Virpi Hämeen-Anttila. Käärmeitten kesä. Karl Axel Björkin uusia tutkimuksia. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Virpi Hämeen-Anttila. Käärmeitten kesä. Karl Axel Björkin uusia tutkimuksia. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava"

Transkriptio

1 Ilmainen lukunäyte

2 Virpi Hämeen-Anttila Käärmeitten kesä Karl Axel Björkin uusia tutkimuksia Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

3 Hän vilkaisi kelloa seinällä. Kymmentä yli yksi. Aikaa ei ollut paljon, mutta hän tahtoi varmistaa, että työ oli saatettu loppuun. Ei. Ei vieläkään. Hän katseli, kun sohvalla makaava nainen nousi vaivalla istumaan. Nainen laski molemmat jalkansa lattialle, taipui kaksin kerroin kuin mato, jota tökkäistään tikulla, ja piteli päätään kämmenien välissä. Uhhuh, uhhuh, ähki nainen, ja suupielestä valui sylkeä leualle. Mieleen tuli isäpappa halvauksen jälkeen. Nainen läähätti raskaasti ja huudahti sitten äkkiä: Kuka siellä on? Tulitteko takaisin? Hän vetäytyi syvemmälle verhon taa ja hengitti niin vaimeasti kuin kykeni. Sisar! Sisar hoi! Auttakaa! Täytyy päästä Naisen ääni oli heikko ja rahiseva ja suusta pulpahti puhuessa iso annos valkoista vaahtoa. 3

4 Sitten nainen vei käden rinnalleen, huohotti ja huojahteli. Hän tarkkaili. Nainen nousi epävarmasti jaloilleen ja seisoi kumarassa. Toinen käsi hapuili kaulaa. Mitä nyt? Nainen alkoi repiä pukuaan auki. Hengitys kulki vaikeasti, tietenkin. Ääni oli muuttunut kireäksi ja kähiseväksi. Akh, akh, akhhh Sitten nainen alkoi huitoa eteensä kuin savua hälventääkseen. Näki olemattomia. Hän oli lukenut, että monia riivasivat hallusinatsioonit. Kiehtovaa. Hän kumartui eteenpäin ja siristi silmiään. Tätäkin seuraisi muistikirjan kanssa ja panisi ylös huomioitaan, jos olisi järjestänyt paremmat olosuhteet. Tulkaa nyt, Herran tähden Kesken lauseen nainen kaatui, romahti eteenpäin kädet suoriksi ojentuneina ja parkaisi. Tuohon jää, hän arvioi. Matolla maatessaan nainen alkoi oksentaa. Pää ja ruumis tärisivät kuin horkassa. Kirpeä löyhkä saavutti hänen sieraimensa. 4

5 Vielä yritti kohottaa kättä. Ei onnistunut. Hän katseli nytkähtelevää matoa lattialla ja kuunteli heikkenevää korinaa. Kun ääntä tai liikettä ei enää voinut havaita, hän suoristi vartalonsa, veti keuhkonsa täyteen ilmaa, työnsi verhon ripeällä liikkeellä sivuun ja poistui yhtä huomaamattomasti kuin oli saapunut. 5

6 1. Olette kovin ystävällinen, kun suotte minulle aikaanne. Ida on varmaan kertonut, mistä on kysymys. Epäilette, ettei tätinne kuolema ollut luonnollinen, sanoi Björk. Sulhaseni sulhaseni ajattelee, että huolehdin turhaan. Ja muistan väärin. Saattaahan se niin olla, mutta Voimme miettiä asiaa yhdessä, jos selvitätte minulle kaikki tapaukseen liittyvät yksityiskohdat. Pelkään tekeväni itseni naurettavaksi. Siitä päätellen, mitä neiti Helanderilta kuulin, olen valmis ottamaan teidät vakavasti. 6

7 Nuoren naisen sormet lopettivat hermostuneen hämähäkkimäisen liikkeensä, ja kädet liittyivät yhteen ja laskeutuivat sinivalkoisesta gingham-kankaasta ommellun arkileningin verhoamaan syliin. He istuivat kahdestaan pienessä salongissa asunnossa, joka oli sisustettu liian karusti ja ahtaasti kahden neitosen tarpeisiin. Tummat jykevät huonekalut olivat varmaankin peräisin neiti Linnalan ja hänen sisarensa lapsuuden kodista. Vain pelargooniat ikkunanlaudalla ja pitsiset uutimet ikkunoissa kevensivät huoneen ankaraa tunnelmaa. Tavat olivat vapaammat kuin silloin, kun Björk oli ollut lapsi. Sota ja sen seuraamukset olivat mullistaneet koko Euroopan elämän. Paljon pahaa ja rumaa oli tapahtunut mutta jotain kaunista ja hyvääkin, sillä Björkin mielestä tiukat sovinnaisuussäädökset hankaloittivat tarpeettomasti ihmisten kanssakäymistä ja keskinäistä ymmärtämystä. Hänestä oli mainiota ja käytännöllistä, että neiti Linnala, nuori naimaton nainen, saattoi kutsua hänet, nuoren naimat- 7

8 toman miehen, kotiinsa Auroraka dulle, eikä neidin maine siitä mitenkään tahrautunut. Se sopi moderniin aikaan. Tosin neiti oli tehnyt selväksi, että tahtoi pitää tapaamisen salassa sulhaseltaan, ja nuorempi neiti Linnala lepäsi seinän takana makuukamarissa toipumassa häijystä migreenikohtauksesta ja toimitti siten esiliinan virkaa. Molemmat neidit asuivat vuokralla ja opiskelivat isänperinnön turvin. Vanhempi sisarista, joka luki yliopistossa germanistista filologiaa ja nykyiskansain kirjallisuutta, oli luennoilla tutustunut ylioppilas Ida Helanderiin. Ida puolestaan oli Björkin hyvän ystävän, lehtimies Anton Helanderin pikkusisar ja omasta mielestään vaikka ei Björkin mielestä Björkin kanssa lähestulkoon kihloissa. Ida kertoi minulle, että olette etevä ratkaisemaan rikos tapauksia ja myös hienotunteinen toimissanne, sanoi neiti Linnala. Se tuntui sallimuksen johdatukselta. Olen katsellut etsivätoimistojen reklaameja sanomalehdissä, mutta en saanut kerätyksi rohkeutta mennä niihin. Oletan, että poliisin puoleen kääntyminen 8

9 herättäisi mielestänne liikaa huomiota, sanoi Björk, salassa ilahtuneena Idan arvioinnista. Sulhaseni ei olisi hyvillään siitä. Enkä usko, että poliisi kuuntelisi minua. On ainoastaan joitain seikkoja, jotka epäilyttävät minua. Ei oikeita todistuskappaleita. Vain, vain epäilyksiä. Olisitteko ystävällinen ja kertoisitte minulle näistä epäilyksistä, sanoi Björk ja otti povitaskustaan muistikirjan ja grafiittikynän, jollaisia arkkitehdit ja rakennusmestarit käyttivät. Kuulisin myös mielelläni teidän ja tätinne suhteesta. Neiti Linnalan yhteen punotut sormet alkoivat jälleen liikkua, oieta ja koukistua. Alina-täti oli äitimme vanhempi sisar. Hänellä oli ikäeroa äitiin yli viisitoista vuotta, mutta kaksi enoa ni ovat kuolleet, toinen alle vuoden ja toinen yhdeksän vuoden iässä, niin että äiti ja täti olivat läheiset kun muita sisaruksia ei ollut. Täti meni nuorena naimisiin nahkatehtailija Jegoroffin kanssa ja jäi leskeksi neljänkymmenenseitsemän vuoden iässä. Hän sai perinnön, en tiedä tarkalleen kuinka suuren, mutta täti eli oikein mukavasti kodis- 9

10 saan Korkeavuorenkadulla. Saimme häneltä pukurahaa syntymäpäivälahjaksi täti oli pukeutumisesta tarkka ja täysi-ikäisiksi vartuttuamme hän avusti meitä säännöllisesti. Tämäkin asunto järjestyi hänen suhteittensa kautta. Kertomuksen myötä nuoren naisen puhe muuttui varmemmaksi. Tädillä oli kuollessaan suurehko omistusasunto. Säästöjä ja sijoituksiakin oli jäljellä yli kahdensadan tuhannen markan arvosta, vaikka hän oli käyttänyt niistä saadut korot, ja sodan aikana inflatio hävitti osan omaisuutta häneltä, niin kuin muiltakin. Tädillä ei ollut omia lapsia. Sen takia hän oli minulle ja Toinille kuin toinen äiti. Tai isoäiti, kun hän oli äitiä niin paljon vanhempi. Oikeisiin isoäiteihimme emme koskaan ehtineet kunnolla tutustua. Te kaksi siis peritte hänet? tarkensi Björk. Me olemme olleet ainoat lähisukulaiset siitä lähtien, kun äiti kuoli kaksi vuotta sitten espanjantautiin. Lev-setäni sisar ja hänen perheensä ovat olleet tietymättömissä vallankumouksen jälkeen. Kaukaisempaa sukua on kenties paennut Viron kautta Ruotsiin. Var- 10

11 maa tietoa meillä ei heistä ole. Mutta emme ole ainoat perijät. Tädiltä jäi testamentti. Se on, se on yksi niistä epäilyttävistä asioista. Epäilette testamentin aitoutta? Neiti Linnala muikisti täyteläisiä huuliaan ja katsoi pelargooniaa ikkunanlaudalla. En tiedä, mitä ajatella. Se on tehty vastikään. Minä uskoin, että tätini oli tehnyt testamentin ajat sitten. Hän puhui siitä. Mutta vanhempaa testamenttia ei löytynyt ja tuomari Rinne, joka hoiti tätini lakiasioita, sanoi, että uusi on pitävä. Sillä on kaksi todistajaa. Toinen, tädin sisäkkö Elli, muistaa että täti haki hänet allekirjoittamaan kaksi kuukautta sitten, vaikka hän ei tiennyt, mikä paperi se oli. Hetkinen. Ettekö te ja sisarenne saa testamentissa teille kuuluvaa osaa? Saamme kyllä, ei meitä ole suinkaan sivuutettu. Meille on määrätty asunto-osakkeet ja suurin osa tädin muusta perinnöstä. Sekin on oikeus ja kohtuus, että Elli saa viisi tuhatta markkaa, että pääsee naimisiin. Kymmenen tuhatta markkaa on kuitenkin testamentattu jollekin Hebron- 11

12 seurakunnalle. Ja yhtä ison summan perii yhdistys, jonka nimi on Uuden Verson Liitto. Emme tunne niitä lainkaan. Tädin pöytälaatikosta löytyi Hebron-seurakunnan painettu esite, mutta en ole koskaan kuullut tädin käyneen sen tai Uuden Verson Liiton kokouksissa, eikä täti ole puhunut niistä. Elli sanoi, kun kyselimme, että jotakin uskovaisen näköistä väkeä oli käynyt tädin luona muutaman kerran viimeisen puolen vuoden aikana. Ihmettelen silti, olisiko täti halunnut antaa jollekin seuralle noin paljon rahaa. Hän ei ollut lainkaan uskonnollinen tai aatteellinen ihminen, vaan hyvin käytännöllinen ja epäluuloinenkin. Hän osasi sijoittaa rahaa viisaasti. Siksi hän oli pysynyt varoissaan sodan yli. Minäkään en tunne noita yhdistyksiä, sanoi Björk. Niistä on siis otettava selvää. Kuka on testamentin toinen todistaja? Talonmiehen rouva. Hän on myös vahvistanut allekirjoittaneensa. Kun tuomari näytti hänelle testamentin, hän sanoi, ettei se ollut noin pitkä paperi, mutta sitten hän sanoi, että varmaan muisti väärin. 12

13 Jos allekirjoittajat eivät ole varmoja, mitä ovat allekirjoit taneet, ymmärrän, että ette luota testamenttiin. Minun olisi syytä nähdä se. Se käy kyllä, sanoi neiti Linnala. Testamentti on tuomari Rinteen hallussa mutta voimme mennä yhdessä hänen luokseen. Toinen epäilyttävä asia on tätini kaulakoru. Kaulakoru, toisti Björk ja kirjoitti muistiin. Kertokaa siitä. Setäni oli antanut sen tädilleni huomenlahjaksi. Täti kertoi, että sen oli lahjoittanut Lev-sedän isoäidille Aleksandra Fjodorovna, tsaari Nikolai ensimmäisen puoliso. Isoäiti oli ollut keisarinnan hovineito. Koru oli kullasta tehty ja melko painava. Siinä oli kaksi yhteen punottua koristeellista kultakäätyä, joihin oli upotettu kolme sinistä saphirijalokiveä ja viisitoista sinistä lapiskiveä. Ne eivät olleet vallan suuria, mutta eivät pieniäkään. Korun tarkkaa arvoa en tiedä, kun täti ei vienyt sitä koskaan kultasepälle arvioitavaksi, mutta kallis se oli, kallein esine jonka täti omisti. Täti sanoi, että hän antaisi sen sille meistä, joka menee ensin naimisiin. Meitä huolestut- 13

14 ti, kun täti säilytti korua sillä tavalla kotonaan. Se oli kyllä tädin makuukamarin lipastossa lukitussa laatikossa, mutta sellaisenhan voi murtaa. Hänellä olisi pitänyt olla kassakaappi. Tiesitte siis, missä kaulakorua säilytettiin. Neiti Linnalan poskille levisi hento puna. Täti otti korujaan joskus esiin, kun kävimme siellä. Hänellä oli myös helminau hoja, rannerenkaita ja sormuksia. Ne eivät olleet aina samassa paikassa. Yleensä ne olivat lipaston laatikossa, kuten sanoin, mutta välillä hän oli pannut ne vaatekomeroon liinavaatteiden sekaan. Kerran ne olivat tädin vuoteen alla. Luulen, että hän vaihtoi niiden paikkaa, jos joku vieras kävi asunnossa. Havaitsitteko korujen paikan vaihtuneen viime aikoina? Kyllä. Kaksi kertaa viimeisten kahden kuukauden aikana. Mutta se ei auttanut. Tarkoitatteko, että korut ovat nyt kadonneet? Vain kaulakoru. Muut olivat lipaston laatikossa mutta kaulakoru on kateissa, ja olen mielestäni etsinyt joka paikasta. 14

15 Ehkä hänellä oli jokin erityisen salainen kätkö. Se on mahdollista. Mutta täti oli aina pitänyt korujaan samassa paikassa. Ja muut olivat Lipastossa, täydensi Björk. Näittekö siinä mitään jälkiä murrosta? Neiti Linnala pudisti päätään. En, se oli aivan ehjä. Ja missä tätinne piti laatikon avainta? Makuukamarin kynnyksen alla. Sen pystyy irrottamaan. Vain minä ja sisareni tiesimme siitä. Avain oli paikallaan, kun menimme asuntoon tädin kuoleman jälkeen. Puuttuiko jotain muuta? En osaa itse täydellisesti arvioida, mutta Elli sanoo että ei, ja muut arvoesineet, taulut ja maljakot ja sellaiset, olivat paikallaan. Teidän pitäisi kyllä ilmoittaa poliisille korun katoamisesta. Ja mainita samalla testamentista. Nuori nainen näytti huolestuneelta. Minä pelkään, että poliisi syyttäisi Elliä. Ellihän hyötyy testamentista. En halua hä nelle mitään harmia. Ette itse usko, että sisäkkö olisi varas? 15

16 Ei Ellistä ole sellaiseen. Hän on aika hidas ja yksinkertainen. Voisiko hänellä olla rikoskumppani, esimerkiksi miesys tävä, joka käyttää häntä hyväkseen? Neiti Linnala naurahti. Ellin mielitietty on leipurin ki sälli ja hyvin samanlainen kuin Elli. Ahkera ja tunnollinen poika, mutta ei ruudinkeksijä. Minusta Elli voisi ennen lentää Kuuhun kuin varastaa tädiltäni. Täti oli valinnut hänet ja luotti häneen. Hänen ainoa vikansa on hajamielisyys. Täti sai joskus muistuttaa, että pyykit pitää noutaa kuivumasta tai seinänvieret pitää lakaista, kun Elli unohti, jos väliin tuli jokin muu askare. Poliisi voisi myös ajatella, että me minä tai sisareni olemme syyllisiä. Että toinen meistä on vienyt korun, kun tietää, missä avain oli. Miksi tekisitte niin, kun kuitenkin peritte korun? Vain toinen meistä perii sen. Tai niin täti sanoi. Testamentissa koruja ei mainita. Sitäkin ihmettelen. Olen tuuminut, josko koru voisi sittenkin olla asunnossa. Voisitteko te etsiä sitä? 16

17 Voin yrittää. Onko asunnossa tehty mitään muutoksia sen jälkeen kun tätinne kuoli? Ei. Sanoin Ellille, että hän pitäisi kaiken ennallaan. Itse asiassa lukitsimme asunnon. Kun tuli näitä epäilyksiä. Ellin puolelle ja keittiöön on oma sisäänkäynti. Annamme Ellin asua siellä, kunnes hän löytää uuden kortteerin. Olette menetellyt viisaasti, kiitti Björk. Salissa on tietysti siivottu. Tätini kuoli siellä. Hm, sanoi Björk ja käänsi lehteä. Niin. Jos sitten jaksai sitte kertoa, milloin ja miten tätinne menehtyi Neiti Linnala nyökkäsi, päästi pitkän huokauksen ja luetteli tyynesti tosiasiat. Vain tädin löytymisestä puhuttaessa hänen äänensä alkoi horjua. Leskirouva Alina Jegoroff oli vetänyt viimeisen henkäyksensä kolme viikkoa aikaisemmin perjantaina, huhtikuun kahdentenakymmenentenätoisena päivänä, kahdentoista ja kahden välillä. Ajan oli määrittänyt lääkäri, joka oli haettu paikalle. Kuolinsyyksi oli kirjoitettu sydänkohtaus. Se oli tuntunut luonnolliselta. Vainajalla oli ollut sydämentykytystä ja yleistä heikkoutta, ja jokin 17

18 aika sitten hänelle oli määrätty lääkkeeksi digitalista. Täti oli ollut pari viikkoa huonovointinen, kertoi neiti Linnala. Ikävä kyllä Elli joutui samaan aikaan olemaan paljon pois, koska hänen äitinsä sairastui vakavasti. Tädin luona oli siksi käynyt hoitajatar. Minkälainen hoitajatar? Palkkasimme hänet tädin lääkärin kautta. Pidin häntä luotettavana. Mutta hän ei ollut tätini seurana koko ajan. Täti ei halunnut. Hän oli omasta mielestään vain vilustunut. Tätini osasi olla hyvin itsepäinen. Tätinne oli siis yksin kuollessaan? Niin Elli tuli asuntoon vähän vaille kaksi ja löysi tätini lattialta makaamasta. Täti oli täti oli antanut ylen. Kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri sanoi, että täti oli kuollut sydänhalvaukseen ja hapen puuttumiseen. Me hyväksyimme sen ensin. Mutta sitten Huomasitte korun kadonneen? kannusti Björk, kun neiti Linnala epäröi. Se oli jo ennen korua, ja testamenttia. Elli 18

19 kummasteli, kun jotkin astiat keittiössä oli pesun jälkeen pantu väärille paikoille. Hoitajan ei ollut pitänyt käydä sinä aamuna, eikä hän pese as tioita, vaan jättää sen Ellille. Mutta samassa rapussa asuva asessorin rouva, hirveän utelias ihminen, tuppasi ovesta sisään, kun kävin Korkeavuorenkadulla tätini kuoleman jälkeisenä päivänä, ja häneltä kuulin, että edellisenä päivänä puoli kahden tienoissa hoitaja oli tullut ulko-ovella häntä vastaan, eikä ollut vastannut tervehdykseen vaan oli kääntänyt kasvonsa pois ja kiirehtinyt ohitse. Minä soitin hoitajalle ja kysyin, oliko hän tosiaan käynyt siellä sinä aamuna, ja hän sanoi että ei tietenkään ollut, kun ei ollut pyydetty. Hän oli ollut aivan muualla toisen potilaan luona. Ei toki voi olla varma siitä, että hoitajan näköinen nainen tuli juuri tädin asunnosta Oletteko tiedustellut muilta samassa rappukäytävässä asuvilta tästä asiasta? kysyi Björk. Neiti Linnala pudisti päätään. En tohtinut. Se ei tuntunut sopivalta. Mutta se hoitaja jäi vaivaamaan ajatuksia. Asessorin rouva ei osannut sanoa kuin että nainen oli kookas ja hänellä oli 19

20 pitkä harmaa hame, valkoinen hilkka ja kalpea iho. Muuta ei kuulemma ehtinyt nähdä, koska nainen peitteli kasvojaan. Miksi peittää kasvonsa, ellei ole salattavaa? Ja astiat. Ei täti itsekään pessyt niitä, jos Elli oli tulossa. Ja jos täti oli vielä heikkona Olette oikeassa, epäilyttäviä seikkoja on aika lailla, sanoi Björk. Tuota. Ne astiat. Jotka oli pantu väärille paikoille Minä käärin ne silkkipaperiin, sanoi neiti Linnala. Ne ovat nyt salin puolella. Ajattelin, että jos niihin olisi jäänyt jotain. Vaikka ne on pesty. Mainiota, olette todellakin ajatellut kaikkea, kiitteli Björk. Anteeksi, käyn tässä välissä katsomassa miten Toini jaksaa, sanoi neiti Linnala ja nousi ylös. Kaatakaa itsellenne toinen kuppi teetä, olkaa niin hyvä. Yksin jäätyään Björk silmäsi merkintöjään. Ei olisi tarvinnut. Hän muisti jokaisen sanan, jonka neiti Linnala oli lausunut. Neidin puhuessa Björk oli tuntenut, miten hä- 20

21 nen sisällään iti ja kasvoi älyllinen nälkä. Tapaus oli kiinnostava ja hän oli tyytyväinen siitä, että Ida oli ohjannut sen hänen käsiinsä. Häntä miellytti ajatus, että hän saisi tutkia ja nuuskia omin päin eikä hänen tarvitsisi kuunnella koko ajan Martin moitteita ja valituksia, niin kuin maaliskuussa Vesilinnanmäen surmaa selvitettäessä. Martti oli tietysti hänen rakas lapsuudenystävänsä, mutta ylikonstaapeli Ekmanin univormuun pukeutuneena sidottu sekä esimiehensä määräyksiin että toimivaltansa rajoituksiin. Sitä paitsi, vaikka Björk piti arvossa Marttia ja Martin lähimpiä miehiä, etsivä Rossia ja etsivä Karusta, poliisi ei instituutsiona ollut tehokas eikä tarkka. Rikospaikkoja ei tutkittu kunnollisesti eikä juttujen yksityiskohtiin paneuduttu. Vikaa oli sekä ammattitaidossa että ajan puutteessa: kieltolain valvominen teetti koko ajan enemmän työtä ja rahasta ja etevistä miehistä oli jatkuva pula. Hitusen verran oli sentään tulossa poliisienkin palkkaan lisää valtion seuraavassa budjetissa. Vennolan uusi hallitus oli esittänyt eduskunnalle, että edellisen hallituksen kaatanee- 21

22 seen ongelmaan, virkamiesten kalliinajan palkkojen parantamiseen pitäisi kiireellisesti myöntää kaksikymmentäseitsemän ja puoli miljoonaa markkaa. Esitys oli ihme kyllä mennyt läpi valiokunnissa ja suurella enemmistöllä myös eduskunnassa, vaikka kokoomuksen ja maalaisliiton edustajat olivat nurisseet, ettei siihen ollut varaa. Björk oli ollut mukana laatimassa ehdotukseen liitettyä selvitystä ja kerännyt tilastotietoja virkamiehistä, jotka olivat menettäneet asuntonsa vuokrarästien takia. Ongelma kosketti läheltä, sillä hänen virkaveljensä Sintonen oli saanut häädön ja etsi epätoivoisesti uutta asuinsijaa. Onneksi Björk itse selvisi vuokrastaan, vaikka välillä piti tehdä vekseli. Perintö korjaisi hänen taloutensa. Mutta sen varaan ei voinut rakentaa vielä. Björk palautti ajatuksensa rikokseen. Sillä tämä oli rikos. Hän vainusi sen. Alina Jegoroff oli murhattu, kaiken todennäköisyyden mukaan myrkyllä. Ylenantaminen viittasi myrkkyyn. Nainen oli kenties saanut liian suuren annoksen omaa lääkettään. Yliannostus digitalista sai sy- 22

23 dämen ponnistelemaan liikaa ja pettämään, varsinkin jos uhri oli vanha eikä kovin vahva. Sivuoireena oli pahoinvointia. Digitalis oli varmaankin sekoitettu johonkin ruoka-aineeseen. Sen vuoksi astiat oli pesty. Murhaaja ei tuntenut täydellisesti talon tapoja, kun oli pannut astiat vääriin paikkoihin. Se sulki sisäkön pois epäiltyjen joukosta. Paitsi jos hänen yksinkertaisuutensa oli pelkkää teatteripeliä. Se selviäisi, jos Björk saisi kuulustella tyttöä. Björk ei liioin uskonut, että vanhempi neiti Linnala oli syyllinen. Se olisi peräti eriskummallinen murhaaja, joka omasta aloitteestaan palkkaisi jonkun tutkimaan kuolemaa, joka muuten sivuutettaisiin luonnollisena. Migreeniä poteva sisar, jota Björk ei ollut vielä nähnyt, oli sen sijaan avoin tapaus. Samoin sulhanen, joka vastusti tutkimuksia. Näistä kahdesta epäilyn alaisesta ei voisi suoraan puhua neiti Linnalalle. Björkin täytyi edetä hienovaraisesti. Motiivi? Raha. Uhri oli varakas. Hänellä oli arvokas koru. Testamentista hyötyivät Linnalan neitien ja palvelustytön lisäksi Hebron-seura- 23

24 kunta ja se hämärä Verso-liitto, mutta oli mahdollista, että joku muukin tiesi kaulakorusta, ja että tämä tuntematon olisi tullut hoitajan valepuvussa varkaisiin. Muut vaihtoehdot saattoi toistaiseksi jättää syrjään. Mutta miten todistaa myrkytys? Ylenantamisen jäljet oli siivottu pois, astiat pesty. Ainoa varma todistuskeino oli kaivaa ruumis ylös haudasta, tutkia sisukset ja etsiä niistä myrkkyä. Sellainen ei onnistunut ilman poliisin lupaa. Hänen mietteensä keskeytyivät, kun neiti Linnala palasi. Hän ponnahti pystyyn ja kumarsi. Ette ottanutkaan teetä, sanoi neiti Linnala. Anteeksi, minun piti ajatella, Björk sanoi. He istuivat jälleen koviksi topatuille tuoleille. Neiti Linnala täytti hänen teekuppinsa, tarjosi hänelle porsliinisesta vasusta lusikkaleipiä ja sanoi: Herra Björk, toivottavasti ette kadu sitä, että tulitte. En ole varma, esitinkö asiat tarpeeksi selkeästi ja järkevästi. Kyllä te esititte, hyvä neiti, sanoi Björk. Kuten sanoin, olen samaa mieltä kanssanne sii- 24

25 tä, että tätinne kuolemaa on syytä tutkia tarkemmin, ja teen sen, jos niin tahdotte. Se on minun ja sisareni yhteinen toive. Vielä lisään, että kysymys ei ole rahasta. Testamentti tekee meistä rikkaita naisia, eikä meitä haittaisi Hebron-seurakunnan tai sen toisen järjestön saama summa, tai edes korun katoaminen, ellei meitä painaisi hirvittävä epäilys, että täti ei kuollut sydänkohtaukseen, vaan joku surmasi hänet syystä, jota emme lainkaan voi kä sittää. Uskon, että teette oikein, kun haluatte asiaan selvyyden, sanoi Björk. En toki oleta teidän auttavan meitä ilman edestä, vaikka ette ole etsivätoimiston palveluksessa, sanoi neiti Linnala. Maksamme palkan ja kaikki kulut, mitä tutkimuksistanne koituu. Jos koru löytyy, on kohtuullista antaa löytöpalkkio. Miten on, käykö teille, että saatte tuhat markkaa etumaksuna, ja loput sen mukaan, miten paljon teillä on tästä vaivaa? Kiitos, se käy minulle hyvin. Björk olisi hieronut käsiään yhteen, jos olisi kehdannut. Tuhat markkaa etumaksua! Hän 25

26 voisi ensi viikolla maksaa vaatturille silkin, joka tarvittiin uuden kesäpuvun vuoraukseen, ja ostaa uudet kengät ja hatun. Hän saisi käydä ulkona muutenkin kuin elokuvissa, syödä kunnolla, ja rahaa jäisi vielä ylikin. Voin vakuuttaa teille, etten säästä voimiani, hän sanoi. Saan kyllä totuuden selville. 26

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to Kymmenet käskyt Miehille- «( to Kustantaja: K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kymmenen aroiokägkyä naineille miehille. Ensiinäinen käsky. Sinun tulee aina puheessasi osottaa että rakastat vaimoasi. Sinun pitää

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1

Kirjaraportti. Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Kirjaraportti Elina Karhu P08D 28.09.09 1 Akvaariorakkautta Luin kirjan nimeltä Akvaariorakkautta, joka kertoo kahden nuoren ihmisen, Saaran ja Jounin suhteesta. Suhteen pulmana on Saaran ongelmat oman

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO

ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ELISA JA SUUNEMILAINEN VAIMO Palaamme nyt tutkimaan Vanhan Testamentin ajan loppuvaiheita. On hyvä kerrata lyhyesti, mitä edellä on tapahtunut. Israelin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

11. 1. Olemassaoloverbit ja Jonkun esineen (ei eläin tai ihminen) olemassaolosta tai sijainnista puhuttaessa käytetään

11. 1. Olemassaoloverbit ja Jonkun esineen (ei eläin tai ihminen) olemassaolosta tai sijainnista puhuttaessa käytetään 13 Luku 11 Kielioppia 11. 1. Olemassaoloverbit ja Jonkun esineen (ei eläin tai ihminen) olemassaolosta tai sijainnista puhuttaessa käytetään verbiä sanakirjamuoto ;. 1. (Jossain tilassa) on kukkia. 2.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä

EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Suomi EU:n mallin mukainen ilmoitus oikeuksista rikoksesta epäillyille ja syytteeseen asetetuille rikosoikeudenkäynneissä Sinulla on oikeus säilyttää itselläsi tämä ilmoitus oikeuksistasi pidätyksesi ajan.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden Kymppitonni Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden ideoimassa ohjelmassa Kymppitonni. Vastaamalla oikein muutamaan tyhmään kysymykseen voi rikastua useita tuhansia markkoja. Kyllä rahantulo

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta

- 0-100 numerot + euro, euroa, euron, sentti, senttiä + sataa + tuhat, tuhatta 3 Numeeriset taidot Ubah oppaana selittää tehtävät. Erityisesti 3.1.3.3 merkit täytyy selittää + jos opiskelija ei ymmärrä, voi katsoa muutaman ensimmäisen koneen tekemänä Äänet: - 0-100 numerot + euro,

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti? Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2010

SUOMI EUROOPASSA 2010 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut Kohdenumero: SUOMI EUROOPASSA ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE A H. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus

Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja + 1 ulkoistutus Naapurin kasveja: ihmepensas, kiinanruusu ja orkidea Codiaeum variegatum ihmepensas Kävin naapurin luona katsomassa hänen kasvejaan ja hän pyysi katsomaan ihmepensastaan,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot