KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Lukiolaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Lukiolaisille"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Lukiolaisille

2 Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista kertyy monella eri tavalla, joita kaikkia ei edes tule ajatelleeksi. Osa osaamisesta jää työnhakutilanteessa helposti piiloon myös työnantajalta. Nämä apukysymykset ja esimerkkivastaukset ohjaavat sinua kertomaan osaamisestasi erityisesti kansainvälisestä näkökulmasta. Millaisia taitoja olet hankkinut esimerkiksi kielikurssilla tai vaihto-oppilasvuoden aikana? Pelkkä maininta ulkomaanjaksosta ei riitä, sillä työnantaja haluaa tietää osaamisestasi enemmän. Apukysymykset ja esimerkkivastaukset on jaettu aihepiireittäin. Saat niistä ideoita työnhakuprosessin eri vaiheisiin, olipa kyse sitten työhakemuksen tai CV:n laatimisesta tai työhaastatteluun valmistautumisesta. Muistathan, että kansainvälistä kokemusta olet voinut saada myös kotimaassa ja Internetin välityksellä! LISÄTIETOA PIILOTETUSTA OSAAMISESTA Tämä materiaali pohjautuu CIMOn ja Demos Helsingin tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin kansainvälisyyden merkitystä yhteiskunnassa ja työelämässä. Lisätietoa saat Piilotettu osaaminen -raportista. Palvelut Julkaisut Selvitykset Piilotettu osaaminen -raportti (pdf)

3 Hyvä hakemus syntyy näistä aineksista:! Pohdi tarkkaan, Anna persoonallisuutesi, innos- millaisen viestin haluat välittää tuksesi ja motivaatiosi työnantajalle. loistaa. Tunnista avainsanat, jotka kuvaavat selkeimmin osaamistasi, kykyjäsi ja kokemustasi. Kerro eri tavoin hankkimastasi kansainvälisestä osaamisestasi ja piilotetuista taidoistasi (uteliaisuus, sitkeys, tuottavuus). Kuvaa osaamistasi selkein esimerkein. Kerro aikaisemmasta työkokemuksestasi, siitä mitä teit ja missä onnistuit. Jos osaat kertoa tekemisistäsi ja onnistumisistasi, niin on todennäköistä että pystyt onnistumaan tehtävissäsi myös tulevaisuudessa. Ole huolellinen käyttäessäsi nimien lyhenteitä. Käytä aktiivisia toimintaverbejä, kuten johdin, laadin, vastasin, kehitin, huolehdin. Varmista, että hakemuksesi ja CV:si vastaavat hakuilmoitusta.

4 Yleiset taidot Millä tavalla ulkomaankokemus tai harrastustoiminta on vaikuttanut osaamiseesi ja taitoihisi? Kerro kokemuksistasi esimerkein. Mitä uusia näkökulmia olet oppinut ulkomailla tai harrastustoiminnan kautta? Miten niitä voisi hyödyntää työelämässä? Täydensin vaihto-oppilasvuoteni aikana opintojani kursseilla, joita ei löytynyt kotilukioni kurssivalikoimasta. Kielitaitoni kehittyi, kun opiskelin englanniksi. Vaihdossa minusta tuli myös avoimempi ja reippaampi. Siksi selviydyn haastavistakin tilanteista. Millä tavalla ulkomaankokemus tai vapaa-ajantoiminta on kehittänyt piilotettua kansainvälistä osaamistasi, kuten uteliaisuutta, sitkeyttä tai tuottavuutta? Olen ollut mukan suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaskunnan tapahtumia. Osallistuminen on opettanut minulle järjestelmällisyyttä, sitkeyttä ja suunnitelmallisuutta. Olen itsenäisesti järjestänyt onnistuneita tapahtumia laajalle yleisölle. Muodostelmaluisteluharrastus on kehittänyt minussa sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta. Kehitän ja haastan itseäni jatkuvasti sekä työskentelen päättäväisesti päästäkseni tavoitteeseeni.

5 Viestintä ja vuorovaikutustaidot Miten ulkomaankokemus, harrastukset tai sosiaalisen median käyttö ovat edistäneet vuorovaikutustaitojasi? Kerro esimerkein. Olen tottunut pitämään yhteyttä ulkomaisiin ystäviini esimerkiksi Skypen ja Facebookin välityksellä. Hallitsenkin hyvin eri viestintätavat ja niiden vaatimukset. Miten ulkomaankokemus tai vapaa-ajantoiminta ovat lisänneet kiinnostustasi kansainvälistä mediaa kohtaan? Seuraatko tai luetko ulkomaisia lehtiä, uutisia tai blogeja? Mitä hyötyä tästä on hakemassasi työssä? Millä tavalla olet aktiivinen sosiaalisessa mediassa tai verkkoyhteisöissä? MIten tämä on kehittänyt sinua ja osaamistasi? Kielimatkallani opiskelin monikulttuurisessa ryhmässä mm. aasialaisten ja australialaisten opiskelijoiden kanssa. Opin toimimaan sujuvasti eri kulttuuritaustaisten ihmisten kanssa sekä ilmaisemaan itseäni selkeästi englannin kielellä ja tuomaan omat näkemykseni rohkeasti esille. Seuraan netin kautta useita kansainvälisiä lehtiä sekä blogeja, ja olen siksi hyvin perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Pystyn hyödyntämään tietoa myös Suomessa ja puhumaan vaikeistakin asioista ymmärrettävästi.

6 Ryhmätyö- ja johtamistaidot Mitä opit työskentelystä monikulttuurisessa ryhmässä tai ympäristössä? Esimerkiksi ryhmätyötaidot, ammattiosaaminen, tehokkuus ja ongelmanratkaisukyky, luovuus, kulttuuriset toimintamallit. Oletko toiminut kansainvälisissä ryhmissä kotimaassa tai vaihtoehtoisesti Internetin välityksellä, vaikkapa nettipeleissä tai verkkoyhteisöissä? Millaista osaamista olet kerryttänyt? Miten toimit monikulttuurisessa ryhmässä tai kansainvälisissä tilanteissa esimerkiksi opiskeluissa tai harrastuksissa? Miten eri roolit ovat vaikuttaneet osaamisesi? Missä onnistuit? Olen harrastanut pitkään jalkapalloa, mikä on kehittänyt varsinkin yhteistyötaitojani ja muiden mielipiteiden huomioimista. Pystyn siis ohjaamaan ryhmää yhteisiä tavoitteita kohti tehokkaasti ja sinnikkäästi. Joukkueemme on kansainvälinen ja yleensä vuorovaikutus tapahtuu englanniksi. Osaan toimia ryhmässä myös vieraalla kielellä ja erilaiset taustat huomioiden. Johtamistaitoni ovat kehittyneet monimutkaisista virtuaalipelejä pelatessa. Olen toiminut menestyksekkäästi johtajana joukkueessa, joka koostui pelaajista ympäri maailmaa. Onnistuin jakamaan vastuuta reilulla tavalla, mikä vaikutti positiivisesti ryhmähenkeen. Kielitaitoni sekä tietotekninen osaamiseni ovat myös kehittyneet paljon harrastukseni myötä.

7 Työhön liittyvä erityisosaaminen Miten ulkomaankokemus tai harrastus on auttanut sinua rakentamaan verkostoja yrityksiin ja henkilöihin? MIllaisia verkostoja sinulla on? Onko sinulla jokin harrastus tai kiinnostuksen kohde koulun ulkopuolella (esim. nettipelit, blogin kirjoittaminen, partion ohjaaminen, urheilujoukkueen kapteenina toimiminen, kansainvälisten asioiden seuraaminen ja niiden jakaminen sosiaalisessa mediassa)? Mitä tietoja ja taitoja olet oppinut sitä kautta? Mitä erityisosaamista olet saanut ulkomaankokemuksen tai harrastuksesi kautta? Mitä hyötyä siitä olisi hakemassasi työssä? Miten seuraat globaaleja ongelmia, trendejä tai tulevaisuuden haasteita harrastustesi, työsi tai opintojesi kautta? Mitä tai millaisia? MIten tietojasi voi hyödyntää työssä? Pitkän pesäpallourani aikana olen kerännyt sponsoreita ja samalla kartuttanut kontakteja useisiin yrityksiin ja organisaatioihin. Pystyn neuvottelemaan tehokkaasti haastavissakin tilanteissa ja yhdistämään kontaktieni kautta saatua informaatiota päätöksenteossa. Seuraan monia englantilaisia ja amerikkalaisia vloggaajia Youtubessa. Olen oppinut vlogeista hyödyllistä sanastoa myös työelämään liittyen, sellaisiakin sanontoja, joita ei opi koulukirjoista. Samalla olen kartuttanut kansainvälisiin trendeihin liittyvää osaamistani. Etsin vapaa-ajallani uteliaasti tietoa eri medioista, joten osaan ratkaista ongelmia uuden ja kansainvälisenkin tiedon avulla. Olen tämän vuoksi myös tehokas tiedonhakija.

8 Tietotekninen osaaminen Millaisia tietoteknisiä taitoja olet hyödyntänyt esimerkiksi kesätöissä tai harrastuksissa? Oletko oppinut uusia hyviä käytäntöjä? Mitä ohjelmia käytät päivittäisessä elämässäsi? Mitä etua niiden osaamisesta voisi olla tulevalle työnantajallesi? Onko sinulla piilotettuja taitoja? Olen käyttänyt harrastuksissani taitto- ja kuvankäsittelyohjelmia sekä julkaisujärjestelmiä, joita lehden tekeminen edellyttää. Minulla on siis hyvät tietotekniset taidot ja pystyn käyttämään ja yhdistelemään erilaisia ohjelmia tehokkaasti. Etsiessäni tietoa eri kurssitehtäviin tarkistan myös ulkomaisia lähteitä netissä. Sovellan tähän erilaisia tietoteknisiä ohjelmia. Lähteiden laatua arvioidessani myös kielitaitoni ja kriittinen ajattelukykyni ovat kehittyneet. Kirjoitin vaihto-oppilaana ollessani blogia, jossa kerroin tarkemmin kokemuksistani ja vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta. Opettelin sitä varten mm. kuvankäsittelyohjelman ja blogialustan sujuvan käytön. Käytän aktiivisesti myös muita sosiaalisen median sovelluksia kuten Twitteriä ja Instagrammia.Olen tehokas tietotekniikan käyttäjä ja pystyn hyödyntämään näitä taitoja myös työssäni. Lisää vinkkejä kansainvälistymiseen liittyen löydät osoitteesta Maailmalle.net/piilotettuosaaminen.

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Ammattiin opiskeleville

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN. Ammattiin opiskeleville KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Ammattiin opiskeleville Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille

KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille KANSAINVÄLISEN OSAAJAN TYÖKALUPAKKI TYÖNHAKUUN Korkekouluopiskelijoille Tunnista osaamisesi työnhakutilanteissa Tämän päivän työelämä tarvitsee uteliaita, sitkeitä ja tuottavia työntekijöitä. Osaamista

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta

Työhakemus ja CV: - CV kertoo historiasta Tampere 12.2.2014 Työhakemus ja CV: - Työhakemuksen tarkoitus on myydä à Myydä osaamistasi ja taitojasi - Kyse on mielikuvien luomisesta à Mitkä ovat tärkeimmät myyntivalttini, joilla vakuutan työnantajan

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas Linkkejä työpaikkasivustoille

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi.

Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Miten toimit, kun löydät sopivan työpaikkailmoituksen? Lue ilmoitus huolellisesti läpi. Selvitä ilmoituksesta pyydetäänkö sinua ottamaan yhteyttä: soittamalla, lähettämällä hakemus tai täyttämällä lomake.

Lisätiedot

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä on kansainvälinen kokemus? Kansainvälistä liikkuvuutta esim. vaihto-opiskelu,

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta

Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta Työhakemuksen täyttäminen Näin haet työtä Seurelta 1. Selaa työpaikkoja Löydät Seuren avoimet työpaikat kotisivultamme seure.fi kohdasta HAE TYÖTÄ Voit hakea työpaikkoja toimialan, kaupungin ja työn luonteen

Lisätiedot

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija

Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Hallat ry 25.11.2015 Saara Paavola, Kehittämisasiantuntija Miten päästä työhaastatteluun? Aseina hakemus, CV ja puhelin Näytä motivaatiosi! - Hakupapereissa: sanavalinnat, yleisvire tekstissä, käytä myönteisiä

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

ZZPP0500 Osaajan kehittyminen (5 op) opintojaksokuvauksessa Portfolion näkyvyys 1. vuoden sisältö: 2. Vuoden sisältö:

ZZPP0500 Osaajan kehittyminen (5 op) opintojaksokuvauksessa Portfolion näkyvyys 1. vuoden sisältö: 2. Vuoden sisältö: ZZPP0500 Osaajan kehittyminen (5 op) opintojaksokuvauksessa Portfolion näkyvyys 1. vuoden sisältö: Opiskelija tunnistaa aikaisemmin hankkimaansa osaamistaan opintojensa lähtökohtana, tekee kokoaman siitä

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

LAUSEPANKKI luokkien lukuvuosiarviointiin

LAUSEPANKKI luokkien lukuvuosiarviointiin LAUSEPANKKI 1.-2. luokkien lukuvuosiarviointiin SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS Mekaaninen lukeminen -Harjoittelet äänteitä ja kirjaimia. -Olet oppinut uusia äänteitä ja kirjaimia. -Osaat äänteet ja kirjaimet.

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA

MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA MERCURIA KAUPPIAITTEN KAUPPAOPPILAITOS MINÄ MERKONOMIOPISKELIJANA Olli Opiskelija Raportti Helmikuu 2013 SISÄLLYS sivu 1 MINÄ JA OSAAMISENI 1.1 Henkilökuva 1.2 Vahvuuteni ja kehittämiskohteeni (lisää sivunumerot

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa.

TYÖHAKEMUS. Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. TYÖHAKEMUS Työhakemus ja CV ovat ensimmäisiä asioita joihin työnantaja kiinnittää huomionsa. Työhakemuksen tarkoituksena on vakuuttaa työnantaja osaamisestasi ja sopivuudestasi avoimeen työpaikkaan. Hakemuksesi

Lisätiedot

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa?

Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Kaipaako työnantaja kansainvälistä osaajaa? Vuoden 2005 selvityksen perusteella vain puolet työnantajista arvosti kansainvälistä kokemusta. Ulkomaankokemusta pidettiin jopa rasitteena. Työelämä muuttuu,

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi. into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM & ENG Susanna Saarinen, koordinaattori career-tech@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Mistä löydän vinkkejä työnhakuun? Kandiopiskelijan CV ja hakukirje Urapalvelut Apua työnhakuun - Aalto

Lisätiedot

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE

SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00. Sirja Kulmala, KTM SEFE SPARRAUSAAMU Työnhaun dokumentit 26.1.2010 klo 9.00-11.00 Sirja Kulmala, KTM SEFE Workshop 4-5 henkilön ryhmissä Ryhmä jakaa keskenään hyviä käytäntöjä ja onnistuneita ratkaisuja - omat vahvuudet - osaamisesta

Lisätiedot

Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa?

Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa? Tarvitseeko työelämä kansainvälistä osaajaa? Mika Saarinen Ykiskön päällikkö Ammatillinen koulutus CIMO Sisältö Hieman taustaa Mitä kansainvälisyys työelämässä on nyt? Mitä kansainvälinen osaaminen on

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Boost your future career! Study Life - Go Abroad!

Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Töihin Verohallintoon

Töihin Verohallintoon Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus

Lisätiedot

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti?

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? 9.6.2015 Merja Enkovaara-Pälvi Urapalvelut 9.6.2015 1 ESITYKSEN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ Mitä lisäarvoa harjoittelu

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa 9.6.2016 Leena Mäkelä 4/5/13 Stadin ammattiopisto Suomen suurin ammattiopisto Ammattiopistossa toimivat Helsingin kaupungin järjestämä nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

TYÖELÄMÄVALMIUTENI kompetensseja tällä hetkellä

TYÖELÄMÄVALMIUTENI kompetensseja tällä hetkellä TYÖELÄMÄVALMIUTENI Tämä tehtävän avulla voit tarkastella omia vahvuuksiasi ja se on ensisijaisesti tarkoitettu sinulle, jolla on jo kokemusta työelämästä. Tavoitteena on, että saat apua ammatilliseen suunnitteluun

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä vastaanottaja, Virallinen, vastaanottajan nimi ja sukupuoli tuntematon

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Hiljaista tietoa syntyy kun yhteisöllistä keskustelua ja tiedonvaihtoa ei tapahdu vaan kommunikointi rajoittuu

Lisätiedot

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon

Hakemus Työhakemus. Työhakemus - Aloitus. Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon. Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon - Aloitus Hyvä Herra, Virallinen, vastaanottaja mies, nimi tuntematon Hyvä Rouva, Virallinen, vastaanottaja nainen, nimi tuntematon Hyvä Herra, Hyvä Rouva, Hyvä vastaanottaja, Hyvä vastaanottaja, Virallinen,

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/

Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön : https://oph.etapahtuma.fi/ Uudet kielten opetussuunnitelmat käytäntöön 25.9.2015: https://oph.etapahtuma.fi/ Ryhmätyö, vuosiluokkakokonaisuus 7-9 Kieli englanti Oppimäärä: A1/A2/B1/B2/ÄKO(ympyröi) Laaja-alainen osaaminen Tavoitteet

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi

Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi Näy netissä! Hio LinkedIn profiilisi kuntoon ja paranna näkyvyyttäsi 19.10.2015 1 Agenda Lyhyesti atalentista Miksi LinkedIn Profiilin hionti Kansikuva Otsikko Yhteystiedot Summary Skills Kiinnostuksenkohteet

Lisätiedot

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015

CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 CASE LASTEN JA NUORTEN ERITYISOHJAAJAN AMMATTITUTKINTO Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy Paula Helakari ja Marja Keväjärvi 10.2.2015 KOULUTTAJAN MERKITYS Tiedän omaavani taidot, joita ohjaamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Lukiolaisen. Kansainvälisyyspassi. Opiskelijan nimi

Lukiolaisen. Kansainvälisyyspassi. Opiskelijan nimi Lukiolaisen Kansainvälisyyspassi Opiskelijan nimi Opiskelijalle Tervetuloa vahvistamaan kansainvälisyysosaamistasi! Tutustu tähän kansainvälisyyspassiin ja pohdi, miten parhaiten edistät tärkeitä työelämä-

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Opiskelijan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Toimivia ratkaisuja monenlaisia ja tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Maahanmuuttajataustaisen opiskelijan ohjaaminen ja tuki Keudan aikuisopistossa Vastuukouluttajien ohjausosaaminen

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA

ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA ETAITAVA KV-JAKSON JA TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN OHJAAMISEN TUKENA Työpaikalla tapahtuvan oppimisen ohjauksen lähtökohtia On tärkeää, että opiskelija saa riittävästi tukea ja ohjausta Osaamiselle

Lisätiedot

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat

Opiskelijabrunssi. Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat 1 (5) Opiskelijabrunssi Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille - nimikorttipohjat Opiskelijabrunssin kuvaus Opiskelijabrunssi on vapaamuotoinen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo

Työnhaun asiakirjat eli paperit. 1. CV eli ansioluettelo TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV:ssä on perustiedot, koulutukset ja tutkinnot, työkokemus eli edelliset työpaikat, työharjoittelut ja työkokeilut, kielitaito,

Lisätiedot

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi

Lisätiedot

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti.

CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla on ollut tähän asti. TYÖNHAUN ASIAKIRJAT Työnhaun asiakirjat eli paperit 1. CV eli ansioluettelo CV on erittäin tärkeä työnhakuun liittyvä dokumentti, joka lähetetään työhakemuksen liitteenä. CV kertoo millainen työura sinulla

Lisätiedot

Näkemyksiä vapaaehtoistyön opinnollistamiseen. Tiina Laakso ja Niina Vuoristo lehtori, koulutusvastaava sosionomikoulutus, Turun AMK

Näkemyksiä vapaaehtoistyön opinnollistamiseen. Tiina Laakso ja Niina Vuoristo lehtori, koulutusvastaava sosionomikoulutus, Turun AMK Näkemyksiä vapaaehtoistyön opinnollistamiseen Tiina Laakso ja Niina Vuoristo lehtori, koulutusvastaava sosionomikoulutus, Turun AMK 1) Koulutuksen aikana opintojen suorittaminen työelämä-/ projektiyhteistyössä

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Työnhakuvalmennus 10.2.2011 Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Tunnetko itsesi, hahmotatko osaamisesi? Urasuunnittelun ja työnhaun onnistuminen perustuu hyvään itsetuntemukseen Työnhaku on osaamisesi

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti

Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi -projekti Toteutusaika 1.1.2011 31.12.2012 Rahoittajat Manner-Suomen ESR-ohjelma, (Etelä-Savon Ely-keskus) ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Ulkomaalaiset

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Tervetuloa työelämään!

Tervetuloa työelämään! Tervetuloa työelämään! VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN Etsi kiinnostava työpaikka Panosta hakemukseen Valmistaudu haastatteluun Ole aktiivinen ja ota yhteyttä sinua kiinnostaviin työpaikkoihin. Joskus työpaikka voi

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot