Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät. Pääjohtajan avauspuhe

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät. Pääjohtajan avauspuhe"

Transkriptio

1 Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät Pääjohtajan avauspuhe Vuodet olivat Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimus- LaskeTut hankkeen aikaa. THL aloitti tuolloin Lapsuuden tutkimuksen seuran, Nuorisotutkimusseuran ja Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnetin kanssa käytännön järjestää näitä lastensuojelututkimuksen päiviä. Päivien luonne on alusta lähtien ollut kansainvälinen. Ensimmäisiin tutkimuspäiviin saatiin peilauspintaa Australian lastensuojelun tutkimuskeskuksen työstä, toisiin Englannista lapsuuden sosiologiasta. Nyt kolmansilla päivillä meillä on puhujavieraat sekä USA:sta että Tanskasta. I warmly welcome you two, Dr William Madsen, The Taos Institute in Massachusetts, US and Dr Nina Tejs Jørring from the Child and Adolescent Psychiatry Center, Denmark, to build with us bridges across countries and across discourses to understand how to better serve children and families. Kun LaskeTut-hanke päättyi, näytti ilmeiseltä, että tarvitaan edelleen lastensuojelun tutkimuksen koordinointia sekä lastensuojelun strategista vahvistamista. Lastensuojelu edellyttää monitieteistä, eri menetelmin useista näkökulmista tehtävää ja eettisesti kestävää tutkimusta. THL suhtautuu tämän alueen tutkimus- ja kehittämistarpeisiin vakavasti. Tämän työn tueksi laitokseen asetettiin Monitieteinen lastensuojelututkimuksen kansallinen ryhmä nelivuotiskaudeksi Ryhmään kutsuttiin tutkijoita THL:n lisäksi kaikista yliopistoista ja eri tieteenaloilta sekä keskeisiä kansallisia asiantuntijoita ja vaikuttajia. 1

2 Vuoden 2016 alussa käynnistyi lastensuojelun kehittämistyössä muutakin. Juha Sipilän hallitus perusti kärkihankkeita viidelle painoalueelle. Yksi kärkihankkeista on Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma, LAPE-hanke. THL järjestää nyt nämä kolmannet lastensuojelun monitieteiset tutkimuspäivät yhteistyössä LAPE muutoshankkeen kanssa. Muina kumppaneina ovat mainittu monitieteinen lastensuojelututkimuksen ryhmä, aiemmat yhteistyökumppanit sekä uutena yhteistyökumppanina Lastenpsykiatriyhdistys. Lämmin kiitos kaikille tahoille mukanaolosta ja kiinnostuksestanne asiaan. Osallistujamäärä on ilahduttavan runsas. Osallistujia on ehkä enemmän ruutujen takana kuin paikan päällä kaikki seminaaripaikat täyttyivät kahden ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana. Tämä kertonee myös päivien ohjelman kiinnostavuudesta ja tärkeydestä. Kuulemme täällä 11 pääesitystä. 17 työryhmässä on yhteensä lähes 50 esitystä 35 tieteenalalta. Suurimmalla osalla suomalaisista elintaso, elämänlaatu ja elämäntavat ovat parantuneet merkittävästi erityisesti 1990-luvun jälkeen. Olen useassa puheessani sanonut, että koskaan aiemmin suomalaisten hyvinvointi ei ole ollut näin hyvällä tasolla kuin se on nyt. Tämä pätee, käytetäänpä melkein mitä hyvänsä mittaria. Toisaalta osa väestöstä jää paitsi tästä lisääntyvästä hyvästä. Elämme yhteiskunnassa, jossa osalla väestöä on paljon taloudellista vajetta, yhteiskunnallisen osallisuuden vajetta ja kuulluksi tulemisen vajetta. Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari kuvaa suomalaista huono-osaisuutta sivuun jäämisenä myönteisistä siirtymistä. Kaikilla käytetyillä mittareilla lasten ja nuorten suuren enemmistön tilanne on hyvä. Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä, heillä on ystäviä ja harrastuksia, he pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa ja kokevat vanhempien tukevan koulunkäyntiään. Väkivaltaa käytetään kotikasvatuksessa 2

3 yhä harvemmin. Lasten kasvuympäristö on aiempaa turvallisempi. Koulun osallistumiskulttuuri ja työilmapiiri ovat kohentuneet ja entistä useampi yläkoululainen pitää koulusta. Nuorten tupakointi ja alkoholinkäyttö sekä teiniraskaudet ovat vähentyneet. Pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten määrän kasvu on taittunut. Hyvinvoivan enemmistön arkea huonolaatuiset julkiset palvelut eivät horjuta. Kun läheiset ihmissuhteet toimivat, lapset pärjäävät. Hyvinvointi kuitenkin eriarvoistuu ja lapsuus erilaistuu Suomessa. Samalla kun enemmistö lapsista voi hyvin, pienellä osalla ongelmat jatkuvat ja kärjistyvät. Mittarista riippuen pahoinvointia tai hyvinvoinnin uhkia kohtaavien lasten osuus vaihtelee karkeasti arvioituna muutamista prosenteista yli 10 prosenttiin. Kahdeksan prosenttia yläkouluikäisistä on vailla läheistä ystävää. Jopa viidennes yläkouluikäisistä tytöistä kokee itsensä masentuneeksi. Teini-ikäisten tyttöjen joutuminen sairaalahoitoon itsensä vahingoittamisen vuoksi on lisääntynyt. Alle 18-vuotiaiden poikien kuolemansyynä itsemurha on Suomessa OECD-maiden yleisimpiä. Yläkouluikäisistä tai vanhemmista tytöistä useampi kuin joka viides on tilastojen mukaan kokenut merkittävää seksuaalista ahdistelua tai väkivaltaa. Nuorten huumekokeilut ovat lisääntyneet viime vuosina. Joka kymmenes yläasteikäisistä, joka kahdeksas lukiolaisista ja joka viides ammattiin opiskelevista nuorista on kokeillut huumeita. Edistystäkin on monilla alueilla: vielä vuosituhannen vaihteessa tupakoivien nuorten osuudet olivat lähes kaksi kertaa suurempia kuin nyt. Vähintään kerran kuussa humalaan juovien nuorten osuudet ovat puolittuneet runsaan kymmenen vuoden aikana. Kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset luvut ovat kuitenkin yhä korkeita. Alkoholi on yleensä myös perheen ongelma. Kun lapsi on lastensuojeluperustein tehtävän sijoituksen kynnyksellä, joka neljännen lapsen vanhemmalla on suuria päihdeongelmia. Ilmiön mittavuutta kuvaa, että lasta elää perheessä, 3

4 jossa vähintään toisella aikuisella on vakava päihdeongelma. Vain osa näistä lapsista sisältyy niiden lasten joukkoon, jotka ovat lastensuojelun avohuollon asiakkaana. THL tuottaa päätöksentekijöille monenlaista tutkimustietoa. Kuvaan pari näiden päivien teemaan liittyvää esimerkkiä. Eri rekistereitä yhdistellen on koottu tietoa kahdesta ikäkohortista. Tämä aineisto on tuottanut ainutlaatuista ja myös hätkähdyttävää - tietoa muun muassa lastensuojelun ja psykiatrian rajapinnoilta ja asiakkuuksien määristä. Vuonna 1987 syntyneistä joskus sijoitettuna olleista lapsista lähes puolet (49 %) oli ollut osastohoidossa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa jo ennen sijoitusta kodin ulkopuolelle. Usein lapsia erityisesti nuoria - myös siirrellään laitoksesta osastolle ja takaisin, ja hoitavalta taholta toiselle. Traumaattiset kokemukset eivät välttämättä häviä mihinkään lapsuuden ja nuoruuden aikana, vaikka niiden kanssa työskennellään. Näihin tutkimuksiin perustuen integroitu lapsilähtöinen auttaminen ja erityistason asiantuntijoiden jalkautuva tuki hoitajien ja kotien arkeen on ollut varsin perusteltua sisällyttää keskeiseksi kehittämisen kohteeksi LAPE-hankkeessa. Lastensuojelun ja psykiatrian yhteiset kysymykset eivät rajoitu vain lapsiin ja nuoriin, vaan ne ulottuvat aikuisuuteen. Sijoituksen jälkeen osastotasoista psykiatrista erikoissairaanhoitoa on saanut sijoitettuna olleista miehistä viisinkertainen määrä ja naisista kolminkertainen verrattuna vastaavan ikäiseen väestöön. Kaikista vuonna 1987 syntyneistä 29 % oli käyttänyt psyykenlääkkeitä 25. ikävuoteen mennessä. Sijoitettuna olleista naisista peräti 80 % ja miehistä 74 % oli joko ostanut psyykenlääkettä tai saanut psykiatrista syistä poliklinikka- tai osastohoitoa. 4

5 Kohorttitutkimuksemme osoittaa myös, että jos vuonna 1987 syntyneen, sijoitettuna olleen lapsen vanhempi on saanut psykiatrista hoitoa, myös lapsi on vuotiaana ollut psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa kaksi kertaa useammin kuin väestön vastaavan ikäinen verrokki. Palvelujen integraation parantamisen tarve on tullut vahvasti esiin aikuispsykiatrian ja lastensuojelun yhteistyössä. THL:n tutkimuksessa tarkasteltiin sijoituksen kynnyksellä olevien lasten tilannetta. Sosiaalityöntekijöiden arvion mukaan lähes 60 % lapsista asui perheessä, jossa vanhemman mielenterveysongelma oli selkeästi havaittavissa. Myös lasten psyykkinen oireilu oli näkyvää kahdella kolmesta sijoitustilanteessa olevasta lapsesta. Joka kolmas tutkittu lapsi ei ollut saanut mielenterveyspalveluja, vaikka tarvetta on arvioitu olleen paljon. Valtakunnallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpanossa palveluiden kehittämisessä pääpainopiste on ollut aikuisten palveluiden kehittämisessä. Lasten, nuorten ja perheiden sekä ikääntyneiden mielenterveysja päihdepalveluiden kehittäminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Mielenterveyden edistäminen sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäiseminen ansaitsisi kehitystyössä nykyistä suuremman painoarvon. Suunnitelman jatkoksi tarvitaan valtakunnallista ohjausta palvelujen riittävyyden, sisällön ja laadun varmistamiseksi. Avohoitopalvelujen ja erityisesti intensiivisen avohoidon toimintojen lisäämiseen on kiistaton tarve. Ongelmana avohoidossa ovat edelleen monin paikoin liian pitkät jonotusajat, riittämätön avokäyntien tiheys sekä vanhakantainen vastaanotto- tai poliklinikkatyyppinen toimintatapa. 5

6 Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamistavat ovat muuttuneet kilpailu- ja hankintalainsäädännön muutosten myötä. Pahimmillaan hankintojen kilpailutus pirstaloi hoitopalveluita hyvin kapeasti määritellyiksi ja irrallisiksi jääviksi palvelutuotteiksi ottamatta huomioon mielenterveys- ja päihdeongelmista kuntoutumisessa keskeistä hoidon jatkuvuutta sekä laaja-alaisen verkostoyhteistyön tarvetta. Hyvät lastensuojelupäivien osanottajat Ongelmien ja haasteiden lisäksi näillä päivillä saadaan kuulla myös hyviä kokemuksia onnistuneesta yhteistyöstä niin asiakkaiden ja potilaiden kanssa kuin ammattilaisten välillä. Kuulemme tuloksia varhaisesta tuesta perheille ja lapsen mahdollisuuksista kasvaa terveenä ja hyvinvoivana. Saamme myös tutustua erilaisiin orientaatioihin auttamistyössä. Aidosti monitieteinen, moniammatillinen sekä monitoimijainen yhteistyö vaatii paljon - ei vain aikaa, vaan myös asettumista ja asennoitumista jokaiselta. Siksipä puhe integraatiosta, yhteistyöstä, saumattomuudesta, asiakaslähtöisyydestä ja osallisuudesta on edelleen tämän ajan sanastoa. Palvelujärjestelmä, jonka tulisi kyetä auttamaan oikea-aikaisesti, asiakkaita kuunnellen ja kokonaisvaltaisesti, on monimutkainen eläin. Sen toimintaa muokkaavat taloudelliset suhdanteet, vallitsevat arvot, lainsäädäntö, erilaiset strategiset linjaukset, hallinnolliset rakenteet sekä ohjaus ja valvonta. Kaikki tämä yhdessä tuottaa joko heikosti, kohtuullisesti tai erinomaisesti toimivia palveluita. Tulos riippuu siitä, missä määrin erilaiset järjestelmään vaikuttavat tekijät saadaan toimimaan samaan suuntaan. Kestävää tulosta syntyy kun asioita tarkastellaan monipuolisesti, erilaisia kokemuksia ja tiedonlajeja hyödyntäen, ennakoivaa vaikutusten arviointia ja riittävää eettistä harkintaa harjoittaen. 6

7 Näiden päivien teema Mitä mieltä?! haastaa kuuntelemaan toista ja oikeastaan vielä enemmän: kuulemaan toisen sanoma ja näkökulma. Asetutaan nyt näinä päivinä kunnioittavasti kuulolle, ollaan uteliaita uuteen näkökulmaan tutusta asiasta. Meillä on mahdollisuus tutustua erilaisten tutkimusten tuloksiin sekä kysyä rohkeasti ja luottamuksen ilmapiirissä lisää ja tarkemmin. Meillä on tilaisuus miettiä viheliäisiäkin kysymyksiä monelta kantilta ja yhdessä. Tervetuloa, nauttikaa kattauksesta! 7

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola 1 Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa ja kokevat vanhempien tukevan koulunkäyntiään. Väkivaltaa

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 14.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari Nuorten mielenterveys Jaana Suvisaari tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö 28.2.2017 Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Nuoruusikä: 13 22 -vuotiaat 28.2.2017 Nuorten

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus YTM Kaisa-Elina Kiuru, Tampereen yliopisto YTT Anna Metteri, Tampereen yliopisto III

Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus YTM Kaisa-Elina Kiuru, Tampereen yliopisto YTT Anna Metteri, Tampereen yliopisto III Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuus YTM Kaisa-Elina Kiuru, Tampereen yliopisto YTT Anna Metteri, Tampereen yliopisto III monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät Hotari

Lisätiedot

Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä

Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Raija Harju-Kivinen 3.11.2014 1 Miksi lasten ja lapsiperheiden asiat on tärkeitä nostaa keskusteluun? Raija Harju-Kivinen

Lisätiedot

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 18.10.2013 1

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS psykiatriassa

Ajankohtaista HUS psykiatriassa Ajankohtaista HUS psykiatriassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät, 30.10.2014 Matti Holi Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Rakenneuudistus: Viimeisten vuosien muutosprosessi, joka on kulminoitumassa

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys. Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL

Suomalaisten mielenterveys. Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL Suomalaisten mielenterveys Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL 1 Mitä suomalaisten mielenterveydestä tiedetään? Aikuisväestöä koskevia epidemiologisia tutkimuksia Mini-Suomi (1977-1980), Terveys

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Turku, 09.05.2016 Mielenterveyspalvelut muutoksessa Psykiatrian sairaalahoidon

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku:

Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Ulkomaalaistaustaisen nuoren psyykkisen tuen asiakaspolku: Työryhmässä mukana: Nupoli, Tyttöjen Talo, Ohjaamo, Opiskelija- ja kouluterveydenhuolto, Vamos, Oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia

Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia Päätösten tueksi: Länsi-Suomen mielenterveyskyselyn tuloksia - Kristian Wahlbeck THL Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto Länsi-Suomen mielenterveyskysely seuraa tutkimuksen keinoin mielenterveyden

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hallituksen kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hanne Kalmari 5.4.2016 Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea

Lisätiedot

Lapsen puheeksi ottaminen

Lapsen puheeksi ottaminen Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen

Lisätiedot

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta?

Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Miten nuoret voivat nuorisopsykiatrian näkökulmasta? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan nuorisopsykiatrian yksikkö Psykologi Jaakko Hakulinen & sosiaalityöntekijä Riitta Pellinen 1 Nuorisopsykiatrian yksiköstä

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva

Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut Kick off. Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Palvelurakennetyöryhmä Perhe- ja sosiaalipalvelut 17.1.2017 Kick off Tanja Penninkangas peruspalvelujohtaja Järvi-Pohjanmaan perusturva Perhe- ja sosiaalipalvelut NEUVONTA ja OHJAUS, sosiaaliasiamiestoiminta

Lisätiedot

SUKELLUS LASTENSUOJELU- REKISTERIIN

SUKELLUS LASTENSUOJELU- REKISTERIIN SUKELLUS LASTENSUOJELU- REKISTERIIN Sijoitettujen lasten ja psykiatrian yhteiset asiakkaat Martta Forsell Tilastot ja rekisterit yksikkö 20.11.2018 Sukellus lastensuojelurekisteriin / Martta Forsell 1

Lisätiedot

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen!

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! 31.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö 2 22.5.2017 LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana

ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana ICEHEARTS PITKITTÄISTUTKIMUS Iceheartsin hyödyt vanhempien ja kasvattajien arvioimana Kaija Appelqvist-Schmidlechner Erikoistutkija, FT, dosentti 22.2.2018 Icehearts / Appelqvist-Schmidlechner & Kekkonen

Lisätiedot

THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä

THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä THL:n ilmiötyö: Työikäisten päihde- ja mielenterveysongelmat yhdessä 14.5.2018 Aikuisten mielenterveys- ja päihdeongelmat yhdessä -työryhmä 1 Lähtökohtana: 13.4.2018 Markkula 2 Ketkä mukana? Jaana Markkula

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

Monialaisen arvioinnin ja avun varmistamisen prosessi Lape-ohjelman osana Leena Normia-Ahlsten

Monialaisen arvioinnin ja avun varmistamisen prosessi Lape-ohjelman osana Leena Normia-Ahlsten Monialaisen arvioinnin ja avun varmistamisen prosessi Lape-ohjelman osana Työryhmä Jukka Mäkelä, Marke Hietanen-Peltola, Päivi Petrelius, Marjatta Kekkonen Taustaryhmä: THL - STM - OPH OKM -aivoriihi Kansainvälinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi. Jyväskylä, Paviljonki Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Jyväskylä, Paviljonki 16.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET

KAINUUN PERHEKESKUKSET KAINUUN PERHEKESKUKSET 8.3.2018 Helena Saari Perhekeskusvastaava Kainuun sote pähkinänkuoressa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä tuottaa seitsemälle kunnalle kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija

YHDESSÄ!-ohjelma. Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija YHDESSÄ!-ohjelma Yhteiskehittämispäivä Monitoimijainen perhetyö ja perhekuntoutus 1.3.2018 Laura Nyyssönen lastensuojelun kehittämisasiantuntija MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos ja LAPE-työ

Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos ja LAPE-työ Työvaliokunta 15.8 Toimialajohtaja Mika Forsberg, perhe- ja sosiaalipalvelut, Phhyky Muutosagentti Elina Vesterinen, lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma Päijät-Häme Lapsiperhepalvelujen rakennemuutos

Lisätiedot

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL. Miten lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen näkyy ohjeistuksessa THL:n ja Helsingin yliopiston

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen

Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Katsaus Lapin päihdetilanteeseen Rundi 2013 Tupakka, päihteet- ja (raha)pelit, -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn Ylitarkastaja Marika Pitkänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA THL:n strategia 2015 OMAKUVA THL SUOJELEE JA EDISTÄÄ VÄESTÖN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Päämääränämme on turvata suomalaisten hyvä elämä oikeudenmukaisessa, kestävässä

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL. 4.2.

MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL. 4.2. MITÄ NUORILLE KUULUU? NUORTEN HYVINVOINTI KOHORTTI -97 - TUTKIMUKSEN MUKAAN MIKA GISSLER, TUTKIMUSPROFESSORI, THL 4.2.2019 Terveys 1 SEURANTA VUONNA 1987/97 SYNTYNEISTÄ Kaikki Suomessa vuonna 1987/97 syntyneet,

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk 30.5.2017 Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sotepalveluiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajat Heterogeeninen ryhmä ulkomailla syntyneitä Suomessa oleskelevia ihmisiä: Suomessa työskentelevät tai

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveys

Seksuaali- ja lisääntymisterveys Seksuaali- ja lisääntymisterveys 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 11.11.2015 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys ja kilpailukyky

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY

KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY KUKAAN EI TIEDÄ - JOS KUKAAN EI KYSY Nuorten kokemuksia erosta, mielenterveydestä ja päihteistä 24.5.2017 KM Sofia Virta Pinja Uutela ja Mona Tuomi 26.4.2018 Moip!- projektityöntekijä Mona Entinen Moip!-ryhmäläinen

Lisätiedot

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Ehkäisevä työ kuuluu kaikille 19.6.2017, Lahti kehittämispäällikkö Jaana Markkula Päihteet ja riippuvuudet -yksikkö 19.6.2017 Markkula 1 Tekemätön työ näkyy haittoina

Lisätiedot

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Sosiaali- ja terveysvaliokunta 06.10.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE - rahoitus ja vaikuttavuus Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. 1 LAPE-kärkihankkeen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 4-5. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast Lapset ja perheet muutosohjelma (LAPE) Kansallinen hallituksen kärkihanke 2017-2018 Kaikki maakunnat mukana, lla kaikki 30 kuntaa

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille

Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille En taho!! Taho-auto Liikkuvan palvelun malli koulukieltäytyjille Kehittämisprosessin monialaisuus Ajatus lähtenyt nuorisopsykiatrian käytännön tarpeesta Eksotella kokemusta liikkuvista palveluista Koulukieltäytyminen

Lisätiedot