ma klo (kokouksen alussa MYR:n ryhmäkuva) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ma klo (kokouksen alussa MYR:n ryhmäkuva) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio"

Transkriptio

1 Esityslista 7/ (9) Aika Paikka ma klo (kokouksen alussa MYR:n ryhmäkuva) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen avaus, järjestäytyminen ja läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajan valinta Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Esittelyasiat Rakennerahastojen yleisesittely ja toteutus Pohjois-Savossa EU:n koheesiopolitiikan valmistelu Valmistautuminen valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskusteluihin tammi-helmikuussa Alueelliset innovaatiot ja kokeilut suunnitelma vuoden 2018 rahoituksen kohdentamiseksi Pohjois- Savossa Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyä ja lausuntoa edellyttävät hankkeet Maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi saatettavat hankkeet Tiedoksi saatettavat asiat Muut asiat Seuraava kokous Kokouksen päättäminen... 9 Allekirjoitukset: Seppo Kääriäinen puheenjohtaja Janna Merenniemi sihteeri Käsiteltävät asiat: 1 15 Pöytäkirjan tarkastus: Pöytäkirja tarkastettu ja hyväksytty Mira Kokkonen Jari Kauhanen

2 Esityslista 7/ (9) Osallistujat () Kääriäinen Seppo, pj., Pohjois-Savon liitto () Airas Rauno, Pohjois-Savon liitto, III vpj. () Anttonen Kimmo, Elinkeinoelämän keskusliitto () Buchert Johanna, Luonnonvarakeskus (Luke) () Eeva Arja, STTK Pohjois-Savo () Hartikainen-Herranen Kaisa, Pohjois-Savon liitto () Hedman Pia, Pohjois-Savon liitto () Huhtiniemi Silja, Kuopion kauppakamari () Huttunen Tommi, ELY-keskus () Karkkonen Veijo, Pohjois-Savon liitto () Kauhanen Jari, MTK Pohjois-Savo () Kokkonen Mira, Pohjois-Savon liitto () Korhonen Kaisa, Pohjois-Savon liitto () Mutanen Jari, ELY-keskus () Mönkkönen Jukka, Itä-Suomen yliopisto () Niskanen Seppo, Metsäkeskus Pohjois-Savo () Nykänen Arto, Savon Yrittäjät ry II vpj. () Näätänen Esa, Teknologiateollisuus Itä-Suomi () Pihlaja Eija, ELY-keskus () Pulliainen Maaret, SAK:n P-Savon aluetoimikunta () Räikkönen Taina, Akava Pohjois-Savo () Sarvela Antti, Pohjois-Savon liitto () Satuli Timo, Pohjois-Savon liitto () Vidgrén Mervi, Savonia-amk. () Virranta Kari, ELY-keskus, I vpj. () Pahajoki Juho () Sokka Irja () Laakkonen Jukka () Järvinen Mikko () Riepponen Juha () Susitaival Hannu () Ruotsalainen Jorma () Haapakorva Johanna () Muhonen Airi () Huttunen Esko () Partanen Kati () Tuhkanen Anna-Liisa () Meriluoto Laura () Mikkonen Kaisu () Meriläinen Tuomo () Granander Markku () Ronkainen Yrjö () Finne Risto () Ollila Timo () Laaksorinne Maarit () Riekkinen Jyrki () Kastari Tuija () Miettinen Eino () Vuoristo Mikko () Lahti Soile () Korhonen Marko, Pohjois-Savon liitto, esittelijä () Merenniemi Janna, Pohjois-Savon liitto, sihteeri Pysyvät asiantuntijat: () Kaipiainen Juha, Pohjois-Savon ELY-keskus () Palokangas Risto, Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry () Pirhonen Jarmo, Kuopion kaupunki () Lätti-Hyvönen Sirpa (vara) () Vehreävesa Satu, Pohjois-Savon liitto Kokouskohtaiset asiantuntijat: Tiina Kaksonen, Navitas Kehitys Oy Katja Niiranen, Navitas Kehitys Oy Heikki Makkonen, Sakky Jan Blomberg, ELY-keskus Timo Ollila, ELY-keskus

3 Esityslista 7/ (9) 1 Kokouksen avaus, järjestäytyminen ja läsnäolijoiden toteaminen 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo MYR toteaa tämän kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3 Pöytäkirjantarkastajan valinta Tarkastusvuorossa ovat Mira Kokkonen ja Jari Kauhanen. 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen MYR hyväksyy kokouksen asialistan kokouksen työjärjestykseksi. 5 Esittelyasiat 1. Kone- ja energiateknologian hankekokonaisuuden esittely Kone- ja energiateknologia on yksi Pohjois-Savon kehittämisen kärjistä ja samalla älykkään erikoistumisen aloista. Kone- ja energiateknologiateollisuus on kasvanut taloudelliselta merkitykseltään suurimmaksi teollisuuden alaksi maakunnassa. Silti alan kasvussa ja uuden yrittäjyyden luomisessa on edelleen haasteita. Näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan rakennerahasto-ohjelmasta rahoitetuilla hankkeilla, joihin on myönnetty yhteensä noin 3,25 milj euroa tukea. TechnoGrowth teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke (EAKR) päättynyt TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 (EAKR) käynnissä saakka TechnoKnowhow - kone- ja energiateknologian yritysten osaamisen kehittäminen (ESR) päättynyt TeknoStePS Pohjois-Savon valmistavan teollisuuden ja sitä palvelevan liiketoiminnan osaamisen kehittämishanke (ESR) päättyy Tiina Kaksonen ja Katja Niiranen Navitas Kehityksestä sekä Heikki Makkonen Savon koulutuskuntayhtymältä esittelevät asiaa.

4 Esityslista 7/ (9) 2. Työllisyyden edistämisen toimenpiteet, työttömyystilanne ja syrjäytymisen ehkäisy Pohjois-Savossa Jan Blomberg ja Timo Ollila ELY-keskuksesta esittelevät asiaa. 3. Pohjois-Savon maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus sekä aluekehitysja kasvupalvelulain valmistelu Marko Korhonen Pohjois-Savon liitosta esittelee asiaa. MYR merkitsee tiedoksi asiat. 6 Rakennerahasto-ohjelman yleisesittely ja toteutus Pohjois-Savossa Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa on pian toteutettu 4 vuotta. Pohjois-Savossa on rahoitettu EAKR-hankkeita 297 kpl ja niihin on osoitettu 82 miljoonaa euroa EU- ja valtion rahoitusta. ESR-hankkeita on puolestaan rahoitettu 109 kpl sisältäen 33 miljoonaa euroa EU- ja valtion rahoitusta. Rakennerahastotoimintaa ja rahoitettavien hankkeiden valintaa ohjaavat ohjelmaasiakirja sekä maakunnalliset kehittämisen painopisteet. Edellisessä MYR:n kokouksessa hyväksytty maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma linjaa kehittämistä sekä ohjelmavarojen käyttöä kahdelle seuraavalle vuodelle. Rakennerahasto-ohjelman seurantakomiteassa ja sen sihteeristössä on säännöllisesti esillä ohjelman toteutusta koskeva katsaus, jota varten työ- ja elinkeinoministeriössä laaditaan raportteja mm. rahoitukseen, maksatuksiin, indikaattoreihin ja vähähiilisyyden toteutumiseen liittyen. MYR:n tehtäviin kuuluu (työjärjestys 5 ) seurata rakennerahasto-ohjelman toteutusta ja raportoida siitä hallintoviranomaiselle ja tarvittaessa esittää sille rakennerahasto-ohjelmaa koskevia muutostarpeita. Satu Vehreävesa ja Janna Merenniemi Pohjois-Savon liitosta esittelevät asiaa. MYR merkitsee tiedoksi asian.

5 Esityslista 7/ (9) 7 EU:n koheesiopolitiikan valmistelu Keskustelua koheesiopolitiikan tulevaisuudesta käydään osana suurempia, Euroopan unionin rakennetta ja toimintaa kartoittavia tulevaisuuskeskusteluja. Brexit, turvapaikanhakijat, EU:n sisäinen turvallisuus sekä keskustelut koheesio- ja maaseutupolitiikan vaikuttavuudesta ohjaavat EU-tason keskusteluita. Keskustelua käydään EU:n eri politiikkalohkojen välisistä suhteista EU:n tulevassa rahoituskehyksessä. Brexit tulee vaikuttamaan EU:n kokonaisrahoituksen, mistä seuraa leikkauksia myös EU:n eri toimintoihin. EU:n koheesiopolitiikka, jolla pyritään tasoittamaan alueiden välisiä taloudellisia ja sosiaalisia kehittyneisyyseroja, ja jonka myötä Pohjois-Savossa on tällä rakennerahastokaudella ( ) käytettävissä n. 150M EU:n rakennerahastovaroja, on yksi leikkausuhan alaisia politiikkalohkoja. EU:n komissiossa, samoin jäsenmaissa on käyty alustavia keskusteluita pienenevän koheesiorahoituksen mahdollisesta kohdistamisesta vain vähiten kehittyneille alueille, joihin yksikään Suomen alueista ei kuuluisi. Tällainen ratkaisu olisi etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen kehittymisen kannalta todellinen uhkakuva, sillä alue ei pärjää Etelä- ja Länsi-Suomelle kilpailussa kansallisesta rahoituksesta. Tulevan koheesiopolitiikan, myös maaseutupolitiikan eteen tehdään vaikuttamistyötä kansallisesti ja EU-tasolla, jotta myös tulevaisuudessa Pohjois-Savolla olisi riittävät resurssit kehittämistyöhönsä. Satu Vehreävesa Pohjois-Savon liitosta esittelee asiaa. MYR merkitsee tiedoksi asian. 8 Valmistautuminen valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskusteluihin tammi-helmikuussa 2018 Liite 1: TEM-kirje: Valmistautuminen valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskusteluihin tammi-helmikuussa 2018 ja aluekehityksen tilannekuva Aluekehittämisen keskustelut ovat uusi valtion ja maakuntien yhteistyön elementti, kun siirrytään maakuntahallintoon. Jatkossa valtio ja maakunnat keskustelevat vuosittain aluekehittämisestä. Keskustelut ovat valtioneuvoston yhteinen prosessi ja ne osaltaan muodostavat pohjaa maakuntalain 13 mukaisille neuvotteluille (julkisen talouden suunnitelman valmistelu ja valtion maakuntien talouteen kohdistama ohjaus). Jatkossa valtion ja maakuntien yhteistyön pohjaksi valmistellaan laaja-alaisesti maakunnan kehitystä koskeva aluekehityksen tilannekuva (ei koske maakuntaorganisaatiota, vaan maakunnan aluetta, kattaen esimerkiksi alueen työllisyystilanteen, elinvoiman, elinympäristön, hyvinvoinnin, saavutettavuuden, osaamisen näkökulmat

6 Esityslista 7/ (9) jne). Aluekehittämiskeskusteluihin nostettavat teemat pohjautuvat mm. tilannekuvaan, valtion aluekehittämispäätökseen, maakuntien strategioihin ja maakuntaohjelmiin. Kulloinkin keskeisimmiksi katsotut teemat valmistellaan valtioneuvoston ja maakunnan yhteistyössä. Tammi-helmikuussa 2018 käydään valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen harjoituskierros. Tämän tavoitteena on muodostaa keskustelujen valmistautumisen prosessi, selkeyttää keskustelujen lopputuloksen asemaa osana julkisen talouden suunnitelmaan liittyvää valmistelua sekä valtion ja maakuntien maakuntalain 13 :n mukaisiin neuvotteluihin valmistautumista. Maakunnan liitto aluekehityksestä vastaavana viranomaisena koordinoi maakunnan toimijoiden valmistautumista keskusteluun. Maakunnassa päätetään keskusteluun osallistujat. Se, millaiseksi keskustelun asialista muodostuu, vaikuttaa myös siihen, keiden henkilöiden on olennaista olla keskusteluissa mukana. Jouluun mennessä valmistuu valtion ja maakunnan yhteistyönä keskustelujen pohjaksi määrällinen ja ladullinen aluekehityksen tilannekuva. Pohjois-Savon aluekehityskeskustelu käydään Alustaviksi keskusteluteemoiksi työ- ja elinkeinoministeriölle on ilmoitettu seuraavat: 1) Saavutettavuus elinkeinoelämän kilpailukyvyn tukijana, mm. pääliikenneverkot, laajakaista ja perusväylänpito, liikenteen solmukohdat 2) Elinkeinoelämän osaavan työvoiman saatavuus a. ammattikorkea- ja ammatillisen koulutuksen edellytykset, koulutuksen kohtaanto 3) Kuopion kaupunki kansallisena kasvukeskuksena, mm. kasvusopimusmenettely, kaupungin kasvustrategia. MYR merkitsee tiedoksi asian. 9 Alueelliset innovaatiot ja kokeilut suunnitelma vuoden 2018 rahoituksen kohdentamiseksi Pohjois-Savossa Liite 2: Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) Ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Pohjois-Savoon Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) on Suomen hallituksen Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla nimisen kärkihankeen toimenpide, jonka rahoittamiseen on käytössä 30 miljoonaa euroa vuosille Noin puolet käytetään maakuntien ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) toimiin ja toinen puoli kaupunkien, kasvukäytävien ja teemaverkostojen kasvusopimuksiin.

7 Esityslista 7/ (9) Ennakoidun rakennemuutoksen toimien AIKO-määrärahat jaetaan toimivaltaiselle maakunnan liitolle, joka tekee rahoituspäätökset yksittäisille hankkeille. Pohjois-Savon liitto saama AIKO-rahoitus on ollut vuosille yhteensä Vuoden 2018 määrärahan ennakoidaan olevan samaa vuotuista suuruusluokkaa. Pohjois-Savoon laadittua ERM-suunnitelmaa päivitetään siten, että AIKO-rahoitus kohdennetaan 1) osaavan työvoiman ja opiskelijoiden saatavuuden edistämiseen Pohjois-Savoon; 2) maakunnan yhteisen työssäkäyntialueen työvoiman, opiskelijoiden ja tiedon liikkuvuuden edistämiseen, mm. paikkariippumaton työnteko sekä 3) maakunnallisten kärkialojen kehittämiseen. AIKO-rahoituksella voidaan tukea nopeita, kokeiluluonteisia ja uusia toimenpiteitä, jotka edistävät elinkeinojen rakennemuutosta ja vahvistavat alueen muutosjoustavuutta, nopeuttavat merkittävien kehittämisavauksien tai kokeilujen nopeaa käynnistymistä tai vahvistavat kasvua, työllisyyttä ja kansainvälistymistä. Muutettu suunnitelma on toimitettu Työ- ja elinkeinoministeriölle tiedoksi. MYR merkitsee tiedoksi asian. 10 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan yhteistyöryhmän käsittelyä ja lausuntoa edellyttävät hankkeet PUOLLETTAVIKSI ESITETTÄVÄT HANKKEET (ESR) TL Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen SOPIEN - Sote- alan pienten yritysten kehittymisen tukeminen Pohjois-Savossa / Navitas Kehitys Oy Osatoteuttaja: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Iisalmen kaupunki, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy Rahoittaja: ELY-keskus Hankkeen esittelee ELY-keskuksen edustaja Innovaatiokärki/teema: Liite 3 Hankkeelle esitetty EU + valtion tuki on (tuki 75 %) ja kokonaiskustannukset MYR:n sihteeristö pitää hanketta sisällöltään ohjelmaan sopivana ja esittää, että MYR puoltaa hankkeen rahoittamista.

8 Esityslista 7/ (9) HYLÄTTÄVIKSI ESITETTÄVÄT HANKKEET Ei hanke-esityksiä 11 Maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi saatettavat hankkeet Liite 4 Tiedoksi saatettavat EAKR- ja ESR-hankkeet ajalta (valintaesitykset sähköisessä muodossa Pohjois-Savon liiton www-sivulla: Hankkeen nimi Päätoteuttaja Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja -ympäristön kehittäminen Kuopion kaupunki Kaavi100 Kaavin kunta PASO - Palvelumuotoilun osaajaksi Itä-Suomen yliopisto Human Security Europe valmisteluhanke Savonia-ammattikorkeakoulu Oy KIELTEINEN Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Prosessivesien kierrätyksen teollinen pilotointialusta KIELTEINEN Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Personoitava spektrivideokamera ja helppokäyttötyökalut kuva-avusteiseen kirurgiaan ja diagnostiikkaan KIELTEINEN Itä-Suomen yliopisto Personoitava spektrivideokamera ja helppokäyttötyökalut kuva-avusteiseen kirurgiaan ja diagnostiikkaan MYR merkitsee tiedoksi sihteeristön käsittelemät hankkeet. 12 Tiedoksi saatettavat asiat 1. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanke- ja yritystukien valintajaksot v Haku on jatkuva, mutta tukihakemukset, jotka koskevat Pohjois-Savon ELY:n v rahoituskiintiöstä maksettavaa tukea ratkaistaan valintajaksoittain. Maaseudun yritystukien valintajaksot ovat kuukauden mittaisia ja päättyvät aina kunkin kuukauden viimeisenä päivänä. Hanketukien valintajaksot v ovat:

9 Esityslista 7/ (9) 2. Pohjois-Savossa haetut yritysten kehittämisavustukset (liite 5) 3. Itä-Suomen maakuntien rakennerahasto-ohjelmaa koskeva rahoitussuunnitelmien yhteenveto (liite 6) 4. Pohjois-Savon MYR:n kokouskalenteri 2018 (liite 7, jaetaan kokouksessa) MYR merkitsee tiedoksi asiat. 13 Muut asiat MYR:n kokousta ei ole sovittu pidettäväksi tammikuussa 2018, mutta saattaa olla tarpeen järjestää kokous mm. pääomasijoitusrahastoa koskevan ratkaisun takia. Kokouksen järjestämisen tarve selviää myöhemmin. MYR:n sihteeristö esittää, että MYR varautuu kokoontumaan ma ja sihteeristö to Seuraava kokous MYR:n seuraava kokous pidetään tarvittaessa ma klo 9 ja seuraavan kerran ma klo Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 5/2018 1 (5) Aika ma 18.6.2018 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 8/2018 1 (6) Aika ma 19.11.2018 klo 13.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2018 1 (5) Aika ma 19.2.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Esityslista 3/ (6) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo 9.00

Esityslista 3/ (6) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo 9.00 Esityslista 3/2017 1 (6) Aika ma 15.5.2017 klo 9.00 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu 1, Kuopio (ennen kokousta on tarjolla aamiaista) Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 3/2018 1 (6) Aika ma 19.3.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat: 1 Kirjallisen menettelyn käyttö Pohjois-Savon pääomasijoitusrahaston perustaminen Seuraava kokous...

Käsiteltävät asiat: 1 Kirjallisen menettelyn käyttö Pohjois-Savon pääomasijoitusrahaston perustaminen Seuraava kokous... Pöytäkirja 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Menettely ja ratkaisu on tullut vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse 27.3.2019. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO 1 (6) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo

POHJOIS-SAVON LIITTO 1 (6) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo Pöytä kirja 8/2018 1 (6) 21. 11.2018 Aika ma 19.11.2018 klo 13.00 14.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 5/ (6) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 5/ (6) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council of Pohjois-Savo Pöytäkirja 5/2018 1 (6) Aika ma 18.6.2018 klo 12.30 13.43 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 1/2017 1 (6) Aika ma 20.2.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 6/2019 1 (8) Aika ma 19.8.2019 klo 09.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytä kirja 2/ (5) Regional Council ot Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytä kirja 2/ (5) Regional Council ot Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council ot Pohjois-Savo Pöytä kirja 2/2018 1 (5) Aika ma klo 9.00 10.20 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 10/2015 1 (6) Aika ma 23.11.2015 klo 9.00 Paikka Itä-Suomen yliopiston hallituksen kokoushuone, ME201, Melania-rakennus, 2 krs. sisäänkäynti Snellmanian A-ovesta (pääsisäänkäynti) Yliopistonranta

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 2/2019 1 (9) Aika ma 18.3.2019 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 5/2019 1 (8) Aika ma 17.6.2019 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio POHJOIS-SAVON LIITtO Pöytäkirja 7/2017 1 Aika ma 20.11.2017 klo 13.00 14.35 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 1/2019 1 (9) Aika ma 21.1.2019 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 6/2016 1 (8) Aika ma 17.10.2016 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 7/2018 1 (12) Aika ma 22.10.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 3/2018. Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 3/2018. Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä POHJOIS-SAVON LIIHO Pöytäkirja 3/2018 Aika ma 19.3.2013 klo 9.00 10.47 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 4/2019 1 (10) Aika ma 20.5.2019 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: Esityslista 4/2017 1 (8) Aika ma 19.6.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 4/2016 1 (8) Aika maanantai 16.5.2016 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 4/2018 1 (9) Aika ma 21.5.2018 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 6/2017 1 (9) Aika ma 23.10.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Ma 26.8.2013 klo 9.00 (Ennen kokousta tarjolla aamiaista ravintolasalissa.) Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työ järjestys 19)

KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmän työ järjestys 19) 3.4.2019 POHJOIS-SAVON LIITtO Pöytäkirja 1 (5) 4.4. 2019 KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työ järjestys 19) Menettely ja ratkaisu on tullut vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpos titse 27.3.2019.

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 3/2016 1 (7) Aika maanantai 18.4.2016 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 4/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 20.4.2015 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 4/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 20.4.2015 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 20.4.2015 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 20.4.2015 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 5/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 18.5.2015 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 5/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 18.5.2015 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 18.5.2015 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 18.5.2015 klo 9.00 Paikka Technopoliksen neuvotteluhuone Giga (H-osa 2. kerros), Microkatu, Kuopio

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 6/2018 1 (12 Aika ma 20.8.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 8/2015 1 (7) Aika 21.9.2015 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 1/2018 1 (9) Aika ma 22.1.2018 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 5/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 5/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Ma 17.6.2013 klo 9.00 (Ennen kokousta tarjolla aamiaista ravintolasalissa.) Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. rakennerahasto-ohjelma 2014

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio. rakennerahasto-ohjelma 2014 13 Suomen 22 POHJOIS-SAVON LIITFO Pöytäkirja 2/219 1 (9) Aika ma klo 9. Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2015. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 16.2.2015 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 16.2.2015 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 8/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 8/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Ma 21.10.2013 klo 9.00 (Ennen kokousta tarjolla aamiaista ravintolasalissa.) Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 7/2015 1 (7) Aika maanantai 24.8.2015 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

77 Jarmo Immonen POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ , JJanna Merenniemi. Markku Rossi. Käsiteltävät. asiat: Esko Huttunen. päivänä.

77 Jarmo Immonen POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/ , JJanna Merenniemi. Markku Rossi. Käsiteltävät. asiat: Esko Huttunen. päivänä. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 7.5.2012 klo 9.00 10.50 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 7/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 7/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 15.9.2014 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista ja

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2016 1 Aika maanantai 22.2.2016 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Professori Szczepan Figiel: How to make market entries case Germany Miniseminaari järjestetään

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2011

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2011 POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2011 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 2.5.2011 klo 9.11 10.20. Paikka Pohjois-Savon

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITfO Regional Council of Pohjois-Savo

POHJOIS-SAVON LIITfO Regional Council of Pohjois-Savo POHJOIS-SAVON LIITfO Pöytäkirja 1/2019 1 (9) 21. 1.2019 Aika ma 21.1.2019 klo 9.00 10.25 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 17.5.2010 klo 9.02 10.50 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 2/2014. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 17.3.2014 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyäryhmän kokous

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyäryhmän kokous Pykälä Liite Asia KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyäryhmän kokous Aika Ma 17.6.2013 klo 9.02 9.35 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu 1, Kuopio Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO. Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo

POHJOIS-SAVON LIITTO. Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo 2020 4 POHJOIS-SAVON LIITTO Pöytäkirja 7/2018 1 (12) 23. 10.2018 Aika ma 22.10.2018 klo 9.00 10.42 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 5/2016 1 (9) Aika maanantai 22.8.2016 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) POHJOIS-SAVON LIITfO PÖYTÄKIRJA 3/2010 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTI EDOT Läsnä Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä 19.4.2010 klo 9.03 10.53 Pohjois-Savon

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTI EDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTI EDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2013 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 26.8.2013 klo 9.00 10.00 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKI RJA 5/2012 KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Läsnä. Maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKI RJA 5/2012 KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Läsnä. Maakunnan yhteistyöryhmä POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKI RJA 5/2012 KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 4.6.2012 klo 9.04 10.30 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu

Lisätiedot

5 1 Pohjois-Savon kehittämisteemojen jatko vuosina

5 1 Pohjois-Savon kehittämisteemojen jatko vuosina Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 20.12.2010 klo 9.10 10.34 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 03.10.2017 klo 09:00-10:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rämet Jussi Puheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO. Pöytäkirja 4/ (10) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIITTO. Pöytäkirja 4/ (10) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 14 Suomen 2020 Pöytäkirja 4/2019 1 (10) Aika ma klo 12.30 13.50 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (21) Törmikoski Sirpa MYR jäsen

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/ (21) Törmikoski Sirpa MYR jäsen POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2011 1 (21) Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) Aika 19.05.2011 klo 13:00-15:10 Paikka Siikasali, Kauppurienkatu 8 A, Oulu Läsnä Heikkilä Matti MYR pj Törmi Paavo MYR

Lisätiedot

15.6.2015. maanantai 15.6.2015 klo 12.00 (huom. poikkeava kellonaika) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

15.6.2015. maanantai 15.6.2015 klo 12.00 (huom. poikkeava kellonaika) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 6/2015 1 (10) Aika Paikka maanantai klo 12.00 (huom. poikkeava kellonaika) Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista ja liitteet ovat saatavana Pohjois-Savon

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2012. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous.

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2012. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2012 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 17.9.2012 klo 8.40 10.10 Paikka Pelastusopiston

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENTEN VAIHTUMINEN 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council of Pohjois-Savo

POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council of Pohjois-Savo Pöytäkirja 6/2017 POHJOIS-SAVON LIIHO Aika ma 23.10.2017 klo 9.00 10.55 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous

Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Pohjois-Karjalan Pöytäkirja 2/2005 12 Pohjois-Karjalan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) kokous Aika perjantai 15.3.2005 klo 10.03 10.52 Paikka Carelicum, auditorio Torikatu 21 C, Joensuu 12 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2011. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 6/2011. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika Ma 22.8.20 1 1 klo 09.05 11.04 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2010. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2010. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 14.6.2010 klo 8.35 10.55 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 7/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1

POHJOIS-SAVON LIITTO ESITYSLISTA 7/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Ma 16.9.2013 klo 9.00 (Ennen kokousta tarjolla aamiaista ravintolasalissa.) Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council of Pohjois-Savo

POHJOIS-SAVON LIIHO Regional Council of Pohjois-Savo Pöytäkirja 1/2018 1(9) Aika ma 22.1.2018 klo 9.00 10.22 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohiois-savo.fi/myr

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO. c ; 7//J/1J. Pöytäkirja 4/ (9) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

POHJOIS-SAVON LIIHO. c ; 7//J/1J. Pöytäkirja 4/ (9) Regional Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä POHJOIS-SAVON LIIHO Pöytäkirja 4/2018 1 (9) Aika ma 21.5.2018 klo 12.30 14.35 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Lisätiedot

5 Tilannekatsaus hyvinvointialan yritysten tuotteiden ja palveluiden kaupallistaminen sekä liiketoiminnan kehittäminen -teemaohjelmaan

5 Tilannekatsaus hyvinvointialan yritysten tuotteiden ja palveluiden kaupallistaminen sekä liiketoiminnan kehittäminen -teemaohjelmaan POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKI RJA 6/2010 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 23.8.2010 klo 9.10 10.56 Paikka Pohjois-Savon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 6.2.2017 kello 13:00-16:00 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, nh. Pyöreätorni, Mikkeli Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

(J ttft Tommi Hutt en POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 5/ (9) Regional CouncH of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

(J ttft Tommi Hutt en POHJOIS-SAVON LIIHO. Pöytäkirja 5/ (9) Regional CouncH of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä Pöytäkirja 5/2017 1 (9) POHJOIS-SAVON LIIHO Regional CouncH of Pohjois-Savo Aika ma 21.8.2017 klo 13.00 15.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen pöytäkirja on saatavana

Lisätiedot

5 Vuoden 2010 maakunnan yhteistyöasiakirjan tarkistaminen EAKR toimenpideohjelman toimintalinja 1:n osalta

5 Vuoden 2010 maakunnan yhteistyöasiakirjan tarkistaminen EAKR toimenpideohjelman toimintalinja 1:n osalta Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 29.3.2010 klo 9.10 10.40 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 2.4.2012 klo 9.00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila, Satamakatu 1, Kuopio 10.52 Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTI EDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Pohjois-Savon

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIIHO 6/2018 1(13) Regonal Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo

POHJOIS-SAVON LIIHO 6/2018 1(13) Regonal Council of Pohjois-Savo Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Aika ma klo Kokouksen pöytäkirja on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Aika ma 20.8.2018 klo 9.00 11.02 Regonal Council

Lisätiedot

Anna Hartikainen (pj.) Matti Notko (vpj.) Kari Rajamäki Jere Räisänen, Zoom-tietoliikenneyhteyden kautta Jukka Savolainen Tuula Väätäinen

Anna Hartikainen (pj.) Matti Notko (vpj.) Kari Rajamäki Jere Räisänen, Zoom-tietoliikenneyhteyden kautta Jukka Savolainen Tuula Väätäinen Aika Perjantai 16.11.2018 klo 10.00 12.14 Paikka Microkadun kampuksen A-osan 2. kerroksen neuvotteluhuone A2008 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Tarja Miettinen, pj ( - ) Tuomo Pekkarinen, vpj ( x ) Sari Korhonen ( x ) Pauli Kuosmanen ( x ) Jan Blomberg ( - ) Mikko Korhonen ( x )

Tarja Miettinen, pj ( - ) Tuomo Pekkarinen, vpj ( x ) Sari Korhonen ( x ) Pauli Kuosmanen ( x ) Jan Blomberg ( - ) Mikko Korhonen ( x ) Pöytäkirja Numero 1 (5) ICT & DIGI alajaosto Aika 18.3.2019 klo 14:00 16:00 Paikka Jäsenet Pohjois-Savon liitto, Sepänkatu 1, Kuopio (Pihlaja) Tarja Miettinen, pj ( - ) Tuomo Pekkarinen, vpj ( x ) Sari

Lisätiedot

7 6 Maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi saatettavat hankkeet

7 6 Maakunnan yhteistyöryhmälle tiedoksi saatettavat hankkeet Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTI EDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 28.2.2011 klo 9.04 11.02 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

4A) OHJOlS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous

4A) OHJOlS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/2013. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous OHJOlS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 9/2013 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 18.11.2013 klo 9.00 10.20 Paikka Pohjois-Savon liitto, Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Sihteeristö on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.6.

Sihteeristö on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.6. 36 Aika torstai 28.8.2008 klo 10.05 10.50 Paikka Valtion virastotalo/islh, auditorio Torikatu 36, Joensuu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liite 8: Läsnäolijat. (MYR:n pj.) Kokous todetaan laillisesti

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 20.2.2017 klo 9.00 10.48 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

PAIKKA Botta, Museokatu 10, Helsinki, Chydenius-kabinetti, lounas klo Juhlasalissa. Otsikko Sivu. 33 Kokouksen järjestäytyminen 4

PAIKKA Botta, Museokatu 10, Helsinki, Chydenius-kabinetti, lounas klo Juhlasalissa. Otsikko Sivu. 33 Kokouksen järjestäytyminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Maakunnan yhteistyöryhmä AIKA 31.08.2016 klo 11:30-13:35 PAIKKA Botta, Museokatu 10, Helsinki, Chydenius-kabinetti, lounas klo 11.00 Juhlasalissa KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Pykälä Liite Asia POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous

Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä. Pykälä Liite Asia POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUSTIEDOT. Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 2013 POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Aika Ma 16.9.2013 klo 9.02 10.10 Paikka Hotelli Scandic, Kallavesi-kokoustila,

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 AIKA 06.02.2019 klo 13:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 4 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus...

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Asialista 1. Kokouksen avaus... Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 9 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2008. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2008. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä KOKOUSTIEDOT Läsnä Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä Aika 7.4.2008 klo 9.04 11:02 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1,

Lisätiedot

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto

Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi. Satakuntaliitto Alueiden resilienssin eli muutosjoustavuuden arviointi Satakuntaliitto 26.4.2016 Resilienssi on tunnistettu keskeiseksi menestystekijäksi - muutosjoustavat alueet menestyvät Satakuntaan on laadittu uusi

Lisätiedot

Aika keskiviikko klo Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö, neuvottelutila Käpy Yliopistokatu 6, Joensuu

Aika keskiviikko klo Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö, neuvottelutila Käpy Yliopistokatu 6, Joensuu 9 Aika keskiviikko 15.3.2006 klo 10.05 11.55 Paikka Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö, neuvottelutila Käpy Yliopistokatu 6, Joensuu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liite 2: Läsnäolijat.

Lisätiedot