Rataosien perustiedot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rataosien perustiedot"

Transkriptio

1 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 1 / 1 (4) Rataosien perustiedot Rataosien perustiedot Merkintöjen selitykset: On kyllä ei AC2 sähköistysjärjestelmä 25 kv / 50 Hz ATP junan kulunvalvonta Taulukon sarakkeet: Verkon solmupiste -liikennepaikoiksi on valittu kaikki liikennepaikat, joissa raideliikenne voi vaihtaa kulkureittiä. Radan pituus on verkon solmupiste -liikennepaikkojen välinen etäisyys. Määräävä kaltevuus on rataosalla oleva suurin kaltevuus mitattuna 1200 m matkalla. Sähköistysjärjestelmä kuvaa rataosuuden olevan sähköistetty. Suojastettu tai radio-ohjattu osuus kertoo, että rataosuudella on käytössä automaattinen junien kulkua turvaava turvalaitejärjestelmä. Junan kulunvalvontajärjestelmä kertoo, että rataosuus on varustettu JKV:lla. ERTMS kuvaa rataosuuden olevan varustettu yhteiseurooppalaisella turvalaitejärjestelmällä. Kallistuvakoristen junien JKV-koodaus kuvaa osuuksia, joilla JKV on varustettu siten, että kallistuvakorisella junalla voidaan kaarteissa sallia muita junia suurempi nopeus.

2 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rataosien perustiedot LIITE 1 / 2 (4) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Radan pituus Määräävä kaltevuus Sähköistysjärjestelmä Suojastettu tai radioohjattu osuus Junan kulunvalvontajärjestelmä ERTMS Kallistuvakoristen junien JKV-koodaus Trafikplats (bannätets knutpunkt) Trafikplats (bannätets knutpunkt) Banans längd Största lutningen Traffic operating point (Node of the network) Traffic operating point (Node of the network) Lenght of line Elektrifieringssystemet Ma gradient Electrification system Linje-blockerad eller Automatisk tågkontrol radiostyrd sträcka Section blocking or radio ATP controlled section ATC-kodning av lutande tåg ATP-coding for tilting trains Helsinki asema Havukoski 18 10,0 AC2 On ATP On Havukoski Kerava asema 11 7,0 AC2 On ATP On Kerava asema Hyvinkää 29 7,5 AC2 On ATP On Hyvinkää Riihimäki asema 12 7,5 AC2 On ATP On Kerava asema Vuosaari 19 10,0 AC2 On ATP Kerava asema Sköldvik 27 10,0 AC2 On ATP Kerava asema Hakosilta 65 10,0 AC2 On ATP On Hyvinkää Karjaa 99 10,5 On ATP Helsinki asema Huopalahti 6 10,0 AC2 On ATP Huopalahti Havukoski 27 40,0 AC2 On ATP Huopalahti Kirkkonummi 31 10,5 AC2 On ATP Kirkkonummi Karjaa 49 12,0 AC2 On ATP On Karjaa Hanko asema 50 10,5 On ATP Karjaa Turku asema ,7 AC2 On ATP On Turku asema Turku satama 3 7,0 AC2 On ATP Riihimäki asema Toijala 76 10,0 AC2 On ATP On Toijala Turku asema ,5 AC2 On ATP On Toijala Tampere asema 40 10,0 AC2 On ATP On Toijala Valkeakoski 18 8,0 Turku asema Raisio 8 7,0 On ATP Raisio Naantali 6 9,0 Raisio Uusikaupunki 57 9,0 On ATP Uusikaupunki Hangonsaari 3 11,5 Tampere asema Lielahti 6 9,0 AC2 On ATP On Lielahti Kokemäki 91 12,5 AC2 On ATP On Kokemäki Rauma 47 9,0 AC2 On ATP Kokemäki Pori 38 9,5 AC2 On ATP Pori Mäntyluoto 21 5,5 On ATP Pori Aittaluoto 6 10,0 Mäntyluoto Tahkoluoto 11 5,5 On ATP Lielahti Parkano 69 10,5 AC2 On ATP On Niinisalo Parkano 42 10,0 Parkano Seinäjoki asema 84 10,0 AC2 On ATP On Riihimäki asema Hakosilta 48 8,0 AC2 On ATP Hakosilta Lahti 11 10,0 AC2 On ATP On Lahti Loviisan satama 77 12,0 Lahti Heinola 38 12,0 Lahti Mukkula 7 15,0 Lahti Kouvola asema 61 10,0 AC2 On ATP Kouvola asema Luumäki 59 10,0 AC2 On ATP Kouvola asema Juurikorpi 33 10,0 AC2 On ATP Juurikorpi Kotka asema 18 8,5 AC2 On ATP Kotka asema Kotkan satama 1 0,0 AC2 On ATP Kotka Hovinsaari Kotka Mussalo 5 6,0 AC2 ATP Juurikorpi Hamina 19 10,0 AC2 On ATP Kouvola asema Kuusankoski 10 9,0 AC2

3 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rataosien perustiedot LIITE 1 / 3 (4) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Radan pituus Määräävä kaltevuus Sähköistysjärjestelmä Suojastettu tai radioohjattu osuus Junan kulunvalvontajärjestelmä ERTMS Kallistuvakoristen junien JKV-koodaus Trafikplats (bannätets knutpunkt) Trafikplats (bannätets knutpunkt) Banans längd Största lutningen Traffic operating point (Node of the network) Traffic operating point (Node of the network) Lenght of line Elektrifieringssystemet Ma gradient Electrification system Linje-blockerad eller Automatisk tågkontrol radiostyrd sträcka Section blocking or radio ATP controlled section ATC-kodning av lutande tåg ATP-coding for tilting trains Kouvola asema Mynttilä 86 12,0 AC2 On ATP On Mynttilä Ristiina 21 12,5 Mynttilä Pieksämäki asema ,0 AC2 On ATP On Luumäki Vainikkala asema 33 8,0 AC2 On ATP Luumäki Lappeenranta 27 9,5 AC2 On ATP Lappeenranta Mustolan satama 18 10,0 Lappeenranta Imatra tavara 39 9,0 AC2 On ATP On Imatra tavara Imatrankoski-raja 10 11,0 Imatra tavara Parikkala 60 10,0 AC2 On ATP On Pieksämäki asema Huutokoski 31 11,0 On ATP Huutokoski Rantasalmi 38 12,0 On ATP Savonlinna Parikkala 59 12,0 On ATP Parikkala Säkäniemi 93 10,0 AC2 On ATP Niirala-raja Säkäniemi 33 10,5 On ATP Säkäniemi Joensuu asema 37 10,5 AC2 On ATP Joensuu asema Ilomantsi 71 12,0 Joensuu asema Viinijärvi 32 9,0 On ATP Huutokoski Varkaus 18 10,0 On ATP Varkaus Kommila 6 10,0 Varkaus Viinijärvi ,0 On ATP Joensuu asema Uimaharju 50 17,6 On ATP Uimaharju Lieksa 54 11,5 On ATP Lieksa Pankakoski 6 10,0 Lieksa Nurmes 56 12,5 On ATP Nurmes Vuokatti 85 11,5 Vuokatti Lahnaslampi 12 10,0 Vuokatti Kontiomäki 24 10,5 Pieksämäki asema Suonenjoki 38 9,0 AC2 On ATP Suonenjoki Yläkoski 3 10,0 Suonenjoki Siilinjärvi 76 12,0 AC2 On ATP Siilinjärvi Sysmäjärvi 99 10,5 On ATP Siilinjärvi Iisalmi 60 12,0 AC2 On ATP Iisalmi Murtomäki 62 12,7 AC2 On ATP On Murtomäki Otanmäki 25 11,0 Murtomäki Kajaani 20 12,0 AC2 On ATP On Kontiomäki Vartius 95 11,0 AC2 On ATP Vartius Vartius-raja 2 10,0 AC2 On ATP Kontiomäki Ämmänsaari 92 12,0 Tampere asema Orivesi 40 12,0 AC2 On ATP On Orivesi Vilppula 47 12,5 On ATP Vilppula Mänttä 8 5,0 Vilppula Haapamäki 26 12,5 On ATP Haapamäki Seinäjoki asema ,0 On ATP Haapamäki Jyväskylä 77 12,0 On ATP Orivesi Jämsä 56 12,5 AC2 On ATP On Jämsä Kaipola 7 12,0

4 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rataosien perustiedot LIITE 1 / 4 (4) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Liikennepaikka (verkon solmupiste) Radan pituus Määräävä kaltevuus Sähköistysjärjestelmä Suojastettu tai radioohjattu osuus Junan kulunvalvontajärjestelmä ERTMS Kallistuvakoristen junien JKV-koodaus Trafikplats (bannätets knutpunkt) Trafikplats (bannätets knutpunkt) Banans längd Största lutningen Traffic operating point (Node of the network) Traffic operating point (Node of the network) Lenght of line Elektrifieringssystemet Ma gradient Electrification system Linje-blockerad eller Automatisk tågkontrol radiostyrd sträcka Section blocking or radio ATP controlled section ATC-kodning av lutande tåg ATP-coding for tilting trains Jämsä Jämsänkoski 4 10,0 AC2 On ATP On Jämsänkoski Jyväskylä 52 10,5 AC2 On ATP Jyväskylä Äänekoski 47 10,5 AC2 On ATP Äänekoski Haapajärvi ,5 Jyväskylä Pieksämäki asema 80 12,5 AC2 On ATP On Seinäjoki asema Kaskinen ,0 On ATP Seinäjoki asema Vaasa 75 12,0 AC2 On ATP Vaasa Vaskiluoto 5 1,0 Iisalmi Pyhäkumpu erkanemisvaihde 63 10,0 On ATP Pyhäkumpu erkanemisvaihde Pyhäkumpu 3 3,0 Pyhäkumpu erkanemisvaihde Haapajärvi 36 9,5 On ATP Haapajärvi Ylivieska 55 8,0 On ATP Seinäjoki asema Pännäinen ,0 AC2 On ATP On Pännäinen Pietarsaari 10 6,0 AC2 Pietarsaari Alholma 4 3,0 AC2 Pännäinen Kokkola 33 7,0 AC2 On ATP On Kokkola Ykspihlaja 5 10,0 AC2 Kokkola Ylivieska 79 10,0 AC2 On ATP On Ylivieska Tuomioja 68 10,0 AC2 On ATP On Tuomioja Raahe 28 10,0 AC2 On ATP Raahe Rautaruukki 9 10,0 AC2 Tuomioja Oulu asema 54 10,0 AC2 On ATP On Oulu asema Kontiomäki ,0 AC2 On ATP Oulu asema Kemi ,0 AC2 On ATP Kemi Ajos 9 10,0 Kemi Laurila 7 10,0 AC2 On ATP Laurila Tornio asema 19 7,5 On ATP Laurila Rovaniemi ,0 AC2 On ATP Rovaniemi Kemijärvi 85 12,0 AC2 On ATP Kemijärvi Patokangas 9 12,0 AC2 On ATP Tornio asema Tornio-raja 3 4,0 On ATP Tornio asema Röyttä 8 8,0 Tornio asema Kolari ,5 On ATP Sysmäjärvi Vuonos 7 10,0 Viinijärvi Sysmäjärvi 13 7,5 On ATP Murtomäki Talvivaara 24 12,5 AC2 On ATP Kajaani Lamminniemi 3 10,0 Kajaani Kontiomäki 26 12,0 AC2 On ATP

5 Liikenneviraston väylätietoja 2/2015 LIITE 2 / 1 (32) Rautateiden verkkoselostus 2017 Rautatieliikennepaikat Rautatieliikennepaikat Merkintöjen selitykset: ( ) laiturisarakkeissa laituri ei Liikenneviraston kunnossapidossa K kyllä Y kyllä, yksityinen K liikenteenohjaussarakkeissa kauko-ohjaus M liikenteenohjaussarakkeissa manuaalinen Sarakkeet: Rautatieliikennepaikan nimi on virallinen, liikenneturvallisuustehtävissä käytettävä nimi. Toinen nimi on rautatieliikennepaikan Suomen toisella virallisella kielellä oleva nimi. Toinen nimi on yleensä ruotsinkielinen nimi, ainoastaan Sköldvikissä suomenkielinen nimi Kilpilahti on paikkakunnan nykyisistä kielisuhteista poikkeavasti toisena nimenä. Lyhenne-sarakkeeseen on merkitty rautatieliikennepaikan nimestä käytettävä lyhenne. Kaupallinen nimi -sarakkeeseen on merkitty rautatieliikennepaikan kaupallinen nimi niissä tapauksissa, kun se eroaa rautatieliikennepaikan virallisesta, liikenneturvallisuustehtävissä käytettävästä nimestä. Km Hki kertoo liikennepaikan etäisyyden Helsingin vanhasta, jo puretusta, asemarakennuksesta ratakilometrijärjestelmän mukaisesti mitattuna. Järjestelmän mukaisesti kaikki radalla olevat elementit on sidottu maastoon. Kunta on rautatieliikennepaikan sijaintikunta. Liikenteenohjaus-sarake kuvaa onko rautatieliikennepaikalla teknisesti mahdollisuutta ohjata junaliikennettä manuaalisesti tai kauko-ohjatusti. Sarake ei tarkoita, että liikenteenohjauspalveluja on säännöllisesti tarjottuna. Yksityisraiteita-sarakkeessa ilmoitetaan, että rautatieliikennepaikalla on vähintään yksi liityntä yksityisen (kaikki muut kuin Liikennevirasto) omistamaan tai hallitsemaan raiteeseen. Vaihtotyömahdollisuus-sarake kuvaa, että rautatieliikennepaikan raiteisto on sen muotoinen, että vähintään veturin vaihtaminen vaunujonon toiseen päähän on mahdollista ilman, että liike täytyy tehdä liikennepaikan läpi menevän pääraiteen kautta. Lyhin ja pisin laituripituus -sarakkeet kuvaavat liikennepaikalla olevien henkilöliikenteelle tarkoitettujen laitureiden lyhintä ja pisintä pituutta. Matkustajia palvelevan junan ei tulisi olla pidempi kuin laituri, jonka viereen se pysähtyy. Jos laituripituus on sulkumerkkien ( ) välissä, se kuvaa, että laituri ei ole Liikenneviraston kunnossapitämä ja liikennöinti tapahtuu liikennöitsijän omalla vastuulla.

6 Liikenneviraston väylätietoja 2/2015 LIITE 2 / 2 (32) Rautateiden verkkoselostus 2017 Rautatieliikennepaikat Laiturikorkeus-sarakkeessa on esitetty henkilöliikenteelle tarkoitettujen laitureiden nimellinen korkeus kiskon pinnasta. Mitoittava raidepituus -sarake kuvaa pisintä rautatieliikennepaikalla olevaa muuta raidetta kuin läpi menevää pääraidetta. Raidepituus on mitattu siten, että se on käytössä molempiin kulkusuuntiin. Sähkövirran saanti -sarakkeessa on kuvattu millä liikennepaikalla on mahdollisuus saada 400 V tai 1500 V sähkövirtaa lähinnä vaunujen tai työkoneiden sähkönsyöttöä varten. Sivulaituri-sarakkeessa kuvataan millä rautatieliikennepaikoilla on mahdollista kuormata tavaravaunuun vaunun sivusta sekä suurin laituripituus liikennepaikalla. Päätylaituri-sarakkeessa kuvataan millä rautatieliikennepaikoilla on mahdollista kuormata tavaravaunuun vaunun päädystä (yhdistetyt kuljetukset). Kuormauskenttä-sarakkeessa kuvataan, millä rautatieliikennepaikoilla on kuormauskenttä, jolta kiskon tasosta voidaan kuormata tavaravaunuja. Tyypillinen esimerkki on raakapuun kuormaus autosta tai ratapihan välivarastosta avotavaravaunuun. Nosturi-sarakkeessa kuvataan millä liikennepaikoilla on mahdollista käyttää nosturia vaunujen kuormaamiseen sekä nosturin suurin kantavuus. Liikennevirasto ei tarjoa ko. palvelua. Polttoaine-sarakkeessa kuvataan millä liikennepaikoilla on polttoaineenjakelupiste. Liikennevirasto ei tarjoa ko. palvelua. Henkilöliikennettä-sarakkeessa kuvataan millä liikennepaikoilla on mahdollista harjoittaa henkilöliikennettä. Tavaraliikennettä-sarakkeessa kuvataan, millä liikennepaikoilla on mahdollista harjoittaa tavaraliikennettä. Kääntöpöytiä-sarakkeessa kuvataan, millä liikennepaikoilla on mahdollista käyttää kääntöpöytää. Jos kääntöpöytä on yksityisomistuksessa, se on merkitty kirjaimella Y. Jos Liikennevirasto omistaa kääntöpöydän, sarakkeeseen on merkitty kääntöpöydän pituus. VAK-ratapihat sarakkeessa kuvataan, millä liikennepaikoilla on mahdollista käsitellä vaarallisia aineita sisältäviä vaunuja.

7 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 3 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Ahonpää Aho Liikennepaikka Seinäjoki-Oulu Siikajoki K K Ahvenus Ahv Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Kokemäki K Ainola Ain Seisake Helsinki Riihimäki Järvenpää Airaksela Arl Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Kuopio K K K Aittaluoto Atl Liikennepaikka Pori Aittaluoto Pori K K Ajos Ajo Liikennepaikka Kemi Ajos Kemi K K Alapitkä Apt Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Lapinlahti K K Alavus Alv Liikennepaikka Orivesi Seinäjoki Alavus K K Alholma Alholmen Alh Liikennepaikka Pietarsaari Alholma Pietarsaari K K Arola Aro Liikennepaikka Kontiomäki Vartius-raja Hyrynsalmi K K Asola Aso Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Vantaa K Aviapolis Avp Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Dragsvik Dra Liikennepaikka Karjaa Hanko Raasepori K Dynamiittivaihde Dmv Linjavaihde Karjaa Hanko Hanko K K Eläinpuisto-Zoo Epz Seisake Orivesi Seinäjoki Ähtäri Eno Eno Liikennepaikka Joensuu Nurmes Joensuu K K Ervelä Erv Liikennepaikka Helsinki Turku satama Salo K Eskola Ela Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kannus K K Espoo Esbo Epo Liikennepaikka Helsinki Turku satama Espoo K Haapajärvi Hpj Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska, Äänekoski Haapajärvi Haapajärvi K K Haapakoski Hps Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Pieksämäki K K Haapamäen kyllästämö Hmk Linjavaihde Orivesi Seinäjoki Keuruu K Haapamäki Hpk Liikennepaikka Haapamäki Jyväskylä, Orivesi Seinäjoki Keuruu K K K Haarajoki Haa Liikennepaikka Kerava Hakosilta Järvenpää K Hakosilta Hlt Liikennepaikka Kerava Hakosilta, Riihimäki Kouvola Hollola K Haksi Ha Hsi Seisake Olli Porvoo Porvoo Hamina Fredrikshamn Hma Liikennepaikka Juurikorpi Hamina Hamina M K K Hammaslahti Hsl Liikennepaikka Kouvola Joensuu Joensuu K K Hanala Hanaböle Hna Liikennepaikka Helsinki Riihimäki Vantaa K Hangonsaari Hgs Liikennepaikka Uusikaupunki Hangonsaari Uusikaupunki K K Hanhikoski Hnh Linjavaihde Laurila Kemijärvi Kemijärvi K Hankasalmi Hks Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Hankasalmi K K K HANKO Han Osiin jaettu liikennepaikka Karjaa Hanko K Hanko asema Hangö Hnk Hanko Liikennepaikan osa (Hanko) Hanko K K Hanko tavara Hnkt Liikennepaikan osa (Hanko) Hanko K Hanko-Pohjoinen Hangö Norra Hkp Liikennepaikan osa (Hanko) Hanko Harjavalta Hva Liikennepaikka Kokemäki Pori Harjavalta K K K Harju Hj Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Kouvola K K Harviala Hrv Liikennepaikka Riihimäki Tampere Janakkala K Haukipudas Hd Liikennepaikka Oulu Laurila Oulu K K Haukivuori Hau Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mikkeli K K HAUSJÄRVI Hjr Osiin jaettu liikennepaikka Riihimäki Kouvola K Hausjärvi tavara Has Liikennepaikan osa (Hausjärvi) Hausjärvi K Oitti Oi Liikennepaikan osa (Hausjärvi) Hausjärvi Haviseva Hvs Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Kangasala K Heikkilä Hek Liikennepaikka Helsinki Turku satama Kirkkonummi K Heinola Ha Liikennepaikka Lahti Heinola Heinola M K K Heinoo Hno Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Sastamala K Heinävaara Häv Liikennepaikka Joensuu Ilomantsi Joensuu K Heinävesi Hnv Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu Heinävesi K K

8 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 4 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting HELSINKI Hel Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Turku satama, Helsinki Riihimäki M Helsinki asema Helsingfors Hki Helsinki Liikennepaikan osa päärautatieasema (Helsinki) Helsinki K Pasila asema Böle Psl Pasila Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki Pasila autojuna-asema Böle biltågstation Pau Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki Ilmala asema Ila Ilmala Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki Helsinki Kivihaka Stenhagen Khk Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki Pasila tavara Pslt Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki K K Ilmala ratapiha Ilr Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki K K Käpylä Kottby Käp Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki Oulunkylä Åggelby Olk Liikennepaikan osa (Helsinki) Helsinki K Herrala Hr Seisake Riihimäki Kouvola Hollola Hiirola Hir Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mikkeli K Hikiä Hk Seisake Riihimäki Kouvola Hausjärvi K Hillosensalmi Hls Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Kouvola K Hinthaara Hindhår Hh Seisake Olli Porvoo Porvoo Hirvineva Hvn Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Liminka K K Humppila Hp Liikennepaikka Toijala Turku Humppila K K K Huopalahti Hopla Hpl Liikennepaikka Helsinki Turku satama, Huopalahti Havukoski Helsinki K Huutokoski Hko Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu, Huutokoski Savonlinna Joroinen K K Hyrynsalmi Hys Liikennepaikka Kontiomäki Ämmänsaari Hyrynsalmi M K Hyvinkää Hyvinge Hy Liikennepaikka Helsinki Riihimäki, Hyvinkää Karjaa Hyvinkää K K K Hämeenlinna Tavastehus Hl Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hämeenlinna K K K Härmä Hm Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kauhava K K Höljäkkä Höl Seisake Joensuu Nurmes Nurmes K K Ii Ii Liikennepaikka Oulu Laurila Ii K K Iisalmen teollisuusraiteet Keveli Itr Linjavaihde Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K K Iisalmi Idensalmi Ilm Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska, Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K K K Iittala Ita Seisake Riihimäki Tampere Hämeenlinna Ilola Ioa Seisake Toijala-Valkeakoski Valkeakoski Ilomantsi Ilomants Ilo Liikennepaikka Joensuu Ilomantsi Ilomantsi M K K IMATRA Ima Osiin jaettu liikennepaikka Kouvola Joensuu, Imatra tavara Imatrankoski-raja Imatra K Imatra asema Imr Imatra Liikennepaikan osa (Imatra) Imatra Imatra tavara Imt Liikennepaikan osa (Imatra) Imatra K K Imatrankoski Imk Liikennepaikan osa (Imatra) Imatra K K Pelkola Pa Liikennepaikan osa (Imatra) Imatra K K Imatrankoski-raja Imkr Liikennepaikka Imatra tavara Imatrankoski-raja Imatra Inha In Linjavaihde Orivesi Seinäjoki Ähtäri K Inkeroinen Ikr Liikennepaikka Kouvola Kotka Kouvola K K K Inkoo Ingå Iko Liikennepaikka Helsinki Turku satama Inkoo K K Isokyrö Storkyro Iky Liikennepaikka Seinäjoki Vaasa Isokyrö K K Jalasjärvi Jal Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Kurikka K K Jepua Jeppo Jpa Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Uusikaarlepyy K K JOENSUU Joe Osiin jaettu liikennepaikka Pieksämäki Joensuu, Kouvola Joensuu, Joensuu Ilomantsi, Joensuu Nurmes M

9 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 5 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Joensuu Sulkulahti Sul Liikennepaikan osa (Joensuu) Joensuu K Joensuu Peltola Plt Liikennepaikan osa (Joensuu) Joensuu K K Joensuu asema Jns Joensuu Liikennepaikan osa (Joensuu) Joensuu K Jokela Jk Liikennepaikka Helsinki Riihimäki Tuusula K K Joroinen Jorois Jor Linjavaihde Huutokoski Savonlinna Joroinen K Jorvas Jrs Seisake Helsinki Turku satama Kirkkonummi Joutseno Jts Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K K K Juankoski Jki Liikennepaikka Siilinjärvi Viinijärvi Juankoski K K Jutila Jut Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Kärkölä K Juupajoki Jj Seisake Orivesi Seinäjoki Juupajoki Juurikorpi Jri Liikennepaikka Kouvola Kotka, Juurikorpi Hamina Kotka K Jyväskylä Jy Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki, Haapamäki Jyväskylä, Jyväskylä Äänekoski, Tampere Jyväskylä Jyväskylä K K K Jämsä Jäs Liikennepaikka Jämsä Kaipola, Tampere Jyväskylä Jämsä K K Jämsänkoski Jsk Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Jämsä K K K Järvelä Jr Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Kärkölä K K K JÄRVENPÄÄ Jvp Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Riihimäki K Järvenpää asema Träskända Jp Järvenpää Liikennepaikan osa (Järvenpää) Järvenpää Saunakallio Sau Liikennepaikan osa (Järvenpää) Järvenpää K K Purola Pur Liikennepaikan osa (Järvenpää) Järvenpää K Kaipiainen Kpa Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kouvola K K K Kaipola Kla Liikennepaikka Jämsä Kaipola Jämsä K K Kairokoski Kko Linjavaihde Niinisalo-Parkano Parkano K Kaitjärvi Kjr Liikennepaikka Kouvola Joensuu Luumäki K Kajaani Kajana Kaj Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki, Kajaani Lamminniemi Kajaani K K Kaleton Ktn Linjavaihde Haapamäki Jyväskylä Keuruu Kalkku Kau Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Tampere K K Kalliovarasto Kao Linjavaihde Pieksämäki Kontiomäki Kajaani K Kallislahti Kll Linjavaihde Huutokoski Savonlinna Savonlinna K Kalvitsa Ksa Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mikkeli K K Kangas Kgs Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Ylivieska K K Kannelmäki Gamlas Kan Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Helsinki K Kannonkoski Ksi Liikennepaikka Äänekoski Haapajärvi Kannonkoski M K Kannus Kns Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kannus K K Karhejärvi Krr Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Ylöjärvi K K Karhukangas Khg Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Ylivieska K Karjaa Karis Kr Liikennepaikka Helsinki Turku satama, Hyvinkää Karjaa, Karjaa Hanko Raasepori K K K Karkku Kru Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Sastamala K K Karviainen Kar Liikennepaikka Toijala Turku Aura K Kaskinen Kaskö Ksk Liikennepaikka Seinäjoki Kaskinen Kaskinen K K K Kattilaharju Kth Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kouvola K Kauhajoki Kji Liikennepaikka Seinäjoki Kaskinen Kauhajoki K Kauhava Kha Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kauhava K K K KAUKLAHTI Kal Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Turku satama K Kauklahti asema Kökla Klh Kauklahti Liikennepaikan osa (Kauklahti) Espoo K Mankki Mankby Mnk Liikennepaikan osa (Kauklahti) Kirkkonummi K Kaulinranta Klr Liikennepaikka Tornio Kolari Ylitornio K Kauniainen Grankulla Kni Liikennepaikka Helsinki Turku satama Kauniainen K K

10 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 6 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Kauppilanmäki Kpl Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K K Kausala Ka Seisake Riihimäki Kouvola Iitti Keitelepohja Ktp Liikennepaikka Äänekoski Haapajärvi Viitasaari M K Kekomäki Kek Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Hausjärvi K Kemi Kem Liikennepaikka Oulu Laurila, Kemi Ajos Kemi K K K Kemijärvi Kjä Liikennepaikka Kemijärvi Kelloselkä, Laurila Kemijärvi Kemijärvi K K K Kempele Kml Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kempele K K Kera Kea Seisake Helsinki Turku satama Espoo KERAVA Kev Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Riihimäki, Kerava Hakosilta, Kerava Sköldvik, Kerava Vuosaari K Kerava asema Kervo Ke Kerava Liikennepaikan osa (Kerava) Kerava K K Kytömaa Kyt Liikennepaikan osa (Kerava) Kerava Kerimäki Kiä Liikennepaikka Savonlinna Parikkala Savonlinna K K Kesälahti Kti Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kitee K Keuruu Keu Liikennepaikka Haapamäki Jyväskylä Keuruu K K Kiiala Kiala Kia Seisake Olli Porvoo Porvoo Kilo Kil Seisake Helsinki Turku satama Espoo Kilpua Kua Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Oulainen K K Kinahmi Knh Linjavaihde Siilinjärvi Viinijärvi Kuopio K Kinni Kii Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mäntyharju K Kirjola Kij Linjavaihde Kouvola Joensuu Parikkala K Kirkkonummi Kyrkslätt Kkn Liikennepaikka Helsinki Turku satama Kirkkonummi K K Kirkniemi Gerknäs Krn Liikennepaikka Hyvinkää Karjaa Lohja K K K Kitee Kit Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kitee K K Kiukainen Kn Liikennepaikka Kokemäki Rauma Eura K K Kiuruvesi Krv Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska Kiuruvesi K K K Kivesjärvi Kvj Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Paltamo K Kivistö Ktö Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Kohtavaara Koh Seisake Joensuu Nurmes Nurmes Koivu Kvu Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Tervola K K Koivuhovi Björkgård Kvh Seisake Helsinki Turku satama Espoo Koivukylä Björkby Kvy Seisake Helsinki Riihimäki Vantaa Kokemäki Kumo Kki Liikennepaikka Lielahti Kokemäki, Kokemäki Rauma, Kokemäki Pori Kokemäki K K Kokkola Karleby Kok Liikennepaikka Kokkola Ykspihlaja, Seinäjoki Oulu Kokkola K K K Kolari Kli Liikennepaikka Tornio Kolari Kolari K K Kolho Klo Seisake Orivesi Seinäjoki Mänttä-Vilppula K Kolppi Kållby Kpi Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Pedersöre K K Kommila Kmm Liikennepaikka Varkaus Kommila Varkaus K K Komu Kom Linjavaihde Iisalmi Ylivieska Pyhäjärvi K Kontiolahti Khi Liikennepaikka Joensuu Nurmes Kontiolahti K K Kontiomäki Kon Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki, Oulu Kontiomäki, Kontiomäki Ämmänsaari, Pieksämäki Kontiomäki, Paltamo K K K Kontiomäki Vartius-raja Koria Kra Seisake Riihimäki Kouvola Kouvola Korkeakoski Kas Liikennepaikka Orivesi Seinäjoki Juupajoki K K K Korso Krs Seisake Helsinki Riihimäki Vantaa Korvensuo Ksu Liikennepaikka Kerava Hakosilta Mäntsälä K Koskenkorva Kos Liikennepaikka Seinäjoki Kaskinen Ilmajoki M K KOTKA Kot Osiin jaettu liikennepaikka Kouvola Kotka, Kotka Hovinsaari Kotka Mussalo M Kotka Hovinsaari Hos Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K K Kotka tavara Ktt Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K Paimenportti Pti Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka Kotka asema Kta Kotka Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K K Kotkan satama Kts Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K K Kotolahti Koo Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K K

11 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 7 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Kotka Mussalo Mss Liikennepaikan osa (Kotka) Kotka K K KOUVOLA Kvl Osiin jaettu liikennepaikka Riihimäki Kouvola, Kouvola Pieksämäki, Kouvola Kotka, Kouvola Joensuu, Kouvola Kuusankoski M Kouvola asema Kv Kouvola Liikennepaikan osa (Kouvola) Kouvola K K Kouvola lajittelu Kvla Liikennepaikan osa (Kouvola) Kouvola K K Kouvola tavara Kvt Liikennepaikan osa (Kouvola) Kouvola K K Kouvola Oikoraide Oik Liikennepaikan osa (Kouvola) Kouvola Kullasvaara Kuv Liikennepaikan osa (Kouvola) Kouvola Kovjoki Koi Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Uusikaarlepyy K Kruunupyy Kronoby Kpy Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kruunupyy K K K Kuivasjärvi Kis Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Parkano K K KUOPIO Kpo Osiin jaettu liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki M Kuopio asema Kuo Kuopio Liikennepaikan osa (Kuopio) Kuopio K Kuopio tavara Kuot Liikennepaikan osa (Kuopio) Kuopio K K Kurkimäki Krm Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Kuopio K K Kuurila Ku Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hämeenlinna K Kuusankoski Kuk Liikennepaikka Kouvola Kuusankoski Kouvola M K K Kylänlahti Kyn Seisake Joensuu Nurmes Lieksa Kymi Kymmene Ky Liikennepaikka Kouvola Kotka Kotka M K K Kyminlinna Kln Seisake Kouvola Kotka Kotka Kyrö Kö Liikennepaikka Toijala Turku Karinainen K K Kälviä Kelviå Klv Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kokkola K Köykkäri Kök Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kauhava K Laajavuori Lav Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Vantaa K Lahdenperä Lpr Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Jämsä K Lahnaslampi Lhn Liikennepaikka Vuokatti Lahnaslampi Sotkamo K K Lahti Lahtis Lh Liikennepaikka Riihimäki Kouvola, Lahti Heinola, Lahti Mukkula, Lahti Loviisan satama Lahti K K K Laihia Laihela Lai Liikennepaikka Seinäjoki Vaasa Laihia K K Lakiala Lak Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Ylöjärvi K K Lamminkoski Lmk Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Parkano K Lamminniemi Lam Liikennepaikka Kajaani Lamminniemi Kajaani K K Lapinjärvi Lappträsk Lpj Liikennepaikka Lahti Loviisan satama Lapinjärvi M K Lapinlahti Lna Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Lapinlahti K K Lapinneva Lpn Linjavaihde Niinisalo-Parkano Parkano Lappeenranta Villmanstrand Lr Liikennepaikka Kouvola Joensuu, Lappeenranta Mustolan satama Lappeenranta K K K Lappila Laa Seisake Riihimäki Kouvola Kärkölä Lappohja Lappvik Lpo Liikennepaikka Karjaa Hanko Hanko K K K Lapua Lappo Lpa Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Lapua K K K Larvakytö Lyö Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Seinäjoki K Laukaa Lau Liikennepaikka Jyväskylä Äänekoski Laukaa K Laurila Lla Liikennepaikka Laurila Kemijärvi, Oulu Laurila, Laurila Tornio-raja Keminmaa K K Lauritsala Lrs Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K K K Lautiosaari Li Liikennepaikka Lautiosaari Elijärvi, Oulu Laurila Kemi K Leinelä Lejle Lnä Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Lentoasema Flygplatsen Len Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Lelkola Lkl Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Hirvensalmi K Lempäälä Lpä Liikennepaikka Riihimäki Tampere Lempäälä K Leppäkoski Lk Liikennepaikka Riihimäki Tampere Janakkala K Leppävaara Alberga Lpv Liikennepaikka Helsinki Turku satama Espoo K K

12 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 8 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Leteensuo Lts Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hattula K Lieksa Lis Liikennepaikka Joensuu Nurmes, Lieksa Pankakoski Lieksa K K K Lieksan teollisuuskylä Ltk Linjavaihde Lieksa Pankakoski Lieksa K K Lielahti Llh Liikennepaikka Tampere Seinäjoki, Lielahti Kokemäki Tampere K K K Lievestuore Lvt Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Laukaa K K K Liminka Limingo Lka Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Liminka K K Lohiluoma Luo Linjavaihde Seinäjoki Kaskinen Kurikka Lohja Lojo Lo Liikennepaikka Hyvinkää Karjaa Lohja K K Loimaa Lm Liikennepaikka Toijala Turku Loimaa K K Louhela Klippsta Loh Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Loukolampi Lol Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Pieksämäki K Loviisan satama Lovisa hamn Lvs Liikennepaikka Lahti Loviisan satama Loviisa M K K Luikonlahti Lui Liikennepaikka Siilinjärvi Viinijärvi Kaavi K K Luoma Bobäck Lma Seisake Helsinki Turku satama Kirkkonummi Lusto Lus Seisake Savonlinna Parikkala Savonlinna Luumäki Lä Liikennepaikka Kouvola Joensuu, Luumäki Vainikkala-raja Luumäki K K K Lähdemäki Läh Liikennepaikka Kerava Hakosilta Orimattila K Länkipohja Läp Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Jämsä K Maanselkä Mlk Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki Sotkamo M K Maaria St Marie Mri Liikennepaikka Toijala Turku Turku K Madesjärvi Md Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Kurikka K K Majajärvi Mjj Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Ylöjärvi K Malmi Malm Ml Liikennepaikka Helsinki Riihimäki Helsinki K Malminkartano Malmgård Mlo Seisake Huopalahti Havukoski Helsinki Mankala Mka Liikennepaikka Riihimäki-Kouvola Iitti K Markkala Mrk Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Suonenjoki K Martinlaakso Mårtensdal Mrl Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa K Masala Masaby Mas Seisake Helsinki Turku satama Kirkkonummi Matkaneva Mtv Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kokkola K Mattila Mat Liikennepaikka Riihimäki Tampere Lempäälä K Meltola Mjölbolsta Mel Linjavaihde Hyvinkää Karjaa Raasepori K Metsäkansa Msä Linjavaihde Toijala Valkeakoski Valkeakoski K Mikkeli St Michel Mi Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mikkeli K K K Misi Mis Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Rovaniemi M K Mommila Mla Seisake Riihimäki Kouvola Hausjärvi Muhos Mh Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Muhos K K Mukkula Muk Liikennepaikka Lahti Mukkula Lahti K K Murtomäki Mur Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki, Murtomäki Talvivaara, Murtomäki Otanmäki Kajaani K K Mustio Svartå Mso Linjavaihde Hyvinkää Karjaa Raasepori K Mustolan satama Mst Liikennepaikka Lappeenranta Mustolan satama Lappeenranta K Muukko Mko Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K Muurame Muu Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Muurame K K Muurola Mul Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Rovaniemi K K Myllykangas Mys Liikennepaikka Oulu Laurila Ii K Myllykoski Mki Seisake Kouvola Kotka Kouvola K Myllymäki My Seisake Orivesi Seinäjoki Ähtäri K Myllyoja Myl Liikennepaikka Lahti Heinola Heinola K K K Mynttilä Myt Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki, Mynttilä Ristiina Mäntyharju K Mynämäki Myn Liikennepaikka Turku Uusikaupunki Mynämäki K Myyrmäki Myrbacka Myr Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Vantaa K Mäkkylä Mäk Seisake Helsinki Turku satama Espoo Mäntsälä Mlä Liikennepaikka Kerava Hakosilta Mäntsälä K Mänttä Män Liikennepaikka Vilppula Mänttä Mänttä-Vilppula K K Mäntyharju Mr Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Mäntyharju K K Mäntyluoto Mn Liikennepaikka Pori Mäntyluoto Pori K K K

13 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 9 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Naantali Nådendal Nnl Liikennepaikka Raisio Naantali Naantali K K Naarajärvi Nri Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Pieksämäki K K Nakkila Nal Liikennepaikka Kokemäki Pori Nakkila K Nastola Nsl Seisake Riihimäki Kouvola Nastola Niemenpää Nmp Liikennepaikka Tornio Kolari Tornio K Niinimaa Nii Linjavaihde Orivesi Seinäjoki Alavus Niinimäki Nmä Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Iitti Niinisalo Nns Liikennepaikka Niinisalo-Parkano Kankaanpää M K K Niirala Nrl Liikennepaikka Niirala-raja Säkäniemi Tohmajärvi M K K Niirala-raja Nrlr Liikennepaikka Niirala-raja Säkäniemi Tohmajärvi Niittylahti Nth Liikennepaikka Kouvola Joensuu Joensuu K Nikkilä Nickby Nlä Seisake Kerava Sköldvik Sipoo Nivala Nvl Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska Nivala K K Nokia Noa Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Nokia K K K Nummela Nm Liikennepaikka Hyvinkää Karjaa Vihti K K Nuppulinna Nup Seisake Helsinki Riihimäki Tuusula Nurmes Nrm Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki, Joensuu Nurmes Nurmes K K K Närpiö Närpes När Linjavaihde Seinäjoki Kaskinen Närpiö Ohenmäki Ohm Linjavaihde Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K Olli Olli Linjavaihde Kerava Sköldvik, Olli Porvoo Porvoo K Onttola Ont Linjavaihde Pieksämäki Joensuu Joensuu K K Orimattila Om Linjavaihde Lahti Loviisan satama Orimattila K Orivesi Ov Liikennepaikka Tampere Jyväskylä, Orivesi Seinäjoki Orivesi K K Orivesi keskusta Ovk Seisake Orivesi Seinäjoki Orivesi Otanmäki Otm Liikennepaikka Murtomäki Otanmäki Kajaani K K Otava Ot Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki, Otava Otavan satama Mikkeli K K Oulainen Ou Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Oulainen K K OULU Oul Osiin jaettu liikennepaikka Seinäjoki Oulu, Oulu Kontiomäki, Oulu Laurila M Oulu Nokela Nok Liikennepaikan osa (Oulu) Oulu K K Oulu Oritkari Ori Liikennepaikan osa (Oulu) Oulu K K Oulu tavara Olt Liikennepaikan osa (Oulu) Oulu K K Oulu asema Uleåborg Ol Oulu Liikennepaikan osa (Oulu) Oulu K Oulu Tuira Tua Liikennepaikan osa (Oulu) Oulu K K Paimio Pemar Po Liikennepaikka Helsinki Turku satama Paimio K Palopuro Plp Liikennepaikka Helsinki Riihimäki Hyvinkää K Paltamo Pto Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Paltamo K K Pankakoski Pas Liikennepaikka Lieksa Pankakoski Lieksa K K Parikkala Par Liikennepaikka Kouvola Joensuu, Savonlinna Parikkala Parikkala K K Parkano Pko Liikennepaikka Parkano Kihniö, Tampere Seinäjoki Parkano K K K Parola Prl Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hattula K K K Patokangas Ptg Liikennepaikka Kemijärvi Patokangas Kemijärvi K Pello Pel Liikennepaikka Tornio Kolari Pello K K Peltosalmi Pmi Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi Peräseinäjoki Psj Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Seinäjoki K K K Pesiökylä Psk Liikennepaikka Kontiomäki Ämmänsaari Suomussalmi M K Petäjävesi Pvi Liikennepaikka Haapamäki Jyväskylä Petäjävesi K K PIEKSÄMÄKI Pie Osiin jaettu liikennepaikka Kouvola Pieksämäki, Pieksämäki Kontiomäki, Jyväskylä Pieksämäki, Pieksämäki Joensuu Pieksämäki M Pieksämäki asema Pm Pieksämäki Liikennepaikan osa (Pieksämäki) Pieksämäki K K Pieksämäki Temu Tmu Liikennepaikan osa (Pieksämäki) Pieksämäki K K Pieksämäki lajittelu Pmla Liikennepaikan osa (Pieksämäki) Pieksämäki K K Pieksämäki tavara Pmt Liikennepaikan osa (Pieksämäki) Pieksämäki K K Pietarsaari Jakobstad Pts Liikennepaikka Pännäinen Pietarsaari, Pietarsaari Alholma Pietarsaari M K

14 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 10 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Pihlajavesi Ph Liikennepaikka Orivesi Seinäjoki Keuruu K K Pihtipudas Pp Liikennepaikka Äänekoski Haapajärvi Pihtipudas M K Piikkiö Pikis Pik Liikennepaikka Helsinki Turku satama Kaarina K K Pikkarala Pkl Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Oulu K K Pitäjänmäki Sockenbacka Pjm Seisake Helsinki Turku satama Helsinki Pohjankuru Skuru Pku Liikennepaikka Helsinki Turku satama Raasepori K K K Pohjois-Haaga Norra Haga Poh Seisake Huopalahti Havukoski Helsinki Pohjois-Louko Plu Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Seinäjoki K Poikkeus Pkk Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Parkano K Poiksilta Poi Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kitee K Pori Björneborg Pri Liikennepaikka Pori Aittaluoto, Pori Mäntyluoto, Kokemäki Pori Pori K K K Porokylä Por Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki Nurmes K Porvoo Borgå Prv Liikennepaikka Olli Porvoo Porvoo K Puhos Pus Liikennepaikka Kouvola Joensuu Kitee K K K Puistola Parkstad Pla Seisake Helsinki Riihimäki Helsinki Pukinmäki Bocksbacka Pmk Seisake Helsinki Riihimäki Helsinki Pulsa Pl Liikennepaikka Luumäki Vainikkala-raja Lappeenranta K K Punkaharju Pun Liikennepaikka Savonlinna Parikkala Savonlinna K K K Pyhäkumpu Pyk Liikennepaikka Pyhäkumpu erkanemisvaihde Pyhäkumpu Pyhäjärvi K Pyhäkumpu erkanemisvaihde Pye Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska, Pyhäkumpu erkanemisvaihde Pyhäkumpu Pyhäjärvi K Pyhäsalmi Phä Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska Pyhäjärvi K K Pännäinen Bennäs Pnä Liikennepaikka Pännäinen Pietarsaari, Seinäjoki Oulu Pedersöre K K Raahe Brahestad Rhe Liikennepaikka Raahe Rautaruukki, Tuomioja Raahe Raahe K K K Raippo Rpo Liikennepaikka Luumäki Vainikkala-raja Lappeenranta K K K Raisio Reso Rai Liikennepaikka Turku Uusikaupunki, Raisio Naantali Raisio K K K Rajamäki Rm Liikennepaikka Hyvinkää Karjaa Nurmijärvi K Rajaperkiö Rjp Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Lapua K Rantasalmi Rmi Liikennepaikka Huutokoski Savonlinna Rantasalmi K K Rasinsuo Ras Liikennepaikka Kouvola Joensuu Luumäki K Ratikylä Rlä Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Kihniö K K Rauha Rah Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K K Rauhalahti Rhl Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Jyväskylä K K Rauma Raumo Rma Liikennepaikka Kokemäki Rauma Rauma K K K Raunio Rio Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kauhava K Rautaruukki Rat Liikennepaikka Raahe Rautaruukki Raahe K K Rautjärvi Rjä Liikennepaikka Kouvola Joensuu Rautjärvi K Rautpohja Rph Liikennepaikka Haapamäki Jyväskylä Jyväskylä K Rekola Räckhals Rkl Seisake Helsinki Riihimäki Vantaa Retretti Ree Seisake Savonlinna Parikkala Savonlinna RIIHIMÄKI Rii Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Riihimäki, Riihimäki Kouvola, Riihimäki Tampere K Riihimäki Arolampi Arp Liikennepaikan osa (Riihimäki) Hausjärvi Riihimäki tavara Rit Liikennepaikan osa (Riihimäki) Riihimäki K Riihimäki lajittelu Rila Liikennepaikan osa (Riihimäki) Riihimäki K Riihimäki asema Ri Riihimäki Liikennepaikan osa (Riihimäki) Riihimäki K K Riijärvi Rjr Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Uusikaarlepyy K Riippa Rpa Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kokkola K Ristiina Rst Liikennepaikka Mynttilä Ristiina Mikkeli M K K Ristijärvi Rjv Liikennepaikka Kontiomäki Ämmänsaari Ristijärvi K Rovaniemi Roi Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Rovaniemi K K K Ruha Rha Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Lapua K Runni Rnn Seisake Iisalmi Ylivieska Iisalmi Ruukki Rki Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Siikajoki K K

15 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 11 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Ruusumäki Rsm Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Vantaa K Ryttylä Ry Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hausjärvi K K K Röyttä Röy Liikennepaikka Tornio Röyttä Tornio K K Saakoski Saa Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Jyväskylä K Saari Sr Liikennepaikka Kouvola Joensuu Parikkala K Saarijärvi Srj Liikennepaikka Äänekoski Haapajärvi Saarijärvi M K Salminen Sln Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki, Pieksämäki Kontiomäki Suonenjoki K K Salo Slo Liikennepaikka Helsinki Turku satama Salo K K Sammalisto Sam Liikennepaikka Riihimäki Tampere Riihimäki K Santala Sandö Sta Seisake Karjaa Hanko Hanko Saunamäki Smä Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Iitti Savio Sav Seisake Helsinki Riihimäki Kerava SAVONLINNA Svl Osiin jaettu liikennepaikka Savonlinna Parikkala, Huutokoski Savonlinna Savonlinna asema Nyslott Sl Savonlinna Liikennepaikan osa (Savonlinna) Savonlinna K Pääskylahti Pky Liikennepaikan osa (Savonlinna) Savonlinna K K SEINÄJOKI Sei Osiin jaettu liikennepaikka Seinäjoki Vaasa, Seinäjoki Kaskinen M Tampere Seinäjoki, Seinäjoki Oulu, Orivesi Seinäjoki, Seinäjoki tavara Skt Liikennepaikan osa (Seinäjoki) Seinäjoki K K Seinäjoki asema Sk Seinäjoki Liikennepaikan osa (Seinäjoki) Seinäjoki K K Selänpää Spä Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Kouvola K Sieppijärvi Spj Liikennepaikka Tornio Kolari Kolari K K Sievi Svi Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Sievi K K Siikamäki Skä Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu Pieksämäki K SIILINJÄRVI Sii Osiin jaettu liikennepaikka Siilinjärvi Viinijärvi, Pieksämäki Kontiomäki K K K Siilinjärvi asema Sij Liikennepaikan osa (Siilinjärvi) Siilinjärvi K K K Ruokosuo Rsu Liikennepaikan osa (Siilinjärvi) Siilinjärvi K K K Simo Sim Liikennepaikka Oulu Laurila Simo K K Simpele Spl Liikennepaikka Kouvola Joensuu Rautjärvi K K K Sipilä Sip Liikennepaikka Kerava Hakosilta, Kerava Hakosilta Mäntsälä K Sisättö Stö Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Ikaalinen K Siuntio Sjundeå Sti Liikennepaikka Helsinki Turku satama Siuntio K Siuro Siu Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Nokia K K Skogby Sgy Seisake Karjaa Hanko Raasepori Sköldvik Kilpilahti Sld Liikennepaikka Kerava Sköldvik Porvoo M K K Soinlahti Soa Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K K Sorsasalo Sor Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Kuopio K Sukeva Skv Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Sonkajärvi K K Suolahti Suo Liikennepaikka Jyväskylä Äänekoski Äänekoski K K K Suonenjoki Snj Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki, Suonenjoki Yläkoski Suonenjoki K K Suoniemi Snm Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Nokia K Syrjä Syr Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu Heinävesi K Syrjämäki Ski Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Seinäjoki K Sysmäjärvi Smj Liikennepaikka Sysmäjärvi Vuonos, Siilinjärvi Viinijärvi Outokumpu K K K Säkäniemi Sä Liikennepaikka Niirala-raja Säkäniemi, Kouvola Joensuu Tohmajärvi K Sänkimäki Skm Liikennepaikka Siilinjärvi Viinijärvi Kuopio K Sääksjärvi Sj Liikennepaikka Riihimäki Tampere Tampere K Taavetti Ta Liikennepaikka Kouvola Joensuu Luumäki K K K Tahkoluoto Tko Liikennepaikka Pori Mäntyluoto Pori K K Taipale Te Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K Talviainen Tv Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Orivesi K K

16 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 12 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Talvivaara Tlv Liikennepaikka Murtomäki Talvivaara Tammisaari Ekenäs Tms Seisake Karjaa Hanko Raasepori TAMPERE Tre Osiin jaettu liikennepaikka Riihimäki Tampere, Tampere Seinäjoki, Tampere Jyväskylä M Tampere tavara Tpet Liikennepaikan osa (Tampere) Tampere K K Tampere Viinikka Vka Liikennepaikan osa (Tampere) Tampere K K Tampere asema Tammerfors Tpe Tampere asema Liikennepaikan osa (Tampere) Tampere K Tampere Järvensivu Jvs Liikennepaikan osa (Tampere) Tampere Tapanila Mosabacka Tna Seisake Helsinki Riihimäki Helsinki Tapavainola Tap Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K Tavastila Tsl Seisake Kouvola Kotka Kotka Tervajoki Tk Seisake Seinäjoki Vaasa Isokyrö Tervola Trv Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Tervola K K Teuva Östermark Tuv Liikennepaikka Seinäjoki Kaskinen Teuva M K Tikkala Tkk Liikennepaikka Kouvola Joensuu Tohmajärvi K Tikkaperä Tkp Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Liminka K K TIKKURILA Tik Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Riihimäki, Huopalahti Havukoski Liikennepaikan osa K Havukoski Hvk (Tikkurila) Vantaa Hiekkaharju Sandkulla Hkh Liikennepaikan osa (Tikkurila) Vantaa Liikennepaikan osa Tikkurila asema Dickursby Tkl (Tikkurila) Vantaa K K K Tohmajärvi Toh Liikennepaikka Niirala-raja Säkäniemi Tohmajärvi K K Toijala Tl Liikennepaikka Toijala Turku, Riihimäki Tampere, Toijala Valkeakoski Akaa K K K Toivala Toi Liikennepaikka Pieksämäki Kontiomäki Siilinjärvi K K Tolsa Tolls Tol Seisake Helsinki Turku satama Kirkkonummi Tommola Tom Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Hollola K Torkkeli Trk Liikennepaikka Tampere Jyväskylä Orivesi K TORNIO Trn Osiin jaettu liikennepaikka Tornio Röyttä, Tornio Kolari, Laurila Tornio-raja K Tornio asema Torneå Tor Tornio Liikennepaikan osa (Tornio) Tornio K K K Tornio-raja Torneå gränsen Trr Liikennepaikan osa (Tornio) Tornio Tornio-Itäinen Torneå Östra Tri Seisake Laurila Tornio-raja Tornio Tuomarila Domsby Trl Seisake Helsinki Turku satama Espoo Tuomioja Tja Liikennepaikka Seinäjoki Oulu, Tuomioja Raahe Siikajoki K K Turenki Tu Liikennepaikka Riihimäki Tampere Janakkala K K K TURKU Tur Osiin jaettu liikennepaikka Helsinki Turku satama, Toijala Turku, Turku Uusikaupunki Turku K Kupittaa Kuppis Kut Liikennepaikan osa (Turku) Turku Turku asema Åbo Tku Turku päärautatieasema Liikennepaikan osa (Turku) Turku K K Turku tavara Tkut Liikennepaikan osa (Turku) Turku K K Turku satama Åbo hamn Tus Liikennepaikan osa (Turku) Turku K Tuupovaara Tpv Liikennepaikka Joensuu Ilomantsi Joensuu K Tuuri Tuu Seisake Orivesi Seinäjoki Alavus K Törmä Tör Liikennepaikka Laurila Kemijärvi Keminmaa K Törölä Trä Liikennepaikka Kouvola Joensuu Lappeenranta K Uimaharju Uim Liikennepaikka Joensuu Nurmes Joensuu K K K Urjala Ur Liikennepaikka Toijala Turku Urjala K K Utajärvi Utj Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Utajärvi K K Utti Uti Linjavaihde Kouvola Joensuu Kouvola K

17 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 13 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Uusikaupunki Nystad Ukp Liikennepaikka Uusikaupunki Hangonsaari, Turku Uusikaupunki Uusikaupunki K K K Uusikylä Ukä Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Nastola K K Vaajakoski Vko Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Jyväskylä K K Vaala Vaa Liikennepaikka Oulu Kontiomäki Vaala K K Vaarala Vra Linjavaihde Laurila Kemijärvi Rovaniemi K Vaasa Vasa Vs Liikennepaikka Seinäjoki Vaasa Vaasa K K K Vahojärvi Vjr Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Parkano K VAINIKKALA Vai Osiin jaettu liikennepaikka Luumäki Vainikkala-raja M Vainikkala tavara Vnat Liikennepaikan osa (Vainikkala) Lappeenranta K K Vainikkala asema Vna Vainikkala Liikennepaikan osa (Vainikkala) Lappeenranta K K Vainikkala-raja Vnar Liikennepaikka Lappeenranta Valimo Gjuteriet Vmo Seisake Helsinki Turku satama Helsinki Valkeakoski Vi Liikennepaikka Toijala Valkeakoski Valkeakoski M K K Valkeasuo Vso Linjavaihde Niirala-raja Säkäniemi Tohmajärvi K Valtimo Vlm Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki Valtimo M K Vammala Vma Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Sastamala K K Vanattara Vtr Liikennepaikka Riihimäki Tampere Lempäälä K Vantaankoski Vandaforsen Vks Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Varkaus Var Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu, Varkaus Kommila Varkaus K K K Vartius Vus Liikennepaikka Kontiomäki Vartius-raja Kuhmo M K Vartius-raja Vur Liikennepaikka Kontiomäki Vartius-raja Kuhmo Vasikkahaka Vkh Liikennepaikka Helsinki Turku satama Kirkkonummi K Vaskiluoto Vsk Liikennepaikka Vaasa-Vaskiluoto Vaasa K K Vehkala Veckal Veh Seisake Huopalahti Havukoski Vantaa Venetmäki Vki Liikennepaikka Jyväskylä Pieksämäki Pieksämäki K Vesanka Vn Liikennepaikka Haapamäki Jyväskylä Jyväskylä K Viekki Vk Linjavaihde Joensuu Nurmes Lieksa K Vierumäki Vrm Linjavaihde Lahti Heinola Heinola K Vihanti Vti Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Raahe K K K Vihtari Vih Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu Heinävesi K K Viiala Via Liikennepaikka Riihimäki Tampere Akaa K K Viinijärvi Vnj Liikennepaikka Siilinjärvi Viinijärvi, Pieksämäki Joensuu Liperi K K Villähde Vlh Liikennepaikka Riihimäki Kouvola Nastola K Vilppula Vlp Liikennepaikka Orivesi Seinäjoki, Vilppula Mänttä Mänttä-VilppulaK K K Vinnilä Vin Liikennepaikka Riihimäki Tampere Hämeenlinna K Virkamies Vms Liikennepaikka Huopalahti Havukoski Vantaa K Voltti Vt Liikennepaikka Seinäjoki Oulu Kauhava K K Vuohijärvi Vhj Liikennepaikka Kouvola Pieksämäki Kouvola K K Vuojoki Vjo Liikennepaikka Kokemäki Rauma Eurajoki K Vuokatti Vkt Liikennepaikka Nurmes Kontiomäki, Vuokatti Lahnaslampi Sotkamo M K Vuonislahti Vsl Liikennepaikka Joensuu Nurmes Lieksa K Vuonos Vns Liikennepaikka Sysmäjärvi Vuonos Outokumpu K Vuosaari Vsa Liikennepaikka Kerava Vuosaari Helsinki K K K YKSPIHLAJA Yks Osiin jaettu liikennepaikka Kokkola Ykspihlaja Ykspihlaja tavara Ykst Liikennepaikan osa (Ykspihlaja) Kokkola K K Ykspihlaja väliratapiha Yksv Liikennepaikan osa (Ykspihlaja) Kokkola K K Ylistaro Yst Seisake Seinäjoki Vaasa Seinäjoki Ylitornio Ytr Seisake Tornio Kolari Ylitornio Ylivalli Ylv Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Kurikka K K K Ylivieska Yv Liikennepaikka Iisalmi Ylivieska, Seinäjoki Oulu Ylivieska M K K Yläkoski Ylk Liikennepaikka Suonenjoki Yläkoski Suonenjoki K K

18 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 Rautatieliikennepaikat / Liikennepaikat LIITE 2 / 14 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Koodi Rataosuus Kunta Liikenteenohjaus Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Annat namn Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Kod Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till välning Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Code Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting Ylämylly Yly Liikennepaikka Pieksämäki Joensuu Liperi K K Ylöjärvi Ylö Liikennepaikka Tampere Seinäjoki Ylöjärvi K K Ypykkävaara Ypy Liikennepaikka Kontiomäki Vartius-raja Kuhmo K K Äetsä Äs Liikennepaikka Lielahti Kokemäki Sastamala K K Ähtäri Etseri Äht Liikennepaikka Orivesi Seinäjoki Ähtäri K K Ämmänsaari Äm Liikennepaikka Kontiomäki Ämmänsaari Suomussalmi M K Äänekoski Äki Liikennepaikka Jyväskylä Äänekoski, Äänekoski Haapajärvi Äänekoski K K K

19 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 15 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Ahonpää Ahvenus Ainola H Airaksela T Aittaluoto 0 T Ajos 0 Y T Alapitkä A 18 K T Alavus K H T Alholma 0 Y T Arola A 24 K T Asola 0 Aviapolis H Dragsvik H Dynamiittivaihde 0 T Eläinpuisto-Zoo H Eno A K H T Ervelä Eskola Espoo H Haapajärvi A K Y H T Haapakoski K Haapamäen kyllästämö 0 T Haapamäki (265) 3 (1) A 128 K H T Y Haarajoki H Hakosilta 0 Haksi Hamina A 18 K Y Y T K Hammaslahti K Y T Hanala 0 Hangonsaari 0 T Hanhikoski 0 20 K T Hankasalmi A 20 K K Y H T HANKO Hanko asema A 113 K Y H Hanko tavara T Hanko-Pohjoinen H Harjavalta A K H T Harju Harviala 0 Haukipudas K

20 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 16 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Haukivuori (199) (200) (265) (2) 891 K T HAUSJÄRVI Hausjärvi tavara K Y Oitti H Haviseva 0 Heikkilä 0 Heinola (107) (265) (1) K T Heinoo Heinävaara 0 K T Heinävesi K H T HELSINKI Helsinki asema H Pasila asema H 22 Pasila autojuna-asema A K H Ilmala asema H Helsinki Kivihaka 0 Pasila tavara A 230 K K Y T Ilmala ratapiha V, 63 A 29 Y Käpylä 279 (278) (265) 3 (2) H Oulunkylä H Herrala H Hiirola Hikiä H Hillosensalmi (165) (550) (1) 797 Hinthaara (55) (65) (265) (3) Hirvineva Humppila A 29 K Y H T Huopalahti H Huutokoski Hyrynsalmi (100) (265) (1) A 12 K T Hyvinkää (265) 3 (1) A 20 H T 20 Hämeenlinna A 34 K K H T Härmä K T Höljäkkä K Y H T Ii (92) (265) (1) 687 K Iisalmen teollisuusraiteet 0 Y T Iisalmi V, 63 A 58 K Y Y H T Y Iittala H Ilola H Ilomantsi A K T

21 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 17 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] IMATRA Imatra asema H Imatra tavara (218) (265) (1) V, 63 A K Y Y T Y Imatrankoski K K T Pelkola T Imatrankoski-raja 0 T Inha (99) (265) (1) 42 K T Inkeroinen K H T Inkoo A 14 H Isokyrö , K H T Jalasjärvi K T Jepua K JOENSUU Joensuu asema V, 63 A 46 K H T 20, Y K Joensuu Peltola K Y T K Joensuu Sulkulahti T K Jokela H Joroinen 0 K T Jorvas H Joutseno K H T Juankoski A 13 K T Jutila 0 Juupajoki H Juurikorpi Jyväskylä V, 63 A 89 K Y Y Y H T Jämsä A K H T Jämsänkoski T 20 Järvelä K H T JÄRVENPÄÄ Järvenpää asema K H T Saunakallio , H T Purola H Kaipiainen Y T Kaipola 0 T Kairokoski 0 16 K Kaitjärvi Kajaani V, 63 A 122 K H T Kaleton 0 27 K Kalkku Y T Kalliovarasto 0

22 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 18 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Kalvitsa K T Kangas Kannelmäki H Kannonkoski 0 13 K T Kannus H Karhejärvi A 4 K Karhukangas 0 Karjaa A K Y H T 20 Karkku H Karviainen Karviainen Y T Y Kattilaharju 0 Kauhajoki 0 Kauhava K H T KAUKLAHTI H Kaulinranta 0 Kauniainen H T Kauppilanmäki 0 - K T Kausala H Keitelepohja 0 K T Kekomäki 0 Kemi , A 148 K Y H T Y Kemijärvi V, 63 A 6 K K Y H T KR Kempele 450 (119) 550(265) 1 (1) A 9 K H Kera H KERAVA Kerava asema A Y H KR Kytömaa 0 Kerimäki K H T Kesälahti H T Keuruu K H T Kiiala H Kilo H Kilpua A Kinahmi 0 Kinni Kirjola 0 Y Kirkkonummi K H Kirkniemi T Kitee A 18 K Y H T

23 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 19 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Kiukainen K Kiuruvesi A 80 K Y H T Kivesjärvi 1118 Kivistö H Kohtavaara H Koivu (40) (265) (1) K T Koivuhovi H Koivukylä H Kokemäki A 29 K H T Kokkola V, 63 A 40 Y Y H T Y K Kolari A 22 K K Y H T Kolho Y H T Kolppi Kommila A K Y T Komu 0 Y Kontiolahti (96) (265) (1) A K K T Kontiomäki A 31 K K Y H T Y, KR Koria H Korkeakoski -72 (265) (1) 743 K K T Korso H Korvensuo 0 Koskenkorva 0 T KOTKA Kotka Hovinsaari A 85 T Kotka tavara 0 T Paimenportti H Kotka asema A H Y Kotkan satama A 280 K Y H T Kotolahti T Kotka Mussalo Y T K KOUVOLA Kouvola asema V, 63 A K Y H Y Kouvola lajittelu A 175 K K T K Kouvola Oikoraide 0 KR Kouvola tavara Y T K Kullasvaara T Kovjoki Kruunupyy K T Kuivasjärvi K KUOPIO

24 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 20 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Kuopio asema A 130 K Y H Kuopio tavara V, 63 A 100 Y Y T Y Kurkimäki K T Kuurila 0 Kuusankoski A Y Y T Kylänlahti H Kymi H Kyminlinna H Kyrö K T Kälviä 0 Köykkäri Laajavuori 0 Lahdenperä Lahnaslampi 0 25 A T Lahti A 7 K Y H T 20, KR Laihia K H T Lakiala Lamminkoski Lamminniemi T Lapinjärvi 0 12 K T Lapinlahti A K H T Lapinneva 0 K Lappeenranta , A 60 K Y Y H T 22 Lappila H Lappohja H T Lapua K H T Larvakytö Laukaa 0 K Laurila Lauritsala K T Lautiosaari 0 Leinelä H Lentoasema H Lelkola Lempäälä H Leppäkoski 0 Leppävaara H Leteensuo 0 Lieksa A 24 K K Y H T 20 Lieksan teollisuuskylä 0 20 T

25 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 21 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Lielahti T Lievestuore (259) (265) (1) A 23 K T Liminka Lohiluoma 0 Lohja A 25 K T Loimaa K H T Louhela H Loukolampi Loviisan satama A 28 K Y T Luikonlahti K Y T Lusto H Luumäki Y T Lähdemäki Länkipohja Maanselkä 0 K Maaria Madesjärvi A 8 K T Majajärvi Malmi (280) (265) 2 (2) H Malminkartano H Mankala 0 0 Markkala Martinlaakso H Masala H Matkaneva 0 Mattila 0 Metsäkansa 0 13 K T Mikkeli A 5 K Y Y H T Y Misi A 52 K K H T Mommila H Muhos A 24 K H Mukkula 0 K T Murtomäki 0 K T KR Mustio 0 55 K T Mustolan satama 0 Y T Muukko Muurame A Muurola H Myllykangas Myllykoski H

26 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 22 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Myllymäki K H T Myllyoja 0 T Mynttilä 0 Mynämäki (124) (265) (1) 495 Myyrmäki H Mäkkylä H Mäntsälä H Mänttä K T Mäntyharju K H T Mäntyluoto Y T Naantali T Naarajärvi K T Nakkila Nastola H Niemenpää 0 Niinimaa 0 K Niinimäki Niinisalo 0 21 K Niirala (42) (265) (1) A K T K Niirala-raja 0 T Niittylahti Nikkilä (30) (265) (1) Nivala A K H T Nokia K H T Nummela K T Nurmes A 50 K H T 18 Närpiö 0 Ohenmäki 0 K Olli 0 Onttola 0 T Orimattila 0 12 K T Orivesi A K Y H T 13,7 Orivesi keskusta H Otanmäki 0 K T Otava (152) (265) (1) 735 K T Oulainen A 80 K H T OULU Oulu Nokela A Y T Oulu Oritkari 0 63 A 200 Y T Oulu tavara A 6 T Y

27 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 23 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Oulu asema , V, 63 A K H Oulu Tuira K T Paimio Palopuro 0 Paltamo A K H T Pankakoski 0 K Y T Parikkala A 30 K H Parkano A 10 K Y Y H T Parola Y K H T Patokangas K Y T Pello A 35 K Y H T Peltosalmi 0 25 A K Y T Peräseinäjoki K T Pesiökylä (74) (265) (1) Petäjävesi K H T PIEKSÄMÄKI Pieksämäki asema V, 63 A 5 Y H Pieksämäki Temu A K Y Y KR Pieksämäki lajittelu T Pieksämäki tavara T Pietarsaari A T Pihlajavesi , H Pihtipudas 0 K T Piikkiö K T Pikkarala Pitäjänmäki H Pohjankuru K T Pohjois-Haaga H Pohjois-Louko 0 Poikkeus Poiksilta 0 K T Pori K Y H T Porokylä 0 K T Porvoo H Y Puhos A 13 K T Puistola H Pukinmäki H Pulsa Punkaharju A K H T Pyhäkumpu T

28 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 24 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Pyhäkumpu erkanemisvaihde 0 Pyhäsalmi A K H T Pännäinen H Raahe A 53 K T Raippo T Raisio (111) (168) (265) (3) T Rajamäki 0 K T Rajaperkiö Rantasalmi K T Rasinsuo Ratikylä K T Rauha K T Rauhalahti 0 T Rauma A 15 K Y T Raunio Rautaruukki 0 T Rautjärvi Rautpohja 0 Y T Rekola H Retretti H RIIHIMÄKI Riihimäki Arolampi 0 K Riihimäki lajittelu Y T K Riihimäki tavara K Y T K Riihimäki asema , V, 63 A 26 Y H Y K Riijärvi Riippa Ristiina K T Ristijärvi 0 Rovaniemi , V, 63 A 188 K Y K Y Y H T 20 Ruha 0 Runni H Ruukki K H T Ruusumäki 0 Ryttylä K H T Röyttä 0 25 A K T Saakoski A 5 Saari (201) (265) (1) 692 H T Saarijärvi (69) (265) (1) 40 K K T Salminen K

29 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 25 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Salo K K H T Sammalisto 0 Santala H Saunamäki 0 Savio H SAVONLINNA Savonlinna asema H Pääskylahti A Y H SEINÄJOKI Seinäjoki tavara A 40 K T Y Seinäjoki asema , V, 63 A 65 Y Y H T 21 Selänpää Sieppijärvi 0 K T Sievi 0 Siikamäki 0 SIILINJÄRVI Siilinjärvi asema A K H T KR Ruokosuo 0 T KR Simo (88) (265) (1) K Simpele A 17 K H T Sipilä 0 Sisättö Siuntio H Siuro 703 K Skogby H Sköldvik A T K Soinlahti 0 Y T Sorsasalo 0 T Sukeva , A K T Suolahti (80) (147) (265) (2) A K T Suonenjoki A K H T 20 Suoniemi Syrjä 0 5 Syrjämäki 0 Sysmäjärvi 0 K T Säkäniemi 0 Sänkimäki 0 K T Sääksjärvi 0 Taavetti T Tahkoluoto 0 Y T

30 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 26 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Taipale Talviainen A Talvivaara T Tammisaari H TAMPERE Tampere tavara V, 63 A 15 Y Y T 22 Tampere Viinikka A 134 K Y T K Tampere asema V, 63 A K H Tampere Järvensivu 0 KR Tapanila H Tapavainola Tavastila H Tervajoki H Tervola A 11 K H Teuva 0 25 A K T Tikkala Tikkaperä TIKKURILA Havukoski 0 0 Hiekkaharju H Tikkurila asema K H T Tohmajärvi K T Toijala A K Y H T Y Toivala A K T Tolsa H Tommola 0 Torkkeli TORNIO Tornio asema (101) (157) (265) (2) A 24 K K T Tornio-raja 0 T Tornio-Itäinen H KR Tuomarila H Tuomioja KR Turenki K H T TURKU Kupittaa H K Turku asema V, 63 A K H T K Turku tavara (200) (265) (1) A 10 K Y T K Turku satama A H K Tuupovaara 0 14 K T

31 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 27 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Tuuri K H Törmä Törölä Uimaharju A K Y H T Urjala Utajärvi K H T Utti T Uusikaupunki (66) (265) (1) 680 T Uusikylä K Y T Vaajakoski K T Vaala A 25 K H Vaarala 0 K T Vaasa V, 63 A H T Vahojärvi VAINIKKALA Vainikkala tavara A 50 K Y Y T K Vainikkala asema , K H T K Vainikkala-raja 0 T K Valimo H Valkeakoski (44) (265) (1) K T Valkeasuo 0 K Valtimo K T Vammala Y H T Vanattara 0 Vantaankoski H Varkaus A 124 K K Y H T KR Vartius A K T Vartius-raja 0 T Vasikkahaka 0 Vaskiluoto 0 Y K Y T Vehkala H Venetmäki Vesanka 0 5 K Viekki 0 K Vierumäki 0 92 K T Vihanti K Y H Vihtari A 134 K H T Vihtavuori T Viiala H Viinijärvi A H T

32 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Liikennepaikkatiedot LIITE 2 / 28 (32) Nimi Lyhin laituripituus Laituriraiteiden lukumäärä Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkö-virran saanti Sivulaituri, suurin pituus Päätylaituri Pisin laituripituus Laiturikorkeus Kuormauskenttä Kääntöpöytä tai kolmioraide (KR) Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä VAKratapihat Namn Name Kortaste plattformslängden Min. platform length Platform height Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Dimensionerande spårlängd (godstrafik) Design train length (freight traffic) Tillgång på elström Power supply Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Person-trafik Godstrafik Vändskiva eller triangelspår (KR) Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntable or triangle rail (KR) Bangård för farliga ämnen Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Villähde Vilppula A K H T Vinnilä 0 Virkamies 0 Voltti Vuohijärvi K T Vuojoki Vuokatti (110) (141) (265) (2) A K Y T Vuonislahti H Vuonos 0 16 T Vuosaari T YKSPIHLAJA Ykspihlaja tavara K Y T K Ykspihlaja väliratapiha A K Y T K Ylistaro H Ylitornio A H Ylivalli Y Ylivieska A 113 K Y Y H T 20 Yläkoski 0 Y T Ylämylly 0 77 K T Ylöjärvi K T Ypykkävaara K T Äetsä K Ähtäri H Ämmänsaari A K T Äänekoski (35) (75) (265) (2) A 14 K T

33 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2017 Rautatieliikennepaikat/Tulossa olevat liikennepaikat LIITE 2 / 29 (32) Nimi Toinen nimi Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Rataosuus Kunta Kauko-ohjaus/ manuaalinen Yksityisraiteita Vaihtotyömahdollisuus Namn Namn på svenska Förkortning Kommersiellt namn Typ Km Hki Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar Möjlighet till väelarbete Name Another name Abbr. Commercial name Type Km Hki Section Municipality Traffic control Private sidings Haimoo Hmo Hyvinkää Karjaa Vihti K Honkaranta Hkr Iisalmi Ylivieska Kiuruvesi K Iisalmen Ilk Iisalmi Ylivieska Iisalmi K kolmioraide Jäniskorpi Jnk Seinäjoki Oulu Kannus K Karvoskylä Kvä Iisalmi Ylivieska Nivala K Kiilinkangas Kkg Kouvola Joensuu Lappeenranta K Kuninkaanmäki Knm Kerava Vuosaari Vantaa K Lapinkylä Lpk Vantaankoski Havukoski Vantaa K Shunting Latukka Ltk Pieksämäki Kontiomäki Iisalmi K Liminpuro Lmp Oulu Kontiomäki Vaala K Niska Nsk Oulu Kontiomäki Utajärvi K Pappilankangas Pkg Kouvola Joensuu Lappeenranta K Petas Pet Vantaankoski Havukoski Vantaa K Puikkokoski Pui Kontiomäki Vartius-raja Paltamo K Puolukkasuo Puo Vantaankoski Havukoski Vantaa K Rasimäki Rmk Pieksämäki Kontiomäki Kajaani K Raudaskylä Rkä Iisalmi Ylivieska Ylivieska K Ruoneva Rnv Seinäjoki Oulu Siikajoki K Ruskeasanta Rödsand Rs Vantaankoski Havukoski Vantaa K Saarela Srl Seinäjoki Oulu Kannus K Salmenmäki Sal Seinäjoki Oulu K Temmesjoki Tmj Seinäjoki Oulu Liminka K Tuomaanvaara Tva Kontiomäki Vartius-raja Ristijärvi K Tupavuori Tvu Kouvola Joensuu Lappeenranta K Tupos Tup Seinäjoki Oulu Kempele K Viinikkala Vinikby Vkl Vantaankoski Havukoski Vantaa K Yllikkälä Yll Kouvola Joensuu Lappeenranta K

34 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2017 Rautatieliikennepaikat/Tulossa olevien liikennepaikkojen tiedot LIITE 2 / 30 (32) Nimi Namn Name Lyhin laituripituus Kortaste plattformslängden Min. platform length Pisin laituripituus Platform height Laiturikorkeus Laituriraiteiden lukumäärä Antal spår med plattform Number of tracks with platforms Mitoittava Sähkövirran raidepituus (tavaraliikenne) saanti Dimensionerande Tillgång på spårlängd elström (godstrafik) Design train length (freight traffic) Power supply Sivulaituri, Päätylaituri Kuormauskenttä Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä Kääntöpöytiä VAK-ratapihat suurin pituus Längsta plattformslängden Ma. platform length Plattformshöjden Sidoplattform Side loading platform length Plattform i ändan av banan End loading platform Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Persontrafik Godstrafik Vändskivor Bangård för farliga ämnen Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntables Rail yard for dangerous goods [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t] Haimoo Honkaranta Iisalmen kolmioraide Jäniskorpi Karvoskylä Kiilinkangas Kuninkaanmäki Lapinkylä Latukka Liminpuro Niska Pappilankangas Petas Puikkokoski Puolukkasuo Rasimäki Raudaskylä Ruoneva Ruskeasanta K Saarela Salmenmäki Temmesjoki Tuomaanvaara Tupavuori Tupos Vehkala Viinikkala K Yllikkälä

35 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2019 Rautatieliikennepaikat/Ulkomaiset raja-asemat LIITE 2 / 31 (32) Nimi Namn Toinen nimi Namn på svenska Lyhenne Kaupallinen nimi Tyyppi Km Hki Rataosuus Kunta Kauko-ohjaus/ manuaalinen Yksityisraiteita Förkortning Kommersiellt Typ Km Hki Banavsnitt Kommun Trafikledning Privata spåranläggningar namn Vaihtotyömahdollisuus Möjlighet till väelarbete Name Another Abbr. Commercial name Type Km Hki Section Municipality Traffic control Private sidings Shunting name Buslovskaja Bsl Vainikkala raja Viipuri K Haaparanta Haparan Hpa Tornio raja Boden Haparanda K da Kivijärvi Kiv Vartius raja K Kostamus Svetogorsk Stg Imatrankoski raja K Kamennogorsk (Antrea) Värtsilä Vrs Niirala raja Matkaselkä K

36 Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 Rautateiden verkkoselostus 2017 Rautatieliikennepaikat/Ulkomaisten raja-asemien tiedot Liite 2 / 32 (32) Nimi Namn Lyhin laituripituus Kortaste plattformslängden Pisin laituripituus Laiturikorkeus Laituriraiteiden lukumäärä Antal spår med plattform Längsta plattformslängden Plattformshöjden Dimensionerande elström Tillgång på spårlängd (godstrafik) Mitoittava raidepituus (tavaraliikenne) Sähkövirran saanti suurin Sivulaituri, pituus Sidoplattform Päätylaituri Plattform i ändan av banan Kuormauskenttä Lastning på samma plan Lyftkran Bränsle Persontrafik Nosturi Polttoaine Henkilöliikennettä Tavaraliikennettä Kääntöpöytiä VAKratapihat Godstrafik Vändskivor Bangård för farliga ämnen Name Min. platform length Ma. platform length Platform height Number of tracks with platforms Design train length (freight traffic) Power supply Side loading platform length End loading platform Loading site Crane Fuel Passenger traffic Freight traffic Turntables Rail yard for dangerous goods Buslovskaja Haaparanta Kivijärvi Svetogorsk Värtsilä [m] [m] [mm] [m] [400 V, A] [m] [t]

37 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 3 / 1 (7) Liikennöimismääräykset Liikennöimismääräykset valtakunnanrajan ylittämiseen välillä Tornio Haaparanta JOHDANTO Liite perustuu Ratahallintokeskuksen (nykyinen Liikennevirasto) ja Banverketin (nykyinen Trafikverket) väliseen sopimukseen. Tämä liite on laadittu Liikenneviraston ja Trafikverketin yhteistyönä. Määräykset on laadittu sisällöltään samanlaisiksi ruotsin- ja suomenkielellä. Tämä liite on voimassa alkaen. MÄÄRÄYSTEN NOUDATTAMINEN Näitä määräyksiä on noudatettava valtakunnanrajan ylittävässä liikennöinnissä välillä Tornio Haaparanta. VIITTEET Ruotsi Trafikverket - Regelmoduler i Trafikbestämmelser för järnväg Linkki: viitattu Modul 3 H Signaler - System H - Modul 10 HMS - Väling System H, M och S - Modul 20 Sidospår Suomi Liikenteen turvallisuusvirasto, Trafi, Kansalliset määräykset Linkki: viitattu Ohjaus-, hallinta- ja merkinanto -osajärjestelmä, (TRAFI/14975/ /2016) - Rautateiden viestintäjärjestelmä, (TRAFI/26490/ /2014) - Käyttötoiminta ja liikenteenhallinta rautatiejärjestelmässä (TRA- FI/2438/ /2015) Liikennevirasto rautatieohjeet Linkki: viitattu Junaliikenteen ja vaihtotyön turvallisuussäännöt (Jt) (LIVI/1474/ /2017)

38 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 3 / 2 (7) Liikennöimismääräykset MÄÄRITELMÄT Rajan ylittävä liikennöinti Liikennöinti Lupa Ruotsalainen liikennöinti Liikennöinti, joka ulottuu osin tai kokonaan toisen valtion alueelle. Liikennöinnillä tarkoitetaan ratatyötä ja vaihtotyötä. Luvalla tarkoitetaan niitä lupia, joiden perusteella liikennöinti voi alkaa. Liikennöinti, joka alkaa Ruotsista. Suomalainen liikennöinti Liikennöinti, joka alkaa Suomesta. YLEISTÄ Ruotsin puolella liikennöitäessä sekä viestinnässä Ruotsin liikenteenohjauksen kanssa noudatetaan Ruotsin turvallisuussääntöjä. Suomen puolella liikennöitäessä sekä viestinnässä Suomen liikenteenohjauksen kanssa noudatetaan Suomen turvallisuussääntöjä. Lupa liikennöintiin on pyydettävä suoraan siltä liikenteenohjaukselta, jonka alueella liikennöidään. Rajan ylittävään liikennöintiin on saatava lupa sekä Ruotsin että Suomen liikenteenohjauksilta ennen liikennöinnin aloittamista. Torniosta Haaparannan suuntaan yksikkö ei saa ohittaa valtakunnan rajaa ilman Ruotsin liikenteenohjauksen lupaa. Haaparannasta Tornion suuntaan yksikkö ei saa ohittaa opastimia T832 tai T833 ilman Suomen liikenteenohjauksen lupaa. Ilmoitus liikennöinnin päättymisestä on annettava sille liikenteenohjaukselle, jolta lupa on saatu. Valtakunnan rajalla ruotsalaisen opastimen 101 ja suomalaisten T832 ja T833 opastimien välisellä alueella ei ole turvalaitevarustusta eikä raiteen vapaanaolon valvontaa. VIESTINTÄ Suomalaisen henkilökunnan on oltava yhteydessä sekä ruotsalaiseen että suomalaiseen liikenteenohjaukseen. Ruotsalaisen henkilökunnan on oltava yhteydessä sekä suomalaiseen että ruotsalaiseen liikenteenohjaukseen. Viestintä tapahtuu liikenteenohjauksen kielellä. Suomen liikenteenohjauksen kanssa viestitään suomeksi ja Ruotsin liikenteenohjauksen kanssa ruotsiksi.

39 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 3 / 3 (7) Liikennöimismääräykset Viestinnässä on sanomat toistettava. Kohdassa 1.5 on esimerkkejä tarvittavista sanoista ja kohdassa 1.6 käytettävistä lauseista. LIIKESUUNTA TORNIO-HAAPARANTA, TYÖJÄRJESTYS - Kysytään lupa Ruotsin liikenteenohjaukselta vaihtotyöhön Haaparannassa - Pyydetään lupa Suomen liikenteenohjaukselta vaihtotyöhön Torniosta Haaparantaan - Aloitetaan liikennöinti - Kun yksikkö on palannut takaisin lähtömaahan, ilmoitus vaihtotyön päättymisestä tehdään sen maan liikenteenohjaukselle, jossa rajan ylittävää vaihtotyötä tehtiin LIIKESUUNTA HAAPARANTA-TORNIO, TYÖJÄRJESTYS - Kysytään lupa Suomen liikenteenohjaukselta vaihtotyöhön Torniossa - Pyydetään lupa Ruotsin liikenteenohjaukselta vaihtotyöhön Haaparannasta Tornioon - Aloitetaan liikennöinti - Kun yksikkö on palannut takaisin lähtömaahan, ilmoitus vaihtotyön päättymisestä tehdään sen maan liikenteenohjaukselle, jossa rajan ylittävää vaihtotyötä tehtiin SUURIN NOPEUS Suurin nopeus ilmenee nopeusmerkeistä. Nopeusmerkit kuvataan kohdassa 1.2. ONNETTOMUUDET Onnettomuus, uhkatilanteet ja häiriötilanteet ilmoitetaan liikenteenohjaukseen. Haaparannasta ilmoitus tehdään Ruotsin liikenteenohjaukselle ruotsiksi ja Torniossa ilmoitus tehdään suomeksi Suomen liikenteenohjaukselle. Tarvittaessa ilmoitukset tehdään myös sen maan viranomaisille, jonka alueella onnettomuus tai uhka on.

40 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 3 / 4 (7) Liikennöimismääräykset 1.1 OPASTEET JA OPASTIMET Opasteita noudatetaan, kuten maiden säännöissä määrätään. Käsiopasteet Ruotsalainen vaihtotyö noudattaa "Trafikverket - Regelmoduler i Trafikbestämmelser för järnväg, Modul 3 H Signaler - System H" mukaisia käsiopasteita riippumatta siitä, ollaanko Ruotsin vai Suomen puolella. Suomalainen vaihtotyö noudattaa "Liikennevirasto rautatieohjeet, Junaliikenteen ja vaihtotyön turvallisuussäännöt (Jt)" mukaisia opasteita riippumatta siitä, ollaanko Suomen tai Ruotsin puolella. Opastetta Seis ja Vaara on kuitenkin aina noudatettava riippumatta siitä, käytetäänkö ruotsalaisia tai suomalaisia määräyksiä. Raideopastimet suomalaisella raiteistolla Ruotsissa. Seis Liikkuminen sallit- "Liikkuminen sallittu Liikkuminen sallittu tu tarkista esteettö- tarkista vaihteet myys ja esteettömyys Raideopastimet ruotsalaisella raiteistolla Suomessa Seis Aja varovasti Ei opasteita 1.2 NOPEUSMERKIT Suomessa Ruotsissa Suurin nopeus (esim. nopeus 30 km/h) Suurin nopeus (esim. nopeus 30 km/h)

41 Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 3 / 5 (7) Liikennöimismääräykset 1.3 SEIS -OPASTEEN ANTAMINEN Ruotsalaiset käsimerkit Suomalaiset käsimerkit Tarkoitus: Seis Tarkoittaa: Seis Tarkoittaa: Vaara (Seis)

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN 1 (5) ALUE 1 Uusimaa 1101 Helsinki (Pasila) sis. Pasilan henkilöaseman laiturialueet 1102 (Pasila) (Riihimäki) 1103 (Riihimäki) (Lahti) 1104 (Pasila) Kirkkonummi 1105 (Huopalahti) Vantaankoski (Havukoski)

Lisätiedot

Liite 3. Rataosat, joilla on lupapaikkoja. Päivitetty muutokset korostettu keltaisella taustavärillä

Liite 3. Rataosat, joilla on lupapaikkoja. Päivitetty muutokset korostettu keltaisella taustavärillä Liite 3. Rataosat, joilla on lupapaikkoja. Päivitetty 17.6.2013 -muutokset korostettu keltaisella taustavärillä rautatieliikennepaikan nimi lyhenne tyyppi lupapaikka Nurmes - Kontiomäki Nurmes Nrm liikennepaikka

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Rataosien perustiedot

Rataosien perustiedot Liikenneviraston väylätietoja 2/2017 LIITE 1 / 1 (4) Rataosien perustiedot Rataosien perustiedot Merkintöjen selitykset: On kyllä ei AC2 sähköistysjärjestelmä 25 kv / 50 Hz ATP junan kulunvalvonta Taulukon

Lisätiedot

Rataosien perustiedot

Rataosien perustiedot Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 1 / 1 (4) Rataosien perustiedot Rataosien perustiedot Merkintöjen selitykset: On kyllä ei AC2 sähköistysjärjestelmä 25 kv / 50 Hz ATP junan kulunvalvonta Taulukon

Lisätiedot

Rataosien perustiedot

Rataosien perustiedot Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 1 / 1 (4) Rataosien perustiedot Rataosien perustiedot Merkintöjen selitykset: On kyllä ei AC2 sähköistysjärjestelmä 25 kv / 50 Hz ATP junan kulunvalvonta Taulukon

Lisätiedot

Rataosien perustiedot

Rataosien perustiedot Liikenneviraston väylätietoja 2/2016 LIITE 1 / 1 (4) Rataosien perustiedot Rataosien perustiedot Merkintöjen selitykset: On kyllä ei AC2 sähköistysjärjestelmä 25 kv / 50 Hz ATP junan kulunvalvonta Taulukon

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 25.3. 17.6.2018 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2018 16.6.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Basic information on line sections

Basic information on line sections Transport infrastructure data of the Finnish Transport Agency 2/2017 APPENDIX 1 / 1 (4) Basic information on line sections Basic information on line sections Markings: On "yes" "no" AC2 electrification

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Basic information on line sections

Basic information on line sections Transport infrastructure data of the Finnish Transport Agency 2/2016 APPENDIX 1 / 1 (4) Basic information on line sections Basic information on line sections Markings: On "yes" "no" AC2 electrification

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 10.12.2017 24.3.2018 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen. Kari Ruohonen

Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen. Kari Ruohonen Rataverkon pitkän aikavälin kehittäminen Kari Ruohonen Radanpidon suurimmat investointikohteet 2010 KOLARI 146 M Ylläpito- ja korvausinvestoinnit 223 M Kehittämisinvestoinnit TORNIO KEMI ROVANIEMI OULU

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 19.6. 9.12.2017 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 6.6. 30.10.2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset 1 Helsinki Turku satama,

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 15.12.2019 14.6.2020 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT 17.6. 14.12.2019 Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia! Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama

Lisätiedot

ERTMS/ETCS-järjestelmä tulee Suomeen - miksi?

ERTMS/ETCS-järjestelmä tulee Suomeen - miksi? ERTMS/ETCS-järjestelmä tulee Suomeen - miksi? Aki Härkönen, Liikennevirasto 23.1.2018 Junien kulunvalvonta (JKV) on rataverkon haltijan tarjoama infrastruktuurin palvelu, joka valvoo suurinta nopeutta.

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Rataverkon kuvaus 1.7.2012

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Rataverkon kuvaus 1.7.2012 1 2012 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Liikenneviraston väylätietoja 1/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva: Simo Toikkanen Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi) ISSN-L 1798-8276 ISSN 1798-8284

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011 06 2010 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011 Liikenneviraston väylätietoja 6/2010 Liikennevirasto Helsinki 2010 Kannen

Lisätiedot

Luettelo rautatieliikennepaikoista

Luettelo rautatieliikennepaikoista 1 2014 LIIKENNEVIRASTON väylätietoja Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2014 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2014 Liikenneviraston väylätietoja 1/2014 Liikennevirasto Helsinki 2014 Kannen kuva:

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

F 2/2008. Rataverkon kuvaus 1.6.2008

F 2/2008. Rataverkon kuvaus 1.6.2008 F 2/2008 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 2/2008 Helsinki 2008 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 2/2008 ISBN 978-952-445-228-1 (pdf) ISSN 1459-3831 Julkaisu pdf-muodossa: www.rhk.fi

Lisätiedot

Liikenneviraston väylätietoja 1/2018. Luettelo rautatieliikennepaikoista

Liikenneviraston väylätietoja 1/2018. Luettelo rautatieliikennepaikoista Liikenneviraston väylätietoja 1/2018 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2018 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2018 Liikenneviraston väylätietoja 1/2018 Liikennevirasto Helsinki 2018 Kannen kuva:

Lisätiedot

Liikenneviraston väylätietoja 1/2017. Luettelo rautatieliikennepaikoista

Liikenneviraston väylätietoja 1/2017. Luettelo rautatieliikennepaikoista Liikenneviraston väylätietoja 1/2017 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2017 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2017 Liikenneviraston väylätietoja 1/2017 Liikennevirasto Helsinki 2017 Kannen kuva:

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Liikenneviraston väylätietoja 1/2016. Luettelo rautatieliikennepaikoista

Liikenneviraston väylätietoja 1/2016. Luettelo rautatieliikennepaikoista Liikenneviraston väylätietoja 1/2016 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2016 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2016 Liikenneviraston väylätietoja 1/2016 Liikennevirasto Helsinki 2016 Kannen kuvat:

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle

Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle 1 OHJE 1 (4) Tekniikka ja ympäristö -osasto Vastaanottaja - Säädösperusta Korvaa - Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle LIVI/3315/07.01.00/2016 (1.6.2016) Kohdistuvuus Vaihtotyö valtion

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2015

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2015 1 2015 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2015 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2015 Liikenneviraston väylätietoja 1/2015 Liikennevirasto Helsinki 2015 Kannen kuva:

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

Väyläviraston julkaisuja 25/2019 LUETTELO RAUTATIELIIKENNEPAIKOISTA

Väyläviraston julkaisuja 25/2019 LUETTELO RAUTATIELIIKENNEPAIKOISTA Väyläviraston julkaisuja 25/2019 LUETTELO RAUTATIELIIKENNEPAIKOISTA 1.1.2019 7 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2019 Väyläviraston julkaisuja 25/2019 Väylävirasto Helsinki 2019 Kannen kuva: Simo

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 11.12.2016 18.6.2017 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki

Lisätiedot

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 1/2007

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 1/2007 Luettelo rautatieliikennepaikoista 3.6.2007 F 1/2007 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2007 Luettelo rautatieliikennepaikoista 3.6.2007 Helsinki 2007 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja

Lisätiedot

Luettelo rautatieliikennepaikoista

Luettelo rautatieliikennepaikoista Lnk enne vira sto 0 6 2010 LIIKENNEVIRASTON VÀYLÀTIETOJA Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2011 Liikenneviraston väylätietoja 6/2010 Liikennevirasto Helsinki

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 9/2009

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 9/2009 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2010 F 9/2009 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 9/2009 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2010 Helsinki 2009 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Rataverkon kuvaus 1.1.2014

Rataverkon kuvaus 1.1.2014 5 2013 LIIKENNEVIRASTON väylätietoja Liikenneviraston väylätietoja 5/2013 Liikennevirasto Helsinki 2013 Kannen kuva: Simo Toikkanen Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi) ISSN-L 1798-8276 ISSN 1798-8284

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 4/2008

Luettelo rautatieliikennepaikoista F 4/2008 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2009 F 4/2008 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 4/2008 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2009 Helsinki 2008 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 20.6. 14.8.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 20.6. 14.8.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 20.6. 14.8.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista

LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA. Luettelo rautatieliikennepaikoista 3 2012 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2013 Luettelo rautatieliikennepaikoista 1.1.2013 Liikenneviraston väylätietoja 3/2012 Liikennevirasto Helsinki 2012 Kannen kuva:

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 27.3. 19.6.2016 HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset 1 Helsinki Turku satama, Turku satama Helsinki 2 Karjaa Hanko, Hanko Karjaa

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 83-84 Tulevan kesäkuun seuraavissa junissa: Postivaunuissa: N :o 1 pj., Helsinki Parikkala, junissa N :ot 73, 013 ja 1, lähtee Helsingistä klo

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

F 8/2009. Rataverkon kuvaus

F 8/2009. Rataverkon kuvaus F 8/2009 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 8/2009 Helsinki 2009 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 8/2009 Verkkojulkaisu pdf (www.rhk.fi) ISSN 1797-7037 ISBN 978-952-445-327-1 Kannen

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2012 2.6.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2012 2.6.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 9.12.2012 2.6.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

Rataverkon kuvaus 1.1.2011 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA

Rataverkon kuvaus 1.1.2011 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Rataverkon kuvaus 1.1.2011 04 2010 LIIKENNEVIRASTON VÄYLÄTIETOJA Liikenneviraston väylätietoja 4/2010 Liikennevirasto Helsinki 2010 Kannen kuvat: Simo Toikkanen Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)

Lisätiedot

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? 19 642 Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus 10 608 Asikkala 859 Askola 2 182 Espoon srky. - Esbo ksamf. 304

Lisätiedot

Rautatieasemat HSL:n seutulippualueella

Rautatieasemat HSL:n seutulippualueella Rautatieasemat HSL:n seutulippualueella Järnvägsstationer i HRT:s regionbiljettsområde Y S U L Kirkkonummi Kyrkslätt Tolsa Tolsa Jorvas Masala Masaby Luoma Bobäck Mankki Mankby E Kauklahti Köklax Espoo

Lisätiedot

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 4.6. 8.12.2012 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 4.6. 8.12.2012 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. VR Matkustajaliikenteen aikataulut 4.6.-8.12.2012 1 MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 4.6. 8.12.2012 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien

Lisätiedot

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 3.6. 26.10.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 3.6. 26.10.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 3.6. 26.10.2013 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin 1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle

Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle 1 OHJE 1 (4) Tekniikka ja ympäristö -osasto Vastaanottaja - Säädösperusta Korvaa - Ratakapasiteetin hakeminen ja myöntäminen vaihtotyölle LIVI/3315/07.01.00/2016 (1.1.2017) Kohdistuvuus Vaihtotyö valtion

Lisätiedot

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN

AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT LÄHTIEN 14.2.2017 1(7) AJONEUVOJEN YKSITTÄISHYVÄKSYNTÖJEN MYÖNTÄJÄT 1.1.2015 LÄHTIEN Yksittäishyväksyntöjä myöntävät A-Katsastus Oy:n, E. Valjakka Oy:n, K1 Katsastajat Oy:n, Oy Testmill Ltd:n, Suomen Yksittäishyväksyntä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2005. Luettelo rautatieliikennepaikoista 5.6.2005

Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2005. Luettelo rautatieliikennepaikoista 5.6.2005 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2005 Luettelo rautatieliikennepaikoista 5.6.2005 Helsinki 2005 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2005 ISBN 952-445-124-7 ISSN 1459-3831 Julkaisu

Lisätiedot

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

F 1/2008. Rataverkon kuvaus

F 1/2008. Rataverkon kuvaus F 1/2008 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2008 Helsinki 2008 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 1/2008 ISBN 978-952-445-211-3 (pdf) ISSN 1459-3831 Julkaisu pdf-muodossa: www.rhk.fi

Lisätiedot

4.9.2014 Muutokset on korostettu keltaisella (11.8.2014 voimaan tulevaan verrattuna).

4.9.2014 Muutokset on korostettu keltaisella (11.8.2014 voimaan tulevaan verrattuna). MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 26.10.2014 28.3.2015 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin

Lisätiedot

LUONNOS 14.7.2015 Muutokset on korostettu keltaisella.

LUONNOS 14.7.2015 Muutokset on korostettu keltaisella. MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT 25.10.2015 26.3.2016 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. Merkkien selitykset Muutokset edellisiin versioihin

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

F 2/2009. Rataverkon kuvaus

F 2/2009. Rataverkon kuvaus F 2/2009 Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 2/2009 Helsinki 2009 Ratahallintokeskus Ratahallintokeskuksen julkaisuja F 2/2009 Verkkojulkaisu pdf (www.rhk.fi) ISSN 1797-7037 ISBN 978-952-445-265-6 Kannen

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o 146-147 N :o 146. Kiertokir j e postinkuljetuksesta valtionrautateillä. Kuluvan kesäkuun 15 päivästä tapahtuu postinkuljetus valtionrautateillä

Lisätiedot