AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy Programme briefly in English Коротко по-русски

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy 2015 - Programme briefly in English Коротко по-русски"

Transkriptio

1 AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy Programme briefly in English Коротко по-русски

2 Pääkirjoitus, Aleksanterin teatterin syksyn ohjelmisto koostuu jälleen musiikista, tanssista ja puheteatteriesityksistä. Osa näistä huikeista elämyksistä nähdään ainutkertaisena, osa useamman kerran pitkin syksyä. Koska meille on tärkeää, että mahdollisimman moni saa mahdollisuuden nähdä upeita esityksiämme, lähtevät esitykset usein kiertämään Suomea joskus jopa maailmaa. Joulukuussa 2014 teimme useamman esityksen voimin vierailun Tjumeniin Venäjälle. Vastaanotto oli huikea. Esitykset on rakennettu niin, että ne ovat kohtuullisella vaivalla ja kustannuksella siirrettävissä paikasta toiseen. Lavasteita suunniteltaessa kiertueen mahdollisuus otetaan huomioon. AT:lla nähdyistä esityksistä muun muassa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni on nähty myös Turussa, Oulussa, Riihimäellä, Porissa, Kouvolassa, Tampereella, Seinäjoella, Levillä ja Fuengirolan suomalaisyhteisön ilona. Syksyllä esityksiä on ainakin Hyvinkäällä, Pieksämäellä ja Helsingissä myös Kanneltalossa. Kiertueella on jo ollut ja myös syksyllä on Uusioperh(s)e ja kestosuosikki Luolamies. Vastaavasti Stockmann Yard tulee vierailulle Turusta, jonne meillä on pitkät ja lämpimät suhteet. Samoin on Oulun ja Tampereen laita ja sieltäkin odotetaan vierailuja. Kiertuetoiminta on meidän kannanottomme maakunnalliseen tasa-arvoon. Simo Jokinen Toimitusjohtaja Toimitus: Saija Nisula & Katriina Yypänaho Graafinen suunnittelu: Nils Krogell Painopaikka: Kirjapaino Brandi Sisällysluettelo Kreivitär Amalien draamakierros C-Jam The Legend of the White Snake Okon Fuoko - Näe minut Uusioperh(s)e Hopeinen lusikka - Lastenooppera Helsinki Comedy Festival Ismo Leikola Pyhä kolminaisuus Norma - Sofi Oksanen Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Billie Holiday & Frank Sinatra Luolamies Tuure Kilpeläinen - Käpälikkö Club 27 A Tribute to the Art of Football Carl Knif Company Pori Dance Company Schh! Eli ihana olento Stockmann Yard We Jazz 2015 Irina Bjöklund Minun teatterini - Alpo Aaltokoski Ohjelmistossa myös Our programme В программе театра Hyvä tietää Kalenteri s. 3 s. 4 s. 5 s. 6 s. 7 s. 8 s. 9 s. 10 s. 11 s. 11 s. 12 s. 13 s. 14 s. 15 s. 16 s. 17 s. 18 s. 19 s. 20 s. 21 s. 22 s. 23 s. 24 s. 25 s. 26 s. 27 s. 27 s. 29 s. 30 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ajantasainen ohjelma osoitteessa: Draama Komedia Musiikki Kuvat: Knut Bry (s. 18), Toni Härkönen (s. 12), Jani Kiviniemi (s. 16), Sanna Käsmä (s. 25), Maarit Kytöharju (s. 23), Ilari Nummi (s. 24), Pekka Mäkinen (s. 25), Matti Rajala (s. 8, 13, 15, 22), Jonatan Sundström (s.17) Tanssi Muut esitykset Koko perheelle

3 Draama Kreivitär Amalien draamakierrokset Hurmaavan kreivitär Amalien esitys jatkuu syksyllä! Aleksanterin teatterin perustajan, kreivi Nikolai Adlerbergin puoliso kreivitär Amalie kierrättää yleisöä tunnin ajan Aleksanterin teatterissa ja kertoo niin rakkaasta teatteristaan kuin ihmeellisestaä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa. Kreivitär Amalie oli poikkeuksellisen kaunis ja hänestä maalattu kuva on yksi niistä 36:stä, jotka Ludwig I tilasi Kaunotargalleriaansa. Amalie hurmasi ihmiset ympärillään. Hänestä ja hänelle kirjoitti runoja mm. nuori diplomaatti ja tuleva kuuluisuus F. Tjutchev eikä hän ollut yhdentekevä keisari Nikolai I:llekään, joka lahjoitti Amalielle arvokkaan turkin. Amalien kuva on esillä myös Mustion Linnassa. Teatterikierroksella kuulet miksi. Amalien roolissa Anastasia Trizna. Aivan kertakaikkisen upea esitys. Faktaa erittäin viihdyttävässä muodossa. Ihastuttava nuori naisnäyttelijä, joka osasi hyvin ottaa yleisönsä. Pisteenä iin päällä hänen äärimmäisen kaunis soittonsa ja laulunsa. ihastuttava, ammattitaitoinen ja jollain tapaa hellyyttävä... Varhaisteinitkin jaksoivat kuunnella historiantunnin näin mielenkiintoisesti esitettynä ja pitivät draamakierrosta hyvänä ideana. Huom! Kierrokselle mahtuu vain 30 henkeä, joten liput kannattaa varata ennakkoon. Kierros ei valiettavasti sovi liikuntarajoitteisille. Kesto noin 1 h. Kierrokset Liput toimituskuluineen 20 Kierroksia sekä suomeksi että venäjäksi. Tarkista kalenterista sivuilta tarkemmat ajankohdat. 3

4 Neljä rokkaavaa sellistiä Virosta C-JAM Auringonlaskun konsertti Crazy Cellos Neljä rokkaavaa virolaissellistiä lavalla! Luvassa on vaikuttavia, iskeviä melodioita ja vauhdikasta menoa! C-JAM on soittanut yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Kokoonpanon jäsenet itse ovat sitä mieltä, että klassisen ja pop-rockmusiikin yhdistäminen on pitänyt heidät koko ajan luovina ja virkeinä. Onneksi tämä omaperäinen yhdistelmä pitää virkeänä ja vastaanottavaisena myös yleisön missä päin maailmaa sitten esiinnytäänkin. C-JAM yhtyeen Pärt Tarvas, Tõnu Jõesaar, Margus Uus ja Levi-Danel Mägila toivottavat tervetulleiksi kaikki ne, jotka lähestyvät avoimin mielin erilaisia kokeiluja ja musiikillisia elämyksiä. Viettäkäämme yhdessä miellyttävä, yllätyksiäkin tarjoava konsertti-ilta. Esityksen kesto noin 1h 30 min Musiikki Konsertti ke klo 19 Liput toimituskuluineen 23 Huippusuosittu laulaja ja musiikkinäyttelijä, Viroa Euroviisuissa jo vuonna 1998 edustanut Koit Toome saapuu konsertoimaan Suomeen!!! Sa ju tead Liput toim.kuluineen 23 4

5 Draama Northern Kunqu Opera Theatre The Legend of the White Snake Osana vuoden 2015 festivaaliaan Juhlaviikot esittelee Fokus: Kiinan, laajimpia kiinalaisen kulttuurin katselmuksia, mitä Euroopassa on viime vuosina nähty. Peking-oopperan edeltäjä kunqu esittäytyy. Kun-ooppera oli luvuilla Kiinan teatterikentän vallitseva muoto ja mm. peking-oopperan edeltäjä. Aleksanterin teatterissa koetaan ikiaikaisen legendan taikaa. Tarina kertoo nuoresta miehestä, joka rakastuu naisen muodon ottaneeseen käärmehenkeen. Erinäisten tapahtumien kautta naisen todellinen luonne paljastuu. Luvassa on valkoisen ja häntä avustavan vihreän käärmeen taistelua ilkeää buddhalaismunkkia vastaan. Kuolemaa uhmaavia taikayrttejäkin tarvitaan. Esityskieli kiina (mandariini), tekstitys suomeksi. Suositellaan yli 7-vuotiaille. Esitykset 25. & klo 19 Liput toimituskuluineen 43,50-27,50 5

6 Aleksanteri tanssii -yhteisalennus Tanssi 2 esitystä -15% 3 esitystä -20% Alpo Aaltokoski Leevi Madetoja OKON FUOKO Näe minut Leevi Madetojan balettisävellys astuu some-aikaan. Alpo Aaltokoski Companyn uutuusteos OKON FUOKO Näe minut tuo näyttämölle seitsemän huipputanssijaa ja kansainvälistä tunnustusta saaneiden taiteilijoiden värikylläisen kädenjäljen. Vuonna 1927 valmistunut japanilaisaiheinen balettipantomiimi Okon Fuoko kuuluu Leevi Madetojan pääteoksiin. Okon Fuoko on suomalaisen musiikin kaikkein hienoimpia partituureja, jossa säveltäjä on saavuttanut ainutlaatuisen kirkkauden, läpikuultavuuden ja vivahteikkuuden. (E. Salmenhaara: Leevi Madetoja, Tammi 1987) Koreografi Aaltokoski rinnastaa nukentekijän tarinan nykypäivän selfie-kulttuuriin: Internet on kuin toiveiden runsaudensarvi. Suomalaisen tanssin kärkijoukkoon kuuluva Alpo Aaltokoski Company on esiintynyt lähes 30 maassa viidellä mantereella. Alpo Aaltokoski on Aleksanterin teatterin vieraileva residenssitaiteilija. Koreografia Alpo Aaltokoski, musiikki Leevi Madetoja, pukusuunnittelu Marja Uusitalo, valosuunnittelu ja lavastus Saija Nojonen, tanssi Johanna Ikola, Unna Kitti, Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Tuovi Rantanen, Esete Sutinen, Jussi Väänänen, valokuvat ja graafinen suunnittelu Ninna Lindström. Esityksen kesto 77 min, ei väliaikaa. Esitykset Liput toimituskuluineen 32,50 / 22,50 6

7 Musiikki Fork X Kymmenen vuotta sitten neljä ystävystä päättivät valloittaa mailman neljän hunajaisen äänensä, asenteensa sekä itse-ironiaa tirisevän huumorin voimin. Idea tuntui yhtä hullulta silloin, - ja tuntuu yhä, mutta se ei ole vauhtia haitannut. Päinvastoin! Maailmalla mainetta niittäneet a cappellan kiistattomat pahikset juhlistavat nyt 10-vuotisjuhlaansa uudella showllaan: X Valloittavalla tyylillään Fork laulaa ja nauraa taas itselleen ja yleisölleen! Uusien kujeiden lisäksi X tarjoaa yleisön pyynnöstä myös hulluimpia ideoita menneiltä vuosilta. Kymmenen vuotta ja tässä mennään. Tämän ei pitänyt olla mahdollista. X on mahdottoman unelman toteutuminen. Varaa paikkasi nyt, sillä kevään esitykset olivat loppuunmyydyt! FORK could be Finland s answer to Abba **** The Herald Every beat is flawless! **** Metro UK Esitys on englanninkielinen. Kesto 2 h 30 min väliaikoineen. Esitykset Liput toimituskuluineen 48,50 / 41,50 7

8 Draama Uusioperh(s)e Tunnustuksia inhimillisyydestä, ulkopuolisuudesta ja onnen aiheista. Hetkiä oikeasta elämästä. Uusioperh(s)e kertoo tarinoita rakkaudesta, menettämisen pelosta ja vanhemmuudesta. Mitä tapahtuu, kun neljä toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaa itsensä ja toisensa uusperheiden tukiryhmässä? Yleisön reaktioista ja esityksen jälkeen kuulemistani keskustelupätkistä päättelin, että Komediateatteri Arenan esitys onnistui omalla tragikoomisella tavallaan löytämään sellaisia kipupisteitä, jotka ovat tuttuja monelle nykyajan ihmiselle. -Annina Karhu, Turun Sanomat Käsikirjoitus: Kiti Kokkonen, ohjaus: Outi Mäenpää, rooleissa: Titta Jokinen, Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Paavo Kerosuo, tuotanto: Komediateatteri Arena. Esityksen kesto 1 h 50 min väliaikoineen. Esitykset Liput toimituskuluineen 34 /

9 Koko perheelle Lastenooppera Hopeinen Lusikka Pedrillo ja Rosina saapuvat matkalaukkuineen pieneen kylään. Oikukas tuulenpuuska on repäissyt heidän pienen leipomonsa katon irti ja nyt he ovat etsimässä tuulen lennättämiä keittiötavaroita. Pedrillon ja kylän leipurin Vesuvion välit kuumenevat, kun Hopeinen lusikka -kokkikilpailu alkaa etsiä parasta leipomusreseptiä. Pian kilpakumppaneilta alkavat hämärtyä rehellisen kilvan pelisäännöt. Vasta kun Rosina katoaa ja salaperäinen ennustaja La Luna näyttää uuden suunnan, kokit taipuvat yhteistyöhön. Lopputuloksena syntyy herkullinen kermakakku, johon kaikkien taitoja tarvitaan -mutta kuka onkaan voittaja? Riemastuttava lastenooppera kaikenikäisille. Säveltäjinä mm. Bizet, Mozart ja Rossini, orkesterina harmonikka, esiintyjinä Anu Hostikka, Mika Nikander, Ville Salonen ja Janne Valkeajoki, ohjaus ja käsikirjoitus Erja Alander, lavastus ja puvustus Tarmo Tanttu. Esityksen kesto 45 min. Esitykset & Liput toimituskuluineen 20 /

10 Komedia HELSINKI COMEDY FESTIVAL Stadin hauskin festari Helsinki Comedy Festival valtaa kaupungin jälleen ja tuo Stand up -ammattilaisten terävimmän kärjen aivan stadin sydämeen. Aleksanterin tetterin lavalla loistavat koomikot ja showt pe ja la Tervetuloa nauramaan! Pe klo Stand up show K-16 Lavalla: Antti Haapala, Ismo Leikola, Krisse Salminen, Teemu Vesterinen ja André Wickström. La klo 17:00 Stand up show K-16 Lavalla: Ilari Johansson, Niko Kivelä, Joni Koivuniemi, Heli Sutela ja André Wickström. La klo 20:00 Stand up show K-16 Lavalla: Jack Björklund, Niko Kivelä, Joni Koivuniemi, Jaakko Saariluoma ja Heli Sutela. Esitysten kesto noin 2 h väliaikoineen. Liput toimituskuluineen 30,50 / 25,50 ( 10

11 Komedia Ismo Leikola Ismo Leikola ei lepää laakereillaan. Hänen viimeisin Kaikkiken aikojen show XL -kiertueensa sekä sitä edeltävät kiertueet ovat olleet menestyksekkäitä. Ja nyt on jälleen kerran tullut aika uudistua. Stand up -koomikko Ismo Leikola on kiertänyt ympäri Suomea helmikuusta lähtien uuden kokoillan stand up -shown kanssa. Maailman hauskin show -titteliä kantavalla kiertueella Leikolalla on mukanaan huippumuusikoista koottu bändi. Yhdessä bändin kanssa Leikola yhdistää ammattimusisoinnin ja humorismin ja tekee siitä uudenlaisen ja kiehtovan tavan tehdä stand upia. Maailman hauskin show on spektaakkeli, jossa katsojan tehtäväksi jää vain nauraa ja nauttia tästä huikeasta esityksestä. Esitykset la klo 17 & 20 Liput toimituskuluineen 31,50 / 27,50 Ikäraja 15 v Pyhä Kolminaisuus Vuoden suurin ja hauskin pikkujoulu stand up -show, jossa Suomen eturivin Stand up -koomikot tarjoilevat unohtumattoman spektaakkelin, jota et voi missata. Tänä vuonna Pyhä kolminaisuus on täynnä käsinkosketeltavaa energiaa ja vatsalihaksiasi koetellaan oikein urakalla. Mukana aiemmiltakin vuosilta tuttu suosikkinaurattaja Niko Kivelä. Nikon seuraksi tähän trioon liittyy viime vuoden Naurun Tasapaino -kilpailun finalisti Jussi Simola, tuo duracell pupun energialla varustettu Forssan lahja maailmalle. Kolmantena, muttei vähäisimpänä mukaan hyppää huikean hauska ja ihanan sympaattinen koomikkokonkari Mika Eirtovaara! Naurua, vauhtia ja yllättäviä tilanteita ei tästä pikkujoulushowsta ei puutu, kun kukin vuorollaan tarttuu ohjaksiin ja ohjaa yleisönsä tilanteisiin, jossa et voi muuta kuin nauraa. Esitykset pe klo 18 & 21 Liput toimituskuluineen 31,50 / 27,50 Ikäraja 16 v 11

12 Muut esitykset Sofi Oksanen NORMA Syksyn 2015 tapaus: uuden romaanin julkistusjuhla Tule tutustumaan Norma Rossin ihmeelliseen elämään vääryyden, varkauden ja viekkauden maailmassa. Illan seremoniamestarina Minna Kivelä, haastattelijana Pekka Haavisto, esiintyjinä mm. burleskiryhmä The Itty-Bitty Tease Cabaret. Lipun hinta sisältää Sofi Oksasen signeeratun uutuusromaanin NORMA, lasin kuohuvaa, eteispalvelumaksun ja ainutlaatuisen lavaohjelman. Huom! Julkistusjuhlaan osallistuvat saavat uuden kirjan päivää ennen sen virallista ilmestymistä. Kannattaa siis tulla ajoissa - ovet avautuvat klo Tilaisuuden kesto noin 75 min, ei väliaikaa. Esitys ke klo 19 Liput toimituskuluineen 39 #normaross sofioksanen.fi sofioksanen.com 12

13 Draama KAIKKI ÄITINI, kaikki tyttäreni Kodin Kuvalehden lukijoiden kokemuksiin pohjautuva yleisömenestys on lämmin, hauska, viiltävä ja pirullinen esitys äitien ja tyttärien välisestä suhteesta. Vaikka arki on täynnä hulvattomia sattumia ja äkkipikaisia yhteenottoja, esitys kuvaa kauniisti perhesiteiden vahvuutta. Tästä tarinasta löydät tilanteita, joita olet kokenut tai tulet vielä kokemaan! Vuonna 2013 ensi-iltansa saanutta näytelmää on esitetty jo yli sata kertaa. Katsojapalautteet ovat ylistäneet esitystä syvälliseksi ja hauskaksi. Tule seuraamaan mitä tapahtuu, kun erilaiset äidit ottavat valokeilan omakseen! Esityksen tähtinä: Miitta Sorvali, Sanna Stellan ja Pirjo Heikkilä, ohjaus: Petteri Summanen, käsikirjoitus ja dramatisointi ovat Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta Sanna Stellan, Anna Krogerus ja työryhmä, tuotanto: Komediateatteri Arena. Esityksen kesto 2 h 30 min väliaikoineen. Esitykset Liput toimituskuluineen 35 / 32 Tätä showta kannattaa tuoda äijätkin katsomaan. Aamulehti Markus Määttänen 13

14 Musiikki Billie Holiday & Frank Sinatra 100 vuotta Billie Holiday syntyi heinäkuussa ja Frank Sinatra joulukuussa 1915 on siis 100-vuotissyntymäpäiväjuhlien aika. Näiden kahden ikoniksi nousseen laulajan merkitys musiikin kehitykselle on kiistaton: vaikka kummankin elämään mahtui sekä huikeaa suosiota että vaikeampia jaksoja, harvassa ovat ne jazzlaulajat, jotka eivät olisi saaneet vaikutteita heiltä. Tammikuussa ensi-iltansa saanut ja silloin heti loppuunmyyty konsertti saapuu Aleksanterin teatteriin. Konsertissa kuullaan enimmäkseen tuttuja, jazzahtavia sävelmiä unohtamatta kuitenkaan melodioita Billien ja Frankie Boyn viihteellisemmästä ohjelmistosta. Esiintyjät: Anastasia Trizna ja Kari Fall laulu, Jarmo Rouvinen tenorisaksofoni, Valeri Nikitin piano, Pekka Sarmanto kontrabasso, Pekka Sarras rummut. Konsertin kesto noin 2 h väliaikoineen. Konsertti la klo 19 Liput toimituskuluineen 27,50 / 23,50 Early Bird liput toimituskuluineen 23,50 / 19,50 (10.9. mennessä) 14

15 Komedia Luolamies Vuodesta 2005 yleisöä naurattanut ja itkettänyt Luolamies-monologi palaa ohjelmistoon Kestosuosikki Luolamies palaa naurattamaan ja itkettämään Aleksanterin teatteriin. Yhdysvaltalaisen Rob Beckerin käsikirjoittama esitys on stand up komiikkaa parhaimmillaan. Se herättää oivalluksia tyypillisistä parisuhteista, ja on hellyttävä tutkimusmatka miehen ja naisen sielunmaailmaan. Luolamies sai ensi-iltansa San Franciscossa vuonna 1991, ja sitä on esitetty Broadwaylla yli 800 kertaa. Näytelmän on suomentanut ja ohjannut näyttelijä Ville Virtanen. Tämän esityksen pääosassa nähdään ilmiömäinen näyttelijä Martti Suosalo. Luolamiestä on esitetty täysille saleille ympäri maata, ja se on kerännyt yli katsojaa muun muassa Helsingissä, Turussa ja Oulussa. Sopii katsottavaksi yksin ja yhdessä, parisuhteellisena ja -suhteetta, ja vaikka pariin kertaan. Hyvää mieltä ja ajatuksia meitä kaikkia koskettavasta aiheesta! Esityksen kesto noin 2 h 20 min väliaikoineen. Esitykset Liput toimituskuluineen 35 / 32 15

16 Musiikki Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani Käpälikkö Yhtyeen uusimman Käpälikkö-albumin myötä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on laajentanut kuulijakuntaansa edelleen. Yleisö on kaiken ikäistä, keikkapaikat vaihtelevat konserttisaleista hikisiin klubeihin. Käpälikkö-konserttisalikiertue oli viime vuonna suuri menestys. Yhtye soitti 23 täyden salin konserttia. Moni paikka jäi silti väliin ja nyt on aika korjata tilanne. Lokakuussa 2015 tiiviin keikkakesän jälkeen on jälleen konserttisalikiertueen aika. Konserttisaleissa yhtye venyy herkästä ja pienestä ilmaisusta isompaan rymistelyyn. Valon pisaroita, Unkarinsyreenit, Lohtu, Ystävänpäivä, Eloon, Hymyilevä Apollo ja Pyyteetön rakkaus... Laulut kuljettavat tarinoita, joita kuullaan yhtyeen kaikilta neljältä levyltä. Konsertit 16. & Liput toimituskuluineen 34,

17 Musiikki Club 27 Viimeinen konsertti Legendaarinen Club 27 herää henkiin! Popmusiikin legendat heräävät eloon Aleksanterin teatterissa syksyllä Räiskyvä musiikkishow Club 27 on ylistys historian tunnetuimmille solisteille. Heille, jotka menehtyivät 27-vuotiaina, mutta jättivät jälkeensä kuolemattomia kappaleita. Maailmantähtien viimeisellä keikalla kuullaan Kurt Cobainin, Janis Joplinin, Jim Morrisonin, Jimi Hendrixin, Amy Winehousen ja Brian Jonesin huikeimmat hitit. Esitystä tähdittävät suomalaiset huippumuusikot Marika Krook, Jussi Turunen, Juho Pitkänen, Juha-Pekka Leppäluoto sekä Patrik Eriksson, joita säestää energinen livebändi. Konsertin ohjauksesta ja suunnittelusta vastaa Oskari Katajisto. Club 27 on kattaus unohtumattomia hittejä ja tarinoita niiden taustalla. Varmista paikkasi legendojen viimeisellä keikalla. Show ssa, jossa musiikki ei koskaan kuole. Esityksen kesto noin 2 h 15 min väliakoineen. Esitykset Liput toimituskuluineen 38 / 34 Pikkujouluporukat, ryhmät, seurueet! Tiedustelkaa Show & Dinner - paketteja teatterin lipunmyynnistä. 17

18 Tanssi A TRIBUTE TO THE ART OF FOOTBALL Jo Strømgren Kompani (Norja) Viimein myös Suomessa! Norjalaiskoreografi Jo Strømgrenin yli 30 maata valloittaneessa tanssihitissä paneudutaan jalkapallon syvimpään estetiikkaan. Maailmalla lukuisia palkintoja niittänyt klassikko on saanut sekä vannoutuneet jalkapallo- että tanssifanit vaihtamaan puoltaan! Teos tarjoaa samalla raa an fyysisyyden ja absurdin huumorin sävyttämän näkökulman nykyihmisen pakkomielteisiin. Nokkelia temppuja on paljon ja ne ovat vastustamattomia, mutta koreografi on myös mestari luomaan kekseliästä liikettä ja kauniita tuokiokuvia. - Le Figaro (Ranska) Teos on julkean ylenpalttinen ylistys tanssia ja jalkapalloa yhdistävälle fyysiselle elämänilolle - The Times (Iso-Britannia) Esityksen kesto n. 50 min. Yleisökeskustelut esitysten jälkeen. Aleksanteri tanssii -yhteisalennus 2 esitystä -15% 3 esitystä -20% Tuotanto Tero Saarinen Company yhteistyössä Aleksanterin teatterin kanssa. Esitykset 23. & klo 19 Liput toimituskuluineen 36 / 27 / 17 18

19 Tanssi CARL KNIF COMPANY Friends of Dymphna RED Persoonallinen tanssija ja nouseva koreografilupaus Carl Knif käsittelee teoksissaan syviä ja henkilökohtaisia aiheita pelottomasti, mutta runollisen herkkäviritteisesti. Uutuusteos Friends of Dymphna tuo oopperamaisella käsittelytavalla esiin masennuksen monet kasvot. Omakohtainen sooloteos RED on yksi viime aikojen ehdottomia tanssitapauksia. Knifin monikudoksinen koreografia pitää katsojan tiukasti otteessaan. - Kaleva (Friends of Dymphna) RED on tekstin, kehon ja niiden yhteisen soinnin surumielinen juhla. - Sirkus, Teatteri ja Tanssi Esityksen kesto noin 1 h 45 min väliaikoineen. Yleisökeskustelut esitysten jälkeen. Esitykset 27. & klo 19 Liput toimituskuluineen 28 / 23 / 16 19

20 Tanssi PORI DANCE COMPANY Maailman laidalta Pori Dance Company palaa Aleksanterin teatteriin taiteellisten johtajien vahvalla yhteisillalla! Mikko Lampisen Havaintoja Maasta nostaa esiin ajankohtaisia kysymyksiä audiovisuaalisen toteutuksen antaessa Maalle sen maagisen äänen. Riku Lehtopolun ARK puolestaan on saanut inspiraationsa erilaisista hyvinvointiharjoitteista, joilla ihmiset tavoittelevat onnellisempaa elämää ahtaaksi ja yhä nopeammaksi käyvässä maailmassa. Lampisen ja Lehtopolun hienot koreografiat Havaintoja Maasta ja ARK käsittelevät kumpikin kriittisesti ja oivaltavasti ihmiskunnan nykytilaa. - Satakunnan Kansa Tanssijoiden taito, ilmaisuvoima ja keskinäinen dynamiikka on huikea. - Turun Sanomat Esityksen kesto noin 1 h 45 min väliaikoineen. Yleisökeskustelut esitysten jälkeen. Aleksanteri tanssii -yhteisalennus 2 esitystä -15% 3 esitystä -20% Esitykset 30. & klo 19 Liput toimituskuluineen 32 / 25 / 16 20

21 Musiikki Säveltäjäportretteja n:o 9 SCHH! eli IHANA OLENTO Esitys on tragikoominen spektaakkeli ihmisistä ja poissaolevasta suomalaisesta Jumalasta hellän ironinen muotokuva egoistista vuonna Kylläpä Jean Sibelius olikin suomalainen: täynnä itseihailua ja itsehalveksuntaa, kuoleman ounastelua ja haltioitumista, seurallisuutta ja ihmispelkoa, aina kriisissä, aina haavoittumaton, iäti katuva syntinen, joka silti oli aina mielestään ihana. Hän on moderni hahmo kuin todellisuutta pakeneva nettiihminen, kuvitellun maailman kuningas. Hänenlaisiaanhan meidän tulisi nyt olla, luovuusdynamoja, vientituotteita. Myös 150-vuotiaana Sibba on uuvuttavuuteen asti läsnä, vaikkei kukaan ihan arvaa, mitä hän tahtoo ja onko hän aidosti paikalla. Avanti! päästää aran mestarin piiloon omasta muotokuvastaan. Vaan miltä tuntuu muista asua talossa, jonka yhdessä huoneessa aina vain tapahtuu jotain mystisen ainutlaatuista? Taiteen sfäärien reunoilla banaali elämä jatkuu, ja Suurmiehen tilalla kuvassa on kolme naista, hipihiljaa, pöytää kattaen, kärpästä hyssytellen, odottaen Jotakin kuin Beckettin kuulut kulkurit Godot ta. Mukana seikkailevat, kuin aaveet, Avanti:n monet kokoonpanot soittaen odotettuja ja odottamattomia. Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Siltanen. Esitykset Liput toimituskuluineen 30 / 20 21

22 Pikkujouluporukat, ryhmät, seurueet! Tiedustelkaa Show & Dinner - paketteja teatterin lipunmyynnistä. Komedia Stockmann yard Herkullinen komedia Pohjoismaiden suurimmasta tavaratalosta! Helsingin tavaratalon ehkä vähiten tunnettu mutta varmasti mielettömin osasto on legendaarinen Stockmann Yard. Etsiväosasto, joka tietää, mitä Suomen ainoassa luksustavaratalossa todella tapahtuu. Kuuluisan kellon alla on nimittäin tehty paljon muutakin kuin tavattu, ja neljännen kerroksen kalaaltaassa uitettu muutakin kuin karppeja. Aito ja oikea Stockmann Yardin etsivä Antto Terras on käsikirjoittanut herkullisen tositapahtumiin perustuvan komedian mehukkaimmista paljastuksista vuosien varrelta. Kuka teki mitä, missä ja milloin ja kenen kanssa? Tämän tavaratalon ovista ovat kulkeneet lukuisat huorin-ja väärintekijät, ja kuten asiaan kuuluu, nämä rikollisetkin ovat laadukkaampia ja erikoisempia kuin muualla. Luvassa on vinksahtaneita muistelmia aidoista tapauksista, sirkustunnelmaa, romantiikkaa ja eläimellisiä hahmoja. Kesällä 2015 Turussa ensi-iltansa saanut Stockmann Yard on kuin tavaratalo itse - tilannekomedia, jossa on farssin piirteitä, oopperan mahtipontisuutta sekä baletin siroutta! Esityksen kesto noin 2 h väliaikoineen. Ohjaus Liisa Mustonen, dramatisointi Virpi Haatainen, käsikirjoitus Antto Terras, pukusuunnittelu Anniina Kuula, maskeeraus Minna Pilvinen, rooleissa Teemu Aromaa, Kalle Lamberg ja Elina Hietala, tuotanto Linnateatteri. Esitykset Liput toimituskuluineen 34 / 31 22

23 Musiikki We Jazz 2015 We Jazz -avajaiskonsertti tuo huippujazzin Aleksanterin teatteriin We Jazz järjestää joulukuussa viikon mittaisen kovatasoisen jazztapahtuman Helsingissä. Järjestyksessään kolmas We Jazz -viikko jatkaa aiempien vuosien seikkailullista linjaa esitellen parasta jazzia mielenkiintoisessa ympäristössä eri puolilla Helsinkiä. We Jazz 2015 tuo esiintymislavoille genren kotimaiset tähdet kansainvälisillä huippunimilä maustettuna. Jazzista päästään nauttimaan Aleksanterin teatterissa maanantaina 7. joulukuuta We Jazz -avajaiskonsertin merkeissä. Tapahtuman koko ohjelmisto ja lipunmyyntitiedot julkaistaan syyskuussa 2015, seuraa ilmoittelua osoitteissa ja Aiemmista We Jazz -tapahtumista sanottua: Sekä tapahtuman musiikki että järjestelyt olivat huippuluokkaa. Jan-Erik Holmberg, Hufvudstadsbladet We Jazz koukuttaa. Harri Uusitorppa, Helsingin Sanomat Konsertin kesto noin 2 h 30 min väliaikoineen. Konsertti ma klo

24 Musiikki Irina Björklund Ah quelle belle soirée! Oi mikä ihana ilta! ce soir tout peut arriver voi tapahtua mitä vaan. Irina Björklundin kiitosta niittänyt käännöslevy La vie est une fête (Elämä on juhla) saa jatkoa! Tällä kertaa Irina matkasi New Orleansin sydämeen ranskankielen sikäläisiä juuria etsimään. Siellä paikalliset muusikot taltioivat heille tuntemattomia kansallisaarteitamme J. Karjalaisen lisäksi mm. Tuomari Nurmion, Kaj Chydeniuksen, Erinin, Hectorin, Jenni Vartiaisen, Rauno Lehtisen, Pepe Willbergin sekä Jukka-Pojankin sävellykset. Mitä vaan voi todella tapahtua, kun Suomen saleihin päästetään Björklundin 7-henkinen yhtye: Markus Nordenstreng (kitara), Janne Lappalainen (puhaltimet), Kukka Lehto (viulu), Tero Pennanen (koskettimet), Janne Haavisto (rummut) ja Mikko Mäkelä (basso). Koko Suomen kattava konserttisalikiertua alkaa Hämeenlinnasta ja päättyy Helsinkiin. Konsertin kesto noin 2 h väliaikoineen. Konsertit 9. & Liput toimituskuluineen 32,

25 Minun teatterini on palsta, jossa Aleksanterin teatterissa vuosia työskennelleet tai muuten vierailleet henkilöt kertovat suhteestaan historialliseen teatteri- ja oopperataloon. MINUN TEATTERINI Alpo Aaltokoski, tanssija & koreografi Ensimmäinen kosketukseni tähän taloon oli television välityksellä luvulla, kun näin oopperan esityksiä. Vuodesta 1982 näin esityksiä livenä, kun muutin pysyvästi Helsinkiin. Tanssi-ihmiselle talolla oli tuolloin suuri rooli olihan se ainoa paikka nähdä niin klassista kuin modernia tanssia. Opiskellessani tanssinopettajaksi vuona 1986, tulin taloon ensimmäisen kerran henkilökunnan ovesta. Seurasin balettitunteja ja näin mm. Minna Tervamäen treenaamassa. Lavalle pääsin 90-luvulla Elina-oopperassa. Oli huikeaa päästä mukaan isoon produktioon ja nähdä miten talo toimii. Mentyäni ensimmäisen kerran mukaan tanssin ammattilaistunnille, en vielä tiennyt, että jokaisella on tangolla oma paikkansa. Päädyin Ulrika Hallbergin viereen, josta minut kyllä sitten ystävällisesti ohjattiin muualle. En olisi siinä vauhdissa mukana pysynytkään. Oma koreografia valmistui tälle lavelle vuonna 1997 ja kaikkiaan omia ensi-iltoja on ollut jo seitsemän. Suhde tähän taloon on muuttunut vuosien saatossa. Talo oli mielikuvissa ensin mystinen, ylevä, glamoröösi ja kun sitten itse pääsi lavan puolelle, piti opetella talon käytöstapoja, puhuttelua ja ihan erilaista maailmaa. Ankara duuni, mitä kaiken takana on, kun teet omaa teosta, harjoittelet, näyttämö on käytössäsi ja suhde on taas erilainen. Ja luonnollisesti käyn nykyisin myös enemmän katsomassa teatteria. Jos ilta on jo varattu, saatan päivällä istua hetken sound checkissä tai läpimenossa. Aleksanterin teatterin tarjonta on monipuolistanut omaa kulttuurinkulutusta ja muutenkin laajentanut verkostojani. Lopulta sain tänne oman toimiston ja nyt alkava residenssikausi muuttaa jälleen suhdetta. Nyt on kotipesä, en vaella enää vallattomana nomadina. On myös hirveän tärkeää, että on osa pidempää traditiota tässä ajassa. Oma tekeminen kiinnittyy pitempään kaareen ja itse on osa tanssin jatkumoa. Se on hieno tunne. 25

26 Muut esitykset Ohjelmistossa myös Konsulikunnan vuosijuhla kutsuvieraille 24. & Museoalan teemapäivät To Suomalais-venäläisen koulun 60-vuotisjuhlamatinea kutsuvieraille Tero Saarinen Company & Apollon yhteiskoulu Yhteistyö Malminkartanossa sijaitsevan Apollon yhteiskoulun kanssa huipentuu teatterin lavalla. Ma NääsPeksi Tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden interaktiivinen viihdenäytelmä saapuu pääkaupungin sydämeen Tanssikeskus Footlightin oppilasnäytös 26

27 ALEXANDER THEATRE - In the heart of Helsinki and in Helsinki s heart. We are proud that Alexander Theatre is - and has been - a centre of Helsinki s cultural life for already 135 years! Ticket sales & address Aleksanterin teatteri, Bulevardi 23-27, Helsinki, +358 (0) Tickets also from Lippupalvelu, tel (1,98 / min + pvm), 8am till 9pm More information: MUSIC 5.8. C-Jam. Crazy Cellos collective. Four rokking cellists from Estonia The Legend Of The White Snake. Northern Kunqu Opera Theatre One of the most popular a capella ensembles in whole Scandinavia Billie Holiday & Frank Sinatra: 100-years anniversary tribute concert. Espoo Jazz Trio, feat. Anastasia Trizna (vocals), Kari Fall (vocals) & Jarmo Rouvinen (tenor sax.) Käpälikkö. Сoncert presenting an album by Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani Club 27. The Last Concert. Legendary rock-starts back on stage! Schh! Eli ihana olento. Tragicomic concert about Jean Sibelius. With the Avanti! orchestra We Jazz Concert of the annual Jazz Festival Irina Björklund with her album La vie est une fête (French Pop). DANCE Alexander dances: contemporary dance performances from Finland and also Norway Alpo Aaltokoski Company: Okon Fuoko - Näe minut Jo Strømgren Kompani (Norway): A Tribute To The Art Of Football Carl Knif Company: double-bill evening Friends of Dymphna RED Pori Dance Company: double-bill evening Observations of the Earth ARK. OTHER Countess Amalie s Drama Tours. Based on theatre s history. In English only upon booking. Programme briefly in English Коротко по-русски АЛЕКСАНДРОВСКИЙ ТЕАТР - театр в сердце Хельсинки. Мы гордимся тем, что Александровский театр вот уже 135 лет является центром культурной жизни Хельсинки. Местоположение и билеты Александровский театр, Булеварди 23-27, Хельсинки, +358 (0) Билеты также доступны на Lippupalvelu, тел (1,98 / мин + цена местного соединения), с 8.00 до Подробная информация на сайте и в группах на (на финском) и (на русском). МУЗЫКА 5.8. C-Jam. Четыре эстонских виолончелиста Сумасшедшие виолончели Легенда белой змеи. Театр китайской северной оперы Кунку Один из самых популярных в Скандинавии а капельных ансамблей Billie Holiday & Frank Sinatra: 100-летнему юбилею посвящается! Эспоо Джаз Трио и Анастасия Тризна (вокал), Кари Фалл (вокал) и Ярмо Роувинен (саксофон) Käpälikkö. Концерт-презентация альбома Tuure Kilpeläinen и Kaihon Karavaani Club 27. Последний концерт. Ушедшие рок легенды вновь выйдут на сцену! Schh! Eli ihana olento. Трагикомичный концерт о Жане Сибелиусе. Оркестр Avanti! We Jazz Концерт в рамках джазового фестиваля Irina Björklund. Концерт-презентация альбома La vie est une fête (французский поп). ТАНЕЦ Aleksanteri tanssii: Спектакли современного танца из Финляндии, а так же Норвегии Alpo Aaltokoski Company: Okon Fuoko - Näe minut Jo Strømgren Kompani (Норвегия): A Tribute To The Art Of Football Carl Knif Company: два спектакля за вечер Friends of Dymphna и RED Pori Dance Company: два спектакля за вечер Observations of the Earth и ARK. ДРУГОЕ Графиня Амалия - спектакль-экскурсия. Жена основателя театра - прекрасная Амалия, покажет гостям закулисье театра, расскажет о его истории и о тайнах своей удивительной жизни. 30.8, и в 12:30 - на русском языке. 27

28 28 LUONNOLLISESTI HERKULLINEN Palkinto, palauttaja vai piristäjä? Me tarjoamme laadukkaat välipalat - sinä päätät tyylin. Löydä lisää some-kanavistamme: pulsnutrition PULS Nutrition LISÄÄ VIRETTÄ TYÖPÄIVÄÄN. etera. /tyovire OTA YHTEYTTÄ Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Asiakaspalvelu puh (arkisin klo 816) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@etera..

29 LIPUNMYYNTI Lipunmyynti puh. (09) Ma pe klo 9 18, la su Katso poikkeusaukioloajat osoitteesta: Hyvä tietää R-kioskin lipunmyynti R-kioskista voit noutaa ennakkoon varaamasi liput, joista sinulla on varausnumero. Varausta ei voi muokata R-kioskilla. Osta lahjaksi elämys! Tiedustele lahjakorttia lipunmyynnistämme Bulevardi 23 27, Helsinki. Sisäänkäynti Bulevardin puolelta. Päälippukassa (sisäänkäynti Albertinkadun puolelta) on auki aina tuntia ennen esitystä. Saavuthan esityksiin hyvissä ajoin. Vaatesäilytysmaksu 2,50. Voit maksaa naulakkomaksun myös matkapuhelimellasi. Soita numeroon Puhelun hinta 3,58 + mpm. Saat kuitin tekstiviestillä. Näytä viesti vaatesäilytyksessä. Maksuvälineet Molemmissa myyntipisteissä käyvät käteinen, pankkikortti, Visa, Visa Electron sekä Master Card. Arvosetelit Otamme vastaan yleisimpien arvosetelitoimijoiden seteleitä. Lisätietoa: Lahjakortti Lahjakortin summan voit määritellä itse. Tiedustele korttia lipunmyynnistämme puhelimitse puh. (09) tai käymällä paikan päällä. Lippupalvelun lipunmyynti Aleksanterin teatterin lippuja myydään myös Lippupalvelun kaikissa toimipaikoissa sekä Puhelinpalvelu: (1,98 /min+pvm) tai (6,84 /puhelu+pvm) Auki ma-la 8-21, su ja pyhäisin KULKUYHTEYDET Bulevardi 23 27, Helsinki. Raitiovaunu 6, bussit 14, 17, 18 ja 20. PYSÄKÖINTI Teatterin piha-alueella sijaitsee maksullisia pysäköintipaikkoja. Lisää pysäköintipaikkoja myös Bulevardin varrella sekä Hietalahden torilla. RAVINTOLAPALVELUT JA VÄLIAIKAMYYNTI Suomen teatteriravintolat Aleksanterin teatterin lämpiö Ennakkotilaukset väliajalle sekä muut tiedustelut: puh ravintola@aleksanterinteatteri.fi, LÖYTÖTAVARATIEDUSTELUT Suomen löytötavarapiste puh (1,67 +pvm) Löytötavaratoimisto H.T.P Valvonta Oy Toimisto Narinkka 3, Kampin keskus TEATTERIN TILAVUOKRAUS Teatterisali, Tsaarin sviitti, lämpiö: simo.jokinen@aleksanterinteatteri.fi HARJOITUSSALIVUOKRAUS tilavuokraus@aleksanterinteatteri.fi, puh. (050) (ma-pe 10-15) 29

30 kalenteri ELOKUU Ke 5.8. Ti Ke Pe La La Su Su Su SYYSKUU Ke 2.9. To 3.9. Pe 4.9. La 5.9. La 5.9. Su 6.9. Ke 9.9. Pe La La La La Ti To Pe La La :00 11:00 12:30 16:00 14:00 14:00 12:00 14:00 17:00 20:00 11:00 14:00 C-Jam The Legend of The White Snake The Legend of The White Snake Okon Fuoko - Näe minut Okon Fuoko - Näe minut Okon Fuoko - Näe minut Amalien draamakierros Suomeksi Amalien draamakierros Venäjäksi Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Okon Fuoko - Näe minut Okon Fuoko - Näe minut Uusioperh(s)e Helsinki Comedy Festival Hopeinen lusikka - Lastenooppera Hopeinen lusikka - Lastenooppera Helsinki Comedy Festival Helsinki Comedy Festival Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Amalien draamakierros Suomeksi La Su Ti Ti Ti Ke To Pe La La Su Ke LOKAKUU To Pe La La To Pe La Su Su Su Ke To Pe La Su :00 10:00 12:00 18:00 17:00 20:00 16:00 14:00 15:00 11:00 12:30 16:00 16:00 Hopeinen lusikka - Lastenooppera Koululaisnäytös Hopeinen lusikka - Lastenooppera Koululaisnäytös Hopeinen lusikka - Lastenooppera Sofi Oksanen - Norma Museoalan teemapäivät Museoalan teemapäivät Ismo Leikola Ismo Leikola Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Drom Ry Uusioperh(s)e Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Billie Holiday ja Frank Sinatra Amalien draamakierros Suomeksi Amalien draamakierros Venäjäksi Luolamies Koit Toome Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Tuure Kilpeläinen Tuure Kilpeläinen Kaikki äitini, kaikki tyttäreni 30

31 SYKSY 2015 Pe La Ti Ke Pe La A Tribute to the Art of Football A Tribute to the Art of Football Carl Knif Company - Friends of Dymphna RED Carl Knif Company - Friends of Dymphna RED Pori Dance Company - Maailman laidalta Pori Dance Company - Maailman laidalta Ti Ke To Pe La Su :00 Yksityistilaisuus Club 27 Club 27 Club 27 Club 27 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni MARRASKUU Ti Ke To Pe La Su Su Su To Pe Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su Ma :00 12:30 16:00 18:00 21:00 16:00 16:00 Yksityistilaisuus Luolamies Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Club 27 Club 27 Amalien draamakierros Suomeksi Amalien draamakierros Venäjäksi Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Schh! Eli ihana olento Stand up - Pyhä kolminaisuus Stand up - Pyhä kolminaisuus Schh! Eli ihana olento Schh! Eli ihana olento Yksityistilaisuus Yksityistilaisuus Uusioperh(s)e Stockmann Yard Stockmann Yard Stockmann Yard Kaikki äitini, kaikki tyttäreni NääsPeksi JOULUKUU Ti To Pe La Ma Ti Ke To Pe La La La Su Ti Ke To Pe La Su :00 14:00 14:00 Luolamies Uusioperh(s)e Club 27 Club 27 We Jazz 2015 Kaikki äitini, kaikki tyttäreni Irina Björklund Irina Björklund Amalien draamakierros Suomeksi Footlight Footlight Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ajantasainen ohjelma osoitteessa: Ohjelmistolisäykset ja muutokset todennäköisiä. 31

32 Nautinnollisia teatterihetkiä Tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon Tilaukset arkisin klo 12-16, esityspäivinä klo 18 saakka. Lauantai- ja sunnuntai esitysten varaukset ja tiedustelut perjantaina klo 18 mennessä. puh Vältä jonotus väliajalla, tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon Kyllä, haluan liittyä Aleksanterin teatterin kanta-asiakkaaksi! Kanta-asiakkaana saat ohjelmistolehtemme Aitiopaikan maksutta suoraan kotiisi tai työpaikallesi sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja ulkomaisista vierailuista. Kun ilmoitat sähköpostiosoitteesi, saat viime hetken tarjouksia ja uutisia. Vastaanottaja maksaa postimaksun Kanta-asiakkaaksi liityt lähettämällä täytetyn lomakkeen tai lomakkeen tiedot sähköpostitse osoitteeseen Lomakkeen postimaksu on maksettu puolestasi. Nimi: Yritys tai yhteisö: Osoite: Postinumero ja toimipaikka: Sähköposti: Bulevardin teatteriyhdistys ry Tunnus VASTAUSLÄHETYS Puhelinnumero:

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN

Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Avaa ovi RAVINTOLATEATTERIIN Ohjelmassa naurua ja MAKUNAUTINTOJA Wanha Walimo on vuonna 2008 avattu moderni ravintola- ja kokouskeskus Lahden keskustassa. Yli sata vuotta vanhaan tehdasmiljööseen uudistettu

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin!

Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Sydämellisesti tervetuloa kesäteatteriin! Kesällä 2019 Suomen Kesäteatteri esittää Valkeakoskella musikaalin Ilkka Danny Lipsasen elämästä. Hersyvän huumorin värittämä elämäntarina vie katsojan pitkin

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli

8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli 8. kansainvälinen Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali Imatralla 24. - 28.5.2011 Musiikki Sielun kieli Tiistai 24.5. 9.00 Asemapaikka Nettieläin, Internet Labyrinth nuorisonäytelmä ValoAurinko, Turku,

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

Järjestä erilainen yritystapahtuma

Järjestä erilainen yritystapahtuma Järjestä erilainen yritystapahtuma HAPPY HOUR RESTAURANTS LeBonk Storyville On the Rocks Rymy-Eetu Popkellari Arctic Icebar Hyviä paikkoja hyville juhlille Happy Hour -ravintolat soveltuvat loistavasti

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti kevät 2015 - Programme briefly in English Коротко по-русски

AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti kevät 2015 - Programme briefly in English Коротко по-русски AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti kevät 2015 - Programme briefly in English Коротко по-русски 135 vuotta 30.3.2015 Hyvä lukija, Monenlaiset uutiset maailmalta ovat jälleen yllättäneet meidät. Tai ainakin osan

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

SPORT EVENTS FINLAND OY

SPORT EVENTS FINLAND OY SPORT EVENTS FINLAND OY SPORTS EVENTS FINLAND OY Juha Salonen 040 708 7989 Petri Varis 040 747 7433 ENEMMÄN KUIN OSAAT PYYTÄÄ Suunnittelemme, tuotamme, valvomme ja toteutamme produktioita avaimet käteen

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

Pole Dance & Show 24.5.

Pole Dance & Show 24.5. Pole Dance & Show 24.5. Missä? Ylöjärven urheilutalo, Koulutie 6. Kuinka pääset paikalle? TKL:n pysäkki Matkatie n. 5 min kävelymatkan päässä kilpailupaikasta. Pysäkin linjat: 80, 81 ja 85. Bussi Matkatielle

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri Mitä saisi olla? -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 Mitä saisi olla? -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa,

Lisätiedot

Tiedotus & markkinointi,

Tiedotus & markkinointi, Tiedotus & markkinointi, kiertuetoiminnassa TEKIJÄ: V KOULUTUSJAKSO 30.- 31.1.2012 Kouvolan Teatteri Leena Björkqvist 2012 Ma 30.1.2012 Onnistuneen markkinoinnin peruspilareita kiertuetoiminnassa Klo 12.00-12.10

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tampereen Työväen Teatteri Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tietoa ja kuvia teatterissa toimimisesta Esitys alkaa klo 18.30 Ensimmäinen puoliaika kestää 1 tunnin Väliaika kestää 20 min. Toinen puoliaika

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä

TIME OF MY LIFE MANILLA OHJAUS Sanna Silvennoinen KOREOGRAFIA työryhmä SYKSY 2019 TIME OF MY LIFE Aurinkobaletin tanssiteos Time of My Life on aikamatka vaiherikkaan 1980-luvun tanssilattialle, joka kiehtovasti tempaa katsojat mukaansa kuuman tanssin pyörteisiin. Uutuusteos

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.:

2/2006. Koululehti. mikki-dvd:t. Kuva Juha Hyvärinen. Tässä lehdessä mm.: Koululehti 2/2006 Kuva Juha Hyvärinen Tässä lehdessä mm.: Käykää netissä antamassa palautetta Lomalle Topelius-projekti alkaa Uusia opettajia u mikki-dvd:t mikki-dvd:t Keskitalven terveisiä Eput ilmoitettiin

Lisätiedot

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ TORNIOSSA Tästä esitteestä saat tietoa kulttuuritapahtumista, festivaaleista ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksista Torniossa kesällä 2015 MUUTOKSET MAHDOLLISIA KESÄTAPAHTUMAT

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET 2.1.2018 TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2007 (Kokkola) Marko Isolehto kitara Kari Pulkkinen kitara ja laulu Jouko Suonvieri rummut Jouni Rieskaniemi laulu Timo Lehtimäki basso ja laulu TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2008

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen

Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Katsaus kulttuurialan asiakkuuksiin Lippupiste Oy 7.10.2009 Olli Saarinen Esityksen agenda Lipunmyynnin kehitys, tammi-syyskuut 2007-2009 2009 Vertailussa mukana ne teatterit ja konsertinjärjestäjät jotka

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Vuoden 2017 tapahtumia

Vuoden 2017 tapahtumia Vuoden 2017 tapahtumia 18.11. Coppélia-baletti, Tampere-talo 18 Sitovat tilaukset viimeistään 24.9. 19.11. Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa, Komediateatteri 16 Sitovat tilaukset viimeistään 18.10.

Lisätiedot

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA

ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA ÄÄNTÄ JA LIIKETTÄ, RUMAA JA KAUNISTA, RUJOA JA SULOISTA PÖRINÄÄ JA PÖHINÄÄ taivuttaa Rollon monipuoliset esiintyjät mielikuvituksellisiin suorituksiin. Lavalla nähdään ja kuullaan mm. jumppapalloja, maihinnousukenkiä

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Muistiinpanoja. connaisseur card, pl 51, 02701 kauniainen. puh: (09) 2319 3848. e-mail: asiakaspalvelu@ccard.fi www.ccard.fi

Muistiinpanoja. connaisseur card, pl 51, 02701 kauniainen. puh: (09) 2319 3848. e-mail: asiakaspalvelu@ccard.fi www.ccard.fi Muistiinpanoja Olen tilannut: Toimituspäivä: Korttinumeroni: Tärkeätä tietoa toimituksestasi Toimitusvaihtoehto 1 Itellan pakettipalvelu toimittaa lahjasi suoraan valittuun osoitteeseen klo 08.00-16.00.

Lisätiedot

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön 27.11.2014 Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen Taide ja kulttuuri tukevat monin tavoin ihmisten hyvinvointia. Taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy 2014 -

AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy 2014 - The International Theatre in Helsinki AITIOPAIKKA - Ohjelmistolehti syksy 2014 - Programme briefly in English Коротко по-русски Vierailuja Aleksanterin teatteri on nähnyt ja kuullut vuosien saatossa paljon.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä

ILO- uutiset. Palokan. valloitetaan Turku Gymnaestrada-kenttäohjelmien harjoitukset alkavat marraskuussa. Ensi kesänä Palokan ILO- Palokan ilo, voimistelu ja liikunta ry Uutiskirje Syyskuu 2017 uutiset Klikkaamalla pääset suoraan uutiseen tai nettisivulle Katso lasten ryhmien vapaat paikat Kurssit: Bailamama9Months Pilates

Lisätiedot

Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014

Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014 MEILTÄ PUKINKONTTIIN MONTA AINUTLAATUISTA ELÄMYSTÄ! PERHEEN PIENIMMILLE IKIMUISTOISTA OHJELMAA JOULULOMALLE! Teatteri Siperian uutiskirje joulukuu 2014 Lämmin tervehdys Teatteri Siperialta! Talvi on saapunut

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA.

MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. MIKSEI SE VAAN VOI LOPETTAA? JOS SE RAKASTAA MUA, NIIN MIKSEI SE VAAN LOPETA. Esitys käsittelee alkoholismia ja toimintahäiriöisen perheen dynamiikkaa. Se tuo näkyviin ne tunteet, joita lapsi joutuu piilottelemaan

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut MADS-YHTYE 1975 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu, Veijo Porkola kitara ja laulu, Ari Hylkilä soolokitara, Usko Lintinen rummut, Jaakko Leppäaho kitara SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot