Hankkeen yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Sanna Salmela ) Diaarinumero: DN 451/312/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Sanna Salmela ) Diaarinumero: DN 451/312/2011"

Transkriptio

1 1 Yksikkö: Projekti: Hankkeen hallinnoija: Hankkeen vastuullinen johtaja: Pvm: P21220 Pohjois-Pohjanmaan Kehitysjohtaja Pasi Parkkila sairaanhoitopiiri Hankkeen yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Sanna Salmela ) Hankkeen nimi / lyhenne: (TerPS2) Hankkeen kesto: Diaarinumero: DN 451/312/2011 Pvm ja päätösnumero: STM/4705/2011 Raportoitava ajanjakso: YLEISTILANNE Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti päättyen tähän neljänteen maksatukseen. Hanke on saavuttanut tavoitteensa varsin hyvin. Kuntakohtainen vaihtelu on kuitenkin suurta. Suurin osa kunnista on sellaisia, joissa on otettu joko pieniä tai selkeitä edistysaskeleita ja joissa suunta on oikea. Aikaa ja eri toimijoilta saatavaa tukea, arvostusta ja yhteistyötä tarvitaan vieläkin enemmän. Tässä raportissa esitellään neljännen maksatuskauden toimenpiteitä. Lisäksi raportissa tehdään loppuarviointia siitä, miten hankkeen tavoitteet on saavutettu ja millaisia kehittämistarpeita on noussut esiin. Arvioinnissa hyödynnetään sekä hankkeen työntekijöiden kokemustietoa että hankkeessa tehdyn kahden kyselyn tuloksia. Kyselyjen taustatiedot Hankkeen alussa (syyskuussa 2012) tehtiin Webropol-alkukartoituskysely, joka lähetettiin TerPS2-hankekuntien valtuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille. Muokattu kysely toistettiin maaliskuussa 2014, ja se jaettiin Kuntaliiton sähköpostin kautta kaikkiin Suomen kuntien kirjaamoihin. Vastanneiden määrät ja vastausprosentit on kuvattu taulukossa 1.

2 2 Taulukko 1. Kyselyjen vastaajamäärät ja vastausprosentit. SYYSKUUSSA 2012 KYSELYYN VASTANNEET MAALISKUUSSA 2014 KYSELYYN VASTANNEET Hyvinvointiryhmän jäsenet Valtuutetut Hyvinvointiryhmän jäsenet Valtuutetut TerPS2-hankkeen kunnat (48 %) 507 (28 %) 279 (47 %) 486 (26 %) TerPS2-hankkeen ulkopuoliset kunnat (? 4 ) 752 (8 %) Koko maa (? 4 ) 1237 (13 %) 1 Vuonna 2012 hankkeeseen kuului 64 kuntaa. Vuonna 2014 hankkeeseen kuului 62 kuntaa (kuntaliitoksen seurauksena Kiikoinen jäi pois, ja Puolanka irtaantui Kainuun maakunta-kuntayhtymästä). 2 Vuonna 2014 TerPS2-hankkeen ulkopuolisia kuntia oli 258, joista Manner-Suomen kuntia 242. Hankkeen tuloksia ei ole levitetty Ahvenanmaan kuntiin, joten sen kunnat eivät ole mukana taulukossa. Kysely meni myös Ahvenanmaalle, mutta sieltä saatiin vastaus vain yhdeltä valtuutetulta. 3 Vuonna 2014 Suomessa oli yhteensä 320 kuntaa, joista 304 Manner-Suomen kuntia. Hankkeen tuloksia ei ole levitetty Ahvenanmaan kuntiin, joten sen kunnat eivät ole mukana taulukossa. Kysely meni myös Ahvenanmaalle, mutta sieltä saatiin vastaus vain yhdeltä valtuutetulta. 4 TerPS2-hankkeen ulkopuolisten kuntien hyvinvointiryhmien jäsenten kokonaismäärä ei ole tiedossa, joten vastausprosenttia ei voi laskea. Kaikissa kunnissa ei välttämättä edes vielä ole hyvinvointiryhmää. Hyvinvointiryhmien jäsenten kyselyyn vuonna 2014 saatiin vähintään yksi vastaus 184 kunnasta eli 61 prosentista Manner-Suomen kuntia. Vastaajien määrät vaihtelivat merkittävästi kunnittain. Suurimmasta osasta kuntia saatiin vain 1-3 jäsenen vastaus, mikä heikentää tulosten yleistettävyyttä. Koska vain TerPS2-alueen kuntien hyvinvointiryhmien jäsenmäärät ovat tiedossa, vastausprosentti on voitu laskea vain hankealueen hyvinvointiryhmille. TerPS2-alueen korkeimmat vastausprosentit (100 %) olivat Kajaanissa (Kainuun osahanke) ja Pudasjärvellä (Oulunkaaren osahanke), ja pienimmät (0 %) Kannuksessa, Kruunupyyssä, Perhossa (Keski- Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahanke), Nivalassa (Oulun Eteläisen osahanke) ja Punkalaitumella (Pirkanmaan osahanke). Vaikka TerPS2-kuntien osuus Manner-Suomen kunnista on vuonna 2014 vain 20 prosenttia, hyvinvointiryhmien jäsenten vastauksista 43 prosenttia tuli TerPS2-kunnista. Kyselyyn vastanneiden hyvinvointiryhmien jäsenten taustatiedot on esitetty kuvioissa 1 ja 2. Suurin osa vastanneista edusti sivistys-, kulttuuri- ja liikuntapalveluja tai sosiaali- ja terveyspalveluja, mutta joukossa oli myös keskus- tai konsernihallinnon, yhdyskunta-, teknisten ja ympäristöpalvelujen ja muiden tahojen edustajia. Suurin osa vastanneista kuului kunnan ylimpään tai keskijohtoon. Valtuutettujen kyselyyn saatiin vastaus 244 kunnasta eli 80 prosentista Manner-Suomen kuntia. Valtuutettujen vastausprosentti oli selkeästi korkeampi TerPS2-kunnissa kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Kyselyiden tuloksia tulkitessa on huomioitava, että aineistossa on valikoitumisharhaa. Kyselyyn ovat todennäköisimmin vastanneet ne, jotka aiheesta ovat eniten kiinnostuneita. Tämä koskee koko aineistoa ja sen osaaineistoja, mutta erityisesti valtuutettujen ja TerPS2-hankkeen ulkopuolisten kuntien vastauksia, joissa vastausprosentit jäivät pieniksi.

3 3 Kuvio 1. Hyvinvointiryhmän kyselyyn vastanneiden henkilöiden edustamat tahot. Kuvio 2. Hyvinvointiryhmän kyselyyn vastanneiden virka- tai muu asema.

4 4 2. TAVOITTEITA TUKENEET TOIMENPITEET JA SAAVUTUKSET PÄÄTAVOITE: Maamme kunnissa, palvelualueilla ja maakunnissa vallitsee hyvinvointijohtamisen kulttuuri, joka perustuu aktiivisesti toimiviin hyvinvointirakenteisiin. Hyvinvointirakenteet (= hyvinvointiryhmät ja niiden toiminta): Hankkeen päättyessä kaikissa hankekunnissa on virallisesti nimitetyt hyvinvointiryhmät. Hyvinvointiryhmänä toimii kahdeksassa kunnassa kunnan johtoryhmä 21 kunnassa laajennettu johtoryhmä 33 kunnassa erillinen ryhmä, jossa on vähintään yksi johtoryhmän jäsen. Kahdessa Kainuun osahankkeen kunnassa (Kajaani ja Sotkamo) hyvinvointiryhmänä toimiva johtoryhmä on käytännössä nimennyt erillisen ryhmän valmistelemaan hyvinvointikertomusta. Oulun Eteläisen osahankkeen Sievissä hyvinvointiryhmäksi nimetyn peruspalvelutoimikunnan sijaan hyvinvointikertomusta valmistelee käytännössä kunnan johtoryhmä. Yhteensä 24 kunnassa hyvinvointiryhmän puheenjohtajana toimii kunnanjohtaja. Muissa kunnissa puheenjohtajana toimii seuraavissa asemissa olevia henkilöitä: sivistystoimenjohtaja, varhaiskasvatusjohtaja tai -päällikkö, opetus- ja varhaiskasvatuspäällikkö, tekninen johtaja, henkilöstöjohtaja, suunnittelupäällikkö, kehittämispäällikkö, hallintojohtaja, perusturvajohtaja, sosiaali- ja terveysjohtaja, johtava hoitaja, liikuntapalvelujen johtaja, hyvinvointivastaava tai -koordinaattori, vapaa-ajanohjaaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, luottamushenkilö ja kansalaisopiston vararehtori. Ainakin yhdessä hyvinvointiryhmässä on määräajoin toimialan mukaan vaihtuva puheenjohtajuus. Hyvinvointiryhmät ovat tällä raportointikaudella jatkaneet hyvinvointikertomusten ja/tai vuosittaisten hyvinvointiraporttien valmistelua. Hanke on tukenut ryhmiä niiden yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Osa ryhmistä on toiminut jo pitkään itsenäisesti eikä ole juuri tarvinnut hankkeen tukea. Toisaalta mukana on kuntia, joissa hyvinvointiryhmien toiminta on käytännössä ollut hankkeen varassa tai hankevetoista vielä tälläkin raportointikaudella. Hanketyöntekijät ovat tarvittaessa auttaneet hyvinvointiryhmän kokousten valmistelussa, osallistuneet kokouksiin, esitelleet hyvinvointitietoa ja osallistuneet sen tulkintaan. Lisäksi he ovat pitäneet esillä keskustelua keskeisten toimijoiden rooleista ja vastuista sekä pysyvien hyvinvointirakenteiden tärkeydestä nyt, kun hanke on loppumassa. Keskusteluja on helpotettu julkaisemalla kaikkien Suomen kuntien käyttöön kattava esimerkkikuvaus siitä, millaisia hyvinvointijohtamiseen liittyviä vastuita kunnan toimijoilla voi olla (14 toimijan roolien ja vastuiden kuvaukset). Asiakirja on annettu myös Kuntaliitolle, joka pyrkii hyödyntämään sitä omassa hyvinvointirakenteiden ja

5 5 kuntajohtamisen kehittämistyössään erityisesti kuntien ylimmän johdon parissa. Asiakirja ja sitä koskeva diasarja ovat luettavissa ja ladattavissa liitteenä osoitteessa Hyvinvointiryhmä toimii hankkeen päättyessä aktiivisesti tai varsin aktiivisesti 59/62 hankekunnassa. Useissa näistä kunnista toiminta koetaan juurtuneeksi eikä hankkeen loppuminen uhkaa ryhmän toiminnan jatkuvuutta. Lisäksi on suuri joukko kuntia, joissa toiminta on päässyt hyvään alkuun, mutta joissa esiintyy vielä haasteita ja joissa toiminnan vakiintuminen on kesken. Osassa kunnista hyvinvointijohtamisen tärkeyteen on herätty hankkeen loppumetreillä, jolloin hankkeelta saatavissa oleva tuki on jo loppumassa. Kolmessa hankekunnassa ryhmän toiminta ei ole vuoden 2014 aikana ollut aktiivista (= maksimissaan kaksi kokousta) tai sitä ei ole ollut laisinkaan. Näitä kuntia ovat Halsua, Kaustinen ja Kruunupyy (Keski-Pohjanmaan osahanke). Halsuan ryhmän toimiminen jatkossa on epätodennäköistä, ja Kaustisen ja Kruunupyyn ryhmien toiminta on epävarmaa. Taustalla on monia selittäviä tekijöitä (ks. kuntakohtaiset kuvaukset). Pirkanmaan osahankkeen Vesilahden kunnassa hyvinvointiryhmän kokoukset jäivät keväällä 2014 pitämättä talousneuvottelujen vuoksi, mutta kokouksia on jatkettu syksyllä. Niissä kunnissa, joissa toiminta ei ole ollut aktiivista, toimintaa on yritetty mahdollisuuksien mukaan aktivoida. Hanketyöntekijät ovat esimerkiksi opastaneet hyvinvointiryhmien vakituisia jäseniä heille kuuluvien tehtävien tekemiseen, kuten sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöön ja yhteenvetotekstien kirjoittamiseen ja viimeistelyyn. Joissakin kunnissa hanketyöntekijät ovat joutuneet tilanteen niin vaatiessa tekemään näitä tehtäviä myös itse. Jo hankkeen alkuvaiheessa otettiin kuitenkin se linja, että vakituisten toimijoiden puolesta tekeminen ei ole toiminnan jatkuvuuden kannalta suositeltava ratkaisu. Osa kunnista on suhtautunut hankkeelta saatavaan tukeen myönteisesti, mutta pieni osa on kokenut hankkeen rasitteeksi eikä ole syystä tai toisesta ollut halukas yhteistyöhön. Muutamassa kunnassa hyvinvointiryhmien työtä on hankkeen kautta ollut mahdotonta viedä eteenpäin. Jos hyvinvointiryhmien pysyvät jäsenet eivät sähköisen hyvinvointikertomuksen valmistelutyötä ole käytännössä hankeaikana tehneet, valmistelutyön jatkuvuus hankkeen jälkeen on epävarmaa. Hyvinvointirakenteisiin liittyviä Webropol-kyselyn tuloksia: Kyselyyn vastanneista hyvinvointiryhmien jäsenistä valtaosa (84 %) ilmoitti, että hänen edustamassaan ryhmässä on edustaja kaikilta kunnan toimialoilta ja että niin tulee ollakin. Kymmenen prosenttia koki, että jonkin toimialan edustaja puuttuu. Puuttuvat toimialat vaihtelivat laidasta laitaan (taloushallinto, keskushallinto, liikunta, tekniikka, sosiaali- ja terveystoimi, kulttuuri ja sivistys). Vain yksi prosentti vastanneista koki, että ryhmässä ei tarvitse olla kaikkien toimialojen edustajia (esim. teknisen toimen edustajaa tai että kokoonpano määräytyisi kulloinkin käsiteltävän asian mukaisesti). Hyvinvointiryhmissä oli vastaajien mukaan usein vakituisina jäseninä luottamushenkilöiden, kuntayhtymän tai yhteistoiminta-alueen ja yleishyödyllisten yhteisöjen edustajia. Viidennes koki, että hyvinvointiryhmässä ei tarvitse olla muiden kuin kunnan toimialojen edustajia.

6 6 Hyvinvointiryhmien toimintaan liittyviä kyselyn tuloksia on esitelty kuvioissa 3 ja 4. Yhteenvetona todetaan, että: TerPS2-kunnat: Hyvinvointiryhmän tehtävänkuvien koetaan selkeytyneen. Myös kokoontumiskertojen määrään, sisäisen yhteistyön määrään ja laatuun, kokousten ilmapiiriin ja asiantuntijoiden osaamisen arvostamiseen ollaan tyytyväisempiä hankkeen päättyessä kuin hankkeen alussa. Yleisesti ottaen TerPS2- kuntien tilanne näyttää vähintään samalta tai paremmalta kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa ja koko maassa. Koko maa: Suurin osa hyvinvointiryhmien jäsenistä pitää ryhmää tarpeellisena tai melko tarpeellisena. Suurin osa on myös tyytyväinen ryhmän kokoon ja kokoonpanoon, kokousten ilmapiiriin ja asiantuntijoiden osaamisen arvostamiseen. Ryhmän tehtävänkuvan selkeydessä, sisäisen yhteistyön määrässä ja laadussa ja erityisesti jäsenten sitoutumisessa ryhmän toimintaan on vielä paljon haasteita. Kuvio 3. Hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset ryhmän tehtävänkuvan selkeydestä ja ryhmän tarpeellisuudesta, koosta ja kokoonpanosta. Alkukyselyssä ei ollut kysymystä ryhmän tarpeellisuudesta.

7 7 Kuvio 4. Hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset kokoontumiskerroista, sisäisestä yhteistyöstä, jäsenten sitoutumisesta, ilmapiiristä ja toisten osaamisen arvostamisesta. Alkukyselyssä ei ollut kysymystä sitoutumiseen liittyen. Hyvinvointiryhmien jäseniltä kysyttiin myös arviota heidän omasta, henkilökohtaisesta toiminnastaan ryhmän jäsenenä (kuvio 5). Yhteenvetona voidaan todeta, että: TerPS2-kunnat: Hankeaikana on tapahtunut myönteistä kehitystä ryhmän toimintaan sitoutumisessa, ajallisten resurssien koetussa riittävyydessä ja oman tehtävänkuvan selkeydessä. Yleisesti ottaen TerPS2- alueen kuntien tilanne näyttää vähintään samalta tai paremmalta kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa ja koko maassa. Poikkeuksena ovat ajalliset resurssit, joiden koetaan TerPS2-kunnissa olevan vähemmän riittävät kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Tätä saattaa selittyä sillä, että hankekunnissa hyvinvointiryhmän toimintaan on ehkä koettu olleen suurempi paine kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Lisäksi selittävänä tekijänä voi toimia myös se, että hankekunnissa on oivallettu ryhmälle kuuluvien tehtävien vaativuus ja asiaan paneutumisen tärkeys. Koko maa: Omaa tehtävänkuvaa ryhmässä pidetään varsin selkeänä ja omaa roolia tarpeellisena. Vastaajissa on kuitenkin noin kolmannes niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita ryhmän toiminnasta eivätkä ole sitoutuneet siihen (myönteiseen suuntaan tuloksia vääristävästä valikoitumisharhasta huolimatta). Ehkä tästä johtuen myös ajalliset resurssit koetaan vähäisiksi ryhmän tehtäviin nähden.

8 8 Kuvio 5. Hyvinvointiryhmien jäsenten itsearviointia omasta toiminnastaan ryhmän jäsenenä. Alkukyselyssä ei ollut kysymystä jäsenen kiinnostuksesta. Hyvinvointijohtamisen kulttuuri: Niissä hankekunnissa, joissa hyvinvointiryhmä toimii aktiivisesti ja joissa kunnan ylin johto on työssä mukana tai ainakin sen tukena, hyvinvointijohtamisen kulttuurin on koettu edistyneen hankkeen aikana. Suurimmassa osassa hankekuntia on koettu, että kunnassa on otettu hankkeen aikana ensimmäisiä askeleita kohti hyvinvointijohtamisen kulttuuria, mutta vakiintuneeseen ajattelu- ja toimintatapojen muutokseen on vielä matkaa. Kolmessa kunnassa hyvinvointijohtamisen kulttuurin edistymistä ei TerPS2-hankkeen mittareilla mitattuna ole juuri tapahtunut (Kainuun osahanke: Paltamo; Keski-Pohjanmaan osahanke: Halsua, Perho). Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että kuntalaisten hyvinvointia ei kyseisissä kunnissa päätöksenteossa huomioitaisi sitä ei vaan toteuteta hankkeessa kehitetyillä välineillä. Hyvinvointijohtamisen kulttuuriin liittyviä Webropol-kyselyn tuloksia: Kuvioissa 6 ja 7 on esitelty, miten hyvinvointijohtamisen kulttuurin periaatteet toteutuvat valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä. Periaatteiden muotoilussa on sovellettu Uusitalon ym. (Stakesin aiheita 21/2003, 52 53) käyttämää hyvinvointijohtamisen määritelmää.

9 9 Kuvio 6. Hyvinvointiryhmien jäsenten arviot hyvinvointijohtamisen periaatteiden toteutumisesta heidän omassa kunnassaan. Kuvio 7. Valtuutettujen arviot hyvinvointijohtamisen periaatteiden toteutumisesta heidän omassa kunnassaan. Valtuustokausi vaihtui TerPS2-alku- ja loppukartoitusten välisenä aikana, joten vastaajajoukko on ainakin osittain eri.

10 10 Yhteenvetona voidaan todeta, että: TerPS2-kunnat: Hyvinvointiryhmien jäsenet: Hyvinvointijohtamisen periaatteiden toteutumisessa ei ole hankkeen aikana tapahtunut hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä merkittäviä muutoksia. Pientä myönteistä kehitystä on tapahtunut poikkihallinnollisessa hyvinvoinnin edistämisessä ja siinä, että hyvinvointihaasteita pidetään yhtä tärkeinä kuin taloudellisia haasteita. TerPS2-kuntien tilanne on jäsenten mielestä varsin samanlainen kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Pientä eroa TerPS2- kuntien eduksi on heidän mielestään nähtävissä siinä, kuinka tasavertaisina hyvinvointi- ja taloushaasteita pidetään ja miten kuntaa johdetaan strategisesti hyvinvointi huomioiden. Valtuutetut: Hyvinvointijohtamisen periaatteet toteutuvat vuonna 2014 TerPS2-kuntien valtuutettujen mielestä heikommin kuin hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä (ero 5-11 %). Vuonna 2014 vastanneet valtuutetut kokevat hyvinvointijohtamisen periaatteiden toteutuvan hieman tai selkeästi huonommin kuin syksyllä 2012 vastanneet valtuutetut. Kuntien taloudellisen tilanteen kiristyminen voi osaltaan selittää tätä tulosta, sillä erityisen selvä ero näyttää olevan siinä, kuinka tasavertaisina hyvinvointia ja taloutta pidetään. TerPS2-kuntien valtuutettujen mielestä tilanne on samankaltainen kuin hankkeen ulkopuolisissakin kunnissa, paitsi hyvinvoinnin ja talouden tasavertaisuuden osalta TerPS2-kuntien tilanne näyttää hieman heikommalta hankkeen ulkopuolisiin kuntiin verrattuna. Koko maa: Kaiken kaikkiaan hyvinvointijohtamisen kulttuurissa on sekä valtuutettujen että hyvinvointiryhmien jäsenten keväällä 2014 tekemän arvion perusteella vielä paljon kehittämisen varaa kaikissa Suomen kunnissa. OSATAVOITE 1: Osahankealueiden luottamushenkilöillä, johtavilla viranhaltijoilla ja hyvinvointikoordinaattoreilla on riittävä hyvinvointijohtamisen osaaminen sekä aktiivisesti toimiva tuki- ja viestintäverkosto. Osaaminen: Hanketyöntekijät ovat jatkaneet kouluttamista tai koulutustuen antamista kuntien yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Kirjallisten materiaalien, koulutusten, perehdytysten ja esittelytilaisuuksien kohteena on ollut muun muassa valtuustoja, kuntien johtoryhmiä, kunnanhallituksia, lauta- tai valiokuntia, hyvinvointikoordinaattoreita ja esimiehiä. Koordinaattoreiden ohella eniten yhteistyötä on ollut kuntien johtoryhmien kanssa, sillä monessa kunnassa hyvinvointiryhmänä toimii johtoryhmä tai sen laajennettu versio. Valtuusto on tavattu 56/62 hankekunnassa. Lautakuntien ja esimiesten tapaaminen on hankekokonaisuuden näkökulmasta katsottuna ollut enemmin satunnaista kuin säännönmukaista. Todennäköisesti tämän taustalla on hanketyöntekijöiden ajallisten resurssien rajallisuus.

11 11 Pienessä osassa hankekunnista on ehditty ja voitu kouluttaa sekä edellisen että kuluvan kauden valtuutetut. Kuudessa kunnassa ei ole hankeaikana päästy tapaamaan kuluvan kauden valtuutettuja (Kainuun osahanke: Kuhmo; Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahanke: Lestijärvi, Perho, Toholampi; Oulunkaaren osahanke: Vaala; Oulun Eteläisen osahanke: Kalajoki). Monessa kunnassa valtuustokoulutuksesta sopiminen on ollut tälläkin raportointikaudella haasteellista. Koulutuksille saatu aika on vaihdellut hankeaikana merkittävästi. Lyhimmillään voidaan puhua valtuutetuille annetusta infosta (10 20 minuuttia), kun taas pisimmillään koulutusaikaa on saatu kerralla tai useassa osassa yhteensä 3-4 tuntia. Aktiivisimmissa kunnissa luottamushenkilöitä on tavattu muissakin yhteyksissä kuin vain valtuuston tapaamisissa. Parhaimmillaan luottamushenkilöt ovat osallistuneet esimerkiksi indikaattoritiedon tulkintaan ja hyvinvoinnin vahvuuksien ja kehittämistarpeiden määrittelyyn. Minimissään valtuusto on nähnyt hyvinvointikertomuksen vasta sen hyväksyntäkäsittelyn yhteydessä. Muutamassa kunnassa on päätetty, että hyvinvointikertomusta ei käsitellä valtuustossa erillisenä asiakirjana, vaan sen asiat integroidaan talousarvioon, ja vain talousarvio viedään valtuustokäsittelyyn. Joissakin valtuustokäsittelyissä kertomus on herättänyt runsaasti mielenkiintoa ja hyvää keskustelua. Joissakin kunnissa valtuuston vastaanotto on puolestaan ollut välinpitämätön, ja joidenkin yksittäisten luottamushenkilöiden osalta jopa nihkeä. Tätä voi selittää osaltaan se, että valtuutettujen koulutus on jäänyt niin vähäiseksi, että heidän on vaikea oivaltaa, mistä hyvinvointikertomuksessa kokonaisuudessaan on kyse. Kertomus mielletään usein päällekkäiseksi muiden laadittujen ohjelmien ja suunnitelmien kanssa. Lisäksi sitä pidetään asiakirjana, joka hyväksytään ilman keskustelua ja joka jää sen jälkeen unohduksiin. Koska luottamushenkilöiden tuki hyvinvointikertomustyölle on todettu hankkeessa tärkeäksi, asiakirja voi tuen ja kiinnostuksen puuttuessa jäädäkin valtuutetuilta unohduksiin. Hanke on jatkanut maakunnallisia Yhdessä oppien, tietä raivaten -seminaareja. Tällä raportointikaudella seminaari on pidetty neljässä maakunnassa (Pohjanmaa, Päijät-Häme, Lappi ja Keski-Suomi), joissa seminaareihin on osallistunut yhteensä 131 henkilöä. Kanta-Häme on ainoa maakunta, johon hankkeen aikana seminaaria ei yrityksestä huolimatta saatu järjestymään. Ahvenanmaalle hanke ei ole ulottunut. Räätälöityjä tilauskoulutuksia on järjestetty sähköisestä hyvinvointikertomuksesta (kolme koulutusta, 43 osallistujaa), vaikutusten ennakkoarvioinnista (kolme koulutusta, 69 osallistujaa), hyvinvointijohtamisen vuosikellosta (kolme koulutusta, 50 osallistujaa) ja hyvinvointijohtamisen kokonaisuudesta (kolme koulutusta, 81 osallistujaa). Tällä raportointikaudella koulutuksiin osallistujia on ollut yhteensä 364. Lisäksi vuoden 2014 Kuntamarkkinoilla pidettiin kaksi tietoiskua, joihin osallistui 28 henkilöä. Hanke on lähettänyt sähköisen hyvinvointikertomuksen pääkäyttäjille tällä raportointikaudella seitsemän uutiskirjettä, joissa on jaettu osaamisen ja sähköisen hyvinvointikertomuksen käytön tueksi tarkoitettuja vinkkejä ja hankkeen tuotoksia.

12 12 Osaamiseen liittyviä Webropol-kyselyn tuloksia: Hyvinvointiryhmien jäsenten arviot omasta hyvinvointiryhmän toimintaan liittyvästä osaamisestaan ja koulutustarpeesta on esitetty kuvioissa 8 ja 9. Yhteenvetona voidaan todeta, että TerPS2-kunnat: Hyvinvointiryhmien jäsenet kokevat, että hyvinvointitiedon hyödyntäminen kuntastrategiassa ja vastaajan edustaman tahon toiminnassa on tullut hankkeen aikana helpommaksi. Näin on käynyt myös hyvinvointikertomuksen kytkemisessä kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun. Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) -menetelmän suhteen TerPS2-kuntien hyvinvointiryhmissä on selvästi enemmän koettua osaamista kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Muissa osaamisalueissa koettu osaaminen on suunnilleen samaa tasoa kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. TerPS2-kuntien hyvinvointiryhmien jäsenet kokevat hankkeen ulkopuolisia kuntia vähemmän koulutustarvetta. Koko maata ajatellen osaamisessa on vielä kehitettävää kaikilla osaamisalueilla. Erityisenä haasteena näyttää olevan EVA-menetelmän käyttö. Vaikka merkittävä osa hyvinvointiryhmien jäsenistä kokee, etteivät hyvinvointiryhmälle kuuluvat tehtävät ole helppoja, lisäkoulutusta haluaa vain kolmannes. Valtuutettujen arviot omasta osaamisestaan hyvinvointikertomukseen ja vaikutusten ennakkoarviointi -menetelmän käyttöön on esitetty kuviossa 10. TerPS2-kunnat: Hyvinvointikertomuksen hyödyntäminen kunnan toiminnan ja talouden suunnittelussa ei ole valtuutettujen mielestä sen helpompaa hankkeen päättyessä kuin alussakaan. Tämä voi osaltaan selittyä sillä, että valtuutettujen kouluttamiseen saadut ajat ovat pääsääntöisesti olleet hyvin lyhyitä. Niitä voidaan paremminkin pitää infotilaisuuksina kuin koulutuksina, minkä vuoksi ne eivät ole lisänneet valtuutettujen osaamista. Valtuutetut ovat myös vaihtuneet kyselyjen välillä. TerPS-kuntien valtuutettujen koettu osaaminen on samaa tasoa kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Valtuutettujen EVA-menetelmään liittyvä koettu osaaminen on sen sijaan TerPS2-kunnissa hieman parempi kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Valtuutettujen kokemassa koulutuksen tai lisäkoulutuksen tarpeessa ei ole eroa TerPS2-kuntien ja hankkeen ulkopuolisten kuntien välillä. Koko maa: Suurin osa valtuutetuista kokee hyvinvointikertomuksen hyödyntämisen ja EVA-menetelmän käytön päätöksenteon tukena vaikeaksi. Yli 70 prosenttia valtuutetuista kokee tarvitsevansa aiheista koulutusta tai lisäkoulutusta.

13 13 Kuvio 8. Hyvinvointiryhmien jäsenten arvioita omasta hyvinvointiryhmän toimintaan liittyvästä osaamisestaan. Kuvio 9. Hyvinvointiryhmien jäsenten arviot omasta koulutustarpeestaan.

14 14 Kuvio 10. Valtuutettujen arviot omasta hyvinvointikertomukseen ja vaikutusten ennakkoarviointiin liittyvästä osaamisestaan. Hyvinvointiryhmän yhteistyöverkosto: Monessa hankekunnassa on keskitytty ensisijaisesti hyvinvointiryhmän sisäisen toiminnan, hyvinvointikertomuksen valmisteluprosessin ja sähköisen hyvinvointikertomuksen käytön opetteluun. Lisäksi aikaa on vienyt yhteistyön kehittäminen kunnan muiden sisäisten toimijoiden kanssa (esim. kunnan johtoryhmä, lauta- ja valiokunnat, luottamushenkilöt ja esimiehet). Tämän vuoksi useimmissa kunnissa on toistaiseksi ollut aikaa ryhmän ulkopuolisten toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön vähän tai ei ollenkaan. Yhteistyön tarve kuitenkin tiedostetaan useimmissa hyvinvointiryhmissä, joten yhteistyöverkostoja tullaan näissä kunnissa kehittämään hankkeen jälkeen. Monessa kunnassa yhteistyön kehittämistä ollaankin parhaillaan suunnittelemassa. Toisaalta monessa hankekunnassa on ehditty tälläkin raportointikaudella osallistaa esimerkiksi kuntalaisia ja kolmannen sektorin edustajia hyvinvointikertomuksen valmisteluun. Kuntalaisten ja kolmannen sektorin edustajien kanssa on tehty yhteistyötä muun muassa seuraavilla tavoilla: Kuntalaisten ja kolmannen sektorin edustajien vierailut hyvinvointiryhmän kokouksissa Yhteistyö erilaisten hyvinvoinnin teemaryhmien, joissa on edustajia edellä mainituista tahoista, kanssa Verkostokartan piirtäminen ja sen esittely: Kartan avulla on käyty läpi järjestöjen kanssa yhteistyön

15 15 kehittämistarpeita ja sitä, miten kukin toimija tukee kuntalaisten hyvinvointia. Yleisölle avoimet tapahtumat, joissa on muun muassa esitelty hyvinvointikertomuksen tietoja kuntalaisten hyvinvoinnista ja pyydetty osallistujilta näkökulmia tietojen tulkintaan ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelmaan Kuntalaisille ja järjestöille tehdyt kyselyt Neuvostojen tai muiden vastaavien kanssa pidetyt tapaamiset (esim. esitelty hyvinvointikertomuksen hyvinvointitietoa muun muassa vanhusneuvostolle, nuorisovaltuustolle, Eläkeliiton paikallisyhdistykselle, kyläyhdistykselle ja maataloustuottajien yhdistykselle) Sosiaalinen media (esim. otakantaa.fi-palvelu, Facebook) Kunnittain tai alueellisesti rakennetut asiakas- tai kuntalaisfoorumit, joissa kuntalaiset ovat voineet kertoa hyvinvointiryhmän jäsenille omia näkemyksiään ja ehdotuksiaan Kunnanjohtajan kierros kouluissa: Kunnanjohtaja pyysi lapsia piirtämään ja kirjoittamaan hyvinvointiin liittyvää aineistoa kuntastrategian valmistelun pohjaksi. Hankkeessa on tehty kartoitus siitä, miten Pohjois-Pohjanmaan maakunnalliset toimijat voisivat tukea maakuntaan kuuluvien kuntien hyvinvointijohtamista ja hyvinvointikertomusten valmistelua. Tätä varten hankkeen osa-aikainen työntekijä on käynyt keskusteluja seitsemän maakunnallisen toimijan edustajien kanssa: 1) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 2) Pohjois-Pohjanmaan liitto 3) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikkö 4) Oulun yliopisto, terveyshallintotiede 5) Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus 6) Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikkö 7) Sosiaali ja terveys ry (Soste eli sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö) Keskustelujen tuloksena laadittiin kirjalliset kuvaukset siitä, mitä kukin toimija tekee ja voisi jatkossa tehdä. Tehtäviä on kirjattu vuosikelloiksi, joskin vuosikellon muotoon kirjaaminen osoittautui hieman vaikeaksi. Vuosikellolla haluttiin kuitenkin korostaa sitä, että maakunnallisten toimijoiden olisi tärkeää rytmittää oma toimintansa tukemaan kuntien tarpeita (esimerkiksi tuottamaan hyvinvointitietoa kunnille silloin, kun hyvinvointikertomusprosessi sitä edellyttää). Vuosikellot on jaettu tiedoksi Pohjois-Pohjanmaan kunnille. Lisäksi ne on julkaistu internetissä myös muiden maakuntien hyödynnettäväksi. Vuosikellojen yhteydessä on tärkeää korostaa sitä, että rakennemuutosten myötä toimijat ja tehtävät tulevat lähivuosina muuttumaan, minkä vuoksi vuosikelloja tulee päivittää säännöllisesti. Lisäksi hyvinvointiin liittyviä maakunnallisia toimijoita on paljon muitakin kuin edellä kuvatussa (sosiaali- ja terveyspalvelupainotteisessa) listassa on lueteltu. Hankkeen rajallisten resurssien vuoksi keskustelut rajattiin vain edellä kuvattuihin tahoihin. Pohjois- Pohjanmaan maakunnan hyvinvointijohtamisen vuosikellojen kokoamisesta päävastuun kantanut hanketyöntekijä jatkaa vuosikellotyöskentelyä hankkeen jälkeenkin osana omaa vakituista työtään. Seuraava maakunnallisten toimijoiden kokoontuminen on marraskuussa 2014.

16 16 Yhteistyöverkostoon liittyviä Webropol-kyselyn tuloksia: Kuviossa 11 on esitelty hyvinvointiryhmien jäsenten kokemuksia ryhmän yhteistyöverkostosta. Yhteenvetona voidaan todeta, että: TerPS2-kunnat: Vertailua hankkeen alkutilanteeseen ei voi tehdä, koska kysymyksenasettelu alkukyselyssä oli erilainen. TerPS2-kuntien tilanne on suunnilleen sama kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Koko maa: Verkoston riittävyydessä ja sen toiminnan aktiivisuudessa ja yhteistyön onnistumisessa on paljon kehittämisen varaa. Verkoston riittävyys koetaan yleisesti ottaen paremmaksi kuin sen toiminnan aktiivisuus: Vaikka verkosto olisi olemassa, sitä ei välttämättä osata tai ehditä hyödyntää täysipainoisesti. Kuvio 11. Hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset ryhmän yhteistyöverkostosta. Hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä parhaimmat osallistumismahdollisuudet ovat luottamushenkilöillä, erilaisilla teemaryhmillä, kolmannen sektorin edustajilla ja seurakunnilla (40 69 % vastaajista piti mahdollisuuksia hyvinä tai melko hyvinä). Heikoimmat verkostoon osallistumismahdollisuudet arvioitiin olevan kuntalaisilla ja yrityksillä (noin 20 % arvioi mahdollisuudet hyviksi tai melko hyviksi).

17 17 OSATAVOITE 2: Yli puolessa maamme kunnista käytetään poikkihallinnollisesti sähköistä hyvinvointikertomusta osana kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua. Sähköinen hyvinvointikertomus on käyttäjäystävällinen ja vastaa keskeisimpien käyttäjäryhmien tarpeisiin. JA OSATAVOITE 3: Strategisen tason hyvinvointilinjaukset konkretisoituvat kuntien palvelurakenteiden toiminnassa kaikilla hallinnonaloilla. Hyvinvointikertomukset kunnissa: Osahanke- ja kuntakohtainen kuvaus hyvinvointikertomusten tilanteista on taulukossa 2. Tällä raportointikaudella valtuusto on hyväksynyt valtuustokausittaisen hyvinvointikertomuksen 17:ssä tai vuosittaisen hyvinvointiraportin kuudessa hankekunnassa (yhteensä 23 hankekunnassa). Valtuustokausittainen kertomus on valmis tai valmistumassa hyväksyttäväksi vuoden 2014 aikana 14 hankekunnassa. Vuosittainen hyvinvointiraportti on valmis tai valmistumassa hyväksyttäväksi vuoden 2014 aikana 19 kunnassa. Koko hankkeen aikana tai vuoden 2014 loppuun mennessä valtuusto on hyväksynyt joko valtuustokausittaisen kertomuksen tai vuosittaisen raportin yhteensä 58/62 hankekunnassa. Seuraavat neljä kuntaa eivät todennäköisesti ole vuoden 2014 loppuun mennessä vieneet valtuustokäsittelyyn kumpaakaan asiakirjaa: Keski-Pohjanmaa ja Kruunupyy: o Kruunupyy: Valmistelu on erinäisistä syistä (mm. henkilöstövaihdokset) johtuen kesken. Työ käynnistyi kunnolla vasta hankkeen loppumetreillä. o Halsua: Kertomusta tai vuosittaista raporttia ei valmistella, koska työvälineen ei koeta tuovan pienelle kunnalle mitään lisäarvoa. Oulunkaari: o Vaala: Valmistelu on kesken, koska ryhmässä on ollut henkilöstövaihdoksia eikä ryhmän kokoonpano ole vastannut ryhmälle kuuluvia tehtäviä (=strategisen johdon edustajat ovat puuttuneet ryhmästä). Ryhmän kokoonpano on uudistettu syksyllä Oulun Eteläinen: o Merijärvi: Hanketyöntekijän jouduttua jäämään kuukausiksi pois työstä valmistelu oli keskeytynyt. Työ on käynnistynyt uudelleen vuonna 2014, mutta on edelleen kesken. Yhteensä 32/62 kuntaa on valmistellut hankeaikana tai vuoden 2014 loppuun mennessä sekä valtuustokausittaisen hyvinvointikertomuksen (tai ilman tarkempaa aikaväliä olevan hyvinvointikertomuksen työvälineen vanhalla versiolla) että ainakin yhden vuosittaisen raportin.

18 18 TAULUKKO 2. Hyvinvointikertomusten (HVK) tilanne hankkeen päättyessä osahankkeittain ja kunnittain. KAINUU (7 kuntaa) Valtuusto hyväksynyt kertomuksen tai vuosittaisen raportin tällä raportointikaudella KESKI- POHJAN-MAA JA KRUUNU- PYY (9 kuntaa) KOILLISMAA Valtuusto hyväksynyt kertomuksen tai vuosittaisen raportin TerPS2:n aikana ennen tätä raportointikautta Ristijärvi 2 Suomussalmi Kajaani 2 HVK tehty versiolla : Kuhmo Kokkola 3 Kuusamo 4 Kannus 3 Kaustinen 3 Lestijärvi 3 Toholampi 3 Veteli 3 Taivalkoski Valmis tai loppusuoralla ja pyritään saamaan valtuustokäsittelyyn tai talousarvion osaksi vuoden 2014 aikana Hyrynsalmi 2, 3 Kuhmo 4 Paltamo Sotkamo 2, 3 Vuosittainen: Kajaani Paltamo 2 Ristijärvi Suomussalmi 2 Perho 3 Vuosittainen: Taivalkoski Työstäminen alkuvaiheessa tai kesken Kruunupyy Ei valmistella tai valmistelu on epävarmaa Halsua (2 kuntaa) LAKEUS (5 kuntaa) OULU OULUN- KAARI (5 kuntaa) OULUN ETELÄINEN (14 kuntaa) PIRKANMAA (19 kuntaa) Hailuoto Kempele Liminka Lumijoki Tyrnävä Ii HVK tehty versiolla : Pudasjärvi Utajärvi Haapajärvi Kärsämäki Pyhäjärvi Reisjärvi Alavieska Akaa 3 Lempäälä Urjala 3 Valkeakoski 3 Nokia 2 Vuosittainen: Hämeenkyrö Ylöjärvi HVK tehty versiolla : Kangasala Punkalaidun Sastamala Liminka Vuosittainen: Tyrnävä Oulu Simo Haapavesi Pyhäntä Siikalatva Sievi Juupajoki Kihniö Orivesi Pälkäne Vuosittainen: Lempäälä Nokia 2 Pirkkala Punkalaidun Sastamala Vuosittainen: Kempele 2 Hailuoto 2 Vuosittainen: Oulu 4 Kalajoki 2 Oulainen Nivala Vuosittainen: Haapajärvi Kärsämäki Pyhäjärvi Reisjärvi Haapavesi Pyhäntä Siikalatva Ylivieska Ikaalinen Ruovesi Virrat Ylöjärvi Vuosittainen: Kangasala Pälkäne Vesilahti Vuosittainen: Liminka Lumijoki Tyrnävä Pudasjärvi Utajärvi Vaala Vuosittainen: Ii Merijärvi Hämeenkyrö Pirkkala Vesilahti Vuosittainen: Juupajoki Kihniö 1 Työvälineen versiosta 0.2 johtuen ei välttämättä määriteltävissä valtuustokausittaiseksi tai vuosittaiseksi. 2 Ei erillistä valtuustokäsittelyä. Hyvinvointikertomus tai vuosittainen raportti on viety tai viedään valtuustokäsittelyyn talousarvion ja/tai tilinpäätöksen osana. 3 Valtuustokausittainen kertomus sisältää vuosittaisen suunnitelman ja/tai raportoinnin, eli vuosittaista raporttia tai suunnitelmaa ei tehdä erikseen ainakaan tällä valtuustokaudella. 4 Vuosittainen raportti tehdään talousarvion, toimintakertomuksen, osavuosikatsauksen tms. yhteyteen sähköistä hyvinvointikertomusta hyödyntäen.

19 19 Valmistelua on useissa kunnissa pyritty aikatauluttamaan niin, että se sopii yhteen kunnan toiminta- ja taloussuunnittelun vuosikellon kanssa. Joissakin kunnissa tätä helpottamaan on laadittu kirjallinen vuosikello, jossa hyvinvointikertomuksen valmistelu on integroitu talousarvion valmistelun aikatauluun. Monessa kunnassa tähän tarpeeseen on kuitenkin havahduttu vasta hyvinvointikertomuksen valmistelun loppuvaiheilla, jolloin kertomuksen varsinainen tarkoitus ja mahdollisuudet ovat alkaneet hahmottua. Läheskään kaikkia hankekuntien valtuuston hyväksymiä hyvinvointikertomuksia ei ole osattu, ehditty tai pystytty vielä kytkemään kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun (ks. kuntakohtaiset kuvaukset ja tämän raportin kohta Mahdolliset uudet ongelmat ja haasteet ). Joissakin kunnissa hyvinvointikertomuksen kytkemistä strategiatyöhön ja toiminnan ja talouden suunnitteluun on jo tehty ansiokkaasti. Käytännössä tämä on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että hyvinvointiryhmien jäseniä on ollut mukana strategiaa ja talouden ja toiminnan suunnitelmaa valmistelevissa ryhmissä edistämässä sitä, että hyvinvoinnin näkökulma tulee huomioiduksi hyvinvointikertomuksen tietoja on hyödynnetty kuntastrategian laadinnassa tai päivityksessä, minkä ansiosta hyvinvointitiedolla on aiempaa näkyvämpi ja tiedostetumpi rooli hyvinvointikertomuksen sisältämän hyvinvointisuunnitelman tavoitteet / tavoitteita ja toimenpiteet / toimenpiteitä arviointimittareineen on kirjattu taloussuunnitelmaan, käyttösuunnitelmiin ja tuloskortteihin. Joissakin kunnissa on haluttu välttää päällekkäisyyttä niin, että hyvinvointikertomukseen sisältyvä hyvinvointisuunnitelma on jätetty täyttämättä. Sen sijaan suunnitelma on kirjattu suoraan toiminta- ja taloussuunnitelmaan ja käyttösuunnitelmiin. Keskeinen havainto on se, että hyvinvointikertomuksen jalkauttaminen ruohonjuuritason työhön saakka edellyttää hyvinvoinnin saamista näkyväksi osaksi kuntastrategiaa ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Näiden asiakirjojen kautta hyvinvointi siirtyy luontevasti myös muihin asiakirjoihin eli käyttösuunnitelmiin ja kunnan toimintaa ja taloutta seuraaviin ja arvioiviin asiakirjoihin (osavuosikatsaukset, tilinpäätökset, toiminta- ja arviointikertomukset). Hyvinvointikertomukseen liittyviä Webropol-kyselyn tuloksia: Kuvioissa 10 ja 11 on esitelty tuloksia liittyen hyvinvointikertomuksen hyödyntämiseen kunnan toiminnan ja talouden suunnittelussa. Yhteenvetona voidaan todeta, että: TerPS2-kunnat: Kertomusten kytkeminen toiminnan ja talouden suunnitteluun näyttää sekä valtuutettujen että hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä kehittyneen hankkeen aikana. Valtuutettujen mielestä kytkeminen onnistuu heikommin kuin hyvinvointiryhmien jäsenten mielestä. Kertomusten hyödyntämisessä hyvinvointiryhmän jäsenten edustamien tahojen toiminnassa on tapahtunut vain pientä kehittymistä. TerPS2-kuntien tilanne on hieman parempi kuin hankkeen ulkopuolisissa kunnissa. Koko maa: Kertomusten kytkemisessä toiminnan ja talouden suunnitteluun ja hyvinvointiryhmän jäsenen edustaman tahon toimintaan ollaan vasta alussa, erityisesti valtuutettujen mielestä. Kytkeminen toteutuu toistaiseksi sitä heikommin, mitä pidemmälle prosessissa edetään eli parhaiten se onnistuu suunnittelussa ja heikoimmin arvioinnissa. Tulos selittynee sillä, että useimmissa kunnissa hyvinvointikertomuksen kytkeminen toiminnan arviointiin on tulossa ajankohtaiseksi vasta lähiaikoina tai myöhemmin, kun

20 20 ensimmäiset kertomukset ovat arvioitavissa. Kytkeminen vaatii opettelua, asian sisäistämistä ja sitä, että kytkemiselle löydetään kunnan omiin toimintatapoihin ja asiakirjoihin soveltuvat menetelmät. Kuvio 10. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten arviot hyvinvointikertomuksen kytkeytymisestä kunnan toiminnan ja talouden suunnitteluun. Kuvio 11. Hyvinvointiryhmien jäsenten arviot siitä, miten hyvinvointikertomusta hyödynnetään vastaajan edustaman tahon toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

21 21 Kuvioissa on esitelty tulokset, jotka koskevat hyvinvoinnin näkyvyyttä kuntastrategiaan, toiminta- ja taloussuunnitelmaan ja hallinnonalojen käyttösuunnitelmiin kirjatuissa teksteissä. Yhteenvetona voidaan todeta, että: TerPS2-kunnat: Sekä valtuutetut että hyvinvointiryhmien jäsenet kokevat, että hyvinvoinnin näkyvyys kuntastrategissa ja toiminta- ja taloussuunnitelmassa on edistynyt hankkeen aikana. Näkyvyyttä käyttösuunnitelmissa ei arvioitu hankkeen alkukyselyssä. Hyvinvointiryhmien jäsenet arvioivat näkyvyyden paremmaksi kuin valtuutetut. TerPS2-kuntien tilanteet ovat samaa tasoa kuin hankkeen ulkopuolisissakin kunnissa. Koko maa: Hyvinvointiryhmien jäsenet arvioivat näkyvyyden paremmaksi kuin valtuutetut. Molemmat kohderyhmät arvioivat hyvinvoinnin näkyvän parhaiten kuntastrategiassa. Strategiaa toteuttavissa, konkreettisemmalla tasolla olevissa toiminta- ja taloussuunnitelmassa ja käyttösuunnitelmissa näkyvyys arvioidaan heikommaksi. Hyvinvoinnin huomiointi vaikuttaa siis olevan helpommin nähtävissä strategisella kuin operatiivisella käytännön tasolla. Kuvio 12. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset hyvinvoinnin näkyvyydestä kuntastrategiassa.

22 22 Kuvio 13. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset hyvinvoinnin näkyvyydestä kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmassa. Kuvio 14. Valtuutettujen ja hyvinvointiryhmien jäsenten näkemykset hyvinvoinnin näkyvyydestä toimialojen käyttösuunnitelmissa.

23 23 Sähköinen hyvinvointikertomus -työväline: Tällä raportointikaudella sähköisen hyvinvointikertomuksen ympärille on kehitetty toimintamalli, joka on julkaistu Innokylässä ( Toimintamalli oli ehdolla toukokuussa 2014 TERVE-SOS-palkinnon saajaksi. Kaikki toimintamallin kannalta tärkeät hankkeen tuotokset on julkaistu Innokylässä mallin liitteinä (mm. vuosikellopohjat, valmistelumatriisi, diapankki, esimerkit rooleista ja vastuista) kaikkien kuntien hyödynnettäväksi. Työvälineen kehittämistarpeet kokoava vaatimusmäärittely-asiakirja (110 sivua) on luovutettu Kuntaliitolle, jossa se on jo nyt toiminut esimerkiksi indikaattoriosion kehittämisen pohjana. Kehittämistoiveiden keräämistä on jatkettu asiakirjan valmistumisen jälkeenkin. Myös hankkeessa kehitettyjä ja käytettyjä koulutusmateriaaleja on annettu Kuntaliitolle ja Finnish Consulting Group Oy:n (FCG) toimijoille. Tällä hetkellä työvälineen käytettävyydessä on vielä merkittäviä, pitkälti aiemmista ohjelmointiratkaisuista johtuvia puutteita. Kuntaliiton tekninen asiantuntija on korjannut puutteita omien aikataulujensa sallimissa rajoissa. Osa puutteista vaatii kokonaan uuden ohjelmoinnin. Myös työvälineen visuaalinen ilme koetaan nykyisin raskaaksi, sekavahkoksi ja modernisointia kaipaavaksi. Näistä syistä johtuen hanke on ostanut syksyllä 2014 käyttöliittymäsuunnittelijalta ja graafiselta suunnittelijalta asiantuntijapalvelua, jonka tuotoksena on syntynyt dokumentin muodossa oleva ehdotus seuraavan sähköisen hyvinvointikertomuksen version käyttöliittymästä (kuvio 15). Suunnitelma tähtää nimenomaan työvälineen käytettävyyden parantamiseen, työvälineen itseohjautuvuuteen ja visuaalisen ilmeen uudistamiseen. Suunnitelma on luovutettu Kuntaliitolle jatkokehittämisen pohjaksi. Myös käyttöliittymäsuunnittelussa on huomioitu vaatimusmäärittelyssä esille nousseita kehittämistarpeita. Kuvio 15. Käyttöliittymäsuunnittelijan ja graafikon näkemys siitä, miltä sähköisen hyvinvointikertomuksen pääsivu voisi tulevaisuudessa esimerkiksi näyttää. Tekstisisältöön ei vielä tässä vaiheessa ole kiinnitetty huomiota.

24 24 Työvälineen käyttäjien hallintaan liittyvien puutteiden takia aktiivisten, kuntakohtaisten käyttäjien määrän arvioiminen on vielä vaikeaa ja työlästä. Työvälineellä oli syyskuun lopussa Kuntaliiton teknisen asiantuntijan mukaan 408 pääkäyttäjää. Osassa kunnista voi nykyisin olla useampia pääkäyttäjiä, ja lisäksi pääkäyttäjätunnuksia on myös alueellisilla toimijoilla, kuten sairaanhoitopiireillä ja kuntayhtymillä. Osa pääkäyttäjätunnuksista voi kuitenkin olla vanhentuneita tai niitä ei välttämättä käytetä, vaikka tunnus olisi tilattukin. Maaliskuussa tehdyn Webropol-kyselyn tulokset ja pääkäyttäjälistan tiedot yhdistämällä päädyttiin kesäkuussa 2014 seuraaviin käyttöä koskeviin tuloksiin: Ainakin 134 kuntaa on valmistellut vähintään yhden hyvinvointikertomuksen, joka on tehty sähköisellä hyvinvointikertomus-työvälineellä (kuviossa 13 merkitty vihreällä värillä) Ainakin 102 kunnalla kertomuksen valmistelu työvälineellä oli kesken tai kunnalla oli käytössään työvälineen käyttäjätunnus (kuviossa 13 merkitty keltaisella värillä) Työvälinettä käytti siis kesäkuussa 2014 yhteensä 236 kuntaa eli 78 prosenttia Manner-Suomen kunnista (ks. kuvio 16). Kuvio 16. Sähköistä hyvinvointikertomusta kesäkuussa 2014 käyttäneet kunnat. OSATAVOITE 4: TerPS2:n koordinaatiohankkeen, osahankkeiden ja sidosryhmien välinen yhteistyö on tukenut hyvinvointijohtamisen ja -rakenteiden kehittämistä kunnissa, palvelualueilla, maakunnissa ja kansallisesti. Hankkeen sisäinen yhteistyö: Hankkeessa on pidetty tällä raportointikaudella kaksi ohjausryhmän ja kaksi projektiryhmän kokousta ja neljä projektityöryhmän työkokousta. Työkokouksissa on suunniteltu yhdessä muun muassa päätösseminaaria ja Matkalla hyvinvointiin -lehteä. Viestintä on ollut aktiivista. Koordinaatiohanke on pyrkinyt vastaamaan osahankkeilta

25 25 nousseisiin kehittämistarpeisiin (muun muassa koulutuksilla ja tuottamalla osahankkeille materiaalia työn tueksi, kuten esimerkkikuvaukset hyvinvointijohtamisen rooleista ja vastuista). Osahankkeille on lähetetty kirjalliset ohjeet ja valmiit asiakirjapohjat hankkeen valtionavustushakemusta ja -selvitystä varten. Projektipäällikkö kävi vierailulla jokaisessa osahankkeessa, ja hankkeen tavoitteiden saavuttaminen käytiin läpi kuntakohtaisesti. Hankkeen työntekijöille suunnatun Webropol-kyselyn pohjalta hankkeen vahvuuksia ovat olleet muun muassa: Voimakas yhteenkuuluvuuden tunne ja hyvät vaikutusmahdollisuudet hankkeen sisällä Sitoutuneet työntekijät Lähes kaikkien (yli 90 %) työntekijöiden mielestä hankkeen sisäinen yhteistyö on tukenut työntekijän työtä hyvin tai melko hyvin Kaikki kokivat koordinaatiohankkeen ja osahankkeiden välisen yhteistyön hyväksi tai melko hyväksi o Jaksamista ja osaamista vahvistaneet, antoisat työkokoukset ja kokemusten vaihto o Aktiivinen sisäinen viestintä o Vahva, suunnitelmallinen ja selkeä hankkeen koordinointi ja hallinnointi Hankkeen kehittämistarpeiksi nousivat kyselyn mukaan muun muassa seuraavat asiat: Koordinaatiohankkeen tukemaa osahankkeiden välistä yhteistyötä olisi voinut olla vielä enemmän 30 % koki oman aktiivisuutensa hankkeeseen vaikuttamisessa ja sisäisen yhteistyön edistämisessä vain keskinkertaiseksi Sähköisessä hyvinvointikertomuksessa sekä hankkeen arviointisuunnitelmassa ja sen toteutuksessa koettiin olevan kehittämisen tarvetta (toivottiin arvioinnin keventämistä) Vahvan koordinaation varjopuolena voi joidenkin henkilöiden mielestä olla se, että koordinaatiohankkeen on koettu ohjailleen liian vahvasti kuntien ja osahankkeiden toimintaa. Lisäksi yksittäiset vastaajat ovat kokeneet, että koordinaatiohanke on saanut kunniaa osahankkeiden tai kuntien saavutuksista, jolloin kunniaa ei ole mennyt sille, jolle se kuuluisi. Yhteistyö osahankkeissa: Osahankkeiden työntekijöiden mielestä osahankkeiden sisäisiä vahvuuksia olivat sisäinen viestintä, yhteistyö osahankkeen tärkeimpien sidosryhmien (kuten kuntien johtoryhmien) kanssa ja osahankkeen työntekijöiden välinen yhteistyö. Heikoimmin osahankkeet kokivat onnistuneensa muiden osahankkeiden hyvien käytäntöjen hyödyntämisessä, yhteistyössä muiden hankkeiden kanssa ja ulkoisessa viestinnässä. Lisäksi noin puolet koki, että hankeaika ei riittänyt tavoitteiden saavuttamiseen. Koordinaatiohankkeen yhteistyö maakunnallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa: Koordinaatiohanke on jatkanut yhteistyön tekemistä erityisesti maakunnallisten toimijoiden kanssa. Tästä esimerkkinä ovat Yhdessä oppien, tietä raivaten -seminaarit, joita on pidetty yhtä lukuun ottamatta kaikissa Manner- Suomen maakunnissa. Lisäksi koordinaatiohankkeelle on tullut hyvinvointijohtamiseen ja sähköiseen

26 26 hyvinvointikertomukseen liittyviä puheluja, sähköposteja ja koulutuspyyntöjä ympäri Suomen. Koordinaatiohanke on tehnyt yhteistyötä erityisesti Pohjois-Pohjanmaan maakunnallisten toimijoiden kanssa, josta esimerkkinä on jo aiemmin kuvattu kuntien hyvinvointijohtamista tukevien maakunnallisten vuosikellojen laatiminen (ks. sivu 15). Tällä raportointikaudella yhteistyö valtakunnallisten toimijoiden kanssa on painottunut Kuntaliittoon ja FCG:hen. Kuntaliitto ja FCG puolestaan tekevät yhteistyötä muiden valtakunnallisten toimijoiden (muun muassa ministeriöt, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastokeskus) kanssa esimerkiksi työvälineen indikaattoriosion kehittämiseksi.

27 27 3. MAHDOLLISET UUDET ONGELMAT JA HAASTEET Ei uusia, aiemmin raportoimattomia ongelmia tai haasteita. Hankkeen päättyessä keskeisimpiä haasteita ovat: Sähköinen hyvinvointikertomus -työvälineen visuaaliset puutteet ja ohjelmointiratkaisuista aiheutuvat käytettävyyden puutteet sisällölliset, usein hyvinvointitietoon liittyvät puutteet, jotka vaativat valtakunnallista, pitkäjänteistä, kokonaisvaltaista ja aikaa vievää kehittämistyötä ja vakiintuneiden toimintatapojen muuttamista (esim. valtakunnallisten kyselyjen ja tietojenkeruun ajoittaminen niin, että tulosten julkaisu sopisi yhteen kuntien hyvinvointikertomusten valmisteluaikataulun kanssa hyvinvointitiedon hyödyntämiseksi) päällekkäisyys ohjelmien ja suunnitelmien sekä kunnan muiden asiakirjojen kanssa. Tähän liittyy yleinen kysymys siitä, miten tiedolla johtamisen kokonaisuutta voidaan kunnissa hallita. Hyvinvointiryhmien toiminnan haasteet, jotka liittyvät usein tavalla tai toisella kunnan ylimmän johdon tai joidenkin yksittäisten tärkeiden toimijoiden tuen, kiinnostuksen ja/tai osaamisen vähäisyyteen. Ne voivat näkyä konkreettisesti ryhmän johtajuuden tai arvostuksen puuttumisena, esim. o ryhmän puheenjohtaja ei saa otetta ryhmästä ja sen toiminnasta o puheenjohtajalla ei ole tehtävään tarvittavaa mandaattia tai asemaa o koko ryhmällä ei ole kunnassa sellaista asemaa, jonka se tarvitsisi tehtäviensä hoitamiseen o ryhmän kokoukset jäävät muiden, kiireellisempinä ja tärkeämpinä pidettyjen asioiden varjoon työskentelyn etenemättömyytenä: o ryhmältä puuttuu valmisteluun tarvittava prosessityöskentelyn taito, jolloin työ ei käytännössä etene ja johonkin yksittäiseen vaiheeseen jäädään liian pitkäksi aikaa o ryhmän jäsenet eivät sitoudu kaikkiin ryhmälle kuuluviin tehtäviin, jolloin heidän osallisuutensa rajoittuu lähinnä kokouksissa käymiseen haavoittuvuutena: o ryhmän toiminta on yksittäisen tai muutaman aktiivisen henkilön harteilla, jolloin henkilövaihdokset, sairauspoissaolot tai muut vastaavat syyt voivat hidastaa tai jopa kokonaan pysäyttää ryhmän toiminnan irrallisuutena muusta kunnan toiminnasta: o ryhmän yhteistyö kunnan johtoryhmän ja luottamushenkilöjohdon kanssa on vähäistä tai olematonta o tärkeinä pidettävien yhteistyötahojen tapaamiset eivät onnistu (esim. johtoryhmävierailulle ei anneta aikaa tai riittävästi aikaa) o ryhmän jäsenet eivät pääse osallistumaan esimerkiksi kuntastrategiaa ja toiminta- ja

28 28 taloussuunnitelmia laativien ryhmien toimintaan. Kuntalaisten ja kokemustiedon vähäinen huomiointi hyvinvointikertomuksen valmistelutyössä, minkä tulisi olla seuraava tärkeä kehittämiskohde useimpien hyvinvointiryhmien toiminnassa Monissa kunnissa luottamushenkilöjohto on perehtynyt heikosti hyvinvointijohtamiseen ja hyvinvointikertomuksen tarkoitukseen. Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi siinä, että valtuustokäsittelyssä hyvinvointikertomus ei herätä keskustelua eivätkä luottamushenkilöt välttämättä osoita sitä kohtaan kiinnostusta. Jos keskustelua käydään, huomio saattaa kiinnittyä pieniin yksityiskohtiin, jolloin hyvinvoinnin edistämisen kokonaisuus hahmottuu heikosti. Luottamushenkilöiden perehdyttämistä on heikentänyt se, että heidän kouluttamiseensa ja yhteiseen keskusteluun ei anneta aikaa tai sitä annetaan asian tärkeyteen ja laajuuteen nähden liian vähän.

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA

HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA HYVINVOINTIKERTOMUKSET LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEELLA Ylitarkastaja Sini Männistö, Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen neuvottelukunnan kokous 4.12.2015 3.12.2015 1 TAUSTAA Kunnilla velvollisuus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

TerPS2-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa Kyselyn tuloksia TERVIS-hankealueelta koonnut Timo Renfors

TerPS2-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa Kyselyn tuloksia TERVIS-hankealueelta koonnut Timo Renfors Ter-kysely kunnanvaltuutetuille ja hyvinvointiryhmien jäsenille maaliskuussa 0 Kyselyn tuloksia -hankealueelta koonnut Timo Renfors Kyselyn toteuttaminen ja siihen vastaaminen Terps- hanke teki syyskuussa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti

Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti Kuntien järjestöyhteistyö kuntien järjestöyhdyshenkilöiden näkökulmasta raportti 23.9.2019 Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 17.1.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen TED-koordinaation kokonaisuus: aiheet Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Miten kunnassa toimivat tahot voivat tukea kunnan hyvinvointijohtamista ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistymistä?

Miten kunnassa toimivat tahot voivat tukea kunnan hyvinvointijohtamista ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistymistä? Miten kunnassa toimivat tahot voivat tukea kunnan hyvinvointijohtamista ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistymistä? Esimerkkejä keskeisten toimijoiden rooleista ja vastuista Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2)

Lisätiedot

Elintaparyhmätoiminnan arviointi ja tiedonkeruu Pohjois-Pohjanmaalla. Leea Järvi Sirpa Hyyrönmäki Lea Mäkelä PPSHP

Elintaparyhmätoiminnan arviointi ja tiedonkeruu Pohjois-Pohjanmaalla. Leea Järvi Sirpa Hyyrönmäki Lea Mäkelä PPSHP Elintaparyhmätoiminnan arviointi ja tiedonkeruu Pohjois-Pohjanmaalla Leea Järvi Sirpa Hyyrönmäki Lea Mäkelä PPSHP Sisältö Lihavuus Pohjois-Pohjanmaalla Elintapaohjauksen polku Tiedonkeruu Kuva ryhmätoiminnan

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahankesuunnitelma (luonnos) / TerPS 2

Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn osahankesuunnitelma (luonnos) / TerPS 2 TERVEEMPI POHJOIS-SUOMI 2 (TerPS2) käyttöönotto- ja koordinaatiohanke Keski-Pohjanmaan ja Kuunupyyn osahanke TerPS2 hankkeeseen: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN JOHTAMINEN JA SEURANTA KESKI-POHJANMAAN

Lisätiedot

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen. Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu Oulu Päätös 1 (7) Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Saaristonkatu

Lisätiedot

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA

PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA PALVELUJEN JA RAKENTEIDEN MUUTOS POHDINTAA ALUEHALLINNON NÄKÖKULMASTA Margit Päätalo Johtaja 7.2.2014 1 ESITYKSEN RUNKO PALVELUT JA KANSALAISTEN YHDENVERTAISUUS SOTEALUEET TILANNE JA TARPEET OSAAVAT SOSIAALI-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 10: Toimintakyky ja kuntoutuminen. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 1: Toimintakyky ja kuntoutuminen Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Lääkinnällinen kuntoutus Luovutettujen apuvälineiden

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: 11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Eija Takalokastari SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2113 Eija Takalokastari 12.09.2013 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Kittilän kunnan sähköinen hyvinvointikertomus 3. Tavoitteet

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Liikunta kuntien strategioissa

Liikunta kuntien strategioissa Liikunta kuntien strategioissa Liikunnan merkitys yhteiskunnassa kasvaa Liikunnasta/fyysisestä aktiivisuudesta on moneksi Suurin rooli kotitalouksien jälkeen on kunnilla Poikkihallinnollisuudessa liikunnan

Lisätiedot

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen

Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen Palveluportaat- Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen HANKKEEN TAUSTA JA TARVE Julkinen sektori on suurten muutosten edessä. Keskittämisellä ja kuntaliitoksilla ei pystytä turvaamaan palveluita

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Palveluportaat. Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen

Palveluportaat. Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen Palveluportaat Yhteisöjen elinkeino ja palvelutoiminnan kehittäminen HANKKEEN TAUSTA, TARVE JA TAVOITTEET Julkinen sektori on suurten muutosten edessä Keskittämisellä ja kuntaliitoksilla ei pystytä turvaamaan

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Savuton kunta Sirkku Hotti

Savuton kunta Sirkku Hotti Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Alkoholihallinto Alkoholitarkastajat Ari Kilponen ja Sari Korhonen Lupasihteeri Paula Takalo Ratkaisijat Sinikka Siniluoto-Heikkinen ja Raimo Lepistö Vireille tulleita

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat 1.11.201430.3.2015

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa

Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa Osana HYMY-hanketta toteutettiin kesällä 2018 selvitys: Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen kuntien hyvinvointikertomuksissa ja -johtamisessa Tampereen seudulla ja Porissa Kaisu Sahamies

Lisätiedot

Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016)

Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016) Suvi Helanen Suunnittelija PPSHP, PTH-yksikkö Oulu 25.2.2016 (Tiedot päivitetty FCG:n kanssa 2/2016) Hyvinvointijohtaminen, kuntajohtaminen Tiedolla johtaminen Hyvinvointikertomus, HVK ja sote-uudistus

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Kaupintie 10 00440 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Kaupintie 10 00440 Helsinki Y-tunnus: 1906667-5 HAKEMUS

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 4: Ikäihmiset. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 4: Ikäihmiset Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut ja väestöennusteet eri ikäryhmittelyillä 65 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi 2017, Pudasjärvi 6.4.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen)

Lisätiedot

PPhyte-yhteistyö alkaen. Hyvinvoinnin yhteistyöryhmä HYR Sanna Salmela, PPSHP Raija Fors, PSAVI Ilpo Tapaninen, PPL

PPhyte-yhteistyö alkaen. Hyvinvoinnin yhteistyöryhmä HYR Sanna Salmela, PPSHP Raija Fors, PSAVI Ilpo Tapaninen, PPL PPhyte-yhteistyö 1.5.2019 alkaen Hyvinvoinnin yhteistyöryhmä HYR 16.5.2019 Sanna Salmela, PPSHP Raija Fors, PSAVI Ilpo Tapaninen, PPL PPhyten koordinaation kumppanuusmalli Kolmen entistä tiiviimpi kumppanuus

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2010 20.9.2011 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 123 6 430

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

Kainuun kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden 8. verkostokokous

Kainuun kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden 8. verkostokokous 24.2.201425.2.2014 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Muistio 2 Sosiaali- ja terveystoimi Kainuun kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden 8. verkostokokous Aika: 19.2.2014 klo 11.00 12.55

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Taustaa Hyvinvointikertomuksen laatiminen ja. Terveempi Pohjois-Suomi, Terps 2 -hanke

Taustaa Hyvinvointikertomuksen laatiminen ja. Terveempi Pohjois-Suomi, Terps 2 -hanke Taustaa Hyvinvointikertomuksen laatiminen ja Terveempi Pohjois-Suomi, Terps 2 -hanke Arja Rantapelkonen palveluvaliokunta 22.2.2012 Aiheita Lakitaustaa Hyvinvointikertomuksen laatiminen Hyvinvointiryhmä

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot