TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN"

Transkriptio

1 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/1 IV (Tiedotteet) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015 (2016/C 473/01) SISÄLLYS Kohta Sivu JOHDANTO TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSLAUSUNTOJEN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT TARKASTUSTULOKSET Lausunnot tilien luotettavuudesta Lausunnot tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta Tiettyjä seikkoja painottava kappale: EU:n rahoitusosuus ITER-hankkeen kuluista Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuskertomuksissa esitetyt huomautukset Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta JOHTOPÄÄTÖKSET LIITE I Yhteisyritysten toiminnot, määrärahat ja henkilöstö LIITE II Tilintarkastustuomioistuimen vuonna 2015 esittämät huomautukset

2 C 473/2 FI Euroopan unionin virallinen lehti JOHDANTO 1. Tilintarkastustuomioistuin on kohdistanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklassa tarkoitetun tarkastuksen seitsemään EU:n tutkimusalan yhteisyritykseen. Tilintarkastustuomioistuin on antanut lausunnon niiden tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta. Kyseessä ovat seuraavat yhteisyritykset: F4E (ITER) fuusioenergian kehittäminen BBI biopohjaiset teollisuudenalat Clean Sky puhdas lentoliikenneteknologia IMI innovatiivisia lääkkeitä koskeva yhteinen teknologia-aloite FCH polttokenno- ja vetyteknologia SESAR uuden sukupolven eurooppalainen ilmaliikenteen hallintajärjestelmä ECSEL elektroniset komponentit ja järjestelmät. 2. Tässä yhteenvedossa annetaan kokonaiskuva tarkastusten tuloksista. Tarkoituksena on helpottaa yhteisyrityksiä koskevien, tilintarkastustuomioistuimen varainhoitovuodelta 2015 antamien tarkastuskertomusten analysointia ja vertailua. Tilintarkastustuomioistuimen julkaisemat tarkastuskertomukset sisältävät kokonaisuudessaan sekä tilintarkastustuomioistuimen lausunnot ja huomautukset että yhteisyritysten vastaukset. Yhteenveto ei ole tarkastuskertomus eikä lausunto. 3. Komission edustaman Euroopan unionin (EU) lisäksi yhteisyrityksen osakkaina voi olla erilaisia julkisia ja yksityisiä yhteistyökumppaneita, jotka osallistuvat yhteisyritysten toteuttaman toiminnan rahoittamiseen. Yhteisyritykset toimivat joko kahdenvälisellä mallilla, jossa osakkaina ovat Euroopan komissio ja asianomaista toimialaa edustavat yhteistyökumppanit, tai kolmenvälisellä mallilla, jossa ovat mukana myös jäsenvaltiot. Yhteisyrityksillä on tärkeä rooli EU:n tutkimuspolitiikan erillisten osa-alueiden täytäntöönpanossa. 4. EU rahoittaa yhteisyrityksiä EU:n tutkimusmäärärahoista seitsemännen tutkimuksen puiteohjelman ja Horisontti puiteohjelman kautta ( 1 ). Muut osakkaat rahoittavat yhteisyritysten toimintaa käteis- ja luontoissuorituksin. 5. Yhteisyritysten vuoden 2015 määrärahat olivat kaikkiaan 1,3 miljardia euroa (2014: 1,1 miljardia euroa). Niiden osuus EU:n yleisestä talousarviosta oli lähes 1 prosenttia vuonna 2015 (2014: 1,6 prosenttia). 6. Yhteisyrityksissä työskenteli vuoden 2015 lopussa 455 (2014: 432) vakituista tai väliaikaista toimihenkilöä. 7. Liite I sisältää tietoja yhteisyritysten toiminnoista, määrärahoista ja henkilöstömääristä. TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSLAUSUNTOJEN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT 8. Vuosi 2015 oli toinen vuosi, kun riippumattomat ulkoiset tarkastajat (tilintarkastusyritykset) tarkastivat tilien luotettavuuden kahden yhteisyrityksen (F4E ja SESAR) tilinpäätöksen osalta EU:n varainhoitoasetuksen 208 artiklan 4 kohdan ( 2 ) ja erillisvirastoihin ja muihin elimiin sovellettavan uuden varainhoidon puiteasetuksen 107 artiklan 1 kohdan ( 3 ) mukaisesti. Tilintarkastustuomioistuin kävi läpi tilintarkastusyritysten työn kansainvälisten tarkastusstandardien mukaisesti. Läpikäynnin ansiosta tilintarkastustuomioistuimella on riittävä varmuus siitä, että se voi hyödyntää tilintarkastusyritysten työtä laatiessaan yhteisyritysten tilien luotettavuutta koskevia tarkastuslausuntojaan. Muiden yhteisyritysten tilinpäätökset tilintarkastustuomioistuin tarkasti itse. 9. Tilintarkastustuomioistuin on edeltävien vuosien tapaan tarkastanut itse toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden (sääntöjenmukaisuuden). Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastustapa käsittää analyyttiset tarkastustoimenpiteet, tapahtumaotoksen testaamisen kunkin yhteisyrityksen tasolla ja valvontajärjestelmien keskeisten kontrollien arvioinnin. Tarkastukseen kuuluu myös laadunvalvontatarkastus, joka kohdistetaan yhteisyritysten edunsaajien luona toimittamiin jälkitarkastuksiin. Tämän lisäksi hyödynnetään muiden tarkastajien relevanttiin työhön perustuvaa evidenssiä ja analysoidaan toimivan johdon vahvistusilmoitukset. ( 1 ) SESAR-yhteisyritys sai rahoitusta myös Euroopan laajuisia liikenneverkkoja koskevasta ohjelmasta (TEN-T). ( 2 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL L 298, , s. 1). ( 3 ) Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1271/2013 (EUVL L 328, , s. 42), 107 artikla.

3 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/3 TARKASTUSTULOKSET Lausunnot tilien luotettavuudesta 10. Kaikkien yhteisyritysten taloudellinen asema 31 päivänä joulukuuta 2015 sekä niiden toimien tulokset ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä varainhoitovuodelta on esitetty niiden tilinpäätöksissä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein voimassa olevien varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti. Lausunnot tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta 11. Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että kuuden yhteisyrityksen (F4E, BBI, Clean Sky, IMI, FCH ja SESAR) kohdalla 31 päivänä joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat kaikilta olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset. 12. Tilintarkastustuomioistuin antoi varauman sisältävän lausunnon ECSEL-yhteisyrityksen tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. ECSEL-yhteisyritys ei pysty laskemaan jälkitarkastusten täytäntöönpanoa varten käytössä olevien järjestelyjensä avulla yhtä luotettavaa painotettua virhetasoa tai jäännösvirhetasoa. Tilintarkastustuomioistuin ei näin ollen kyennyt tekemään johtopäätöstä siitä, saadaanko tämän keskeisen kontrollin avulla riittävä varmuus tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta yhteisyrityksen hallinnoimien seitsemännen puiteohjelman hankkeiden osalta. Tiettyjä seikkoja painottava kappale: EU:n rahoitusosuus ITER-hankkeen kuluista 13. F4E-yhteisyritystä koskevaan tilintarkastustuomioistuimen tarkastuslausumaan sisältyy tiettyjä seikkoja painottava kappale ( 4 ), joka koskee EU:n rahoitusosuutta ITER-hankkeen kuluista. Vuonna 2010 neuvosto hyväksyi 6,6 miljardin euron määrän, joka koski koko oletettua EU:n rahoitusosuutta ITER-hankkeen rakennusvaiheesta. ITER-toimet ovat monitahoisia, joten EU:n rahoitusosuuteen kohdistuu huomattava kasvuriski, joka aiheutuu lähinnä hankkeen sisältöön tehdyistä muutoksista ja täytäntöönpanoon liittyvistä viivästyksistä. F4E-yhteisyritys käynnisti vuonna 2015 laajan laskennan, jonka avulla määritettiin EU:n hankkeen rakennusvaiheeseen myöntämän osuuden lopullisia kustannuksia koskeva arvio. Laskennan tulos oli odotettu; kustannukset nousivat noin miljoonalla eurolla. F4E-yhteisyritys ei ole vielä päivittänyt yhteisyrityksen ITERille osoittaman osuuden arvonmääritystä rakennusvaiheen jälkeiseltä ajalta. ITERorganisaation neuvosto hyväksyi 15. ja 16. kesäkuuta 2016 pitämässään kokouksessa ITER-hanketta varten ajan tasalle saatetun yhdennetyn aikatalun, jonka mukaan rakennusvaiheen strateginen välitavoite ( ensimmäinen plasma ) saavutetaan joulukuussa Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuskertomuksissa esitetyt huomautukset 14. Asettamatta lausuntojaan kyseenalaiseksi tilintarkastustuomioistuin esitti yhteisyrityksistä yhteensä 61 (2014: 55) huomautusta. Huomautuksissa painotettiin tärkeitä seikkoja ja ilmoitettiin, missä kohdin olisi parantamisen varaa. Katsaus huomautuksiin esitetään liitteessä II. Jäljempänä käsitellään tilintarkastustuomioistuimen huomautuksissa esiin tuotuja keskeisiä ongelmia. 15. Kolmessa tapauksessa (BBI, FCH, ECSEL) muut yhteisyrityksen osakkaat kuin EU eivät toimittaneet vaadittuja raportteja Horisontti hankkeisiin osallistumiseen liittyvien luontoissuoritustensa arvosta. Näin ollen yhteisyritysten tileille vuonna 2015 kirjattujen luontoissuoritusten määrä perustuu näissä tapauksissa arvioihin. 16. Talousarvion toteuttamisesta annettavien tietojen määrä vaihtelee yhteisyritysten välillä. Tämä osoittaa, että komission on tarpeen laatia selkeät ohjeet tiedoista, jotka yhteisyritysten on ilmoitettava tilinpäätöksissään ja talousarvio- ja varainhallintoa koskevissa vuotuisissa selvityksissään. 17. Neljässä tapauksessa (Clean Sky, IMI, FCH, SESAR) vuoden 2015 maksusitoumus-/maksumäärärahojen toteuttamisaste oli odotettua alhaisempi. Tämä johtui avustussopimusten allekirjoittamisen viivästymisestä. Neljässä tapauksessa (BBI, FCH, SESAR, ECSEL) suurin osa vuonna 2015 tehdyistä sitoumuksista oli yleissitoumuksia. Tämä johtuu siitä, että yksittäisten avustusten myöntämismenettelyjä ei saatu päätökseen vuoden aikana. 18. Tilintarkastustuomioistuin raportoi yhteisyritysten monivuotisesta talousarvion toteuttamisesta seitsemännen puiteohjelman, TEN-T -ohjelman ja Horisontti puiteohjelman osalta. Yhteisyritysten vuotuisissa toimintakertomuksissa annetaan tarkempia tietoja sitoumusten ja maksujen monivuotisesta täytäntöönpanosta. ( 4 ) Tiettyjä seikkoja painottavaa kappaletta käytetään, jotta saadaan kiinnitettyä huomio seikkaan, joka ei ole kirjanpidossa olennaisesti virheellinen mutta on siinä määrin merkittävä, että se on perustavanlaatuinen käyttäjien tileistä saaman käsityksen kannalta.

4 C 473/4 FI Euroopan unionin virallinen lehti Yhteisyritykset ovat ottaneet käyttöön rahoitusta ja operatiivista toimintaa koskeviin asiakirjatarkastuksiin perustuvat ennakkotarkastusmenettelyt. Lisäksi ne toimittavat avustusten saajien jälkitarkastuksia. Nämä tarkastukset muodostavat keskeisen välineen, jonka avulla arvioidaan tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus, ja ne kattavat myös muiden osakkaiden kuin EU:n käteis- ja luontoissuoritukset. Jälkitarkastusten avulla yhteisyritykset ovat (F4E: tä ja ECSEL-yhteisyritystä lukuun ottamatta) kyenneet määrittämään jäännösvirhetason, joka jää kaikissa tapauksissa alle kahden prosentin. 20. F4E-yhteisyritys on edistynyt huomattavasti ITER-hankkeen kustannuksiin ja aikatauluun liittyvien ongelmien ratkaisussa siitä huolimatta, että vuonna 2015 F4E jatkoi yhä seuranta- ja valvontajärjestelmiensä kehittämistä. F4Eyhteisyritys paransi vuonna 2015 operatiivisten hankintamenettelyidensä kilpailukykyä (avoimia menettelyjä käytettiin 55 prosentissa tarjouskilpailuja, kun vuonna 2014 niitä oli käytetty vain 42 prosentissa). Menettelyiden kilpailukykyä on kuitenkin edelleen tarpeen parantaa. Aiempina vuosina esitettyjen huomautusten seuranta 21. Useimmissa tapauksissa yhteisyritykset määrittivät vuotuisissa toimintakertomuksissaan hankkeiden tutkimustulosten seurannan ja raportoinnin osalta tutkimustuloksia koskevia erillisiä indikaattoreita (tulosindikaattorit ja useita eri aloja koskevien kysymysten seurantaa koskevat indikaattorit). Menettelyä edellytetään Horisontti puiteohjelman säännöissä. 22. Komissio julkaisi heinäkuussa 2015 yhteisyrityksille ohjeet eturistiriitoja koskevista säännöistä. Ohjeiden yhteydessä julkaistiin eturistiriidattomuudesta annettavan ilmoituksen yleismalli, joka yhteisyritysten olisi otettava käyttöön menettelyissään. JOHTOPÄÄTÖKSET 23. Tilintarkastustuomioistuin antoi vakiomuotoisen lausunnon kaikkien yhteisyritysten tilinpäätöksistä 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta. 24. Kuuden yhteisyrityksen kohdalla seitsemästä tilintarkastustuomioistuin antoi vakiomuotoisen lausunnon tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta. Tilintarkastustuomioistuin antoi varauman sisältävän lausunnon ECSEL-yhteisyrityksen tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. 25. Yhteisyritykset paransivat menettelyjään toteuttamalla korjaavia toimia tilintarkastustuomioistuimen aiempina vuosina esittämien huomautusten perusteella. Yhteisyritysten on kuitenkin vielä puututtava tiettyihin ongelmiin varmistaakseen toiminnan parantumisen tulevaisuudessa.

5 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/5 LIITE I Yhteisyritysten toiminnot, määrärahat ja henkilöstö Määrärahat Henkilöstö YHTEISYRITYS Vastuu Toimintalohko Päätoiminta 2014 (miljoonaa euroa) 2015 (miljoonaa euroa) Henkilöstötaulukko 2014 Henkilöstötaulukko 2015 BBI Tutkimuksen ja innovoinnin Tutkimus Biopohjaisten tuotteiden ja biopolttoaineiden tutkimus ja kehittäminen Ei relevantti 21,1 Ei relevantti 10 CLEAN SKY Tutkimuksen ja innovoinnin Tutkimus Ilmailualan tutkimus ja kehittäminen 153,6 245, ECSEL (27. kesäkuuta 2014 alkaen) Viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian Tutkimus Elektronisia komponentteja ja järjestelmiä koskeva tutkimus ja innovointi Ei relevantti 107, F4E FUUSIOENERGIAN KE- HITTÄMINEN Energian Tutkimus Fuusioenergian tutkimus ja kehittäminen 567,6 526, FCH polttokenno- ja vetyteknologia Tutkimuksen ja innovoinnin Tutkimus Polttokenno- ja vetyteknologian tutkimus ja kehittäminen 97,5 95, IMI innovatiivisia lääkkeitä koskeva yhteinen teknologiaaloite Tutkimuksen ja innovoinnin Tutkimus Lääkealan tutkimus ja kehittäminen 170,8 195, SESAR Liikenteen ja liikkumisen Tutkimus Ilmaliikenteen hallintajärjestelmän tutkimus ja kehittäminen 121,9 140, Yhteensä 1 111, ,

6 C 473/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti LIITE II Tilintarkastustuomioistuimen vuonna 2015 esittämät huomautukset Talousarvio- ja varainhallinto Yhteisyrityksen valvontajärjestelmiin sisältyvät keskeiset kontrollit Muut kysymykset ja aiemmin esitettyjen huomautusten seuranta Tilinpäätöksen esittäminen YHTEISYRITYS Varainhoitovuoden 2015 talousarvion toteuttaminen Monivuotisen talousarvion toteuttaminen seitsemännen puiteohjelman ja TEN-Tohjelman yhteydessä Monivuotisen talousarvion toteuttaminen Horisontti puiteohjelman yhteydessä Sisäisen valvonnan järjestelmät ja kirjanpitojärjestelmät Operatiiviset hankinnat ja avustukset Operatiivisten hankintasopimusten ja avustusten yleinen valvonta ja seuranta Petostentorjuntastrategia Oikeusperusta Seuranta ja raportointi hanketutkimustuloksista Eturistiriidat Komission sisäisen tarkastuksen osaston toimittamat tarkastukset Vuotuinen toimintakertomus Teollis- ja tekijänoikeudet ja teollisuuspolitiikka Isäntävaltiosopimus Henkilöstösääntöjen soveltamissäännöt BBI x x x x x x x CLEAN SKY x x x x x x x x x ECSEL x x x x x x x x F4E x x x x x x x x x x x FCH x x x x x x x x x IMI x x x x x x x x x SESAR x x x x x x x x Yhteensä Kaikki yhteensä

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015 Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2015 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg Puh. (+352) 4398

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014 Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2014 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg Puh. (+352)

Lisätiedot

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN 12.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 426/1 IV (Tiedotteet) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDOTTEET TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN Yhteenveto EU:n tutkimusalan

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2013

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2013 Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2013 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luembourg T (+352) 4938

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2016

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2016 Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2016 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24)

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/133 KERTOMUS Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41)

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/219 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/41) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19)

KERTOMUS. Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19) C 449/102 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan tasa-arvoinstituutin tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä instituutin vastaus (2016/C 449/19) JOHDANTO 1. Euroopan tasa-arvoinstituutti

Lisätiedot

5306/15 ADD 1 ma/sj/vl 1 DG G 2A

5306/15 ADD 1 ma/sj/vl 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. tammikuuta 205 (OR. en) 5306/5 ADD N 28 PE-L 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Vastuuvapauden

Lisätiedot

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2017

Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2017 Yhteenveto EU:n tutkimusalan yhteisyrityksiä koskevien tilintarkastustuomioistuimen vuotuisten tarkastusten tuloksista: varainhoitovuosi 2017 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398

Lisätiedot

KERTOMUS. polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/06)

KERTOMUS. polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/06) C 426/42 FI Euroopan unionin virallinen lehti 12.12.2017 KERTOMUS polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/06) SISÄLLYS JOHDANTO............................................................

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38)

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/203 KERTOMUS Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/38) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29)

KERTOMUS. Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/157 KERTOMUS Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/29) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26)

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/143 KERTOMUS Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) JOHDANTO 1. Europolin eläkerahasto

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/18)

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/18) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/97 KERTOMUS Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/18) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33)

KERTOMUS. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/179 KERTOMUS Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/33) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40)

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/247 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35)

KERTOMUS. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35) C 449/188 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä säätiön vastaus (2016/C 449/35) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/41 KERTOMUS kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus C 449/128 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C

Lisätiedot

KERTOMUS. biopohjaisten teollisuudenalojen yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/02)

KERTOMUS. biopohjaisten teollisuudenalojen yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/02) 16.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/7 KERTOMUS biopohjaisten teollisuudenalojen yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/02)

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan kalastuksenvalvontaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/15)

KERTOMUS. Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/15) C 449/82 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/15) JOHDANTO 1. Euroopan kemikaalivirasto

Lisätiedot

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02)

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/17 KERTOMUS Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/02) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen (2017/C 417/18)

KERTOMUS. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen (2017/C 417/18) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/115 KERTOMUS Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/18) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/03)

KERTOMUS. Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/03) 12.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 426/15 KERTOMUS Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus (2017/C 426/03) SISÄLLYS JOHDANTO............................................................

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37)

KERTOMUS. Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37) C 449/198 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/37) JOHDANTO 1. Euroopan poliisivirasto

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20)

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/107 KERTOMUS Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/20) JOHDANTO

Lisätiedot

Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015

Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi L-1615 Luxembourg Puh. (+352) 4398 1 Sähköposti eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37)

KERTOMUS. Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37) C 417/228 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/37) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

sekä yhteisyrityksen vastaus

sekä yhteisyrityksen vastaus Kertomus biopohjaisten teollisuudenalojen yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25)

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25) C 449/138 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/25) JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus tutkimuksen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08)

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08) C 449/46 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/08) JOHDANTO 1. Yhteisön kasvilajikevirasto

Lisätiedot

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta (2017/C 417/07)

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta (2017/C 417/07) C 417/52 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS kuluttaja-, terveys-, maatalous- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20)

KERTOMUS. Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20) C 417/126 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/20) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05)

KERTOMUS. Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05) C 417/42 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/05) JOHDANTO

Lisätiedot

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

Kertomus Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä yhteisyrityksen vastaus

Kertomus Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä yhteisyrityksen vastaus Kertomus Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS (2016/C 473/04) SISÄLLYS JOHDANTO TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT TARKASTUSLAUSUMA

KERTOMUS (2016/C 473/04) SISÄLLYS JOHDANTO TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT TARKASTUSLAUSUMA C 473/24 FI Euroopan unionin virallinen lehti 16.12.2016 KERTOMUS elektroniset komponentit ja järjestelmät Euroopan johtoasemaa varten -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen

Lisätiedot

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02)

KERTOMUS. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/25 KERTOMUS Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/02) JOHDANTO

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus C 417/218 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus (2017/C

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan poliisiakatemian tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä poliisiakatemian vastaus (2016/C 449/06)

KERTOMUS. Euroopan poliisiakatemian tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä poliisiakatemian vastaus (2016/C 449/06) C 449/36 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan poliisiakatemian tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä poliisiakatemian vastaus (2016/C 449/06) JOHDANTO 1. Euroopan poliisiakatemia

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan lääkeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/22)

KERTOMUS. Euroopan lääkeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/22) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/123 KERTOMUS Euroopan lääkeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/22) JOHDANTO 1. Euroopan lääkevirasto

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan unionin perusoikeusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen lopullisen tilinpäätöksen varainhoitovuodelta 2013,

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen lopullisen tilinpäätöksen varainhoitovuodelta 2013, Euroopan parlamentti 204-209 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(205)066 Vastuuvapaus 203: Polttokenno- ja vety-yhteisyritys. Euroopan parlamentin päätös 29. huhtikuuta 205 vastuuvapauden myöntämisestä polttokenno-

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus

KERTOMUS. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus C 417/150 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C

Lisätiedot

KERTOMUS. SESAR-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/08) JOHDANTO...

KERTOMUS. SESAR-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/08) JOHDANTO... C 473/66 FI Euroopan unionin virallinen lehti 16.12.2016 KERTOMUS SESAR-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/08) SISÄLLYS Kohta Sivu JOHDANTO...........................................................

Lisätiedot

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/61 KERTOMUS pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04)

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/37 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/04) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/28)

KERTOMUS. Euroopan rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/28) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/151 KERTOMUS Euroopan rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/28) JOHDANTO 1. Euroopan rautatievirasto

Lisätiedot

Kertomus Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viranomaisen vastaus

Kertomus Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viranomaisen vastaus Kertomus Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26)

KERTOMUS. Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26) C 417/166 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/26) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan poliisiviraston tilipäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu 2 JOHDANTO

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

sekä keskuksen vastaus

sekä keskuksen vastaus Kertomus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14)

KERTOMUS. Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/77 KERTOMUS Euroopan tautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/14) JOHDANTO

Lisätiedot

Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus

Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus Kertomus Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/03) JOHDANTO...

KERTOMUS. Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/03) JOHDANTO... 16.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/15 KERTOMUS Clean Sky -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/03) SISÄLLYS Kohta Sivu JOHDANTO...........................................................

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/13)

KERTOMUS. Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/13) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/87 KERTOMUS Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus (2017/C 417/13) JOHDANTO 1. Euroopan pankkiviranomainen

Lisätiedot

sekä Eurojust-yksikön vastaus

sekä Eurojust-yksikön vastaus Kertomus Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä Eurojust-yksikön vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/04)

KERTOMUS. Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/04) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/27 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä keskuksen vastaus (2016/C 449/04) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

sekä viranomaisen vastaus

sekä viranomaisen vastaus Kertomus Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/10)

KERTOMUS. Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/10) C 449/56 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/10) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2016 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus

KERTOMUS. Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/193 KERTOMUS Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyöyksikön (Eurojust) tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä Eurojust-yksikön vastaus (2016/C

Lisätiedot

KERTOMUS. polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/06)

KERTOMUS. polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/06) 16.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/47 KERTOMUS polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä yhteisyrityksen vastaus (2016/C 473/06) SISÄLLYS Kohta

Lisätiedot

TOINEN MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0264/

TOINEN MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0264/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0264/2016 28.9.2016 TOINEN MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä ENIAC-yhteisyrityksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2014 (2015/2202(DEC))

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin lainvalvontakoulutusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/06)

KERTOMUS. Euroopan unionin lainvalvontakoulutusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/06) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/47 KERTOMUS Euroopan unionin lainvalvontakoulutusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/06) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

sekä yhteisyrityksen vastaus

sekä yhteisyrityksen vastaus Kertomus innovatiivisia lääkkeitä koskevaa yhteistä teknologia-aloitetta toteuttavan yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L

Lisätiedot

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/08)

KERTOMUS. yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/08) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/57 KERTOMUS yhteisön kasvilajikeviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/08) JOHDANTO 1. Yhteisön kasvilajikevirasto

Lisätiedot

KERTOMUS (2016/C 473/07) SISÄLLYS JOHDANTO TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT TARKASTUSLAUSUMA

KERTOMUS (2016/C 473/07) SISÄLLYS JOHDANTO TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT TARKASTUSLAUSUMA 16.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 473/57 KERTOMUS innovatiivisia lääkkeitä koskevaa yhteistä teknologia-aloitetta toteuttavan yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä

Lisätiedot

sekä keskuksen vastaus

sekä keskuksen vastaus Kertomus Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan unionin rautatieviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/15)

KERTOMUS. Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/15) C 417/98 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan kemikaaliviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/15) JOHDANTO 1. Euroopan kemikaalivirasto

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/10)

KERTOMUS. Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/10) C 417/68 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan lentoturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/10) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

KERTOMUS. turvapaikka-asioiden tukiviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/12)

KERTOMUS. turvapaikka-asioiden tukiviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/12) C 449/66 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS turvapaikka-asioiden tukiviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/12) JOHDANTO 1. Euroopan turvapaikka-asioiden

Lisätiedot

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus C 417/74 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaavan toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C

Lisätiedot

sekä keskuksen vastaus

sekä keskuksen vastaus Kertomus Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/13)

KERTOMUS. Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/13) C 449/72 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/13) JOHDANTO 1. Euroopan pankkiviranomainen

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

Kertomus Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus

Kertomus Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Kertomus Euroopan koulutussäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus

Kertomus Euroopan koulutussäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus Kertomus Euroopan koulutussäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä säätiön vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu 2 JOHDANTO

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus C 449/22 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen viraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

Lisätiedot

Kertomus Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus

Kertomus Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus Kertomus Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä säätiön vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L - 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

Kertomus Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viranomaisen vastaus

Kertomus Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä viranomaisen vastaus Kertomus Euroopan pankkiviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 22.1.2015 2014/2084(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/30)

KERTOMUS. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen (2016/C 449/30) C 449/162 FI Euroopan unionin virallinen lehti 1.12.2016 KERTOMUS Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viranomaisen vastaus (2016/C 449/30) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus Euroopan unionin lainvalvontakoulutusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/25)

KERTOMUS. Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/25) C 417/160 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan unionin verkko- ja tietoturvaviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/25) JOHDANTO

Lisätiedot

Kertomus polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä yhteisyrityksen vastaus

Kertomus polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta sekä yhteisyrityksen vastaus Kertomus polttokenno- ja vety-yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2017 sekä yhteisyrityksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

sekä viranomaisen vastaus

sekä viranomaisen vastaus Kertomus Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viranomaisen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS

KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS 14.12.2010 Euroopan unionin virallinen lehti C 338/119 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2009 sekä käännöskeskuksen vastaukset (2010/C 338/21) SISÄLLYS

Lisätiedot

sekä yhteisyrityksen vastaus

sekä yhteisyrityksen vastaus Kertomus elektroniset komponentit ja järjestelmät Euroopan johtoasemaa varten -yhteisyrityksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä yhteisyrityksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/14)

KERTOMUS. Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/14) C 417/92 FI Euroopan unionin virallinen lehti 6.12.2017 KERTOMUS Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus (2017/C 417/14) JOHDANTO

Lisätiedot