Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien YHDISTYMISSOPIMUS. koskien hallinnon ja palvelun järjestämistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien YHDISTYMISSOPIMUS. koskien hallinnon ja palvelun järjestämistä"

Transkriptio

1 Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien YHDISTYMISSOPIMUS koskien hallinnon ja palvelun järjestämistä

2 1. Lähtökohdat ja tavoitteet 1.1 Yhdistymissopimuksen tarkoitus Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien välinen yhdistymissopimus on Kuntajakolain 9 mukainen sopimus hallinnon ja palvelun järjestämisestä. Sopimus on voimassa kolme vuotta alkaen. Kaikki osapuolet vakuuttavat, että yhdistymisen yhteinen tarkoitus on uuden, hyvin toimivan ja kustannustehokkaan hallinnon ja palvelun luominen. Lähtökohtana on yhtenäinen kuntarakenne, jossa kaikki asukasryhmät ja kunnan eri osat saavat jatkossakin oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua. 1.2 Uuden kunnan visiot ja tavoitteet Uuden kunnan visio työstetään vuoden 2008 aikana ja vahvistetaan vuonna 2009 seuraavien suuntaviivojen mukaisesti: Myötätuulessa tulevaisuutta kohti palvelukunnassa! Saaristossa - Suomen suurimmalla rannikkosaarella on ainutlaatuinen yhdistelmä maaseutu-, saaristo- ja tehdaskulttuuria. Elämme luonnon keskellä, elinympäristössä, jonka vain me voimme tarjota. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus on vahva. Tarjoamme hyvän ympäristön lasten kasvattamiselle, elämiselle ja vanhenemiselle. Kunnallisella palvelulla ja lähidemokratialla on vahvat perinteet, olemme tottuneet tekemään yhteistyötä kahdella kielellä toistemme ja lähiympäristömme kanssa. Kehittämällä palvelua aktiivisesti ja määrätietoisesti, mm. IKT-ratkaisujen avulla, luomme kuntalaisille edellytykset asua ja toimia kunnan kaikissa osissa vuoden ympäri. Kunta on edelläkävijä kaksikielisen palvelun tarjoamisessa uudella tavalla sekä vakituisille että vapaa-ajan asukkaille. Yksi perusperiaate uudessa kunnassa on asukkaiden vaikutusmahdollisuudet. Palvelun käyttäjien tulee pystyä myös vaikuttamaan siihen. Kemiönsaari on sopiva kokonaisuus hyvin toimivalle lähidemokratialle, jossa on mahdollista saavuttaa paikallistuntemukseen ja osallisuuteen perustuvan päätöksenteon edut. Uuden kunnan kehityspanostukset on suunnattu lähinnä: - tehokkaan kunnallisen hallinnon kehittämiseen, joka on yhtenäinen ja toimii hajautetusti tavoitettavuuden ja luonnollisen jaon periaatteiden mukaisesti, - asumis- ja toimintamahdollisuuksien kehittämiseen kunnan kaikissa osissa, - turvallisen vanhuuden takaavan hyvän palvelun tarjoamiseen, - kunnallisen infrastruktuurin rakentamiseen, - elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaamiseen ja yritystoimintaan soveltuvien uusien alueiden kehittämiseen sekä - kulkuyhteyksien kehittämiseen sekä Kemiönsaarella että Kemiönsaarelle Pyrkimällä näihin tavoitteisiin ja kehittämällä uutta kuntaa määrätietoisesti, saavutetaan Kuntajakolain mukaiset yhdistymisen yleiset edellytykset. 2

3 1.3 Uuden kunnan nimi, vaakuna ja kieli Uuden kunnan nimi on Kemiönsaari, ruotsiksi Kimitoön, joka kuvaa saaren nimeä ja historiaa. Uuden kunnan vaakunaksi tulee Dragsfjärdin aikaisempi kunnanvaakuna. Uusi kunta on kaksikielinen. 1.4 Yhdistymisen toteuttaminen Uusi kunta muodostuu valtioneuvoston päätöksellä, jonka myötä vanhat kunnat lakkautetaan ja uusi kunta nimeltä Kemiönsaari perustetaan Kaikkien kuntien omaisuus sekä velat ja velvoitteet siirtyvät uudelle kunnalle. Kemiönsaaren terveyskeskus kuntayhtymä ja Sagalundin kuntayhtymä lakkautetaan alkaen. Järjestelytoimikunta työskentelee Kemiönsaarella sijaitsevan Halikon kunnan osan (Angelniemi) liittämiseksi uudelleen uuteen kuntaan. 2. Alueellinen yhteistyö Kunta työskentelee aktiivisesti muiden Turun seudun kuntien kanssa ja etsii yhteistyökumppaneita ensisijaisesti muualta Turunmaalta tai yhdessä muun Turunmaan kanssa. Turunmaan Seutu ry säilyy Turunmaan kuntien välisenä yhteistyöorganisaationa. Turunmaan Seudun nykyinen operatiivinen toiminta siirretään pääasiassa kuntien kehitysosastoille, jotka tekevät yhteistyötä. Turunmaan Seutu ry koordinoi yhteistä edunvalvontaa ja turunmaalaisten kuntien välistä yhteistyötä. Kunta pyrkii siihen, että Turunmaan Seutu ry:llä on vahva rooli molempien kuntien yhteisten kysymysten edunvalvonnassa, seudun markkinoinnissa, erityisesti matkailun ja alueellisesti kattavien kehityshankkeiden osalta. Turunmaalaiset kunnat sopivat keskenään, mitä kysymyksiä hoidetaan jompikumpi kunta päävastuullisena tai Turunmaan Seutu ry:n tai muiden yhteistyökumppaneiden toimesta. Turunmaan Seudun toiminnan kuntien välinen rahoitusvastuun jako tehdään /capita tai ratkaistaan hankekohtaisesti. Turunmaalaiset kunnat arvioivat yhdessä Turunmaan Seudun toimintaa vuonna Turunmaan Seutu ry:n vakituisille työntekijöille taataan kuntajakolain mukainen työsuhdeturva. Kunta nimittää läntisen Turunmaan kunnan kanssa yhteisen ulkosaaristovaltuuskunnan. 3

4 3. Poliittinen hallinto ja uuden kunnan elimet 3.1 Valtuusto ja kunnanhallitus Uuden kunnan poliittisen johdon muodostaa vaalikauden loppuun saakka järjestelytoimikunta. Järjestelytoimikunnassa on neljä jäsentä Dragsfjärdistä (4) ja Kemiöstä (4) ja kolme jäsentä Västanfjärdistä (3). Jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Järjestelytoimikunta hoitaa kunnan hallinnon järjestelyvalmistelut vaalituloksen vahvistamiseen ja kunnanhallituksen valintaan saakka. Kunnallisvaalit toimitetaan seuraavan kerran 2008 ja uuden kunnan valtuusto muodostuu 27 valtuutetusta kuntalain mukaisesti. Yhdistymisprosessin tehostamiseksi ja hallinnon valmistelemiseksi kunkin kunnan kunnanhallitus valitsee väliaikaisen järjestelytoimikunnan heti tämän sopimuksen hyväksymisen jälkeen. Tämän väliaikaisen järjestelytoimikunnan kokoonpano on sama kuin varsinaisella järjestelytoimikunnalla. Väliaikainen järjestelytoimikunta valitsee virkamiesjohdon, jotta valmistelutoimi voi alkaa toimia ja uuden kunnan organisaatio voidaan muodostaa. Kuntayhtymien nykyinen edustus ei muutu kuluvan vaalikauden aikana, mikäli kuntayhtymän perussopimus ei sitä edellytä. Valtuuston tulee välittömästi uuden kunnan toiminnan alkamisen jälkeen ryhtyä toimenpiteisiin kunnan hallinnon järjestämiseksi. Kunnanhallituksen valinta toimitetaan niin, että se muodostuu yhdeksästä henkilöstä. Neljälle edustajalle Dragsfjärdistä (4) ja Kemiöstä (4) sekä yhdelle edustajalle Västanfjärdistä (1) taataan hallituspaikka. 3.2 Lautakuntahallinto Asetetaan seuraavat lautakunnat: (edustajien lukumäärä järjestyksessä Dragsfjärd, Kemiö, Västanfjärd) Keskusvaalilautakunta 5 Tarkastuslautakunta (2+2+1) 5 Sivistyslautakunta (4+4+1) 9 o Ruotsinkielinen jaosto (3+3+1) 7 o Suomenkielinen jaosto (3+3+1) 7 Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta (4+4+1) 9 Peruspalvelulautakunta (4+4+1) 9 Tekninen lautakunta (4+4+1) 9 Rakennus- ja ympäristölautakunta (4+4+1) 9 Saaristolautakunta (5+1+1) 7 Maaseutulautakunta (2+4+1) 7 4

5 4. Hallinto ja palvelutuotanto 4.1 Toimipisteet ja toiminnot Uusi kunta kehittää nykyaikaisen ja palvelualttiin hallinnon, jossa huomioidaan hallinnon toiminnan yleiset edellytykset. Osastojen maantieteellinen sijoitus tukee kunnan strategisia tavoitteita ja antaa oikeita, realistisia ja selviä signaaleja kunnan toiminnasta ja toimintakyvystä. Eri keskusten luonnolliset kehittymisedellytykset on huomioitu. Hallinto-osasto Hallinto-osasto huolehtii hallinnosta ja taloudesta. Tällä tarkoitetaan ensisijaisesti yleishallintoa, taloutta, henkilöstöä ja informaatiota. Hallinto-osaston pääasiallinen sijoituspaikka on Taalintehdas. Kehitysosasto Kehitysosasto huolehtii saaristokysymyksistä, elinkeinoelämän kehittämisestä, liikenteestä, matkailusta, maatalousneuvonnasta ja kylien kehittämisestä. Osastolla on erittäin keskeinen rooli uudessa kunnassa ja se huolehtii strategisesti tärkeistä kehityskysymyksistä ja edunvalvonnasta kunnassa. Osaston sijoituspaikka on Taalintehdas. Maaseutuun ja kylien kehittämiseen liittyvät toiminnot hoidetaan Kemiöstä käsin. Hankkeiden käsittelyssä huomioidaan periaate, jonka mukaan hanke sijoitetaan aina siihen kunnan osaan, jossa saavutetaan synergiaedut yhteistyössä muun hallinnon kanssa ja saadaan imagollisia etuja. Sivistysosasto Sivistysosasto huolehtii opetuksesta, päivähoidosta, kulttuurista, vapaa-ajasta, kirjastosta ja kansalais-/työväenopistosta. Sivistysosaston toiminta on toisen asteen koulutusta lukuun ottamatta lähipalvelua. Sivistysosaston sijoituspaikka on Kemiö. Peruspalveluosasto Peruspalveluosasto huolehtii sosiaali- ja terveydenhuollosta. Osastoa johtaa peruspalvelujohtaja. Osaston pääasiallinen sijoituspaikka on Kemiö. Tekninen osasto Tekninen osasto huolehtii yhdyskuntatekniikasta, kaavoituksesta sekä rakennus- ja ympäristövalvonnasta. Kiinteistöt (sis. siivous- ja keittiötoiminnot) kuuluvat sisäiselle palveluyksikölle. Vesilaitokset yhdistetään yhdeksi yksiköksi. Osaston pääasiallinen sijoituspaikka on Kemiö. Rakennustarkastus toimii pääasiallisesti Taalintehtaalla ja toiminnan organisoinnissa huomioidaan aluejako. Ympäristötoimen sijoituspaikkana voi myös olla Västanfjärd. 5

6 Yhtiöt ja liikelaitokset Sellaiset toiminnot, jotka palvelevat muita osastoja ja jotka myyvät palvelujaan niille, voidaan organisoida yhtiöiksi, liikelaitoksiksi tai niillä voi ainakin olla erillinen kirjanpito. Kuntien nykyiset yhtiöt, mm. Dalsbostäder, Kimitobacken, Dragsfjärds Industri, Kemiön Lämpö jatkavat toimintaansa. Jatkossa tulee etsiä synergiavaikutuksia ja näiden toimintaa tulee koordinoida. Toiminta rakennetaan niin, että konsernijohtaminen toimii. Aluekonttorit Kunnan hallinto hoidetaan pääasiassa kahdesta toimipisteestä. Tämän lisäksi Västanfjärdissä on aluekonttori. Toimintaa Västanfjärdissä hoitaa yksi vastuuhenkilö, jonka työn painopiste on informaatiotoiminnassa. Västanfjärdin aluekonttori toimii palvelu- ja kansalaiskonttorina, jonne keskitetään informaatio ja asiakaspalvelu. Mikäli asiakaspalvelu vaatii erikoisosaamista, tämä järjestetään niin, että aluekonttori hankkii tiedon ja esim. sosiaalipalvelun ja rakennustarkastuksen virkamiehet ovat säännöllisesti tavattavissa aluekonttorilla. Aluekonttori voi toimia hanketyöntekijöiden työpaikkana, erityisesti ympäristöhankkeiden osalta. 4.2 Palvelutaso ja laatukehitys Toimintojen palvelutaso säilytetään pääasiassa eri kunnanosissa niin kauan, kuin on asiakaspohjaa ja toiminta on taloudellisesti perusteltua. Kunnallinen palvelu tulee olla hyvin kuntalaisten saatavilla. Uudessa kunnassa kunnanosien palvelu säilytetään erityisesti - säilyttämällä koulut niin kauan kuin on riittävästi oppilaspohjaa peruskuntien oppilaaksiottamisalueilla - lääkäri- ja hammaslääkärivastaanottotoimintaa on Kemiössä ja Taalintehtaalla. Sekä Kemiössä että Taalintehtaalla on vuodeosasto. Västanfjärdissä on saatavilla terveyskeskuspalveluja nykyisessä laajuudessaan. - pyrkimällä keskittämään kaikkien kaksikielisten kuntien päivystystoiminta samaan paikkaan Varsinais-Suomessa - säilyttämällä kulttuurisektorin palvelu perinteen mukaan hajautettuna ja nykyisessä laajuudessaan - hyödyntämällä ympäristö- ja teknisten palveluiden yhdistämisestä saavutettavia suurtuotannon etuja ja tätä kautta saavutettavia säästöjä henkilöstöresursseissa, jotka tulee panostaa asiakaspalveluun. 6

7 Hallinnon ja toiminnan laatua kehitetään sisäisellä koulutuksella ja seuraavin toimenpitein: - Uusi ja yhteinen toiminta- ja hallintokulttuuri - Sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen - Sisäinen tarkastus ja kustannustietoisuus - Alueellinen yhteistyö - Uusien tehtävien täsmäkoulutus - Asiakirjahallinta, atk-tuki ja arkistointi Sopimukseen liitetään erillinen kuntien välinen palvelurakenteiden yhdistämissuunnitelma. Suunnitelman päätavoitteet ja suuntaviivat ovat laadittu pitkän tähtäimen kehitys huomioiden. 4.3 Kunnan virkamiesjohto Uuden kunnan kunnanjohtajaksi valitaan Tom Simola. Stefan Långström valitaan peruspalvelujohtajan virkaan ja Klas Nyström valitaan kehitysjohtajan virkaan. Kaikki virat ovat vakituisia. Kunta perustaa avustavan kunnanjohtajan viran tietyksi ajaksi. Avustavan kunnanjohtajan virka lakkautetaan aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Stefan Långström valitaan avustavaksi kunnanjohtajaksi tietyksi ajaksi, vastuualueenaan peruspalvelut. Uuden kunnan virkamiesjohto muodostuu ainakin kunnanjohtajasta, avustavasta kunnanjohtajasta/peruspalvelujohtajasta, hallintojohtajasta, kehitysjohtajasta, talouspäälliköstä, henkilöstöpäälliköstä, sivistystoimenjohtajasta ja teknisestä johtajasta. Kunnanjohtaja muodostaa johtoryhmän näistä henkilöistä. Väliaikainen järjestelytoimikunta ehdottaa, ketkä viranhaltijat valitaan uusiin osastonjohtajavirkoihin. Johtoryhmän kokoonpano voi muuttua sopimuskauden aikana uuden kunnan muuttuneita tarpeita vastaavaksi. 5. Henkilöstö Järjestelytoimikunta valmistelee henkilöstön siirron uudelle valtuustolle. Valitaan yhteistyötoimikunta, jossa pääsopimusorganisaatioiden edustajat ovat mukana. Yhteistyötoimikunta on osallisena yhteistyöneuvotteluissa. Mikäli asiassa ei päästä sopimukseen, Länsi- Suomen lääninhallitus päättää siirrosta. Henkilöstön asemaa säätelee kuntajakolaki. Laaditaan erillinen henkilöstösuunnitelma ja strategia, jonka järjestelytoimikunta hyväksyy viimeistään Yhdistymisavustuksesta varataan yhdistymiskustannusten kattamiseen. 6. Maksujen, taksojen ja etujen harmonisointi Tavoitteena on, että uuden kunnan maksut ja taksat voidaan vahvistaa tammikuussa Tarvittaessa uudessa kunnassa sovelletaan Kemiön kunnan ja Kemiönsaaren terveyskeskus kuntayhtymän taksoja ja maksuja palvelun osalta alkaen, kunnes uusi kunta on vahvistanut uudet maksut ja taksat. 7

8 7. Talous sekä investointi- ja kehityshankkeet Uuden kunnan yleisissä taloudellisissa tavoitteissa kunnan velkataakka saa olla korkeintaan maan keskitasoa ja sopimuskaudella ei kerry alijäämää. Yhdistymisavustus, yhteensä , jaetaan seuraavasti: Dragsfjärd saaristo-osa Kemiö Västanfjärd Yhdistymiskustannukset Markkinointi ja informaatio Yhteensä Yhdistymisavustus käytetään uuden kunnan palvelun, elinolosuhteiden, elinkeinoelämän, toimintamahdollisuuksien ja tehokkuuden kehittämiseen. Panostukset on jaettu investointija kehityshankkeisiin. Kunnanvaltuusto päättää viime kädessä, kuinka nämä avustukset käytetään. Kehitys- ja investointihankkeet on tarkoitettu kunnallisen palvelun laadun ja tuottavuuden kehittämiseen sekä kunnan vetovoiman kehittämiseen asukkaiden ja yritysten keskuudessa. Uuden yhdistetyn kunnan vision toteuttamisessa yhteisen uuden rakenteen tehokkuus muodostaa ensisijaisen johtotähden. Investoinnit kaikissa kunnan osissa ovat tärkeitä alueen vetovoiman ja uusien asukkaiden houkuttelevuuden kohottamiseksi. Investointiketjua toteutetaan siinä tahdissa, kun mahdollista tukea saadaan ja uuden kunnan sisäiset määrärahat sekä kunnan talous sen sallivat. Koska alla mainitut hankkeet ovat strategisesti tärkeitä hankkeita uudelle kunnalle, tulee nämä hankkeet asettaa etusijalle uuden kunnan investointisuunnitelmassa (ei mainittu tärkeysjärjestyksessä). - Siltayhteys Tyska Holmen - Byholmen ja edelleen Lysholmen - Sabbels - Taalintehtaan keskustasuunnitelman toteuttaminen - Kärra-Dalsbruk kevyenliikenteen väylä - Esikoulun uusien toimitilojen rakentaminen Amosparkens skolan yhteyteen - Amospuiston toteuttaminen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti - Gammelby-Dahlbyn, Ekniemen ja Kemiön keskusta-alueen asemakaavojen toteuttaminen - Nivelaxin kokopäiväkoulu ja pienten lasten kasvatus (0 12 vuotta). - Västanfjärdin vierassataman kehittäminen - vaikuttaa vuokra-asuntojen rakentamiseksi saaristoon Vesipalveluiden investoinnit tehdään yhteisen, vuonna 2009 laadittavan toiminta- ja kehittämissuunnitelman mukaisesti. 8

9 Xx elokuuta 2007 Dragfjärdin kunta Mårten Nurmio Kunnanhallituksen puheenjohtaja Stefan Långström vt. kunnanjohtaja Kemiön kunta Inger Wretdal Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tom Simola kunnanjohtaja Västanfjärdin kunta Michael Oksanen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Lars Nummelin vt. kunnanjohtaja LIITTEET: Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntien palvelurakenteiden yhdistämissuunnitelma. Taloudellinen ennuste uudelle kunnalle vuosina TAUSTAMATERIAALIA: Dragsfjärd-Kemiö-Västanfjärd kuntaliitoksen esiselvityksen talousosa, Audiator-yhtiö, , Ainasvuori ja Fant. Selvitys palvelurakenteen yhteensovittamisesta Kemiönsaarella, Håkan Fant, Kemiönsaaren kunnallisen palvelutuotannon suuntaviivoja tulevaisuudessa,

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1 Köyliön kunnanvaltuusto 20.4.2015 Säkylän kunnanvaltuusto 20.4.2015 (Lopullinen) KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1. SOPIMUSTAUSTA Kuntarakennelain 2 :ssä todetaan kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan 31.12.2012 Uusi Kunta perustetaan 1.1.2013 Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Kuntaliitoksen johtoryhmän 16.1.2012 käsittelyä varten Käsitelty

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 4 Johtoryhmän 14.2.2012 käsittelyyn Käsittelyvaiheet Johtoryhmä

Lisätiedot

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT MULTIA 2020 STRATEGIAKARTTA Multian kunnan - - MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT Käytännön toimenpiteet on kirjoitettu toimialojen tuloskortteihin Kunnanvaltuusto 11/2011 MULTIA Kuntaparikunta Jyvässeudulla

Lisätiedot

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KURIKAN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS

Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopimuksen tarkoitus ja sitovuus... 3 2. Yhdistymisen toteuttamistapa ja ajankohta... 3 3. Kunnan nimi ja vaakuna... 3 4. Kuntien yhdistymisen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien sekä Paraisten kaupungin yhdistymissopimus

Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien sekä Paraisten kaupungin yhdistymissopimus (Käännös) Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kuntien sekä Paraisten kaupungin yhdistymissopimus 1. Yhdistymissopimuksen tarkoitus ja voimassaolo Houtskarin, Iniön, Korppoon ja Nauvon kunnat sekä Paraisten

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

Kuntarakenneselvityksistä

Kuntarakenneselvityksistä Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia

Lisätiedot

Kustannukset, ulkoinen

Kustannukset, ulkoinen Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 Kunnanjohtajan talousarvioehdotus 2010 on tasapainoinen, mutta lisää säästöjä tarvitaan ja kaikki säästötoimenpiteet, joihin on ryhdytty, ovat välttämättömiä. Talousarvioehdotuksen

Lisätiedot

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnanvaltuusto 26.4.2012 17 Kiteen kaupunginvaltuusto 26.4.2012 25 1. Kuntien yhdistymissopimuksen lähtökohta Tämä asiakirja on kuntajakolain

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 10. huhtikuuta 2015 3/2015 KUTSU LISÄLISTA Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 31. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kemiön kunnantoimisto Päättäjät Muut Asiat Allekirjoitus Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti Länsi-Turunmaan kaupungin strategiatyö Strategiatyöryhmän väliraportti Strategia Kuvaus siitä, miten valtuusto haluaa kaupunkia kehitettävän Luo tulevaisuudenkuvan ja osoittaa tavan sen saavuttamiseksi

Lisätiedot

PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014

PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014 PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014 2 HALLINNON JA PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN PERUSTEET... 3 1.1. Yhdistymisperuste...3 1.2. Yhdistymisen muut tavoitteet...3

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Uusi organisoituminen

Uusi organisoituminen Uusi organisoituminen 8.8.2016 Organisaatiomuutostarkastelun ohjausryhmä Päivitetty 17.8. kunnan johtoryhmän ja 22.8. kunnanhallituksen antaman palautteen pohjalta 1 Toimintaperiaate Osa kunnan keskeisistä

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto 1 Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys työryhmien toimeksianto Valmistelutyöryhmät ja ryhmien puheenjohtajat KANSALAISVAIKUTTAMINEN JA DEMOKRATIA TOIMINTAKYKY JA SOSIAALINEN TURVALLISUUS VARHAISKASVATUS,

Lisätiedot

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmän tiedotustilaisuus 27.3.2015 Ohjausryhmä Laatija: Aleksi Saukkoriipi Prosessi Selvitys aloitettu lokakuussa Päättynyt maaliskuussa Seuraavaksi alkaa huomautusaika kuntalaisille 30 päivää (huhtikuussa)

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS,

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 1 LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 5.12.2014 Sisältö 1. KUNTAJAON MUUTTAMISEN TOTEUTTAMISTAPA JA AJANKOHTA... 2 1.1. Sopimuksen tarkoitus... 2 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 2

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Kunnantoimisto, Taalintehdas. Puheenjohtaja. jäsen. sihteeri

Kunnantoimisto, Taalintehdas. Puheenjohtaja. jäsen. sihteeri 7/2015 KOKOUSKUTSU Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 8. joulukuuta 2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnantoimisto, Taalintehdas Päättäjät Inger Wretdal Esko Antikainen Carola Antskog Brita Drugge Kristian

Lisätiedot

Työvaliokunta Toimeksianto 2

Työvaliokunta Toimeksianto 2 Työvaliokunta 14.3. Toimeksianto 2 17.3.2014 Page 1 Tarkastelkaa toimeksiannon 1 perusteella mitä seikkoja tulisi sisältyä Karhusopimukseen Toimenpiteet ja tavoitteet Kilpailukyvyn edistämiseksi Palveluiden

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS ETELÄ-KARJALAN KUNNAT Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari 18.6.2014 YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO Keltaiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Kemiön kunnantoimisto 4. joulukuuta 2015

Kemiön kunnantoimisto 4. joulukuuta 2015 11/2015 KOKOUSKUTSU Käännös/översättning 1 Kokousaika Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kunnantoimisto, Kemiö Päättäjät Muut Wilhelm Liljeqvist Martti Murto Brita Drugge Hanna Backman

Lisätiedot

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu

Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma Tavoitteena laatu www.mustasaari.fi Mustasaaren strategia Toimintasuunnitelma 2011 2015 Tavoitteena laatu Hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.11.2010 Kunnan visio Mustasaari vetovoimainen ja tulevaisuuteen luottava kunta tarjoaa

Lisätiedot

Uusi organisoituminen

Uusi organisoituminen N U R M I J Ä R V I Uusi organisoituminen 8.8.2016 Organisaatiomuutostarkastelun ohjausryhmä Päivitetty 17.8. kunnan johtoryhmän ja 22.8. kunnanhallituksen antaman palautteen pohjalta Toimintaperiaate

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys

UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys UusiKunta Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys Selvittäjät Valtiovarainministeriö asetti 20.11.2009 Päijät- Hämeeseen kuntajakoselvityksen kymmenen kunnan alueelle. Huhtikuussa 2010 Kuhmoinen irtautui selvityksestä

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20

YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 KUNTAJAKOSELVITYKSEN YLEISÖTILAISUUS KLO 18-20 Seuraavat yleisötilaisuudet 14.11. klo 18.00 ja 18.12. klo 18.00 Seuraa ja anna palautetta www.jyvaskylanseutu.fi/kuntajako Materiaalia lisätään koko ajan

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Kotkan Haminan seutusopimus

Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät

Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Utajärven hallinto-organisaatio ja toimikuntien tehtävät Kuntakonserni UYP Oy, Järvenneito k-oy Valtuusto Kunnanhallitus KJ Luottamushenkilöt JR/Henkilöstö Luottamushenkilöt Kuntastrategia Lupa- ja valvontalautakunta

Lisätiedot

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntarakennelain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Juankosken ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS Arto Saarinen kuntajakoselvittäjä 28.2.2014 Sisällysluettelo 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 3 1.1. Sopimuksen tarkoitus 3 1.2. Sopimuksen

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

- Jäsenet ovat varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Varajäsenet voivat olla varsinaisia valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta Keskusvaalilautakunta (5) Henkilöstöjaosto (5) Kunnanhallitus (13) Elinvoimajaosto (7) Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Nimistötoimikunta Perusturvalautakunta

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI

PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI PIRKKALAN KUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄ PORMESTARIMALLI Helena Rissanen 10.9.2015 Pirkkala lyhyesti Pirkkalan kunta perustettiin vuonna 1922 Suomen 63. suurin kunta asukasluvun mukaan (31.8.2013) Asukkaita

Lisätiedot

Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka osapuolina ovat Haminan kaupunki ja Virolahden kunta.

Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka osapuolina ovat Haminan kaupunki ja Virolahden kunta. Johtoryhmä 26.9.2011 Haminan kaupungin ja Virolahden kunnan YHDISTYMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus ja sitovuus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7127/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7127/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2013 1 (1) 314 Asianro 7127/00.01.00/2013 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisselvityksen toteuttamisen periaatteet ja toteuttamistapa Kehittämisjohtaja Heikki

Lisätiedot

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja elinkeinoelämässä on vahva usko tulevaisuuteen. Johdanto Ylitornion

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

ä ktige 43 Kommunfullm Kunnanvaltuusto Keskusvaaliltk 5 Kommunstyrelse Kunnanhallitus Yksilöjaosto Korppoon Korpo n ä lähipalvelultk

ä ktige 43 Kommunfullm Kunnanvaltuusto Keskusvaaliltk 5 Kommunstyrelse Kunnanhallitus Yksilöjaosto Korppoon Korpo n ä lähipalvelultk (Käännös) Liite 1 Demokratia, hallinto ja henkilöstö Kaavio luottamushenkilöorganisaatiosta Kommunfullm Kunnanvaltuusto ä ktige 43 Tarkastuslautakunta Revisionsnämnd 9 Centralvalnämnd Keskusvaaliltk 5

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Korpilahden kuntalaistilaisuus 16.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 UUSI JYVÄSKYLÄ 0 5 10 Km Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/859/00.01.01.00/2015 Anu Hernesmaa SÄKYLÄN JA KÖYLIÖN KUNTIEN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Yli - / alijäämä vuosina 2009-2017

Yli - / alijäämä vuosina 2009-2017 Lehdistötiedote 5.11.2014 KUNNAN TALOUS UHKAA SYÖKSYÄ Vuonna 2014 Kemiönsaaren kunnan talous on vielä kutakuinkin tasapainossa. Ennuste näyttää aika lähelle nollatulosta. Vuonna 2014 kunta siirtyy ylijäämäkaudesta

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013,

KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, KUNNANHALLITUKSEN KOKOUS 1/2013, 7.1.2013 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja kunnanhallitus päätösvaltaiseksi. 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Taalintehtaan kunnantoimisto

Taalintehtaan kunnantoimisto 4/2010 KUTSU 07.04.2010 1 Kokousaika: Keskiviikko 7. huhtikuuta 2010 klo 16.00- Kokouspaikka: Taalintehtaan kunnantoimisto Päättäjät: Muut: Asia: Allekirjoitus: Mårten Nurmio Börje Salonen Kalevi Kallonen

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Taivassalo 2020 Paremppa arkki!

Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,

Lisätiedot

Taalintehtaan kunnantoimisto

Taalintehtaan kunnantoimisto 3/2010 KUTSU 1 Kokousaika: Keskiviikko 10. maaliskuuta 2010 klo 16.00- Kokouspaikka: Taalintehtaan kunnantoimisto Päättäjät: Muut: Mårten Nurmio Börje Salonen Kalevi Kallonen Jan Drugge Ingalill Granlund

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika tiistai 20.2.2018 klo 16:30-18:40 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot