Havaintoja CD:stä ja ODD:stä sekä ohjeita ongelmiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Havaintoja CD:stä ja ODD:stä sekä ohjeita ongelmiin"

Transkriptio

1 Havaintoja CD:stä ja ODD:stä sekä ohjeita ongelmiin Perustuu Tri. Laura A. Riffel:n (PhD) esitykseen 2009, mukaillen T. Timonen, PsT, dos. 2012, 2013 Riffel, L.A. (2009) Analyysistä 1

2 CD ja ODD peruseroja Käytöshäiriö (Conduct Disorder) esiintyy kontaktissa toisiin ihmisiin, jolloin jopa toisten perusoikeudet ja ikäkohtaiset sosiaaliset normit ja säännöt ovat vaarassa joutua uhanalaisiksi. Uhmakkuushäiriö (Oppositional Defiant Disorder) on käyttäytymistyyli, jossa näkyy negativistisia, aggressiivisia ja vastahankaisuutta ilman varsinaista normien ja sääntöjen suurempaa rikkomista. Riffel, L.A. (2009) Käytöshäiriön muotoja Kesto vähintään 6 kuukautta, jolloin lapsella tai nuorella on muutamia seuraavista oireista: 1.Kehitystasoonsa nähden epätavallisen paljon tai vaikeita kiukkukohtauksia 2.Riitelee usein aikuisten kanssa 3.Kieltäytyy usein aktiivisesti toteuttamasta aikuisen pyyntöjä tai uhmaa sääntöjä 4.Tekee usein ilmeisen tarkoituksellisesti asioita, jotka ärsyttävät muita ihmisiä 5.Syyttää usein muita omista virheistään tai huonosta käytöksestään 6.Suuttuu herkästi tai on helposti toisten ärsytettävissä 7.On usein vihainen tai harmistunut 8.On usein ilkeä tai kostonhaluinen 9.Valehtelee tai rikkoo usein lupauksia saadakseen hyötyä tai suosiota tai välttääkseen velvollisuuksia 10.Aloittaa usein tappeluita (ei sisällä sisarusten välisiä tappeluita) 11.On käyttänyt asetta, joka voi aiheuttaa vakavaa fyysistä vahinkoa toiselle (esim. maila, puukko, ampuma-ase) 12.Viipyy usein yömyöhään ulkona vanhempien kielloista huolimatta (alkanut ennen 13 vuoden ikää) 13.Kohdistaa toisiin ihmisiin fyysistä julmuutta (esim. sitoo, viiltelee tai polttaa uhria) 14.Kohdistaa fyysistä julmuutta eläimiin 15.Tuhoaa tahallaan muiden omaisuutta (muulla tavoin kuin tulipalon sytyttämisellä) 16.Sytyttää tarkoituksella tulipaloja, joissa vakavan vahingon riski 17.Varastaa tärkeitä tavaroita kotoa tai muualta, ei vahingoita uhria (esim. myymälävarkaus, murto, väärennys) 18.Usein koulupinnausta (alkanut ennen 13 vuoden ikää) 19.On karannut kodista tai sijaiskodista vähintään kahdesti ja on karannut kerran pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi yöksi (ei sisällä pakenemista fyysisen tai seksuaalisen väkivallan seurauksena) 20.Tekee rikoksen uhria vahingoittaen (esim. käsilaukun sieppaaminen, muu väkivaltainen ryöstö, kiristys) 21.Pakottaa toisen henkilön sukupuoliyhteyteen kanssaan 22.Kiusaa ja pelottelee usein toisia (esim. kivun tai vamman aiheuttaminen, uhkailu, ahdistelu, vainoaminen tai häirintä) 23. Murtautuu toisen henkilön asuntoon, muuhun rakennukseen tai autoon Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 2

3 Käytöshäiriön luonnehdintaa Käytöshäiriö on yksi yleisimpiä lastenpsykiatrisia häiriöitä. Kouluikäisillä esiintyvyydeksi on eri tutkimuksissa arvioitu 3-8 %. Pojilla häiriö on yleisempi kuin tytöillä. Yleisesti ottaen lapsena, ennen nuoruusikää, pojilla todetaan enemmän hoitoa vaativia psykiatrisia häiriöitä kuin tytöillä, kun taas nuoruusiässä tyttöjen ongelmien määrä kasvaa. Hoitoon lähettämisen syynä käytösongelmat ovat molemmilla sukupuolilla kaikkein yleisimpiä ja käytöshäiriö on nuoruusikäisten tyttöjen toiseksi yleisin psykiatrinen häiriö. Käytöshäiriötä esiintyy pojista 3 5 %:lla lapsuusiässä ja noin 6 8 %:lla nuoruusiässä. Poikien häiriö on lapsuusiässä noin neljä kertaa ja nuoruusiässä noin kaksi kertaa yleisempi kuin tyttöjen. Amerikkalaistutkimuksen mukaan käytöshäiriön diagnostiset kriteerit täyttyvät jossain elämän vaiheessa miehistä 12 %:lla ja naisista 7 %:lla. Ulkomaalaisten epidemiologisten tutkimusten perusteella 1 5 %:lla vuotiaista ja 3 8 %:lla vuotiaista tytöistä on käytöshäiriö. Poikien vastaavat osuudet ovat 3 13 % ja 4 14 %. Uhmakkuushäiriön esiintyvyys tytöillä oli 1,4 % ja pojilla 3,2 %, joten pojilla esiintyy myös uhmakkuushäiriötä useammin kuin tytöillä. Myös masennustilat yleistyvät nuoruusiässä, kuten Dunedin aineiston syntymäkohorttitutkimuksessa ilmeni. Siinä 11-vuotiailla tytöillä masennuksen esiintyvyys oli alle 1 % ja pojilla 2 %, 15-vuotiailla tytöillä 4 % ja vastaavasti pojilla 1 %. Selkeän kasvun seurauksena 18-vuotiailla tytöillä masennusoire esiintyi 23 %:lla ja pojilla 11 %:lla. Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes Functionaalinen käyttäytymisanalyysi FBA-perusmalli, eteneminen Kontakti ja validoiva perussuhtautuminen Mitkä kontekstuaaliset tekijät edeltävät tavallisesti käyttäytymistä? Mitkä käyttäytymismuodot ovat muutoksen kohteena? Mitä seuraksia käyttäytymisellä tavallisesti on? Mihin asioihin voi kiinnittää huomiota, että tilanne olisi erilaisempi? Millaiset käyttäytymismuodot ja suhtautumistyylit voisivat olla vaihtoehtoja? Mihin seurausvaikutuksiin voidaan kiinnittää huomiota, jotta motivaatiorakenne olisi erilainen? 3

4 Näkökulmia kuntoutukseen ja pedagogiikkaan CARE-malli käyttäytymisen hallintaan Control kontrolli Kuinka saisin aikaan, että lapsella olisi parempi kontrolli tilanteen, itsensä ja käyttäytymisesnäs hallitsemiseksi? Attention huomio Tavoitteleeko lapsi käyttäytymisellä toisten huomiota ja miksi hyväksytyksi tuleminen, oman mielipiteen esille saaminen jne.? Reverce tyylin muuttaminen Mitä sosiaalisia ja muita valmiuksia lapselle voisi opettaa, jotta hänellä olisi enemmän ilmaisuvaihtoehtoja? Escape välttämisen ja pakenemisen tarkastelu Miksi lapsi voi yrittää välttää sosiaalisia yms. tilanteita ja paeta niistä? Olisiko kyse matalasta itsetunnosta ja epävarmuudesta, peloista jne., taitoihin liittyvistä puutteista yms.? 4

5 Opettamisen ja terapian ensi askeleet: Muuta ajattelutapaasi: Nämä käyttäytymismuodot eivät sinänsä ole ongelmakäyttäytymistä tai pahatapaista käytöstä. Näitä käyttäytymismuotoja voidaan ymmärtää analysoiden ja ne voidaan asettaa muutoksen kohteiksi Kun sanotaan huonoa käytöstä tai ongelmakäyttäytymistä, muotoutuu tietty näkemys lapsesta paha lapsi, ongelmalapsi. Muuta näkökulmaasi Lapsi sinänsä on ok., ainoastaan käyttäytyminen kaipaa muutosta, joten keskitä huomiosi siihen Käytä monialaista lähestymistapaa Käytä useita, toisiinsa liittyviä näkökulmia Toimi konkreettisesti käyttäytymistasolla, äläkä viittaa lapsen oletettuihin ominaisuuksiin, jotka ovat yleistyksiä: sama kuin lääkäri sanoisi, parane pian lääketieteellisen diagnoosin antaminen ei periaatteessa eroa, kuin jos sanoisi ole hyvä poika/tyttö se toimii vain ET:n kohdalla 5

6 Monialaisen kuntoutuksen perusteet Yksi interventiotyyli ei todennäköisesti muuta lapsen käyttäytymistä Ymmärtävä ja validoiva (kuunteleva suhtautuminen) Tarvitaan ainakin seuraavaa: Huomion kiinnittäminen edeltäviin tekijöihin (antecedents). Asiat, joita on hyvä ennakoida ja joihin on hyvä kiinnittää huomiota: Päivän ajankohta Viikonpäivä Konteksti ja kokonaistilanne, tietyt henkilöt ympärillä (aikuiset, kaverit, opettajat jne.), esilläolevat asiat (hankala oppimistilanne, muistuttajat aiemmista ikävistä tilanteista jne.) Monialainen suunnittelu 1 Tarvitaan hyväksyvän suhtautumisen välittämistä näkyvä käyttäytyminen on ehkä lapsen ainoa keino, ilmaista tunteensa, tuoda näkemyksensä esille jne. Tarvitaan vaihtoehtoisten valmiuksien ja käyttäytymismuotojen harjoittelua Lapsi on oppinut, että tietyillä käyttäytymismuodoilla on tiettyjä myönteisiä seurauksia ainakin hänelle itselleen Lapsen on hyvä oppia mm., kuinka ahdistusta, suuttumusta yms. puretaan ja ilmaistaan sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla Me emme voi vaan sanoa heille, että ole kiltisti, käyttäydy kunnolla jne. Meidän pitää tarjota lapsille keinoja vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä 6

7 Monialainen suunnittelu 2 Käyttäytymisen seurauksia on myös syytä tarkastella ja kiinnittää niihin huomiota: Mitä tapahtuu käyttäytymisen seurauksena? Jos lapsi toimisi toisin, mitä sitten voisi tapahtua? Miten seurauksiin vaikuttamalla voi muuttaa motivaatiorakennetta? Millaisia pidemmän aikavälin seurauksia käytäytymisellä on? Mitä arvopohjaisia näkemyksiä olisi, jotka auttaisivat lasta suuntaamaan käyttäytymistyylinsä toisella tavalla? Mitkä arvopohjaiset päämäärät tasapainottaisivat nykytilannetta (mm. urheilusuorituksiin pyrkiminen, sosiaalisen aseman muuttaminen esim. nuorempia opastamalla)? Functional Behavior Assessment- FBA Henkilökohtainen kontakti ja kannustava suhtautuminen Tehtävänä kirjoittaa pieni tarina tunnilla Sanoo V..u, P..a ääneen luokassa. Joutuu koulun käytävään, pääseen pois tunnilta Opeta kirjoittamaan tarinoita yksilöllisesti Kirjoittaa lauseita aiemmin opitun mukaisesti Saa helpotusta joistakin kotitehtävistä onnistuneen suoritksen jälkeen Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 7

8 Eräitä keinoja käytettäväksi kouluissa: Riffel, L.A. (2009) Kouluperustainen käyttäytymismenetelmä Kouluperustainen käyttäytymisen modifiointimenetelmä opettajille, TIPPmuistissääntö: Teach opeta käyttäytymismuotoja, valmiuksia Imprint edistä käyttäytymismuotojen oppimista ja käyttöä mallittamalla niitä oppilaille Practice harjoita ja harjoittele opittuja käyttäytymismuotoja Praise huomioi sosiaalisesti ja palkitse opeteltuja käyttäytymismuotoja, kun niitä havaitaan 8

9 Määrittele vaihtoehtoinen käyttäytyminen Sen sijaan, että sanot lapselle ÄLÄ tee niin tai näin, kerro heille, miten he voisivat toimia nimeämällä käyttäytymistä, kun näet sen esiintymistä Pidän siitä, miten toimit, kun... Periaate: mitä enemmän kommentoit vaihtoehtoja, sitä enemmän myös näet niitä esiintyvän Koeta päästä irti liiallisista, kielteisistä säännöistä: Älä Ei saa Lopeta Tärkeä muistaa Lasten, joilla on CD:tä tai ODD:tä on tärkeä oppia, miten voidaan oppia luottamaan toisiin ihmisiin ja, miten heidän kanssaan rakennetaan vastavuoroista ja myös tunnepitoista suhdetta: Opeta CD- tai ODD lasta vastaamaan toisen käyttäytymiseen ja kommunikaation, eikä ainoastaan reagoimaan muita kohtaan 9

10 Opeta Minä -strategiaa itsenäisyyden saavuttamiseksi Jaa ja ohjaa emotionaalisen kokemuksen nimeämiseen (tunne) Selitä, miksi jotakin tapahtuu ja esiintyy (syy) Esitä pyyntöjä ja tee rakentavia ehdotuksia vaihtoehdoista (ratkaisu) Koen (koet varmaankin) itseni (itsesi) turhautuneeksi, kun en (et) tiedä vastausta kysymykseen. Voisitko auttaa minua siinä, miten löytäisin ratkaisuvaihtoehtoja? Rauhoittumistekniikkaa Lapset, joilla esiintyy CD:tä tai ODD:tä ovat taipuvaisia reagoimaan moniin asioihin hyvin nopeasti Tämä tapahtuu, koska olemme oppineet ja olemme oppineet ajattelemaan, että Minun täytyy reagoida välittömästi tilanteisiin, koska niin olen tehnyt ennenkin ja niin meidän ihmisten kuuluu tehdä Totuus kuitenkin on, että emme pysty toimimaan parhaimmalla tavalla silloin, kun olemme kiihtyneitä Rauhoitu, rentoudu, pysähdy ja laske kymmeneen, tarkastele ympäristöä, hengitä rauhallisesti, mieti mitä olet tekemässä 10

11 Myöhäisillan ohjelmajuontajan taktiikka Jos sinulla ei ole riittävästi informaatiota tehdäksesi johtopäätelmiä kysy kysymys: Kertoisitko lisää Tämä on ns. sokraattinen kysymys, jonka ja vastaavankaltaisten avointen kysymysten tarkoitus on tarjota henkilölle vapaa tila kommentoida ja pohtia itse asioita. Riffel, L.A. (2009) Kun aloitat ongelman kanssa toimimisen. Kohtaa ongelmat ja henkilö myötätuntoisesti Oh, ymmärrän kyllä näkökulmasi ja miksi toimit niin kuin toimit. Mutta säännöt näille asioille tässä koulussa ovat x, y ja z. Siispä, me näemme jälki-istunnossa myöhemmin johtuen käyttäytymisestäsi. Sen jälkeen voisimme jutella vielä hieman. Voisitko myös huolehtia, että näkisimme pikaisesti myös huomenna. Riffel, L.A. (2009) 11

12 Käytä tarvittaessa merkkijärjestelmää Merkkijärjestelmä on normaalikäytäntö yhteiskunnassa: Kuinka moni meistä kerääkään pisteitä kaupassakäynneistä, lentomatkoista jne.? Se edesauttaa meitä toimimaan tietyllä tavalla myös vastaisuudessa. Merkkijärjestelmästä käytetään myös teknistä oppimistermiä merkkiekonomia. Date: Student-Teacher Rating Form Student Hour One Hour Two Hour Three Hour Four Hour Five Hour Six Respect Self Respect Others Respect Property Total X Points 3= Great Day- No or very few behavioral learning opportunities occurred 2= Pretty Good Day- few behavioral learning opportunities occurred 1= This day could have been better- more than a few behavioral learning opportunities occurred Student Signature: Teacher Signature: Parents' Signature: For younger students use smiling faces: Riffel, L.A. (2009) 12

13 Check In-Check Out -ohjelma Yksi kriittisistä tekijöistä lapsen ja nuoren sosiaalisen käyttäytymisen kehittymisessä on kiinnittyminen ainakin yhteen sosiaalisesti toimimaan ja näin mallina toimivaan aikuiseen, joka uskoo lapseen ja tarjoaa hyväksyntää ja tukea ilman ehtoja (Horner et.al., 2008; Hawkins, 1995; Bernard, 1995; Brooks, 1994; & Katz, 1995) ODD - Ensimmäinen edellytys on luottamus TUMS ODD-lapselle: Touch them kosketa heitä (ylävitonen tai lempeä kosketus käsivarteen kävellessä.viesti: Me kosketamme ihmisiä, joista pidämme. ) Use their name käytä heidän nimeään Make eye contact katso silmiin Smile hymyile heille 13

14 Kiinnitä huomio neljään P:hen Public Relations ihmissuhteet ja julkinen käyttäytyminen Proficiency taidot ja niiden käytön sujuvuus Power oman toiminnan tehokkus Philanthropy ihmisystävällisyys P1 Ihmissuhteet ja julkinen käyttäytyminen Kaikilla lapsilla ja nuorilla on tarve tuntea kuuluvansa joukkoon Ole heidän henkilökohtainen coachaajansa ja huomioi sekä palkitse heitä heidän odotusten mukaisesta käyttäytymisestään 14

15 P2 Taidot ja niiden käytön sujuvuus Monet käyttäytymispulmat ilmenenevät, koska lapset/nuoret ovat epävarmoja osaamisestaan koulun oppiaineissa Opeta heitä yksilöllisesti, jotta heille muodostuisi luokkatilanteessa tarvittavia valmiuksia ja ohjaa heitä myös luokassa P3 Oman toiminnan tehokkus Opeta lapselle/nuorelle itsehallintaa ja salli hänen testata omia taitojaan antamalla hänelle itsenäistä tilaa Opeta heille näkökulmia ajatella asioita vaihtoehdoilla ja suhteellisesti eri mahdollisuuksilla -- Kuinka seuraava päätös vaikuttaa käyttäytymiseen ja mitä seurauksia sillä voisi olla? 15

16 P4 Ihmisystävällisyys Saattaa olla hämmästyttävä tieto, että nämä lapset ja nuoret usein haluavat auttaa pienempiä lapsia ja toimia avustajina vammaisille He ovat perustaltaan ihmisystävällisiä Tätä tietoa voi hyödyntää hallitusti etsittäessä arvopohjaisia henkilökohtaisia tavoitteita Opasta strategioihin - Ole PAM Opasta lasta ja nuorta suhtautumaan toisten kiusoitteluun tyyliin Älä anna toisten sanojen olla piikkinä sinulle. Ole: Proactive not reactive ennakoiva, älä reagoiva Affirmative itsevarma myönteisellä tavalla Move Away siirry eteenpäin Riffel, L.A. (2009) 16

17 P - Ennakoiva, ei reagoiva Opeta lapselle ja nuorelle keinoja säilyttää itsehillintä: Opeta heille hengitystekniikkoja Anna heille tarvittaessa väline, jolla voi tasata lihasjännitystä kuten esim. Stressipallo, jota he pitävät taskussa Opeta heille keinoja, kuinka kehittää tietoisuustaitoja ja löytää ns. heidän oma zen -tilansa A - Itsevarma myönteisellä tavalla Opeta lasta käyttämään positiivisia ilmauksia itsestään: Minä selviydyn tästä Iolen parempi kuin, mitä minusta on annettu ymmärtää Tämä tilanne ei ole sen arvoista, että haluaisin luopua tavoitteistani 17

18 M - Siirry eteenpäin Opeta lapselle ja nuorelle sanomaan tilanteessa jotakin sellaista kuin: Kiitos mielipiteestäsi, mutta nyt minun pitää mennä Opeta lasta katsomaan silmiin, kun hän sanoo esim. yllämainitun lausuman Jäähdytä. Tiedäthän, miten jäähdyttää kuuman kaakaokupin lisäämällä siihen kylmää vettä juuri oikean lämpöiseksi? Tai kuinka rauhoittaa kipua venähtäneessä lihaksessa kylmäpussilla? Opettele, kuinka lasta rauhoitetaan ja opeta, kuinka hän voi rauhoittaa itseään Esimerkiksi: Jos lapsesta on hauskaa laittaa tietokoneprojektori päälle ja toimimaan läppärin kanssa ja näet, että lapsi on kiusaantumassa muuten tilanteesta, pyydä häntä avuksi projektorin laittoon 18

19 Musiikki rauhoittaa sisäistä petoa Meillä kaikilla on hetkemme, jolloin sisäinen petomme tulee esille Jaa lasten kanssa omia kokemuksiasi, kuinka voi toimia. 60 sydämeniskua minuutissa Sydämen sykkeemme lepotilanteessa on n. 60 lyöntiä minuutissa Sydämensyke aggressiivisessa tunnetilassa on n. 147 lyöntiä minuutissa ja se saavuttaa huippunsa s. ennen varsinaista aggressiivista käyttäytymistä. Tällöin tuo myös aika on käytettävissä itsen uudelleen rahoittamiseksi. 19

20 Erityisiä ohjeita vanhemmille ja opettajille Riffel, L.A. (2009) Sääntöjä vanhemmille ja opettajille Ilmaise selkeitä käyttäytymisodotuksia älä abstrakteja sääntöjä Älä sano älä, lopeta tai ei Kuvaile odotetusten mukainen käyttäytyminen 20

21 Pidä odotukset yksiselitteisinä ja positiivisina Kunnioita vastavuoroista kontaktia Kunnioita keskinäisiä ja sovittuja vastuita Rutiinit Rutiinien muutos ODD-lapselle ja nuorelle voi olla yhtä paljon tunteita herättävää kuin lapselle ja nuorelle, jolla on autista käyttäytymistä tai Apergerin oireyhtymä Pitäydy tarvittaessa tietyissä tärkeissä rutiineissa ja ilmoita heille aina, kun muutos on odotettavissa Esitä lapsille avainmuistutuksia liittyen tuleviin tapahtumiin Opeta lapsille ja nuorille joustavuutta ja muutosten hallintaa 21

22 Q-vihje vanhemmille ja opettajille Etsi itsellesi Q-vihjeitä Quit Taking It Personally ( Älä ota sitä kaikkea henkilökohtaisesti ) Sinä et ole syy lapsen uhmakkuudelle, vaan hänen mahdollisuutensa käyttäytymisen muutokselle Etsi tekijöitä, jotka heiluttavat heidän venettään Tutki triggereitä ja riskitilanteita 22

23 Kiinnitä huomiota vahvuuksiin Havainnoi ja tarkastele positiivisia valmiuksia Ole Columbo Ota tutkiva ote ongelmakäyttäytymiseen ja auta lasta/nuorta tutkimaan omaa käyttäytymistään, siihen vaikuttavia tekijöitä ja sen seurauksia Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 23

24 Kuuntele Älä käytä liikaa sanoja.blah, blah, blah Ole hiljaa ja kuuntele, hymyile, halaa jne. Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes Onnen keksit ODD-lapset tahtovat tehdä päinvastoin kuin haluat, jos sanot heille, että he ovat tekemässä hyvää työtä Anna heille onnen keksejä ja positiivista palautetta, kun he ovat tehneet odotusten mukaisesti Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 24

25 Keräät lisää kärpäsiä, jos. Älä huuda ODD-lapselle muista Newtonin liikkeen jatkuvuuden laki? Keho jatkaa samansuuntaista liikettä niin kauan, kunnes jokin muuttaa jatkuvuutta Toisin sanoen, jos lapsi huutaa, hänelle vastaan huutaminen jatkaa käyttäytymistä. Tee siis jotakin muuta, joka muuttaa tilannetta. Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes Turvapaikka Järjestä lapselle tai nuorelle mukava oma paikka, johon hän voi tarvittaessa vetäytyä älä kutsu sitä jäähypaikaksi (time-out), äläkä käytä sitä rangaistuksena Eräässä koulussa oli esim. Rakennettu igluhuone, jonne lapset voivat vetäytyä rauhassa tutkimaan tilaa tai miettimään omia asioitaan. Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 25

26 Vanhemmat - vuorotelkaa Nyt riittää, tämä käy liikaa hermoilleni, nyt on sinun vuorosi. Miettikää signaali, jolla asian voi välittää nopeasti toiselle jopa ilman sanoja Etsi joku jonka kanssa voit puhua Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes Kommunikaatio kodin ja koulun välillä Mieti tarvittaessa lyhyt signaali, jolla vanhemat ja opettajat voivat viestittää toisilleen lapsen tilanteesta siinä vaiheessa, kun lapsi on lähtenyt kotoa tai koulusta Tämä auttaa nopeasti toisen osapuolen havaita, mikä tilanne on ja valmistautua Tietty katse, kädenliike tai vastaava Tietty musiikkikappale ipodissa Tietty hajuvesi äidillä tai opettajalla Riffel, L.A. (2009) - permission to copy with no changes 26

27 Lopuksi Lähteitä Riley, D. (1997). The defiant child: A parent s guide to oppositional defiant disorder. Dallas: Taylor Publishing. Kern, L., Bambara, L., & Fogt, J. (2002). Class-wide curricular modifications to improve the behavior of students with emotional or behavioral disorders. Behavioral Disorders, 27, Mayer, G.R. (2000). Classroom management: A California resource guide. Los Angeles, CA: Los Angeles County Office of Education and California Department of Education. Miller, K.A., Gunter, P.L., Venn, M.J., Hummel, J., & Wiley, L.P. (2003). Effects of curricular and materials modifications on academic performance and task engagement of three students with emotional or behavioral disorders. Behavioral Disorder, 28, Riffel, L.A. (2009) 27

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia Helsingin yliopisto sanna.tirkkonen@helsinki.fi #lastensuojelupäivät2018

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Käytöshäiriöt nuorella MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Käytöshäiriöt nuorella MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Käytöshäiriöt nuorella MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyys Nuoruusikäisistä pojista 4-13%:lla Nuoruusikäisistä tytöistä 4-6%:lla Sukupuolten välillä eroja Määritelmä

Lisätiedot

Kohtaamisia Koulussa. Pertti Rintahaka. LKT, Lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri.

Kohtaamisia Koulussa. Pertti Rintahaka. LKT, Lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri. Kohtaamisia Koulussa Pertti Rintahaka LKT, Lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri pertti.rintahaka@fimnet.fi Aivosolujen määrä Aivosolujen lukumäärä on moninkertainen lopulliseen tarvittavaan

Lisätiedot

Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee.

Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee. Ohje: Arvioi tähän lomakkeeseen toteutuvatko erilaiset työrauhaa tukevat toimintatavat luokassasi. Valitse yksi toimintatapa, jossa olet huomannut kehittämisen varaa, ja kirjoita viereiseen ruutuun suunnitelma

Lisätiedot

Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi

Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi Laaja-alainen käyttäytymisen ja tilanteiden analyysi Mistä tietoa kerätään? Käyttäytyminen Liikakäyttäytyminen Käyttäytymispuute Myönteinen käyttäytyminen Tilanne Motivaatio Kehitys Biologiset muutokset

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan. A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen

E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan. A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen HEARS -MALLI H Hyvä kuunteluasento E Eläydy kuunteluun ja katso koko ajan puhujaan A Asetu toisen asemaan ja tilanteeseen R Reagoi ilmeilläsi; jos toinen näyttää surulliselle ole surullinen. Jos toinen

Lisätiedot

Lappeen hyvinvointimalli

Lappeen hyvinvointimalli Lappeen hyvinvointimalli LAPE-konfrenssi 12.3. 2018 Rehtori Ville Laivamaa Lappeen hyvinvointityöryhmä Yhteisöllinen opiskeluhuolto Tavoitteena ylläpitää lasten ja aikuisten hyvinvointia Lappeella (psyykkinen

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Lasten käytöshäiriöt ja tutkitut hoitomenetelmät

Lasten käytöshäiriöt ja tutkitut hoitomenetelmät Lasten käytöshäiriöt ja tutkitut hoitomenetelmät 5.10.2012 Ihmeelliset vuodet kutsuseminaari Eeva Aronen, Lastenpsykiatrian professori (vt), Lastenpsykiatrian dosentti, Lasten ja nuorten klinikka, HY,

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06 Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia. Sanna Tirkkonen Helsingin yliopisto

Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia. Sanna Tirkkonen Helsingin yliopisto Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia Sanna Tirkkonen Helsingin yliopisto sanna.tirkkonen@helsinki.fi Filosofian tehtävä Filosofia on metatiede: - kysyy aina oletuksia ja perusteluja,

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN

ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN Tässä luvussa tarkastellaan ADHD:hen liittyvää leimaa ja sitä, kuinka lapsi ja muut perheenjäsenet voivat sen kokea. Lukuun on otettu myös mukaan ehdotuksia, kuinka

Lisätiedot

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen

Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Infosheet 38 Sairastuneiden ja omaisten kanssa keskusteleminen Ymmärrettävä tieto Antamalla ihmisille tilaisuuden esittää kysymyksensä voit räätälöidä heidän tarpeisiinsa sopivaa tietoa. Jokaiseen keskusteluun

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla VANHEMPAINKYSELY 2015 Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla Taustakysymyksiä Lapseni on: tyttö poika Lisää seuraaville riveille koulun antama käyttäjänimi ja salasana: Käyttäjänimi:

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi

Lisätiedot

Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ

Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ KOULU TURVAPAIKKANA? oppilaan psyykkistä hyvinvointia edistämässä Jyväskylä 5.11.2015 Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ Tanja Äärelä KT, yliopistonlehtori, Lapin yliopisto erityisluokanopettaja,

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa

Lisätiedot

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ

ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ - Näkökulmia omaan jaksamiseen Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaseminaari, Turku 14.6.2019 Ronnie Grandell Työterveyspsykologi, Johtajuuscoach, tietokirjailija

Lisätiedot

Luetaan yhdessä Paired reading

Luetaan yhdessä Paired reading Luetaan yhdessä Paired reading lukemisen kuntoutusohjelma lapsille Ohjemoniste Yhdessä lukeminen* on lukemisen kuntoutusohjelma, jossa vanhempi lukee yhdessä tekstiä ääneen yhtäaikaisesti lapsen kanssa.

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden

Lisätiedot

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI

Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Taina Suvikas 2017 HOJKS-TYÖ JA TAVOITTEIDEN TOTEUTUMISTA EDISTÄVÄ TOIMINTAKULTTUURI Vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat lapset ja nuoret, joilla on

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö

Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta. Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia ja tuloksia - meiltä ja maailmalta Jouni Puumalainen, tutkija Kuntoutussäätiö Kokemuksia Google Scholars löysi hakulauseella how to deal with ADHD child in exercise miljoonia osumia. Yleisiä

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelut 29.10.2016 Arviointi Elisa Puoskari Arviointikeskustelu Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat

Lisätiedot

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen

ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA. Aki Tiihonen ENNALTAEHKÄISEVÄ TOIMINTATAPA Aki Tiihonen TURVALLISUUSAJATTELU Turvallisuusajattelua voidaan tarkastella vapaa-ajan tai työpaikan näkökulmasta. Erona on, että työantajaa sitoo työturvallisuuslaki, mikä

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET

II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET II KOKOONTUMINEN VALMISTELUT JA KEHOTUKSET Yhteispelianalyysi Moni on varmasti ihmetellyt ja yrittänyt ymmärtää, miksi lapsi käyttäytyy määrätyllä tavalla. Käyttäytymiseen vaikuttaa sitä edeltävä tapahtuma

Lisätiedot

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit. OIVALLUS arviointi- ja väittämäkortit ARVIOINTIASTEIKKOKORTIT EN KOSKAAN 0 SATUNNAISESTI 1 MELKO USEIN 2 PÄÄSÄÄNTÖISESTI/AINA 3 PERUSTAIDOT A 1.1 Käytöstavat Vastaan kun tervehditään. A 1.2 Käytöstavat

Lisätiedot

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA A Lasten elämänlaatua koskeva kysely (CP QOL-Child) Kyselylomake lapsille (9-12 vuotta) Haluaisimme esittää sinulle muutamia kysymyksiä elämästäsi, kuten perheestäsi, kavereistasi, terveydestäsi ja koulustasi.

Lisätiedot

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Miten tuemme erityisen lapsen koulukuntoisuutta?

Miten tuemme erityisen lapsen koulukuntoisuutta? Miten tuemme erityisen lapsen koulukuntoisuutta? Käyttäytymisen taustan ymmärtäminen Yhteinen tavoite Motivaatio Mistä me puhumme nyt? Erityinen lapsi? Koulukuntoinen? = kyky käydä koulua, oppia, selviytyä

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollisen tuen työnkuva koulussa Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollinen työ Tukea oppilasta/opettajaa/ohjaajaa koulunkäynnin kannalta haastavissa ja aggressiivisissa tilanteissa Ennakointi:

Lisätiedot