syyskuu Nro 9

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "syyskuu 2015 www.phklubitalot.fi Nro 9"

Transkriptio

1 syyskuu Nro 9

2 TÄSSÄ NUMEROSSA SISÄLLYSLUETTELO...2 PÄÄKIRJOITUS...3 SAVONLINNA STORY... 4 JÄSENESITTELY... 5 KEITTIÖYKSIKKÖ OPTY JAANAN HAASTATTELU TAPAHTUMAKALENTERI KOHTI UNELMIA - HANKE RUNOJA MÖLKKYTURNAUS AVOIMET OVET NUORTENKLUBI LEFFASSA KLUBITALO TIEDOTTAA TUE MEITÄ Lahden Klubitalo on mielenterveyskuntoutujien ja palkatun henkilökunnan muodostama tasavertainen yhteisö. Se tarjoaa kuntoutujille heidän omista tarpeistaan lähtevää toimintaa ja vertaistukea. Klubitalon tavoitteena on parantaa mielenterveyskuntoutujien elämänlaatua, vähentää sairaalahoidon tarvetta ja tukea näin jäsentensä paluuta työelämään. Klubitalossa jäsenet ja henkilökunta osallistuvat tasavertaisesti toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen, päätöksentekoon ja toteuttamiseen. Työpainotteisen päivän aikana voi oppia uusia taitoja, osallistua yhteisön rakentamiseen ja kehittää sosiaalisia vuorovaikutussuhteita. Henkilökunta valmentaa, tukee ja ohjaa, ei tee puolesta. Lahden Klubitalon jäseneksi voivat hakeutua henkilöt, joilla on tai on ollut mielenterveysongelmia. Jäsenyys on vapaaehtoinen, maksuton ja aikarajoitteeton. 2 Tämä lehti on Lahden Klubitalon jäsenten tekemä ja tuottama

3 P Ä Ä KI RJOI TUS Hienoa, että olet ottanut uunituoreen KlubiLahti- lehtemme luettavaksi. Syksy on taas täällä ja Klubitalon monipuolinen toiminta on pärähtänyt vauhdilla käyntiin. Osallistuimme neljän hengen poppoolla Lappeenrannassa nuorten aikuisten teemapäiville. Mukana matkassani oli Krista, Mika ja Risto Te. Teemapäivien tarkoituksena on kehittää yhdessä muiden klubilaisten kanssa nuorille aikuisille järjestettävää toimintaa Klubitaloilla. Parasta antia tällaisilla verkostoitumispäivillä on tietenkin se, kuinka muiden Klubitalojen hyvistä käytännöistä oppii ja omaksuu aina uutta omalle talolleen. Oli mielenkiintoista kuulla miten erilaisia toimintoja Klubitalot painottavat ja pitävät tärkeinä nuorille alle 30 -vuotiaille. Hyvinä esimerkkeinä monipuolisuudesta ovat Heikintalon bändi- ja vapaa-ajan toiminnot, Karvetin Klubitalon päivittäinen tukeminen nuorisohankkeen kautta ja Helsingin Klubitalon vahva tuki opintoasioissa. Lahden Klubitalo puolestaan tukee nuoria aikuisia viikoittain NuortenKlubissa, joka kokoontuu keskiviikkoisin klo NuortenKlubin tavoitteena on edistää monipuolisesti elämänhallintaa (talous, ruoanvalmistus, kokonaisvaltainen hyvinvointi) sekä tukea jatkopolkuja opiskeluun ja/tai työelämään. Yhdessä tekeminen, uusien asioiden oppiminen sekä omien vahvuuksien löytäminen ovat NuortenKlubissa keskiössä. Kaikkien Klubitalojen tavat tukea nuoria aikuisia ovat tärkeitä ja merkityksellisiä ovathan ne juuri niitä tapoja, joita on nuorten toiveista järjestetty. Olivat tavat sitten mitkä tahansa on hienoa, että Klubitalot omalta osaltaan ehkäisevät nuorten syrjäytymistä yhteiskunnastamme. Aurinkoista syksyä, toivottavasti viihdyt Klubilehtemme parissa! - Laura Niemioja 3

4 SAVONLINNA STORY MOOTTORI MURISEE JA ALLA TIE, SUUNTAMME SIIS JUVAAN VIE. SE EI OLE MEIDÄN PÄÄTYPAIKKA, NAUTIMME SIELLÄ KAHVIN JA PULLAN VAIKKA. SYÖMISEN JÄLKEEN SYÖKSYMME AUTOON, SAVONLINNAA KOHTI JA KÄDET KATTOON. MATKA YHTEENSÄ MUUTAMIA TUNTEJA, PERSE PENKISSÄ JA PAIKAT JUMISSA. ODOTELLEN ETTÄ JALKOJA JA KÄSIÄ SAA OJENNELLA, RAITISTA ILMAA HIEMAN LISÄÄ PIHALLA HAUKKOA. PAKKO OLI HETKEKSI PYSÄHTYÄ PAIKALLE, REITTIVALINTA NAVISSA KUN HETKEN AIKAILI. KOHTEEMME OLI ENNEMMIN VIIHTYISÄ OMAKOTITALO, PILVIEN VÄLISTÄ PIHAAN HOHTI AURINGONVALO. SISÄLTÄ TALO OLI HYVIN KOTOISA KLUBI, IHMISTEN TASA-ARVOINEN KOMMUUNI. TOIMINTAA OLI SIELLÄ MONENLAISTA, IHMISJOUKKO LEPPOISTA SEKALAISTA. KUITENKIN AUTOA KOHTI NOKKAMME OSOITTI, LAHEN SUUNTAAN MATKAMME KOITTI. NO MUUTAMA SUOLAINEN HUIKOPALA MIKKELISSÄ, KUSKIN OLOTILA OLI TAAS FIILINGISSÄ. RADIO SOITTI SAMAA VANHAA HITTIÄ, VÄLISSÄ PUHETTA JA OLI PAKKO PAINAA STOPPIA. MUUTAMAN TUNNIN PÄÄSTÄ LAHEN KADUILLE TULTIIN, JALAT AUTOSTA LAHEN KATUUN SULATETTIIN. -VILLE-VEIKKO VESALA (V-V:N, HENKAN, ROLLEN, HANNUN JA JUSSIN MATKA SAVONLINNAN KLUBITALOLLE SUOMEN KLUBITALOT RY:N HALLITUKSEN KOKOUKSEEN) 4

5 JÄSENESITTELY Hei! Olen Henri Koljonen (jäsen nro 224) ja ikää minulla on 36 vuotta. Klubitalon toimintaan tulin tutustamaan kesällä 2015 sairaanhoitajan suosittelemana ja jäseneksi hyväksyttiin elokuussa. Klubitalolla olen viihtynyt mainiosti, saanut päiviin sisältöä, mielekästä tekemistä ja mukavaa yhdessäoloa. Sairastuin vuonna 2011 harvinaiseen neurologiseen sairauteen, joka on vaatinut paljon sopeutumista. Omassa kuntoutumisessani olen mennyt parin viime vuoden aikana eteenpäin hyvän ammattiauttajan avulla. Olen oppinut ymmärtämään persoonallisuuteeni piirteitä ja kuuntelemaan omaa itseäni. Tehdastyötä vaneriteollisuudessa olen tehnyt 10 vuotta, mutta jouduin luopumaan siitä terveydellisistä syistä. Tämän jälkeen olen ollut työkokeilussa kehitysvammaisten päivätoimintakeskuksessa. Lähitulevaisuuden tavoitteeni on aloittaa Englannin kielen opiskelu ja herätellä henkiin nuoruuden harrastusta kirjoittamista. Pärjään mielestäni parhaiten vapaaehtoistyössä ja uskon että tällä saralla minulla on paljon annettavaa. Vapaa-ajallani kuuntelen musiikkia ja äänikirjoja, pelaan biljardia ja seuraan urheilua. Omat vahvuuteeni ovat hyvät sosiaaliset taidot ja olen helposti lähestyttävä ihminen. Tavataan klubilla! 5

6 6

7 7

8 OPINTO- JA TYÖYKSIKKÖ Opinto- ja työyksikön (opty) pääasiallinen tavoite on kehittää Klubitalon työllistymis- ja opinto-ohjelmaa. Keskeisimpänä kohteena on oma työllistymisohjelma, siirtymätyö, jonka tarkoituksena on tukea Klubitalon jäseniä palaamaan takaisin työelämään. Siirtymätyöpaikat ovat Klubitalon hankkimia työpaikkoja avoimilta työmarkkinoilta. Työ on osa-aikaista, tuettua työtä. Optyn vaihtelevia työtehtäviä ovat mm. erilaiset puhtaaksikirjoitustyöt, tilastoinnit, yhteydenpito työnantajiin, TE -toimistoon, Kelaan, oppilaitoksiin ja muihin virastoihin, työpaikkakäynnit, siirtymätyötilaisuuksien ja - neuvotteluiden järjestäminen, monenlaiset ATKtehtävät sekä Optyn sivun teko KlubiLahti -lehteen. TIISTAINA KLO OPINTO- JA TYÖYKSIKÖN KEHITTÄMISHETKI TERVETULOA! 8

9 ohjelma syksy ja talvi 2015 Syyskuu Avoimet ovet. Emme kokoonnu Windows 8.1/10 tabletin tutkimista (käyttö ja ohjelmat, e-kirjan lainaus) Lokakuu Linuxin jakeluversioihin tutustumista KELA-info. Emme kokoonnu Läppärineuvola Standardien toteutuksen läpikäynti Marraskuu Klubitalon kehityspäivä. Emme kokoonnu Linuxin asennus (Oracle Virtualbox) html-perusteet, perusmuotoilut html-perusteet, taulukot Joulukuu Ohjeiden kirjoittamisen tekniikat Pöytäkoneen purku ja kasaus Windowsin järjestelmätyökalut (Ccleaner, DrDiag ja Levyn eheytys) 9 9

10 JAANAN HAASTATTELU 1.Kuka olet, mistä tulet? Jäsennumero? Olen Jaana Vavuli ja asun vielä toistaiseksi Urajärvellä, mutta lokakuussa minusta tulee Hämeenkosken asukas. Olen alkuperäistä jäsenkantaa numero Olet juuri perustanut Kukka ja kahvitupa Daalian Hämeenkoskelle. Miten tulit ajatelleeksi yrityksen perustamista? Lähdin opiskelemaan Kiipulan ammattiopistoon puutarhurilinjalle 4 vuotta sitten, ja jo ensimmäisillä kouluviikoilla sanoin, että joskus minulla on oma kukkakauppa... ja nyt on!! 3. Miten liikeidea syntyi? Koulussa oli yritysoppia ja siellä mietin paikkakuntaa jossa ei olisi kukkakauppaa, kyselin ja tiedustelin asioita ja siitä se idea sitten lähtikin. 4. Lähditkö liikkeelle yksin vai jonkun kanssa? Liikeidea oli minun, mutta tuekseni kysyin luokkakaveria Terhiä lähtisikö hän mukaan ja niin hän lähti ja kohtahan meillä oli jo liiketilakin valmiina Mistä sait apua yrityksen perustamiselle? Nina Ristola Klubitalon Kohti unelmia -hankkeesta on ollut ihanana tukena. Auttanut ja kannustanut, ohjannut ja opettanut. Käyty yhdessä monia monia papereita läpi, asioitu Kelassa, mutta kaikki se on kannattanut! Kiitos Nina ja muuta ihanat. 10

11 6. Mitkä ovat fiilikset tällä hetkellä? Olen onnellinen. Eräänä iltana nukkumaan mennessäni hokasin: Onpa ihana mennä maate, mutta vielä ihanampi herätä huomenna töihin! Kukista ja kaikesta kauneudesta saan voimaa! 7. Terveiset lehden lukijoille! Voimia teille ihanille jäsenille. Voi, koettakaa toteuttaa jotakin vaikka ihan pientä unelmaa, niin huomaatte kuinka elämänlaatukin paranee. Rakkaudella Jaana Keskustie Hämeenkoski Tervetuloa! 11

12 LOKAKUU MA TI KE Media@paja Klubikokous Leffailta Media@paja Klubikokous Peli-ilta 6 Suomen Klubitalojen biljarditurnaus Nuorten Klubin vapaa-ajanilta/peli-ilta Kelan info Klubitalolla NuortenKlubi Englannin ryhmä Kulttuuri@paja NuortenKlubi Englannin ryhmä Kulttuuri@paja Media@paja Klubikokous MegaZone Atk@paja NuortenKlubi Kulttuuri@paja Media@paja Klubikokous Biljardia Atk@paja NuortenKlubi Englannin ryhmä Kulttuuri@paja

13 2015 TO PE LA SU Liikuntaryhmä Klubitalojen toiminta 20 vuotta! 9 10 Maailman mielenterveyspäivä Liikuntaryhmä LA-KAHVILA klo Liikuntaryhmä Liikuntaryhmä

14 Hanke auttaa mielenterveyskuntoutujia työelämään ja opintoihin liittyvissä asioissa. Hankkeessa voit saada apua ja tukea esimerkiksi Elämän ja arjenhallintaan Työnhakuvalmiuksien parantamiseen Ammatinvalintaan Työnhakuun: työhakemuksen ja CV:n tekemiseen sekä työhaastatteluun valmistautumiseen Opintoihin liittyviin asioihin: aikataulut, tehtävät, kokeet, opinnäytetyö, työharjoittelut Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja Lahden kaupunki. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota rohkeasti yhteyttä: Nina Ristola, hankepäällikkö puh Nina Uosukainen, kokemusohjaaja puh Mirka Özbas, opintovalmentaja puh

15 Kohti unelmia -hankkeessa on vuonna 2015 ollut mukana 31 henkilöä TYÖELÄMÄ Kolme henkilöä saanut kesätyöpaikan Yksi henkilö perustanut oman yrityksen Neljä henkilöä ollut työkokeilussa Kolme henkilöä on määräaikaisessa työsuhteessa Yksi henkilö aloittanut kuntouttavassa työtoiminnassa OPISKELU Kaksi henkilöä valmistunut ammattiin Kaksi henkilöä päässyt opiskelemaan ammattitutkintoa Seitsemän henkilöä opiskelee jossakin oppilaitoksessa Kaksi henkilöä aloittaa ammatillisen kuntoutuskurssin TYÖELÄMÄVALMIUDET Hanke on järjestänyt vuoden aikana 8 koulutusta 58 % mukana olevista on osallistunut johonkin koulutukseen Työhakemuksia ja CV:itä on tehty 9 henkilön kanssa 15

16 Nyyti ry:n elämäntaitokurssin ohjaajakoulutus Nyyti ry järjestää Helsingissä elämäntaitokurssin ohjaajakoulutusta. Hanke osallistui koulutukseen, jotta myös Klubitalolla olisi mahdollista järjestää elämäntaitokursseja. Kurssilla käsitellään opiskelijoiden ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin tukemista sekä erilaisia elämän ja arjenhallintaan liittyviä asioita: Ajankäyttö Ravitsemus, lepo ja uni Stressinhallinta Tunteiden ja ajatusten tunnistaminen Itsetunto Sosiaaliset suhteet ja taidot Arvot, asenteet ja unelmat Järjestämme ensimmäisen elämäntaitokurssin alkuvuonna 2016! 16

17 Liikuntaryhmä Syyskuun alussa alkoi Klubitalon ja hankkeen liikuntaryhmä. Lisäksi Lahden liikuntapalvelut piti kaksi luentoa liikuntaan ja ravitsemukseen liittyen. Ryhmä käy joka viikko yhdessä kuntosalilla. Syksyn aikana on mahdollisuus kokeilla erilaisia liikuntalajeja. 17

18 RUNOJA Kuinka ristiriitainen oletkaan, Meri: Myrskyn silmässä pelottava, Monta ihmiskohtaloa Hautaasi vienyt, Armoton. Tyynellä säällä avaat Tarjottavasi, Hedelmäsi, Frutti di Mare. Suuni maistaa herkkusi, Keho vastaanottaa niiden Tervehdyttävän vaikutuksen. Suolainen vesi kantaa uimarin, Haavani kirvelevät. Kerään aaltojen rantaan Paiskomat simpukat, Aarteeni. 18 Hilkka Karvinen, jäsen nro 225

19 Epävarmana teini Rakentaa kovan kuoren, Naamion, Jonka takana Vapisee. Juureton, turvaa Hakee joukosta. Vähästä säikähtää, Vetäytyy kuoreen. Oikean sanan, hymyn Eleen Kun vastaanottaa Innostuu, ilme kirkastuu. Keskisormi valmiina Vaihtaakin peukaloon. Tulevaisuutemme toivo, Toivomme tulevaisuus. - Hilkka Karvinen 19

20 MÖLKKYTURNAUS TALASMÖKILLÄ Jäin heiton päähän finaalista. Sauna oli lämmin. Makkarat oli sopivasti Jussin grillaamat. - Risto Te Salaatit olivat erittäin maistuvia ja niitä oli riittävästi. Sää suosi meitä kera auringon, olimme kuin herran kukkarossa. Jussin voittoputki katkesi tänä vuonna ja Klubi sai uuden mestarin Miran. Jännittävät pelit, leppoisa fiilis ja varmasti kesän viimeinen makkara! - Laura Mukava päivä päätti Klubin kesäkauden hienolla yhteisellä tavalla. Olin pettynyt, kun en aina voita. - Jussi ;) En tiiä, kun olin töissä, kun muut mölkkyili. Oli kiva istua Lauran vieressä. Sini oli moraalinen voittaja. Päivästä jäi ihanat ja kauniit muistot. Kiitos Klubitalolle! 20

21 21 21

22 HÄIRIÖTEKIJÄ Elämässä on kaikenlaisia häiriötekijöitä. On pieniä ja isoja, erikokoisia ja erinäköisiä häiriötekijöitä. Kupsahtaessaan voi tulla aikamoiset tortut eli lähtö voi olla hyvinkin räjähtävä. Joskus voi seinän takaa kuulua omituisia ääniä ja lanka voi vetäytyä takaisin seinän sisään. Siis se punainen lanka. Matka voi päättyä myös lyhyeen ja joskus matka ei ole lentokenttää pidempi. Pikkuvelikin voi kokea äkkilähdön ja päätyä pannulle. Häiriötekijöitä on siis monenmoisia. - Henna Luoma 22 22

23 Lahden Klubitalon NuortenKlubin vapaa-ajan ohjelmassa oli tiistaina leffailta. Kävimme katsomassa kotimaisen Häiriötekijä- elokuvan. Seuraava NuortenKlubin illanvietto on ti klo silloin luvassa peli-ilta Klubitalolla! 23 23

24 24

25 25

26 KLUBITALO TIEDOTTAA KOULUTUKSET maanantaisin klo10.15 tiistaisin klo keskiviikkoisin klo Nuorten Klubi keskiviikkoisin klo KOKOUKSET & INFOT Klubikokous maanantaisin klo Kela-info Klubitalolla klo VAPAA-AIKA, RETKET & TAPAHTUMAT Maanantain ilta-aukiolot klo (teemat kalenterissa) Kiipulan avoimet ovet klo Suomen Klubitalojen biljarditurnaus NuortenKlubin vapaa-ajanilta /peli-ilta klo LA-kahvila klo SOSIAALINEN MEDIA Tule, tykkää ja osallistu keskusteluun. 26

27 27 27

28 Sähköposti: Kotisivu: Facebook: Vuorikatu 35 2 krs Lahti Mariankatu 10 D Lahti P Vuorikatu 35 D 2. krs Lahti P P Avoinna: ma klo 8-18 ti-pe klo 8-16 Avoinna: ma klo 8-18 ti-pe klo 8-16

Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa

Toiminnan tarkoitus. Voittoa tavoittelematonta toimintaa Toiminnan tarkoitus Voittoa tavoittelematonta toimintaa Edistää ammatillista ja taloudellista asemaa yhteiskunnassa psykososiaalisen kuntoutuksen keinoin Tukea toimintaan osallistuvien henkistä, fyysistä

Lisätiedot

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota.

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalolla jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi niin, että ihmisarvoisen

Lisätiedot

KlubiLahti. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille -

KlubiLahti. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - lokakuu 2015 www.phklubitalot.fi Nro 10 Lokakuu KlubiLahti - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - Lisää Mika K:n ottamia syksyisiä valokuvia löytyy sivuilta 10-11 TÄSSÄ

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Nro 8 Elokuu. Elokuu 2015 www.phklubitalot.fi. KlubiLahti. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille -

Nro 8 Elokuu. Elokuu 2015 www.phklubitalot.fi. KlubiLahti. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - Elokuu 2015 www.phklubitalot.fi Nro 8 Elokuu KlubiLahti - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - TÄSSÄ NUMEROSSA: SISÄLLYSLUETTELO... 2 PÄÄKIRJOITUS... 3 JÄSENESITTELY...

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Elämäntaitokurssi. OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki

Elämäntaitokurssi. OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki Elämäntaitokurssi OPISKELIJOIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI: MITÄ VOIMME TEHDÄ YHDESSÄ - koulutus- ja tapaamispäivä 5.6.2013 Biomedicum, Helsinki Helena Partinen toiminnanjohtaja Nyytin perustehtävä ja palvelut

Lisätiedot

KlubiLahti. Nro 1-2. Tammi-helmikuu 2015 LAHDEN KLUBITALON. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille -

KlubiLahti. Nro 1-2. Tammi-helmikuu 2015 LAHDEN KLUBITALON. - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - www.phklubitalot.fi www.facebook.com/ Nro 1-2 Tammi-helmikuu 2015 KlubiLahti - Päijät-Hämeen Klubitalot ry:n lehti jäsenille ja yhteistyökumppaneille - LAHDEN KLUBITALON TAPAHTUMIA VUODELTA 2014 TÄSSÄ

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews AlfaKuntoutus, Kuntoutuspolku ja Kyröskartano 1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews on AlfaKuntoutuksen, Kuntoutuspolun ja Kyröskartanon yhteinen tiedotuslehti AlfaKuntoutus on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301

www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 www.väliasema.fi Nokianvaltatie 25 C 37100 NOKIA Puh (03) 341 1301 Nokian Väliasema ry Hallitus: Jari Haapaniemi, Marita Leppämäki, Kati Mielonen Toiminnanjohtaja Anne Suomala Yksilöohjaaja / ohjaaja Irmeli

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä

Aikuisten startti. Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Aikuisten startti Kuntouttava työtoiminta ryhmämuotoisena toimintana Siilinjärvellä Lähtökohtia: Kunnan vastuun kasvattaminen työllisyyden hoitamisessa (Kuntouttavan) työtoiminnan ohjaajien lisääminen

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa

Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa Työhön kuntouttava Green Care Etelä-Suomessa Kokeilu luontoavusteisten menetelmien hyödyntämisestä työmarkkinoille kuntoutumisessa 18.11.2013 Leini Sinervo 1 Perustiedot hankkeesta Kesto 1.1.2013-31.12.2014

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Kulttuuripajatoiminta pähkinänkuoressa Koulutetut vertaisohjaajat vetävät toiminnallisia vertaisryhmiä 18-35 vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa)

Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa) Erilaisista osaajista työvoimaa -tour 2011 (Työmieli, Punainen Talo, Valtaväylä, Mieluisa) Tiistai 23.8.2011, Rauma Rauman Merimuseo Oppilaitos-yhteistyöyritys -työmalli ja opinnollistaminen: käytännöllinen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th

Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä. Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th Kokemuksia opiskelijoiden uniryhmästä Päivi Granholm, PsM Leena Koskinen, th KYYTIÄ UNIONGELMILLE -UNIRYHMÄ Tarkoitettu opiskelijoille, joilla nukahtamiseen tai nukkumiseen liittyviä ongelmia Lyhyt haastattelu

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi

Lisätiedot

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 Laura Lindstedtin videoitu haastattelu Kuva: Heini Lehväslaiho Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä haastateltiin Prosak-kirjallisuusklubilla tammikuussa. Hakunilan kirjasto esittää

Lisätiedot

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Page 1 of 6 Subscribe Past Issues Translate MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä on pieniä toistuvia, mukavia tekemisiä päivittäin. Sellaisia voivat olla

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Lapin ammattiopistossa

Lapin ammattiopistossa VALMA JA TELMA Lapin ammattiopistossa Mitä on Valma? Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) on yhdistetty neljä aiempaa eri kohderyhmille suunnattua valmistavaa, valmentavaa,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1

Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin. Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Työttömien nuorten kiinnittyminen terveyttä edistäviin aktivointitoimiin Seppo Soine-Rajanummi 9.12.2015 Seppo Soine-Rajanummi 15.12.2015 1 Tavoitteena terveyserojen kaventaminen Työttömillä on tutkimusten

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä Järviseudun sairaalassa toimii 16-paikkainen psykiatrinen

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 1.2.2017 Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaari 1.2.2017 Paikka: Juhlasali G 18, (SFV Festsalen) Yrjönkatu 18 A, 00120 Helsinki 9.00 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot