Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit"

Transkriptio

1 Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista. Palautekysely toteutetaan e-lomakkeella, ja opiskelijat vastaavat kyselyyn jättäessään todistuspyyntölomakkeen. Vuonna 2012 vastausprosentti oli 70 %. Vastaajista yli puolet ilmoitti työpaikkansa tai nykyisen asuinkuntansa sijaitsevan Pohjanmaalla (54 %). Loput vastaajista ilmoittivat työ- tai asuinpaikkansa sijaitsevan mm. pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla. Asuinpaikka ennen opintojen alkua oli 28 %:lla vastaajista Pohjanmaa. Opiskelijoita tuli yliopistoomme lisäksi mm. Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalta sekä Pirkanmaalta. Vastaajista 72 % oli valmistumishetkellä töissä tai jo saanut työpaikan. Suurin työllistäjä oli kuntasektori. Toiseksi eniten valmistuneet olivat työllistyneet yksityiselle sektorille ja kolmanneksi eniten valtionhallintoon. Valmistuneiden tehtävänimikkeitä tiedotusassistentti, luokanopettaja, luokanopettaja, projektisihteeri, uutistoimittaja, toimittaja, palveluvastaava, tiedottaja, opas/vartija, myyjä, viestintäpäällikkö, kouluttaja, kielenkääntäjä, kouluttaja, koulunkäynninohjaaja, erityisluokanopettaja, sanelunpurkaja, viestintäsihteeri, kirjastonhoitajan sijainen, äidinkielen lehtori, International Officer, tohtorikoulutettava, nuorisotiedottaja, ostosihteeri, vaalivirkailija, projektiassistentti, tutkimusavustaja, juniorikonsultti, hallituksen puheenjohtaja / yrittäjä 1

2 Sukupuoli Pääaine/ koulutusohjelma 2

3 Valittiinko sinut Vaasan yliopistoon suorittamaan: Työpaikan sijainti (ellet ole töissä, tämänhetkinen asuinpaikka) 3

4 Asuinpaikkasi sijainti ennen yliopisto-opintojen aloittamista Millä perusteella ensisijaisesti valitsit opiskelupaikkasi (valitse max. 3 kohtaa) Hyvät työnsaantimahdollisuudet valmistumisen jälkeen 1 2 Hyvät vaihto-opiskelumahdollisuudet Halu itsenäistyä 5 Ystävien ja/tai sukulaisten vaikutus 8 25 Jokin tietty yksikössä opetettava oppiaine 26 Yliopiston sijaintipaikkakunta 7 Valintamenettely Sain Vaasan yliopistosta enemmän tietoa kuin muista yksiköistä Katsoin Vaasan yliopistoon opiskelemaan pääsemisen mahdollisuudet hyviksi Yksikön maine 4

5 Arvioi, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt seuraavia tieto- ja taitoalueitasi: Ammatissa toimimiselle keskeiset tiedolliset ja taidolliset valmiudet Tutkimus- ja ammattietiikan taju 5

6 Luovan ajattelun taito Valmius toimia oman alan asiantuntijana 6

7 Valmius soveltaa oppimaasi käytännössä Valmius hankkia tarvittavia lisätietoja ja taitoja 7

8 Omaan alaan liittyvä teoreettinen osaaminen Kielitaito 8

9 Tietotekniikan käyttötaito Oman alan tehtävien käytännön taidot 9

10 Valmiuksia kansainväliseen vuorovaikutukseen Sosiaaliset taidot, joustavuus ja sopeutumiskyky 10

11 Viestintä- ja kommunikaatiotaidot Yritystoiminnan perusteiden tuntemus 11

12 Tiimityötaidot Oppimis- ja ongelmanratkaisukyky 12

13 Analyyttiset, systemaattisen ajattelun taidot Erilaisten tutkimusmenetelmien tuntemus 13

14 Oma-aloitteisuus Mikä suorittamassasi tutkinnossa / opinnoissa oli erityisen hyvää? Entä huonoa? Hyvää: Mahdollisuus sijoittua moniin eri työtehtäviin tulevaisuudessa. Hyvät kansainvälistymismahdollisuudet. Huonoa: Toisinaan kursseille hyvin vaikeaa päästä. Tämä ihan oikeasti hidastaa monen opintoja. JOO-opintoja ei voi enää saada maksutta. Toivoisin e-kirjoja Tritoniaan! Tämä helpottaisi valtavasti tentteihin lukemista. Hyvää oli ruotsin kielen taidon ja teorian soveltamisen kehittyminen. Huonoa oli se, ettei Vaasan yliopisto tarjoa kasvatustieteiden opintoja, mikä hankaloittaa merkittävästi opettajan pätevyyden saamista ja tuo lisävuosia opiskeluun, kun täytyy valmistumisen jälkeen hakea toiselle paikkakunnalle pedagogisia suorittamaan. Lähiopetusta saisi olla enemmän, sillä opiskelija on välillä melko yksin opintojensa kanssa. Samalla verkostoituminen muihin saman alan ihmisiin olisi tehokkaampaa. Hyvää oli monipuolisuus ja mahdollisuus vaikuttaa suuresti oman tutkinnon sisältöön. Huonoa taas oli käytännön vähyys. Mielestäni esimerkiksi Aristoteleen retoriikan sijaan 2000-luvun viestinnän opiskelijoilla pitäisi olla pakollisena enemmän tietotekniikan kursseja. Usein viestinnän kurssit olivat liian teoreettisia, käytännön asioita kaipailin enemmän. Mediatutkimuksen teoriat auttavat minua työssäni. Yliopiston byrokraattinen jäykkyys sen sijaan aiheutti useitakin ongelmia. Joustavuutta toki tarvittaessa löytyi, mutta muutamissa kohdissa organisaation jäykkyys aiheutti ihan konkreettisiakin ongelmia. Olin esimerkiksi suunnitellut suorittavani eräitä kursseja esseellä, koska opinto-oppaassa näin mainittiin, mutta tämä ei käynyt opettajalle. 14

15 Hyvää oli se, että se mahdollisti itsenäistä opiskelua ja syvällistä tietämystä. Se antaa myös hyvät eväät työelämään. Huonoa oli valinnaisten kurssien aiheiden suppeus sekä se, ettei tiettyjä kursseja joka vuosi järjestetty. Huonoa oli myös se, ettei käytännön harjoittelua ollut paljoakaan, esim. oli ainoastaan luovan kirjoittamisen kurssi. Tutkintoon voisi sisällyttää työharjoittelua pakollisena osana opintoja. Näin voi soveltaa oppimaansa käytännössä. Huonoa se, että viestintätieteissä ei opiskeltu yhtään alaa liiketoiminnallisesta näkökulmasta. Kuitenkin varmasti moni siirtyy töihin yrityksiin jne. joissa olisi hyvä osata esim. yritysviestintää. Sitä meillä ei ollut yhtään, mitä pidän erittäin huonona asiana! Opinnot ovat antaneet minulle hyvät valmiudet työelämään. Itsenäinen työskentely verkossa, johon kuitenkin sain hiukan ohjeistusta kurssin alussa Suorittamani filosofian maisterin tutkinnon generalistisuus on sekä hyvä että huono puoli, sillä se siihen sisältyy paljon kokonaisuuksia, mutta ei spesifististä perehtymistä englannin kieltä lukuun ottamatta mihinkään muuhun aihealueeseen, mikä saattaa vaikeuttaa työhönsijoittumista. Tutkinnon hyvä puoli on, että siitä pystyi omilla sivuainevalinnoilla tekemään omannäköisen. Opintojen kaikenkattavuus on sekä hyvä puoli että haaste. Kun yritetään keskittyä kaikkeen, vaarana on, ettei kunnolla keskitytä mihinkään. Välillä tuntui, ettei koko koulutuksella tee mitään työelämässä, kun ei opetella oikeastaan mitään käytännöntaitoja. Hyvää: Kurssien monipuolisuus Huonoa: Käytännön harjoittelun puute + kurssien vaativuuden ja opintopisteiden vastaavuus (esim. joltakin kurssilta sai vain 3 op vaikka työtä oli viiden op:n verran ja päinvastoin). Maisteriopinnoissa oli parasta vapaus valita itseä kiinnostavia kursseja. Toisaalta luentokursseja olisi voinut olla enemmän, kirjatenttipaketteja oli tylsä väkertää yksin. Tämä muuttui tosin hyväksi puoleksi siinä vaiheessa kun työllistyin eikä olisi enää ollut mahdollista istua luennoilla. Maisteriopintoja oli kaiken kaikkiaan kiva suorittaa. Opettajat ovat päteviä. Hyvää teoreettisen tiedon sisäistäminen, huonoa koulutuksen liittäminen käytännön työelämään. Opinnoissa hyvää käytännönläheiset kurssit, huonoa se, että niitä oli liian vähän, kun taas lähes samanlaisia teoriakursseja oli useita. Hyvää kiinnostavuus. Huonoa koulutuksen yhteensopimattomuus työelämän vaatimusten kanssa. Nautin opiskelusta, mutta työnäkymät ovat heikot. Kirjallisuuden ja filosofian opinnot olivat erinomaisia, ja ne edesauttoivat henkilökohtaista kehittymistäni. Myös laajat kansainvälistymismahdollisuudet ansaitsevat erityiskiitoksen. Huonoa oli tiettyjen opettajien viimeistelemätön ote opetukseensa, mm. PowerPoint-esitykset, joiden lähes joka sivulla oli kirjoitusvirheitä. 15

16 Huonoa on työtilanne ja se, ettei valmistu suoraan mihinkään ammattiin. Englannin ja ruotsin kielitaidon monipuolinen kehittyminen oli erityisen hyvää. Niitä tarvitsen varmasti kielitaidon ammattilaisena ja opettajana. Huonoa oli se, että osaa opinnoista tuskin tullaan tarvitsemaan työelämässä, esim. kirjallisuusopintoja, vaikka niissä ehkä jonkinlaista maailmankuvan laajenemista tapahtuukin. Tällainen tiedon ja avartumisen lisääntyminen on kyllä myös ollut hyvä asia, kuten mahdollisuus ulkomaanjaksoihin. Voisiko kursseissa kuitenkin olla enemmän valinnan varaa tulevaisuudessa? Ja kielitaidon kehittäminen jäi paljolti kyllä myös omatoimisuuden varaan ainakin kieliopin kohdalta. Huonoa oli myös se, että gradun kirjoittamista tukevat kurssit kuten Academic Writing suoritetaan varhaisessa vaiheessa. Myös gradun ohjauksen ulkopuoliseen arviointiin pitäisi kehittää jokin systeemi, jotta oppilas voisi tietää, että gradun ohjaaja on tehnyt tehtävänsä kunnolla jne., muuten ollaan liikaa ohjaajan armoilla. Koin erityisen hyväksi analyyttisen, kriittisen suhtautumiseni kehittymisen erityisesti kulttuuria ja yhteiskunnan ilmiöitä tutkivien tieteiden saralla. Mielestäni tutkintoon olisi kuitenkin pitänyt kuulua myös yritystoimintaa avaava jne. työelämänvalmennusta käsittelevä kurssi. Hyvää oli pienet opetusryhmät, huonoa oletus siitä, että nykysuomen opiskelija haluaa automaattisesti äidinkielenopettajaksi Se on sopivan monipuolinen. En koe, että minua olisi koulutettu vain yhteen työtehtävään. Toisaalta, se olisi voinut olla vielä enemmän käytännönläheistä. Hyvää: Mielenkiintoiset itseäni kiinnostavat kurssit. Huonoa: Useilla pakollisilla kursseilla toistettiin paljon samoja asioita. Suorittamassani tutkinnossa hyvää oli sen tarjoamat sisällöt, huonoa se, että käytännön osaaminen työelämää ajatellen jää vähän vajavaiseksi Pidin monipuolisista kieliopinnoista, niin pääaineen kuin sivuaineen osalta. Huonoa mielestäni tutkinnossa oli vaikeus suorittaa kaupallisia opintoja. Kauppatieteilijöille järjestetään kyllä kielten kursseja, jotka ovat vain ja ainoastaan heille, mutta kielten lukijoille jopa jotkut heidän massaluennot ovat kiellettyjä. 16

17 Suorititko osan tutkintoon kuuluvista opinnoista toisessa kotimaisessa yliopistossa, avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistossa? Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1 4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) 3,2 Opiskeluilmapiiri oli hyvä 2,3 Koulutuksessa huomioitiin kansainvälisyys 2,6 Koulutus antoi hyvät valmiudet työelämän tehtäviin 3,2 Opinnot olivat mielenkiintoisia 2,9 Koulutus oli motivoivaa 2,8 Koulutus oli vaativaa 3 Koulutus oli laadukasta 2,7 Koulutus vastasi niitä odotuksia, joita minulla oli aloittaessani opinnot 17

18 Arvioi seuraavia väittämiä asteikolla 1 4 (1=täysin eri mieltä, 4=täysin samaa mieltä) Mielestäni yliopistoni: 2,7 on kansainvälisesti aktiivinen 2,4 ottaa opiskelijat mukaan opintojaksojen kehitystyöhön 2,6 on kiinnostunut opiskelijoiden mielipiteistä Arvioi vaikuttiko joku seuraavista syistä hidastavasti opintojesi etenemiseen? 8 17 Ei mikään edellisistä. En koe, että opintojeni eteneminen olisi hidastunut. Vaihto-opiskelu 3 Tutkintoni suorittamiselle välttämättömiä kursseja ei järjestetty 6 8 Riittämätön ohjaus opintojen suunnitteluun Opiskelumotivaation puute 3 Opiskelijajärjestöissä toimiminen 7 Sairaus tai vamma Äitiys- tai isyysloma, vanhempainvapaa Varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen Kotityöt, lastenhoito tmv Tutkinnon vähimmäislaajuuden ylittävät opinnot Koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen Koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen 18

19 Arvioi saamaasi opintojen ohjausta (1=heikko, 4=hyvä) Kansainväliset asiat 2,8 3,3 3,9 Tutkielman ohjaus Tutor-toiminta 3 Informaatio yliopiston verkkosivuilla 3,3 Opinto-opas 3,3 Tiedekunnan opintoneuvonta 3,3 Oman oppiaineen/hopsvastaavan opintojen ohjaus 3,3 Luotsin opiskelijapalveluiden antama ohjaus (esim. kanslia ja opintotuki) Mikä saamassasi opintojen ohjauksessa oli hyvää? Entä huonoa? Hyvää oli tunne siitä, että tilanteeni oikeasti kiinnostaa ja siihen halutaan löytää ratkaisuja. Mukavaa ja laadukasta palvelua. Hyvää oli auttaminen esim. todistuspyyntölomakkeiden kanssa ja kurssien kanssa, huonoa ehdottomasti puutteellinen informointi aineenopettajan pedagogisista opinnoista. Sain ajoittain jopa täysin väärää tietoa, ja kun sitten olin yhteydessä itse yliopistoihin, sainkin heiltä paikan päältä ihan päinvastaista tietoa. Mikäli olisin luottanut Vaasan yliopiston neuvontaan, olisi hakuni toiseen yliopistoon epäonnistunut täysin. Hyvää oli se, että kun apua tarvitsi, niin sitä oli tarjolla. En osaa sanoa hyvää tai huonoa. Mielestäni netistä löytyvistä oppaista sai hyvin tietoa, harvoin oli tilanteita, jolloin piti ottaa yhteyttä opintoneuvontaan. Tutkielman ohjaus hoitui todella hyvin. Tietyissä asioissa olisi pitänyt ymmärtää kysyä tiettyjä asioita. Olisin esimerkiksi pystynyt suorittamaan osan maisteriopintojen kursseista jo aineopintoja tehdessäni, mutta kukaan ei vinkannut, että tämä on mahdollista. Aina oltiin valmiita auttamaan ja neuvomaan. Uraohjaajan kanssa keskustelu avasi silmiäni. Hänen kanssaan kävin läpi heikkouksiani ja vahvuuksiani. Opein uutta itsestäni, ja tiedän nyt millaisia haasteita tulevalta ammatiltani haluan. Uraohjaajalle suuri kiitos! 19

20 Koin, että apua ja opastusta oli kyllä saatavilla, jos vain osasi sitä hakea, mutta välillä saatavilla oleva tieto oli hieman ristiriitaista. Esimerkiksi kieliharjoittelua suorittaessani englannin kielen laitoksen assistentti kertoi, ettei minkäänlaista apurahaa ole mahdollista saada yliopistolta kieliharjoittelun suorittamiseen, mutta asiaa itsenäisesti tutkittuani huomasin, että matka-apurahaa on mahdollista saada pakolliseen kieliharjoitteluun. Urapalvelut olivat minulta hämärän peitossa aina viidenteen opiskeluvuoteen saakka. Otin itse yhteyttä opintopalveluihin urasuunnitteluun liittyvissä asioissa ja sieltä minut ohjattiin urapalveluihin, jossa sain ensimmäisen kerran kuulla työharjoittelumahdollisuuksista. Näistä ei kovinkaan moni kielten opiskelija ole ollenkaan tietoinen. Oman laitokseni HOPS-vastaavan ja tutkielmani ohjaajan antama motivointi ja tuki opintojen alussa ja tutkielmaa tehdessä oli erityisen hyvää. Muiden tahojen antama ohjaus ei yltänyt samalle tasolle. Tiedekunnan opintoneuvonta oli loistavaa näiden vuosien varrella, kiitos amanuenssille. Ainut miinus yliopiston internet-sivuista: informaatiota liian vähän/epämääräistä infoa valmistumisesta. Enemmän konkreettista infoa miten tulee toimia kun saa gradun tehtyä. Opintoneuvojat vaikuttivat aina olevan aidosti kiinnostuneita siitä, että valmistun. Oikeiden kurssien löytämiseen saatettiin käyttää paljonkin aikaa. Lisäksi sähköpostilla on aina saanut kaikkiin yhteyden tosi nopeasti. Aina ei oikein tiennyt keneltä kysyä ja mitä, sillä tuutori lopetti kesken kaiken tuutoroinnin. Tukeva ja motivoiva opinnäytetyö-ohjaus Yleisesti ottaen sain vastauksen kaikkeen tarvitsemaani koko yliopisto-opiskelujen ajan. Erityisen hyvää oli viestinnän oppiaineen oma opintoneuvonta. Myös opintotuki- ja opiskelijavaihtoasiat sujuivat moitteetta. Perusasiat selitettiin hyvin, mutta joitakin valmistumisenkin kannalta keskeisiä asioita en kuullut kuin opiskelijatovereiltani. Opintoneuvontaa tarjoavia tahoja ei tuotu esille enkä juuri tiennyt neuvontaa koskevien mahdollisuuksien olemassaolosta. Opintoneuvonta toimi yleensä erittäin jouhevasti: asiat sai hoidettua mutkattomasti. Graduohjauksesta minulle ei kuitenkaan erinäisistä syistä jäänyt kauhean hyvä maku suuhun. Opintoneuvontaa ei yksikössämme juurikaan järjestetty. Ainoastaan opintojen aloittamisvuonna. Opintoneuvojat ovat hyvin perillä siitä, mitä kursseja tulee suorittaa, mutta opintojen suunnittelussa pitäisi enemmän painottaa sitä, että mistä on eniten hyötyä työelämässä. Hyvää henkilökunnan ystävällisyys, huonoa se, että opintoneuvonta tuntui olevan opiskelijoista etäällä 20

21 Huonoa en keksi. Sain aina nopeasti hyvin yksityiskohtaiset vastaukset kysymyksiini. Minusta oli myös mukavaa, että opiskelijat muistettiin, eikä joka kerta tarvinnut erikseen kertoa, kuka on ja missä vaiheessa opiskeluita mennään. Filosofisessa tiedekunnassa "kaikki tuntevat kaikki", joten oli helppo lähestyä kun oli kysymyksiä opinnoista ja tiesi keneltä kysyä. Opintoneuvonta oli hyvää silloin, kun siihen ymmärsi itse hakeutua. Huonoa oli se, ettei sitä muuten saanut. Tutkielmani ohjaajaan sai aina yhteyttä, joten hoidin monet asiat hänen kauttaan. Ensimmäisenä vuonna meille annettiin ns. oma opettaja, mutta toiminta loppui noin puolessa vuodessa. Sen jälkeen solmin itse omat kontaktini ja käytin niitä. KELA:an liittyviin asioihin sai aina vastauksen Luotsista ja Fabriikin 3. kerros palveli myös sujuvasti. Arvioi millaiset mahdollisuudet sinulla on ollut hankkia oman alan työkokemusta opintojen aikana? 21

22 Siirsitkö muodollista valmistumistasi, vaikka olit suorittanut kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot? Mikäli siirsit valmistumistasi arvioi, mitkä tekijät vaikuttivat siihen? Äitiys- tai isyysloma, vanhempainvapaa Halu hyödyntää opintososiaalisia etuja Varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen 3 Tutkinnon vähimmäislaajuuden ylittävät opinnot Halu lykätä opintolainan takaisinmaksua Koulutusta vastaamattoman ansiotyön tekeminen Koulutusta vastaavan tai siihen liittyvän ansiotyön tekeminen Työpaikan puuttuminen 22

23 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Kolme vastaajaa aikoo hakea jatko-opiskelijaksi. Yksi aikoo suorittaa amk-tutkinnon. Nykyinen työ (vastaa vain, jos olet töissä) Mihin ryhmään työnantajasi kuuluu? 23

24 Onko työsi: Onko työsi: 24

25 Kuinka hyvin työtehtävät vastaavat koulutustasi? Mikä on asemasi työpaikan organisaatiossa? 25

26 Mikä on tehtäväalueesi? Mikä tekijä mielestäsi eniten vaikutti/ vaikuttaa työpaikan saamiseen? 26

27 Mitkä ovat kuukausitulosi (brutto) nykyisessä työssäsi? 27

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely tehtiin e-lomakkeella ajalla 1.9. 31.12.2009, ja siihen vastasi 14 humanististen

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010: HTM Opintoasiat/ Susan Blomberg Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010 ja siihen vastasi 18 hallintotieteiden maisteriksi valmistuvaa.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: FM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2011, ja siihen vastasi 49 filosofian maisteriksi valmistuvaa.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2010 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/ Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2010, ja siihen vastasi 43 filosofian maisteriksi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2011: HTM Urapalvelut/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2011, ja siihen vastasi 21 hallintotieteiden maisteriksi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Filosofian maisterin tutkinto Opintoasiat/Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009, ja siihen vastasi 47

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute 2009 Hallintotieteiden maisterin tutkinto Opintoasiat/ Susan Blomberg ja Sunna Vainiomaa Kysely toteutettiin e-lomakkeella ajalla 1.1. 31.12.2009 ja siihen vastasi

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2013: hallintotieteiden maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista.

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2014: filosofian maisterit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä palveluista sekä

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit

Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit Valmistuneiden opinto- ja työelämäpalaute vuodelta 2012: humanististen tieteiden kandidaatit Urapalvelut/ Susan Blomberg Valmistuvilta kerätään vuosittain palautetta opinnoista ja opintoihin liittyvistä

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.

ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty. OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Kauppatieteellinen tiedekunta Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto

Kauppatieteellinen tiedekunta Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Kauppatieteellinen tiedekunta TODISTUSPYYNTÖLOMAKE Kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Sukunimi (myös entinen) Etunimet Henkilötunnus Opiskelijanumero Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Lomakkeen voit palauttaa tiedekuntasi kansliaan / opintotoimistoon tai suoraan Ura- ja rekrytointipalveluiden

Lomakkeen voit palauttaa tiedekuntasi kansliaan / opintotoimistoon tai suoraan Ura- ja rekrytointipalveluiden Hyvä valmistunut! Lämpimät onnittelut suorittamastasi tutkinnosta! Pyydämme Sinua täyttämään oheisen kyselylomakkeen, jolla keräämme tietoa tutkinnon suorittaneiden sijoittumisesta työelämään sekä palautetta

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola

25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola 25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.12.2015 Pirre Hyötynen, TEK VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 204 TULOSESITTELY AALTO/ENG 3.2.205 Pirre Hyötynen, TEK TEKNIIKAN ALAN PALAUTEKYSELY VASTAVALMISTUNEILLE 3.2.205 2 3.2.205 204 ENG:LTÄ VALMISTUNEET, YHTEENVETO /4 Sivunumerot

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia?

Minkälaisissa ammateissa germaanisesta filologiasta valmistunut voi toimia? Lisätietoja germaanisen filologian opiskelusta: Lehtori Satu Selkälä puh. (08) 553 3430 satu.selkala(at)oulu.fi Lisätietoja opiskelijavalinnasta: Humanistisen tiedekunnan kanslia Puh. (08) 553 1011 (vaihde)

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2016 Vastausprosentti: 82,2 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Ohjaus Oulun yliopistossa

Ohjaus Oulun yliopistossa Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Askola + TRENDI N=218, vastausprosentti keskimäärin 72, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:39:29 2014 Kaikki koulutusalat, N=40, vastausprosentti keskimäärin

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 87,6 % Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.

Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta. Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10. Insinöörikoulutuksen tulevaisuus työelämän kehittymisen näkökulmasta Wiipurista Kotkaan 250 vuotta tekniikan ja merenkulun koulutusta 16.10.2008 2 Tutkintojen sisällöistä ja tavoitteista (A352/2003): Ammattikorkeakoulututkinnot

Lisätiedot