VILKKU. Vatsatanssi tuo hyvää mieltä. Tampereen mallia tutkittiin s.5 Maahanmuuttajille etsitään työharjoittelupaikkoja s.8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VILKKU. Vatsatanssi tuo hyvää mieltä. Tampereen mallia tutkittiin s.5 Maahanmuuttajille etsitään työharjoittelupaikkoja s.8"

Transkriptio

1 VILKKU Tampereen kaupungin henkilöstölehti Vatsatanssi tuo hyvää mieltä Tampereen mallia tutkittiin s.5 Maahanmuuttajille etsitään työharjoittelupaikkoja s.8

2 PÄÄKIRJOITUS JOULUKUU 2009 Kohti uutta nousua SUSANNA LYLY Olemme eläneet poikkeuksellisen vaikean vuoden. Syksyllä 2008 alkanut talouden jyrkkä alamäki kouraisi Tamperetta rajummin kuin muita kaupunkeja, koska meillä on paljon vientiteollisuutta ja vienti käytännössä pysähtyi monilla aloilla. Kaupunki joutui nopeasti sopeuttamaan toimintaansa uuteen tilanteeseen, kun verotulojen kasvu pysähtyi ja yhteisöverojen tuotto suorastaan romahti. Keväällä teimme noin 30 miljoonan euron säästöbudjetin. Siitä huolimatta kaupungin talous on tänä vuonna painumassa lokakuun lopun ennusteen mukaan noin 27 miljoonaa alijäämäiseksi. Myös ensi vuoden talousarvio on alijäämäinen, vaikka jouduimme nostamaan veroprosenttia, leikkaamaan henkilöstömenoja ja ottamaan lisää lainaa. Tässä kurimuksessa emme ole yksin. Peräti 181 kuntaa joutui nostamaan veroprosenttia. Mutta myös positiivisia merkkejä on ilmassa. Vientiyritysten tilauskannan ennakoidaan kääntyvän nousuun ensi vuoden puolella. Tampere pyrkii omilla toimillaan elvyttämään ja ylläpitämään työllisyyttä. Investointitasomme pysyy korkeana. Työllistämme entistä enemmän nuoria. Käynnistämme uuden palveluliiketoiminnan elinkeino-ohjelman. Viestimme kaupunkilaisille on: Tampere pitää yllä vahvaa palvelutasoa heikkoinakin aikoina. Hyvä signaali on myös se, että valtuustossa syntyi laajapohjainen valtuustosopimus talouden tasapainottamisesta ja ensi vuoden budjetista. Se kertoo siitä, että tamperelainen yhdessä tekemisen meininki on tallella. Näyttää myös siltä, että henkilöstön vapaaehtoisten palkattomien vapaiden säästötavoite, 2,5 miljoonaa, tullaan saavuttamaan. Se on hyvä signaali, koska ensi vuonna meillä on edessä vielä isompi säästöurakka, joka toivon mukaan saadaan kokoon erilaisin vapaaehtoisin toimin. Mutta nyt on aika kääntää katseet kohti joulua. Joulu on levon, hiljentymisen ja läheisten kohtaamisen aikaa. Tampere on myös täynnä erilaisia joulutapahtumia, joissa voi virittyä joulun tunnelmaan. Tuntuu kuin kaupunkimme koko keskusta olisi pukeutunut joulun valoihin. Tampereesta onkin tullut yksi Suomen värikkäimpiä joulukaupunkeja. Viime vuonna ensimmäisen kerran järjes tetystä Tampereen Joulutorista tuli heti suosit tu nähtävyys ja kohtaamispaikka, jonka englan tilainen Daily Mail -lehti nosti yhdeksi esimer kik si kiinnostavista eurooppalaisista joulu to reista. Tänä vuonna Joulutori on entistä moni puo lisempi ja avajaisviikonloppuna siellä voi maistella myös esseniläisen ystävyyskaupunkimme joulutorin herkkuja. Kiitän kaupungin henkilöstöä hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna ja toivotan kaikille rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta! SISÄLTÖ 2 Pääkirjoitus 3 Ensi vuoden talousarviosta päätettiin 4 Esimiehillä yhteinen koulutuspäivä Tampere-talossa 5 Tampereen mallia tutkittiin 7 Nuorten tukena verkostotyöpajatoiminta 8 Maahanmuuttajia kotoutetaan työharjoittelulla 9 Viestinnän ammattilainen: Jaana Soini 10 Kaupungin työntekijöillä oma vatsatanssiryhmä 12 Kuusikon kuntosali on Timo Kääriän luomus 14 Kiloille kyytiä painonhallinnan ryhmissä 14 Sarjakuva: Tarmo Touhunen 15 Ilmoituksia ja kiitoksia 16 The Sound of Music musikaali kiinnostaa Timo P. Nieminen Pormestari VILKKU Tampereen kaupungin henkilöstölehti 45. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen kaupungin viestintäyksikkö TOIMITUKSEN OSOITE Vilkku, Tampereen kaupunki, PL 487, Tampere PÄÄTOIMITTAJA Raija Lindell, juttuideat ja -vinkit tai raija.lindell@tampere.fi VILKKU INTER NETISSÄ www. tampere.fi/ tampereinfo/ tiedotus/julkaisut/vilkku TAITTO Marja Muhonen PAINOPAIKKA Painoyhtymä Oy, Porvoo ISSN SEURAAVA VILKKU ilmestyy helmikuussa. Etukäteen sovittu aineisto on toimitettava mennessä päätoimittajalle. Toimi tuksella on oikeus aineiston käsittelyyn ja lyhentämiseen. KANNEN KUVA Susanna Lyly. Arja Antila ja Sirpa Pakkanen harrastavat vatsatanssia. OSOITTEENMUUTOKSET omalle palkanlaskijalle. PAINOSMÄÄRÄ kpl.

3 Talousarvioon 2 miljoonan euron lisäykset Valtuusto painotti lasten ja nuorten kasvun tukemista TEKSTI ANNA-MARIA MAUNU ja RAIJA LINDELL Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion yksimielisesti. Pormestarin lokakuun lopulla antamaan talousarvioesitykseen valtuustosopimuksessa mukana olevat valtuustoryhmät tekivät joukon lisäyksiä, joista suurimmat kohdistuvat lasten ja nuorten kasvun tukemiseen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2010 tuloveroprosentiksi 19,00. Yleinen kiinteistöveroprosentti nousee 0,85:een. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on ensi vuonna 0,40 ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,90. Yleishyödyllisten yhteisöjen ei ensi vuonnakaan tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Tampereen kaupunginvaltuuston solmimassa valtuustosopimuksessa ovat mukana lähes kaikki valtuustoryhmät. Valtuustosopimuksessa mukana olevat ryhmät esittivät sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen johdolla talousarvioesitykseen kaikkiaan 2 miljoonan euron määrärahalisäykset. Talousarvioehdotuksessa oli esitetty lasten kotihoidon tuen kuntalisään eli Tam perelisään varattua määrärahaa pienennettäväksi yhdellä miljoonalla, mutta valtuusto palautti määrärahan ennalleen. Lisäksi valtuusto osoitti määrärahan lasten suojelujonojen purkamiseen sekä perhetyöhön. Nuorten työllisyystilanteen ja työval miuksien parantamiseen valtuusto osoitti yhteensä euroa. Nuorten verkostotyöpajan työllistettyjen määrän lisäämiseen valtuusto antoi euroa, Nuorta ei jätetä -työlli stämishankeeseen euroa ja oppisopimuskoulutuksen paikkojen lisäämiseen kaupungin omassa tuotannossa euroa. Valtuusto päätti, että pitkäaikaistyöttömien työllistymistä on tehostettava, jotta kunnan työmarkkinatukiosuutta saadaan pienennettyä. Tilanteesta on raportoitava kuukausittain kaupunginhallitukselle. Valtuutettujen puheenvuoroissa korostui rakenteellisten muutosten tärkeys. Jos toimintaa ja palveluntuotantotapoja ei tarkastella kriittisesti ja haeta uusia ratkaisuja, ei rahojen lisääminen vanhoihin rakenteisiin tuo jatkossa säästöjä. Säästöjä henkilöstömenoihin Kaupungin henkilöstömenoissa tavoitteena 45 miljoonan euron säästöt vuoteen 2012 eli valtuustokauden loppuun mennessä. Ensi vuonna säästöjä on saatava 20 miljoonaa. Se on kova tavoite, mutta mahdollinen, jos ja kun kaikki keinot ovat käytettävissä, sanoi pormestari Timo P. Nieminen puheessaan kaupunginvaltuustolle. Toivon että talousarvioon sisältyvä henkilöstömenojen säästötavoite saavutetaan vapaaehtoisin keinoin ja että paikallisesti voidaan sopia esimerkiksi lomarahojen leikkauksesta ja palkattomista vapaista. Pormestari Nieminen totesi puheessaan, että suunnitelmat säästöjen aikaansaamiseksi tulisi tehdä mahdollisimman pian, jotta heti vuoden alussa voitaisiin arvioida, millä keinoin tavoite saavutetaan. Toivon henkilöstöyksiköllemme ja henkilöstömme edustajille rakentavaa yhteistyötä, pormestari Nieminen sanoi. Valtuusto ei asettanut henkilöstömäärän vähentämiselle tavoitetta, vaan totesi, että työn tuottavuutta on nostettava niin, että säästötavoitteet saavutetaan palveluiden tasoa heikentämättä. Tuottavuuden kehitystä mitataan mm. palveluiden ja henkilötyövuosien määrällä. Tavoitteeseen yritetään päästä vapaaehtoisin keinoin. Budjettiin on otettu tuottavuusohjelma, joka on osa kaupunkistrategian toteutusta ja valtuustosopimusta. Pormestari Nieminen painotti, että tuottavuusohjelmassa on useita tärkeitä tavoitteita, joiden toteuttaminen tuo sekä säästöjä että paremmin asukkaiden tarpeita vastaavia rakenteita organisaatioomme. Tampereen kaupungin ensi vuoden verotulot jäävät 17 miljoonaa euroa pienemmiksi tämän vuoden talousarvioon verrattuna. Verotulojen arvioidaan kasvavan ensi vuonna vain kaksi prosenttia eli noin 15 miljoonaa euroa kuluvan vuoden kertymästä. Kaupungin ensi vuoden kokonaismenoiksi on laskettu miljoonaa euroa. Kuntataloudessa seuraavat pari vuotta ovat edelleen tiukkoja. Vaikka maailmantaloudessa onkin nähtävissä elpymistä, sen vaikutukset tuntuvat kuntien taloudessa vasta viiveellä. KUVA: SUSANNA LYLY Pormestarin talousarvioehdotus vuodelle 2010 löytyy osoitteesta VILKKU 8 /

4 Esimiespäivillä tarjottiin perspektiivejä TEKSTI RAIJA LINDELL KUVAT SUSANNA LYLY Tampereen kaupungin esimiespäivää vietettiin tänä vuonna Tampere-talossa. Monipuolinen ohjelma houkutteli paikalle noin 450 esimiestä eri toimialoilta ja yksiköistä. Päivän aikana kuultiin napakkoja puheenvuoroja muun muassa Tampereen kaupungin tuottavuuden parantamisesta, esimiesarvioinnista, työhyvinvoinnin kehittämisestä ja sairauspoissaolojen hallinnasta. Esittelypisteissä sai tutustua muun muassa työturvamonitoriin, laadunarviointiin, Halon eläke- ja uudelleensijoituspalveluihin sekä koulutuspalveluihin. Hallintopäällikkö Jorma Juutilainen Tilakeskuksesta oli tyytyväinen Esimiespäivän ohjelmaan. Hyvät ajankohtaiset aiheet. Varsinkin Kari Hakarin puheenvuoro tuottavuuden parantamisesta ja Heli Hirvelän kertomat kokemukset 360-esimiesarvioinnista olivat mielenkiintoista kuultavaa. Ohjelmaa kiittää myös rakennuttamispäällikkö Markku Kailanto Tilakeskuksesta. Tällainen tilaisuus antaa perspektiiviä, sillä kaikilla tuntuu olevan samanlaisia ongelmia ja asioita mietittävänään. Samassa veneessä tässä ollaan, Kailanto sanoo. Kuten pormestari avauspuheenvuorossaan totesi: ei tässä kuitenkaan kukaan ihmemies ole, töitä vaan tehdään parhaamme mukaan. Talouden tasapainottamisen vaateet ovat Tilakeskuksessakin edellyttäneet pohtimista, missä voidaan säästää. Rakentaminen ei ole pysähtynyt, työtä riittää ja osaamista on jatkuvasti kehitettävä. Vuoropuhelu henkilöstön kanssa on ollut hyvää. Tavoitetaso on yhteinen. Tilakeskuksen yhteishenki on hieno asia ja aistittavissa on yhdessä tekemisen meininki, Kailanto ja Juutilainen kiittelevät. Tilakeskuksessa ollaan parhaillaan valmistelemassa esimiesarviointia, joka on määrä tehdä ensi vuoden alussa. Sairauspoissaolojen vähentämiseen miehet sanovat lääkkeeksi sen, että työhyvinvointiin satsataan ja siihen kiinnitetään järjestelmällisesti huomiota. Meillä on juuri valmistumassa uusi työhyvinvoinnin ohjelma, jota ruvetaan soveltamaan. Tavoitteenamme on saada sen avulla vähennettyä sairauspoissaoloja, Kailanto ja Juutilainen kertovat. Lisää huomiota työhyvinvointiin Johtava talous- ja velkaneuvoja Aki Jauro näkee työssään talouden taantuman vaikutukset: asiakasmäärät ovat nousseet paljon. Asiakkaiden jono tusajat ovat kaksinkertaistuneet. Nyt esimiehen on huolehdittava siitä, että henkilöstö jaksaa. Työn on oltava järkevästi johdettua ja järjestettyä. Onneksi olemme saaneet valtion tuella palkattua hieman työvoimaa lisää, Jauro toteaa. Työhyvinvointi on Jauron mukaan a ja o, kun työtä tehdään kiireen ja paineen alla. Henkilöstön tasapuolinen kohtelu ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön auttavat jaksamisessa. Nämä korostuvat Jauron mielestä varsinkin asiantuntijaorganisaatiossa. Meillä on tuttu tilanne sellainen, että töissä juodaan finrexiniä kahvin sijaan, kun ei haluta sairastaa ja olla pois töistä. Syy on varmaankin siinä, että kukaan ei tee poissaolijan tekemättömiä töitä ja aikataulut ovat tiukkoja, kertoo Jauro. Vastaava osastonhoitaja Kirsti Taskinen ja apulaisosastonhoitaja Päivi Tuominen Kaupin sairaalasta kertovat, että viime kuukaudet ovat vaatineet jatkuvaa miettimistä siitä, miten nykyisillä resursseilla tullaan toimeen. Lyhytaikaisia sijaisia ei oteta ja hoitajien on oltava Tom Pöysti ravisteli puheenvuorossaan kuulijakuntaa hereille rutiineista. Aki Jauro, Päivi Tuominen ja Kirsti Taskinen vaihtoivat kuulumisia kahvitauolla. Jorma Juutilainen (vas.) ja Markku Kailanto kiittelivät Esimiespäivien ohjelmaa. 4 VILKKU 8 / 2009

5 PUHEENVUOROSSA työhön JARI STENVALL, tutkimusprofessori JENNI AIRAKSINEN, erikoistutkija valmiita paikkaamaan myös toisten osastojen vajausta. Työprosessit ja -tavat miten työtä tehdään, ovat jatkuvan tarkastelun alla. Työn muutoksiin toiset ovat valmiimpia kuin toiset, ja muutosvastarintaa on aina, Kirsti Taskinen kertoo. Päivi Tuomisen mukaan priorisointikykyä kuten myös muuntautumistaitoa tarvitaan nyt jos koskaan. Kuten muissakin kaupungin yksiköissä myös Kaupin sairaalassa kehitetään työhyvinvointia ja pyritään saamaan sairauspoissaolot hallintaan. Varsinkin fyysisesti raskaassa hoitotyössä yleisiä tuki- ja liikuntaelinsairauksia pyritään ehkäisemään kiinnittämällä huomiota erityisesti työhyvinvointiin ja kannustamalla henkilöstöä osallistumaan Tullinkulman työterveyden järjestämiin työhyvinvointia kohentaviin tilaisuuksiin. Hoitotyötä tekevien on otettava työssään huomioon sekä oma että potilaiden terveys, Kirsti Taskinen muistuttaa. Millä mielellä töihin? Näyttelijä Tom Pöysti herätteli kuulijakuntaa performanssillaan, josta ei puuttunut vihlovia viiltoja ihmisenä olemisen keskeneräisyydestä. Pöysti esitti lempeällä huumorilla liennytellen kirpeitäkin ajatuksia suomalaisen ihmisen taipumuksesta junnata paikallaan omaan napaan tuijottaen ja itseään vähätellen kateus ja huono itsetunto helmasynteinä. Kaikki taistelevat itsetuntonsa kanssa, Pöysti lohdutti väliin kuiskaten ajatuksiaan väliin huutaen niin, että selkäpiitä karmi: Millä mielellä lähdit tänään päivän hommiin? Mitä olet tänään tehnyt itsellesi? Onko mitään järkeä olla Tampereen johdossa? Onko sinulla mieltä tehdä sitä, mitä itse haluat? Sanotaan asiat oikeilla nimillä. Puhutaan! Puhumattomuus on ongelmamme, Pöysti patisti ja saarnasi järjen, tunteen ja intuition sekamelskasta, josta päivän teoillemme etsimme yhä uudelleen perusteet ja mielen. KUVAT: SUSANNA LYLY Tampereen monikerroksinen sipulimalli Manse mallillaan -tutkimuksen mukaan Tampereella tehdyt uudistukset ovat onnistuneet hyvin, tosin kehitettävää löytyy muun muassa sopimusmenettelyn ja tulevaisuuden linjausten selkeyttämisessä. Tampereen mallia on mahdollista tarkastella kolmena osana. Malli sisältää pormestarimallin ja tilaaja tuottaja-mallin sekä asiakaslähtöisen prosessiajattelun. Tampereen malli on kuitenkin näitä suurempi kokonaisuus, enemmän kuin osiensa summa. Tampereen toimintamallia voi luonnehtia sipulimaiseksi. Se on rakenteeltaan kerrostunut ja kehittämisimpulsseja tulee mallin monista eri kerroksista. Lisäksi mallin myötä kaupungin toiminta on avautunut moneen suuntaan: kuntalaisille, uudella tavalla politiikkaan ja markkinoille. Myös mallissa toimivat ihmiset tarkastelevat asioita eri näkökulmista: poliittisina päätöksentekijöinä, tilaajina, tuottajina, asiakastyön tekijöinä tai konsernin edustajina. Tampereen pormestarimallia ja tilaaja-tuottaja-mallia arvioitiin Tampereen yliopiston tekemässä tutkimuksessa, jonka raportti julkistettiin 23. marraskuuta valtuustosalissa. Manse mallillaan Tampereen mallin arviointi ja palveluinnovaatiot -raportin ovat kirjoittaneet tutkimusprofessori Jari Stenvall ja erikoistutkija Jenni Airaksinen. Tutkimus perustuu kolmeenkymmeneen Tampereen kaupungin avaintoimijan haastatteluun. Tutkimusraportti sisältää kokonaisarvion pormestarimallista, konsernijohtamisesta, tilaaja tuottajamallista, asiakaslähtöisestä prosessiajattelusta sekä mallin tarkastelun palveluinnovaatioiden näkökulmasta. VILKKU 8 /

6 Tampereen toimintamalli on muuttanut kaupunkihallinnan käytäntöjä avoimempaan ja verkostomaisempaan suuntaan. Ilmiön vastapuolena on se, että malli näyttäytyy joistain näkökulmista kaoottisena ja vaikeasti hallittavana. Pelkona kaoottisuuden lisääntymisessä on se, että kaupungin kyky tehdä nopeita päätöksiä heikkenee. Tällöin ollaan tilanteessa, jossa mallin eräs keskeisin tavoite, päätöksentekokyvyn säilyttäminen uusissa ja vaativissa tilanteissa, jää toteutumatta. Impulssien vastaanottaminen erilaisilta kaupungin ja muiden toimijoiden välisiltä rajapinnoilta johtaa tilanteeseen, jossa ei voida tietää eikä varsinkaan hallita esimerkiksi sitä, minkälainen asiakaspalaute haastaa mallin ja sen toimivuuden. Lisääntynyt keskustelu tarkoittaa käytännössä myös sitä, että mallia saatetaan syyttää sellaisistakin ongelmista, jotka eivät liity malliin mitenkään, joiden alkusyyt ovat ajassa ennen toimintamallin soveltamista tai joihin ei kaupunkihallinnan keinoin voida vaikuttaa. Kaupungit kohtaavat toiminnassaan yhä enemmän yllättäviä ja ennustamattomia tilanteita sekä monimutkaisia asioita, jotka vaativat keskustelua ja yhteistä käsittelyä. Samaan aikaan mallissa toimivien ihmisten on opittava sietämään joustavien järjestelyiden vastapuolella piilevää epävarmuutta ja keskustelujen kautta esiin nousevia yllättäviä käänteitä. Olisi tärkeää, että Tampereella tiedostettaisiin luodun mallin perusluonne ja keskusteltaisiin siitä kriittisesti. Työhyvinvointia koskevista tutkimuksista tiedämme, että työn mielekkyyden olevan kytköksissä siihen, että ymmärrämme oman toimintamme merkityksen suhteessa kokonaisuuteen. Maailma ei muutu yhdessä yössä ja myös Tampereen malli on edelleen monin paikoin keskeneräinen. Esimerkiksi asiakaslähtöisessä prosessiajattelussa on otettu vasta alkuaskeleet. Monessa yksikössä prosesseja on kuvattu, mutta toiminta tapahtuu käytännössä edelleen samalla tavalla kuin ennenkin. Myös tuotteistamisessa on yhä tehtävää. Tampereen yleistä johtamiskulttuuria voidaan edelleen luonnehtia varsin managerialistiseksi ja asioiden hallintaan perustuvaksi. Eri tasoilla tapahtuvassa johtamisessa on runsaasti kehitettävää, eikä nykyisen kaltainen johtamiskulttuuri sovellu vielä kaikilta osin Tampereen mallin avoimeen ja impulsseja ympäristöstään ammentavaan luonteeseen. Verkostomainen ja avoin toimintakulttuuri vaatisi yhä enemmän vuorovaikutukseen panostamista ja myös henkilöstölähtöistä johtamistoimintaa, jossa huomiota kiinnitettäisiin myös henkilöstön innostamiseen ja aktivoimiseen. Tampereen kaupungin koko toimintakulttuurikin on suurten muutosten myötä murroksessa. Tällä hetkellä on nähtävissä, että uudet vuorovaikutukseen perustuvat toimintatavat ovat osittain aikaisempien kulttuuripiirteiden puristuksessa. Avoimuuden ja vuorovaikutteisemman johtamisen ohella esiintyy edelleen komentotaloutta ja myös odotuksia ylhäältäpäin ohjatusta ja määrätystä etenemistahdista. Kaupungin palveluiden kehittämistoiminta on pirstaleista eikä yksittäisiä luovia ratkaisuja saada riittävässä määrin juurrutettua kaupungin kehittämispääomaksi. Jatkossa Tampereella tarvittaisiin linjakkaampaa kehittämistoimintaa. Tampereella tulisi kyetä hyödyntämään työntekijöiden ja asiakasrajapinnassa syntyviä ideoita sekä luoda niiden levittämiseen toimintamalleja. Tampereen toimintamallin soveltaminen on eri asteilla eri palveluissa. Joissain toiminnoissa elämä on jatkunut mallin soveltamisesta huolimatta ennallaan eikä varsinaisia muutoksia ole mallin myötä toteutettu. Näissä toiminnoissa myös kokemukset mallin hyödyistä ovat luonnollisesti negatiivisimmat. Aktiiviset, osaavat ja yhteistyökykyiset toimijat ovat kyenneet parhaiten hyödyntämään Tampereen mallin mahdollisuuksia ja kehittämistoiminta näyttääkin tällä hetkellä keskittyvän kaupungissa voimakkaasti tiettyihin toimintoihin. Erityisen ratkaisevaa Tampereen mallin tulevaisuuden kannalta on sopimuksellisuuden toimivuus ja pitävyys. Sopimuksiin liittyy esimerkiksi tilaaja tuottaja-järjestelmä ja apulaispormestareiden toiminta. Sopimuksellisuutta onkin kehitettävä paitsi sisällöllisesti niin myös yleisenä toimintatapana. Päätöksenteko on pormestarimallin myötä saanut kasvot. Pormestari paikantuu yhtäältä kuntalaisten ja kaupungin organisaation välimaastoon ja toisaalta rivivaltuutettujen ja viranhaltijakoneiston välille. Apulaispormestarit puolestaan ovat tärkeässä asemassa Tampereen mallin eri osien linkittäjinä. Asiakasnäkökulmasta huolehtiminen on kirjattu apulaispormestareiden tehtävänkuvaan ja rooli tilaajalautakunnan puheenjohtajana erottaa apulaispormestarin apulaiskaupunginjohtajasta. Parhaimmillaan apulaispormestari ja tilaajapäällikkö muodostavat tiimin, jossa eri asiantuntemuksen osa-alueet täydentävät toisiaan. Kiinteän yhteistyösuhteen vaarana se, että apulaispormestareista tulee viranhaltijoiden edunvalvojia suhteessa poliittiseen koneistoon, kun heidän tehtävänsä ideaalitilanteessa olisikin tuoda kuntalaisten valitsemina poliittisina päätöksentekijöinä kuntalaisten näkemyksiä valmistelukoneistoon. Lisätietoja: tilastotjakatsaukset/julkaisusarja 6 VILKKU 8 / 2009

7 RIIKKA NURMI Luottamusta rakennettiin Merunlahden luontoelämyskeskuksessa verkostotyöpajan ryhmäpäivänä. Etulalalla Viivi Kakko retkitunnelmissa. Verkostotyöpajassa opitaan yhdessä TEKSTI RIINA KILPINEN Työharjoittelijan ei tarvitse välttämättä olla oman onnensa nojassa vieraalla työpaikalla, sillä verkostotyöpaja tarjoaa nyt nuorille mahdollisuuden ryhmätapaamisiin toisten harjoittelijoiden kanssa. Ohjaajiltakin löytyy olkapää murheiden kertomista varten ja neuvoja ongelmien selvittämiseen. Nuorten verkostotyöpaja on projekti, jonka kautta16 24-vuotiaille työttömille nuorille pyritään löytämään työharjoittelupaikka. Ammattiin Missä luuraavat harjoittelupaikat, huhuilee projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti. Harjoittelupaikkoja etsitään nyt Tampereen kaupungin yksiköistä ensi vuodelle. valmistunut tai koulutusta vailla oleva nuori voi saada työkokemusta työharjoittelun, työelämävalmennuksen tai työkokeilun kautta Tampereen kaupungin yksiköissä. Verkostotyöpaja eroaa tavallisesta työharjoittelusta tarjoamalla työpaikalle ohjausapua ja nuorelle yksilö- ja ryhmäohjausta. Harjoittelujaksot kestävät maksimissaan puoli vuotta. Ensimmäinen noin 20 nuoren ryhmä on ollut viime elokuusta alkaen työpai- koissaan, ja toinen samankokoinen harjoittelijaryhmä aloitti marraskuussa. Verkostotyöpajaprojekti päättyy vuonna 2012, minkä jälkeen siitä toivotaan pysyvää toimintamallia. Verkostotyöpajan harjoittelijoita on tällä hetkellä muun muassa päivähoidossa, toimistotehtävissä, Tilakeskuksessa, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluissa sekä Tampereen aterialla. Aloittavien harjoittelijoiden määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa ensi vuonna, joten harjoittelupaikoista kaupungin yksiköissä on huutava pula. Työpaikkaohjaajalle tarjotaan projektin kautta myös koulutusta tehtävään. Auttamisen halua työpaikoilta varmasti vaaditaan nuoren opastamiseksi, sillä kaikilla heistä ei ole juuri lainkaan kokemusta työyhteisöistä. Jokainen on kuitenkin lähtenyt mukaan vapaaehtoisesti, joten työmotivaatiosta ei ole puutetta. Nuorilla on paljon annettavaa työpaikoille, projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti vakuuttaa. Verkostotyöpajaan kuuluu olennaisena osana kahtena päivänä kuussa pidettävät ryhmäpäivät, jonne kaikki harjoittelijat kokoontuvat tutustumaan toisiinsa ja jakamaan kokemuksia. VILKKU 8 /

8 Lisäksi Facebookiin on perustettu harjoittelijoille oma ryhmä verkostoitumisen vauhdittamiseksi. Ryhmäpäivillä on tarkoitus yhteisen tekemisen kautta oppia työ- ja siviilielämässä tarvittavia taitoja. Lähes jokaisella nuorella on joskus jäänyt joku koulu syystä tai toisesta kesken, joten koulumaisuutta pyritään Riina Hiipakka-Lahden mukaan välttämään. Olemme keskustelleet esimerkiksi opiskelumahdollisuuksista, talouden hallinnasta ja työnhakutaidoista. Asiapitoisen tiedon vastapainoksi olemme käyneet luontoretkellä, keilaamassa ja kokanneet yhdessä. Ryhmätoiminnalla pyritään myös harjoittamaan ilmaisutaitoja ja rohkaisemaan osallistujia arkipäiväistenkin asioiden omatoimiseen hoitamiseen. Ohjaussuhde on tiivis, jotta kenenkään ei tarvitse pelätä ohjaajien puoleen kääntymistä pulmatilanteissa. Positiivista kokemusta hakemassa Itätuulen päiväkodissa riittää Emilia Kaltille tekemistä, kun lapsia puetaan, puuhataan yhdessä, askarrellaan, tarjoillaan aamupalaa ja vahditaan vauhdikkaita tenavia. Viivi Kakko puolestaan toimii Raholan koululla iltapäiväkerhossa ja kouluavustajana. Olli Jantusen työsarkaan Henkilöstökassassa kuuluu pääasiassa asiakaspalvelu eli muun muassa rahan nosto ja talletus. Kolmikko aloitti harjoittelunsa verkostotyöpajan ensimmäisessä ryhmässä viime elokuussa. Nuoret ovat yhtä mieltä työkokemuksen kerryttämisen hyödyllisyydestä. Työpaikoilla heidät on otettu lämpimästi vastaan. Annetut työtehtävätkin ovat osoittautuneet sopivan haastaviksi ja antoisiksi. Työkaverit ovat loistavia, tehtävät ovat monipuolisia ja työpaikan henki on kaikin puolin lämmin ja iloinen, Emilia, Viivi ja Olli kehuvat kuin yhdestä suusta. Erityisen mieltyneitä harjoittelijat ovat verkostotyöpajan ryhmähenkisyyteen. Ryhmätapaamisissa on helppo keskustella toisten nuorten kanssa, vaihtaa kuulumisia ja samalla oppii paljon myös muiden työpaikoista. Informaatio kulkee netin kautta sujuvasti ryhmän kesken, ja sitäkin kautta harjoittelijat voivat tukeutua toisiinsa. Nuorilla siintää jo tulevaisuudensuunnitelmissa työnhaku harjoittelupaikassa tutuksi tulleilta aloilta. Alan koulutuksen hankkiminen on myös yhtenä varteenotettavana toiveena. Maahanmuuttajille etsitään harjoittelupaikkoja TEKSTI RAIJA LINDELL Tampereen kaupungin yksiköillä on nyt mahdollisuus auttaa syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajia tarjoamalla heille kotouttavia työharjoittelupaikkoja. Työllisyydenhoidon palveluyksikkö järjestää kotoutettaville ja työttömille maahanmuuttajille työharjoittelua, työelämävalmennusta tai työmarkkinatukiharjoittelua kaupungin organisaatiossa. Verkostokoordinaattori Abdulkadir Hashi työllisyydenhoidon palveluyksiköstä hoitaa maahanmuuttajien työharjoitteluun liittyviä käytännön asioita. Hän on niin harjoittelijan kuin työnantajan tukena. Palvelu on työtä tarjoavalle yksikölle maksutonta ja harjoittelijan ohjauksesta maksetaan korvaus. Nelivuotinen maahanmuuttajien työharjoitteluprojekti on Tampereen kaupungin rahoittama. Hashin mukaan työharjoitteluun haluavia on runsaasti. Tavoite on ensi vuonna saada harjoittelupaikat ainakin 35 maahanmuuttajalle. Viime kuukausien aikana myös maahanmuuttajien työttömyys on lisääntynyt vauhdilla taloudellisen taantuman takia. Tämän vuoksi maahanmuuttajilla on entistä suurempi vaara pudota yhteiskunnan raiteilta ja syrjäytyminen lisääntyy, Hashi kertoo. Työharjoittelupaikkoja etsitään ensisijaisesti Tampereella asuville kotouttaviin toimenpiteisiin oikeutetuille maahanmuuttajille. Harjoitteluaika voidaan sopia Somaliasta kotoisin oleva Osman Cisman (oik.) on työharjoittelussa sotetalossa ja ulkomaalaistoimistossa. Hän tekee työtehtävien mukaan. Suositus on, että rupeama olisi erilaisia avustavia tehtäviä vahtimestarin tukena ainakin kolmen kuukauden pituinen. lamppujen vaihdosta lukkojen ja laitteiden Tavoitteenamme on korjailuun. Juuri autokeikalle lähdössä olevan edistää kulttuurien välisen tietoisuuden lisäämistä ja Alin kanssa juttelemassa tarjota mahdollisuus kaupungin eri yksiköille saada Abdulkadir Hashi. verkostokoordinaattori maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä palvelutehtäviin. Samalla yksikkö hyötyy saaden lisää käsiä toimintaansa maksutta, Hashi painottaa. Hän on sitä mieltä, että nimenomaan tekemällä oppii niin työstä, ihmisistä ja suomalaisesta työkulttuurista. Työharjoittelu aktivoi ja valmentaa maahanmuuttajaa monipuolisesti. Parhaassa tapauksessa työharjoittelu tukee harjoittelijoiden rohkeutta ja itsevarmuutta. Harjoittelun aikana heillä on mahdollisuus luoda itselleen verkostoja ja löytää työpaikka. Me haluamme heistä veronmaksajia, Hashi sanoo. Paitsi että Hashi tukee maahanmuuttajia hän antaa myös työpaikoille maksutonta monikulttuurista koulutusta perehdytystaitojen ja työntekijän ohjaamisen kehittämiseksi. Lisätietoja: verkostokoordinaattori Hashi Abdulkadir, tampere.fi tai p (sis ). 8 VILKKU 8 / 2009

9 VIESTINNÄN AMMATTILAISET Viestintää ei tehdä päähänpistosta TEKSTI RAIJA LINDELL Jaana Soinia motivoi omassa työssään sen monipuolisuus. Vaikka kliseiseltä kuulostaakin viestintäpäällikön työ on vaihtelevaa ja juuri siksi Jaanan mielestä mielenkiintoista ja vireää. Tärkeää on, että työ on ihmisten kanssa yhdessä tekemistä, vaikkakin usein tietokoneen välityksellä. Kokonaisuuksien miettiminen ja niistä yksityiskohtiin eteneminen on Jaanalle ominaista. Saan organisoida, koordinoida, kehittää ja suunnitella. Työssäni on konkreettista vääntöä. Suunnittelun ja koordinoinnin lisäksi teen muun muassa tiedotteita ja julkaisuja, markkinoin ja mainostan, päivitän nettiä sekä osallistun johtoryhmätyöskentelyyn. Viestintäpäällikön työssä Jaana painottaa jatkuvaa luotaamista: pitää tietää kaikesta suurin piirtein jotakin. Se pitää vireessä, kun työssä tulee jatkuvasti uutta vastaan ja asioita on otettava haltuun. Jaanan mukaan viestintäihmisten tulisikin istua tiedonlähteillä ja oltava mukana jo asioiden valmis- Jaanan viestintävinkki: Organisaation parasta viestintää on se, että tehdään oikeita eikä vääriä asioita. telussa katsomassa asiaa tiedottamisen näkökulmasta. Jaana Soinin työpäivät vierähtävät vilkkaasti toisen asteen koulutuksen hallinto- ja palveluyksikössä viestintäpäällikkönä. Tamperelaiset lukiot ja ammattiopisto antavat tiiviisiin työpäiviin sisällön. Jaana tuli vuonna 1995 kaupungin palvelukseen tiedotussihteeriksi ympäristöpuolelle, josta tie johti lopulta koulutuspuolen viestintään. Aikanaan Jaanan ammatinvalintaan vaikuttivat enemmän perheestä johtuvat realiteetit kuin oma määrätietoinen päätös. Vapaa-aikanaan Jaana on edelleen aktiivinen opiskelija: hän päivittää osaamistaan viestinnän saralla ja opiskelee työn ohessa yhteisöviestintää Jyväskylän yliopistossa. Jäljellejäävä vapaa-aika kuluu sukkelaan uusperheen arjen pyörityksessä. Muutoksista uutta virtaa Töissä tapahtunut organisaatiouudistus vuonna 2008 Viestintäpäällikkö Jaana Soini aloitti tiedottajan uransa kuvassa takana olevassa Frenckellissä. RAIJA LINDELL toi Jaana Soinin työpäiviin uudenlaiset kuviot. Tampereen kaupungin lukiot ja ammattiopistot yhdistettiin saman organisaation alaisuuteen ja esimiehet vaihtuivat. Tykkään muutoksista, näen ne mahdollisuuksina. Muutos toi mukanaan sen, että näkökulmat muuttuivat ja viestintää tehdään hyvin tavoitteellisesti, suunnitelmallisesti ja järkevästi kokonaisuutena. Jaanan työvuotta ohjaa vuosittain uudistettava viestintäohje, markkinointisuunnitelma, vuosikohtaiset projektisuunnitelmat, aikataulutukset, graafiset ohjeet, budjetti ja kaupungin viestintäohje. Mitään ei viestinnässä tehdä päähänpistosta, vaan tekemisen tulee olla linjassa strategisten painopisteiden ja organisaation tavoitteiden kanssa. Toteutan työssäni kaupungin uutta strategiaa: viestintämme tukee muun muassa sitä, että Tampere olisi elinvoimainen ja kilpailukykyinen paikka sekä korkeatasoisen koulutuksen ja tutkimuksen keskittymä. Jaanan mukaan kaikelle toiminnalle tuo tukevan pohjan se, että toimitaan suunnitelmallisesti ja työtä tehdään tavoitteellisesti. Ei siis sählätä eikä tuhlata. Avainsanana asiakaslähtöisyys Viestinnässä ja tiedottamisessa on tärkeää, että myös esimiehet näkevät viestinnän merkityksen ja tärkeyden ja tukevat työtä. Kaikki organisaation toiminta on omalla tavallaan viestintää. Ja parasta viestintää on se, että organisaatio tekee oikeita asioita, toimii kuten viestii ja viestit perustuvat totuuteen. Jaana Soini on sitä mieltä, että asiakaslähtöistä viestintää ja markkinointia tehtäessä viestinnän ammattilainen olisi otettava mukaan asiaan jo suunnitteluvaiheessa, jotta viestintä onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla. Kovin yleistähän on, että tiedottajien viestinnän ja markkinoinnin osaamista ei osata hyödyntää. Usein meidät hälytetään vasta sammuttamaan niitä tulipaloja. Profiiliamme tällä saralla pitäisi nostaa. Onneksi minulla on viestintää ymmärtäviä esimiehiä! Viestintäpäällikkö Jaana Soinin lempilapsi on sisäinen tiedotus. Sitä en väsy toistamaan, että asioista on tiedotettava jo valmisteluvaiheessa ja ensin sisäisesti ja vasta sitten organisaation ulkopuolelle eikä toisinpäin. Asioiden ei saisi tulla tiedoksi puskista tai kiertää kummallisina huhuina, koska tällöin tulee vaikutelma, ettei ihmisistä välitetä. VILKKU 8 /

10 TEKSTI TARJA NIKUPAAVO-OKSANEN KUVAT SUSANNA LYLY Itämaisen tanssin sanotaan olevan yksi maailman kauneimmista tanssilajeista. Kaupungin henkilöstökin on harrastanut vatsatanssia omassa ryhmässään jo toistakymmentä vuotta. Ryhmä kokoontuu tiistai-iltaisin Tammelan palvelukeskukseen lumoavan musiikin vietäväksi. Ohjaaja Maarit Roihuvuon opastuksella tutuksi ovat tulleet erilaiset tanssityylit kuten baladit, fuusiotanssit, mustalaistanssit ja kansantanssit. Maarit Roihuvuo on opettanut kaupungin tanssiryhmää kymmenisen vuotta. Tunneilla emme tähtää ammattilaistasoon, vaan tavoitteena on mukava harrastus. Vaikka ryhmässä on pitkään tanssineitakin, saa tänne tulla aloittelijakin, ja voi käydä ihan kokeilemassakin lajia. Alussa treenaamme ihan perustekniikkaa ja lisäksi harjoittelemme helpohkoja tanssikoreografioita. Itämainen tanssi sopii kaikenikäisille ja -kokoisille. Asuksi käyvät rennot jumppavaatteet ja tossut. Huivi lanteilla auttaa hahmottamaan lantion liikkeet, Maarit Roihuvuo kertoo. Itämaisen tanssin lumo Viehkeät käsien asennot ja liikkeet kuuluvat vatsatanssiin. Ohjaaja Maarit Roihuvuo,Satu Vuorinen ja Marja Äikiä kokeilevat yhtä itämaiselle tanssille tyypillistä kasvoja kehystävää käsien asentoa. 10 VILKKU 8 / 2009

11 Vatsatanssin suosio oli suurimmillaan luvulla. Maarit Roihuvuon mukaan laji on kuitenkin pitänyt hyvin pintansa uusien tanssilajien rynnistyksestä huolimatta. Lumoava musiikki, tanssin rikas ja naisellinen liikekieli sekä eri tanssityylien moninaisuus ovat itämaisen tanssin vahvuuksia. Maarit Roihuvuon mielestä itämaiseen tanssiin liitetty salamyhkäisyys- ja erotiikkaleima on jo hälventynyt vuosien myötä. Toki flirtti voi olla tanssissa mausteena, hän toteaa. ei haihdu Satu Vuorinen, Sirpa Pakkanen, Tuija Hirvinen, Maarit Roihuvuo, Marja Äikiä, Arja Antila, Irja Mulari ja Marja-Liisa Tanhua harrastavat vatsatanssia. Marja-Liisa Tanhua on pitkän linjan tanssiharrastaja, kaupungin ryhmään hän kotiutui muutama vuosi sitten. Sanavalmis tanssijatar on yksi ryhmän ilopillereistä. Itämaisen tanssin aloitin vuotta sitten, mutta välillä on ollut taukoja. Tanssi tuo hyvää mieltä ja terveyttä, koska se parantaa selän ja keskivartalon liikkuvuutta. Liikkeet ja musiikki sekä ihana ohjaaja ja innostunut ryhmä antavat hyvän mielen. Vaikka tanssitunnille tulee joskus hieman väsyneenä, piristyy muiden innostuksesta, Marja-Liisa listaa tanssiharrastuksensa hyviä puolia. Koreografian seuraaminen kehittää muistia, hän lisää vielä. Arja Antila on harrastanut itämaista tanssia kaupungin ryhmässä kolme ja puoli vuotta. Kipinä taisi tulla sisäisessä postissa Äikiän Marjalta kutsuna tunnille, hän muistelee. Arja Antilalle tanssi tuo hyvää kuntoa, notkeutta, itsetuntemusta, itsevarmuutta sekä hyvää mieltä ja iloa silmälle. Tanssiryhmän yhteenkuuluvaisuus on lisääntynyt vuosien myötä. Ryhmä on tanssikauden päätteeksi pitänyt nyyttikestit Marja-Liisan kotona ja esiintynyt silloin tällöin muun muassa kaupungin henkilöstöpäivässä ja moottoripyöräkerhon 30-vuotisjuhlassa, Arja kertoo. Kyse kehon hallinnasta Pitkään itämaista tanssia harrastanut Tuija Hirvinen on ryhmän uusimpia harrastajia. Itämaisessa tanssissa on kyse kehon kokonaisvaltaisesta hallinnasta, liikkeen yhdistämisestä musiikkiin sekä yhdessä olosta. Kaiken lisäksi saa pukeutua kauniisti ja käyttää helyjäkin, Tuija Hirvinen kiteyttää. Itämaista musiikkia ei tulisi välttämättä kuunneltua kotona, mutta tanssitunnille se sopii mainiosti. Kaupungin ryhmässä on sopivan rento meininki. Minua ei saisi aerobic-tunnille discomusiikin pauhinaan. Koulussa sain liikuntakammon, mutta löydettyäni itämaisen tanssin innostuin tanssin lisäksi muustakin liikunnasta. Satu Vuorinen on ollut kaupungin ryhmässä 2000-luvun alkupuolelta saakka. Liikkuvan työn takia käyn ryhmässä harvakseltaan. Tärkeintä itämaisessa tanssissa on liikunnan ilo, tunnilla ei rehkitä veren maku suussa. Tehokasta liikuntaa tanssi on silti ja tukee erityisesti keskivartalon hallintaa. Ryhmässä on aivan hulvattomia ja mahtavia naisia, Satu toteaa. Tanssiryhmän kokoonkutsuja ja rahakirstun vartija Marja Äikiä aloitti ryhmässä 2000-luvun alkupuolella. Kunnon ja mielialan kohoaminen ovat hänelle tanssin tärkeimmät annit. Vuorotyötä tekevän Marjan työkaveritkin ovat suhtautuneet ymmärtävästi siihen, että tiistai-ilta on varattu itämaiselle tanssille. Ryhmässä näkee ihmisiä eri puolilta kaupunkiorganisaatiota, ja tanssin lomassa tulee välillä pistettyä kaupungin asioitakin kuntoon. Kaupungin pitäisikin tukea enemmän erilaisia harrastusryhmiä. Tällä hetkellä ryhmämme toiminta on vaakalaudalla tilakysymyksen vuoksi, Marja harmittelee. Itämaisen tanssin ryhmästä kiinnostuneet kaupungin työntekijät voivat olla yhteydessä Marjaan esimerkiksi sähköpostitse. Myös Koukkuniemen työtekijöillä on oman itämaisen tanssin ryhmä. Myös se kokoontuu tiistaisin. VILKKU 8 /

12 Timo Kääriä uskoo, että voimaharjoittelu sopii psyykkisesti ja sosiaalisesti oireileville nuorille Painoilla rakennetaan kehoa, mutta myös mielen hallintaa. 12 VILKKU 8 / 2009

13 Kuusikossa haetaan itsetuntoa myös salilta TEKSTI MATTI WACKLIN KUVA SUSANNA LYLY Timo Kääriän olemuksesta näkee, että Kuusikon perhetukikeskuksen kuntosalin oveen liimattu kannustus Pump hard ei ole jäänyt hänelle teoriaksi. Kohta viisikymppisen vastaavan ohjaajan kunnioitusta herättävä lihaksisto on kaukana keskivertomiehen kehosta. Kun Timo pumppaa kuvaajan mallina muutaman tiukan sarjan painojen kanssa, katsoja on vaikuttunut. Lihakset eivät ole itsetarkoitus. Kuusikon nuorille kuntosali tarjoaa mahdollisuuden itsehillinnän kehittämiseen sekä oman kehon tuntemuksen ja hallinnan oppimiseen. Se kohentaa myös keskittymiskykyä. Nämä ovat monelle psyykkisesti ja sosiaalisesti oireileville nuorille tärkeitä, itsetuntoa kehittäviä taitoja. Samalla on tietysti kyse kilvoittelusta omien rajojen kanssa, selvittää Kääriä. Kuntosaliharjoittelu on yhteiskunnan pienoiskuva. Jos haluaa mennä elämässään eteenpäin, on tehtävä töitä sen eteen. Kääriä muistuttaa, että parhaassa tapauksessa nuori saa kuntosalilta elinikäisen kipinän liikunnan harrastukseen. Hikisen salin ilmapiiri karkottaa murheet. Siellä voi purkaa paineita raudan kanssa. Se tuo myös pitkäjänteisyyttä, sillä vain kovalla työllä ja treenillä voi päästä tuloksiin. Välillä törmään kaupungilla meillä asuneisiin nuoriin, jotka kertovat, että salilla käymisestä on tullut elämäntapa. Se palkitsee ja rohkaisee. Moni jää koukkuun positiivisessa mielessä. Elämässä kun löytyy monia kielteisiäkin riippuvuuksia. Kääriällä on monia esimerkkejä kuntosalin merkityksestä psyykkisen tasapainonsa kanssa kampailevalle nuorelle tai hänen läheiselleen. Yksi niistä oli vakavan tragedian kokenut perhe. Traumaattisen tapahtuman jälkeen perheen äiti purki pahaa oloaan nyrkkeilysäkkiin. Äidin psyykkinen tuska oli tilanteessa niin voimakas, että konkreettinen fyysinen rasitus toi ainakin hetkeksi helpotusta pahaan oloon. Kuntosali on Timon luomus Kuusikon perhetukikeskuksen kuntosali on Timon luomus. Hän on hankkinut sen laitteet ja joitakin jopa rakentanut itse. Osa on hankittu uutena, osa käytettynä. Hän myös vastaa siitä, että salin laitteet ovat kunnossa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kääriä on ollut mukana rakentamassa kuntosalia. Kymenlaaksossa Pyhtäällä rakensin kaverin kanssa kylmään kellariin pienen salin, kun olin 17-vuotias. Laitteet tehtiin romukaupasta hankituista tavaroista. Sitten alettiin nostella hanskat kädessä ja pipa päässä. Siihen aikaan ei ollut juuri tarjolla kaupallisia saleja. Kääriä muistaa, että vajavaiset olosuhteet eivät latistaneet intoa. Lähikaupunki Kotka oli kova voimailukaupunki. Sieltä tulivat myös esikuvat. Rauta joutui taipumaan kilo kilon jälkeen tavoitteelliselle nuorelle nostajalle. Siitä jäi kipinä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että kuntosalilla käynti on oiva keino pitää keho kunnossa. Samalla se on myös vahvaa mielen huoltoa sillä ajatuksella, että mitä parempi kunto, sitä kestävämpi mieli. Kääriä pelasi aikoinaan myös jalkapalloa, mutta painot veivät voiton. Kun edessäsi on kylmä tanko ja sata kiloa rautaa, olet yksin. Kukaan muu ei ota vastuuta eikä nosta sitä puolestasi. Kääriä nostelee painoja yhä. Jos kiireet estävät säännölliset käynnit kuntosalilla, sen huomaa aina selän kunnon heikkenemisenä. Ihmissuhdetyötä tekevä kuormittuu myös psyykkisesti. Siksikin painojen kanssa punnertaminen on merkityksellistä. Se on oivaa vastapainoa vaativalle henkiselle työlle. Tuska on tuntohäiriö Kuusikon salilla käy myös muita kaupungin työntekijöitä. Kuusikon nuoret eivät yksin saa käyttää salia, vaan valvojan pitää olla aina paikalla. Kuntosalin seinillä on lajista kertovia kuvia ja anekdootteja, kuten Kipu on kivaa ja tuska tuntohäiriö. Kipu kasvattaa ja kärsivä kehittyy. Kysehän on pitkälti huumorista, mutta ajatus on siinä, että kovalla työllä voi salilla sekä elämässä mennä eteenpäin. Kuusikon kuntosalin ympärille on luotu jokavuotinen voimamieskilpailu, jossa asukkaat kilpailevat suuren maailman tyyliin. Lajit on kuitenkin rakennettu Kuusikon omaan malliin. Kaupin metsän laidassa on ollut lajina myös auton vetäminen. Siinä Itä-Mersu eli Lada sai kyytiä. Paikalla on ollut myös ulkopuolisia tähtivieraita kilpailijoita kannustamassa. On hauskaa, että monet Kuusikon entiset nuoret tulevat seuraamaan kilpailuja ja kannustamaan nykyisiä kisaajia. Yhteisessä kilvassakin on paljon kasvatuksellista. Jokainen on mukana omine puutteineen, jotka on pakko hyväksyä. Uskallus osallistua on periaatteessa jo voitto. Yhteishenki ja kaverin kannustaminen ovat tärkeitä. Timo Kääriä sanoo, että suhtautuminen kuntosaliharjoitteluun on ajan saatossa muuttunut. Se ei ole enää barbaarista luolamiestoimintaa, vaan arvostettu kuntoilumenetelmä. Kaupungin osana kohta vuoden Kuusikon perhetukikeskus toimii Kaupin metsän laidassa Pirkanmaan hoitokodin takana. Se tuli osaksi Tampereen kaupungin palveluita, kun Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymä purettiin viime vuoden vaihteessa. Vuonna 1987 alkujaan Kuusikon erityislastenkodiksi perustettu perhetukikeskus toimii kaupungin lastensuojelun alla. Sen seitsemän asiakaspaikan osastoyksikössä toteutetaan lasten sijaishuoltoa yhteistyössä perheiden kanssa. Kuusikon palvelukokonaisuuteen kuuluvat myös lastensuojelun kotiutuspalvelut, intensiivityöryhmä sekä ensi vuoden alussa toimintansa aloittava päiväosasto. Kuusikon tulo osaksi kaupungin palveluita on tuonut mukanaan uusia mahdollisuuksia ja uudenlaisia toiminnallisia rakenteita. Kuusikko on nyt verkostoitunut laajemmin lastensuojelun muiden tekijöiden kanssa. Kaikesta huolimatta perustyö on samaa kuin reilu parikymmentä vuotta sitten kun aloitin. Se on haastavaa ihmissuhdetyötä, jossa kohdataan vaikeissa elämäntilanteissa eläviä nuoria ja heidän perheitään. Toisaalta sosiaalityön perusta on se, että yritämme tehdä itsemme tarpeettomaksi, sanoo Timo Kääriä. VILKKU 8 /

14 Kurssilta potkua painon pudotukseen TEKSTI RAIJA LINDELL Lihominen pysähtyi ja laihduinkin 3 4 kiloa. En halua olla mikään rantapallo. Sairaan hyvä kurssi, kertoo päivätoimintakeskus Pellavan ohjaaja Valtteri Sipiläinen painonhallintaryhmässä saamistaan kokemuksista. Sipiläinen osallistui Tullinkulman työterveyden järjestämään painonhallinnan ryhmätoimintaan, sillä hän halusi saada kolesteroliarvonsa kuriin ja ehkäistä sukurasituksena olevan diabeteksen puhkeamista. Havahduin kurssilla siihen, kuinka pienillä asioilla voi pysäyttää lihomisen ja vieläpä laihtua. Eniten eli 90 prosenttia vaikuttavat ruokavalio ja annoskoko. Eikä laihtumisen tarvitse olla pelkkää porkkanan puremista, muutaman oluen voi ottaa, mutta ei kannata ottaa kerralla koko mäyräkoiraa. Elämäntapaa kannattaa muuttaa vähitellen ihan pienillä jutuil la ja toki juhliakin saa ja pitää, Sipiläinen kertoo elämäntaparemontistaan, johon nykyään kuuluu aamupala, ettei lounaalla tarvitse ahmia. Sipiläisen mielestä oikean tiedon saaminen ja ryhmässä kokemusten jakaminen ja peilaaminen olivat painonhallintakurssin parhaita puolia. Tullinkulman työterveys järjes tää painon alentamista ja pysyvää painon hallintaa tavoittelevaa ryhmätoimintaa kaupungin työntekijöil le. Joulun jälkeen on alkamassa uusia kursseja. Ryhmään pääsee mukaan, jos BMI on yli 28 ja on terveysriskiä aiheuttavaa ylipainoa sekä esimerkiksi uhka sairastua II tyypin diabetekseen. Tietoa ja ryhmän tukea Painonhallinnan kurssilla keskustellaan ja vaihdetaan kokemuksia. Kurssin ohjelma koostuu tietoteoriasta ja käytännön vinkeistä, kertoo yksi ryhmän vetäjistä, työterveyshoitaja Elina Salminen. Toisen samassa asemassa ole van kanssa on luontevaa jakaa omia kokemuksiaan. Moni on yrittä nyt yksin laihduttaa saamatta pysyviä tuloksia. Painonhallinnan ryhmiä vetävät työterveyshoitaja ja työfysioterapeutti. Oman alansa asiantuntijana mukana on myös työterveyspsykologi. Esimerkiksi työfysioterapeutti kertoo liikunnan merkityksestä painonhallinnassa ja terveyden ylläpitämisessä. Ryhmät tutustuvat myös erilaisiin liikuntamuotoihin, joista haetaan itselle arkeen sopivinta tapaa liikkua. Työterveyshoitajan kanssa ryhmä käy muun muassa ruokakaupassa tutkimassa, mitkä tarjolla olevista elintarvikkeista ovat terveellisiä ja miten pakkauksiin merkittyjä tietoja voi hyödyntää oman ruokavalion suunnittelussa ja aterian energiamäärän laskemisessa. Opettelemme näin tekemään oikeita, terveellisiä valintoja. Laihtumiseen ei ole mitään ihmekeinoja. Aterioiden sisältö, monipuolisuus, määrä ja rytmitys ovat tärkeitä tekijöitä. Pienetkin muutokset johtavat pitkällä aikavälillä terveellisempään suuntaan ja paino laskee, Salminen kertoo. Hänen mukaansa moni ryhmäläinen ihmettelee, että saakin oikeastaan syödä enemmän kuin aikaisemmin. Kunhan valinnat ovat oikeita, paino laskee. Eikä se maailma siihen kaadu, jos joskus hieman herkuttelee. Ryhmissä on saatu hyviä tulok sia aikaan: osanottajien painon nou su on pysähtynyt ja joillakin paino on laskenut. Kun painon nousu saadaan pysähtymään, se on jo iso saavutus. Ja esimerkiksi 5 10 prosentin painon pudotuksella voi olla merkittävä vaikutus muun muassa veren rasva-arvoihin ja verensokeriin. Salmisen mukaan ryhmästä saa parhaiten kannustusta, kun on itse motivoitunut asiasta ja sitoutunut käymään ryhmän kokoontumisissa. Painonhallinnan ryhmät kokoontuvat työterveyshuollon tiloissa osoitteessa Hammareeninkatu 5. Seuraava ryhmä alkaa kokoontua tammi helmikuussa. Ryhmä kokoontuu kaikkiaan 10 kertaa, noin kahden viikon välein. Osallistumismaksun maksaa työnantaja työterveystoimintana, mutta työntekijän on ensin varmistettava esimieheltään mahdollisuus osallistua ryhmään. Lisätietoja: työterveyshoitaja Elina Salminen p tai Loora > Työterveys ja hyvinvointi > Tullinkulman työterveys TARMO TOUHUNEN 14 VILKKU 8 / 2009

15 Tampereen kaupunki on saanut sikainfluenssarokotuksien järjestelyistä ja hoitohenkilökunnan työstä kiitosta. Sikainfluenssarokotukset onnistuneet Tampereen-mallilla Tampereen kaupunki on selvinnyt hyvin sikainfluenssarokotuksistaan ja saanut järjestelyistä ja hoitohenkilökunnan työstä jopa kiitosta. Päälinjaus siitä, että rokotuksia järjestetään mahdollisimman monessa paikassa, osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Näin vältyttiin ulkonakin kiemurtelevilta pitkiltä rokotusjonoilta, joilla moni muu kaupunki niitti kyseenalaista kunniaa. Tampereen, kuten monen muunkin paikkakunnan rokotusjärjestelyjä on vaikeuttanut se, että rokotteet ovat saapuneet pienissä erissä. Tämän vuoksi ei esimerkiksi massarokotuksia olisi voitu käytännössä järjestää. Kaupungin rokotusjärjestelyistä vastaa pieni työryhmä, jota johtaa suunnittelupäällikkö Jari Ahvenainen. Ryhmä on kokoontunut kerran viikossa ja muuten pitänyt tiiviisti yhteyttä sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Ryhmä on sopinut yhteisistä linjauksista ja vastannut tiedotuksesta. Käytännössä tiedotusta on hoidettu viestintäyksikössä. Sen työpanos on saanut tunnustusta valtakunnan medioita myöten. KIITOKSIA Lämmin kiitos kaikille teille, joiden kanssa olemme vuosien varrella saaneet yhdessä tehdä työtä ja jakaa kokemuksia! Hevonenki hengähtävi matkan pitkän mentyänsä, rautanenki raukeavi kesäheinän lyötyänsä, vetonenki vierähtävi joen polvet juostuansa, tulonenki tuikahtavi yön pitkän palettuansa; niin miks en minäi väsyisi, miks en heikko hengähtäisi illan pitkiltä iloilta, päivänlaskun laulannoilta? Kanteletar Ritva Jarmas Tuula Mustonen Timo Vuokivi kiittää Kaarilan koulun väkeä hienosta eläkeläksiäisjuhlasta. Toivotan kaikille työniloa! Siirryin eläkkeelle enkä millään ehtinyt hyvästellä kaikkia miellyttäviä ihmisiä, joihin olen työssäni tutustunut. Aulis Ali Yli-Sirniö sinustako ammatillinen opettaja tai ammatillinen erityisopettaja? ammatillinen opettajankoulutus (60 op) antaa pedagogisen pätevyyden toimia opettajana eri kouluasteilla. Koulutus toteutetaan monimuotoisesti työn ohessa. Koulutus kestää 1,5 tai 2 vuotta. Tampereen lisäksi koulutus järjestetään Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Porissa ja Seinäjoella. Koulutus alkaa elokuussa lisätietoa koulutuksesta Suunnittelija Eeva Manni, p Koordinaattori Paula Larvala, p etunimi.sukunimi@tamk.fi ammatillinen erityisopettajankoulutus (60 op) on opettajankoulutuksen suorittaneille, ammatillisina erityisopettajina toimiville tai erityisopetuksen tehtäviin aikoville tarkoitettua jatkokoulutusta. Koulutus antaa pätevyyden erityisopetuksen tehtäviin ammatillisessa koulutuksessa. Koulutus kestää 1,5 v. Koulutus toteutetaan Tampereella ja se alkaa elokuussa lisätietoa koulutuksesta Suunnittelija Maiju Ketko, p Koordinaattori Irmeli Vesterinen, p etunimi.sukunimi@tamk.fi Hakuaika koulutuksiin Hakulomake ja lisätietoa i Ammatillinen opettajakorkeakoulu Kuntokatu Tampere taokk@tamk.fi Oikaisu Viime lehdessä kerrottiin maanrakentajakoulutuksesta. Jutussa oli nimivirhe. Koulutuskokemuksistaan kertoi panostaja Pertti Toivio. VILKKU 8 /

16 The Sound of Music valloittaa Tampere-talon The Sound of Musicissa esiintyvät muun muassa Jukka Leisti Trappin perheen isänä sekä joukko nuoria laulavia näyttelijälahjakkuuksia perheen lapsina. Tammikuussa Tampere-talossa esitettävä musikaaliklassikko The Sound of Music on ylittänyt kaikki odotukset huikealla lipunmyynnillään. Tähän mennessä lippunsa on ostanut tai varannut jo yli katsojaa, mikä on talon historiassa suurin koskaan yhteen tuotantoon myytyjen lippujen määrä. Suuresta kysynnästä johtuen musikaalista on saatu järjestettyä lisäesitys, joka nähdään sunnuntaina 17. tammikuuta kello 18. Lipunmyynti on Tampere-talon lipputoimistossa ja Lippupisteessä. Maailman rakastetuin musikaali saa ensiiltansa Tampere-talon suurella näyttämöl lä ja esitykset jatkuvat asti. Koko perheen lämminhenkinen musiikkiteatteriklassikko toteutetaan tamperelaisin ammattilaisvoimin. Ennennäkemättömässä yhteistyötuotannossa Tampereen Komediateatteri ja Tampere-talo yhdistävät voimansa huippuluokan esiintyjien kanssa, päärooleissa loistavat Maria Lund ja Jukka Leisti. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ilmari Saarelainen, Laura Jurkka/Leena Rousti, Anu Raipia ja Heikki Railevirta. Richard Rodgersin säveltämän menestysmusikaalin ohjaa Tampereen Komediateatterin teatterinjohtaja Panu Raipia ja kama riorkesteri Tampere Chamberia johtaa kapellimestari Kimmo Tullila. Klassikkoteoksen lavastaa tshekkiläinen Daniel Dvorák, puvut suunnittelee Elina Vättö ja koreografian Elina Jakowleva. Tuotannon laulukoordinaattorina toimii Jussi Kauranen. Trappin perheen neuvokkaan lapsikatraan esittäjät valittiin avoimella haulla, jonka kautta löytyikin joukko loistavia nuoria laulavia näyttelijälahjakkuuksia. Esitys on täynnä musikaalimaailman hittikappaleita. Jo 50 vuotta ovat yleisöä ympäri maailmaa ihastuttaneet Richard Rodgersin ja Oscar Hammerstein II:n luomat kaikkien tuntemat laulut kuten Kun vuorille käyn, Do- Re-Mi ja Edelweiss. Broadway-musikaalina (1959) teos keräsi kahdeksan Tony-palkintoa ja Julie Andrewsiin henkilöitynyt elokuva (1965) sai viisi Oscar-palkintoa. Musikaalin valmistumista voi seurata osoitteessa Sivustolta löytyy tekijöiden blogeja, linkkejä ja taustatietoa esityksestä. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Tammelan palvelukeskuksen aulassa on joulukortti kaikille palvelukeskuksen asiakkaille. Vitriineissä olevat joulumaailmat ovat Silta-valmennusyhdistyksen taitopajalaisten luomuksia.

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna

Monimuotoisen ohjauksen foorumi OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Monimuotoisen ohjauksen foorumi 16.10.2012 OHJAUSTYÖTÄ YRITYKSISSÄ Ohjattu harjoittelu nuorten työllistymispalveluna Projektipäällikkö Riina Hiipakka-Lahti, Ohjaaja Outi Lahtinen Nuorten Verkostotyöpaja

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA

OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA OHJEET KEHITYSKESKUSTELULLE ÅBO AKADEMIN PSYKOLOGIHARJOITTELIJOIDEN KANSSA Hyvät harjoittelunohjaajat, Åbo Akademin psykologian ja logopedian laitos (IPL) työskentelee projektin parissa, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstöresurssipalvelut Eeva Monto, Susanna Laakkonen 5.11.2015 Miksi? Miten? Mitä? Tilanne 2014 Työnhakijoiden määrän vaihtelu Osa viihtyy ja pysyy kotihoidossa

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Jari Stenvall. HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto

Jari Stenvall. HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto Jari Stenvall HTT, Tutkimusprofessori Tampereen yliopisto Julkinen talous tienhaarassa (2010) ulkoisen talouden kestävyysongelman mittavuuden vuoksi sen korjaaminen edellyttää koko vuosikymmenen eli kaksi

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10 Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työttömyys

Korkeasti koulutettujen työttömyys Korkeasti koulutettujen työttömyys Vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys Pidennämme työuria alkupäästä. Tuemme korkeakoulutettujen nuorten työllistymistä. Yli 100 toimivaa mentoriparia joita

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Nuorten palveluohjaus Facebookissa

Nuorten palveluohjaus Facebookissa Nuorten palveluohjaus Facebookissa Kokemuksia sosiaalisen median hyödyntämisestä nuorten palveluohjauksessa 1.5.11. 21.11.2013 Saila Lähteenmäki / MOPOTuning hanke 21.11.2013 https://www.facebook.com/nuortenpalveluohjaaja.sailalahteenmaki

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

PALAUTEKYSELYN TULOKSET Mentorointiohjelma 2014 PALAUTEKYSELYN TULOKSET 18.11.2014, n=72 Mentorointiohjelma 2014 0 FAKTAT 18.11.2014 31 paria Helsingissä 20 paria Tampereella 9 paria Oulussa 120 ammattilaista 6-11/2014 RILin

Lisätiedot

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula

TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa

Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Reilu Peli työkalupakin käyttö Seinäjoen Lääkäritalossa Seinäjoen Lääkäritalo Yksityinen täyden palvelun lääkärikeskus Etelä- Pohjanmaalla, Seinäjoella Ammatinharjoittajien vastaanotot Työterveyshuolto

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus 24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta

Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta Paperista bittiin oivalluksia hankepolun varrelta Innopark Programmes Oy, Visamäentie 33, 13100 Hämeenlinna, info@innopark.fi Taitto: Mainostoimisto Precis Oy Paino: Kopijyvä Oy Tähän vihkoseen on koottu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ HYVINVOINTIA TYÖSTÄ PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt TIETOSANOMA HELSINKI Tietosanoma Oy ja kirjoittajat ISBN 978-951-885-367-4 KL 36.13

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot