulunut projektin toteutusvaihe, ei ollut lainkaan.

2 YTHS:lle tarjottujen asiantuntijoiden työpanos/rooli annetuissa referensseissä oli usein pieni tai vähemmän merkittävä verrattuna siihen mitä YTHS:n hankkeessa tarvitaan. Erityishuomioita koskien hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutettuja tietojärjestelmähankintoja: hankkeen koot (euroina) ja asiantuntijatyön osuus (htp) hankkeesta vaihtelivat merkittävästi. kompleksisuuteen vaikuttivat mm. käyttöönottavan organisaation rakenne ja koko referensseissä oli markkinoilla valmiiden ratkaisujen käyttöönottoa pienillä tai suurilla räätälöinneillä Tarjoaja- ja referenssikohtaisia huomioita Deloitte Oy Yleisesti referenssit vastasivat hyvin YTHS:n tarpeita ja asiantuntijoiden saama kokemus niistä on YTHS:lle käyttökelpoista. Nimettyjen asiantuntijoiden rooli referensseissä on ollut keskeinen niiltä osin, kuin asiantuntijat hankkeisiin osallistuivat, ja kaikki nimetyt asiantuntijat löytyivät annetuista referensseistä. Terveydenhuollon tietojärjestelmäreferenssien laajuudet ja verrannollisuus YTHS:n hankkeeseen oli vertailun paras. Referenssin heikkoutena oli kuitenkin, että asiantuntijat osallistuivat vain pienehköön osaan koko hankkeen vaiheita ja mm. toteutus- ja käyttöönottovaihe puuttui. Hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutettuja tietojärjestelmähankkeita koskista referensseistä toinen oli laajuudeltaan ja sisällöltään verrannollinen YTHS:n hankkeeseen muutoin, mutta ei käsittänyt toteutusvaihetta. Toinen hanke oli laajuudeltaan ja kompleksisuudelta iso menestyksekkäästi toteutettu hanke, mutta markkina oli olennaisesti kypsempi kuin YTHS:n hankkeessa. KPMG Oy Ab Osa referensseistä koski YTHS:n hankkeen kannalta relevantteja osa-alueita, jotka täytyvät lakisääteisinä ja arkkitehtuurivaatimuksina ottaa vaatimusmäärittelyissä huomioon. Hankkeissa YTHS:lle tarjottujen

3 asiantuntijoiden rooli tietojärjestelmien toteutus-, käyttöönotto-, ylläpito- ja tukivaiheissa oli pieni. Yksi hankinnan osaamisalue jäi täysin kattamatta, ko.alueelle YTHS:lle tarjottuja asiantuntijoita ei löytynyt annetuista referensseistä. Toimeksiantojen laajuus ja YTHS:lle tarjottujen asiantuntijoiden työpanoksen määrä jäi epäselväksi. Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeista kumpikaan ei ollut toteutushanke, ja referenssikohteiden laajuus oli sisällöllisesti YTHS:n hankketta tuntuvasti suppeampi. Hankkeista saatu asiantuntemus olisi kuitenkin YTHS:n hankkeen kannalta käyttökelpoista. Market-Visio Oy ja Borenius Oy Referensseissä oli hyviä vastaavuuksia YTHS:n hankkeeseen sähköisen asioinnin ja sähköisten palveluiden sekä vaatimusmäärittelyjen osalta. Varsinaisia potilastietojärjestelmähankkeita ne eivät kuitenkaan olleet ja terveydenhuollon osa-alueet eivät olleet kattavia. Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeista toinen oli laaja toimeksianto, toinen taas hankkeen vaiheiden ja tarjottujen asiantuntijoiden roolien suhteen suppea. Hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutettuja tietojärjestelmähankkeita koskevista referensseistä toinen oli laaja hanke, jossa YTHS:lle tarjotut asiantuntijat olivat olleet kattavasti eri vaiheissa ja osa-alueilla mukana. Toinen referenssikohde oli laaja ja kompleksi, mutta kuvaukseltaan niin epätarkka, että sen vastaavuus YTHS:n kohteeseen nähden jäi epäselväksi. Pivotal-ryhmittymä Pivotal-ryhmittymän referenssit kattoivat kaikki osaamisalueet, mutta kaikki tarjotut asiantuntijat eivät olleet osallistuneet referenssikohteisiin. Referenssikohteet vaihtelivat laajuudeltaan merkittävästi. Referensseihin sisältyi laaja YTHS:n hankkeeseen verrannollinen tietojärjestelmähanke, joka kuitenkin poikkesi merkittävällä YTHS:n opiskelijaterveydenhuollon sisällöistä. Neuvottelumenettelyn- tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn tietojärjestelmäreferensseistä toinen kohdistui vain tietojärjestelmien

4 arkkitehtuuriin (osaamisalue B) ja toinen juridiikkaan (osamaisalueet C1 jac2), mutta kumpikaan ei käsittänyt molempia, mistä johtuen molempien laajuus jäi verrattain pienehköksi. PricewaterhouseCoopers Oy Referensseistä löytyi potilastietojärjestelmähankkeita. Terveydenhuollon tietojärjestelmähankereferensseistä toinen oli hyvin verrannollinen YTHS:n hankkeeseen, mutta sen asiantuntijapalvelun osuus oli pienehkö ja vaiheiden osalta suppea. Toinen terveydenhuollon tietojärjestelmäreferenssi sisälsi laajasti hankkeen eri vaiheita, toimeksiannon koko oli isohko ja asiantuntijoiden rooli kattava, mutta YTHS:lle soveltuvia terveydenhuollon osa-alueita siinä oli vähän. Hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutetuista tietojärjestelmähankereferenssit koskivat molemmat kompleksia hankintaa kypsymättömältä markkinalta, mutta YTHS:lle tarjottujen nimettyjen asiantuntijoiden vastuualue ja rooli hankkeessa jäi hyvin pieneksi, etenkin kun huomioidaan YTHS:n tarvitsemat osaamisalueet. Kaikkia YTHS:lle tarjottuja asiantuntijoita ei löytynyt annetuista referensseistä. Salivirta Oy Salivirta Oy:n referenssit kattoivat kaikki osaamisalueet, mutta kaikki tarjotut asiantuntijat eivät osallistuneet referenssikohteisiin. Referenssikohteisiin sisältyi YTHS:n hanketta sisällöllisesti melko hyvin vastaava terveydenhuollon tietojärjestelmähanke, joka oli kuitenkin selvästi pienempi ja sisällöltään YTHS:n hanketta rajoittuneempi. Hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutettuja tietojärjestelmähankkeita koskevista referensseistä toinen käsitti sisältökysymykset ja käyttöönoton tuen, mutta juridiikan hoiti erillinen lakiasiaintoimisto. Toinen referenssikohde oli hankkeena iso ja käsitti yhden YTHS:n hankkeen kannalta tarpeellisen elementin. Asiantuntijoiden rooli oli hankkeessa suuri.

5 Teknologian tutkimuskeskus VTT Referenssit käsittivät kaikki osaamisalueet, mutta niiden vastaavuus YTHS:n hankkeeseen ei ollut kovin suuri. Terveydenhuollon referensseissä oli syvälle porautuva, mutta terveydenhuollon substanssialueiden osalta olennaisesti YTHS:n hanketta suppeampi toimeksianto, joka vastaa osittain YTHS:n hanketta. Tarjottujen asiantuntijoiden rooli oli ollut tärkeä hankkeelle. Hankintalain alaisen neuvottelumenettelyn tai kilpailullisen neuvottelumenettelyn avulla toteutettuja tietojärjestelmähankkeita koskevista referensseistä toinen oli suuri hanke, jossa tarjotut asiantuntijat olivat merkittävässä roolissa. Hanke poikkesi sisällöllisesti suuresti YTHS:n hankkeesta, mutta oli erittäin kompleksi ja markkina kypsymätön, joten sen tarjoama asiantuntemus olisi YTHS:lle arvokasta. Muut referenssit ovat toimeksiannoiltaan pieniä, YTHS:n hankkeen kannalta vähemmän relevantteja ja asiantuntijoiden rooli oli hankkeissa pienehkö. TYÖNÄYTTEET Yleisiä huomioita Työnäytteiden pisteytyksessä arvioitiin kuinka hyvin työnäyte vastaa nimenomaisesti YTHS:n potilastietojärjestelmähankkeen tarpeisiin tarjouspyynnöstä ja sen liitteistä esiin tulevien tietojen valossa. Työnäytteiden käytännönläheisyys ja konkreettisuus vaikuttivat myös pistearvioon. Lisäksi pisteytyksessä arvioitiin, kuinka työnäyte kuvastaa eri osaamisalueiden asiantuntemusta. Yleisellä tasolla työnäytteet olivat vähintään tyydyttäviä tai hyviä. Eroja syntyi projektisuunnitelmassa mm. tarkkuudesta vastuiden määrittelyssä, tehtävien/vaiheiden keston määrityksessä ja käytettävien menetelmien sisällöstä tai niiden ymmärrettävästä kuvauksesta. Markkinakatsauksissa painoi selvästi hyvin niukka merkkimäärä, jota käytettiin eri tavoin. Osa työnäytteistä oli luettelomaisia toimittajalistauksia, osassa keskityttiin vain YTHS:n kannalta sopivimpiin mahdollisiin toimittajiin ja perusteltiin näkemyksiä. Sopimusrungot olivat kautta linjan korkeatasoisia, mutta niissä oli merkittäviä eroja annetun

6 informaation määrässä, käytännönläheisyydessä ja sopimuskokonaisuuden selkeydessä. Joissakin tapauksissa sopimusrungot olivat sisällysluettelon tai jopa sopimusnimikkeen tasolla, joissakin työnäytteissä sopimuksissa käsiteltävät tiedot kuvattiin hyvin kattavasti ja konkreettisella tasolla. Tarjoaja- ja työnäytekohtaisia huomioita Deloitte Oy Deloitte Oy:n toteuttamissuunnitelma sisälsi selkeästi tehtävät, vastuut ja vaiheiden tuotokset. Vaiheiden aikataulutus ja kesto olivat riittävän yksityiskohtaisella tasolla. Käytettäviin menetelmiin oli valittu YTHS:lle soveltuvia tapoja ja käytännönläheisiä esimerkkejä. Työnäyte arvioitiin vertailun parhaaksi. Markkinakatsauksessa oli suunnattu voimakkaasti YTHS:n tarpeiden mukaiseksi ja se toi hankinnan kannalta merkittäviä asioita esille. Siinä huomioitiin YTHS:n erityistarpeet, mm. suun terveydenhuolto ja kansalliset kehitysnäkymät. Markkinakatsauksesta sai hyvän käsityksen mahdollisista YTHS:n toimittajista. Deloitte Oy:n esittämä sopimusrunko oli erittäin kattava. Se sisälsi sisällysluettelon lisäksi mm. selostuksen sopimuksen sisällöstä, liitteistä ja huomioitavista asioista. Työnäyte oli helposti ymmärrettävä, yksityiskohtainen käytännönläheinen, sekä konkreettinen, ja vastasi erittäin hyvin YTHS:n hanketta. Työnäyte arvioitiin vertailun parhaaksi. KPMG Oy Ab Toteuttamissuunnitelma kuvasi tehtäviä, aikataulutusta, tuotoksia ja vastuita. Lopputuotokset eri vaiheille oli kuvattu hyvin. Aikataulukuvissa tehtävät olivat

7 yksityiskohdissaan hankintastrategian tasolla, joten suunnitelmassa otsikkotason alle kuvatuille tärkeimmille tehtäville varattua kestoa oli vaikea arvioida. Käytettävien menetelmien soveltaminen YTHS- työympäristöön jäi myös verrattain epäselväksi. Markkinakatsaus oli ulkoasultaan selkeä. Eri toimittajia, niiden toimialoja ja kokoja oli listattu kattavasti. Työnäytteestä ei kuitenkaan tullut selkeästi esille tarjoajan näkemys YTHS:lle sopivista järjestelmätoimittajista. Sopimusrunko oli kattava eri sopimustyyppien osalta ja siinä oli huomioitu hyvin sopimuskokonaisuuden kannalta olennaiset seikat otsikkotasolla. Se ei kuitenkaan ollut vertailun yksityiskohtaisempia, konkreettisempia ja käytännönläheisempiä sopimusrunkoja, ja jäi siksi kärkipisteistä. Market-Visio Oy ja Borenius Oy Toteuttamissuunnitelmassa oli selkeä yhteenveto vaiheistuksesta ja tehtävistä sekä lopputuloksista. Työskentelytapakuvaukset olivat konkreettiset ja helposti ymmärrettävät. Suunnitelmaan oli poimittu projektinhallinnan tärkeimpiä alueita käytännönläheisesti kuvattuna. Laadunvarmistuksessa mainitut projektityön viitekehys ja kansainväliset IT-alan menetelmät toivat ammattimaista uskottavuutta suunnitelmaan. Puutteeksi koettiin tarkempien rooli- ja vastuukuvausten ja yksityiskohtaisemmalle tasolle menevän työmääräarvion puuttumisen. Työnäytteessä esitellään kattavasti järjestelmiä ja mm. kansainväliset haastajat on huomioitu. Markkinan muutostila käy hyvin ilmi työnäytteestä konkretian tasolla. Työnäytteestä ei kuitenkaan ilmene YTHS:n erityistarpeiden huomiointia mm. suunterveyden osalta. Järjestelmien elinkaaret on huomioitu ja markkinoilla olevia järjestelmiä ja toimittajia verrataan vastakkain.

8 Sopimusrunko oli kattava, asiantunteva ja osoitti tarjoajan osaavan nimetä olennaiset tämän tyyppiseen sopimukseen kuuluvat elementit otsikkotasolla. Kun vertailussa oli kuitenkin mukana merkittävästi yksityiskohtaisempia, käytännönläheisempiä ja konkreettisempia sopimusrunkoja, ylsi sopimusrunko vain kilpailun keskitasoon. Pivotal-ryhmittymä Toteuttamissuunnitelmaan oli kerätty projektinhallinnan kannalta oleelliset asiat. Valmisteluvaiheen roolit ja alustavan tarjouspyynnön sisältö oli kuvattu käytännönläheisesti. Lopputuotokset oli kuvattu yleisemmällä tasolla kuin monissa muissa suunnitelmissa ja vaiheisiin arvioitu kuluva aika ei tullut suunnitelmasta esille. Aikataulukaavio eri tehtäville ja niiden järjestykselle olisi helpottanut suunnitelman hahmottamista. Työnäytteessä on lueteltu kattavasti kotimaisia ja ulkomaisia potilastietojärjestelmien toimittajia ja potilastietojärjestelmiä. Järjestelmien odotettavissa olevat elinkaaret, markkinan muutoksen vaikukset sekä YTHS:n erityistarpeet ovat jääneet vaille huomiota. Työnäyte osoittaa, että järjestelmät tiedetään ainakin nimeltä, mutta työnäyte ei ole kovin käytännönläheinen eikä anna kovin hyvää kuvaa juuri YTHS:lle sopivista järjestelmistä tai siitä, mitkä tekijät olisivat olennaisia juuri YTHS:lle sopivan järjestelmän valinnassa. Sopimusrungossa oli selvitetty sopimusrakenne ja osa keskeisistä sopimusehdoista oli avattu sangen hyvin. Toisaalta sopimusrunko oli selvästi vertailun suppein, ja suuri määrä merkittäviä muissa sopimusrungoissa esiin nostettuja asioita jäi kokonaan avaamatta. Esimerkiksi projektisopimuksen sisältö jäi kokonaan avaamatta, mikä oli erittäin korkeatasoisessa kilpailussa hyvin merkittävä asia.

9 PricewaterhouseCoopers Oy Toteuttamissuunnitelma oli hyvin rakennettu ja se sisälsi tarpeeksi yksityiskohtaiset aikatauluarviot eri vaiheille. Roolit ja vastuut oli ilmaistu konkreettisesti. Kilpailullisen neuvottelumenettelyn aikajana oli todella selkeä. Eri vaiheiden tuotokset oli hyvin listattu, mutta joissakin kohdissa tehtävän ja tuotoksen yhteys ei ollut helposti havaittavissa. Päätehtävien ja tuotosten laittaminen myös jonkinlaiselle aikajanalle olisi selkeyttänyt suunnitelmaa. Tietopyynnön laatiminen (tietopyynnön sisältö, rakenne) ja eri vaiheiden laadunvarmistusmenetelmät ei ollut kuvattu kovin konkreettisesti. Työnäytteessä on huomioitu tarjolla olevien järjestelmien elinkaaret, integroitavuus, kustannustehokkuus ja joustavuus. YTHS:n erityispiirteet, kuten suun terveydenhuolto, on huomioitu. Tarjolla olevia järjestelmiä on arvioitu myös vastakkain ja työnäytteessä otetaan selvästi kantaa YTHS:lle sopiviin järjestelmiin, mitä sinänsä arvostettiin, mutta johtopäätökset poikkeavat syvästi YTHS:n 2012 tekemästä markkinakatsauksen tuloksista, mikä viittaa siihen, että YTHS:n tarpeita ei ole ymmärretty täysin. PwC:n sopimusrunko huomioi laajasti ja erittäin asiantuntevasti sopimukseen kuuluvat olennaiset asiat. Se toi ansiokkaasti esiin sopimuksessa huomioitavat asiat ja tarkensi tärkeimpiä ehtojen yksityiskohtaisemmalla tekstillä. Runko oli vertailun vahvimpia, mutta hahmotettavuudeltaan ja sitä kautta käytännönläheisyydeltään se jäi kuitenkin parhaaksi katsotusta sopimusrungosta hiukan. Lisäksi sopimusrunkoon kirjattua etusijajärjestystä koskeva ratkaisu oli yllättävä, ja olisi kaivannut selvennystä. Salivirta Oy Toteuttamissuunnitelma oli hyvin jaettu vaiheisiin, niiden tavoitteisiin ja tuloksiin. Tavoitteet oli kuvattu selkeästi, joskin hieman yleisellä tasolla. Tehtävät olivat helposti ymmärrettävät. Työtavat olivat käytännönläheiset. Eri

10 vaiheisiin arvioitua työmäärää, tai vaiheiden aikataulutusta ei suunnitelmasta löytynyt, ei myöskään rooleja ja vastuita. Työnäyte osoittaa laatijoiden tuntevan markkinoilla olevat järjestelmät ja markkinoiden muutostilan, järjestelmien kypsyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Työnäytteessä on huomioitu hyvin toiminnanohjaus, integraatiot, kansallisesti asetetut vaatimukset ja YTHS:n erityistarpeet. Työnäyte vastasi YTHS:n tarpeita hyvin, osoitti asiantuntemusta ja oli melko konkreettinen. Sitä pidettiin yhtenä vertailun parhaista katsauksista. Salivirta Oy:n esittämä sopimusrunko oli selkeä sopimuskokonaisuuden sisällysluetteloista muodostuva kokonaisuus, johon oli asiantuntevasti nostettu sopimuksen kannalta olennaisimmat ehdot. Konkreettisuudeltaan ja käytännönläheisyydeltään ja niiden kautta ilmenevästä YTHS:n hankkeen erityiseltä huomioinniltaan se arvioitiin kuitenkin verrattain heikoksi kovatasoisessa kisassa. Teknologian tutkimuskeskus VTT Toteuttamissuunnitelma oli rakennettu hyvin selkeäksi. Tehtäväkuvaus ja tulos oli kuvattu hyvin. Roolit ja vastuut eivät tulleet selkeästi esille. Aikatauluun oli lisätty erittäin tärkeä huomio aikataulun riippuvuuksista. Muuten aikataulu oli hieman karkealla tasolla eri vaiheiden tehtävien suhteen. Työnäytteessä on selvitetty keskeiset tarjolla olevat potilasjärjestelmät, mutta järjestelmien kypsyyttä ei ole huomioitu. YTHS:n kannalta merkitykselliseen suunterveyteen ei kiinnitetä huomiota, mutta toiminnanohjaus, integroitavuus, tiedolla johtaminen ja YTHS:n asiakaskunta oli huomioitu yleisellä tasolla. Työnäytteestä käy selvästi ilmi, että VTT tuntee markkinan syvemmin kuin pelkästään toimijoiden tasolla.

11 VTT:n esittämä sopimusrunko kuului vertailun kolmen parhaan joukkoon. Se oli laaja kokonaisuus, jossa oli hyvin huomioitu kaikki olennaiset asiat, ja avattu käytännönläheisellä tavalla sopimusehtojen tosiasiallista sisältöä.

Tarjouksen laadun arviointiperusteet 1 (9) Hyvinkään itäinen ohikulku, tiesuunnitelma

Tarjouksen laadun arviointiperusteet 1 (9) Hyvinkään itäinen ohikulku, tiesuunnitelma LIITE 4 Tarjouksen laadun arviointiperusteet 1 (9) Yleistä Tarjoukset arvioidaan ja pisteytetään jäljempänä mainittujen laadullisten tekijöiden suhteen sen perusteella, missä määrin tarjotun palvelun ominaisuudet

Lisätiedot

PERUSTELUMUISTIO. Seuraavat tarjoajat suljetaan tarjouskilpailusta seuraavilla perusteilla:

PERUSTELUMUISTIO. Seuraavat tarjoajat suljetaan tarjouskilpailusta seuraavilla perusteilla: PERUSTELUMUISTIO Kohde 1: HANKE- JA PROJEKTIPÄÄLLIKKÖPALVELUT luonteen mukaisesti. Tarjouspyynnön lisätietokysymysten 1 ja 6 vastauksissa sanottiin, että jokainen annettu toimeksianto täytyy olla varmennettavissa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Joensuun Yrityskiinteistöt Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 138671 Joensuun GREEN PARK SMART ENERGY NET - Toteutettavuusselvitys

Lisätiedot

Hintojen ilmoittaminen

Hintojen ilmoittaminen Viite: TARJOUSPYYNTÖ YLIOPPILAIDEN TERVEYDENHOITOSÄÄTIÖN POTILASTIETOJÄRJESTELMÄPALVELUN HANKINNAN, TOTEUTUKSEN JA KÄYTTÖÖNOTON TUKEMISESSA TARVITTAVASTA ASIANTUNTIJAPALVELUSTA Vastaukset kysymyksiin (täydennetty

Lisätiedot

Tekninen vuoropuhelu. Apotti-hanke. Tietopyyntö

Tekninen vuoropuhelu. Apotti-hanke. Tietopyyntö Apotti-hanke Tekninen vuoropuhelu Tietopyyntö 26.4.2013 Sisältö Johdanto... 3 Kysymykset... 4 1. Toiminnallisuudet ja järjestelmäkokonaisuuden rakentuminen... 4 2. Hankinnan toteutus... 6 3. Sopimusrakenne

Lisätiedot

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Perustelumuistio Liite 4: Toimittajan resurssien ja osaamisen arvioinnin tulokset (vertailuperuste 3.2) 1 Sisällysluettelo 1. Dokumentin tarkoitus

Lisätiedot

Nopeat kokeilut kaupunkialueen opastamisen tehostamiseen, tarjousten pisteytys

Nopeat kokeilut kaupunkialueen opastamisen tehostamiseen, tarjousten pisteytys Nopeat kokeilut kaupunkialueen opastamisen tehostamiseen, tarjousten pisteytys Turun kaupunki etsii nopeita kokeiluja Kaupunkialueen opastamisen tehostamiseen. Kokeilut kilpailutetaan avoimella tarjouspyynnöllä.

Lisätiedot

TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA

TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA Asia Vs. henkilöstöpäällikkö Tuomas Erkkilä ja erityisasiantuntija Terttu Haataja: Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta.

Lisätiedot

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko

HSL: Tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 28.8.2013 1 (5) HSL: tekniikan käyttö- ja tukipalvelujen hankinta, laatupisteiden muodostuminen ja pisteytystaulukko 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena ovat HSL:n tietotekniikan käyttö- ja tukipalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Projektinhallinnan konsultointipalvelut sosiaali- ja terveysvirastoa varten HEL 2016-002088 T 02 08 02 00 H041-16 Päätös Päätöksen perustelut Hankinnan kohde Hankintamenettely

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7. WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut Max pisteet Annettu tieto Pisteet

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO. (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7. WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut Max pisteet Annettu tieto Pisteet 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 8H16 / Pysäkkikatosten hankekoordinaattori (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 WSP Finland Oy Hankekoordinaattoripalvelut

Lisätiedot

MHS 7/2016 Asia nro 115

MHS 7/2016 Asia nro 115 Muistio 1 (5) 21.1.2013 179/2016 MHS 7/2016 Asia nro 115 Tarjousten arviointi ja vertailu: Uudenmaan liiton ICT-palvelujen kilpailutus vuosille 2017-2018 Tarjouskilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä

Lisätiedot

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7)

19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Kunnanhallitus 39 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 19 20.02.2017 19 Sote-palveluiden kilpailutus - kilpailutuksen käynnistäminen - esitys valtuustolle (ohm. 7) Khall 06.02.2017 39 Sote-kilpailutukseen asetettu

Lisätiedot

Puitekonsultteja haettiin seitsemään aihealueeseen. Jokaiseen aihealueeseen pyrittiin valitsemaan 3 5 konsulttia.

Puitekonsultteja haettiin seitsemään aihealueeseen. Jokaiseen aihealueeseen pyrittiin valitsemaan 3 5 konsulttia. Hallitus 3 24.01.2017 KONSULTTIEN VALINTA HELSINGIN SEUDUN MAL 2019 -SUUNNITELMAN JA SEN SISÄLTÄMÄN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAN (HLJ) KONSULTOINNIN PUITEJÄRJESTELYYN VUOSINA 2017 2019 59/08.00.00.00/2017

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset on julkaistu tarjouspyynnön sivulla

Kysymykset ja vastaukset on julkaistu tarjouspyynnön sivulla 1 (6) TEKESIN ASIAKASKOKEMUKSEN JA ASIAKASKESKEISEN TOIMINTATAVAN KEHITTÄMINEN KYSYMYKSET JA VASTAUKSET Tarjouspyynnössä asetettuun määräaikaan, 7.11.2014,mennessä saapui yhteensä 29 kysymystä. Ohessa

Lisätiedot

Master data tietojen ja kriteeristön sekä hallintamallin määrittely ja suunnittelu TRE:933/02.07.01/2011

Master data tietojen ja kriteeristön sekä hallintamallin määrittely ja suunnittelu TRE:933/02.07.01/2011 Lisätieto 15.2.2011 Master data tietojen ja kriteeristön sekä hallintamallin määrittely ja suunnittelu TRE:933/02.07.01/2011 Vastaukset täydentävät vaatimusmäärittelyämme lisätietona ja ne tulee ottaa

Lisätiedot

KENTTÄPALVELUT OULU JA KOILLISMAA 2017 KONSULTIN VALINTA PISTEYTYSMENETTELY

KENTTÄPALVELUT OULU JA KOILLISMAA 2017 KONSULTIN VALINTA PISTEYTYSMENETTELY 30.9.2016 KENTTÄPALVELUT OULU JA KOILLISMAA 2017 KONSULTIN VALINTA PISTEYTYSMENETTELY Konsultin valinta, pisteytysmenettely 1 Yleistä Konsultiksi valitaan tarjoaja, jonka tarjous on paras hinta-laatusuhteeltaan.

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta: Asiakasrekisteri. Tarjousten vertailu. Tiivistelmä

Talous- ja velkaneuvonta: Asiakasrekisteri. Tarjousten vertailu. Tiivistelmä Talous- ja velkaneuvonta: Asiakasrekisteri Tiivistelmä Versio 1.0 23.03.2012 HELSINGIN KAUPUNKI Asiakasrekisteri 2 / 5 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tarjouskilpailun pisteytys... 3 1.1 Yhteenveto ja lopputulos...

Lisätiedot

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Projektipäällikön kokemuksia 4.10.2011 IdM-projektitkin pitää suunnitella Kaiken perustana on riittävä ymmärrys projektin sisällöstä, laajuudesta ja vaaditusta osaamisesta

Lisätiedot

Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant

Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x

Lisätiedot

Liite 2. Alustava projektisuunnitelma. JulkICTLab tehtävien toimeenpanosta CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n ja Valtiovarainministeriön välillä

Liite 2. Alustava projektisuunnitelma. JulkICTLab tehtävien toimeenpanosta CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n ja Valtiovarainministeriön välillä Liite 2. Alustava projektisuunnitelma JulkICTLab tehtävien toimeenpanosta CSC - Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n ja Valtiovarainministeriön välillä 16.10.2013 Versio: 0.4 Laatija: Kirsi Pispa 1 Sisältö

Lisätiedot

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Perustelumuistio 1 Sisällysluettelo 1. Hankintamenettely 3 2. Saadut tarjoukset ja tarjousten avaus 3 3. Tarjousten vertailu 4 3.1 Tarjousten

Lisätiedot

Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki

Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki Uusi hankintadirektiivi ja kansallinen hankintalaki Rakennusfoorumi 10.6.2014 12. kesäkuuta 2014 Arkkitehtitoimistojen liitto ATL Ry 1 Nykyisiä ongelmia Edelleen silloin tällöin hankintayksiköt pyytävät

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS Opintojaksopalautejärjestelmän rakentamisesta

SOPIMUSLUONNOS Opintojaksopalautejärjestelmän rakentamisesta 1 (5) SOPIMUSLUONNOS Opintojaksopalautejärjestelmän rakentamisesta 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: HAAGA-HELIA Oy Ab konserni Y- tunnus: 2029188-8 Osoite: Ratapihankatu 13, 00520 Helsinki Tilaajan yhteyshenkilö

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 86704/2016 / Kouvolan kaupungin tilintarkastuspalveluiden hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 86704/2016 / Kouvolan kaupungin tilintarkastuspalveluiden hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/20 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 86704/2016 / Kouvolan kaupungin tilintarkastuspalveluiden hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) : 2 : 2 1. KUNTALAIN MUKAINEN HALLINNON JA Vastuunalainen tilintarkastaja

Lisätiedot

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit

Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Tietojärjestelmien hankinta ja ICT-projektit Lauri Tapola Kevät 2017 Miksi aihe on tärkeä? IT projekteista onnistuu: 34 % kustannusarvion ja aikataulun mukaisina 51 % ylittää arviot (80 % aikatauluylityksiä)

Lisätiedot

Pöytäkirja Määräaikaan klo mennessä saatiin viisi tarjousta:

Pöytäkirja Määräaikaan klo mennessä saatiin viisi tarjousta: MÄKELÄNKADUN SUUNNITTELU, TARJOUSTEN LAATUARVIOINTI 1. Pyydetyt tarjoukset Rakennusviraston katu- ja puisto-osasto jätti Mäkelänkadun suunnittelua (HEL 201-002329) koskeneen ilmoituksen julkisesta hankinnasta

Lisätiedot

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt

1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin tuki- ja koulutuspalveluiden järjestämisvaihtoehdot ja parhaat käytännöt Tarjouspyyntö Julkisen hallinnon paikkatietoalusta -digihankkeen tuki- ja koulutuspalveluja koskevan osahankkeen konsultointipalveluista - vastaukset esitettyihin kysymyksiin, 29.3.2017 1. Paikkatietoalustan/infrastruktuurin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/1 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 5 (17) 1 Vartiointipalvelujen hankinta vuosina 2013-2016 HEL 2013-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa Helsingin Sataman tilaamaan

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry EduCloud ncloud Rajapintojen avaaminen ja ekosysteemien rakentaminen JulkICTLab-seminaari 20.11.2015 Martin von Willebrand, puheenjohtaja Avoin arkkitehtuuri Luo jäsenien menestystarinoita avoimilla ratkaisuilla

Lisätiedot

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui

HEL 2015-003207. 2. Hankinnan kohde. 3. Hankinnan taustaa 1/6. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. 0201256-6 Oili Khadraoui 1/6 TARJOUSPYYNTÖ HEL 2015-003207 Rajoitettu hankintailmoitus, tapahtumanhallintajärjestelmä Allu 1. Hankintayksikön perustiedot Hankintayksikkö: Oili Khadraoui Suomi puh. +358 931038430 fax oili.khadraoui@hel.fi

Lisätiedot

Projektinhallinta SFS-ISO mukaan

Projektinhallinta SFS-ISO mukaan Projektinhallinta SFS-ISO 21500 mukaan (Ohjeita projektinhallinnasta, 2012) 13.4.2017 Panu Kiviluoma Osaamistavoitteet Luennon jälkeen osaat selittää, mitä tarkoitetaan Projektilla Projektinhallinnalla

Lisätiedot

OM 1/52/2010. Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus

OM 1/52/2010. Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus TEKNINEN IT-KONSULTOINTI Sivu 1 5.12.2013 OM 1/52/2010 Nuorten aloitekanavan määrittelytyön viimeistely ja toteutuksen kilpailutus 1. PERUSTIEDOT Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden

Lisätiedot

Hankinnan problematiikka

Hankinnan problematiikka Antti Kirmanen Hankinnan problematiikka Toimittajan näkökulma Asiakkaan näkökulma www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2 1. Ristiriita www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 3 Asiakas haluaa Onnistuneen

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Tekesin operatiivisten sovelluksien ylläpito ja kehitys, 17.2.2014

Osallistumispyyntö: Tekesin operatiivisten sovelluksien ylläpito ja kehitys, 17.2.2014 1 (7) Osallistumispyyntö: Tekesin operatiivisten sovelluksien ylläpito ja kehitys, 17.2.2014 KYSYMYKSET JA VASTAUKSET Kysymyksiä saapui 27.2.2014 mennessä tarjouspyynnön johdosta yhteensä 24 kpl. Ohessa

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

Liite 1 Dnro Ympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne (065,633) Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu

Liite 1 Dnro Ympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne (065,633) Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu Liite Dnro 898-0 Ympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne 8.5.0 (065,6) Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu. Hinnoittelu Saatujen tarjousten pohjalta vertailuhinnat ja niistä saatavat

Lisätiedot

SOPIMUS [SOVELLUSHANKINNASTA]

SOPIMUS [SOVELLUSHANKINNASTA] Julkisen hallinnon IT- hankintojen sopimusehdot (JIT 2007) 1 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- [JHS 166

Lisätiedot

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE LIITE 8: TARJOUSLOMAKE Tarjoavan yrityksen nimi 1. TARJOAJAN TUNNISTETIEDOT Tarjoajan osoite Yrityksen Y-tunnus (tai vastaava) Tarjoajan yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku

TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, 20380 Turku Teräskatu 8, 20520 Turku Y-tunnus 0863729-2 0780510-0 Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) 5 Asiakas- ja potilastietojärjestelmän (Apotti) hankintaa koskevan tarjouspyynnön hyväksyminen HEL 2015-003057 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF)

Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) STEA CAF-kriteerit Pisteytystaulukko / toimintatavat (CAF) Toiminta-arviointialueiden pisteytystaulukko Emme ole toimineet aktiivisesti ja järjestelmällisesti tässä asiassa. Ei tietoja /ei näyttöä arviointialueelta

Lisätiedot

Uuden hankintalainsäädännön tarjousten valintaa koskevat säännöt

Uuden hankintalainsäädännön tarjousten valintaa koskevat säännöt Uuden hankintalainsäädännön tarjousten valintaa koskevat säännöt Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola Työ- ja elinkeinoministeriö Tarjouksen

Lisätiedot

Hankinnan sopimuskausi on 1.7.2014 lukien toistaiseksi (sis 4 kk irtisanomisaika).

Hankinnan sopimuskausi on 1.7.2014 lukien toistaiseksi (sis 4 kk irtisanomisaika). Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä peruspalvelulautakunta Mariankatu 16-20 67200 Kokkola Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI markkinaoikeus@oikeus.fi Markkinaoikeus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio

LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio Hankintapäätös tallennus-, palvelin- ja varmistusjärjestelmästä sekä migraatiotyöstä 1 (6) Liite 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio 11.9.2014 LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio I. TARJOAJIEN

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu

Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Markkinavuoropuhelu cleantech-hankintojen vauhdittajana Motivan neuvontapalvelu Julkiset hankinnat Cleantech-innovaatioiden edistäjinä seminaari 2.12.2009 Isa-Maria Bergman, Motiva Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78):

RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN. Kunnanhallitus ( 78): RÄYSKÄLÄ AIRPARK -ESISELVITYSHANKKEEN TOTEUTTAMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 78): Lopen kunta on kilpailuttanut Räyskälä Airpark -esiselvityshankkeen toteuttamiseksi tarvittavan konsulttipalvelun hankinnan

Lisätiedot

Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite

Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite Ulkoistamisen edut tarjouspyynnön tekninen liite Tukes tilasi oheisen tarjouspyynnöksi soveltuvan dokumentin osana kansallisen kemikaaliohjelman suositusten toteuttamiseen liittyvää projektia vuonna 2009.

Lisätiedot

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi Pöytäkirja 1(13) Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus 2016-2017

Lisätiedot

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry

Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry Viisaat hankinnat: Avoimuudet uusissa JIT 2015 -ehdoissa JulkICTLab-seminaari 20.11.2015 Martin von Willebrand, puheenjohtaja Avoin arkkitehtuuri Luo jäsenien menestystarinoita avoimilla ratkaisuilla Avoimet

Lisätiedot

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA SRV/Studio Libeskind Hanke Hanke Hankeaihio Idea, Tavoite Ideoita

Lisätiedot

JIT 2007 SOPIMUSEHDOT. Tiina Ashorn

JIT 2007 SOPIMUSEHDOT. Tiina Ashorn JIT 2007 SOPIMUSEHDOT Tiina Ashorn JIT 2007 EHDOT Julkisen sektorin IT hankintoja koskevat sopimusehdot (JIT 2007) korvaavat VYSE 1998 ehdot. Valtiohallinnon lisäksi nyt myös kuntien ja kuntayhtymien hyödynnettävissä.

Lisätiedot

Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki

Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Vihreät hankinnat ja hankintalaki Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari 18.01.2010 Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Yleisiä lähtökohtia Hankintalaki perustuu pitkälti EU-lainsäädäntöön,

Lisätiedot

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014 Tarjouslomake MV/8/05.05.00.01/2013 1 TARJOUKSEN KANSILEHTI JA SISÄLLYSLUETTELO TARJOUS MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu Tarjoaja Tarjoajan

Lisätiedot

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa?

MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? MARKKINAVUOROPUHELUN ONNISTUMISEN AVAIMET Mitä markkinavuoropuhelu on ja miten sitä pitäisi toteuttaa? Suvi Häkämies Toiminnanjohtaja Green Net Finland 21.9.2017 Finlandia-talo Markkinavuoropuhelun määritelmä

Lisätiedot

Tietojärjestelmäkehityksen ja ylläpidon kilpailuttaminen. Hankintamenettelyjen parhaat käytännöt

Tietojärjestelmäkehityksen ja ylläpidon kilpailuttaminen. Hankintamenettelyjen parhaat käytännöt Tietojärjestelmäkehityksen ja ylläpidon kilpailuttaminen Hankintamenettelyjen parhaat käytännöt Mikko Vuorikoski Johtaja Ixonos Teknologiakonsultointi Oy Sisältö Järjestelmien hankinnan motiivit Miksi

Lisätiedot

Global Custody Kilpailutus-Case VER. Tiina Tarma

Global Custody Kilpailutus-Case VER. Tiina Tarma Global Custody Kilpailutus-Case VER Tiina Tarma 1 Organisoituminen -Back Office -Middle Office -limiittiseuranta -Tuotto- ja riskiraportointi -Arvopaperikirjanpito Säilytys- ja selvitys -Danske Bank 20.5.2015

Lisätiedot

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen

Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen Alueiden ja kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallintoyhteistyöfoorumi Tapaaminen asiakas- ja potilastietojärjestelmien uudistamisyhteistyön seuraavan vaiheen organisointiin liittyen 16.5.2016

Lisätiedot

Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus

Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistus Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjousta Vesilahden kunnan verkkosivu-uudistuksen käyttöönottoprojektista. 19.1.2018 Vesilahden kunta www.vesilahti.fi

Lisätiedot

Rakentamisen hinta. Palvelun ylläpito: Palvelun ylläpitohinta/kk Palvelun ylläpidon aikaisen jatkokehityksen tuntihinta

Rakentamisen hinta. Palvelun ylläpito: Palvelun ylläpitohinta/kk Palvelun ylläpidon aikaisen jatkokehityksen tuntihinta TAPAHTUMANHALLINTAJÄRJESTELMÄ ALLU Kilpailullisen neuvottelumenettelyn tarjousten vertailu Anssi Hänninen, Helsingin kaupungin rakennusvirasto 1 KILPAILUTUKSEN PISTEYTYSKRITEERIT Kilpailutuksessa jätettyjä

Lisätiedot

Hankintamenettelyt mikä muuttuu?

Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Katariina Huikko, Suomen Kuntaliitto Hankintamenettelyt mikä muuttuu? Avoin menettely Rajoitettu menettely

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA TARJOUSPYYNTÖ TIETOHALLINNON ASIANTUNTIJAPALVELUISTA Julkaistu 8.9.2015 Taustaa Rajat ylittävä yhteistyö Euroopan unionin ulkorajoilla, ja siten myös Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän välillä, siirtyy

Lisätiedot

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS

YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS Toiminta- ja laatusuunnitelmamalli 1(5) YHTEINEN ERITTELEMÄTTÖMIEN KONSULTTIPALVELUIDEN SUUNNITTELU- JA RAKENNUTTAMISPALVELUIDEN PUITESOPIMUS 2017-2018 ASIKKALAN KUNTA HEINOLAN KAUPUNKI HOLLOLAN KUNTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysvirasto, yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta, Apotti-hanke Pöydälle 01.09.2015 HEL 2015-003057 T 02 08 02 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus Kaupunginhallitus 535 21.12.2015 Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä 16.11.2016 466 ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus 1264/02.08.00.07/2015 KH

Lisätiedot

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen

Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen Projektityökaluilla tuottavuutta toimintaan, Espoo, 12.11.2014 Kari Kärkkäinen 1 TEKNISEN PALVELUN KUMPPANI VUODESTA 1986 Comatec Group: Insinööritoimisto Comatec Oy Rantotek Oy Insinööritoimisto Metso

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Esisuunnitteluhankkeen työsuunnitelma 8.2.2018 1 16.2.2018 Tausta Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä esisuunnitteluhankkeen ohjausryhmänä

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45294 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU45294 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Joensuun

Lisätiedot

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuvaiheeseen pääsevät ne tarjoukset, jotka täyttävät kelpoisuusehdot.

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuvaiheeseen pääsevät ne tarjoukset, jotka täyttävät kelpoisuusehdot. 1 (5) SÄHKÖISEN OPPIMISYMPÄRISTÖPALVELUN HANKINTA Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuvaiheeseen pääsevät ne tarjoukset, jotka täyttävät kelpoisuusehdot. VERTAILUPERUSTEET 1.

Lisätiedot

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Perustelumuistio KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Perustelumuistio (vertailuperuste 4.2) Sisällysluettelo 1. Dokumentin tarkoitus... 3 2. Järjestelmän ylläpidettävyyden arviointi...

Lisätiedot

Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus

Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus Muistio 1 (5) Nikkilän Sydämen laajentamisen vaiheen 2 rakennuttajakonsultin ja valvontatehtävien kilpailutus Tarjousten vertailu ja arviointimuistio Aravatalo klo 12 Arviointiryhmä: Jukka Haakana, rakennuttajainsinööri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Msj/2 18.6.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 7/2013 10 (17) 2 Järjestyksenvalvonta- ja turvatarkastuspalvelujen hankinta 2013-2016 HEL 2013-005715 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Tiivistelmä Johtokunta päättänee oikeuttaa

Lisätiedot

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy 1/10 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_2120 2017 / Maanrakennuskaluston vuokrauspalvelut kuljettajan kanssa (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

tarjous , lisäosa vaihe 2

tarjous , lisäosa vaihe 2 19.5.2017 1 (5) Veikko Vänskä Hankepäällikkö Kaupunkiympäristö, Maankäytön suunnittelu Frenckellinaukio 2 B PL 487 33101 Tampereen kaupunki Viite: tarjouspyyntö 11.4.2017 Veikko Vänskä / pysäköintitutkimuksen

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy

IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy IS-Hankinta Oy lyhyesti Toimintamalli Paikallisuuden, ympäristön ja sosiaalisten näkökulmien huomioiminen hankinnoissa Hankintaprosessi Ajankohtaista luomuun liittyen 20.11.2012

Lisätiedot

K E U S MlN I 5 T ERI Ö HANKINTAPÄÄTÖS 1 (6)

K E U S MlN I 5 T ERI Ö HANKINTAPÄÄTÖS 1 (6) -1-0 1 K E U S MlN I 5 T ERI Ö HANKINTAPÄÄTÖS 1 (6) Oikeusministeriön hankinta kysely- ja lausumispalvelun projektoinnin, vaatimusmäärittelyn ja kilpailutuksen tukipalveluista teknisen ITkonsultoinnin

Lisätiedot

Arviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen

Arviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen 1 PELASTUSOPISTO Toiminnallisen opinnäytetyön arviointiperusteet Opinnäytetyön arviointi perustuu tähän kriteeristöön. Jokainen opinnäytetyön arvioitava osa on purettu taulukossa sanalliseen muotoon, näitä

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Projektisysteemiajattelu - case Finavia. Martti Nurminen

Projektisysteemiajattelu - case Finavia. Martti Nurminen Projektisysteemiajattelu - case Finavia Martti Nurminen Projektijohtaja @nurminen_martti martti.nurminen@finavia.fi Sisällys 1. T2 laajennus / suunnittelukilpailu 2. Projektisysteemin suunnittelu 3. Tulevaisuus

Lisätiedot

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA

KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA KUNTIEN JA HUS:N ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA Tarjouspyyntö 1 / 10 VERSIOHISTORIA Päivä Versio Kuvaus Tekijä 12.3.15 3.0 Tarjouspyynnön liitteeksi Hanketoimisto 2 / 10 1. Tarjousten vertailuperusteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Ikäihmisten keskitetyn neuvonta- ja palveluohjausyksikön toiminnan suunnittelun ja toimeenpanon konsultointi- ja asiantuntijatuen pienhankinta HEL 2017-002255 T 02

Lisätiedot

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut.

HUOM! Sinisellä taustavärillä on merkitty tarjoajan täytettäväksi tarkoitetut sarakkeet/kohdat/solut. 1 (13) TARJOUS- JA HINNOITTELULOMAKE 2012 Mainostoimistopalvelut Tarjoaja tekee tarjouksen täyttämällä ja allekirjoittamalla tämän tarjous- ja hinnoittelulomakkeen. Tarjouksen jättäessään tarjoaja sitoutuu

Lisätiedot

Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa Ilkka Sihvola

Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa Ilkka Sihvola Painoarvojen ja erilaisten laskukaavojen käyttäminen tarjousten vertailussa 1 Helsingin Sanomat..pikku uutinen muutaman vuoden takaa 2 Esimerkki tältä aamulta (13.6.2017, klo 9:08) Viimeisin Hilmassa julkaistu

Lisätiedot

Kunkin vertailuperusteen alakohdan painoarvo on ilmoitettu yllä olevassa taulukossa. Laatu ja tekniset ominaisuudet perustaso 8 max 10 / 45 %

Kunkin vertailuperusteen alakohdan painoarvo on ilmoitettu yllä olevassa taulukossa. Laatu ja tekniset ominaisuudet perustaso 8 max 10 / 45 % 3. JUNATEKNIIKAN TASO Yhteenveto SIEMENS Painoarvo 1. Laatu ja tekniset ominaisuudet 7,76 7,11 45 % 2. Standardiratkaisujen osuus 8,10 7,80 22 % 3. Vastaavuus tarjouspyynnön teknisiin vaatimuksiin 8,00

Lisätiedot

Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja.

Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja. Nä e yt ut siv 4 Kilpailutus Kilpailuttamiselle kannattaa varata tarpeeksi aikaa, sillä kiireessä tehdään usein vääriä ratkaisuja. Kilpailutusvaiheeseen kuuluu kilpailutustavan päättäminen, tarjouspyynnön

Lisätiedot

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista

Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Asianajo- ja lakiasiaintoimistojen työsuojeluvalvonta 2013 2016 Raportti valvonnan havainnoista Työsuojelun vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 23.3.2016 TILAAJAVASTUUVALVONTA 2015 TYÖSUOJELUN

Lisätiedot

Mitä ajattelen juuri nyt palvelujen järjestämisestä. vammaispalvelupäällikkö Anu Autio ja hankintapäällikkö Emilia Kortelainen Espoon kaupunki

Mitä ajattelen juuri nyt palvelujen järjestämisestä. vammaispalvelupäällikkö Anu Autio ja hankintapäällikkö Emilia Kortelainen Espoon kaupunki Mitä ajattelen juuri nyt palvelujen järjestämisestä vammaispalvelupäällikkö Anu Autio ja hankintapäällikkö Emilia Kortelainen Espoon kaupunki Toisin kuin yleinen käsitys on, hankintalainsäädäntö ei lähtökohtaisesti

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS

TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS TIETOJENKÄSITTELYTIETEIDEN LAITOS PROJEKTITOIMINNAN PERUSTEET TENTTI 28.4.2001 Tonja Molin-Juustila Kustakin tehtävästä max 6 pistettä. Vastaukset arvostellaan 0,5 pisteen tarkkuudella. Oikeat vastaukset

Lisätiedot

Tapiolan Kulttuurikeskuksen, Kulttuuriaukion ja niiden ympäristön arkkitehtuurikilpailu

Tapiolan Kulttuurikeskuksen, Kulttuuriaukion ja niiden ympäristön arkkitehtuurikilpailu Tapiolan Kulttuurikeskuksen, Kulttuuriaukion ja niiden ympäristön arkkitehtuurikilpailu Hankintailmoituksen kysymykset ja vastaukset 29.5.2018 Kysymys 1: Kysyisin Kulttuurikeskuksen ja Kulttuuriaukion

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu

HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS. A. Tuote ja / tai palvelumuotoilu sekä konseptisuunnittelu Tarjouspyyntö 1 (6) 4.10.2013 Hallinto-osasto HELSINGIN KAUPUNKITILAOHJEEN LAATIMINEN / MINIKILPAILUTUS Diaarinumero: HEL 2013-005356 Hanke 1. Helsingin kaupungin rakennusvirasto pyytää Helsingin kaupunkitilaohjetta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Hankintaoikaisuvaatimuksen hyväksyminen, nimipalvelu- ja DHCPjärjestelmän hankinta (H071-16) HEL 2016-008712 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

T Testiraportti - järjestelmätestaus

T Testiraportti - järjestelmätestaus T-76.115 Testiraportti - järjestelmätestaus 18. huhtikuuta 2002 Confuse 1 Tila Versio: 1.0 Tila: Päivitetty Jakelu: Julkinen Luotu: 18.04.2002 Jani Myyry Muutettu viimeksi: 18.04.2002 Jani Myyry Versiohistoria

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry. (TAJA) 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Antti Niemi 3. Vastauksen

Lisätiedot

Tarjoaja 207 a 208 209b 210 211 212 213a 214 215. Leiniön LiikenneOy x x x 3 Nobina Finland Oy x x x x x x x x 8

Tarjoaja 207 a 208 209b 210 211 212 213a 214 215. Leiniön LiikenneOy x x x 3 Nobina Finland Oy x x x x x x x x 8 LIITE B KILPAILUKIERROKSEN 37/2015 TARJOTUT KOHTEET LIIKENNÖITSIJÖITTÄIN Tarjoaja 207 a 207b 208 209a 209b 210 211 212 213a 213b 214 215 Bus Travel Åbergin Linja Oy x 1 Helsingin Bussiliikenne Oy x x x

Lisätiedot

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa

Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa Vanhustenviikon liikuntapäivä Kuhmossa 12.10.2012 Teema: Yhdessä vahvempia EU:n aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 14.8.2013 P r o j e k t i k u v a u s / M V 1 TAUSTAA

Lisätiedot

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa

Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Hankintaratkaisuja vuorovaikutuksessa palveluntuottajien kanssa Kokemuksia hankintaklinikoista KEHTO-foorumi, Joensuu 24.5.2011 Pekka Vaara Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Tilaajan ongelmia

Lisätiedot