KUOPION VANHUSNEUVOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUOPION VANHUSNEUVOSTO"

Transkriptio

1 KUOPION VANHUSNEUVOSTO

2 Kuopion kaupungin vanhusneuvosto on vanhuspalvelulain edellyttämä 12-jäseninen kunnallinen luottamuselin, jonka kaupunginhallitus valitsee toimikaudekseen. VANHUSNEUVOSTON TEHTÄVÄNÄ ON 1. Edistää ja seurata eri hallinnon aloilla tapahtuvaa toimintaa ikääntyneiden näkökulmasta sekä edistää Kuopion kaupungin ja eläkeläisjärjestöjen välistä yhteistoimintaa 2. Vaikuttaa siihen, että kaupunki kehittäessään yleisiä palveluja huolehtii niiden riittävy ydestä ja soveltuvuudesta myös iäkkäille ihmisille 3. Tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja valmistelussa olevista vanhuksia koskevista asioista 4. Edistää osaltaan vanhuksien, heidän elinolojaan ja heille tarkoitettuja palveluja koskevaa tiedottamista ja tiedonkulkua 5. Valmistella toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä antaa toimintakertomus kaupunginhallitukselle

3 HISTORIAA Kuopion vanhusneuvosto on perustettu vuonna Ensimmäisenä perustaja puheenjohtajana toimi Markku Elonheimo. Tämän jälkeen puheenjohtajina ovat toimineet: Mauno Penttinen v , Kaija Haajanen v , Erik Ongelin v ja Erkki Kukkonen v > Kuopion vanhusneuvosto edelläkävijänä Kuopion vanhusneuvoston on toiminut aktiivisena vaikuttajana koko toimintansa ajan. Vanhusneuvoston jäsenet ovat pitäneet tärkeänä, että heitä aidosti kuullaan. Kuopion vanhusneuvostolla on myös suorat yhteydet eri toimijoihin mm. eläkeläisväestöön, kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon ja kaupungin toimihenkilöjäsenten kautta kaupungin palvelualueisiin. Vanhusneuvoston toiminta on ollut jo aikaisemminkin pitkälti vanhuspalvelulain mukaista toimintaa. Vanhusneuvosto on osallistunut Kuopion kaupungin ohjelmien valmisteluun, antanut lausuntoja ja esityksiä, osallistunut hankkeisiin ja järjestänyt ikäihmisille suunnattuja tapahtumia. Tavoitteena on jatkossa tuoda vanhusneuvostoa vielä vahvemmin esiin niin, että kaupungin eri toimijat ovat tietoisia vanhusneuvoston roolista ja tehtävistä.

4 VANHUSNEUVOSTON HALLINTO, JÄSENET JA TYÖVALIOKUNTA Vanhusneuvostoon kuuluu 12 jäsentä ja kullekin henkilökohtainen varajäsen. Seitsemän jäsentä valitaan kuntavaalin tuloksen mukaisesti puolueiden esittämistä henkilöistä ja viisi eläkeläisjärjestöjen ehdottamista henkilöistä varajäsenineen. Vanhusneuvoston esittelijänä toimii hyvinvoinnin edistämisen johtaja ja sihteerinä Kuopion kaupungin hyvinvointikoordinaattori. Vanhusneuvostolla on työvaliokunta, johon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi yksi vanhusneuvoston nimeämä jäsen ja sihteeri. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella vanhusneuvoston käsiteltäväksi tulevia asioita ja huolehtia vanhusneuvoston antamista tehtävistä.

5 VARSINAINEN JÄSEN Kukkonen Erkki, puheenjohtaja, rehtori, eläkkeellä Rypysuontie 50c13, Kuopio puh , Kaakinen Rauni, FM, varapuheenjohtaja Hiihtäjäntie 3 B 23, Kuopio puh , rauni.kaakinen@dnainternet.net Eskelinen Jorma, eläkeläinen Maljakaskuja 6, Kuopio puh , jorma.eskelinen@gmail.com Harju Irja, työterveyshoitaja, eläkkeellä Kalevalankatu 20 A 34, Kuopio puh , irja.harju@kotiposti.net Jauhiainen Jaakko, agrologi, eläkkeellä Ranta-Toivalantie 239, Toivala puh , jaakko.jauhiainen@pp1.inet.fi Joki Kirsti Kaikukatu 29, Kuopio puh , kirsti.joki@gmail.com Kääriäinen Ella, kampaaja, herastuomari Puijonkatu 12 A 17, Kuopio puh Lappalainen Risto, myyntipäällikkö, eläkkeellä Puijonkatu 27 A 46, Kuopio puh , olgajaristo@gmail.com Ohvo Pirkko, opetusneuvos Kuopionlahdenkatu 16 B 68, Kuopio puh , pirkkoo@yahoo.com Pulkkinen Leena, perushoitaja, eläkkeellä Untamonkatu 12 B 8, Kuopio puh , leenapulkkinen1@gmail.com Säynevirta Matti, DI Myllykatu 6 A 15, Kuopio puh , matti.leena@luukku.com Tsutsunen Raija Paloahontie 1 F 21, Kuopio puh , raija.tsutsunen@pp.inet.fi Pirttimäki Säde, sihteeri, hyvinvointikoordinaattori Minna Canthin katu 24, 2.krs, KUOPIO, puh , sade.pirttimaki@kuopio.fi Norja Heli, esittelijä, hyvinvoinnin edistämisen johtaja Minna Canthin katu 24, 2. krs KUOPIO, , heli.norja@kuopio.fi

6 HENKILÖKOHTAINEN VARAJÄSEN Ruokonen Esko, varatuomari Tulliportinkatu 12 A 15, Kuopio puh , resko@pp.inet.fi Halonen Mirja Kuninkaankatu 29 B 38, Kuopio puh , mirja.halonen@netti.fi Lötjönen Hemmo Puijonsarventie 33 B 11, Kuopio puh , heimo.lotjonen@dnainternet.net Ojala Raimo, proviisori Taivaanpankontie 33 E 39, Kuopio puh , raimo.ojala@hotmail.com Puustinen Pentti, eläkkeellä Varisniementie 43, Nilsiä puh , pentti.puustinen@dnainternet.net Hartikainen Irja Tiihottarentie 2 D 13, Kuopio puh Rönkkö Marjatta, terveydenhoitaja, eläkkeellä Suokatu 43 A 14, Kuopio puh , marjatta7@gmail.com Palisalo Erkki, YK-kapteeni, rad. sähk. Ajurinkatu 28 B 32, Kuopio puh , erkki@palisalo.net Piironen Pirkko-Liisa, sairaanhoitaja Ilmarisentie 18 E 40, Kuopio puh , pirkko-liisa.piironen@kuopio.fi Kananen Sylvi, kodinhoitaja, herastuomari Niiralankatu 11 A 3, Kuopio puh , sylvi.kananen@dnainternet.net Jalkanen Seppo Tiilisaarentie 5 A 1, Kuopio puh , jalkaset@gmail.com Ruippo Salme Touvitie 25 D 20, Kuopio puh

Kuopion kaupungin Vanhusneuvoston toimintakertomus vuodelta 2017

Kuopion kaupungin Vanhusneuvoston toimintakertomus vuodelta 2017 Kuopion Toimintakertomus 2017 1(5) Kuopion kaupunginhallitus n toimintakertomus vuodelta 2017 1. Yleistä Kuopion kaupungin vanhusneuvosto on vanhuspalvelulain edellyttämä 12-jäseninen kunnallinen luottamuselin,

Lisätiedot

4 Ikäystävällinen Kuopio ohjelman esittely (LIITE 2-3).

4 Ikäystävällinen Kuopio ohjelman esittely (LIITE 2-3). 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: Ke klo 10.00-12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3krs., 313 neuvotteluhuone. Läsnä: Erkki Kukkonen (pj.), Rauni Kaakinen, Kirsti Joki, Matti Säynevirta, Raija

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, neuvotteluhuone 313 Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin Vanhusneuvoston toimintakertomus vuodelta 2018

Kuopion kaupungin Vanhusneuvoston toimintakertomus vuodelta 2018 Kuopion kaupunki Toimintakertomus 2018 1(5) Kuopion kaupunginhallitus n toimintakertomus vuodelta 2018 1. Yleistä Kuopion kaupungin vanhusneuvosto on vanhuspalvelulain edellyttämä 12-jäseninen kunnallinen

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331 Läsnä: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen,

Lisätiedot

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10-12 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Arja Hietala, Heli Norja (esittelijä),

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Hemmo Lötjönen, Raimo Ojala (varajäsen)

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10 12.30 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 Paikalla: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Hemmo Lötjönen, Irja Harju,

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3krs., 313 neuvotteluhuone.

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3krs., 313 neuvotteluhuone. 1 Kuopion Vanhusneuvoston kokous Aika: klo 10.00-12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3krs., 313 neuvotteluhuone. Läsnä: Erkki Kukkonen, Heli Norja, Jaakko Jauhiainen, Rauni Kaakinen, Kirsti Joki,

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331 1 Kuopion Vanhusneuvoston kokous Aika: 07.04.2016 klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros lautakunnan kokoushuone 331 Paikalla: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Hemmo Lötjönen,

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 12 14.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 Paikalla: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Hemmo Lötjönen, Irja Harju,

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10-12 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Arja Hietala, Erja Jonninen, Heli

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10-13 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen,

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen Tampere Pöytäkirja 1/2019 1 ( 9) Aika 16.04.2019, klo 12:00-14:30 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen puheenjohtajan valinta 2 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

KHALL 81 Hallintojohtaja

KHALL 81 Hallintojohtaja Kaupunginhallitus 81 26.02.2013 Kaupunginhallitus 209 07.05.2013 Kaupunginhallitus 269 25.06.2013 Kaupunginhallitus 328 09.09.2013 Kaupunginhallitus 384 28.10.2013 KUHMON VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANON TÄSMENTÄMINEN

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

Olavi Airaksinen fysiatrian dosentti, ylilääkäri Kuopio. Antti Haapakorva yrittäjä, toimitusjohtaja Kuopio. Jouni Holopainen järjestösihteeri Kuopio

Olavi Airaksinen fysiatrian dosentti, ylilääkäri Kuopio. Antti Haapakorva yrittäjä, toimitusjohtaja Kuopio. Jouni Holopainen järjestösihteeri Kuopio 49 50 51 52 D Pirkko Ahonen iltapäivätoiminnanohjaaja Olavi Airaksinen fysiatrian dosentti, ylilääkäri Harri Auvinen tekniikan tohtori, tutkija Marja Berg radiologi, LT 53 54 55 56 57 Juhani Bogdanow aluejohtaja

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus 2015 1(4) OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Yleistä on vanhuspalvelulakiin (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) perustuva Oulun

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2017 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous Aika tiistaina 24.1.2017 klo 18 18.35 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,

Lisätiedot

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski PÖYTYÄN KUNTA VANHUSNEUVOSTO 24.10.2017 1. Aika: 24.10.2017 klo 9.00 10.00 Paikka: Paikalla: Perusturvakeskus, Turuntie 639, 21870 Riihikoski Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola,

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle

Päivämäärä Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt Kaupunginhallitus , asia jätettiin pöydälle Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 154 Dno Päätöshistoria Tiivistelmä Päivämäärä 22.05.2017 Vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasäännöt 1.6.2017 OUKA/4083/00.02.01/2017 Ote pöytäkirjasta 11/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/ Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Nilsiän kaupunki Pöytäkirja 1/2011 1 Keskusvaalilautakunta Aika 22.03.2011 klo 15:30-16:00 Paikka Nilsiän kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Siun soten -neuvottelukunta Aika 21.06.2017 klo 16:15-18:36 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2009 90 Sivistyslautakunta 15.09.2009 Aika 15.09.2009 klo 18:00-20:22 Paikka Haukkamäen koulu Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 92

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 17.00 alueneuvoston varsinaisten- ja varajäsenten sekä alueseurakunnan työntekijöiden yhteinen jouluruokailu, jonka jälkeen alueneuvoston kokous. PAIKKA

Lisätiedot

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista

15 Kokouksen työjärjestys ja pöytäkirjantarkastajien valinta. 19 Terveiset yhteisöllisen asumisen seminaarista sekä Ikäkoti kuntoon - seminaarista Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (16) Aika 14.03.2017, klo 13:00-15:05 Paikka Lounashuoneen kabinetti, kaupungin virastotalo Käsitellyt asiat 13 Kokouksen avaus 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012. Kaupunginvaltuusto 20.12.2010

LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012. Kaupunginvaltuusto 20.12.2010 LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT 2011-2012 Kaupunginvaltuusto 20.12.2010 KAUPUNGINHALLITUS 2011-2012 Pj. kok. Raassina Sari Raninen Ilkka I vpj. sd. Kaartinen Pekka Pollari Pekka II vpj. vihr. Rytsy Hetti Heinonen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/ /2017 Kaupunginhallitus 269 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 10 05.06.2017 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali 1088/00.00.01.00/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 269 Valmistelija: kansliapäällikkö Irma Nieminen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen

8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen Tampere Pöytäkirja 2/2017 1 (11) Aika 02.11.2017, klo 13:00-15:40 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 8 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta ja läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016

Lisätiedot

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 4/2013

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 4/2013 Pöytäkirja 4/2013 1(4) Oulun kaupungin vanhusneuvoston kokous 4/2013 Aika: ma 10.06.2013 klo 13.00 16.00 Paikka: Oulu 10, Torikatu 10, kokoushuone 142 Läsnä: Antero Juntunen, puheenjohtaja Raimo Kemppainen

Lisätiedot

4 18 Edustajien nimeäminen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja merimieskirkon kokouksiin

4 18 Edustajien nimeäminen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja merimieskirkon kokouksiin JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2017 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi /Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan nimeäminen Kaupunginhallitus 212 12.06.2017 Kaupunginhallitus 298 02.10.2017 Kaupunginhallitus 387 04.12.2017 Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021/Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry:n edustajan

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

4 Näkemyksiä Tampereen toimintamalliuudistuksesta ja taloudesta

4 Näkemyksiä Tampereen toimintamalliuudistuksesta ja taloudesta Tampere Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 16.11.2016, klo 12:00-14:15 Paikka Keskusvirastotalo, valtuustosali, 5. krs Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta 2

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-15:20 Paikka Kaarisairaala, Kabinetti 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 8 13.11.2017 Kuntayhtymän hallitus 27 11.12.2017 30 331/00.00.01.00.00/2017 Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ LAPINLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 56 Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 58 37 Pöytäkirjantarkastajien valinta 59 38 Saman äänimäärän

Lisätiedot

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016 Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 21.11.2017, klo 16:00-18:09 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs Perjantai 12.10.2018 12.00 14.00 Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs läsnä: Tornion Invalidit ry. Raimo Toratti Lapin Näkövammaiset ry., Soile Järvirova Tornion kerho Tornion kaupunginhallitus

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 1 Kuopionnkokous Aika: klo 10 12.00 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.kerros, lautakuntien kokoushuone 331 Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen, Irja

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3

27.2.2013 VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 1/2013 27.2.2013 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN 3 VANH 4 VANH 5 VANH 6 VANH 7 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2015 1 AIKA klo 17.30 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (11) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto

Pöytäkirja 1 (11) Tervon kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto 1 KOKOUSAIKA 7.9.2017 klo 15:02-15:58 KOKOUSPAIKKA Tervon kunnanvirasto, Hallituksen ja lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS ASIAT :t

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ (14 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2018 1 (14 ) Vanhusneuvosto 30.11.2018 AIKA 30.11.2018 klo 10:00-11:45 PAIKKA Mainiokoti Vihtori, Rovankatu 1, 94600 KEMI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 58 Kokouksen avaus 3

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (16 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ (16 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 (16 ) Vanhusneuvosto 08.12.2017 AIKA 08.12.2017 klo 10:00-11:10 PAIKKA Valtakatu 26, 2. krs (Kaupungintalo), kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 43 Kokouksen avaus

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi

Seurakuntatalo, Pappilantie 4, Hankasalmi HANKASALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/11 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikko 16.1.2019 klo 18.00 18.50 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 4, 41520 Hankasalmi Osallistujat Gustafsson Arto, jäsen,

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 19.05 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 1/ ( 15) Vanhusneuvosto Terveiset lautakuntien kokouksista ja vanhusneuvoston esitykset lautakuntiin

Mikkeli Pöytäkirja 1/ ( 15) Vanhusneuvosto Terveiset lautakuntien kokouksista ja vanhusneuvoston esitykset lautakuntiin Mikkeli Pöytäkirja 1/2019 1 ( 15) Aika 25.01.2019, klo 13:00-14:32 Paikka Kaupungin virastotalo, lounashuoneen kabinetti Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuuden, päätösvaltaisuuden ja läsnäolijoiden toteaminen. Todettiin läsnäolijat. Kokous todettiin lailliseksi ja päästövaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuuden, päätösvaltaisuuden ja läsnäolijoiden toteaminen. Todettiin läsnäolijat. Kokous todettiin lailliseksi ja päästövaltaiseksi. 1 Kuopion Vanhusneuvoston kokous Aika: klo 10.00-12.00 Paikka: Valtuusto- ja virastotalo, Suokatu 42, kokoushuone Läsnä: Erkki Kukkonen (pj.), Mirja Halonen, Hemmo Lötjönen, Irja Harju, Jaakko Jauhiainen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 22.1.2015. Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Aika 22.1.2015 kello 18.30 18.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus, Juttilantie 2, 14200 Turenki Läsnä Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli, varajäs. Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Kiukkonen

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola TULOS. MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 30 Parasta 1 1948 Heiskanen Veijo Pohjois-Pohjanmaan piiri alle 70 2 1881 Lindberg Kari Keski-Suomen piiri alle 70 3 1786 Neuvonen Mikko Etelä-Savon piiri alle 70 4 1374 Myyry Pertti

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Standings. Singles Standings - Jatkopelit

Standings. Singles Standings - Jatkopelit Veteraanien yhden pallon kisa Standings Talin keilahalli Standings Jatkopelit Singles Standings - Jatkopelit Pos. Name Games Total Scratch Avg. 1 Jorma Hållfast 6 1284 1224 204,00 2 Hannu Pajunen 6 1246

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto

Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto Siilinjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto 2014-2016 Siilinjärven kunta Vanhus- ja vammaisneuvosto Käyntiosoite: Kasurilantie 1 Postitusosoite: PL 5, 71801 Siilinjärvi Puhelin: 017 401 111, faksi:

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone

Aika: klo Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone 1 KuopionVanhusneuvostonkokous Aika: klo 10-12 Paikka: Savotalo, Tulliportinkatu 17B, 3.krs. tila 331, lautakuntien kokoushuone Paikalla: ASIAT: Erkki Kukkonen (pj.), Arja Hietala, Erja Jonninen (lync),

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/ seurakuntamme palvelija Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/pöytäkirja 1/2019 - seurakuntamme palvelija Yhteisen kirkkovaltuuston kokous 28.12.2018 Aika tiistai 15.1.2019 klo 17 Paikka Lippuniemen seurakuntakoti, Kiviahokatu

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 131 11.9.2017 Kuntayhtymän hallitus 9 13.11.2017 22 334/00.00.01.00.00/2017 Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2017 1 (6) 702 Vanhusneuvoston asettaminen ja jäsenten nimeäminen HEL 2017-006884 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot