JUHANNUSKYLÄN KOULU Luokat 1-6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUHANNUSKYLÄN KOULU 2015 2016 Luokat 1-6"

Transkriptio

1 JUHANNUSKYLÄN KOULU Luokat 1-6 Säilytä tämä vihkonen koko lukuvuoden ajan!

2 Oppilaalla on oikeus: saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta saada turvallinen, monipuolinen, tasapainoinen ja tasa-arvoinen oppimisympäristö saada tukea kasvuun ja oppimiseen saada riittävän usein tietoa opintojen edistymisestä ja arvioinnin perusteista ilmaista oma mielipiteensä, tulla kuulluksi sekä tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä kuulua kouluyhteisöön Oppilaan velvollisuus on: käydä koulua ja osallistua opetukseen säännöllisesti noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja toimintaohjeita sekä opettajan antamia ohjeita käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa hyviä tapoja sekä kunnioittaa koulun arvoja tehdä annetut tehtävät huolellisesti huomioida toiset oppilaat ja opettajat ja olla suvaitsevainen huolehtia itsestään ja tavaroistaan sekä kouluympäristöstään 2

3 VÄLITUNTISÄÄNNÖT 1. Menen ripeästi ulos välitunnille. 2. Kuljen portaissa oikeanpuoleista reunaa. 3. En oleskele WC-tiloissa turhaan. 4. Muistan välituntirajat. 5. En töhri rakennuksia. 6. En heitä mitään (esim. lumipalloja, kiviä, marjoja). 7. Talvella en mene jäälle kengillä. 8. En leiki hiekoitushiekalla. 9. Potkin palloa vain kentällä. 10. Annan kaikkien kukkien kukkia ja kasvien kasvaa. 11. Muistan asiallisen kielenkäytön. 12. Talvella pidän ulkona pipan päässä. 13. En käytä matkapuhelinta tai muita elektronisia laitteita. 14. Takin, lakin ja kengät laitan siististi naulakkoon. 15. Koulupäivän alkaessa en tuo reppua etukäteen sisälle. Ongelmatilanteissa otan yhteyttä lähimpään valvojaan! 3

4 Mukavia ruokailuhetkiä! 1. Tulen ruokalaan opettajan johdolla. 2. Pesen kädet ennen ruokailua. 3. Liikun ruokalassa kävellen ja vältän turhaa kuljeskelua. 4. Keskustelen vasta pöydässä, jotta ruoan ottaminen nopeutuisi. 5. Maistan kaikkea. Otan sen verran kuin jaksan syödä ja haen halutessani lisää. 6. Noudatan hyviä pöytätapoja: keskustelen hillitysti, puhun vain suu tyhjänä, käytän veistä paloitteluun, aterioin vain pöydässä. 7. Palautan astiat siististi oikeaan paikkaan. 4

5 Kaikki koulun oppilaat muodostavat yhdessä oppilaskunnan. Oppilaskunnalla on oma hallitus, jossa on jokaiselta luokalta yksi edustaja. Luokat 1, 3 ja 5 valitsevat omat edustajansa syksyisin pitämällä luokan sisäiset vaalit. Luokan edustajat toimivat oppilaskunnan hallituksessa kahden vuoden ajan. Luokan edustajien kautta oppilailla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaskunnan hallituksen käsittelemiin asioihin. Oppilaskunnan hallituksella on kokous noin kerran kuussa. Oppilaskunnan toiminnasta vastaavat opettajat Paula Sahinvaara ja Mari Mönkkönen. KiVassa koulussa kaikki otetaan leikkeihin mukaan! 5

6 Tervehdys Juhannuskylän koulun luokkien oppilaiden huoltajille! Jälleen uusi lukuvuosi on alkamassa. Tästä vihkosesta löytyy tärkeitä asioita, joihin kenties pitää palata vuoden aikana (koulutapaturmat tms.), joten pitäkää vihkonen tallessa. Elämme viimeistä lukuvuotta ennen uuteen opetussuunnitelmaan siirtymistä, mutta jo nyt tämän vuoden aikana koulussamme toteutetaan jokaisella luokka-asteella ns. monialaisia oppikokonaisuuksia, joiden suunnittelussa oppilaat oppilaskunnan kautta ovat olleet vahvasti mukana. Kaikessa oppimisessa pyritään mielekkäiden kokonaisuuksien hahmottamiseen. Perusasioiden vahva perusta luodaan alaluokkien aikana, jotta kokonaisuuksia voidaan oppia, tutkia, tunnistaa. Uusi opetussuunnitelma tuo vuoden päästä myös konkreettisia muutoksia oppilaiden tuntimääriin, mm. ruotsin kieli alkaa nykyisillä viidesluokkalaisilla kuudennen luokan alussa. Opetussuunnitelman koulukohtaisten osien rakentamisessa tarvitsemme myös vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä, ja siihen kutsummekin teitä jälleen erilaisissa tilaisuuksissa ja kommenttipyynnöissä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeää. Jokainen luokanopettaja lähettää teille tärkeät yhteystiedot ja ohjeet, miten kyseisen opettajan kanssa parhaiten yhteydenpito hoituu koulutyön nyt alettua. Uskon, että Johanneksen koulun monipuolisella, mutta perinteitä kunnioittavalla koulukulttuurilla pystymme tarjoamaan lapsillenne turvalliset kouluvuodet kuten tähänkin asti. Koulupolkuhan jatkuu mutkattomasti omaan yläkouluun, Juhannuskylän koulun Tammerkosken koulutaloon. Toivotan oikein hyvää kouluvuotta kaikille meille, oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle Marketta Kannisto alakoululaisten asioista vastaava apulaisrehtori 6

7 KOULUN YHTEYSTIETOJA Postiosoite: PL Tampere Käyntiosoite: Postikatu Tampere (Rehtori Esa Parkkali, yläkoululaisten asiat ) Apulaisrehtori Marketta Kannisto Koulusihteeri Maarit Henttonen-Hakala Opettajainhuone Erityisopettaja Hannu Hiipakka (4.-6.lk) Erityisopettaja Mia Koivunen (1.-3.lk) Valmistava opetus (Hanna-Leena Johansson, virkavapaalla) sij. Marja Kähkönen Valmistava opetus Sirkka Kuitunen Valmistava opetus Elina Lintu Aamu- ja iltapäiväkerho Ahjola Iltapäiväkerho DBDC Koulupsykologi Laura Oksanen Koulukuraattori Anu Lehtisaari Vahtimestari Tuomas Ahonen Ruokala Kouluterveydenhoitaja Pirkko Mäkelä Hammashoidon ajanvaraus (kodit hoitavat) puh

8 TIEDOTTAMINEN Kotisivut Koulun kotisivut löytyvät osoitteesta Kotisivuilta löytyvät mm. koulun perustiedot ja lukuvuotta koskevat ajankohtaiset asiat. Helmi Käytössämme on sähköinen Helmi-reissuvihko. Helmi palvelee viestintää kodin ja koulun välillä. Helmestä on nähtävissä myös mm. lukujärjestys sekä mahdolliset merkinnät poissaoloista ja myöhästymisistä. Helmi löytyy osoitteesta: Sähköposti Opettajien sähköpostiosoite muotoa LUKUVUODEN TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ JA AIKOJA Syyslukukausi Syysloma Kevätlukukausi Talviloma Lomapäivä Oppitunnit 1 Oppitunnit 2 1. tunti tunti tunti tunti tunti tunti Ruokatunti tunti tunti Ruokatunti tunti tunti tunti tunti tunti tunti

9 OPETUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelma on koulun tärkein asiakirja, joka ohjaa kaikkea koulun toimintaa. Siitä löytyvät sekä oppiainekohtaiset sisällöt, tavoitteet ja arviointiin liittyvät asiat sekä koulun toimintakulttuuriin liittyvää tietoa. Juhannuskylän koulun ja Tammelan koulun yhtenäinen opetussuunnitelma löytyy osoitteesta: ops.tampere.fi/perusopetuksen-ops ARVIOINTI Vuosiluokat 1-4 väliarviointi: arviointikeskustelu kevätlukukauden päätteeksi koko vuoden osaamista arvioiva lukuvuositodistus Vuosiluokat 5-6 syyslukukauden päätteeksi lukukausitodistus kevätlukukauden päätteeksi koko vuoden osaamista arvioiva lukuvuositodistus lukuvuoden aikana käydään myös arviointikeskustelu Arviointikeskusteluihin osallistuvat opettaja, huoltaja ja oppilas. 9

10 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juhannuskylän ja Tammelan koulun yhdessä sovitut järjestyssäännöt:. 1 Kouluajaksi katsotaan koulun työjärjestyksen mukainen työpäivä sekä koulun järjestämät retket ja tilaisuudet. 2 Koulualueena pidetään koulurakennusta ja pihaa. Koulualueelta ei saa poistua kouluaikana ilman opettajan tai rehtorin lupaa. Koulutuntien päätyttyä koulurakennukseen saada jäädä vain opettajalta tai rehtorin luvalla. 3 Huoltajan on ilmoitettava mahdollisesta poissaolosta ensimmäisenä poissaolopäivänä luokanopettajalle tai -valvojalle. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, saa hän poistua koulusta terveydenhoitajan, opettajan tai rehtorin luvalla. Oppilaalle voidaan myöntää hyväksyttävästä syystä lupa poissaoloon. 4 Oppitunneille on saavuttava täsmällisesti, opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät asianmukaisesti suoritettuina. Oppituntien aikana ei saa syödä, juoda eikä pureskella purukumia. Energiajuomien käyttö koulussa on kielletty. 5 Lumipallojen heittely, ajoneuvojen käyttö ja muut vastaavat vaaroja aiheuttavat toiminnot on turvallisuussyistä kielletty. Oppilaan tulee noudattaa välituntivalvojan antamia ohjeita ja määräyksiä. 6 Matkapuhelinta tai muita elektronisia laitteita ei saa käyttää tai pitää esillä oppituntien ja ruokailun aikana ja ne tulee pitää joko äänettömällä toiminnolla tai suljettuna. Kaikenlainen kuvaaminen tai äänittäminen on sallittua vain asianomaisten henkilöiden luvalla. 7 Koulun välineistä tulee pitää hyvää huolta. Aiheutuneesta vahingosta tulee ilmoittaa välittömästi koulun henkilökunnalle. Oppilaan on korvattava koulun omaisuudelle tahallisesti tai epäasianmukaisella toiminnalla mahdollisesti aiheuttamansa vahingot. Toisen tavaroihin koskeminen ilman asianomaisen henkilön lupaa on kiellettyä. 8 Tupakkatuotteiden, päihteiden tai muiden huumaavien aineiden hallussapito ja käyttö on kiellettyä. Teräaseita, tulentekovälineitä tai muita vaarallisia esineitä ei saa tuoda kouluun. 9 Tapaturman sattuessa tulee siitä ilmoittaa viipymättä koulun henkilökunnalle. 10 Kouluaikana tulee käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa koulun järjestyssääntöjä, toimintaohjeita sekä opettajien ja muun henkilökunnan antamia ohjeita. Kaikenlainen kiusaaminen, väkivaltaisuus ja loukkaava käytös on ehdottomasti kiellettyä. 10

11 KIUSAAMISEN EHKÄISY Perusopetuslain mukaan jokaisella opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Kiusaaminen on sitä, että aiheutetaan tahallaan ja toistuvasti pahaa mieltä tai harmia toiselle, jonka on vaikea puolustautua. Jos oppilasta kiusataan, kertokaa asiasta mahdollisimman pian luokanopettajalle tai jollekin koulun aikuiselle. Koulussamme ei suvaita kiusaamista ja siihen puututaan aina kun sellaista havaitaan tai tulee muuten ilmi. Olemme KiVa -koulu eli kiusaamista vastustava koulu. Lisää tietoa koulukiusaamisesta ja KiVa -koulu- ohjelmasta löytyy osoitteesta: OPPILAAN TUKI Johanneksen koulutalossa toimii viikoittain kokoontuva pedagogisen tuen ryhmä, joka toimii oppilaiden koulunkäynnin ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Oppilaan tukemiseksi tehtävä työ on moniammatillista ja alakoulun osalta siitä vastaa apulaisrehtori. Oppilashuolto jakaantuu pedagogiseen tukeen ja yksilölliseen ja yhteisölliseen oppilashuoltoon. Yhteisöllinen oppilashuolto pitää sisällään kaiken työn, jolla pyritään ehkäisemään koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyvien ongelmien syntymistä ja edistämään oppilaiden varhaista tukemista myös rakenteellisilla ratkaisuilla. Oppilaan pedagogisesta tuesta vastaa ensisijaisesti oma luokanopettaja yhdessä erityisopettajan ja mahdollisesti koulupsykologin, kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa. Kaikki kouluyhteisön jäsenet ja huoltajat voivat tuoda oppilaita, luokkia tai kouluyhteisöä koskevia asioita tai huoliaan oppilaista vastaavan työryhmän tietoon. Ryhmä on vaitiolovelvollinen. TURVALLISUUS Koululla on suunnitelma kriisi- ja uhkatilanteita varten ja poistumista harjoitellaan säännöllisesti. 11

12 HUOLTAJAN JA OPETTAJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Koulussamme noudatetaan ja kunnioitetaan oppilaskunnan hallituksen, vanhempainyhdistyksen hallituksen ja koulun johtotiimin hyväksymiä yhteisesti sovittuja oppilaan, huoltajan ja opettajan oikeuksia ja velvollisuuksia. Oppilaan huoltajalla on oikeus: saada tarvitsemansa tiedot, jotka liittyvät oppilaan koulunkäyntiin tulla kuulluksi tärkeissä oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa päättää oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista yhdessä oppilaan kanssa saada perustelu kurinpito yms. toimista sekä tieto poissaoloista luottaa, että koulu hoitaa perustehtävänsä saada tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa Oppilaan huoltajan velvollisuus on: huolehtia siitä, että oppilas käy säännöllisesti koulua ja että oppivelvollisuus tulee suoritettua ilmoittaa poissaoloista huolehtia oppilaan perusasioista ja järjestää asianmukaiset olosuhteet koulutehtävien suorittamista varten olla yhteistyössä koulun kanssa oppilaan parhaaksi sekä ottaa selvää epäselvissä tilanteissa ja ilmoittaa koululle ongelmista, mm. kiusaamisesta olla kiinnostunut oppilaan koulunkäynnistä ja tukea tätä siinä tukea ja arvostaa koulun ja opettajan työtä ja esittää kritiikkiä perustellusti 12

13 Opettajalla on oikeus: opettaa ja ohjata oppilasta sekä toimia luokkatilanteessa työnjohtajana ja tehdä työtään niin, että luokassa on työrauha arvioida oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä käyttää annettuja rangaistusmahdollisuuksia hyvin perustein tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä saada palautetta työstään sekä tehdä työtään asianmukaisissa tiloissa ja asianmukaisilla välineillä valvoa oppilaiden käyttäytymistä Opettajan velvollisuus on: antaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta olla vaitiolovelvollinen asioista, jotka koskevat oppilasta ja hänen perhettään ja käsitellä tahdikkaasti oppijan persoonaa ja yksityisyyteen liittyviä asioita toimia häiriöiden eliminoimiseksi, puuttua kiusaamiseen ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista huoltajille käyttää opetukseen siihen varattu aika ja keskittyä opettamiseen ja ohjaukseen kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautua häneen inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä ottaa erityisesti huomioon huolenpitoa ja suojelua tarvitsevat oppijat antaa oppilaalle riittävän usein tietoa edistymisestä ja työskentelystä sekä arviointiperusteista ja antaa rakentavaa palautetta sekä kannustaa oppilasta 13

14 TERVEYDENHUOLTO Koulumme terveydenhoitaja on tavattavissa maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Vastaanottoaika klo 10-11, puh Koululääkärin vastaanotto terveydenhoitajan ajanvarauksen kautta. Terveystarkastukset Oppilaille tehdään terveystarkastus joka vuosi. Terveystarkastus muodostuu erilaisista tutkimuksista, kuten kasvun ja kehityksen seurannasta, näön ja kuulon tutkimisesta, sekä oppilaan ja myös koko perheen hyvinvoinnin ja terveystottumusten selvittelystä. Laaja terveystarkastus tehdään vuosiluokilla 1, 5 ja 8. Se sisältää sekä terveydenhoitajan että lääkärin tarkastuksen. Vanhemman luvalla laajassa tarkastuksessa hyödynnetään opettajalta saatua arviota oppilaan selviytymisestä koulussa. Laajoissa terveystarkastuksissa käytetään apuna oppilaan ja vanhemman yhdessä täyttämiä esitietolomakkeita. Huoltaja saa tiedon tarkastuksen ajankohdasta ja tuloksista. Huoltaja voi halutessaan olla yhteydessä kouluterveydenhuoltoon ennen ja jälkeen tarkastuksen. Koulutapaturmat Koulupäivän aikana sattuvat pienet tapaturmat hoidetaan koulussa. Kouluterveydenhoitaja, koululääkäri tai opettaja antaa oppilaalle tarvittavan ensiavun ja ohjaa jatkohoitoon. Jatkohoito tapahtuu ensisijaisesti oppilaan oman asuinalueen omalääkärin vastaanotolla tai tarvittaessa Taysin ensiavussa Acutassa. Vastaanotto Kouluterveydenhoitajan avoimelle vastaanotolle oppilas voi tulla aikaa varaamatta. Oppilaat voivat tulla avoimina vastaanottoaikoina keskustelemaan oireistaan tai mieltään vaivaavista muista asioista. Vanhempien toivotaan ottavan yhteyttä kouluterveydenhuoltoon lapsensa terveyttä ja hyvinvointia koskevissa asioissa. Vastaanottokäynnille oppilas tai oppilaan vanhempi voi myös varata ajan. Kouluterveydenhuollon henkilöstö on salassapitovelvollinen. Oppilaan terveys- ja sairaustiedot kertyvät sähköiseen terveystietojärjestelmään kaikista Tampereen kaupungin terveydenhuollon toimipisteistä. 14

15 KOULUTAPATURMAT Tampereen kaupunki on vakuuttanut koululaiset Lähi Tapiolassa alkaen. Tapaturman sattuessa koulun työntekijä (esim. opettaja) tekee tapaturmasta ilmoituksen Lähi Tapiolan ohjeiden mukaan. Tapaturmailmoitus tulostetaan ja siitä annetaan kopio huoltajalle sekä Lähi Tapiolan ohje korvausten anomisesta hoitoa vaativissa tapauksissa. Aina tapaturmailmoitusta ei voida heti kirjoittaa ja tulostaa (esim. retkillä tai liikuntapaikoilla) tilanteissa, joissa hoitoon tulee hakeutua välittömästi. Koulu täyttää tapaturmailmoituksen aina tapaturmatilanteessa, vaikka lääkärin hoitoa ei heti tarvittaisikaan. Aiempaan verrattuna käytäntö on muuttunut sikäli, että huoltaja voi viedä koulutapaturmassa oppilaan myös yksityiseen hoitoon ja maksaa hoitokulut, ja korvaukset anotaan aina jälkikäteen. Mikäli oppilaan tapaturma edellyttää taksikyydin hakemista, huoltaja löytää ohjeet Tampereen kaupungin perusopetuksen nettisivuilta ja voi pikaisesti toimia ohjeen mukaan. Myös koululta saa neuvoja virka-aikaan. Taksikyytien järjestelyihin menee aikaa, joten hakemisessa kannattaa olla ripeä. OPPILAAN POISSAOLOT Sairastumisesta johtuva poissaolo Sairastuneena ei pidä tulla kouluun. Jos oppilas on lääkärin hoidon tarpeessa, tulee huoltajien ottaa yhteyttä terveyspalveluiden neuvontaan, joka ohjaa tarvittaessa omalle terveysasemalle tai Taysin ensiapuun Acutaan. Äkillisesti sairastuneen alle 10 -vuotiaan oppilaan vanhempi saa pyynnöstä todistuksen työnantajalleen kouluterveydenhoitajalta. Huoltajan tulee ilmoittaa poissaolosta koululle heti ensimmäisenä poissaolopäivänä. Mikäli oppilaan poissaolosta ei ole tullut tietoa koulupäivän aikana, luokanopettajan tulee ottaa viipymättä yhteyttä huoltajaan selvittääkseen tilanteen (Tampereen kaupungin perusopetuksen yleinen ohje). Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, saa hän opettajan tai terveydenhoitajan luvalla lähteä kotiin. Asiasta ilmoitetaan oppilaan huoltajalle. Lomamatkat tms. Perusopetuslain 35 :n mukaan oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Huoltajien on syytä käyttää harkintaa anoessaan ylimääräisiä lomia. Toistuva loman haku ei ole suotavaa. Vapautus tulee hakea vähintään kaksi viikkoa ennen suunniteltua poissaoloa. Koulu edellyttää, että luvan saanut oppilas ei tilapäisen vapauttamisen vuoksi jää jälkeen opiskelussaan. Loma-anomus löytyy myös sähköisenä versiona osoitteesta: 15

16 KOULUMATKAT Johanneksen koulutalo sijaitsee vilkkaasti liikennöityjen teiden kulmauksessa, johon ei johda turvallisia pyöräteitä. Siksi emme suosittele pienille oppilaille koulumatkaa pyöräillen. Pienimmät oppilaat voivat saada perhepyöräilyluvan, mikä tarkoittaa, että huoltaja ajaa lapsen kanssa koulumatkat. Isoimmille oppilaille myönnämme pyöräilyluvan, joka tähdentää ja velvoittaa oppilasta noudattamaan liikennesääntöjä ja käyttämään pyöräilykypärää. Koulun pihassa pyöräily on turvallisuussyistä kielletty. Ja viimekädessähän huoltaja kuitenkin vastaa koulumatkojen turvallisuudesta ja lapsensa tuntien joko antaa tai ei anna tämän kulkea matkoja pyöräillen. MATKAPUHELIMET JA MUUT OMAT LAITTEET KOULUTYÖSSÄ Opetuksessa hyödynnetään enenevässä määrin kolmansien osapuolien tarjoamia palveluita, jotka vaativat rekisteröitymisen. Tällaisissa tapauksissa pyydämme lupaa luoda opetustarkoituksessa oppilaalle tunnuksia tällaisiin palveluihin. Oppilaasta luovutetaan tämän luvan puitteissa korkeintaan seuraavat tiedot: etunimi, sukunimen ensimmäinen kirjain, koulu ja luokka. Luoduista tunnuksista tiedotetaan kotiin Helmi-viestillä Oppilaiden omia kamerakännyköitä, älypuhelimia tai tablet-tietokoneita voidaan hyödyntää opetuksessa mm. kuvaamiseen, videoimiseen ja nauhoittamiseen esim. kielten tunneilla, tai erilaisten internetpalveluiden, kuten sanakirjojen, käyttöön. Mikäli oppilaalla ei ole lupaa käyttää omaa laitettaan tunnilla, koululta järjestetään hänelle korvaava laite. Koulu ei ole vahingonkorvausvelvollinen, mikäli omalle laitteelle tapahtuu koulupäivän aikana jotain. Koska koulu ei vastaa oppilaiden laitteille, mm. puhelimille, tapahtuvista vahingoista, pyydämme oppilaan huoltajalta kirjallinen lupa tuoda puhelin kouluun. Oppitunneilla puhelinta/laitetta voidaan käyttää vain opetustarkoituksissa. KERHOT Kerhotoiminta perustuu Tampereella Harrastava iltapäivä -toimintamalliin. HIP - toiminta tarjoaa laadukasta ja monipuolista kerho- ja harrastustoimintaa luokkalaisille peruskoululaisille. Toimintamallilla tarjotaan tamperelaisille lapsille ja nuorille tasavertainen mahdollisuus osallistua harrastustoimintaan. HIP -toiminta rakentaa lasten ja nuorten harrastamisen jatkumoa läpi peruskoulun ja ohjaa näin osaltaan aktiiviseen ja terveeseen elämäntapaan. HIP -toimintaan osallistuminen on lapsille ja nuorille vapaaehtoista ja maksutonta. Kerhot järjestetään iltapäivisin omalla koululla tai sen välittömässä läheisyydessä. Harrastava iltapäivä toimii matalan kynnyksen periaatteella, ilman kilpailullisia tavoitteita. 16

17 Lisätietoa ja ajankohtaisia tiedotteita HIP kerhotoiminnasta löytyy osoitteesta: AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA VUOSILUOKKIEN 1-2 OPPILAILLE AHJOLA: DBDC: VANHEMPAINYHDISTYS Juhannuskylän koulussa toimii vanhempainyhdistys nimeltään Jussinkoulu ry. Vanhempainyhdistys järjestää monenlaista toimintaa koulun oppilaille ja vanhemmille erilaisten tilaisuuksien ja tempausten muodossa ja ylläpitää hyviä suhteita kouluun, ja täten luo omalta osaltaan edellytyksiä koulun ja kodin väliselle yhteistyölle. Vanhempainyhdistyksen johtokunta valitaan vuosittain ylä- ja alakoulun oppilaiden huoltajista ja siihen kuuluu myös nimetty koulun edustaja. Johtokunta kokoontuu lukuvuoden aikana pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Lisäksi mukana toiminnassa on joukko vanhempia, jotka osallistuvat yhdistyksen toimintaan halujensa ja toiveidensa mukaan. Mehunkaatajia ja muita talkoolaisia tarvitaan aina! Yhdistys kuuluu Suomen Vanhempainliittoon, josta tarvittaessa saamme tukea, materiaalia ja tietoa laajemmista tapahtumista. Vanhempainyhdistyksen toiminta on vapaaehtoista ja perustuu yhteiseen tekemiseen. Se rahoittaa toimintaansa jäsenmaksuilla ja erilaisilla tempauksilla. Jäsenmaksutuotoista jaetaan merkittävä summa oppilaille stipendeinä joka vuosi. TÄRKEÄÄ!! VAPAAEHTOINEN JÄSENMAKSU 10 e tili: Jussinkoulu ry FI viite: 1025 Vanhemmat ovat aina tervetulleita kaikkiin tapahtumiin. Tule siis rohkeasti mukaan vanhempainyhdistyksen kokouksiin ja tapahtumiin. Sähköpostia yhdistykselle voit lähettää osoitteeseen vanhempainyhdistys@jussinkoulu.net 17

18 Jussinkoulu (ry) löytyy myös facebookista. Tervetuloa mukaan toimimaan koulun ja kotien väliseen yhteistyöhön! Heti lukuvuoden alussa tapahtuu: Vanhempainyhdistys kokoontuu ensimmäisen kerran tänä syksynä maanantaina klo 18 alakoulun opettajainhuoneessa (2 krs.) NIVELVAIHEIDEN YHTEISTYÖ Joustava esi- ja alkuopetus Joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyö Jussinkylän päiväkodin kanssa on kiinteää. Yhteistyön tavoitteena on helpottaa lapsen siirtymistä esiopetuksesta perusopetukseen ja luoda kiinteä tukiverkko mahdollisimman aikaisin sitä tarvitseville oppilaille. Pyrimme myös ammatillisen osaamisen ja vastuun jakamiseen kaikkien lasta kasvattavien henkilöiden kesken. Vuosiluokkien 6-7 nivelvaihe Keväisin yläluokkien rehtori ja opinto-ohjaaja vierailevat kuudensissa luokissa. Kevään aikana myös seitsemäsluokkalaiset oppilaat vierailevat alakoulun puolella luokissa asiantuntijavieraina eli he vastaavat oppilaiden valmistelemiin kysymyksiin yläluokilla opiskelusta. Lisäksi kuudesluokkalaiset tekevät tukioppilaiden johdolla tutustumiskäynnin yläkouluun. Yläkoulun luokat rakennetaan huhtikuun aikana ja oppilaat pääsevät tutustumispäivänä näkemään uudet luokkatoverinsa ja mahdollisesti jo oman tulevan luokanvalvojansa, mikäli tämä on tiedossa. Koulumme arvot: 18

19 MUKAVAA LUKUVUOTTA! 19

20 Leikkaa ja palauta tämä osa opettajalle. Olemme tutustuneet koulun ABC vihkoseen kotona. Oppilas: Luokka: Huoltajan allekirjoitus: 20

JUHANNUSKYLÄN KOULU Luokat 1-6

JUHANNUSKYLÄN KOULU Luokat 1-6 JUHANNUSKYLÄN KOULU 2016-2017 Luokat 1-6 Säilytä tämä vihkonen koko lukuvuoden ajan! Oppilaalla on oikeus: saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta saada turvallinen, monipuolinen,

Lisätiedot

JUHANNUSKYLÄN KOULU 2013 2014 Luokat 1-6

JUHANNUSKYLÄN KOULU 2013 2014 Luokat 1-6 JUHANNUSKYLÄN KOULU 2013 2014 Luokat 1-6 Säilytä tämä vihkonen koko lukuvuoden ajan! Oppilaalla on oikeus: saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta saada turvallinen, monipuolinen,

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 MICROSOFT Rytkyn koulun järjestyssäännöt 2016-2017 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun sisäistä järjestystä,

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Voimassa 14.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia niitä huoneistoja, kenttiä ym., joilla

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Muutokset ja lisäykset voimassa 01.02.2018 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT HÄMEENKYRÖN KUNTA F.E. Sillanpään lukio Sisällys 1 Koulun nimi... 3 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen...

Lisätiedot

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1.8.2017 2 1. KOULUN NIMI: Euran Kirkonkylän koulu 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN Koulun järjestyssääntöjen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 3 Sivu 1 / 4 1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden, koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. 2. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntö 1 (4) Sisällysluettelo 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen... 2 2 Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet... 2 Oppilaiden yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU LUKUVUOSITIEDOTE LV. 2018-2019 KIRKONKYLÄN KOULU TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2018-2019 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi to 9.8.2018 pe 21.12.2018 Kevätlukukausi

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Järjestyssäännöt 2017-

Järjestyssäännöt 2017- Järjestyssäännöt 2017- Kopio: Väntönen, Pauli 1/6 Sisällysluettelo Järjestyssäännöt 2017- Säännöt pdf-muodossa (luonnos) Järjestyssäännöt Pennalan koulun järjestyssäännöt Kopio: Väntönen, Pauli 2/6 Järjestyssäännöt

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2017-2018 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998) Siksi, että... - oppilas oppisi mahdollisimman paljon - oppivelvollisuus täyttyisi ja oppilas saisi hyvät mahdollisuudet jatko-opintoihin

Lisätiedot

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun!

Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Tervetuloa Pukinmäenkaaren peruskouluun! Leena Hiillos Rehtori 16.5.2017 Koulutulokkaiden opettajat E-1 H Anne Siljander 1 A Laura Semi (Immolantien talo) 1 B Lassi Heikkinen 1 C Johanna Aaltonen 1 D Teppo

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen

Lisätiedot

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE

TESJOEN KOULU SYYSTIEDOTE TESJOEN KOULU 2016 2017 SYYSTIEDOTE YHTEYSTIEDOT Tesjoen koulu Tavastantie 10 07955 Tesjoki tesjoen.koulu@loviisa.fi Puh. 044-0555 993 (klo 8-15 arkipäivinä) Koulunjohtaja 044-5577 240 (klo 8-17 arkipäivinä)

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020

Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun peruskorjauksen aikaiset väistötilajärjestelyt kesäkuu 2018 kesäkuu 2020 Puolalan koulun Kauppiaskadun koulurakennus peruskorjataan kesäkuun 2018 ja kesäkuun 2020 välisenä aikana. Vuosiluokkien

Lisätiedot

Kivistön koulun hyvä fiilis

Kivistön koulun hyvä fiilis Kivistön koulun hyvä fiilis Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä-toimintamalli Välittävä toimintakulttuuri - hyvinvoiva kasvuyhteisö Suunnitelma

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sivistyslautakunta 22.6.2016 96 Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu yhdessä oppilaiden,

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa 1 (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta 28.10.2015 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tehtävänä on luoda perusta koulutyön kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Lukuvuosi 2016-2017 Oppilaan velvollisuudet Perusopetuslain 35 :n mukaan "Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen jokaisena koulupäivänä. Oppilaan on suoritettava

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 2017 2018 Järjestyssääntöjen tarkoitus on 1) turvata koulutyön sujuminen rauhallisesti 2) taata kouluyhteisön jäsenille viihtyisä ja turvallinen työympäristö 3) opettaa vastuullisuuteen

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Metsokankaan koulu yhtenäisperuskoulu = luokka-asteet 1-9 lukuvuonna 2017-18 Metsokankaan koulussa opiskelee noin 1260 peruskoululaista ekaluokkalaisia ilmoittautunut noin

Lisätiedot

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Juvanpuiston koulu Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen Perusopetuslain :n 29 4. momentin mukaan koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on edistää koulun turvallisuutta,

Lisätiedot

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013

LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 LEPOLAN KOULU lukuvuosi 2012 2013 Hyvät vanhemmat Toivotan Lepolan koulun uusille ja vanhoille oppilaille ja henkilökunnalle lämpimästi tervetuloa taas uuteen lukuvuoteen. Lukuvuositiedote on ensimmäistä

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen Tuija Metso Oppilaan parhaaksi yhteistä huolenpitoa Helsinki Vanhempien barometri 2007 Suomen Vanhempainliiton kysely vanhemmille kouluhyvinvoinnista

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Lapsi- ja kouluasioiden hallinto vastaa esikoulusta, pedagogisesta hoidosta, vapaa-ajankodista, peruskoulusta, lukiosta, erityiskoulusta ja kulttuurikoulusta. Kun

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018 Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018-2019 YHTEISÖLLINEN HYVINVOINTIRYHMÄ TUPAKKATUOTTEET 1. Oppilas käyttää tupakkatuotteita koulun alueella Tupakkatuotteiden käyttö ja hallussapito ovat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45.

LUKUVUOSITIEDOTE 2010-2011 KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo 17.45. Yhteisen aloituksen jälkeen vanhemmilla on mahdollista tavata koulun opettajia eri luokissa. LUKUVUOSITIEDOTE

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Vatialan koulun järjestyssäännöt

Vatialan koulun järjestyssäännöt Alkaen 2016 Vatialan koulun järjestyssäännöt OPETUSHALLITUKSEN OHJEIDEN MUKAISET JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KANGASALAN KUNTA VATIALAN KOULU Vatialantie 17, 36240 Kangasala OHJE 23.3.2016 1/012/2016 Voimassaoloaika

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Kuparivuoren koulu 1. Oppilaat Noin 300. Keskikokoinen koulu 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää Oppilaat tulevat pääasiassa keskustan ja Luonnonmaan alueelta, kieliluokilla ja

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järvenpään perusopetuksen LUKUVUOSITIEDOTE 2019 2020 (koulukohtaiset lukuvuositiedotteet löytyvät koulujen kotisivuilta ja sisältävät tarkempaa tietoa toiminnasta) TYÖ JA LOMA AJAT Perusopetuksen lukuvuoden

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014 Perusopetuksen laadun huoltajakysely 0 Tuusulan kunnan perusopetuksen huoltajakysely toteutettiin maaliskuussa 0. Sähköiseen kyselyyn vastasi 8 perusopetuksen.,. ja 9. luokkien oppilaiden huoltajaa. Yleistä,,0,8,,,,,.

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot