TEMPPELIN VIHKIMISEN MUISTOJUHLA

Transkriptio

1 [sivu 1809] LUKU 164 TEMPPELIN VIHKIMISEN MUISTOJUHLA SILLÄ aikaa kun Pellan leiriä pystytettiin, Jeesus, joka otti mukaansa Natanaelin ja Tuomaksen, meni salaa Jerusalemiin osallistuakseen temppelin vihkimisen muistojuhlaan. Vasta kun he jo olivat Betanian kahluupaikalla ylittäneet Jordanin, kummallekin apostolille valkeni, että heidän Mestarinsa oli matkalla Jerusalemiin. Tajutessaan, että hän tosiaankin aikoi olla läsnä vihkimisjuhlassa, he esittivät hänelle mitä vakavimman vastalauseensa ja koettivat kaikin mahdollisin perusteluin saada hänet luopumaan aikomuksestaan. Mutta heidän ponnistelunsa olivat tuloksettomia; Jeesuksen päätös Jerusalemissa-käymisestä oli peruuttamaton. Kaikkiin heidän pyyntöihinsä ja varoituksiinsa, jotka tähdensivät sanhedrinin armoille jättäytymisen mielettömyyttä ja vaarallisuutta, hän vastasi vain: "Ennen kuin hetkeni lyö, tahtoisin antaa näille Israelin opettajille vielä yhden tilaisuuden valon näkemiseen." He taivalsivat eteenpäin, kohti Jerusalemia, ja molemmat apostolit toivat jatkuvasti esille pelontuntemuksiaan ja lausuivat julki epäilyksiään siitä, oliko tällaiseen, ilmiselvästi hullunrohkeaan hankkeeseen ryhtyminen kovin viisasta. He saapuivat Jerikoon noin puoli tuntia neljän jälkeen ja valmistautuivat majoittumaan sinne yöksi. 1. KERTOMUS LAUPIAASTA SAMARIALAISESTA

2 Tuona iltana Jeesuksen ja kahden apostolin ympärille kerääntyi melkoinen ihmisjoukko esittämään kysymyksiä, joista moneen vastasivat apostolit, kun toiset kysymykset taas käsitteli Mestari. Illan kuluessa muuan lainoppinut, joka koetti saada Jeesuksen sotketuksi kompromettoivaan kiistelyyn, sanoi: "Opettaja, haluaisin kysyä sinulta, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä ikuisen elämän periäkseni." Jeesus vastasi: "Mitä sanovatkaan laki ja profeetat; miten luet pyhiä kirjoituksia?" Lakimies, joka tunsi sekä Jeesuksen että fariseusten opetukset, vastasi: "Rakastamaan Herraa Jumalaa koko sydämelläsi, mielelläsi, sielullasi ja voimallasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Silloin Jeesus sanoi: "Oikein vastasit; jos todellakin niin teet, se vie sinut iäiseen elämään." Mutta lainoppinut ei ollut tätä kysymystä esittäessään täysin vailla taka-ajatuksia. Ja halutessaan osoittaa olevansa itse kelvollinen ja samalla toivoen voivansa nolata Jeesuksen hän rohkaistui esittämään vielä toisen kysymyksen. Hivuttautuessaan vähän lähemmäksi Mestaria hän sanoi: "Mutta, Opettaja, haluaisin sinun kertovan minulle, kuka oikeastaan on lähimmäiseni?" Lakimies esitti tämän kysymyksen toivoessaan saavansa Jeesuksen ansaan niin, että tämä lausuisi jotakin, joka sotisi juutalaista lakia vastaan, se kun määritteli lähimmäiset "oman kansan lapsiksi". Juutalaisten mielestä kaikki muut olivat "pakanakoiria". Tämä lainoppinut oli tietyssä määrin perillä Jeesuksen opetuksista, ja siksi hän vallan hyvin tiesi, että Mestari ajatteli asiasta toisin. Näin ollen hän toivoi saavansa Mestarin sanomaan jotakin, joka voitaisiin selittää hyökkäykseksi pyhää lakia vastaan. [sivu 1810] Mutta Jeesus näki lainoppineen motiivin, ja sen sijaan, että olisi mennyt ansaan, hän ryhtyikin kertomaan kuulijoilleen tarinaa -- tarinaa, jonka jokainen jerikolainen kuulijakunta olisi arvostanut korkealle. Jeesus sanoi: "Muuan mies taittoi matkaa Jerusalemista Jerikoon, kun hän joutui julmien maantierosvojen kynsiin. Nämä ryöstivät hänet, riisuivat hänet alastomaksi ja mukiloivat, ja paikalta poistuen he jättivät hänet puolikuoliaana niille sijoilleen. Ei aikaakaan, kun sattumoisin eräs pappi kulki samaa tietä, ja tullessaan haavoissaan makaavan miehen kohdalle hän tämän surkean tilan nähtyään meni ohi tien toista puolta. Ja samalla tavoin teki myös muuan leeviläinen. Kun tämä tuli paikalle ja näki

3 miehen, hänkin kulki ohi tien toista laitaa. Kävikin niin, että hetken päästä muuan Jerikoon matkalla oleva samarialainen kohtasi tämän haavoitetun miehen, ja kun hän näki, miten tämä oli tullut ryöstetyksi ja mukiloiduksi, sääli sai hänestä vallan, ja hän meni miehen luo, sitoi tämän haavat ja lääkitsi niitä öljyllä ja viinillä. Sitten hän nosti miehen oman juhtansa selkään ja toi hänet tänne majataloon ja piti hänestä huolta. Ja aamulla hän kaivoi kukkarostaan jonkin summan rahaa ja antaessaan sen majatalon isännälle sanoi: 'Pidä hyvää huolta ystävästäni, ja jos kulut ovat suuremmat, maksan sinulle lisää tullessani taas takaisin.' Sallikaa minun nyt kysyä teiltä: Kuka näistä kolmesta osoittautui ryövärien käsiin joutuneen lähimmäiseksi?" Ja kun lainoppinut huomasi langenneensa omaan kuoppaansa, hän vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Ja Jeesus sanoi: "Mene ja tee samoin." Lainoppinut vastasi "se, joka osoitti laupeutta", jottei hänen tarvinnut lausua tuota inhottavaa sanaa 'samarialainen'. Lakimies oli pakotettu antamaan kysymykseen "kuka on lähimmäiseni?" juuri sen vastauksen, jonka Jeesus halusi siihen annettavaksi ja joka, jos Jeesus olisi sen lausunut, olisi vienyt hänet suoraa päätä syytteeseen kerettiläisyydestä. Paitsi, että Jeesus saattoi epärehellisen lakimiehen häpeään, hän kertoi kuulijoilleen lisäksi kertomuksen, joka oli yhdellä kertaa sekä kaunis kehotus kaikille hänen seuraajilleen että kirvelevä moite kaikille juutalaisille heidän tavastaan suhtautua samarialaisiin. Ja tämä kertomus on jatkuvasti edistänyt veljellistä rakkautta kaikkien niiden keskuudessa, jotka myöhempinä aikoina ovat uskoneet Jeesuksen evankeliumiin. 2. JERUSALEMISSA Jeesus oli osallistunut lehtimajanjuhlille siinä mielessä, että hän saisi julistaa evankeliumia Rooman valtakunnan kaikista osista saapuville pyhiinvaeltajille. Vihkimisjuhlille hän meni nyt vain yhtä tarkoitusta varten: antamaan sanhedrinille ja juutalaisjohtajille vielä yhden tilaisuuden valon näkemiseen. Näiden muutamien Jerusalemissa vietettyjen päivien tärkein tapahtuma sattui perjantai-iltana Nikodemuksen kodissa. Sinne oli kokoontunut puolen kolmattakymmentä juutalaisjohtajaa, jotka uskoivat Jeesuksen opetukseen. Ryhmään kuului neljätoista miestä, jotka olivat parhaillaan tai jotka olivat vähän

4 aikaisemmin olleet sanhedrinin jäseniä. Kokouksessa olivat mukana myös Eber, Matadormus ja Joosef Arimatealainen. Tässä tilaisuudessa Jeesuksen kaikki kuulijat olivat oppineita miehiä, ja Mestarin tälle kunnianarvoisalle ryhmälle esittämien huomioiden laaja-alaisuus ja syvällisyys hämmästyttivät sekä näitä oppineita että hänen kahta apostoliaan. Näin laajaa oppineisuutta ja näin syvällistä ihmisten sekä maallisten että uskonnollisten asioiden tuntemusta hän ei ollutkaan tuonut julki sitten aikojen, jolloin hän oli opettanut Aleksandriassa, Roomassa ja Välimeren saarilla. Kun tämä pieni kokous hajaantui, kaikki poistuivat paikalta Mestarin persoonallisuuden mykistäminä, hänen uljaan käytöksensä lumoamina ja mieheen itseensä rakastuneina. He olivat koettaneet antaa Jeesukselle neuvoja ajatellen, että hän toivoi voittavansa loputkin sanhedrinin jäsenet puolelleen. Mestari kuunteli heidän kaikkia ehdotuksiaan tarkkaavaisesti mutta sanaakaan sanomatta. [sivu 1811] Hän tiesi hyvin, ettei mikään heidän suunnitelmistaan toisi tuloksia. Hän arveli, ettei juutalaisjohtajien enemmistö koskaan hyväksyisi valtakunnan evankeliumia, mutta siitä huolimatta hän antoi heille kaikille vielä tämän yhden tilaisuuden valinnan tekemiseen. Mutta kun hän tuona iltana yhdessä Natanaelin ja Tuomaksen kanssa suuntasi kulkunsa Öljymäelle siellä yöpyäkseen, hän ei ollut vielä tehnyt päätöstä menetelmästä, jolla hän vielä kerran toisi toimintansa sanhedrinin tietoisuuteen. Sinä yönä Natanael ja Tuomas nukkuivat varsin vähän; he olivat Nikodemuksen talossa kuulemastaan liian ihmetyksissään. He pohdiskelivat paljon sitä, mitä Jeesus oli lopuksi sanonut sanhedrinin entisten ja nykyisten jäsenten tekemästä tarjouksesta, jonka mukaan nämä olisivat menneet yhdessä hänen kanssaan seitsenkymmenpäisen sanhedrinin eteen. Mestari sanoi: "Ei, veljeni, se olisi täysin tarkoituksetonta. Te vain moninkertaistaisitte vihan, jonka kohteeksi joudutte, mutta ette vähäisimmässäkään määrin lieventäisi vihaa, jonka he kohdistavat minuun. Menkää, itse kukin, toimittamaan Isän asioita niin kuin henki teitä johdattaa, samalla kun vielä kerran tuon valtakunnan heidän tietoonsa

5 tavalla, jolla Isä kenties ohjaa sen tekemään." 3. SOKEAN KERJÄLÄISEN PARANTAMINEN Seuraavana aamuna kaikki kolme menivät aamiaiselle Martan kotiin Betaniassa, minkä jälkeen he menivät välittömästi Jerusalemiin. Kun Jeesus ja hänen kaksi apostoliaan tuona sapattiaamuna lähestyivät temppeliä, he kohtasivat erään tunnetun kerjäläisen, sokeana syntyneen miehen, joka istui tavallisella paikallaan. Vaikkeivät nämä mierolaiset kerjänneet eivätkä saaneet almuja sapattipäivänä, heidän sallittiin kuitenkin tuolla tavoin istuskella tavanomaisilla paikoillaan. Jeesus pysähtyi ja katseli tätä kerjäläistä. Siinä tätä sokeaksi syntynyttä miestä katsellessaan hänen mieleensä juolahti ajatus, miten hän vielä kerran saisi tehtäväänsä maan päällä sanhedrinin ja muiden juutalaisjohtajien ja uskonnonopettajien huomion kohteeksi. Kun Mestari seisoi siinä sokean miehen edessä syviin aatoksiin vaipuneena, Natanael, joka pohdiskeli, mikä mahtoi olla tämän miehen sokeuden syy, kysyi: "Mestari, kuka teki syntiä, tämä mieskö vai hänen vanhempansa, niin että hänen piti syntyä sokeana?" Rabbit opettivat kaikkien tällaisten tapausten, joissa oli kysymys synnynnäisestä sokeudesta, olevan synnin aiheuttamia. Ei ollut kylliksi siinä, että lapset siitettiin ja että he syntyivät synnissä, vaan lapsi saattoi kaiken lisäksi syntyä sokeana rangaistukseksi jostakin hänen isänsä tekemästä erityisestä synnistä. He opettivat jopa sellaista, että lapsi itse saattoi tehdä syntiä ennen tähän maailmaan syntymistään. He opettivat myös, että tuonkaltaiset vajavaisuudet voivat aiheutua äidin jostakin odotusaikaisesta synnistä tai muusta mieliteosta. Kaikkialla noilla seuduilla vallitsi kaukaa menneisyydestä periytynyt usko jälleensyntymiseen. Vanhemmat juutalaisopettajat samoin kuin Platon, Filon ja monet essealaiset eivät kiistäneet teoriaa, jonka mukaan ihmiset saavat yhden inkarnaation aikana niittää, mitä ovat jonkin aikaisemman olemassaolon aikana kylväneet. Uskottiin toisin sanoen, että yhden elämän aikana oltiin sovittamassa

6 syntejä, jotka oli tehty edellisten elämäin aikana. Mestari huomasi, että oli vaikea saada ihmiset uskomaan, ettei heidän sielullaan ollut ollut aikaisempia olemassaoloja. Vaikka sellainen tuntuukin kovin epäjohdonmukaiselta, jos kerran tällaisen sokeuden oletettiin olevan synnin seuraamus, juutalaiset pitivät kuitenkin äärimmäisen ansiokkaana tekona sitä, että he antoivat almuja näille sokeille kerjäläisille. Sokeiden olikin tapana taukoamatta messuta ohikulkijoille: "Oi helläsydämiset, lantti sokealle, ja ansiolistanne pitenee." Jeesus ryhtyi keskustelemaan tästä tapauksesta Natanaelin ja Tuomaksen kanssa, eikä pelkästään siksi, että hän oli jo päättänyt käyttää tätä sokeaa miestä keinona, jolla hän tuona päivänä vielä kerran toisi lähetystehtävänsä huomiota herättävästi juutalaisten johtomiesten tietoisuuteen, [sivu 1812] vaan myös siksi, että hän aina rohkaisi apostolejaan etsimään kaikkien ilmiöiden -- olkoot luonnonilmiöitä tai hengellisiä ilmiöitä -- todellisia syitä. Hän oli useasti kehottanut heitä välttämään yleistä alttiutta lukea tuiki tavanomaiset fyysiset tapahtumat hengellisistä syistä johtuviksi. Jeesus päätti käyttää tätä kerjäläistä tuota päivää koskevissa toimintakaavailuissaan, mutta ennen kuin hän teki mitään tämän Joosia-nimisen sokean miehen hyväksi, hän riensi antamaan vastauksen Natanaelin kysymykseen. Mestari sanoi: "Ei tehnyt tämä mies eivätkä tehneet hänen vanhempansakaan syntiä, niin että Jumalan teot tulisivat hänessä ilmi. Häntä tämä sokeus on kohdannut täysin luonnonmukaisen tapahtumakulun seurauksena. Mutta nyt meidän on, niin kauan kuin on valoisaa, tehtävä Hänen tekojaan, joka minut lähetti, sillä se pimeys on eittämättä lankeava, jolloin tulee olemaan mahdotonta tehdä sitä työtä, johon olemme ryhtymässä. Tässä maailmassa ollessani olen maailman valo, mutta se hetki ei ole kaukana, jolloin en ole luonanne." Nämä sanat lausuttuaan Jeesus sanoi Natanaelille ja Tuomakselle: "Luokaamme näkemisen kyky tälle sokealle miehelle tänä sapatin päivänä, jotta kirjanoppineilla ja fariseuksilla olisi heidän tavoittelemansa kaikin puolin selkeä

7 tilaisuus Ihmisen Pojan syyttämiseen." Sen jälkeen hän kumartui, sylkäisi maahan ja sekoitti saven sylkyyn ja puhuessaan tästä kaikesta niin, että sokea mies sen saattoi kuulla, hän astui Joosian luo ja asetti saven hänen sokeille silmilleen sanoen: "Mene, poikani, ja pese tämä savi pois silmistäsi Siiloamin lammikossa ja saat välittömästi näkösi." Ja kun Joosia oli sanotulla tavalla Siiloamin lammikossa peseytynyt, hän palasi ystäviensä ja perheensä luo näkevänä. Kerjäläinen kun aina oli ollut, hän ei muusta tiennyt. Niinpä hän näkökyvyn luomisen aiheuttaman ensi kiihtymyksen asetuttua palasi tavanomaiselle almujenanojan paikalleen. Kun hänen ystävänsä, naapurinsa ja kaikki, jotka olivat aikaisemmilta ajoilta tunteneet hänet, huomasivat, että hän pystyi näkemään, he kaikki sanoivat: "Eikö tämä olekaan Joosia, sokea kerjäläinen?" Jotkut sanoivat, että se oli hän, kun toiset taas sanoivat: "Ei, vaan se on joku, joka on kuin hän, paitsi että tämä mies kykenee näkemään." Mutta kun he kysyivät mieheltä itseltään, tämä vastasi: "Minä se olen." Kun he ryhtyivät kyselemään häneltä, miten hän kykeni näkemään, hän vastasi heille: "Muuan Jeesukseksi sanottu mies kulki tätä tietä ja keskustellessaan ystäviensä kanssa minusta hän sekoitti sylkeä saveen, voiteli silmäni ja käski minun mennä peseytymään Siiloamin lammessa. Tein, mitä tämä mies käski minun tehdä, ja siinä samassa sain näköni. Eikä siitä ole kuin muutama tunti. Enkä minä vielä monestakaan näkemästäni tiedä sen merkitystä." Ja kun ihmiset, joita alkoi kertyä hänen ympärilleen, kysyivät, mistä he voisivat löytää sen oudon miehen, joka oli hänet parantanut, Joosia ei osannut vastata muuta kuin, ettei hän sitä tiennyt. Tämä on eräs omituisimmista Mestarin kaikista ihmeteoista. Tämä mieshän ei pyytänyt parantamista. Hän ei tiennyt, että se Jeesus, joka oli käskenyt hänen peseytyä Siiloamissa ja luvannut hänelle näkökyvyn, oli Galilean profeetta, joka oli saarnannut Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikana. Tämä mies ei suurestikaan uskonut sellaiseen, että hän saisi näkökykynsä, mutta tuon ajan ihmisillä oli luja luottamus sellaiseen, että suurmiehen tai pyhän miehen sylky sai aikaan tuloksia; ja Jeesuksen keskustelusta Natanaelin ja Tuomaksen kanssa Joosia oli päätellyt, että hänen hyväntekijäkseen osoittautuva mies oli suurmies, oppinut opettaja tai pyhä profeetta, ja siksi hän teki niin kuin Jeesus häntä käski.

8 Oli kolme syytä siihen, miksi Jeesus käytti savea ja sylkyä ja käski miehen peseytyä symbolisessa Siiloamin lammikossa: 1. Kysymyksessä ei ollut ihmeteko, joka olisi tehty vastauksena asianomaisen omaamaan uskoon. Tämä oli ihme, jonka Jeesus päätti tehdä palvellakseen omaa tarkoitustaan, mutta jonka hän järjesti niin, että tämä mies saisi siitä pysyvää hyötyä. [sivu 1813] 2. Koska sokea ei ollut pyytänyt parantamista ja koska hänen uskonsa oli vähänlaista, näihin aineellisiin tekoihin turvauduttiin hänen rohkaisemisensa tarkoituksessa. Hän tosiaankin uskoi siihen taikauskoiseen käsitykseen, että sylky olisi tehokasta, ja hän tiesi Siiloamin lammikon puolittain pyhäksi paikaksi. Mutta hän olisi tuskin mennyt sinne, ellei olisi ollut välttämätöntä pestä pois hänen silmiinsä siveltyä savea. Toimitukseen sisältyi juuri sen verran seremoniaa, että se sai hänet liikkeelle. 3. Mutta Jeesuksella oli kolmaskin peruste sille, miksi hän tämän ainutkertaisen tapahtuman yhteydessä turvautui näihin aineellisiin välikappaleisiin: Kysymyksessä oli ihme, joka tehtiin puhtaasti hänen omaa valintaansa noudattaen, ja hän halusi sillä keinoin opettaa tuolloisia ja kaikkia myöhempien aikojen seuraajiaan olemaan sairaiden parantamisessa halveksimatta tai laiminlyömättä aineellisia keinoja. Hän halusi opettaa heille, että he eivät enää saaneet pitää ihmetekoja ainoana keinona, jolla ihmisten sairauksia parannetaan. Jeesus antoi tälle miehelle hänen näkökykynsä sillä, että hän teki ihmeen, ja se tapahtui tuona sapattiaamuna ja Jerusalemissa temppelin lähellä, ja hänen ensisijaisena tarkoituksenaan oli tällä teolla esittää avoin haaste sanhedrinille sekä kaikille juutalaisopettajille ja uskonnollisille johtajille. Se oli hänen tapansa julistaa suhteet fariseuksiin avoimesti poikki. Hän oli kaikissa tekemisissään aina positiivinen. Ja juuri siinä tarkoituksessa, että saisi nämä asiat sanhedrinin käsittelyyn, hän toi kaksi apostoliaan tämän miehen luo tuon sapattipäivän alkuiltapäivästä ja provosoi tieten tahtoen kiistelyt, jotka pakottivat fariseukset

9 kiinnittämään huomionsa tapahtuneeseen ihmeeseen. 4. JOOSIA SANHEDRININ KUULTAVANA Joosian parantaminen oli iltapäivän puoliväliin tultaessa nostattanut temppelin ympärillä niin valtavan väittelyn, että sanhedrinin johtajat päättivät kutsua tämän neuvoston koolle sen tavanomaiseen kokoontumispaikkaan temppelissä. Ja he tekivät näin vastoin sitä pysyväismääräystä, joka kielsi sanhedriniä kokoontumasta sapattipäivänä. Jeesus tiesi, että sapatin rikkominen olisi yksi tärkeimmistä häntä vastaan nostettavista syytteistä sitten, kun lopullinen koetus tulisi, ja hän halusi, että hänet tuotaisiin sanhedrinin eteen sen käsitellessä syytettä, jonka mukaan hän oli parantanut sokean miehen sapattipäivänä, kun itsessään se korkean juutalaisen oikeusistuimen istunto, joka oli koolla häntä tästä laupeudentyöstä tuomitsemassa, kävisi näistä asioista keskusteluja sapattipäivänä siten peittelemättä rikkoen itse itselleen asettamiaan lakeja. Mutta he eivät kutsuneet Jeesusta eteensä. He pelkäsivät niin tehdä. Sen sijaan he viivyttelemättä lähettivät noutamaan Joosiaa. Muutamien alustavien kysymysten jälkeen sanhedrinin puhemies (läsnä oli viitisenkymmentä jäsentä) käski Joosian kertoa heille, mitä hänelle oli tapahtunut. Aamuisen paranemisensa jälkeen Joosia oli saanut kuulla Tuomakselta, Natanaelilta ja muilta, että fariseukset olivat vihoissaan hänen sapattina tapahtuneesta parantamisestaan ja että nämä todennäköisesti aiheuttaisivat kaikille asianosaisille ikävyyksiä; mutta Joosia ei vielä käsittänyt, että Jeesus oli se, jota kutsuttiin Vapahtajaksi. Niinpä hän, kun fariseukset häntä kuulustelivat, sanoi: "Tämä mies tuli paikalle, pani savea silmilleni, käski minun mennä peseytymään Siiloamissa, ja nyt minä tosiaankin näen." Muuan iäkkäämmistä fariseuksista sanoi pitkähkön puheensa päätteeksi: "Tämä mies ei voi olla Jumalalta, sillä kuten näette, hän ei noudata sapattia. Hän rikkoo lakia ensiksikin sillä, että hän muovaa saven, ja sitten sillä, että hän lähettää tämän kerjäläisen peseytymään Siiloamissa sapattipäivänä. Ei tuollainen mies voi olla Jumalan luota lähetetty opettaja."

10 Eräs niistä nuoremmista miehistä, jotka salaa uskoivat Jeesukseen, sanoi silloin: "Ellei tämä mies ole Jumalan lähettämä, kuinka hän kykenee tällaisiin tekoihin? Tiedämme, ettei tavallinen [sivu 1814] syntinen voi saada aikaan tällaisia ihmeitä. Tunnemme kaikki tämän kerjäläisen ja tiedämme, että hän syntyi sokeana, mutta nyt hän näkee. Yhäkö te sanotte, että tämä profeetta tekee nämä kaikki ihmeet perkeleiden ruhtinaan voimalla?" Ja aina kun nousi joku fariseus, joka rohkeni syyttää ja tuomita Jeesuksen, nousi joku toinen esittämään hämmentäviä ja kiusallisia kysymyksiä niin, että heidän keskuuteensa ilmaantui syvä juopa. Istunnon puheenjohtaja huomasi, mihin he olivat ajautumassa, ja hillitäkseen väittelyä hän valmistautui esittämään lisää kysymyksiä miehelle itselleen. Joosian puoleen kääntyen hän sanoi: "Mitä sanottavaa sinulla on tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, josta väität, että hän avasi silmäsi?" Ja Joosia vastasi: "Mielestäni hän on profeetta." Johtajat joutuivat syvän levottomuuden valtaan, ja kun he eivät osanneet muutakaan tehdä, he päättivät lähettää noutamaan paikalle Joosian vanhemmat saadakseen tietää, oliko Joosia tosiaankin syntynyt sokeana. He olivat haluttomia uskomaan, että kerjäläinen oli parannettu. Jerusalemissa oltiin varsin hyvin perillä paitsi siitä, ettei Jeesuksella ollut pääsyä mihinkään synagogaan, myös siitä, että kaikki, jotka uskoivat hänen opetuksiinsa, oli samalla tavalla ajettu ulos synagogista, erotettu Israelin seurakuntayhteydestä; ja tämä merkitsi, että elintarpeiden osto-oikeutta lukuun ottamatta asianomaiselta evättiin koko juutalaisyhteisön puitteissa kaikki oikeudet ja kaikenlaiset etuisuudet. Niinpä, kun Joosian vanhemmat, nämä köyhät ja pelokkaat sielut, ilmaantuivat kunnianarvoisan sanhedrinin eteen, he pelkäsivät puhua vapaasti. Oikeuden puhemies sanoi: "Onko tämä teidän poikanne? Ja onko ymmärryksemme siltä osin oikea, että hän olisi syntynyt sokeana? Jos tämä on totta, niin mistä johtuu, että hän nyt kykenee näkemään?" Ja sitten Joosian isä, poikansa äidin tukemana, vastasi: "Tiedämme, että tämä on poikamme ja että hän syntyi sokeana, mutta mistä se sitten johtuu, että hänestä on tullut näkevä, tai kuka hänen silmänsä

11 avasi, sitä emme tiedä. Kysykää häneltä. Hän on täysi-ikäinen. Antakaa hänen puhua puolestaan." He kutsuivat nyt Joosian toista kertaa eteensä. Heidän kaavailunsa virallisen oikeudenkäynnin pitämisestä ei ottanut sujuakseen, ja joitakuita alkoi arveluttaa, että he olivat toimittamassa tällaista asiaa sapattina. Niinpä he Joosian uudelleen eteensä kutsuessaan koettivatkin toisenlaiseen taktiikkaan turvautumalla saada hänet ansaan. Oikeuden virkailija puhutteli entistä sokeaa seuraavasti: "Mikset anna tästä kunniaa Jumalalle? Mikset kerro meille koko totuutta siitä, mitä tapahtui? Tiedämme kaikki, että tämä mies on synnintekijä. Mikset suostu näkemään totuutta? Tiedäthän, että sekä sinua että tätä miestä syytetään sapatin rikkomisesta. Etkö tahdo sovittaa syntiäsi sillä, että tunnustat Jumalan parantajaksesi, mikäli yhä väität, että silmäsi on tänä päivänä avattu?" Mutta Joosia ei ollut tyhmä, eikä häneltä myöskään puuttunut huumorintajua. Niinpä hän vastasi oikeuden virkailijalle: "Onko tämä mies syntinen, sitä en tiedä; mutta yhden asian kyllä tiedän -- sen, että vaikka olin sokea, nyt minä näen." Ja kun he eivät kyenneet saamaan Joosiaa satimeen, he kokeilivat esittää hänelle lisää kuulustelukysymyksiä, ja he kysyivät: "Miten hän tarkasti ottaen avasi silmäsi? Mitä hän itse asiassa sinulle teki? Mitä hän sinulle sanoi? Pyysikö hän sinua uskomaan itseensä?" Joosia vastasi, hivenen kärsimättömänä: "Olen kertonut teille täsmällisesti, miten se kaikki kävi, ja ellette uskoneet todistajanlausuntoani, miksi te sen sitten taas haluaisitte kuulla? Ette kai tekin sattumoisin haluaisi tulla hänen opetuslapsikseen?" Kun Joosia oli nämä sanat lausunut, sanhedrinin istunto purkautui sekasorroksi, miltei väkivallaksi, sillä sen johtomiehet ryntäsivät Joosian kimppuun ja kiljuivat kiukkua uhoten: "Puhu sinä vain omasta opetuslapseudestasi tämän miehen suhteen, mutta me olemme Mooseksen opetuslapsia ja olemme Jumalan lakien opettajia. Tiedämme, että Jumala puhui Mooseksen kautta, mutta tästä miehestä, tästä Jeesuksesta, emme tiedä, mistä hän on peräisin." Silloin Joosia jakkaralla seisten huusi metelin yli kaikille, jotka voivat kuulla: "Te, jotka väitätte olevanne koko Israelin opettajia, kuulkaa, kun julistan teille, [sivu 1815]

12 että täälläpä se vasta suuri ihme onkin, sillä te tunnustatte, ettette tiedä, mistä tämä mies on peräisin, ja kuitenkin te kuulemanne todistuksen perusteella tiedätte varmaksi, että hän avasi minun silmäni. Tiedämme kaikki, ettei Jumala tee tällaisia tekoja jumalattomille; että Jumala tekisi sellaisen vain sille, joka häntä vilpittömästi palvoo ja joka sellaista pyytää -- ihmiselle, joka on pyhä ja vanhurskas. Tiedätte, ettei maailman alusta tähän päivään ole koskaan kuultu, että sokeaksi syntyneen silmät olisi avattu. Katsokaa siis kaikki minua ja käsittäkää, mitä Jerusalemissa on tänä päivänä tehty! Sanon teille: Ellei tämä mies olisi Jumalalta, ei hän tätä olisi tekemään kyennyt." Ja kun sanhedrinin jäsenet poistuivat paikalta vihaisina ja sekasorron vallassa, he huusivat hänelle: "Synnyit yltä päältä synnissä ja etkös vain jo katsokin oikeaksi ryhtyä opettajaksemme? Ehkäpä et todellisuudessa syntynytkään sokeaksi, ja vaikka silmäsi olisikin avattu sapattipäivänä, se tapahtui perkeleiden ruhtinaan voimalla." Ja he menivät suoraa päätä synagogaan erottaakseen Joosian seurakunnasta. Tähän kuulusteluun joutuessaan Joosian käsitykset Jeesuksesta ja oman paranemisensa luonteesta olivat laihanlaiset. Enin osa niistä uskaliaista todistajalausunnoista, jotka hän niin nokkelasti ja pelottomasti tämän koko Israelin korkeimman tuomioistuimen edessä esitti, kehkeytyi hänen mielessään sitä mukaa, kun tutkimus eteni näitä epäoikeudenmukaisia ja väärämielisiä raiteita. 5. OPETUSTA SALOMON PYLVÄIKÖSSÄ Koko sen ajan, jonka tämä sapattia rikkova sanhedrinin istunto oli meneillään yhdessä temppelin kamareista, Jeesus vaelteli lähistöllä ja opetti väkeä Salomon pylväikössä. Hän toivoi, että hänet kutsuttaisiin sanhedrinin eteen, jolloin hän voisi kertoa heille hyvän sanoman Jumalan pojan vapaudesta ja ilosta Jumalan valtakunnassa. Mutta he pelkäsivät kutsua häntä. Nämä Jeesuksen Jerusalemissa suorittamat yllättävät julkiset esiintymiset saattoivat heidät aina ymmälle. Nyt Jeesus antoi heille juuri sen tilaisuuden, jota he niin palavasti olivat tavoitelleet, mutta he pelkäsivät tuoda häntä sanhedrinin eteen edes todistajaksi, ja vielä sitäkin enemmän he pelkäsivät pidättää häntä.

13 Jerusalemissa oli keskitalvi, ja ihmiset etsiytyivät Salomon pylväikön tarjoamaan osittaiseen suojaan; ja sen aikaa, kun Jeesus siellä viipyi, väkijoukot esittivät hänelle monia kysymyksiä, ja hän opetti heitä yli kahden tunnin ajan. Jotkut juutalaisopettajat koettivat saada hänet satimeen kysymällä häneltä julkisesti: "Kauanko aiot pitää meitä jännityksessä? Jos olet Messias, mikset suoraan sitä meille sano?" Jeesus lausui: "Olen kertonut teille itsestäni ja Isästäni monta kertaa, mutta ette tahdo uskoa minua. Ettekö voi ymmärtää, että Isäni nimissä tekemäni teot puhuvat puolestani? Mutta monet teistä eivät usko, koska ette kuulu minun katraaseeni. Totuudenopettaja kiinnostaa vain niitä, jotka isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta. Minun lampaani kuulevat ääneni, ja minä tunnen heidät ja he seuraavat minua. Ja kaikille, jotka noudattavat opetustani, annan ikuisen elämän; he eivät ikinä menehdy, eikä kukaan heitä kädestäni riistä. Isäni, joka on antanut nämä lapset minulle, on suurempi kaikkia, joten kukaan ei voi heitä Isäni kädestä ryöstää. Isä ja minä olemme yhtä." Jotkut epäuskoiset juutalaiset ryntäsivät paikkaan, jossa temppelin rakennustyöt olivat vielä kesken, ja ryhtyivät poimimaan kiviä heittääkseen niillä Jeesusta, mutta uskovat pitivät heidät loitolla. Jeesuksen opetus jatkui: "Olen antanut teidän nähdä monta Isästä lähtöisin olevaa laupeudentekoa, joten tahtoisin nyt tiedustella, mikä näistä hyvistä töistä on se, jonka vuoksi te nyt ajattelette minut kivittää?" Ja silloin yksi fariseuksista vastasi: "Emme me sinua mistään hyvästä työstä tahdo kivittää vaan jumalanpilkasta, koska sinulla, joka kuitenkin olet ihminen, on julkeutta tehdä itsestäsi Jumalan vertainen." Ja Jeesus vastasi: "Syytätte Ihmisen [sivu 1816] Poikaa jumalanpilkasta siksi, ettette suostuneet uskomaan minua, kun julistin teille olevani Jumalan lähettämä. Ellen tee Jumalan tekoja, niin älkää minua uskoko, mutta jos teen Jumalan tekoja, niin vaikk'ette minuun uskoisikaan, luulisin, että te sentään näihin tekoihin uskoisitte. Mutta jotta voisitte olla varmoja siitä, mitä julistan, suonette minun taas kerran vakuuttaa teille, että Isä on minussa ja minä olen Isässä; ja että niin kuin Isä on minun sisimmässäni, niin olen minäkin oleva jokaisen sisimmässä, joka uskoo tämän evankeliumin." Ja kun väkijoukko kuuli nämä sanat, monet etsivät kiireesti käteensä kiviä heittääkseen ne hänen päälleen, mutta hän löysi tiensä temppelialueiden kautta ulkopuolelle; ja tavatessaan Natanaelin ja Tuomaksen, jotka olivat olleet läsnä

14 sanhedrinin istunnossa, hän jäi heidän kanssaan temppelin läheisyyteen odottamaan, kunnes Joosia tuli neuvoston kokouskamarista. Jeesus ja molemmat apostolit lähtivät etsimään Joosiaa hänen kotoaan vasta kuullessaan, että hänet oli erotettu synagogasta. Kun he tulivat hänen talolleen, Tuomas kutsui hänet ulos pihamaalle, ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Joosia, uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Ja Joosia vastasi: "Sano minulle, kuka hän on, jotta minä saatan häneen uskoa." Ja Jeesus sanoi: "Sinä olet sekä nähnyt hänet että kuullut hänen äänensä, ja hän on se, joka nyt puhuu sinulle." Ja Joosia sanoi: "Herra, minä uskon", ja maahan langeten hän palvoi Jeesusta. Saatuaan tietää, että hänet oli erotettu synagogasta, Joosia ensin masentui syvästi, mutta hän rohkaistui suuresti, kun Jeesus antoi hänelle käskyn laittautua välittömästi valmiiksi lähtemään heidän mukanaan Pellan leirille. Tämä mutkaton jerusalemilaismies oli tosiaankin ajettu pois juutalaisesta synagogasta, mutta kas, universumin Luoja johdattaakin häntä eteenpäin, jotta hänet liitettäisiin tuon ajan ja sukupolven hengelliseen aatelistoon. Ja nyt Jeesus poistui Jerusalemista ja palasi vasta, kun oli lähellä aika, jolloin hän valmistautui jättämään tämän maailman. Kahden apostolin ja Joosian seurassa Mestari palasi Pellaan. Ja Joosiasta voidaan sanoa, että hän oli yksi niistä Mestarin tunnusteoilla autetuista, joiden kohdalla siemen ei langennut hedelmättömään maahan, sillä hänestä tuli elämänikäinen valtakunnan evankeliumin saarnaaja.